Kiuru Pauli
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tuloverolain muutoksilla korotetaan määräaikaisesti kotitalousvähennystä, parannetaan matkakuluvähennystä ja nostetaan verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärää. Kotitalousvähennyksen korotus tekee arjessa tarvittavan avun ostamisesta edullisempaa. Sitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi kotona tehtävän siivouksen, remonttien ja fysioterapian ostamisessa. Kotitalousvähennyksen korotus lisää palveluiden kysyntää. Se tukee erityisesti pieniä yrityksiä ja rakennusalaa. Kotitalousvähennystä koskeva muutos tulee voimaan takautuvasti jo vuoden 2026 alusta ja on voimassa vuoden 2027 loppuun asti. Nyt kannattaa siis teettää esimerkiksi remontteja ja piha- ja puutarhatöitä. Työnantajan tarjoaman verovapaan omaehtoisen liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee puolestaan 400 eurosta 540 euroon. Jatkossa liikuntaedun piiriin voidaan sisällyttää myös fyysistä aktiivisuutta edellyttäviä luontoharrastuksia, kuten kalastukseen ja metsästykseen liittyviä palveluja. Korotus tukee kulttuuri-, urheilu-, tapahtuma- ja eräalan yrittäjiä. Talouden kasvu on käynnistymässä, ja näillä päätöksillä annetaan lisää vauhtia taloudellisen toimeliaisuuden paranemiselle. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tarpeellinen esitys: rahoituksellisen kestävyyden parantaminen tilanteessa, jossa huoltosuhde heikkenee ja on muitakin paineita, on perusteltu. Se, mitä edustaja Heinonen tuossa puhui taloudesta, oli kyllä tärkeä huomio ja sellainen huomio, joka luo uskoa ja toivoa talouteemme. Sehän ei ole nyt mielipide, vaan siihen on tilastollista faktaa. Käänne on tapahtumassa ja osin tapahtunut, ja tilauskirjat, kulutuskysyntä ja rakentaminen alkavat elpyä. Se, mikä on surullista, on se, että tässä vaalien lähestyessä tuntuu siltä, että kaikki eivät aivan edes toivokaan taloudellista käännettä, koska se luo erilaisen asetelman ennen vaaleja. Onneksi tämä joukko ihmisiä on pieni vähemmistö.
Arvoisa rouva puhemies! Aamun uutisia lukiessa havaitsin, että tässä välikysymyskeskustelussa vastaus tulee ennen istunnon alkua. Siteeraan hieman näitä pääkohtia: Suomen taloudessa näkyy alkuvuonna selviä elpymisen merkkejä. Teollisuuden, rakentamisen ja palveluiden liikevaihdot ovat kasvaneet. Teollisuustuotanto nousi korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008. Kotitalouksien kulutus on lähtenyt kasvuun. Vähittäiskauppa kasvaa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Teollisuuden uudet tilaukset ovat lisääntyneet alkuvuonna, ja rakennuslupien määrä on kasvussa. Ja jos nämä epävakaudet maailmalla, Lähi-idän tilanne, Iran ja näin poispäin, rauhoittuvat, niin Suomen talouskasvulla voi olla ennustettua vahvempi tulevaisuus. Nyt kannattaa olla luottavainen tulevaisuuden suhteen. Nämä muutokset voivat lähteä vetämään hyvinkin nopeasti myös työllisyyslukuihin. Ja mitä tulee Espanjaan, niin vertailukohtana se on erittäin heikko, kun ottaa huomioon, minkälaisissa olosuhteissa siellä tomaattiviljelmillä tehdään töitä 3—5 euron hinnalla ilman mitään sosiaaliturvaa.
Arvoisa rouva puhemies! Tervehdin kiitollisuudella kaikkia esityksiä, jotka tähtäävät korruption torjuntaan. Yhteiskunnan rakenteisiin pesiytynyt korruptio mädättää yhteiskunnan, hallinnon, luottamuksen viranomaisiin sekä uskon rehelliseen yritystoimintaan. Mikään maa ei luonnollisesti ole täysin korruptoitumaton. Jos taloudellisia tai muita etuisuuksia on saatavilla, on riski korruptiosta otettava aina huomioon. Suomi on tutkimusten mukaan yksi maailman vähiten korruptoituneista maista — tosin Suomessa korruptio on usein hienovaraista, paikallisesti havaittavaa ja siksi osin tilastoimatonta. Korruptio on vaikutusvallan väärinkäyttöä, jossa tavoitteena on oikeudettoman edun tavoittelu itselle tai lähipiirille. Rahalla lahjominen on vain yksi korruption muodoista. Rakenteellinen korruptio piiloutuu verkostoihin, yhteiskunnan rakenteisiin, valmisteluun ja päätöksentekoon. Julkiset hankinnat, kilpailuttaminen, kaavoitus, kiinteistökaupat sekä poliittinen rahoitus ovat alttiita korruptiolle. Myös virkanimityksiin ja rekrytointeihin voi liittyä, ja usein liittyykin, korruptiivisia piirteitä. Aina ei rikota lakia, mutta toiminta ei silti ole kestävällä pohjalla. Kansainvälisesti esimerkiksi kehitysyhteistyössä ja asekaupoissa on paljon korruptiota. Velvollisuuksien laiminlyönti, tahallinen viivyttely, väärien toimintatapojen peittely sekä kelvottoman johtamisen mahdollistaminen voivat myös olla korruptiota. Toiminnasta hyötyjiä on rajallinen määrä, mutta haitat kohdistuvat laajemmin koko yhteiskuntaan. Arvoisa rouva puhemies! Akateemisen maailman vehkeily on Suomessa jäänyt vähälle huomiolle. Palveluilla ja vastapalveluilla voidaan käydä vaikeasti havaittavaa kauppaa ilman tilisiirtoja, vaikka muodollisesti eriasteisia normeja noudatetaan. Demokratia, päätöksenteon avoimuus, koulutus, median toimintaedellytysten turvaaminen sekä ajantasainen lainsäädäntö suojaavat korruptiolta. Jokaisella meillä on oma vastuumme. — Kiitos.