Kaarisalo Riitta

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ja hyvät edustajakollegat, näin ensi alkuun haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkanutta syysistuntokautta! Mielestäni on erittäin arvokasta, että pääsemme aloittamaan työmme tänään käsittelemällä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025. Tässä kertomuksessa käsitellään totuttuun tapaan kymmentä keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Oikeastaan koko tämän raportin sisältö on luonteeltaan sellaista, että se tuottaa paitsi meille poliitikoille mutta myös valmistelusta vastaaville virkamiehille äärettömän arvokasta ja hyvää tietoa. Tässä kun selasin tätä raporttia todella ihan ajatuksella läpi, niin panin merkille, että kyllähän nämä keskeiset huolenaiheet ja puutteet palauttavat meidät monella tapaa aivan ydinkysymysten äärelle. Tässä sivuilla 110—115 kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi puutteisiin vanhusten oloissa ja kohtelussa, terveydenhuollon palvelujen saavutettavuudessa, lastensuojelun toteutumisessa, vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisessa, koulutuksen yhdenvertaisuuden haasteisiin tai esimerkiksi oikeusprosessien keston toteutumisessa esiintyviin puutteisiin ja ongelmiin. No, tässä olisi paljonkin asioita, joihin erityisesti pureutua, mutta nostan esille nyt oikeastaan kolme. Ensiksi, tässä vanhusten oloja ja kohtelua käsittelevässä kokonaisuudessa todetaan aivan yksiselitteisen selkeästi, että viime vuonna havaittiin useita sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei ollut joko toteutunut tai oli selkeästi vaarantunut. Selkeästi tuodaan esille, että asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute on ollut keskeinen tekijä, joka on laskenut nimenomaan esimerkiksi hoivakotien ja vanhusten saamien palvelujen laatua. Tässä yhteydessä on pakko kiteyttää edelleenkin se viesti, että kyllä kysymys on nimenomaan tällä hallituskaudella säädetystä laista, jolla ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta laskettiin. Tämä on asia, joka tässä raportissakin selkeästi tuodaan esille. Eräs semmoinen itseänikin hieman hätkäyttänyt lause liittyy siihen, että edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Tiedämme varmasti, että siinä on taustalla ennen kaikkea paitsi osaavan hoitohenkilöstön saaminen myös ne taloudelliset haasteet, joiden kanssa tällä hetkellä hyvinvointialueilla painiskellaan. Lastensuojelun osalta kiinnitän huomiota siihen, että erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ja nuorille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja. Tämä ongelma kytkeytyy erityisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka kärsivät erityisen vakavista joko päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista tai molemmista. Me ollaan todella paljon käsitelty tässäkin salissa kuluneiden kahden vuoden aikana pahenevaa päihde- ja huumeongelmaa Suomessa. Samalla olisi kyllä hyvä ymmärtää se, että näistä ongelmista kärsivät entistä useammin myös lapset ja nuoret. Samaan aikaan tiedämme, että päihde- ja mielenterveysongelmat usein kytkeytyvät yhteen, ja jos se on näin aikuisilla, niin se koskettaa myös lapsia. Äärimmäisen tärkeää on silloin huolehtia siitä, että nämä kaikkein vaikeimmin oirehtivat lapset ja nuoret saavat asianmukaista hoitoa silloin, kun he ovat sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sitten tässä kiinnitän vielä huomiota lopuksi siihen, että kun lapsen kodin ulkopuolelle tapahtunut sijoittaminen päättyy — puhutaan jälleenyhdistämisestä — niin se on aidosti asia, joka vaatii vielä tulevaisuudessa enemmän huomiota, koska nykyisellään sitä ei lähtökohtaisesti suunnitella. Totean vielä, kun täällä edustajakollega nosti esille myös tämän vieraannuttamisen, että se on tässä yhteiskunnassa ikävä kyllä aivan todellinen ilmiö ja myös sen tunnistamiseen meidän tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenusko ei synny juhlapuheista. Se syntyy siitä, että nuori ylipäätään kokee olevansa tärkeä ja tarpeellinen, että se oma paikka ja tehtävä tässä maailmassa ylipäätään löytyy, että on aito mahdollisuus kouluttautua, saada töitä, työllistyä ja elää ja rakentaa omaa itsenäistä elämäänsä. Tällä hetkellä aivan liian moni nuori kuitenkin kokee mittavaa epävarmuutta, syvää yksinäisyyttä ja toivottomuutta. Hallitus on leikannut nimenomaan nuorilta, nuorten osallisuutta ja syrjäytymisen ehkäisyä tukevista palveluista samaan aikaan kuin yhä useampi nuori jää työelämän, koulutuksen ja yhteiskunnallisen osallisuuden ulkopuolelle. Hyvä hallitus, yhteiskunnan eettiset arvot mitataan nimenomaan sillä, miten pidämme huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista nuorista. Kysyisin hallitukselta: oletteko te ymmärtäneet sen, että nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut nimenomaan tällä nykyisellä hallituskaudella, [Puhemies koputtaa] ja mikä on konkreettinen suunnitelmanne erityisesti heikoimmassa asemassa olevien nuorten tulevaisuudenuskon parantamiseksi?

