Jokelainen Jessi

Arvoisa rouva puhemies! Pidän hyvänä tavoitetta siitä, että rikosseuraamusalan koulutuksella ja sen uudistamisella pyritään vastaamaan Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstövajeeseen ja koulutetun henkilökunnan tarpeeseen. Katson kuitenkin, ettei 2. lakiehdotuksen mukainen uusi laki rikosseuraamusalan tutkinnosta vastaa näihin uudistustarpeisiin kestävällä tavalla. Esityksen mukaan rikosseuraamusalan tutkinnon nykyisten järjestelyiden lisäksi otettaisiin käyttöön uusi malli, jossa jonkin ammatillisen koulutuksen suorittaneet, Rikosseuraamuslaitoksessa vartijan määräaikaisessa virassa työskentelevät voisivat työnsä ohessa suorittaa kyseisen tutkinnon. Opetuksen voimakas painottaminen työssäoppimiseen ehdotetun mallin mukaisesti uhkaa heikentää koulutuksen laatua ja uhkaa muodostua rasitteeksi vankiloiden ydintehtävien hoitamisen kannalta. Arvoisa puhemies! Hallituksen tietoisten kriminaalipoliittisten valintojen seurauksena vankimäärät ovat rajusti lisääntyneet viime vuosina. Muutos on ollut niin nopea, että vankilat kamppailevat kapasiteettinsa ja henkilöstön jaksamisen kanssa. Vankiloiden turvallisuustilanne on heikentynyt, ja osaavasta henkilöstöstä on jatkuvasti pulaa. Perustoimintojen järjestäminen, kuten vankien ulkoilut, asianmukainen kuntoutus ja rikoksettomaan elämään valmistaminen, on nykytilanteessa vakavasti uhattuna ja usein puutteellista sellaisella tavalla, joka epävakauttaa koko yhteiskuntaa. Tarve koulutetulle henkilökunnalle on siis suuri, mutta rikosseuraamusalan koulutusuudistus ei vastaa tähän tarpeeseen asianmukaisella tavalla. Työssäoppimismalli ja koulutuksen hajauttaminen eri vankiloihin uhkaisi koulutuksen laatua ja sitoisi jo valmiiksi riittämättömiä resursseja työssäoppijoiden ohjaukseen. Koulutuksen vastuun siirtäminen vankiloille tässä tilannekuvassa on epärealistista ja kohtuutonta. Arvoisa puhemies! Vankiloiden yliasutus ja lisääntyneet turvallisuusuhat korostavat entisestään henkilöstön laadukkaan ja riittävän koulutuksen merkitystä. Vanginvartijan tehtäviin kuuluu muun muassa voimankäyttöä, turvaamistoimivaltuuksia ja muuta merkittävää julkisen vallan käyttöä. On keskeistä, että vanginvartijalla on riittävä perus- ja ihmisoikeuksien tuntemus sekä kyky toimia ammattietiikan mukaisesti myös kuormittavissa tilanteissa. Tämän vuoksi koulutuksen ei tule antaa pirstaloitua ja eriytyä alueittain vaihtelevaksi, vaan ammattiperustan tulee olla jatkossakin yhtenäinen. Työssäoppimisväylän laajentaminen ei tue tätä tasalaatuisuutta. On todellinen ongelma, että vankiloissa toimii nykyisin runsaasti vartijoita ilman alan tutkintoa. Tämä lakiesitys ei kuitenkaan vastaa tuohon haasteeseen, vaan koulutetun henkilöstön tarpeeseen on vastattava ensisijaisesti koulutuksen resursseja vahvistamalla ja sisäänottomääriä lisäämällä. Lisäksi lakiesitys on vaarassa heikentää opiskelijoiden yhdenvertaisia oikeuksia. Osa opiskelijoista saisi koulutuksen aikana palkkaa, osa ei. Uudistus ei myöskään selkeästi vastaa siihen, miten opintososiaaliset edut jatkossa määräytyisivät. Arvoisa puhemies! En näe kestävänä ratkaisuna vastata henkilöstötarpeeseen lyhytnäköisellä lakiesityksellä, johon sisältyy merkittäviä riskejä vankiloiden toimintakyvyn kannalta. Rikosseuraamusalan koulutusta on tarkasteltava osana koko suomalaista koulutusjärjestelmää, ja koulutus on rakennettava pedagogisesti laadukkaasti niin, että se takaa mahdollisuudet ja kelpoisuuden myös jatko-opintoihin. Näin ollen kannatan edustaja Mari Holopaisen edellä tekemää esitystä.

