Kiuru Pauli
7 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Talous on myös psykologiaa mitä suurimmassa määrin. Näillä verotuspuheilla ei kannata nyt pelottaa pois sitä hyvää virettä, mikä selvästi talousuutisissa päivittäin, myös tänään, on näkynyt. Älkää pelotelko kansalaisia ja yrittäjiä. Se verotuspuhe on äärimmäisen kovaa, kun sitä katsotaan pienen yrittäjän näkökulmasta, joka työllistää, tekee pitkää päivää, pistää itsensä likoon, perheensä likoon ja säästönsä likoon ja luottaa, että se työ kantaa. Puolustusteollisuudesta, puolustuskuluista on puhuttu paljon, ja se näkyy myös tässä budjettikirjassa. Maailmantilanne on se mikä on, ja lisäyksiä on talousarvioon sen vuoksi pakko tehdä. Mutta siellä on myös se toinen puoli, joka liittyy puolustusteollisuuden lisääntyviin työpaikkoihin, korkean osaamisen insinöörityöpaikkoihin. Puolustusteollisuus kasvaa tällä hetkellä nopeasti. Kysyn sieltä ministeriaitiosta: miten voimme vielä lisätä vauhtia puolustusteollisuuden kasvulle?
Arvoisa rouva puhemies! Liikuntapaikkarakentamisen rahat tässä ainakin edustajat Skinnari ja Kurvinen ovat ottaneet esiin. Täytyy muistuttaa, että tällaisia merkittäviä kansallisia hankkeita ei ole rahoitettu liikuntapaikkarakentamisen avustuksista. Ne ovat aina erillisiä, isoja hankkeita. Näin oli Hartwall-areena, Olympiastadion ja Nokia-areena Tampereella. Mutta kun näihin liittyy kysymyksiä ja epäselvyyttä, niin on aivan hyvä, että nyt tehdään selkeät askelmerkit, miten tämä jatkossa toimii, jotta kaikki voivat olla mukana. Se, mitä tähän mennessä on tehty, on ehdollista. Yhtään euroa ei ole vielä liikkunut yhtään mihinkään. Sitten tästä Uudenkaupungin autotehtaasta: Kysyn sieltä vasemmalta laidalta: Miten se olisi pitänyt hoitaa, että enimmillään 3 000 ihmisen työpaikka olisi voitu estää menemästä konkurssiin, että ne työpaikat voidaan säilyttää, jotta saadaan verotuloa ja sitä kautta hyvinvointia tähän yhteiskuntaan? Olisiko pitänyt jättää kiinalaiset sinne puolustusteollisuuden ytimeen?
Arvoisa puhemies! Tuloverolain muutoksilla korotetaan määräaikaisesti kotitalousvähennystä, parannetaan matkakuluvähennystä ja nostetaan verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärää. Kotitalousvähennyksen korotus tekee arjessa tarvittavan avun ostamisesta edullisempaa. Sitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi kotona tehtävän siivouksen, remonttien ja fysioterapian ostamisessa. Kotitalousvähennyksen korotus lisää palveluiden kysyntää. Se tukee erityisesti pieniä yrityksiä ja rakennusalaa. Kotitalousvähennystä koskeva muutos tulee voimaan takautuvasti jo vuoden 2026 alusta ja on voimassa vuoden 2027 loppuun asti. Nyt kannattaa siis teettää esimerkiksi remontteja ja piha- ja puutarhatöitä. Työnantajan tarjoaman verovapaan omaehtoisen liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee puolestaan 400 eurosta 540 euroon. Jatkossa liikuntaedun piiriin voidaan sisällyttää myös fyysistä aktiivisuutta edellyttäviä luontoharrastuksia, kuten kalastukseen ja metsästykseen liittyviä palveluja. Korotus tukee kulttuuri-, urheilu-, tapahtuma- ja eräalan yrittäjiä. Talouden kasvu on käynnistymässä, ja näillä päätöksillä annetaan lisää vauhtia taloudellisen toimeliaisuuden paranemiselle. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Jatkan keskustelua taloudesta hieman toisesta näkökulmasta. Rohkaisevat uutiset taloudesta ovat nyt tärkeitä. Suomen talouskasvu oli alkuvuonna Euroopan kärkeä. Myös yritysten saamat tarjouspyynnöt ja tilaukset ovat kasvussa. Investoinnit ovat lähtemässä liikkeelle. Myös vienti vetää, ja ihmisten luottamus sekä kulutuskysyntä elpyvät. Orpon hallitus on tehnyt vaikeissa olosuhteissa kasvun edellytyksiä vahvistavia päätöksiä. Uudet kansainväliset kriisit voivat toki edelleen häiritä alkanutta kasvua. Se on riski, jolle emme voi mitään. Arvoisa valtiovarainministeri Purra, miten arvioitte hallituksen tähänastisten päätösten vaikutuksia talouskasvuun, ja voivatko suomalaiset luottaa siihen, että talous on nyt kestävämmin oikealla suunnalla?
