Hyrkkö Saara
13 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Maatalouden kannattavuuskriisi on todella olemassa oleva, todellinen ja vakava ongelma. Viljelijöiden toimeentulo, kotimainen ruuantuotanto ja huoltovarmuus edellyttävät sellaista politiikkaa, joka vahvistaa maatalouden pitkän aikavälin toimintaedellytyksiä. Tätä lyhyen aikavälin tukea ei tule rakentaa tavalla, joka lisää todellisuudessa maatalouden riippuvuutta fossiilisista polttoaineista tai heikentää kannusteita siirtyä kohti vähäpäästöisempiä ratkaisuja, ja juuri tämä on hallituksen esityksen keskeinen ongelma. Käytännössä kyse on ensisijaisesti fossiilisen energian käytön tukemisesta tilanteessa, jossa maatalouden pitäisi päinvastoin saada tukea energiatehokkuuden parantamiseen, polttoöljyn käytön vähentämiseen ja uusiutuviin ratkaisuihin siirtymiseen. Tätä esitystä on todella perusteltu määräaikaisena, poikkeuksellisenakin toimena tässä nykyisessä tilanteessa, mutta se perustelu ei valitettavasti kestä merivettä, kun tiedämme, että tätä samaa maatalouden energiaveron palautusta on korotettu poikkeuksellisilla perusteilla jo useaan kertaan. Kun on olemassa riski, että tätä ei enää nähdä poikkeuksena, vaan nimenomaan syntyy odotus sille, että itse asiassa aina, kun kriisi iskee, tämä keino tulee käyttöön, niin on ilmeistä, että tämä voi vaikuttaa kielteisesti investointipäätöksiin, vähentää kannusteita vähentää polttoöljyn kulutusta tai siirtyä eroon fossiilisista polttoaineista. Hallituksen esityksessäkin tunnistetaan tämä riski. Maatalouden tukemiseen on etsittävä keinoja, jotka vahvistavat alan kannattavuutta ja huoltovarmuutta ilman, että samalla ylläpidetään fossiiliriippuvuutta. Siksi kannatan edustaja Sarkkisen esityksiä.
Arvoisa puhemies! Ensi alkuun korjauksena: Toisin kuin edellisessä puheenvuorossa väitettiin, valiokunnan mietintö ei ollut yksimielinen, vaan siihen jätettiin useita vastalauseita. Ainakin omasta ja vihreiden puolesta voin sanoa, että hallituksen toimet eivät ole olleet riittäviä eivätkä myöskään kovin järkeviä sen suhteen, miten tätä talouspolitiikkaa on hoidettu. Arvoisa puhemies! Minä ajattelen niin, että tämä liiallisen alijäämän menettelyyn joutuminen itsessään on yksi osoitus hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Hallitushan on koko vaalikauden ajan perustellut talouspoliittisia valintojaan velkasuhteen vakauttamisella, työllisyyden vahvistamisella ja kasvun vauhdittamisella. Tulokset eivät ole kovin mairittelevia. Nyt valtiovarainministeriön antaman lisäselvityksen perusteellahan näyttää siltä, että hallituksen nettosopeutus on jäämässä vain noin 2,8 miljardiin euroon kaikista kovista puheista huolimatta. Hallituksen epäonnistunut talouslinja uhkaa siirtää merkittävän lisäsopeutuspaineen seuraavalle vaalikaudelle, mitä en pidä oikeudenmukaisena enkä myöskään järkevänä. Hallituksen veropolitiikka on keskeinen osa tämän talouslinjan epäjohdonmukaisuutta. Hallitus perustelee näitä kovia leikkauksia julkisen talouden vaikealla tilanteella mutta on samaan aikaan tehnyt päätöksiä, jotka heikentävät julkisen talouden tulopohjaa merkittävästi. Erityisen ongelmallinen, ajankohtainen päätös on tämä päätös alentaa yhteisöverokantaa. Jos hallitus ottaisi velkasuhteen vakauttamisen ja tämän alijäämämenettelyn vakavasti, se luopuisi yhteisöveron alentamisesta. Vastuullinen veropolitiikka vahvistaisi veropohjaa, ei heikentäisi sitä, ja uudistaisi verotusta siten, että ihmisiä ja yrityksiä ohjattaisiin nykyistä voimakkaammin päästöjen ja luonnonvarojen ylikulutuksen vähentämiseen. Verotuksen tavoitteena tietenkin tulisi olla turvata hyvinvointivaltion rahoitus oikeudenmukaisella tavalla. Minusta on erittäin tärkeätä, että tämä alijäämämenettelyyn joutuminen ei johda tämän epäonnistuneen leikkauslinjan jatkamiseen. Hallituksen leikkauksethan ovat kohdistuneet muun muassa sosiaaliturvaan, sote-palveluihin, järjestöjen ennaltaehkäisevään työhön, kuntiin, koulutukseen ja viranomaisten toimintakykyyn. Näissä ei ole kyse vain menokohteista, vaan kyse on myös yhteiskunnan toimintakyvystä, työllisyyden edistämisestä, osaamisesta, tuottavuudesta, turvallisuudesta ja sitten pitkän aikavälin julkisen talouden kestävyyden edellytyksistä. Kestävä talouspolitiikka vähentäisi sitä talouden epätasapainoa pitkäjänteisesti sen sijaan, että kustannuksia siirretään seuraaville vuosille. Arvoisa puhemies! Toinen asia, johon tässä yhteydessä täytyy ottaa kantaa, liittyy EU:n finanssipoliittisten sääntöjen tulkintaan. Ajattelen niin, että Suomen tulee noudattaa vastuullista finanssipolitiikkaa ja korjata tätä liiallista alijäämää uskottavalla tavalla ja aikataululla. Samaan aikaan Suomen