Arvoisa puhemies! Opettajan uraltani jäi painavasti käteen yksi oppi ihmisyydestä: katkos sukupolvien välisessä ymmärryksessä syntyy ylenkatseesta. Nuoren ihmisen luottamus on helppo menettää tekemällä tulkintoja vailla oikeaa halua kuunnella. Menetämme otteen kokonaisiin ikäluokkiin pitämällä heitä tyhminä. Arvoisa puhemies! Elämme parhaillaan monella tavalla kriisipitoista aikaa. Meitä kuormittavat globaalit kriisit, sodat, ilmaston kuumeneminen, taloudelliset vaikeudet ja sosiaalinen eriytyminen. Nyt kasvamassa olevien lasten ja nuortemme niskaan joudutaan lataamaan paljon odotuksia. Heiltä odotetaan selvää visiota työurasta, lastenhankintaa väestön kasvattamiseksi, ikääntyvien omaistensa hoitamista, toiveikkuuden säilyttämistä olosuhteista riippumatta. Tulevaisuutemme rakentajilta vaaditaan paljon, kuitenkaan antamatta siihen kauheasti eväitä. Arvoisa puhemies! Kun listataan tämän ajan haasteita ja syitä sille, miksi nuorten usko tulevaisuuteen horjuu, vastaukseksi saa usein, että onhan sitä ennenkin selvitty — tässä maassa on selvitty sodista, lamoista ja vaikka minkälaisista vitsauksista ja silti porskutettu eteenpäin. Voi kuitenkin kysyä, että millä hinnalla. Sotien jälkeinen kansakunta ei ollut terve. Hintaa sodan aiheuttamista ylisukupolvisista traumoista maksetaan edelleen. 90-luvun lama poiki ylisukupolvista köyhyyttä, joka sairastuttaa ihmisiä tänäkin päivänä. Kansallista resilienssiä vaatineista tilanteista kerrotaan usein jälkeenpäin glorifioitua tarinaa, jossa valtio nosti itsensä tuhkasta uuteen kukoistukseen. Sodan jälkeen koitti jälleenrakennus, lamasta tultiin taloudelliseen nousukauteen. Vähemmälle huomiolle jää aina se puoli tarinasta, jossa kriisi vahingoittaa ihmistä ja sen kantokykyä pysyvästi. Ja mitä nuorempana ihminen saa osakseen kohtuuttomia vastoinkäymisiä, sen kauaskantoisemmat ovat seuraukset. Juuri siksi haastavissa tilanteissa yhteiskunnan tulisi pyrkiä suojaamaan eritoten lapsiaan, niitä, joiden käsiin uskomme yhteisten asioidemme hoitamisen aikanaan. Valitettavasti, puhemies, on niin, että käsillämme olevan tiedon valossa olemme epäonnistuneet tuossa työssä. Orpon hallitus on epäonnistunut tuossa työssä. Nuorisobarometrin tulokset kertovat kiistattomasti ja huolestuttavasti nuorten uskon tulevaisuuteen olevan matalammalla kuin koskaan. Tuo tieto tulisi ottaa tässä maassa vastaan kansallisena kriisinä. Nuorten tulevaisuususkon romahtaminen ei suinkaan ole tyhjästä ilmaantunut mysteeri, vaan syyt ovat kyllä selvillä. Tutkitusti nuoria huolettavat ja kuormittavat kaikista eniten työhön, toimeentuloon ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Arvoisa puhemies! Huoleen vastataan tehokkaimmin ratkaisuilla, ja ilmiselvästi juuri ratkaisut ovat tältä hallitukselta puuttuneet. Orpon hallituksen leikkaukset ovat osuneet kaikkein rankimmin nuoriin, ja vaihtoehtoja on kavennettu kaikista eniten nuorilta. Nuorisotyöttömyys on ennätyksellisissä lukemissa, opiskelijoilla on velkaa enemmän kuin koskaan, ja monille nuorille elintärkeistä oljenkorsista, kuten sotepalveluista, auttavilta järjestöiltä ja työpajatoiminnasta, on leikattu. Toimeentulotuen leikkausten seurauksena nuoret aikuiset joutuvat lopettamaan