Kaarisalo Riitta

Arvoisa herra puhemies! Kiitos Vigeliukselle tästä kommenttipuheenvuorosta. Viittasin tuossa äskeisessä puheenvuorossa lähinnä edustaja Lehtisen puheenvuoroon, jossa hän aikaisemmin totesi kutakuinkin näin, että koska maahanmuutto on merkittävin Suomen sisäistä turvallisuutta uhkaava asia ja kun siihen voidaan vaikuttaa, niin siksi se on niin tärkeässä osassa ja keskiössä tässä nykyisin tehtävässä politiikassa. Minä lähinnä totesin sen, että vaikka totta kai meillä on tässä yhteiskunnassa sellaisia ilmiöitä, joihin on suhtauduttava vakavasti ja kiihkottomasti ja joissa on tehtävä toimenpiteitä ja joiden juurisyihin on myös pyrittävä puuttumaan, niin samaan aikaan on ymmärrettävä, että myös kaikella sillä muulla politiikalla, mitä tässä yhteiskunnassa tehdään, on hyvin merkittävä vaikutus siihen, millä tavalla tämä yhteiskunta pysyy vakaana, eheänä, ja millä tavalla ihmisten osallisuus ja hyvinvointi ja tulevaisuudenusko ja toivo tässä maassa kehittyvät. Viittasin myös siihen, että jos tällainen yleinen poliittinen keskustelu niin mediassa kuin tässä salissakin, tässä talossa, kulminoituu ikään kuin vasemmistoliiton ja perussuomalaisten väliseksi nokitteluksi ilta toisensa jälkeen, niin en henkilökohtaisesti usko, että se aidosti vie näitä asioita eteenpäin. Sanon tämän kaikella kunnioituksella. Tarkoitukseni ei ole tässä ilkeillä, vaan olen ihan aidosti tätä mieltä. Ja ehkä juuri sen takia, että jos tässä ajassa tämä yleinen polarisaatio ylipäätään ja tietynlainen kahtiajakautuneisuus etenee ja julkinenkin keskustelu pahimmassa tapauksessa äityy tämmöiseksi tietynlaisten poliittisten ääripäiden väliseksi, niiden sävyttämäksi keskusteluksi ja se vie ylipäätään ilmatilan näiden asioiden käsittelyltä, niin kyllä silloin sitä suurempi vastuu on meillä poliittisilla päättäjillä. Kuten täällä aikaisemmin todettiin, on aivan selvää se, että esimerkiksi meidän keskeisillä sisäisestä turvallisuudesta vastaavilla viranomaisilla tulee olla riittävät resurssit, meidän oikeusvaltiosta vastaavilla toimijoilla tulee olla riittävät resurssit, mutta sen lisäksi on ymmärrettävä ja kyettävä käymään entistä enemmän keskustelua myös siitä, millaisin poliittisin päätöksin ja arvovalinnoin me kykenemme turvaamaan ja ylläpitämään omaa yhteiskunnallista vakautta ja kansalaisten henkistä kriisinsietokykyä. Kun nyt kokonaisturvallisuudestakin on paljon puhuttu, niin kyllä henkisen kriisinsietokyvyn eli suomeksi sanottuna kansalaisten toimintakyvyn varaan loppuviimein meidän sisäinen turvallisuutemme kestävällä tavalla rakentuu.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä sisäisen turvallisuuden selonteko, josta hallintovaliokunta on nyt antanut mietintönsä. Selonteossa kuvataan sisäisen turvallisuuden toimintaympäristössä tapahtunutta muutosta ja määritellään keskeisimmät sisäisen turvallisuuden politiikan painopisteet ja tavoitteet. Aivan olennaista tässä talossa on tosiaan tiedostaa keskeiset lainsäädäntöön liittyvät muutostarpeet ja toisaalta oleelliset toimet viranomaisten toimivaltuuksien kehittämiseksi. Tämä selonteko tosiaan eroaa merkittävästi edeltäjästään, vuonna 21 käsitellystä, ja se on täysin perusteltua, koska maailma ympärillämme on muuttunut aivan perustavanlaatuisella tavalla ja on selvää, että sen vaikutukset säteilevät voimakkaasti myös Suomeen, paitsi ulkoiseen turvallisuuteemme myös sisäiseen turvallisuuteemme. Kaikki kolme keskeistä turvallisuuspoliittista selontekoa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, sisäisen turvallisuuden selonteko ja puolustusselonteko, muodostavat kokonaisturvallisuuden keskeisen viitekehyksen, ja on ensiarvoisen tärkeää, että näiden tilannekuva meitä ympäröivistä keskeisistä uhista on mahdollisimman yhteinen ja kollektiivisesti jaettu, toki huomioiden sen, että jokaisessa selonteossa huomio ja painopisteet eroavat substanssi ja toimiala huomioiden. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva sisäisen turvallisuuden selonteko painottuu perustellusti niin sanottuun kovaan turvallisuuteen, mutta sisäinen turvallisuus ei kuitenkaan ole, aivan kuten selonteossakin todetaan, vain turvallisuusviranomaisten toimintaa. On tärkeää, että kovan sisäisen turvallisuuden ohella tuodaan esille myös se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellista pohjaa yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. Tämä on ollut ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa se keskeinen tekijä, mikä erottaa meidät lukuisista muista maailman valtioista. Nostan tässä yhteydessä esille esimerkiksi Yhdysvallat, jossa pääsääntöisesti lapset eivät voi kulkea ilman aikuisia itsenäisesti kouluun kävellen tai pyöräillen tai jossa iso osa väestöstä, erityisesti sen varakkain osa, joutuu suojaamaan kotinsa teräsaidoilla, hälytysjärjestelmillä ja jopa vartijoilla. Mielestäni me täällä Suomessa pysähdymme aivan liian harvoin miettimään, miksi oma maamme ja yhteiskuntamme on niin turvallinen ja vakaa kuin se todella on. Mielestäni on tärkeää ymmärtää se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ja varmistetaan ensi sijassa huolehtimalla, etteivät kansalaiset syrjäydy ja köyhdy, että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee eikä heikennä kansalaisten hyvinvointia ja että ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Kokemusta oikeudenmukaisuudesta ei myöskään voida tässä kokonaisuudessa millään lailla väheksyä. Huomionarvoista on myös se, että syrjäytymiseen liittyy usein myös yksinäisyys, ja mikäli ihmiset eivät koe olevansa merkityksellinen osa yhteiskuntaa, eivät koe osallisuutta vaan sen sijaan toivottomuutta, niin sillä on väistämättä aivan kriittinen vaikutus ja merkitys siihen, mihin suuntaan kokonaisturvallisuutemme kehittyy. Tätä asiaa mielestäni meidän ei yksinkertaisesti ole varaa sivuuttaa, ja ehkä juuri tästä syystä on niin hämmentävää, että perussuomalaiset ikään kuin ideologisista syistä sulkevat tältä tosiasialta silmänsä ja korvansa. Tässä yhteydessä on kyllä annettava erityiskiitos edustaja Ronkaiselle. Tänään hän piti erinomaisen ja rakentavan, asiallisen puheenvuoron. Samalla haluan kyllä edustaja Lehtiselle sanoa siitä, että on totta ja on välttämätöntä, että tiettyihin ilmiöihin suhtaudutaan vakavasti ja kiihkottomasti. On tehtävä toimenpiteitä ja etsittävä samalla ratkaisuja juurisyihin, mutta ei maahanmuuttopolitiikka voi olla se ainoa ja keskeinen asia poliittisella agendalla, koska on aivan selvää, että silloin kun toimitaan hallitusvastuussa, niin se, millä on erityisen suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille tässä yhteiskunnassa, liittyy siihen, minkälaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista koulutuspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista työllisyyspolitiikkaa tässä maassa tehdään. Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin hallituspuolueet omalla kaudellaan aina pyrkivät mahdollisimman hyviä ratkaisuja aikaansaamaan. Maahanmuuttopolitiikka ei suinkaan ole se ainoa tai pääasia, jolla ihmisten hyvinvointia ylläpidetään. Mutta yhtä kaikki, tässä ajassa tarvitaan mielestäni päämäärätietoisuutta ja ennen kaikkea tietynlaista kiihkottomuutta, koska mielestäni huonoin tilanne on se, että tässä yhteiskunnassa poliittinen keskustelu polarisoituu tiettyjen ääripäiden väliseksi nahisteluksi. En usko, että se ainakaan tuo tullessaan mitään hedelmällistä ja hyvää. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ministeri Meri, ihan vain hyvin tiivis tähdennys siitä, että kukaan ei todellakaan ole pöyristynyt, siitä ei ole kysymys. Tämän aikaisemman keskustelun yhteydessä niissä puheenvuoroissa, joissa vaadittiin nimenomaan yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lakkauttamista, se kritiikki kyllä kohdistui nimenomaan siihen — mikä nähdään voimakkaasti — että kyseessä on vahvasti politisoitunut virkamies, joka ei tarkastele asioita objektiivisesti. Tuotiin pettymys siihen, että siellä kritisoidaan harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa ja niinpäin pois. Eli kyllä se kritiikin kärki oli ennen kaikkea siinä, että koettiin, että virkamies ei ole puolueeton. Tämä on tietenkin yhtä lailla keskustelu, jota on kaikki mahdollisuudet ja oikeudet käydä. Se, mikä siinä ehkä hieman omaan korvaani loppuviimein särähti, oli nimenomaan se, että viranomaisia kovin kovasanaisesti syytetään tapauksissa, joissa he eivät jaa esimerkiksi tiettyä näkemystä jonkun tietyn poliittisen puolueen kanssa, ja siitä vedetään johtopäätöksiä, että viranomaistyö on kyseenalaistettavaa. Tämä oli ehkä se, mikä siinä... Jos nyt joku pikkasen kulmia kohotti, niin ehkä se oli tämä sivuseikka. Mutta olen kyllä kanssanne täysin samaa mieltä siitä, että näitä tehtävänkuvia ja tarvittaessa päällekkäisyyksiäkin on ihan aiheellista ajoittain pohtia. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelemme tänään siis suomalaisten köyhyydestä ja suomalaisten kokemasta köyhyydestä. Mielenkiintoinen keskustelu meillä on tosiaan kyllä tässä käynnissä, ja kyllä edustaja Garedewille täytyy todeta, että sellaista asiaa ei näiden kolmen vuoden aikana ole tässä salissa käsitelty, jossa perussuomalaiset eivät tavalla tai toisella voisi maahanmuuttajia syyttää. Mutta tässä ajassa, jossa Suomen talous on todella sakannut ja velkaantuminen on kirjaimellisesti lähtenyt käsistä, hallituksen suurituloisia suosiva linjaus ja linjaukset ylipäätään ovat kestämättömiä niin oikeudenmukaisuuden kuin taloudenkin näkökulmasta. Ja kyllä edustaja Garedewille täytyy sitäkin tässä nyt hieman terästää, että tosiasiassa tämä nykyinen hallitus on jo nyt kasvattanut velkaa enemmän kuin paljon parjattu Marinin hallitus koko viime kaudella yhteensä. Enkä saata uskoa, että poliittinen muistinne on kerta kaikkiaan niin lyhyt, että unohdatte myös sen, että te itse asiassa puolsitte tätä otettavaa velkaa lähes täysimääräisesti ja vaaditte myös, että sitä jopa otetaan lisää. Mutta nyt te olette jäämässä historiaan eniten velkaa kasvattaneena hallituksena, ja kaiken lisäksi te vielä ehdoin tahdoin jatkatte tätä kehitystä räätälöimällä kalliin ja tehottoman yhteisöveron alennuksen ja toki näiden ylimpien marginaaliverojen alentamisen, ja sen te teette velkarahalla. Eli tiivistäen: kaikkein varakkaimpien veronkevennykset rahoitetaan velalla, siis velkataakkaa kasvattamalla, vaikka todellista talouskasvua nämä toimet eivät tuo tullessaan. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Grahn-Laasonen, sanon aivan suoraan sen, että mielestäni on älyllisesti epärehellistä se, että te tältä salilta peräänkuulutatte toistuvasti rehellisyyttä, jos te ette itse noudata tätä omaa kehotustanne. Olen jo pitkään ollut huolissani tästä vallitsevasta keskustelukulttuurista, ja olisi aidosti äärimmäisen arvokasta ja tärkeää, jos valtioneuvoston jäsenet itse edesauttaisivat tätä tarvittavaa muutosta. Kukaan ei väitä, että suhdanteet olisivat tämän nykyisen hallituksen vika. Mutta tosiasia on se, että