Kalmari Anne

Arvoisa herra puhemies! Kyse ei ole siitä, etteikö urheiluhalleja ja erilaisia hankkeita pitäisi tehdä, ja niitä pitää tehdä, ympäri Suomea. Jyväskylän Hippos ei saanut lainkaan rahoitusta. Kyse ei ole kuitenkaan tästä asiasta, vaan kyse on siitä, voiko poliitikkoihin luottaa. Ei ole oikein, jos jonkun omatunto kolkuttaa, että nyt vähän vedetään alta lipan asioita. Ollaan keskusteltu tahojen kanssa, jotka pyytävät ohituskaistaa, ollaan runnottu ja ollaan käytetty väyliä, jotka eivät ole terveellä pohjalla. Siitä tässä on kyse. Vähintä, mitä mielestäni tämä hallitus voisi tehdä, on pyytää anteeksi sitä, mikä on hyvin ilmeistä, että suuret vaikuttajatahot vaikuttavat ohi valmistelun päätöksentekoon, jos näin on. Jos näin ei ole, se pitää hyvin selvästi pystyä todistamaan. Vähintä, mitä voidaan tehdä, on se, että avataan nyt kaikki ne vaikuttamiskanavat, mitä tässä tämän hallituskauden aikana on tehty. Itse asiassa nostin jo tuossa debatissakin sen, että meistä on aika monesti tuntunut, luulen, yli puoluerajojen hallituksen ja opposition puolella, että tiettyihin asioihin ollaan vaikutettu hyvin vahvasti omaa yritystoimintaa tai omaa sijoitustoimintaa edistäen. Tulee mieleen esimerkiksi terveysbisnes. Tulee mieleen esimerkiksi kauppojen vahva tukeminen tämän hallituksen toimesta. Voisin luetella ehkä kuusi erilaista lainsäädäntöhanketta tai ‑ehdotusta, jotka ovat sataneet kauppojen laariin ja heikentäneet muitten asemaa. Tulee mieleen myös muita tämäntyyppisiä toimintoja. Vetoaisinkin ihan kaikkiin meihin kollegoihin, että silloin kun tuntuu, että joku asia ei ole oikein, siihen ei pidä lähteä, vaikka siitä olisi seurauksena rahoitusta seuraavissa vaaleissa tai vähän kiitollisuudenvelkaa edellisistä vaaleista. Näillä töillä ei ole pitkät kantimet, ja jossain kohtaa kosahtaa. Toivotan menestystä hallitukselle, mutta toivon myös avoimuutta ja pahoittelua, ei ylenkatsomista tai asioitten kiistämistä.

Arvoisa rouva puhemies! Minua pitkän linjan poliitikkona huolestuttaa se, voivatko kansalaiset luottaa päätöksentekoon tulevaisuudessa. Meistä on monesti tällä kaudella tuntunut, että päätöksien takana on jotain hähmäistä. On tuntunut, että terveydenhuoltojätit ohjailevat tai kaupat, kaupan keskusliikkeet, ohjailevat päätöksentekoa, ja nyt sitten on erilaisilla instansseillakin tutkimukset tästä päällä. Parasta mielestäni, pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra, olisi, että te irtisanoutuisitte korruptiosta ja kertoisitte, että vaalirahoittajilla ei ole pääsyä teidän päätöksentekoonne suhmuroinnilla.