tulisi vaikuttaa aktiivisesti EU:n finanssipoliittisten sääntöjen tulkintaan ja toimeenpanoon siten, että tämä poikkeuksellinen turvallisuustilanne, jossa olemme, puolustusmenojen kasvu, toisaalta ekokriisiin vastaaminen ja varautuminen, fossiilisista polttoaineista irtautuminen ja Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen, otetaan täysimääräisesti huomioon. Suomi saa tämän selonteon mukaan hyödyntää liiallisen alijäämän menettelyn aikana koko puolustuspoikkeuslausekkeen tarjoaman jouston, ja tämä mahdollisuus tulee hyödyntää täysimääräisesti. Lisäksi Suomen tulisi hakea komission mahdollistamaa tilapäistä ja rajattua lisäjoustoa energiaresilienssiä vahvistaviin toimiin. Suomen ei tule tyytyä passiivisesti sopeuttamaan talouspolitiikkansa sääntöjen ahtaimpaan mahdolliseen tulkintaan, vaan tulee hakea aktiivisesti kaikki sellaiset joustot, jotka tukevat kestävää kasvua ja vähentävät tulevia kustannuksia, tuottavat siis pitkässäkin juoksussa parempia tuloksia kuin esimerkiksi tämä hallituksen tähänastinen linja. Arvoisa puhemies! Liiallisen alijäämän menettely osoittaa, että hallituksen talouspolitiikka ei ole saavuttanut keskeisiä tavoitteitaan. Julkisen talouden vahvistaminen on välttämätöntä, mutta sitä ei pidä tehdä tavalla, joka heikentää meidän veropohjaa, kasvattaa eriarvoisuutta, leikkaa tulevan kasvun edellytyksiä tai siirtää kustannuksia seuraaville vuosille. Suomi tarvitsee talouspolitiikkaa, joka vahvistaa julkista taloutta oikeudenmukaisesti, lisää kestävää kasvua, turvaa hyvinvointivaltion perustan ja hyödyntää aktiivisesti EU-sääntöjen mahdollistaman liikkumatilan puolustuksen, energiaresilienssin ja vihreän siirtymän investointeihin. Näin ollen teen vihreiden vastalauseen mukaisen kannanottoehdotuksen siitä, että hallitus ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin talouspoliittisen linjansa korjaamiseksi, luopuu tästä julkista taloutta merkittävästi heikentävästä yhteisöveron alentamisesta, edistää EU:n finanssipoliittisten sääntöjen puolustuspoikkeaman jatkoa myös vuoden 2028 jälkeen ja myöskin hakee EU-komissiolta kansallista lisäjoustoa energiaresilienssiä vahvistaviin toimiin.
Arvoisa puhemies! Pidän minäkin valitettavana sitä, että hallituksen toistuva yksipuolinen sooloilu ja sanelu ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla on johtanut tämän yhteisen linjan säröilyyn. Erityisen huolestuttavaa on se, että se tapahtuu juuri ydinaseiden kohdalla. Koen, että Suomen linjassa laajemminkin kokonaisvaltainen turvallisuuskäsitys on jäänyt jonkin sortin paitsioon. Lisäksi olemme ajautuneet kaksoisstandardien tielle. Suomen tulee puolustaa oikeusvaltiota ja sääntöpohjaista maailmanjärjestystä johdonmukaisesti, ei valikoiden. Selkeä ristiriita on nähtävissä koskien Israelin toimintaa Gazassa, Länsirannalla ja Libanonissa. Suomen ja kansainvälisen yhteisön tulee tuomita räikeät ja toistuvat kansainvälisen oikeuden rikkomukset ja käyttää painoarvoaan nykyistä huomattavasti voimakkaammin Israelin painostamiseksi lopettamaan nämä toimet ja kestävän rauhan rakentamiseksi. Palestiinan valtio tulee niin ikään tunnustaa. Suomen turvallisuus on meille kaikille tässä salissa tärkeä asia. Ei voi olla kuitenkaan niin, että vain tietyt näkökulmat ja näkemykset turvallisuudesta hyväksytään ja muut leimataan epäisänmaallisiksi. Vahvassa demokratiassa myös kriittinen keskustelu on sallittua ja jopa suotavaa, eikä se ole myöskään ristiriidassa yhteisen linjan hakemisen kanssa. Kannatan edustaja Hopsun esitystä.
Arvoisa puhemies! Ydinenergialain uudistuksen tavoitteet ovat monelta osin kannatettavia nimenomaan tämän ydinenergiaa koskevan sääntelyn selkiyttämisen ja ajantasaistamisen osalta. Mainittakoon kuitenkin, että ydinaseiden osalta hallituksen kaavailemat muutokset eivät ole mielestäni perusteltuja, ja on todella valitettavaa, että niitä on eduskuntaan tuotu ja etenkin sillä tavalla, millä se on tehty, ilman kunnollista parlamentaarista prosessia. Se on ollut mielestäni harkitsematonta. Ydinvoima on olennainen osa meidän energiapalettiamme ja myös ilmastokriisin ratkaisemista, ja siksi on perusteltua huolehtia, että sääntely sitä koskien on ajantasaista. Se ei silti tarkoita, etteikö sitä sääntelyä voisi olla tai että kaikki sääntely olisi haitallista ydinenergian edistämisen näkökulmasta. Vihreät haluavat edistää uusienkin teknologioiden käyttöönottoa turvallisuudesta tinkimättä. Haluamme pitää kiinni myös demokraattisesta katteesta ja yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä, ja siksi emme kaventaisi eduskunnan päätösvaltaa koskien isoja voimaloita. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Tynkkysen esitystä.
