Grahn-Laasonen Sanni
9 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 102 §:n muuttamisesta. Esitys liittyy tuttavallisemmin Kanta-lääkityslista-nimiseen hankkeeseen ja tarkemmin sen kolmanteen vaiheeseen. Kaikki lääkityslistaan sisältyvät tiedot ovat lähtökohtaisesti samanlaisina kaikkien ammattihenkilöiden ja potilaan itsensä nähtävissä kansalaisen käyttöliittymän kautta. Kanta-lääkityslista-hankkeen edistyminen on hieno asia. On lääkehoidon onnistumisen kannalta tärkeää, että kansalaisilla ja heitä hoitavilla tahoilla on käytössä kaikki lääketiedot. Kun lääkitystiedot ovat yhdessä paikassa ja ajantasaisina, asiakkaan arki helpottuu konkreettisesti ja lääketurvallisuus paranee. Tällä esityksellä ehdotetaan siis jälleen laajennettavaksi niitä tietoja, joita potilaan lääkehoidosta tallennetaan Kanta-palveluiden Reseptikeskukseen. Ehdotettujen muutosten tavoitteena on erityisesti iäkkäiden ja monisairaiden henkilöiden entistä vaikuttavampi lääkehoito sekä tiedon saatavuus ja tiedonkulku potilaan lääkehoitoon osallistuvien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden sekä apteekin välillä. Uusina tietoryhminä Reseptikeskukseen tallennettaisiin potilasta koskevat lääkehoidon tarkistusmerkinnät ja lääkehoidon huomiomerkinnät sekä potilaan itsehoitovalmisteen käyttöä ja potilaan laitoshoidon tilannetta koskevat merkinnät. Esityksellä annetaan tarvittavat säännökset Reseptikeskukseen tallennettavaksi ehdotettujen tietojen käsittelystä sosiaali- ja terveydenhuollossa ja apteekeissa. Reseptikeskuksen rekisterinpitäjiksi säädettäisiin nykyisten sähköisiä lääkemääräyksiä laativien palvelunantajien ohella myös Reseptikeskukseen tietoja tallentavat palvelunantajat. Palvelunantajia koskevat vastuut laajenisivat koskemaan myös näitä muita tietoja tallentavia tahoja. Rekisterinpitäjän velvollisuuksia ei muutettaisi sisällöllisesti, vaan kysymys on rekisterinpitäjien laajennuksesta tietosisällön laajentumisen vuoksi. Sosiaalihuollon palvelunantajalla on jo aiemmin säädetty tiedonsaantioikeus Reseptikeskuksen lääkemääräystietoihin. Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä sosiaalihuollon palvelunantajalle säädettäisiin tiedonsaantioikeus Reseptikeskuksen tietoihin myös nyt Reseptikeskukseen lisättäviksi ehdotettujen tietojen osalta. Sosiaalihuollon palvelunantajalle säädettäisiin määräaika, 1.10.2029, jolloin sen olisi viimeistään otettava käyttöön Reseptikeskus. Käyttöönottovelvollisuudesta sinänsä säädetään jo voimassa olevassa asiakastietolaissa. Apteekille on jo aiemmin säädetty tiedonsaantioikeus valtakunnallisen lääkityslistan tietoihin. Ehdotetut uudet tietosisällöt tulisivat sisältymään potilaskohtaiseen koosteeseen, valtakunnalliseen lääkityslistaan, eli apteekin tiedonsaantioikeutta koskevia säännöksiä ei ole tarvetta muuttaa. Säännöstä, joka koskee apteekin oikeutta saada lääkemääräystiedot lääkettä toimittaessaan potilaan tekemästä kiellosta huolimatta, muutetaan sen vuoksi, että nykyisen lain sanamuodon tulkinnan vuoksi lääkkeen ostaja on käytännössä voinut jäädä ilman lääkettä, jollei hänellä ole mukanaan fyysistä paperitulostetta potilasohjeesta tai reseptien yhteenvedosta. Jatkossa lääkkeenoston yhteydessä riittäisi myös sähköisesti esitetty tieto lääkityslistasta. Lailla säädettäisiin tarkemmin eri ammattihenkilöiden oikeudesta tallentaa ehdotetut tiedot Reseptikeskukseen. Velvollisuutta siihen ei olisi. Valtakunnallisen lääkityslistan laajentamisen käyttöönotolla tavoitellut hyödyt tosin jäänevät saavuttamatta, jos uusia merkintöjä ei kirjattaisi keskitetysti Reseptikeskukseen. Potilaalla on kielto-oikeus lääkkeisiin, ja ehdotuksen mukaan kielto-oikeus koskisi myös itsehoitovalmisteisiin liittyviä tietoja. Esityksellä ehdotetaan uutta poikkeusta tarkistus- ja huomiomerkintöjen osalta tietyissä tilanteissa. Potilaan kiellosta huolimatta luovuttaa voitaisiin hoitosuhteessa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelunantajalle ja lääkkeenmäärääjälle sekä potilaan lääkehoitoon osallistuvalle apteekille lääkehoidon tarkastusmerkintää koskevat tiedot alkuperäisen tarkistuksen mukaisina sekä lääkehoidon huomiomerkinnät. Ehdotuksessa säädettäisiin, että potilaalla olisi oikeus saada pyynnöstä pääsy itseään koskeviin lääkehoidon huomiomerkintöihin, jollei tietosuojalain 34 §:stä tai asiakastietolain 74 §:stä muuta johdu. Tämä vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä. Pykälässä säädettäisiin tarkemmin rajoittamisen tavoista. Lisäksi lääkemääräyslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että potilaskohtaista erityislupaa edellyttävät lääkevalmisteiden lääkemääräykset tulisi laatia sähköisesti, ei vaihtoehtoisesti kirjallisesti tai sähköisesti. Sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2026 ja osin myös 1.10.2027 ja 1.10.2029. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2026. Kiitos, tässä aika teknisestikin esitettynä nämä hallituksen esityksen keskeiset sisällöt. Oleellinen asiahan tässä on se, että lääkehoidon jatkuvuus ja turvallisuus ja myös asiakaslähtöisyys paranevat, eli saadaan vihdoin lääkityslista käyttöön ja siihen tämän lain myötä vielä uusia toiminnallisuuksia ja uusia tietoja. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnalle käydystä keskustelusta, joka vielä jatkuu. Kuten aiemminkin sanoin, tämä keskustelu on erittäin tärkeää käydä löytääksemme ennen kaikkea ratkaisuja siihen, miten saadaan yhä useampi suomalainen työelämään, miten saamme Suomeen syntymään uusia työpaikkoja, jotta niihin pystyisivät ihmiset tarttumaan, ja sitä kautta saisimme myös perheiden toimeentuloa paremmaksi. Pyrin tässä vastaamaan muutamiin kysymyksiin, joita suoraan esitettiin. Ensimmäisenä näihin suojaosiin, eli suojaosien poistaminen oli hallitukselta julkisen talouden velkaantumista hillitsevä säästötoimi. Sen tavoitteena oli siis säästää julkisia menoja, ja näitä säästöjä joudumme tekemään ja joutuu tekemään seuraavakin hallitus. Tässä uudistuksessa oleellista on ymmärtää, ettei se, että opposition ehdotuksesta palautettaisiin suojaosat, toisi sinällään uusia työpaikkoja. Kysehän on tästä etuuksien ja työn tekemisen tasapainosta. Kun puhutte kannustinloukkujen purkamisesta, niin suojaosien palauttaminen ei myöskään poista kannustinloukkuja vaan siirtää niitä, eli suojaosassa kannustinloukku muodostuu siihen kohtaan, mihin suojaosan yläraja asetetaan. Tässä hallituksen esityksessä on arvioitu sitä, että tämän esityksen tavoitteena on ennen muuta kokoaikatyön suosiminen elikkä se, että kannattaa ottaa vastaan työtä ja myös kokoaikaista työtä, [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] koska tämä suojaosa on muodostanut kannustinloukun siihen kohtaan, että on ollut tilanteita, inhimillisiä tilanteita, joissa on saatettu arvioida, ettei ole kannattanut ottaa enempää työtä vastaan kuin mihin se suojaosa on asettunut. Tästä on tutkittua tietoa myös edelliseltä kaudelta: kun suojaosia koronakaudella määräaikaisesti korotettiin, niin se kannustinloukku silmiinpistävästi siirtyi juuri siihen kohtaan. Tästä on myös tutkittua tietoa, johon toivon, että eduskunta tietysti päätökseensä nojaa: VATT eli Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on tätä tutkinut ja arvioinut, että suojaosien poisto ei ole romahduttanut osa-aikatyön tekemistä Suomessa. No, nyt kun päästiin puhumaan näistä vaikutusten arvioinneista ja tutkitusta tiedosta, niin ihmettelen niitä vasemmiston puheenvuoroja, jotka täällä vähättelevät eduskunnan tietopalvelun riippumatonta laskentaa ja tutkittua tietoa, joka toteaa sen, että vasemmiston vaihtoehdossa on negatiivinen työllisyysvaikutus jopa 65 000. [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] Se tarkoittaa käytännössä sitä, että teidän esityksellänne, teidän vaihtoehdollanne, on 65 000 työllisen negatiivinen työllisyysvaikutus — siis enemmän työttömyyttä, ei vähemmän työttömyyttä. Minä ymmärrän, että kaikki täällä pyrkivät hyvään eli siihen, että työttömyys tässä maassa vähenisi, mutta tutkittuun tietoon nojaten teidän esityksellänne, teidän vaihtoehdollanne, on miinus 65 000 työllistä, siis miinus. [Välihuuto vasemmalta] Tällä hetkellä se, mihin hallitus on pyrkinyt ja tavoitellut ja mikä on ollut meidän hallitusohjelman tavoitteena, on myöskin se, että me teemme näitä työmarkkinauudistuksia, sosiaaliturvauudistuksia ja erilaisia työllisyyttä edistäviä toimia tavoitteena 100 000 uutta työllistä. Se on hallituksen esityksissäkin todettu, että tämä on keskipitkällä aikavälillä, eli ei voida tietysti olettaa, että se on heti, ja siihen vaikuttavat myöskin suhdanteet. Mutta olen varma siitä ja vakuuttunut siitä, että sinä päivänä, kun Suomessa talous lähtee kasvuun, niin työttömyys tulee vähenemään nopeasti, koska meillä on paljon ihmisiä työelämässä nyt työvoiman piirissä ja aktiivisesti etsimässä töitä. Meidän pitää tehdä täällä taas sitten kaikkemme sen eteen, että olosuhteet olisivat sellaiset, että näistä erittäin vaikeista geopoliittisista haasteista ja turvallisuustilanteesta huolimatta meillä Suomessa yrittäjyys kannattaisi ja meillä yrittäjät voisivat palkata lisää ihmisiä, että saataisiin talous kasvuun, jotta pääsisimme sitten hyötymään näistä tehdyistä uudistuksista myös siten, että se näkyy ihmisten arjessa ja syntyy työtä ja syntyy parempaa toimeentuloa. Eli meidän tavoitteenamme tällä hallituksella on työllisyyden vahvistaminen uudistamalla suomalaisia työmarkkinoita. Suhdanne on sitten toinen asia. Kukaan ei varmaan oppositiossakaan voi kiistää sitä, että nyt suhdanteessa tällä hetkellä menee erittäin huonosti ja että nämä geopoliittiset, turvallisuusympäristöämme rasittavat jatkuvat kriisit — Venäjän sotiminen Ukrainassa, Lähi-idän kriisi ja sen vaikutukset Suomen talouteen — iskevät asiantuntijoidenkin mukaan nimenomaan Suomeen erityisen rankasti. Tässä toivoin jo ensimmäisessä puheenvuorossani ja hallituksen vastauksessa, että oppositio olisi rehellinen siinä, mikä on hallituksen ja eduskunnan vallassa ylipäätään, että me emme pysty näitä sotia lopettamaan omilla päätöksillämme. Toki teemme sen eteen rauhanvälitystyötä ja osallistumme kansainväliseen diplomatiaan ja kehitämme omaa puolustustamme, mutta se, että huono suhdanne koettelee Suomea, ei ole yksinomaan hallituksen syytä, ja se täytyy oppositionkin olla täällä valmis myöntämään. — Kiitos. [Aki Lindénin välihuuto]