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä sisäisen turvallisuuden selonteko, josta hallintovaliokunta on nyt antanut mietintönsä. Selonteossa kuvataan sisäisen turvallisuuden toimintaympäristössä tapahtunutta muutosta ja määritellään keskeisimmät sisäisen turvallisuuden politiikan painopisteet ja tavoitteet. Aivan olennaista tässä talossa on tosiaan tiedostaa keskeiset lainsäädäntöön liittyvät muutostarpeet ja toisaalta oleelliset toimet viranomaisten toimivaltuuksien kehittämiseksi. Tämä selonteko tosiaan eroaa merkittävästi edeltäjästään, vuonna 21 käsitellystä, ja se on täysin perusteltua, koska maailma ympärillämme on muuttunut aivan perustavanlaatuisella tavalla ja on selvää, että sen vaikutukset säteilevät voimakkaasti myös Suomeen, paitsi ulkoiseen turvallisuuteemme myös sisäiseen turvallisuuteemme. Kaikki kolme keskeistä turvallisuuspoliittista selontekoa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, sisäisen turvallisuuden selonteko ja puolustusselonteko, muodostavat kokonaisturvallisuuden keskeisen viitekehyksen, ja on ensiarvoisen tärkeää, että näiden tilannekuva meitä ympäröivistä keskeisistä uhista on mahdollisimman yhteinen ja kollektiivisesti jaettu, toki huomioiden sen, että jokaisessa selonteossa huomio ja painopisteet eroavat substanssi ja toimiala huomioiden. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva sisäisen turvallisuuden selonteko painottuu perustellusti niin sanottuun kovaan turvallisuuteen, mutta sisäinen turvallisuus ei kuitenkaan ole, aivan kuten selonteossakin todetaan, vain turvallisuusviranomaisten toimintaa. On tärkeää, että kovan sisäisen turvallisuuden ohella tuodaan esille myös se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellista pohjaa yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. Tämä on ollut ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa se keskeinen tekijä, mikä erottaa meidät lukuisista muista maailman valtioista. Nostan tässä yhteydessä esille esimerkiksi Yhdysvallat, jossa pääsääntöisesti lapset eivät voi kulkea ilman aikuisia itsenäisesti kouluun kävellen tai pyöräillen tai jossa iso osa väestöstä, erityisesti sen varakkain osa, joutuu suojaamaan kotinsa teräsaidoilla, hälytysjärjestelmillä ja jopa vartijoilla. Mielestäni me täällä Suomessa pysähdymme aivan liian harvoin miettimään, miksi oma maamme ja yhteiskuntamme on niin turvallinen ja vakaa kuin se todella on. Mielestäni on tärkeää ymmärtää se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ja varmistetaan ensi sijassa huolehtimalla, etteivät kansalaiset syrjäydy ja köyhdy, että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee eikä heikennä kansalaisten hyvinvointia ja että ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Kokemusta oikeudenmukaisuudesta ei myöskään voida tässä kokonaisuudessa millään lailla väheksyä. Huomionarvoista on myös se, että syrjäytymiseen liittyy usein myös yksinäisyys, ja mikäli ihmiset eivät koe olevansa merkityksellinen osa yhteiskuntaa, eivät koe osallisuutta vaan sen sijaan toivottomuutta, niin sillä on väistämättä aivan kriittinen vaikutus ja merkitys siihen, mihin suuntaan kokonaisturvallisuutemme kehittyy. Tätä asiaa mielestäni meidän ei yksinkertaisesti ole varaa sivuuttaa, ja ehkä juuri tästä syystä on niin hämmentävää, että perussuomalaiset ikään kuin ideologisista syistä sulkevat tältä tosiasialta silmänsä ja korvansa. Tässä yhteydessä on kyllä annettava erityiskiitos edustaja