teidän talous- ja työllisyyspoliittiset toimet ja ratkaisut ovat syventäneet suhdanteen kielteisiä vaikutuksia talouskasvuun — kulutuskysynnän kyykkääminen, työttömyyden kasvu, pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, lapsiperheköyhyys, asunnottomuus — ja ihmisten kokemaan turvaan ja hyvinvointiin, ja tätä me, oppositio, kritisoimme ja olemme esittäneet vaihtoehtoisia toimia, joilla tätä tilannetta voisi yrittää korjata. Kyllä tässä kehysriihessä teillä on nyt aivan viimeinen mahdollisuus niihin tarttua. Arvoisa puhemies! On tärkeää keskustella siitä, miksi köyhyys Suomessa kasvaa, mutta toivon, että meillä olisi aidosti kyky myös muodostaa yhteinen ymmärrys siitä, mitä köyhyyden ja huono-osaisuuden kasvu merkitsee yhteiskunnallisen vakauden, turvallisuuden, talouden ja henkisen kriisinkestävyyden kannalta, koska tässä on ihan aidosti kyse vakavasta asiasta. Kun me puhumme turvallisuudesta, me puhumme yleensä meidän vastuunkannosta, mikä tulee sotilaallisen puolustuskyvyn vahvistamisesta, ja näin on ilman muuta oltava. Mutta mikään rauta rajalla ei auta, jos tämän kansakunnan henkinen kriisinsietokyky romahtaa. Tämä on oikeasti sellainen asia, johon meidän tulee suhtautua vakavasti. Mutta minä päätän tämän puheenvuoroni siteeraamalla laajasti arvostettua taloustieteilijä Sixten Korkmania. Hän toteaa näin: ”Petteri Orpon hallituksen ohjelman otsikko on ’Vahva ja välittävä Suomi’. Hallitusohjelman sisällöstä ja toteutuksesta voi olla montaa eri mieltä, mutta otsikko on hyvä. Sitä voisivat käyttää myös seuraavat hallitukset, jotka toivottavasti pystyvät muuttamaan sanan lihaksi.” Eli päätöksiä on tehtävä järjellä ja sydämellä. Siitä on kyse, ja tässäpä meillä todella sitä sarkaa piisaa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä edustaja Rostila käytti oletettavasti aika lailla tarkoituksellisesti provosoivan puheenvuoron, jossa hän kysyi sitä, miksi veronmaksajien tulisi kustantaa yhdenvertaisuusvaltuutetun kaltaista viranomaistyötä. Kyllä minusta yksi ihan periaatteellisesti olennainen vastaus tähän kysymykseen on se, että kun tarkastellaan esimerkiksi tätä kertomusta ja sen sisältöä, niin valtaosa näistä yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintäyhteydenotoista koskee nimenomaan suomalaista työelämää ja siinä tapahtuvaa syrjintää, ja kun näitä yhteydenottoja tarkastellaan lähemmin, niin käy selväksi, että yleisimpiä syrjintäperusteita työelämässä ovat nimenomaan terveydentila, vammaisuus ja ikä. Kyllä minä ihmettelen sitä, mitenkä tämä työ voidaan kokonaisuudessaan mitätöidä tämänkin tärkeän osa-alueen osalta, vain jotta tästä saadaan polarisoiva ja vastakkainasetteleva maahanmuuttokeskustelu.

Arvoisa rouva puhemies! Tänä päivänä suomalaisesta työelämästä kuuluu surullisia uutisia vähän väliä, ja mekin puhumme tänään tässä salissa työperäisestä hyväksikäytöstä, siis vakavista rikkomuksista työntekijöiden oikeuksia kohtaan, epäasiallisesta kohtelusta ja, kyllä, nimenomaan todellisesta työntekijöiden riistämisestä. Nämä ongelmat eivät suomalaisessa yhteiskunnassa ole todellakaan mitään uusia ilmiöitä, ja muun muassa siksi SDP on jo pitkään esittänyt toimia ongelmien ratkaisemiseksi. On hyvä, että tätä lainsäädäntömuutosta tosiaan tänään myös täällä eduskuntasalissa käsittelemme. Ne ovat pääsääntöisesti ehdottomasti kannatettavia, mutta kuten nyt on jo tuotu aikaisemmissakin puheenvuoroissa esille, ne ovat riittämättömiä aidosti vastaamaan tähän vallitsevaan tilanteeseen suhteessa siihen, mikä tämä tilanne työelämän puolella todellisuudessa on. Tiivistäen voisi sanoa, että näillä toimilla tässä vaiheessa pääsemme vasta raapaisemaan