Kaarisalo Riitta

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nyt käsillä olevassa esityksessä on lopulta kyse siitä, miten ja mitä kautta kansalainen jatkossa saa viranomaisilta tiedon häntä koskevista päätöksistä ja miten luotettavasti hänen oikeusturvansa toteutuu. Digitaalisen asioinnin helpottaminen ja edistäminen viranomaistoiminnassa on tavoitteena sinänsä kannatettava, ja tästä meillä varmasti melko lailla laaja yhteisymmärrys onkin, mutta siihen liittyy myös sellaisia haasteita, joita ei vastuullisessa päätöksenteossa yksinkertaisesti tule sivuuttaa. Kiinnitänkin nyt huomiota huoliin, joita asiantuntijakuulemisten yhteydessä on tuotu esille tähän hallituksen esitykseen ja siihen jääneisiin epäkohtiin liittyen. Hallitus on jo aiemmin siirtänyt viranomaisviestintää voimakkaasti digitaaliseen suuntaan. Nyt samaan järjestelmään ollaan lisäämässä uusia yksityisiä toimijoita ja uusia katselukanavia ennen kuin on edes saatu kokemuksia nykyisen järjestelmän toimivuudesta. Mielestäni yksi relevantti kysymys on, tekeekö tämä nyt tehtävä muutos järjestelmästä kansalaisille selkeämmän vai entistä sekavamman. Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeusministeriö ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että sähköisen tiedoksiannon kokonaisuuden pitäisi olla mahdollisimman helposti ymmärrettävä. Jos viranomaisviestit voivat löytyä Suomi.fi-viesteistä tai yhdestä tai useammasta yksityisestä palvelusta, kasvaa kiistatta riski, ettei kansalainen tiedä, mitä kanavaa hänen pitäisi ensisijaisesti seurata. Vastuu siirtyy siis yhä enemmän yksilöille, vaikka kyse on nimenomaan viranomaisen tiedoksiantovelvollisuudesta ja sen toteuttamisesta. Arvoisa puhemies! Digitalisaatio voi olla erinomainen asia silloin, kun se helpottaa ihmisten arkea ja asiointia, mutta esimerkiksi tämän nyt käsiteltävän asian yhteydessä digitalisaatiosta tulee ongelma, kun kansalaisen on itse selvitettävä, missä hänen viranomaisviestinsä ovat, kuka niiden toimittamisesta vastaa ja milloin esimerkiksi oikeusvaikutukset alkavat. Tähän vaadittavia taitoja ei kaikilla yksinkertaisesti ole, ja ei voida pitää kohtuullisena vaatia niiden opettelua, eikä aina ole edes mahdollista, että nämä taidot olisi otettavissa haltuun. Kuten olemme kuulleet, puutteelliset digitaidot ovat jopa yli puolella miljoonalla suomalaisella. Eli samaan aikaan, kun hallitus vie jälleen eteenpäin ratkaisuja, joiden arvioidaan lisäävän sähköisen asioinnin monimutkaisuutta, on enemmän kuin perusteltua nostaa esiin digisyrjäytyminen, mikä on todellinen ja vakava ongelma. Emme voi hyväksyä tilanteita, että kukaan jäisi palvelujen ulkopuolelle tai asianmukaisen tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle puutteellisten digitaitojen vuoksi. Myös hallituspuolueiden rivistä on kuultu näitä huolenaiheita. Juuri siksi on vaikea ymmärtää, miksi lainsäädännössä kuljetaan samaan aikaan päinvastaiseen suuntaan. Jos olemme aidosti huolissamme digisyrjäytymisestä, meidän pitäisi tehdä järjestelmistämme yksinkertaisempia, selkeämpiä ja helpommin saavutettavia, ei rakentaa uusia kerroksia jo valmiiksi monimutkaisen kokonaisuuden päälle. Arvoisa puhemies! Viranomaisviestinnän tärkein tehtävä on varmistaa, että viesti todella tavoittaa vastaanottajan. Jos tästä ei voida riittävällä varmuudella huolehtia, vaarantuvat oikeusturva, yhdenvertaisuus ja luottamus julkiseen hallintoon. Siksi kyseenalaistan vahvasti, onko nyt oikea aika lisätä järjestelmään uusia toimijoita ja uusia vastuurakenteita, vai pitäisikö ensin varmistaa, että nykyinen järjestelmä ylipäätään toimii kansalaisen näkökulmasta selkeästi, turvallisesti ja ymmärrettävästi. Näistä syistä osoitan tukeni SDP:n ryhmän esittämälle vastalauseelle ja kannatan hylkäysesitystä.

