Kokko Jani

Arvoisa puhemies! On selvää, että suomalaiset maanviljelijät ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen siitä työstä ja tuotannosta, mitä he tekevät, ja ehkä tässä yhteydessä täytyy peräänkuuluttaa suomalaisten, erityisesti kahden suurimman kauppaketjun, S- ja K-ryhmän, suorastaan isänmaallista velvollisuutta tässä asiassa miettiä hieman niitä katteitaan, mitä tulee suomalaisten elintarvikkeiden myyntiin, että kuinka paljon niistä pystyttäisiin entistä enemmän näille tuottajille ohjaamaan. Jos puhutaan tästä maataloustuen kokonaisuudesta, yli miljardin luokkaa vuosittain suomalaiselle maataloudelle, niin ehkä tässä valtiontaloudellisessa tilanteessa pitäisi nimenomaan miettiä sitä rahankäyttöä järkevämmin, mihinkä sitä tukea tullaan osoittamaan. Kyllä ehkä muun muassa tämä, että 86 miljoonaa euroa vuodessa tiloille, jotka eivät tuota tällä hetkellä ruokaa tai rehua markkinoille, on semmoinen, mitä kohti täytyy mennä, niin että nämäkin eurot saadaan järkevämmin kohdennettua suomalaisten tuottajien ja maanviljelijöiden kannattavuuden parantamiseksi.

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on synnyttänyt useampiakin ajatuksia, joita tässä yritän seuraavien minuuttien aikana kommentoida. Ensinnäkin tämä: Varsinkin sieltä hallituspuolueiden riveistä on useasti todettu, että ei ihme, että nuoret ovat epätoivoisia, kun oppositio synkistelee koko ajan, vaikka talous on lähtenyt jo 0,8:n kasvuun. Mutta jos mietitään tämän vaalikauden alkua, niin taisi pääministeri itse olla se tuomiopäivän lähettiläs. Ei nimittäin tainnut olla yhtäkään lehdistötilaisuutta, jossa pääministeri ei olisi todennut hyvin lakonisesti, että rahaa ei yksinkertaisesti ole, meillä ei ole rahaa, täytyy leikata, täytyy sopeuttaa ja karsia valtion menoja. Tämä on ehkä ollut tässä koko vaalikauden aikana semmoinen negatiivinen piirre, mikä sieltä hallituspuolueiden riveistä on tullut. Toinen näkökulma on siinä, että on todettu, että nyt kun talous on lähtenyt kasvuun, niin mitä tässä tarvitsee nyt olla huolissaan, siis huolissaan, kun kyllähän se työllisyyskin sieltä perästä seuraa. No, kun tällä hetkellä 330 000 suomalaista on työttömänä ja heistä 140 000 on pitkäaikaistyöttömiä, niin kuinka vahvasti heitä kaikkia tämä nykyinen talouskasvu, jonka itsekin toivon lähtevän käyntiin, tulee edesauttamaan? Heidän hätänsä, heidän epätoivonsa on todellinen, ja se ei siinä mielessä odottelemalla ratkea. Sitten mitä ministeri Partanen nosti esille valitettavista leikkauksista: Kuulimme taas tämän saman perustelun, että koska edellinen hallitus teki tiettyjä päätöksiä, niin nyt nykyinen hallitus on pakotettu tekemään näitä ratkaisuja. Mutta sehän ei pidä paikkaansa, sillä politiikkahan on aina valintoja. Hallituksen ei ole ollut pakko suosia suurituloisia veropolitiikassaan. Hallituksen ei ole ollut pakko pudottaa yli 30 000:ta uutta lasta köyhyyteen, vaan nämä ovat olleet poliittisia valintoja ratkaisuiksi tilanteeseen, jossa nyt tällä hetkellä olemme. Kuten oppositiopuolueet ovat esittäneet, vaihtoehtoja olisi monenlaisia talouden sopeuttamiseksi, ja eduskunnan laskennankin kautta on todettu, että niillä olisi konkreettisia työllisyysvaikutuksia sekä myös julkisen talouden kestävyyttä vahvistavia. — Tämä on itselleni semmoinen älyllisesti laiska argumentaatio, että perustellaan sillä, että kun edellinen hallitus teki tai jätti jotain tekemättä, niin se oikeuttaa nykyhallituksen politiikkaa. Minun mielestäni näin ei ole. Ehkä viimeinen kommentti siihen, mitä edustaja Hänninen taisi todeta tästä nuorille, että ahkeruus