politiikka.app

Tutki

Energia

Sähköntuotanto, ydinvoima, tuulivoima ja energiaverotus.

Vertaa edustajia tässä aiheessa

1 078 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.

Arvoisa rouva puhemies, hyvät naiset ja miehet! Meillä on Vestmanin tekemä aloite käsittelyssä. Ehkä se koskee näitä datakeskusinvestointeja, niin kuin suomeksi sanottuna, ja sen sähkönkäytön turvaamista tavallansa, niin että meille piisaisi sähköä, voisiko sen näin ajatella? Olen itse hyvin skeptisesti tähän alun perin suhtautunut, ja nyt kun olen lukenut näistä investoinneista ja suunnitelmista ja Fingridin sanomista ja myöskin verottajan sanomista, niin itse arvelen niin, että me ollaan voisiko sanoa ongelmissa. Mielestäni tämä maalaisjärjellä ajateltuna näyttää siltä. On sanottu, että meillä on tällä hetkellä Suomessa Euroopan halvin tai toiseksi halvin sähkö. Se pitää paikkansa. Luulen, että lähivuosina, mikäli näitä hankkeita on tulossa jo suunnitellut, minun matematiikallani tulee moninkertaistumaan se sähkön hinta. Meillä itse asiassa ei ole mitenkään Euroopan halvin tai edes toiseksi halvin sähkö, jos siinä huomioidaan siirtomaksu, vaan meillä on ihan keskihintainen sähkö Euroopassa. Suomessa siirtomaksut ovat varmaan Euroopan korkeimmat, koska sen meidän pistorasiasta maksetun sähkön keskihinnan se vie Euroopan keskitasolle. Meillä on Suomessa pitkät siirtomatkat, laajalle ympäri maata levinnyt asutus ja tuotanto. Tekisi mieli siteerata Irwiniä, että kusessa ollaan koko saakelin sakki, mutta — taisi se siteeraus jo tullakin siinä täältä luettua näköjänsä. Meillä on tuulisähköä, johon uskotaan, ja aurinkosähköä, johonka uskotaan. Vestman on ansiokkaasti tuonut sen esille, että sitä pitää olla moninkertainen määrä, ja se on silti sellaista sattumasähköä. Se on mielestäni markkinahäirikkö niin kauan, kunnes tuulivoimayhtiöt rupeavat tuottamaan sen säätövoiman siinä tuulituotannon sivussa. Elikkä se olisi kaikille oikeudenmukaista, että tuulivoimayhtiöt, jotka tuottavat sähköä, tuottaisivat sen jollakin muulla silloin kun ei tuule. Sitten ei tarvitsisi enää sitä sanoa markkinahäiriköksi. No, jos ajatellaan, että hinta nousee, mutta sitten riittääkö sähkö? Eräs puoluekollega oli tehnyt ansiokasta selvitystä tästä, ja näyttää siltä, että meillä kaatuu sähköverkko, valitettavasti. No, sitten puhutaan investoinneista ja juhlitaan sitä, että Suomeen tulee kalliita investointeja, mutta pitää aina muistaa, että vain osa niistä investoinneista kohdistuu Suomeen. Niistä aika huomattava osa, laiteinvestoinnit ja muut, menee ulkomaille, ja niihin valitettavasti tulee aika paljon usein ulkomaista työvoimaa. Sama koskee esimerkiksi kantaverkkoyhtiö Fingridiä. Olen aika paljon sitä kritisoinut, ja minulla on tapaaminen siitä tulossa Fingridin kanssa. Tämä on ihan käsittämätöntä, että meidän Suomen valtion omistamaa sähköverkkoa rakennetaan suurelta osin ulkomaisella työvoimalla ja ulkomailta, Kiinasta ja Intiasta, tuoduilla sähköpaaluilla. Jotain tässä maassa on aika pahasti vialla, jos suomalainen, valtio-omisteinen yhtiö ei rakenna verkkojaan suomalaisilla sähköpaaluilla. Jotain on meidän yhteiskunnassa silloin vialla. Tämä on valitettavaa, että kaikkien erilaisten kilpailutusten kautta ne ovat johtaneet siihen, että ne tuodaan ulkomailta. Se on myös yksi huoltovarmuusasia — aikaisemmin, kun Suomessa on tehty sähköverkkoon niitä raudasta tehtyjä verkonkannakkeita ja paaluja, niitä on tehty myöskin varastoon sillä tavalla, että jos sattuu joku onnettomuus tai joku muu, niitä on sitten varastossa saatavilla. Nyt tällä hetkellä niitä tulee justi määrä Kiinasta tai Intiasta, ja ne ovat vähän heikkolaatuisiakin ehkä. Elikkä jos Fingridin verkkoja ruvetaan uusimaan, niin toivoisin, että niissä käytettäisiin enemmän kotimaista työtä. Se, mikä vielä... Edustaja Keskisarja piti täällä hyvän puheen, ja surullisena katson sitä, kun tuulivoiman, aurinkovoiman ja siirtolinjojen alta raiskataan ja hakataan metsää kumoon. Tämä on todella surullinen asia. En itse sitä näe hyvällä. — Ehkä tämä vuodatus nyt oli tässä. Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, tuulivoima, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ydinvoimasta ja SMR-teknologiasta: Sehän kehittyy jatkuvasti, ja kun nämä hankkeet siirtyvät sitten sarjatuotantoon sitä kautta, kun niitä saadaan ympäri maailmaa luvitettua, niin varmasti hinta laskee ja myöskin sähköä tuottavat pienemmät reaktorit tulevat kannattavammiksi. Kun 2019 tein kollega Harjanteen kanssa toimenpidealoitteen siitä, että Suomen ydinenergiasääntely pitää uudistaa, jotta se mahdollistaa SMR-hankkeet, niin kuulin semmoisia kommentteja, että tämä on nyt jotain tällaistä scifi-hommaa, että mitä ihmeen pieniä reaktoreita tässä nyt ajatellaan rakennettavan. Niin vain nyt ollaan siinä tilanteessa, että esimerkiksi Steady Energyn hankkeet etenevät. Eli tässäkin suhteessa teknologian kehitys on ollut todella huimaa, ja on todella hienoa, että Orpon hallitus sen ydinenergiasääntelyuudistuksen teki. En tunne ainuttakaan sähkömarkkinoita syvällisesti tuntevaa henkilöä, siis asiantuntijaa, joka osaisi vastata siihen kysymykseen, nouseeko sähkön hinta ja riittääkö sähkö. Edustaja Polvinen kyseli aiemmin, että kun me eduskunnassa tarvitaan tietoa siitä, niin mitkä ovat sähkön kulutusennusteet ja tuotantoennusteet. Ihan oikeasti kukaan ei tiedä, kukaan ei tiedä, esim. maan parhaat asiantuntijat. Ja minä puhun nyt sähkön riittävyydessä nimenomaan siitä, riittääkö teho — ei vain siitä, riittääkö kohtuuhintaista sähköä, vaan riittääkö Suomen sähköjärjestelmässä siis teho joka tilanteessa. Juuri näistä syistä tarvitaan mekanismeja, joilla tätä muutosta hallitaan, jotta ei päädytä siihen, että viiden vuoden päästä huomataankin, että oho, kun tulee kahden viikon sulkukorkeapaine — joka muuten kuuluu Suomen ilmasto-olosuhteisiin, se on aivan normaali suomalaisessa talvessa — että sähkö ei riitäkään, siis edes siinä mielessä, että tuo teho ei riitä järjestelmässä. No sitten loppuun sanon sen, että demokratian lakihan on se, että ihmiset saavat lopulta tahtonsa läpi. Sähkön hinta kun on tällainen arjen edellytys — se on meidän teollisuuden ja yritysten keskeinen kilpailukykytekijä, ja se on välttämättömyyshyödyke, jonka hinta lopulta valuu läpi koko yhteiskunnan — niin minä sanon, että tässä kysymys sähköstä, sähkön hinnasta, riittävyydestä, on asiaansa suurempi kysymys, yhteiskunnallinen kysymys. Tämä vaatii meiltä aivan erityistä vastuuta. Meidän pitää kuunnella ihmisten huolia, ja meidän pitää olla itse valveilla. Meidän pitää kantaa vastuuta siitä, että nyt kun näitä hankkeita tänne tulee, niin meidän pitää löytää keinot, joilla näihin ihmisten huoliin vastataan. Nimittäin muuten on riskinä, että sitten jos se sähkölasku onkin viiden vuoden päästä tuplat siitä, mitä se on nyt, tai jopa enemmän, niin sitten se demokratian kautta tuleva muutos voi olla paljon rajumpi. Nämä ovat niitä syitä, joiden takia tämän lakialoitteen tein, ja kiitän vielä jälleen kerran [Puhemies koputtaa] sen saamasta tuesta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Lylylle — piti katsoa tuossa noita muistiinpanojakin: tosiaankin Googlellahan on tuolla Amerikassa yhteistyösopimus Kairos Powerin kanssa, jolla on 500 megawatin sähköntuotannon SMR-laitos, teknologiasopimus olemassa, elikkä kyllä näitä pystytään tekemään myös sähköntuotantoon. Olen suomalaisten asiantuntijoiden kanssa käynyt tätä samaa keskustelua, ja totta on, että lämmöntuotantoon nämä vaikutukset tulevat ensin, mutta kyllä ne myöskin sinne sähköntuotantoon ovat tulossa. [Lauri Lylyn välihuuto] — Elikkä 500 megawatista on kysymys tuossa projektissa, mikä on siellä Yhdysvalloissa työn alla. Mutta tästä Suomen neuvotteluasemasta. Tämän lakialoitteen myötä varmasti tällainen Suomen neuvotteluaseman pohtiminenkin on tullut tässä eteen monelle: mikä on Suomen vahvuus ja kuinka paljon tänne lopulta halutaan. Aikaisemmassa puheenvuorossani toin esille myös kuntien mahdollisuudesta ja järkevyydestä asettaa ehtoja, ja minusta tämä on hyvää keskustelua siitä, että kyllä Suomella näitä vahvuuksia on, että ei tässä tarvitse rengin asemaan eikä reservaattiasemaan joutua, että tavallaan oltaisiin vain ehdoitta mukana kaikessa. Niin kuin aikaisemmin puheessani mainitsin, kyllä tässä on syytä valita, on varaa valita ja on järkevää valita kumppaneita, joiden kanssa Suomi haluaa edetä. Energiaa on rajallisesti, ja jokaisesta kilowatista ja megawatista on saatava maksimihyöty meidän yhteiskunnalle. Tuossa aikaisemmin edustaja Mikkonen mainitsi näistä isoista tehtaista ja tavallaan haitasta luonnolle. Olen keskustellut myös vihreitten valtuutettujen kanssa tuolla Kainuunkin suunnalla, ja osa on kyllä ollut aika tyytyväisiä siihen, että tulee datakeskuksia mieluummin kuin lisää sahoja tai sellutehdashanketta tai muuta, kuten esimerkiksi Paltamossa on tämä sellutehdashanke käynnissä. Lopulta nämä vaikutukset ympäristöön eivät välttämättä kovin suuret ole, jos ajatellaan sitä datakeskusta. Toki ne sähkölinjat aiheuttavat tietysti oman haasteensa, mutta kuitenkin. Edustaja Mikkosella oli hyvä nosto tuo puurakentaminen. Kyllä. Olisi hyvä suomalaista rakentamistakin ja suomalaista raaka-ainetta kanavoida näihin. Se tuo työtä tuonne maaseudulle. Itse olen ollut puukerrostaloyhtiön toimitusjohtajana, ja kyllä voin taata, että ristiinlaminoidusta puusta saadaan hyviä rakennuksia. Itse asiassa Kajaanissa tällä hetkellä XTX:llä on rakennuksia tulossa tästä ristiinlaminoidusta puusta, joten kyllä tämä puurakentamisen tuominen tähän elementiksi, kun tässä ympäristöasioistakin puhutaan, on hyvin luontainen osa tätä kokonaisuutta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Todellakin on hyvä katsoa muihin maihinkin silloin, kun tehdään näitä omia kriteereitä. Tanskassa tilanne varmaan on jo se, että kun sinne on tullut niin paljon datakeskuksia ja se on tavallaan huomattavasti edellä meitä, niin siellä katsotaan, että niitä on jo riittävä määrä, ja sen takia ne ovat siellä viimeisessä luokassa. Olen ihan samaa mieltä, että meidän pitää uskaltaa ja kyetä laittamaan ehtoja, koska kyllä muuten tilanne menee helposti siihen, että meitä hyväksikäytetään siinä mielessä, että datakeskukset vievät meidän verkon kapasiteetin ja uusiutuvan energian. Sitten meille jäävät tulematta sentyyppiset investoinnit, jotka toisivat paljon enemmän työpaikkoja, joilla me saataisiin meidän vihreää siirtymää edistettyä. Sen takia nämä ehdot ovat minusta ihan oleellinen kysymys, ei vain nyt liittyen tähän sähköntuotantoon ja joustoihin, vaan kyllä myös niihin ehtoihin, mitkä liittyvät ympäristöön. Haitat tulee kompensoida, ja haittoja pitää tietysti minimoida mahdollisimman paljon. Minusta yksi oleellinen kysymys on se, että se hukkalämpö, joka sieltä syntyy, todellakin saadaan järkevään käyttöön ja silläkin sitten korvataan sitä nykyistä fossiilista tai polttoon perustuvaa lämpötuotantoa. Sen takia nyt on oikeastaan viimeinen hetki asetella näitä ehtoja, jotta me päästään kuskin paikalle tässä datakeskusbuumissa. Myös on oleellista, että kun meillä on ainakin nyt vielä toistaiseksi niin, että se on kunta, joka sijoittamispaikassa on isossa roolissa, ja totta kai kaavoitus on kunnan monopolissa, niin kyllä kuntapäättäjienkin pitäisi uskaltaa laittaa ehtoja: laittaa ehtoja ekologisesta kompensaatiosta, laittaa ehtoja esimerkiksi puurakentamisesta tai jostain tämmöisestä, niin että varmistetaan, että sitten, jos datakeskus alueelle tulee, niin siinä todella myös huomioidaan ekologista kestävyyttä ja myös esimerkiksi ehtoja siihen sijoittumiseen niin, että hukkalämpö todellakin saadaan hyödynnettyä. Tietysti haaste on se, että kun kunta tietysti siitä saa myös paljon taloudellista hyötyä kiinteistöveron kautta, niin on houkuttelevaa saada näitä investointeja, varsinkin jos ei sitten muun tyyppisiä investointeja ole saatavilla. Siinä nyt tulee tavallaan yksi ristiriita valtion ja kuntien välille, ja tähän pitäisi myös kyetä yhdessä löytämään ratkaisuja, jotta kokonaiskestävyys säilyy. Ei voi olla niin, että kunnat katsovat vain kapeasti omasta näkökulmastaan, vaan tässä pitää pystyä katsomaan myös kokonaisetua. Mutta se on ilahduttavaa, että selvästi nyt on tässäkin talossa ymmärretty, että näitä sääntöjä pitää uskaltaa laittaa, ja toivotaan todella, että hallitus tässä pystyy nopeasti etenemään.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomen sähköntuotanto on entistä sääriippuvaisempaa. Kun se aikaisemmin oli aika lailla ennustettavaa ja tiedettiin, millä voimalaitoksilla tuotettiin ja noin poispäin, niin tuuli ja aurinko ovat tehneet tästä tuotantopuolesta entistä riippuvaisempaa säästä. Voi sanoa, että ennen kulutus oli sääriippuvaisempaa ja pakkaset ja milloin oli aurinkoa ja lämmintä vaikutti paljon, mutta nyt myöskin tämä tuotantopuoli on tässä, ja tämä on tehnyt tästä haasteellisen ympäristön. No, miksi Suomeen nyt sitten näitä datainvestointeja tulee, niin on kaksi hienoa asiaa: meillä on sähkön hinta kohtuullisen edullinen, Euroopan halvimpia, ja sitten meillä on erittäin puhdasta sähköntuotanto. Nämä molemmat tekijät ovat tässä ne meidän kilpailuvaltit. Edustaja Polvinen puhui näistä pienydinvoimalaitoksista, ja ne ovat ratkaisu käytännössä meillä lämmöntuotantoon. Ne eivät ole sähköntuotantoon liittyviä investointeja käytännössä. Ne ovat kuitenkin muutaman kymmenen megawatin hankkeita, jos tämmöisiä moduulisia tehdään. Sitten kun mennään satoihin megawatteihin, silloin voidaan puhua sähköntuotannosta. Ne ovat yleensä lämmöntuotantoon liittyviä asioita. Sitten rajojen yli menevät verkot pitää saada vahvaksi. Ruotsihan on vähän ongelmissa, koska se sisäinen verkko ei ole niin hyvä kuin meillä Suomessa. Norja on erikoisasemassa. Niillä on erityisen hyvä tilanne sen takia, että niillä on paljon vesivoimaa ja se on erittäin säädettävää tuotantoa. Olen kateellinen jopa, että niillä on niin hieno tilanne sen osalta. Sitten niillä on erittäin hyvät tuuliolosuhteet, kun katsoo sieltä Atlantin suunnasta. He saavat tämän pelittämään erittäin hyvin. Niin että kyllä me joudumme kilpailemaan tästä todella paljon, jos näitä hankkeita yleensä lisää tulee, ja niitä varmasti tulee. Uuden ydinvoimalaitoksen rakentaminen on aika pitkässä kaaressa, ja sitten kuka markkinaehtoisesti rakentaa tänne ydinvoimalaitoksen? Mielestäni yhteiskunnan ei pidä sotkeutua siihen markkinaehtoiseen tuotantoon. Sen pitää sitten olla sellainen, että se täällä markkinoilla toimii. Meillä eivät mitkään rahat riitä, jos yhteiskunta rupeaisi ydinvoimalaitostuotantoa tukemaan. Itse kritisoin sitä, että me jouduttaisiin semmoista asiaa tekemään. Meillä on omaa osaamista, jolla me pystytään tätä hyvin hoitamaan. Meillä on hyvä insinööritaito, ja meillä on tämä verkko esimerkillisessä mallissa maailman mittakaavassa. Nyt meidän pitää vain saada nostettua tuotantotasoa ja säädettävyyttä lisää. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö, pienydinvoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Vestman Heikki17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaYmpäristö

Kiitos, arvoisa puhemies! Jos jatkan tuosta edellisestä puheenvuorosta, että mitkä ovat niitä Suomen kilpailukykytekijöitä datakeskusinvestoinneissa: Tietenkin siis viileä ilmasto. Täällä on paljon maata. Meidän pitäisi tosiaan siinäkin kiinnittää huomiota siihen, mihin niitä saa rakentaa. Ja juuri näin, kuten edustaja Polvinen sanoi, että meillä on ylipäätään mahdollista saada verkkoon liittymä — Näinhän ei ole siis Yhdysvalloissa isossa osassa. Keski-Euroopassa ei tällä hetkellä välttämättä pääse verkkoon. — ja tosiaan verkko on laadukas, ja sähkö on myöskin laadukasta. Sitten meillä on paljon valmiita puhtaan energian hankkeita odottamassa vain sitä, että Suomeen investoidaan. Nämä ovat niitä keskeisiä kilpailutekijöitä, joihin tämä lakialoite ei vaikuta heikentävästi. Sen takia minun keskeinen väitteeni on se, että meidän pitää uskaltaa vaatia tiettyjä asioita näiltä hankkeilta. Suomen ei pidä suhtautua sillä tavalla... Kun meillä on nämä hienot asiat, joita monella muulla maalla, länsimaisella maalla, ei ole tarjota kerta kaikkiaan, niin meidän pitää vastineeksi uskaltaa vaatia jotain. Minulta on kysytty, tarkoittaako tämä sitten sitä, että jotkin datakeskusinvestoinnit eivät toteudu Suomessa. Mahdollisesti tarkoittaa. Meidän pitää uskaltaa valita. Meidän pitää valita ne investoinnit, jotka hyödyttävät Suomea. Tosiaan se kriittinen vaatimus on se, että oma sähkö pitää tuoda mukanaan, koska ilman, näin väitän, hyöty ei ole Suomen. No, pohjoismaisista markkinoista sanon sen, että ihan näin yksinkertaisesti se ei mene, että jos tällainen suurkulutusinvestointi toteutuu Ruotsin puolella, että se automaattisesti nostaa sähkön hintaa Suomessa. Me ollaan Suomena yksi hinta-alue, Ruotsissa on useita hinta-alueita, ja sitten täytyy sanoa, että harva oikeasti tietää, mihin suuntaan tämä EUPHEMIA-algoritmi, joka siis laskee sitä, miten sähkö virtaa rajajohtojen kautta tällä pohjoismaisella markkinalla, milloinkin virtaa ja mistä syystä. Eli se mekanismi on hyvin monimutkainen, joka määrää, miten viime kädessä sähkön hinta määräytyy eri hinta-alueilla. Sitten tässä Tanskan mallissa, jonka edustaja Mikkonen nosti esille, on monia hyviä puolia, ja minä toivon, että se on nyt hallituksen valmistelun pohjana, mutta siinä on yksi heikkous, ja se heikkous on se, että Tanskan mallissa rahalla ei saa eikä hevosella pääse. Eli datakeskusten kohdalla Tanskan prioriteettijärjestys ja ne vaatimukset tarkoittavat käytännössä sitä, että datakeskukset eivät tule koskaan pääsemään Tanskassa verkkoon riippumatta siitä, onko niillä sähkö mukana ja kuinka hyödyttäviä ne ovat. Eli se on tarkka paikka, kun mietitään sitä etusijaa, että kuitenkin täytyy Suomea hyödyttävien investointien verkkoon pääsy mahdollistaa. Tämän lakialoitteen kantava ajatus on ollut se, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Kun investoit uuteen sähköntuotantoon [Puhemies koputtaa] ja hyödytät yhteiskuntaa, niin silloin pääset verkkoon.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
Polvinen Mikko17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Vielä tähän energian hintaan. Suomihan kuuluu tähän Nord Poolin alueeseen elikkä pohjoismaiseen sähkömarkkinapaikkaan, ja ajattelen niin, että jos nämä datakeskukset eivät tulisi Suomeen vaan ne tulisivat tälle samalle Nord Poolin alueelle vaikka Ruotsiin tai Norjaan, niin sehän nostaisi siellä Nord Poolissa sitten sitä energian hintaa. Siinä mielessä on tärkeätä käydä keskenään tätä pohjoismaistakin keskustelua, Nord Poolin alueen maitten keskustelua, että minkälaisilla strategioilla ja minkälaisilla ratkaisuilla he ovat ottamassa haltuun tätä datatalouden ja datakeskusbuumin ilmiötä, koska voi olla niin, että jos Suomi näistä kovasti kieltäytyisi — mitä nyt ei tietenkään olla tekemässä järkevien toimijoitten osalta, vaikuttaa siltä — niin mitä sitten nämä meidän kumppanimaamme ovat tekemässä tällä alueella? Näin se vain on, että jos esimerkiksi Ruotsiin tulee vahvasti näitä investointeja, niin kyllä me täällä Suomessa huomataan, että kuluttajan sähkö nousee, joten tämä on enemmän kuin Suomen kokoinen kysymys, vaikka Suomi tämän asian hyvin hoitaisikin. Eihän tämä energiapolitiikka nyt kovin kummoista matematiikkaa kuitenkaan ole, kun sähköstä on kysymys: kyllähän se on kulutus versus tuotanto, ja kysyntä lisää tuotantoa, mutta se pitäisi ottaa haltuun. Olen hämmästynyt siitä, että suomalaisessa keskustelussa ei näitä gigawattiasioita ole tuotu esille niin reippaasti ja piirretty graafeja meille tänne eduskuntaan, jotta olisimme täysin siitä perillä, minkälaisia ennusteita on energiankulutuksesta ja myöskin siitä, minkälaisella vasteella tähän energiantuotantoon vastataan. Jos ajatellaan, että pienydinvoimaloitten mahdollisuus olisi tuossa 8—10 vuoden päästä, että ne olisivat sarjatuotannossa, niin totta on se, minkä edustaja Lyly aiemmin kertoi, että tuotanto ei pysy välttämättä perässä siinä, mitä kulutus olisi, elikkä hinnat tulisivat sitä myöten nousemaan. Mutta kyllä me tänne eduskuntaan enemmän tietoa tästä tarvitaan, ja hyvä, että tämä lakialoite on käynnissä täällä ja tästä keskustellaan. Sitten tuosta kylmästä ilmastosta ja yleensä Suomen houkuttelevuudesta: Suomeenhan datakeskuksia houkuttelee ensinnäkin tämä meidän vakaa sähköverkko. Suomessa on maailman paras sähköverkko, ja kyllä datakeskustoimijat sen tietävät ja pystyvät luottamaan siihen, että suomalainen yhteiskunta on rakentanut vakaan verkon, jota hallitaan Suomessa osaamisella. Lisäksi täällä on osaamista, siis datatalouteen liittyen. Meillä on todellakin vakaa yhteiskunta, ja myöskin tämä energian hinta on Suomessa ollut kohdallaan. Datakeskustoimijoitten kanssa keskustellessa he ovat tuoneet vahvaa viestiä siitä, että eivät he halua hinnan nousevan, He tarvitsevat edullista sähköä. Sen takia järkevät toimijat ovat itse valmiita tuomaan pääomia myöskin energiantuotannon puolelle tai pitkiä sopimuksia energiantuottajien kanssa, jotta Suomessa tätä energiaa on saatavilla jatkossakin edullisesti. Eli se on yhteinen intressi näitten toimijoitten kanssa pitää energian hinta alhaalla niin kuluttajille kuin teollisuuteenkin.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, pienydinvoima, sähkövero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
Mikkonen Krista17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Yhdyn kyllä tähän, että tässä on ollut hyvää, analyyttista keskustelua, ja todellakin me tarvittaisiin sääntöjen luomista näille datakeskusinvestoinneille. Yksi haastehan tässä tietysti on se, että nyt kunnat ovat niitä, jotka tekevät päätöksiä siitä, mihin nämä sijoitetaan, kun sitten taas esimerkiksi sähköverkon kannalta vaikutukset ovat laajempia koko maahan, ja myös se, että nämä eivät välttämättä tavallaan taas sijoitu nyt ollenkaan sellaisiin paikkoihin, missä sitä hukkalämpöä voitaisiin hyödyntää. Tässä tulee monia tämmöisiä ongelmia, joita pitäisi pystyä paljon, paljon paremmin yhteensovittamaan. Sen takia kyllä todellakin tarvittaisiin tämmöinen jonkunlainen datakeskuksiin liittyvä strategia ja selkeitä reunaehtoja ja prioriteetteja näille hankkeille — tosin ei vain prioriteetteja liittyen datakeskukseen, vaan prioriteetteja siihen, minkä tyyppisiä uusia investointihankkeita, vihreän siirtymän hankkeita, ylipäätänsä otetaan sinne verkkoon ja missä järjestyksessä. Tanskahan on tällaista priorisointia tehnyt. Siellä sähkönkäyttäjät on laitettu neljään luokkaan, ja siinä ensimmäisenä ovat tämmöiset normikuluttajat, ja sitten ovat muut käyttäjät, sitten ovat energiavarannot, ja datakeskukset ovat itse asiassa siellä viimeisenä. Minä ajattelen, että kun katsoo sitä keskustelua, mitä käydään Euroopassa tai mitä käydään Yhdysvalloissa liittyen nyt tähän datakeskusbuumiin, niin meidän todellakin on syytä katsoa sinne tarkkaan ja välttää niitä virheitä, mitä siellä on tehty, kun tilanne on monin paikoin nyt päässyt jopa hallitsemattomaksi. Mutta tosiaan oli hienoa täällä kyselytunnilla kuulla, että hallitus on vihdoin herännyt tähän ja on valmis nyt sitten tekemään näitä esityksiä, ja toivon todella, että tähän haasteeseen nyt tartutaan hyvin vikkelästi. Yksi haastehan on myös se, että todellakin meidän kantaverkko on jo nyt monin paikoin tukossa. Tietysti tuolla Itä-Suomessa meidän pitäisi pystyä sitä vahvistamaan, ja siihen liittyen tietysti suunnitelmia on jo olemassakin, mutta sitten kun samanaikaisesti tämä sähkönkulutus kasvaa näin voimakkaasti, mitä nyt ennusteet ovat, niin tietysti haaste tulee myös siinä, miten sitä verkkoa pystytään rakentamaan. Sitten ehkä on hyvä mennä myös niihin juurisyihin. Kyllähän tietysti tämä tekoäly on yksi syy siihen, miksi näitä datakeskuksia tarvitaan, ja se kuluttaa valtavasti sähköä. Sen takia ajattelen, että meidän pitäisi myös miettiä, mihin sitä tekoälyä käytetään. Esimerkiksi meidän laitteissa on automaattiasetuksena, että siellä hakutoiminnoissa tai vaikka joittenkin kuvien suhteen tulee kaikenlaista animaatiota ihan pyytämättäkin. Minusta tällaisistakin asioista pitäisi miettiä, että kuluttaja oikeasti valitsisi, [Puhemies koputtaa] milloin esimerkiksi tekoälyä hyödyntää, eikä niin, että se olisi jotenkin automaattisesti meillä kaikissa laitteissa oletuksena.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olemme kuulleet erinomaisia analyysejä datakeskusbuumista ja datataloudesta edellä. Edustaja Mikkonen analysoi kaikkia niitä yhteiskunnallisia ympäristövaikutuksia, joita datakeskuksilla ja tällä suurella murroksella on. Tässä on kuultu edustaja Polvisen... Ja yhdyn itse asiassa siihen lähtökohtaan, että datakeskukset ovat suomalaiselle yhteiskunnalle mahdollisuus. Ne tuovat työtä, toimeentuloa ja verotuloja Suomeen. Edustaja Lyly analysoi sähköntuotannon mahdollisuuksia. Edustaja Rasinkangas kiinnitti huomiota siihen, mitä tämä datakeskusbuumi voi tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle ja sähkölaskulle, jos tätä ei onnistuta hallitsemaan. Siis toden totta tämän lakialoitteen tarkoitus on ollut tarjota ratkaisu tähän viheliäiseen pulmaan, että Suomen historiassa ei ole koskaan aiemmin näin lyhyessä ajassa sähkönkulutuksen ennustettu kasvavan näin paljon. Siis palaan niihin Fingridin julkaisemiin tietoihin. Fingrid on tehnyt liittymissopimuksia 5 000 megawatin edestä uusille datakeskuksille. Se on kymmenenkertaisesti yhden Loviisan ydinreaktorin teho. Kun tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan siis seitsenkertaisesti, jotta datakeskuksen kulutus voidaan kattaa vuoden jokaisena päivänä ja jokaisena tuntina, niin me voidaan laskea siitä, että tämä 5 000 megawattia — siinä ei ole edes mukana niitä hankkeita, jotka ovat kehityksen alla — vaatii 35 gigawattia uutta tuulivoimaa, siis aivan valtavan määrän uutta sähköntuotantoa. Minä palaan siihen Irlantiin ja Irlannin tilanteeseen. Nimittäin Irlannissa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus ja se osuus maan kokonaissähkönkulutuksesta nousi kymmenessä vuodessa viidestä prosentista yli 20 prosenttiin, siis kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tänä aikana sähkön kuluttajahinta, keskihinta, kaksinkertaistui. Irlannissa sähkö maksaa kuluttajalle keskimäärin 40 senttiä kilowattitunnilta. No, minulle on vastattu tähän, että Suomi ei ole Irlanti, että meillä on sähkö itse asiassa eurooppalaisittain verraten kohtuuhintaista — kyllä on. Ja me ei olla Irlanti, meidän markkinat ovat paremmin yhteyksissä naapurimaihin, ja meillä on paremmat edellytykset rakentaa lisää sähköntuotantoa — kyllä on. Tämän aloitteen tarkoitus on huolehtia, että Suomesta ei tule Irlanti, siis siinä mielessä, että meillä on sitä kohtuuhintaista sähköä ja tämä potentiaali uuteen sähköntuotantoon realisoituu samassa tahdissa kuin kulutus kasvaa. No, sitten tätä aloitetta on haastettu sillä, että eikö kokoomuslainen usko siihen, että sähkömarkkina toimii, siis että sähkönkulutuksen kasvu synnyttää joka tapauksessa uutta sähköntuotantoa. Aivan varmasti uskon, että näin tapahtuu, lopulta. Kuten edustaja Lyly kuvasi, nämä sähköntuotantoinvestoinnit ovat todella pitkiä hankkeita. Jos ajatellaan tällaista ydinvoimainvestointia, se on todennäköisesti yli kymmenen vuotta, senkin jälkeen, kun tämä hyvä hallitus on uudistanut ydinenergiasääntelyn. Sen kymmenen vuoden aikana tämä raju sähkön hinnannousu voi olla Suomen taloudelle todella kohtalokas. Eli tämä aloite huolehtii siitä, että tämä muutos tapahtuu hallitusti ja uutta kulutusta seuraa jatkuvasti uusi sähköntuotanto. Minä ajattelen, että tämä on semmoinen minimiregulaatio, joka me tarvitaan, jotta tätä muutosta pystytään hallitsemaan. No, edellisissä puheenvuoroissa on noussut esille myös tarve priorisoida hankkeita. Orpon hallitus on siis tuomassa, kuten ministeri Multala on kertonut, hallituksen priorisointiesityksen, jossa siis tullaan säätämään niistä kriteereistä, joilla eri hankkeita priorisoidaan, kun verkon kapasiteettia jaetaan. Eli tullaan antamaan etusija sellaisille hankkeille, jotka ovat sähköjärjestelmän ja verkon kannalta mahdollisimman ystävällisiä. Itse toivon, että näissä kriteereissä olisi siis sisällä niitä samoja elementtejä, joita tässä lakialoitteessa on. Eli toisin sanoen sellainen datakeskus, jolla esimerkiksi on säätövoima, saisi etusijan suhteessa sellaisiin datakeskuksiin, joilla ei ole säätövoimaa. Tietenkin sitten tavallisten suomalaisten kannalta kriittistä on se, että kuluttaja-asiakkaat pääsevät joka tapauksessa kärjessä verkkoon, kun siitä rajallisesta verkkokapasiteetista kilpaillaan. — Puhemies, mikä oli tämä aikaraja nyt? [Puhemies: Seitsemän minuuttia!] — Seitsemän minuuttia, no niin, jatkan sitten vielä hetken. Lakialoitetta on haastettu myös sellaisella väitteellä, että tämä vie Suomelta kilpailukyvyn datakeskusinvestoinneista. En pidä tätä siis lainkaan uskottavana sen takia, että Suomessa on jo syntynyt sellaisia datakeskushankkeita, joissa hankekehittäjä on todennut, että ei kannata investoida tähän lyhytaikaiseen säätötarpeeseen eli UPSeihin ja dieselmoottoreihin, vaan meidän kannattaa laittaa sama raha pitkäaikaiseen säätövoimaan ja rakentaa moottorivoimala ja tarjota sitä kapasiteettia sitten markkinoille silloin, kun sitä ei datakeskus tarvitse. Eli tällaisia hankkeita jo kehitetään Suomessa, ja toisin sanoen liiketaloudellisesti ne on käytännössä todettu kannattaviksi. Mutta sitten toinen peruste on tosiaan LUT-yliopiston tuore tutkimus, joka julkaistiin keväällä ja joka on tämän lakialoitteen yhtenä pontimena. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, onko Suomen oloissa teknis-taloudellisesti mahdollista pyörittää datakeskusta off grid eli täysin oman tuotannon varassa vuoden jokaisena tuntina. Tämän tutkimuksen keskeinen johtopäätös oli, että kyllä, se on teknisesti mahdollista ja se olisi vielä taloudellisesti kannattavaa. Eli tässä on myös tutkimustietoa taustalla. — Palaan vielä muihin pointteihin myöhemmin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö, tuulivoima)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitän tämän aloitteen ensimmäistä allekirjoittajaa, edustaja Vestmania, erinomaisesta aloitteesta, jonka olen itsekin saanut allekirjoittaa. Käsiteltävänä oleva lakialoite on merkittävä. Datakeskukset ovat mahdollisuus, mutta niiden sähkönkulutus on valtava. Tämä tarkoittaa sitä, että datakeskuspolitiikka on samalla energiapolitiikkaa. Jos suuret datakeskukset käyttävät olemassa olevaa sähköntuotantoa ilman, että järjestelmään syntyy uutta tuotantoa, perusvoimaa, tai uutta joustokapasiteettia, säätövoimaa, seurauksena voi olla korkeammat sähkönhinnat, kasvavat kustannukset kotitalouksille sekä heikentyvä kilpailukyky suomalaiselle teollisuudelle. Juuri tästä meidän on oltava huolissamme, ja siihen tämä lakialoite antaa ratkaisuja. Aloitteen ydinajatus on yksinkertainen: jos ja kun datakeskus käyttää merkittävästi sähköä, sen tulee myös osallistua ratkaisun rakentamiseen. Aloitteessa esitetään, että suurilta datakeskuksilta voitaisiin edellyttää sähkönkulutusta vastaavaa uutta sähköntuotantoa sekä sähköjärjestelmää tukevaa joustokykyä ennen verkkoon liittämistä. Lisäksi datakeskukset velvoitettaisiin tarjoamaan joustoaan sähkömarkkinoille. Tämä on investointien mahdollistamista kestävällä tavalla. On kaikkien etu, että Suomeen syntyy uusia datakeskuksia, mutta on myös kaikkien etu, että samalla syntyy uutta sähköntuotantoa, uusia energiainvestointeja, uusia akkukapasiteetteja ja uusia ratkaisuja sähköjärjestelmän vakauden turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Tuore Googlen investointi osoittaa meille, että investointien ja energiavastuun yhdistäminen ei ole este investoinneille. Se voi olla jopa kilpailuetu. Suomella on nyt mahdollisuus olla maa, jossa datakeskukset kasvavat mutta tavalla, joka vahvistaa koko sähköjärjestelmää ja tukee huoltovarmuutta. Kannatan esitystä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Aivan aluksi haluan kiittää nyt käsittelyssä olevan lakialoitteen ensimmäistä allekirjoittajaa, edustaja Heikki Vestmania, tästä erinomaisesta lakialoitteesta. Itsekin olen tämän allekirjoittanut. Aloitteessa ehdotetaan lisättäväksi sähkömarkkinalakiin säännökset datakeskusten sähköverkkoon liittämisen erityisistä ehdoista sekä datakeskusten joustavan sähköntuotannon ja kulutusjouston osallistumisesta sähkömarkkinoille. Säännösten tarkoituksena on varmistaa, että sähköjärjestelmän toiminnan kannalta merkitykselliset datakeskukset kattavat sähkönkulutuksensa uudella sähköntuotannolla sekä tarjoavat joustokykyä sähköjärjestelmiin. Aloitteella pyritään turvaamaan sähköjärjestelmän toimintavarmuus, sähkömarkkinoiden häiriötön toiminta sekä sähköenergian kohtuullinen hinta kotitalouksille ja elinkeinoelämälle tilanteessa, jossa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus kasvaa nopeasti lähivuosina. Arvoisa puhemies! Tulen itse pohjoisesta, ja siellä iloitaan suuresti alueelle tulevista investoinneista. Googlen 13 miljardin investoinnista suurin osa osuu Oulun vaalipiirin alueelle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, mikä on hyvä uutinen muun muassa työllistymisen ja talouskasvun kannalta. Ilon ohella ollaan perustellusti huolissaan siitä, miten se vaikuttaa tavallisten ihmisten kotitalouksien sähkölaskuun. Erityisesti huolissaan on syytä olla siitä, kuinka paljon meillä on sähkövoimaa silloin, kun ei paista eikä tuule. Nykyiselläänkin jo nähdään voimakkaita hintapiikkejä, kun sähkön tarve on suurin mutta sääriippuvainen tuotanto ei tuota tarpeeksi sähköä. Yhtiöiltä, jotka tänne haluavat tulla rakentamaan datakeskuksia, tulee vaatia kulutuksensa verran joustavaa, säävarmaa sähköntuotantokapasiteettia. Arvoisa rouva puhemies! Suomen kylmä ilmasto luo Suomesta hyvän investointikohteen, mutta on syytä olla tarkkana, ettei ilo suurista investoinneista muutu kansalaisten sähkölaskun moninkertaistumiseen. Tämän vuoksi kannatan edustaja Vestmanin erinomaista aloitetta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