Arvoisa rouva puhemies! Edustajat Koskela ja Elo käyttivät todella hyvät puheenvuorot. Digitalisaatio on nykypäivää, ja monelle siitä on todella paljon hyötyä, että saa erilaiset viranomaisviestit nopeasti ja omalla kännykällään auki aivan missä vain. Mutta meillä on tässä yhteiskunnassa suuri joukko väkeä, jolla ei ole edellytyksiä toimia näin. Nyt jo näkee vaikeuksia siitä talvellisesta päätöksestä, [Mauri Peltokangas: Pitäisikö se lakkauttaa?] missä Suomi.fi-postilaatikkoon näitä viestejä alkoi tulla, ja luulen, että vielä enemmän sekavuutta tulee tämän lainsäädännön myötä. Tässä varmasti alkavat erilaiset toimijat, vilunkipelaajat laitella erilaisia viestejä, joilla houkutellaan vanhuksia tai muuten heikkoja digitaitoja omaavia ihmisiä kirjautumaan paikkoihin, mihin ei tulisi kirjautua, ja antamaan itse tietojaan sinne. Meillä ei ole tämän lainsäädännön myötä kerrottu siitä tilanteesta, kuka kantaa vastuun, jos viesti ei tavoita sitä ihmistä, kelle se on tarkoitettu. Näinhän on nyt jo käynyt hyvin usein. Jos ajatellaan, että omaisten, järjestöjen tai kuntien pitää sitten hoitaa niin, että kirjaudutaan vaikkapa älypuhelimella, jonka vaikkapa vanhus kuitenkin omistaa, niin oletteko miettineet sitä, että aina se omainen ei ole paikalla auttamassa siinä? Se voi olla aika satunnainen ihminen, kelle se kännykkä annetaan kaikkine tietoineen, ”haetko minun puolestani sen terveystiedon” tai ”kun menetin vaikka aivoinfarktin takia ajokortin, niin se poliisitieto tulee ilman ilmoitusta sinne”. [Mauri Peltokangas: Mutta eihän sitä ole pakko ottaa käyttöön!] — Kun tässä sanotaan, että eihän sitä ole pakko ottaa käyttöön, niin suomalaiset ovat viranomaiskansaa. Jos meille tulee viesti sinne sähköiseen postilaatikkoon, jonne on kehotettu menemään katsomaan, sinne Suomi.fi:hin, ja kysytään, että hyväksytkö, niin aika moni varmasti hyväksyy, kun ajattelee, että viranomaiset haluavat näin. Eli tämä ei ole todellakaan ongelmaton. Samaan aikaan kun järjestöiltä on viety rahat ja omaiset asuvat yhä kauempana, pelkään, että tästä koituu oikein vakaviakin seurauksia, jolloin edes vetoomus, [Puhemies koputtaa] että seuratkaa, hallituspuolueet, tekin jatkoa tästä. Mielestäni nyt tehtiin vähän liian hötäkässä tämä. Olisi pitänyt yhdessä valmistella koko paketti.

