Kaarisalo Riitta

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille asian esittelystä. Tällä esityksellä tosiaan muutettaisiin siis kokonaan säätely, mikä koskee lääkärin velvollisuutta ilmoittaa työsuojeluviranomaisille ammattitaudista tai muusta työperäisestä sairaudesta, ja kyse on siis ihan merkittävästä uudistuksesta kokonaisuudessaan. Tämän esityksen mukaan jatkossa tosiaan lääkärin ilmoitusvelvollisuus koskisi vain näitä ammattitauteja, ja vaikka tämä oikeus ilmoittaa myös muista työperäisistä sairauksista eteenpäin säilyy, niin oleellista on nimenomaan, että tämä ei ole velvoittava vaan nimenomaan oikeus. Näissä lausunnoissa, mitä tähän lakiesitykseen liittyen on annettu, on nostettu nimenomaan duubioita ja tuotu esille huolta siitä, mihin edustaja Viitalakin tässä aikaisemmin viittasi, eli tästä ilmoitusvelvollisuuden koskettamisesta nimenomaan näitä ammattitauteja. Huoli liittyy ennen kaikkea siihen, että sitten näistä muista työperäisistä sairauksista, jotka voivat olla aidosti ihan merkittäviäkin, ilmoittamisen määrä vähenisi. Eli kysyisin myös osaltani ministeriltä — ja toivon, että harkitaan sitä — voisiko olla perusteltua, että myös velvollisuus koskisi näitä ammattitautiepäilyjä ja nimenomaan työperäisiä sairauksia laajemminkin. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Kiitos puolestani ministerille asian esittelystä. Kun otetaan huomioon se tosiasia, että ikävä kyllä monet niistä esityksistä, joita hallitus on tällä kuluneella kaudella eduskuntaan tuonut ja läpi vienyt, ovat pääsääntöisesti heikentäneet naisten asemaa työmarkkinoilla ja Suomessa ylipäätään, tasa-arvoerot ovat kasvaneet, niin tämän kyseisen tärkeän direktiivin kansallisen toimeenpanon on nimenomaan syytä olla täsmällistä ja asianmukaista. Täällä on tuotu jo esille, että Suomessa miesten ja naisten välinen palkkaero on selkeästi EU:n keskiarvon yläpuolella. Siksi on jotenkin vaikea ymmärtää, että nyt kun tämä esitys täällä vihdoin ja viimein on, niin miksi se on tehty tavalla, joka nippa nappa edes täyttää näitä avoimuusdirektiivin vähimmäisedellytyksiä. Eli siitä puuttuu nimenomaan esimerkiksi tämän aivan keskeisen käsitteen eli samanarvoisen työn määritelmä. Kysyisin ministeriltä: [Puhemies koputtaa] miksi näin on käynyt?

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitokset myös ministerille tämän asian esittelypuheenvuorosta. On tosissaan ihan tärkeää, että tässä hyvin nopeastikin muuttuvassa toimintaympäristössä pidetään huolta siitä, että meidän lainsäädäntömme on aidosti ajantasainen. Tätähän itse asiassa eduskuntakin on tiedustelulainsäädännön osalta aika painokkaastikin edellyttänyt, että seurataan sen toimivuutta ja vaikutuksia ja nimenomaan näitä mahdollisia muutostarpeita. Täällä on jo painotettu ja tuotu esille se, että kyllähän meillä Suomessa täytyy ihan aidosti olla kyky torjua myös näitä uhkia, jotka tässä ajassa ihan todellisia ovat, mutta tässä nimenomaan nämä lainsäädännön tarvittavat muutokset ovat aivan keskeisiä. Kuten tässä hallituksen esityksessä kuitenkin itsessäänkin todetaan, tällä esityksellä on myös vaikutuksia, jotka ulottuvat ihan näihin perustuslaillisiin oikeuksiinkin. Siitä syystä on arvokasta, että jo tässä lainvalmisteluvaiheessa näihin asioihin on kiinnitetty erityistä huomiota, [Puhemies koputtaa] mutta tärkeää on siitä huolimatta, että käsittely on perusteellista niin puolustusvaliokunnassa kuin muissakin substanssivaliokunnissa.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ja hyvät edustajakollegat, näin ensi alkuun haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkanutta syysistuntokautta! Mielestäni on erittäin arvokasta, että pääsemme aloittamaan työmme tänään käsittelemällä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025. Tässä kertomuksessa käsitellään totuttuun tapaan kymmentä keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Oikeastaan koko tämän raportin sisältö on luonteeltaan sellaista, että se tuottaa paitsi meille poliitikoille mutta myös valmistelusta vastaaville virkamiehille äärettömän arvokasta ja hyvää tietoa. Tässä kun selasin tätä raporttia todella ihan ajatuksella läpi, niin panin merkille, että kyllähän nämä keskeiset huolenaiheet ja puutteet palauttavat meidät monella tapaa aivan ydinkysymysten äärelle. Tässä sivuilla 110—115 kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi puutteisiin vanhusten oloissa ja kohtelussa, terveydenhuollon palvelujen saavutettavuudessa, lastensuojelun toteutumisessa, vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisessa, koulutuksen yhdenvertaisuuden haasteisiin tai esimerkiksi oikeusprosessien keston toteutumisessa esiintyviin puutteisiin ja ongelmiin. No, tässä olisi paljonkin asioita, joihin erityisesti pureutua, mutta nostan esille nyt oikeastaan kolme. Ensiksi, tässä vanhusten oloja ja kohtelua käsittelevässä kokonaisuudessa todetaan aivan yksiselitteisen selkeästi, että viime vuonna havaittiin useita sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei ollut joko toteutunut tai oli selkeästi vaarantunut. Selkeästi tuodaan esille, että asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute on ollut keskeinen tekijä, joka on laskenut nimenomaan esimerkiksi hoivakotien ja vanhusten saamien palvelujen laatua. Tässä yhteydessä on pakko kiteyttää edelleenkin se viesti, että kyllä kysymys on nimenomaan tällä hallituskaudella säädetystä laista, jolla ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta laskettiin. Tämä on asia, joka tässä raportissakin selkeästi tuodaan esille. Eräs semmoinen itseänikin hieman hätkäyttänyt lause liittyy siihen, että edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Tiedämme varmasti, että siinä on taustalla ennen kaikkea paitsi osaavan hoitohenkilöstön saaminen myös ne taloudelliset haasteet, joiden kanssa tällä hetkellä hyvinvointialueilla painiskellaan. Lastensuojelun osalta kiinnitän huomiota siihen, että erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ja nuorille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja. Tämä ongelma kytkeytyy erityisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka kärsivät erityisen vakavista joko päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista tai molemmista. Me ollaan todella paljon käsitelty tässäkin salissa kuluneiden kahden vuoden aikana pahenevaa päihde- ja huumeongelmaa Suomessa. Samalla olisi kyllä hyvä ymmärtää se, että näistä ongelmista kärsivät entistä useammin myös lapset ja nuoret. Samaan aikaan tiedämme, että päihde- ja mielenterveysongelmat usein