Ronkaiselle. Tänään hän piti erinomaisen ja rakentavan, asiallisen puheenvuoron. Samalla haluan kyllä edustaja Lehtiselle sanoa siitä, että on totta ja on välttämätöntä, että tiettyihin ilmiöihin suhtaudutaan vakavasti ja kiihkottomasti. On tehtävä toimenpiteitä ja etsittävä samalla ratkaisuja juurisyihin, mutta ei maahanmuuttopolitiikka voi olla se ainoa ja keskeinen asia poliittisella agendalla, koska on aivan selvää, että silloin kun toimitaan hallitusvastuussa, niin se, millä on erityisen suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille tässä yhteiskunnassa, liittyy siihen, minkälaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista koulutuspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista työllisyyspolitiikkaa tässä maassa tehdään. Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin hallituspuolueet omalla kaudellaan aina pyrkivät mahdollisimman hyviä ratkaisuja aikaansaamaan. Maahanmuuttopolitiikka ei suinkaan ole se ainoa tai pääasia, jolla ihmisten hyvinvointia ylläpidetään. Mutta yhtä kaikki, tässä ajassa tarvitaan mielestäni päämäärätietoisuutta ja ennen kaikkea tietynlaista kiihkottomuutta, koska mielestäni huonoin tilanne on se, että tässä yhteiskunnassa poliittinen keskustelu polarisoituu tiettyjen ääripäiden väliseksi nahisteluksi. En usko, että se ainakaan tuo tullessaan mitään hedelmällistä ja hyvää. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on siis todella yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus, ja tässä yhteydessä olisi mahdollista esittää moniakin eri huomioita, mutta ehkä ihan tässä ensimmäiseksi, riippumatta niistä puheenvuoroista, mitä tänään on aikaisemmin kuultu, mieleni tekee kuitenkin yhä todeta, että tässä salissa ei ole äärivasemmiston tai äärioikeiston edustajia. Tästä haluan lähteä ja tähän myös luottaa. Sen takia ehkä pidän hieman erikoisena, että tämäntyyppistä vastakkainasettelua niin kovin aktiivisesti ylläpidetään. En ole henkilökohtaisesti itse tällaiseen keskusteluun oikein vihkiytynyt, mutta aina sitä vanhakin voi uutta oppia. Keskityn nyt kuitenkin tekemään muutaman noston nimenomaan työelämässä esiintyvästä syrjinnästä, sillä valtaosa yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintä- ja yhdenvertaisuusyhteydenotoista koskee nimenomaan sitä. Huomionarvoista on, että samalla kun työelämäyhteydenotot ovat yli kaksinkertaistuneet, myös työsuojeluviranomaisen saama syrjintäyhteydenottojen määrä on jatkanut kasvamistaan. Kun näitä yhteydenottoja tarkastellaan lähemmin, käy selväksi, että yleisimpinä syrjintäperusteina työelämässä tulevat korostuneesti esille muut henkilöön liittyvät syyt: terveydentila, alkuperä, vammaisuus ja ikä. Kun puhutaan esimerkiksi muusta henkilöön liittyvästä syystä, tarkoitetaan esimerkiksi työntekijän ammatillista toimintaa. Ammatillinen toiminta onkin syrjintärikoksen tunnusmerkistössä yksi erityisesti mainituista syrjintäperusteista. Siinä voi olla kyse esimerkiksi työntekijän oikeuksien puolustamisesta ilman varsinaista liitäntää ammattiyhdistystoimintaan. Arvoisa herra puhemies! Työelämää koskevissa yhteydenotoissa ovat korostuneet myös rekrytointiin liittyvät asiat. Perinteisesti viranomaisen tietoon, kuten tuomioistuinten käsiteltäväksi, on tullut erityisesti työsuhteen päättämistä koskevia syrjintätapauksia. Myös monet vammaiset henkilöt kohtaavat työelämässä syrjintää, joka tavanomaisesti ilmenee jo työhönotossa. Merkittävä osa työkykyisistä vammaisista henkilöistä