Kiitän eduskuntaa, arvoisa puhemies, tästä keskustelusta. Haluan palata siihen, mistä oikeastaan aloitettiinkin, elikkä siihen, että me varmasti kaikki täällä pidämme tämän välikysymyksen aihetta tärkeänä ja pidämme tärkeänä löytää ratkaisuja suomalaiseen köyhyyteen ja lapsiperheiden tilanteeseen ja myös suomalaisten ostovoimaan, niin kuin tällä hallituskaudella on tehty. Haluan myös sanoa sen, että tämä meidän motiivien kyseenalaistaminen hiertää merkittävällä tavalla hallitusta, koska me nimenomaisesti tavoittelemme näillä toimilla, mitä täällä tehdään — uudistuksia talouskasvun aikaansaamiseksi työmarkkinoilla, sosiaaliturvassa — sitä, että yhä useammalla suomalaisella olisi töitä, että ihmisillä olisi mahdollisuus seistä omilla jaloillaan, että ihmisillä olisi mahdollisuus elää omalla työllään ja elättää sillä myöskin oma perheensä ja päästä elämässä eteenpäin. Se on se päämäärä, hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaaminen, joka tapahtuu verotulojen kautta, ja ne tulevat työstä ja yrittäjyydestä ja niin edelleen. Eli meidän pitää huolehtia tästä koko yhtälöstä. Sen lisäksi myöskin omassa puheenvuorossani ja hallituksen vastauksessa toimme esiin sen, mistä tämä korkea työttömyys tällä hetkellä johtuu ja miksi Suomi on niin suurissa vaikeuksissa tällä hetkellä, että se heijastuu ihmisten toimeentuloon ja aiheuttaa köyhyyttä. Se syy on näissä olosuhteissa ympärillämme, heikossa maailmantalouden suhdanteessa, merkittävässä epävarmuudessa, jota meillä on Putinin sotimisen myötä [Suna Kymäläisen välihuuto] mutta toisaalta myöskin esimerkiksi Lähi-idän tilanteen vuoksi, joka haastaa arjen kustannuksia, polttoaineen hintaa, ja tämä koko turvallisuusympäristö aiheuttaa ennen muuta niin merkittävää epävarmuutta suomalaiseen työelämään, talouteen, että työpaikat jäävät syntymättä. Paremmassa tilanteessa ilman muuta näillä sosiaaliturvaan tehdyillä kannustimilla olisi saavutettu jo merkittäviä työllisyysvaikutuksia, jotka pitkällä tähtäimellä ovat näiden hallituksen esitysten vaikutusarvioidenkin mukaan aivan varmasti realisoitumassa. Oppositiolle haluan sanoa sen, että vasemmistoliiton vaihtoehto tutkittuun tietoon pohjaten sisältää 65 000 työllisen negatiivisen työllisyysvaikutuksen. [Arto Satonen: Kyllä, näin on!] Sehän tarkoittaa [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] siis suomeksi sitä, että teidän vaihtoehto aiheuttaa työttömyyttä ihan kymmenillätuhansilla enemmän kuin mitä tämä hallituksen vaihtoehto aiheuttaa. SDP alkukaudesta salasi nämä omat vaihtoehtobudjettinsa vaikutusarviot varmaan juuri siitä syystä, ettei niitä kehdannut täällä salissa esitellä. Arvoisa SDP, pitää sekin sanoa tässä, että te olette nyt moittineet meitä tässä useamman tunnin sosiaaliturvaleikkauksista, joita ette enää edes vaihtoehtobudjetissanne ole esittäneet peruttaviksi. Eli te olette käytännössä hyväksyneet ne sosiaaliturvaleikkaukset, joita te tänään täällä kritisoitte. Vai ajatteletteko te, että suomalaiset eivät vain huomaa tätä asiaa, että SDP on hiljaa kuitannut nämä leikkaukset ja hyväksynyt hallituksen leikkaukset? [Veronika Honkasalon välihuuto] Vai ajatteletteko te, että toimittajat lehtereillä eivät ole hereillä ja paljasta tätä epäjohdonmukaisuutta teidän linjassa? Lisäksi haluaisin kuulla myöskin sen, että kun meillä on velkajarrusopimus tehty puolueiden kesken, mikä tarkoittaa sitä, että ensi vaalikaudella tullaan joutumaan tilanteeseen, jossa näitä sopeutuksia täytyy tehdä lisää — siihen on sitoutunut vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki muut puolueet — niin ymmärrättekö te, että te lähdette takamatkalta, kun [Välihuutoja vasemmalta] te olette vastustaneet kaikkia näitä tämänkin hallituksen sopeutuksia, ettekä te... Eikä täällä ole edustaja Lindtman paikalla ollut enää pitkään aikaan vastaamassa siihen kysymykseen, johon me tarvitsemme vastauksen, miten te olisitte hoitaneet tämän kauden sopeutuksen [Välihuutoja vasemmalta] ja miten te hoidatte tämän teidän sitoumuksenne velkajarru-Suomessa, kun esiinnytte talousvastuullisena puolueena, mihin valitettavasti ei kovin paljoa ole uskottavuutta.