kytkeytyvät yhteen, ja jos se on näin aikuisilla, niin se koskettaa myös lapsia. Äärimmäisen tärkeää on silloin huolehtia siitä, että nämä kaikkein vaikeimmin oirehtivat lapset ja nuoret saavat asianmukaista hoitoa silloin, kun he ovat sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sitten tässä kiinnitän vielä huomiota lopuksi siihen, että kun lapsen kodin ulkopuolelle tapahtunut sijoittaminen päättyy — puhutaan jälleenyhdistämisestä — niin se on aidosti asia, joka vaatii vielä tulevaisuudessa enemmän huomiota, koska nykyisellään sitä ei lähtökohtaisesti suunnitella. Totean vielä, kun täällä edustajakollega nosti esille myös tämän vieraannuttamisen, että se on tässä yhteiskunnassa ikävä kyllä aivan todellinen ilmiö ja myös sen tunnistamiseen meidän tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käytävän keskustelun ytimessä ei ole Helsinki Garden yksittäisenä investointihankkeena. Väittely siitä, onko sen kaltaisille tapahtuma-areenoille Suomessa tarvetta, vie huomion pois vakavasta ydinkysymyksestä, siitä, miten Suomessa käytetään poliittista julkista valtaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten ja millä perusteella hallitus päätyi tukemaan hanketta. Pääministeri kysyi juuri, mitkä ovat avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi seuraavat: Mikä viranomainen on vastannut asian valmistelusta? Kuka asian esitteli hallituksen kehysriihessä? Millaisia asiakirjoja hallituksella oli käytössään päätöstä tehdessä? Mihin ja minkä tahon tekemiin laskelmiin hankkeen vaikuttavuusarvioinnit, mukaan lukien arviot hankkeen työllisyysvaikutuksista, perustuivat? Tämä on ihan relevantti kysymys erityisesti, kun hanketta on perusteltu nimenomaan kasvutoimena. Oikeuskanslerin tavoin monet suomalaiset odottavat vastauksia näihin kysymyksiin, kuten myös moni täällä eduskunnassa, ja on hyvä, että niihin tullaan pikaisella aikataululla vastaamaan. Arvoisa puhemies! Suomessa on totuttu siihen, että julkisessa päätöksenteossa asioiden valmistelulla on ennalta säädetty järjestys. Tämän tietävät kaikki kunnallispolitiikassa toimineet, sen tietävät kaikki valtakunnan politiikassa toimineet. Täällä asiat valmistellaan ministeriöissä virkavastuulla. Vaikutukset arvioidaan tai ainakin tulisi arvioida perusteellisesti. Virkamiehet tekevät työnsä. Päätöksenteko on avointa, riippumatonta, ja perustelut kestävät päivänvalon. Juuri tästä syystä Suomi on ollut maa, jossa ihmiset voivat luottaa siihen, ettei ratkaisuja tehdä suljettujen ovien takana yksittäisiä intressiryhmiä suosien. Kun tämä luottamus horjuu, kansalaiset eivät lopulta enää kysy, mitä on päätetty, vaan keitä varten asioista on päätetty. Tällä kuluneella hallituskaudella tätä on joutunut pohtimaan harmillisen monta kertaa. On selvää, että eri tahot harjoittavat edunvalvontaa, eikä siinä ole mitään väärää, mutta on haitallista, jos sen seurauksena lopulta hämärtyy raja siitä, ketkä päätöksistä lopulta eniten hyötyvät ja miksi niitä todellisuudessa tehdään. On aivan aiheellista kysyä, oliko esimerkiksi alkoholilainsäädännön muutosten taustalla todella suomalaisten etu, yhteinen hyvä, vai lopulta ensi sijassa kaupan alan etu ja intressit. Arvoisa puhemies! Käymme tätä keskustelua täällä eduskunnassa, koska Helsinki Gardenin kohdalla virallinen valmistelu on ohitettu, normaalit menettelyt sivuutettu ja ratkaisuja valmisteltu tavalla, jota adjektiivi hähmäinen kuvaa osuvasti. Erilaisia kytköksiä on suorastaan kiusallisen paljon. Tämä on syy, miksi myös juuri tällaisesta menettelystä syntyy mielikuva kaverikapitalismista, ja sitä suomalaiset eivät voi sietää. Arvoisa puhemies! Pääministeri kantaa erityisen vastuun siitä, että valtioneuvoston vallankäyttö on avointa, hyvän hallintotavan mukaista, viime kädessä lainmukaista. Hän myös vastaa siitä, että koko hallituksen toiminta vahvistaa eikä murenna kansalaisten luottamusta edustukselliseen demokratiaan. On aivan pakko todeta, että kaikkien ministeri Rydmanin tempausten jälkeen alkaen STEA-avustusten kriteereistä sosiaalialan tutkimusrahoitukseen ja lopulta esimerkiksi UKK-instituuttiin tilanne ei aivan hallinnassa ole. Nyt kyse on siitä, että jos asianmukaiset valmistelukanavat voidaan sivuuttaa, syntyy epäilys, että toiset pääsevät sisään takaovesta samalla, kun muut odottavat vuoroaan etuovella. Se on demokratialle vaarallista, koska se romuttaa pohjaa kansalaisten luottamukselta ja toiminnan hyväksyttävyydeltä. Ajatus siitä, että poliittinen tahto voi syrjäyttää ne menettelytavat, joiden tarkoitus on nimenomaan suojata avoimuutta, yhdenvertaisuutta, riippumattomuutta ja parlamentaarista päätöksentekoa, ei ole yksinkertaisesti hyväksyttävissä. Arvoisa puhemies! Nyt käytävää keskustelua Helsinki Garden -sopasta ei kuitenkaan voi rajata koskemaan vain pääministeriä, sillä myös valtiovarainministeri Riikka Purra on keskeinen vastuuhenkilö tässä vyyhdessä. Tosiasia on, että hän on poliittisen valmistelun ja päätöksenteon yhteydessä hyväksynyt rahoituksen myöntämisen ja itse menettelyn. Hänen puolustuksensa julkisuudessa on ollut, ettei hän ole vastaanottanut lobbareita. Mutta hänen oma ministeriönsä on sitten sitäkin enemmän, ja ministerin on ollut pakko olla tietoinen tavasta, jolla päätöksentekoa on valmisteltu, ettei hanketta ole puoltanut OKM saati valtiovarainministeriö, ettei kunnollisia vaikuttavuusarviointeja ole. Olennainen kysymys Purralle onkin, missä vaiheessa hän muutti kantansa. Oliko menettely hyväksyttävissä päätöstä tehdessä, ja se muuttui ongelmalliseksi vasta, kun asiasta nousi julkinen kohu? — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Valtiovarainministeri Purra on koittanut tämän skandaalin keskellä turvata selustaansa toistelemalla, että hän ei ole tavannut lobbareita — no, hänen johtamansa ministeriön virkamiehet sitten sitäkin ahkerammin — ja on selvää, että Purran oli pakko olla tietoinen tavasta, jolla päätöksentekoa valmisteltiin, ettei hanketta puolla OKM, saati VM, ja siitä huolimatta hän hyväksyi riiheen tuodun rahoituspäätöksen. Pääministeri Orpo, kun Purra on nyt poistunut paikalta, niin kysyisin teiltä: Osaatteko te kertoa, missä vaiheessa Purran kanta asiaan muuttui? Oliko menettely hyväksyttävissä silloin, kun asiasta päätettiin, ja ongelmallinen vasta, kun asiasta tuli julkinen kohu? Ja pääministeri, tuleeko tästä nyt uusi normaali, että jos kosahtaa, jos niin sanotusti jäädään kiinni, päätös perutaan ja vedotaan laadittaviin toimintaohjeisiin? Kaiken tämä tämän jälkeen, jos oikeuskanslerin käsittelyssä tulee nuhteleva päätös, oletteko valmis eroamaan?