palkitaan. Näin on varmasti ollut, mutta onko se enää todellisuutta? Meillä on valitettavia tilastoja siitä, että vaikka nuori kuinka opiskelee, menestyy opinnoissaan, niin entistä suurempi osa nuorista valmistuu suoraan työttömäksi. Vaikka kuinka ahkera nuori on, niin jos ei yksinkertaisesti niitä työpaikkoja ole, niin siinä se ahkeruus opinnoissa ei ole tuottanut tulosta. Ehkä tähän pitäisi entistä vahvemmalla yhteiskuntapolitiikalla vastata, että niitä nuoria, jotka ovat ahkeria, haluavat rakentaa tulevaisuuttaan, valtio tulisi myös tietyiltä osin vastaan. Mitä tulee nuorten työllistämiseen, erityisesti SDP on esittänyt muun muassa pienten yrityksien tukemista muun muassa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamisella 30 000 euroon sekä mikroyrityksille säädettävällä määräaikaisella verohyvityksellä, jotka voisivat edesauttaa nuorten työllistymistä. Sinällään nämä hallituksen keinot, muun muassa irtisanomissuojan heikentäminen ja perusteettomien määräaikaisten työsopimuksien salliminen, eivät välttämättä ole sellaisia keinoja, jotka ovat erityisesti vahvistaneet nuorten uskoa tulevaisuuteen ja luottamusta siihen, että työelämä tulee kohtelemaan heitä reilusti. Tietysti julkisella keskustelulla on vaikutusta siihen, mitenkä nuoret näkevät tulevaisuuttaan, ajattelevat tulevaisuudestaan, mutta siinä suhteessa pitäisi löytää niitä konkreettisia keinoja oikeasti sen luottamuksen palauttamiseksi. Täällä useampi, erityisesti nuoremman sukupolven edustaja, on käyttänyt hyviä puheenvuoroja siitä, mitenkä nimenomaisesti nuoret eivät nyt kaipaa niitä juhlapuheita vaan oikeasti niitä tekoja. Muun muassa edustaja Oinas-Panuma totesi tästä erittäin hyvin kuten myös edustaja Perholehto. Perholehto tässä suhteessa, että tuntuu, että nuoria on otettu tässä suhteessa mannekiineiksi. Arvoisa puhemies, tämän edellä esitetyn johdosta en voi muuta kuin yhtyä edustaja Gebhardin tekemään epäluottamuslause-esitykseen. [Timo Suhonen: Kannata, kannata!] — Kannatan nimenomaan.

Kiitos, arvoisa puhemies! Minua on politiikassa ohjannut aina yksi selkeä periaate, ja se on se, että veronmaksajien rahat ovat vain lainassa meillä päättäjillä ja niitä täytyy käyttää huomattavasti vastuullisemmin kuin omia varoja, ja mitä tulee julkisesti tuotettuihin palveluihin, katsoa, että ne on mahdollisimman tehokkaasti järjestetty ja tarvittaessa tukeuduttu järjestöjen ja yrityksien apuun niiden tuottamisessa. Ehkä tässä suhteessa on pakko yhtyä tähän edustaja Lohen varsin mainioon puheenvuoroon nimenomaan tästä hyvinvointivaltion palvelulupauksesta ja mitä me pystymme täyttämään. Sain kunnian olla Keski-Suomen hyvinvointialueen ensimmäinen aluevaltuuston puheenjohtaja viime kaudella, ja kyllä täytyy sanoa, että useasti joutui pohtimaan sitä, kuinka hyvin me tämän palvelulupauksen, jonka hyvinvointivaltio on erityisesti sotepalveluiden osalta antanut, pystymme täyttämään ja missä on oikeasti se vaikuttavuus. Meillä on tietyt taloudelliset resurssit ja meillä on tietyt henkilöstöresurssit, jotka määrittelevät sitä palveluvalikoimaa ja palveluiden saatavuutta, ja samanaikaisesti kun me sitten siellä hyvinvointialueilla yritämme täyttää tätä palvelulupausta, jota ei realistisesti edes voi täyttää, avi heittelee sitten meille uhkasakkoja, kun sitä ei kyetä täyttämään — tilanne on vähän yhtä absurdi kuin se, että kunnille laitetaan työttömistä sakkomaksuja sen sijaan, että niitä sakkomaksuissa olevia euroja voitaisiin käyttää niihin itse työllistymispalveluihin. Siinä mielessä kyllä suhtaudun positiivisesti tähän, että pystyisimme