opintojaan kesken voidakseen syödä kesällä. Näihin haasteisiin ei ole kertaakaan tullut hallitukselta oikeita ja todellisia vastauksia, vain retorista vakuuttelua siitä, että toivoa on. Mistä tuon toivon pitäisi syntyä, jos käytännön edellytyksiä heikennetään eikä vahvisteta? Mistä ilmestyy usko tulevaisuuteen, jos poliittisilla valinnoilla tehdään tulevaisuus vaikeammaksi elää? Arvoisa puhemies! Kuten aluksi sanoin, helpoin väylä nuoren ihmisen luottamuksen menettämiseen on nuoren ihmisen pitäminen tyhmänä. Sen arviointivirheen on hallitus tehnyt, kuvitellut, että konkreettiset heikennykset tulevaisuuteen kuorrutetaan kauniilla sanoilla paremmaksi. Hallitus aliarvioi nuorten kykyä ymmärtää hallituksen valintojen seurauksia, ja tuo itsessään on vaurioittanut nuortemme tulevaisuususkoa merkittävästi. Jos me haluamme panostaa siihen ajatukseen, että tulevaisuus kantaa ajasta ja haasteista huolimatta, nuo panostukset on silloin konkreettisesti tehtävä. Pidän tätä myös mitä suurimmissa määrin puolustuspoliittisena kysymyksenä. Jos syömme nuoriltamme uskon poliittiseen päätöksentekoon, yhteiskunnan tukeen ja hyvään elämään, mitä nuo nuoret silloin todella haluavat puolustaa? Millainen on ihmisen puolustustahto sellaista valtiota kohtaan, joka ei puolusta kasvavia versojaan? Nuorisokysymys ei siis ole vain yksittäinen yhteiskunnallinen kysymys, vaan siihen käytettävillä resursseilla ratkaistaan koko itsenäisen valtion kyky huolehtia kansalaisistaan. Ratkaisut vaativat paitsi asennemuutosta myös aktiivisen valinnan siitä, että valtio panostaa rahallisesti tulevaisuutemme tekijöiden koulutukseen, työllisyyteen ja toimeentuloon, siis aivan perustavanlaatuisiin asioihin. Puhemies! Orpon hallitus on valinnoillaan tuottanut valtavan pettymyksen ja pitkäaikaista vahinkoa nuortemme kykyyn pärjätä ja uskoa omaan pärjäämiseensä. Tuota luottamusta ei tällä hallituskokoonpanolla rakenneta uudelleen, ja siksi todellista vastuunkantoa olisi antaa tuo päätösvalta aivan muille puolueille.

Arvoisa puhemies! Minusta nyt hiukan kiusallisesti kuulostaa siltä, ikään kuin hallitus pitäisi Suomen nuoria tyhminä — ikään kuin nuoret eivät ymmärtäisi, mitkä hallituksen päätökset ovat konkreettisesti haitanneet nuorten pärjäämistä arjessa ja uskoa tulevaisuuteen, tai ikään kuin nuoret eivät tajuaisi sitä, että nämä puheet toivosta ja toiveikkuudesta eivät ole saaneet kauheasti konkreettisia eväitä taustalleen. Mitä nyt on konkreettisesti tapahtunut? Ammatillisesta koulutuksesta olette leikanneet 120 miljoonaa, opiskelijoilla on enemmän velkaa kuin koskaan, ja toimeentulotuen leikkausten myötä osa jopa joutuu lopettamaan opintojaan kesken, jotta on varaa syödä kesällä. Tuoreiden Kelan tilastojen mukaan 4 000:ta opiskelijaa on uhattu toimeentulotuen perusosan alentamisella ja asumistuen leikkausten jälkeen opiskelijoiden osuus toimeentulotuen saajista on kasvanut. Ihan hyviä esityksiä ovat opintotuen uudistus ja lainapainotteisuuden vähentäminen, mutta kysynkin nyt hallitukselta: mitä te aiotte tehdä tälle tilanteelle nyt, tässä hetkessä, kun omien leikkaustenne takia osan opintopolku katkeaa kokonaan tai vaihtoehtoisesti toimeentuloa ei ole moneen kuukauteen ollenkaan?

