politiikka.app

Hoskonen Hannu

Keskustan eduskuntaryhmäSavo-Karjalan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

8 puheenvuoroa

036helmikuu 2026: 0helmaaliskuu 2026: 0maahuhtikuu 2026: 0huhtoukokuu 2026: 6toukesäkuu 2026: 1kessyyskuu 2026: 1syy

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme ensi vuoden talousarviota, ja yhteinen kuva kaikille lienee selvä: olemme hurjaa vauhtia velkaantumassa, ja jos ei näihin todellisiin juurisyihin puututa, niin meidän käy huonosti. Ei voida 11, 12 tai jopa 13 miljardin velanottoa sallia. Sellainen politiikka on aivan vastuutonta. Ja toinen juttu on, että emme me voi jatkuvasti elää velaksi yleensäkään missään asiassa. Julkisen velan määrä yhteensä, kun valtion ja kuntien velat lasketaan yhteen, on tänä päivänä 250 miljardia miinuksella, josta valtiolla on nyt tällä hetkellä vajaa 200 miljardia sitä velkaa ja kunnilla sinne 250 miljardiin asti ne loput. Elikkä ollaan aivan kauheassa tilanteessa. Tähän on saatava nyt hyvin äkkiä parannusta. Perusasioihin pitää nyt kiinnittää huomiota. Ensinnäkin tämä paljon puhuttu päästökauppa ja Euroopan unionin politiikka tuhoaa Suomen taloutta kiihtyvällä vauhdilla. Päästökaupan nostamat hinnat näkyvät joka paikassa, energian hinta näkyy joka paikassa. Tänäkin päivänä sähkö maksaa kalleimmillaan 43 senttiä, sähköpörssin hinta. Siihen tulee päälle alvi ja sähkövero ja siirtomaksut, eli mennään jo yli 50 sentin lämpimänä syyspäivänä. Entäpä kun tulevat helmikuun helteet, mitä sitten tapahtuu? 2 euroa 35 senttiä oli tammikuun 24 ennätys. Se voidaan rikkoa tänä tulevana talvena aivan varmasti. Eli tämä päästökauppahomma on saatava kuntoon Euroopassa. Meillä ei ole yhteistä eurooppalaista päästökauppapohjan laskentatapa, ei ole. Se on täysin sekaisin koko homma, ja Suomi on tässä asiassa ampunut omaan jalkaan monta kertaa jo, elikkä olemme valinneet semmoisia keinoja ja päämääriä, missä varsinkin Luonnonvarakeskus ja ympäristöministeriö ovat aktiivisia. Tällä päästään Suomen metsiin käsiksi, kun vaaditaan lisää hiilinieluja ihan väärillä perusteilla. Meidän on metsien käyttöä lisättävä, harvennuksia lisättävä, lannoituksia lisättävä ja hoidettava metsiämme paremmin. Metsät ovat valtava hiilinielu, samoin on metsämaa. Kävin kesällä Pellossa pyörähtämässä ja siellä pari tilaisuutta kävin läpi, ja ihailin sitä Tornionjokea ja ihailin myös sitä, miten vaarallinen joki Tornionjoki on — Ruotsin puolellahan turve uusiutuu ja metsämaa sitoo hiiltä, ja varoitin suomalaisia menemästä sinne Ruotsin puolelle, kun siellä ovat kaikki asiat niin hyvin ja meillä vähän huonommin. Siinäkin näkyy, miten tyhmää politiikkaa Suomi on tehnyt Euroopan unionissa, aivan järjetöntä. Omaa etua vahingoitetaan tietoisesti. Päälle tulee vielä sähkön hinta. Meillä on, niin kuin sanoin äsken, valtava sähkön hinta jo nyt, ja sitten kun Google osti meiltä käytännössä Loviisan voimaloiden tehon pois, niin se tarkoittaa käytännössä, että ensi talvena sähköpula pahenee. On hirvittävää itsesääliä, että mennään sanomaan julkisesti, että kyllä kysyntä luo tarjontaa ja saadaan sitten päästötöntä energiaa korvaamaan nimenomaan säätövoimaa. Mistä luulette sen kahdessa vuodessa rakennettavan ydinvoimalan tulevan? Sen minimiaikataulu on kymmenen vuotta, Suomen byrokratia kun otetaan huomioon. Jos me haluamme tämän maan taloussuosta ylös, niin meidän tulee purkaa byrokratiaa. 