Koponen Ari
3 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Esittelen sivistysvaliokunnan mietinnön hallituksen kertomuksesta kielilainsäädännön soveltamisesta 2025. Aikaisemmista kielilainsäädännön kertomuksista mietinnön on antanut perustuslakivaliokunta. Hallituksen kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta on seurantaraportti, joka annetaan eduskunnalle vaalikausittain. Kielilain 37 §:n mukaan kertomuksessa käsitellään suomen ja ruotsin kielen lisäksi ainakin saamen kieltä, romanikieltä ja viittomakieltä. Valiokunta toteaa, että Suomen kielioloja käsittelevän kertomuksen tärkeyttä korostaa se, että Suomi on hyvin pieni kielialue, jonka on pidettävä hyvää huolta kielistään ja mahdollistettava väestönsä elämä omilla kielillään myös tulevaisuudessa. Kielikertomus sisältää seuranta- ja ajankohtaista tietoa Suomen kielioloista. Kertomuksessa tarkastellaan erityisesti Suomen kansalliskielten, suomen ja ruotsin, asemaa yhteiskunnan eri osa-alueilla, esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa sekä julkishallinnossa. Tämän lisäksi kielikysymysten tarkastelun teemoja ovat muun muassa digitalisaatio, oikeuslaitos ja kaksikieliset hyvinvointialueet. Arvoisa puhemies! Mietinnössä on todettu, että suomen ja ruotsin kielen asema lainsäädännössä on vahva, mutta tästä huolimatta erityisesti ruotsinkielisten palvelujen toteutumisessa ilmenee edelleen puutteita kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtionhallinnossa. Keskeisiä haasteita ovat ruotsin kieltä taitavan henkilöstön vähäinen määrä, ruotsin kielen osaamisen yleinen heikentyminen yhteiskunnassa, kielilainsäädännön puutteellinen tuntemus sekä viranomaisviestinnän yleiskielen vaikeaselkoisuus. Valiokunta tuo mietinnössään esille tarpeen tukea suunnitelmallisesti ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien toteutumista sekä kehittää säädös- ja viranomaiskieltä ymmärrettävämmäksi. Valiokunta korostaa hyvän yleiskielen ylläpitämisen ja edistämisen tärkeää merkitystä molempien kansalliskielien osalta. Digitalisaatio tarjoaa uusia mahdollisuuksia kielellisten oikeuksien tukemiseen esimerkiksi tekoälyavusteisen tulkkauksen ja käännöspalvelujen avulla. Samalla se on kuitenkin tuonut esiin myös uusia ongelmia. Digitaalisissa palveluissa ruotsinkieliset versiot voivat olla puutteellisia tai valmistua viiveellä. Suomenkieliset palvelut ovat monin paikoin niukkoja, ja viitotut sekä tekstitetyt sisällöt jäävät usein riittämättömiksi. Selkokieltä tarvitseville käyttäjille palvelut voivat olla vaikeaselkoisia. Valiokunta korostaa mietinnössään, että kielilain, saamen kielilain ja viittomakielilain velvoitteet tulee ottaa huomioon jo uusia digitaalisia järjestelmiä suunniteltaessa. Valiokunta kiinnittää huomiota myös englannin kielen käytön lisääntymiseen, mikä on kaventanut suomen kansalliskielten käyttöalaa yhteiskunnan eri aloilla. Valiokunta korostaa, että suomen kielen aseman turvaaminen edellyttää sekä luotettavaa tietopohjaa että sellaista valmistelurakennetta, jossa myös suomenkielisten oma yhteiskunnallinen ääni tulee asianmukaisesti huomioon otetuksi myös kielikertomuksen valmistelussa. Arvoisa puhemies! Hyvinvointialueuudistuksen kielivaikutuksista ei ole vielä käytettävissä kokonaisarviota. Vaikutuksia tulee kuitenkin selvittää tulevia kertomuksia varten. Kielikertomuksessa on tarkasteltu kaksikielisiä hyvinvointialueita ja esimerkiksi oman kielen käyttämisen toteutumista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastilanteissa. Haasteena on ollut muun muassa pula ruotsinkielisestä henkilökunnasta, suomen kielen käytön haasteet terveydenhuollon asiakastilanteissa sekä se, että sotealalla yksityisellä sektorilla työskentelee jatkuvasti enemmän ihmisiä, joiden kansalliskielten taito on heikko. Asiantuntijalausunnossa on tuotu esille myös saamenkielisten soteammattilaisten puute. Valiokunta korostaa, että kieli ja potilaan tarve tulla ymmärretyksi ovat tärkeä osa potilasturvallisuutta ja edellytyksiä potilaan itsemääräämisoikeuden ja tiedonsaantioikeuden toteutumiselle. Hyvinvointialueiden palveluja järjestettäessä tulee huolehtia kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Tämä edellyttää muun muassa sitä, että Suomessa koulutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen ammattilaisia riittävästi myös kielilainsäädännön vaatimukset huomioiden. Henkilöstön riittävä kielitaito molemmilla kansalliskielillä on keskeinen potilas- ja asiakasturvallisuuskysymys. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus käyttää omaa kieltään, suomea tai ruotsia, tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa sekä saada asiakirjansa tällä kielellä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että oikeuslaitoksen rakenteelliset muutokset ovat kuitenkin heikentäneet erityisesti ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta. Kielikertomuksen mukaan kielellisten oikeuksien toteutumista on seurattu, ja sen mukaan käräjäoikeuksien rakenneuudistuksella on arvioitu olleen ruotsinkielistä toimintaa heikentäviä vaikutuksia muun muassa kaksikielisten henkilöiden rekrytoimiseen, ruotsin kielen käyttämiseen, henkilöstön kielitaitoon ja asiakkaiden tietoon ruotsinkielisten palvelujen saatavuudesta. Sivistysvaliokunta korostaa mietinnössään kielellisten oikeuksien toteutumisen seuraamisen tärkeyttä ja näiden oikeuksien huomioimista oikeuslaitosta ja siihen liittyvää koulutusta kehitettäessä. Valiokunnan näkemyksen mukaan kielellisten oikeuksien toteutumisessa on keskeistä, että varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa on saatavilla pätevät opettajat ja laadukkaat oppimateriaalit kaikilla opetettavilla kielillä. Valiokunta painottaa, että vahvat perustaidot, erityisesti luku- ja kirjoitustaito, ovat keskeisiä myös kansalliskielten aseman kannalta. Siksi on hyvä, että perusopetuksen äidinkielen opetusta on vahvistettu lisätunneilla ja opetuskielen tukea on lisätty oppimisen tuen uudistuksessa. Toisen kotimaisen kielen opetusta on pyritty vahvistamaan, mutta siitä huolimatta ruotsin kielen opiskelu ja osaaminen on maassamme heikkoa. Valiokunnan näkemyksen mukaan tilanteen parantamiseksi on tarpeen arvioida keinoja, joilla saadaan vahvistettua ruotsin kielen oppimista jo perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Valiokunta kiinnittää huomiota myös englannin kielen aseman vahvistumiseen koulutuksessa erityisesti korkeakouluissa. Englannin käytön lisääminen voi kaventaa suomen ja ruotsin asemaa opetus- ja tutkintokielenä sekä heikentää kansalliskielellä annettavan opetuksen ja ohjauksen saatavuutta. Opiskelijoilla on kuitenkin lainsäädäntöön perustuva oikeus saada opetusta ja ohjausta kansalliskielellä sekä laatia opinnäytteensä suomeksi tai ruotsiksi. Samalla valiokunta korostaa, että myös muiden vieraiden kielten opiskelun edellytykset on turvattava, jotta suomen kielivaranto säilyy monipuolisena eikä englanti syrjäytä muita kieliä koulutusjärjestelmässä. Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta esittää, että tämän kertomuksen johdosta ei ole huomautettavaa, mutta valiokunta ehdottaa kannanottoa, jossa edellytetään, että kertomusta kehitetään jatkossa siten, että kielialojen kuvaamisen lisäksi kertomukseen sisällytetään suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia kieliolojen parantamiseksi. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Luokalta toiselle ei tule päästä, jos vaadittavaa oppimistasoa ei ole saavutettu. Tätä tarkoittaa käsittelyssä oleva osaamistakuu, joka on ollut perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite ihan puolueohjelmien tasolta miltei kymmenen vuotta. Peruskoulun Pisa-tulokset ovat laskeneet kovaa vauhtia 2000-luvulla, ja kaiken maailman ilmiöoppimisella, inkluusiolla, digivouhotuksella ja seinättömillä kouluilla on pahennettu tätä tilannetta. Perusasiat ovat jääneet varjoon, unohduksiin, mutta suunta on onneksi tällä hallituskaudella käännetty kohti parempaa. Nyt käsittelyssä olevassa osaamistakuussa oppilaan arvioinnin perusteita ja vähimmäisosaamisen saavuttamista koskevia menettelyjä yhtenäistetään siten, että perustaidot varmistetaan jokaiselle oppilaalle. Tässä tehdään loppu niin sanotuille armovitosille ja varmistetaan, että luokka-asteelta seuraavalle ei siirrytä erityisesti nivelvaiheissa, jos sille ei ole edellytyksiä. Tämä on myös lapsen etu, koska jos ei ole riittävää luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa, vaikeuttaa se siirtymistä opinnoissa seuraavalle asteelle ja muutoinkin elämässä eteenpäin. Puhemies! Osaamistakuun lisäksi hallituksen päätöksillä on palautettu maalaisjärkeä peruskouluun. Olemme lisänneet perusopetuksen rahoitusta ja nostaneet matematiikan sekä äidinkielen oppituntien määrää. Olemme myös parantaneet koulurauhaa poistamalla kännykät häiritsemästä oppitunteja ja myös mahdollistaneet niiden poiston välitunneilta, mihin kannustan kaikkia kouluja. Tästä uudistuksesta on tullut poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta niin opettajilta, oppilailta kuin vanhemmiltakin. Tosielämän sosiaaliset kontaktit ovat palanneet kouluihin, ja ilo näkyy oppilaiden kasvoilla. Tätäkin uudistusta perussuomalaiset esittivät jo aikaa sitten, ja muistan, kuinka haukuttiin, että olemme kehityksen jarruna. Onneksi emme kuitenkaan luovuttaneet, ja nyt perussuomalaisten linjalle ovat tulleet myös muut puolueet, hyvä niin. Puhemies! Suomessa puhutaan todella paljon korkeakouluasteesta ja käydään oikein huutokauppaa siitä, kuinka paljon niitä pitäisi täällä olla. Tässä keskustelussa monesti unohtuu, että keskustelu korkeasta osaamisesta ja korkeakoulutetuista on pitkälti turhaa, jos me emme kykene kouluttamaan perustaidot osaavia nuoria peruskoulusta. Puhemies! Yhtä hopealuotia parempiin oppimistuloksiin ei ole, mutta tämä esitys on askel oikeaan suuntaan.