Arvoisa puhemies! Hallituspuolueissa vaikuttaa tälläkin hetkellä moni sellainen poliitikko, joka on seurannut politiikkaa aktiivisesti tai jopa ollut tässä salissa paikalla, kun valtiovarainministeri Iiro Viinanen toimeenpani valtavia sopeutustoimia vuosina 1991—1995. Sittemmin monet ekonomistit, silloiset valtiovarainministeriön asiantuntijat ja taloustieteen muut ammattilaiset ovat analysoineet lama-ajan leikkausten lopputulosta. Talouskurin aika ei ole tuon jälkeen päättynyt. Velkasuhde on jatkanut kasvuaan, väestö ikääntyy hurjaa vauhtia, oppimistulokset heikentyvät. Hyvinvointivaltio ei ole entisellään. Leikkaamisesta on tullut talouspolitiikan itsestäänselvyys ja ikään kuin synonyymi vastuulliselle taloudenhoidolle. Viinasen aikana tehtyjä talousvalintoja on jälkeenpäin kritisoitu eritoten siitä näkökulmasta, millaisia kasautuvia kuluja lapsiperheiltä ja kaikkein köyhimmiltä leikkaamalla tuotettiin tulevaisuuteen. Silloin ei ollut käytössä välineitä vaikutusarviointiin, ja leikkauksia tehtiinkin — asiantuntijoita lainatakseni — niin sanotusti perstuntumalta. Jonkinlainen suhteellisuudentaju tuon ajan hallituksella sentään oli, ja taloustalkoisiin osallistettiin niin ikään kaikki. Rajujen leikkausten lisäksi hyvätuloisimpien verotusta korotettiin. Arvoisa puhemies! Orpon hallitus ei ole ottanut onkeensa kummastakaan edellä mainitusta seikasta omaa vastuuaikaansa suunnitellessaan. Nykypäivän lainvalmistelussa vaikutusarvioinnit eri toimenpiteille ja niiden yhteisvaikutuksille on mahdollista teettää. Silti Orpon hallitus on systemaattisesti joko päättänyt olla huomioimatta noita arvioita tai jättänyt ne teettämättä kokonaan. Tuo valittu menettelytapa on johtanut tilanteeseen, jossa sosiaaliturvan leikkaukset ovat kasautuneet kohtuuttomissa määrin samoille ihmisille. Tuon menettelytavan seurauksena olemme jälleen tilanteessa, jossa ensisijaisiksi maksajiksi ja kärsijöiksi on laitettu ne perheet ja lapset, jotka valmiiksi tarvitsevat kaikkein eniten hyvinvointiyhteiskunnan kannattelua. Välineet inhimillisten vahinkojen välttämiseksi ovat olemassa, ja silti Orpon hallitus on talouspoliittisesti valinnut mieluummin soveltaa Viinasen ajan perstuntumaa. Hallituksen yhteiset talkoot eivät ole missään vaiheessa olleet yhteiset talkoot. Siinä, missä Viinasen aikana hyvätuloisetkin osallistettiin talouskriisin hoitamiseen, Riikka Purran johdolla on valittu käyttää velkarahaa kaikista parhaiten toimeentulevien mittaviin veronalennuksiin. Niin sanotuista dynaamisista vaikutuksista ei ole jälkeäkään, sillä talous ei kasva ja kulutus on pysähtynyt. Arvoisa puhemies! Elämme tässä talossa totuuden jälkeistä aikaa. Orpon hallituksen lupaukset ovat täydessä ristiriidassa politiikan toteuman kanssa. 