59 prosenttia meidän bruttokansantuotteesta menee julkiseen talouteen. Meille on luotu niin valtava byrokratia tuonne valtionhallinnon puolelle, että pahimmillaan rakennusluvan saanti kestää seitsemän vuotta, ja eräs turveurakoitsija sanoi minulle, että hänellä kesti yhden suon luvittaminen 17 vuotta. Voiko tämä olla sivistysvaltio, tällainen valtio? Meidän on purettava byrokratiaa ja luvitukset nopeammaksi. Jos ei muuten, niin sitten pannaan lakiin pykälät, että luvat on tultava, niin kuin Saksassa on parhaillaan käytännössä. Se on tehty jo siellä. Jos meillä liikennepolttoaineiden hintaa ei ruveta järkevästi kohtelemaan, meiltä loppuu liikenne. Maatalous on tänä päivänä niin karmeassa kunnossa, että meillä hyvin usea tila harkitsee lopettamista. Kahdesta neljään tilaa per vuorokausi lopettaa toimintansa tällä hetkellä. Olemme huoltovarmuuden syvimmässä ytimessä tällä hetkellä. Jos jatkamme tätä ilmastohumppaa tällä tavalla, niin on edessä semmoinen matokuuri Suomen kansalle, että sitä ei ole ennen nähty. En oikein luota siihen, että tästä talosta päätöksiä siihen syntyisi, mutta uskon siihen edelleen. Positiivisena ihmisenä uskon, että viisaus löytyy. Kun katsoo tulevaa Euroopan unionin rahoituskautta, niin sieltäkään ei apua löydy. Siellä rahat menevät erilaisiin muihin hankkeisiin. Esimerkiksi maatalouden rahat tulevat rajusti pienenemään, ja on aivan varmaa, että myös aluekehitykseen tulevat rahat saman myötä pienenevät. Mehän saamme Euroopan unionista kahta kautta rahaa, toinen on maatalouteen tulevat rahat ja toinen on aluekehitykseen, ja molemmat ovat rajusti pienenemässä. Arvoisa herra puhemies! Lopuksi sitten hallitukselle pieni haaste: Olen kuullut erilaisia selityksiä siitä, miten nämä pohjoisen harvaan asutun alueen tuet, NSPA-tuet, tällä hetkellä makaavat siellä EU:n tulevassa rahoituskehyksessä. Petteri Orpo on sanonut eri sanankääntein, miten se on, mutta — puhemies, lopuksi sanon — senhän pitää mennä niin kuin liittymissopimuksessa on sovittu. Liittymissopimus on Euroopan unionissa sovellettavaa oikeutta suoraan. Sitä ei saa antaa minnekään muualle. Se kuuluu pohjoiselle ja Itä-Suomelle. Tässä on pääministeri Petteri Orpon taidonnäyte, pystyykö hän tämän vetämään sillä tavalla, että saamme ne rahat sinne, minne ne kuuluvat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, talousarvio)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Ensiksi kannatan edustaja Eeva Kallin hetki sitten tekemää erinomaista esitystä. Suomen julkisen talouden tilanne on todella huolestuttava, ja julkisen talouden suunnitelma kertoo sen aika alastomasti. Bruttokansantuotekasvu on tällä hetkellä 0,6 prosenttia nousten tällä suunnitelmakaudella 1,5 prosenttiin. Se on liian vähän ollakseen velanmaksukykyyn hyvä lähtötilanne. Se, mikä tässä on kaikista pahinta, hyvät Suomen kansan