laajasti ja ennen kaikkea pitkälle tulevaisuuteen pohtimaan sitä sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluvalikoimaa ja mitenkä se parhaimmalla mahdollisella tavalla nimenomaan sen vaikuttavuuden näkökulmasta pystyisi takaamaan suomalaisille ne hyvät palvelut, mitä meillä tavallaan on resurssien puitteissa tarjota. Kyllä edustaja Lohi tosiaan hyvin kuvasi tätä dilemmaa, mikä meillä on tässä, että kansalaiset luottavat siihen, kun hyvinvointivaltio on antanut lupauksen, että näin ja näin teidät tullaan hoitamaan, ja sitten kun kaikilla hyvinvointialueilla tai yhteiskunnassa se ei ole mahdollista, niin totta kai kansalaiset kokevat pettymystä siihen yhteiskuntasopimukseen, mikä heidän kanssaan on tehty. Toivon, että tässä päästäisiin semmoiseen hyvään ja analyyttiseen keskusteluun yli ideologisten juoksuhautojen ja katsottaisiin pitkällä tähtäimellä suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta.

Arvoisa puhemies! Ennen valintaani eduskuntaan olen ollut aika paljon tekemisissä historiantutkimuksen kanssa, ja siinä suhteessa koen jopa velvollisuudekseni tulla tästä asiasta keskustelemaan. Vaikka oma tutkimusaiheeni ei sinällään ole tukeutunut suomalaiseen arkistoverkkoon, niin kuitenkin sillä on suuri merkitys, ei pelkästään suomalaiselle historiantutkimukselle vaan myös kulttuuriperinnön säilymiselle. Tällä hetkellä ne Kansallisarkiston säästösyistä tekemät linjaukset sen suhteen, että erityisesti maakunta-arkistoverkostoa ryhdyttäisiin karsimaan, oikeastaan haittaavat useiden tutkijoiden työtä. Selvityksissä on luonnollisesti osoitettu, että ne käyntikerrat ovat vähäisiä, mitä siellä paikan päällä päivittäin tutkijat käyvät, mutta suurempi vaikutus näillä säästöillä ja leikkauksilla ja sulkemisilla olisi nimenomaan tutkimuksen tuottamiseen ja kulttuuriperinnön esittelemiseen tavallisille kansalaisille. Jos katsoo vaikka Suomen Historiallisen Seuran näkemyksiä, niin noin 5—10 prosenttia aineistoista on tällä hetkellä digitoituja, mikä osoittaa sen, että valtaisasti on työtä tehtäväksi, jotta nämä erilaiset aineistot olisivat tutkijoiden käytettävissä missä päin tahansa Suomea. Ennen kuin on saatu kunnolliset resurssit muun muassa digitoinnin jouduttamiseksi, niin en näe, mitenkä voidaan perustella muun muassa Hämeenlinnan, Turun, Vaasan tai Jyväskylän toimipisteiden sulkemisia ja lakkauttamisia. Myös se, että tutkijat voivat tilata yksittäisiä asiakirjoja tai kokonaisuuksia kerrallaan eri maksusta, haittaa tutkimuksen edistämistä ja aiheuttaa lisää kustannuksia. On myös ihan aiheellinen pelko, että koska tällä hetkellä tämä digitointi etenee niin hitaasti, se ryhtyy ohjaamaan sitä, minkälaista tutkimusta ja minkälaisia aihealueita tässä maassa tulevaisuudessa historiantutkijat käsittelevät ja minkälaista tutkimusta tullaan tekemään. Ehkä erityisesti sellaiset tutkimukset, jotka eivät ole niin paljon julkisuutta saavia, uhkaavat jäädä entistä enemmän syrjään tässä suhteessa. Ja ehkä viimeisenä näkökulmana: Tutkijayhteisössä on nostettu esiin huoli siitä, mitä aineistolle on digitoinnin yhteydessä tapahtunut. On esitetty näkemyksiä siitä, että osa aineistosta on myös epäpätevän digitoinnin seurauksena suoranaisesti jopa tuhoutunut, mikä on taas erittäin valitettavaa tämän kulttuuriperinnön säilymisen kannalta. Siinäkin mielessä erityisesti tähän digitointiin kohdistettuja resursseja tulisi entisestään vahvistaa, jotta sitä tekevillä ihmisillä on käytettävissään riittävä ammattitaito mutta myös ne kaikki tekniset laitteet ja valmiudet, joita siihen asianmukaiseen digitointiin tarvitaan.