Arvoisa puhemies! Suomen julkinen talous on vaikeassa tilanteessa. Siitä meillä ei taida olla erimielisyyttä. Väestö ikääntyy, meillä on heikko työllisyyskehitys, kasvavat korkomenot, turvallisuusympäristön murros ja ilmasto‑ ja luontokriisien aiheuttamat riskit. Nämä edellyttäisivät uskottavaa, johdonmukaista ja oikeudenmukaista talouspolitiikkaa, ja siihen tämä hallituksen julkisen talouden suunnitelma ei kerta kaikkiaan vastaa. Hallitus on väittänyt kerta toisensa jälkeen suomalaisille, että kipeitä leikkauksia tarvitaan, koska vaihtoehtoja ei ole, mutta talouspolitiikassa on aina kyse arvovalinnoista, ja tämä hallitus on tehnyt huonoja valintoja. Hallituksen talouspolitiikka on lisännyt lapsiperheköyhyyttä, hidastanut talouden elpymistä ja laiminlyönyt ympäristökriisien hoitamisen. Myös hallituksen omien talouspoliittisten tavoitteiden valossa puhutaan vakavasta epäonnistumisesta. Nettosopeutus on kovista puheista huolimatta kutistunut alle kolmeen miljardiin, ja velkasuhde jatkaa kasvuaan. Hallitus ei siis saavuta edes niitä tavoitteita, joiden nimissä se on leikannut koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja palveluista. Julkisen talouden suunnitelma jatkaa tällä epäonnistuneen politiikan tiellä. Arvoisa puhemies! Hallituksen höveli veropolitiikka on keskeinen syy siihen, miksi julkisen talouden sopeutus ei muodosta uskottavaa kokonaisuutta. Samaan aikaan kun pienituloiset lapsiperheet, pitkäaikaissairaat ja opiskelijat kantavat leikkausten taakkaa, hallitus alentaa yhteisöveroa. Verotulojen menetys on varma ja välitön, kasvuvaikutukset asiantuntija-arvioiden mukaan epävarmoja ja toteutuvat parhaimmillaankin vasta pitkällä aikavälillä. Tästä on vastuullisuus kaukana. Vihreät katsovat, että julkista taloutta on vahvistettava hallituksen linjaa vastuullisemmin. Veropohjaa tulisi vahvistaa asettamalla ympäristön kuormittamiselle asianmukainen hinta, uudistamalla osinkoverotusta sekä kaventamalla ansio‑ ja pääomatulojen verotuksen perusteettomia eroja. Näillä toimilla on myös laajaa asiantuntijatukea. Hallituksen ympäristö‑ ja talouspolitiikka ovat räikeässä ristiriidassa. Hallitus ilmoittaa sitoutuvansa esimerkiksi ilmastolain tavoitteisiin ja vihreän siirtymän edistämiseen, mutta julkisen talouden suunnitelma ei sisällä uskottavaa rahoitusta eikä riittäviä toimia ilmasto‑ ja luontotavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä voi tulla Suomelle erittäin kalliiksi. Korkea koulutustaso, toimivat sotepalvelut, vaikuttava ennaltaehkäisevä työ muun muassa järjestöissä, viranomaisten toimintakyky ja puhdas luonto eivät ole menokohteita vaan yhteiskunnan toimintakyvyn, osaamisen, työllisyyden, tuottavuuden, turvallisuuden ja pitkän aikavälin julkisen talouden kestävyyden perusta. Julkisen talouden vahvistaminen edellyttää myös laajaa hyväksyttävyyttä, eikä sitä synny politiikalla, jossa leikkausten taakka kohdistuu täysin epäoikeudenmukaisesti. Arvoisa puhemies! Lyhytnäköinen leikkauspolitiikka lykkää laskun tulevaisuuteen. Kun ennaltaehkäisevistä palveluista leikataan, ongelmat kasvavat ja siirtyvät kalliimpiin, korjaaviin palveluihin. Kun koulutuksesta tingitään, osaamisvaje syvenee. Kun lapsiperheköyhyys kasvaa, se nakertaa lasten tulevaisuuden mahdollisuuksia ja sitä kautta koko yhteiskunnan tulevaisuutta. On siis myös taloudellisesti kestämätöntä, että hallitus ei piittaa päätöstensä vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee talouspolitiikkaa, joka katsoo pidemmälle, panostuksiakin koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin, työperäisen maahanmuuton helpottamista, vihreän siirtymän investointien kotiuttamista. Nämä eivät ole vastakohtia julkisen talouden vahvistamiselle, ne ovat sen edellytys. Hallituksen valitsema tie vie Suomea väärään suuntaan. Se siirtää ongelmia seuraaville vuosille ja jättää seuraavalle hallitukselle entistä vaikeamman