edustajat, on se, että emme näe oman tilanteemme vaarallisuutta. Tämä on todella vaarallinen tilanne, kun katsomme Suomen rajojen ulkopuolelle, mitä tuolla muualla maailmassa tapahtuu. Sitten, arvoisat edustajakollegat, se iso ongelma, mikä meillä on, on tämä meidän älytön ilmastopolitiikkamme. Katsotaanpas vähän lukuja: Suomen osuus maailman ilmastopäästöistä on hieman alle 0,8 promillea, ja koko Euroopan päästöt ovat kuusi prosenttia maailman päästöistä. Suomen osuus Euroopan unionin alueella, meidän päästömme, on 1/750, lähes 1/1 000, jos tarkasti lasketaan. Tämän takia me olemme kepittäneet omaa talouttamme alas muka parantamalla maailman ilmakehää. Höpö höpö, ja huomenna lisää. Jokainen järkevä ihminen, joka osaa matematiikkaa, edes kymmeneen asti laskea, ymmärtää, että se on ihan järjetöntä touhua. Kun katsoo tällä hetkellä tätä meidän ilmastopolitiikkamme seurausta, niin olemme onnistuneet tuhoamaan halvan energian. Kun turpeesta tehtiin valheellisilla perusteilla fossiili, se on aiheuttanut sen, että kaukolämmön hinta on noussut pilviin. Kun Suomi on, niin kuin tiedämme, talvella kylmä alue, pohjoinen maa, jossa tarvitaan paljon kaukolämpöä, se on johtanut siihen, että meidän kaukolämpölasku nousee aivan valtaviin summiin, ja kai energian hinta on se, joka tätä maata pyörittää, onko se halpaa vai kallista. Sitten kun olemme tämän CHP-sähkön tuhonneet tällä keinoin kalliilla turpeella, kun teemme siitä tahallaan fossiilin, niin se on aiheuttanut sitten sen, että me poltamme noin 5—6 miljoonaa mottia runkopuuta kattiloissa tukista lähtien. Menetys Suomen kansantaloudelle on suurin piirtein miljardi, kun se jalostusarvo on mennyttä. Se pienentää meidän kansantalouden kasvua koko ajan. Viime vuonna metsäteollisuuden vienti edusti 17:ää prosenttia Suomen tavaraviennistä, ja sen arvo oli hieman alle 13 miljardia euroa. Mutta jos uskallatte laskea, arvoisat kollegat, mitä metsäteollisuuden takana on: valtava metalliteollisuus, valtava rakentaminen, kemianteollisuus, energiantuotanto ja vaikka mitä. Ei ole yhtä hetkeä tässä maassa, ettei metsäteollisuuden tuotteisiin törmää jossakin. Se on koko meidän elintasomme lähtökohta yli sadan vuoden ajan. Tätä me tuhoamme täällä ilmastohumpan takia, tuon 1/750:n takia, mikä Euroopassa on, ja maailmassa se on niin vähän, että en uskalla edes ruveta sanomaan, se on niin vähän. Sillä ei ole mitään merkitystä. Olemme Euroopan ainoa hiilineutraali maa. Se on fakta, kun laskemme päästöluvut oikein. Näitäkin Luonnonvarakeskus pyörittelee, aivan käsittämättömiä lukuja. Kysyn teiltä, arvoisat edustajakollegat: onko se oikein, että eduskunnan rahoilla pelaava Luonnonvarakeskus syöttää aivan väärää tietoa päästöistämme meille ja ennen kaikkea Euroopan unionin päätöksentekoelimille, jotta meille tulee kammottavia esityksiä sieltä? Tänä päivänä käsittelimme ennallistamissuunnitelmaa perustuslakivaliokunnassa. Sen kustannus suomalaisille tulee olemaan 20 vuoden aikana minimissään 0,9 miljardia eli 900 miljoonaa euroa per vuosi, maksimissaan 1,5 miljardia eli 1 500 miljoonaa vuodessa, jos se suunnitelman mukaan menee. Ei