Arvoisa puhemies! Varmasti se asia, josta kaikkein eniten saamme kansalaisilta palautetta, on se, missä sävyssä keskustelua eduskunnassa käydään. Väitän, että tässäkin aiheessa meillä on enemmän yhteistä kuin erottavaa: Me kaikki haluamme sellaisen Suomen, jossa ihmiset pysyvät mukana. Me kaikki pidämme täällä suunnilleen samoja asioita arvokkaina. Me arvostamme suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, sen palveluja, peruskoulua, vanhustenhoivaa, terveydenhuoltoa, lastenneuvoloita, lasten harrastuksien laajaa tukemista suomalaisessa yhteiskunnassa. Me haluamme, että kaikilla lapsilla on mahdollisuuksia rakentaa omannäköistä elämää, kasvaa turvassa. Me panostamme täällä yleiseen asevelvollisuuteen, yleiseen sisäiseen turvallisuuteen, siihen, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olo. Ihan jokainen tässä salissa haluaa ehkäistä syrjäytymistä. Eli me pidämme, suomalaiset, samoja asioita arvokkaina. Se, mitä oppositio tekee tällä välikysymyksellä, on kyseenalaistaa hallituksen motiiveja, [Välihuutoja vasemmalta] mutta voin kertoa, että hallituksen motiivina näille toimille, joita on tehty esimerkiksi valtion velkaantumisen hillitsemiseksi, on hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myöskin tuleville sukupolville. Se on meidän motiivimme tehdä näitä ajoittain erittäin kipeitä, vaikeita ratkaisuja, mutta myös sellaisia rakenneuudistuksia, joilla pyritään saamaan Suomen talous kasvuun ja kukoistukseen, koska sitä kautta, yrittäjyyden kautta, investointien kautta, syntyy suomalainen työ, joka tuo toimeentuloa perheille ja joka tuo niitä tulevaisuudennäkymiä ja turvaa ne verotulot, joista rahoitetaan nämä palvelut, joita me kaikki suomalaiset pidämme arvokkaina. Minä en syyllistä yhtään työtöntä ihmistä. Minä olen kasvanut 90-luvun Forssassa ja nähnyt työttömyyden hyvin läheltä. Mutta pidän kiinni siitä, että järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät töihin, eli työn tekemisen Suomessa pitää kannattaa. Meidän vastuumme päättäjinä on pyrkiä tekemään kaikkemme, että Suomeen syntyy uutta työtä, että työpaikkoja olisi, että pystyisimme nostamaan lapsiperheitä köyhyydestä nimenomaan työn kautta, että vanhemmilla on työtä ja toimeentuloa, ja että lapset saavat myöskin nähdä sen esimerkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki, jotka suinkaan pystyvät, osallistuvat ja ovat mukana tämän meidän arvokkaan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa ja samalla luovat mahdollisuuksia omalle perheelle sen omannäköisen elämän rakentamisessa. Siellä syntyy se suomalaisten lasten ja nuorten kasvualusta ja hyvä huominen, ja tätä hallitus tavoittelee. Eli pyrimme työllisyyden vahvistamiseen kasvun kautta ja turvaamaan nämä palvelut, joita suomalaiset pitävät arvokkaina. Pari huomiota näihin kysymyksiin ja asioihin, jotka täällä nousivat esille. Yksi nosto täältä oli tämä valinnanvapauskokeilu iäkkäälle väestöllemme tai 65 vuotta täyttäneille suomalaisille. Täällä oppositio raivokkaasti vastustaa tätä hanketta, vaikka se on tuonut jo kymmenilletuhansille eläkeläisille nopeamman lääkäriinpääsyn, [Välihuutoja vasemmalta] joka näkyy kaikissa eläkeläistuloluokissa. Se on lisännyt perusterveydenhuollon palvelujen saatavuutta juuri siellä, missä on se kipeä kohta, eli meidän ikääntyvässä väestössämme, joka tarvitsee näitä palveluja. Ja tämä on kaikki julkisen terveydenhuollon, joka on se pääsääntö, päälle, eli uutta ajattelua meidän soteen. [Puhemies koputtaa] Keskustalaiset, tämä kokeilu on tuonut omalääkäreitä pienille paikkakunnille, kuten Kiuruvedelle ja Sieviin. [Puhemies koputtaa] Tämä palvelu on sen lisäksi hyvinkin sosiaalisesti oikeudenmukaisesti toteutettu, koska siinä on hintakattomalli ja sama omavastuu kuin julkisessa terveydenhuollossa, [Puhemies koputtaa] ja se on vielä perustoimeentulossa hyväksyttäviä menoja. Mielellään jatketaan tätä keskustelua, mutta vähemmän motiivien kyseenalaistamista, [Puhemies koputtaa] enemmän ratkaisuja velkajarru-Suomessa.
Arvoisa puhemies! Suomi on hieno hyvinvointiyhteiskunta. Meillä on vahvat turvaverkot, ja ihmiset saavat täällä apua ja tukea silloin kun sitä tarvitaan. Suomi on valitettavasti myös vaarallisesti velkaantuva maa. Tätä ylivelkaantumisen kierrettä olemme sitkeästi pyrkineet katkaisemaan koko tämän hallituskauden ajan ja tehneet säästöjä ja välttämättömiä uudistuksia talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Näiden ajoittain hyvin vaikeiden päätösten tavoitteena on turvata suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, meille suomalaisille tärkeät palvelut — koulutus, terveydenhuolto, vanhuudenhoiva — sekä maanpuolustuskykymme epävakaassa maailmassa. Paras keino pienituloisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi on se, että mahdollisimman monella työhön kykenevällä on mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä omalla työllään. Työn pitää aina kannattaa. Samalla on totta, että juuri nyt elämme vaikeita aikoja. Meillä on Suomessa pulaa työpaikoista. Monissa kodeissa eletään nyt vaikeita tilanteita. Valitettavasti tämän hallituksen aikana maailmantilanne on muuttunut yhä vaarallisemmaksi. Venäjän aggressiivinen sota Ukrainassa jatkuu neljättä vuotta, Lähi-idän tilanne on kireä. Öljyn ja polttoaineiden hinta, tulli- ja kauppasodan uhka, epävarmuus ja epävakaus ovat kaikki myrkkyä turvallisuudelle, taloudelle ja luottamukselle. Siksi oppositionkin olisi hyvä olla rehellinen siitä, mikä osa taloutemme vaikeuksista on ylipäätään hallituksen ja eduskunnan käsissä. Me emme voi yksin päättää sotia emmekä vaikuttaa maailmantalouden suhdanteisiin. Mutta voin vakuuttaa, että teemme kaikkemme, jotta Suomen talous saadaan kasvamaan ja jotta suomalaisilla perheillä olisi töitä. Todistuksena siitä Orpon hallitus on vienyt läpi historialliset uudistukset työmarkkinoilla, työllisyydessä ja sosiaaliturvassa. Yrittäjyyden edellytyksiä on parannettu paikallisella sopimisella, työrauhalainsäädännöllä, luvituksen nopeuttamisella ja madaltamalla palkkaamisen kynnystä. Tulevalla yhdistelmävakuutuksella helpotamme palkkatyön ja yrittäjyyden yhteensovittamista. Parhaillaan korjaamme yrittäjien eläkevakuutuksen ongelmia katseemme erityisesti pienituloisten yrittäjien toimeentulossa. Olemme korjanneet suomalaisten ostovoimaa keventämällä työn verotusta puolellatoista miljardilla painottuen pieni- ja keskituloisiin. Hyvä uutinen on, että työllisyys on pysynyt korkealla tasolla: yli kahdella ja puolella miljoonalla suomalaisella on töitä. Maaliskuussa — tämä on hyvä uutinen, oppositio — työllisten määrä kasvoi 25 000:lla. Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös työvoimaan laskettavien ihmisten määrän kasvu. Hallituksen tekemät sosiaaliturvauudistukset ovat aktivoineet työvoiman ulkopuolelta ihmisiä työnhakuun. Olemme merkittävästi parantaneet yritysten kannustimia palkata uutta työvoimaa. Kun talouskasvu käynnistyy, työttömyys tulee vähenemään Suomessa nopeasti. Nuorten vaikea työttömyystilanne on sydäntä särkevä asia. Taloustilanne kohtelee huonosti heitä, joilla on kaikki vasta edessä. Parasta, mitä voimme nuorten hyväksi tehdä, on panostaa talouskasvuun ja työllisyyteen, ja juuri niin me teemme. Syksyn budjettiriihessä kohdistimme 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymisseteliin. Työttömyysturvalla opiskelua helpotetaan. Hallitus päättää ensi viikon kehysriihessä myös uusista työllisyyttä vahvistavista keinoista. Panostamme myös osaamiseen ja nuortemme koulutusmahdollisuuksiin. Olemme vahvistaneet peruskoulua monin toimin 200 miljoonan euron lisärahoituksella, toteuttaneet lasten ja nuorten terapiatakuun ja lisänneet tuntuvasti aloituspaikkoja korkeakouluihin, ja nyt tulossa on myös uusi, maksuton 30 opintopisteen opintoseteli avoimeen korkeakouluun. Koulutus on tilastojen valossa edelleen kaikkein paras tae hyvään työmarkkina-asemaan ja palkkakehityksen. Koulutus on parasta mahdollisuuksien tasa-arvoa ja tärkein keino katkaista ylisukupolvista köyhyyttä. Johtuen julkisen talouden heikosta tilasta sosiaaliturvaan on tällä hallituskaudella tehty merkittäviä leikkauksia. Niiden yhteisvaikutuksia on arvioitu kattavasti muutosten yhteydessä ja seurataan edelleen eduskunnan tahdon mukaisesti, kuten seurataan EU:n yleistavoitteen toteutumista köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien määrän pienentämiseksi. Eurostatin tuoreimman tilaston mukaan köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien henkilöiden määrässä Suomi on EU:n keskiarvon alapuolella, parhaiten pärjäävien EU-maiden joukossa. Olemme myös vahvistaneet maahanmuuttajien kannustimia työntekoon. Jatkossa myös kansainvälisten opiskelijoiden toimeentulovaatimukset ovat tiukemmat. Suomeen tulevan täytyy olla varautunut tämän maan hintatasoon. Arvoisa puhemies! Hallitus on purkanut merkittävällä tavalla sosiaaliturvan kannustinloukkuja ja lisännyt velvoittavuutta pohjoismaisella työn linjalla. Tätä työtä on jatkettava. Oppositio on vaatinut suojaosien palauttamista. Suojaosien poisto oli julkisen talouden säästötoimi. Sillä myös lisättiin kokoaikatyön kannustimia. [Vasemmalta: Minkä kokoaikatyön?] Mikäli oppositio esittää niiden palauttamista, se vastatkoon ensimmäisenä kysymykseen, mistä noin 56 miljoonaa euroa tähän toimeen otetaan. [Välihuutoja vasemmalta] Opposition pelottelusta on voinut saada kuvan, ettei osa-aikatyötä kannata ollenkaan ottaa vastaan, ja se ei pidä paikkaansa. Suomessa on toimiva ja kansainvälisesti vertaillen kiitelty työttömyysturvan sovittelu: kun tienaat euron, työttömyysetuus alenee 50 sentillä. Me hallituksessa myös uskomme tutkittuun