Holopainen Hanna
3 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kuten edustaja Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa osoitti, taloutta on todellakin mahdollista sopeuttaa vastuullisesti mutta ilman, että taakka kasataan pelkästään lapsiperheille, pienituloisille, opiskelijoille ja sairaille. Talouspolitiikka on arvovalintoja, ja vihreiden valinnat olisivat oikeudenmukaisempia ja kestävämpiä. Hallitus on valitettavasti unohtanut myös sen, että ilmasto- ja luontopolitiikka kytkeytyy myös vahvasti talouden rakenteiden uudistamiseen ja Suomen kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseen. Hallituksella olisi ollut tässä hyvin aikaa osoittaa rohkeutta ja uudistaa näitä ympäristölle haitallisia ja tehottomia yritystukia, mutta tätä ei ole tehty. Sen sijaan on päädytty tekemään talkoot, joissa sitten pienituloiset kärsivät. Täällä tuli puheeksi tämä vihreitten perustulomalli, ja edustaja Räsänen siitä kyseli. Nimenomaan vihreät ovat pitkään ajaneet perustuloa, joka vahvistaisi ihmisten kykyä vastaanottaa työtä. Hallituksen muutokset sosiaaliturvaan nimenomaan nyt estävät sitä, kun sieltä on nämä suojaosat poistettu. Olisikin erinomaista, [Puhemies koputtaa] että hallitus uskaltaisi tarttua perustulokokeiluun.
Arvoisa puhemies! Kuten täällä tänään on monessa puheenvuorossa todettu, niin fakta on se, että hallituksen tietoiset poliittiset päätökset ovat lisänneet merkittävästi köyhyyttä Suomessa. Orpon hallituksen taloustalkoot ovat siis kohdistuneet kovin epätasaisesti. Leikkausten vaikutukset kasaantuvat samoille ryhmille: lapsiperheille, yksinhuoltajille, pienituloisille eläkeläisille, opiskelijoille ja nuorille sekä työssäkäyville köyhille. Näillä ihmisillä ei ole taloudellisia puskureita, ja heidän kohdallaan pienikin heikennys johtaa nopeasti arjen kriisiytymiseen. Erityisen kipeästi leikkaukset ovat koskettaneet erityislasten perheitä. Tämä ryhmä joutuu jo muutenkin liian usein kamppailemaan sen kanssa, kuinka palvelujärjestelmän viidakossa löytyisi tukea, ja liian usein järjestelmä pikemminkin kuormittaa kuin kannattelee. Aika moni vanhempi on esimerkiksi tehnyt päätöksen, että jättäytyy joko osittain tai kokonaan pois työelämästä voidakseen tukea lastaan arjessa ja koulunkäynnissä. Tällä ryhmällä ei ole vaihtoehtoja, joilla he voisivat omaan toimeentuloonsa näitten leikkausten alla vaikuttaa. Yhä enemmän on myös pitkäaikaissairaita, joilla rahat eivät riitä välttämättömiin lääkkeisiin tai terveydenhuollon nousseisiin asiakasmaksuihin, ja heidän hyvinvointiinsa hallituksen toimet vaikuttavat välittömästi. Arvoisa puhemies! Kun köyhyyttä lisätään tällä tavoin, vaikutukset eivät jää hetkellisiksi. Pitkittyessään köyhyys heikentää terveyttä ja mielenterveyttä, vaikeuttaa kouluttautumista ja työllistymistä sekä lisää eriarvoisuutta. Lapsiköyhyys näkyy vuosien ja jopa sukupolvien päähän inhimillisinä seurauksina ja kasvavina yhteiskunnallisina kustannuksina. Juuri siksi köyhyyden vähentäminen ei ole talousvastuun vastakohta, vaan se on myös taloudellisesti kestävää politiikkaa. Arvoisa puhemies! Me elämme ajassa, jossa yhteiskunnan ja yksilöiden kyky varautua, sopeutua ja selviytyä muutoksista on entistä tärkeämpää. Kun köyhyyttä tietoisilla päätöksillä lisätään, heikennetään suoraan myös ihmisten resilienssiä. Taloudelliset puskurit katoavat, arjesta tulee epävarmaa, ja kyky selvitä yllättävistä tilanteista murenee. Ihmiset joutuvat elämään kädestä suuhun juuri silloin, kun ennakointi ja turva olisivat kaikkein tärkeimpiä. Kriisinkestävyys syntyy perusturvasta, luottamuksesta ja siitä, että tulevaisuutta voi suunnitella. Jos me haluamme Suomen olevan vahva ja kestävä tässä monien myllerrysten maailmanajassa, emme voi rakentaa yhteiskuntaa yhä lisääntyvän köyhyyden varaan. Emme ole toistaiseksi saaneet ministereiltä vastausta siihen, tunnistaako hallitus, että köyhyyttä lisäävä politiikka heikentää myös koko yhteiskunnan kriisinsietokykyä. Arvoisa puhemies! Lopulta kaikki kiteytyy pohdintaan siitä, millaisia valintoja me pidämme hyväksyttävinä, sillä tässä keskustelussa ei ole kyse vain yksittäisistä säästöistä tai leikkauksista. Kyse on arvovalinnoista ja siitä, millaista yhteiskuntasopimusta me Suomessa haluamme pitää yllä. Suomalainen hyvinvointivaltio on rakentunut ajatukselle, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja että vaikeuksiin joutuminen ei saa johtaa pysyvään syrjäytymiseen. Vastineeksi ihmiset tekevät työtä, kantavat vastuuta ja luottavat siihen, että yhteiskunta on tukena silloin, kun elämä horjuu. Kun köyhyyttä nyt lisätään tiedossa olevista vaikutuksista huolimatta, murennamme tätä yhteiskuntasopimusta — annetaan viesti, että turva ei koske kaikkia ja että riskit siirretään yhä useammin yksilöiden kannettaviksi. Hyvinvointivaltio ei ole vain tulonsiirtoja tai menokohteita. Se on luottamusta, oikeudenmukaisuuden kokemusta ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta. Hyvinvointivaltio elää luottamuksesta, ja köyhyyttä tietoisesti lisäävä politiikka murentaa sitä pala palalta. Siksipä tässä tulevassa luottamusäänestyksessä on kysymys myös hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.
Arvoisa puhemies! Kuten monissa puheenvuoroissa on kuultu, talouskasvun ja elinvoiman vahvistamisen osalta hallituksella riittää kyllä vielä paljon lupauksia lunastettavaksi. Huomattavan suuri kuilu lupausten ja tekojen välillä on itäisen Suomen osalta. Erityisesti omassa kotimaakunnassani Etelä-Karjalassa on moni eri asia kasaantunut, ja siellä kärsitään kohta 18 prosentin työttömyysasteesta, ja näitä toimia edelleenkin maakunnassa odotetaan. Erityisedustaja Harri Broman on esittänyt erityistalousaluekokeilua, mutta viime viikolla saimme kylmän suihkun niskaan, kun valtiovarainministeri Purra sanoi, että toimia ei ole valmisteilla. Nyt onkin suuri epävarmuus sitten tuolla raja-alueella, Imatran seudulla, onko hallitus valmistelemassa näitä toimia. Kysyisinkin pääministeri Orpolta: voisimmeko saada vastauksen siihen, onko nyt olemassa valmistelua liittyen tähän erityistalousaluekokeiluun Imatran seudun ja Kajaanin seudun osalta vai eikö?