minkäännäköistä järkeä tässä Suomen hommassa enää ole. Työttömyys on aivan valtaisaa. Suomalaista omaisuutta siirtyy ulkomaiseen omistukseen tai lopettaa kokonaan toiminnan. Metsäteollisuus supistaa toimintaansa. Arvoisat kansanedustajat, muistakaa se, mitä Björn Wahlroos varoitti hiljattain. Hän on sanonut jo monta, monta kertaa: Suomesta pistetään tehtaita kiinni, ja kohta sammuu joku iso sellutehdas. Tätäkö me haluamme? Emme varmasti halua. Kun katsotaan sen päälle vielä, mitä meidän pitäisi tehdä, niin turve on saatava heti takaisin ja pois päästökaupasta. Se kansalaisaloite tulee ensi viikolla tänne eduskuntaan. Toivon, että kukaan edustaja ei sille naura, koska nyt on tosi kysymyksessä. Meillä on maatalous menossa kolinalla alamäkeä. Tänä päivänä on sellainen tilanne, että emme pysty huolehtimaan edes omasta ruokaturvallisuudestamme ja omavaraisuudestamme. Energiaomavaraisuus on käytännössä menetetty jo, ja täällä vain leikitään ilmastohumppaa. Kyllä minä sanon, arvoisat edustajakollegat, että jos me emme tätä byrokratiaa, tämän Suomen, rakkaan isänmaan, purkamista ala lopettaa suosiolla eli ajamme byrokratian alas, panostamme oikeaan työhön ja annamme yrittäjille mahdollisuuden tehdä töitä ja palkata ihmisiä töihin, ikinä emme tästä tilanteesta selviä. Nyt on ihan oikeasti jo keltainen valo vaihtunut punaiseksi. Pitää tehdä töitä, kun syksyllä palaamme tähän taloon takaisin töihin. Nyt on selittelyn aika ohi. Se aika oli ja meni.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pääministeri puheessaan kaipaili niitä kymmentä miljoonaa mottia puuta Suomeen — aivan oikein, erinomainen kommentti. Sitten toinen asia: Vihreiden ryhmäpuheenjohtaja tässä äsken totesi, että turve ja turkis eivät tätä maata nosta. [Jari Koskela: Kyllä nostaa!] Muuten nostavat, nimittäin siltä osin kuin me tarvitaan, eivät ne kaikkea nosta. Te ajatte tuonne Loviisan satamaan afrikkalaista myrkkyä ja italialaista vielä pahempaa myrkkyä ihan kylmänviileästi, reagoitte ihan ylimielisesti, että me voimme tehdä mitä vain. Se on teidän vihreä siirtymänne, kun te ajatte vihreää moskaa. Ette tuo niitä tähän kaupunkiin, vaan viette naapurikaupunkiin, jossa kiinteistöjen arvot laskevat. Se on se teidän vihreä siirtymänne. Se, mihin me turve tarvitaan takaisin, on se, että kaikki metsistämme hakattavat puut pitää saada jalostettavaksi sahoille ja sellutehtaille ja muihin tuotantoihin eikä poltettavaksi energiaksi. Tämä on typerää hommaa, jos me jatkamme tätä. Metsäteollisuus noin 13 miljardin viime vuoden viennillään on yksi Suomen vahvimpia selkärankoja, ja se tuo meille tähän maahan myös kemianteollisuuden, metalliteollisuuden, rakentamisen ja monta, monta muuta. Tästäkö me haluamme luopua? Jos haluatte luopua, niin suosittelen, että ette kokeile.