Jukkola Janne
5 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Haluan nostaa tässä keskustelussa esiin huoltovarmuuden. Olen saanut toimia tällä kaudella eduskunnan huoltovarmuusryhmän puheenjohtajana, ja siinä työssä yksi asia tulee vastaan kerta toisensa jälkeen: kriiseihin pitää varautua ennen kuin ne ovat päällä. Ruuan kohdalla tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että Suomessa on myös tulevaisuudessa maatiloja ja ihmisiä, jotka haluavat tuottaa ruokaa. Viljelijän pitää pystyä luottamaan siihen, että työllä on tulevaisuus. Nuoren pitää uskaltaa ottaa tila jatkettavakseen, ja tilalla pitää uskaltaa investoida. Tarvitsemme kotimaista energiaa, lannoitteita ja ravinteita, toimivat tiet ja kuljetukset sekä rahoitusta investointeihin, ja ennen kaikkea viljelijän tulisi saada tuotteestaan sellainen hinta, että tätä koko työtä kannattaa tehdä. Näitä asioita hallitus on vienyt eteenpäin. Maatalouden energiaveron palautusta korotetaan investointeihin, ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Myös biokaasuinvestointien ehtoja on parannettu ja kotimaista lannoitetuotantoa sekä ravinteiden kiertoa vahvistettu. Turhaa byrokratiaa pitää purkaa. Yksi konkreettinen asia on peltojen korvauskelpoisuus. Nyt tämä pitkään odotettu asia viedään kuntoon koko Suomessa. Se parantaa tilusrakennetta, helpottaa myös tilojen kehittymistä ja vähentää hallinnollista työtä. Myös ruokaketjun pelisääntöjä on uudistettava. Välikysymyksessä on väitetty, että kokoomus olisi vastustanut elintarvikemarkkinalain uudistamista, ja tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Me kokoomuksen edustajat maa- ja metsätalousvaliokunnassa olemme ajaneet uudistusta ja halunneet samalla varmistaa reilut pelisäännöt koko ruokaketjuun. Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tänään ilmastonmuutoksesta. Myös siinä keskustelussa kannattaa katsoa Suomea huoltovarmuuden näkökulmasta. Suomessa on valtavat makean veden varannot. Kun Euroopassa kärsitään yhä enemmän vesipulasta ja kuivuudesta, Suomen vesivarat ovat meille merkittävä strateginen voimavara. Kasvukauden pidentyminen voi myös parantaa joidenkin kasvien viljelyedellytyksiä Suomessa, ja samalla meidän on varauduttava muuttuviin sääoloihin ja niiden tuomiin riskeihin. Jos ruuantuotannon edellytykset vaikeutuvat muualla maailmassa, Suomen merkitys ruuantuottajana voi kasvaa. Siksi meidän pitää tässäkin vaiheessa pitää ruuantuotannon rakennuspalikat kunnossa. Afrikkalainen sikarutto muistuttaa konkreettisesti siitä, mitä huoltovarmuus myös tarkoittaa. Nyt tärkeintä on saada tauti hallintaan ja varmistaa, että suomalaisilla sikatiloilla on edellytykset jatkaa myös tämän kriisin jälkeen. Maatila ei elä vain vaalikausi kerrallaan. Investoinnit tehdään vuosikymmeniksi. Siksi maatalous tarvitsee pitkäjänteistä ja ennakoivaa politiikkaa. Pidän tärkeänä, että nykyisen hallituksen kasvua, yrittäjyyttä ja kotimaista tuotantoa painottavaa linjaa voidaan jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella, mutta sen ratkaisevat suomalaiset. Meidän tehtävämme on tehdä työtä sen eteen, että suomalaisella viljelijällä on myös tulevaisuudessa syy jatkaa tilaansa, investoida ja tuottaa meille ruokaa. Se on suomalaisen huoltovarmuuden perusta. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Suomi etenee päästövähennyksissä, mutta ilmastopolitiikan seuraava vaihe ratkaistaan sillä, pystymmekö yhdistämään ilmaston, talouden ja huoltovarmuuden. Suomi ei ratkaise ilmastohaastetta vähentämällä tuotantoa. Me ratkaisemme sen tekemällä tuotannosta puhtaampaa, kestävämpää ja arvokkaampaa. Ilmastopolitiikan on perustuttava faktaan, ei oletuksiin. Siksi olen kutsunut Ilmatieteen laitoksen tutkijoita eduskuntaan esittelemään uusimpia havaintojaan. Tulokset ovat merkittäviä: suomalaisilla viljelymailla, varsinkin nurmipelloilla, on aiempaa arvioitua suurempi potentiaali sitoa hiiltä oikein hoidettuina. Kun pellot nähdään osana ratkaisua, maatalous ei ole ilmasto-ongelma vaan ilmastoratkaisu. Tämä