Arvoisa rouva puhemies! Esittelen sivistysvaliokunnan vuoden 26 ensimmäisen mietinnön: Valiokunta puoltaa mietinnössään yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamista siten, että korkeakouluopiskelijalla voi kerrallaan olla vain yksi samantasoinen tutkintoon johtava opiskeluoikeus. Jos opiskelija ottaa vastaan uuden opiskeluoikeuden, hän menettää voimassa olevat saman- ja alemmantasoiset opiskeluoikeudet. Esitys liittyy hallitusohjelman tavoitteeseen nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus mahdollisimman lähelle 50:tä prosenttia vuoteen 2030 mennessä, ja sen tarkoituksena on luoda edellytykset korkeakoulututkinnon suorittamiseen mahdollisimman monelle sellaiselle henkilölle, jolla tutkintoa tai opiskeluoikeutta ei vielä ole. Sivistysvaliokunnan mielestä koulutustason nostamista koskevan tavoitteen saavuttamisen ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumisen kannalta on ensisijaista, että mahdollisimman moni saa opiskelupaikan korkeakoulusta. Säännösmuutosten tarkoituksena on myös sujuvoittaa koulutuspolkuja ja vähentää korkeakouluissa vailla aktiivista käyttöä olevia opiskeluoikeuksia ja näistä johtuvaa hallinnollista työtä. Tarkoituksena on lisäksi kannustaa opiskelijoita suunnitelmalliseen opiskeluun ja tutkinnon suorittamiseen sekä parantaa koulutuksen läpäisyä. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään, että käsiteltävänä oleva lainmuutosesitys on yksi koulutustason nostamiseen tähtäävistä useista toimenpiteistä. Valiokunta korostaa, että nyt ehdotetun yksittäisen uudistuksen vaikuttavuus perustuu lähinnä hakukäyttäytymisen muutokseen eli siihen, että esitettyjen säännösten odotetaan vähentävän opiskeluoikeuden jo saaneiden hakeutumista uuteen koulutukseen. Tällöin opiskelupaikat kohdentuvat entistä tehokkaammin opiskelupaikkaa vailla oleville henkilöille. Muista toimista vaikuttavin on korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määrän lisääminen, mutta sillä edellytyksellä, että paikat kohdistuvat merkittävässä määrin ensikertalaisille hakijoille. Kokonaisuuteen sisältyvät myös kelpoisuuksien ja koulutuspolkujen kehittäminen sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien, opiskelijoiden joustavien siirtymien ja korkeakoulujen opetusyhteistyön lisääminen. Lisäksi ministeriössä valmistellaan hallituksen esitystä avoimen korkeakouluopetuksen opintosetelikokeilusta, jonka tarkoituksena on antaa toiselle asteelle valmistuneille ja ilman korkeakoulupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuus suorittaa maksutta 30 opintopisteen laajuiset avoimet korkeakouluopinnot. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa 26. Valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee seurata ja arvioida esityksen vaikutuksia hakukäyttäytymiseen erikseen ja myös osana koulutustason nostamista koskevien toimenpiteiden kokonaisuutta. Valiokunta pitää tärkeänä, että uudistuksesta tiedotetaan kattavasti paitsi korkeakouluja ja niiden opiskelijoita myös toisen asteen opinto-ohjaajia ja sieltä valmistuvia nuoria. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.26. Lakeja sovelletaan ensimmäisen kerran otettaessa opiskelijoita 1.1.27 alkavaan koulutukseen. Puhemies! Loppuun totean, että mietintö ei ollut yksimielinen ja siihen sisältyy yksi vastalause.