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 27—30 on aika järisyttävää luettavaa. Jotta pääsemme ulos siitä suosta, mitä moni on maininnut, niin ensimmäinen, mikä pitää tehdä, on se, että energian hinta on saatava tässä maassa alas ja hyvin äkkiä. Ensinnäkin sähkön hinta: Huomennahan sähkö maksaa melkein 27 senttiä kilowattitunnilta. Siihen päälle siirtomaksu, arvonlisävero ja sähkövero. Jokainen ymmärtää, että ei tällaisella sähkön hinnalla tässä maassa tapahdu mitään muuta kuin talouden alasajoa. Sama koskee tietenkin myös kaukolämpöä. Kun olemme tämän onnettoman tilanteen luoneet itse omilla virheellisillä päätöksillä, niin poltamme tällä hetkellä arvokasta runkopuuta, tukkipuuta ja kuitupuuta kattiloissa kaasuna taivaalle aiheuttaen valtavat päästöt — pahemmat päästöt muuten kuin turpeen poltosta, vaikka moni ei sitä tunnusta, mutta se on muuten fysikaalinen tosiasia, ihan VTT:n mittaus. Tämän takia olemme luoneet itsellemme sellaisen kannusteloukun, joka aiheuttaa valtiolle ja koko meidän yhteiskunnalle valtavia tappioita joka päivä. Neljästä kuuteen miljoonaa mottia palaa arvokasta puuta vuositasolla. Viime talvi oli meille varoitus. Kova pakkanen aiheutti sen, että olemme polttaneet kaikki ne jäljellä olevat turvevarastot, mitä vielä oli. Huoltovarmuusvarastoissa vielä voi jotakin olla, mutta reserviä seuraavalle talvelle ei ole. Toivottavasti tänä kesänä jotain saadaan ylös. Tämän takia meidän pitää saada hyvin äkkiä turve takaisin energiapalettiimme. Maailman taloustilanne ja ennen kaikkea sotatilanne Hormuzinsalmella on sellainen, että se voi tapahtua vaikka ensi yönä se iso leviäminen, jolloin sota lähtee kasvamaan joihinkin uusiin mittoihin ja olemme todella vaikeuksissa. Meidän hormuzinsalmemme on tuo Itämeri. Kun tämä arvopuun polttaminen on jatkunut jo pitkään, niin se tarkoittaa sitä, että olemme tehneet itsellemme valtavan vahingon: vientitulot pienenevät, verotulot pienenevät, kauppa vähenee. Ja kun päästökaupalla on turve tapettu pois markkinoilta, niin meidän on päästökaupan väärät luvut myös oikaistava. Siellä on kaiken kaikkiaan lähemmäs 30 miljoonan hiilitonnin väärät luvut pelissämme, kun kaikki lasketaan mukaan. Kun ne oikaisemme, niin olemme hiilinegatiivinen maa ja energian hinta laskee alas ja kansantalous elpyy. Mutta kun tästä ei saa tässä talossa edes kunnolla puhua, niin onhan tämä käsittämätöntä. Kun energian hinta laskee, niin suomalainen talouselämä elpyy, kotitaloudet elpyvät, kauppa vilkastuu, asuntokauppa käy ja niin edelleen. Ja mikä tärkeintä, kun teemme tämän uudistuksen viisaasti, niin samalla hoidamme myös huoltovarmuutta. Meillä ei ole energian huoltovarmuusvarastoja tällä hetkellä juuri ollenkaan. Sähkötehoa olemme purkaneet sen yli viisituhatta megaa valtakunnan verkosta pois, ja siitä me kärsimme pitkään. Puheet siitä, että saamme muutamassa vuodessa energiantuotantoa lisää, eivät pidä paikkaansa. Ydinvoimalan rakentaminen lähemmäs kymmenen vuotta kestää. Joku kuvittelee, että se tehdään vuodessa. Ei tehdä, eikä viidessäkään vuodessa, kaikkine luvituksineen. Sitten yksi iso murhe meillä on Euroopan unionin jatkuva byrokratia, joka tunkee Suomeen hurjalla vauhdilla. Itse olemme tehneet valtavan byrokratian tähän maahan, ja julkisen talouden menot koko bruttokansantuotteesta — siinä olemme Euroopan ykkösiä — ovat 57,8 prosenttia. Se on myös otettava huomioon ja ruvettava purkamaan byrokratiaa määrätietoisesti, muuta keinoa