jää työvoiman ulkopuolelle, ja tätä voidaan pitää inhimillisesti kestämättömänä tilanteena. Syrjinnällä on kielteisiä vaikutuksia vammaisten henkilöiden yhteiskunnalliseen asemaan, heidän hyvinvointiinsa ja myös taloudelliseen tilanteeseen. Arvoisa puhemies! Kuten totesin, on arvokasta, että käsittelemme tätä viranomaiskertomusta, mutta tähdennän, että yhdenvertaisuusvaltuutetun kehotukset on aidosti kyettävä viemään myös käytäntöön. Ei riitä, että me tässä salissa yksin käymme keskustelua, vaikka se arvokasta onkin. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Kiitos tosiaan edustaja Haataiselle tämän tärkeän keskustelualoitteen laatimisesta. Tekoälyn käyttö tosiaan yleistyy valtavaa vauhtia, ja on syytä todellakin korostaa tekijänoikeuksien roolia luovan talouden perustana. Kuten on tuotu esille, tekoäly voi olla mahdollisuus, mutta se myös uhkaa luovien alojen ansaintaa. Arvioidut tulonmenetykset luovien alojen toimijoille voivat olla jopa 22 miljardia, ja se on kyllä aivan valtava summa. Kun kysytään toimijoilta itseltään, niin he ovat sitä mieltä, että tekoälyä kehittävien yritysten tulisi olla läpinäkyvämpiä siinä, mitä aineistoja ne ovat käyttäneet tekoälyn kouluttamisessa, ja päättäjien on asetettava selkeät säännöt tekijänoikeuksien suojaamien sisältöjen käytölle tässä tekoälyn kehittämisessä. Myös tekijänoikeuksien suojaamaa sisältöä hyödyntävien tahojen tulee maksaa korvaus tekijänoikeuden haltijoille. Mitä ministeri ajattelee tästä?

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ennen kuin aloitin muutamia vuosia sitten työni täällä Helsingissä kansanedustajana, tein itse asiassa töitä työllisyydenhoidon kentällä likipitäen kymmenkunta vuotta ja pääsääntöisesti nimenomaan pidempään työttöminä olleiden ihmisten kanssa. Palveluprosessien kehittämisen lisäksi tein totta kai myös varsinaista ohjaustyötä ja työskentelin niin ikään akateemisen koulutuksen saaneiden kanssa, ammatillisen koulutuksen saaneiden kanssa, sitä vailla olevien kanssa, nuorten, yli 55-vuotiaitten kanssa ja myös maahanmuuttajataustaisten työttömien työnhakijoiden kanssa. Kyllä nämä työelämässä vietetyt vuodet oikeastaan osoittivat sen, että silloin, kun työttömyys pitkittyy, siellä taustalla on hyvin moninaisia erilaisia syitä. Kyse voi olla, totta kai, ja hyvin usein onkin, myös osaamisen puutteesta tai siitä, että se olemassa oleva osaaminen ei yksinkertaisesti vastaa työelämän tarpeisiin, mutta läheskään aina asia ei ole näin, vaan sen lisäksi tai sen rinnalla työllistymisen esteistä puhuttaessa esimerkiksi työelämävalmiudet eivät suinkaan ole mikään itsestäänselvyys. Nehän rakentuvat nimenomaan arkea tukevissa palveluissa, yhteisöissä, usein konkreettisesti tekemällä, harjoittelemalla sellaisissa tehtävissä, joissa kokee olevansa tärkeä ja merkityksellinen. Ihmisen kokemus siitä, että minua tarvitaan, minä pystyn ja minulla on merkitystä, on aivan keskeinen osa myös vaikuttavaa työllisyyspolitiikkaa. Se nyt vain on niin, että ilman näitä niin sanottuja pehmeitä keinoja myöskään työttömyyden kovaan ytimeen ei ole mahdollista päästä kiinni. Siksi niitä tarvitaan eikä niitä tule väheksyä. Silloin, kun pitkittyneen työttömyyden taustalla on varsinainen sairaus tai vamma, on selvää, että tukea tarvitaan vielä enemmän. Ihmiset, jotka kamppailevat esimerkiksi erilaisten mielenterveysongelmien kanssa, todella tarvitsevat erityistä tukea ja palveluja. Ilman niitä minkäänlaiset kannustimet tai sanktiot eivät