Arvoisa rouva puhemies! Aamun uutisia lukiessa havaitsin, että tässä välikysymyskeskustelussa vastaus tulee ennen istunnon alkua. Siteeraan hieman näitä pääkohtia: Suomen taloudessa näkyy alkuvuonna selviä elpymisen merkkejä. Teollisuuden, rakentamisen ja palveluiden liikevaihdot ovat kasvaneet. Teollisuustuotanto nousi korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008. Kotitalouksien kulutus on lähtenyt kasvuun. Vähittäiskauppa kasvaa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Teollisuuden uudet tilaukset ovat lisääntyneet alkuvuonna, ja rakennuslupien määrä on kasvussa. Ja jos nämä epävakaudet maailmalla, Lähi-idän tilanne, Iran ja näin poispäin, rauhoittuvat, niin Suomen talouskasvulla voi olla ennustettua vahvempi tulevaisuus. Nyt kannattaa olla luottavainen tulevaisuuden suhteen. Nämä muutokset voivat lähteä vetämään hyvinkin nopeasti myös työllisyyslukuihin. Ja mitä tulee Espanjaan, niin vertailukohtana se on erittäin heikko, kun ottaa huomioon, minkälaisissa olosuhteissa siellä tomaattiviljelmillä tehdään töitä 3—5 euron hinnalla ilman mitään sosiaaliturvaa.
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Viitanen, Pirkanmaan veromoukari — kuten sovimme aikaisemmin syksyllä, että saan tätä nimitystä käyttää — sanoitte, että tulostaululle pitäisi katsoa. No, tulostaululle voidaan katsoa, mutta emme ole vielä maalissa, koska vaalikautta on vielä jäljellä. Kieltämättä taloustilanne on haastava, työllisyystilanne on haastava, mutta sitten se toivon pilkahdus: Taloustilanne on osoittamassa merkkejä käänteestä myös kansainvälisesti, ja se näkyy muun muassa teollisuuden uusissa tilauksissa. Jos katsotaan joitakin toimialoja, niin luvut ovat jopa kaksinumeroisia. Ensin kasvavat tilaukset, sen jälkeen kasvaa tuotanto, ja viimeisenä, viiveellä, tulee parantunut työllisyys. Onko, arvoisa rouva ministeri, tulkintani oikein: tilaukset, tuotanto, työllisyys, ja tällä suunnalla olemme?
Arvoisa puhemies! Kiitos valiokunnan puheenjohtaja Peltokankaalle mietinnön esittelystä. — Tietojen pitää liikkua turvallisesti. Tietosuoja ja yksityiselämän suoja pitää sovittaa yhteen tärkeiden perusoikeuksien kanssa. Suurin asiaryhmä tietosuojavaltuutetulla on henkilötietojen tietoturvaloukkauksiin liittyvät asiat. Loukkausilmoituksia tehtiin kertomusvuonna 2024 noin 7 100 kappaletta. Lokitietoja koskevat kysymykset toistuvat, toinen teema on tietojen oikeellisuus ja mahdollisuus korjata vääriä tietoja. Huolta koetaan siis aiheellisesti tärkeästä asiasta, koska näitä ilmoituksia on näin paljon tehty. On aina muistettava, että potilastietoja samoin kuin muita tietoja, esimerkiksi taloudellisia tietoja, saavat käyttää vain asian käsittelyyn liittyvät henkilöt ja viranomaiset, eivät ulkopuoliset motiiveilla, jotka perustuvat muuhun kuin asian asialliseen hoitoon. Sitten varsinainen asia ja huoleni: Kun näitä tietoja tallennetaan, niin nyt näyttää trendi olevan siinä, että tiedot siirretään pilvipalveluihin. Tällaisia tietoja voi olla Kelalla, voi olla sotetietoja, potilastietoja, jopa vaalitietojärjestelmätietoja voi olla pilvipalveluissa, ja Verohallinnon tietoja — kaikki hyvin sensitiivisiä tietoja, jotka liittyvät Suomen turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen ja demokratian toimivuuteen myös kriittisissä tilanteissa. Viestini on, että tämäntyyppisten sensitiivisten tietojen pitää olla turvassa mieluiten tietysti omassa maassa Suomessa tai sitten vähintäänkin EU-maissa — ei yhdessä maassa, mikä se sitten milloinkin on, sen takia, että jos ne tiedot ovat yhdessä maassa, toisen maan lainsäädännön alla, niin silloin meidän mahdollisuudet toimia poikkeuksellisissa tilanteissa ovat hyvin rajalliset. Esimerkiksi meppi Aura Salla on kiinnittänyt tähän asiaan huomiota. Pahimmillaan nämä palvelut voidaan yksipuolisella päätöksellä sulkea jopa muutamassa tunnissa. Sellaista riskiä Suomi ei voi ottaa. — Kiitos.