100 000 uuden työllisen sijasta olemme saaneet 64 000 työllistä vähemmän. Suomeen piti saada kasvua ja työllisyyttä, mutta sen sijasta olemme saaneet Euroopan heikoimman työllisyystilanteen. Koulutuksen piti olla hallituksen erityissuojeluksessa. Sen sijaan ammatillisesta koulutuksesta on leikattu 120 miljoonaa, ja kuntien valtionosuusleikkaukset pakottavat kunnat höyläämään perusopetuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Sotepalveluista ei Orpon hallitus ole kuulemma leikannut euroakaan, vaikka todistamme parhaillamme sairaalaverkon supistamista, sosiaalipalvelutarjonnan heikennyksiä, vanhuspalveluiden leikkauksia ja asiakasmaksujen korotuksia. Hallitus puhuu aivan muuta kuin mitä suomalaisten silmät ja lompakot todistavat. Näitä heikennyksiä perusteltiin ennen kaikkea niin, ettei keneltäkään vaadita kohtuuttomuuksia ja toimenpiteet ovat välttämättömiä velkasuhteen kääntämiseksi laskuun. Totuuden nimessä on voitava sanoa ääneen, että Orpon—Purran hallituksen leikkaukset ovat olleet liian monelle suomalaiselle kohtuuttomia, ja minkä eteen? Velkasuhdetta ei ole saatu taittumaan. Tällainen kansalaisten vedättäminen ja yhteisen panoksen epäkunnioittaminen on häpeällistä. Arvoisa puhemies! Hallitus on perustellut talouspoliittista linjaansa ensi kädessä välttämättömyydellä ja sillä vastuuvapauslausekkeella, että vaihtoehtoja ei ole eikä ole esitetty. Vaihtoehtoja kyllä on esitetty, mutta luonnollisesti ne eivät hallitukselle käy, koska ne eivät ole samoja kuin kokoomuksen käsitys kestävästä taloudenhoidosta. Kestävää taloudenhoitoa olisi suhteuttaa leikkaukset ja investoinnit suhdanteeseen. Kestävää taloudenhoitoa olisi panostaa rakenteisiin, joilla tuotetaan pitkän aikavälin kasvua ja kestävää työllisyyttä. Kestävää taloudenhoitoa olisi rakentaa sosiaaliturva niin, että kenen tahansa on sujuvaa osallistua kykynsä mukaan modernin maailman työmarkkinoille. Kestävää kasvua olisi huolehtia kansan hyvinvoinnista niin, että velkaa ei tahtomattamme kasvateta tulevien vuosikymmenten hallitusten ratkottavaksi. Kestävää taloudenhoitoa on hoitaa taloutta ihmisten, ei vain kylmien lukujen ehdoilla. Vaihtoehtoja kyllä on. Puhemies! Viinasen jälkiä korjaillaan edelleen, ja Purran saksista on tämä valtio saanut [Puhemies koputtaa] tarpeekseen vajaassa hallituskaudessa. Tämä hallitus on valitsemallaan talouspoliittisella linjalla epäluottamuksensa ansainnut.