Arvoisa puhemies! Varmasti jokainen ymmärtää, että jos yli 300 sotejärjestäjästä siirrytään 20 järjestäjän malliin, niin sillä täytyy olla vaikutuksia palveluverkkoon, tapoihin tuottaa niitä palveluita, miten hyödynnetään järjestöjä tai yrityksiä palveluiden tuottamisessa. Siinä suhteessa on ymmärrettävää, että hyvinvointialueet, jotka nyt tekevät merkittäviä muutoksia, että annetut rahat ja henkilöstö saadaan riittämään sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen laadukkaaksi järjestämiseksi, tarvitsisivat nyt ennen kaikkea sitä työrauhaa. Ja kyllä tämä budjettiveivaaminen on varmasti yksi sellainen asia, joka ei siellä hyvinvointialueilla sympatiaa herätä. Jos katsoo muun muassa Pirkanmaata, jossa on heti alkuvaiheessa tehty vastuullisia mutta kovia päätöksiä liittyen muun muassa palveluverkkoon, aukioloaikoihin, palvelutasopäätöksiin, niin he ovat saaneet annetut rahat riittämään, mutta nyt heitä odottaa 36 miljoonan euron leikkaus. Samaten Pohjois-Pohjanmaalla 37 miljoonaa euroa. Kyllä voidaan kysyä sen kannustavuuden perään, jos ne hyvinvointialueet, jotka ovat saaneet talouttaan tasapainoon, menneet niiden ohjeistuksien mukaisesti, joutuvat nyt tässä tilanteessa kärsimään. Oma hyvinvointialueeni Keski-Suomi on viimein saamassa päätään vesirajan yläpuolelle, ja nyt sitten sieltäkin ollaan leikkaamassa rahoitusta muutamilla miljoonilla. Ehkä tässä mielessä toivoisi hallitukselta nyt tällaisen muutaman sadan miljoonan euron leikkauksen sijaan sitä työrauhan antamista hyvinvointialueille. On varmasti ihan perusteltua kritisoida edellisen hallituksen soteuudistusta — siinä on minunkin mielestäni monia vikoja — mutta sehän ei tätä keskustelua vie eteenpäin tai edesauta ratkaisemaan asiaa, että täältä oikealta sekä vasemmalta joko kehutaan tai moititaan sitä edellisen hallituksen soteuudistusta. Hyvä on myös muistaa, että se oli 20 vuoden aikana ensimmäinen uudistus, joka läpäisi perustuslain seulan ja todettiin sellaiseksi uudistukseksi, joka voidaan toimeenpanna. Nyt on tietysti hyvä, että sitä nykyistä lainsäädäntöä kehitetään ja viedään eteenpäin. Sama tietysti koskee tätä rahoituslakia, joka ottaisi tulevaisuudessa entistä paremmin huomioon sairastavuuden mutta myös säilyttäisi sen kannustavuuden, että hyvinvointialueilla olisi kannustinta panostaa niihin ennalta ehkäiseviin palveluihin, että ne kalliimmat hoidot pystyttäisiin sitten tulevaisuudessa välttämään.