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Alkoholilain 1 §:n mukaan alkoholilain tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta rajoittamalla ja valvomalla niihin liittyvää elinkeinotoimintaa alkoholinkäyttäjille, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Pidän erittäin valitettavana, että Orpon hallitus asettaa tässä asiassa markkinatalouden, kaupanalan intressit, suomalaisten terveyden ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edelle nyt niinkin räikeällä tavalla kuin tässä nyt käsillä olevassa alkoholin myynnin ja markkinoinnin rajoituksia purkavassa esityksessä tehdään, sillä kuten tässä edellisessäkin, varsin ansiokkaassa puheenvuorossa todettiin, niin siitähän tässä nyt tosiasiallisesti ja loppuviimein on kysymys. Taustalla toki vaikuttaa myös kokoomuksen pitkäaikainen tavoite purkaa Alkon monopoli ja saattaa vahvat alkoholijuomat ruokakauppoihin, mutta tätä nyt tuskin sellaisenaan olisi varmaan hallitusohjelmaan saatu kirjattua. Mutta on aivan selvää, että Alkon monopolille tämä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee olemaan se niin sanottu viimeinen niitti. Arvoisa puhemies! Kiinnitän nyt edustajien huomiota siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli lukuisia asiantuntijoita esitystä käsitellessään. Erityisesti elinkeinoelämän edustajat suhtautuivat esitykseen luonnollisesti neutraalisti tai kannattivat tuoden esille sen, että sillä voi olla elinkeinoelämää edistäviä positiivisia vaikutuksia. Suuri osa kuultavista ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntemusta edustavat tahot toivat kuitenkin esille ja suhtautuivat esitykseen kriittisesti katsoen, että esityksellä lisätään alkoholin saatavuutta, mikä lisää alkoholinkäyttöä ja siten alkoholihaittoja, kuten alkoholiriippuvuutta ja väkivaltaa sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi nostettiin esiin huoli esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan resursseista sekä vaikutuksista erityisesti lasten ja ikääntyneiden asemaan. Arvoisa puhemies! Noin kolme neljäsosaa kaikesta Suomessa juodusta alkoholista liittyy riskikäyttöön. Alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuolee Suomessa asukaslukuun suhteutettuna ihmisiä yli kolminkertainen määrä Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Yleisimpiä alkoholinkäyttöön liittyviä terveyshaittoja ovat alkoholin vaikutukset erilaisiin syöpäsairauksiin, mielenterveyden ongelmiin ja uniongelmiin sekä verenkierto- ja ruuansulatuselimistön sairauksiin. Lisäksi alkoholi on yleisin vaikuttava tekijä väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien taustalla. Mielestäni on älyllisesti epärehellistä rinnastaa alkoholi puhtaasti tavalliseksi kulutustuotteeksi, koska sen haitat kohdistuvat usein myös sivullisiin ja usein nimenomaan lapsiin. Tutkimukset osoittavat, että saatavuuden kasvaessa lisääntyy myös kulutus, mutta esimerkiksi sosiaaliset haitat eivät jakaudu tasaisesti vaan kasautuvat nimenomaan perheisiin ja kotitalouksiin, joissa on jo ennestään ongelmia. Alkoholipolitiikka ei koskaan ole eikä se koskaan voi olla vain elinkeino- tai kuluttajapolitiikkaa, vaan kyse on mitä suurimmassa määrin myös terveyspolitiikasta sekä lapsi- ja perhepolitiikasta. Arvoisa puhemies! THL:n rekisteritutkimuksen mukaan lähes 90 000 alaikäisellä lapsella on ollut lapsuuden aikana tilanne, jossa vanhemmista ainakin toisella on vakava päihdeongelma. Tällä hetkellä tällaisissa olosuhteissa elää lähes 42 000 lasta. Nuorille tehdyissä kyselyissä jopa joka neljäs on kärsinyt vanhemman liiallisesta alkoholinkulutuksesta. Arvoisa puhemies! Olen 25 vuoden aikana lastensuojelun kentällä toimineena joutunut näkemään, miten raadollisia muotoja vanhempien päihteidenkäyttö saa ja miten kestämättömällä tavalla päihteet ja erityisesti alkoholi sävyttävät suomalaisten lasten ja nuorten elämää, jotka joutuvat kasvamaan niitä runsaasti kuluttavien aikuisten kanssa. Lastensuojelun, poliisin ja päihdetyön tutkimuksissa alkoholi yhdistyy vahvasti perheiden riitoihin, väkivaltaan, turvattomuuteen ja kotihälytyksiin. Noin 40—70 prosentissa lähisuhdeväkivaltatapauksista ainakin toinen osapuoli on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Vakavissa pahoinpitelyissä ja henkirikoksissa osuus on tätäkin suurempi, poliisin kotihälytyksissä niin ikään. Ongelmat kuormittavat julkisin verovaroin rahoitettavia palveluja, oikeuslaitosta ja viranomaisia. Kiitän niitä hallituspuolueen edustajia, jotka asiantuntijavaliokunnassa ymmärsivät tilanteen vakavuuden ja olivat mukana tekemässä tarvittavia muutoksia, mutta kuten tiedämme, kokonaisuudessaan tämä käsittelyprosessi on saanut farssin mittasuhteet tässä eduskunnassa kaikkine käänteineen. Arvoisa puhemies! Tässä ajassa, kun yhteiskunnassa vallitsee massatyöttömyys, ihmisten pahoinvointi kasvaa, nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut ja suomalaisten kyky ja mahdollisuudet käsitellä pettymyksiä, surua ja ahdistusta ovat tänäkin päivänä monin paikoin rajoittuneita, niin kuin ne ovat olleet tässä maassa iän kaiken, sukupolvesta toiseen, tässä maassa ei tarvita lisää viinaa, eikä lisää viinaa ainakaan suoraan kotiovelle. Kannatan edustaja Lindénin tekemää hylkäysesitystä ja lausumia. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Meillä on nyt tosiaan käsittelyssä hallituksen esitys hyvinvointialueiden rahoituslain muuttamiseksi. On kiistatta totta se, että nykyisin voimassa olevaan rahoituslakiin jäi erinäisiä korjaustarpeita, ja kuten edustaja Lindén aikaisemmassa puheenvuorossaan erinomaisesti totesi, niiden korjaamiseen olisi kyllä ollut ihan aihetta ja syytäkin ryhtyä jo heti siinä vaiheessa, kun ongelmia rupesi esille tulemaan. Oli paljon sellaista, johon ei alun alkaen osattu eikä yksinkertaisesti kaikkeen voitukaan varautua, ja nyt oikeastaan vasta tämän hyvin laajan valtakunnallisen keskustelun seurauksena kolme vuotta myöhemmin tässä salissa tämä esitys ylipäätään on. Kyllä, siltä on odotettu paljon, ja on pakko todeta, että pettymyskin on melkoisen suuri, sillä kyllähän tämä laki on käytännössä leikkauslaki, jonka kautta hyvinvointialueilta vähennetään rahoitusta yhteensä noin 390 