toimi. Arvoisa puhemies! Näistä tarvittavista toimista: Me tiedämme sen, että palveluja tarjoavat tänä päivänä sekä kuntien johtamat työllisyysalueet että hyvinvointialueet, mutta tiedetään myös se, mikä taloudellisten resurssien tilanne näiden molempien osalta on. Jos ajatellaan, että hyvinvointialueiden tulisi tarjota työttömille tarvittavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja sitten taas työllisyysalueet vastaavat nimenomaan perinteisistä työllisyyspalveluista — käytännössä siis tehdään työtä ihmisten kanssa, jotka ovat työllisyyspalveluissa niin sanotusti läpikulkumatkalla — niin kyllähän näiden pitäisi olla riittävällä tavalla resursoituja, ja niiden pitäisi myös pelata yhteen. Tässä aikaisemmin mainittiin kuntouttava työtoiminta. Ministerikin mainitsi, että lakia ollaan uudistamassa. On sinänsä ihan perusteltua ja hieno asia, että esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa kehitetään. Mutta samalla toivon, että muistettaisiin se, että silloin kun puhutaan aidosti kuntouttavasta työtoiminnasta, niin se on hyvin pitkälti nimenomaan sosiaalipalvelua, koska silloin tehdään työtä niitten ihmisten kanssa, jotka ovat kaikkein heikoimmassa hapessa, näin arkikieltä käytettäessä. Tietenkin se, että sitten siihen tuotaisiin työllisyyspalveluja rinnalle, voi olla ihan perusteltua, mutta tätä sosiaalityömäistä otetta ei voida missään tapauksessa tässä kokonaisuudessa vähätellä tai siirtää sivuun, koska tätä sosiaalialan ammatillista osaamista ei ainakaan tänä päivänä hirveän paljon vielä siellä työllisyysalueilla ole. Sitten lopuksi haluan todeta vielä sen, että olen huolestuneena katsonut KEHA-keskuksen tilastoja viime vuoden lopulta, kun ne selkeästi osoittavat sen, että nyt näistä työttömistä ihmisistä entistä harvempi on minkään palvelujen piirissä. Se on siis laskenut lähes 15 prosentilla vuoden takaiseen. Tämä on asia, josta meidän oikeasti pitäisi puhua ja miettiä, mitä sille tehdään, koska tässä ajassa, kun pitkäaikaistyöttömyys on näissä lukemissa, työttömyys ylipäätään on näissä lukemissa, nämä palvelut ovat niitä, joihin pitäisi erityisesti panostaa. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään äärimmäisen tärkeän asian äärellä, kun keskustelemme tästä massatyöttömyydestä, jonka keskellä Suomessa tällä hetkellä eletään. Totesin jo tuossa aikaisemmin, että 90-luvun lama opetti meille yhden keskeisen asian. Silloin kun työttömyys pitkittyy, markkinat eivät yksin ratkaise ongelmaa. Silloin tarvitaan aktiivista, ihmislähtöistä ja julkisen vallan vastuullista työllisyyspolitiikkaa. Tätä on perinteinen suomalainen ja pohjoismainen työllisyyspolitiikka nimenomaan parhaimmillaan ollut. Tällä hetkellä Suomessa on lähes 140 000 pitkäaikaistyötöntä. Se siis tarkoittaa, että lähes 140 000 ihmistä on ollut vähintään vuoden työttömänä, ja tämä määrä on käsittämättömän korkea. Asia on vakava paitsi tietenkin inhimillisen kärsimyksen ohella, niin myös sen takia, että kun me tiedämme sen, että suhdanne ja suhdanteet eivät korjaa nimenomaan pitkäaikaistyöttömyyden, rakenteellisen työttömyyden, vakavaa ongelmaa, niin juuri sen takia julkiselta vallalta, valtiolta, tarvitaan näitä vahvoja täsmätoimia. On äärettömän huolestuttavaa, että juuri tähän ydinongelmaan hallitus ei ole puuttunut. Työllisyyspolitiikan ytimessä on ollut ajatus siitä, että työtön on ihminen, jolla on paitsi velvollisuus mutta myös oikeus osallistua työelämään, ja siksi on rakennettu