on tärkeää suomalaiselle ruuantuottajalle, josta tahtomattaan tehdään monesti ilmastopahista. Arvoisa rouva puhemies! Myös metsäkeskusteluun tarvitaan realismia. Emme ratkaise ilmastohaastetta siirtämällä tuotantoa pois Suomesta vaan tekemällä politiikkaa, joka siirtää sitä Suomeen. Yksipuoliset hakkuurajoitukset johtaisivat helposti siihen, että puu hakataan muualla suuremmilla päästöillä. Ratkaisu on toinen: vahvistetaan metsien kasvua, terveyttä ja kestävää käyttöä. Näin yhdistämme ilmaston, työn ja investoinnit. Energiapolitiikassa on myös puhuttava suoraan. Huoltovarmuus ei rakennu toiveilla vaan toimivilla ratkaisuilla. Suomi tarvitsee monipuolisen energiapaletin, jossa kotimaisilla ratkaisuilla on jo keskeinen rooli myös tässä siirtymävaiheessa. Kotimainen turve on yksi osa tätä kokonaisuutta — ei siksi, että se olisi aivan täydellinen, vaan siksi, että Suomi tarvitsee varmaa energiaa kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. Maataloudessa myös mahdollisuudet ovat valtavat. Biokaasu, uudet teknologiat ja parempi jalostusaste voivat tehdä maatiloista samanaikaisesti ruuantuottajia, energiantuottajia ja ilmastoratkaisujen toteuttajia. Kun pellot, metsät, maatilat nähdään osana ratkaisua, ilmastopolitiikka ei ole Suomelle rasite vaan kilpailuetu. Ilmastopolitiikka, joka heikentää taloutta ja huoltovarmuutta, ei ole kestävää. Kestävä politiikka on sellaista, joka vahvistaa näitä molempia. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä ja tämän asian tuomisesta tänne saliin. Päästään just tästä tärkeästä aiheesta nyt keskustelemaan ja linjaamaan tätä. Edustaja Honkasalo nosti ilmastovihamielisyyden esille. Oma kommenttini on, että huoltovarmuudesta huolehtiminen ei ole ilmastovihamielisyyttä, ei todellakaan. Meillä sattuu Suomessa olemaan ensinnäkin pitkien etäisyyksien maa. Meillä on vielä tosi kylmät talvet. Tänäkin talvena on tarvinnut polttaa turvetta monessa, monessa lämpölaitoksessa. Tämä hallitus nyt huolehtii tämän toiminnan jatkuvuudesta niin pitkään, kunnes seuraavaa vaihetta tai ideaa siihen löytyy, mutta sitä ei ole vielä näköpiirissä, ja sen tähden tästä huoltovarmuudesta täytyy pitää huolta.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ruokapoliittinen selonteko on oikeansuuntainen ja ottaa hyvin kantaa omavaraisuuteen ja huoltovarmuuteen. Turvepeltojen päästöistä puhutaan paljon mutta liian vähän niiden merkityksestä suomalaiselle ruuantuotannolle. Monissa Pohjanmaan maakunnissa nämä pellot eivät ole vain valinta vaan välttämättömyys. Niillä tuotetaan ruokaa ja pidetään maatalous toimintakykyisenä. Jos niitten käyttöä rajoitetaan ilman toimivia vaihtoehtoja, seuraus on yksinkertainen: tuotanto vähenee Suomessa. Se ei taas vahvista ilmastoa eikä huoltovarmuutta vaan siirtää tätä muualle. Huoltovarmuuskeskus onkin aivan syystäkin korostanut omavaraisuuden merkitystä. Samalla tiedämme, että ilman kannattavuutta ei myöskään ole viljelyä. Kysyisin arvoisalta ministeriltä: miten varmistatte, että päästöjä vähennetään niin, ettei kotimainen ruuantuotanto vähene eikä viljelijöiden kannattavuus heikkene?
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Kiitän ministeriä asian esittelystä. — Tässä esityksessä on kyse suomalaisen työn ja luonnonsuojelun yhteensovittamisesta. Me kaikki ymmärrämme, että lintujen pesintä on turvattava. Se on oikein ja tärkeää, mutta se on tehtävä järkevästi. Pesimäaikainen sääntely tulee EU:sta, mutta meidän tehtävämme on sovittaa se suomalaisiin olosuhteisiin. Suomen laajat metsät ja metsätalouden merkitys huoltovarmuudelle vaativat toisenlaista lähestymistapaa kuin tiheään asuttu Keski-Eurooppa. Suomessa tämä ei ole uusi asia. Metsäalan ammattilaiset osaavat jo nyt huomioida pesinnän arjen työssään. Meidän on luotettava tähän osaamiseen. Valiokuntakäsittelyssä on varmistettava, että ratkaisut eivät lisää epävarmuutta kentällä. Linjamme on oltava selkeä: turvataan luonto järkevästi, luotetaan suomalaiseen ammattitaitoon ja varmistetaan metsätalouden toimintaedellytykset.