tietoon: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan suojaosien poistaminen ei ole romahduttanut osa-aikatyön tekemistä. Yleisesti työnteon kannustimia on parannettu tuntuvasti lukuisilla eri toimenpiteillä. Arvoisa oppositio, ottaako työtä vastaan vai ei — lyhytaikaistakin, jos sitä on tarjolla — ei voi olla oma valinta. Meillä on kattava työttömyysturva, mutta oikeuksien rinnalla on myös velvollisuuksia. Järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät pienipalkkaiseen työhön, kun naapuri jää nukkumaan. Pohjoismainen hyvinvointivaltio edellyttää kaikkien työhön kykenevien osallistumista ja aktiivista työnhakua. Tämän ääneen sanominen onnistuu muissa Pohjoismaissa demareiltakin, miksi ei täällä? [Veronika Honkasalo: Aikamoista puhetta!] Arvoisa puhemies! ”Ekonomisti yllättyi: Suomalaisilla on nyt rahaa kuin vanhoina hyvinä aikoina — naisten reaalipalkat ovat ennätyssuuret”. [Suna Kymäläinen: Kiitos ay-liikkeen!] Näin uutisoi Helsingin Sanomat helmikuussa, ja tämä otsikko pitää paikkansa. Naisten ostovoima on tällä hetkellä korkeammalla kuin se on ollut kertaakaan kymmeneen vuoteen. Hallitus on keventänyt merkittävästi työn verotusta. Ostovoimaa parantaa edelleen sellainen politiikka, joka tähtää kasvuun ja yhteiskunnan uudistumiseen. Työhön kannustava politiikka on pitkällä aikavälillä myös tehokkainta pienituloisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi. Suomi tasaa tuloeroja voimakkaasti progressiivisella verotuksella ja kattavalla sosiaaliturvajärjestelmällä. Ihmisistä pidetään huolta. OECD-vertailun mukaan Suomen julkinen sektori on kehittyneiden maiden suurin. Sosiaaliturvamenot ovat tässä vertailussa suurin menoerämme. Ei voi, hyvä oppositio, sanoa, että hyvätuloiset eivät osallistuisi talkoisiin, sillä tuloerojen tasaamisessa olemme maailman kärkeä. Joku raja on siinäkin, kuinka paljon voidaan karhuta veroja työtä tekeviltä, eläkeläisiltä ja rehellisiltä suomalaisilta yrittäjiltä. Mutta hyvä uutinen on se, että ketään Suomessa ei jätetä pulaan. Ei, vaikka oppositio niin ihmisille jatkuvasti uskotteleekin. Pelottelupuheet kiirivät kauas ja epäluottamus leviää. Pienituloisuus ja heikko työmarkkina-asema kulkevat käsi kädessä. Myös lapsiperheiden pienituloisuuteen liittyy useimmiten se, ettei vanhemmilla ole työtä. Vanhempien työllisyyden tukeminen on kiistatta kaikkein tehokkain ja kestävin tapa vähentää lapsiperheköyhyyttä, ja se on hallituksen tavoite. Säästöt on toteutettu tällä hallituskaudella tavalla, joka huomioi heikoimmassa asemassa olevien, erityisesti lapsiperheiden, aseman. Esimerkiksi toimeentulotuki, vammaisetuudet ja elatustuki on rajattu sosiaaliturvan indeksijäädytysten ulkopuolelle. Asumistuen ja toimeentulotuen säästöissä on painotettu enemmän yksinasuvia ja pyritty suojaamaan lapsiperheitä. Julkisen velan vähentämiseksi tehtävillä säästöillä on kuitenkin aina vaikutuksia, ja se on rehellistä sanoa ääneen. Ei sellaista sopeutusta ole olemassakaan, joka ei jollain tavalla vaikuttaisi. Kielteisiä vaikutuksia ei ole mahdollista täysin välttää. Tämä on hyvä tiedostaa kaikkien niiden puolueiden, jotka ovat velkajarruunkin sitoutuneet. Arvoisa puhemies! Säästöt eivät vaikeasta tilanteesta huolimatta ole koko kuva. Olemme tehneet etuuksiin myös parannuksia ja priorisoineet niille rahoitusta. Ulosotossa olevien asemaa olemme vahvistaneet tekemällä ulosoton määräaikaisesta suojaosuuden korotuksesta pysyvän. Lapsilisien korotusosat on kohdennettu niihin perheisiin, joissa tutkimusten valossa on keskimäärin suurempi köyhyysriski. Monilapsisten perheiden lapsilisään ja alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaan lapsilisään on tehty korotus tämän hallituskauden alussa. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen määrää on kasvatettu ja äitiysavustukseen eli vauvaperheiden äitiyspakkaukseen on tehty tasokorotus. Verotuksen työtulovähennyksessä otettiin käyttöön lapsikorotus vuoden 2025 alusta. Työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettiin 50 eurolla jokaisesta verovelvollisen huollettavana olevasta alaikäisestä lapsesta. Korotus myönnetään lapsen molemmille vanhemmille. Yksinhuoltajille korotus tehdään kaksinkertaisena. Arvoisa puhemies! Asunnottomuuden kasvu on huolestuttavaa, ja suhtaudumme tilanteeseen hyvin vakavasti. Olemme sitoutuneet pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen ja teemme toimia sen puolesta. Jokainen asunnoton hyvinvointiyhteiskunnassa on liikaa, ja koti on jokaisen oikeus. Asunnottomuus on Suomessa edelleen onneksi vähäistä kansainvälisesti vertaillen ja vähentynyt merkittävästi 80—90-luvuilta. Suomi on onnistunut asunnottomuuden hillinnässä. Orpon hallitus sääti valtion tukemiin vuokra-asuntoihin tulorajat. Jatkossa nämä asunnot kohdistuvat heille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. On yksinkertaisesti