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä nyt talousvaliokunnan mietintö koskien ”Krääsätalous kuriin — suomalaisyritysten ja kuluttajien oikeuksien puolesta” ‑kansalaisaloitetta, ja tässä yhteydessä on myös sitten käsitelty edustaja Elon erinomaista toimenpidealoitetta. Ihan ensi alkuun lämmin kiitos sekä aloitteen tekijöille että allekirjoittaneille ja myös edustaja Elolle. Olen pitkään henkilökohtaisesti ja myös edustamani kansanliike SDP on painottanut kaikkien niiden toimien tärkeyttä, joilla vähäarvoisten tuotteiden pakettiralliin voidaan puuttua. Olen henkilökohtaisesti iloinen siitä, että talousvaliokunnan mietintö oli yksimielinen ja nyt sitten näillä neljällä lausumalla myös hallitusta kiritetään jatkotoimiin. Talousvaliokunnan tavoin koen, että tässä ei ole kyse vain yksittäisestä kuluttajakysymyksestä vaan nimenomaan laajasta talous-, kilpailu-, verokertymä-, ympäristö- ja turvallisuuskysymyksestä. Näillä aloitteilla on ollut todella merkittävä rooli tärkeinä keskustelunavaajina, sillä tämä ilmiö on ihan aidosti vakava ja ajankohtainen. Nykyiset ongelmat kohdistuvat todellakin erityisesti EU:n ulkopuolelta verkkokaupan kautta suoraan kuluttajille toimitettaviin vähäarvoisiin tuotteisiin, ja tämä nykytilanne on täysin kestämätön. Nostan esimerkiksi Tullin tilanteen. Pelkästään vuonna 25 näitten EU:n ulkopuolelta tulevien tavaraerien määrä nousi Suomessa yli 40 miljoonaan, ja siis näistä 98,5 prosenttia tulee Kiinasta. Kyllähän tämä kertoo, että tämä tilanne on täysin kestämätön, ja kuten täällä on jo aikaisemmissa puheenvuoroissakin tuotu esille, näihin tuotteisiin liittyy myös vakavia turvallisuusriskejä. Arvoisa puhemies! Tosiaan samanaikaisesti tämän kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyn kanssa on työministeri Marttisen asettama työryhmä kartoittanut näitä keinoja erityisesti halpatuontiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Työryhmän tehtävänä oli tunnistaa kansallisia ja EU-tason toimenpiteitä sekä tehdä myös ehdotuksia ensisijaisista jatkotoimista. Osallistuin tämän asian käsittelyyn talousvaliokunnan varajäsenenä osin näiden kuulemisten myötä, ja niiden perusteella rohkenen todeta, että ikävä kyllä tuli ja jäi semmoinen vaikutelma, että hyvin paljon voimavaroja ja energiaa on jälleen käytetty kuvaamaan itse ongelmaa ja ennen kaikkea kertomaan meille kansanedustajille, mitä ei voida tehdä ja miksi ei voida tehdä. Kun näin 26 vuoden kokemuksella poliittisena päättäjänä rohkenen väittää, että eihän tämä ilmiö ihan satunnainen tai täysin uusi tai harvinainen ole, niin tästä syystä kyllä kannustan nyt tässä jatkotyöskentelyssä keskittymään ja käyttämään hyvin paljon voimavaroja ja energiaa ja huomiota kiinnittämään nimenomaan siihen, mitä ne keinot ovat, joita sitten todella eteenpäin viemme ja saamme asioita vietyä suotuisalla tavalla eteenpäin. Arvoisa puhemies! Tähän loppuun totean vielä sen, että vaikka talousvaliokuntakin katsoi, etteivät nämä aloitteiden ehdottamat suorat ratkaisut sellaisenaan ole toteuttamiskelpoisia, niin näihin aloitteessa esitettyihin ongelmiin on yhtä kaikki syytä puuttua. Tästä syystä tämä mietintö sisältääkin nämä neljä lausumaa. Näistä ehkä keskeisin mielestäni on tämä ensimmäinen, joka siis edellyttää, että valtioneuvosto selvittää kansallisia toimia halpatuontiin puuttumiseksi ja valmistelee viipymättä tähän liittyvät ehdotukset lainsäädännön muuttamiseksi. Ehkä nostan vielä esille sen ajatuksen, että näiden lainsäädännön lopputulemien täytyy aidosti olla sillä tavalla vaikuttavia, että ne todella muuttavat sitten tätä kuluttajakäyttäytymistä. Tämä on sinänsä myös haastava kysymys, koska tiedämme, että esimerkiksi Temusta tilataan paljon tuotteita sen takia, että ihmisillä ei ole muuhun varaa. Ehkä siitä syystä en pidä hedelmällisenä sitä, että kuluttajia kovin paljon tästä toiminnasta sinänsä syyllistettäisiin, enkä väitä, että kukaan nyt täällä olisi näin varsinaisesti tehnytkään. Tämä korostaa sitä tarvetta kuitenkin tälle lainsäädännölle. Jos siinä onnistutaan, niin se on myös tehokas keino sitten osaltaan vaikuttamaan tähän kulutuskäyttäytymiseen. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Olen itse sitä mieltä, että digitalisaation hyödyntäminen mahdollisimman laajasti on perusteltua silloin, kun se hyödyttää aidosti kansalaisia ja koko yhteiskuntaa niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin, silloin, kun tämä hyödyntäminen tapahtuu turvallisesti, kansalaisten perusoikeudet toteuttavasti ja varmistavasti ja yhteiskunnallista kriisinkestävyyttä vaarantamatta. Tämä nyt esitettävä muutos on hyvin merkittävä, sillä sen mukaan viranomaisen sähköiset tiedoksiannot olisivat tulevaisuudessa mahdollisia Suomi.fi-palvelun ohella myös yksityisen toimijan tarjoamassa digitaalisessa palvelussa. Kyse on siis avustavan julkisen hallintotehtävän siirtämisestä yksityiselle toimijalle sopimusperusteisesti. Tämä on asia, joka ihan aidosti vaatii huolellista arviointia. Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä luodaan ensi sijassa edellytyksiä uusille digitaalisille liiketoimintamalleille eikä tavoitella sinänsä taloudellisia säästöjä. Tässä yhteydessä puheenvuorossani haluaisin nostaa esille muutaman huomion. Ensinnäkin kannan edelleen huolta siitä, miten eri väestöryhmät pysyvät mukana tässä digitalisaatioon liittyvässä kehityksessä, koska yhä tänäkään päivänä ei ole realismia odottaa, että kaikilla olisi riittäviä digitaitoja. Näinhän ei ole. Esimerkiksi mitä tulee tähän katseluohjelman valintamahdollisuuteen, niin siihen voi myös liittyä riskejä oikeusturvan toteutumisen kannalta, koska henkilön tulee ymmärtää, että katseluohjelmaa koskevan valinnan ja siitä viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteriin seuraavan merkinnän tekeminen todella tarkoittaa sitä, että henkilön on jatkossa seurattava valitsemaansa palvelua vastaanottaakseen viranomaisten lähettämät sähköiset tiedoksiannot ja muut viestit. Näiden epävarmuuksien ja oikeusturvaankin liittyvien kysymysten johdosta SDP ei esimerkiksi tukenut aikaisemmin keväällä eduskunnan hyväksymää lakiesitystä liittyen sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuuteen viranomaistoiminnassa. Oikeastaan se toinen huolenaihe koskee sitä, miten näitä henkilötietoja ja viranomaispäätöksiä koskevia tietoja ylipäätään liikutetaan verkossa aidosti turvallisesti. Tämä kysymys on otettava vakavasti, sillä teknologian kehittyessä kehittyvät myös mahdollisuudet erilaiseen rikolliseen toimintaan. Meillä on tästä esimerkkejä jo tänä päivänä, mutta todellisuudessa tämä teknologian kehitys ja siinä tapahtuvat loikat ovat sitä tasoa, että meidän voi olla hyvin hankala ja haasteellista ennakoida ja arvioida niitä askeleita, joita rikolliset näissä asioissa pystyvät meitä huomattavasti nopeamminkin ottamaan. Tänä päivänä digitalisaatioon liittyy myös paljon erilaisia vaaranpaikkoja yhteiskunnallisen huoltovarmuuden kannalta, joten tästä syystä todella painotan, että tätä hallituksen esitystä on nyt käytävä huolellisesti läpi valiokuntatyössä. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon aikajänne ulottuu 2040-luvulle ja ylittää kuluvan vaalikauden. Sen tavoitteena on turvata kestävä elinvoimaisuus vahvistamalla asuttavuutta, osallisuutta ja toimintaedellytyksiä eri maaseutualueilla. Kun tätä selontekoa luki, tuli mieleen, että maaseutupolitiikassa olisi nyt palattava perusasioihin. Kaikki alkaa elinvoiman ja työllisyyden varmistamisesta. Elinvoimasta, kuten yritysten toimintaedellytyksistä ja työpaikoista, huolehtimisen tulee siis olla myös maaseutupolitiikan keskiössä. Työpaikat ovat avain siihen, että ihmiset ja palvelut pysyvät maaseudulla ja nuorilla on myös mahdollisuus palata kotiseudulleen työhön opiskelujensa jälkeen. Vetovoiman ohella pitovoima on maaseudulle erityisen tärkeää, koska siellä työpaikat seuraavat väestöä, kun taas kaupunkeihin muutetaan työn perässä. Aluekehityksen merkitys elinvoiman rakentamisessa on niin ikään tärkeä. Sitä tehdään alueiden vahvuuksien pohjalta. Tavoitteena on elinvoiman lisääminen, poikkihallinnolliseen toimintaan kannustaminen ja alueellisten voimavarojen kokoaminen yhdessä määriteltyjen tavoitteiden edistämiseksi. Kasvukeskusten, seutukaupunkien ja maaseudun yhteistyön on perustuttava erilaisten alueiden tunnustettuihin vahvuuksiin ja strategisiin valintoihin. Alueiden ääntä on kuunneltava, sillä tämänkaltaisia päätöksiä ei voida tehdä yksin Helsingistä käsin. Todettakoon, että elinvoimaan kytkeytyy myös rahoituspolitiikka. Jos ihmiset ja yritykset eivät saa lainaa, maaseutujen elinvoima ei pääse kehittymään. Toiseksi, liikenneinfran ohella digitaalinen saavutettavuus on yksinkertaisesti varmistettava. Niin sanottu digitaalinen kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä on hälyttävällä tavalla kasvanut. Esimerkiksi mobiiliverkon kattavuus on heikointa harvaan asutulla seudulla ja ydinmaaseudulla. Traficomin arvion mukaan siis noin 50 000 kotitaloutta on täysin nopean yhteyden ulkopuolella, siis yhä 2020-luvulla elettäessä. 3G-verkon purkaminen ja valokuituyhteyksien hidas rakentuminen vaikuttavat voimakkaasti paitsi elinvoimaan ja työllisyyteen myös suoraan turvallisuuteen. Meillä on katvealueita niin, että eivät puhelimetkaan kuulu. Kolmanneksi, palvelujen fyysisen saatavuuden merkitystä ei voi väheksyä. Peruspalvelujen merkitys niin terveydelle ja hyvinvoinnille kuin esimerkiksi maaseudun elinkelpoisuudelle on korvaamaton. Sotepalvelujen ohella olennaisia ovat välttämättömyyspalvelut, viranomaistoiminta. Viimeksi tänään äänestimme sähköisestä tiedoksiannosta. On täysin kestämätöntä, että esimerkiksi verotukseen liittyvä asiointi muuttuisi pääosin sähköiseksi. On myös muistettava, että Suomessa on yli 600 000 ihmistä, joilla valmiudet käyttää digitaalisia palveluja ovat heikot. Ylipäätään, jos palvelut puuttuvat, häviävät asukkaat ja sen perässä myös työpaikat. Jos näin pääsee käymään, on näivettymisen kierrettä vaikea katkaista. Nostan esille viimeiseksi huoltovarmuuden ja turvallisuuden. Koko Suomi, erityisesti itäinen Suomi, on syytä pitää mahdollisimman pitkään ja hyvin asuttuna. Kotimaisen ruokatuotannon edellytystenkin on oltava kunnossa. Tämä on aidosti vakava asia. Huomionarvoista on myös se, että maaseudulla yhteisöillä ja kansalaistoimijoilla on erityinen rooli myös turvallisuuden ylläpitämisessä. He ylläpitävät monia sellaisia yhteiskunnallisia tehtäviä, joista kaupungissa vastaavat joko julkinen sektori tai elinkeinoelämän toimijat. Kuten on helppo huomata, maaseudun elinvoiman osalta monet asiat kietoutuvat toisiinsa, eikä päätösten vaikutuksia ole aina helppo ennakoida tai nähdä selvästi. Siksi pidän tärkeänä, että päätöksenteon yhteydessä on panostettava aikaisempaa enemmän myös kokonaisvaikutusten arviointiin, sillä tämä on aidosti yhteinen asia, asuipa ihminen sitten kaupungissa tai harvaan asutulla alueella. Tämä on päättäjien yhteinen tehtävä asuinpaikasta riippuen, ja me tarvitsemme aidosti vaikuttavia toimia. — Kiitos.