Lyly Lauri17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on energiajärjestelmä, jonka moni haluaisi: meillä on aika monipuolinen ja puhdas energiatuotanto, ja meillä on kohtuullisen hyvä verkko. Mutta tähän sähköntuotantotarpeeseen ei vastata kovin nopeasti, ja se on meidän isoin ongelma. Meillä on näitä hidastavia pullonkauloja, ja sen vuoksi meidän pitää miettiä tätä, kuinka me selviämme tästä ajallisesti kymmenkunta vuotta. Jos ajattelen niin, että tässä nyt datakeskuksia tulee ja sähköä tarvitaan kahden kolmen vuoden päästä aika paljon — meillä on vuosituotanto jotain 85 terawattituntia, ja ennustetaan, että lähimmän kymmenen vuoden aikana sitä pitäisi kasvattaa kymmeniä prosentteja — niin jokainen ymmärtää, että se ei tapahdu kovin nopeasti energia-alalla. Siellä on kaksi tekijää: Voimalaitosten rakentaminen kestää yleensä kymmenkunta vuotta. Ne ovat pitkiä projekteja, pääomavaltaisia projekteja. Mutta minä sanoisin, että ehkä suurin pullonkaula meillä on näissä sähköverkoissa ja kantaverkon osalta. Siinä luvitusprosessit ja muut tällaiset suunnitteluprosessit vievät todella kauan aikaa, valituksineen puhutaan 7—10 vuodesta, ja sähköä tarvitaan kolmen neljän vuoden päästä. Voi ajatella, että meille tulee tämmöinen gäppi, joka on kolmesta vuodesta seitsemään tai kahdeksaan vuoteen ja jossa meillä on hyvin helposti todella pula sähköstä. Tämä on mielestäni se ongelmakohta tässä meidän järjestelmässä. Itse uskon, että meidän energiajärjestelmä, kun on kysyntää, pystyy kyllä vastaamaan, ja uskon, että tuuli- ja ydinvoima ja muut ovat siellä keskeisiä vaihtoehtoja. On hyvä, että tässä Google-hankkeessa laitetaan ydinvoiman osalta sitä suunnittelua liikkeelle, mutta se ei synny kovin nopeasti. Meillä on esimerkiksi ydinvoimalaitokseen sopivia tontteja. Loviisassa on jo struktuuri ja infra olemassa. Siellä on ostettu tontti, niin että sinne voidaan koska tahansa käytännössä ruveta rakentamaan ydinvoimaa. Hanhikivi on tuolla Keski-Pohjanmaalla, tyhjä tontti, ja niin poispäin. Meillä on tässä mahdollisuuksia, mutta nyt ajattelisin näitä muutamaa vuotta, jotka meillä tässä ovat haasteellisinta aikaa. Tässä mielessä tämän säätövoiman ja muun rakentaminen on tärkeää. Tuulivoimaa pystytään rakentamaan yllättävänkin nopeasti, mutta tämä perusvoima, ydinvoima ja tämäntyyppiset, vie pitkään. Tämä aloite, mikä tässä on, ainakin pistää miettimään, miten niitä hankkeita tehdään, koska nämä ovat miljardiluokan hankkeita. Toivottavasti nämä datakeskushankkeet eivät syö meiltä sitten näitä puhtaan energian teollisuusinvestointeja. Me tarvitaan myöskin niitä. — Kiitoksia.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Henkilökohtaisesti en allekirjoittanut tätä lakialoitetta, mutta tämän lakialoitteen hengessä haluan kuitenkin kiittää edustaja Vestmania siitä, että toi tällaisen lakialoitteen tänne keskusteluun, koska olen itse kokenut, että datatalouteen, datakeskusteollisuuteen, liittyvää keskustelua ei ole tässä salissa käyty läheskään niin paljon kuin olisi kuulunut käydä tähän mennessä. Kuten aiemmin edustaja Mikkonen tuossa kuvasi, hallitus taidettiin vähän housut kintuissa yllättää tämän datateollisuuden kasvun kanssa nyt, kun tämä tuli eteen. Tein jo vuonna 2025 kirjallisen kysymyksen ministerille siitä, milloin tehdään datakeskusstrategia tähän maahan, kuinka me valmistaudutaan tähän datakeskusbuumin tulemiseen, että olemme valmiita sinä päivänä, kun tämä tulee meille eteen. Kyseessähän on siis positiivinen asia: Googlen investointi 13 miljardia euroa. Onneksi näin suuri investointi tuli juuri sieltä suunnasta. Voimme käydä keskustelua yhdysvaltalaisen yhtiön kanssa, joka on globaalisti tunnustettu vastuulliseksi yritykseksi, toimijaksi, vakavaraiseksi. Jos tämä investoinnin suunta olisi ollut vaikka Kiinasta käsin tai muutoin idästä, niin oltaisiin vähän toisenlaisessa tilanteessa. Siinä mielessä tämän mahdollisuuden myötä on hyvä käydä tätä keskustelua. Itse tulen Kajaanista, Kainuusta. Olin maakuntavaltuuston puheenjohtaja viisi vuotta tämän datatalouden nousun aikana, ja meillä on siellä LUMI-supertietokone. Nyt on tulossa uusi yhteiseurooppalainen tekoälytehdas. Meillä on siellä kansallisia supertietokoneinvestointeja ollut tänä aikana. Meille on tullut nyt työn alla oleva XTX, 1,1 miljardia euroa kokonaisinvestointi Kajaaniin datakeskuksen osalta. Googlen investointi 13 miljardia Suomeen, siitä osa myöskin Kajaaniin. Olemme Kajaanissa rakentaneet jo kaukolämpöverkkoon liitännät ja mahdollisuudet siihen, että koko Kajaani lämpiää tällä hukkalämmöllä, mitä datakeskuksista tulee. Se ekosysteemi, mikä sinne on rakennettu, on meidän maakunnan ylpeys. Se on nykyaikaa, se on aivan tämän päivän teollista kärkeä koko maailmassa. Muistan, kun CSC:n toimitusjohtaja sanoi, että on Amerikka ja Kiina ja sitten on Kajaani. Niin se on jatkossakin, mutta tämä järjestys voi vaihtua siinä, miten hyviä me Suomessa ollaankaan. Siinä mielessä voi olla myös maakunnastamme ylpeä. Siitä näkökulmasta haluan sanoa, että kun tämä datakeskusbuumi nyt käynnistyy, niin hallituksen olisi aika riprap-liikkein otettava haltuun tämä kokonaisuus, koska tähän ei yksin liity vain tämä energiapoliittinen kysymys. Tähän kuuluu sähkö, tähän kuuluu tietoliikenne, tähän kuuluvat työvoima, pääomat, maankäyttö, jäähdytys. Tähän kuuluu kiinteänä osana turvallisuus, meidän kansallinen turvallisuus, mahdollinen ulkovaltojen tahto käyttää näitä datakeskuksia omiin tarpeisiinsa tämän asian osalta. Tähän kuuluu osana myös ulkopolitiikkaa. Näin kriittisen infran rakentaminen Suomeen on todella positiivinen asia. Suomeen luotetaan Nato-maana, Suomeen luotetaan alustana investoida näin suuria investointeja kahdessa vuodessa. — On huomioitava, että tämä 13 miljardia oli siis kahdessa vuodessa. Voisin uskoa, että tulevaisuus tuo jotain tullessaan. — Lisäksi tämä mahdollistaa Suomessa vahvan alihankintakentän ja sellaisen osaamisen, mitä voimme viedä myös ulkomaille. Mutta on tärkeää, että voimme valita. On tärkeää, että voimme valita, kenen kanssa me suomalaista tuotettua energiaa käytämme. Kenelle sitä annetaan? Minkälaisia hyötyjä tämä kansakunta saa? Sen takia aiemmin tänään täällä salissa käyty keskustelu, jossa kyselytunnilla ministeri Puisto toi esille, että voisi olla tällainen valintakriteeristö tai mahdollisuus priorisoida näitä datakeskustoimijoita, on mielestäni erittäin tervetullut. Suomalainen sähköntuotanto ei riitä kaikille, mutta on tärkeää valita ne toimijat, joiden kanssa haluamme pelata, joilta Suomi saa parhaan hyödyn. Ja eihän sähkö tähän lopu. Sähköähän voidaan tuottaa, energiaa voidaan tuottaa. Olen tehnyt jo noston siitä, että Suomeen voitaisiin harkita pienydinvoimaloita jokaiseen maakuntaan, niin että ei tarvitsisi vetää noita piuhoja pitkin peltoja ja metsiä, joista maan- ja metsänomistajat ovat olleet osin myöskin näreissään, koska korvaukset niistä eivät ole riittäneet heille eivätkä ne ole olleet kohtuullisia. Eli energiapolitiikka, datakeskustalous, datakeskuspolitiikka, muu teollisuuspolitiikka kiteytyvät tämän asian ympärille voimakkaasti, joten nyt täytyisi valtion nousta niskan päälle, hallituksen niskan päälle tässä asiassa, ja keskustella kuntien, yritysten ja kansalaisten kanssa voimakkaasti siitä, mikä on Suomen näkemys tähän asiaan. Olen keskustellut viimeksi tänään Kainuun kuntien kanssa, ja eteen nousi kysymys siitä, kuinka paljon kunnille tulee tietoa siitä, mitä datakeskukset ovat. Kuulostaa siltä, että kaikkiin kuntiin on tulossa jotain datakeskustoimintaa, ja kuntapäättäjillä on haaveita siitä, että saisi datakeskuksia. Heille ei ole tullut sellaista informaatiota, että he voisivat tehdä näitä päätöksiä kovinkaan selkeästi. Ainakaan hallituksen ja valtion osalta ei ole tullut sellaisia normistoja, joiden mukaan voisi tätä asiaa vahvasti arvioida. Meillä pitäisi olla valtion puolesta koneisto, joka yhdessä arvioisi näitä investointeja kuntien kanssa. Sama kansalaisten kanssa. Nyt kansalaiset kysyvät, riittääkö sähkö. On aika helppo heittää, että no ei riitä ja sähkön hinta nousee, pelotella ensi talvena kaikki siihen, että nyt on niin kallista, kun tämä datakeskusbuumi on päällä, jos vaikka saataisiin joku äänestäjä sitten äänestämään sen takia, kun on kallista sähköä. Nyt olisi tärkeää hallituksen tuoda esille uskottava tarina siitä, kuinka tämä asia hallitaan niin, että ei ole niin kallista sähköä. Myöskin näille yrityksille tulee Suomessa antaa informaatiota siitä, millaista on olla datatoimijoitten alihankkijana, että saadaan uutta tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, uusia yritystoimintoja, jotka palvelevat datakeskustoimijoita, ja saadaan Suomeen nämä työpaikat. Koulutuspoliittisesti täytyy tehdä avauksia siitä, että pääsemme kouluttamaan ihmisiä tälle kasvavalle alalle, mikä mahdollistaa tuhansien, kymmenientuhansien ihmisten työllistämisen. Jos näin yhteenvetona sanon, niin otetaan tämä asia valtiona haltuun. Kiitos, Vestman, tästä aloitteesta siinä mielessä, että nyt keskustellaan tästä lakialoitteesta, mutta myös laajemmin tätä voi nostaa. Otetaan tämä asia haltuun valtiona, niin me pärjätään tämän kanssa. Jos me ajelehditaan tämä mukana, katsotaan sivusta ja reagoidaan perästä, niin välttämättä tämä ei Suomelle ihan parasta tulosta tuo. Olen kyllä tämän datakeskusbuumin kannattaja ja olen iloinen tästä, mutta nyt on valtiolla pelin paikka ja tilaisuus ottaa asia haltuun.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, pienydinvoima, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja
Vestman Heikki17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Ensin kiitos, hyvät kollegat, että olette täällä keskustelemassa tästä asiasta. Kuten edustaja Mikkonen edellä totesi, tämä kysymys datakeskusbuumista ja sen hyödyistä ja toisaalta riskeistä suomalaiselle yhteiskunnalle puhututtaa kansalaisia tällä hetkellä voimakkaasti. Ajattelin, kun en esittelypuheenvuorossani viikko sitten ehtinyt käydä pykäliä läpi, ja koska tämä on lakialoite, haluan nämä pykälät tarkemmin esitellä. Tässä aloitteessahan tosiaan ehdotetaan vastaavanlaisia datakeskusten sähköverkkoon liittämistä koskevia ehtoja kuin Irlanti on omaksunut vuodenvaihteessa omassa regulaatiossaan. Nämä säännökset esitetään lisättäväksi sähkömarkkinalakiin. Tämän ehdotetun sähkömarkkinalain 20 d §:n 1 momentin mukaan kantaverkonhaltijan ja suurjännitteisen jakeluverkonhaltijan sähkönkulutuksen liittämistä koskevissa ehdoissa olisi asetettava sähköntuotantoa ja toimitusta sekä sähköjärjestelmän joustoa koskevia ehtoja datakeskuksille, joiden liittymisteho on vähintään yksi megavolttiampeeria. Näissä ehdoissa olisi varmistettava, että datakeskus kykenee kattamaan koko sähkönkulutuksensa uudella sähköntuotannolla. Tämä on siis perusehto, joka koskee sitä, millaisia liittämisen ehtoja kunkin verkonhaltijan pitää omiin liittämisehtoihinsa ottaa. No, sitten tämän ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan datakeskusta, jonka liittymisteho on vähintään yksi megavolttiampeeria, ei saisi liittää sähköverkkoon ennen kuin datakeskuksella on käytettävissä sen liittymistehoa vastaava uusi sähköjärjestelmän jousto. Momentissa tarkoitettu uusi sähköjärjestelmän jousto voisi koostua joustavasta sähkön tuotantokapasiteetista, kulutusjoustosta ja energiavarastoista, ja sen olisi kyettävä vähintään kahden viikon yhtenäiseen joustoon. Kyse ei ole siis sellaisesta lyhytaikaisesta joustosta, jota datakeskuksilla alan standardin mukaankin käsitykseni mukaan nykyisellään on, vaan todella kysymys on pidempiaikaiseen joustoon kykenevyydestä, joka Suomen sähköjärjestelmän kannalta on se kriittinen kysymys. Tällä joustavalla sähköntuotannolla tarkoitettaisiin nopeasti käynnistyvää ja sähköjärjestelmän tasapainottamiseen soveltuvaa tuotantoa, kuten moottorivoimaloita, kaasuturbiinivoimaloita tai muuta vastaavaa säätövoiman tuotantoa. Pykälän 3 momentin mukaan 2 momentissa säädetyn lisäksi datakeskusta, jonka liittymisteho on vähintään 10 megavolttiampeeria, ei saisi liittää sähköverkkoon ennen kuin datakeskuksella on sähköntoimitussopimus tai omaa sähköntuotantoa, joka lisää uutta sähköntuotantoa Suomen sähköjärjestelmään datakeskuksen vuosittaista sähkönkulutusta vastaavasti. Eli tässä ehdossa on kysymys sähköenergian määrää koskevasta ehdosta, jonka tulisi suurten datakeskusten osalta täyttyä jo verkkoon liityttäessä. Tällä uudella sähköntuotannolla tarkoitettaisiin tuotantoa, jota ei syntyisi ilman datakeskuksen kanssa tehtyä sähköntoimitussopimusta tai datakeskusyrityksen tekemää investointia omaan sähköntuotantoon. Kyse oli siis lisäisestä sähköntuotannosta. Tältä tuotannolta ei edellytettäisi tiettyä tuotantomuotoa, vaan kyse voisi olla esimerkiksi tuulivoimatuotannosta tai ydinvoimasta. Oleellista on, että sähköntuotanto olisi tosiaan nimenomaisesti lisäistä Suomeen. Pykälän 4 momentin mukaan järjestelmävastaava kantaverkonhaltija voisi kieltää datakeskuksen liittämisen sähköverkkoon tietyssä liittymispisteessä, jos tämä on tarpeen sähköjärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden kannalta. Tässä momentissa olisi kysymys siis uudesta toimivallasta kantaverkonhaltija Fingridille, jotta Fingrid kykenee ohjaamaan datakeskusinvestointeja sinne, missä verkossa on kapasiteettia ja toisaalta missä tästä liittämisestä ei aiheudu haittaa verkon tehokkuudelle ja koko järjestelmän toimintavarmuudelle. Aloitteessa ehdotetaan lisäksi säännöstä datakeskusten velvoitteesta tarjota joustava sähköntuotanto tai muu vastaava sähköjärjestelmän jousto ja mahdollinen kulutusjousto sähkömarkkinoille. Eli ehdotetun 65 c §:n mukaan datakeskuksen, jonka liittymisteho on vähintään 1 megavolttiampeeria, olisi tarjottava edellä 20 d §:n 2 momentissa tarkoitettu joustava sähköntuotanto tai muu vastaava sähköjärjestelmän jousto sekä mahdollinen kulutusjousto järjestäytyneelle markkinapaikalle. Puhemies, datakeskukset eroavat useista muista sähkön suurkuluttajista siinä, että niiden sähkönkulutus on varsin tasaista, ympärivuorokautista ja nopeasti kasvavaa. Konesali ei jousta, mikä tarkoittaa, että jonkun muun pitää joustaa. Datakeskustoimijoilla on kuitenkin tekniset mahdollisuudet toteuttaa säätövoimaa, myös kulutusjoustoa tai muuta sähköjärjestelmän joustoa. Ne siis kykenevät hankkimaan uutta sähköntuotantoa ja myös joustoa markkinoilta tai rakentamaan sen itse. Näin ollen niiden erityiskohtelulle on sähköjärjestelmän toimintaan liittyvät objektiiviset perusteet.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensin haluan kiittää edustaja Vestmania tästä lakialoitteesta, joka on hyvin ajankohtainen. Se on itse asiassa tänään vielä ajankohtaisempi kuin viikko sitten, kun tästä samasta aloitteesta aloitettiin keskustelu, joka jäi silloin kesken, sillä datakeskusbuumi todellakin puhuttaa ihmisiä. Toissa päivänä avattiin kansalaisaloite, joka vaatii asettamaan datakeskuksille ehdot ja rajoitukset sähköverkkoon liittymiselle ja toiminnan harjoittamiselle, ja se saa jo viimeistään huomenna, ellei jopa tämän vuorokauden aikana, nuo vaadittavat 50 000 nimeä täyteen. Suomi houkuttelee datakeskuksia edullisen sähkön, kylmän ilmaston ja tilan vuoksi. Datakeskukset kilpailevat muiden investointien kanssa sähkökapasiteetista, ja siksi on ihan perusteltua kysyä, millaisia datakeskuksia, kuinka monta ja millä ehdoilla niitä Suomeen mahtuu. Ei se, että kyselee investointien ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten reunaehtojen perään, tarkoita sitä, että väheksyisi datakeskuksen tuomia työpaikkoja. Kyse on siitä, että meidän pitää itse olla kuskin paikalla, ja tämä on hallitukselta täysin unohtunut. Tuntuu siltä, että datakeskusbuumi yllätti hallituksen housut kintuissa, sillä vielä hetki sitten hallitus helpotti datakeskusten kaavoitusta ja aivan äsken hallitus vielä mietti yritystukia datakeskuksille — hyvä, että niistä sentään älyttiin luopua. Mutta sen sijaan, että nyt seurataan sivusta, kuinka sähkösyöppöjä datakeskuksia syntyy ympäri maata kuin sieniä sateella, on aika tehdä kokonaissuunnitelma ja asettaa reunaehdot datakeskuksille. Edustaja Vestmanin lakialoitteessa halutaan asettaa reunaehtoja yhteen datakeskusten tuomaan haasteeseen, valtavaan sähköntarpeeseen. Rakenteilla ja suunnitteilla olevat datakeskukset ovat nostamassa Suomen sähkönkulutusta aivan merkittävästi jo lähivuosina. Samalle sähkölle on kysyntää, kun teollisuus on irtautumassa fossiilisista. Huoli on noussut myös siitä, riittääkö sähköä kotitalouksille ja muulle teollisuudelle kohtuulliseen hintaan. Siksi vaatimus siitä, että datakeskusten tulisi itse tuottaa tarvitsemansa sähkö, on perusteltu. Uhkana on, että se uusiutuva sähkö, jota on lisättävä vihreän siirtymän läpiviemiseksi, valuukin datakeskusten myötä lisääntyneeseen kulutukseen. Lakialoitteen toinen vaatimus on, että datakeskusten pitää tarjota joustokykyä sähköjärjestelmään. Tämä on niin ikään perusteltu vaade. Ajattelen, että lakialoitteessa esitettyjen vaatimusten lisäksi datakeskusinvestoinneille on syytä laittaa muitakin ehtoja. Itse asiassa näiden sekä lakialoitteen vaatimusten tulisi olla keskustelussa kaikenlaisissa investointihankkeissa. Yksi vaatimus on hukkaenergian hyödyntäminen. Toinen on kysymys sähköverkkokapasiteetin käytöstä. Erityyppisten datakeskusten työllisyysvaikutukset ja niiden tuottama lisäarvo vaihtelevat. Erot näissä voivat olla suuria suhteessa muihin tarjolla oleviin investointeihin. Sen vuoksi pitäisi pystyä priorisoimaan sitä, millaisia investointeja rajalliseen sähköverkkoon liitetään. Nyt tilanne on se, että nopeat syövät hitaat ilman sen kummempaa harkintaa. Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta se ei ole fiksua. Lisäarvoa tuottavien ja pysyviä työpaikkoja synnyttävien hankkeiden tulee olla etusijalla. Datakeskukset vaativat myös valtavasti tilaa. Siksi paras olisi, että ne sijoitettaisiin jo valmiiseen infraan, kuten tyhjentyneisiin tehdasrakennuksiin. Todellisuudessa datakeskuksille on kaavoitettu ympäri maata laajoja alueita pelloille sekä metsiin, jotka hakataan alta pois. On huolehdittava, että luontohaitta jää mahdollisimman pieneksi ja se kompensoidaan täysimääräisesti toisaalla. Nyt viimein on otettava käyttöön maankäytön muutosmaksu, sillä laajoja alueita tuottavaa metsämaata uhkaa hävitä datakeskusten alta. Juuri tänään saimme kuulla, että Googlen epäillään aloittaneen laittomat hakkuut Kajaanissa ja Muhoksella datakeskustyömaille. Ei näin voi toimia. Yhtiöiden on toimittava lakiemme mukaan, ja lakien noudattamisen pitää olla itsestäänselvyys myös datakeskusten rakennustyömailla. Valitettavasti senkin suhteen on ollut ongelmia. Datakeskusten työmailla on ollut epäilyjä työvoiman hyväksikäytöstä. On myös varmistettava, että verot maksetaan Suomeen, ja monikansallisten datakeskusten aggressiiviseen verosuunnitteluun pitää pystyä puuttumaan. Arvoisa puhemies! On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole kestävää tuottaa loputonta määrätä sähköä, vaikka se päästötöntä olisikin. Kaikella energiantuotannolla on ympäristövaikutuksia. Maapallon kestävyyskriisi ei ratkea sillä, että vaihdamme energian uusiutuvaan mutta lisäämme kulutusta entisestään. Tarvitaan neitseellisten luonnonvarojen käytön vähentämistä ja energiansäästöä. Siksi datakeskustenkin osalta tarvitaan kohtuullisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olen työskennellyt energia-alalla kohtuullisen kauan, ja tässä aina unohtuu se, että tämä on ollut aika pitkä kaari, kuinka turpeen käyttö on vähentynyt energia-alalla. Se ei ollut viime hallituskaudella, vaan se on ollut jo pitkään koko ajan vähenevää. Kaikki fossiiliset — kivihiili, maakaasu, öljy — ovat vähentyneet kaukolämmön tuotannossa ja sähkön tuotannossa todella voimakkaasti, myös turve. Jos katsotaan turpeen vähentymistä vuodesta 2010 vuoteen 2025, 15 vuoden aikana, niin se on todella iso kaukolämmön osalta. Sitä käytettiin 2010 noin 19 prosenttia, ja 2025 sitä käytettiin vain 4 prosenttia kaukolämmön tuotannossa. Tämä on ollut aika trendinomainen. Minulla on täällä olemassa diat, mistä näkyy tämä muutos. Sitä ovat korvanneet biomassa, jäte, lämmön talteenotto ja sähkö. Siellä on aika isoja muutoksia tältä osin tapahtunut. Sama kehitys on tapahtunut sähköntuotannossa. Sähköntuotannossa turpeen osuus on ollut 2010 noin 6 prosenttia, kun se 2025 on ollut enää 0,6 prosenttia. Tämä polku on mennyt tässä koko ajan samalla tavalla, ja se ei ole yhden hallituskauden kysymys. Se on ollut useamman hallituskauden kysymys, ja siellä nimenomaan lähtökohta on se, että fossiilisista polttoaineista on muutettu ja sähköntuotanto on tänä päivänä erittäin puhdasta 95-prosenttisesti. Tältä osin voidaan sanoa, että tämä iso kaari on ollut tässä se. Olen itse ollut aikoinaan työn puolesta käymässä sellaisilla turvevoimalaitoksilla, joissa tuotettiin lämpöä ja sähköäkin osittain. Täytyy sanoa, että turpeen hinta meni sellaiseksi, että se ei enää kannattanut jatkossa. Se on ollut ehkä se kaikkein tärkein syy, miksi niitä laitoksia ei ole. Turvetta varmasti pitää käyttää meillä kasvuturpeena ja kuivikkeena, ja kriisi- ja huoltovarmuustilanteessa meillä pitää olla turvetta käytettävissä. Siinä mielessä voidaan ajatella, että tämä puoli on huolehdittava ja sitä sen verran täällä kuitenkin tuottava, että sitäkin pystytään tekemään. Aktiivihiili ja muut tällaiset mielenkiintoiset uudet hankkeet on myös tämän osalta huomioitava. Tässä vähän jää yhdelle hallituskaudelle liikaa kuormaa, kerrotaan tässä, kun tosiasiassa kehitys on ollut viimeiset 20 vuotta samansuuntainen: koko ajan se on vähentynyt. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia ja tämän asian puolesta ahkeroineita, jotka ovat tehneet töitä, että tämä asia tulee tänne eduskuntaan. He ovat myös käyneet täällä eduskunnassa vierailemassa ja tuomassa tietoa tänne paikan päälle meille kansanedustajille. Se on erittäin tärkeää. Turpeen alasajo on osa sitä ideologiapolitiikkaa, mikä vallitsi Euroopassa ja ehkä maailmassakin laajemmin vielä ennen kuin Venäjä teki laajemman hyökkäyssodan Ukrainaan. Uskottiin, että tämä globaali yhteisö on turvallinen ja voimme tehdä maiden välille riippuvuussuhteita, joiden on nyt havaittu olevan venäläisillekin mahdollisuus. Nyt, niin kuin ollaan havaittu, niin Suomi kuin Eurooppakin ovat irtautuneet niistä velvoitteista ja myöskin niistä riippuvuussuhteista, mitä silloin rakennettiin. Olemme tällaisten perusasioitten ääressä, että onko meillä itsellä energiaa tarpeeksi ja mitä energiaa täällä käytetään. Luulisin, että jos olisi tämä tilanne ymmärretty silloin aikanaan, niin koskaan tähän turpeen alasajoon ei oltaisi menty vaan oltaisiin pysytty enemmän omavaraisuudessa. Mutta ajattelin sanoa muutaman sanasen siitä, miten se on vaikuttanut maaseudun elämään, miltä se näyttää väljään asutulla seudulla, kun turvetta on ajettu alas. Maaseutuelinkeinojen alasajo pitkässä jaksossa on ajanut tietenkin meidän maaseudun kunnat ja kylät kovin hiljaisiksi. Hämmästelen sitä, että tämän päätöksenteon aikana näitä sosiaalisia ja alueellisia epätasa-arvoeroja, mitä on syntynyt sen vuoksi, ei ole punnittu silloin tarkkaan. On nähty tämä asia kuten tämä menisi yksin ympäristö edellä, ja niinhän siinä kävikin. Tämän vuoksi esimerkiksi näitten turvetuottajien lapset ja tutut ja kyläläiset ja nuoret eivät ole päässeet näihin perustöihin turvesoilla. Ja niin kuin näemme, nyt ennätyksellisen työttömyyden aikana juuri tällaiset perustyöt, matalan kynnyksenkin työpaikat, olisivat olleet tärkeitä noilla alueilla. Näin nämä meidän väljään asutut seudut näivettyvät. Samaan aikaan, niin kuin tässä aikaisemmin mainittiin, Italian roskaa ajetaan Suomeen — hyvin kyseenalainen harjoitus. Tänä päivänäkin olisi syytä käydä tarkastelemassa tosissaan, mitä siellä tulee mukana. Ainakin mitä Ylen dokumentteihin on uskominen, Italiasta ajetaan pähkinänkuoria Suomeen polttoon, eli poltetaan sellaista materiaalia, jota ei nyt välttämättä Suomeen tarvitsisi tuoda ihan vaihtotasettakin ajatellen ja myöskin omavaraisuutta ajatellen. Joten pitkäksi meni, sanotaanko näin. Turpeella olisi nyt ollut tässäkin asiassa paikkansa. Huoltovarmuuskysymyksenä turve on erittäin tärkeä. Tämä asia tietenkin menettää merkitystään koko ajan, kun ajamme alas näitä voimalaitoksia, joissa turvetta poltetaan. Sekin on valinta. Hämmästyttävää toki on, että tämä sama meininki jatkuu. Nimittäin elokuussa edustaja Viljanen toi esiin, että osa Suomen huoltovarmuusvarastossa olevasta viljastakin on tuotu ulkomailta. Eli emme ole vielä välttämättä oppineet tarpeeksi tästä turpeen alasajostakaan, sen omavaraisuuden merkityksestä, kun tämä hallitus jatkaa samanlaisia harjoituksia myös huoltovarmuusviljan kanssa. Turve on kuitenkin pala suomalaista energiapolitiikkaa, ja turve olisi ollut tärkeä tässä paletissa, myöskin lämmityskäytössä, tulevaisuudessa tämän kaiken energianvajauksen osalta, mikä meillä tulee eteen näitten datakeskusten ja muiden energiaintensiivisten investointien kautta. Joten minun mielestäni tämä turpeen säilyttäminen sellaisena kuin se aikoinaan oli, olisi ollut tämän maan etu ja sille olisi ollut tarvetta tänäkin päivänä.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Turvetta ei olla kieltämässä, tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Siksi kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole mutkatonta. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, eikä Suomi voi kansallisesti irrottaa yhtä polttoainetta järjestelmästä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monille alueille suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta erittäin tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu — turpeen puolesta tai sitä vastaan — vaan Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkön hinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Ensimmäiseksi kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia. Tein itse vuonna 2021 toimenpidealoitteen, jossa vaadin silloisen turpeen energiaveron kiristyksen perumista sekä turpeen julistamista uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Seison yhä tänä päivänä tuon aloitteeni takana, ja olen pitänyt turveasiaa esillä tarpeen tullen. Henkilökohtainen näkemykseni ei ole muuttunut eikä tule muuttumaan. Pidän erittäin tärkeänä, että puhun asiasta täällä tänään. Tärkeä osa tätä kokonaisuutta on se, mikä tässäkin aloitteessa tuodaan ilmi, että turve täytyisi saada eroon Euroopan unionin päästökaupasta, sillä pelkkä uusiutuvaksi luokittelu tai energiaveron peruminen ei enää riitä. Vastuuttoman politiikan lopputuotteena määrätyt päästökauppamaksut ovat turpeesta todella suuret. Minä haluan — ja voi voi, meitä on Pohjanmaalla paljon — että turve on jatkossakin osana meidän omaa energiapalettiamme, mielellään entistäkin suurempana, sanoisin. Itse olisin henkilökohtaisesti milloin vain valmis tuplaamaan turvetuotannon Suomessa. Meillähän oli parhaina aikoina suomalaisessa energiaturvekäytössä noin 0,7 prosenttia luonnonvaraisista soista, kun samanaikaisesti suojeltuna on 12 prosenttia. Tuolloin vuosia sitten olin jo sitä mieltä, että turvetuotanto olisi pitänyt kohottaa jonnekin 1,4 prosentin tasolle, niin että meillä olisi raaka-ainetta ollut myydä asti. Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa tämä olisi ollut tällekin päivälle oiva apu. No, mieluummin minä joka tapauksessa kotimaista turvetta poltan kuin italialaisten jätteitä ja kallisarvoista tukkipuuta, jota tänä päivänä ajetaan turpeen tilalle — siis voi järjettömyyden päiviä. Minun täytyy tämä sanoa ääneen. Arvoisa puhemies! Viime kaudella, kun turvetuottajat kävivät vierailulla eduskunnassa, muistan hyvin, miten he ojensivat minulle turvetta täynnä olevan ämpärin. Tuossa ämpärissä lukee seuraavat faktat: turve on sataprosenttisesti uusiutuva luonnontuote, elintärkeä kasvualusta kotimaisten kasvisten ja vihannesten viljelyssä, korvaamaton kotieläinten kuivike ja ainoa kotimainen huoltovarmuuspolttoaine, joka säilyy varastoituna vuosikausia. Siinä lukee myös hyvin suurilla kirjaimilla: ”turve uusiutuvaksi”. Tuo ämpäri on muuten yhä työhuoneessani tallessa. Lupasin silloin, että istutan siihen jonkun krysanteemin kasvamaan. Tämä on jäänyt tekemättä, mutta nytpä lupaankin, että tämän lupaamani toimenpiteen teen. Nimittäin kun se turve on siellä useita vuosia ämpärissä ollut työhuoneessani, niin se on niin tömäkkää kasvualustaa, että jos minä menen nyt ja istutan siihen jotain, niin kyllä kuulkaas kukkii. Tämäkin kertoo turpeen mainiosta tehosta. Arvoisa puhemies! Punavihreät ajoivat turvealan ahdinkoa viime kaudella. Siitähän ei pääse yli eikä ympäri. He kiristivät turpeen verotusta ja lopuksi maksoivat romutuspalkkioita turvekoneista. Kyllä minä mietin, kuinkahan paljon maaseudulta mahtoikaan mennä työpaikkoja suoraan sanottuna ideologisen vihervasemmistolaisen höpöhöpönassupolitiikan aikaansaaman turpeen alasajon johdosta. En tiedä mitään niin vastuutonta kuin se, että jollakin tämän talon päätöksellä ajetaan joku elinkeino alas sellaisessa tilanteessa, kun katsomme, missä tänä päivänä ollaan. Viime kaudella ei ollut sen parempaa eikä sitä edellisellä, eikä muuten tule olemaan seuraavallakaan kaudella. Tässä ollaan aika lailla pakon edessä elämässä nyörit kiinni, mutta tässä nyt mennään. Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite kertoo kansan tahdon. Itse olen tästä kansalaisaloitteesta sataprosenttisesti samanmielinen ja pidän sitä hyvin tärkeänä. Jos tämä aloite ei nyt jostain syystä mene läpi, niin toivon todellakin seuraavaan hallituspöytään viisasta oikeistopolitiikkaa tukemaan turpeen asemaa Suomessa, jotta saadaan asia edes joskus tulevaisuudessa korjatuksi. Vielä lopuksi haluaisin sanoa, että turvetuotanto on — kuten on varmasti miljoonaan kertaan mainittu — energiahuoltovarmuudelle hyvä mutta lisäksi myös todellinen mahdollisuus Suomelle, eikä meillä ole varaa jättää yhtään ainutta kiveä kääntämättä jokaisen maaseudun elinkeinon eteen. Meidän on tehtävä sellaisia politiikkatoimia, että turvetuotannon jatkuvuus taataan. Se jos jokin on isänmaallinen, kauaskantoinen ja vastuullinen teko. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia tärkeän asian nostamisesta. Aloitteessa halutaan turpeelle vahvempi asema energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa: halutaan määritellä se Suomessa uusiutuvaksi ja vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa sen päästökauppakohteluun. Miksi Suomi luopuisi omasta luonnonvarastaan, kun energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet keskiöön? Turve on ollut vuosikymmeniä osa energiahuoltoa, työllistänyt maakunnissa ja pitänyt rahaa Suomessa. Turvetta tarvitaan myös kasvualustoihin ja kuivikkeisiin, joille ei ole mitään järkevää kotimaista korvaajaa samassa mittakaavassa. Energiaturpeen alasajo on vaarantanut myös muun turvetuotannon. Kun koneisto, tuottajat ja osaaminen katoavat, tuotantoa ei saa takaisin hetkessä. Kotimainen varastoitava ja Suomessa tuotettava turve ei ole riippuvainen ulkomaisista toimitusketjuista. Nykyinen hallitus on jo korjaamassa tilannetta: kymmenen miljoonaa euroa huoltovarmuusvarastointiin tänä vuonna ja uusi tukimalli vuodesta 2027. Pelkkä uusiutuvaksi määrittely Suomessa ei poista turvetta EU-päästökaupasta. Siksi on keskityttävä käytännön vaikutuksiin. Turve ansaitsee arvonsa takaisin, ja on hienoa, että tämän kansalaisaloitteen myötä asia on saatu jälleen julkiseen keskusteluun. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Olen jo yhden puheenvuoron tästä asiasta käyttänyt, mutta koska aihe on niin tärkeä, niin käytän vielä toisen. Kannatan tätä kansalaisaloitetta ja sen tavoitetta turpeen aseman palauttamisesta suomalaisessa energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Turve on kotimainen luonnonvara, jota voidaan tuottaa Suomessa, varastoida pitkäksi aikaa ja käyttää silloin, kun sitä todella tarvitaan. Se ei ole riippuvainen tuontilaivoista, rajanylityspaikoista eikä ulkovaltojen poliittisista päätöksistä. Juuri tällaisia voimavaroja Suomen kaltaisen pohjoisen ja pitkien etäisyyksien maan pitäisi vaalia. Turve ei ole Suomelle tärkeää ainoastaan polttoaineena. Kuiviketurvetta tarvitaan eläintilojen eläinten hyvinvointiin, hygienian ja tautiturvallisuuden ylläpitämiseen. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, taimituotannossa ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Energiaturve puolestaan toimii kaukolämmön, sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä varavoiman polttoaineena. Turve on myös erinomainen seospolttoaine, joka parantaa monien lämpölaitosten toimintavarmuutta. Materiaalina turve on vailla vertaansa, se on Suomen soilla kasvava huippuaine. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin Marinin hallituksen aikana poliittisia ratkaisuja, joilla turveala ajettiin hyvin lyhyessä ajassa alas. Yrityksiä lopetettiin, koneita myytiin, työpaikkoja menetettiin ja vuosikymmenten aikana rakennettua omaisuutta hävitettiin. Perheiltä vietiin leipä pöydästä. Pidän tätä politiikkaa kansallisen edun vastaisena ja suoraan sanoen epäisänmaallisena. On täyttä hulluutta tehdä Suomesta entistä riippuvaisempi ulkomaisista polttoaineista ja samalla hävittää omaa varastoitavaa ja käyttövarmaa energiantuotantoa. Maailma on muuttunut: Euroopassa käydään sotaa, geopoliittiset jännitteet kasvavat, ja energian saatavuuteen liittyvät riskit ovat todellisia. Huoltovarmuutta ei rakenneta vasta kriisin alettua. Silloin ei enää hankita tuotantokoneita, kouluteta osaajia tai avata turvetuotantoalueita. Valmius on säilytettävä rauhan aikana. Nyt on korkein aika palauttaa tämä maallemme tärkeä valmius ja elinkeino. Arvoisa puhemies! Turpeen energiakäyttö on palautettava Suomessa vähintään samalle tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen aikana toteutettua turvealan alasajoa. Samalla on palautettava toimiva tuotantoketju, riittävät turvevarastot ja kotimainen yrittäjyys. Tämä voidaan tehdä vastuullisesti. Tuotantoa voidaan kohdentaa jo ojitetuille ja aiemmin käytössä olleille alueille, huolehtia vesistöjen suojelusta sekä velvoittaa alueiden asianmukaiseen jälkikäyttöön. Ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa sitä, että Suomi riisuu itsensä omista varmuusvarastoistaan ja tuotantokyvystään. Suomen tulee käyttää kaikki kansallinen liikkumavaransa, vaikuttaa määrätietoisesti EU:n päästökauppasääntelyyn ja lopettaa kotimaisen turpeen perusteeton syrjintä. Arvoisa puhemies! Turve on osa Suomen energiaomavaraisuutta, maataloutta, ruuantuotantoa ja kriisinkestävyyttä. Siksi kannatan tätä kansalaisaloitetta ja vaadin, että turveala nostetaan takaisin jaloilleen. Kansakunta, joka vapaaehtoisesti hävittää omat voimavaransa, tekee vakavan virheen. Suomen on pidettävä huolta omastaan sinivalkoisin värein. — Kiitoksia. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite turpeen puolesta on täsmälleen asian ytimessä. Turvetta koskevassa sääntelyssä ilmastohulluus eli ideologia on ajanut terveen järjen edelle. Kansalaisaloitteessa esitetään, että turve siirrettäisiin uusiutuvien veroluokkaan ja että huoltovarmuuslakiin turve määriteltäisiin strategiseksi kotimaiseksi ja uusiutuvaksi varmuusenergialähteeksi. Turve on käytännössä uusiutuvaa, koska sitä muodostuu koko ajan lisää. Lisäksi Suomessa turvetta muodostuu koko ajan enemmän kuin sitä nostetaan. On siis täysin pähkähullua, ettei sitä ole pystytty luokittelemaan uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Turvetta tarvitaan sekä energiakäyttöön että paljon muuhunkin, kuten turvallisen ja puhtaan suomalaisen ruuan tuotantoon. Turpeen saatavuus kaikkeen muuhun välttämättömään on täysin riippuvaista siitä, että energiaturpeen nostaminen on kannattavaa. Siksi kyse ei ole vain siitä, kuinka suuri osa Suomen lämmöntuotannosta on turpeesta. Se on vain yksi osa, mutta juuri se elintärkeä osa, turpeen säilyttämisen kokonaisuudessa. Olen jättänyt jo aiemmin eduskunnalle toimenpidealoitteen turveveron poistamisesta sekä SGEI-järjestelyn valmistelemisesta. Hallitus on ryhtynyt toimiin turpeen huoltovarmuusroolin vahvistamiseksi. Toisessa lisätalousarviossa Huoltovarmuusrahastolle myönnettiin kymmenen miljoonaa euroa turpeen varmuusvarastointiin, ja uusi turpeen tukimalli on nyt valmisteilla. Arvoisa puhemies! Kiitos tämän toimenpidealoitteen tekijöille ja allekirjoittajille. Tämä kannattaa nyt käsitellä valiokunnassa huolellisesti. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja miehet! Keskustelimme jo viime kerralla, tai silloin ekalla kerralla, tästä asiasta, ja silloin toin esiin sen, mitä Natossa, siellä Naton johdossa, ajateltiin energiasta. Silloin toin esiin sen, että Suomenkin tulee varautua yhtä hyvin energiaan kuin myöskin sotilaallisesti siihen kriisiin. En malta olla lukematta, kun tässä on Maaseudun Tulevaisuuden lehtileike, jossa kerrotaan — olen kyllä tiennyt tämän jo pitkään — että kainuulaiset turvekoneet käyvät nyt kaupaksi Ukrainaan: ”Suomalainen yritys on vienyt tuotteitaan Ukrainaan Vuokatista jo yli viiden vuoden ajan. Sotatila on rajoittanut Ukrainassa energiansaantia, kun esimerkiksi kivihiiltä on jäänyt sotatoimialueelle. Teollisuuden energiantarve kuitenkin säilyy, ja maassa turvaudutaan nyt muihin kotimaisiin energiamuotoihin. Yhdeksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi on noussut turve. Tämän myötä myös turvekoneiden kysyntä maassa on lisääntynyt. Aluksi yritys vei maanmuokkaukseen murskausjyrsimiä, mutta sittemmin kauppaa on käyty myös muista yrityksen valmistamista koneista. Tänä vuonna solmittiin ensimmäinen isompi yksittäinen sopimus turvekoneiden viemisestä Ukrainaan.” En tiedä, toivottavasti talousvaliokunnan jäsenet näitä asioita ja näitä puheita, mitä täälläkin on pidetty, tutkivat läpi ja ymmärtävät sen, että meillä on käsissämme tämmöinen valmis konsepti energian turvaajaksi ja sitä ei kannata hävittää. Tämä asia ei saa — mitenkähän minä nyt muotoilisin nätisti — siellä ympäristöministeriössäkään purjehtia vastatuuleen, vaan pitäisi myötätuoleen mennä ja todeta, että meillä on valmis konsepti tähän, jos tilanne kriisiytyy. Mutta sitten toinen, ihan yhtä tärkeä asia. En muista, puhuinko tästä kasvu- ja kuiviketurpeen tuotannosta viimeksi — olen jo puhunut niin monelta kantilta tästä asiasta. Tästä on tullut myös tämmöinen tiedote: ”Kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa ruokahuollon turvaamiseksi yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto, Kauppapuutarhaliitto, Pihvikarjaliitto, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita. Myös tutkijat ovat tunnistaneet järjestöjen huolen. Luonnonvarakeskuksen laatiman kuivike- ja kasvualustatuotannon tiekartassa todetaan, että luvituksen sujuvoittamistoimet ovat kiireellisiä ja että ilman toimenpiteitä kuivike- ja kasvuturpeen saatavuus uhkaa puolittua jo vuoteen 2028 mennessä, toteaa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä.” Tämä on meidän ruuantuotannolle erittäin tärkeä materiaali. Turpeen antiseptiset ominaisuudet ja sen happamuus pitävät eläimet terveinä: broilerit, naudat, lehmät, siat. Tämä on näistä hyvin monille käytössä. Minuun otti yhteyttä yksi turveyrittäjä, joka on kuljettanut turvetta tiloille, ja hän kertoi, että isoimmilla tiloilla kosteana aikana menee kuiviketurvetta jopa 1 000 kuutiota kuukaudessa. Normaaliaikana sinne menee noin 600—650 kuutiota — sinne ajetaan viikoittain yksi täysperävaunu kuiviketurvetta. Luken ihmiset ovat tunnustaneet sen, että kuiviketurvetta ja kasvuturvetta ei voi korvata millään, tai ehkä se voidaan korvata jollain muulla, mutta ne kustannukset ovat sitten moninkertaisia. Tämä on meidän kotimainen tuote, joka meillä turvaa antibioottiresistenssin, ja meidän pitää tästä pitää kynsin ja hampain kiinni. Uskon, että olen nyt tämän asian puolesta niin paljon puhunut, että kukaan ei tule ainakaan minua syyttämään siinä vaiheessa, kun kaupasta on naudanliha loppu tai vihreät eivät saa salaattiansa. Toivoisin, että jossakin vaiheessa lamppu syttyisi edes hallituspuolueen kaikilla jäsenillä. — Kiitoksia. [Kaisa Garedew: Just näin, hyvä puhe!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kyseessä olevalla hallituksen esityksellä toteutetaan välttämättömät ympäristörikosdirektiivin edellyttämät velvoitteet. Euroopan komissio antoi ehdotuksen uudeksi ympäristörikosdirektiiviksi vuoden 21 lopussa, ja uudella direktiivillä korvataan vanha, vuonna 2008 annettu ympäristörikosdirektiivi. Ehdotus sisältää rikosoikeuden alalla uudenlaista ja pitkälle menevää sääntelyä esimerkiksi seuraamusten osalta. Lopullinen direktiivi annettiin huhtikuussa 2024, ja se velvoittaa säätämään rikokseksi tietyt aineellisen ympäristölainsäädännön vastaiset teot. Tässä direktiivissä on kyse pelkästään kriminalisoinneista, aineellisen lainsäädännön sisällöstä on päätetty muissa yhteyksissä. Direktiivi edellyttää siinä määritellyille rikoksille nykyistä ankarampaa seuraamustasoa. Joltakin osin myös rangaistavuuden ala laajenee. Direktiivi myös edellyttää, että siinä määritellyt rikokset tulevat oikeushenkilön rangaistusvastuun piiriin, jolloin niiden rangaistavuudesta on säädettävä rikoslaissa. Direktiivin johdosta rikoslain ympäristön turmelemista koskevaa pykälää ehdotetaan täydennettäväksi uusilla tekotavoilla. Näitä ovat erityisesti eräät jätteitä koskevan lainsäädännön vastaiset teot, EU:n kemikaaleja ja muita haitallisia aineita koskevien asetusten vastainen markkinoille saattaminen, eräät säteilylain ja uuden ydinenergialain vastaiset teot sekä ympäristön muuttamiseen ryhtyminen ilman laissa edellytettyä lupaa tai suunnitelmaa niin sanotussa yva-laissa tarkoitetun hankkeen toteuttamiseksi. Ympäristön turmeleminen edellyttää, että kyseessä oleva teko on luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa esimerkiksi ympäristön pilaantumista. Luonnonsuojelurikosta koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi tekotavoiksi luonnonsuojelulainsäädännön vastainen luontokohteen myytäväksi tarjoaminen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa koskevan niin sanotun CITES-asetuksen vastainen eräiden kohteiden maahantuonti. Lisäksi luonnonsuojelurikoksena säädettäisiin rangaistavaksi oikeudeton Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella olevan alueen suojelun perusteena olevan luontodirektiivissä tarkoitetun eläinlajin yksilön tai yksilöiden häiritseminen siten, että se haittaa merkittävästi lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä tai saavuttamista. Uudet jäterikosta ja törkeää jäterikosta koskevat rangaistussäännökset koskisivat vaarallisia jätteitä koskevia laittomia tekoja, kuten vaarallisen jätteen käsittelyä ilman ympäristönsuojelulaissa edellytettyä lupaa pois lukien tilanteet, joissa jätteen määrä on vähäinen. Lisäksi mainitut pykälät koskisivat EU:n niin sanotun jätteensiirtoasetuksen ja niin sanotun aluskierrätysasetuksen vastaisia tekoja, kuten jätteen kansainvälistä siirtämistä ilman asiaa koskevan viranomaisen hyväksyntää sekä aluksen siirtämistä purettavaksi muualle kuin hyväksyttyyn aluskierrätyslaitokseen. Ilmakehän heikentämisenä ja törkeänä ilmakehän heikentämisenä rangaistavaa olisi esimerkiksi otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonepäästöjen päästäminen ympäristöön, niiden käyttäminen, tuonti ja vienti näitä koskevan EU-lainsäädännön vastaisesti. Uudet ympäristöä vaarantavan tuotteen markkinoillesaattamisrikosta ja sen törkeää tekotapaa koskevat säännökset koskisivat ympäristön suojelemiseksi annetun EU-lainsäädännön vastaista ympäristöä vaarantavan tuotteen saattamista markkinoille esimerkiksi ilman laissa edellytettyä lupaa tai nimenomaisen kiellon vastaisesti. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi metsäkatorikoksesta ja törkeästä metsäkatorikoksesta. Näissä pykälissä säädettäisiin rangaistavaksi se, että EU:n niin sanotun metsäkatoasetuksen mukaisen nimenomaisen kiellon vastaisesti esimerkiksi saatetaan markkinoille asetuksessa tarkoitettu tuote tai hyödyke. Näiden uusien perustekomuotoisten tekojen rangaistusasteikoksi ehdotetaan sakosta kahteen vuoteen vankeutta. Rikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen edellyttäisi tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Törkeiden tekomuotojen rangaistusasteikot olisivat vankeutta neljästä kuukaudesta viiteen vuoteen, ja ne olisivat rangaistavia ainoastaan tahallisina rikoksina. Esitykseen sisältyy myös ehdotus uudesta vieraslajirikoksesta ja sen rangaistussäännöksestä. Vieraslajirikoksena rangaistavia olisivat eräät EU:n niin sanotun vieraslajiasetuksen sekä vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain vastaiset teot, kuten laiton haitallisen vieraslajin ympäristöön päästäminen, kasvattaminen tai viljeleminen. Rangaistavuus edellyttäisi, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa vahinkoa ympäristölle tai kuoleman tai vakavan vamman tai vakavan sairauden ihmiselle. Direktiivi edellyttää hyvin ankaraa enimmäisrangaistusta sellaisille tahallisille teoille, jotka aiheuttavat erityisen vakavia ympäristövahinkoja. Tämän velvoitteen täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan uutta ympäristön tuhoamista koskevaa rangaistussäännöstä, jonka rangaistusasteikko olisi yhdestä vuodesta kahdeksaan vuoteen vankeutta. Lisäksi ehdotetaan, että ympäristön tuhoaminen lisättäisiin niiden rikosten joukkoon, joiden ilmoittamatta jättäminen olisi rangaistavaa törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisenä. Niin ikään säädettäisiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä ympäristön tuhoamisesta, jonka asteikko olisi yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Lisäksi direktiivin velvoitteiden johdosta ympäristörikoksia ja luonnonvararikoksia koskeviin rikoslain lukuihin lisättäisiin uudet soveltamissäännökset. Niiden mukaan viranomaisen myöntävän luvan nojalla toimiminen rinnastettaisiin ilman lupaa toimimiseen esimerkiksi silloin, kun lupaviranomaista on erehdytetty. Direktiivi sisältää oikeushenkilölle määrättävän sakon osalta täysin uudenlaista sääntelyä, mikä edellyttää asiaa koskevan kansallisen sääntelyn muuttamista. Direktiivin velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan, että oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevassa rikoslain 9 luvussa säädettäisiin erityisestä yhteisösakon asteikosta direktiivin velvoitteita täytäntöönpanevien rikosten osalta. Ehdotetut lait on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaatteen laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi ja eräiksi muiksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan, että työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaate, niin kutsuttu VILMA-periaate, laajennettaisiin koskemaan Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan palveluksen piiriin kuuluvien henkilöiden eläketurvaa sekä Ahvenanmaan julkisen sektorin eläkkeitä koskevan maakuntalain mukaisesti vakuutettujen henkilöiden eläketurvaa. Viimeisen eläkelaitoksen periaatteella tarkoitetaan, että viimeinen eläkelaitos toimii eläkehakemuksen ratkaisevana eläkelaitoksena eli antaa yhden yhteisen päätösyhdistelmän eläkkeenhakijan kaikista VILMAn piiriin kuuluneiden eläkejärjestelmien eläkkeistä. Ahvenanmaa ja Suomen Pankki ovat toivoneet VILMA-menettelyyn liittymistä. Ahvenanmaan maakunnan eläketurvan toimeenpanon siirtymisestä Kevalle, eläkemenojen maksusta ja Kevan kustannusten korvauksesta säädetään tasavallan presidentin Ahvenanmaan itsehallintolain 32 §:n nojalla sekä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen suostumuksella annetussa, eräiden Ahvenanmaan maakunnan palveluksessa olevien henkilöiden eläketurvan hoitamista koskevassa asetuksessa, joka tulee voimaan 1.1.2027. Ahvenanmaa muuttaa omaa maakuntalakiaan samassa aikataulussa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu lakiesitys on pitkälti eläketekninen. Esityksen tavoitteena on sujuvoittaa eläkepäätöksen hakemista ja yksinkertaistaa eläketurvan toimeenpanoa. Esityksellä ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen eikä eläke-etuuksiin. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkealan toimijoiden tietojensaantioikeuksia koskevaa säännöstä muutettaisiin, sillä työeläkejärjestelmä siirtyy vastaanottamaan eläke- ja etuusasian toimeenpanossa tarpeelliset terveydentilaa koskevat tiedot sähköisesti 1.1.2027 Kelan Kanta-palvelun kysely- ja välityspalvelun kautta. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkevakuutusyhtiöistä annettuun lakiin lisättäisiin säännökset eläkeasioiden neuvottelukunnasta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen nimi muutettaisiin Melaksi. Lisäksi ehdotetaan, että Merimieseläkekassa voisi käyttää nimestään lyhennettä MEK. Lisäksi Merimieseläkekassan valtuuskunnan kokouksen koollekutsumissäännöstä nykyaikaistettaisiin siten, että vaatimus kokouskutsun lähettämisestä kirjattuna kirjeenä poistettaisiin ja kokouskutsu voitaisiin lähettää sähköpostitse tai postitse. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
Kallio Vesa17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteEnergiaYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Se huhu oli aivan paikallaan. — Tosiaan myös oman eduskuntaryhmän puolesta kiitokset tästä esityksestä. Tässä tulee varmaan toistoa, mutta ne, jotka eivät seuraa koko keskustelua, voivat sitten näistä myöhemmin tätä seurata. Tosiaan tämän lakimuutoksen myötä tupakoinnin kieltäminen ei enää edellyttäisi kunnan päätöstä. Esityksellä helpotettaisiin siten asuntoyhteisöjen mahdollisuutta kieltää tupakointi omalla päätöksellään. ”Tupakointikiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansapua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin.” Itselläni on tuossa Pitäjämäessä vuokra-asunto, ja jos on parvekkeen ovi auki, niin ei tarvitse kellosta katsoa, paljonko kello tiettyyn aikaan on, koska sieltä alkaa tulla tätä savua, ei nyt kovin häiritsevästi mutta kuitenkin. ”Tupakoinnin kieltäminen asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä.” Arvoisa puhemies! Kun tämä tulee nyt ympäristövaliokuntaan ja olen siellä jäsenenä, niin kävin näitä lausuntopalautteita vähän läpi. Esityksessä annetuissa lausunnoissa otettiin kantaa ennen kaikkea ehdotuksiin helpottaa tupakoinnin kieltämistä ja kieltää eräät kannabinoidit tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Valtaosa lausuntojen antajista kannatti sääntelyehdotuksia. Niiden nähtiin vähentävän terveyshaittoja, joita ympäristön tupakansavulle altistumisesta aiheutuu, nopeuttavan ja sujuvoittavan tupakointikieltojen toimeenpanoa asuntoyhteisöissä ja keventävän kuntien työtaakkaa. Monissa lausunnoissa kannatettiin sinänsä sitä, että tupakoinnin kieltämistä asuntoyhtiöissä helpotetaan, mutta pidettiin silti parempana vaihtoehtona sitä, että tupakointi asuntoyhtiöissä tai ainakin asuntojen parvekkeilla kiellettäisiin suoraan laissa. Tupakointikiellon säätäminen lakiin nähtiin tehokkaampana vaihtoehtona etenkin lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien terveyden suojelemiseksi. Se nähtiin myös parempana eri asumismuodoissa elävien henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tupakointikieltojen johdonmukaisuuden kannalta, koska huoneenvuokralakia oltiin säätämässä — ja ollaan jo nyt säädetty — siten, että tupakointi vuokra-asunnossa on sallittua vain vuokranantajan luvalla riippumatta siitä, milloin vuokrasopimus on solmittu. Moni lausunnonantaja olisi toivonut, että asuinyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta ilman ehtoja ja lakiin nyt tulevia edellytyksiä. Monet viranomaiset ja järjestöt lausuivat kannattavansa sitä, että 79 §:ään ehdotettu sääntely koskisi myös sähkösavukkeiden käyttämistä. Eräiden kannabinoidien kieltämistä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kannatettiin lausunnoissa hyvin laajasti. Arvoisa puhemies! Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Prosessi on kuitenkin koettu kunnissa ja asuntoyhteisöissä raskaaksi ja työlääksi, kuten täällä on hyvin tuotu esille. Ne ovat hyvin aikaaviepiä. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa ja kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa. STM toteaa, että tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski ja keskeinen syy väestöryhmien välisiin terveyseroihin. Tupakkatuotteet eivät ole normaaleja kulutushyödykkeitä. Ne aiheuttavat käyttäjälle vaikean riippuvuuden, ylläpitävät sitä ja sisältävät ihmisille myrkyllisiä aineita. Suomessa onkin asetettu tavoitteeksi tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laati mietinnön siitä, kuinka tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Mietintö julkistettiin tammikuun lopussa 2023. Tupakka- ja nikotiinipolitiikalla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden ja muiden vastaavien tuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä, edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestön altistumista niiden savulle. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Strandman Jaana17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää muutosta tupakkalakiin. Tavoitteena on vähentää altistumista tupakansavulle ja parantaa asumisviihtyvyyttä. Parveketupakointi vaikuttaa myös muihin talon asukkaisiin. Tupakansavu voi kulkeutua parvekkeelta toisiin asuntoihin ja sisätiloihin. Asukas voi siis altistua savulle omassa kodissaan ilman omaa tupakointia. Tupakansavu sisältää terveydelle haitallisia aineita, ja passiivinen tupakointi lisää esimerkiksi sydän‑ ja hengityselinsairauksien riskiä. Tupakointi aiheuttaa myös paloturvallisuusriskin. Lakimuutoksen myötä asuntoyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta itse. Päätös tehtäisiin kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Nykyisessä järjestelmässä kunta tekee päätöksen asuntoyhteisön hakemuksesta, ja prosessi voi kestää pitkään. Tämä esitys siis vapauttaa myös kuntien resursseja. Perussuomalaisten näkökulmasta päätösvaltaa tuodaan lähemmäksi taloyhtiöitä ja asukkaita, mikä on erittäin järkevää. Taloyhteisö tuntee oman rakennuksensa, sen rakenteet ja asumisolosuhteet. Samalla asukkaiden oikeusturvasta ja kuulemisesta tulee huolehtia. Tupakointikielto koskee siis parvekkeita, huoneistojen hallinnassa olevia ulkotiloja sekä tietyin edellytyksin huoneistojen sisätiloja. Kielto koskisi myös sähkötupakointia. Kiinteistöliitto on kuitenkin nostanut esiin huolen sääntelyn tulkinnanvaraisuudesta. Selkeät kriteerit ovatkin tärkeät, jotta päätöksenteko pysyy yhdenmukaisena ja asukkaiden oikeudet toteutuvat. Tämä esitys on erinomainen esitys savuttoman Suomen edistämiseksi. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
Strandman Jaana17.9.2026VastauspuheenvuoroHE 145/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Tämä tupakkalain muutos on erittäin hyvä. Tavoitteena on vähentää altistumista tupakansavulle ja parantaa asumisviihtyisyyttä. Lakimuutoksen myötä asunto-osakeyhtiö voi päättää tupakointikiellosta itse. Perussuomalaisten näkökulmasta päätösvaltaa tuodaan lähemmäs taloyhtiöitä ja asukkaita, ja taloyhteisö tuntee oman rakennuksensa, sen rakenteet ja asumisolosuhteet. Samalla asukkaiden oikeusturvasta ja kuulemisesta tulee huolehtia. Tupakointikielto koskettaa parvekkeita, huoneistojen hallinnassa olevia ulkotiloja sekä tietyin edellytyksin huoneistojen sisätiloja, ja kielto koskisi myös sähkötupakointia. Erinomainen esitys savuttoman Suomen edistämiseksi. Haluan kuitenkin tuoda huoleni siitä, että ovathan kriteerit sellaiset, että sääntely ei tuo tulkinnanvaraisuutta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aloitan taas sanomalla sen, että tämä datakeskusinvestointi on myönteinen uutinen. Lupaan sen, että hallitus tekee kaikkensa, että syntyy uutta energiantuotantoa täyttämään se tarve, mikä on, ja teemme kaikkemme, että kansalaisten sähkölaskut pysyvät kohtuullisella tasolla. Nythän tämä saa liikkeelle sen, että ydinvoiman kehittäminen lähti liikkeelle välittömästi Loviisassa. Fortum aloittaa siellä jatkolupien hakemisen ja tämän tehon nostamisen. Myöskin aiesopimus uuden ydinvoimalan rakentamisesta sinne naapuritontille on liikkeellä. Uusiutuvan energian projekteja lähtee varmasti liikkeelle, kun kysyntä kasvaa. Sitten nämä ovat aivan oleellisia, mitä ministeri Puisto sanoi, varsinkin tämä viimeinen, nostan sen esille, eli tämä priorisointimalli. Eli silloin me voidaan konkreettisesti katsoa, minkä verran meidän sähköverkkoon ja sähköjärjestelmään mahtuu näitä datakeskuksia. Me tarvitaan siis paljon toimia, mutta meidän täytyy luottaa itseemme siinä... Vaikka ette hallitukseen luota, niin luottakaa suomalaisiin erinomaisiin viranomaisiin siinä, että taatusti syntyy säätövoimaa, perusvoimaa. Verkkoon investoidaan miljardeja tällä hetkellä. [Puhemies koputtaa] Kokonaisuus on hyvin tarkkaan valtioneuvoston kokonaisuudessaan kontrollissa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomeen tosiaan on syntynyt datakeskusbuumi. Investoinneista toivotaan apua alavireiseen talous- ja työllisyystilanteeseen. Erityisesti yksittäisille kunnille kysymys voi olla mahdollisuudesta rahoittaa asukkaidensa palveluja. Buumin myötä syntyy kuitenkin merkittäviä haasteita ja kysymyksiä, joihin on osattava vastata. Kansalaiset ovat huolissaan muun muassa sähkön riittävyydestä ja sen hinnasta sekä datakeskusten ja sähköverkkojen rakentamisen seurauksista ympäristölle. Supo taas on todennut ääneen turvallisuuteen liittyviä riskejä. Ulospäin näyttää, ettei hallitus ole harkinnut näitä asioita riittävästi. Kysyisinkin pääministeriltä nyt tarkennusta: Kuka tätä datakeskuskokonaisuutta hallitsee ja erityisesti miten, ja riittävätkö nämä edustaja Puiston toteamat toimet? Ja ennen kaikkea voitteko todellakin luvata, ettei laskua tästä joudu lopulta maksamaan tavallinen kansalainen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Puisto Sakari17.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 133/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Johtuen pitkälti tekoälybuumista, mistä juuri keskusteltiin, laskentakapasiteetin tarve on lisääntynyt, eli tulee paljon datakeskusinvestointeja. Nyt viimeisimmässä Fingridin puolivuosikatsauksessa heinäkuun lopussa ilmeni, että erilaisia datakeskusliityntäkyselyitä on tullut jopa sadan gigan arvosta. On ihan selvää, että se ei kokonaisuudessaan tule toteutumaan, mutta vaikka pieni osa tulisi toteutumaan, niin sillä on merkitystä meidän sähköjärjestelmälle. Me tarvitaan meidän sähköjärjestelmässä tietty määrä perusvoimaa, me tarvitaan siihen säätövoimaa, ja kysymys kokonaishallinnasta on minun mielestäni aivan relevantti. Meillä on nyt pari konkreettista hallituksen esitystä tulossa. Yksi on lausunnoilla, mikä liittyy datakeskusten rekisteröintiin. Se on omalla vastuullani. Siinä toimijat velvoitetaan antamaan tietyt tiedot, ovat ne sitten perimmäiset edunsaajat tai sitten erilaiset tekniset speksit. Toinen lakiesitys, mikä lähtee kohta liikkeelle, on näiden sähköliittymien priorisointi, eli sähköverkkoyhtiöt voivat priorisoida liittymiä.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Pöytäkirja
Pitko Jenni17.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 133/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa puhemies! Suomella on mahdollisuus olla maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen hyvinvointivaltio. Suomessa on kuitenkin menossa hallitsematon datakeskusten buumi, joka voi johtaa siihen, että Suomen puhtaan energian tuotanto kuluu kansainvälisten yritysten konesalien ylläpitoon. Sähkönkäyttö ei voi Suomessakaan kasvaa loputtomasti. Kohtuutta tarvitaan myös tekoälyn tarvitseman laskentakapasiteetin kasvuun. Kansalaiset ovat syystä huolestuneita. Tuntuu, että datakeskusten kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Suomi ei tällä hetkellä velvoita hankkeita edes julkaisemaan energian käyttöä, kompensoimaan luontovaikutuksia tai hyödyntämään hukkalämpöä, emmekä myöskään priorisoi hankkeita. Päinvastoin hallitus on itse asiassa helpottanut datakeskusten luvitusta ja kaavaillut uusia tukia niille. Hallituksen tulee pikaisesti toimia sen eteen, että jatkossakin Suomessa riittää puhdasta energiaa yhteiskunnan sähköistymiselle ja fossiilienergian korvaamiselle sekä vähähiilisten korkean jalostusasteen investoinneille. Hyvä hallitus, oletteko te aikeissa valmistella kokonaissuunnitelmaa datakeskuksista niin, [Puhemies koputtaa] että luonto ei jää hankkeiden jalkoihin ja että riippuvuus fossiilienergiasta saadaan varmasti purettua?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ja kiitoksia vielä eduskunnalle erittäin hyvästä välikysymyskeskustelusta. Välikysymyskeskustelu oli arvokasta siinä mielessä, että pystyimme käsittelemään sitä, miten tärkeä rooli meidän maataloudella on meidän koko huoltovarmuuden ja ennen kaikkea ruuantuotannon ja myöskin sitten kokonaisturvallisuuden kannalta. Olemme silloin ihan kokonaisturvallisuuden ytimessä, kun puhumme siitä, että suomalainen ruuantuotanto pärjää ja pystyy tuottamaan suomalaisille ruokaa myös tulevaisuudessa. Hallitus eilen kertoi: 140 miljoonaa euroa olemme valmiita laittamaan tässä taloudellisessa tilanteessa maataloudelle, ja toisin kuin välikysymyksen esittäjät olivat sitä mieltä, että aloitetaan toimet ensi vuonna, ensi vuoden budjetissa, niin tämä hallitus reagoi jo keväällä kehysriihessä. Eli teimme heti energiaveron palautuspäätöksen, 10 miljoonaa, mikä oli mahdollista EU:n asettaman katon suhteen, ja ensi vuonna sama 10 miljoonaa, ja sen lisäksi nämä muut 120 miljoonaa euroa on suunnattu maataloudelle, koska tälle hallitukselle maatalouden pärjääminen on arvo itsessänsä. Me haluamme varmistaa sen. [Puhemies koputtaa] Näinä aikoina, kun lähestulkoon kaikesta on jouduttu leikkaamaan, ruuantuotannosta ei ole leikattu. [Puhemies koputtaa] Tämä hallitus puolustaa suomalaista maataloutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä totesi, että maatalouden historiallisen huonon kannattavuuden nouseminen välikysymyskeskusteluun oli perusteltua. Kiitos kaikille eilisestä erinomaisesta keskustelusta. ”Hyvä, että eduskunnassakin saadaan kunnon keskustelu ja päästään asiaan! Tehdyt toimenpiteet ovat tähän poikkeukselliseen [Hälinää — Puhemies koputtaa] maailmanmarkkinatilanteeseen kuitenkin riittämättömiä. Valitettavasti tämä ei vain riitä. Tämä ei ole vain maanviljelijöiden juttu, tämä on koko yhteiskunnan juttu.” Arvoisa puhemies! Maatalous, ruuan tuottaminen on äärimmäisen energiaintensiivistä ja edelleen riippuvaista fossiilisista polttoaineista. Polttoaineen hintojen nousun takia monella maatilalla on jopa rajoitettu tuotantoa. Kysymys valtiovarainministeri Purralle: mitä aiotte tehdä tämän jo Suomen huoltovarmuutta uhkaavan tilanteen edessä, vai onko maa- ja metsätalous edelleenkin vain politiikan tekemisen väline eikä sen kohde?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Iranin islamistinen diktatuuri toteutti tammikuussa mielenosoituksen väkivaltaisen tukahduttamisen, minkä jälkeen EU on asettanut uusia pakotteita ja ilmoittanut tukevansa Iranin siviiliväestöä sekä ihmisoikeuksia. Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance totesi tällä viikolla, että Iraniin liittyvä konflikti on siirtymässä nyt uuteen vaiheeseen. Nämä Iraniin liittyvät jännitteet heijastuvat myös Eurooppaan energian saatavuuden, polttoainehintojen, meriliikenteen kyberuhkien ja yleisen turvallisuustilanteen kautta. Kysyn kaksi kysymystä ulkoministeriltä. Ensimmäinen kysymys: mitä konkreettisia tuloksia EU on saavuttanut Iranin siviiliväestön tukemisessa tammikuun tapahtumien jälkeen? Ja toinen kysymys: miten hallitus arvioi Iraniin liittyvän konfliktin uuden vaiheen vaikuttavan Euroopan ja Suomen turvallisuuteen, talouteen ja polttoainehintoihin?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
Orpo Petteri17.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 128/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Päivitetään vähän tätä tilannekuvaa ja mietitään sitä kautta sitä meidän viestiä nyt työttöminä oleville ihmisille. Tilannekuva Suomessa on tällä hetkellä se, että meidän taloutemme kasvaa jopa historiallista vauhtia. Miksi se naurattaa tai huudattaa siellä? Se on erinomainen asia, hyvät sosiaalidemokraatit. Te ette sanallakaan puhuneet siitä, että Suomeen on tullut teollisuushistorian suurin investointi. [Vasemmalta: Koska ei tullut!] Tai oletteko huomanneet sitä, että meidän telakat käyvät täysillä? Suomeen on tulossa investointeja tällä hetkellä enemmän kuin juuri koskaan on nähty: [Välihuuto] puhtaaseen siirtymään, energiantuotantoon, sitä hyödyntävään teollisuuteen, paljon muuhunkin kuin datakeskuksiin. Se tarkoittaa työpaikkoja. Parempi työllisyys seuraa investointien ja talouden kasvun perässä. Mutta nyt on se näkymä olemassa, ja minun viestini suomalaisille työttömille on, että nyt on lupa toivoa parempaa tulevasta ja on mahdollista päästä töihin. Tuet ovat jossain paikassa tärkeitä, mutta tuet eivät luo pysyviä työpaikkoja. Nämä syntyvät hyvästä investointiympäristöstä ja [Puhemies koputtaa] yritysten halusta palkata, ja siinä me ollaan tällä hetkellä. [Miapetra Kumpula-Natrin välihuuto] Nyt työpaikkoja [Puhemies koputtaa] nimittäin on alkanut syntymään. [Aki Lindénin välihuuto]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee edustajan puhetta, niin tuntuu suurin ongelma olevan, että kyseessä on amerikkalainen yhtiö. Mutta itse asiaan: Kyllä minä olen erittäin iloinen Suomen puolesta tästä meidän teollisen historiamme yhdestä suurimmasta investoinnista Suomeen. Ne ovat Googlen arvioita, mutta joka tapauksessa puhutaan kymmenistätuhansista työpaikoista rakennusaikana, ja niitä töitä tehdään. Puhutaan tuhansista vakituisista työpaikoista. Jos siinä onnistutaan, että tähän ympärille syntyy vielä laajemmin datataloutta, ekosysteemiä, niin silloin me päästään siihen, mitä halutaan. Kuulkaa kun tämä on se tie, millä Suomi nousee tästä työttömyydestä. Suurin murhe ei ole nyt se, pitäisikö joku tuki vielä olla, vaan se, että saadaan aitoja työpaikkoja niille meidän ihmisille, jotka ovat käyneet kouluja. Niille nuorille ja työttömille ihmisille syntyy mahdollisuuksia päästä töihin. Tämä on erinomainen asia, ja hallitus huolehtii siitä osaltaan. Ja teemme kaikkemme, että Suomessa riittää sähköä ja se pysyy kohtuullisen hintaisena. Me emme voi luopua [Puhemies koputtaa] tästä sen takia, että meitä pelottaa tulevaisuus. Tartutaan tähän, [Puhemies koputtaa] ja pidetään huolta, että asiat menevät oikein. [Ben Zyskowicz: Ei kelpaa vasemmistolle työpaikat!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Puhemies! Pääministeri Orpo, teidän työllisyyslupauksenne ovat olleet varsin virtuaalisia. Nyt esittelette Googlen ja muiden amerikkalaisten jättiyhtiöiden datakeskukset ja niiden työllisyysvaikutukset toistamalla papukaijana näiden yhtiöiden omia myyntipuheita. Sivuutatte järjestään datakeskusten ongelmat. Ensinnäkin sähkön hinta tietysti nousee — suomalaiset kotitaloudet ja teollisuus maksavat. Fortumin ydinvoimasta olette luvanneet jopa puolet Googlen käyttöön. Unohdatte myös mielellänne, että datakeskukset työllistävät lähinnä rakennusaikana — silloinkin runsaasti ulkomaista halpatyövoimaa. Nimenomaan Google jäi kiinni Haminan konesalityömaalla työperäisestä hyväksikäytöstä. Halpatyön hyväksikäytön estämiseksi ei hallitus ole tehnyt yhtään mitään vaan on päinvastoin heikentänyt työntekijöiden oikeuksia koko kautensa ajan. [Välihuuto perussuomalaisten ryhmästä] Pääministeri Orpo, Suomi näyttää olevan alennusmyynnissä amerikkalaisille yhtiöille. Miten varmistatte suomalaisille riittävän ja edullisen sähkön, ja miten estätte ulkomaisen halpatyön hyväksikäytön datakeskustyömailla?