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2029 mennessä. Hallitushan itse kutsuu tätä kustannusten kasvun hillinnäksi, mutta alueiden näkökulmasta kyse on rahoituksen leikkaamisesta samaan aikaan, kun todellisuudessa palvelutarve kasvaa. Ja kansalaisten näkökulmasta kyse on ennen kaikkea siitä, että asuinpaikka määrittää yhä voimakkaammin sen, millaista hoitoa ja apua saa, kun niille on tarve, vai saako niitä lainkaan. Tämän lakiesityksen ydinhän on siinä, että hyvinvointialueiden rahoituksessa huomioitaisiin jatkossa palvelutarpeen kasvusta vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijasta ja lisäksi poistettaisiin palvelutarpeen kasvun määräaikainen lisäkorotus. Eli käytännössä valtio voi siis tietoisesti päättää, ettei se enää korvaa täysimääräisesti edes ennakoitua palvelutarpeen kasvua. Samaan aikaan järjestökenttää ajetaan alas, ja tämä yhtälö on kyllä nimenomaan apua ja tukea tarvitsevien tavallisten suomalaisten näkökulmasta aika kestämätön. Tässä yhteydessä on pakko kyllä todeta myös edellisistä puheenvuoroista se, että nykyinen hallitushan on jo romuttanut hoitotakuun ja perusterveydenhuollon sijasta se kohdistaa satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahoja tosiaan yksityisen terveysbisneksen edistämiseen ja tukemiseen. Ehkä se suurin ongelma tässä on mielestäni nimenomaan se, että näillä toimilla ei ole pystytty lyhentämään hoitojonoja eikä nopeuttamaan hoitoonpääsyä. Siinä mielessä se koko peruste sille, miksi näitä toimia on tehty, on kyllä mielestäni pudottanut pohjan jo hyvin kauan aikaa sitten. Arvoisa puhemies! Olen ennen kaikkea huolissani siitä, että tällä hetkellä hyvinvointialueet itsessään eriytyvät hyvin voimakkaasti. Eli meillä on tällä hetkellä Suomessa hyvinvointialueita, joilla suomalaisten ei tarvitse maksaa edes terveyskäynnin käyntimaksuja, ja toisaalla maksut ovat aivan tapissa eikä vapaita aikoja yksinkertaisesti ole eikä hoitoon pääse. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa suhteessa perustuslain takaamien oikeuksien toteutumiseen. Se, että suomalaisten kansalaisten välillä terveyserot repeävät, on paitsi inhimillisesti myös kansantaloudellisesti ajatellen aika kestämättömällä tolalla. Tässä salissa on käytetty puheenvuoroja, joissa kukin edustaja on nostanut esille esimerkiksi oman hyvinvointialueensa tilannetta. Oikeastaan minusta se kertoo nimenomaan siitä, että tämä eriytyminen näyttäytyy nyt hyvin voimakkaasti. Esimerkiksi mitä tulee diagnoositietojen kirjaamiseen liittyviin ongelmiin, niin onhan se aivan kestämätöntä, että samaan aikaan jotkut alueet ovat virheellisillä diagnoositiedoilla saaneet perusteettomasti alueille rahaa samaan aikaan, kun taas sitten toisilta alueilta on voinut jäädä jopa kymmeniä miljoonia euroja resursseja saamatta ihan pelkästään siitä syystä, että ihan aidosti olemassa olleita aitoja diagnooseja ei vain yksinkertaisesti ole järjestelmiin kirjautunut oikein. On selvää, että tällaista tilannetta ei saisi päästä syntymään. Arvoisa puhemies! Tämä tilanne on haastava, koska tällä esityksellä jälleen heikennetään alueiden toimintaedellytyksiä. Minusta olisi äärimmäisen tärkeää se, että pelisäännöt olisivat kaikilla alueilla samat. Tähän alueiden eriytymiseen tulisi suhtautua aidosti hyvin vakavasti. On yksiselitteisen selvää, että tämä nykyinen esitys ei tätä tilannetta itsessään korjaa. Kannatan edustaja Lindénin tekemää hylkäysesitystä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Ehkä tähän keskusteluun se huomio vielä, että on totta kai, edustaja Peltokangas, aivan selvää, että hallituspuolueiden edustajat ovat sitoutuneet hallitusohjelmansa noudattamiseen ja vievät sitä eteenpäin myös käytännön tasolla tässä talossa tehtävässä lainsäädännössä. Kyllä ehkä kuitenkin haluaisin nostaa esille sellaisenkin huomion, että olen aina ajatellut, että vastuulliseen lainsäädäntötyöhön liittyy myös kyky ja valmius tehdä tarvittaessa myös pykälä‑ ja lakitasolla viilauksia ja muutoksia. Sitä vartenhan tämä eduskuntalaitos nimenomaan on olemassa, että kun kulloinenkin hallitus aina esityksiään antaa, niin sitten kun tässä talossa kansanedustajat asiantuntijoita kuulevat, jos tulee selkeästi esille, että lainsäädäntöön, esitykseen, on jäänyt epäkohtia, jotka on syytä korjata, niin kyllä yleensä tapana on ollut, että silloin myös sellaisia pieniä muutoksia voidaan tehdä lakiesityksiin, kun ne eivät kokonaisuudessaan hallitusohjelman vastaisia ole. Näin esimerkiksi toimittiin tässä talossa myös viime kaudella, kun lainsäädäntötyötä tehtiin hyvin rivakalla aikataululla ja sitä oli varsin runsaasti. Siinä mielessä en oikein yksiselitteisesti hyväksy sellaista vastausta, että hallitusohjelmaa noudatetaan. Ehkä tässä digitalisaatiokokonaisuudessa kyse on myös siitä, että totta kai kehitys kehittyy ja asiat menevät eteenpäin ja digitalisaatiokin etenee suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta ehkä mielestäni se oleellinen kysymys on se, edistetäänkö sitä hallitusti ja pysyykö tämä kokonaisuus ja järjestelmä sillä tavalla hallinnassa, että se on myös kansalaisille yksiselitteisen selkeä ja helppo käyttää ja omaksua. Kun tässä salissa juuri hetki sitten käsiteltiin hallituksen lakiesitystä, jossa jo vietiin digitalisaatiota hyvin voimakkaasti eteenpäin, niin nythän kyse on siitä, että tämän järjestelmän päälle ollaan jälleen tuomassa ikään kuin uusia kerroksia, uusia toimijoita, jotka tätä kokonaiskuvaa voivat sitten hämmentää ja heikentää palvelujen käyttäjien silmissä. Kyllä tämä on aivan aito ongelma ja kysymys myös siitä, että sitä myötä, kun meidän palveluja ja toimintoja ja viranomaistoimintaa, tässä tapauksessa tätä tiedoksi saattamista ja viestintää, viedään digitalisaation puolelle, meillä on yli puoli miljoonaa suomalaista, joilla digitaidot ovat syystä tai toisesta heikot. Kysehän ei ole pelkästään ikäihmisistä, vaan ihmisillä voi olla hyvin erilaisia syitä lähtien oppimisvaikeuksista, erilaisista hahmottamishäiriöistä, joidenka takia esimerkiksi näitten digitaalisten palvelualustojen käyttö on hyvin haastavaa. Niin kauan kuin me ei pystytä asianmukaisesti varmistamaan, että kukaan ihminen ei ikään kuin jää yksin ja pulaan näitten asioitten kanssa, mielestäni sitä harkintaa tässäkin työssä tarvitaan. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nyt käsillä olevassa esityksessä on lopulta kyse siitä, miten ja mitä kautta kansalainen jatkossa saa viranomaisilta tiedon häntä koskevista päätöksistä ja miten luotettavasti hänen oikeusturvansa toteutuu. Digitaalisen asioinnin helpottaminen ja edistäminen viranomaistoiminnassa on tavoitteena sinänsä kannatettava, ja tästä meillä varmasti melko lailla laaja yhteisymmärrys onkin, mutta siihen liittyy myös sellaisia haasteita, joita ei vastuullisessa päätöksenteossa yksinkertaisesti tule sivuuttaa. Kiinnitänkin nyt huomiota huoliin, joita asiantuntijakuulemisten yhteydessä on tuotu esille tähän hallituksen esitykseen ja siihen jääneisiin epäkohtiin liittyen. Hallitus on jo aiemmin siirtänyt viranomaisviestintää voimakkaasti digitaaliseen suuntaan. Nyt samaan järjestelmään ollaan lisäämässä uusia yksityisiä toimijoita ja uusia katselukanavia ennen kuin on edes saatu kokemuksia nykyisen järjestelmän toimivuudesta. Mielestäni yksi relevantti kysymys on, tekeekö tämä nyt tehtävä muutos järjestelmästä kansalaisille selkeämmän vai entistä sekavamman. Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeusministeriö ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että sähköisen tiedoksiannon kokonaisuuden pitäisi olla mahdollisimman helposti ymmärrettävä. Jos viranomaisviestit voivat löytyä Suomi.fi-viesteistä tai yhdestä tai useammasta yksityisestä palvelusta, kasvaa kiistatta riski, ettei kansalainen tiedä, mitä kanavaa hänen pitäisi ensisijaisesti seurata. Vastuu siirtyy siis yhä enemmän yksilöille, vaikka kyse on nimenomaan viranomaisen tiedoksiantovelvollisuudesta ja sen toteuttamisesta. Arvoisa puhemies! Digitalisaatio voi olla erinomainen asia silloin, kun se helpottaa ihmisten arkea ja asiointia, mutta esimerkiksi tämän nyt käsiteltävän asian yhteydessä digitalisaatiosta tulee ongelma, kun kansalaisen on itse selvitettävä, missä hänen viranomaisviestinsä ovat, kuka niiden toimittamisesta vastaa ja milloin esimerkiksi oikeusvaikutukset alkavat. Tähän vaadittavia taitoja ei kaikilla yksinkertaisesti ole, ja ei voida pitää kohtuullisena vaatia niiden opettelua, eikä aina ole edes mahdollista, että nämä taidot olisi otettavissa haltuun. Kuten olemme kuulleet, puutteelliset digitaidot ovat jopa yli puolella miljoonalla suomalaisella. Eli samaan aikaan, kun hallitus vie jälleen eteenpäin ratkaisuja, joiden arvioidaan lisäävän sähköisen asioinnin monimutkaisuutta, on enemmän kuin perusteltua nostaa esiin digisyrjäytyminen, mikä on todellinen ja vakava ongelma. Emme voi hyväksyä tilanteita, että kukaan jäisi palvelujen ulkopuolelle tai asianmukaisen tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle puutteellisten digitaitojen vuoksi. Myös hallituspuolueiden rivistä on kuultu näitä huolenaiheita. Juuri siksi on vaikea ymmärtää, miksi lainsäädännössä kuljetaan samaan aikaan päinvastaiseen suuntaan. Jos olemme aidosti huolissamme digisyrjäytymisestä, meidän pitäisi tehdä järjestelmistämme yksinkertaisempia, selkeämpiä ja helpommin saavutettavia, ei rakentaa uusia kerroksia jo valmiiksi monimutkaisen kokonaisuuden päälle. Arvoisa puhemies! Viranomaisviestinnän tärkein tehtävä on varmistaa, että viesti todella tavoittaa vastaanottajan. Jos tästä ei voida riittävällä varmuudella huolehtia, vaarantuvat oikeusturva, yhdenvertaisuus ja luottamus julkiseen hallintoon. Siksi kyseenalaistan vahvasti, onko nyt oikea aika lisätä järjestelmään uusia toimijoita ja uusia vastuurakenteita, vai pitäisikö ensin varmistaa, että nykyinen järjestelmä ylipäätään toimii kansalaisen näkökulmasta selkeästi, turvallisesti ja ymmärrettävästi. Näistä syistä osoitan tukeni SDP:n ryhmän esittämälle vastalauseelle ja kannatan hylkäysesitystä.

Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenusko ei synny juhlapuheista. Se syntyy siitä, että nuori ylipäätään kokee olevansa tärkeä ja tarpeellinen, että se oma paikka ja tehtävä tässä maailmassa ylipäätään löytyy, että on aito mahdollisuus kouluttautua, saada töitä, työllistyä ja elää ja rakentaa omaa itsenäistä elämäänsä. Tällä hetkellä aivan liian moni nuori kuitenkin kokee mittavaa epävarmuutta, syvää yksinäisyyttä ja toivottomuutta. Hallitus on leikannut nimenomaan nuorilta, nuorten osallisuutta ja syrjäytymisen ehkäisyä tukevista palveluista samaan aikaan kuin yhä useampi nuori jää työelämän, koulutuksen ja yhteiskunnallisen osallisuuden ulkopuolelle. Hyvä hallitus, yhteiskunnan eettiset arvot mitataan nimenomaan sillä, miten pidämme huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista nuorista. Kysyisin hallitukselta: oletteko te ymmärtäneet sen, että nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut nimenomaan tällä nykyisellä hallituskaudella, [Puhemies koputtaa] ja mikä on konkreettinen suunnitelmanne erityisesti heikoimmassa asemassa olevien nuorten tulevaisuudenuskon parantamiseksi?

Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän tämä julkisen talouden suunnitelma aidosti osoittaa ja tekee täysin läpinäkyvästi selväksi sen, että tässä maassa paitsi on, myös ennen kaikkea jää todella, todella paljon tehtävää ja työsarkaa tämän hallituksen jäljiltä, sillä tämä velka- ja työttömyysperintö, minkä te nyt ihan aidosti jälkeenne jätätte, on kyllä ihan historiallisen merkittävä ja vertaansa vailla. Tosiaan kaiken tämän kolme vuotta kestäneen pullistelun ja henkseleiden paukuttamisen jälkeen tämä tosiasiallinen nettosopeutuskin jää alle kolmeen miljardiin, ja sitten huomioidaan vielä tämä aivan käsittämätön työttömyystilanne. Ehkä mielestäni se onnettomin asia tässä kokonaisuudessa on se, että te olette systemaattisesti sulkeneet silmät ja korvat asiantuntijoiden kehotuksilta tehdä tietyntyyppisiä toimenpiteitä. [Arto Satonen: No, no, no!] Olette tehneet omia intressiryhmiänne suosivaa politiikkaa ja nimenomaan tavallisten suomalaisten ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella. Tänään tulivat tuoreimmat tiedot: sosiaalialalle vastavalmistuvista nuorista 14 prosenttia jää suoraan työttömäksi. Räjähdysmäinen työttömyyden kasvu — en hirveästi kehuisi tällä tilanteella.

