Andersson Otto
3 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies, ärade talman! Kuten tuossa äsken ruotsiksi totesin, kotimainen maatalous on jo pitkään ollut rakenteellisessa kannattavuuskriisissä. Siksi on ollut täysin välttämätöntä, että hallitus on tällä kaudella antanut kauan kaivatut esitykset, joilla parannetaan tuottajien asemaa suhteessa päivittäistavarakauppaan. Nyt maailmanpoliittisen tilanteen ja erityisesti Iranin konfliktin takia polttoaineiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti, ja tämä näkyy monen suomalaisen arjessa ja lompakossa. Se vaikuttaa myös suoraan suomalaisen ruuantuotannon kannattavuuteen. Sama tilanne on rakennusalalla, merenkulussa ja kuljetussektorilla. Tähän tilanteeseen on suhtauduttava vakavasti. Olisin kysynyt pääministeriltä, mutta hän ei ole tässä, ja kysyn siksi valtiovarainministeriltä: miten voimme reagoida tähän vaikeaan tilanteeseen?
Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomen suurin kasvun potentiaali löytyy teollisuuden vihreästä siirtymästä. Kyse on miljardien eurojen investoinneista, työpaikoista ja uusista verotuloista. Lisäksi se on yksi tehokkaimpia keinoja hillitä ilmastonmuutosta. Vihreän siirtymän hankkeita on nyt onneksi vireillä koko rannikon pituudelta Kokkolasta Kotkaan. Vihreän siirtymän edistämiseksi hallitus on ottanut käyttöön voimakkaan verokannustimen, mutta jotta tässä siirtymässä onnistutaan, me tarvitaan myös paljon puhdasta kotimaista sähköä. Siksi on todella tärkeätä, että hallitus on kehysriihen yhteydessä vahvasti linjannut uuden ydinvoiman rakentamisen edistämiseksi. Voisitteko, ministeri Multala, koko eduskunnalle avata, millä eri keinoin hallitus nyt pyrkii siihen, että me saadaan sekä pienempiä että isomman mittakaavan uusia ydinvoimaloita Suomeen?
Arvoisa puhemies, ärade talman! Tässä salissa on kevään aikana puhuttu paljon kasvusta. Oppositiosta on kysytty esimerkiksi kotitalousvähennyksen korotuksen ja korjausrakentamisen edistämisen perään. [Vasemmalta: Kyllä!] Nyt hallitus on riihessä päättänyt, että kotitalousvähennystä korotetaan ja korjausrakentamista edistetään 110 miljoonan euron paketilla. [Miapetra Kumpula-Natri: Miksi vasta nyt?] Siksi on yllättävää kuulla, että oppositiosta hallituksen kasvutoimet on kuitattu näpertelynä. Suomessa on noin 230 000 yksinyrittäjää. En usko, että pienituloinen yrittäjä pitää yrittäjien eläkejärjestelmän uudistamista näpertelynä. En myöskään usko, että suomalainen pienyrittäjä pitää kotitalousvähennyksen korotusta näpertelynä. [Vasemmalta: Entäs alvin korotusta?] Se on erityisen tärkeää korjaus-, remontti- ja rakennusalalla, siivousalalla, hoito- ja hoiva-alalla. Arvoisa valtiovarainministeri: eikö YEL-uudistus, yrittäjävähennyksen ja kotitalousvähennyksen korotus, ole juuri pienituloisen pienyrittäjän aseman parantamista [Puhemies koputtaa] esimerkiksi naisvaltaisilla aloilla? [Välihuutoja]