tilanteen: heikentyneen osaamispohjan, kasvaneen köyhyyden ja syventyneen ilmasto‑ ja luontovelan. Vihreiden vastalause tarjoaa vaihtoehdon ja 25 kohdan listan, jolla Suomen kurssia käännetään, joten teen vihreiden vastalauseen numero 3 mukaisen kannanottoehdotuksen. Kaksi ajankohtaista huomiota vielä loppuun. Kokoomus on erityisesti kunnostautunut vaatimaan muilta puolueilta tietoa siitä, miten julkista taloutta tulevalla vaalikaudella vahvistettaisiin. Haluan kuitenkin muistuttaa, että nimenomaan kokoomukselta tällaisia listoja, vaihtoehtoja ja konkreettisia esityksiä ei ole kuulunut. Päinvastoin kokoomuksen mittari on tällä hetkellä rutkasti miinuksella, kun ehdotukset keskittyvät erityisesti verojen alentamiseen. Taidan olla edelleen yksi niistä harvoista poliitikoista, jotka ovat esittäneet oman yhdeksän miljardin sopeutuskokonaisuutensa, ja kysyn, kuinka kauan kokoomus aikoo jatkaa sammutetuin lyhdyin kulkemista ja näiden omien esitystensä piilottamista suomalaisilta. Puolustusmenoista edustaja Sarkkinen puhui, ja olen varsin samaa mieltä monista niistä huomioista, mitä edustaja Sarkkinen nosti esiin. Täytyy kuitenkin korjata, että toisin kuin edustaja Sarkkinen antoi ymmärtää, tämä viime viikolla julkaistu puolustusmenoraporttihan ei ollut esitys, sitoumus tai lupaus siitä, miten puolustusmenoja tulevina vuosina kasvatettaisiin, vaan ikään kuin tällainen Puolustusvoimien listaus heidän tarpeistaan ja toiveistaan. Minusta on päivänselvää, että piikki ei ole auki Puolustusvoimille, eikä varmasti kukaan, joka Suomen talouden tilannetta seuraa, voi myöskään niin ajatella. Tämä raportti kyllä alleviivaa sitä, että Suomi tarvitsee erilaisia keinoja ja työkaluja siihen, miten tämä jo nyt päätetty ja yhdessä sovittu puolustusmenojen kasvattaminen, joka on mittaluokaltaan pienempi kuin tämä raportti, pystytään toteuttamaan. Suomen tuleekin edistää EU-tason ratkaisuja puolustusmenojen rahoittamiseksi ja sen talouspoliittisen liikkumavaramme turvaamiseksi. EU:n puolustuspoikkeama auttaa ottamaan huomioon tämän poikkeuksellisen turvallisuustilanteen, mutta sen ajallinen rajaus vuoteen 28 jättää avoimeksi kysymyksen siitä, miten tämän jälkeen kasvavat puolustusmenot sovitetaan yhteen julkisen talouden kanssa. Siksi Suomen tulisi aktiivisesti tavoitella puolustuspoikkeaman jatkoa vuoden 28 jälkeen, jotta puolustusmenot eivät johda kohtuuttomaan paineeseen leikata muista kokonaisturvallisuuden kannalta välttämättömistä menoista.
Arvoisa puhemies! Täytyy siinä mielessä laittaa rasti seinään, että olen edustaja Hoskosen kanssa samaa mieltä siitä, että puuta ei todellakaan tarvitsisi polttaa poroksi. Siihen tulisi hallituksen puuttua tavalla, joka vahvistaa meidän luonnon kestävyyttä ja myös julkisen talouden kestävyyttä, eli poistaa tämä teollisen mittakaavan puunpolton verotuki. Jos katsotaan näitä julkisen talouden suuria haasteita — väestön ikääntymistä, heikkoa työllisyyttä, kasvavia korkomenoja, turvallisuusympäristön muutosta ja ilmasto- ja luontokriisien aiheuttamia riskejä taloudelle — niin tämä julkisen talouden suunnitelma ei kerta kaikkiaan vastaa näihin haasteisiin. Hallitus on pitkin kauttansa väittänyt suomalaisille, että kipeitä leikkauksia tarvitaan, koska ei ole vaihtoehtoja, mutta tämä julkisen talouden suunnitelma kertoo toista. Talouspolitiikassa on aina kyse arvovalinnoista, ja tämä hallitus on tehnyt huonoja valintoja. Se on lisännyt lapsiperheköyhyyttä, hidastanut talouden elpymistä ja laiminlyönyt ympäristökriisien hoitamista. Ja kun puhutaan hallituksen omista talouspoliittisista tavoitteista, niin kyse on siis vakavasta epäonnistumisesta. Nettosopeutus on todella kutistunut kovista puheista huolimatta alle kolmeen miljardiin, ja velkasuhde jatkaa kasvuaan. Olisi rehellistä, että hallitus edes myöntäisi tämän ja myöntäisi sen, että tämä teidän talouspolitiikkanne ei kerta kaikkiaan toimi.