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys työperäistä hyväksikäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja siis pyrkimykset puuttua työelämässä tapahtuvaan kiskontaan ovat tervetulleita ja esitys itsessään kannatettava ja osin myös varsin hyvä. Mutta on sääli, että siitä puuttuu edelleen tämä alipalkkauksen kriminalisointi. Eli on siis helppo sinänsä kannattaa näitä nyt ehdotettavia muutoksia, mutta samalla on todettava se tosiasia, että sellaisenaan ne ovat riittämättömiä, jotta tähän todella vaikeaan ongelmaan voitaisiin aidosti ja tiukasti puuttua. Tämä kiskonta työelämässä ‑säännös mahdollistaa puuttumisen nimenomaan osaan alipalkkaustapauksista, mutta kyllä se iso ongelma liittyy nimenomaan siihen, että suuri osa näistä tapauksista jää edelleen rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolelle, ja tätähän ei voi pitää tarkoituksenmukaisena. Tässä kiskonta työelämässä ‑säännöksessä on se haaste, että sen soveltaminen edellyttää nimenomaan erityisten olosuhteiden, kuten esimerkiksi uhrin riippuvuussuhteen tai ymmärtämättömyyden tai esimerkiksi taloudellisen ahdingon, täyttymistä, joita alipalkkauksen kriminalisoinnissa ei tarvitsisi vaatia. Kyllä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että se kynnys myös todellisuudessa sitten puuttua tähän itse ongelmaan jää useamman lukon taakse. Eli siis jos alipalkkaus kriminalisoitaisiin, niin palkan tai sen osien maksamatta jättäminen olisi jo itsessään rangaistava teko. Arvoisa puhemies! Tästä syystä kyllä nyt vielä tässäkin tilanteessa tulisi ryhtyä lainvalmisteluun alipalkkauksen kriminalisoimiseksi ja arvioida tosiaan ainakin tämä Norjan malli palkkavarkauden taklaamisessa. Siellähän tämä kriminalisoiminen on tosiaan toteutettu nimenomaan työehtosopimuksiin pohjaavassa järjestelmässä. Arvoisa puhemies! Loppuun totean sen, että kyllä tässä on myös kyse tietynlaisesta periaatteellisesta epäkohdasta, siitä vakavuudesta tai sen vakavuuden puutteesta, jolla alipalkkaukseen suhtaudutaan. Se, että tätä ei ole Suomessa nimenomaisesti kriminalisoitu, tekee näkyväksi tietynlaiset rikosoikeuden kaksoisstandardit, eli vähäinenkin anastaminen työnantajalta voi tulla arvioiduksi näpistyksenä, mutta työntekijälle kuuluvan palkan anastaminen on usein edelleen vain riita-asia. Kyllä näkemykseni on, että mikäli tähän halutaan aidosti puuttua ja laittaa stoppi, niin se edellyttää myös alipalkkauksen kriminalisointia.

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Orpo, te olette koko kautenne perustellut tätä Suomen onnetonta tilaa pelkästään edellisen hallituksen toimilla, maailmanpoliittisella tilanteella ja heikolla suhdanteella. Te olette jotenkin täysin sokea sille tosiasialle, että te olette omalla toiminnallanne myös vaikuttanut hyvin merkittävästi paitsi romuttamalla tätä yleistä luottamusta myös sitten heikentämällä merkittävällä tavalla tätä yksityistä kulutuskysyntää, mikä on aivan keskeinen kasvun tekijä. Kyllä tässä hienoinen ristiriita on myös suhteessa siihen, että jos mikään tästä kurjuudesta ei ole ollut teidän syytänne tai teidän vastuullanne, niin nyt sitten kaikki nämä positiiviset merkit olisivat nimenomaan teidän ansiotanne. Pääasia on se, että nyt vihdoin ja viimein tämä suunta olisi tietyssä mielessä helpottamassa, mutta on hyvin vaikea ymmärtää, miksi te perustelette kasvutoimina sellaisia veroratkaisuja, jotka nimenomaan asiantuntijoiden näkökulmasta eivät kasvua tuo. [Juho Eerola: Väärin sammutettu!]

Arvoisa puhemies! Kolme vuotta sitten pääministeri Orpon johdolla hallitus asetti itselleen kaksi keskeistä tavoitetta: Vakautatte julkisen talouden velkasuhteen vaalikauden loppuun mennessä ja käännätte sen laskuun. Lupasitte, että kautenne aikana suomalaisiin yrityksiin syntyy satatuhatta uutta työpaikkaa. Niiden piti vahvistaa julkista taloutta kahdella miljardilla, mutta nyt olemme saman verran pakkasella. Tämä on hallituksen työllisyyspolitiikan täydellinen haaksirikko, josta suomalaiset nyt kärsivät. Hallitus on hokenut, että on pakko leikata ja kun oikein kovasti leikataan ja poljetaan työntekijöiden oikeuksia, kasvu käynnistyy ja työpaikkoja syntyy. Kun muualla suhdanteen ollessa sama talous on kasvanut hyvän tovin, OECD:n mukaan Suomen kasvu oli viime vuonna kehittyneiden maiden heikoin. Eurostatin mukaan työttömyys on Euroopan korkein, velkaannumme eniten ja vauhti vain kiihtyy. Kasvuun pääsemme nyt viimeisenä kiinni. Nyt olemme tilanteessa, jossa joudumme käsittelemään hallituksen selontekoa eduskunnalle Suomen joutumisesta EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. VM:n tuoreiden lukujen mukaan 90 prosentin velka-aste rikotaan tänä vuonna ja vuosikymmenen loppuun mennessä se kipuaa lähemmäs sataa prosenttia. Tosiasia on, että Orpon hallitus tehtailee nyt Suomen historian velkaennätyksiä ja valtiovarainministeri Purra on todennut, ettei talouden tavoitteita saavuteta. Arvoisa puhemies! Suomi on sitoutunut noudattamaan EU:n finanssipoliittisia sääntöjä. Julkisessa keskustelussa huomio on kiinnittynyt eduskuntaryhmien välisen parlamentaarisen työn tuloksena hyväksyttyyn "velkajarruun". Olennaisempaa on, että tällä hetkellä EU-säännöt edellyttävät tulevina vuosina suurempaa julkisen talouden sopeutusta kuin mitä kansallinen finanssipoliittinen laki velvoittaisi. SDP on kritisoinut perustellusti hallituksen päätöstä alentaa jo ennestään pohjoismaisittain kilpailukykyisen yleisen yhteisöveron alentamista. Sen vaikutukset ovat lyhyellä aikavälillä olemattomat ja pidemmälläkin heikot. Viime päivinä valtionvarainministeriö on tarkentanut laskelmiaan, ja sen sijaan, että veroale rahoittaisi itse itsensä, se tulee julkiselle taloudelle vielä arvioituakin kalliimmaksi. Kasvun sijasta se lyö vuosittaisen lähes miljardin euron loven valtion kassaan. Pääministeri Orpo, tilanteessa, jossa Suomi on jo joutunut talouden tarkkailuluokalle ja meille on asetettu tiukka nettomenojen kasvu-ura, päätös yhteisöveron alennuksesta ja sen ajoittamisesta ensi vuodelle on vastuuton. Valtiovarainministeri Purra, te tiedätte kyllä, mitä tämä toimi tarkoittaa käytännössä, ja kerrotaan se nyt muillekin. Ministeriönne arvion mukaan Suomi noudattaa nettomenopolkua vielä tänä vuonna puolustuspoikkeuslausekkeen turvin. Mutta ensi vuonna, alennuksen tultua voimaan, putoamme siltä dramaattisella tavalla. Suomeksi sanottuna: Suomessa on tehtävä poikkeuksellisen raju sopeutus jo vuonna 28. Eli tietoisen laiminlyöntinne takia uusi hallitus joutuu ensimmäisessä budjetissaan, ensi töikseen, päättämään jopa 2,7 miljardin lisäsopeutuksesta. Arvoisa puhemies! Hyvä hallitus, kyllä, näin synkkä on huomenlahja, jonka te olette jättämässä jälkeenne. Arvoisa puhemies! Keväällä