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on elintarvikemarkkinalain muutos. Se jatkaa pitkää sarjaa, jolla tuottajien asemaa elintarvikeketjussa yritetään parantaa. Kuten puheenjohtajamme valiokunnasta totesi, valiokunta oli lopulta yksimielinen, ja siinä asian läpiviemisessä ei ihan vähäinen rooli ollut myöskään oppositiolla, mutta kiitän ennen kaikkea puheenjohtajaa, että tämä on nyt tässä. Mistä lainsäädännössä on kyse? Ehkä tärkein muutos on se, että elintarvikesektorilla on neuvotteluvelvollisuus poikkeuksellisissa olosuhteissa. Jos tämä laki olisi ollut voimassa, nyt olisi ollut pakko käydä neuvotteluja, koska sähkön hinta oli korkeimmalla tasolla tammi-helmikuussa kuin koskaan Suomen historiassa. Tällä hetkellä polttoaineitten hinnat ovat korkeammalla tasolla kuin koskaan Suomen historiassa, ja siitä seurauksena lannoitteitten, rehujen, rahtien, kaikkien kustannukset ovat nousseet. Tämä velvoite sitoo neuvotteluosapuolia. Pöytään on mentävä, mutta toki markkinataloudessa emme voi päättää, mitä sieltä pöydästä syntyy. Toiseksi suurin asia mielestäni oli se, että kaupan omia tuotemerkkejä, niin sanottuja private labeleita, ei voi enää suosia. Ei voi olla niin, että brändituote on kuin kyykkyviini siellä kaupan alahyllyllä ja kaupan oma tuotemerkki on aseteltu hyvin tai että on aivan erilaiset katteet brändituotteista tai kaupan omista tuotemerkeistä. Myöskään kohtuuttomia sopimusehtoja ei voi samaan tapaan jatkaa. Meillähän on ollut tällainen plagiointikäytäntö hyvin yleistä elintarvikemarkkinassa, että vaaditaan vaikka kestävyys- tai elintarviketurvallisuus- tai terveyssyistä johtuen reseptiikat uusista tuotteista, mitä on tehty. Eihän missään muussa toimialassa toimisi niin, että plagioidaan suoraan toisten tuotekehittelemä tuote ja sitten kääritään voitot siitä ja sijoitetaan sinne alahyllyyn se brändituote, myydään kovalla voitolla ilman tuotekehitystä oma private label. Tämä asia ei voi jatkua. Myöskin jos väärinkäytöksiä tällä tavoin tai muutoin ilmenee tuotteen toimittajilta, nyt voidaan tämä asia nostaa framille ja siitä ei voi seurata kostotoimia. Eli tähän asti, jos joku ei ole suostunut vaikkapa reseptiikkaa toimittamaan, tämä toimija ei ole saanut hyllypaikkaakaan välttämättä. Nyt tällaiset kostotoimet ovat kiellettyjä, vaikka kaupanala vastusti tätäkin asiaa kovasti, he olisivat halunneet, että totta kai kostaa pitää saada, jos toimija vaatii omia oikeuksiaan. Myöskin elintarvikemarkkinavaltuutettu saa lisää mahdollisuuksia hakea tietoa, tehdä tietopyyntöjä, ja näin hän voi oman toimistonsa avulla valvoa heikomman asemaa entistä paremmin. Tämäkään laki ei ole käänteentekevä, ja totta kai, kun meillä on oligopolistinen kauppa ja myöskin pörssissä toimivaa jalostusyritystä siinä monesti tuottajan ja kaupan välillä, niin emme me tälläkään lailla voi taata, että se tuottajan asema välttämättä paranee, mutta tämä on aivan varmasti edistysaskel oikeaan suuntaan. Kun alussa mainitsin tästä neuvotteluvelvoitteesta, pyydän nyt kaikkia toimijoita, jotka kuulevat tämän puheenvuoroni, että tehdään sen lain pykälä yhdessä todeksi. Vaaditaan tuottajina, ehkä osuustoiminnan jäsenenä tai luottamushenkilönä, ehkä kuluttajana sitä, että nyt kun meillä on lainsäädäntö takana, niin neuvottelut pitää aukaista. Tehdään tämä lainsäädäntö todeksi. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Nostan kolme pointtia tästä hankintalaista. Ensinnäkin velkajarrutyöryhmän jäsenenä ihmettelen sitä, että tällaisessa julkisen talouden tilanteessa halutaan aiheuttaa kunnille 600 miljoonan edestä kustannuksia — tämä tulee Kuntaliiton laskelmista. Toiseksikin nämä kustannukset eivät koidu oikeastaan niinkään suurille kaupungeille, vaan tämän on tarkoituskin olla pienten kuntien pakkoliitoslaki. Eli tällä hankintalailla ajetaan pieniä kuntia isompiin yksiköihin. Ja kolmanneksi olen erittäin surullinen siitä, minkä vaikutuksen tämä hankintalaki antaa suomalaiseen ruoantuotantoon ja suomalaisen ruoan, lähi- ja luomuruoan ja ylipäätään suomalaisen ruoan, hankkimiseen. Me olisimme voineet tässä lain yhteydessä säätää sen, että julkisiin ruokapalveluihin ei oteta ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön velvoitteita, mutta se ei hallitukselle kelvannut. Me olisimme voineet tätä kymmenen prosentin sääntöä muuttamalla, tai tekemällä poikkeuksia, varmistaa sen, että kuntien yhdessä omistamat, esimerkiksi hyvinvointialueen kanssa tai useamman kunnan yhteistyönä omistamat, ruokahuoltoyksiköt olisivat voineet toimia järkevällä tavalla, mutta tämä hallitus ei sitä halunnut. Se ei halunnut varmistaa erityisruokavalioita, ei lähiruokaa, ei luomuruokaa, ei sitä, että hankintaosaamista olisi niin, että pystytään paikallista hankkimaan, kun toisella puolella valittajina ovat vastassa isot kansainväliset jättiyhtiöt. Eli nyt sitten kuntiin joudutaan palkkaamaan uutta väkeä, jos halutaan tällaiseen lopputulemaan päästä. Tämä hankintalaki on näiltä osin täysi susi.

Arvoisa puhemies! Ministeri Rydman, vai ette leikkaa palveluista? Kummitätini toive toteutui. Hän nukkui pois ennen kuin hänen tarvitsi muuttaa sadan kilometrin päähän toiseen hoivakotiin kauas läheisistään ja ystävistään. Monet kotipitäjän palvelukodin asukkaat ja heidän omaisensa odottavat siirtoa itku silmässä. Yhä useampi ikääntynyt asuu kotona entistä pidempään, vaikka avun tarve lisääntyy jatkuvasti. Tämän mahdollistaa pitkälti se, että läheiset, puolisot ja aikuiset lapset sekä muut omaiset huolehtivat turvallisuudesta, lääkehoidosta, asioinnista ja usein myös varsinaisesta hoivasta, jopa oman jaksamisensa äärirajoilla ja terveyden kustannuksella. Palveluasuntoihin ei pääse, vaikka haluaisikin. Kukaan ei saisi mielestäni joutua elämään pelossa siitä, pärjääkö huomenna kotona tai riittävätkö omat tai läheisten voimat, jos kunto äkillisesti heikkenee. Kysynkin, ministeri: eikö niin, että ikäihmiset, [Puhemies koputtaa] jotka rakensivat meille tämän Suomen, ovat ansainneet turvaa, [Puhemies koputtaa] eivät leikkauksia?