väärin, että tuetun asumisen piiriin on voinut päästä, vaikka tulot ovat hyvät. Yksityinen rakentaminen ei tällä hetkellä vedä, ja siksi hallitus on pitänyt julkista asuntorakentamista korkealla tasolla. Samoin olemme toteuttaneet lukuisia infrahankkeita ja investoineet esimerkiksi teiden kunnossapitoon ihan historiallisella tavalla. Tämä luo työtä ja voita leivän päälle moneen kotiin. Rakennusalan vaikeuksien taustalla on erityisesti uusien asuntojen heikko kysyntä. Kysyntää olemme pyrkineet lisäämään muun muassa pidentämällä asuntolainojen enimmäisaikaa sekä kehittämällä ASP-järjestelmää. Asuntomarkkinoilla aito käänne tapahtuu vasta, kun ihmisten luottamus talouteen palaa, kun koteja uskalletaan taas ostaa ja remontoida. Rakentaminen ja asuntomarkkinat ovat esillä myös tulevassa kehysriihessä. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Suomen talouden ongelmien juurisyy on talouskasvun puute. Talouskasvu alkaa yrityksistä. Suomen on oltava hyvä paikka yrittää ja kansainvälisesti houkutteleva investoida ja kasvaa. Siksi kevennämme yhteisöveroa. Se on kasvutoimi — kasvutoimi, jota te, arvoisa oppositio, vastustatte, vaikka se toimi tutkitusti viime kerralla, kun uudistus tehtiin sosiaalidemokraattisen valtiovarainministerin johdolla. Verotuloilla, työllisyydellä ja kasvulla hyvinvointiyhteiskunnan ydintehtävät — koulutus, sosiaaliturva ja sotepalvelut — turvataan myös tuleville sukupolville. Me suomalaiset tässä maailman onnellisimmassa maassa tulemme pärjäämään yhdessä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoitteena on se, että Suomi olisi vahva hyvinvointiyhteiskunta myöskin tulevaisuudessa. Tämä on sanottu täällä ennenkin, mutta sanon sen edelleen, että kestävin tapa vähentää köyhyyttä on edistää Suomessa työllisyyttä. Tämä koskee myös lapsiperheitä. Eli mitä enemmän me saamme ihmiset töihin ja mitä enemmän me saamme Suomeen syntymään uusia työpaikkoja, mitä paremmin saisimme Suomen taloutta kasvuun, sitä parempi on ennen kaikkea heikoimmassa asemassa olevien tilanne, koska silloin meillä on kykyä myöskin huolehtia hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja etuusjärjestelmästä kestävämmin. Nyt tällä hetkellä olemme erittäin suurissa haasteissa johtuen pitkään jatkuneesta velkaantumisesta ja toisaalta kasvun puutteesta, joka johtuu tällä hetkellä ennen muuta ei hallituksesta vaan maailmantilanteesta, turvallisuustilanteesta, sen luomasta epävarmuudesta. Näitä syitä te ette kyllä oppositiosta voi yksin hallituksen harteille vyöryttää. Se olisi mielestäni kyllä tilannekuvassa väärä tulkinta. Me elämme tällä hetkellä erittäin vaikeassa ympäristössä, [Mauri Peltokangas: Ei demareita kiinnosta!] mutta hallitus on tehnyt mittavat toimet julkisen talouden sopeuttamiseksi sisältäen kyllä myös säästötoimia. Sen lisäksi olemme tehneet työmarkkinoilla uudistuksia ja lukuisia rakenteellisia uudistuksia, jotka pitkällä aikavälillä tulevat nostamaan tämän maan uuteen kasvuun.
Arvoisa puhemies! Naistenpäiväviikolla aloitan vastaamalla, mitä hyvää on tarjota naisille: On edullisemmat gynekologikäynnit, eli tämä hallitus on korottanut Kela-korvauksia 70 euroon gynekologikäynneistä. Lisäksi hallitus edistää vaihdevuosioireiden parempaa tunnistamista työterveydessä — tämä koskee puolta meidän väestöstämme tietyssä iässä. Kuukautissuojien arvonlisäveroa on alennettu. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjutaan, turvakoteihin panostetaan. On erittäin paljon hyviä asioita naisille. On selvää, että sotessa riittää korjattavaa, ja tässä keskustelussa on hyvin käynyt esille se vahva viesti eduskunnasta, että meidän pitää saada korjattua meidän vanhusväestön hoivaan ja esimerkiksi hoitoonpääsyyn liittyviä ongelmia. Näitä asioita parhaiten ratkotaan hyvällä, rakentavalla yhteistyöllä. Siitä syystä pidän viisaana sitä, että pääministeri on kutsunut koolle parlamentaarisen yhteistyön, jossa samaan tapaan kuin me pystymme ratkomaan vaikeita turvallisuuspoliittisia kysymyksiä, maanpuolustuksen resursseja ja niin edelleen, pystytään myöskin meidän hyvinvointiyhteiskunnan perustaa vahvistamaan yhdessä. Mutta samaan aikaan täytyy todeta se, että me kaikki puolueet olemme myöskin parlamentaarisessa yhteistyössä, vasemmistoliittoa lukuun ottamatta, sitoutuneet velkajarruun, ja meidän on pakko kääntää Suomen velkaantunutta suuntaa taloudessa, joten näin ollen myöskin tässä sotessa meidän pitää pystyä saamaan näillä resursseilla, jotka kasvavat — neljällä miljardilla on kasvanut jo pelkästään tällä kaudella — enemmän, parempaa laatua irti. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että meidän pitää pystyä uudistamaan toimintatapoja. Ammattilaiset tekevät erinomaista ja loistavaa työtä, ja lähtökohdan pitäisikin olla se, [Krista Kiuru: Miten tämä liittyy sosiaaliturvaministerin hallinnonalaan?] että meidän soteammattilaiset voisivat käyttää ja hyödyntää mahdollisimman hyvin omaa ammattitaitoaan nimenomaan ihmisten kohtaamiseen, ja siihen tarvitaan avuksi sitten parempaa johtamista ja toisaalta myöskin esimerkiksi edistystä, teknologista apua. Valmiuteen ja varautumiseen ei tässä keskustelussa ehditty mennä kovin syvälle, mutta siihen hallitus on panostanut erittäin paljon, muun muassa meidän kriittisen soteinfran suojaamiseen vakavissa häiriötilanteissa [Puhemies koputtaa] ja poikkeusoloissa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Vaikka te oppositiosta täällä tuntikaupalla syytätte hallitusta ties mistä, niin taidamme kuitenkin kaikki tietää, mikä on tosiasiallinen syy sille, että Suomen talous ei tällä hetkellä kasva, ja mikä on se tekijä, joka luo eniten epävarmuutta. Kyllä se on se Venäjän uhka ja turvallisuusympäristö ja sen luoma turbulenssi, globaali turvallisuustilanne. Tänään tulee neljä vuotta Ukrainan sodan syttymisestä, ja kyllä sillä on vaikutuksia myös Suomen talouteen. Ennen kaikkea se on inhimillinen tragedia sodan runtelemassa maassa, ja me haluamme tämän loppuvan, mutta kyllä se vaikuttaa Suomen talouteen. Se vaikuttaa niihin mielialoihin, mitä on yrityksissä: uskaltaako investoida, uskaltaako palkata. Se vaikuttaa myös yksityiseen kulutukseen, kun ihmiset varautuvat omassa taloudessaan ja miettivät pahan päivän varalle. Kun tilanne on tämänkaltainen, niin siinä tilanteessa voisi kuvitella, että oppositiossa ja koko eduskunnassa olisi sitä henkeä, että yhdessä ratkottaisiin näitä asioita, tuotaisiin ehdotuksia, yhdessä vietäisiin reformeja eteenpäin ja tulisi myös tukea joskus, koska nyt tuntuu välillä siltä, että tämä on pelkkää valitusvirttä. Sitten ehkä pinnan alla vaihtoehtobudjeteissa näkyy, että kyllä sitten monia reformeja kuitenkin tuetaan. Keskustakin on tukenut näitä kritisoimiaan uudistuksia, käytännössä kaikkia. Meidän pitää tehdä niitä lisää, se on ihan selvä asia. Meillä ei myöskään ole täällä sitä mahdollisuutta, että me voitaisiin tehdä valtavia työllisyyspanostuksia velkarahalla, koska rahaa ei ole. Tällä hallituksella ei ole semmoista mahdollisuutta, eikä tule olemaan seuraavillakaan hallituksilla. Siksi ennen kaikkea nämä reformit ovat todella tärkeitä. Täällä on nostettu esiin suojaosat. Tietenkin olisi varmasti niin, että siinä on myös positiivisia puolia, että meillä olisi suojaosat edelleen voimassa, mutta se on ollut osaltaan myös julkisen talouden säästötoimi. Tutkittuun tietoon nojaten, VATTin tutkimuksen mukaan, se ei ole romahduttanut osa-aikatyötä Suomessa. Me olemme tuomassa myös hallituksen esityksen, joka kirkastaa ja selkeyttää tätä työttömyysturvan sovittelua niin, että kaikille olisi entistä selvempää, että työtä kyllä kannattaa ottaa vastaan niin, että se ei johda kohtuuttomiin etuusmenetyksiin myöskään osa-aikatyön kohdalla. Lisäksi olemme tuomassa ihan hetken kuluttua tämmöistä niin sanottua joustomallia, joka mahdollistaa myöskin vajaalla työkyvyllä paluun työskentelyyn — myös työkyvyttömyyseläkkeeltä työelämään — ilman, että se johtaa kohtuuttomiin eläkkeen menetyksiin. [Puhemies koputtaa] Tämä on yksi esimerkki sentyyppisestä uudistuksesta, jota hallitus haluaa viedä eteenpäin: tehdään niitä mahdollisuuksia palata työelämään, ja pyritään myöskin sosiaaliturvan aktiivisella luonteella siihen, [Puhemies koputtaa] että ihmiset olisivat työvoiman piirissä.
Arvoisa puhemies! Tämä korkea työttömyys ja haastava turvallisuustilanne, suhdanne, jossa eletään, on kyllä hallituksella murheena, niin kuin on koko eduskunnalla. Me toivomme, että me koko ajan pystymme päätöksillämme vahvistamaan sitä tulevaisuudennäkymää, ja paljon on tehty toimia. Tämä toimeentulotuen menojen kasvu liittyy useampaan tekijään. Yksi on tämä suhdanne ja korkea työttömyys, joka nostaa luonnollisesti etuusmenoja. Toinen syy on sitten tästä velkaantumisesta ja vaarallisesta talouden tilanteesta johtuvat välttämättömät julkisen talouden säästöt, joita myös on viety eteenpäin. Kolmas syy on sitten ukrainalaisten runsas määrä, eli tämä toimeentulotuki on heidän sosiaaliturvansa tällä hetkellä, ja tähänkin pyritään löytämään kestävämpää ratkaisua sallimalla ukrainalaisille pääsy yleistuen piiriin. Tästä nimenomaisesta lastensuojelun kysymyksestä olen saanut useamman viestin ihan lähipäivinä. Käymme tätä Kelan kanssa läpi. Kelan aiempi tulkintakäytäntö edellisen voimassa olleen lain mukaan oli toisenlainen kuin se on tänään, ja katsomme tätä asiaa, sitä, miten lastensuojelun jälkihuollon nuorten tilanne voidaan turvata mahdollisimman hyvin. [Puhemies koputtaa] Mutta tälläkin hetkellä se on hyvinvointialueiden vastuulla ja hyvinvointialueilla on käytössään ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki, eli pystytään kyllä korjaamaan tätä tilannetta heidän kohdallaan.