Arvoisa puhemies! Kuluneen kolmen vuoden saldo on tässä: Työttömiä on yli satatuhatta enemmän kuin vuonna 2023. Konkurssit ovat 90-luvun laman tasolla. Suomi on päätynyt EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle, koska miljoona suomalaista on köyhyysriskissä. Suomessa on 31 000 uutta köyhää lasta. Asunnottomuus on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Leipäjonot ovat ennätyksellisen pitkiä. Valtionvelka on korkeammalla kuin kertaakaan Suomen historiassa, korkeammalla kuin kertaakaan yhdenkään kriisin aikana. Tämä on Orpon hallituksen perintö suomalaiselle yhteiskunnalle ja tavallisille ihmisille. Köyhyys ja perustarpeiden puute jättävät pitkät jäljet ihmisiin ja sukupolviin. Näitä jälkiä ei korjata hetkessä, vaan niistä maksetaan vuosikymmenten ajan. Arvoisa puhemies! On toki myös niin, että velkaantumiskehitys on jatkunut pitkään ja siihen olisi tarvittu ratkaisuja jo kohta vuosikymmenten ajan, mutta siitä Orpon hallitusta kyllä voi oikeutetusti syyttää, miten järjetöntä talouspoliittista linjaa ajatte tässä taloudellisessa tilanteessa. Hallitus mielellään puolustautuu tältä kritiikiltä sanomalla, että sentään teemme jotain. Arvoisa hallitus, oli tilanne mikä hyvänsä, tekeminen ei ole mikään itseisarvo, vaan teoilla aikaansaatavat seuraukset ovat ne, joilla on väliä. Teidän tekemisenne kuluneen hallituskauden ajan on ollut täyttä välinpitämättömyyttä vallitsevaa suhdannetta, taloustieteen lainalaisuuksia, asiantuntijalausuntoja ja vaikuttavuusarvioita kohtaan. Pyrkimyksenne on ollut kosmeettisesti siistiä velkasuhdetta ja kohdella sen inhimillisiä seurauksia niin ikään pakollisina ja kohtuullisina uhrauksina. Ovatko ne olleet kohtuullisia, arvoisa hallitus? Onko ollut kohtuullista maksattaa valtionvelkaa tavallisten suomalaisten perustarpeista? Hallitusohjelmaa laatiessanne peräänkuulutitte yhteisiä talkoita velkasuhteen taittamiseksi. Näissä niin sanotuissa yhteisissä talkoissa kaikista pienituloisimmat on laitettu maksumiehiksi kaikista vakavaraisimpien veronkevennyksille, ja valtion velkasuhde on taittumisen sijaan vain ja ainoastaan jatkanut kasvuaan. Arvoisa puhemies! Koska mikään määrä tavallisen ihmisen vyön kiristämistä ei tunnu hallitukselle riittävän, pöytään on tuotu velkajarru, jolla pyritään tekemään talouskurista, jatkuvasta leikkaamisesta, perustarpeista tinkimisestä ja systemaattisesta luokkapolitiikasta uutta normaalia. Velkajarru ei mekanismina huomioi suhdannevaihteluita eikä investointitarpeita, ja täten sen suurin riski on kääntyä itseään vastaan, siis kasvattaa velkaa entisestään. Velan kasvu altistaa leikkauskierteeseen joutumiselle, siis aina uusille ja uusille leikkauksille sosiaaliturvasta, koulutuksesta, sotepalveluista ja Suomen tulevaisuudesta. Te väitätte, ettei meillä ole varaa muuhun. Me vasemmistossa taas kysymme tulevienkin suomalaisten sukupolvien puolesta, onko meillä varaa hyvinvointivaltion tuhoamiseen. Arvoisa puhemies! 90-luvun laman aikana alussa luettelemani kaltaiset tilastolukemat olivat syy kansalliseen kriisitilaan. Ratkaisuksi työttömyyteen, elinkustannusten nousuun ja köyhyyden kasvuun Orpon hallitus tarjoilee kehysriihessä miljardin veronalennuslahjaa suuryrityksille. Tilanteessa, jossa tarve toimeentulolle, palveluille ja velkaantumisen taittamiselle on huutava, hallitus tekee miljardin euron loven verotulokassaan. Vallassa oleva Orpon hallitus nautiskelee historiallista epäsuosiota, ei vain opposition mielestä vaan Suomen kansan mielestä. Niitätte sitä, mitä olette kylväneet, ja paikoitellen suhtaudutte siihen sellaisella ylimielisyydellä, jollaiseen suurimman vallan käyttäjällä ei koskaan tulisi olla varaa. Puhemies! On aika vaatia tulosvastuuta. Hallitus ei ole kyennyt vähentämään velkaa, hallitus ei ole kyennyt luomaan työllisyyttä, hallitus ei ole kyennyt pääsemään mihinkään julkilausutuista tavoitteistaan. Silloin on aika sanoa, että nyt riittää. Hallituksen on aika kaatua. Näin ollen kannatan edustaja Pekosen tekemää epäluottamusesitystä.