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalan tilanne on tietenkin vaikea, kun raja on kiinni, ja tämä iskee niille alueille kaikkein kovimmin. Pitkään on ollut se kehitys, että Itä-Suomessa on ponnisteltu elinvoiman ylläpitämiseksi. Nyt on kuitenkin hyvä asia se, että kun katsoo sitä yritysbarometria, niin sehän on, ehkä nyt sitten Pohjois-Karjalaan lukuun ottamatta, erinomaisen hyvä. Nyt yrityksissä, pk-yrityksissä, ympäri Suomen uskotaan, tehdään, investoidaan. Mitä tulee Itä-Suomen täsmätoimiin, Itä-Suomi-työryhmä teki työnsä, jatkaa koko ajan, ja niitä keinoja, joita siellä on nostettu, me ollaan määrätietoisesti tehty. Maakuntalennot, yhteydet on turvattu, rautatie- ja liikenneverkkoon on panostettu, yliopistot ovat saaneet aloituspaikkoja ja tohtorikoulutusohjelmaa. Nyt sitä neljänsadan sähköverkkoa vedetään sinne itäiseen Suomeen, mikä mahdollistaa investointien syntymisen. Todella paljon tehdään, ja erityistalousalue-esitys on valmistelussa, jotta siitä pystyttäisiin tekemään myös päätöksiä. Paljon tapahtuu.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi kiitos maa- ja metsätalousministeri Essayahille tästä illasta. Ajattelin tähän illan päätteeksi tehdä kysymyksen myös ministerille [Pertti Hemmilä: Oliko tuo lupaus?] asiasta, siitä, onko tulossa hallitukselta näihin siirtolinjoihin, johtokäytäviin tämä esitys siitä, miten saadaan maanomistajille oikea korvaus siitä, että jopa ulkomaiset yhtiöt siirtävät sähköä maanomistajan maan kautta ja tällä hetkellä käytännössä ryöväämällä sen maapohjan. Elikkä tämä maanlunastuslain uudistus, mikä tehtiin — ja mekin valiokunnassa sitä hyvin pitkään käsiteltiin — ei näitä johtokäytäviä elikkä nauhamaisia lunastuksia korvaa, kun tämä korvaus ei toteutunut, elikkä ne eivät tule korvauksen piiriin, maanlunastuslain uudistuksen piiriin. Tämä olisi nyt erittäin tärkeää, koska tämä tilannehan on sillä tavalla karannut vähän niin kuin käsistä, että meillä on tällä hetkellä tosiaan 147 datakeskusta suunnitteilla Suomeen ja nämä kaikki edellyttävät jonkunlaista linjan rakentamista. Me tiedämme sen, että Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan Suomen tuulivoimasta 43 prosenttia tällä hetkellä. Se käytännössä tarkoittaisi sitä, että sitä sähköä tuodaan tänne etelään. Fingrid on sanonut, että me tarvittaisiin kolme vähintään 400-kilovolttista linjaa vierekkäin Pohjois-Pohjanmaalta tänne etelään, elikkä se on noin 300 metriä johtokäytävää, jotta me se sähkömäärä siirrettäisiin. Sen takia tietysti toivomme, että ne investoinnit tulisivatkin sinne, missä se sähkö tuotetaan, niin että ei näitä valtavia johtokäytäviä tarvitsisi tehdä. Kiitokset kaikille. Omasta puolestani tämä on minun kohdaltani viimeinen puheenvuoro, ja varmasti tämä ilta on antanut monelle ajattelemisen aihetta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, tuulivoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Nimi mainittiin useampia kertoja, vaikka se yhdistettiin tähän Tynkkysen listaan, jonka en ole allekirjoittanut, ja niin kuin kaikki tiedämme, edustaja Tynkkynen lähti sitten europarlamenttiin. Mutta sen sijaan joudun vastaamaan KD:n lupauksista. Eikö se mene näin, että minä KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana vastaan meidän harjoittamastamme politiikasta? [Tuomas Kettunen: Menee näin!] Ja mitä KD lupasi ennen eduskuntavaaleja? Ruokaturvan vahvistaminen: siinä me ollaan onnistuttu aika hyvin. Kriisitukien järjestäminen: ei niin hyvin, mutta melko hyvin. Uusien kustannusten torjuminen: hyvin. EU:ssa maatalouden puolustaminen: melko hyvin. Sitten tullaan vaikeampiin haasteisiin. Energiakustannusten alentaminen: siinä me ei olla onnistuttu täydellisesti. No, sitten tuottajahintojen vahvistaminen: ei vielä toistaiseksi, mutta elintarvikemarkkinalakihan astui voimaan juuri taannoin, ja se vaikuttaa myöskin ruokaketjun rakenteelliseen uudistukseen. Ja mitä siihen tulee, minä olen kaksi kertaa tänään täällä salikeskustelussa nostanut esille sen ydinongelman, eli me emme täällä voi päättää maidon hinnasta eikä lihan hinnasta. Se tapahtuu markkinoilla, mutta me olemme luoneet työkaluja siihen, ja nyt olisi sitten tuottajien perustamien osuuskuntien tehtävä myöskin kantaa vastuuta tästä. Edustaja Viljanen kävi kuiskimassa, että se minun osoittamani kritiikki heitä kohtaan pitää kyllä paikkansa, mutta olisin tietysti toivonut, että joku keskustan edustaja olisi myöskin yhtynyt tähän kritiikkiin. Se pitää paikkansa, että ei se hintataso korjaannu, elleivät nämä muut toimijat ruokaketjussa myöskin kanna vastuutaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Löysin tuolta Sebastian Tynkkysen listan. Siis tämä listahan, Tynkkysen lista, on vuodelta tuhat... kaksituhatta kaksikymmentäkaksi — ei 1922, vaan 2022. Tämä Tynkkysen lista on silloisen vuoden 22 lisätalousarvion yhteydessä perussuomalaisten esittämä vaatimus, jolla maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa. Tämä lista on 18 kohdan lista, koska he tekivät tämmöiset 18 lausumaehdotusta silloiseen lisätalousarvioon, ja myös Makeraa ehdotettiin pääomitettavaksi 10 miljoonalla eurolla. No, tällä hallituskaudella Makeraa ei ole pääomitettu, ja näistä 18 lausumasta, joita perussuomalaiset tekivät, vain viittä on tämän hallituksen toimesta edistetty jollain tasolla. Rouva puhemies! Luen tämän listan. Tämä on varmaan luettu jo. Edustaja Östman, onko tämä... — Edustaja Viljanen on lukenut tämän listan. [Peter Östman: Missä te olitte silloin?] — Minä en ole ollut tässä salissa silloin, mutta minä luen sen uudelleen: 1) ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” — Ei ole tapahtunut, edustaja Östman. 2) ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” — Edustaja Östman, ei ole tapahtunut. 3) ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” — Ei ole tapahtunut. Sen sijaan näitä järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu ja byrokratiaa lisätty. 4) ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” — Ei ole tapahtunut. 5) ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” — Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu tällä hallituskaudella. Ainoa positiivinen muutos on se, että Makeran takausvaltuutta on korotettu 20 miljoonaan euroon. 6) ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” — No, tämä on tapahtunut osittain. Maatalouden energiakustannukset ovat kohonneet kyllä järkyttävän suuriksi. 7) ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” — Ei ole tapahtunut. 8) ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinalakiin tarvittavat kriisin edellyttämät muutokset.” — On tapahtunut. Hyvä asia. 9) ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” — Ei ole tapahtunut. 10) ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” — On tapahtunut. 11) ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” — Ei ole tapahtunut. 12) ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” — Ei ole tapahtunut. 13) ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” — Osittain, keinoina kuitenkin vain ohjaus ja suositukset. 14) ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” — Ei ole tapahtunut. 15) ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalvelujen saatavuuden.” — Ei ole tapahtunut. No, rahoitusta ei ole myöskään leikattu, mutta sitä ei voi pitää turvaamisena. Lomituspalveluitten osalta kyllä polttoaineen hinta on aika kallis tällä hetkellä. Moni lomittaja on aika tiukassa tilanteessa tällä hetkellä työmatkojen osalta. 16) ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” — On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke vakinaistettiin, ja rahoitusta tulisi vahvistaa jatkossakin. 17) ”Hallitus selvittää tuottajan maksaman alv-kannan laskemista muun muassa lihan osalta ja ottaa soveltuvin osin käyttöön samantyyppisiä verohuojennuksia lihatuottajille, kuten Saksassa on tehty.” — Ei ole tapahtunut. 18) Kohta kuuluu näin: ”Hallitus viipymättä tekee toimenpiteitä lämmitys- sekä liikennepolttoaineiden hintojen alentamiseksi etenkin maatalouden, mutta myös koko alkutuotantoketjun, puuhuollon sekä teollisuuden tukemiseksi.” — Näin ei ole tapahtunut. Tämä oli se 18. kohta, jonka edustaja Sebastian Tynkkynen silloin vuonna 2022 hyvin rehvakkaasti toi esille ja teki tästä ihan TikTok-videon, mutta valitettavasti nämä eivät sitten toteutuneet, muuta kuin vain joiltain osin ja osittain.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuntuu, että nämä vuodenkierrot kulkevat ja vuodenajat vaihtuvat tosi nopeasti täällä eduskunnassa. Puhuin tuossa keväällä jossakin keskustelussa täällä eduskunnassa eräästä viljatilan yrittäjästä, kenen kanssa keskustelin maatalouden kannattavuudesta, ja kerroin silloin täällä siitä, että hän pohti keväällä, kylvääkö keväällä ja onko varaa kuivata syksyllä. Nythän elämme sitä syksyä, ja täytyy valitettavasti kertoa, että nuori viljelijä teki silloin ratkaisun, että hän ei kylvä keväällä. Kyllä täytyy sanoa, että jos mietimme meidän huoltovarmuutta ja omavaraisuutta ja jos viljelijä joutuu tekemään ratkaisun, että ei kylvä, niin kyllähän sen silloin pitäisi olla hälytysmerkki siitä, että joku on pahasti vinksallaan tässä meidän suomalaisessa maataloudessa ja politiikassa, mikä on johtanut tähän kaikkeen. Itse toivon, että tämän päivän keskustelu veisi asioita eteenpäin, ja kuitenkin tunnutaan yhdessä jaettavan se huoli täällä salissa ihan halki opposition ja hallituspuolueittenkin toimesta — toki täällä ei hirveän monta hallituspuolueen kansanedustajaa enää ole jäljellä, mutta kuitenkin huoli tuntuisi olevan yhteinen maatalouden kannattavuudesta. Nyt minusta se avainkysymys tässä on se, mitä nyt tehdään toimia, niin että kun kuitenkin aivan hetken päästä on taas kevät, tuo nuori viljelijä voisi ensi keväänä todeta, että nyt kannattaa kylvää. Tällä hetkellä polttoaineen hinnat ovat todellakin pilvissä. Se koskettaa traktoreitten ja koneiden polttoaineita mutta myös sitä kuivausöljyä, mikä on sitten mahdollisesti ensi syksynä edessä. Sähkön hinta on kysymysmerkki. Nythän on jo ennustettu, että ensi talvena tulisi todella korkeita sähkön hintapiikkejä, ja ne vaikuttavat myös vahvasti maatalouden toimintaan. Ja tuottajahinnat ovat edelleenkin alhaalla. Eli minusta me olemme sen äärellä nyt, että tulevana talvena on tehtävä sellaisia ratkaisuja, että viljelijät rohkaistuvat ensi keväänä kylvämään. Totta kai hallituspuolueilla tässä on se suurin vetovastuu, ja nyt oikeastaan ne kauniit sanat ja päivittelyt ja empatia eivät varmaan riitä, vaan täytyy olla aktiivisia toimia, mitkä antavat uutta uskoa sitten meidän maatalousyrittäjille, että Suomessakin ruuantuotanto edelleen kannattaa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Me täällä keskustelemme maataloudesta, nimittäin maataloudessa on vakava kannattavuuskriisi. Siihen on monia syitä. Tietenkin tämä kaupan ylivalta on mahdoton, ja siihen tarvitsisimme tänne tämän markkinalain niin, että me voisimme suitsia sitä ja saisimme reilumman hinnan tuottajalle. Sitten siihen vaikuttavat nämä kustannusten nousut. Olemme keskustelleet polttoaineesta, olemme keskustelleet monista muistakin asioista, ja ajattelen, että näitä keskustan ratkaisuja, joita olemme tänään esittäneet, kannattaisi vielä hiukan puida ja ruotia. Me esitämme täällä, että me jatkaisimme maatalouden energiaveron lisäpalautusta vuoden 2027 polttoaineen kulutukseen. Olisiko tämä sellainen ratkaisu, mikä tässä varsin kriittisessä kustannuskriisissä voitaisiin toteuttaa? Me esitämme, että poistettaisiin maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero määräajaksi. Tämä olisi noin 16 miljoonaa euroa, eli sillä arvolla voisimme tukea maataloutta. Tai että me ottaisimme käyttöön Ruotsin mallisen kansallisen kustannustuen polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun. Voisiko sieltä löytyä ratkaisu? Katsoisimme Ruotsista mallia, miten tällaisessa tilanteessa voidaan nopeasti reagoida niin, että se näkyy tuottajien ahdingossa eivätkä nämä tuet jää roikkumaan pitkien aikojen päähän. Sitten tämä sikaruton torjunta, josta itse asiassa aloitin — pidin siitä ensimmäisen puheenvuoron tänään jo tunteja sitten. Siinä toimet ovat tulleet liian myöhään ja olleet riittämättömiä. Esimerkiksi: asun keskellä Suomea, Lahden korkeuksilla, ja tällä hetkellä sikarutto on tunnin matkan päässä, ja jos se on tunnin matkan päässä Lahdesta, niin kyllä se on silloin aika lähellä lävistämään tämän koko maan. Sikataloudelle tästä rutosta voi tulla jopa 40 miljoonan vientitulojen menetykset puhumattakaan siitä, että sillä on vaikutuksia myös metsätalouteen, puunkuljetukseen ja moniin muihin asioihin. Voisiko tässä ottaa uutta vaihdetta silmään niin, että me saisimme esimerkiksi tämän edustaja Savolan esittämän tapporahan villisikojen metsästykseen ja sillä saisimme tilannetta hallintaan ja pystyisimme tässä kohtaa rajaamaan taudin jollekin alueelle? Erittäin kriittinen toimi. Sitten hallituksen on kerrottava, mitä kilpailuongelmille on tosiasiassa tehty, ja tuotava tarvittavat kilpailulain muutokset eduskuntaan. Voisiko tämän edistää jo tänään? Nimittäin kyllähän ministeri on täällä ollut kunniakkaasti paikalla koko keskustelun ajan, joten voitteko vielä kertoa, mitä tälle kilpailulaille on tehty. Siitä on tänään paljon puhuttu. Täällä ovat esimerkiksi kokoomusedustajat maininneet, että tälle on tehty jotain. Oma käsitykseni on se, että tämä jumittaa ja tälle ei ole tehty mitään, eduskunnassa emme ole päässeet tällaista lainsäädäntöä käsittelemään. Kun sitä täällä kehutaan, niin mitä sille on tehty ja milloin me pääsemme käsittelemään tällaisia lakeja?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tuolla Pohjois-Pohjanmaalla kulkiessa ihmiset ovat ottaneet usein esille tämän omaisuudensuoja-asian näitten voimalinjojen vetämisen osalta ja kokevat, että näitä voimalinjoja tulee heidän mailleen niin paljon, että kokevat oman omaisuutensa olleen lähes tuhottu. Sen takia hämmästelen sitä, että tätä lunastuslakia ei ole uudistettu ja korvaukset näistä siirtolinjoista eivät ole ajan saatossa parantuneet. Nyt datatalouden osalta ollaan kuultu positiivisia uutisia Suomen talouden kannalta, ja minä hämmästelen sitä, että hallitus ei 2025, puolitoista vuotta sitten, tarttunut kirjalliseen kysymykseen datakeskusstrategiasta ja ajatukseen siitä, että luotaisiin strategia etukäteen, että voitaisiin valmistautua myös tähän energian valtavaan kasvun tarpeeseen, mikä vastaisi sitten datakeskusten sähkön tarvetta. Katselin tuossa hallitusohjelmaa, jossa mainitaan, että hyödynnettäisiin mahdollisuus tyyppihyväksyttyihin menettelyihin esimerkiksi näitten modulaaristen voimaloiden osalta eli pienydinvoimaloitten osalta. Ajattelen tässä vain ääneen, että missä viipyy jokaisen maakunnan osalta se maakunnallisen pienydinvoimalan suunnittelu valtion kannustamana, että saataisiin hajautettua ydinvoimatuotantoa ympäri Suomen, niin että näitten kaapeleitten vetely sikin sokin Suomea vähenisi. Nyt tämä omaisuudensuojauhka alkaa olla näitten kiihtyvien energiatarpeitten osalta niin suuri, että tuolla maaseudulla nousee huoli siitä, miksi ne heidän metsänsä sitten lopulta näitten osalta jäävät. Joten nyt olisi kiireellinen aika tehdä energiapoliittisia ratkaisuja siten, että ne olisivat myös sosiaalisesti hyväksyttyjä tässä maassa ja myöskin tämän sähkön hinnan osalta voitaisiin varmistaa se, että kansalaiset ja maatalousyrittäjät eivät joutuisi tällaisen uuden kustannusrakenteen ja rasituksen kohteeksi, minkä tämä datatalous huonosti hoidettuna voisi aiheuttaa. Olen aivan varma siitä, että jos tämä energiapoliittinen kysymys hoidetaan oikein, niin tällaista ongelmaa ei tule vaan tästä tulee meille enemmänkin mahdollisuus kuin uhka. Mutta jos tätä ei hoideta, niin tässä käy toisinpäin. Eli me olemme saaneet mahdollisuuden kasvattaa datataloudesta Suomen menestystarinaa, mutta meillä onkin uhka edessä, jos emme toimi ajoissa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, pienydinvoima)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä ihan muutamia ajatuksia tästä, mitä päätöksiä on tehty tavalla, joka ei palvele kyllä maatalouden ja metsätalouden asioita parempaan suuntaan. Otan tämän meidän valiokunnassa päätetyn päästökauppa-asian: Siitä tulee Suomelle 60—200 miljoonan lasku, ja tämä lasku tulee maa- ja metsätalouteen. Siinä hallitus halusi liittää maa- ja metsätalouden tähän päästökaupan piiriin, vaikka se ei ollut EU:n velvoite. [Tuomas Kettunen: Ei ollut pakko näin nopeasti!] — Ei ollut pakko tässä aikataulussa, ja nythän EU siirsi tämän päästökaupan vuoden 27 alusta vuoden 28 alkuun. Mutta joka tapauksessa se, miksi tähän päästökauppaan otan näin voimakkaan kannan, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Tieliikenteessä meillä on vaihtoehto. Me voidaan ajaa sähköautolla, me voidaan ajaa biokaasuautolla, ja niin edelleen. Tällä hetkellä muun muassa raskaan liikenteen kuorma-autoja rekisteröidään enenevässä määrin biometaanilla käyväksi. No niin, mutta se, miksi maatalouden osalta minä kritisoin, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja: elikkä siis tällä hetkellä maailmassa on yksi traktorin valmistaja, New Holland, joka tekee kahta mallisarjaa biokaasutraktoreina, mutta esimerkiksi kotimainen Valtra ei tee biokaasuversiota. Sitten toinen juttu: näiden työkoneiden sähköistäminen on mahdoton ajatus. Elikkä siitä, mitkä esteet tällä hetkellä on välttää tämä päästökauppamaksu: olemme mahdottoman edessä. Ja sen takia kritisoin tätä maatalouden liittämistä päästökaupan piiriin, koska siihen ei ole olemassa tällä hetkellä ratkaisuja, millä me vältetään nämä päästökauppakulut, jotka siis ovat todella 60—200 miljoonaa maa- ja metsätalouteen. Sitten täällä on tullut esiin tämä yksityistieavustusasia, ja hyvin ovat tuoneet edustaja Hemmilä ja kumppanit tämän esille. Sen verran tarkennuksena, että 42 miljoonasta tultiin 6:een miljoonaan yksityistieavustusten osalta. Eli kyllähän tämä romahdus oli raju, ja niin kuin täällä on monta kertaa tullut esille, yksityistiet pitävät maaseudun ihmiset kunnossa. Sitten näitä muita asioita — en rupea kaikkia käymään läpi, mutta ihan muutaman vielä tässä sanon. Tämä viljelysuunnittelu pois neuvojärjestelmän, neuvotuen, piiristä oli kyllä minun mielestäni aivan tarpeetonta, koska kolmannes tästä neuvoavustuksesta käytettiin viljelysuunnitteluun, ja se on tänä päivänä tärkeä asia. Sitten samaten tämän nuoren viljelijän aloitustukimäärärahan pienentäminen tässä tilanteessa, kun meidän pitäisi nimenomaan kannustaa nuoria viljelijöitä ottamaan tilaa vastaan: sen aloitustuen kanssa voi olla niin, että sitä ei saa, kun vain kolmannes on budjetoitu rahaa tähän aloitustukeen. No, sitten vielä viimeisenä tämä turveasia on pakko ottaa esille, koska se vaikuttaa niin paljon maatalouspuolella, koska moni maanviljelijä on myös turvetuottaja. Sitä minä en käsitä, että täällä viime vaalikauden puheet olivat niin voimallisia turpeen puolesta, ja nyt tällä hetkellä ei ole tehty mitään muuta kuin kolme heikentävää asiaa turvetuotannon puolelle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymys on siinä mielessä aiheellinen, että se käsittelee asiaa, joka on Suomelle paljon enemmän kuin yhden elinkeinon kysymys. Kyse on suomalaisesta ruuasta, huoltovarmuudesta, maaseudun elinvoimasta ja viime kädessä siitä, pystymmekö tässä maassa myös tulevaisuudessa tuottamaan oman ruokamme. Maatalouden kannattavuudesta on syytä olla huolissaan. Viljelijöiden kustannukset ovat nousseet, investointien tekeminen on vaikeaa, ja monella tilalla pohditaan nyt hyvin vakavasti toiminnan tulevaisuutta. Tätä todellisuutta ei pidä vähätellä, mutta samalla meidän pitäisi kysyä, mikä on suomalaisen maatalouspolitiikan pitkän aikavälin tavoite. Onko tavoitteena järjestelmä, jossa valtio maksaa uuden tukipaketin aina, kun tuotantopanosten hinnat nousevat? Vai pitäisikö tavoitteena sen sijaan olla maatalous, jossa tuottaja saa mahdollisimman suuren osan toimeentulostaan markkinoilta, pystyy investoimaan ja kehittämään tilaansa ja jossa suomalaisesta ruuasta tehdään entistä vahvempi vientituote? Arvoisa puhemies! Hallitus ei ole jäänyt toimettomaksi vaan on toiminut myös ennakoiden, kuten maa- ja metsätalousministeri ja pääministerikin ovat tänään useampaan kertaan todenneet. Ensinnäkin maatalouden energiaveron palautusta on korotettu. Vuoden 26 tukimaksuja on aikaistettu helpottamaan tilojen maksuvalmiutta. Myös lannoitemarkkinoiden tarjontaa on pyritty lisäämään. Toisekseen nuorten viljelijöiden alalle pääsyä on helpotettu. Aloitustuen yrittäjätulovaatimus on laskettu 25 000 eurosta 22 000 euroon, ja vaaditun tulotason saavuttamiseen annettua aikaa on pidennetty. Kolmanneksi maatalouden investointien rahoituksessa on tehty merkittävä rakenteellinen uudistus. Toukokuusta lähtien Finnvera on voinut olla mukana suurissa maatalouden investoinneissa ja omistajanvaihdoksissa. Tämä on tärkeää juuri nyt, koska suomalaisen maatalouden tulevaisuus ratkaistaan investoinneilla ja sukupolvenvaihdoksilla. Myös ruokaketjun tulonjakoa on korjattu. Kesäkuussa voimaan tullut elintarvikemarkkinalain uudistus antaa uusia välineitä puuttua kohtuuttomiin sopimusehtoihin ja private label -tuotteisiin liittyviin käytänteisiin sekä vahvistaa neuvotteluasemaltaan heikomman toimijan suojaa. Maatalousyrittäjän asemaa ei voida kestävästi parantaa vain kasvattamalla julkista tukea. Suurempi osa ruuan arvosta on saatava palaamaan sinne, missä ruoka tuotetaan. Yksi merkittävä mahdollisuus on vienti. Suomi tuottaa puhdasta, turvallista ja korkealaatuista ruokaa. Hallituksen tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä. Kyse ei ole vain vientipolitiikasta vaan myös maatalouden kannattavuuspolitiikasta. Kun suomalaiselle ruualle löytyy uusia markkinoita ja korkeamman lisäarvon tuotteita pystytään myymään maailmalle, ruokaketjuun tulee uutta rahaa sen sijaan, että samaa euroa vain jaetaan ketjun sisällä uudelleen ja uudelleen. Arvoisa puhemies! Tänä kesänä maataloutta on vaikeuttanut myös afrikkalainen sikarutto. Sen taloudelliset vaikutukset voivat olla merkittäviä erityisesti viennin näkökulmasta. Nyt tärkeintä on estää taudin leviäminen sikaloihin, turvata viranomaisten riittävät resurssit ja pitää villisikakanta hallinnassa, ja tähänkin hallitus on jo työkaluja tarjonnut. Välikysymyksessä nostetaan esiin maatalouden pitkäaikainen kannattavuusongelma. Sana ”pitkäaikainen” tässä onkin olennainen. Suomalaisen maatalouden rakenteelliset ongelmat eivät ole syntyneet vuonna 2023 tai sen jälkeen, eivätkä ne katoa yhden hallituksen tai yhden kriisipaketin päätöksillä. Siksi meidän pitäisi pystyä katsomaan yli vaalikausien: Miten saamme nuoret jatkamaan maatiloja? Miten saamme investoinnit liikkeelle? Miten vahvistamme viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa muuhun ruokaketjuun? Miten kasvatamme ruokavientiä? Miten vähennämme riippuvuuttamme ulkomaisista tuotantopanoksista? Näihin kysymyksiin vastaamalla rakennetaan suomalaisen maatalouden tulevaisuus. Arvoisa puhemies! Ruuantuotanto on osa Suomen huoltovarmuutta. Siksi Suomen maataloudessa tulee voida investoida ja yrittää kannattavasti. Tavoitteena on oltava suomalainen maatalous, joka ei ainoastaan selviydy seuraavista kriiseistä vaan joka pystyy uudistumaan, kasvamaan ja menestymään myös tulevina vuosikymmeninä. Siinä työssä tuottaja tarvitsee politiikalta ennen kaikkea sitä, mitä muutkin yrittäjät: ennustettavuutta, reiluja markkinoita ja mahdollisuuden saada työstään kunnollinen toimeentulo.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi edustaja Hemmilälle kiitos. Toit aivan oikeita asioita esille. Vahvistan sen, että lihantuottajien tilanne on tällä hetkellä huomattavasti helpompi kuin muun muassa vuoden 24 alussa, jolloinka tilanne oli niin huono, että minä sanoin pojille, että ei ole mitään järkeä jatkaa tämmöistä toimintaa, kun Atria laski lihanhintaa 20 senttiä ja kustannukset olivat nousseet ja tilanne oli todella huolestuttava. Mutta onni onnettomuudessa, että meillä kävivät kaupan hyllyt tyhjinä välillä, niin korjautui tämä hintakin. Nyt voi jo hengittää — nyt voi jo hengittää. Tässä yhteydessä on tietysti hyvä myös kiittää hallitusta ja ministeriä siitä, että tämä korvauskelpoisuus tuli myös meidän nuorille viljelijöille, mikä tietysti omalta osaltaan paransi meidänkin tilannetta. Ainahan pitää silloin kiittää, kun on kiitoksen aihe. Nyt lyhyesti vielä tähän... [Sari Essayahin välihuuto] — No niin, tässä ei keskustella siitä vaan siitä, että kun me joitakin positiivisia asioita saadaan maatiloilla eteenpäin, niin se on aina tietysti kaikkien meidän, kansakunnankin, etu ja ruokaturvallisuuden kannalta hyvä asia. — Mutta tästä nyt ihan muutama kohta. Otan suoran lainauksen viime välikysymyskeskustelusta viime vaalikaudelta: ”Suomalaisesta ruuasta on tullut hallituksen riitelyn uhri. Tällaisena aikana, kun kansallisesta ruokaturvasta pitäisi pitää erityisesti huolta. Valitettavasti on todettava, että pääministerin ja keskustaministerin suusta nämä sanat ’ruokaturva’ ja ’huoltovarmuus’ ovat pelkkää sanahelinää.” Näin siis kertoi oppositiojohtaja Riikka Purra viime vaalikaudella. Ja sitten hän jatkoi, että perussuomalaiset tulevat julkistamaan omat konkreettiset ehdotuksensa viljelijöitten tilanteen parantamiseksi. No niin, me olemme kuulleet tässä edustaja Viljasen puheessa nämä konkreettiset ehdotukset, ja ihan lyhyesti vain niistä sanon näin, että siinä oli 18 kohtaa ja hallitus on niistä kohdista tehnyt neljä joko osittain tai sitten kokonansa. Muun muassa vakinaistettiin tämä Välitä viljelijästä ‑hanke, joka oli kuitenkin edellisellä hallituskaudellakin käytössä, ja se oli yksi näistä kohdista. Nämä kolme muuta olivat helpottaa nuoren viljelijän yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta ja sitten nämä elintarvikemarkkinalakiin tehtävät muutokset ja sitten energiakustannusten alentaminen, joka nyt on tullut jossakin määrin tämän polttoaineen kautta. Mutta jos nyt sanon tästä polttoainetilanteesta, miten todellisuudessa tämä tilanne on: Meillä tämä energianhinnan, elikkä polttoaineen hinnan, nousu on tarkoittanut 63 000:ta euroa — 63 000:ta euroa. Hallituksen päätöksellä siitä tulee mahdollisesti noin 7 000 euroa takaisin, elikkä 56 000 euroa on menoja, siis lisämenoja, tästä polttoaineesta. Päästään siihen käsitykseen, missä mennään. Arvoisa puhemies! Mitä hallitus olisi voinut tehdä? Tässähän tietysti semmoinen kysymys kuuluu, ja minä nyt ajattelen näin, että esimerkiksi tuo kiinteistöverovapaus... — Otan nämä kaikki, mitkä olivat siinä 18 kohdan listassa, koska ne ovat semmoisia asioita, jotka ovat pyörineet viime hallituskaudellakin täällä edessä. — ...olisi ensinnäkin vaikuttanut juuri näihin nuoriin tuottajiin, jotka ovat investoineet voimakkaasti elikkä tehneet sitä, mitä ovat jalostavat yritykset pyytäneet, investoineet uusia isoja navettoja tai sikaloita tai kanaloita. Se, miksi tähän kiinteistöveroon tartun, on se, että minusta se on niin erikoinen asia. Aikaisemmin oli katumaksu — asemakaava-alueella kun maksettiin kiinteistövero, puhuttiin katumaksusta. Se oli siitä, että kaupunki tai kunta rakensi infran täysin siihen tontin portille asti ja sen jälkeen sitten talonväki teki autotallin eteen tietä ja pihalle tietä. Katumaksu oli tämmöinen. Sitten kun se ulotettiin koskemaan kunnissa myös maaseutua, niin mekin maksetaan melkoinen summa kiinteistöveroa, mutta me emme saa mitään vastineeksi siitä, vaan niin kuin täällä hyvin tulivat edustaja Hemmilän puheessakin nämä yksityistiet, niin käytännössä me pidämme siis meidän kylätien kunnossa, koska meidän osuus on siinä tietoimituksessa 86 prosenttia. Elikkä käytännössä me joudumme maanviljelijänä pitämään kunnossa kylätien, jota käyttää noin seitsemän muuta taloutta. Siksi minä tähän kiinteistöveroasiaan juuri puutun, koska minun mielestäni tämä kiinteistövero on muutenkin epäoikeudenmukainen maanviljelijöitä kohtaan, kun siitä ei tule... [Pertti Hemmilä: Kaikkia haja-asutusalueella asuvia!] — Juuri näin, kaikkia haja-asutusalueella asuvia ja erityisesti maanviljelijöitä, koska se kiinteistövero määräytyy niitten rakennusinvestointien mukaan. No niin, sitten tämä energiakustannus: Siihen olisi voinut tuplapalautuksen ajatella, suuremman energiaveron palautuksen. Se olisi vaatinut tietysti EU:lta hyväksynnän. Sitten yksi asia: lyhennysvapaat lainoihin. Tätähän on käytetty aikaisemminkin. Sehän ei millään tavalla ole mikään tuki sinänsä, jos lyhennysvapaat antaa. Se vain helpottaa sen viljelijän ahdinkoa, kun muutenkin pankit ovat hyvin niukkoja antamaan laina-aikoihin pidennystä. Sitten tämä alvikannan laskeminen. Saksassahan on lihantuotantoon laskettu alvikanta juuri sen takia, että koska rehusta maksetaan 13,5 prosenttia alvia ja lihasta 25,5, niin käytännössä sinä siinä tuotannossa joudut koko ajan alvivelan puolelle, kun ne eivät mene yksi yhteen. Sitten vielä tuo Makeran pääomittaminen viimeisenä kohtana, koska 80 prosenttia tuli hylkyjä Pohjois-Pohjanmaan elinvoimakeskuksesta investointiavustuksista sen vuoksi, että ei ole pääomia käytössä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! No, nyt edustaja Östman poistui. Täällä on aika usein semmoinen olo, että voin kertoa jonkun asian jollekin, mutta en voi ymmärtää sitä hänen puolestaan, ja toisinpäin, että minulle voi kertoa jonkun asian, mutta se kertoja ei välttämättä voi minun puolestani sitä ymmärtää. Tänään on aika monessa kohti tällainen olo tullut. Missä, milloin ja kuka ja missä kohti ja mihin asioihin voi vaikuttaa — me vähän pyöritään siinä ympärillä, ja voi olla kuulijoiden välillä vähän vaikea hahmottaa, mistä täällä puhutaan. Minkälaisia toimenpiteitä minkäkin hallituksen aikana on tehty? Joo, jokainen hallitus tekee sellaisia toimia kuin sillä hallituskokoonpanolla pystyy erilaisten neuvottelujen ja sisäisten vääntöjen kanssa tekemään. Itse en ollut politiikassa aiemmin mukana ollenkaan, mutta taidan olla ainut, ainakin tällä hetkellä salissa, joka on maatalouspolitiikkaa pääaineena lukenut, ja aika pitkä historia tältä puolelta. Siis yliopistoahan ei kannata käydä eikä ylipäätään kouluja, jos politiikkaan haluaa, koska se vaikeuttaa tämmöistä asioiden yksinkertaistamista. Mutta jos katsotaan sitä paljon puhuttua tulostaulua, niin eihän se vain yksinkertaisesti hyvältä näytä. Vaikka sieltä nyt putsataan se yksittäinen vuosi, se 2022, pois, niin tulokset näyttävät huonoilta. Niin kuin sanoin jo aiemmin tänään, ei tämä mikään nautinto ole todeta tällaista. Totean jälleen kerran, että me ollaan samaa mieltä, kaikki halutaan maataloudelle parempaa. Ja se parempi on, kun katsotaan tuulilasista eteenpäin. Totta kai autolla ja moottoripyörällä tai millä tahansa kulkupelillä ajaessa kannattaa välillä vilkaista sinne taustapeiliin, ei peräpeiliin, koska peräpeilihän on ihan eri asia kuin taustapeili. Tähän oikeastaan kiertyy tämä... Vähän viittasin jo tähän poliittiseen kulttuuriin, ja edelleen toistan itseäni, että kaikki on jo moneen kertaan sanottu. Se, mikä häiritsee äärimmäisen paljon ainakin itseäni tässä eduskunnan työskentelyssä, on se — niin kuin edustaja Mehtälä sanoi, ja olen itse puhunut siitä monta kertaa — että monesta asiasta on tullut politiikan tekemisen väline sen sijaan, että olisi politiikan tekemisen kohde. Tämä edustaja Viljasen esille nostama Tynkkysen listahan oli malliesimerkki, ihan käsikirjaesimerkki tämmöisestä kunnon MAGA-politiikasta. Tehdään asioita, joilla haetaan kannatusta, jotta sitä kannatusta voidaan käyttää aivan muiden asioiden hoitamiseen. Maatalous, joka on varmaan viimeisenä, laittamatta nyt arvojärjestykseen eri asioita... On hävytöntä, että se otetaan tämmöisen politiikan tekemisen kohteeksi. Se näkyy sitten, minkälaiseen asemaan se sitten joutuu. Jälleen kerraten: kaikki me haluamme maataloudelle ja suomalaisille viljelijöille parempaa. Mutta oikeastaan semmoinen konkreettinen kysymys, kun täällä viitattiinkin jo siihen valtioneuvoston selontekoon tästä ruokastrategiasta, niin siellä lukee näin: ”Kauppapolitiikka ja kansainvälisen kaupan säännöt ja sitoumukset määrittävät ehtoja ruoka- ja maatalouspolitiikalle. Pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja geopolitiikan murros ovat tuoneet epävakautta kansainväliseen kauppaan ja korostaneet ruokaturvan omavaraisuuden ja kriittisten tuotantopanosten saatavuuden merkitystä. Suomen elintarvikevienti koki merkittävän šokin vuonna 2014 Venäjän asettamien vastapakotteiden seurauksena. Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan vuoksi asetetut pakotteet ovat pysäyttäneet maiden välisen maatalous- ja elintarvikekaupan lähes täysin, eikä tilanne ole palautumassa ennalleen. Venäjän merkitys lannoitteiden ja energian toimittajana on myös hiipumassa.” Tässä on oikeastaan kuvattu varsin hyvin, hyvin tiiviisti ne asiat, mitkä ovat vaikuttaneet monella tapaa suomalaiseen maatalouteen. On todettu myös se, että kun täällä on, että mihin voidaan vaikuttaa, mihin ei voida vaikuttaa... Voihan siinä käydä niin, että jos esimerkiksi keskusta on ensi kaudella hallituksessa, niin sitten taas nämä samat puheet pidetään, allekirjoittajat vain puheissa vaihtuvat ja puolueet. Mutta miten näihin kysymyksiin ihan oikeasti vastataan, jotta se suomalainen viljelijä ja varsinkin se nuori lähtee sinne alalle? Sitten on ihan pakko mainita, arvoisa puhemies, näistä parista perussuomalaisten puheenvuorosta. Hehän erityisesti ovat ansioituneet tässä poliittisessa kulttuurissa, joka lähti silloin 2011 kummalliseen suuntaan ja 2017 entisestään korostui. Jos täällä ruvetaan houkuttelemaan puolueita seuraavaan hallitukseen, niin on kyllä aivan väärässä paikassa. Eivät ainakaan nämä rekordit, mitä Mäenpäältä, Keskisarjalta, Peltokankaalta ja Simulalta... Kyllä saa tahtia parantaa aika paljon ja tyylilajia vaihtaa, että se houkuttaa. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu, yliopisto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lupasin edellisessä puheessa, että otan konkretiaa esille, ja nyt sitä sitten tulee. Ensinnäkin kaksi asiaa, mitkä tässä illan aikana ovat tulleet ministerin ja hallituksen puheissa esille: Yksi niistä on se, että hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia — siis hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia. Sitten toinen on se, että hallitus on edistänyt luvituksen saantia sekä biokaasun ja turpeen tuottamista. Nyt minun on pakko vähän tarkentaa näitä asioita. Käydäänpä ensin tämä luvitusasia läpi. Tämän hallituksen toimesta perustettiin uusi Lupa- ja valvontavirasto, jonka pääpaikka on siis Tampereella. Siinä yhteydessä kaikesta keskustan vastustuksesta huolimatta tähän Lupa- ja valvontavirastoon sisällytettiin yleisen edun valvontayksikkö — siis yleisen edun valvontayksikkö. Nyt on ollut hyvinkin tarkkaan yrittäjien kanssa keskustelua tästä asiasta, ja siellä on muun muassa peruttu jo olemassa olevia turvetuotantolupia, jotka olisivat kuiviketurpeen tuottamiseen. Muun muassa malminetsintäluvat on myös tämä yleisen edun valvontayksikkö valittanut kumoon. Se, mikä tässä minusta on oikeastaan vielä merkittävämpää maatalouden osalta, on se, että tämän uudistuksen yhteydessä nostettiin lupamaksuja aivan valtavasti. Eli nythän pitää tämmöisen kotieläintilan, niin kuin meidänkin tilan, maksaa ympäristölupaa vähintään 21 000 euroa. Mutta minun mielestäni siellä turvetuotannon puolella tämä lupien nosto oli aivan valtava. Elikkä jos on alle 10 hehtaarin turvetuotantoalue, niin pitää maksaa jo 20 800 euroa luvasta, ja jos noustaan 50 hehtaariin turvetonta aluetta, niin se lupamaksu on jo vajaa 50 000 euroa. Miettikääpä, hyvät ystävät, kollegat, että jos tämmöisestä pelkästä paperista, joka ei mitään muuta kuin oikeuttaa tekemään jotain työtä, pitää maksaa 50 000 euroa, niin kyllä pitää olla jo valtava hinku siihen työntekoon, että lähdet yrittämään, jos siitä lupapaperista maksat niin paljon. No niin, sitten toinen kohta. Lupasin nämä kolme kohtaa tuoda esille. Toinen kohta on tämä biokaasu. Täällä tuli ministerin puheessa ihan oikein, että sitä biokaasutilannetta on parannettu. Kyllä, ulosmyyntirajan nostolla parannettiin sitä mahdollisuutta, että kun on saanut maatalouden investointitukia, niin voidaan myydä ulos energiaa 50 prosenttia, eikä tämä investointituki leikkaudu pois, ja se on positiivinen asia. Mutta samalla hetkellä hallitus on vaikeuttanut pienimuotoista biokaasutoimintaa viidellä eri asialla, joista neljä on tapahtunut talousvaliokunnan puolella ja yksi ympäristövaliokunnan puolella. Nämä neljä kohtaa ovat todentamisvaatimus alle kahden megawatin laitoksille, mitä ei muun muassa Ruotsissa edellytetä mutta Suomessa edellytetään, ja se laitos tuo noin 7 000 euroa kustannusta per yrittäjä. Sitten biometaanin osuutta vähennettiin neljästä prosentista kahteen prosenttiin, mikä vähensi biometaanin kysyntää. Eilen oli Biotalouspäivät tuolla Seinäjoella, ja tämä asia tuli varmasti, että näin on käynyt. No, sitten on joustomekanismi kolmantena. Siellä joustomekanismin osalta, josta me jätettiin eriävä, oli se, että kun nestekaasua eli fossiilista korvataan biometaanilla, niin pitää tuottaa tätä biometaania kaksinkertainen määrä, mikä on aivan järjenvastaista. Näin vaan on. Sitten on vielä tämä kasvilajimääritelmä, että pääkasvia ei tullut lakiin, jolloinka jää tulkinnanvaraiseksi se, saako viljelijä siitä joustomekanismin kautta sitä tukea, mitä kuuluisi saada, uusiutuvan energian tukea. Sitten on vielä tämä ympäristölupa. Elikkä ennen sai tehdä biokaasulaitoksen navetan päähän rakennusluvalla. Tästä lähtien tämä hallitus ajoi ympäristölupauudistuksen niin, että jokainen biokaasulaitos, navetan päähänkin pikkunen pömpeli, vaatii ympäristöluvan, ja se maksaa. [Tuomas Kettunen: Käsittämätöntä!] Vielä eräänä kohtana on tämä turve. Elikkä koska maatalouteen liittyy niin olennaisena osana tämä kuiviketurve, [Puhemies koputtaa] niin tämän kasvu- ja kuiviketurpeen osalta sanon vain sen, että siellä myös nämä konkreettiset parannukset ovat jääneet tekemättä, elikkä sielläkin nämä lupamaksut [Puhemies koputtaa] ovat aivan valtavat, ja sitä jo kävinkin läpi. Minun mielestäni yrittäjänä ajattelen näin, että tässä on mahdoton ajatus semmoinen, että puheet ja teot ovat ristiriidassa, [Puhemies koputtaa] vaan niiden pitää vastata toinen toisiaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Viime vaalikaudella en täällä talossa ollut, mutta täällä tänään moneen kertaan viitatun MAKA-raportin lisäksi ehkä toiseksi eniten julkisuudessa ollut listaus tai raportti oli niin sanottu Tynkkysen lista, josta minäkin eri medioista paljon tietoa sain etenkin sosiaalisen median kautta. Maaliskuussa 2022 silloinen parlamentaarikko Tynkkynen teki 19 kohdan listan, jolla maatalouden kannattavuutta piti parantaa. Tätä listaa olisi olettanut toteutettavan tällä vaalikaudella, kun koko perussuomalainen ryhmä tietääkseni siihen sitoutui ja sitä ajoi. Mutta heti hallitusneuvotteluiden jälkeen pystyimme toteamaan, että osa listasta oli jo lentänyt roskakoriin. Lista kuuluu seuraavasti: 1. ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” No, tämähän ei ole tapahtunut. 2. ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” Tämä ei ole toteutunut, eikä se tämän päivän kuullun perusteella tule toteutumaankaan. 3. ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” Näin ei ole tapahtunut. Sen sijaan järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu tällä vaalikaudella ja byrokratiaa on lisätty. Ja edelleen listalla numero 4. ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” Ei toteutunut. 5. ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu, mutta Makeran takausvaltuutta on kyllä korotettu 20 miljoonaan euroon. Listalta 6. ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” Tämä on tapahtunut osittain, mutta maatalouden energiakustannukset ovat nousseet niin räjähdysmäisesti, että tämä määräaikainen maatalouden energiaveron lisäpalautus on toimena aivan riittämätön. Listalta numero 7. ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” Ei ole tapahtunut. Toimet ovat olleet ehkä oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä tarpeeseen nähden. Elintarvikemarkkinalakia on kyllä uudistettu, mikä on hieno asia. Tämän keskustan tekemän lain päivitys on positiivinen asia, mutta kilpailulaki on edelleen koskematta, ja tämän päivän perusteella tällä vaalikaudella sellaiseksi tulee jäämään. Sen sijaan kaupan asemaa on vahvistettu uusilla myyntiartikkeleilla. Listan numero 8. ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinoille tarvittavat, kriisin edellyttämät muutokset.” Tämä on tapahtunut. 9. ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” Ei ole tapahtunut. 10. ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” Tämä on tapahtunut. 11. ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” Ei ole tapahtunut. Yrityssaneerauslakia on kyllä uudistettu, mutta uudistus ei kosketa maataloutta. 12. ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” Ei ole tapahtunut. 13. ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” Osittain toteutunut, mutta keinona vain ohjaus ja suositukset. 14. ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” Ei ole tapahtunut, kuten ei myöskään ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalveluiden saatavuuden”. 16. ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke on vakinaistettu, mutta myös rahoitus pitäisi vakinaistaa. 17. Haluttiin alv-kannan laskemista — ei ole tapahtunut. 18. liittyy kiinteästi polttonesteiden hintaan ja sen kompensointiin. Kaikkihan me tiedämme, että se ei ole toteutunut. Hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti. Arvoisa puhemies! Tämä aikakirjoihin Tynkkysen listan tämänhetkisestä toteutumatilanteesta, [Puhemies koputtaa] joka ei ole mairitteleva, mutta onneksi vaalikautta on vielä jäljellä, ja luotamme hallitukseen, että Tynkkysen lista on toteutettu kokonaisuudessaan ennen kuin jäämme vaalitauolle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa kunnioitettu puhemies! EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, mutta silti minä uskon suomalaiseen maatalouteen. Usko on koetuksella, kun miettii sukupolvenvaihdosneuvojan kanssa oman tilan jatkajan kanssa sitä, kannattaako vai ei. Siksikin toivon sydämestäni, että niitä toimia, mitä keskusta tänään on nostanut, vietäisiin eteenpäin. Ministeri Essayah on kiitettävästi istunut aitiossa kuuntelemassa ja on varmasti parhaansa tässä hallituksessa koettanutkin, vaikka se ei todellakaan ole riittänyt. Mutta nämä asiat kuuluvat monelle muullekin ministerille. Esimerkiksi ministeri Puisto vastaa kilpailulaista. Kilpailulaissa tukkujen asemaa olisi muutettava. Siellä pitäisi myydä samaan hintaan ostotuotteita kilpailijoille, ellei sitten tätä keskittynyttä tukkutoimintaa hajoteta. Tämä koskee niin myllyjä kuin kauppajättejä. Nimittäin meillä on edelleenkin Valion osalta Kivi-maitopäätös, jossa se joutuu määräävässä markkina-asemassa ollessaan myymään toisille samaan hintaan sitä raaka-ainetta. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi pystyä olemaan valtakunnallisia, ja niiden pitäisi pystyä neuvottelemaan hinnoista, koska EU tämän jo mahdollistaa. Meidän tulisi antaa selkänoja niin, ettei tarvitse jännittää, että syytetään kartellista. Ministeri Multalan käsialaa on päästökauppa ja nimenomaan maa- ja metsätalouden kytkeminen siihen ihan Suomen kansallisilla omilla päätöksillä. Tämä lisää monta kymmentä senttiä polttoöljyn hintaan, ja siihen luvattiin, silloin kun sitä tehtiin, kompensaatiota, mutta sitä ei ole näkynyt. Miksi ihmeessä kytkeä maa- ja metsätalouden polttoaineet liikenteen päästökauppaan, kun ei ollut mikään pakko? Ministeri Ikoselle kuuluu käytännön hankintalaki, mutta työ- ja elinkeinoministerille kuuluu hankintalaki muutoin, eli sinne Puiston tontille. Hankintalakia tehtäessä keskusta esitti, että olisimme laittaneet sinne perälaudan siitä, että emme voisi ostaa julkisiin keittiöihin ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön vaatimuksia. Tämä lausunnoissa todettiin mahdolliseksi, mutta sitä ei silti haluttu sinne lisätä. Kuvitelkaa, että käytämme suomalaisia verovaroja siihen, että ostamme ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön edellytyksiä. Tähän saimme myös SDP:n ja muiden oppositiopuolueitten tuen. Toivon, että tähän asiaan vielä palataan, ja itse asiassa ministeri Ikonen pystyisi sen siinä käytännön hankinta-asetuksessaan myöskin muuttamaan. Ministeri Purra on nostanut bensan ja dieselin sekä polttoöljyn veroja niin paljon, että nyt maksetaan veroja enemmän kuin viime hallituskaudella keskimäärin. Bensasta maksetaan veroja 14 senttiä enemmän, dieselistä 23 senttiä enemmän ja polttoöljystä 19 senttiä enemmän kuin keskimäärin viime hallituskaudella. Tämä päätös on täysin valtiovarainministerin omissa käsissä. Sen lisäksi haluan vielä nostaa esille biokaasun tuotannon heikennykset. Kun kerran liikenteen päästökauppaan lisättiin maatalous, olisi kohtuullista, että se maatalous pystyisi korvaamaan tätä uusiutuvalla niin, että ei tarvitsisi maksaa näitä korkeita päästökaupan maksuja. Mutta mitä tehtiin? Biokaasuun ei enää uskottu, vaan biokaasun edellytyksiä on heikennetty ehkä viidellä kuudella eri lailla. Sieltä on karsittu tukia, siellä on jakeluvelvoitetta muutettu ja on tehty erilaisia joustomekanismeja, jolloin näitten polttoainejakelijoitten ei enää kannata ottaa biokaasua sinne, vaan ne voivat vaikka ostaa kosteikoita tai rahoittaa sähkötyökaluja ulkopuolisille toimijoille. Tässä muutamia esimerkkejä. Toivon, että niihin vielä tartutaan, sillä kun maailma kuivuu, niin Suomen ruuantuotantoa tarvitaan entistä enemmän. Meillä on entistä suurempi osuus koko maailman huoltovarmuudesta, [Puhemies koputtaa] mutta jos mitään ei tehdä, kurki ehtii kuolla ennen kuin suo sulaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa kannattaa muistaa, että maatalouden kannattavuus ja viljelijän heikko asema ruokaketjussa eivät ole syntyneet tämän hallituskauden aikana. MTK ja maatalousyrittäjät ovat tehneet vuosien ajan työtä tilanteen korjaamiseksi. Myös keskusta on ollut pitkään hallitusvastuussa ja vaatinut aivan samoja asioita: viljelijän markkina-aseman vahvistamista, elintarvikemarkkinalain kehittämistä ja ruokaketjun voimasuhteiden korjaamista. Nyt tämä Petteri Orpon hallitus on tehnyt nämä kaikki, mutta niiden vaikutuksethan tulevat viiveellä, kuten me tiedetään. Sato korjataan myöhemmin. Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on huoltovarmuuden, alueiden elinvoiman ja koko Suomen turvallisuuden kannalta ratkaiseva kysymys. Olen itse asunut aina maatilalla, vilja- ja kasvinviljelytilalla, lukuun ottamatta opiskeluvuosia, joten ymmärrän ja haluan edistää maataloutta ihan sisäsyntyisesti. Viljelijät ovat joutuneet kantamaan viime vuosina poikkeuksellisen suuren taakan, kun energian, lannoitteiden, kuljetusten ja rahoituksen kustannukset ovat nousseet, mutta nousseita kustannuksia ei ole voitu siirtää täysimääräisesti tuotteiden hintoihin. Tässä on maatalouden kannattavuusongelman ydin. Tämän päivän maanviljelijä on osaava yrittäjä. Tiloilla hyödynnetään teknologiaa, kehitetään viljelymenetelmiä ja etsitään jatkuvasti uusia keinoja parantaa tuottavuutta ja kestävyyttä. Viljelijät kyllä osaavat työnsä. Eduskunnasta käsin taas pyritään luomaan edellytykset yrittäjän tekemälle työlle. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, kuinka tärkeää on, että Suomessa pystytään tuottamaan omaa ruokaa myös poikkeusoloissa. Maa, joka pystyy huolehtimaan omasta ruokaturvastaan, on vahvempi ja turvallisempi maa. Siksi meidän on vahvistettava tuottajan markkina-asemaa, vähennettävä riippuvuuttamme tuontipanoksista, edistettävä ravinteiden kierrätystä sekä huolehdittava energian, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten saatavuudesta myös kriisitilanteissa. Keskustan välikysymys nostaa esiin todellisia haasteita, mutta kuva hallituksen toimettomuudesta ei pidä paikkaansa. Luvattua suunnanmuutosta on tehty. Sille emme voi mitään, että Ukrainan sota ja Lähi-idän kriisi ovat aiheuttaneet kustannussokkeja. Hallitus on vahvistanut maatalouden toimintaedellytyksiä muun muassa korottamalla energiaveron palautusta kahdeksi vuodeksi, EU:n kriisitukien kohdentamista maatalouteen, tukimaksatusten aikaistamista, investointien rahoituksen parantamista ja elintarvikemarkkinalain uudistusta. Samalla on edistetty kotimaista lannoitetuotantoa, ravinnekiertoa ja ruokavientiä. Myöskään ruokaa tuottavasta maataloudesta ei ole leikattu, vaikka lähes kaikkialta muilta hallinnonaloilta on jouduttu säästämään. Pitkällä aikavälillä ratkaisu ei kuitenkaan voi perustua uusiin tukipaketteihin. Kestävä ratkaisu syntyy siitä, että ruokamarkkina toimii nykyistä oikeudenmukaisemmin ja viljelijä saa tuotteestaan sellaisen hinnan, joka yhdessä tukien kanssa kattaa kustannukset, turvaa toimeentulon ja mahdollistaa investoinnit. Siksi meidän on vahvistettava tuottajien markkina-asemaa, huolehdittava huoltovarmuudesta ja vähennettävä riippuvuutta tuontipanoksista. Samalla on turvattava suomalaisen maatalouden riittävä rahoitus myös tulevissa EU-neuvotteluissa. Kokoomuksen lähtökohta on selvä: viljelijän työn pitää kannattaa, ja suomalaisella ruuantuotannolla pitää olla tulevaisuus. Tämä hallitus on tehnyt konkreettisia toimia tämän tavoitteen eteen, ja työtä jatketaan edelleen määrätietoisesti. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Haluan nostaa tässä keskustelussa esiin huoltovarmuuden. Olen saanut toimia tällä kaudella eduskunnan huoltovarmuusryhmän puheenjohtajana, ja siinä työssä yksi asia tulee vastaan kerta toisensa jälkeen: kriiseihin pitää varautua ennen kuin ne ovat päällä. Ruuan kohdalla tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että Suomessa on myös tulevaisuudessa maatiloja ja ihmisiä, jotka haluavat tuottaa ruokaa. Viljelijän pitää pystyä luottamaan siihen, että työllä on tulevaisuus. Nuoren pitää uskaltaa ottaa tila jatkettavakseen, ja tilalla pitää uskaltaa investoida. Tarvitsemme kotimaista energiaa, lannoitteita ja ravinteita, toimivat tiet ja kuljetukset sekä rahoitusta investointeihin, ja ennen kaikkea viljelijän tulisi saada tuotteestaan sellainen hinta, että tätä koko työtä kannattaa tehdä. Näitä asioita hallitus on vienyt eteenpäin. Maatalouden energiaveron palautusta korotetaan investointeihin, ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Myös biokaasuinvestointien ehtoja on parannettu ja kotimaista lannoitetuotantoa sekä ravinteiden kiertoa vahvistettu. Turhaa byrokratiaa pitää purkaa. Yksi konkreettinen asia on peltojen korvauskelpoisuus. Nyt tämä pitkään odotettu asia viedään kuntoon koko Suomessa. Se parantaa tilusrakennetta, helpottaa myös tilojen kehittymistä ja vähentää hallinnollista työtä. Myös ruokaketjun pelisääntöjä on uudistettava. Välikysymyksessä on väitetty, että kokoomus olisi vastustanut elintarvikemarkkinalain uudistamista, ja tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Me kokoomuksen edustajat maa- ja metsätalousvaliokunnassa olemme ajaneet uudistusta ja halunneet samalla varmistaa reilut pelisäännöt koko ruokaketjuun. Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tänään ilmastonmuutoksesta. Myös siinä keskustelussa kannattaa katsoa Suomea huoltovarmuuden näkökulmasta. Suomessa on valtavat makean veden varannot. Kun Euroopassa kärsitään yhä enemmän vesipulasta ja kuivuudesta, Suomen vesivarat ovat meille merkittävä strateginen voimavara. Kasvukauden pidentyminen voi myös parantaa joidenkin kasvien viljelyedellytyksiä Suomessa, ja samalla meidän on varauduttava muuttuviin sääoloihin ja niiden tuomiin riskeihin. Jos ruuantuotannon edellytykset vaikeutuvat muualla maailmassa, Suomen merkitys ruuantuottajana voi kasvaa. Siksi meidän pitää tässäkin vaiheessa pitää ruuantuotannon rakennuspalikat kunnossa. Afrikkalainen sikarutto muistuttaa konkreettisesti siitä, mitä huoltovarmuus myös tarkoittaa. Nyt tärkeintä on saada tauti hallintaan ja varmistaa, että suomalaisilla sikatiloilla on edellytykset jatkaa myös tämän kriisin jälkeen. Maatila ei elä vain vaalikausi kerrallaan. Investoinnit tehdään vuosikymmeniksi. Siksi maatalous tarvitsee pitkäjänteistä ja ennakoivaa politiikkaa. Pidän tärkeänä, että nykyisen hallituksen kasvua, yrittäjyyttä ja kotimaista tuotantoa painottavaa linjaa voidaan jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella, mutta sen ratkaisevat suomalaiset. Meidän tehtävämme on tehdä työtä sen eteen, että suomalaisella viljelijällä on myös tulevaisuudessa syy jatkaa tilaansa, investoida ja tuottaa meille ruokaa. Se on suomalaisen huoltovarmuuden perusta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kalliita sanoja edustaja Kalliolta äsken. — Meillä on tänään tämän välikysymyksen aiheena tosiaan maatalous, niin kuin varmaan joku siellä median ääressä voi seuratakin. Maatalous on siitä harvinainen aihepiiri, että se koskettaa kaikkia täällä eduskunnassa, koska me jokainenhan syömme joka päivä ja vieläpä useamman kerran. Maatalous on myös aihe, josta tuntuu löytyvän melko laaja yksimielisyys puolueiden kesken. Kun puheita pidetään, suomalaisen viljelijän puolella ovat jotakuinkin kaikki. Melko harvalla tässä salissa kuitenkaan on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on olla maanviljelijä Suomessa. Olen sen ajan elänyt ja kokenut ja siihen paneutunut yrittäjänä ja kouluttajana vajaat 40 vuotta. Ja tässä yhteydessä voin mainita, että Tuomas Kuhmosen kanssa koulutettiin viljelijöitä 1995 EU:n liittymissopimukseen liittyvissä asioissa. Siitä voi saada vähän perspektiiviä. Arvoisa puhemies! Alkuun tahdon sanoa sen, että uskon tässä salissa edustajien tahtovan maataloudelle hyvää ja viljelijöille hyvää, mutta samalla tiedän, että aivan liian harva todella ymmärtää, mikä tilanne maatiloilla nyt tällä hetkellä on. Tämä johtaa siihen, että maataloudesta tulee politiikanteon väline — politiikanteon väline: siis tapa nostaa omaa suosiota puhumalla sinänsä oikeista asioista vailla aitoa tahtoa niitä edistää. Otan esimerkin. Viime kaudella silloinen oppositio, joka nyt istuu hallituksessa, puhui oikeista asioista: tuotantorakennusten kiinteistöveron poistosta, energiakustannusten alentamisesta, byrokratian purkamisesta, viljelijälle reilummasta osuudesta ruuan hinnasta. Nämä olivat siis täysin oikeita asioita. Madalletaan kustannuksia ja tehdään markkinasta reilumpi. Niin myös konkreettisesti viime hallitus teki. Se maksoi lannoitetuen, energiaveron tuplapalautuksen, maatalouden kiinteistöveron palautuksen, muun muassa. Missä nämä kaikki nyt ovat? Mitä näille lupauksille tapahtui Säätytalolla? Hallitusohjelmaan tuli kyllä hyviä kirjauksia. Taustalla oli parlamentaarinen työ, siis kaikkien puolueiden yhteinen työ, ja siinä tehty linjaukset vaalien alla 2023. Tähän hallitus ohjelmassaan sitoutui, ja siellä yhtenä konkreettisena ehdotuksena oli kilpailulain avaaminen. Näin ei ole tehty, ja kysyn: miksi ei? Siksi, koska liian harva ymmärtää, miten huono tilanne kotimaisilla tuottajilla tällä hetkellä on. Ja valitettavasti myös siksi, koska hallitus ei ole joko halunnut tai uskaltanut tehdä tarvittavia muutoksia, jotka olisivat pois kotimaisen ruokakaupan mahtavista katteista. Nimittäin me olemme nyt siinä tilanteessa, että meillä on maailman parhaiten kannattava ruokakauppa ja Euroopan huonoiten kannattavat viljelijät. Tämähän on väärin. Tämä on väärin, ja tähän on pakko saada muutos. Arvoisa puhemies! Jotta tilanteen voisi korjata, pitää tietää, mistä on kyse. Ennen muuta juuri nyt on kyse tuotantokustannusten valtavasta noususta. Lannoitteet, energia, voiteluaineet, polttoaineet — kaikki kustannukset ovat rajusti nousseet. Myös hallitus on lisännyt kustannuksia muun muassa korottamalla lupamaksuja ja lisäämällä sääntelyä. Pidän toisen puheenvuoron ihan tästä aiheesta. Siispä politiikan keinoin Suomi voisi madaltaa kustannuksia: Poistetaan maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero. Jatketaan maatalouden energiaveron lisäpalautusta. Laajennetaan se nestekaasuun, josta tein kirjallisen kysymyksen edustaja Kallion kanssa hetki sitten. Otetaan käyttöön Ruotsin mallin mukainen kansallinen kustannustuki, joka kohdennetaan polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun, ja tähänhän EU-komissio on antanut jo suostumuksen. Ja sitten se isompi ja tärkein puoli eli ruokamarkkinan korjaaminen. Se tapahtuu kilpailulain avaamisen kautta. Kauppa on kymmenet vuodet kerännyt hyödyn siitä, että Suomessa maatalouden tuottavuuden kehitys on ollut koko Euroopan parasta, ja olen sen kyllä konkreettisesti huomannut omassa yrityksessä. Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Arvoisa puhemies! Viime vuosina olemme ensi kertaa joutuneet todistamaan sen, että kaupoissa ovat hyllyt tyhjillään. Tosiasia on, että lähes neljä maatilaa tosiaan lopettaa päivässä toimintansa. Tekijät ikääntyvät. Nuoria on vaikea saada alalle, vaikka meillä neljä nuorta miestä on töissä meidän yrityksessä. Se on jo aivan poikkeus. Moni oikeasti haluaisi ryhtyä tähän maailman parhaaseen ammattiin. [Puhemies koputtaa] Tässä talossa kannetaan ratkaisun avaimia moniin keskeisiin ongelmiin. Nyt on aika lunastaa lupaukset ja vaikuttaa niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Keskustelemme maataloudesta ja ruuan ja maaseudun pärjäämisestä nyt viidettä tuntia. Salissa ei ole puhemiehen lisäksi yhtään perussuomalaista, ja kokoomuksen edustajia on jäljellä enää kaksi. Toivoisin, että myös hallituspuolueet palaisivat keskustelemaan. Tämä on nimittäin kohtalonkysymys [Peter Östmanin välihuuto] kaikkien suomalaisten näkökulmasta. Kiitän kuitenkin ministeriä, joka on istunut täällä erittäin tunnollisesti ja kuunnellut tätä keskustelua. Se on mielestäni arvokasta, kun puhumme ruuasta, jota kaikki meistä syövät. Suomalaisen maatalouden kannattavuus on Euroopan heikointa. Suomessa on Euroopan kallein diesel, ja neljä tilaa lopettaa joka päivä. Siinä lienee riittävästi syitä välikysymykselle, ja koen, että keskustelu tämän osalta on ollut antoisaa. Te lupasitte täyskäännöksen, ja sitä ei ole tullut. Tästä on esitetty tänään useita eri lukuja. Tilojen määrä on puolittunut 2000-luvulla ja kannattavuuskerroin pudonnut kuudesosaan tällä hallituskaudella. Viljelijän tuotto ja kustannukset eivät kohtaa, ja te pyörittelette strategioita, mutta tilojen kustannusten nousu nyt vaatii toimia. Lannoitteiden, polttoaineiden ja sähkön hinnannousu ajaa viljelijöitä yhä ahtaammalle. Kentän viesti on erittäin karua. Lannoitteet ovat niin kalliita, ettei niitä käytetä. Polttoöljy on niin kallista, ettei viljaa ole varaa kuivata, jos eteen sattuu sadekausi. Diesel maksaa tankilla 2,5 euroa, vähän pumpusta riippuen. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet tänä vuonna merkittävästi, ja siihen ei ole puututtu. Edellisten hallitusten syyttely lienee aika turhaa, kun hinnannousu pelkästään tänä vuonna on ollut melkoista. Kun asiakas tankkaa tankilla Suomen kalleinta dieseliä, niin Suomi kerää ennätyspotin veroja. Tämä hallitus on romuttanut yksityistieavustukset, joiden avulla muun muassa puu liikkuu metsistä tehtaille. Myös tämä on ollut merkittävä osa maatalouden kannattavuutta. Yksityistiekorvaukset ovat niin alhaalla, etteivät ne paljon enää voisi laskea. Muistan, kun Sipilän pääministerikaudella nämä luvut liikkuivat siellä 20—30 miljoonassa eurossa, ja nyt olemme 6 miljoonassa eurossa. [Peter Östman: Ei, vaan 5—10:ssä!] Siinä on merkittävä ongelma. Investointeja ei rakenneta rapistuvien teiden varaan, ja tästä meillä kaikilla on yhdessä vastuu. Meillä on Euroopan korkein dieselin hinta, ja siitä kerätään enemmän veroja. [Hälinää — Puhemies koputtaa] On häpeällistä, että huoltovarmuutta pidetään yllä ulkomailta tuotavalla viljalla. Lähtökohtana pitää olla suomalainen ruoka ja kotimainen tuotanto erityisesti nyt, kun tilojen tulevaisuus on vaakalaudalla. Pitkät valikoima- ja hinnoittelujaksot eivät saa johtaa kaupoissa siihen, että kustannusnousut jäävät kuukausiksi yksin tuottajien tai elintarvikeyritysten kannettaviksi. Sopimuksiin tarvitaan toimivia hinnantarkistusmekanismeja, ja kilpailulaki on vähintä, mitä te voitte nyt eduskuntaan kiireellisesti tuoda. Kirjaukset ovat hyviä hallitusohjelmassa, mutta niitä ei ole vielä nähty meidän pöydällä. Valtiontakausjärjestelmiä on vahvistettava ja vaiheittaisia sukupolvenvaihdoksia helpotettava verotuksen ja rahoituksen keinoin. Riippuvuutta tuontilannoitteista ja fossiilisista tuotantopanoksista on vähennettävä. Kotimaista ravinnekiertoa, kierrätyslannoitteita, biokaasua ja muuta maatilojen energiantuotantoa on edistettävä investoinneilla ja purkamalla niiden sääntelyä. Nyt olemme todistaneet vuodessa ainakin viittä uutta sääntelyä biokaasuun. Ei näin voi jatkua, kun me haluamme huoltovarmuutta ja myös tuottavaa ravinnekiertoa. Sitten tästä byrokratiasta ja absurdeista valvontamaksuista: Hallitus lupasi purkaa byrokratiaa, mutta hallinnollinen taakka ja lupamaksut ovat päinvastoin moninkertaistuneet. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksu nostettiin 1 500 euroon ja luomuvalvonnan perusmaksu on 231 euroa plus 163 euron tuntimaksu. Viljelijöiden kukkaroista tilkitään nyt valtiontalouden aukkoja. Keskusta on erittäin huolissaan siitä, onko tässä maassa suomalaista ruokaa jatkossakin. Olen kiitollinen kaikille, jotka tätä asiaa tänään ja tulevaisuudessa salissa puolustavat. Toivon ripeitä toimia esimerkiksi sikaruton taltuttamiseksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Maatalouden välikysymys on oivallinen paikka puhua suomalaisesta maatalouspolitiikasta. Miksi välikysymys päätettiin jättää, on se, että kun tähän vaalikauteen lähdettiin, oltiin aika suuressa uskossa ja lupauksissa, mitkä nykyiset hallituspuolueet olivat antaneet. Luvattiin suunnanmuutosta, totaalista suunnanmuutosta suomalaiseen maatalouspolitiikkaan, luvattiin parempaa kannattavuutta suomalaiselle maataloudelle. Kun muistelemme edelliskautta, välikysymyksiäkin jätettiin, oli Tynkkysen listoja ja haluttiin julistaa kansallinen hätätila maatalouden kriisin vuoksi ja niin edelleen. Eli paljon oli odotuksia näiden kaikkien puheiden jälkeen. Herra puhemies! Mikä on ongelma? Ongelma on korkeat tuotantokustannukset ja liian alhaiset hinnat tuottajille. Katsoin tuossa löpön hintaa eli polttoöljyn hintaa: talvilaatu 2 euroa 13 senttiä. Sitten kun katsotaan polttoainepumpulla olevaa hintaa, mennään jo kahteen ja puoleen euroon dieselin osalta. Nämä kaikki vaikuttavat suoraan maatalouden kustannuksiin — lannoitekustannukset, kasvinsuojeluaineet ja niin edelleen. Kun polttoaine maksaa enemmän ja kun energia maksaa enemmän, ne tuovat välillisiä kustannuksia suoraan maatalouteen ja heikentävät kannattavuutta suomalaisella tuottajalla. Herra puhemies! Ruuan hinnasta on puhuttu tässä keskustelussa. Hyvä esimerkki on ottaa siitä, että kun ruuan hinta on noussut kaupassa nyt 20 prosenttia, niin otetaanpa kaurahiutalepaketti: kilo sitä maksaa euro 35 senttiä. Mikä on viljelijän osuus tuosta? Se on 20 senttiä. Voitteko kuvitella, 20 senttiä — aivan marginaaliosuus siitä, mitä ruoka tuolla kaupassa maksaa. Tässä on se ongelma, se suuri ongelma: että viljelijä ei saa siitä tuotteestaan riittävää hintaa ja kauppa kahmii voitot. Kaupan ylivalta on suuri. Tarvitaan kilpailulain muutos, jota tältä hallitukselta vielä odotetaan. Herra puhemies! Afrikkalainen sikarutto puhututtaa paljon. Se on tuomassa noin 40 miljoonan euron tappiot suomalaiselle sikataloudelle. Sain tänä aamuna viestin Etelä-Karjalasta, sieltä itärajalta. Siellä kävi vilinä, kun villisiat juoksivat riistakamerassa. Kysyin tuolta metsästäjältä, että milloinkas näitä aiotaan seuraavan kerran metsästää. Hän sanoi, että no, ensi viikonloppuna, kun ei ole töitä, niin viikonloppuna pääsee jälleen metsälle. Tarvitaan voimakkaammat kannusteet villisikakannan pienentämiseksi ja sikaruton estämiseksi Suomessa. Olin kyllä hyvin pettynyt siitä, että perussuomalaisten varapuheenjohtaja laski leikiksi tällä vakavalla asialla omassa debattipuheenvuorossaan. Afrikkalainen sikarutto on valtava ongelma. Se pitää saada estettyä, ettei se leviä ainakaan suomalaisiin sikaloihin. Mutta, herra puhemies, hallitukselta tarvitaan toimia siinä, että sianlihan vienti saadaan myös jatkossa käyntiin. Tarvitaan diplomaattista toimintaa, tarvitaan neuvotteluita, tarvitaan ennen kaikkea määrätietoista johtajuutta siihen, että tämä ongelma ratkaistaan. Herra puhemies! On monia sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti maatalouteen. Toissa viikolla tapasin sekä lihakarjatalouden edustajia että siipikarjatalouden edustajia. Puhuimme kuiviketurpeesta. Nyt on kyllä valtava huoli päällä siinä, nimittäin uusia nevoja ei avata tällä hetkellä Suomeen. Hinnat ovat kovat, lupamaksut ovat moninkertaistuneet — voi joutua maksamaan 47 000 euroa siitä, että avaa uuden nevan, eikä ole takuuta sille, saako tuon auki. Tämä on valtava ongelma. Korvikkeita näille kuivikkeille ei ole. Ja tämä lupamaksun hinta on tänä vuonna noussut, kun hallitusohjelmassahan on määritelty — aivan oikein — strateginen huoltovarmuuspolttoaine ja ‑tuote turve mutta teot siitä puuttuvat. Tähän tarvitaan aito ja oikea muutos myöskin. Haluan vielä sanoa siitä, mikä vaikuttaa välillisesti maaseudun elinvoimaan, nimittäin se, jos valtionhallinnon palveluita keskitetään. Maanmittauslaitos, Traficom ja poliisi ovat näitä viimeisimpiä, jotka ovat tietoon tulleet, ja kun työpaikkoja sieltä maakunnan reuna-alueelta lähtee ja keskittyy maakuntakeskukseen, on sillä elinvoimaan vaikutus. Herra puhemies! Viljelijät tarvitsevat ennen kaikkea arvostusta, tulevaisuudenuskoa, pitkäjänteisyyttä tuotantoon, ja sitä kautta tuleviakin viljelijöitä, suomalaisia ruuantuottajia. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (itäraja, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää keskustaa tämän välikysymyksen tekemisestä. Maatalouden kannattavuuskriisi on vakava, ja siihen on vastattava. Suomalainen ruokaketju ei ole terve, kun kuluttaja maksaa ruuasta paljon, yhteiskunta tukee maataloutta merkittävästi ja silti tuottaja joutuu miettimään, riittävätkö rahat perheen arkeen. Kuitenkaan täällä esitetyt keinot, kuten pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen, eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät vain sitä eteenpäin ja jättävät saman tilanteen odottamaan seuraavaa kriisiä. Maatalouden kestävyysmurros on ainoa tapa varmistaa tulevaisuuden kestävä ruuantuotanto. Ruokajärjestelmää on muutettava siten, että se mahtuu maapallon, ympäristön ja luonnon kantokyvyn rajoihin. Hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten turvataan olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti, luonnon tilaa ja eläinten oikeuksia parantaen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Vaikka tieto ruuantuottajien ahdingon ja ympäristön tilan heikkenemisestä on ollut jo pitkään saatavilla, emme ole tarttuneet ekokriisien vaatimaan ruokamurrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa tänään sekä suomalaiset viljelijät että ympäristö. Maatalouden kestävyysmurros koskee koko ketjua aina pellolta ruokapöytään. Maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä on vähennettävä. Viljelytapoja on uudistettava niin, että ne tukevat maan kasvukuntoa, ylläpitävät maan hiilivarastoja ja luonnon monimuotoisuutta. Eläintuotannon osuutta on vähennettävä ja kasviproteiinin määrää kasvatettava. Fossiilipohjaisesta energiasta ja lannoitteista on päästävä eroon ja siirryttävä uusiutuvaan energiaan ja ravinteiden kiertoon. Monet yksittäiset viljelijät ovat jo tarttuneet muutokseen. Esimerkiksi tänään Helsingin Sanomissa kerrottiin salolaisen viljelijän toimista vesistöpäästöjen vähentämiseksi. Myös tuottajajärjestöt ovat tehneet omat, varsin pätevät tiekartat niin maatalouden monimuotoisuuden kuin ilmastotoimien vahvistamiseksi. [Pertti Hemmilä: Minä olen päästöjä vähentänyt kauan!] Mutta suurta murrosta ei synny, jollei maatalouden tukijärjestelmä ohjaa siihen. Liian pitkään politiikassa on annettu ymmärtää, että suomalaisen ruuantuotannon puolustaminen tarkoittaisi sitä, että kaikki voisi jatkua ennallaan, aivan kuin ilmastokriisi ei vaikuttaisi Suomeen mitenkään. Mutta jokainen viljelijä näkee jo muutokset: kuivuuden pelloilla, rankkasateiden vaikutukset ja tuotantopanosten hintojen heilahtelut. Tällä hetkellä liian suuri osa ilmastokriisin laskusta jää tavallisten viljelijäperheiden maksettavaksi. Se ei ole reilua. Se ei myöskään ole hyvää varautumista. Poliittiset päättäjät eivät ole auttaneet ruuantuottajia kestävyysmurroksessa, vaikka se on välttämätön ruuantuotannon tulevaisuuden varmistamiseksi. Ministeri Essayah sanoi vastauspuheenvuorossaan, että nykyinen hallitus olisi merkittävästi edistänyt kestävyysmurrosta. Olisipa tosiaan näin. On hyvä, että hallitus on jatkanut työtä biokaasun ja kierrätyslannoitteiden parissa, mutta kokonaisuudessa maatalouden ilmasto- ja ympäristötyön rahoitusta on heikennetty. Hallitus puhuu huoltovarmuudesta liian kapeasti. Kun ilmasto muuttuu, maaperä köyhtyy tai pölyttäjät vähenevät, kyse ei ole vain ympäristöpolitiikasta. Kyse on siitä, pystyykö Suomi tuottamaan ruokaa, ja tästä syystä vihreät ovat vaatineet ympäristöturvallisuuden nostamista osaksi Suomen kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Väliaikaiset, tarkasti kohdennetut kriisitoimet viljelijöille ovat perusteltuja tässä akuutissa tilanteessa. Näitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa pysyviin verotukiin, kuten kiinteistöveron poistoon tai energiaveron lisäpalautuksen laajentamiseen, jotka heikentäisivät pitkällä aikavälillä sekä julkista taloutta että ympäristöohjausta. Jotta voimme taata viljelijöiden paremman toimeentulon pitkällä tulevaisuudessa, on heitä autettava akuuttien toimien lisäksi taloudellisesti kestävyysmurroksen läpiviemisessä. Siis tuetaan viljelijöitä siirtymässä kasvukuntoisiin, hiiltä sitoviin peltoihin ja uudistavaan viljelyyn. Vähennetään maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja käyttöä. Panostetaan kasviproteiinien tuotantoon, jalostuksiin ja uusiin ruokainnovaatioihin. Otetaan mallia Tanskasta myös siinä, kuinka maataloustuottajat, ympäristötoimijat ja valtio ovat yhdessä sopineet sitoumuksesta ja politiikkatoimista, joilla pienennetään merkittävästi maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä. Vähennetään eläintuotantoa ja varmistetaan, että eläintuotanto on eettisesti ja ekologisesti kestävää, ohjaamalla maltillisiin eläinmääriin ja luomutuotantoon, joka turvaa eläinten lajinmukaisen elämän. Puututaan kaupan liialliseen keskittymiseen lisäämällä Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä markkinaoikeuden resursseja ja vahvistetaan alkutuottajien mahdollisuuksia järjestäytyä markkinaedun valvonnassa. Karsitaan ympäristölle haitallisia ja tehottomia yritystukia ja kohdennetaan säästöt viljelijöiden aitoa kannattavuutta ja sukupolvenvaihdoksia tukeviin pysyviin rakenteellisiin toimiin. Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet tehdä maatalouden kestävyysmurros. Viljelijät ovat siihen valmiita. He haluavat huolehtia ympäristöstä ja vesien puhtaudesta ja tehdä toimia estääkseen ilmaston edelleen kuumenemisen. Meidän päättäjien tulee muuttaa politiikkaa niin, että maatalouden tukijärjestelmä ohjaa kestävyysmurrokseen ja se on viljelijöille aina taloudellisesti kannattavaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuus, maatalouden kannattavuus ja maaseudun elinvoima ovat aivan liian tärkeitä asioita puoluepoliittiseksi syysnäytelmäksi. Nämä eivät ole asioita, joista yksin Suomen Keskusta huolehtii tässä maassa. Väite siitä, että hallitus olisi jättänyt suomalaisen maatalouden yksin, ei ole totta. Vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta olemme tehneet tietoisia valintoja suomalaisen ruuantuotannon puolesta. Se on omavaraisuus-, huoltovarmuus- ja kokonaisturvallisuuskysymys. Maataloudesta ei ole leikattu, sopeutettu samaan tapaan kuin monilta muilta hallinnonaloilta, vaan rahoitusta on osin vahvistettu ja huoltovarmuutta tukeviin toimiin on panostettu. Arvoisa puhemies! Hallitus on juuri päättänyt noin 116 miljoonan euron kokonaisuudesta maatalouden tukemiseksi. EU:n kriisirahoitus kohdennetaan täysimääräisesti ruuantuotantoon. Tukimaksuja aikaistetaan ja rahaa suunnataan sinne, missä sitä eniten tarvitaan ja paine on suurin. Samalla energiaveron palautuksia on nostettu EU:n sallimaan enimmäistasoon ja maatalouden kustannuspaineita on lievennetty käytettävissä olevin keinoin. Oppositiosta käsin on helppo vaatia uusia satojen miljoonien eurojen tukipaketteja, mutta se ei vielä kerro vastuunkannosta. Vaikeampaa on kertoa, mistä rahat otetaan. Arvoisa puhemies! Hallituksen lähtökohta on selvä: maatalouden kannattavuuden on pitkällä aikavälillä perustuttava siihen, että tuotteista saatava hinta ja toimiva tukijärjestelmä yhdessä mahdollistavat yrittäjyyden, investoinnit ja tilojen kehittämisen. Kannattavuus ei voi perustua jatkuvasti kasvavaan velanottoon. Siksi olemme keskittyneet uudistamaan elintarvikemarkkinalainsäädäntöä, mikä vahvistaa alkutuottajien asemaa, parantaa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimintaedellytyksiä ja puuttuu epäreiluihin käytäntöihin ruokaketjussa. Hallituksen tavoitteena on nimenomaan vahvistaa tuottajan neuvotteluasemaa suhteessa vahvoihin markkinatoimijoihin. Tätä linjaa on oppositio vastustanut. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei ole vielä ratkaissut aivan kaikkea. [Anne Kalmari: Ei aivan!] Ne rakenteelliset ongelmat, joista tänään puhumme, eivät ole syntyneet vain kolmen viime vuoden aikana. Suomen EU-jäsenyyden aikana Suomen Keskusta on pitänyt maa- ja metsätalousministerin salkkua enemmän kuin mikään muu puolue. Tässä ovat nyt näytöt, joiden perään kysytään. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] — Siellä muuten vasemmassa alareunassa on se nappi, josta voi painaa ja pyytää niitä puheenvuoroja. — Emme myöskään lupaa suomalaisille uutta lisävelkaa ratkaisuna vaikeaan tilanteeseen. Päinvastoin olemme vahvistaneet investointien rahoitusta, mahdollistaneet Finnveran aiempaa vahvemman roolin maataloudessa, helpottaneet nuorten viljelijöiden alalle pääsyä, parantaneet biokaasuinvestointien edellytyksiä ja puolustaneet maatalouden EU-rahoitusta tulevissa neuvotteluissa. Olemme keskittyneet politiikkaan, joka on vakaata ja ennustettavaa ja turvaa suomalaisen ruokatuotannon, huoltovarmuuden ja maaseutujen elinvoiman. — Kiitos, arvoisa puhemies. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on ollut liian pitkään heikkoa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 23—25 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 25 maatilat saavuttivat keskimäärin vain noin neljänneksen tavoitteena olevasta yrittäjätulosta. Nyt tilannetta vaikeuttaa uusi kustannusten nousu. Polttoaineen, lannoitteiden, energian ja muiden tuotantopanosten hinnat syövät tilojen kannattavuutta. Tätä ongelmaa ei ratkaista puheilla suomalaisen ruuan arvostuksesta. Viljelijän täytyy saada työstään kunnollinen toimeentulo. Puhemies! Pohjois-Suomessa tämä kysymys näkyy erityisen konkreettisesti. Pohjoinen on merkittävä maidon- ja naudanlihantuotannon alue. Tuotantoa harjoitetaan olosuhteissa, joissa kasvukausi on lyhyempi, etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetuskustannukset suuria. Luonnonvarakeskuksen arvio vahvistaa, että pohjoinen tuki on edelleen ratkaisevan tärkeä. Se on hidastanut maatilojen vähenemistä ja auttanut säilyttämään tuotantoa siellä, missä luonnon olosuhteet ovat vaikeimmat, mutta sekään ei enää pysäytä rakennemuutosta. Esimerkiksi maatilojen määrän ennustetaan vähenevän tänä vuonna noin kuusi prosenttia. Samalla yksittäisen maitotilan kustannukset ovat huomattavia. Jo vuoden 24 keskimääräisellä maitotilalla polttoaineisiin kului lähes 19 000 euroa, sähköön 11 000 ja lannoitteisiin lähes 17 000 euroa. Kun energia- ja tuotantopanokset kallistuvat, nämä eivät ole pieniä muutoksia tilan taloudessa. Ja kun maatila Pohjois-Suomessa lopettaa, vaikutushan ei jää vain naapuriin Se vaikuttaa kuljetusyritykseen, koneurakoitsijaan, eläinlääkäriin, elintarviketeollisuuteen ja kylän palveluihin. Se vaikuttaa työpaikkoihin ja lopulta siihen, pysyykö maaseutu asuttuna. Siksi maatalouspolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on vastannut kustannuskriisiin muun muassa maatalouden energiaveron lisäpalautuksella. Se on tarpeellinen mutta mittaluokaltaan ongelmiin nähden hyvin rajallinen toimi. Tarvitsemme ennen kaikkea pitkäjänteisiä ratkaisuja maatalouden kannattavuuteen. Ruokaketjun tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi. Viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteen on vahvistettava. Markkinoiden toimivuudesta ja kilpailusta on pidettävä huolta. Investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin tarvitaan ennustettava näkymä, jotta nuori ihminen uskaltaa sitoutua alalle vuosikymmeniksi ja vientiin tulee panostaa enemmän. Samalla meidän täytyy ymmärtää, ettei maaseudun elinvoima synny pelkillä maataloustuilla. Pohjois-Suomessa tarvitaan toimivia teitä, tietoliikenneyhteyksiä, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä mahdollisuus yrittää ja käydä töissä pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta. On ristiriitaista puhua maaseudun elinvoimasta, jos samaan aikaan palvelut etääntyvät ja tieverkko rapautuu. Koko Suomea ei voida kehittää kasvukeskusten ehdoilla. Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne on viime vuosina opettanut meille, ettei omavaraisuutta voi rakentaa vasta kriisin alettua. Suomalainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta siinä missä energia, infrastruktuuri ja maanpuolustuskin Meillä täytyy olla pellot, tuotantoeläimet, osaavat viljelijät ja toimiva elintarvikeketju myös silloin, kun kansainväliset toimitusketjut häiriintyvät. Pohjois-Suomen tuotanto on osa tätä kokonaisuutta. Sitä ei pidä nähdä kustannuksena, josta voidaan huonoina talousvuosina tinkiä, vaan strategisena voimavarana. Kyse ei ole siitä, kuinka monta maatilaa Suomessa on ensi vuonna, vaan siitä, onko Suomessa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua riittävästi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tuottamaan meille ruokaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus terveelliseen, ravinteikkaaseen ja kohtuuhintaiseen lähiruokaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aivan aluksi haluan sanoa, että toisin kuin edustaja Kalmari tuossa äsken väitti, ei tietenkään kokoomus vastusta elintarvikemarkkinalakia. Se on aivan väärä väite. Mutta itse asiaan: Maaseudun elinvoima, ruuantuotanto ja huoltovarmuus ja meidän kokonaisturvallisuus, ne kulkevat kaikki käsi kädessä. Kun meidän maaseudun väestö vähenee ja tilojen kannattavuus heikkenee, heikkenee samalla myös Suomen huoltovarmuus. Keskustan välikysymys todella lähtee aidosta ongelmasta, myönnettäköön se. Maatalouden kannattavuus on vakava kysymys, eikä sitä pidä missään tapauksessa vähätellä. Välikysymyksessä hallitusta syytetään siitä, että maatalouden kannattavuus on EU:n heikointa ja kustannuskriisi uhkaa tuotantoa. Arvoisa puhemies! Tässä kohtaa on kuitenkin jo sanottava, että keskusta potee aikamoista poliittista muistinmenetystä — muistinmenetystä, jossa omaa hallitusvastuuta — siitähän ei ole kovinkaan kauan — ja keskustalaista maa- ja metsätalousministeriyttä yritetään pyyhkiä pois historiankirjoista. Maatalouden kannattavuuskriisi oli jo viime kaudella tosiasia, se oli fakta. Marraskuussa 2022 silloinen oppositio joutui jättämään hallitukselle välikysymyksen maatalouden kriisistä. Tilojen kustannukset olivat nousseet rajusti, ruokaketjujen epätasainen tulonjako oli tiedossa, viljelijän heikko neuvotteluasema oli kyllä tiedossa, ja parlamentaarinen raportti tarvittavista uudistuksista valmistui keskustan ollessa hallituksessa. Kuten keskusta nyt itse välikysymyksessä muistuttaa, kyllä, te jaoitte kriisipaketteja, mutta te ette ratkaisseet maatalouden rakenteellista ongelmaa, juuri sitä ongelmaa, mistä tänään on täällä puhuttu koko ajan. [Antti Kurvinen: Te olette pahentaneet niitä ongelmia!] Se ongelma on se, että viljelijälle jää ruokaketjussa liian pieni osa ruuan hinnasta. [Anne Kalmari: Koska te suositte kauppaa, laulatte sen lauluja!] Siitä me olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Keskusta vaatii nyt Orpon hallitusta ratkaisemaan ongelman, jonka olemassaolon itse totesi viime kaudella jo neljä vuotta sitten. Itse jätti ratkaisut tekemättä. Arvoisa puhemies! Pitänee myös muistuttaa keskustaa poliittisesta lähimuistista, joka sekin näyttää nyt kyllä valitettavasti pätkivän. Nimittäin kokoomusjohtoinen hallitus ei edes näinä taloudellisesti vaikeina aikoina ole leikannut ruokaa tuottavasta maataloudesta. Me emme ole leikanneet, vaikka säästöjä on jouduttu hakemaan kissojen ja koirien kanssa joka hallinnonalalta. Energiaveron palautuksia on korotettu. Maatalouden investointeihin ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Elintarvikemarkkinalakia on uudistettu. Sitä on siis nimenomaan uudistettu tuottajan aseman vahvistamiseksi. Ruoka-alan kasvua ja vientiä vauhditetaan. Se on oikea suunta. Lannoitteiden saatavuutta helpotetaan. Paljon muutakin on tehty, niin kuin tänään olemme tässä salissa kuulleet. Työ jatkuu. Kaikkea ei ole tietenkään vielä saatu aikaiseksi. Keskusta vaatii nyt lisää kriisitukia, mutta tukipaketti toisensa perään ei ratkaise suomalaisen maatalouden perusongelmaa, eikä velkaantuva valtio voi loputtomasti maksaa ruokaketjun toimimattomuudesta. Arvoisa puhemies! Orpon hallituksen työ ruokaketjun epätasapainon korjaamiseksi on tärkeää, ja on hienoa, että me olemme hyvässä vauhdissa. Epäreiluihin kauppatapoihin on puututtava, tuottajien neuvotteluasemaa on vahvistettava ja elintarvikemarkkinalakia vietävä määrätietoisesti tästäkin eteenpäin. [Anne Kalmari: Kyllä!] Se on aivan selvä, että suomalaisen maatalouden elinvoimasta meidän on todella huolehdittava pitkälle tulevaisuuteen, ei kriisipaketti kerrallaan. Ei meidän poliitikkojen onnistumista mitata tukipakettien tai uusien pykälien määrällä. Se mitataan sillä, jääkö ruuan tekijälle omasta työstä enemmän käteen. Ja kokoomuksen vastaus on selvä: on jäätävä. Viljelijän työn on oltava kannattavaa, ja tämän eteen meidän kaikkien tulee tehdä töitä. Arvoisa puhemies! Haluan myös muistuttaa lopuksi siitä, että ihan yleisessä keskustelussa meidän on tärkeää antaa maaseudulla työskenteleville ja maaseudulla asuville heille kuuluva arvo. Meidän puheistamme täytyy se välittyä. Tärkeää on sekin, että olemme helpottaneet nuorten viljelijöiden pääsyä alalle. On hyvä muistaa, että nuoret maanviljelijät ovat avainasemassa maatalouden tulevaisuudessa ja huoltovarmuudessa. — Kiitos. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Arvoisat edustajat! Kansanedustajana koen tärkeimmäksi tehtäväkseni edustaa Suomen kansaa ja ajaa kansan sekä isänmaan etua. Tästä lähtökohdasta arvioin myös tätä välikysymystä. Isänmaalle ja suomalaisille oikeita asioita sekä ratkaisuja on voitava tukea riippumatta siitä, esitetäänkö niitä hallitus- vai oppositiosuunnasta. Olen samaa mieltä useista välikysymyksen tavoitteista. Erityisesti allekirjoitan sen lähtökohdan, että kotimainen ruuantuotanto ei ole vain elinkeinokysymys. Se on myös huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymys. Suomen on mielestäni pyrittävä mahdollisimman suureen omavaraisuuteen kolmella keskeisellä alalla: ruuantuotannossa, energiantuotannossa sekä aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotannossa. Kun nämä sektorit ja perusasiat ovat kunnossa, olemme vahvempia ja kestämme paremmin myös kriisejä. Tämä ei suinkaan tarkoita kansainvälisestä yhteistyöstä luopumista. Se tarkoittaa, että kannamme vastuun omasta toimintakyvystämme. Emme saa rakentaa turvallisuuttamme sen oletuksen varaan, että kaikki tarvitsemamme voidaan kaikissa tilanteissa hankkia tänne peräpohjolaan muualta. Arvoisa rouva puhemies! Ruokaomavaraisuuden perustana täytyy olla kannattava maatalous. Viljelijän on saatava työstään, investoinneistaan ja kantamastaan riskistä asiallinen korvaus. Yhdyn välikysymyksen tavoitteeseen tasapainottaa ruokaketjun tulonjakoa ja vahvistaa alkutuottajan neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja teollisuuteen. Uudistusten täytyy näkyä tuottajan saamassa hinnassa. Kriisitukea voidaan tarvita poikkeuksellisissa tilanteissa, mutta maatalouden tulevaisuutta ei pidä rakentaa toistuvien hätäpakettien varaan. Tuottajan pitäisi saada huomattavasti nykyistä kestävämpi toimeentulo markkinoilta. Siksi kannatan tuottajaorganisaatioiden aseman ja elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien vahvistamista sekä tuotantokustannusten muutoksen huomioivia sopimusehtoja. Odotan hallitukselta myös selkeää aikataulua ruokaketjun ostajavoimaan puuttuville kilpailulain muutoksille. Tavoitteena tulee olla sekä kohtuuhintainen ruoka kuluttajalle että kohtuullinen toimeentulo sen tuottajalle. Kumpaakaan ei pidä unohtaa. Maatalous tarvitsee myös toimivat tiet, tietoliikenneyhteydet, energiaa ja saavutettavat peruspalvelut. Maaseudun elinvoiman turvaaminen on samalla ruokatuotannon edellytysten turvaamista. Mielestäni koko Suomen asuttuna pitäminen ja maatalouden tukeminen ovat turvallisuuspolitiikkaa parhaimmillaan. Arvoisa rouva puhemies! Kolmas keskeinen kysymys on EU-rahoitus. Kannatan välikysymyksen tavoitetta turvata Suomen maatalousrahoituksen vähintään nykyinen taso sekä maaseudun kehittämisen rahoitus vuosien 2028—2034 rahoituskehysneuvotteluissa. Myös riittävä kansallinen liikkumavara on säilytettävä. Hallitukselta tarvitaan määrätietoista Suomen etujen puolustamista. Mahdollisia heikennyksiä ei pidä kuitata pelkällä viittauksella komission alkuperäiseen ehdotukseen. Odotankin hallitukselta selkeitä tavoitteita, aktiivista neuvottelutyötä ja avointa vastuunkantoa tuloksista. Arvoisat edustajat, tässä keskustelussa meidän ei tarvitse olla samaa mieltä jokaisesta väitteestä voidaksemme tunnistaa yhteisen päämäärämme. Hallituksen perusteltuja toimia pitää voida tukea, ja puutteisiin pitää voida vaatia korjauksia. Suomalaisen viljelijän tulevaisuus, kansalaisten ruokaturva ja isänmaan kriisinkestävyys ansaitsevat pitkäjänteisiä ratkaisuja yli puoluerajojen. Suomen kansan ja isänmaan edun on oltava yhteinen lähtökohtamme myös silloin, kun olemme keinoista eri mieltä. — Kiitoksia.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kyllä, itsekin ajattelen, että kyse ei ole vain ongelmista. Ruuantuotannossa ja maaseudulla laajemminkin on nimenomaan suuri potentiaali, mitä tulee niin ilmastokriisiin, luontokatoon kuin vaikka kestävään ruokajärjestelmään liittyen, mutta niiden toteutuminen edellyttää johdonmukaista politiikkaa ja sitä, että tuetaan ja mahdollistetaan ratkaisuja — eli esimerkiksi vähemmän ympäristölle haitallisia tukia ja enemmän tukea ja mahdollisuuksia kestävyyssiirtymään ja minimissään edes se, että olisi reilut peliehdot kestäville vaihtoehdoille. Sitten yksi huoli on datakeskusbuumi. Maaseudulla voidaan olla tekemässä kestävyyssiirtymää myös energian ja infran suhteen, mutta nytten uhkana on se, että ylikansalliset digijätit tulevat tänne vailla mitään kunnollisia ehtoja ja sitten samalla myös syövät meidän ilmastotavoitteet ja kestävyystavoitteet. Haluaisin kysyä: ministeri, miten te varmistatte, että tavalliset ihmiset, yhteiskunta ja veronmaksajat eivät joudu maksamaan siitä, [Puhemies koputtaa] että voitot viedään ulkomaille?