Arvoisa puhemies! Israelin toiminta käy päivä päivältä röyhkeämmäksi. Se kaappaa ja nöyryyttää ihmisiä kansainvälisillä vesillä, myös suomalaisia, pommittaa siviilikohteita Libanonissa, säätää kuolemanrangaistuslain palestiinalaisille, ja Gazassa kuolee edelleen keskimäärin yksi lapsi joka päivä. Oli käsittämätöntä lukea Suomen ja Israelin yhteisestä puolustuskonferenssista viime viikolla. Tilanne herättää vakavia kysymyksiä Suomen linjasta ja turvallisuuspoliittisesta harkintakyvystä. Riippuvuuteen kansanmurhasta syytetyn ja kansainvälistä oikeutta toistuvasti rikkovan valtion kanssa liittyy ilmeisten moraalisten ongelmien lisäksi myös turvallisuuspoliittisia riskejä. Hallituksen hiljaisuus on korvia huumaavaa. Yksikään ministeri ei ole ottanut kantaa rauhanomaisten aktivistien kiinniottoihin. Puolustusministeri on vältellyt median kysymyksiä puolustusyhteistyöstä. Tämä ei ole hyväksyttävää. Olen jättänyt asiasta myös kirjallisen kysymyksen, mutta kysyn hallitukselta ja pääministeriltä: [Puhemies koputtaa] pidättekö tavoitetta entisestään syventää puolustusriippuvuutta kansainvälistä oikeutta toistuvasti ja räikeästi rikkovasta valtiosta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan mukaisena?
Arvoisa puhemies! On ollut koko ajan selvää, että rahoitusmallia täytyy uudistaa. Näin iso uudistus ei mene kerralla maaliin, ja siitä ei ole erimielisyyttä tässä salissa, mutta näiden teidän päätöstenne ydin ei nyt ole uudistaminen vaan suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista leikkaaminen. Tämä yhdistettynä asiakasmaksujen korottamiseen ja ennaltaehkäisevää työtä tekevien sotejärjestöjen leikkauksiin on täysin katastrofaalinen linja. Uudenmaan kansanedustajana täytyy vain ihmetellä uudistusta, tai leikkausta, jossa nimenomaan Helsinkiä ja Länsi-Uuttamaata kuritetaan tällä tavalla. Länsi-Uudellamaalla olemme toimineet tismalleen valtion toivomalla tavalla, sopeuttaneet talouttamme. Kokoomus on siellä johtava puolue, ja edustaja Laiho toimii aluehallituksen puheenjohtajana. Täällä hän puolustelee tätä leikkausesitystä, se on minusta käsittämätöntä. [Välihuutoja] Meillä väestö kasvaa Uudellamaalla nopeimmin, väestö ikääntyy erittäin nopeasti, lasten määrä kasvaa, palvelutarve kasvaa. Miten ihmeessä on mahdollista, että te tuotte esityksen, jolla länsiuusimaalaisten ja helsinkiläisten palveluita pitää entisestään heikentää, esityksen, joka vaarantaa myös HUSin rahoituksen, ja koko tämän rahoitusmallin uskottavuus murenee sen myötä? Onko tällainen esitys kokoomukselle ja RKP:lle todella ok? [Veronika Honkasalo: Näyttää olevan!]
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi vielä kerran kiitos kansalaisaloitteen tekijöille ja tukijoille. On tosi arvokasta, että pääsemme tämän aloitteen myötä keskustelemaan erittäin ajankohtaisesta aiheesta. Kun Suomi ja muu Eurooppa vahvistavat tulevien vuosien aikana puolustustaan merkittävästi, niin on olennaista varmistaa, että se tapahtuu Suomen turvallisuuden ja meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä kansalaisaloitteessa esitetään, että tulevissa puolustushankinnoissa huomioitaisiin kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansainvälisen humanitäärisen oikeuden tavoitteiden toteutuminen sekä muut ulko- ja turvallisuuspoliittiset seikat. Tämän voisi ajatella olevan Suomen kaltaiselle maalle itsestäänselvä asia. Asevientiä sääntelemmekin juuri tähän tapaan. Käytännössä aloitteen hyväksyminen tarkoittaisikin sitä, että nykyiset vientiä koskevat hyvät käytännöt ulotettaisiin myös tuontiin ja puolustushankintoihin. Ulkoministeriön tehtävä olisi aseviennin tapaan ihmisoikeusvaikutusten sekä humanitäärisen oikeuden toteutumisen arviointi myös asehankinnoissa. Minusta on hankala nähdä, miksi olisi huono asia, että tulisimme tietoisiksi niistä vaikutuksista ja riskeistä. Puolustushankintojen nykyistä monialaisempi valmistelu vahvistaisi Suomen huoltovarmuutta ja siten Suomen turvallisuutta. Puolustushankinnat sitovat Suomen turvallisuuden toimittajamaihin jopa vuosikymmeniksi. Siksi on selvää, että näitä hankintoja on tarkasteltava Suomen kokonaisturvallisuuteen, ulkopolitiikkaan ja ihmisoikeussitoumuksiin vaikuttavina poliittisina päätöksinä. Arvoisa puhemies! Nyt rakennetaan uutta maailmanjärjestystä. Sitä maailmanpolitiikan asetelmaa, johon olemme vuosikymmenien aikana tottuneet, ei enää ole. Itse ajattelen, että meillä on Suomena velvollisuus kaikella toiminnallamme rakentaa sellaista maailmanjärjestystä, jossa kansainvälisellä oikeudella ja ihmisoikeuksilla on