pintaa. On selvää, että enemmän on tehtävä, ja huomionarvoista on se, että enemmän nimenomaan olisi myös tehtävissä työperäisen hyväksikäytön estämiseksi. On aivan selvää — toivon, että varmasti kaikille meille on selvää — että Suomessa ei pidä käydä kilpailua palkkoja polkemalla, liian pitkiä työpäiviä teetättämällä tai muutenkaan työntekijöiden oikeuksia heikentämällä. Uhrien lisäksi työperäinen hyväksikäyttö haavoittaa nimenomaan tervettä kilpailua ja on erittäin haitallista myös nimenomaan työnantajavastuunsa kantaville rehellisille yrityksille ja yrittäjille. Selvää on sekin, että yhteiskunta häviää silloin, kun verotuloja jää saamatta ja lailliset markkinat vääristyvät. Tällä hetkellä työperäinen hyväksikäyttö on liian kannattavaa, sillä kiinnijäämisen riski on matala ja sanktiot pieniä. Arvoisa rouva puhemies! Työperäisen hyväksikäytön tapauksia tulee jatkuvasti enemmän ja enemmän julki. Asiakkuuksien määrät myös ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä ja Rikosuhripäivystyksen palveluissa ovat kasvaneet, ja tämä nimenomaan kertoo siitä, että Suomi ei ole kansainvälisestikään poikkeustapaus, vaan meillä on laajasti työperäistä hyväksikäyttöä. Se, että kiskontaa työelämässä koskevaa sääntelyä ajantasaistetaan, ei edelleenkään poista tarvetta esimerkiksi palkkavarkauden kriminalisoimiselle eikä ammattiliittojen kanneoikeudelle. Alipalkkaus on yleisimpiä työperäisen hyväksikäytön muotoja, ja on todella ongelmallista, että ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle jää edelleen suuri osa alipalkkaustapauksista. On huomionarvoista, että kiskonta työelämässä ‑säännös mahdollistaa puuttumisen osaan alipalkkaustapauksista, mutta suuri osa niistä jää edelleen tämän ja siten koko rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolelle, ja tämä tekee siitä erityisen haitallista ja kestämätöntä. Samassa yhteydessä on todettava, että kiskonta työelämässä ‑säännöksen soveltaminen edellyttää erityisten olosuhteiden, kuten uhrin taloudellisen ahdingon, riippuvuussuhteen tai ymmärtämättömyyden täyttymistä, jota alipalkkauksen kriminalisoinnissa ei tarvitsisi taas tehdä. Ja edelleen: jos alipalkkaus kriminalisoitaisiin, niin palkan tai sen osien maksamatta jättäminen olisi itsessään rangaistava teko, eli alipalkkauksen kriminalisoinnilla tehdään rikolliseksi itse alipalkkaus. Arvoisa rouva puhemies! Kanneoikeudella taas tarkoitetaan sitä, että ammattiliitto voisi nostaa oikeudessa kanteen työntekijän puolesta, ja tämä mahdollistaa epäkohtiin puuttumisen myös silloin, kun työntekijä ei itse uskalla tai osaa tuoda asiaansa esille. Tässä yhteydessä on sanottava, että olen kyllä ihmetellyt hyvin paljon nimenomaan perussuomalaisten nuivaa, jollei suoraan kielteistä, kantaa tähän asiaan, sillä vielä viime vaalien alla he itse kannattivat tämän kanneoikeuden myöntämistä ja säätämistä hyvin laajasti. Oma ministeri Meri on puoltanut tätä. [Pia Sillanpää: Miksi demarit ei tehnyt viime kaudella?] Siinä mielessä kyllä minusta on ihan aiheellista odottaa, että nyt kun teillä on mahdollisuus ja valta tähän asiaan vaikuttaa, niin te ennättäisitte vielä viemään tätä asiaa esille tämän hallituskauden aikana. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ennen kuin aloitin muutamia vuosia sitten työni täällä Helsingissä kansanedustajana, tein itse asiassa töitä työllisyydenhoidon kentällä likipitäen kymmenkunta vuotta ja pääsääntöisesti nimenomaan pidempään työttöminä olleiden ihmisten kanssa. Palveluprosessien kehittämisen lisäksi tein totta kai myös varsinaista ohjaustyötä ja työskentelin niin ikään akateemisen koulutuksen saaneiden kanssa, ammatillisen koulutuksen saaneiden kanssa, sitä vailla olevien kanssa, nuorten, yli 55-vuotiaitten kanssa ja myös maahanmuuttajataustaisten työttömien työnhakijoiden kanssa. Kyllä nämä työelämässä vietetyt vuodet oikeastaan osoittivat sen, että silloin, kun työttömyys pitkittyy, siellä taustalla on hyvin moninaisia erilaisia syitä. Kyse voi olla, totta kai, ja hyvin usein onkin, myös osaamisen puutteesta tai siitä, että se olemassa oleva osaaminen ei yksinkertaisesti vastaa työelämän tarpeisiin, mutta läheskään aina asia ei ole näin, vaan sen lisäksi tai sen rinnalla työllistymisen esteistä puhuttaessa esimerkiksi työelämävalmiudet eivät suinkaan ole mikään itsestäänselvyys. Nehän rakentuvat nimenomaan arkea tukevissa palveluissa, yhteisöissä, usein konkreettisesti tekemällä, harjoittelemalla sellaisissa tehtävissä, joissa kokee olevansa tärkeä ja merkityksellinen. Ihmisen kokemus siitä, että minua tarvitaan, minä pystyn ja minulla on merkitystä, on aivan keskeinen osa myös vaikuttavaa työllisyyspolitiikkaa. Se nyt vain on niin, että ilman näitä niin sanottuja pehmeitä keinoja myöskään työttömyyden kovaan ytimeen ei ole mahdollista päästä kiinni. Siksi niitä tarvitaan eikä niitä tule väheksyä. Silloin, kun pitkittyneen työttömyyden taustalla on varsinainen sairaus tai vamma, on selvää, että tukea tarvitaan vielä enemmän. Ihmiset, jotka kamppailevat esimerkiksi erilaisten mielenterveysongelmien kanssa, todella tarvitsevat erityistä tukea ja palveluja. Ilman niitä minkäänlaiset kannustimet tai sanktiot eivät toimi. Arvoisa puhemies! Näistä tarvittavista toimista: Me tiedämme sen, että palveluja tarjoavat tänä päivänä sekä kuntien johtamat työllisyysalueet että hyvinvointialueet, mutta tiedetään myös se, mikä taloudellisten resurssien tilanne näiden molempien osalta on. Jos ajatellaan, että hyvinvointialueiden tulisi tarjota työttömille tarvittavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja sitten taas työllisyysalueet vastaavat nimenomaan perinteisistä työllisyyspalveluista — käytännössä siis tehdään työtä ihmisten kanssa, jotka ovat työllisyyspalveluissa niin sanotusti läpikulkumatkalla — niin kyllähän näiden pitäisi olla riittävällä tavalla resursoituja, ja niiden pitäisi myös pelata yhteen. Tässä aikaisemmin mainittiin kuntouttava työtoiminta. Ministerikin mainitsi, että lakia ollaan uudistamassa. On sinänsä ihan perusteltua ja hieno asia, että esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa kehitetään. Mutta samalla toivon, että muistettaisiin se, että silloin kun puhutaan aidosti kuntouttavasta työtoiminnasta, niin se on hyvin pitkälti nimenomaan sosiaalipalvelua, koska silloin tehdään työtä niitten ihmisten kanssa, jotka ovat kaikkein heikoimmassa hapessa, näin arkikieltä käytettäessä. Tietenkin se, että sitten siihen tuotaisiin työllisyyspalveluja rinnalle, voi olla ihan perusteltua, mutta tätä sosiaalityömäistä otetta ei voida missään tapauksessa tässä kokonaisuudessa vähätellä tai siirtää sivuun, koska tätä sosiaalialan ammatillista osaamista ei ainakaan tänä päivänä hirveän paljon vielä siellä työllisyysalueilla ole. Sitten lopuksi haluan todeta vielä sen, että olen huolestuneena katsonut KEHA-keskuksen tilastoja viime vuoden lopulta, kun ne selkeästi osoittavat sen, että nyt näistä työttömistä ihmisistä entistä harvempi on minkään palvelujen piirissä. Se on siis laskenut lähes 15 prosentilla vuoden takaiseen. Tämä on asia, josta meidän oikeasti pitäisi puhua ja miettiä, mitä sille tehdään, koska tässä ajassa, kun pitkäaikaistyöttömyys on näissä lukemissa, työttömyys ylipäätään on näissä lukemissa, nämä palvelut ovat niitä, joihin pitäisi erityisesti panostaa. — Kiitos.