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Suhoselle tästä tärkeästä aloitteesta. Olemme toimineet tukiperheenä ja sijaisvanhempina, ja siitä on rapiat 15 vuotta, kun kävimme tässä talossa perhehoitokeskustelua, ja kysyin bonus-tytöltämme, että mitä pitäisi sanoa. Hän sanoi, että jokaisella lapsella pitäisi olla koti. Vetoan vahvasti, että tästä 41 prosentista olisi Suomessa mentävä eteenpäin. Miten tähän voidaan päästä? Voidaan vähentää sijoituksia, kun nopeasti, ammatillisesti päästään yhdessä toimimaan ja tieto kulkee. Meidän pitäisi varmistaa konkreettinen tuki kotiin ennen sijoitusta, ehkä voida ehkäistä se, ja tuki myöskin sijoituksen jälkeen. Meidän tulisi päästä niistä kolmen kuukauden pätkäsijoituksista, mitä nyt tapahtuu hyvinvointialueilla, pidempiin sijoituksiin. Lapsi, joka on kokenut turvattomuutta koko elämänsä ja sitten pääsee johonkin, johon voi sitoutua, [Puhemies koputtaa] niin on karmeaa, jos hänet revitään sieltä pois. Ja nämä hatka-asiat ja huumeseulat sinne laitosasteen hoitoon. [Puhemies koputtaa] Ne ovat aivan oikeasti todella tärkeitä.

Arvoisa herra puhemies! Suomessa on kautta aikain hoidettu metsiä niin, että ne pysyvät hyvässä kunnossa seuraaville sukupolville. On otettu huomioon niin linnusto kuin muukin eläimistö. Siksi on täysin käsittämätöntä, että ne maat, jotka ovat omat metsänsä tuhonneet, tulevat meille kertomaan, miten meidän pitää metsiä hoitaa. Keskisuomalaiset metsänomistajat saavat kantorahatuloja noin 230 miljoonaa euroa vuosittain, ja metsäsektorin tuotos vuodessa on 2,3 miljardia. Se työllistää 5 900 henkilöä. Näillä verotulo- ja työllistämisrahoilla pidetään monet koulut ja sairaalat pystyssä. Ei ole kyse mistään pikkuasiasta, jos tälle toimintamallille, joka on hyväksi havaittu ja joka ottaa huomioon niin monimuotoisuutta kuin ilmastotekijöitä, tullaan ulkopuolelta kertomaan, miten tämä pitäisi jatkossa tehdä. On siksi hyvä, että hallitus miettii sitä asiaa, että sääntely ei tule liian voimakkaana. Rehevä metsä, lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas ovat niitä paikkoja, missä suurin osa uhanalaisista lajeista pesii, mutta kylläpä meillä pesii uhanalaisia lajeja täällä kaupunkiympäristössä, ja meillä pesii uhanalaisia lajeja vaikkapa laidunnettavien niittyjen lähistöllä. Samat tahot, jotka tätä lakiesitystä sieltä EU:sta vaativat, ovat tuhoamassa vaikkapa meidän laiduntavien eläinten kotieläintuotannon — vaikkapa edustaja Kivelä, joka Helsingissä päätti, että kotimaisia maitotuotteita ja lihatuotteita pitäisi olla vähemmän eli laiduntavia eläimiä pitäisi olla vähemmän. Uhanalaisista lajeista kolmannes asustaa tämäntyyppisissä elinympäristöissä ja on erittäin vaarassa, mutta silloin ei ollut kiinnostusta siihen, että näitä uhanalaisia lajeja suojeltaisiin. Mutta vielä tähän lakiesitykseen: Koska tässä on kyse niin fundamentista asiasta, on tärkeää, että tämä tutkitaan perustuslakivaliokunnassa samaan aikaan, kun suomalainen metsäsektori kyllä varmasti tekee parhaansa säilyttääkseen linnuston. Soisin, että kun me säilytämme linnustoa täällä, niin esimerkiksi kottaraisia ei sitten pyydettäisi verkoilla eteläisessä Euroopassa.