edelleen merkitystä. Se on myös Suomen kaltaisen maan etu. Kauppa ei ole vain kauppaa, vaan siinä on kyse myös vaikutusvallasta, ja asekaupassa sitä poliittista vaikutusvaltaa vasta käytetäänkin. Arvoisa puhemies! Tämä aloite on linjassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Valtioneuvoston puolustusselonteon mukaan Suomen puolustustarvikkeiden viennin tulee noudattaa kansainvälisiä velvoitteita vastuullisesti ja sen tulee perustua tarkkaan tapauskohtaiseen harkintaan. On perusteltua ajatella, että nämä samat periaatteet ulottuisivat viennin lisäksi myös puolustusmateriaalihankintoihin. Selonteossa todetaan niin ikään, että on tärkeää vahvistaa EU:n strategista autonomiaa turvallisuuden ja puolustuksen alalla sekä vähentää haitallisia riippuvuuksia — tämä siis puolustusselonteossa. Eduskunta on puolestaan todennut, että Suomen riippuvuus vain muutamasta toimittajamaasta on tiettyjen kehittyneiden asejärjestelmien osalta suurta ja että liiallinen riippuvuus yksittäisistä maista voi heikentää Suomen huoltovarmuutta. Eduskunta on kehottanut puolustushallintoa huomioimaan tämän ja linjannut myös, että epävakaassa maailmantilanteessa materiaalihankintojen on tuettava myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Tämä aloite ei koske menneitä hankintoja vaan tulevaisuutta. Se ei myöskään koske yhtäkään tiettyä maata, mutta on ymmärrettävää, että tietyt ajankohtaiset tilanteet keskustelussa nousevat esiin, ja otan siksi itsekin yhden esimerkin. Yksi Suomen kumppaneista puolustusmateriaaliyhteistyössä on Israel, joka on toteuttanut Gazassa laajamittaisia ja julmia sotatoimia, kansanmurhaa. Humanitäärinen tilanne Gazassa on yhä katastrofaalinen. Viime lokakuussa sovitun tulitauon aikana Israel on tappanut yli 700 palestiinalaista ja haavoittanut yli kahtatuhatta, puhumattakaan viimeisen kahden ja puolen vuoden uhrimäärästä. Viime kuun lopussa Israelin parlamentti hyväksyi lain, joka mahdollistaa kuolemantuomion yksinomaan palestiinalaisille Israelissa ja miehitetyllä Länsirannalla. Amnestyn mukaan tämä kuolemanrangaistuslaki on yksi maailman armottomimmista. Unicef kertoi muutama päivä sitten, että Israel ampui kaksi järjestön palkkaamaa siviiliä Gazassa hengiltä, kun he olivat kuljettamassa vettä. Kaikesta tästä huolimatta tutkijoiden mukaan globaali asekauppa Israelin kanssa on kasvanut Gazan sodan aikana, eikä Suomikaan ole lopettanut asekauppaa Israelin kanssa. Riippuvuuteen esimerkiksi kansanmurhasta syytetyn, kansainvälistä oikeutta rikkovan valtion kanssa liittyy näiden ilmeisten moraalisten ongelmien lisäksi myös turvallisuuspoliittisia riskejä. On selvää, että se ei myöskään eduskunnan hyväksymän mietinnön edellyttämällä tavalla tue Suomen ulkopolitiikkaa, jonka pitkään linjaan on kuulunut kansainvälisen oikeuden noudattaminen, sääntöpohjaisen järjestelmän puolustaminen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Tämä kansalaisaloite ei koske mitään tiettyä yksittäistä maata tai tilannetta, mutta tämä Israelin tilanne kuvastaa niitä turvallisuuspoliittisia riskejä, joita syvenevä kumppanuus aiheuttaa nimenomaan Suomelle. Ihmisoikeuksien polkeminen ja humanitäärisen oikeuden rikkomukset ovat itsessään väärin, mutta ei ole myöskään poissuljettua, että kansainvälisen tilanteen kehityksellä olisi vaikutusta suoraan Suomen puolustuksen kannalta merkittäviin hankintoihin ja puolustusjärjestelmän huoltovarmuuteen. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi kansainvälisten pakotteiden kautta, jos olemme riippuvaisia pakotteiden kohteena olevasta maasta. On tietenkin myös kestämätöntä, että suomalaisten verorahoilla rahoitettaisiin jatkossakin räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja sotarikoksia. Arvoisa puhemies! Aloitteessa esitetään lainvalmisteluun ryhtymistä puolustushankintojen sääntelemiseksi siten, että niissä huomioidaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansainvälisen humanitäärisen oikeuden tavoitteiden toteutuminen sekä muut ulko- ja turvallisuuspoliittiset seikat. Minusta tämä olisi johdonmukainen linja, joka vahvistaisi myös Suomen turvallisuutta, kun emme rakentaisi puolustustamme sellaisten maiden varaan, joihin emme voi luottaa. Yksityiskohdat ja mahdolliset kysymysmerkit ratkottaisiin huolellisessa lainvalmistelussa aivan normaalissa järjestyksessä. Meillä on pitkä perinne sen suhteen, että myydessämme aseita noudatamme tätä ihmisoikeusharkintaa, ja olisi vain ja ainoastaan johdonmukaista toimia samoin myös aseita ostaessamme. Esitän, että kansalaisaloite hyväksytään.
