Karlsson Anette
5 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Käsittelemme hallituksen esitystä, jossa rikos- ja riita-asioiden sovittelupalvelujen järjestämisvastuu siirretään sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta oikeusministeriön hallinnonalalle eli käytännössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta Oikeuspalveluvirastolle. Samalla Oikeuspalveluviraston organisaatiota uudistetaan siten, että talous- ja velkaneuvonta eriytetään oikeusaputoimistoista omiksi talous- ja velkaneuvontatoimistoiksi. Uudistuksen keskeinen sisältö on hallinnollinen, ei sovittelun perusluonnetta muuttava. Sovittelu säilyy jatkossakin vapaaehtoisena, maksuttomana ja osapuolten kohtaamiseen perustuvana menettelynä, jossa korostuvat hyvitys, vastuunkanto ja konfliktin käsittely ilman raskasta oikeusprosessia. Esityksen tavoite on perusteltu. Sovittelupalvelujen asemaa osana oikeusjärjestelmää selkiytetään ja samalla pyritään vahvistamaan palvelujen valtakunnallista ohjausta, kehittämistä ja yhdenvertaista saatavuutta. Nykytilanteessa alueelliset erot palvelujen saavutettavuudessa ovat todellinen ongelma. Arvoisa puhemies! On kuitenkin syytä todeta selkeästi, että hallinnonalasiirto ei itsessään ratkaise näitä ongelmia. Sovittelun toimivuus rakentuu käytännön tasolla. Se perustuu paikalliseen yhteistyöhön, toimiviin palveluketjuihin sekä vapaaehtoissovittelijoiden merkittävään rooliin. Näiden edellytysten on säilyttävä ja vahvistuttava muutoksessa. Keskeinen kysymys on alueellinen yhdenvertaisuus. Esitykseen sisältyvä velvoite turvata palvelujen järjestäminen myös tilanteessa, jossa sopimuspohjainen tuotanto ei toteudu, on tärkeää. Sen toteutuminen ratkaisee pitkälti sen, tasoittuuko palvelujen saatavuus vai ei. Oikeusturvan näkökulmasta on myönteistä, että vastuusääntelyä täsmennetään ja sovittelutoimintaan osallistuvien asemaa selkeytetään rikosoikeudellisen virkavastuun osalta. Samalla on kuitenkin korostettava, että salassapidon, tietosuojan ja menettelyn vapaaehtoisuuden on toteuduttava käytännössä, ei ainoastaan sääntelytasolla. Arvoisa puhemies! Valmistelussa esillä ollut sovittelupalvelujen valtiollistaminen olisi voinut vahvistaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja laatua, mutta siihen ei tässä vaiheessa ryhdytty rahoitussyistä. Tämä jättää järjestelmään rakenteellisen kysymyksen, jota on perusteltua arvioida uudelleen tulevaisuudessa. Myös talous- ja velkaneuvonnan eriyttäminen on perusteltua esteellisyyssääntelyn ja toiminnan selkeyden kannalta. Uudistuksen onnistuminen riippuu kuitenkin siitä, kykeneekö uusi rakenne turvaamaan sujuvan palveluohjauksen ja oikea-aikaisen avun. Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena esitys on kannatettava, mutta sen onnistuminen riippuu toimeenpanosta. Keskeistä on varmistaa, että sovittelun matalan kynnyksen luonne, inhimillisyys ja alueellinen saavutettavuus eivät heikkene muutoksen seurauksena. Lopulta kyse on oikeusjärjestelmän uskottavuudesta ihmisten arjessa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Sosiaalityöntekijänä en voi olla muuta kuin huolissani, kun katson hallituksen sotesaavutuksia. Hoitotakuuta on heikennetty, asiakasmaksuja korotettu, vanhuspalveluista leikattu ja lastensuojelun jälkihuoltoa heikennetty, ja hyvinvointialueita on pakotettu irtisanomaan merkittävä määrä soteammattilaisia. Ja valitettavasti loppua ei ole näköpiirissä. Hallitus suunnittelee lisäleikkauksia, jotka osuvat erityisesti Uudenmaan hyvinvointialueisiin ja sosiaalihuoltoon eli vammaisten ja vanhusten palveluihin. Voisiko hallitus vihdoin muuttaa suuntaa ja perua suunnitellut lisäleikkaukset kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta lapsilta, sairailta, vammaisilta ja vanhuksilta ja vaikka jättää suuryritysten verohelpotukset tekemättä?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Kiertotalous ei ole vain talouskysymys vaan ennen kaikkea ympäristökysymys. Jokainen materiaali, joka saadaan takaisin käyttöön, vähentää luonnonvarojen ottamista, kaivamista ja polttamista. Siksi on hyvä, että sääntelyä kehitetään niin, ettei se turhaan estä materiaalien turvallista hyödyntämistä. Jos haluamme aidosti vähentää päästöjä, suojella vesistöjä ja hillitä luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä, meidän on saatava kierrätystä vahvistettua kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Se taas vaatii toimivaa säätelyä. Tämä esitys on askel oikeaan suuntaan.