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kun tuossa hetkeä aikaisemmin kuuntelin ministeri Essayahin vastaukset, joita hän on tänään antanut, niin on pakko todeta, että tällä kaudella on viimeinkin tehty paljon sellaisia maataloutta tukevia toimenpiteitä, jotka pikkuhiljalleen sitten parantavat kauan kärsinyttä alaa. Viime kaudella nämä toimenpiteet, joita nyt vaaditaan tehtäväksi, jäivät hyvin pitkälti tekemättä. Kuten edustaja Simula tuossa hetkeä aikaisemmin osuvasti totesi, silloista hallitusta tuntuivat täällä salikeskustelussa kiinnostavan enemmän sukupuolen kuin sukupolven vaihtamiseen liittyvät seikat ja kysymykset. [Veronika Honkasalon välihuuto — Mai Kivelän välihuuto] No, kaikki ei tietenkään ole vieläkään hyvin. Sikarutto ja energian hinnannousu, tämäntyyppiset kysymykset, vaikeuttavat entisestään. Mutta nämä nyt tehdyt toimenpiteet, mitä tässä on tänään käyty läpi, ovat kuitenkin sellaisia, että ne ovat alkaneet kääntämään tätä suuntaa, ja se näkyy nyt tällä hetkellä luottamusta ja uskoa mittaavissa kyselyissä, joita maatalousalan työntekijöille ja yrittäjille on tehty, ja siitä kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Euroopan kuivuus ja kuumuus sekä maailman epävarmuus muistuttavat, että ruoka ei ole itsestäänselvyys. Suomessa meillä on valtava vahvuus: On puhdasta vettä, peltoa ja erittäin osaavia viljelijöitä. Tiloilla toteutetaan viljelykiertoa, huolehditaan maan kasvukunnosta, suunnitellaan lannoitus tarkasti ja hyödynnetään uutta teknologiaa. Mutta osaaminenkaan ei auta, jos tuotantopanoksia ei ole saatavilla tai tuotanto ei ole kannattavaa. Siksi lannoitteiden ja energian saatavuus, ravinteiden kierrätys ja kotimainen ruuantuotanto ovat myös huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymyksiä. Maa, joka pystyy tuottamaan oman ruokansa myös kriisin aikana, on vahvempi maa, ja sen vuoksi maatalouden kannattavuuskysymys on koko maan asia. Sen on syytä olla myös kaikkien yhteinen huolenaihe. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin, edustaja Kaikkonen, kun te olitte välikysymystä jättämässä ja kerroitte, että sellainen on tulossa, niin te sanoitte, että haluatte ensi vuodelle... [Antti Kaikkonen ja Anne Kalmari: Ei!] — kyllä, te olitte harmissanne ja luulitte, että ensi vuoden budjettiin ei ole tulossa mitään. — Tämä hallitus ymmärsi, että tällä hetkellä tämä kustannuskriisi on päällä nyt, [Välihuutoja keskustan ryhmästä] ja me aloitimme välittömät toimenpiteet viime keväänä. Teiltä ehkä jäi huomaamatta, että ennen kuin yksikään EU:n kriisipaketti oli liikahtanut mihinkään suuntaan ja ennen kuin komissiosta oli kuulunut pihahdustakaan, tämä hallitus päätti tehdä energiaveron palautuksen, kymmenen plus kymmenen miljoonaa. Me ymmärsimme, että tässä on tällä hetkellä todella tiukat oltavat, koska energian hinta on nousussa ja lannoitteitten hinta on nousussa, ja meidän pitää välittömästi reagoida. Sen takia me reagoimme nyt myöskin lisätalousarviossa, me reagoimme täydentävässä ja vielä sitten ensi vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa, jotta me saamme mahdollisimman nopeasti meidän viljelijöille nämä tuet, jotka heille todellakin tässä tilanteessa kuuluvat. Niin kuin jo budjettitiedotustilaisuudessa, koska siinä tilaisuudessa ei vielä voinut kaikkia summia avata, kerroin kaikki, mitä me aiomme tehdä, ja olemme näistä kiitoksista, mitä keskustalta nyt on tullut tähän 140 miljoonaan, erittäin tyytyväisiä. Edustajat Satonen ja Norrback nostivat esille tämän, että missä tällä hetkellä menee tulevaisuuden MAKA-raportti. No, se menee siinä ruokastrategian toimeenpano-ohjelmassa, joka julkaistiin 4.9. Siinä on nyt hyvät askelmerkit tulevalle hallitukselle. Niitä toimenpiteitä toteuttamalla me pystymme varmistamaan, että edelleenkin me tehdään niitä toimia, joilla tätä suomalaisen ruuantuotannon kannattavuutta pystytään parantamaan. Sitten täällä edustaja Eestilä mainitsi tämän korvauskelpoisuusasian: Kyllä se siinä mielessä on historiallista tällä hallituskaudella, että nyt esimerkiksi tällä päätöksellä tulee 53 000 hehtaaria korvauskelpoisuutta, niin että kyllä nämä määrät ovat kuitenkin historiallisia. Hienoa, että niitä on tehty aiemminkin, mutta ei koskaan ilmeisesti silloin kun keskusta on ollut maatalousministerinä vastuussa. Edustaja Kallio, ehdottomasti me olemme panostaneet todellakin tällä kaudella kannattavuuteen. Se on selvä, että kun vuonna 22, kun sitä rahaa oli, te annoitte sen 400 miljoonaa kriisitukena — josta valitettavasti kaikki ei edes päätynyt tiloille, [Antti Kurvinen: Jokainen tila sai!] koska niin erilaiset kriteerit oli tehty ja kaikki tilat eivät pystyneet hyötymään siitä [Antti Kurvinen: Jokainen tila!] — se vaikutti niin, että sen jälkeen tehdyssä kustannuskehitysmittauksessa totta kai näkyi silloin droppaus. Ehkä on hyvä tunnistaa myös se, että nyt kun me puhutaan eri maitten välisistä kustannusvertailuista, on huomioitava se, että esimerkiksi Etelä-Euroopassa tuotetaan paljon hedelmiä ja vihanneksia, ja aina voi pohtia, mitkä ovat esimerkiksi siellä Etelä-Euroopassa käytetyn vierastyövoiman olot ja mistä se kannattavuus on kenties revitty niissä maissa. On hyvä huomata, että tämä kokonaiskannattavuusluku ei kuvaa suomalaisen maatalouden kokonaisuutta. Se on keskimääräinen luku. Meillä on hyvin pärjääviä tiloja, meillä on huonosti pärjääviä tiloja ja paljon tiloja, jotka ovat siltä ja väliltä. Nyt me tiedetään jo tällä hetkellä vuoden 25 luvuista, että jos pienimmät tilat otetaan pois, niin siellä 23 000 suurimmalla tilalla, jotka tuottavat siis 90 prosenttia meidän kokonaistuotannosta, kannattavuuskerroin onkin siellä 0,3. Elikkä näissä tilastoissa on oltava sillä tavalla huolellinen, mitä lukuja käyttää ja mihin vertaa. Varmasti pystytään löytämään niitä lukuja, joita keskustakin on täällä halunnut koko ajan käyttää. Edustaja Lyly nosti hyvän kysymyksen, mitä muuta tarvitaan kuin pelkästään erilaisia tukia. No, tarvitaan juurikin sitä vientiä, tarvitaan arvonlisäystä meidän tuotteissa ja sitä, että meillä rahoitus paranee sillä tavalla, että me pystytään varmistamaan, että myöskin investoinnit saadaan liikkeelle, ja siihenhän tämä hallitus on tehnyt toimenpiteitä. Finnverasta on historiallisesti voitu avata rahoitusta ja on tehty Makera-rahoitukseen lisää valtiontakauksia, ja sitä kautta on pystytty varmistamaan, että maatalouden investointeja saadaan liikkeelle. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tänään käytämme täällä paljon energiaa siihen, kuka viljelijän puolesta puhuu kovimmalla äänellä ja hienoimmilla sanakäänteillä, mutta meidän pitäisi yhdessä ratkaista se, miten viljelijä saa työstään sellaisen hinnan, että suomalainen ruuantuotanto kannattaa myös tulevaisuudessa. Keskustan välikysymys nostaa esiin todellisia huolia, mutta väite hallituksen toimimattomuudesta ei pidä paikkaansa. Hallitus on tukenut alan toimintaedellytyksiä muun muassa energiaveron palautuksella, kriisituella, investointirahoituksella ja vahvistamalla tuottajien asemaa ruokaketjussa. Samalla maataloudesta ei ole leikattu, vaikka säästöjä on tehty laajasti muualta. Oleellista on myös elintarvikevienti, kuten edustaja Kinnari äsken mainitsi. Pitkällä aikavälillä ratkaisu ei ole tukipaketista toiseen siirtymisessä, vaan se, että viljelijä saa työstään reilun korvauksen. Kokoomukselle asia on yksinkertainen: suomalaisen viljelijän työn pitää kannattaa, jotta suomalaisella ruualla on tulevaisuus. Sen eteen me täällä töitä teemme. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on vakava kysymys. Tilojen määrä vähenee, investoinnit vähenevät, ja tuotantoa joudutaan sopeuttamaan alaspäin. Kyse on viljelijöiden toimeentulosta, ruokaturvasta, huoltovarmuudesta ja koko maaseudun elinvoimasta. Hallitus lupasi maatalouteen täyskäännöksen. Miten se näkyy viljelijän arjessa? Viljelijä Keski-Savosta laittoi tänään minulle kysymyksen, johon haluaa ministeriltä vastauksen: ”Haluaisin tietää, onko hallitus tekemässä realistisia toimia viljelijän toimeentulon parantamiseksi ja niin, että se kohdistuisi aktiivisille tuottajille. Tämän syksyn polttoöljyn hinta tekee sen, että viljoja ei kannattaisi korjata, kun viljan kuivaus maksaa enemmän kuin tuotteen arvo on. Esimerkiksi meidän tilamme energiakustannus on kasvanut vuodessa 12 000 euroa, ja tuotteiden arvo on sama kuin vuonna 2025 oli. Viljan hinta alkaa ykkösellä, polttoaineen kakkosella ja lannoitteiden kasilla.” Mitä ministeri vastaa viljelijän kysymykseen Keski-Savosta?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! [Jenna Simula: Esitelkää nyt se lähimalli!] On arvokasta, että hallitus edes jollakin tavalla reagoi tähän tilanteeseen, [Eduskunnasta: Sama arabiaksi!] mutta osa näistä toimenpiteistä on kuitenkin semmoisia, jotka vaikuttavat vasta ensi vuonna ja aika kaukana. Kyllä itseäni askarruttaa erityisesti tämä akuutti kustannuskriisi, mikä on tänä vuonna varsinkin polttoaineiden hintojen nousun, energian hinnan nousujen ja lannoitteiden hinnan nousun takia tullut maataloudelle päälle. Juuri tähän ongelmaan vaikuttavia keinoja tuossa teidän vastauksessanne ei sittenkään kovin paljoa ollut. Tämä on kuitenkin se, mikä aika monella tilalla on päällä: mistä rahat polttoaineeseen, energiaan ja lannoitteisiin. Voisitteko miettiä vielä tähän hieman lisää vaikuttavia keinoja? Uskon, että se olisi aika tärkeä monelle tilalle.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kansanedustajan tärkein tehtävä on ajaa Suomen kansan ja isänmaan etua. Siksi perusteltuja ratkaisuja on voitava tukea riippumatta siitä, esittääkö niitä hallitus vai oppositio. Suomen on pyrittävä mahdollisimman suureen omavaraisuuteen ruuantuotannossa, energiantuotannossa sekä aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotannossa. Tämä on oman turvallisuutemme vahvistamista. Ruokaomavaraisuus edellyttää kannattavaa maataloutta. Viljelijän on saatava työstään ja riskistään kohtuullinen korvaus markkinoilta. Tulevaisuutta ei voida rakentaa toistuvien hätäpakettien varaan. Ruokaketjun tulonjakoa on tasapainotettava niin, että uudistukset näkyvät myös tuottajan saamassa hinnassa. Samalla ruuan on oltava kuluttajalle kohtuuhintaista. Arvoisa ministeri, millä aikataululla hallitus vahvistaa alkutuottajan neuvotteluasemaa? Miten turvaatte EU:n neuvotteluissa maatalousrahoituksen vähintään nykyisen tason sekä maaseudun kehittämisen rahoituksen? [Puhemies koputtaa] Suomalaisen viljelijän tulevaisuus ja kansalaisten ruokaturva tarvitsevat pitkäjänteisiä ratkaisuja yli puoluerajojen.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Maatalouden tuottajien tilanne on kohtuuton. Tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä ja vastuunkantoa. Se vaatii vastuunkantoa niin hallitukselta, teollisuudelta kuin kaupaltakin, ja se vaatii vastuuta myös kuluttajilta. Hallitus ei näytä ymmärtävän maataloustuottajien tilannetta ollenkaan. Lannoitteet maksavat yhä enemmän, polttoaineet kallistuvat jatkuvasti, ja voi vain arvailla sähkön hintaa ja sitä, miten kohtuuhintaista sähköä riittää kotitalouksille, maatiloille ja yrityksille. Kaikki tämä näkyy lopulta myös kuluttajan kukkarossa, koska kauppa pitää kiinni satojen miljoonien eurojen voitoistaan. Eli maataloudessa tuottajien kustannukset kasvavat mutta korvaus tuotteesta ei. Liiketoiminnan näkökulmasta yhtälö on mahdoton. Tuottajien edunvalvonta on uskomattoman tehotonta varsinkin, kun tuottajien edustajia on paljon omistajina elintarviketeollisuudessa. Ruokakauppa on Suomessa aivan liian keskittynyttä. Kilpailua puuttuu. Kesko ja S-Ryhmä määräävät tahdin, eikä siinä saksalaisen Lidlin markkinaosuus riitä muuttamaan menoa. Ruuan hinta nousee, tuottajat ovat vaikeuksissa, mutta kauppa tekee ennätystuloksia. Ei se näin voi mennä. Eli kysymys kuuluu, mikä on kaupan vastuu siitä, että meillä jatkossakin on varaa tuottaa kotimaista ruokaa ja kuluttajilla varaa sitä ostaa. Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomen ruuantuotanto on kansallinen turvallisuuskysymys. Omavaraisuuden rapautuminen ja tuonnin lisääntyminen lisäävät haavoittuvuutta. Konfliktit maailmalla ja myös Itämeren kriisiytynyt tilanne ja kuljetusten epävarmuus korostavat oman ruuantuotannon merkitystä. Suomi tuo ruokaa seitsemällä miljardilla eurolla ja vie vain kahdella miljardilla. Maidossa ja lihassa omavaraisuus on jo menetetty. Oma lukunsa omavaraisuudessa ja huoltovarmuudessa ovat lannoitteet. Suomen viljat ovat kasvaneet pelloilla pitkälti venäläisen ammoniakin voimalla. Ammoniakki on lannoitetuotannon välttämätön raaka-aine. Lannoitteista on pulaa maailmalla, ja hinnat kallistuvat. Suomessa ei ole omaa ammoniakkitehdasta. Kemira myytiin aikanaan norjalaiselle Yaralle. Naantaliin on suunnitteilla vihreän ammoniakin tuotantolaitos, joka käynnistyy aikaisintaan 2030-luvulla. Kysymys kuuluu: olisiko lannoitteiden koko tuotantoketju pitänyt ottaa paremmin valtion haltuun? Ja vastaus on: kyllä olisi pitänyt. Arvoisa puhemies, ärade talman! Maatalouden kannattavuus on palautettava kiireellisesti. Byrokratiaa on purettava ja tuet suunnattava niille, jotka tuottavat ruokaa ja elintärkeitä hyödykkeitä. Tavoitteena pitää Suomessa olla maatalous, joka pärjää tulevaisuudessa myös ilman tukia. Suomi pystyy ruokkimaan suomalaiset, jos tuotanto säilyy kannattavana. Julkinen talous on siinä tilanteessa, että kaikki yhteiskunnan tuet on käytävä läpi eikä mitään voi tässä tilanteessa jättää tarkastelujen ulkopuolelle. Maatalous ja elintarvikkeet ovat tietysti erityisessä asemassa yritystukien joukossa, koska kyse on viime kädessä huoltovarmuudesta eli siitä, riittääkö mahdollisesti kriisitilanteessa suomalaisille ruokaa omavaraisesti. [Hannu Hoskonen: Ei riitä millään!] — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lienee itsestäänselvää, että tässä maassa, meille kaikille rakkaassa Suomessa, ei tuoteta tulevaisuudessa ruokaa, jos maaperä on niin köyhtynyt, ettei se kykene tuottamaan satoa. Ruokaa ei tuoteta, jos toimitushäiriöt tai maailman konfliktit katkaisevat niiden tuotantopanosten, kuten polttoaineiden tai lannoitteiden saannin, [Juha Mäenpää: Tai turpeen!] joista suomalainen ruuantuotanto on riippuvainen. Eikä se sato kasva itsestään siellä pellossa tai ruoka ilmesty kaupan hyllylle, jos ei ole suomalaisia maatalousyrittäjiä ja viljelijöitä ruokaa turvaamaan. Ei ole kovin kauan aikaa siitä, kun sain eräältä varsinaissuomalaiselta neljän lapsen isältä viestin. Hän kertoi olevansa epätoivoinen, kertoi perheen kamppailevan köyhyyden kanssa, kuvasi, miten lasten ja vaimon elämään on osunut moni hallituksen leikkauksista, ja jatkoi, että hän on niin pettynyt siihen, miten tässä maassa on niin kovin pitkään annettu ymmärtää, että kaikki voi maataloudessa jatkua ennallaan ja nyt hän kamppailee köyhyyden kanssa yrittäessään vastuullisena pientuottajana tuottaa suomalaisille ruokaa. Asiantuntijat ja tutkijat ovat pitkään varoittaneet, että suomalainen ruuantuotanto vaarantuu, jos me emme ota tosissamme sitä faktaa, että kun ilmasto muuttuu, kun luonto köyhtyy, sillä on vaikutuksia suomalaiseen ruuantuotantoon. Vihreät ovat varoittaneet, että kaupan keskittyminen ei ole fiksua. Se, että alkutuottaja ei saa reilua korvausta työstään, on älytöntä, mutta tälle ei ole tehty tarpeeksi. Perussuomalaisten lausahdus siitä, että tämä hallitus tekee viljelijä-, maatalousyrittäjämyönteistä ilmastopolitiikkaa, on vastuuton, sillä ei ole mitään viljelijämyönteistä tehdä ilmastopolitiikkaa, jossa ei pureta riippuvuuksia fossiilisista polttoaineista, joiden hinnan maksavat viljelijät, ja olemme riippuvaisia siitä, mitä maailmanmarkkinoilla tapahtuu. Miksi ei olisi vastuullista ilmastopolitiikkaa auttaa suomalaisia maatalousyrittäjiä siirtymään biokaasuun, päästöttömään liikkumiseen ja niin edespäin? Tai mitä ajattelette, kumpi kohtaa ensin ilmastokriisin seuraukset, me jakkopuvut päällä tässä salissa vai viljelijät pelloilla? [Mikko Savola: Olen molempia!] He näkevät siellä jo nyt, mitä tarkoittavat rankkasateet, kuivuus tai maaperän köyhtyminen. Jokainen varmasti ymmärtää, että sellainen maaperä, joka ei ole ravinnerikas, ei myöskään pidä ravinteita pellossa. Silloin ne valuvat vesistöihin, Saaristomeri rehevöityy, eivätkä silloin saaristomeri-ohjelmat auta, jos ei uskalleta katsoa sitä isointa ongelmaa. Ja se ei ole viljelijöiden ongelma, se ei ole suomalaisten ruuantuottajien ongelma. Se on päättäjien ongelma, että ei ole tehty tarpeeksi tarpeeksi ajoissa, autettu sitä välttämätöntä siirtymää, joka on edessä. Mitä kauemmin me päättäjät hidastelemme ja leikimme, että ilmastokriisi ei joko ole totta tai luontokatoa ei tapahdu tai että me emme voisi vaikuttaa siihen, mitä kotimaiselle luonnolle tapahtuu, sitä enemmän maksavat hintaa suomalaiset ruuantuottajat, joilla on jo aivan varmasti tarpeeksi vaikeaa. Joten olen erittäin tyytyväinen, että eduskunta käy tätä keskustelua, ja toivon, että tämä lisää ymmärrystä sille, miksi vihreät ovat vaatineet, että ympäristöturvallisuus otetaan vahvemmaksi osaksi kokonaisturvallisuutta. Ei meillä ole puhdasta vettä, ei meillä ole sitä ruokaa, jos me emme huomioi näitä kysymyksiä ajoissa. Ei se ole wokettamista, eikä se ole pelkästään vihreää. Se on isänmaallista. Muistatte varmaan, kun aikoinaan vihreät puhuivat siitä, miten pitää irtautua fossiilisesta energiasta. Muistatte varmaan, miten sitä saatettiin vastustaa. Mutta muistatte varmaan, miten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aika nopeasti tuli näkyväksi, että kyse ei ollut vain ympäristöteoista vaan turvallisuudesta. Suomi kesti tuon tilanteen paljon paremmin, koska olimme onneksi fiksusti yhdessä siirtyneet toisenlaiseen energiantuotantoon. Sama ymmärrys tarvitaan nyt maatalouden puolelle, mutta on hämmentävää, miten maatalouspolitiikassa uppiniskaisesti jatketaan samaan suuntaan, vaikka nähdään, että viljelijöillä ei ole kovin helppoa tänäänkään. Kun tätä keskustelua käydään, niin ei tätä voida käydä käymättä sitä puhetta siitä, mikä on suomalaisen lihatalouden, kasvisruuantuotannon tulevaisuus. Se polarisoi ja se menee usein jopa aika lapselliseksi, vaikka meillä on tutkittua tietoa siitä, että nykyinen lihankulutus ei ole kestävällä tasolla kansanterveyden näkökulmasta, ja sote-kustannukset ovat aika isoja, kuten olemme huomanneet. Ja jälleen: emme me ole vastaan suomalaisia yrittäjiä, jotka siellä maatalouden puolella, lihataloudessa toimivat. On täysin kohtuutonta, että pienet eläintilalliset, vastuullisesti toimivat yrittäjät häviävät kilpailussa tehomaataloudelle. Se ei ole suunta, jossa me haluamme Suomea edistettävän. Me haluamme, että Suomi ottaa mallia Tanskasta, jossa on panostettu kasvispohjaiseen ruuantuotantoon, tehty siitä valttikortti, huoltovarmuustekijä. [Välihuutoja] — Kyllä, mutta siellä on siirrytty ja investoitu. Miksi me emme investoisi kasvistuotantoon? Ihmettelen myös sitä keskustelua maataloudesta, miten silloin aina nousevat vain puheet eläintaloudesta. Mihin unohtuu viljelijöiden asema, ruuantuottajien asema, joilla on aika vaikeaa ja joille on aika kauan kerrottu, että kaikki voi jatkua ennallaan. Itse en syyttäisi vain tätä hallitusta, katsoisin aika paljon pidemmälle. Mutta vetoan, että suomalainen eduskunta ottaa tosissaan ilmastokriisin, luontokadon, tekee tarvittavat toimet, jotta tässä maassa voidaan tuottaa suomalaisille ruokaa, tarvittaessa jopa kriisitilanteessa riippumatta toimitusketjuista. Valitettavasti vihreiden mielestä hallitus ei ole asian varmistamiseksi tarpeeksi tehnyt. Siksi vihreä eduskuntaryhmä ei voi antaa luottamustaan hallitukselle, joka ei ole ottanut ympäristökriisiä riittävän vakavasti tai auttanut vastaamaan suomalaisten viljelijöiden hätään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Sukumme on viljellyt Kuuselan tilaa Vihdin Oinasjoella yli sadan vuoden ajan. Saan jatkaa edeltävien sukupolvien työtä ja teen kaikkeni, että pojillani olisi mahdollisuus jatkaa sukupolvien ketjua, jos niin haluavat. Olen pidemmän kaavan mukaan kokenut, että suomalainen ruoka ei tule kaupan hyllylle itsestään. Ruoka tulee pelloilta ja tiloilta kautta Suomen, kellonaikaan ja viikonpäivään katsomatta. Osaamisestaan ja ahkeruudestaan huolimatta moni viljelijä ei saa työstään korvausta, ja mikä pahinta, ei edes arvostusta. Kysyä sopiikin: Kun jollain tilalla illan pimetessä mietitään, jaksaako vielä huomisen, sanooko hallitus, että "pärjäile"? Kun seuraava nuori viljelijä pohtii, uskaltaako ottaa kotitilan vastuulleen, sanooko hallitus, että "ollos huoleton"? Kun seuraava kriisi tulee ja tarvitsemme ruokaa omasta maasta, sanooko hallitus, että "ei hätää, kyllä sitä jostain tulee"? Siltä se nimittäin äsken kuulosti hallituksen suunnalta, että ongelmia ei olisi. Joutuu kysymään: eletäänkö hallituksessa lainkaan samaa arkea kuin maatiloilla ympäri Suomea? [Eduskunnasta: Ei eletä!] Keskusta teki välikysymyksen, koska suomalaisen ruoan tulevaisuus on vaarassa. Maamme maatalouden kannattavuus on valahtanut EU:n heikoimmaksi — EU:n heikoimmaksi. Lähes neljä tilaa lopettaa joka päivä. Lannoitteiden, polttoaineiden ja sähkön hintojen nousu ajaa viljelijöitä yhä ahtaammalle. Se siitä hallituksen "täyskäännöksestä" parempaan. Arvoisa puhemies! Keskustan mielestä suomalainen maatalous ja ruoka pitää pelastaa. Tällä hetkellä esimerkiksi suomalainen vilja tuotetaan käytännössä pitkälti talkoilla. Jokaisen pitää ymmärtää, että se ei ole kestävää eikä se ole oikein. Nyt viljelijälle jää liian pieni osuus ruokaketjun arvosta. Tilanne ei ratkea sillä, että viljelijää kehotetaan vain tekemään ja yrittämään enemmän. Jos haluamme suomalaista ruokaa kauppojen hyllyille — ja keskusta muuten haluaa — viljelijän pitää saada työstään nykyistä oikeudenmukaisempi korvaus. Siksi kilpailulakia pitää avata ja puuttua kaupan ylivaltaan sekä tukkukaupan kilpailuongelmiin. Tuotantokustannusten muutosten pitää päästä nykyistä nopeammin tuottajahintoihin. Tuottajaorganisaatioilla pitää olla mahdollisuus sopia hinnoista. Akuuttiin tilanteeseen keskusta esittää EU:n kriisituen täysimittaista kansallista täydentämistä. Me jatkaisimme energiaveron lisäpalautusta, maksaisimme sen täysimääräisenä ja laajentaisimme sen koskemaan myös nestekaasua. Poistaisimme tuotantorakennuksilta kiinteistöveron määräajaksi ja toteuttaisimme Ruotsin mallin mukaisesti kustannustuen etenkin lannoite- ja polttoainekustannuksiin. Sikaruton torjuntaa pitää vihdoin alkaa johtamaan, ja siihen pitää osoittaa lisää voimavaroja. Villisikakantaa tulee määrätietoisesti vähentää ja avata lihan vientimarkkinoita nopeasti alueellistamisen avulla. Valtion pitää korvata taudin torjunnasta ja markkinahäiriöistä maa- ja metsätaloudelle aiheutuvat kohtuuttomat menetykset. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on paljon enemmän kuin ruokaa. Se on työtä. Se on yrittäjyyttä. Se on huoltovarmuutta. Se on turvallisuutta. Se on suomalaisuutta puhtaimmillaan. On häpeällistä, että huoltovarmuutta pidetään yllä ulkomailta tuotavalla viljalla. Jokaisena vuotena maassamme tuotetaan jokaista huoltovarmuusvarastoitavaa viljaa niin paljon, että sitä taatusti riittää huoltovarmuusvarastointiin tarvittavat määrät. Kyse onkin tahdosta, ja kyse onkin etenkin periaatteista. Keskustan mielestä huoltovarmuuden perusta on kotimainen tuotanto ja suomalainen ruoka — kotimainen tuotanto ja suomalainen ruoka. Siksi maassamme pitää olla kannattavia maatiloja ja viljelijöitä, jotka pystyvät jatkamaan työtään myös vaikeina aikoina. Liian helposti unohtuu, että suomalaista ruokaa ei ole ilman suomalaista maaseutua. Keskusta haluaa Suomen, jossa myös maaseudulla on tulevaisuus. Siksi keskittämisen politiikka pitää vaihtaa kasvun politiikaksi. Kyllä maalla voi — ja pitää voida — kasvaa paitsi ruoka myös lapset, työ ja tulevaisuus. Arvoisa puhemies! Vaikka maa- ja metsätalousministerin puheenvuorosta jo kuulimme, että hallitus on reagoinut keskustan välikysymykseen tuomalla uuden kriisipaketin, jolla korvataan maataloudelle [Välihuutoja] kohonneita kustannuksia — tämä on ehkä historian vaikuttavin välikysymys jo tähän mennessä — niin siitä huolimatta, arvoisa puhemies, on todettava, että nyt asiat ovat menneet huonompaan suuntaan, täysin väärään suuntaan. Suomen maatalouden kannattavuus on valahtanut Euroopan heikoimmaksi. Sen takia kannatan edustaja Kalmarin tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomessa on voitava tuottaa ruokaa kannattavasti. Kyse ei ole vain maatalouspolitiikasta. Kyse on huoltovarmuudesta, alueiden elinvoimasta ja koko Suomen turvallisuudesta. Maatalouden tilanne on haastava. Monella tilalla takana on jo useampi heikko vuosi. Venäjän hyökkäyssota nosti energian ja lannoitteiden hinnat uudelle tasolle, sekä korot nousivat. Nyt Lähi-idän kriisi ja kuljetushäiriöt lisäävät jälleen kustannuspaineita. Tiedän tämän myös omasta arjestani viljelijänä. Kun lannoitteiden, energian, kuljetusten tai rahoituksen hinta nousee, lasku tulee tilalle nopeasti. Nousseita kustannuksia ei kuitenkaan voi siirtää tuotteen hintaan samalla tavalla, vaan tuottaja kantaa riskin. Tässä on suomalaisen maatalouden kannattavuusongelman ydin. Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys tunnistaa monta todellista ongelmaa. Se antaa kuitenkin hallituksen toimista täysin väärän kuvan. Kokoomusjohtoinen hallitus on vaikeassa taloustilanteessa tehnyt selvän ratkaisun: ruokaa tuottavasta maataloudesta ei ole leikattu, vaikka lähes kaikilta muilta hallinnonaloilta on jouduttu säästämään. Mitä on tehty? Hallitus on päättänyt korottaa maatalouden energiaveron palautusta kahdeksi vuodeksi. Suomen saama EU:n kriisituki käytetään ruuantuotannon hyväksi. Tukimaksatuksia aikaistetaan tilojen maksuvalmiuden helpottamiseksi ja tukia uudelleenkohdennetaan akuutin kustannuskriisin vuoksi. Lannoitteiden saatavuutta helpotetaan määräaikaisella kadmiumrajan muutoksella. Samalla viedään eteenpäin kotimaisen lannoitetuotannon ja ravinnekierron ratkaisuja. Maatalouden investointeihin ja omistajanvaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Ruokaviennille on rakennettu uusi toimintamalli, ja tavoitteena on kaksinkertaistaa vienti vuoteen 2031 mennessä. Elintarvikemarkkinalakia on uudistettu tuottajan aseman vahvistamiseksi. Lisäksi tukipolitiikkaa on järkeistetty muun muassa luonnonhaittakorvausta korottamalla ja peltojen korvauskelpoisuutta laajentamalla. Hallitus on vahvistanut maanomistajan asemaa lunastuslain uudistuksella, metsävähennystä on korotettu ja suurpetopolitiikan konkelot on ratkaistu. Valkoposkihanhen ja merimetson aiheuttamiin vahinkoihin on saatu toimiva ratkaisu. Nämä ovat muutamia esimerkkejä, joten väite hallituksen toimettomuudesta ei pidä paikkaansa. Samalla iso osa näistä on asioita, joita monta hallitusta on yrittänyt ratkaista. Nyt ne on tehty. Ja kyllä, afrikkalainen sikarutto vaatii tehokasta torjuntaa. Tauti muistuttaa, että ruuan, viennin ja alueellisen elinkeinoelämän huoltovarmuus muodostavat yhden kokonaisuuden. Arvoisa puhemies! Keskustalla oli viime kaudella maa- ja metsätalousministerin vastuu. Ruokaketjun epätasapaino tunnettiin ja kannattavuudesta laadittiin parlamentaarinen raportti. Finnveran avaamista maataloudelle selvitettiin. Kaupan vahva asema kirjattiin hallitusohjelmaan. Silti moni ratkaisu jäi selvitykseksi tai kesken. Tämä hallitus on nämä ratkaissut. Maataloustuilla on Suomen olosuhteissa välttämätön tehtävä. Niillä ei kuitenkaan voida loputtomasti korvata sitä, ettei ruokamarkkina toimi. Velkaantunut valtio ei voi vastata jokaiseen kustannusnousuun uudella tukipaketilla. Pysyvä ratkaisu syntyy siitä, että tuottaja saa markkinoilta nykyistä oikeudenmukaisemman osuuden. Lähtökohtana on oltava, että tuotteesta saatava hinta yhdessä tukien kanssa kattaa tuotantokustannukset, antaa korvauksen tehdystä työstä ja mahdollistaa tilan kehittämisen. Siksi elintarvikemarkkinalain toimeenpanoa on jatkettava määrätietoisesti. Tiedonsaannin on oltava riittävää, epäreiluihin kauppatapoihin on puututtava, ja tuottajaorganisaatioiden asemaa on vahvistettava. Onnistumista ei mitata uusien pykälien määrällä vaan sillä, paraneeko tilalle jäävä tulos. Huoltovarmuudessa katse on nostettava seuraavaa tukihakua pidemmälle. Riippuvuutta tuontilannoitteista on vähennettävä, ravinteet on saatava paremmin kiertoon, ja varmuusvarastojen on vastattava muuttunutta turvallisuustilannetta. Ruuantuotanto tarvitsee kohtuuhintaista energiaa, toimivia kuljetuksia ja kunnossa olevan tieverkon. Ne eivät ole maaseudun erityistoiveita vaan koko yhteiskunnan perusrakenteita. Arvoisa puhemies! Seuraavaksi ratkaistaan suomalaisen maatalouden tulevaisuutta EU:n vuosien 28—34 rahoitusneuvotteluissa. Kokoomus pitää kiinni siitä, että suomalaisen maatalouden toimintaedellytykset, riittävä rahoitus ja kansallinen liikkumavara turvataan. Kokoomuksen lähtökohta on selvä: viljelijän työn pitää kannattaa, ja suomalaisella ruuantuotannolla pitää olla tulevaisuus. Politiikan pitää antaa tiloille näkymä pidemmälle kuin seuraavaan kriisitukeen. Siksi vahvistamme tuottajan markkina-asemaa, vientiä, investointeja ja huoltovarmuutta. Suomalainen ruuantuotanto tarvitsee tekoja, ja tämä hallitus on niitä tehnyt. Kokoomuksen eduskuntaryhmä antaa hallitukselle tukensa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Voi ylimielisyyttä! Kaikki on hyvin hallituksen mielestä, älkää valittako, viljelijät. Kiitos kuitenkin niistä toimista, joita välikysymyksen vuoksi teette. [Naurua perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Minua nimittäin sattuu sydämeen se hätä, joka suomalaisilta viljelijöiltä nyt kuuluu. Ihmiset kysyvät, kuinka tästä vuodesta selvitään. Mitä ensi vuonna kannattaa enää tuottaa? Uskaltaako investoida? Löytyykö tilalle jatkajaa? Eri puolilla Suomea kysytään, mitä suomalaiselle ruualle, maaseudulle ja huoltovarmuudelle tapahtuu, jos oma tuotantomme hiljalleen rapautuu. Ja kyllä, arvoisa puhemies, minua myös pistää vihaksi se välinpitämättömyys, jolla hallitus on tähän asti maatalouden ahdinkoon suhtautunut. Sillä tilanne on vakava. Suomen maatalouden kannattavuus on koko Euroopan heikoin — siis todellakin koko Euroopan heikoin. Se on häpeällinen sijoitus. [Pertti Hemmilä: Se on teille tuttua!] Missä tahansa muussa asiassa tällainen viimeinen sija olisi valtakunnan pääuutinen. Suomalaiset viljelijät ansaitsevat parempaa. Ministeri kertoi, miten paljon hyviä päätöksiä on tehty. Mutta politiikkaa ei mitata tehtyjen päätösten lukumäärällä vaan niiden tuloksilla. Ja tulos on tämä: Suomen maatalouden kannattavuus on EU:n heikoin. Siksi keskusta teki tämän välikysymyksen. Suunta on muutettava nyt. Arvoisa puhemies! Lähi-idän pitkittyvä kriisi on lyönyt uuden kierroksen maatalouden kustannuksiin. Polttoaine maksaa järkyttävän paljon. Lannoitteiden hinnat ovat nousussa. Energia kallistuu. Viljelijä ei voi vain siirtää näitä kustannuksia tuotteensa hintaan. Laskut tulevat nyt. Edellisellä vaalikaudella maatalouden vakavaan kustannuskriisiin luotiin helpotusta lähes 400 miljoonalla eurolla. Eikä valtiontalouden tilanne ollut silloinkaan helppo. Oli korona, Venäjän hyökkäyssota ja energiakriisi. [Timo Heinonen: Ja rahaa on!] Silti yksi asia ymmärrettiin: Suomen oma ruuantuotanto on kriisissä turvattava. Se on huoltovarmuutta. Se on turvallisuutta. Se on isänmaan asia. Nyt helpotusta kustannuksiin ei näy. Toisin kuin Suomi Ruotsi on käyttänyt kansallista liikkumavaraa, vaikka juuri Suomessa maatalouden kannattavuus on Euroopan heikoin. Miksi? Ja kustannuskriisin päälle tuli vielä afrikkalainen sikarutto. Sianlihan vienti EU:n ulkopuolelle on jo häiriintynyt, ja taloudelliset menetykset voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin. Kriisin hoito vaatii poliittista johtajuutta. Valtion on sitouduttava korvaamaan afrikkalaisen sikaruton torjunnasta, rajoituksista ja markkinahäiriöistä aiheutuvat kohtuuttomat menetykset. Viljelijää ei saa tässäkään kriisissä jättää yksin. Arvoisa puhemies! Kysymys on siitä, onko meillä omaa ruuantuotantoa vielä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Maatilojen määrä vähenee yli tuhannen tilan vuosivauhtia. Lähes neljä tilaa päivässä lopettaa. Eikä vain pieniä tiloja. Maksuvaikeuksiin ajautuvat isot investoineet yksiköt. Viljelijät vähentävät lannoitusta, myyntikasvien viljelyä ja investointeja. Viime kevään tuottajakyselyssä 77 prosenttia arvioi maksuvalmiutensa heikkenevän. Maaseudulta loppuu toivo. Näin ei voi jatkaa loputtomasti. Arvoisa puhemies! Kaikkein karuinta tässä hallituksen politiikassa on lupausten ja todellisuuden välinen kuilu. Perussuomalaiset vaativat ennen vaaleja maatalouden hätätilan julistamista. Kannattavuuden parantamiseksi oli lähes parinkymmenen kohdan lista vaatimuksia: tuotantorakennusten kiinteistöveron poisto, energiakustannusten alentaminen, byrokratian purkaminen, viljelijälle reilumpi osuus ruuan hinnasta. Missä nämä kaikki ovat nyt? Nuo haihtuvalla musteella kirjoitetut tekstit taisivat lentää Säätytalon roskakoriin. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah lupasi puolestaan vappupuheessaan maatalouspolitiikkaan täyskäännöksen. [Sari Essayah: Kyllä!] Nyt kannattavuus on Euroopan heikoin. Ministeri Essayah, tätäkö tarkoittaa täyskäännös? Jos tarkoittaa, suunta on ollut väärä. Yli kolmen vuoden jälkeen hallitusta pitää arvioida sen omien tekojen ja tulosten perusteella. Nyt vastaan tulevat petetyt lupaukset. Hallitus lupasi, ettei maatalouden kustannuksia nosteta kansallisin päätöksin eikä byrokratiaa lisätä. Mitä tehtiin? Molempia on lisätty, niin byrokratiaa kuin kustannuksia. Tietäisittepä, millaista on täyttää tänä päivänä sähköinen kasvinsuojeluilmoitus kasvi-, kasvuvaihe-, tehoaine- ja muine koodeineen. Viljelijöiden kukkarosta tilkitään valtiontalouden kurjuutta järkyttävillä lupa- ja valvontamaksuilla. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksut nostettiin 1 500 euroon. 1 500 euroa siitä, että saa lyödä kattilan kansia yhteen pellon reunassa. Luomuvalvonnan perusmaksu oli aiemmin 160 euroa, nyt se on 231 euroa ja siihen päälle tuntiperusteinen tarkastusmaksu 163 euroa tunti. Siinä kun päivän kierrät tarkastajan kanssa laskemassa paaleja, tulee tarkastukselle mukavasti hintaa. Tässä vain pari esimerkkiä. [Antti Kaikkonen: Voiko nämä olla totta?] Mutta kaikkein karmein kustannusten nousu on polttoaineiden hinnassa. Edellisen hallituksen lopettaessa [Mauri Peltokangas: Nostitte polttoaineveroa!] polttoöljyn hinta oli yksi euro 30 senttiä, nyt hinta on kahdessa eurossa. [Ben Zyskowicz: Hallituksen vika!] Mitä teki hallitus? Maa- ja metsätalouden polttoaineet te päätitte ulottaa uuteen päästökauppaan. Kymmeniä senttejä lisää löpöön Suomen omilla kansallisilla päätöksillä yhdessä vihreiden ja vasemmiston kanssa. [Keskustan ryhmästä: Oho!] Siis ilman minkäänlaista pakkoa. Seurauksena on kymmenien miljoonien lisälasku suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle. Arvoisa puhemies! Petettyjen lupausten lista, se valitettavasti jatkuu. Lupasitte turpeelle kunnianpalautuksen. Mitä tapahtui? [Mauri Peltokangas: Te romutitte koko elinkeinon!] Lupakustannuksia on nostettu, ja uusiin tuotantoalueisiin ei saada edes lupia. Kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus uhkaa loppua vuosikymmenen loppuun mennessä — siis muutamassa vuodessa. Tätäkö oli turpeen kunnianpalautus? Lupia ei saada muihinkaan energiainvestointeihin, että saataisiin halvempaa sähköä tai polttoainetta, ei. Energiainvestoinnit seis, sanovat perussuomalaiset yhdessä ympäristöministeriön ja Tampereen lupayksikön kanssa. Luvattiin reilumpaa ruokaketjua. Missä se näkyy? Ministeri Jari Lepän johdolla Suomeen saatiin elintarvikemarkkinalaki. Lakia on tälläkin kaudella uudistettu, hyvä niin. Mutta nyt sitä pitää alkaa elää todeksi. Sen pitää näkyä viljelijän saamassa hinnassa ja siinä, ettei kaikkea kustannusriskiä kaadeta alkutuottajan niskaan. Entä missä viipyvät kilpailulain uudistukset? [Mikko Savola: Antaa kokoomuksen vastata tähän!] Hallitus sitoutui parlamentaarisen maatalouden kannattavuusraportin toimeenpanoon, mutta kaupan ostajavoimaan puuttuva kilpailulain uudistus on edelleen tekemättä. Sen sijaan kauppajättien liiketoimintamahdollisuuksia hallitus on kyllä ehtinyt laajentaa. Viinit ja aamun närästyslääkkeet ruokakauppoihin kyllä onnistuu. Joko nyt olisi suomalaisen ruuantuottajan vuoro? Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet lupasivat myös pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt sitä lupausta todella mitataan. Hallitus valmistelee ennallistamissuunnitelmaa, jonka toimeenpanon kustannukset ovat ympäristöministeriön mukaan yli 30 miljardia, suunnitelmaa, jonka rahoitus, kansallisten joustojen käyttö ja vaikutukset maanomistajiin ovat täysin avoinna. Ruotsi on lähtenyt siitä, että joustot hyödynnetään täysimääräisesti ja ylimääräisiä kansallisia rasitteita ei hyväksytä. Meillä Purran—Orpon hallitus on antanut suunnitelman teon ympäristöministeriön käsiin, eikä mitään perälautaa kustannuksille ole asetettu. Te annoitte tämän tapahtua, hallituspuolueiden kansanedustajat. [Juha Mäenpää: Te jätitte tyhjän paperin!] Vihervasemmistohallitukselta tätä olisi voinut odottaa, mutta oikeistohallitus… [Ben Zyskowicz: Tehän sen tiedätte, kun olitte siinä hallituksessa!] Keskusta ei hyväksy tätä. Suomen pitää tehdä ennallistamisasioissa vähintään sama kuin Ruotsissa. Me emme voi lähettää itsellemme miljardilaskua ja kutsua sitä Suomen edun puolustamiseksi. Arvoisa puhemies! Ja entä sitten suomalainen maaseutu? Maaseudun ihmiset eivät vaadi kohtuuttomia. Tien pitää olla ajettavassa kunnossa. Tietoliikenneyhteyksien pitää toimia. Välttämättömien palvelujen pitää olla kohtuudella saavutettavissa. Mutta hallitus on leikannut yksityistieavustuksia ja maaseudun tietoliikenneyhteyksiä. Palveluja keskitetään yhä kauemmaksi. Huoltovarmuutta ei rakenneta tyhjentyvälle maaseudulle. Se, missä tämä hallitus on todella onnistunut, on suomalaisen maaseudun alasajo. [Ben Zyskowicz: Ja te vaaditte lisää säästöjä!] Suomalaisia jaetaan kahden kerroksen väkeen. Meille keskustassa tämä ei käy. Arvoisa puhemies! Tässä välikysymyksessä on lopulta kyse lupauksista ja niiden pettämisestä. Hallitus lupasi täyskäännöksen. Tuloksena on EU:n heikoin kannattavuus. Hallitus lupasi olla nostamatta maatalouden kustannuksia. Silti niitä lisätään. Hallitus lupasi turpeelle kunnianpalautuksen. Nyt jopa kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus on vaarassa. Hallitus lupasi pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt edessä ovat miljardiluokan ennallistamiskustannukset. Lupaukset on petetty. Nyt tarvitaan tekoja — ei ongelmien peittelyä, selittelyä eikä uusia tyhjiä lupauksia. Hallituksen pitää vastata, [Puhemies koputtaa] miksi sen lupaama täyskäännös on johtanut tähän tilanteeseen ja mitä se aikoo vielä tehdä suunnan muuttamiseksi, vai aikooko mitään. Arvoisa puhemies! [Puhemies koputtaa] Koska hallituksen politiikan tulokset osoittavat, ettei se ole kyennyt turvaamaan suomalaisen maatalouden kannattavuutta, kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuutta eikä elinvoimaisen maaseudun perusedellytyksiä, esitän seuraavan epäluottamuslauseen: ”Eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut suomalaisen maatalouden kannattavuuden, kotimaisen ruuantuotannon ja maaseudun tulevaisuuden turvaamisessa, eikä hallitus siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisessa maataloudessa ja ruoantuotannossa on kysymys yhtä elinkeinoa huomattavasti laajemmasta asiasta: turvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja kansallisesta kriisinkestävyydestä. Ruoka ei synny kaupan hyllyyn, eikä huoltovarmuutta rakenneta kriisin hetkellä. Se rakennetaan joka päivä suomalaisilla maatiloilla, elintarvikeyrityksissä, kuljetusketjussa ja maaseudun yrityksissä. Kansallinen tahtotila oman ruoantuotannon turvaamisesta on toivottavasti tässä salissa yhteinen ja luja. Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tilannekuvaa maa- ja elintarvikesektoristamme on tarpeen tarkentaa. Keskustan peräänkuuluttama suunnanmuutos on hyvässä vauhdissa. Nuorten aloittavien viljelijöiden määrä on kääntynyt nousuun, investoinnit ovat lähteneet liikkeelle, ja tiloja kehitetään. Nyt useampi kuin joka kolmas maidontuottajista arvioi tilansa lähitulevaisuuden kannattavuuden olevan erittäin tai melko hyvä — tämä kertoo uskosta tulevaisuuteen. Vuonna 2022, edellisen hallituksen aikana, vain noin joka viides arvioi samoin. Viimeksi nykyiselle tasolle päästiin vuonna 2014, eikä silloinkaan ministeri ollut keskustapuolueesta. [Oikealta: Hyvä niin!] Naudanlihasta maksetaan Suomessa nyt EU-jäsenyytemme parasta — huom. parasta — tuottajahintaa, vaikka teollisuudelta ja kaupalta on yhä lupa odottaa enemmän. Kuluvalla hallituskaudella on vahvistettu nuorten viljelijöiden aloitustuen rahoitusta yli miljoonalla eurolla vuodessa samalla, kun yrittäjätulovaatimuksen kertymistä on kevennetty. Vuoden 2024 kriisituki, yli 11 miljoonaa euroa, suunnattiin nuorille. Toimet ovat kasvattaneet sukupolven vaihdoksia yli tavoitteiden. Suomi on nuorten viljelijöiden osuudessa yli EU:n keskiarvon, ja lomitusjärjestelmämme ja tämän hallituksen vakinaistama Välitä viljelijästä -toiminta herättävät kiinnostusta muissakin EU-maissa alan vetovoiman lisääjinä. Hallitus on johdonmukaisesti ohjannut tukia ruoantuotantoon. Olemme uudistaneet korvauskelpoisuuksien jakomallin ja myöntäneet erilliset kiintiöt itäisen Suomen ohjelman alueelle ja nuorille tuottajille. Tiloilta tulleen palautteen perusteella tämä on merkittävin kannattavuutta parantava toimi vuosikausiin. Korvauskelpoisuus mahdollistaa näille hehtaareille myös ympäristökorvaukset, joten se kannustaa ympäristötoimiin. Kun hallitus aloitti työnsä, investoinnit olivat jäässä edellisen hallituksen metsäkatoasetukseen liittyneiden tulkintalinjausten vuoksi. Annoimme viljelijöille investointivarmuuden vakuuttamalla komission siitä, ettei parin puun kaataminen navettarakentamisen alta aiheuta Euroopan metsäisimmässä maassa metsäkatoa. Maatalouden investointihalukkuus on ollut kasvussa jo parin vuoden ajan. Tilakohtaista investointituen enimmäismäärää nostettiin ensi vuodelle 1,4 miljoonaan euroon, Finnveran rahoitus avattiin maataloudelle, ja Makeran valtiontakausvaltuus nostettiin 20 miljoonaan euroon. Maataloustukien rahoitus on määrätietoisesti turvattu, joitakin tukitasoja kuten luomua on jopa nostettu, eikä ruokaa tuottavasta maataloudesta ole leikattu. Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa valtiontaloutta on ollut välttämätöntä sopeuttaa merkittävästi. Samalla tunnistamme, että kannattavuuskehitys on ollut yli hallituskausien erityisen hankalaa kasvinviljelytiloilla kustannusten ja maailmanmarkkinahintojen paineessa. Siksi viljasektorillamme tarvitaan sekä tuotannon monipuolistamista että vahvempaa markkinavoimaa ja viennin jalostusasteen nostoa. Viime vuosina rehuvalkuaisen ja elintarvikkeeksi menevän kasviproteiinin viljelyalat ovat kasvaneet merkittävästi, ja olemme oikealla tiellä vahvistaessamme valkuaisomavaraisuutta muun muassa erikoiskasvien viljelyn tukirahoitusta lisäämällä. Arvoisa puhemies! Emme ole sulkeneet silmiämme energian hinnannousulta, sään ääri-ilmiöiltä, maailmanmarkkinoiden heilahteluilta ja turvallisuusympäristön muutoksilta, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Välikysymyksessä vaaditaan toimenpiteitä ensi vuoden budjettiin, mutta hallituksessa aloitimme toimet jo keväällä, kun Lähi-idän kriisi iski, ja päätimme nostaa maatalouden energiaveron palautuksen EU:n sallimaan maksimiin sekä tänä että ensi vuonna. Se tarkoittaa yhteensä 20 miljoonaa euroa lisää maatiloille. Maksamme EU:n kriisitukea 8,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuus, jolla maataloutta tuemme, on kuitenkin moninkertainen. Kolmannessa lisätalousarviossa tuomme kriisituen kansallisen täydennyksen, 17,5 miljoonaa euroa, ja kuten budjettiriihen yhteydessä sanoin, erityisesti viljasektorin tilannetta ajatellen teemme luonnonhaittakorvaukseen merkittävän korotuksen, yhteensä 65 miljoonaa euroa, joka maksetaan kahdessa erässä ensi vuonna. Siitä 10 miljoonaa maksetaan vuoden 2026 perusteella jo toukokuussa. Se kohdentuu nyt aiempaa paremmin nimenomaan ruoantuotantoon, sillä komissio on hyväksynyt rehunurmen luonnonhaittakorvaukselle asetettavan ylläpitovelvoitteen, jolla puututaan niin sanottuun hömppäheinäongelmaan. Se tarkoittaa sitä, ettei pelkkä niittely riitä. Sikataloudelle on valmistelussa oma tukensa, noin kymmenisen miljoonaa euroa. Lisäksi myönnämme korvauskelpoisuuksia koko maahan noin 20 miljoonalla eurolla. Kun kaikki nämä toimet summaa yhteen, niin siitähän noin 140 miljoonaa euroa näyttäisi kertyvän. [Antti Kurvisen välihuuto] Lisäksi parannamme maatilojen maksuvalmiutta maksamalla ennakkomaksuja [Hälinää — Puhemies koputtaa] normaalia aikaisemmin yli 240 miljoonaa euroa. Pyysin huhtikuussa komissaarilta juridista poikkeusta, jonka komissio päätti toteuttaa. Samoin budjettiriihessä linjasimme, että huolehdimme afrikkalaisen sikaruton torjunnan akuuteista kustannuksista ja arvioimme vaikutuksia elinkeinoihin ja aluetaloudelle. ASF-tilanteen kannalta on aivan ensisijaista, että akuutit toimet keskittyvät määrätietoisesti epidemian varsinaiseen rajoittamiseen ja lopulta hävittämiseen Suomesta. [Mikko Savola: Aika paljon vielä tehtävää!] Arvoisa puhemies! Kriisitukia tärkeämpiä ovat pitkän aikavälin toimet ja markkinoiden toimivuus. Kuten MTK:n puheenjohtaja Hemmilä hyvin otsikoi: ”Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa”. Viime hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä kokosi toimet, joita maatalouden kannattavuus edellyttää. Tämän hallituskauden aikana ne on toteutettu: Elintarvikemarkkinalaissa on vahvistettu sopimusosapuolten välistä tasapainoa ja lisätty sopimusten läpinäkyvyyttä. Elintarvikemarkkinavaltuutetun resursseja on lisätty, ja tiedonsaantioikeudet ovat nyt kilpailulain muutoksella valtuutetun mukaan riittävät. Olemme tehneet aktiivista vaikuttamistyötä myös EU-tasolla epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi, ja komissio on luvannut direktiivin uudistuksen alkuvuodesta 2027. Tämä on juuri sitä rakenteellista muutosta, jota välikysymyksessä peräänkuulutetaan. Hankintalain uudistuksessa suomalaisten ruoantuottajien aseman vahvistamiseksi lisätty huoltovarmuuskriteeri edellyttää sen käyttöönottoa julkisissa hankinnoissa, ja vastuu on jokaisella päättäjällä kunta- ja hyvinvointialuetasolla. [Anne Kalmarin välihuuto] Kustannuskriisien juurisyihin on myös syytä puuttua pitkäjänteisesti. Olemme luoneet vuoteen 2040 asti ruokastrategian, jota käsitellään parhaillaan selontekona eduskunnassa. Sen tarkoitus on rakentaa ruokajärjestelmästämme kestävä ja kannattava. Se on yksi keskeisimmistä hallitusohjelman kokonaisuuksista ja varsin uudenlainen toimintatapa aiempien hallituskausien strategiatyöhön nähden. Työn jatkumista suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti yli hallituskausien varmistaa uusi ruokaneuvosto. Elintarvikeviennin strateginen koordinaatio on järjestetty uudelleen ja luotu yrityslähtöinen ruokaviennin kasvualusta. Viennin eteen tehdyt lukuisat toimet alkavat näkyä: ruokaviennin määrä on hallituskauden aikana kasvanut 18 prosenttia ja viennin arvo 7 prosenttia. On vahvistettu markkinaseurantaa, tuettu tuottajaorganisaatioiden perustamista, uudistettu tasausvaraus. Tekeillä on ravinteiden kierrätyksen ja lannoitehuoltovarmuuden tiekartta, ja teillä on eduskunnassa käsiteltävänä salmonellarahasto. Selvitämme puhtaan kotimaisen ammoniakin tuotantoa, ja vahvistamme kierrätysravinteiden ja biokaasun edistämistä kohdentaen ravinnekiertotuelle 5 miljoonaa euroa ja ravinteiden kierrätyksen investoinneille puoli miljoonaa euroa vuosittain. Kadmium-rajan määräaikainen muutos Ruotsin tasolle tuo sekin toivottua kilpailua lannoitemarkkinaan. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle ollaan myöntämässä tukea kasvinsuojeluaineiden lupajärjestelmän ruuhkan helpottamiseksi. Norminpurkua on tehty koko kausi niin kansallisesti kuin EU-tason yksinkertaistuksilla. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon eduskuntakäsittely on käynnissä. Selonteko määrittää pitkän ajan maaseutuvision, poikkihallinnolliset tavoitteet ja suositukset maaseudun elinvoiman uudistamiseksi. Toimivat tietoliikenneyhteydet, liikenneverkot, yksityistiet, saaristoliikenne sekä kohtuullisesti saavutettavat perus- ja välttämättömyyspalvelut ovat maaseudun elinvoiman ja maamme kokonaisturvallisuuden keskeisiä edellytyksiä. Tärkeitä alueellisen ja paikallisen maaseudun kehittämisen toimia tehdään kymmenen elinvoimakeskuksen ja kymmenien Leader-ryhmien toteutuksella. Näitä toimia ovat esimerkiksi maatilojen ja muiden yritysten kehittäminen, laajakaistayhteydet, turvallisuus ja varautuminen, ympäristö- ja vesihuoltoinvestoinnit sekä kylien ja osallisuuden vahvistaminen. Kyse on alueelliseen elinvoimaisuuteen ja kokonaisturvallisuuteen oleellisesti liittyvistä toimenpiteistä ja rahoituskohteista, joihin paikalliset yritysten ja yhteisöjen vastinrahoitus ja talkootyö tuovat satojen miljoonien eurojen lisän. Hallitus on omalta osaltaan huolehtinut muun muassa kyläkauppatuen uudesta mallista ja resursoinut lasten ja nuorten 4H-työtä ja kylävaratoimintaa. Maaseudulla asuvan näkökulmasta ei ole ollut merkityksetöntä, että nyt suden ja karhun kannanhoidollinen metsästys ja valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys on mahdollistettu. [Pertti Hemmilä: Sekin vielä!] Arvoisa puhemies! Neuvottelutilanne EU:n tulevasta rahoituskehyksestä tiivistyy kohti ratkaisuaan. Pidämme vahvasti kiinni siitä, että maataloudelle kohdistuva EU-rahoitus antaa vakaan ja ennakoitavan pohjan tulevien vuosien ruoantuotannolle ja sen kehittämiselle. Hallitukselle viljelijälle menevä raha on ollut prioriteetti, ja siksi iso onnistuminen neuvotteluissa on se, että maataloudelle on oma korvamerkitty osuutensa. Neuvotteluissa puolustamme suomalaista viljelijää. Kaikkia puolueita ja sidosryhmiä tarvitaan nyt mukaan tukemaan viljelijää, aktiivisesti toimeenpanemaan ruokastrategiaa ja rakentamaan yhdessä suomalaisen maatalouden ja maaseudun tulevaisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Muutama huomio tästä tuloverolain muutoksesta, joka tässä on käsittelyssä. Ensin tästä liikunta- ja kulttuuriedusta. Sehän on sinänsä työhyvinvointiin liittyvä tärkeä etu, ja nyt kun hallitus esittää sen korottamista 400:sta 540 euroon yleisen hintatason muutosten mukaisesti, niin tämä on tietysti sinänsä erittäin kannatettava muutos työntekijöiden kannalta. Mutta sitten tähän, miten tätä laajennetaan sisällöllisesti. Kun hallitus on tässä tehnyt nyt tämmöisen pistemäisen laajennuksen näihin henkilön fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, niin tässä olisin ajatellut, että olisi ollut perusteltua harkita sen laajentamista sitten laajemmin, kun kerran siihen ryhdyttiin. Nostan nyt yksittäisinä asioina esimerkiksi saunakulttuurin tai kirjallisuuden, jotka myös olisi hyvin voitu tässä kohtaa sisällyttää tämän liikunta- ja kulttuuriedun piiriin. Mutta ennen kaikkea olisi voinut sitä laajemminkin katsoa. Mutta toki tällaisenaankin muutokset ovat nyt ihan ok. No, sitten toisena tämä matkakuluvähennyksen omavastuu, jota tässä nyt esitetään laskettavaksi väliaikaisesti kuluvana vuonna 800 euroon. Sinänsä tässä korkeiden elinkustannusten kanssa — kun on kotitalouksia, jotka niiden kanssa kamppailevat — se on perusteltua. Mutta sitten haluan kuitenkin tässä keskustelussa nostaa esiin sen, että nimenomaan polttoaineiden käyttöön kohdistuvat tukitoimet sinänsä hidastavat osaltaan tätä liikenteen sähköistymistä ja ovat siten ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa. Tässä esitetyssä muodossa tämä on siis kyllä hyväksyttävä, mutta tätä koko matkakuluvähennystä tulisi kehittää nykyistä paremmin vastaamaan Suomen ilmastotavoitteita ja myös alueellisia eroja, ja samalla tulisi vauhdittaa liikenteen sähköistymistä. Vihreät ovat esittäneet esimerkiksi energiaomavaraisuuslainoja sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantamista koko Suomessa. Ollaan myös esitetty, että tulisi kehittää tämmöistä energiaraha- tai hiiliosinkojärjestelmää tukemaan suoraan esimerkiksi niitä pienituloisia kotitalouksia, joille oman auton käyttö on välttämätöntä eikä sähköautoon vaihtaminen ole mahdollista. Eli tätä matkakuluvähennystä tulisi kehittää niin, että se ohjaa ilmaston ja luonnon kannalta kestävämpien liikkumismuotojen suuntaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Haluan nostaa tässä ajoneuvolain muutosta koskevassa esityksessä esiin yhden itselle varsin tärkeän asian, nimittäin sopimuspalokuntien toimintaedellytykset. Suomessa sopimuspalokunnat ovat aivan keskeinen osa pelastustoimen toimintakykyä. Erityisesti juurikin harvaan asutuilla alueilla ensimmäinen apu voi tulla nimenomaan sopimuspalokunnalta. Sopimuspalokuntien merkitys ei ole siis mikään pelkkä sivuseikka, vaan ne ovat aidosti osa meidän turvallisuuttamme ja sitä perustaa. Tästä syystä on tärkeää, että myös lainsäädäntö tukee niiden toimintaa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan uutta määritelmää sopimuspalokunnan pelastusautoille. Siinä ajoneuvon pitäisi olla enintään 3,5 tonnia, nelivetoinen ajoneuvo, jossa on lava. Lausuntopalautteessa on nostettu aivan aiheellisesti yksi kysymys esiin: miksi lainsäädännössä pitäisi olla näin tarkka määritelmä, ja millainen ajoneuvo sopimuspalokunnan pitäisi sitten lain mukaan hankkia? Taajamassa tai hyväkuntoisten teiden alueilla kaksivetoinen ajoneuvo voi olla aivan riittävä. Toisaalta lavavaatimus voi rajata pois sellaisia henkilöiden tai kaluston kuljettamiseen soveltuvia ajoneuvoja, joita palokunta tosiasiassa tarvitsee. Yksi asia on vielä sähköistyminen. Jos sääntely rajaa ajoneuvotyypit liian tarkasti, se voi samalla vaikeuttaa sopimuspalokuntien siirtymistä vähäpäästöisempiin ajoneuvoihin, ja en usko, että tämä on tarkoituksenmukaista. Minusta lähtökohdan pitäisi olla yksinkertainen: sopimuspalokunnan pitää voida hankkia tehtäväänsä tarkoituksenmukainen ja turvallinen ajoneuvo ilman, että lainsäädäntö pakottaa ostamaan tiettyä ajoneuvotyyppiä. Yksi tärkeä asia, minkä nostan vielä esille, on verotus. Jos sopimuspalokunta hankkii pelastustoimen käyttöön ajoneuvon omalla rahallaan, sitä ei pitäisi asettaa verotuksessa huonompaan asemaan kuin vastaavaa pelastuslaitoksen ajoneuvoa. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto on lausunnossaan nostanut tämän asian varsin selkeästi esille. Tässä pitäisi muistaa yksi asia: sopimuspalokuntien rahat eivät synny tyhjästä. Kun vapaaehtoiset ihmiset hankkivat ja ylläpitävät kalustoa, jotta meidän arki turvataan, he kantavat itse osan siitä kustannuksesta, jonka muuten joutuisi kantamaan hyvinvointialue tai valtio. Siksi lainsäädännön pitäisi helpottaa tätä toimintaa, ei tehdä siitä tarpeettoman kankeaa ja kohtuuttoman kallista palokunnille. Toivonkin, että valiokunnissa kuullaan tästä asiasta myös sopimuspalokuntien ääntä ja tarkastellaan lausuntopalautteessa esitettyjä muutostarpeita. Se vain on niin, että kun maailma muuttuu, arjen on kestettävä, ja sopimuspalokuntien toimintakyvystä ei pidä säästää väärässä paikassa. Meidän pitää huolehtia siitä, että apu tulee jatkossakin kaikkialle Suomeen myös silloin, kun apua tarvitaan nopeasti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys ajoneuvolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ja liikkuvien työkoneiden puiteasetuksen ja Euro 7 ‑asetuksen täydentäminen sekä eräät kansalliset muutokset. Esityksessä siis täydennetään kahta EU-asetusta, jotka liittyvät ajoneuvojen hyväksyntään, markkinavalvontaan ja ympäristövaatimuksiin. Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräitä kansallisia muutoksia ajoneuvolainsäädäntöön. Ensimmäinen kokonaisuus koskee EU:n liikkuvien työkoneiden puiteasetusta. Kyseisellä EU-asetuksella luodaan koko EU:n alueelle yhtenäinen hyväksyntä- ja markkinavalvontajärjestelmä esimerkiksi kaivinkoneille, pyöräkuormaajille ja muille tieliikenteessä käytettäville liikkuville työkoneille. Tällä hallituksen esityksellä säädetään Liikenne- ja viestintävirasto toimivaltaiseksi hyväksyntä- ja markkinavalvontaviranomaiseksi Suomessa sekä täydennetään muun muassa asetuksen edellyttämää seuraamussääntelyä kansallisesti EU-asetuksen edellyttämällä tavalla. Toinen kokonaisuus koskee EU:n Euro 7 ‑asetusta. Esityksellä päivitetään ajoneuvolain seuraamussääntely vastaamaan Euro 7 ‑asetuksen uusia velvoitteita sekä täsmennetään auto- ja ajoneuvoverolainsäädännön viittauksia. Muutokset ovat pääosin teknisiä ja liittyvät Euro 7 ‑asetuksen täytäntöönpanoon. Kolmas kokonaisuus sisältää kansallisia muutoksia. Muutokset ovat pieniä mutta tärkeitä valtion tuottavuusohjelmaa tukevia muutoksia ja muutoksia liittyen ajoneuvoteknologian kehittymiseen: Raskaiden ajoneuvojen paperisen rekisteröintitodistuksen ensimmäisen osan automaattisesta tulostamisesta luovuttaisiin rekisteröintitapahtuman yhteydessä. Tavoitteena on vähentää Traficomin kustannuksia ja tukea digitaalisten palvelujen käyttöä. Todistuksen ykkösosan saa jatkossa automaattisesti katsastuksen yhteydessä, eikä siihen tule muutoksia. Oikeushenkilöille säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa ajoneuvojen käyttövastaava liikenneasioiden rekisteriin. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voitaisiin määrätä 70 euron liikennevirhemaksu. Muutoksilla pyritään parantamaan käyttövastaavatietojen kattavuutta rekisterissä ja näin tehostamaan poliisin toimintaa erityisesti automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä. Lisäksi katsastuksen valvontamaksua korotettaisiin, jotta maksu vastaisi paremmin valvonnasta aiheutuvia kustannuksia. Esityksessä huomioidaan myös ajoneuvoteknologian kehitys. Raskaiden ajoneuvojen uusien sähkötoimisten ETBS-jarrujärjestelmien korjauksille säädettäisiin lupavaatimus vastaavasti kuin nykyisin paineilmajarruille. Lisäksi tieliikennelakiin lisättäisiin erittäin kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä koskevaa sääntelyä, jolla selvennetään kuljettajan vastuuta järjestelmiä käytettäessä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
Näytä lisää (998)