Arvoisa puhemies! Kiitän minäkin aloitteen tekijöitä. On todella olennaista, että pääsemme keskustelemaan ajankohtaisesta asiasta. Suomi ja Eurooppa vahvistavat lähivuosina puolustustaan merkittävällä tavalla, ja on olennaista, että se tapahtuu Suomen turvallisuuden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Olisi johdonmukaista, että ne hyvät käytännöt, joilla me säätelemme asevientiä, ulotettaisiin myös puolustushankintoihin. Täältä oikealta laidalta salissa on annettu ymmärtää, että tämä aloite olisi jollain lailla ristiriidassa Suomen turvallisuuden kanssa, mutta asiahan on siis päinvastoin. Kyse on nimenomaan Suomen turvallisuuden ja huoltovarmuuden turvaamisesta. Nämä haitalliset riippuvuudet on eduskunta itsekin tunnistanut riskeiksi. Meidän ei kannata rakentaa puolustustamme sellaisten maiden varaan, joihin emme voi luottaa. Kaikki yksityiskohtaiset kysymykset ja pulmat ratkottaisiin aivan normaalisti huolellisessa lainvalmistelussa. Minä kannatan tämän aloitteen hyväksymistä.
Arvoisa puhemies! Vahva julkinen talous on köyhänkin turva, mutta julkista taloutta ei ole mikään pakko vahvistaa köyhien tai lasten kustannuksella. Itse asiassa näin ei edes saisi tehdä. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa asettamaan lapsen edun ensisijaiseksi kaikissa päätöksissä, myös talouspolitiikassa. Lasten hyvinvointi Suomessa heikkenee nopeammin kuin vuosikymmeniin. Yli 30 000 lasta on hallituksen päätösten myötä työnnetty köyhyyteen. Monien perheiden taloudellinen kantokyky on murtumassa. Samat perheet ottavat osumaa sosiaaliturvaleikkauksista, työttömyydestä ja palveluiden supistamisesta, jotka ovat niin ikään seurausta hallituksen leikkauksista kunnille ja hyvinvointialueille. Arvoisa puhemies! Me varoitimme lapsiperheköyhyyden kasvusta jo vaalikauden alkupuolella, kun hallitus puski läpi sosiaaliturvaleikkauksia. Hallitus vastasi, että ihmiset menevät töihin, sillä tämä ratkeaa. Kysyimme jo silloin, miten on tarkoitus toimia niiden vanhempien, esimerkiksi yksinhuoltajien, jotka ovat jo töissä mutta joiden toimeentuloa te silti nakerratte, tai niiden, joilla ei eri syistä ole mahdollisuutta tehdä kokopäivätyötä. Vastauksia emme saaneet — emme silloin emmekä nyt. Lapset eivät valitse kohtaloaan. Lapsilla ei ole mahdollisuutta pinnistellä parantaakseen omaa asemaansa tai mennä töihin, eikä heillä ole varaa odottaa parempaa suhdannetta. He elävät lapsuuttaan tässä ja nyt. Arvoisa puhemies! Hallitus on sittemmin perustellut köyhyyden lisääntymistä ulkoisilla šokeilla ja suhdanteilla. Mutta, hyvä hallitus, nämä lapsiperheköyhyyden luvut olivat tiedossa. Ne eivät ole seurausta šokeista ja suhdanteista vaan teidän tekemistänne päätöksistä. Ministeri Multala sanoi aiemmin täällä, että aina vaikeassa taloustilanteessa heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten, mutta on läpeensä arvovalinta, miten hallitus valitsee heitä kannatella tai jättää kannattelematta, tehdäänkö heidän elämästään vaikeassa tilanteessa entistä vaikeampaa. Arvoisa puhemies! Tänä keväänä olemme saaneet lukea nuorten tulevaisuususkon romahtamisesta. Nuorten tulevaisuususkossa on kyse yhteiskunnan kriittisestä infrastruktuurista. Ei auta, että päällystämme teitä tai hankimme puolustustarvikkeita tai täytämme varmuusvarastoja, jos laiminlyömme henkistä huoltovarmuutta ja annamme nuorten tulevaisuususkon murentua. On ennen kaikkea aikuisten vastuulla toimia siten, että nuorten tulevaisuususko voi jälleen vahvistua, että syitä uskoa tulevaisuuteen on enemmän kuin esteitä sille. Tämä on kansallinen kriisi, johon hallituksen tulisi suhtautua huomattavasti nykyistä vakavammin. Yksi opetus- ja kulttuuriministeriön nuorten tulevaisuususkoa käsitelleen asiantuntijaryhmän suosituksista oli puolittaa lapsiperheköyhyys seuraavan viiden vuoden aikana. Se edellyttäisi toimia jo ensi viikon kehysriihessä. Itse asiassa voisi jopa sanoa, että se on kenties kehysriihen tärkein tehtävä. Arvoisa puhemies! Vielä sananen näistä nukkuvista naapureista. Minä ymmärrän hyvin sen, että välillä keskustelun tuoksinassa suusta lipsahtaa epäonnistuneita sanavalintoja — milloin ihminen on tai ei ole desimaali tai jotakin muuta. Luulen, että tässä ministerin puheenvuoron lausahduksessa hätkähdyttävää oli se, että tällainen epäonnistunut ja jossain määrin leimaava, tai ainakin sellaiseksi tulkittavissa oleva, vertailu oli kirjoitettu nimenomaan valtioneuvoston viralliseen puheenvuoroon vastauksena tähän köyhyyttä koskevaan välikysymykseen. Se herätti kysymyksen: Ajatteleeko siis hallitus, että tämän työttömyyskriisin keskellä monetkin työttömät todella vapaaehtoisesti jäisivät nukkumaan naapureiden kiiruhtaessa töihin? Vai olisiko kuitenkin niin, että ihmiset heräävät siinä, missä naapuritkin, lähettävät lapsensa kouluun ja jatkavat työnhakua tilanteessa, jossa on vaikeampaa päästä Lidliin kesätöihin kuin lääkikseen opiskelemaan? He tekevät parhaansa selviytyäkseen tässä epävarmassa ja sekaisin olevassa maailmassa ja tarjotakseen lapsilleen mahdollisuuksia tai edes elämän perusedellytyksiä, ponnistelevat ylämäessä eteenpäin, vaikka hallitus puhaltaa kasvoille vastatuulta. Arvoisa puhemies! Ministeri ei debatissa ehtinyt vastata oikeastaan yhteenkään esittämääni kysymykseen, joten toistan ne vielä tässä. On nimittäin hämmentävää, että hallitus perustelee suurituloisten veronalennuksia asiantuntijoiden suosituksilla mutta sivuuttaa täysin ne asiantuntijat, jotka varoittavat lapsiperheköyhyyden pitkästä varjosta. Kysyn siis hallitukselta: Onko hallitus tietoinen siitä, että lapsena koetulla köyhyydellä voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia ja sen myötä myös mittava hintalappu julkiselle taloudelle? Onko hallituksen mielestä oikeudenmukaista, että lapset joutuvat kantamaan taakan talouden sopeutuksesta sen sijaan, että hyvin pärjäävät aikuiset tinkisivät hieman omista eduistaan? Ja miksi hallitus valitsee kannustaa köyhiä kepillä mutta rikkaita porkkanalla?