eduskunnassa päästiin parlamentaariseen sopuun — vasemmistoliittoa lukuun ottamatta — vahvistaa julkista taloutta vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. On aivan kohtuullista odottaa, että puolueet pitävät yhteisistä linjauksista kiinni. Mutta, hyvä hallitus, eihän se nyt voi olla niin, että samaan aikaan, kun te suureen ääneen vaaditte oppositiolta sopeutustoimia ja leikkauslistoja, itse viis veisaatte nettomenopolusta, parlamentaarisesta sovusta saati siitä hallitusvastuusta, jota kannatte. Arvoisa puhemies! Tulevat vuodet eivät anna taloudessa paljon liikkumavaraa, mutta se ei tarkoita, etteikö politiikkaa voisi tehdä kestävämmin ja jakaa sopeutuksen taakkaa maksukyky huomioiden. SDP on esittänyt joka vuosi perustellun ja reilumman vaihtoehdon, jossa velkaa otetaan vähemmän. Jokaiselle leikkaukselle, jota olemme vastustaneet, olemme esittäneet korvaavan keinon. Arvoisa hallitus, teillä on vielä aikaa muuttaa Suomen suuntaa. Perukaa suunniteltu yhteisöveron alennus, korjatkaa listaamattomien yritysten osinkoverotus ja luopukaa yksityisen puolen Kela-korvauksien nostosta. Ne ovat kaikki, ministeri Purra, asiantuntijoiden esittämiä ratkaisuja. Nyt on viimeinen aika toimia, mikäli ette halua jäädä historiaan hallituksena, joka jättää jälkeensä katteettomien lupausten ohella ennätyksellisen velkataakan muiden maksettavaksi.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos Vigeliukselle tästä kommenttipuheenvuorosta. Viittasin tuossa äskeisessä puheenvuorossa lähinnä edustaja Lehtisen puheenvuoroon, jossa hän aikaisemmin totesi kutakuinkin näin, että koska maahanmuutto on merkittävin Suomen sisäistä turvallisuutta uhkaava asia ja kun siihen voidaan vaikuttaa, niin siksi se on niin tärkeässä osassa ja keskiössä tässä nykyisin tehtävässä politiikassa. Minä lähinnä totesin sen, että vaikka totta kai meillä on tässä yhteiskunnassa sellaisia ilmiöitä, joihin on suhtauduttava vakavasti ja kiihkottomasti ja joissa on tehtävä toimenpiteitä ja joiden juurisyihin on myös pyrittävä puuttumaan, niin samaan aikaan on ymmärrettävä, että myös kaikella sillä muulla politiikalla, mitä tässä yhteiskunnassa tehdään, on hyvin merkittävä vaikutus siihen, millä tavalla tämä yhteiskunta pysyy vakaana, eheänä, ja millä tavalla ihmisten osallisuus ja hyvinvointi ja tulevaisuudenusko ja toivo tässä maassa kehittyvät. Viittasin myös siihen, että jos tällainen yleinen poliittinen keskustelu niin mediassa kuin tässä salissakin, tässä talossa, kulminoituu ikään kuin vasemmistoliiton ja perussuomalaisten väliseksi nokitteluksi ilta toisensa jälkeen, niin en henkilökohtaisesti usko, että se aidosti vie näitä asioita eteenpäin. Sanon tämän kaikella kunnioituksella. Tarkoitukseni ei ole tässä ilkeillä, vaan olen ihan aidosti tätä mieltä. Ja ehkä juuri sen takia, että jos tässä ajassa tämä yleinen polarisaatio ylipäätään ja tietynlainen kahtiajakautuneisuus etenee ja julkinenkin keskustelu pahimmassa tapauksessa äityy tämmöiseksi tietynlaisten poliittisten ääripäiden väliseksi, niiden sävyttämäksi keskusteluksi ja se vie ylipäätään ilmatilan näiden asioiden käsittelyltä, niin kyllä silloin sitä suurempi vastuu on meillä poliittisilla päättäjillä. Kuten täällä aikaisemmin todettiin, on aivan selvää se, että esimerkiksi meidän keskeisillä sisäisestä turvallisuudesta vastaavilla viranomaisilla tulee olla riittävät resurssit, meidän oikeusvaltiosta vastaavilla toimijoilla tulee olla riittävät resurssit, mutta sen lisäksi on ymmärrettävä ja kyettävä käymään entistä enemmän keskustelua myös siitä, millaisin poliittisin päätöksin ja arvovalinnoin me kykenemme turvaamaan ja ylläpitämään omaa yhteiskunnallista vakautta ja kansalaisten henkistä kriisinsietokykyä. Kun nyt kokonaisturvallisuudestakin on paljon puhuttu, niin kyllä henkisen kriisinsietokyvyn eli suomeksi sanottuna kansalaisten toimintakyvyn varaan loppuviimein meidän sisäinen turvallisuutemme kestävällä tavalla rakentuu.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä sisäisen turvallisuuden selonteko, josta hallintovaliokunta on nyt antanut mietintönsä. Selonteossa kuvataan sisäisen turvallisuuden toimintaympäristössä tapahtunutta muutosta ja määritellään keskeisimmät sisäisen turvallisuuden politiikan painopisteet ja tavoitteet. Aivan olennaista tässä talossa on tosiaan tiedostaa keskeiset lainsäädäntöön liittyvät muutostarpeet ja toisaalta oleelliset toimet viranomaisten toimivaltuuksien kehittämiseksi. Tämä selonteko tosiaan eroaa merkittävästi edeltäjästään, vuonna 21 käsitellystä, ja se on täysin perusteltua, koska maailma ympärillämme on muuttunut aivan perustavanlaatuisella tavalla ja on selvää, että sen vaikutukset säteilevät voimakkaasti myös Suomeen, paitsi ulkoiseen turvallisuuteemme myös sisäiseen turvallisuuteemme. Kaikki kolme keskeistä turvallisuuspoliittista selontekoa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, sisäisen turvallisuuden selonteko ja puolustusselonteko, muodostavat kokonaisturvallisuuden keskeisen viitekehyksen, ja on ensiarvoisen tärkeää, että näiden tilannekuva meitä ympäröivistä keskeisistä uhista on mahdollisimman yhteinen ja kollektiivisesti jaettu, toki huomioiden sen, että jokaisessa selonteossa huomio ja painopisteet eroavat substanssi ja toimiala huomioiden. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva sisäisen turvallisuuden selonteko painottuu perustellusti niin sanottuun kovaan turvallisuuteen, mutta sisäinen turvallisuus ei kuitenkaan ole, aivan kuten selonteossakin todetaan, vain turvallisuusviranomaisten toimintaa. On tärkeää, että kovan sisäisen turvallisuuden ohella tuodaan esille myös se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellista pohjaa yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. Tämä on ollut ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa se keskeinen tekijä, mikä erottaa meidät lukuisista muista maailman valtioista. Nostan tässä yhteydessä esille esimerkiksi Yhdysvallat, jossa pääsääntöisesti lapset eivät voi kulkea ilman aikuisia itsenäisesti kouluun kävellen tai pyöräillen tai jossa iso osa väestöstä, erityisesti sen varakkain osa, joutuu suojaamaan kotinsa teräsaidoilla, hälytysjärjestelmillä ja jopa vartijoilla. Mielestäni me täällä Suomessa pysähdymme aivan liian harvoin miettimään, miksi oma maamme ja yhteiskuntamme on niin turvallinen ja vakaa kuin se todella on. Mielestäni on tärkeää ymmärtää se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ja varmistetaan ensi sijassa huolehtimalla, etteivät kansalaiset syrjäydy ja köyhdy, että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee eikä heikennä kansalaisten hyvinvointia ja että ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Kokemusta