Arvoisa puhemies! Moni suomalainen tyttö muuttaa maaseudulta kaupunkiin mahdollisuuksien perässä. Minä olen itse syntynyt Kainuussa Puolangalla ja kasvanut Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla, joten tiedän hyvin, mistä tässä ilmiössä on kyse. Suomen kaupungit naisistuvat, maaseutu miehistyy, väestö eriytyy. Tämä kehitys uhkaa meidän yhteisöjen elinvoimaa. Maaseudun ihmiset eivät tarvitse jäädäkseen mitään taikatemppuja. Maaseudulla tarvitaan aivan tavallisia perusasioita. Maaseudulla tarvitaan koulutusta, työtä ja toimeentuloa. Tarvitaan palveluita, liikenneyhteyksiä ja toimivaa verkkoa. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittinen selonteko puhuu aivan oikein palvelujen saavutettavuudesta, oikeudenmukaisesta siirtymästä, työllisyydestä, koulutuksesta, liikenneköyhyydestä ja ruuantuotannon tulevaisuudesta. Murheellista vain on, että samalla, kun selonteko tunnistaa maaseudun ongelmat, tämän hallituksen politiikka pahentaa niitä. Siinä missä selonteko puhuu maaseudun elinvoimasta, hallitus leikkaa kuntien valtionrahoitusta, kiristää hyvinvointialueiden säästöjä, vähentää aluekehitysrahoitusta, leikkaa ammatillisesta koulutuksesta sekä heikentää sosiaaliturvaa. Nämä heikennykset osuvat kuin moukari maaseudun ihmisiin — vielä kovempaa kuin kaupungeissa. Orpon hallitus on leikannut ammatillisesta koulutuksesta noin 120 miljoonaa euroa. Koulutuksen järjestäjät ovat jo varoittaneet, että leikkaukset vähentävät lähiopetusta ja kaventavat koulutusmahdollisuuksia erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Arvoisa puhemies! Me vasemmistoliitossa tiedetään kokemuksesta, että nuorten on mahdollista kouluttautua myös kotiseudullaan, kun siihen panostetaan. Edellisellä hallituskaudella vasemmistolaisen opetusministerin johdolla ammatillisen koulutuksen rahoitusta lisättiin ja koulutusta pystyttiin vahvistamaan eri puolilla maata. Paikallinen toisen asteen opetus, vapaan sivistystyön oppilaitokset ja omassa maakunnassa sijaitsevat korkeakoulut ja filiaalit parantavat nuorten mahdollisuuksia jäädä kotiseudulle. Ne myös vahvistavat osaamista ja tuovat elinvoimaa. Koulutuksen lisäksi työllisyys on keskeinen avain maaseudun elinvoimaan. Vihreä siirtymä, luonnon ennallistaminen ja ruokatuotannon murros tarjoavat valtavia mahdollisuuksia — myös maaseudun nuorille. Työllisyys ja elinvoima edellyttävät toimivaa liikennettä. On keskeistä, että maaseudulle pääsee — ja että sieltä pääsee myös pois. Tällä hetkellä moni maaseudun nuori kärsii liikenneköyhyydestä. Vasemmistoliiton mielestä joukkoliikenteeseen pitää panostaa, ja erityisesti lähijunaliikenne on elvytettävä hyödyntämällä olemassa olevaa, ennen kumipyörävallankumousta rakennettua rataverkkoa. Sillä saataisiin aikaan myös paikallista työllisyyttä. Kaikkialle joukkoliikenne ei ulotu, joten syrjäseutujen pienituloisille tarvitaan tuki polttoainekuluihin. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä niin Puolangalla kuin Punavuoressa on voitava tulla toimeen, päästävä terveyskeskukseen ja elää hyvää elämää osana valitsemaansa yhteisöä ja ympäristöä. Suomen ei pidä olla maa, jossa nuorten on pakko paeta maaseudulta. Heidän on voitava halutessaan myös rakentaa sinne oma tulevaisuutensa. Se on meidän, koko Suomen etu.