Arvoisa puhemies! Edustaja Garedew totesi, että ”jos Suomessa olisi Raamattuun uskova seurakunta”. Minä olen siinä käsityksessä, että Suomessa on useitakin, ja silti valtaosa näistä seurakunnista ei missään nimessä puolustele syrjintää tai edistä sitä näiden eheytyshoitojen muodossa. Haluan kuitenkin kiittää muita edustajia, jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet ja tuoneet näkemyksiä esiin ja perustelleet tätä lakialoitteen tarvetta hyvinkin monesta eri näkökulmasta. Toivon, että tämän aloitteen käsittely lakivaliokunnassa sujuu ripeästi ja että tämä eduskunnan enemmistön selvä tahto jollain lailla toteutuu jo tämän vaalikauden aikana ja asia liikahtaa eteenpäin. Minusta on tietysti täysin mahdoton ajatus, että eduskunta useampaan kertaan ottaa niin vahvan kannan jonkun asian puolesta ja se ei sitten vain millään tavalla liikahtaisi eteenpäin, joten toivon tietenkin, että lakivaliokunnassa asiaan suhtaudutaan tämän eduskunnan enemmistön tahdon mukaisesti ja että jonkunlaista edistystä nähdään jo tällä vaalikaudella.
Arvoisa puhemies! Täällä on noussut esiin tämä argumentti siitä, että tällä lakialoitteella puututtaisiin uskonnonvapauteen. Tästähän ei ole kysymys, kuten itse asiassa esittelypuheenvuorossanikin jo totesin. Tämä aloite pyrkii kitkemään sateenkaari-ihmisiin kohdistuvan haitallisen käytännön, ja minusta on tärkeää muistaa myös, että itse asiassa uskonnollisissa yhteisöissä harjoitettu eheyttäminen on omiaan estämään sen, että sateenkaari-ihmiset pystyvät olemaan osa uskonnollisia yhteisöjä. Täällä on korostunut tämä uskonnollisten yhteisöjen rooli, mutta ikävä kyllä on myös niin, että tätä niin sanottua eheyttämistä on esiintynyt myös sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä — ei toki aina välttämättä tietoisesti — ja siksi sitäkin olennaisempaa on se, että me hyvin selväsanaisesti eduskunnasta toteamme ja myös lainsäädännön puitteissa varmistamme, että tätä toimintaa ei missään määrin hyväksytä. Useat psykologiset ja lääketieteelliset järjestöt sekä Suomessa että maailmalla ovat onneksi irtisanoutuneet eheytyshoidoista, ja tämä ei missään nimessä ole mikään yleinen ilmiö tai valtavirtainen ilmiö, mutta meidän täytyy löytää lainsäädännönkin kautta keinoja, joilla tähän voidaan puuttua tehokkaammin. Myös Suomessa evankelis-luterilainen kirkko on tuominnut niin sanotut eheytyshoidot, joista ei ole siis mitään tieteellisesti todistettua hyötyä, sen sijaan huomattavasti haittaa. Täällä on vedottu perinteisten arvojen puolustamiseen, ja hiukkasen minusta tuntuu siltä, että tämä on itse asiassa jonkinlainen savuverho ihmisoikeuksien polkemiselle. Tämä on varsin yleinen argumentaatiotapa maailmalla, että erilainen naisten oikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien rajoittaminen verhotaan ikään kuin perinteisten arvojen puolustamiseen. Minä en kerta kaikkiaan hyväksy ajatusta, että perinteiset arvot olisivat synonyymi syrjinnälle. Näin ei ole. Minä uskon, että tässä salissa itse asiassa on valtaosa ihmisiä, jotka puolustavat perinteisiä arvoja eivätkä suinkaan sillä perustele kenenkään syrjintää, saati väkivaltaa. Ketään ei myöskään nosteta toisten yläpuolelle sillä, että jokainen saa yhtäläiset edellytykset elää turvallisesti omana itsenään.