Arvoisa puhemies! Kuten useasti näissä keskusteluissa on jo viimeisten vuosien aikana todettu, Suomi on liittokunnassa turvallisuuden tuottaja eikä sen kuluttaja, ja näihin rauhan ajan operaatioihin osallistuminen on erinomainen keino näyttää sitä esimerkillä johtamista, että meillä on kyky pitää omasta kansallisesta turvallisuudesta ja puolustuksesta huolta mutta myös antaa kykyä liittolaisten käyttöön, erityisesti ehkä juuri tässä läheisillä merialueilla, joista myös Suomi tiiviisti hyötyy. On tietysti hyvä, että Puolustusvoimat aina operaatioiden jälkeen arvioi niitä kokemuksia, positiivisia ja negatiivisia asioita, mitä näihin harjoituksiin osallistumisesta tulee, ja sitä kautta myös pystytään kehittämään tätä meidän kansallista puolustuskykyämme tulevaisuutta varten. Ehkä se, mistä myös näissä keskusteluissa on jo keskusteltu ja mihin valiokunnan puheenjohtajakin viittasi, on se, että nyt kun nämä Nato-asiat ovat hyvin normaalia turvallisuuspoliittista toimintaa, niin voidaan kysyä, onko tämä selontekomenettely hieman liian raskas malli näiden joka vuosi toteutuvien rauhan ajan operaatioiden koordinoimiseksi erityisesti eduskunnan kautta, sillä nytkin, kun katson tätä salia, tästä merkittävästä turvallisuuspoliittisesta asiasta on minun lisäkseni kuusi muuta edustajaa täällä keskustelemassa. Ehkä sekin jo kertoo siitä, että nämä Nato-kysymykset ovat tulleet osaksi sitä perinteistä puolustuspoliittista keskustelua, ja ehkä syytä olisi nyt päästä tästä raskaasta selontekomenettelystä eroon.

Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne Euroopassa ja maailmalla ei ota helpottuakseen, päinvastoin. Vuonna 2014 Venäjä käynnisti sodan Ukrainaa vastaan laajentaen sitä neljä vuotta sitten täysimittaiseksi hyökkäyssodaksi. Nyt sota raivoaa avoimenaan myös Lähi-idässä. Kun turvallisuus Euroopassa ja maailmalla horjuu, on arvokas hetki keskustella tässä salissa tänään siitä, miten Suomi antaa jälleen panostansa yhteisen turvallisuutemme puolesta yhdessä liittolaistemme kanssa. Turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos korostaa entisestään Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä. Nämä tehtävät ovat tärkeä osa sitä perusajatusta, jonka mukaan kaikki liittolaiset valmistautuvat tukemaan toisiaan koko liittokunnan alueella. Osoitamme näin paitsi keskinäistä solidaarisuutta sekä jaettua vastuunkantoa ja yhtenäisyyttä myös erityisesti valmiutta ja vahvaa puolustuskykyä. Kuten tämänkin selonteon käsittelyn yhteydessä voimme todeta, Suomi on vahvasti sitoutunut liittokuntamme yhteiseen toimintaan ja tavoitteisiin. Suomelle on tärkeää osoittaa konkreettisesti sitoutumista ja vastuunkantoa liittokunnan pelotteista ja puolustuksesta 360 asteen ajattelutavan mukaisesti koko liittokunnan alueella. Arvoisa puhemies! Venäjän hyökkäyssota ja sen johdosta Euroopan turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos on korostanut myös Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä, ja läsnäoloa on lisätty juuri itäisen sivustan jäsenmaissa. Suomen varsinainen osallistuminen käynnistyi vuonna 2024, jolloin Puolustusvoimat lähetti aluksen Naton miinantorjuntaosastoon Itämerelle sekä hävittäjäosaston Naton air shielding -tehtävään. Vuoden 25 aikana Puolustusvoimat on osallistunut Naton ilmavalvonnan päivystystoimintaan Islannissa ja pysyvien merivoimaosastojen toimintaan Itämerellä, Pohjanmerellä ja Pohjois-Atlantilla. Kuluvan vuoden osalta Puolustusvoimat jatkaa osallistumista merivoimaosastojen toimintaan, ja myös vuonna 27 Puolustusvoimien on tarkoitus osallistua pysyvän laivasto-osaston sekä pysyvän miinantorjuntaosaston tehtäviin Naton merellisellä vastuualueella. Kuten selonteossa todetaan, osallistuminen vuonna 27 jatkaisi edeltävien vuosien osallistumista Naton pysyvien merivoimaosastojen toimintaan ja osoittaisi näin Suomen pitkäjänteisen sitoutumisen liittokunnan yhteisiin toimiin lähialueellamme turvallisuuden vahvistamiseksi sekä toisi esiin Suomen aloitteellista roolia Itämeren alueen turvallisuuden takaamisessa. Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävistä on tullut osa Puolustusvoimien normaalia toimintaa, jota tulemme jatkamaan vuosittain tästäkin eteenpäin. Suomi antaa osaamistaan ja kyvykkyyksiään liittokunnan yhteiseen käyttöön, ja samalla saamme arvokasta kokemusta puolustuksen ja pelotteen suunnittelusta, ylläpitämisestä ja käyttämisestä. Tulevia vuosia ja vuosikymmeniä silmällä pitäen olisi meidän hyvä myös keskustella niistä osaamistarpeista, joita Puolustusvoimat tarvitsee liittokunnan yhteistyön puitteissa jatkossa. Liittokunnan integraation ja yhteistyön syventäminen vaatii myös henkilöstömme osaamisen määrätietoista kehittämistä. Tämä kehittämistyö vie aikaa, joten on syytä nostaa keskusteluun se, miten näihin tarpeisiin tullaan vastaamaan. Arvoisa puhemies! Kuten tänään ja jo moneen kertaan aiemminkin vastaavia selontekoja käsiteltäessä on todettu, Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävä on tärkeä mutta jo normaali osa puolustusvoimiemme toimintaa. Siksi tämänkaltainen selontekomenettely on sangen raskas tapa käsitellä näitä toimintoja, vaikka asiasta sinänsä onkin tällaisena aikana arvokasta keskustella. [Timo Heinonen: Oikein!] Kuitenkin tämänkaltainen selontekomenettely on perintö ajalta, jolloin Suomi ei ollut vielä sotilaallisesti liittoutunut ja Naton jäsenmaa. Tulevaisuudessa tätä menettelyä voitaisiin yhdessä harkita kevennettäväksi tarkastelemalla selontekomenettelyä edellyttävää lainsäädäntöämme ja sen soveltamista. Nyt kuitenkin olemme tässä keskustelemassa Suomen tavoitteista ja roolista Naton yhteisessä puolustuksessa tämän selonteon puitteissa. Kuten selonteko osoittaa, Suomi on vahvasti sitoutunut Naton rauhan ajan yhteisiin tehtäviin. Osallistumisella osoitamme konkreettisesti sitoutumista ja vastuunkantoa liittokunnan pelotteeseen ja puolustukseen Naton strategisen konseptin ja sen eri uhkakuvat huomioivan 360 asteen ajattelutavan mukaisesti. Suomi on liittokunnassa turvallisuuden tuottaja eikä sen kuluttaja. [Pauli Kiuru: Hyvä! — Timo Heinonen: Hyvä demarilinjaus, olisi kuunnellut pidempäänkin!]

Arvoisa puhemies! Edustaja Räsäsen kommenttiin täytyy todeta, että ne leikkaukset, joita SDP on esittänyt maataloustukiin, kohdistuvat ennen kaikkea niille tiloille, jotka eivät ole viiteen vuoteen tuottaneet sen enempää ruokaa kuin rehua markkinoille, joten ehkä nämä kymmenet miljoonat veronmaksajien rahaa voisi käyttää huomattavasti järkevämmin. Arvoisa puhemies! Ylihuomenna tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun Venäjän asevoimat miehittivät Krimin ja taistelut Ukrainassa alkoivat. Koko tuon ajan Venäjä on osoittanut olevansa uhka Euroopalle, uhka Suomelle. Heillä ei ole minkäänlaista halua rauhaan, ja nyt myös viimeisen vuoden aikana Yhdysvaltain hallinto on entistä enemmän patistanut eurooppalaisia panostamaan omaan turvallisuuteen ja puolustukseen. Siitä on laaja poliittinen konsensus, että puolustukseen tulee panostaa useiden miljardien investoinnit tulevien vuosien aikana. Siksi ehkä olisi hyvä, että julkisen talouden asettamissa raameissa olisi selkeä näkymä siihen, kuinka vahvasti yhteistyötä nimenomaan suomalaisen puolustusvälinesektorin kanssa tullaan tekemään, että kaikki nämä eurot, jotka tullaan puolustuksen vahvistamiseen laittamaan, [Puhemies koputtaa] toisivat mahdollisimman suuren hyödyn kotimaiselle bkt:lle ja työllisyydelle.