meillä ei ole: esimerkiksi kaavoituksen saaminen yksinkertaisemmaksi, valitusoikeuksien karsiminen ja ennen kaikkea kaiken turhan EU-byrokratian poistaminen. Ne ovat direktiivejä, mitkä meille tulevat, ja ne voidaan myös tässä maassa säätää lainsäädäntöön sillä tavalla, että niistä ei Suomelle isoa vahinkoa tule. Lopuksi, arvoisa rouva puhemies, jotta me pystyisimme tästä murheen alhosta nousemaan ylös, niin meidän on tehtävä sellainen päätös tässä talossa jo nyt, että rahoituskehyksessä mainitut Euroopan unionin tavoitteet saada verotusoikeus itselle, samoin tämä tavoite ottaa yhteisvelka enemmänkin käyttöön Euroopan unionin rahoitusta määriteltäessä — niistä pitää sanoutua irti. Minä varoitin tästä silloin elvytyspaketti ykkösen aikana. Sielläkin valtioneuvoston selonteossa näkyi tämä yhteisvelka ja sitten tämä toinen murheenkryyni, verotusoikeus. Ne näkyivät jo silloin siellä. Minulle naurettiin silloin, mutta ei naureta enää. Tämän takia olkoon tämä hallitus se, joka tekee — toivon, että kerkeää — sen päätöksen, että verotusoikeutta ei anneta eikä ikinä tule sitä tilannetta, että yhteisvelkaan lähdetään mukaan. Jos ei tämä hallitus tee, niin tehköön seuraava. Sillä asialla ei saa leikkiä, että luovumme itsenäisyydestä ja täysivaltaisuudesta tässä maassa ja teemme valtavan vahingon elinkeinoelämälle. Sitä ei saa tapahtua. Se on meidän omissa käsissämme vielä toistaiseksi. Jos rupeamme lepsuilemaan taas tässä asiassa, meidän käy huonosti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, sähkövero, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen, kaavoitus, kaavoituksen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja
6.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontalouden kehyksien kannalta on valtavan suuri huoli siitä, mikä vaikutus julkiseen talouteen on tällä valtavalla byrokratialla, jonka olemme itse vuosien saatossa rakentaneet. Eihän se voi olla niin, että jos joku yritys hakee vaikka uusia investointeja varten lupia... Tiedän pahimman tapauksen: 16 vuotta olivat erään turveyrittäjän luvat haussa. Kun haki uutta aluetta saadakseen kauppaan, markkinoille kuivike- ja kasvuturvetta, niin 16 vuotta olivat luvat kanissa siellä. Sitten myös joku pieni omakotitalorakentaja on ihmeessään, kun hänen lailliselle paikalle rakentamassa talossa menee toista vuotta, kun luvan saa. Tai navettaa jos joku meinaa vielä tähän maahan rakentaa, maanviljelijä katsoo eteenpäin, niin senkin luvan saanti alkaa olla melkein vaikeampaa kuin atomivoimalan rakentaminen. Eihän tässä ole mitään järkeä enää. Veronmaksajien rahat ovat kyllä juomassa aivan turhaan vettä. Tämä homma pitää purkaa niin, että alle kahdessa viikossa tulevat pienet rakennusluvat ja isommat puoli vuotta korkeintaan ja tämmöiset turvealueet korkeintaan vuosi. Sillä me nousemme. Siellä on kymmenien miljardien investoinnit tulossa, jos vain annamme niiden syntyä. Tämä on hallituksen homma, ja on ollut toki edellistenkin, mutta toivotaan, että tämä onnistuu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen, rakennuslupa)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Energian