Arvoisa puhemies, ärade talman! On tärkeää, että asuntorahoituksen sääntelyä tarkastellaan ja että ensiasunnon ostajien asemaa pyritään vahvistamaan. Laina-ajan pidentäminen 35 vuoteen ja enimmäisluototussuhteen nostaminen 95 prosenttiin voivat helpottaa asunnon hankintaa. Samalla pidempi laina-aika kasvattaa kokonaiskustannuksia ja sitoo kotitalouden velkaan entistä pidemmäksi ajaksi. Lakimuutos ei myöskään automaattisesti muuta pankkien luotonmyöntökäytäntöjä, joten vaikutukset riippuvat rahoitussektorin käytännöistä. Kun lainaa myönnetään lähes koko asunnon arvoa vastaan, puskurit ovat ohuet korkojen noustessa tai hintojen laskiessa. Ylivelkaantumisen taustalla ovat kuitenkin useimmiten vakuudettomat kulutusluotot, mutta velkataakan kasvu lisää silti haavoittuvuutta. Valitettavasti hallitus on samaan aikaan poistanut ensiasunnon varainsiirtoverovapauden ja uudistanut asp-järjestelmää tavalla, joka on jättänyt sen monin osin vähemmän houkuttelevaksi kuin tavallisen asuntolainan. Asp-järjestelmää tulisi korjata niin, että se aidosti tukee säästämistä ja ensimmäisen asunnon hankintaa. Asunto-osakeyhtiöiden osalta yhtiölainaosuuden kasvattaminen ja laina-aikojen pidentäminen lisäävät osakkeiden riskejä. Suuret yhtiölainat altistavat kotitaloudet korkojen nousulle ja rahoitusvastikkeiden äkillisille muutoksille, ja maksuvaikeuksissa vastuu voi siirtyä muille osakkaille. SDP on esittänyt vaihtoehtobudjetissaan ensiasunnon varainsiirtoverovapauden palauttamista ja määräaikaista korkovähennystä. Toivon, että hallitus arvioi nämä esitykset vakavasti, jotta niitä voitaisiin vielä tällä hallituskaudella edistää osana kestävää ja vastuullista asuntopolitiikkaa.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Kyse on tärkeästä muutoksesta, joka on syytä saada voimaan. Esitys selkeyttää viranomaisten toimintaa ja alan toimintaympäristöä sekä vahvistaa kuvaa Suomesta luotettavana investointiympäristönä. Nykyisessä taloustilanteessa tällä on painoarvoa. Muutoksella tarkennetaan malminetsintäluvan myöntämisen esteitä koskevaa sääntelyä. Lupa voitaisiin erityisestä syystä myöntää tilanteessa, jossa kaivosoikeus on rauennut tai peruutettu ja este johtuu siirtymäsäännöksistä. Nykyisin uusi lupa voi viivästyä vuosiksi, koska ennen hakemista on käytävä läpi lopettamismenettely ja odotettava lainvoimainen päätös. Muutoksella vältetään kohtuuttomia tilanteita ja joustavoitetaan sääntelyä hallitusti. Laajemmin kyse on siitä, millaisen viestin Suomi antaa investoinneille. Talous ei kasva toiveilla vaan teoilla. Jos haluamme hankkeita ja työpaikkoja, sääntelyn pitää olla selkeää ja ennakoitavaa. Tarpeettomat viiveet syövät uskottavuutta. Lopuksi haluan korostaa ympäristöä ja vastuullisuutta. Kaivostoiminta ei voi perustua oikoteihin. Sen on oltava ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää. Paikallisten ihmisten oikeudet, luonnon monimuotoisuus ja vesistöjen suojelu eivät ole sivuseikkoja vaan edellytyksiä toiminnalle. Tämä esitys ei heikennä näitä vaatimuksia, mikä on hyvä asia.