oikeudenmukaisuudesta ei myöskään voida tässä kokonaisuudessa millään lailla väheksyä. Huomionarvoista on myös se, että syrjäytymiseen liittyy usein myös yksinäisyys, ja mikäli ihmiset eivät koe olevansa merkityksellinen osa yhteiskuntaa, eivät koe osallisuutta vaan sen sijaan toivottomuutta, niin sillä on väistämättä aivan kriittinen vaikutus ja merkitys siihen, mihin suuntaan kokonaisturvallisuutemme kehittyy. Tätä asiaa mielestäni meidän ei yksinkertaisesti ole varaa sivuuttaa, ja ehkä juuri tästä syystä on niin hämmentävää, että perussuomalaiset ikään kuin ideologisista syistä sulkevat tältä tosiasialta silmänsä ja korvansa. Tässä yhteydessä on kyllä annettava erityiskiitos edustaja Ronkaiselle. Tänään hän piti erinomaisen ja rakentavan, asiallisen puheenvuoron. Samalla haluan kyllä edustaja Lehtiselle sanoa siitä, että on totta ja on välttämätöntä, että tiettyihin ilmiöihin suhtaudutaan vakavasti ja kiihkottomasti. On tehtävä toimenpiteitä ja etsittävä samalla ratkaisuja juurisyihin, mutta ei maahanmuuttopolitiikka voi olla se ainoa ja keskeinen asia poliittisella agendalla, koska on aivan selvää, että silloin kun toimitaan hallitusvastuussa, niin se, millä on erityisen suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille tässä yhteiskunnassa, liittyy siihen, minkälaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista koulutuspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista työllisyyspolitiikkaa tässä maassa tehdään. Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin hallituspuolueet omalla kaudellaan aina pyrkivät mahdollisimman hyviä ratkaisuja aikaansaamaan. Maahanmuuttopolitiikka ei suinkaan ole se ainoa tai pääasia, jolla ihmisten hyvinvointia ylläpidetään. Mutta yhtä kaikki, tässä ajassa tarvitaan mielestäni päämäärätietoisuutta ja ennen kaikkea tietynlaista kiihkottomuutta, koska mielestäni huonoin tilanne on se, että tässä yhteiskunnassa poliittinen keskustelu polarisoituu tiettyjen ääripäiden väliseksi nahisteluksi. En usko, että se ainakaan tuo tullessaan mitään hedelmällistä ja hyvää. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan esityksen keskeisenä sisältönä on tosiaan antaa hyvinvointialueille tietyissä tapauksissa mahdollisuus kattaa kertyneitä alijäämiä voimassa olevaa lainsäädäntöä pidemmän ajan kuluessa. Tämän ehdotetun sääntelyn mukaan valtiovarainministeriö voisi sitten tietyin edellytyksin myöntää mahdollisuuksia kattaa alijäämiä vuoden 2027 ja 2028 loppuun mennessä niille hyvinvointialueille, joilla se on välttämätöntä lainsäädännön noudattamiseksi. Lähtökohtaisesti ajatus tämän lainsäädännön tavoitteista on erittäin kannatettava, siis se, että sillä pyritään konkreettisesti helpottamaan hyvinvointialueiden tilannetta, joka tiedetysti ja tunnetusti on ollut hyvin vaikea näinä ensimmäisinä vuosina hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen. Tässäkin talossa on paljon puhuttu niistä syistä, jotka niihin vaikeuksiin ovat johtaneet, ja täällä jo edustaja Lyly toikin esille esimerkiksi nämä: hoiva- ja hoitohenkilöstön hyvin ansaittu palkkaratkaisu, toisaalta sitten tämä aivan valtava kustannusten nousu, mikä inflaation kasvusta aiheutui, ja sitten toisaalta se koronan perintönä jäänyt hoiva- ja hoitovelka. Oikeastaan näistä hyvinvointialueiden alkuvaikeuksista huolimatta alueet ovat nyt joutuneet näiden mittavien leikkausten ja tämän liian kireän aikataulun takia tekemään myös hyvin lyhytnäköisiä sopeutustoimia, ja kysymyksenä on nimenomaan se, pystytäänkö ylipäätään palveluja enää tuottamaan tämän nykyisen lainsäädännön puitteissa. Mielestäni ehkä tällä hetkellä se suurin yksittäinen ongelma on siinä, että tällä hetkellä Suomessa hyvinvointialueet eriytyvät hyvin voimakkaasti, ja se tarkoittaa sitä, että erityisesti kansalaisten kokemat terveyserot, se kuilu, uhkaavat nyt revetä todella vakavalla tavalla, ja samalla myös sitten vaarantuu suomalaisten ihan perusoikeuksien toteutuminen, mitä näitten palvelujen saatavuuteen tulee. Tämä on ehkä se suurin yksittäinen kysymys ja ongelma, johon meidän on kyettävä löytämään ratkaisut, koska tämä nykytilanne on kestämätön. Ehkä ensimmäinen kritiikki nyt sitten tätä lakiesitystä kohtaan liittyy siihen, että tämähän ei ensinnäkään kosketa kaikkia alueita. Sitten kun otetaan huomioon se tosiasia, että meillä on tällä hetkellä Suomessa sellaisia hyvinvointialueita, joissa tilanne on äärimmäisen haastava, ja pakko on esimerkkinä mainita Keski-Suomi, jossa on tehty hyvin mittavia leikkauksia ja säästötoimenpiteitä, mutta siitä huolimatta kertynyttä alijäämää on noin 300 miljoonaa. Vaikka tällä hetkellä lähdettäisiin ajatuksesta, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä nämä alijäämät saataisiin katettua, niin se merkitsee siitä huolimatta noin 50 miljoonan euron vuosittaista leikkausta, ja on ihan relevantti kysymys pohtia myös sitä, voidaanko tätä ylipäätään pitää realismina ottaen huomioon, että meillä on kuitenkin perustuslain turvaamat oikeudet tässä yhteiskunnassa. Tähän yhteyteen on todettava myös se, että on tietenkin erittäin hyvä, että nytten tätä rahoituslakia pyritään korjaamaan, mutta ikävä kyllä sekään ei nyt näillä erityisillä alueilla näitä erityisiä ongelmia kykene korjaamaan, ja tämä koskee myös sitten Keski-Suomea. Mutta ehkä se keskeinen lopputulema nytten sen jälkeen, kun tämä esitys tuolla sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut, että ensinnäkin tällä esityksellä tulisi turvata kaikille hyvinvointialueille lain edellyttämät toimintaedellytykset, ja sen takia nimenomaan kaikille hyvinvointialueille tulisi mahdollistaa tämän lisäajan hakeminen alijäämän kattamisvelvollisuuteen. Tätä määräaikaa tulisi pidentää nyt sinne 2030-luvun loppuun saakka sen sijaan, että tämä oikeus päättyisi kahden vuoden kuluttua. Tällaisenaan tätä ei mielestäni voi hyväksyä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni on erittäin tärkeää se, että sisäisen turvallisuuden selonteon osalta tuodaan esille se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellisen pohjan yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. On aivan itsestään selvää, että keskeisillä sisäisestä turvallisuudesta huolehtivilla viranomaisilla on riittävät resurssit, että oikeusvaltiota ylläpitävillä toimijatahoilla on riittävät resurssit, ja että lainsäädäntömme on kunnossa. Mutta on ymmärrettävä se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ensi sijassa huolehtimalla, että kansalaiset eivät syrjäydy, köyhdy, ja että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee kansalaisten hyvinvointia eikä heikennä sitä, ja että yhdenvertaisuus toteutuisi mahdollisimman hyvin. Toivoisin, että myös perussuomalaiset puhuisivat näistä asioista.