välityömarkkinoita, palkkatuettua työtä, kuntouttavaa työtoimintaa ja vahvaa aikuiskoulutusta, ei siksi, että haluttaisiin ylläpitää tilastoja, vaan siksi, että halutaan ylläpitää ihmisen työkykyä, osallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Välityömarkkinat ovat olleet kantava silta. Ne ovat estäneet ihmistä putoamasta työelämän ja syrjäytymisen väliseen kuiluun. Kuntouttava työtoiminta on monelle ollut mahdollisuus palauttaa arjen rytmi, elämänhallinta, usko omiin voimavaroihin ja mahdollisuuksiin. Se on ollut mahdollisuus palauttaa tai rakentaa työelämävalmiuksia. Koulutus on taas reitti uuteen ammattiin silloin, kun vanha ala katoaa, tai kun omaa osaamista on välttämätöntä päivittää pärjätäkseen työelämässä. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi hallitus sivuuttaa nämä elementit työllisyyspolitiikassaan, vaikka muut Pohjoismaat ovat juuri niihin panostaneet. Arvoisa puhemies! Pohjoismaisen työllisyyspolitiikan tulokset ovat olleet selviä: korkea työllisyysaste, matalampi pitkäaikaistyöttömyys ja vahva työmarkkinoiden dynamiikka. Malli on myös ollut selkeä: vahva sosiaaliturva mutta myös vahvat palvelut ja aktiiviset toimet. Velvoitteita totta kai on ja pitääkin olla, mutta samaan aikaan työttömille suunnattuihin palveluihin on käytetty merkittäviä taloudellisia resursseja. Turva ja velvoitteet kulkevat käsi kädessä, mutta niin kulkevat myös oikeudet ja mahdollisuudet. Tämä eroaa olennaisesti nykyhallituksen linjasta, jossa on keskitytty ensi sijassa syyllistämään ja rankaisemaan työttömiä omasta onnettomasta tilanteestaan myös silloin, kun avoimia työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole. Arvoisa puhemies! Pitkäaikaistyöttömyys ei synny yhdessä yössä. Se syntyy, kun ensimmäinen työttömyysjakso pitkittyy, kun koulutusmahdollisuutta ei tule, kun palkkatukea ei ole saatavilla, ja kun ihminen jää yksin. Siksi perinteinen suomalainen malli on ollut ennaltaehkäisevä: puututaan ajoissa, tarjotaan tukea ja vahvistetaan osaamista, mutta tämä ei tapahdu ilmaiseksi. Arvoisa puhemies! Juuri nyt massatyöttömyyden ja kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden aikana meidän on palattava siihen, mikä Suomessa ennenkin on toiminut, siis oikeudenmukaiseen, ihmisiä aidosti tukevaan ja vahvistavaan ja aktiiviseen työllisyyspolitiikkaan. Toivon vilpittömästi, että hallitus ottaisi opikseen siitä, mitä muissa Pohjoismaissa tehdään, eikä vain noukkisi sieltä omaan ideologiaansa sopivia ratkaisuja. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ensinnäkin ministerille tästä esittelypuheenvuorosta. Esityksen keskeisenä tavoitteena on tosiaan kerrottu olevan se, että nostetaan väestön koulutustasoa, erityisesti korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuutta, koulutuksen ja oppimistulosten korkeaa laatua laskematta. Tässä vaiheessa lienee ihan rehellistä todeta, että tämä alkuperäinen 60 prosentin tavoite ei enää nykytiedon valossa ole niinkään realistinen. Meillä on todella paljon tehtävissä ylipäätään tämän osaamistason nostamisen kanssa tässä yhteiskunnassa ihan näistä oppimistuloksista lähtien, mutta siitä huolimatta tästä 50 prosentin tavoitteesta on ehdottomasti pidettävä edelleen kiinni ja sitä tulee aktiivisesti tavoitella. Tämä todella edellyttää merkittävää osaamistason nostoa nykyisestä. Tavoitteen saavuttamiseksi esityksessä on ajatuksena tarjota mahdollisuus korkeakoulututkinnon suorittamiseen mahdollisimman monelle sellaiselle henkilölle, jolla tutkinto- tai opiskeluoikeutta ei vielä ole, ja tätä tavoitetta voidaan sinänsä pitää kannatettavana. Esityksen tavoitteena on myös vähentää korkeakouluissa vailla aktiivista käyttöä olevia opiskeluoikeuksia ja niistä koituvaa tarpeetonta hallinnollista ja opetussuunnitteluun liittyvää työtä. Hallitus myös lähtee siitä ajatuksesta, että korkeakoulut voisivat tällöin kohdentaa mahdollisesti näitä säästyviä voimavaroja koulutustarjontaan ja koulutuksen laadun vahvistamiseen. Arvoisa puhemies! Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä, että valiokunta kuulee lakiesitystä käsitellessään tarkalla korvalla asiantuntijoita. Lausuntokierroksen aikana esitykseen kohdistettiin myös merkittävää ja painavaakin kritiikkiä, jota mielestäni ei tule sivuuttaa. Lausunnoissa kannatettiin yleisesti esityksen tavoitteita koulutustason nostamisesta, ensikertalaisten aseman parantamisesta, koulutuksen kasautumisen vähentämisestä ja korkeakoulujen resurssien tehokkaammasta käytöstä, mutta monet lausunnonantajat kuitenkin epäilivät, että esitys ei käytännössä johda tavoitteiden saavuttamiseen ja resurssien vapautumiseen automaattisesti ensikertalaisten hyväksi. Useimmat korkeakoulut esimerkiksi arvioivat, että esitys on korkeakouluille hallinnollisesti raskas eikä vaikuta merkittävästi keskeisten sille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Monissa lausunnoissa pidettiin opiskelijoiden useampia opiskeluoikeuksia myös loppuviimein hyvin marginaalisena ilmiönä eikä niiden rajoittamisella nähty merkittävästi vaikutettavan tavoitteiden saavuttamiseen. Nostan esille myös huolen siitä, että esitettyä avoimen korkeakouluopetuksen maksullisuutta ei missään tapauksessa voida pitää tarkoituksenmukaisena kehityssuuntana, vaikka uusi — nyt on pakko suoraan se tässä ääneen todeta — ei tavoite, erityisesti kokoomuksen, ylipäätään korkeakoulutuksen maksullisuudesta suinkaan ole. Tässä on kyse kuitenkin suomalaisessa koulutuspolitiikassa hyvin merkittävästä muutoksesta, mikä vaikuttaisi pienessä maassa perustavanlaatuisella tavalla yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin kouluttautua ja nostaa nimenomaan kollektiivisesti, laaja-alaisesti osaamistasoa yhdenvertaisella tavalla, ja mielestäni tätä kehityssuuntaa ei tule edistää edes asteittaisella hivutuksella. Mutta luotan siihen, että valiokunta kuulee asiantuntijoita ja punnitsee tarkoin tehtäviä ratkaisuja, jotta nämä asetetut tavoitteet itsessään toteutuisivat. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Me tarvitsemme kokonaisvaltaisia investointeja, osaamista ja kestävää kasvua edistävää politiikkaa, jossa myös teollisuuspolitiikalla edistetään vihreää siirtymää, joka luo työpaikkoja ja kasvua ja tekee myös siirtymästä oikeudenmukaisemman. Siksi hieman ihmettelen sitä, että tässä strategiassa näkemys teollisuuspolitiikasta on kuitenkin verrattain kapea, jos huomioidaan, että esimerkiksi kansainvälisesti teollisuuspolitiikkaan kuuluvat myös t&k-osaaminen ja alue-, ilmasto- ja datapolitiikka. Hieman mietin sitä, eikö näin tulisi olla myös meillä täällä Suomessa. Huomiota on myös kiinnitettävä nimenomaan osaamisen ja koulutuksen rooliin. Tässä strategiassa ei juuri puhuta suomalaisten osaamis- ja koulutustasosta tai kotimaisen työvoiman saatavuudesta. Korkeakouluista löytyy hyvin niukat kirjaukset, ja yliopistoja ei mainittane lainkaan. On vähän vaikea ymmärtää, millä tämä selittyy. Osaisiko ministeri vastata tähän?