hinta on se, joka on Suomen suurin kirous tällä hetkellä. Huomenna sähkö maksaa kalleimmillaan 27 senttiä kilowattitunnilta, ja siihen kun lasketaan päälle alvi, arvonlisävero, sähkövero ja sitten vielä siirtomaksu, niin ollaan lukemissa, joiden tautta tässä maassa ei kohta mikään kannata. Tämä on meidän itse aiheuttamamme päänsärky. Olemme purkaneet sähköntuotantotehoa verkosta yli 3 000 megaa. CHP-sähkö on lähes tuhottu, 2 000 megaa kovalla pakkasella. 5 000 megan edestä olemme poistaneet sähköntuotantotehoa verkostamme. Nyt olemme täysin maailman vietävissä, kun ei meillä ole sitä omaa sähköä. Täällä puhutaan datakeskusten rakentamisesta ja monesta muusta — aivan unennäköä. Samalla olemme tehneet kauhean palveluksen, että meillä ei ole ensi talvelle minkäännäköisiä energiavarastoja. Viime talvi söi meiltä kaikki turpeet, kaikki puut. Poltamme arvokasta tukkipuuta, mikä tuhoaa metsäteollisuutta koko ajan. Kuunnelkaa, hyvät ministerit, mitä sanoo metsäteollisuuden johto tänä päivänä. Monta tehdasta on pantu kiinni, ja sama kehitys jatkuu. Jos tällä keinoin menemme, niin olemme maailman valuuttarahaston huomassa koko valtio ja varmasti alijäämämenettelyssä. [Puhemies koputtaa] Elikkä nyt on viimeiset hetket herätä. Keinoja ei muita enää valitettavasti ole.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 83/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Lisään tuohon äskeiseen debattipuheenvuorooni sen verran vielä, että kun katsoo näitä Airbnb-vuokraussysteemejä, mitä olen kuullut palautetta tuolta niiltä ihmisiltä, jotka ovat joutuneet kärsimään, niin onhan se aivan kohtuutonta, että yllättäen taloyhtiössä rupeaa olemaan semmoinen meteli aika ajoin eikä tiedä kukaan koskaan, milloin se alkaa ja milloin se loppuu. Kun se on yksityisasunto, niin se on muuten aika korkea kynnys mennä sanomaan, että nyt suu kiinni. Mitä asumista se on? Kuka omakotiasuja haluaisi siihen naapuriin semmoisen metelinpitäjän, että ei saisi öisin nukkua? No, meidän asiahan on panna tämä homma kuriin. Totta kai taloyhtiö voi sääntöjä muuttamalla kieltää sen, mutta sehän käytännössä pitää tehdä, kun uusi taloyhtiö perustetaan ja ruvetaan rakentamaan. Siinä vaiheessa pitää olla taloyhtiön säännöissä, että ei voi tulla siihen taloon, vaan kun se menee asunto-osakeyhtiön sääntöjen mukaan, niin siinähän voi enemmistö päättää tai yksimielisyys pitää olla ennen kuin voidaan tehdä se homma. Meidän pitää sitä kautta vaikuttaa tähän asiaan. Tämähän karkaa käsistä. Toisekseen tämä erittäin vahvasti suosii harmaata taloutta. Kuka näitä vahtii? Ei varmasti ole semmoista valvontajärjestelmää, että tätä pystytään jollakin lailla valvomaan. Tällä suositaan harmaata taloutta, veronkiertoa, ja kukapa sanoo, ettei näitä rahoja, mitä sinne Airbnb-asuntoihin on käytetty, olisi saatu jostakin semmoisesta paikasta, jota Suomen laki ei hyväksy? Näihin toivon, että ministeri kiinnittää huomiota. Toinen asia sitten näihin rakentamismääräyksiin: Silloin edellisen kerran, kun tämä oli perustuslakivaliokunnassa — kiitoksia siitä, että tämä tulee taas sinne — todettiin näistä rakentamismääräyksistä, että nämä asiat eivät kuulu Euroopan unionin päätettäviin mitenkään. Miten joku komissio voi tietää Suomen talven olosuhteet? Ei mitenkään. Täysin huuhaahommiahan nämä ovat. Euroopan unionin kannattaisi pikkuhiljaa ruveta perehtymään oikeisiin asioihin. Porukka velkaantuu hullun lailla, otetaan yhteistä velkaa, ruvetaan määräilemään ihmisiä välittämättä perussopimuksista yhtään mitään ja kansalaisten oikeuksista yhtään mitään. Ja täällä mietitään rakentamismääräyksiä, ja tuleeko sitten joku rakennustarviketarkastaja sitten suurennuslasin kanssa tutkimaan vaikka minun kesämökkiä, että oliko se nyt tämä lastulevynpala oikea tai ostinko väärästä liikkeestä tuon paneelinpalan tai uuden hellan. Voi hyvänen aika, tämmöiseenkö meidän rahamme menevät? Arvoisa ministeri ei ole tähän syyllinen mitenkään, mutta pikkuisen toivon, että kun menette sinne, niin kertokaapa sinne Euroopan unionin suureen byrokratian keitaaseen, että lopettakaa tämä huimailu ja ruvetaan jonain päivänä tekemään oikeita asioita, jotta ihmiset voisivat täällä elää. Jos me rakennamme byrokratiaa... En viitsi sanoa sitä maata, joka sitä byrokratiaa on kerran kokeillut rakentamalla maailman tehokkaimman hallinnon, mutta miten kävi sille valtiolle? Kannattaa lukea historiaa, niin sieltä se löytyy. — Ei muuta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että tähän lyhytvuokraukseen tulee laki, mutta ajatelkaamme, mikä virhe me tässä tehdään: Suomalainen yhteiskunta on rakentanut kuntatekniikkaa ja kaikkia kuntien palveluita, ja sitten yhtäkkiä siinä hyödynsaaja on joku muu, kun tulee taloja, jotka ovat ulkomailta omistettuja, ja niitä Airbnb:n perusteella vuokrataan. Aivan varmasti siinä on harmaata taloutta. Kaikkiin ei tule tietoja, ja sitten niitä rähinäremmejä kun talossa asuu, niin ajatelkaapa kun lapsiperhe tai joku vanhempi ihminen siellä asuu ja sitten on semmoinen meteli ja rytinä ja heitellään vuodevaatteita käytävään ja pidetään meteliä, yöt juhlitaan siellä ja otetaan kunnolla ääntä ilmoille, ja ihmiset ovat sitten hädissään siellä. Eihän tässä ole mitään järkeä. Miksi me tämmöisiä teemme ja täällä ihmettelemme sitten? Meidän pitää tässä talossa laatia semmoiset lait, että tällainen loppuu. Sitä varten ovat hotellit, ja riehukoot siellä ihan vapaasti. Toinen asia on sitten energiatehokkuuteen liittyvän direktiivin muutos tässä: Tästähän oli jo kerran perustuslakivaliokunnassa se yksi esitys, joka torpattiin, että eivät kuulu rakennusmääräykset EU:lle mitenkään. Tässä me näemme tämän EU:n mädännäisyyden siinä mielessä, että sieltä tulee direktiiviä direktiivin perään ja kukaan ei tiedä, mitä tehdään, että rupeavatko ne vahtimaan, millä keinoin joku rakentaa, onko energiatehokas talo taikka onko sitten turvalliset materiaalit? Meillä on Suomessa hyvät rakentamismääräykset, joita Euroopassa ei ole. Toivon, että tähän joku järki löytyisi. Tällä keinoinhan ei voi jatkaa. [Puhemies koputtaa] Meillä on kohta Suomi, jossa ei mitään muuta tehdä kuin ympäristövaikutusten arviointia ja rakennusten tarkastuksia.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja