politiikka.app

Tutki

Ympäristö

Ilmasto, luonnon monimuotoisuus ja vesistöt.

Vertaa edustajia tässä aiheessa

1 034 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.

Lindén Aki17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteYmpäristö

Arvoisa puhemies! Teen ehdotuksen, että tämä lähetettäisiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, joka on erilainen kuin ymmärtääkseni puhemiesneuvoston ehdotus tämän lähettämisestä valiokuntaan. En rohkene tässä tehdä ehdotusta mistään lausunnosta, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi mietintövaliokunta. Tässä käsitellään kuitenkin tupakoinnin haittoja, ja tupakka on siis addiktiivinen aine. Toki siinä korostuvat ympäristönäkökulmat, mutta kyllä tässä laissa on muutakin tähän liittyvää. Yleensä nämä on käsitelty sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja se on luontainen valiokunta tämän asian käsittelylle.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuossa kollega Mäenpää pohti tätä meidän tilaa ja tulevaisuutta. Eli tässä on lähes 20 vuotta eletty yli varojen, syöty enemmän kuin tienattu. Siitä emme voi olla ylpeitä, emmekä myöskään varmastikaan lapsenlapsiltamme saa kiitosta siitä, että näin me ollaan haluttu miellyttää äänestäjiä ja otettu vaan lisää velkaa, kun olisi pitänyt tehdä jotain muuta. — Mutta mennään tähän varsinaiseen puheeseen. Arvoisa puhemies! Aloitteessa ehdotetaan niin sanottua sukupolvivastuulakia, jonka tarkoituksena olisi velvoittaa valtioneuvostoa arvioimaan päätösten vaikutuksia pitkällä ja erittäin pitkällä aikavälillä sekä huomioimaan nykyistä järjestelmällisemmin sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Tämä tavoite on kannatettava, sillä hyvässä päätöksenteossa pitäisi aina myös kysyä, millaisen Suomen jätämme lapsillemme ja lastemme lapsille. Huoli nuorten tulevaisuususkosta on todellinen ja yhteinen. Viimeisimmän nuorisobarometrin tulokset kertovat siitä, että yhä useampi nuori suhtautuu tulevaisuuteen aiempaa epävarmemmin tai pessimistisemmin. Siksi poliittisen järjestelmän on pystyttävä osoittamaan, että se kykenee tekemään pitkäjänteisiä ratkaisuja eikä ainoastaan reagoimaan akuutteihin kriiseihin. Arvoisa puhemies! Meillä on vastuu paitsi nykyisille suomalaisille myös tuleville sukupolville. Julkinen velka, ympäristön tila, koulutuksen taso, tutkimuksen ja innovaatioiden edellytykset sekä yhteiskunnan turvallisuus eivät ole vain tämän päivän kysymyksiä. Ne ovat myös tulevien sukupolvien oikeuksia ja mahdollisuuksia. Siksi pidän arvokkaana, että me myös täällä eduskunnassa pohdimme, miten pitkäjänteisyys, sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus sekä tulevaisuusvaikutukset voidaan nykyistä paremmin juurruttaa osaksi kaikkea päätöksentekoa. Tulevaisuutta ei voi ennustaa varmasti, mutta tulevaisuutta varten voi ja pitää valmistautua ja varautua. — Kiitoksia, arvoisa puhemies, ja hyvää yötä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ydinvoimasta ja SMR-teknologiasta: Sehän kehittyy jatkuvasti, ja kun nämä hankkeet siirtyvät sitten sarjatuotantoon sitä kautta, kun niitä saadaan ympäri maailmaa luvitettua, niin varmasti hinta laskee ja myöskin sähköä tuottavat pienemmät reaktorit tulevat kannattavammiksi. Kun 2019 tein kollega Harjanteen kanssa toimenpidealoitteen siitä, että Suomen ydinenergiasääntely pitää uudistaa, jotta se mahdollistaa SMR-hankkeet, niin kuulin semmoisia kommentteja, että tämä on nyt jotain tällaistä scifi-hommaa, että mitä ihmeen pieniä reaktoreita tässä nyt ajatellaan rakennettavan. Niin vain nyt ollaan siinä tilanteessa, että esimerkiksi Steady Energyn hankkeet etenevät. Eli tässäkin suhteessa teknologian kehitys on ollut todella huimaa, ja on todella hienoa, että Orpon hallitus sen ydinenergiasääntelyuudistuksen teki. En tunne ainuttakaan sähkömarkkinoita syvällisesti tuntevaa henkilöä, siis asiantuntijaa, joka osaisi vastata siihen kysymykseen, nouseeko sähkön hinta ja riittääkö sähkö. Edustaja Polvinen kyseli aiemmin, että kun me eduskunnassa tarvitaan tietoa siitä, niin mitkä ovat sähkön kulutusennusteet ja tuotantoennusteet. Ihan oikeasti kukaan ei tiedä, kukaan ei tiedä, esim. maan parhaat asiantuntijat. Ja minä puhun nyt sähkön riittävyydessä nimenomaan siitä, riittääkö teho — ei vain siitä, riittääkö kohtuuhintaista sähköä, vaan riittääkö Suomen sähköjärjestelmässä siis teho joka tilanteessa. Juuri näistä syistä tarvitaan mekanismeja, joilla tätä muutosta hallitaan, jotta ei päädytä siihen, että viiden vuoden päästä huomataankin, että oho, kun tulee kahden viikon sulkukorkeapaine — joka muuten kuuluu Suomen ilmasto-olosuhteisiin, se on aivan normaali suomalaisessa talvessa — että sähkö ei riitäkään, siis edes siinä mielessä, että tuo teho ei riitä järjestelmässä. No sitten loppuun sanon sen, että demokratian lakihan on se, että ihmiset saavat lopulta tahtonsa läpi. Sähkön hinta kun on tällainen arjen edellytys — se on meidän teollisuuden ja yritysten keskeinen kilpailukykytekijä, ja se on välttämättömyyshyödyke, jonka hinta lopulta valuu läpi koko yhteiskunnan — niin minä sanon, että tässä kysymys sähköstä, sähkön hinnasta, riittävyydestä, on asiaansa suurempi kysymys, yhteiskunnallinen kysymys. Tämä vaatii meiltä aivan erityistä vastuuta. Meidän pitää kuunnella ihmisten huolia, ja meidän pitää olla itse valveilla. Meidän pitää kantaa vastuuta siitä, että nyt kun näitä hankkeita tänne tulee, niin meidän pitää löytää keinot, joilla näihin ihmisten huoliin vastataan. Nimittäin muuten on riskinä, että sitten jos se sähkölasku onkin viiden vuoden päästä tuplat siitä, mitä se on nyt, tai jopa enemmän, niin sitten se demokratian kautta tuleva muutos voi olla paljon rajumpi. Nämä ovat niitä syitä, joiden takia tämän lakialoitteen tein, ja kiitän vielä jälleen kerran [Puhemies koputtaa] sen saamasta tuesta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Lylylle — piti katsoa tuossa noita muistiinpanojakin: tosiaankin Googlellahan on tuolla Amerikassa yhteistyösopimus Kairos Powerin kanssa, jolla on 500 megawatin sähköntuotannon SMR-laitos, teknologiasopimus olemassa, elikkä kyllä näitä pystytään tekemään myös sähköntuotantoon. Olen suomalaisten asiantuntijoiden kanssa käynyt tätä samaa keskustelua, ja totta on, että lämmöntuotantoon nämä vaikutukset tulevat ensin, mutta kyllä ne myöskin sinne sähköntuotantoon ovat tulossa. [Lauri Lylyn välihuuto] — Elikkä 500 megawatista on kysymys tuossa projektissa, mikä on siellä Yhdysvalloissa työn alla. Mutta tästä Suomen neuvotteluasemasta. Tämän lakialoitteen myötä varmasti tällainen Suomen neuvotteluaseman pohtiminenkin on tullut tässä eteen monelle: mikä on Suomen vahvuus ja kuinka paljon tänne lopulta halutaan. Aikaisemmassa puheenvuorossani toin esille myös kuntien mahdollisuudesta ja järkevyydestä asettaa ehtoja, ja minusta tämä on hyvää keskustelua siitä, että kyllä Suomella näitä vahvuuksia on, että ei tässä tarvitse rengin asemaan eikä reservaattiasemaan joutua, että tavallaan oltaisiin vain ehdoitta mukana kaikessa. Niin kuin aikaisemmin puheessani mainitsin, kyllä tässä on syytä valita, on varaa valita ja on järkevää valita kumppaneita, joiden kanssa Suomi haluaa edetä. Energiaa on rajallisesti, ja jokaisesta kilowatista ja megawatista on saatava maksimihyöty meidän yhteiskunnalle. Tuossa aikaisemmin edustaja Mikkonen mainitsi näistä isoista tehtaista ja tavallaan haitasta luonnolle. Olen keskustellut myös vihreitten valtuutettujen kanssa tuolla Kainuunkin suunnalla, ja osa on kyllä ollut aika tyytyväisiä siihen, että tulee datakeskuksia mieluummin kuin lisää sahoja tai sellutehdashanketta tai muuta, kuten esimerkiksi Paltamossa on tämä sellutehdashanke käynnissä. Lopulta nämä vaikutukset ympäristöön eivät välttämättä kovin suuret ole, jos ajatellaan sitä datakeskusta. Toki ne sähkölinjat aiheuttavat tietysti oman haasteensa, mutta kuitenkin. Edustaja Mikkosella oli hyvä nosto tuo puurakentaminen. Kyllä. Olisi hyvä suomalaista rakentamistakin ja suomalaista raaka-ainetta kanavoida näihin. Se tuo työtä tuonne maaseudulle. Itse olen ollut puukerrostaloyhtiön toimitusjohtajana, ja kyllä voin taata, että ristiinlaminoidusta puusta saadaan hyviä rakennuksia. Itse asiassa Kajaanissa tällä hetkellä XTX:llä on rakennuksia tulossa tästä ristiinlaminoidusta puusta, joten kyllä tämä puurakentamisen tuominen tähän elementiksi, kun tässä ympäristöasioistakin puhutaan, on hyvin luontainen osa tätä kokonaisuutta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Todellakin on hyvä katsoa muihin maihinkin silloin, kun tehdään näitä omia kriteereitä. Tanskassa tilanne varmaan on jo se, että kun sinne on tullut niin paljon datakeskuksia ja se on tavallaan huomattavasti edellä meitä, niin siellä katsotaan, että niitä on jo riittävä määrä, ja sen takia ne ovat siellä viimeisessä luokassa. Olen ihan samaa mieltä, että meidän pitää uskaltaa ja kyetä laittamaan ehtoja, koska kyllä muuten tilanne menee helposti siihen, että meitä hyväksikäytetään siinä mielessä, että datakeskukset vievät meidän verkon kapasiteetin ja uusiutuvan energian. Sitten meille jäävät tulematta sentyyppiset investoinnit, jotka toisivat paljon enemmän työpaikkoja, joilla me saataisiin meidän vihreää siirtymää edistettyä. Sen takia nämä ehdot ovat minusta ihan oleellinen kysymys, ei vain nyt liittyen tähän sähköntuotantoon ja joustoihin, vaan kyllä myös niihin ehtoihin, mitkä liittyvät ympäristöön. Haitat tulee kompensoida, ja haittoja pitää tietysti minimoida mahdollisimman paljon. Minusta yksi oleellinen kysymys on se, että se hukkalämpö, joka sieltä syntyy, todellakin saadaan järkevään käyttöön ja silläkin sitten korvataan sitä nykyistä fossiilista tai polttoon perustuvaa lämpötuotantoa. Sen takia nyt on oikeastaan viimeinen hetki asetella näitä ehtoja, jotta me päästään kuskin paikalle tässä datakeskusbuumissa. Myös on oleellista, että kun meillä on ainakin nyt vielä toistaiseksi niin, että se on kunta, joka sijoittamispaikassa on isossa roolissa, ja totta kai kaavoitus on kunnan monopolissa, niin kyllä kuntapäättäjienkin pitäisi uskaltaa laittaa ehtoja: laittaa ehtoja ekologisesta kompensaatiosta, laittaa ehtoja esimerkiksi puurakentamisesta tai jostain tämmöisestä, niin että varmistetaan, että sitten, jos datakeskus alueelle tulee, niin siinä todella myös huomioidaan ekologista kestävyyttä ja myös esimerkiksi ehtoja siihen sijoittumiseen niin, että hukkalämpö todellakin saadaan hyödynnettyä. Tietysti haaste on se, että kun kunta tietysti siitä saa myös paljon taloudellista hyötyä kiinteistöveron kautta, niin on houkuttelevaa saada näitä investointeja, varsinkin jos ei sitten muun tyyppisiä investointeja ole saatavilla. Siinä nyt tulee tavallaan yksi ristiriita valtion ja kuntien välille, ja tähän pitäisi myös kyetä yhdessä löytämään ratkaisuja, jotta kokonaiskestävyys säilyy. Ei voi olla niin, että kunnat katsovat vain kapeasti omasta näkökulmastaan, vaan tässä pitää pystyä katsomaan myös kokonaisetua. Mutta se on ilahduttavaa, että selvästi nyt on tässäkin talossa ymmärretty, että näitä sääntöjä pitää uskaltaa laittaa, ja toivotaan todella, että hallitus tässä pystyy nopeasti etenemään.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomen sähköntuotanto on entistä sääriippuvaisempaa. Kun se aikaisemmin oli aika lailla ennustettavaa ja tiedettiin, millä voimalaitoksilla tuotettiin ja noin poispäin, niin tuuli ja aurinko ovat tehneet tästä tuotantopuolesta entistä riippuvaisempaa säästä. Voi sanoa, että ennen kulutus oli sääriippuvaisempaa ja pakkaset ja milloin oli aurinkoa ja lämmintä vaikutti paljon, mutta nyt myöskin tämä tuotantopuoli on tässä, ja tämä on tehnyt tästä haasteellisen ympäristön. No, miksi Suomeen nyt sitten näitä datainvestointeja tulee, niin on kaksi hienoa asiaa: meillä on sähkön hinta kohtuullisen edullinen, Euroopan halvimpia, ja sitten meillä on erittäin puhdasta sähköntuotanto. Nämä molemmat tekijät ovat tässä ne meidän kilpailuvaltit. Edustaja Polvinen puhui näistä pienydinvoimalaitoksista, ja ne ovat ratkaisu käytännössä meillä lämmöntuotantoon. Ne eivät ole sähköntuotantoon liittyviä investointeja käytännössä. Ne ovat kuitenkin muutaman kymmenen megawatin hankkeita, jos tämmöisiä moduulisia tehdään. Sitten kun mennään satoihin megawatteihin, silloin voidaan puhua sähköntuotannosta. Ne ovat yleensä lämmöntuotantoon liittyviä asioita. Sitten rajojen yli menevät verkot pitää saada vahvaksi. Ruotsihan on vähän ongelmissa, koska se sisäinen verkko ei ole niin hyvä kuin meillä Suomessa. Norja on erikoisasemassa. Niillä on erityisen hyvä tilanne sen takia, että niillä on paljon vesivoimaa ja se on erittäin säädettävää tuotantoa. Olen kateellinen jopa, että niillä on niin hieno tilanne sen osalta. Sitten niillä on erittäin hyvät tuuliolosuhteet, kun katsoo sieltä Atlantin suunnasta. He saavat tämän pelittämään erittäin hyvin. Niin että kyllä me joudumme kilpailemaan tästä todella paljon, jos näitä hankkeita yleensä lisää tulee, ja niitä varmasti tulee. Uuden ydinvoimalaitoksen rakentaminen on aika pitkässä kaaressa, ja sitten kuka markkinaehtoisesti rakentaa tänne ydinvoimalaitoksen? Mielestäni yhteiskunnan ei pidä sotkeutua siihen markkinaehtoiseen tuotantoon. Sen pitää sitten olla sellainen, että se täällä markkinoilla toimii. Meillä eivät mitkään rahat riitä, jos yhteiskunta rupeaisi ydinvoimalaitostuotantoa tukemaan. Itse kritisoin sitä, että me jouduttaisiin semmoista asiaa tekemään. Meillä on omaa osaamista, jolla me pystytään tätä hyvin hoitamaan. Meillä on hyvä insinööritaito, ja meillä on tämä verkko esimerkillisessä mallissa maailman mittakaavassa. Nyt meidän pitää vain saada nostettua tuotantotasoa ja säädettävyyttä lisää. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö, pienydinvoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Vestman Heikki17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaYmpäristö

Kiitos, arvoisa puhemies! Jos jatkan tuosta edellisestä puheenvuorosta, että mitkä ovat niitä Suomen kilpailukykytekijöitä datakeskusinvestoinneissa: Tietenkin siis viileä ilmasto. Täällä on paljon maata. Meidän pitäisi tosiaan siinäkin kiinnittää huomiota siihen, mihin niitä saa rakentaa. Ja juuri näin, kuten edustaja Polvinen sanoi, että meillä on ylipäätään mahdollista saada verkkoon liittymä — Näinhän ei ole siis Yhdysvalloissa isossa osassa. Keski-Euroopassa ei tällä hetkellä välttämättä pääse verkkoon. — ja tosiaan verkko on laadukas, ja sähkö on myöskin laadukasta. Sitten meillä on paljon valmiita puhtaan energian hankkeita odottamassa vain sitä, että Suomeen investoidaan. Nämä ovat niitä keskeisiä kilpailutekijöitä, joihin tämä lakialoite ei vaikuta heikentävästi. Sen takia minun keskeinen väitteeni on se, että meidän pitää uskaltaa vaatia tiettyjä asioita näiltä hankkeilta. Suomen ei pidä suhtautua sillä tavalla... Kun meillä on nämä hienot asiat, joita monella muulla maalla, länsimaisella maalla, ei ole tarjota kerta kaikkiaan, niin meidän pitää vastineeksi uskaltaa vaatia jotain. Minulta on kysytty, tarkoittaako tämä sitten sitä, että jotkin datakeskusinvestoinnit eivät toteudu Suomessa. Mahdollisesti tarkoittaa. Meidän pitää uskaltaa valita. Meidän pitää valita ne investoinnit, jotka hyödyttävät Suomea. Tosiaan se kriittinen vaatimus on se, että oma sähkö pitää tuoda mukanaan, koska ilman, näin väitän, hyöty ei ole Suomen. No, pohjoismaisista markkinoista sanon sen, että ihan näin yksinkertaisesti se ei mene, että jos tällainen suurkulutusinvestointi toteutuu Ruotsin puolella, että se automaattisesti nostaa sähkön hintaa Suomessa. Me ollaan Suomena yksi hinta-alue, Ruotsissa on useita hinta-alueita, ja sitten täytyy sanoa, että harva oikeasti tietää, mihin suuntaan tämä EUPHEMIA-algoritmi, joka siis laskee sitä, miten sähkö virtaa rajajohtojen kautta tällä pohjoismaisella markkinalla, milloinkin virtaa ja mistä syystä. Eli se mekanismi on hyvin monimutkainen, joka määrää, miten viime kädessä sähkön hinta määräytyy eri hinta-alueilla. Sitten tässä Tanskan mallissa, jonka edustaja Mikkonen nosti esille, on monia hyviä puolia, ja minä toivon, että se on nyt hallituksen valmistelun pohjana, mutta siinä on yksi heikkous, ja se heikkous on se, että Tanskan mallissa rahalla ei saa eikä hevosella pääse. Eli datakeskusten kohdalla Tanskan prioriteettijärjestys ja ne vaatimukset tarkoittavat käytännössä sitä, että datakeskukset eivät tule koskaan pääsemään Tanskassa verkkoon riippumatta siitä, onko niillä sähkö mukana ja kuinka hyödyttäviä ne ovat. Eli se on tarkka paikka, kun mietitään sitä etusijaa, että kuitenkin täytyy Suomea hyödyttävien investointien verkkoon pääsy mahdollistaa. Tämän lakialoitteen kantava ajatus on ollut se, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Kun investoit uuteen sähköntuotantoon [Puhemies koputtaa] ja hyödytät yhteiskuntaa, niin silloin pääset verkkoon.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
Polvinen Mikko17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Vielä tähän energian hintaan. Suomihan kuuluu tähän Nord Poolin alueeseen elikkä pohjoismaiseen sähkömarkkinapaikkaan, ja ajattelen niin, että jos nämä datakeskukset eivät tulisi Suomeen vaan ne tulisivat tälle samalle Nord Poolin alueelle vaikka Ruotsiin tai Norjaan, niin sehän nostaisi siellä Nord Poolissa sitten sitä energian hintaa. Siinä mielessä on tärkeätä käydä keskenään tätä pohjoismaistakin keskustelua, Nord Poolin alueen maitten keskustelua, että minkälaisilla strategioilla ja minkälaisilla ratkaisuilla he ovat ottamassa haltuun tätä datatalouden ja datakeskusbuumin ilmiötä, koska voi olla niin, että jos Suomi näistä kovasti kieltäytyisi — mitä nyt ei tietenkään olla tekemässä järkevien toimijoitten osalta, vaikuttaa siltä — niin mitä sitten nämä meidän kumppanimaamme ovat tekemässä tällä alueella? Näin se vain on, että jos esimerkiksi Ruotsiin tulee vahvasti näitä investointeja, niin kyllä me täällä Suomessa huomataan, että kuluttajan sähkö nousee, joten tämä on enemmän kuin Suomen kokoinen kysymys, vaikka Suomi tämän asian hyvin hoitaisikin. Eihän tämä energiapolitiikka nyt kovin kummoista matematiikkaa kuitenkaan ole, kun sähköstä on kysymys: kyllähän se on kulutus versus tuotanto, ja kysyntä lisää tuotantoa, mutta se pitäisi ottaa haltuun. Olen hämmästynyt siitä, että suomalaisessa keskustelussa ei näitä gigawattiasioita ole tuotu esille niin reippaasti ja piirretty graafeja meille tänne eduskuntaan, jotta olisimme täysin siitä perillä, minkälaisia ennusteita on energiankulutuksesta ja myöskin siitä, minkälaisella vasteella tähän energiantuotantoon vastataan. Jos ajatellaan, että pienydinvoimaloitten mahdollisuus olisi tuossa 8—10 vuoden päästä, että ne olisivat sarjatuotannossa, niin totta on se, minkä edustaja Lyly aiemmin kertoi, että tuotanto ei pysy välttämättä perässä siinä, mitä kulutus olisi, elikkä hinnat tulisivat sitä myöten nousemaan. Mutta kyllä me tänne eduskuntaan enemmän tietoa tästä tarvitaan, ja hyvä, että tämä lakialoite on käynnissä täällä ja tästä keskustellaan. Sitten tuosta kylmästä ilmastosta ja yleensä Suomen houkuttelevuudesta: Suomeenhan datakeskuksia houkuttelee ensinnäkin tämä meidän vakaa sähköverkko. Suomessa on maailman paras sähköverkko, ja kyllä datakeskustoimijat sen tietävät ja pystyvät luottamaan siihen, että suomalainen yhteiskunta on rakentanut vakaan verkon, jota hallitaan Suomessa osaamisella. Lisäksi täällä on osaamista, siis datatalouteen liittyen. Meillä on todellakin vakaa yhteiskunta, ja myöskin tämä energian hinta on Suomessa ollut kohdallaan. Datakeskustoimijoitten kanssa keskustellessa he ovat tuoneet vahvaa viestiä siitä, että eivät he halua hinnan nousevan, He tarvitsevat edullista sähköä. Sen takia järkevät toimijat ovat itse valmiita tuomaan pääomia myöskin energiantuotannon puolelle tai pitkiä sopimuksia energiantuottajien kanssa, jotta Suomessa tätä energiaa on saatavilla jatkossakin edullisesti. Eli se on yhteinen intressi näitten toimijoitten kanssa pitää energian hinta alhaalla niin kuluttajille kuin teollisuuteenkin.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, pienydinvoima, sähkövero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olemme kuulleet erinomaisia analyysejä datakeskusbuumista ja datataloudesta edellä. Edustaja Mikkonen analysoi kaikkia niitä yhteiskunnallisia ympäristövaikutuksia, joita datakeskuksilla ja tällä suurella murroksella on. Tässä on kuultu edustaja Polvisen... Ja yhdyn itse asiassa siihen lähtökohtaan, että datakeskukset ovat suomalaiselle yhteiskunnalle mahdollisuus. Ne tuovat työtä, toimeentuloa ja verotuloja Suomeen. Edustaja Lyly analysoi sähköntuotannon mahdollisuuksia. Edustaja Rasinkangas kiinnitti huomiota siihen, mitä tämä datakeskusbuumi voi tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle ja sähkölaskulle, jos tätä ei onnistuta hallitsemaan. Siis toden totta tämän lakialoitteen tarkoitus on ollut tarjota ratkaisu tähän viheliäiseen pulmaan, että Suomen historiassa ei ole koskaan aiemmin näin lyhyessä ajassa sähkönkulutuksen ennustettu kasvavan näin paljon. Siis palaan niihin Fingridin julkaisemiin tietoihin. Fingrid on tehnyt liittymissopimuksia 5 000 megawatin edestä uusille datakeskuksille. Se on kymmenenkertaisesti yhden Loviisan ydinreaktorin teho. Kun tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan siis seitsenkertaisesti, jotta datakeskuksen kulutus voidaan kattaa vuoden jokaisena päivänä ja jokaisena tuntina, niin me voidaan laskea siitä, että tämä 5 000 megawattia — siinä ei ole edes mukana niitä hankkeita, jotka ovat kehityksen alla — vaatii 35 gigawattia uutta tuulivoimaa, siis aivan valtavan määrän uutta sähköntuotantoa. Minä palaan siihen Irlantiin ja Irlannin tilanteeseen. Nimittäin Irlannissa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus ja se osuus maan kokonaissähkönkulutuksesta nousi kymmenessä vuodessa viidestä prosentista yli 20 prosenttiin, siis kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tänä aikana sähkön kuluttajahinta, keskihinta, kaksinkertaistui. Irlannissa sähkö maksaa kuluttajalle keskimäärin 40 senttiä kilowattitunnilta. No, minulle on vastattu tähän, että Suomi ei ole Irlanti, että meillä on sähkö itse asiassa eurooppalaisittain verraten kohtuuhintaista — kyllä on. Ja me ei olla Irlanti, meidän markkinat ovat paremmin yhteyksissä naapurimaihin, ja meillä on paremmat edellytykset rakentaa lisää sähköntuotantoa — kyllä on. Tämän aloitteen tarkoitus on huolehtia, että Suomesta ei tule Irlanti, siis siinä mielessä, että meillä on sitä kohtuuhintaista sähköä ja tämä potentiaali uuteen sähköntuotantoon realisoituu samassa tahdissa kuin kulutus kasvaa. No, sitten tätä aloitetta on haastettu sillä, että eikö kokoomuslainen usko siihen, että sähkömarkkina toimii, siis että sähkönkulutuksen kasvu synnyttää joka tapauksessa uutta sähköntuotantoa. Aivan varmasti uskon, että näin tapahtuu, lopulta. Kuten edustaja Lyly kuvasi, nämä sähköntuotantoinvestoinnit ovat todella pitkiä hankkeita. Jos ajatellaan tällaista ydinvoimainvestointia, se on todennäköisesti yli kymmenen vuotta, senkin jälkeen, kun tämä hyvä hallitus on uudistanut ydinenergiasääntelyn. Sen kymmenen vuoden aikana tämä raju sähkön hinnannousu voi olla Suomen taloudelle todella kohtalokas. Eli tämä aloite huolehtii siitä, että tämä muutos tapahtuu hallitusti ja uutta kulutusta seuraa jatkuvasti uusi sähköntuotanto. Minä ajattelen, että tämä on semmoinen minimiregulaatio, joka me tarvitaan, jotta tätä muutosta pystytään hallitsemaan. No, edellisissä puheenvuoroissa on noussut esille myös tarve priorisoida hankkeita. Orpon hallitus on siis tuomassa, kuten ministeri Multala on kertonut, hallituksen priorisointiesityksen, jossa siis tullaan säätämään niistä kriteereistä, joilla eri hankkeita priorisoidaan, kun verkon kapasiteettia jaetaan. Eli tullaan antamaan etusija sellaisille hankkeille, jotka ovat sähköjärjestelmän ja verkon kannalta mahdollisimman ystävällisiä. Itse toivon, että näissä kriteereissä olisi siis sisällä niitä samoja elementtejä, joita tässä lakialoitteessa on. Eli toisin sanoen sellainen datakeskus, jolla esimerkiksi on säätövoima, saisi etusijan suhteessa sellaisiin datakeskuksiin, joilla ei ole säätövoimaa. Tietenkin sitten tavallisten suomalaisten kannalta kriittistä on se, että kuluttaja-asiakkaat pääsevät joka tapauksessa kärjessä verkkoon, kun siitä rajallisesta verkkokapasiteetista kilpaillaan. — Puhemies, mikä oli tämä aikaraja nyt? [Puhemies: Seitsemän minuuttia!] — Seitsemän minuuttia, no niin, jatkan sitten vielä hetken. Lakialoitetta on haastettu myös sellaisella väitteellä, että tämä vie Suomelta kilpailukyvyn datakeskusinvestoinneista. En pidä tätä siis lainkaan uskottavana sen takia, että Suomessa on jo syntynyt sellaisia datakeskushankkeita, joissa hankekehittäjä on todennut, että ei kannata investoida tähän lyhytaikaiseen säätötarpeeseen eli UPSeihin ja dieselmoottoreihin, vaan meidän kannattaa laittaa sama raha pitkäaikaiseen säätövoimaan ja rakentaa moottorivoimala ja tarjota sitä kapasiteettia sitten markkinoille silloin, kun sitä ei datakeskus tarvitse. Eli tällaisia hankkeita jo kehitetään Suomessa, ja toisin sanoen liiketaloudellisesti ne on käytännössä todettu kannattaviksi. Mutta sitten toinen peruste on tosiaan LUT-yliopiston tuore tutkimus, joka julkaistiin keväällä ja joka on tämän lakialoitteen yhtenä pontimena. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, onko Suomen oloissa teknis-taloudellisesti mahdollista pyörittää datakeskusta off grid eli täysin oman tuotannon varassa vuoden jokaisena tuntina. Tämän tutkimuksen keskeinen johtopäätös oli, että kyllä, se on teknisesti mahdollista ja se olisi vielä taloudellisesti kannattavaa. Eli tässä on myös tutkimustietoa taustalla. — Palaan vielä muihin pointteihin myöhemmin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö, tuulivoima)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Aivan aluksi haluan kiittää nyt käsittelyssä olevan lakialoitteen ensimmäistä allekirjoittajaa, edustaja Heikki Vestmania, tästä erinomaisesta lakialoitteesta. Itsekin olen tämän allekirjoittanut. Aloitteessa ehdotetaan lisättäväksi sähkömarkkinalakiin säännökset datakeskusten sähköverkkoon liittämisen erityisistä ehdoista sekä datakeskusten joustavan sähköntuotannon ja kulutusjouston osallistumisesta sähkömarkkinoille. Säännösten tarkoituksena on varmistaa, että sähköjärjestelmän toiminnan kannalta merkitykselliset datakeskukset kattavat sähkönkulutuksensa uudella sähköntuotannolla sekä tarjoavat joustokykyä sähköjärjestelmiin. Aloitteella pyritään turvaamaan sähköjärjestelmän toimintavarmuus, sähkömarkkinoiden häiriötön toiminta sekä sähköenergian kohtuullinen hinta kotitalouksille ja elinkeinoelämälle tilanteessa, jossa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus kasvaa nopeasti lähivuosina. Arvoisa puhemies! Tulen itse pohjoisesta, ja siellä iloitaan suuresti alueelle tulevista investoinneista. Googlen 13 miljardin investoinnista suurin osa osuu Oulun vaalipiirin alueelle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, mikä on hyvä uutinen muun muassa työllistymisen ja talouskasvun kannalta. Ilon ohella ollaan perustellusti huolissaan siitä, miten se vaikuttaa tavallisten ihmisten kotitalouksien sähkölaskuun. Erityisesti huolissaan on syytä olla siitä, kuinka paljon meillä on sähkövoimaa silloin, kun ei paista eikä tuule. Nykyiselläänkin jo nähdään voimakkaita hintapiikkejä, kun sähkön tarve on suurin mutta sääriippuvainen tuotanto ei tuota tarpeeksi sähköä. Yhtiöiltä, jotka tänne haluavat tulla rakentamaan datakeskuksia, tulee vaatia kulutuksensa verran joustavaa, säävarmaa sähköntuotantokapasiteettia. Arvoisa rouva puhemies! Suomen kylmä ilmasto luo Suomesta hyvän investointikohteen, mutta on syytä olla tarkkana, ettei ilo suurista investoinneista muutu kansalaisten sähkölaskun moninkertaistumiseen. Tämän vuoksi kannatan edustaja Vestmanin erinomaista aloitetta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensin haluan kiittää edustaja Vestmania tästä lakialoitteesta, joka on hyvin ajankohtainen. Se on itse asiassa tänään vielä ajankohtaisempi kuin viikko sitten, kun tästä samasta aloitteesta aloitettiin keskustelu, joka jäi silloin kesken, sillä datakeskusbuumi todellakin puhuttaa ihmisiä. Toissa päivänä avattiin kansalaisaloite, joka vaatii asettamaan datakeskuksille ehdot ja rajoitukset sähköverkkoon liittymiselle ja toiminnan harjoittamiselle, ja se saa jo viimeistään huomenna, ellei jopa tämän vuorokauden aikana, nuo vaadittavat 50 000 nimeä täyteen. Suomi houkuttelee datakeskuksia edullisen sähkön, kylmän ilmaston ja tilan vuoksi. Datakeskukset kilpailevat muiden investointien kanssa sähkökapasiteetista, ja siksi on ihan perusteltua kysyä, millaisia datakeskuksia, kuinka monta ja millä ehdoilla niitä Suomeen mahtuu. Ei se, että kyselee investointien ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten reunaehtojen perään, tarkoita sitä, että väheksyisi datakeskuksen tuomia työpaikkoja. Kyse on siitä, että meidän pitää itse olla kuskin paikalla, ja tämä on hallitukselta täysin unohtunut. Tuntuu siltä, että datakeskusbuumi yllätti hallituksen housut kintuissa, sillä vielä hetki sitten hallitus helpotti datakeskusten kaavoitusta ja aivan äsken hallitus vielä mietti yritystukia datakeskuksille — hyvä, että niistä sentään älyttiin luopua. Mutta sen sijaan, että nyt seurataan sivusta, kuinka sähkösyöppöjä datakeskuksia syntyy ympäri maata kuin sieniä sateella, on aika tehdä kokonaissuunnitelma ja asettaa reunaehdot datakeskuksille. Edustaja Vestmanin lakialoitteessa halutaan asettaa reunaehtoja yhteen datakeskusten tuomaan haasteeseen, valtavaan sähköntarpeeseen. Rakenteilla ja suunnitteilla olevat datakeskukset ovat nostamassa Suomen sähkönkulutusta aivan merkittävästi jo lähivuosina. Samalle sähkölle on kysyntää, kun teollisuus on irtautumassa fossiilisista. Huoli on noussut myös siitä, riittääkö sähköä kotitalouksille ja muulle teollisuudelle kohtuulliseen hintaan. Siksi vaatimus siitä, että datakeskusten tulisi itse tuottaa tarvitsemansa sähkö, on perusteltu. Uhkana on, että se uusiutuva sähkö, jota on lisättävä vihreän siirtymän läpiviemiseksi, valuukin datakeskusten myötä lisääntyneeseen kulutukseen. Lakialoitteen toinen vaatimus on, että datakeskusten pitää tarjota joustokykyä sähköjärjestelmään. Tämä on niin ikään perusteltu vaade. Ajattelen, että lakialoitteessa esitettyjen vaatimusten lisäksi datakeskusinvestoinneille on syytä laittaa muitakin ehtoja. Itse asiassa näiden sekä lakialoitteen vaatimusten tulisi olla keskustelussa kaikenlaisissa investointihankkeissa. Yksi vaatimus on hukkaenergian hyödyntäminen. Toinen on kysymys sähköverkkokapasiteetin käytöstä. Erityyppisten datakeskusten työllisyysvaikutukset ja niiden tuottama lisäarvo vaihtelevat. Erot näissä voivat olla suuria suhteessa muihin tarjolla oleviin investointeihin. Sen vuoksi pitäisi pystyä priorisoimaan sitä, millaisia investointeja rajalliseen sähköverkkoon liitetään. Nyt tilanne on se, että nopeat syövät hitaat ilman sen kummempaa harkintaa. Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta se ei ole fiksua. Lisäarvoa tuottavien ja pysyviä työpaikkoja synnyttävien hankkeiden tulee olla etusijalla. Datakeskukset vaativat myös valtavasti tilaa. Siksi paras olisi, että ne sijoitettaisiin jo valmiiseen infraan, kuten tyhjentyneisiin tehdasrakennuksiin. Todellisuudessa datakeskuksille on kaavoitettu ympäri maata laajoja alueita pelloille sekä metsiin, jotka hakataan alta pois. On huolehdittava, että luontohaitta jää mahdollisimman pieneksi ja se kompensoidaan täysimääräisesti toisaalla. Nyt viimein on otettava käyttöön maankäytön muutosmaksu, sillä laajoja alueita tuottavaa metsämaata uhkaa hävitä datakeskusten alta. Juuri tänään saimme kuulla, että Googlen epäillään aloittaneen laittomat hakkuut Kajaanissa ja Muhoksella datakeskustyömaille. Ei näin voi toimia. Yhtiöiden on toimittava lakiemme mukaan, ja lakien noudattamisen pitää olla itsestäänselvyys myös datakeskusten rakennustyömailla. Valitettavasti senkin suhteen on ollut ongelmia. Datakeskusten työmailla on ollut epäilyjä työvoiman hyväksikäytöstä. On myös varmistettava, että verot maksetaan Suomeen, ja monikansallisten datakeskusten aggressiiviseen verosuunnitteluun pitää pystyä puuttumaan. Arvoisa puhemies! On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole kestävää tuottaa loputonta määrätä sähköä, vaikka se päästötöntä olisikin. Kaikella energiantuotannolla on ympäristövaikutuksia. Maapallon kestävyyskriisi ei ratkea sillä, että vaihdamme energian uusiutuvaan mutta lisäämme kulutusta entisestään. Tarvitaan neitseellisten luonnonvarojen käytön vähentämistä ja energiansäästöä. Siksi datakeskustenkin osalta tarvitaan kohtuullisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia ja tämän asian puolesta ahkeroineita, jotka ovat tehneet töitä, että tämä asia tulee tänne eduskuntaan. He ovat myös käyneet täällä eduskunnassa vierailemassa ja tuomassa tietoa tänne paikan päälle meille kansanedustajille. Se on erittäin tärkeää. Turpeen alasajo on osa sitä ideologiapolitiikkaa, mikä vallitsi Euroopassa ja ehkä maailmassakin laajemmin vielä ennen kuin Venäjä teki laajemman hyökkäyssodan Ukrainaan. Uskottiin, että tämä globaali yhteisö on turvallinen ja voimme tehdä maiden välille riippuvuussuhteita, joiden on nyt havaittu olevan venäläisillekin mahdollisuus. Nyt, niin kuin ollaan havaittu, niin Suomi kuin Eurooppakin ovat irtautuneet niistä velvoitteista ja myöskin niistä riippuvuussuhteista, mitä silloin rakennettiin. Olemme tällaisten perusasioitten ääressä, että onko meillä itsellä energiaa tarpeeksi ja mitä energiaa täällä käytetään. Luulisin, että jos olisi tämä tilanne ymmärretty silloin aikanaan, niin koskaan tähän turpeen alasajoon ei oltaisi menty vaan oltaisiin pysytty enemmän omavaraisuudessa. Mutta ajattelin sanoa muutaman sanasen siitä, miten se on vaikuttanut maaseudun elämään, miltä se näyttää väljään asutulla seudulla, kun turvetta on ajettu alas. Maaseutuelinkeinojen alasajo pitkässä jaksossa on ajanut tietenkin meidän maaseudun kunnat ja kylät kovin hiljaisiksi. Hämmästelen sitä, että tämän päätöksenteon aikana näitä sosiaalisia ja alueellisia epätasa-arvoeroja, mitä on syntynyt sen vuoksi, ei ole punnittu silloin tarkkaan. On nähty tämä asia kuten tämä menisi yksin ympäristö edellä, ja niinhän siinä kävikin. Tämän vuoksi esimerkiksi näitten turvetuottajien lapset ja tutut ja kyläläiset ja nuoret eivät ole päässeet näihin perustöihin turvesoilla. Ja niin kuin näemme, nyt ennätyksellisen työttömyyden aikana juuri tällaiset perustyöt, matalan kynnyksenkin työpaikat, olisivat olleet tärkeitä noilla alueilla. Näin nämä meidän väljään asutut seudut näivettyvät. Samaan aikaan, niin kuin tässä aikaisemmin mainittiin, Italian roskaa ajetaan Suomeen — hyvin kyseenalainen harjoitus. Tänä päivänäkin olisi syytä käydä tarkastelemassa tosissaan, mitä siellä tulee mukana. Ainakin mitä Ylen dokumentteihin on uskominen, Italiasta ajetaan pähkinänkuoria Suomeen polttoon, eli poltetaan sellaista materiaalia, jota ei nyt välttämättä Suomeen tarvitsisi tuoda ihan vaihtotasettakin ajatellen ja myöskin omavaraisuutta ajatellen. Joten pitkäksi meni, sanotaanko näin. Turpeella olisi nyt ollut tässäkin asiassa paikkansa. Huoltovarmuuskysymyksenä turve on erittäin tärkeä. Tämä asia tietenkin menettää merkitystään koko ajan, kun ajamme alas näitä voimalaitoksia, joissa turvetta poltetaan. Sekin on valinta. Hämmästyttävää toki on, että tämä sama meininki jatkuu. Nimittäin elokuussa edustaja Viljanen toi esiin, että osa Suomen huoltovarmuusvarastossa olevasta viljastakin on tuotu ulkomailta. Eli emme ole vielä välttämättä oppineet tarpeeksi tästä turpeen alasajostakaan, sen omavaraisuuden merkityksestä, kun tämä hallitus jatkaa samanlaisia harjoituksia myös huoltovarmuusviljan kanssa. Turve on kuitenkin pala suomalaista energiapolitiikkaa, ja turve olisi ollut tärkeä tässä paletissa, myöskin lämmityskäytössä, tulevaisuudessa tämän kaiken energianvajauksen osalta, mikä meillä tulee eteen näitten datakeskusten ja muiden energiaintensiivisten investointien kautta. Joten minun mielestäni tämä turpeen säilyttäminen sellaisena kuin se aikoinaan oli, olisi ollut tämän maan etu ja sille olisi ollut tarvetta tänäkin päivänä.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Turvetta ei olla kieltämässä, tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Siksi kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole mutkatonta. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, eikä Suomi voi kansallisesti irrottaa yhtä polttoainetta järjestelmästä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monille alueille suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta erittäin tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu — turpeen puolesta tai sitä vastaan — vaan Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkön hinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Ensimmäiseksi kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia. Tein itse vuonna 2021 toimenpidealoitteen, jossa vaadin silloisen turpeen energiaveron kiristyksen perumista sekä turpeen julistamista uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Seison yhä tänä päivänä tuon aloitteeni takana, ja olen pitänyt turveasiaa esillä tarpeen tullen. Henkilökohtainen näkemykseni ei ole muuttunut eikä tule muuttumaan. Pidän erittäin tärkeänä, että puhun asiasta täällä tänään. Tärkeä osa tätä kokonaisuutta on se, mikä tässäkin aloitteessa tuodaan ilmi, että turve täytyisi saada eroon Euroopan unionin päästökaupasta, sillä pelkkä uusiutuvaksi luokittelu tai energiaveron peruminen ei enää riitä. Vastuuttoman politiikan lopputuotteena määrätyt päästökauppamaksut ovat turpeesta todella suuret. Minä haluan — ja voi voi, meitä on Pohjanmaalla paljon — että turve on jatkossakin osana meidän omaa energiapalettiamme, mielellään entistäkin suurempana, sanoisin. Itse olisin henkilökohtaisesti milloin vain valmis tuplaamaan turvetuotannon Suomessa. Meillähän oli parhaina aikoina suomalaisessa energiaturvekäytössä noin 0,7 prosenttia luonnonvaraisista soista, kun samanaikaisesti suojeltuna on 12 prosenttia. Tuolloin vuosia sitten olin jo sitä mieltä, että turvetuotanto olisi pitänyt kohottaa jonnekin 1,4 prosentin tasolle, niin että meillä olisi raaka-ainetta ollut myydä asti. Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa tämä olisi ollut tällekin päivälle oiva apu. No, mieluummin minä joka tapauksessa kotimaista turvetta poltan kuin italialaisten jätteitä ja kallisarvoista tukkipuuta, jota tänä päivänä ajetaan turpeen tilalle — siis voi järjettömyyden päiviä. Minun täytyy tämä sanoa ääneen. Arvoisa puhemies! Viime kaudella, kun turvetuottajat kävivät vierailulla eduskunnassa, muistan hyvin, miten he ojensivat minulle turvetta täynnä olevan ämpärin. Tuossa ämpärissä lukee seuraavat faktat: turve on sataprosenttisesti uusiutuva luonnontuote, elintärkeä kasvualusta kotimaisten kasvisten ja vihannesten viljelyssä, korvaamaton kotieläinten kuivike ja ainoa kotimainen huoltovarmuuspolttoaine, joka säilyy varastoituna vuosikausia. Siinä lukee myös hyvin suurilla kirjaimilla: ”turve uusiutuvaksi”. Tuo ämpäri on muuten yhä työhuoneessani tallessa. Lupasin silloin, että istutan siihen jonkun krysanteemin kasvamaan. Tämä on jäänyt tekemättä, mutta nytpä lupaankin, että tämän lupaamani toimenpiteen teen. Nimittäin kun se turve on siellä useita vuosia ämpärissä ollut työhuoneessani, niin se on niin tömäkkää kasvualustaa, että jos minä menen nyt ja istutan siihen jotain, niin kyllä kuulkaas kukkii. Tämäkin kertoo turpeen mainiosta tehosta. Arvoisa puhemies! Punavihreät ajoivat turvealan ahdinkoa viime kaudella. Siitähän ei pääse yli eikä ympäri. He kiristivät turpeen verotusta ja lopuksi maksoivat romutuspalkkioita turvekoneista. Kyllä minä mietin, kuinkahan paljon maaseudulta mahtoikaan mennä työpaikkoja suoraan sanottuna ideologisen vihervasemmistolaisen höpöhöpönassupolitiikan aikaansaaman turpeen alasajon johdosta. En tiedä mitään niin vastuutonta kuin se, että jollakin tämän talon päätöksellä ajetaan joku elinkeino alas sellaisessa tilanteessa, kun katsomme, missä tänä päivänä ollaan. Viime kaudella ei ollut sen parempaa eikä sitä edellisellä, eikä muuten tule olemaan seuraavallakaan kaudella. Tässä ollaan aika lailla pakon edessä elämässä nyörit kiinni, mutta tässä nyt mennään. Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite kertoo kansan tahdon. Itse olen tästä kansalaisaloitteesta sataprosenttisesti samanmielinen ja pidän sitä hyvin tärkeänä. Jos tämä aloite ei nyt jostain syystä mene läpi, niin toivon todellakin seuraavaan hallituspöytään viisasta oikeistopolitiikkaa tukemaan turpeen asemaa Suomessa, jotta saadaan asia edes joskus tulevaisuudessa korjatuksi. Vielä lopuksi haluaisin sanoa, että turvetuotanto on — kuten on varmasti miljoonaan kertaan mainittu — energiahuoltovarmuudelle hyvä mutta lisäksi myös todellinen mahdollisuus Suomelle, eikä meillä ole varaa jättää yhtään ainutta kiveä kääntämättä jokaisen maaseudun elinkeinon eteen. Meidän on tehtävä sellaisia politiikkatoimia, että turvetuotannon jatkuvuus taataan. Se jos jokin on isänmaallinen, kauaskantoinen ja vastuullinen teko. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia tärkeän asian nostamisesta. Aloitteessa halutaan turpeelle vahvempi asema energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa: halutaan määritellä se Suomessa uusiutuvaksi ja vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa sen päästökauppakohteluun. Miksi Suomi luopuisi omasta luonnonvarastaan, kun energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet keskiöön? Turve on ollut vuosikymmeniä osa energiahuoltoa, työllistänyt maakunnissa ja pitänyt rahaa Suomessa. Turvetta tarvitaan myös kasvualustoihin ja kuivikkeisiin, joille ei ole mitään järkevää kotimaista korvaajaa samassa mittakaavassa. Energiaturpeen alasajo on vaarantanut myös muun turvetuotannon. Kun koneisto, tuottajat ja osaaminen katoavat, tuotantoa ei saa takaisin hetkessä. Kotimainen varastoitava ja Suomessa tuotettava turve ei ole riippuvainen ulkomaisista toimitusketjuista. Nykyinen hallitus on jo korjaamassa tilannetta: kymmenen miljoonaa euroa huoltovarmuusvarastointiin tänä vuonna ja uusi tukimalli vuodesta 2027. Pelkkä uusiutuvaksi määrittely Suomessa ei poista turvetta EU-päästökaupasta. Siksi on keskityttävä käytännön vaikutuksiin. Turve ansaitsee arvonsa takaisin, ja on hienoa, että tämän kansalaisaloitteen myötä asia on saatu jälleen julkiseen keskusteluun. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Olen jo yhden puheenvuoron tästä asiasta käyttänyt, mutta koska aihe on niin tärkeä, niin käytän vielä toisen. Kannatan tätä kansalaisaloitetta ja sen tavoitetta turpeen aseman palauttamisesta suomalaisessa energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Turve on kotimainen luonnonvara, jota voidaan tuottaa Suomessa, varastoida pitkäksi aikaa ja käyttää silloin, kun sitä todella tarvitaan. Se ei ole riippuvainen tuontilaivoista, rajanylityspaikoista eikä ulkovaltojen poliittisista päätöksistä. Juuri tällaisia voimavaroja Suomen kaltaisen pohjoisen ja pitkien etäisyyksien maan pitäisi vaalia. Turve ei ole Suomelle tärkeää ainoastaan polttoaineena. Kuiviketurvetta tarvitaan eläintilojen eläinten hyvinvointiin, hygienian ja tautiturvallisuuden ylläpitämiseen. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, taimituotannossa ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Energiaturve puolestaan toimii kaukolämmön, sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä varavoiman polttoaineena. Turve on myös erinomainen seospolttoaine, joka parantaa monien lämpölaitosten toimintavarmuutta. Materiaalina turve on vailla vertaansa, se on Suomen soilla kasvava huippuaine. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin Marinin hallituksen aikana poliittisia ratkaisuja, joilla turveala ajettiin hyvin lyhyessä ajassa alas. Yrityksiä lopetettiin, koneita myytiin, työpaikkoja menetettiin ja vuosikymmenten aikana rakennettua omaisuutta hävitettiin. Perheiltä vietiin leipä pöydästä. Pidän tätä politiikkaa kansallisen edun vastaisena ja suoraan sanoen epäisänmaallisena. On täyttä hulluutta tehdä Suomesta entistä riippuvaisempi ulkomaisista polttoaineista ja samalla hävittää omaa varastoitavaa ja käyttövarmaa energiantuotantoa. Maailma on muuttunut: Euroopassa käydään sotaa, geopoliittiset jännitteet kasvavat, ja energian saatavuuteen liittyvät riskit ovat todellisia. Huoltovarmuutta ei rakenneta vasta kriisin alettua. Silloin ei enää hankita tuotantokoneita, kouluteta osaajia tai avata turvetuotantoalueita. Valmius on säilytettävä rauhan aikana. Nyt on korkein aika palauttaa tämä maallemme tärkeä valmius ja elinkeino. Arvoisa puhemies! Turpeen energiakäyttö on palautettava Suomessa vähintään samalle tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen aikana toteutettua turvealan alasajoa. Samalla on palautettava toimiva tuotantoketju, riittävät turvevarastot ja kotimainen yrittäjyys. Tämä voidaan tehdä vastuullisesti. Tuotantoa voidaan kohdentaa jo ojitetuille ja aiemmin käytössä olleille alueille, huolehtia vesistöjen suojelusta sekä velvoittaa alueiden asianmukaiseen jälkikäyttöön. Ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa sitä, että Suomi riisuu itsensä omista varmuusvarastoistaan ja tuotantokyvystään. Suomen tulee käyttää kaikki kansallinen liikkumavaransa, vaikuttaa määrätietoisesti EU:n päästökauppasääntelyyn ja lopettaa kotimaisen turpeen perusteeton syrjintä. Arvoisa puhemies! Turve on osa Suomen energiaomavaraisuutta, maataloutta, ruuantuotantoa ja kriisinkestävyyttä. Siksi kannatan tätä kansalaisaloitetta ja vaadin, että turveala nostetaan takaisin jaloilleen. Kansakunta, joka vapaaehtoisesti hävittää omat voimavaransa, tekee vakavan virheen. Suomen on pidettävä huolta omastaan sinivalkoisin värein. — Kiitoksia. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite turpeen puolesta on täsmälleen asian ytimessä. Turvetta koskevassa sääntelyssä ilmastohulluus eli ideologia on ajanut terveen järjen edelle. Kansalaisaloitteessa esitetään, että turve siirrettäisiin uusiutuvien veroluokkaan ja että huoltovarmuuslakiin turve määriteltäisiin strategiseksi kotimaiseksi ja uusiutuvaksi varmuusenergialähteeksi. Turve on käytännössä uusiutuvaa, koska sitä muodostuu koko ajan lisää. Lisäksi Suomessa turvetta muodostuu koko ajan enemmän kuin sitä nostetaan. On siis täysin pähkähullua, ettei sitä ole pystytty luokittelemaan uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Turvetta tarvitaan sekä energiakäyttöön että paljon muuhunkin, kuten turvallisen ja puhtaan suomalaisen ruuan tuotantoon. Turpeen saatavuus kaikkeen muuhun välttämättömään on täysin riippuvaista siitä, että energiaturpeen nostaminen on kannattavaa. Siksi kyse ei ole vain siitä, kuinka suuri osa Suomen lämmöntuotannosta on turpeesta. Se on vain yksi osa, mutta juuri se elintärkeä osa, turpeen säilyttämisen kokonaisuudessa. Olen jättänyt jo aiemmin eduskunnalle toimenpidealoitteen turveveron poistamisesta sekä SGEI-järjestelyn valmistelemisesta. Hallitus on ryhtynyt toimiin turpeen huoltovarmuusroolin vahvistamiseksi. Toisessa lisätalousarviossa Huoltovarmuusrahastolle myönnettiin kymmenen miljoonaa euroa turpeen varmuusvarastointiin, ja uusi turpeen tukimalli on nyt valmisteilla. Arvoisa puhemies! Kiitos tämän toimenpidealoitteen tekijöille ja allekirjoittajille. Tämä kannattaa nyt käsitellä valiokunnassa huolellisesti. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja miehet! Keskustelimme jo viime kerralla, tai silloin ekalla kerralla, tästä asiasta, ja silloin toin esiin sen, mitä Natossa, siellä Naton johdossa, ajateltiin energiasta. Silloin toin esiin sen, että Suomenkin tulee varautua yhtä hyvin energiaan kuin myöskin sotilaallisesti siihen kriisiin. En malta olla lukematta, kun tässä on Maaseudun Tulevaisuuden lehtileike, jossa kerrotaan — olen kyllä tiennyt tämän jo pitkään — että kainuulaiset turvekoneet käyvät nyt kaupaksi Ukrainaan: ”Suomalainen yritys on vienyt tuotteitaan Ukrainaan Vuokatista jo yli viiden vuoden ajan. Sotatila on rajoittanut Ukrainassa energiansaantia, kun esimerkiksi kivihiiltä on jäänyt sotatoimialueelle. Teollisuuden energiantarve kuitenkin säilyy, ja maassa turvaudutaan nyt muihin kotimaisiin energiamuotoihin. Yhdeksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi on noussut turve. Tämän myötä myös turvekoneiden kysyntä maassa on lisääntynyt. Aluksi yritys vei maanmuokkaukseen murskausjyrsimiä, mutta sittemmin kauppaa on käyty myös muista yrityksen valmistamista koneista. Tänä vuonna solmittiin ensimmäinen isompi yksittäinen sopimus turvekoneiden viemisestä Ukrainaan.” En tiedä, toivottavasti talousvaliokunnan jäsenet näitä asioita ja näitä puheita, mitä täälläkin on pidetty, tutkivat läpi ja ymmärtävät sen, että meillä on käsissämme tämmöinen valmis konsepti energian turvaajaksi ja sitä ei kannata hävittää. Tämä asia ei saa — mitenkähän minä nyt muotoilisin nätisti — siellä ympäristöministeriössäkään purjehtia vastatuuleen, vaan pitäisi myötätuoleen mennä ja todeta, että meillä on valmis konsepti tähän, jos tilanne kriisiytyy. Mutta sitten toinen, ihan yhtä tärkeä asia. En muista, puhuinko tästä kasvu- ja kuiviketurpeen tuotannosta viimeksi — olen jo puhunut niin monelta kantilta tästä asiasta. Tästä on tullut myös tämmöinen tiedote: ”Kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa ruokahuollon turvaamiseksi yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto, Kauppapuutarhaliitto, Pihvikarjaliitto, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita. Myös tutkijat ovat tunnistaneet järjestöjen huolen. Luonnonvarakeskuksen laatiman kuivike- ja kasvualustatuotannon tiekartassa todetaan, että luvituksen sujuvoittamistoimet ovat kiireellisiä ja että ilman toimenpiteitä kuivike- ja kasvuturpeen saatavuus uhkaa puolittua jo vuoteen 2028 mennessä, toteaa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä.” Tämä on meidän ruuantuotannolle erittäin tärkeä materiaali. Turpeen antiseptiset ominaisuudet ja sen happamuus pitävät eläimet terveinä: broilerit, naudat, lehmät, siat. Tämä on näistä hyvin monille käytössä. Minuun otti yhteyttä yksi turveyrittäjä, joka on kuljettanut turvetta tiloille, ja hän kertoi, että isoimmilla tiloilla kosteana aikana menee kuiviketurvetta jopa 1 000 kuutiota kuukaudessa. Normaaliaikana sinne menee noin 600—650 kuutiota — sinne ajetaan viikoittain yksi täysperävaunu kuiviketurvetta. Luken ihmiset ovat tunnustaneet sen, että kuiviketurvetta ja kasvuturvetta ei voi korvata millään, tai ehkä se voidaan korvata jollain muulla, mutta ne kustannukset ovat sitten moninkertaisia. Tämä on meidän kotimainen tuote, joka meillä turvaa antibioottiresistenssin, ja meidän pitää tästä pitää kynsin ja hampain kiinni. Uskon, että olen nyt tämän asian puolesta niin paljon puhunut, että kukaan ei tule ainakaan minua syyttämään siinä vaiheessa, kun kaupasta on naudanliha loppu tai vihreät eivät saa salaattiansa. Toivoisin, että jossakin vaiheessa lamppu syttyisi edes hallituspuolueen kaikilla jäsenillä. — Kiitoksia. [Kaisa Garedew: Just näin, hyvä puhe!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin komissio on joutunut huomauttamaan 22:ta jäsenvaltiota siitä, että tämä täytäntöönpano on myöhässä. Ymmärrän sen erittäin hyvin myös siksi, että jos katsoo tätä lakiesitystä, niin tässä on muutettu yli 44:ää lakia. Tämä on ollut erittäin laaja paketti. Tässä on ollut laaja-alainen työryhmä, jossa on ollut laajasti ministeriöitä mukana, keskusrikospoliisi, yliopiston edustusta, käräjäoikeus, syyttäjät, asianajajat. Tämä ollut todella laajapohjainen, tästä tuli valtavasti palautetta, ja ne käytiin läpi. Mitä katsoin tuosta yhteisösakosta, niin nyt on huomattava, että me ollaan täytetty tämän direktiivin edellytykset. Me ollaan nostettu sitä ihan todella paljon. Jos en väärin muista, niin nykyinen yhteisösakon enimmäismäärä on 850 000, ja se nostetaan 40 miljoonaan euroon. Se on merkittävä korotus. Samoiten näitten rangaistustasoja nostetaan todella huomattavasti. On hyvin mielenkiintoista huomata, että kun täällä käydään keskustelua siitä, kun esimerkiksi normaaleilla hallituksen esityksillä nostetaan rangaistustasoa, niin silloin tulee usein se, onko tämä oikeasuhtaista ja onko tähän lailliset perusteet ja onko tässä nyt riittävästi arvioitu sitä, että rangaistus nousee näin paljon, mutta EU-oikeudesta me otetaan suoraan nämä rangaistusten kiristykset. Monesti ajattelenkin, että meillä on ehkä Suomessa ollut vähän liian kevyet rangaistukset monissa asioissa, esimerkiksi terrorismirikoksissa, koska monissa maissa on ankarammat rangaistukset. Tarkoitan sanoa tällä keskustelulla sitä, että on jotenkin mielenkiintoista, että silloin kun tullaan EU-kaistaan, niin rangaistukset voivat olla korkeita ja ne hyväksytään ja ehkä kritisoidaan, että ne ovat jopa liiankin lieviä, mutta sitten kun tuodaan kansallista lainsäädäntöä, niin saatetaan sanoa, että onpas kova korotus. Saitteko tästä ehkä kiinni? Ecociden osalta ei nyt mitään uutta kerrottavaa ole. Tiedän, että nämä keskustelut jatkuvat EU-tasolla, mutta mitään uutta minulla ei ole tässä vaiheessa kerrottavaa. — Oliko tässä vielä joitain muita kysymyksiä? Niin, tämä työryhmä nyt on tehnyt näitä erilaisia arvioita, ja kyllä minäkin hyvin pitkälle olen luottanut heidän ammattitaitoonsa. Tässä on ollut maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja meidän parhaimpia lakimiehiämme oikeusministeriöstä. Minulla ei ole parempaa osaamista näissä yksityiskohdissa ottaen huomioon, että täällä on kymmeniä EU-asetuksia ja kansallista lainsäädäntöä, joihin tätä on pitänyt verrata. Mutta käykää tämä lakivaliokunnassa ja valiokunnissa, maa- ja metsätalousvaliokunnissa ja muissa, mihin tämä meneekin, huolellisesti läpi, ja jos tulee jotain, niin pohditaan yhdessä. Kyllä minä uskon, että virkamiehet ovat tässä parhaansa tehneet. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Mikkonen Krista17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 157/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! On todella hyvä, että tämä esitys ympäristörikosten tiukentamisesta on nyt täällä eduskunnassa. Kiitos siitä ministerille. On helppo kyllä yhtyä myös noihin huomioihin, mitä edustaja Elo tuossa omassa puheenvuorossaan mainitsi. Jos puhutaan tämmöisistä monikansallisista isoista yrityksistä, niin erityisesti tämä katto 40 miljoonaa, joka on asetettu yhteisösakolle, on hyvin vähäinen heidän mittapuullaan, ja siinä mielessä ajattelen, että sitä olisi syytä vielä tarkastella. Todellakaan ympäristörikokset eivät ole vähäisiä, ja niiden seuraukset voivat olla hyvin vakavia niin luonnolle kuin ihmisille ja monesti myös hyvin pitkäkestoisia, jopa peruuttamattomia. Monet ympäristörikokset tuovat myös merkittävää taloudellista hyötyä tekijöilleen, kun he eivät noudata esimerkiksi jätelainsäädäntöä tai muuta lainsäädäntöä siten kuin kuuluisi tehdä. Siinä mielessä on tärkeää, että todellakin näihin ympäristörikoksiin puututaan. Lainsäädäntö on yksi väline, ja on hyvä, että siihen tulee nyt tiukennusta, mutta todellakin yhtä oleellista on se, että on resursseja toisaalta valvonnalla ja toisaalta sitten myös sillä koko ketjulla poliisista syyttäjälle ja tuomioistuimelle, että nämä rikoksentekijät todellakin saadaan kiinni ja kuriin niin, että he joutuvat rikosvastuuseen. Resurssien lisäksi myös tämä osaamistaso ja viranomaisten yhteistyö on sellainen, mihin on tärkeää kiinnittää huomiota. Nyt todellakin tämä lainsäädäntö tulee EU:n uudesta ympäristörikosdirektiivistä ja tietysti niin ollen koskee kaikkia EU-maita, mutta tämän lisäksi tarvittaisiin myös kansainvälinen laki, joka tekisi luonnontuhonnasta eli ecocidesta suoraan kansainvälisen rikoksen. Luonnontuhonnallahan tarkoitetaan tällaisia laajoja ja vakavia ympäristötuhoja, kuten vaikka suuria öljyvuotoja, sademetsien laajaa tuhoamista tai sodan aikaisia ekologisia tuhoja. Olisin kysynyt ministeriltä, kun tiedän, että tämä ecocide-keskustelu on kansainvälisillä kentillä varsin vilkasta ja monet maat haluavat edistää sitä ja myös Pohjoismaiden neuvostossa on tähän liittyvä suositus, että Pohjoismaat olisivat tässä aktiivisia: millaista keskustelua tästä ecocidesta, luonnontuhonnan viemisestä kansainväliseen lakiin käydään, jos ministeri on tästä tietoinen?

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Alkukiitos ministerille hallituksen esityksen esittelystä. Kyse on varsin laajasta lakipaketista, mutta muutamia huomioita. On tärkeää, että ympäristörikoksiin puututaan nykyistä vahvemmin, jotta tekijät jäävät kiinni ja joutuvat niistä vastuuseen. Aivan liian usein tilanne on se, että ympäristön tärvelemisen taloudellinen hyöty jää yritykselle ja siivoamisen kustannukset jäävät veronmaksajien maksettavaksi. Vakavimmillaan ympäristörikosten seuraukset luonnolle ja ihmisille ovat pitkäkestoisia tai peruuttamattomia. Tällä hallituksen esityksellä siis toimeenpannaan EU:n ympäristörikosdirektiiviä. Esitys laajentaa rangaistavuutta, ankaroittaa asteikkoja ja tuo lakiin uutena kaikkein vakavimpia tekoja koskevan ympäristön tuhoamisen. Tämä on tärkeä askel eteenpäin, mutta monissa kohdissa kunnianhimon taso voisi olla korkeampikin. Esimerkiksi yrityksen vastuun osalta yhteisösakon enimmäismäärän nostaminen on tärkeää, jotta yrityksellä olisi koosta riippumatta aidosti vastuu toiminnastaan ja laiminlyönneistään, jos se tuhoaa ympäristöä. Lähtökohdan tulee olla, että ympäristön vahingoittaminen tulee aina kalliimmaksi kuin esimerkiksi asianmukaisesti hoidettu jätehuolto tai päästöjen hallinta. Tällä esityksellä siihen ei vielä päästä, muun muassa ympäristöjärjestöt ovat pitäneet sakon esitettyä tasoa vielä riittämättömänä. 40 miljoonan euron katto ei monikansalliselle suuryritykselle merkitse vielä paljoakaan, ja siksi esimerkiksi WWF on esittänyt liikevaihtoon sidotun enimmäismäärän nostamista viidestä prosentista kymmeneen. Arvoisa puhemies! Ympäristön tuhoaminen on tämän esityksen periaatteellisesti merkittävin lisäys. On tärkeää, ettei sen soveltamiskynnystä aseteta niin korkealle, ettei sillä tulisi olemaan käytännön merkitystä. Hallituksen esityksessä säännös edellyttää, että aiheutetaan vahinkoa, joka on laajalle levinnyttä ja huomattavaa ja joka on peruuttamatonta tai pitkäkestoista. Jo yhdenkin kriteerin täyttymisen tulisi kuitenkin tässä riittää, ja säännöksen tulisi kattaa kaikki luonnonsuojelulain mukaiset luonnonsuojelualueet Natura 2000 -statuksesta riippumatta. Ympäristöjärjestöt esittivät myös, että ympäristön tuhoaminen tulisi voida lukea syyksi itsenäisenä rikoksena ja että se ei edellyttäisi tahallisuutta vaan myös törkeä huolimattomuus tulisi tässä rangaistavaksi. Ympäristöä ei suojella pelkillä uusilla rikosnimikkeillä ja ankarammilla rangaistusasteikoilla, jos rikoksia ei käytännössä havaita, tutkita, syytetä eikä tuomita. Muistissa on Hukkajoen raakkutragedia, joka tuli julkisuuteen täysin sattumalta, kun raakkukantaa kartoittanut biologi osui sattumalta paikalle oikeaan aikaan. Jotta ympäristörikosten tekijät saadaan kiinni ja vastuuseen, on poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten ja ympäristövalvonnan resurssit, osaaminen ja viranomaisyhteistyö turvattava. Luontevaa olisi, että Suomeen perustettaisiin ympäristörikoksiin erikoistunut poliisiyksikkö ja että myös ympäristöasioihin perehtyneiden syyttäjien määrää lisättäisiin. Vielä nostan sen, että hallitus on tämän esityksen kanssa myöhässä siinä mielessä, että tämän direktiivin täytäntöönpanon määräaika umpeutui jo toukokuussa ja komissio ehti heinäkuussa käynnistää Suomea vastaan rikkomusmenettelyn. Nyt kun ministeri on täällä paikalla, niin olisi hyvä kuulla vielä perusteluja sille, miksi tässä on päädytty siihen, että näitä edellä luettelemiani ympäristöjärjestöjen esiin nostamia tiukennustarpeita ei ole otettu mukaan tähän pakettiin, ja mikä on syy sille, että tämä esitys on näin myöhässä. Arvoisa puhemies! Ihan tähän loppuun vielä, kun en pystynyt osallistumaan eläintenpitokieltoa koskevan hallituksen esityksen lähetekeskusteluun, haluan tässä yhteydessä nyt vielä lyhyesti todeta kiitokset ministeri Merelle siitä, että se esitys on tuotu tänne eduskuntaan. On tärkeätä, paitsi että näitä ympäristörikoksiin liittyvää säännöstöä tässä tiukennetaan, myös se, että eläinsuojelurikoksiinkin pyritään puuttumaan tiukemmin ja jatkossa eläintenpitoa koskevat kiellot olisivat yleisempiä, pidempiä, tehokkaammin valvottuja ja että niiden rikkomisesta voitaisiin määrätä myös vankeutta. Tämä esitys on meillä maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsittelyssä, ja annamme siitä lakivaliokunnalle lausunnon. Siihen tulen kyllä vielä aikanaan perehtymään. Samoin tästä ympäristörikoksia koskevasta lainsäädännöstä myös ollaan lausuntoa antamassa, mutta nämä huomiot tässä vaiheessa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kyseessä olevalla hallituksen esityksellä toteutetaan välttämättömät ympäristörikosdirektiivin edellyttämät velvoitteet. Euroopan komissio antoi ehdotuksen uudeksi ympäristörikosdirektiiviksi vuoden 21 lopussa, ja uudella direktiivillä korvataan vanha, vuonna 2008 annettu ympäristörikosdirektiivi. Ehdotus sisältää rikosoikeuden alalla uudenlaista ja pitkälle menevää sääntelyä esimerkiksi seuraamusten osalta. Lopullinen direktiivi annettiin huhtikuussa 2024, ja se velvoittaa säätämään rikokseksi tietyt aineellisen ympäristölainsäädännön vastaiset teot. Tässä direktiivissä on kyse pelkästään kriminalisoinneista, aineellisen lainsäädännön sisällöstä on päätetty muissa yhteyksissä. Direktiivi edellyttää siinä määritellyille rikoksille nykyistä ankarampaa seuraamustasoa. Joltakin osin myös rangaistavuuden ala laajenee. Direktiivi myös edellyttää, että siinä määritellyt rikokset tulevat oikeushenkilön rangaistusvastuun piiriin, jolloin niiden rangaistavuudesta on säädettävä rikoslaissa. Direktiivin johdosta rikoslain ympäristön turmelemista koskevaa pykälää ehdotetaan täydennettäväksi uusilla tekotavoilla. Näitä ovat erityisesti eräät jätteitä koskevan lainsäädännön vastaiset teot, EU:n kemikaaleja ja muita haitallisia aineita koskevien asetusten vastainen markkinoille saattaminen, eräät säteilylain ja uuden ydinenergialain vastaiset teot sekä ympäristön muuttamiseen ryhtyminen ilman laissa edellytettyä lupaa tai suunnitelmaa niin sanotussa yva-laissa tarkoitetun hankkeen toteuttamiseksi. Ympäristön turmeleminen edellyttää, että kyseessä oleva teko on luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa esimerkiksi ympäristön pilaantumista. Luonnonsuojelurikosta koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi tekotavoiksi luonnonsuojelulainsäädännön vastainen luontokohteen myytäväksi tarjoaminen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa koskevan niin sanotun CITES-asetuksen vastainen eräiden kohteiden maahantuonti. Lisäksi luonnonsuojelurikoksena säädettäisiin rangaistavaksi oikeudeton Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella olevan alueen suojelun perusteena olevan luontodirektiivissä tarkoitetun eläinlajin yksilön tai yksilöiden häiritseminen siten, että se haittaa merkittävästi lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä tai saavuttamista. Uudet jäterikosta ja törkeää jäterikosta koskevat rangaistussäännökset koskisivat vaarallisia jätteitä koskevia laittomia tekoja, kuten vaarallisen jätteen käsittelyä ilman ympäristönsuojelulaissa edellytettyä lupaa pois lukien tilanteet, joissa jätteen määrä on vähäinen. Lisäksi mainitut pykälät koskisivat EU:n niin sanotun jätteensiirtoasetuksen ja niin sanotun aluskierrätysasetuksen vastaisia tekoja, kuten jätteen kansainvälistä siirtämistä ilman asiaa koskevan viranomaisen hyväksyntää sekä aluksen siirtämistä purettavaksi muualle kuin hyväksyttyyn aluskierrätyslaitokseen. Ilmakehän heikentämisenä ja törkeänä ilmakehän heikentämisenä rangaistavaa olisi esimerkiksi otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonepäästöjen päästäminen ympäristöön, niiden käyttäminen, tuonti ja vienti näitä koskevan EU-lainsäädännön vastaisesti. Uudet ympäristöä vaarantavan tuotteen markkinoillesaattamisrikosta ja sen törkeää tekotapaa koskevat säännökset koskisivat ympäristön suojelemiseksi annetun EU-lainsäädännön vastaista ympäristöä vaarantavan tuotteen saattamista markkinoille esimerkiksi ilman laissa edellytettyä lupaa tai nimenomaisen kiellon vastaisesti. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi metsäkatorikoksesta ja törkeästä metsäkatorikoksesta. Näissä pykälissä säädettäisiin rangaistavaksi se, että EU:n niin sanotun metsäkatoasetuksen mukaisen nimenomaisen kiellon vastaisesti esimerkiksi saatetaan markkinoille asetuksessa tarkoitettu tuote tai hyödyke. Näiden uusien perustekomuotoisten tekojen rangaistusasteikoksi ehdotetaan sakosta kahteen vuoteen vankeutta. Rikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen edellyttäisi tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Törkeiden tekomuotojen rangaistusasteikot olisivat vankeutta neljästä kuukaudesta viiteen vuoteen, ja ne olisivat rangaistavia ainoastaan tahallisina rikoksina. Esitykseen sisältyy myös ehdotus uudesta vieraslajirikoksesta ja sen rangaistussäännöksestä. Vieraslajirikoksena rangaistavia olisivat eräät EU:n niin sanotun vieraslajiasetuksen sekä vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain vastaiset teot, kuten laiton haitallisen vieraslajin ympäristöön päästäminen, kasvattaminen tai viljeleminen. Rangaistavuus edellyttäisi, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa vahinkoa ympäristölle tai kuoleman tai vakavan vamman tai vakavan sairauden ihmiselle. Direktiivi edellyttää hyvin ankaraa enimmäisrangaistusta sellaisille tahallisille teoille, jotka aiheuttavat erityisen vakavia ympäristövahinkoja. Tämän velvoitteen täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan uutta ympäristön tuhoamista koskevaa rangaistussäännöstä, jonka rangaistusasteikko olisi yhdestä vuodesta kahdeksaan vuoteen vankeutta. Lisäksi ehdotetaan, että ympäristön tuhoaminen lisättäisiin niiden rikosten joukkoon, joiden ilmoittamatta jättäminen olisi rangaistavaa törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisenä. Niin ikään säädettäisiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä ympäristön tuhoamisesta, jonka asteikko olisi yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Lisäksi direktiivin velvoitteiden johdosta ympäristörikoksia ja luonnonvararikoksia koskeviin rikoslain lukuihin lisättäisiin uudet soveltamissäännökset. Niiden mukaan viranomaisen myöntävän luvan nojalla toimiminen rinnastettaisiin ilman lupaa toimimiseen esimerkiksi silloin, kun lupaviranomaista on erehdytetty. Direktiivi sisältää oikeushenkilölle määrättävän sakon osalta täysin uudenlaista sääntelyä, mikä edellyttää asiaa koskevan kansallisen sääntelyn muuttamista. Direktiivin velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan, että oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevassa rikoslain 9 luvussa säädettäisiin erityisestä yhteisösakon asteikosta direktiivin velvoitteita täytäntöönpanevien rikosten osalta. Ehdotetut lait on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Kiuru Krista17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 147/2026 vpTalousSoteYmpäristö

Arvoisa puhemies! Minusta oli ihan hyvä, että Satonen otti reilusti esiin sen, että tässä ajatellaan, että tässä autetaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa onnistumaan. Tämä varmasti äsken oli tällainen freudilainen lipsaus, mutta kyllähän se näkyy tässä kaikessa. Tässä nyt autetaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa onnistumaan käsittelemään näitä kaikkia asioita. Minä ihmettelen, miksei hallitus ole auttanut hallitusta onnistumaan paljon aikaisemmin. Meiltä tulee 31 budjettilakiesitystä, ja tässä talossa normaalisti alkaa olla aika vaikea käsitellä edes kaikella lisäajalla, siis kuudella tunnilla, 20:tä budjettilakiesitystä, varsinkin ottaen huomioon niiden kokoluokan plus sen, että niistä täytyy antaa muitakin lausuntoja. Jonkun olisi tämä tarvinnut miettiä, ja uskokaa tai älkää, niin kyllä te mietittekin. Te istuitte kehysriihessä ja mietitte, mitä näistä esityksistä saataisiin pois, koska tämä ei onnistu täällä. Hallitus mietti ja mietti, mutta yhtään esitystä ei löytynyt. Ja nyt te kaadatte tämän lastin tänne ja keksitte, mihin valiokuntiin näitä lähetellään, koska kehysriihessä ei löytynyt yhtään joustoa siihen. Miksi nämä laitettiin näin viime tippaan tänne? Teidän olisi pitänyt suunnitella työ paremmin ja tuoda nämä esitykset ajoissa käsittelyyn. Tästä, edustaja Satonen, on kysymys. Ja kun me sitten perustellaan näitä kiireellä, että nyt nämä täytyy kiireesti jossakin käsitellä, niin se on aivan toisenlaista kuin tässä Aittakumpu äsken totesi, että nämä pitää kuitenkin myös käsitellä huolellisesti. Esimerkiksi tässä saman illan keskustelussa me keskusteltiin tupakkalain muutoksesta, ja niissä puheenvuoroissa, jotka tässä ehdittiin käyttää — en valitettavasti saanut puheenvuoroa tämän 45 minuutin aikana vai puolen tunnin aikana, kun se lähetekeskustelu kesti — kukaan ei huomannut, että siinä muutetaan huumausainemääritelmiä. [Pekka Aittakumpu: Vielä voi varata puheenvuoroja!] — Minä olen varannut jo, ja aionkin pitää puheenvuoroja vielä. — Mutta siinä on kysymys siitä, että ajateltiin, että se on ihan hyvä, että se käsitellään ympäristövaliokunnassa. Nyt täytyy, kun täällä pidetään puheenvuoroja, hiukan joku sordiino olla päällä siinä, että mikä on eduskunnan huolellista käsittelyä. Tästä koko parvekelainsäädännöstä, että saako siellä polttaa vai ei, on 20 vuotta täällä eduskunnassa keskusteltu, ja se osoittaa hyvin sen, että on ihme, ettei tämä Uruguayta koskeva sosiaaliturvan muutossopimus, joka koskee työeläkkeitä, mennyt tänään työelämävaliokuntaan. Ja minun on täällä vain ihmeteltävä tätä menoa, koska mitään muita paikkoja meillä ei ole käydä kansakunnassa keskustelua kuin tämä foorumi. Ja kun täällä esitetään puheenvuoroja, missä huolellisesti asioita oikein hoidetaan, niin kyllä se tulee olemaan aikalainen työ, kun huolellisesti ympäristövaliokunta tutkii huumausainelainsäädäntöä. Hei, tällaiseen me ollaan menty, ja sitä kaikkea täällä saa tehdä. Ja jos me käytetään tällaisia puheenvuoroja täällä, hyvät kansanedustajat, niin me ollaan myös vastuussa siitä, minkälaista linjaa me edustetaan. Ja perussuomalaiset olivat mukana kannattamassa tällaisia esityksiä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Uruguayn välisen sosiaaliturvasopimuksen, joka allekirjoitettiin Montevideossa 7. lokakuuta 2025. Sopimus koskee kummankin maan työskentelyyn perustuvia eläkkeitä. Sopimuksen tavoitteena on yhtäältä varmistaa sopimusvaltiosta toiseen liikkuvien henkilöiden työskentelyyn perustuvat eläkeoikeudet ja toisaalta välttää kaksinkertaiset eläkevakuutusmaksut, kun työntekijä lähetetään työskentelemään maasta toiseen. Kaksinkertaisten eläkevakuutusmaksujen poistaminen työkomennuksen ajalta parantaa yritysten kilpailukykyä suhteessa muihin kansainvälisillä markkinoilla toimiviin yrityksiin. Toisaalta kaksinkertaisten maksujen estäminen vaikuttaa myös suomalaisen sääntely-ympäristön houkuttelevuuteen yritystoiminnan sijaintipaikkana. Sopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomen työeläkkeiden määräytymiseen tai eläkkeiden maksamiseen. Sopimuksella parannetaan Uruguayssa työskennelleiden ja siellä vakuutusmaksuja maksaneiden työntekijöiden eläkeoikeuksien toteutumista. Vakuutuskausien yhteenlaskemista koskevilla sopimuksen määräyksillä voi olla suuri merkitys Uruguayn eläkeoikeuden syntymisen kannalta, sillä Uruguayssa vanhuuseläkkeen saaminen edellyttää jopa 30 vuoden työskentelyä Uruguayssa. Sopimuksen myötä Uruguayssa otetaan huomioon myös Suomen työskentelykaudet, joten henkilö voi saada oikeuden Uruguayn eläkkeeseen, vaikka olisi työskennellyt siellä vaadittua vakuutusaikaa lyhyemmän ajan. Sopimuksella luodaan Suomen ja Uruguayn eläkevakuuttamista toimeenpanevien laitosten välille menettelyt hallinnollisesta yhteistyöstä ja avusta sopimuksen toimeenpanemiseksi. Sopimuksella helpotetaan myös eläkkeen hakemista, sillä eläkehakemus jätetään sopimuksen mukaan asuinmaan eläkelaitokselle, joka hoitaa eläkehakemuksen välittämisen toisen maan eläkelaitokseen. Sopimusneuvottelut käytiin Uruguayn aloitteesta vuosina 2024—2025. Neuvottelut etenivät hyvässä yhteistyössä, ja sopimus valmistui verrattain nopeasti. Sen taustalla ovat kasvaneet taloudelliset yhteydet maiden välillä sekä tarve tukea työvoiman liikkuvuutta ja yritysten toimintaa. Suomalaiset yritykset ovat tehneet huomattavia investointeja Uruguayssa erityisesti metsä- ja selluteollisuuden alalla. Maiden välinen yhteistyö ulottuu myös muun muassa kiertotalouteen, koulutukseen ja eläkejärjestelmien kehittämiseen. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Kallio Vesa17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteEnergiaYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Se huhu oli aivan paikallaan. — Tosiaan myös oman eduskuntaryhmän puolesta kiitokset tästä esityksestä. Tässä tulee varmaan toistoa, mutta ne, jotka eivät seuraa koko keskustelua, voivat sitten näistä myöhemmin tätä seurata. Tosiaan tämän lakimuutoksen myötä tupakoinnin kieltäminen ei enää edellyttäisi kunnan päätöstä. Esityksellä helpotettaisiin siten asuntoyhteisöjen mahdollisuutta kieltää tupakointi omalla päätöksellään. ”Tupakointikiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansapua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin.” Itselläni on tuossa Pitäjämäessä vuokra-asunto, ja jos on parvekkeen ovi auki, niin ei tarvitse kellosta katsoa, paljonko kello tiettyyn aikaan on, koska sieltä alkaa tulla tätä savua, ei nyt kovin häiritsevästi mutta kuitenkin. ”Tupakoinnin kieltäminen asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä.” Arvoisa puhemies! Kun tämä tulee nyt ympäristövaliokuntaan ja olen siellä jäsenenä, niin kävin näitä lausuntopalautteita vähän läpi. Esityksessä annetuissa lausunnoissa otettiin kantaa ennen kaikkea ehdotuksiin helpottaa tupakoinnin kieltämistä ja kieltää eräät kannabinoidit tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Valtaosa lausuntojen antajista kannatti sääntelyehdotuksia. Niiden nähtiin vähentävän terveyshaittoja, joita ympäristön tupakansavulle altistumisesta aiheutuu, nopeuttavan ja sujuvoittavan tupakointikieltojen toimeenpanoa asuntoyhteisöissä ja keventävän kuntien työtaakkaa. Monissa lausunnoissa kannatettiin sinänsä sitä, että tupakoinnin kieltämistä asuntoyhtiöissä helpotetaan, mutta pidettiin silti parempana vaihtoehtona sitä, että tupakointi asuntoyhtiöissä tai ainakin asuntojen parvekkeilla kiellettäisiin suoraan laissa. Tupakointikiellon säätäminen lakiin nähtiin tehokkaampana vaihtoehtona etenkin lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien terveyden suojelemiseksi. Se nähtiin myös parempana eri asumismuodoissa elävien henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tupakointikieltojen johdonmukaisuuden kannalta, koska huoneenvuokralakia oltiin säätämässä — ja ollaan jo nyt säädetty — siten, että tupakointi vuokra-asunnossa on sallittua vain vuokranantajan luvalla riippumatta siitä, milloin vuokrasopimus on solmittu. Moni lausunnonantaja olisi toivonut, että asuinyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta ilman ehtoja ja lakiin nyt tulevia edellytyksiä. Monet viranomaiset ja järjestöt lausuivat kannattavansa sitä, että 79 §:ään ehdotettu sääntely koskisi myös sähkösavukkeiden käyttämistä. Eräiden kannabinoidien kieltämistä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kannatettiin lausunnoissa hyvin laajasti. Arvoisa puhemies! Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Prosessi on kuitenkin koettu kunnissa ja asuntoyhteisöissä raskaaksi ja työlääksi, kuten täällä on hyvin tuotu esille. Ne ovat hyvin aikaaviepiä. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa ja kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa. STM toteaa, että tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski ja keskeinen syy väestöryhmien välisiin terveyseroihin. Tupakkatuotteet eivät ole normaaleja kulutushyödykkeitä. Ne aiheuttavat käyttäjälle vaikean riippuvuuden, ylläpitävät sitä ja sisältävät ihmisille myrkyllisiä aineita. Suomessa onkin asetettu tavoitteeksi tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laati mietinnön siitä, kuinka tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Mietintö julkistettiin tammikuun lopussa 2023. Tupakka- ja nikotiinipolitiikalla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden ja muiden vastaavien tuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä, edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestön altistumista niiden savulle. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuntuu, että olemme hyvinkin yksimielisiä täällä salissa siitä, että kenenkään ei kuulu kärsiä tupakansavusta omassa kodissaan. Hallituksen esitys antaisi asuntoyhteisöille mahdollisuuden päättää itse tupakointikielloista parvekkeilla, huoneistokohtaisilla ulkoalueilla ja huoneistojen sisätiloissa. Tämä vähentäisi byrokratiaa ja vahvistaisi oikeutta savuttomaan kotiin. Kiitän hallitusta ja ministeri Partasta tästä erittäin tärkeästä esityksestä. Vaalikauden lopulla valiokuntien tilanne on ruuhkautunut, ja on tärkeää saada tämä tarpeellinen uudistus hyväksytyksi vielä tällä kaudella. Kannatan puhemiesneuvoston ehdotusta käsitellä esitys ympäristövaliokunnassa. Valiokunnallamme on vahvaa osaamista asumisen lainsäädännöstä, taloyhtiöiden päätöksenteosta ja asukkaiden oikeuksien yhteensovittamisesta. Siksi ympäristövaliokunta on luonteva ja asiantunteva paikka tämän uudistuksen käsittelyyn. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tupakointi aiheuttaa terveyshaittaa paitsi tupakoitsijoille myös ympärillään oleville. Terveyshaitan lisäksi esimerkiksi asuntoon sisään kulkeutuva tupakansavu haittaa asumismukavuutta. Tupakansavu voi jopa laskea asunnon arvoa. Koti on paikka, jossa jokaisella tulisi olla oikeus hengittää puhdasta sisäilmaa ja käyttää omaa asuntoaan, parvekettaan ja piha-aluettaan ilman, että naapurista kulkeutuva tupakansavu rajoittaa arkea. Terveys- ja asumismukavuushaitan vuoksi kunnan viranomaisen on jo pidempään ollut mahdollista määrätä asuntoyhteisöön, kuten asunto-osakeyhtiöön, tupakointikielto tiettyjen edellytysten täyttyessä. Kunnan ottaminen mukaan prosessiin on kuitenkin hidastanut prosesseja ja aiheuttanut ylimääräisiä kustannuksia. Nyt hallitus purkaa normeja ja tuo tupakoinnin rajoittamisen asuntoyhteisön omiin käsiin, tietysti vain lakisääteisten edellytysten täyttyessä. Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on siis hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta. Kuten sanottu, esityksessä keskeisimpänä asiana on helpottaa taloyhtiöiden ja muiden asuntoyhteisöjen mahdollisuuksia puuttua tupakansavuongelmiin. Myös eduskunnassa on tunnistettu, miten vakava ongelma naapurista tuleva tupakansavuhaitta on, ja hiljattain asunto-osakeyhtiölain muuttamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä eduskunta lausuikin edellyttävänsä, että hallitus kiirehtii tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista. Voimassa olevan tupakkalain mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa ja kunnan on määrättävä tupakointikielto, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Tupakkalaki mahdollistaa periaatteessa tehokkaan puuttumisen asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin, mutta käytännössä tupakointikiellon hakeminen kunnalta on koettu hitaaksi ja raskaaksi, minkä lisäksi kuntien on käytännössä vaikeaa valvoa kieltojen noudattamista ja puuttua niiden rikkomiseen. Koteihin kulkeutuvan tupakansavun ongelmat koskettavat merkittävää osaa väestöstä, sillä yksistään kerrostaloissa asuu noin 40 prosenttia suomalaisista. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin nyt muutoksia, joiden nojalla asuntoyhteisö voisi kieltää tupakoinnin rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa ja huoneistojen sisätiloissa. Kiellon edellytys on, että tiloista voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toisen huoneiston parvekkeelle, ulkotilan oleskelualueelle tai sisätiloihin. Asuinhuoneiston asuintiloissa kielto edellyttäisi lisäksi, ettei savun kulkeutumista voida kohtuudella ehkäistä rakenteita korjaamalla tai muuttamalla ja että tilan haltijalle on ennen päätöstä annettu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimillaan. Kiellon edellytykset olisivat samat kuin ne ovat voimassa olevassa laissa, mutta jatkossa päätöksentekijänä olisi kunnan sijasta asuntoyhteisö itse. Esityksellä toteutettaisiin siten pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjausta kuntien toimintaedellytysten vahvistamisesta ja normien purkamisesta kuntien tehtäväkentästä. Arvoisa puhemies! Selvää on, että asiaan liittyy eri suuntiin vaikuttavia perusoikeuksia: yhtäältä suojataan ihmisten elämää, terveyttä ja oikeutta terveelliseen ympäristöön, toisaalta tunnistetaan, että tupakointikiellolla voidaan rajoittaa tupakoivan henkilön yksityiselämää, itsemääräämisoikeutta ja omaisuuden käyttöä. On huomattava, että kysymys ei siis olisi yleisestä tai rajoittamattomasta tupakointikiellosta, vaan tupakoinnin kieltämiselle olisi jatkossakin tarkat edellytykset. Perusoikeuksista on pyritty huolehtimaan myös esimerkiksi siten, että asuntoyhteisön olisi kuultava tilojen haltijoita ennen kiellosta päättämistä, mikä on tärkeää sekä päätöksenteon oikeellisuuden että asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kannalta. Kielto olisi myös viivytyksettä lakkautettava, jos sille ei ole enää edellytyksiä, ja lisäksi laissa säädettäisiin tupakointikieltoa koskevista oikeussuojakeinoista. Joka tapauksessa kysymys on perusoikeusherkästä asiasta, ja siksi hallitus pitääkin suotavana, [Ben Zyskowicz: Mikäpä ei olisi!] että perustuslakivaliokunta antaisi esityksestä lausunnon. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin myös eräitä muita muutoksia. Niistä keskeisin on se, että tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kiellettäisiin eräät kannabinoidit, kuten CBD. CBD on hampussa esiintyvä psykoaktiivinen yhdiste, eikä se ole Suomessa huume. Sitä sisältäviä tuotteita markkinoidaan usein yhtäältä terveyshyödyillä ja toisaalta kannabikseen liittyvillä mielikuvilla, minkä vuoksi tuotteet voivat erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta hämärtää rajaa laillisten tuotteiden ja huumausaineeksi määriteltyjen kannabistuotteiden välillä. Kieltämällä kannabinoidit pyritään suojaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tällaisilta tuotteilta ja niiden terveyshaitoilta. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehdä sääntelystä toimivampaa, vähentää kuntien hallinnollista työtä ja antaa asuntoyhteisöille paremmat mahdollisuudet ratkaista omaa asuinympäristöään koskevia ongelmia. Kyse on käytännönläheisestä muutoksesta, jolla voidaan parantaa monen ihmisen arkea.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esitämme Suomeen uutta yhdistelmävakuutusta, joka vahvistaisi niiden ihmisten asemaa, jotka työllistyvät sekä palkansaajina että yrittäjinä. Yhdistelmävakuutus mahdollistaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kerryttämisen myös perhehoitajan palkkioista sekä työskentelyapurahoista. Tämä on tärkeä parannus muun muassa taiteilijoille ja tieteen tekijöille. Yhdistelmävakuutusta on Suomessa toivottu ja valmisteltu yli vuosikymmenen ajan. Viimein tämä esitys päästään tuomaan eduskunnan käsittelyyn. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia ja lakia työttömyysetuuksien rahoituksesta. Tavoitteena on tuoda lainsäädäntöön palkansaajan ja yrittäjän työssäoloehdon rinnalle uusi työssäoloehto, joka koskisi monimuotoisesti työllistyviä. Lisäksi yleistukilakiin tehtäisiin uudesta työssäoloehdosta seuraavat muutokset ja tulorekisterilakia muutettaisiin niin, että työttömyyskassat voisivat hyödyntää tulorekisterin tietoja kassan jäsenyysasioiden käsittelyssä. Monimuotoisesti työllistyvien työssäoloehtoa kutsuttaisiin yhdistelmävakuutetun työssäoloehdoksi. Siinä voitaisiin huomioida ja siihen perustuva ansiopäiväraha voisi pohjautua palkkatulon ja yritystoiminnan tulon yhdistelmään, kun nykytilassa työssäoloehto ja ansiopäiväraha voivat perustua joko vain palkansaajana työllistymiseen tai vain yrittäjänä työllistymiseen. Moni saa siis matalampaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa kuin oikeasti ansaitsisi. Palkkatyön ja yrittäjätyön yhdistämisen lisäksi yhdistelmävakuutuksessa huomioitaisiin myös tutkimuksen tai taiteellisen työn harjoittamiseen myönnetyllä työskentelyapurahalla työskentely ja perhehoitajana toimiminen. Näistä tilanteista tulisi nyt ensimmäistä kertaa työttömyyden varalle vakuutettavia työskentelymuotoja. Paitsi osana yhdistelmävakuutusta työskentelyapuraha ja perhehoitajan hoitopalkkio olisi mahdollista vakuuttaa myös ainoana tulona. Työttömyysturvan rahoitusrakenteen vuoksi perhehoitajan hoitopalkkio ja työskentelyapuraha vakuutettaisiin yrittäjätulona. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että perhehoitajaa taikka apurahatyöskentelijää muilta osin pidettäisiin nykyisestä poikkeavalla tavalla yrittäjänä työttömyysturvassa. Yhdistelmävakuutuksen työssäoloehto olisi 12 sellaista kuukautta, joina työskentelystä syntyy vähintään 930 euron suuruinen tulo. Työssäoloehdon tarkastelujakso eli aika, jonka kuluessa näiden 12 kuukauden on kerryttävä, olisi 28 kuukautta. Monilta elementeiltään yhdistelmävakuutetun työssäoloehto vastaisikin palkansaajan työssäoloehtoa. Palkka huomioitaisiin bruttopalkkana palkan maksukuukaudelle kohdistettuna, ja yritystoiminnan tulo huomioitaisiin sen suuruisena kuin henkilö on sen työttömyyskassassa vakuuttanut eli vakuutustulona. Työn monimuotoisuus toteutuisi, jos työssäoloehdossa huomioitavina kuukausina olisi yhteensä vähintään 1 200 euron tulo siitä työskentelymuodosta, jota vakuutetulla on vähemmän. Esimerkiksi pääasiassa palkkatöitä tekevällä yhdistelmävakuutuksen ottaneella henkilöllä työn monimuotoisuus toteutuisi silloin, kun palkkatyön ohella yritystoiminnasta saatavaa tuloa olisi työssäoloehtoon huomioitavien 12 kuukauden aikana yhteensä vähintään mainittu 1 200 euroa. Näillä määreillä on arvioitu, että työmarkkinoilla olisi noin 110 000 henkilöä, jotka työllistyvät sillä tavalla, että työn yhdistelmävakuuttaminen olisi lähtökohtaisesti mahdollista. Yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahan rahoitukseen sovellettaisiin samoja rahoituslähteitä kuin nykyisissä ansiopäivärahoissa. Siltä osin kuin yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahan ansio-osa perustuu palkkatuloon, rahoitus muodostuisi työnantajan ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta ja työttömyyskassan jäsenmaksusta. Yritystuloon eli vakuutustuloon perustuva osuus ansio-osasta puolestaan rahoitettaisiin kuten yrittäjän ansiopäivärahan ansio-osa eli työttömyyskassan jäsenmaksulla. Yhdistelmävakuutukseen perustuvan ansiopäivärahan perusosa rahoitettaisiin valtion ja päivärahan saajan kotikunnan rahoitusosuudella, mikä vastaisi palkansaajan ja yrittäjän ansiopäivärahan rahoitusta. Työttömyysetuuden sovitteluun ehdotetaan tehtäväksi muutokset, jotka johtuvat työskentelyapurahan ja perhehoitajan hoitopalkkion siirtymisestä vakuutuskelpoisiksi tuloiksi työttömyysturvajärjestelmässä. Työttömyysturvassa on pääsääntönä, että vakuuttamiskelpoinen tulo on soviteltavaa tuloa myös silloin, vaikka henkilö itse ei olisi kyseistä tuloa työttömyyskassassa vakuuttanut taikka voinut vakuuttaa. Näin toimitaan nykyisin palkkatulon ja yritystoiminnasta syntyvän tulon sovittelussa: palkansaajana itsensä vakuuttanut henkilö ei tällä hetkellä voi vakuuttaa sivutoimista yritystoimintaansa työttömyyden varalle, mutta silti siitä syntyvä tulo sovitellaan yhteen työttömyysaikana palkkaan perustuvan ansiopäivärahan kanssa. Työskentelyapurahat ja perhehoitajan hoitopalkkio olisivatkin jatkossa soviteltavaa tuloa. Vakuuttamiskelpoisuus muuttaisi tilanteita myös niin, että jatkossa päätoiminen työskentely apurahalla taikka perhehoitajana ei enää pidentäisi työssäoloehdon tarkastelujaksoa. Työttömyysturvan yhdistelmävakuutus edellyttää muutoksia työttömyyskassalakiin, jotta vakuutusta on mahdollista toimeenpanna. Lisäksi työttömyyskassalaista purettaisiin jako, jonka mukaan työttömyyskassa voi vakuuttaa joko vain palkansaajia tai vain yrittäjiä. Jatkossa työttömyyskassa voisi siis vakuuttaa vain palkansaajia, vain yrittäjiä tai sekä palkansaajia että yrittäjiä, ja lisäksi työttömyyskassa voisi vakuuttaa monimuotoisesti työllistyviä eli yhdistelmävakuutettuja. Henkilö saisi myös jatkossa itse päättää, mitkä tulot hän haluaa vakuuttaa työttömyyden varalle. Sekä palkansaajana että yrittäjänä työskentelevä henkilö tai henkilö, joka palkkatyön tai yritystoiminnassa työllistymisen lisäksi taikka niiden sijasta toimii perhehoitajana tai saa työskentelyapurahaa, voisi valita, minkä tai mitkä tulonlähteet hän haluaa vakuuttaa työttömyyskassassa. Näillä määreillä valtiovarainministeriö on arvioinut, että siitä 110 000 henkilön joukosta, jolle yhdistelmävakuutus olisi mahdollinen, voisi muodostua noin 30 000 henkilön suuruinen kustannusneutraali vakuutuspiiri. Tähän noin 30 000 henkilön kustannusneutraaliin vakuutuspiiriin kuuluvista noin 10 000 henkilöllä on huollettavia lapsia, ja aiempaa parempi työttömyysetuus vaikuttaisikin myönteisesti näiden monimuotoisesti työllistyvien huoltajien kykyyn huolehtia lastensa elatuksesta. Esitys liittyy vuoden 29 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 28 alusta ja osin vuoden 29 alusta. Sääntöjään muuttaneet työttömyyskassat voisivat ottaa jäsenikseen yhdistelmävakuutettuja vuoden 28 alusta alkaen, ja yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahaa voitaisiin myöntää ensimmäisen kerran vuonna 2029. [Eduskunnasta: Erinomaista!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (monimuotoisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomeen tosiaan on syntynyt datakeskusbuumi. Investoinneista toivotaan apua alavireiseen talous- ja työllisyystilanteeseen. Erityisesti yksittäisille kunnille kysymys voi olla mahdollisuudesta rahoittaa asukkaidensa palveluja. Buumin myötä syntyy kuitenkin merkittäviä haasteita ja kysymyksiä, joihin on osattava vastata. Kansalaiset ovat huolissaan muun muassa sähkön riittävyydestä ja sen hinnasta sekä datakeskusten ja sähköverkkojen rakentamisen seurauksista ympäristölle. Supo taas on todennut ääneen turvallisuuteen liittyviä riskejä. Ulospäin näyttää, ettei hallitus ole harkinnut näitä asioita riittävästi. Kysyisinkin pääministeriltä nyt tarkennusta: Kuka tätä datakeskuskokonaisuutta hallitsee ja erityisesti miten, ja riittävätkö nämä edustaja Puiston toteamat toimet? Ja ennen kaikkea voitteko todellakin luvata, ettei laskua tästä joudu lopulta maksamaan tavallinen kansalainen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Pitko Jenni17.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 133/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa puhemies! Suomella on mahdollisuus olla maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen hyvinvointivaltio. Suomessa on kuitenkin menossa hallitsematon datakeskusten buumi, joka voi johtaa siihen, että Suomen puhtaan energian tuotanto kuluu kansainvälisten yritysten konesalien ylläpitoon. Sähkönkäyttö ei voi Suomessakaan kasvaa loputtomasti. Kohtuutta tarvitaan myös tekoälyn tarvitseman laskentakapasiteetin kasvuun. Kansalaiset ovat syystä huolestuneita. Tuntuu, että datakeskusten kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Suomi ei tällä hetkellä velvoita hankkeita edes julkaisemaan energian käyttöä, kompensoimaan luontovaikutuksia tai hyödyntämään hukkalämpöä, emmekä myöskään priorisoi hankkeita. Päinvastoin hallitus on itse asiassa helpottanut datakeskusten luvitusta ja kaavaillut uusia tukia niille. Hallituksen tulee pikaisesti toimia sen eteen, että jatkossakin Suomessa riittää puhdasta energiaa yhteiskunnan sähköistymiselle ja fossiilienergian korvaamiselle sekä vähähiilisten korkean jalostusasteen investoinneille. Hyvä hallitus, oletteko te aikeissa valmistella kokonaissuunnitelmaa datakeskuksista niin, [Puhemies koputtaa] että luonto ei jää hankkeiden jalkoihin ja että riippuvuus fossiilienergiasta saadaan varmasti purettua?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olisin ymmärtänyt tämän purkauksenne, edustaja Kurvinen, mikäli teillä olisi historia, jossa polttoaineiden hintaa on alennettu. Se hallitus, jossa te olitte, nosti polttoaineiden hintaa veronkiristyksillä. [Välihuutoja] Se nosti Suomen jakeluvelvoiteuraa, koska se oli sitoutunut maailman kunnianhimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Keskusta ei tehnyt asioille viime hallituksessa mitään. Sen sijaan tämä hallitus on täysin poikkeuksellisesti mennyt toiseen suuntaan. Myöskään sille, mitä te Euroopan unionissa olette menneet kuittaamaan, oli kyse sitten ennallistamisesta tai jostakin ilmastopolitiikasta, [Suna Kymäläinen: Vastatkaa kysymykseen!] valitettavasti tämä hallitus ei välttämättä voi mitään. Mutta me teemme kaikkemme, jotta toimet olisivat mahdollisimman järkeviä siinä liikkumatilassa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Keskusta kuittasi italialaisten keittiöremontit!] joka meillä on. Muun muassa se ammattidiesel, jonka olemme siis päättäneet ja joka on tulossa voimaan, oli yksi niistä, joista te vain puhuitte mutta joita ette koskaan pystyneet saamaan voimaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Äsken siis kuulimme valtiovarainministeriltä, että perussuomalainen hallitus ei aio tehdä yhtään mitään meidän polttoaineiden pumppuhintojen alentamiseksi, ei yhtään mitään. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Kaksi ja puoli euroa maksaa polttoaine pumpulla, ja perussuomalaiset eivät aio tehdä yhtään mitään. Voikin kysyä, puhemies, paljonko sen pitää maksaa pumpulla, että perussuomalaiset ovat valmiita jotakin tekemään. [Jenna Simula: Älä puhemieheltä kysy!] Kolme euroako? Eräs ystäväni Pohjanmaalta lähetti minulle WhatsAppissa vanhan videon, jossa kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti, että äänestä bensan hinnan korottajat pihalle. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Ystäväni sanoi, että näin varmasti keväällä pohjalaiset myös tekevät. Herra puhemies! Perussuomalainen hallitus on myös vienyt Suomen liikenteen EU:n päästökauppaan ensimmäisten joukossa. Suomella oli optio, mahdollisuus, 2030-luvulle asti siirtää liikenteen päästökauppaa. Sitä ei persuhallitus tehnyt, ja otitte myös maatalouden mukaan liikenteen päästökauppaan. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Kysynkin nyt liikenne- ja viestintäministeriltä: miltä tuntuu, [Puhemies koputtaa] kun olette lähteneet tähän ilmastovouhotukseen nyt mukaan?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Löysin tuolta Sebastian Tynkkysen listan. Siis tämä listahan, Tynkkysen lista, on vuodelta tuhat... kaksituhatta kaksikymmentäkaksi — ei 1922, vaan 2022. Tämä Tynkkysen lista on silloisen vuoden 22 lisätalousarvion yhteydessä perussuomalaisten esittämä vaatimus, jolla maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa. Tämä lista on 18 kohdan lista, koska he tekivät tämmöiset 18 lausumaehdotusta silloiseen lisätalousarvioon, ja myös Makeraa ehdotettiin pääomitettavaksi 10 miljoonalla eurolla. No, tällä hallituskaudella Makeraa ei ole pääomitettu, ja näistä 18 lausumasta, joita perussuomalaiset tekivät, vain viittä on tämän hallituksen toimesta edistetty jollain tasolla. Rouva puhemies! Luen tämän listan. Tämä on varmaan luettu jo. Edustaja Östman, onko tämä... — Edustaja Viljanen on lukenut tämän listan. [Peter Östman: Missä te olitte silloin?] — Minä en ole ollut tässä salissa silloin, mutta minä luen sen uudelleen: 1) ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” — Ei ole tapahtunut, edustaja Östman. 2) ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” — Edustaja Östman, ei ole tapahtunut. 3) ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” — Ei ole tapahtunut. Sen sijaan näitä järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu ja byrokratiaa lisätty. 4) ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” — Ei ole tapahtunut. 5) ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” — Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu tällä hallituskaudella. Ainoa positiivinen muutos on se, että Makeran takausvaltuutta on korotettu 20 miljoonaan euroon. 6) ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” — No, tämä on tapahtunut osittain. Maatalouden energiakustannukset ovat kohonneet kyllä järkyttävän suuriksi. 7) ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” — Ei ole tapahtunut. 8) ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinalakiin tarvittavat kriisin edellyttämät muutokset.” — On tapahtunut. Hyvä asia. 9) ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” — Ei ole tapahtunut. 10) ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” — On tapahtunut. 11) ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” — Ei ole tapahtunut. 12) ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” — Ei ole tapahtunut. 13) ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” — Osittain, keinoina kuitenkin vain ohjaus ja suositukset. 14) ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” — Ei ole tapahtunut. 15) ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalvelujen saatavuuden.” — Ei ole tapahtunut. No, rahoitusta ei ole myöskään leikattu, mutta sitä ei voi pitää turvaamisena. Lomituspalveluitten osalta kyllä polttoaineen hinta on aika kallis tällä hetkellä. Moni lomittaja on aika tiukassa tilanteessa tällä hetkellä työmatkojen osalta. 16) ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” — On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke vakinaistettiin, ja rahoitusta tulisi vahvistaa jatkossakin. 17) ”Hallitus selvittää tuottajan maksaman alv-kannan laskemista muun muassa lihan osalta ja ottaa soveltuvin osin käyttöön samantyyppisiä verohuojennuksia lihatuottajille, kuten Saksassa on tehty.” — Ei ole tapahtunut. 18) Kohta kuuluu näin: ”Hallitus viipymättä tekee toimenpiteitä lämmitys- sekä liikennepolttoaineiden hintojen alentamiseksi etenkin maatalouden, mutta myös koko alkutuotantoketjun, puuhuollon sekä teollisuuden tukemiseksi.” — Näin ei ole tapahtunut. Tämä oli se 18. kohta, jonka edustaja Sebastian Tynkkynen silloin vuonna 2022 hyvin rehvakkaasti toi esille ja teki tästä ihan TikTok-videon, mutta valitettavasti nämä eivät sitten toteutuneet, muuta kuin vain joiltain osin ja osittain.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! EU:n ennallistamisen kansallinen toimeenpanosuunnitelma eli niin sanottu kansallinen ennallistamissuunnitelma ja sen valmistelu on yksi tämän vaalikauden suurimmista maa- ja metsätalouteen ja maanomistajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista. Suunnitelma tulee vaikuttamaan aina vuoteen 2050 saakka. Se vaikuttaa metsien käyttöön, maatalouteen, turvemaihin, vesitalouteen, investointeihin ja julkiseen talouteen siis vuosikymmenten ajan. Suunnitelman mittaluokka on valtava. Heinäkuussa lausunnoilla olleessa luonnoksessa toimeenpanon kokonaiskustannuksiksi arvioitiin noin miljardi euroa vuodessa vuoteen 2031 mennessä. Nykyiseen rahoitukseen verrattuna rahoitusvajeeksi arvioitiin noin 400 miljoonaa euroa jokaisena vuotena. Hallitus ei ole vielä toistaiseksi osoittanut, mistä tämä rahoitus otetaan. Arvoisa puhemies! Aiemmissa Luonnonvarakeskuksen arvioissa luontotyyppien ja turvemaiden ennallistamisen toimenpidekustannuksiksi arvioitiin 13—19 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä, joskin Luke totesi, että tässä arviossa on epävarmuuksia. Myös metsätalouteen vaikutukset voivat olla äärimmäisen suuria. Luken ennallistamissuunnitelman valmistelua tukeneessa tarkastelussa laajin metsien ennallistamisskenaario pienensi vuotuisia runkopuuhakkuumahdollisuuksia 12—15 miljoonalla kuutiometrillä. Arvoisa puhemies! Keskusta esitti oman vaihtoehtonsa ennallistamissuunnitelman kansallisen toimeenpanosuunnitelman käsittelyksi viime kesänä, kun asia oli täällä eduskunnassa, ja siitä juuri äsken edustaja Lahdenperän kanssa sanailimme. Me ehdotimme ja vaadimme sitä, että ennallistamissuunnitelman kansallinen toimeenpanosuunnitelma on tuotava eduskunnan käsiteltäväksi ennen sen lähettämistä komissiolle ja ennen sen voimaan saattamista. Huoli siitä, mitä tämä kansallinen toimeenpano tulee pitämään sisällään, vain kasvoi sen jälkeen, kun hallituspuolueet runttasivat eduskunnasta läpi lakiesitykset, joilla vastuu niin suunnitelman laatimisesta, sen hyväksymisestä kuin lähettämisestä keskitettiin ympäristöministeriölle ja valtioneuvostolle. Tämä Suomen hallituksen noudattama menettelytapa, Suomen valtion menettelytapa, eroaa oleellisesti naapurimaamme Ruotsin menettelystä. Ruotsissa ennallistamissuunnitelman valmistelulle asetettiin poliittiset reunaehdot jo työn alussa, ja Suomessa vastaavat reunaehdot, vahvat reunaehdot, olisi pitänyt kirjoittaa lakiin. Keskusta esitti tätä kesäkuussa. Keskusta myös esitti aineelliset reunaehdot, selontekomenettely ja oikeusturvasäätely — nämä ehdotuksemme jäivät myös kesäkuussa tässä salissa hyväksymättä. Eduskuntakäsittelyssä tähän lakikokonaisuuteen saatiin tärkeä lisäys: Suunnitelmalla ei saa olla vaikutusta yksityisten maanomistajien oikeuksiin tai velvollisuuksiin, eikä sen viitteellisissä kartoissa saa osoittaa ennallistamistoimia yksityisomistuksessa oleville maa-alueille. Nämä lisäykset olivat äärimmäisen tärkeitä asian jatkokäsittelyn kannalta, ja on erinomaista, että ne sinne saatiin lisättyä. Tässä hetkessä ja tulevaa ennallistamissuunnitelman käsittelyä silmällä pitäen keskusta on tehnyt omista kannoistaan napakan listan. Me vaadimme, kohtana 1): Keskeneräistä ennallistamissuunnitelmaa ei pidä lähettää komissiolle. Ennen lähettämistä on ratkaistava keskeiset määritelmät, pinta-alat, kansalliset joustot, vaikutukset ja rahoitus. Kohtana 2): Ruotsin mallin mukaiset reunahdot on otettava todellisiksi valmistelua ohjaaviksi periaatteiksi. Ei kansallista ylisäätelyä. Kaikki EU-joustot käyttöön ja maanomistajille, maataloudelle, metsätaloudelle sekä yrityksille aiheutuvat kustannukset mahdollisimman pieniksi. Kohtana 3:) Eduskunta on otettava mukaan ennen sitovien kansallisten linjausten tekemistä. Hallituksen tulee antaa ennallistamissuunnitelmasta selonteko eduskunnalle viimeistään ennen lopullisen suunnitelman hyväksymistä. Kohtana 4): Suunnitelmaan tarvitaan uskottava rahoitussuunnitelma. — Nyt alkaa puheaika loppumaan, joten tiivistän. — Kohtana 5): Yksityismaiden toimien on perustuttava vapaaehtoisuuteen ja täysimääräisiin korvauksiin. Ja kohtana 6): Ruuantuotannon ja metsätalouden toimintaedellytykset on turvattava. Nämä reunaehdot keskusta asettaa ennallistamissuunnitelman kansalliselle toimeenpanolle, ja näistä hallituksen pitää jo perustuslain omaisuudensuojan nimissä pitää kiinni.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Vielä palaan tähän päästökauppa-asiaan, juuri sen takia, että nämä ovat semmoisia kustannuksia, joita tuodaan maa- ja metsätalouteen niin, että me emme voi hallita sitä millään tavalla. Ja miksi? Siksi, että tämä päästökaupan hinta muodostuu hiilidioksiditonnin hinnasta EU-alueella. Kun meillä oli valiokuntakuuleminen tästä asiasta, ja tätähän jauhettiin hyvinkin pitkään, niin valiokunnan asiantuntijat arvioivat — nyt edustaja Kettunen kuulolla — että tämä päästökauppa tulee nostamaan 20:stä 60 senttiin polttoaineen hintaa, riippuen hiilidioksiditonnin hinnasta. Tämä on semmoinen asia, että miksi me melkein niin kuin päätä laitetaan pölkylle, elikkä miksi me tehdään semmoisia loukkuja, joihin me ei voida vaikuttaa? Niin kuin aikaisemmin jo toin puheenvuorossa esille sen, että kun meillä ei ole vaihtoehtoja ja mahdollisuutta niitä maataloustyökoneita — traktoreita, kurottajia, kaivinkoneita ja pienkuormaajia, mitkä meilläkin ovat käytössä — ajaa muulla kuin moottoripolttoöljyllä ja kun toisella neljänneksellä tänä vuonna moottoripolttoaineen hinta on noussut aivan tarkalleen 49 ja puoli prosenttia, eli 50 prosenttia, niin se on karmeaa. Niin kuin kerroin tuolla aikaisemmin, 63 000 euroa on polttoaineen lisäkustannus meillä tänä vuonna, jos nyt tällä hinnalla mennään jouluun asti — sitä ei tiedä, vaikka se nouseekin vielä — ja se 63 000 euroa on suoraan sieltä rahatulosta pois.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Rouva puhemies! Tässä kahden vuoden aikana on hävinnyt yli 2 400 maatilaa meidän yhteiskunnasta, ja samalla kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Tuotantovälineiden hinnat ovat nousseet 6,8 prosenttia, moottoripolttoaineet 49,5 prosenttia, ja lämmityspolttoaineet ovat nousseet 56,4 prosenttia. Polttoaineen hinta on noussut sieltä eurosta 30:stä jopa kahteen euroon litralta, elikkä kun puhutaan löpöstä. Nämä ovat aika käsittämättömiä lukuja. Tuossa edustaja Mehtälä puhui siitä päästökaupasta, jota tuossa toin myös itsekin sitten edustaja Mehtälän ansiokkaan puheenvuoron jälkeen esille. Kyllä täällä, kuulkaa, SKALin papereissa lukee näin, että... Totta kai nyt on hyvä asia, että tämä ammattidiesel etenee tänne eduskuntaan — on arvio, että se olisi tulossa ensi kuun puolella, lokakuun puolella, tänne eduskunnan käsittelyyn, ja se on ollut nytten lausuntokierroksella — mutta tämä päästökauppa on tulossa sitten tuonne liikenteen puolelle ja myös sinne maatalouden puolelle, valitettavasti maatalouden puolelle on tulossa myös. Liikenteen puolella on siis nykyarvion mukaan arvioitu, että dieselin hinta nousee sitten vuoden 2028 alusta jopa 30 sentillä [Hilkka Kemppi: Ohhoh!] — miettikääpäs sitä. Siis nykyarvion mukaan 30 senttiä, ja se voi olla jopa enemmänkin. Jos tällä hetkellä Kuhmossa dieselin hinta on 2 euroa 60 senttiä ja siihen lyödään vielä päästökauppamaksu 30 senttiä, niin se on sitten 2,90, ja jos vielä maailmanmarkkinat ovat toisessa jamassa, niin puhutaan yli kolmen euron dieselistä — rouva puhemies, kolmen euron dieselistä. [Hilkka Kemppi: Mitä hallitus tekee?] Mikä tässä on kaikista huolestuttavinta, on se — minulla ei ole muuta tietoa kuin tämä SKALin tieto — että tämä ammattidiesel, joka perustuu siis siihen, että kuljetusyrittäjät pystyvät hakemaan palautusta ammattidieselin osalta, olisi litraa kohden vain muutamia senttejä, viittä tai kuutta senttiä. Eihän se millään tavalla kata tätä päästökaupan lisämaksua, jos se on 30 senttiä. Jos ammattidiesel on vain kymmenen senttiä ja tulee päästökaupalla vielä 30 senttiä lisäkustannusta, niin siinä on 20 sentin ero litraa kohden. Kun me puhumme tässä nyt suomalaisesta maataloudesta, elintarviketeollisuudesta ja suomalaisesta ruuantuotannosta, mutta sitten samalla puhumme suomalaisesta kilpailukyvystä, niin kyllä me, kuulkaa, auttamatta jäädään kakkoseksi tämmöisellä toiminnalla. Muistutan vielä, rouva puhemies, että kun tässä ovat aikaisemmilla vaalikausilla varsinkin perussuomalaiset puhuneet siitä, että he tulevat euron bensaa lupaamaan, niin tulisivat edes tähän Ruotsin malliin, kuinka Ruotsissa hoidetaan tällä hetkellä kilpailukykyä. Siellä on kuitenkin verotusta kevennetty määräaikaisesti, siis heinäkuun alusta ihan tuonne marraskuun loppuun. — Rouva puhemies! Tässäpä vähän polttoaineista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Kemppi äskeisessä puheenvuorossaan nosti erittäin ansiokkaasti esille afrikkalaisen sikaruton torjuntaan, leviämiseen ja ehkäisemiseen ja siitä taudista kokonaan eroon pääsemiseen liittyvät ongelmat Suomenmaassa. Me olemme maa- ja metsätalousvaliokuntana käsitelleet tätä ASF-tilannetta omana asianaan, ja meillä oli äärimmäisen erinomainen kuuleminen asian tiimoilta tällä viikolla. Vetoankin maa- ja metsätalousministeri Essayahiin, joka tässäkin keskustelussa on tähän aihepiiriin kantaa jo aiemmin ottanut, että kuuntelee paikallisia toimijoita, mitä heillä on tästä asiasta sanottavaa. Tuossa kuulemisessa, sitä tässä nyt sen enempää referoimatta, kävi erinomaisen hyvin ilmi se ristiriita, joka tähän asiaan liittyy. Näkemys Ruokavirastossa, maa- ja metsätalousministeriössä ja ympäristöministeriössä asioiden hoidosta, asioiden hoidon tilasta, on täysin erilainen kuin paikallisilla toimijoilla, jotka ovat vastuussa niistä käytännön toimenpiteistä. Paikalliset toimijat, riistanhoitopiiri, Virolahden kunnan edustajat, Metsästäjäliiton edustajat, antoivat erittäin koruttoman kuvauksen tilanteesta, kuinka näitä torjuntatoimenpiteitä ei käytännössä johda kukaan, kuinka heikot mahdollisuudet heillä on tätä tautia torjua, näitä tartunnan saaneita sikoja maastosta jäljittää ja auttaa ehkäisemään tätä taudin leviämistä. Ymmärrän, että ministerin on ehkä vaikea Ruokavirastoa suoraan ohjeistaa ja lainsäädännössäkin marssijärjestys tällaisissa tilanteissa on selvä, mutta vetoan ministeriin, että ottaa asiassa johtajuuden tavalla tai toisella. Ministeriö on päällikkövirasto ja Ruokavirasto sen ohjauksessa. Uskon, että ministerin päämäärätietoisella otteella tähän asiaan saataisiin ryhti, mutta vaikuttaa siltä, että nyt virkahenkilöt, jotka tätä asiaa johtavat, eivät saa tarpeeksi nopeasti tarpeeksi aikaiseksi. Tämä viesti sieltä kentältä tuli hyvin selvästi. Alueen asukkailla, alueen metsästäjillä, alueen vapaaehtoisilla, alueen toimijoilla ja alueen viranomaisilla on suuri halu toimia tässä asiassa, mutta johtajuus puuttuu organisaatiosta täysin. Sitä he eivät voi tässä tilanteessa omiin käsiin ottaa, se pitää ministeriöstä johtaa.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Edustaja Kettunen toi hyvin esille tämän ongelman, mikä on tässä päästökauppa-asiassa. Ajattelin tässä vielä pysähtyä tähän turvetuotannon osalle siinä mielessä, että olen tässä salissa kuullut näitä väitteitä niin paljon kolmen ja puolen vuoden aikana, että olen jo vähän ihmetellyt, että milloinkahan ne ihmiset rupeavat lukemaan papereita. Täällähän on nyt ne toimet, [Puhuja lukee paperista] mitä tämän hallituskauden aikana on tehty turvetuotannon osalta: Ensinnäkin on nämä lupamaksujen valtavat nostot. Kerroinkin jo tuossa, että nyt pitää olla rahaa se lähemmäs 50 000, jos vähänkään isomman kuiviketurvesuon aukaisee. No, sitten on tämä turpeen verottoman käytön alentaminen. Elikkä viime hallituskaudella tehtiin päätös, että lämpölaitos voi käyttää turvetta 10 000 megawattituntiin asti verottomana, ja sillä on iso merkitys. Pienemmät kuntien lämpölaitokset voivat sen 5,7 euron veron saada tosiaankin pois, kun se käyttömäärä on sen 10 000 megawattituntia. Vain sen yli menevältä verotetaan, kun aikaisemmin se raja oli 5 000 megawattituntia ja sitten koko käyttömäärä meni verolle, kun se 5 000 megawattituntia ylittyi. Elikkä tämä ministeri Lintilän korjaus tähän turpeen käyttöön lämpölaitoksissa oli valtava edistys viime vaalikaudella. No, tämä hallitus nyt on laskemassa vuodenvaihteessa tämän verottoman käytön rajan 8 000 megawattituntiin. [Pertti Hemmilä: Pitäisi poistaa kokonaan!] Tämänhän saisi poistaa kokonaan, mutta on juuri näin, että tämmöinen esitys nyt on, ja ainakaan meidän valiokuntaan, joka käsittelee näitä asioita, tästä ei ole tullut mitään uutta esitystä. Sitten vielä — tämä tehtiin heti silloin hallituskauden alussa — nämä 20 megawatin laitokset tulivat päästökaupan piiriin. Elikkä kattilatehon muutoksen laskennalla hallitus ajoi nämä noin 10 000 asukkaan lämpölaitokset, siis pitäjien lämpölaitokset, päästökaupan piiriin, mikä siis vähensi turpeen käyttöä näissä lämpölaitoksissa, koska se kattilatehon laskenta meni sen 20 megawatin kohdalle. Minua ihmetyttää se, että kun ajatellaan, että viime hallituskaudella tästä turvehommasta huudettiin kuin hyeenat täällä, niin todellisuussahan tilanne oli se, että viime hallitus teki hallitusohjelmassaan päätöksen, että turpeen käyttö puolitetaan 2030-lukuun mennessä — no niin, okei — ja sitten tämä hallitus teki niin, että fossiilisista polttoaineista luovutaan — ei mainita, että turpeen käytöstä luovutaan, vaan mainitaan, että fossiilisista polttoaineista luovutaan kokonaan — 2030-lukuun mennessä. Elikkä se teki tuplakirjaimen tästä päätöksestä. No, me tiedämme, että se turpeen käyttö loppuu kyllä ihan muun takia kuin hallitusohjelmien takia, siitä meidän ei sen enempää tarvitse puhua. Mutta juuri nämä, mitkä todella ovat ne konkreettiset toimet turvetuottajia kohtaan, pitäisi huomioida, ei se, onko joku hallitusohjelmakirjaus minkälainen, vaan se, mitä on todella tapahtunut. Sitten vielä se, että kun tämä romutuspalkkio täällä aina tulee esille, niin minua huvittaa se asia siinä mielessä, että tämä 24,5 miljoonaa jaettiin koneyrittäjien, turveyrittäjien, omasta pyynnöstä. He tulivat tänne eduskuntaan ja sanoivat, että he haluavat tästä korvauksen, kun ne koneet ovat käyttökelvottomia. Niillä turvekoneillahan ei tee mitään, jos ei sitä turvetuotantoa ole. Tämä raha, 24,5 miljoonaa, annettiin heille siihen romutukseen. No niin, sitten samanaikaisesti on edelleenkin Konepörssissä myynnissä vaikka miten paljon turvekoneita. Elikkä turpeen tuotannolle sillä ei ollut mitään merkitystä, mutta se oli vain tämmöinen, voi sanoa, vastustajien isku, että kun turvekoneet on romutettu, niin turvetta ei sen takia tuotettaisi, vaikka turpeen käytön väheneminen lämpölaitoksissa on se, minkä takia turvetta ei nosteta. Viime talven pakkaset sen osoittivat, että kovilla pakkasilla sille on kysyntää, mutta lämpölaitokset sanovat, että muuna aikana turpeelle ei ole mitään kysyntää.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Rouva puhemies! Tuossa edustaja Mehtälä toi esille traktorit biokaasun käytön osalta. Toitte esille sen, että onko tosiaan näin, että on vain yksi valmistaja tässä maailmassa, joka tekee biokaasulla toimivia traktoreita, ja se on New Holland, ja että kotimaista tuotantoa ei ainakaan vielä ole. No se, minkä takia traktorit otin esille, liittyy siihen, että Maaseudun Tulevaisuushan kirjoitti tänään pääkirjoituksen siitä asiasta, että traktorikauppa ja ikääntyvät traktorit näkyvät näitten tilojen kannattavuuden merkkinä, elikkä ei pystytä investoimaan. Koska kannattavuus on huono, niin sitten uusiin traktoreihin ei pystytä investoimaan. Tämä Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus kertoo näin, että Suomessa ensirekisteröitiin elokuussa vain 36 maataloustraktoria — vain 36 maataloustraktoria. En ota tätä esiin vain traktorien kannalta, vaan tämähän kertoo sitä karua todellisuutta siitä kannattamattomuudesta, että jos sitä traktori-investointia lykätään, niin siellä maatilallahan lykätään monia muitakin investointeja, ja tämä on, kuulkaa, semmoinen huolestuttava mittari, joka pitää ottaa tosissaan. Mitä tulee biokaasuun, joka on uusiutuva luonnonvara, niin jos tämmöisiä traktoreita ei valmisteta muualla kuin siellä rapakon toisella puolella — tai mahdetaan niitä valmistaa täällä Euroopassakin New Hollandin toimesta — niin se kertoo siitä, että eihän me päästä siihen tilanteeseen, siihen unelmaan, keskustalaiseen unelmaan, joka on se, että se maatila olisi mahdollisimman pitkälle omavarainen, että se maatila tuottaisi sen oman tuotannon sivuvirtatuotteena biokaasua ja sitä käytettäisiin sitten siinä traktorissa. Mutta tähän tilanteeseenhan ei päästä. Kyllä minun mielestäni edustaja Mehtälä nosti ansiokkaasti tämän päästökauppatilanteen, kun maatalouskin sen piiriin on asetettu. Kyllähän meillä on viritetty tämmöinen polttoainepommi sinne vuoteen 2028. Päästökaupan osalta maan hallitus olisi voinut pitkittää tätä vähän myöhemmälle, että oltaisiin etsitty niitä ratkaisuja, että vaikka kotimainenkin traktorivalmistaja pääsisi biokaasutekniikan piiriin traktoreitten osalta. Mitä tulee näihin polttoaineisiin, niin kyllä me olemme todella hankalassa tilanteessa näitten hintojen osalta. Sain kansalaispalautetta siitä, että ei ole enää järkeä käydä töissä, kun 30 prosenttia nettopalkasta menee dieseliin. Otetaan se vaikka tänne maatalouden puolelle: miettikääpäs, että kun siellä lomittajat kulkevat dieselautoilla, niin se työnteko alkaa menemään aika kannattamattomaksi, puhumattakaan näistä yrittäjistä, joilla maatiloillakin dieseliä palaa ja bensaa palaa. Näillä hinnoilla tämä kannattavuus on vieläkin hankalampaa.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
Viljanen Eerikki16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Lahdenperän reunaehdot ennallistamisasetuksen kansalliselle toimeenpanosuunnitelmalle toivottavasti toteutuvat. Edustaja Lahdenperä muistutti ennallistamisasetuksen syntyhistoriasta, mutta ymmärrettävästi edustaja Lahdenperä ei maininnut mitään siitä, että me vaadimme keskustasta kesällä, kun asiaan liittyvää lakipakettia eduskunnassa käsiteltiin, että tämä kaiken konkretisoiva ja kaiken ratkaiseva ennallistamisasetuksen kansallinen toimeenpanosuunnitelma tuodaan eduskuntakäsittelyyn ennen sen lähettämistä komission tarkasteltavaksi ja etenkin ennen sen voimaansaattamista. Tätä me vaadimme, tätä me edellytimme, että tämä kansallinen toimeenpanosuunnitelma tulee eduskuntakäsittelyyn, ja tämän vaatimuksen hallitusrintama yhtenäisenä torjui. Nyt me emme tiedä, mitä tapahtuu valmistelussa, jota ympäristöministeriön johdolla tehdään, ja millainen suunnitelma tulee olemaan. Toivottavasti edustaja Lahdenperän tiedot ovat niin vankkoja, että mitään vaaraa, mitään kustannuspommeja, mitään elinkeinon rajoitteita tai omaisuudensuojan nakertamista sieltä ei ole tulossa, mutta tämä olisi ollut varmemmalla pohjalla, jos hallituspuolueet olisivat tarttuneet keskustan esitykseen ja tuoneet tämän kansallisen toimeenpanosuunnitelman eduskunnan käsittelyyn ennen sen lähettämistä komissiolle.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä ihan muutamia ajatuksia tästä, mitä päätöksiä on tehty tavalla, joka ei palvele kyllä maatalouden ja metsätalouden asioita parempaan suuntaan. Otan tämän meidän valiokunnassa päätetyn päästökauppa-asian: Siitä tulee Suomelle 60—200 miljoonan lasku, ja tämä lasku tulee maa- ja metsätalouteen. Siinä hallitus halusi liittää maa- ja metsätalouden tähän päästökaupan piiriin, vaikka se ei ollut EU:n velvoite. [Tuomas Kettunen: Ei ollut pakko näin nopeasti!] — Ei ollut pakko tässä aikataulussa, ja nythän EU siirsi tämän päästökaupan vuoden 27 alusta vuoden 28 alkuun. Mutta joka tapauksessa se, miksi tähän päästökauppaan otan näin voimakkaan kannan, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Tieliikenteessä meillä on vaihtoehto. Me voidaan ajaa sähköautolla, me voidaan ajaa biokaasuautolla, ja niin edelleen. Tällä hetkellä muun muassa raskaan liikenteen kuorma-autoja rekisteröidään enenevässä määrin biometaanilla käyväksi. No niin, mutta se, miksi maatalouden osalta minä kritisoin, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja: elikkä siis tällä hetkellä maailmassa on yksi traktorin valmistaja, New Holland, joka tekee kahta mallisarjaa biokaasutraktoreina, mutta esimerkiksi kotimainen Valtra ei tee biokaasuversiota. Sitten toinen juttu: näiden työkoneiden sähköistäminen on mahdoton ajatus. Elikkä siitä, mitkä esteet tällä hetkellä on välttää tämä päästökauppamaksu: olemme mahdottoman edessä. Ja sen takia kritisoin tätä maatalouden liittämistä päästökaupan piiriin, koska siihen ei ole olemassa tällä hetkellä ratkaisuja, millä me vältetään nämä päästökauppakulut, jotka siis ovat todella 60—200 miljoonaa maa- ja metsätalouteen. Sitten täällä on tullut esiin tämä yksityistieavustusasia, ja hyvin ovat tuoneet edustaja Hemmilä ja kumppanit tämän esille. Sen verran tarkennuksena, että 42 miljoonasta tultiin 6:een miljoonaan yksityistieavustusten osalta. Eli kyllähän tämä romahdus oli raju, ja niin kuin täällä on monta kertaa tullut esille, yksityistiet pitävät maaseudun ihmiset kunnossa. Sitten näitä muita asioita — en rupea kaikkia käymään läpi, mutta ihan muutaman vielä tässä sanon. Tämä viljelysuunnittelu pois neuvojärjestelmän, neuvotuen, piiristä oli kyllä minun mielestäni aivan tarpeetonta, koska kolmannes tästä neuvoavustuksesta käytettiin viljelysuunnitteluun, ja se on tänä päivänä tärkeä asia. Sitten samaten tämän nuoren viljelijän aloitustukimäärärahan pienentäminen tässä tilanteessa, kun meidän pitäisi nimenomaan kannustaa nuoria viljelijöitä ottamaan tilaa vastaan: sen aloitustuen kanssa voi olla niin, että sitä ei saa, kun vain kolmannes on budjetoitu rahaa tähän aloitustukeen. No, sitten vielä viimeisenä tämä turveasia on pakko ottaa esille, koska se vaikuttaa niin paljon maatalouspuolella, koska moni maanviljelijä on myös turvetuottaja. Sitä minä en käsitä, että täällä viime vaalikauden puheet olivat niin voimallisia turpeen puolesta, ja nyt tällä hetkellä ei ole tehty mitään muuta kuin kolme heikentävää asiaa turvetuotannon puolelle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Kiitos, rouva puhemies! Jatkan tästä edustaja Kempin puheenvuorosta, nimittäin tästä ennallistamissuunnitelmasta. Tämä hallituksen valmistelema kansallinen ennallistamissuunnitelma muodostaa valtavan kustannus- ja käyttörajoitusriskin maa- ja metsätaloudelle. Suunnitelman toimeenpanokustannukseksi arvioidaan noin miljardi euroa vuodessa — siis miljardi euroa vuodessa — ja vuotuinen rahoitusvaje on jo 400 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannukset vuoteen 2050 mennessä voivat nousta 13—19 miljardiin euroon, ja hakkuumahdollisuudet voivat pudota 12—15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa. Tätä hakkuurajoitusta ei kyllä suomalainen metsäteollisuus kestä. Ruotsissa hallitus asetti valmistelulle tiukat poliittiset reunaehdot. Kaikki EU-joustot on hyödynnetty täysimääräisesti Ruotsissa, eikä elinkeinolle tai yritykselle saa aiheuttaa ylimääräisiä rasitteita. Näin toimitaan Ruotsissa. Suomessa vastaavia reunaehtoja ei ole uskallettu asettaa. — No, ministeri varmaan tulee vielä takaisin, ja tämän varmasti ministeri lukee eduskunnan pöytäkirjasta. — Tämmöisiä keskeneräisiä suunnitelmia ei pidä lähettää tuonne komission suuntaan. Me kyllä Suomen Keskustassa olemme hieman pettyneitä, emmekä vain hieman pettyneitä, että tätä suunnitelmaa ei tuoda lopulliseen käsittelyyn tänne eduskuntaan, Suomen eduskuntaan, joka on tämän meidän Suomen tasavallan suurin päätöksentekoelin. Näin on, edustaja Hemmilä, se suunnitelma ei ole tulossa enää tänne, vaan ympäristöministeriö tämän laatii ja vie sen valtioneuvostolle, ja valtioneuvosto sitten vie sen suunnitelman eteenpäin. [Pertti Hemmilän välihuuto] Eikö niin, edustaja Viljanen? Näin siinä käy. — Selvitin vain, onko edustaja Viljanen hereillä, kun hän on käyttänyt niin paljon ansiokkaita puheenvuoroja tämän päivän aikana. Mutta tosiaan, niin kuin sanoin, tämmöisiä keskeneräisiä suunnitelmia ei pidä lähettää komissiolle. Nämä Ruotsin mallin mukaiset reunaehdot on otettava käyttöön. Eduskunnalle on annettava tästä asiasta selonteko, ja yksityismaiden toimien on perustuttava aitoon vapaaehtoisuuteen, täysimääräisiin korvauksiin. Siksi tätä lunastuslakiakin on edelleen uudistettava voimansiirtolinjojen osalta maanomistajien oikeuksien turvaamiseksi. Edelleen, rouva puhemies, haluan peräänkuuluttaa — ja kiitoksia, että rouva ministerikin tuli saliin kuuntelemaan näitä loppupuheenvuoroja — että tämä ennallistamissuunnitelma tulee olemaan kyllä aika kallis paketti Suomen valtiolle ja suomalaisille veronmaksajille, jos ei aleta löytämään niitä joustoja, mitä esimerkiksi Ruotsissa tehdään. Toivoisinkin, että siihen Ruotsin malliin siirrytään myös Suomessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Mukava nähdä teitä myös tälleen iltakeskustelussa. Keskusteluhan jatkuu tästä välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Kyllähän tosiasia on niin, että meillä on EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, heikko maksuvalmius suomalaisilla maatiloilla, lähes neljä maatilaa päivittäin lopettaa toimintansa ja tieverkko rapautuu, niin kuin edustaja Hemmilä tuossa äsken toi ansiokkaasti esille. Yksityisteistäkin pitää muutama sana sanoa. Näistä asioista siis puhutaan tällä hetkellä välikysymyskeskustelussa, ja edustaja Hemmilä kyllä totesi, että tunnelma paranee iltaa kohti. Johtuukohan se siitä, että [Pertti Hemmilä: Väki vähenee!] toinen hallituskumppani, perussuomalaiset, ei ole täällä keskustelemassa tästä tärkeästä aiheesta? Mutta he kyllä keskustelevat tuolla iltapäivälehtien palstoilla tästä aiheesta, joka menee kyllä aika pahasti ohi. Nimittäin täällä on tämmöinen uutinen Iltalehdessä: ”Kansanedustajalta kuppi nurin joulukalentereista.” Perussuomalaisten Jaana Strandman on nimittäin ollut sitä mieltä, että joulukalentereita ei pitäisi tuoda vielä syyskuussa kaupan hyllyille. No, tämmöisistä aiheista kyllä löytyy jutun aihetta, mutta miksi ei löydy jutun aihetta siitä, että suomalaisella viljelijällä on aika ahdas tilanne tällä hetkellä kannattavuuden osalta? Toivoisin, että edustaja Strandman olisi täällä keskustelemassa niitten joulukalentereitten sijaan suomalaisen viljelijän pärjäämisestä ja ennen kaikkea siitä, mitä toimia vielä hallitus voi tehdä, että suomalainen viljelijä pärjää. Rouva puhemies! Sitten toinen mielenkiintoinen uutinen oli — en tiedä, huomasitteko — että pinaattipussista oli löytynyt sammakko. [Pertti Hemmilä: Ei pitäisi tuoda Puolasta!] Huomasiko edustaja Hemmilä tätä aihetta? Siis Puolasta asti tuodussa pussissa oli sammakko. Totta kai inhimillisiä virheitähän sattuu elintarviketuotannossa, myös suomalaisessa elintarviketuotannossa, mutta syy, minkä takia halusin tämän sammakkoasian ottaa tässä keskustelussa esille, on se, että kyllä meidän pitäisi suosia enemmän kotimaista, suomalaista viljelijää kuin sitä, että niitä sammakkopusseja tuodaan Puolasta asti. Kiitoksia edustaja Mehtälälle, olette ansiokkaasti tuonut esille sitä, kuinka paljon rahdataan ulkomaalaisia elintarvikkeita tähän maahan, kun meillä on suomalaisiakin, kotimaisia tuottajia. Rouva puhemies! Vielä tästä edustaja Hemmilän ansiokkaasta puheenvuorosta yksityisteihin liittyen: Kyllä, sinne pitää kohdentaa myös valtion tukea ja avustamista, koska näinhän siinä käy, että viljelijät siellä ovat sitten hoitamassa tätä hommaa, ja he muutenkin jo maksavat veroja, eivät pelkästään kiinteistöveroja vaan muitakin veroja, ja sitten he saavat palkkioksi sen, että he vielä joutuvat itse niitä teitä korjaamaan. Itse en tänä päivänä enää yksityisteitä näe muuta kuin sen ympäristöystävällisen dieselautoni ratista, mutta, edustaja Hemmilä, aikoinaan ajoin myös maitoautoa Kainuun perukoilla, ja sitä kautta olen saanut kokemusta myös raskaan kaluston liikenteestä. Täytyy sanoa, että se on huoltovarmuustekijä, se on monella tapaa turvallisuustekijä, että nämä yksityistiet ovat asianmukaisessa kunnossa. Se on myös ympäristöteko sitä kautta, että raskas kalusto käyttää paljon vähemmän polttoainetta, kun ne tiet ovat asianmukaisessa kunnossa niin kesällä kuin myös talvella. Mutta niitä yksityisteitä käyttävät maitoauton lisäksi — niin kuin, edustaja Hemmilä, totesitte — puuhuolto ja se Sotkamon Tommi Heikkinen, joka kolmessa tunnissa sen sata kiloa puolukkaa poimii tänäkin syksynä, sitä suomalaista superfoodia suomalaisen elintarviketeollisuuden hyväksi. Jos Tommi Heikkinenkin kuuntelee tätä, niin varmasti on tyytyväinen [Aleksi Jäntti: Ei kuuntele!] — ei varmaan kuuntele, mutta onneksi täällä on hallituspuolueitten edustajia, Jäntti, Lahdenperä, Hemmilä ja myös KD:ltä edustaja Östman, tätä arvokasta keskustelua käymässä suomalaisen ruoan, viljelijän ja elintarviketuotannon puolesta. — Puhemies! Tässäpä minun puheenvuoroni.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lupasin edellisessä puheessa, että otan konkretiaa esille, ja nyt sitä sitten tulee. Ensinnäkin kaksi asiaa, mitkä tässä illan aikana ovat tulleet ministerin ja hallituksen puheissa esille: Yksi niistä on se, että hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia — siis hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia. Sitten toinen on se, että hallitus on edistänyt luvituksen saantia sekä biokaasun ja turpeen tuottamista. Nyt minun on pakko vähän tarkentaa näitä asioita. Käydäänpä ensin tämä luvitusasia läpi. Tämän hallituksen toimesta perustettiin uusi Lupa- ja valvontavirasto, jonka pääpaikka on siis Tampereella. Siinä yhteydessä kaikesta keskustan vastustuksesta huolimatta tähän Lupa- ja valvontavirastoon sisällytettiin yleisen edun valvontayksikkö — siis yleisen edun valvontayksikkö. Nyt on ollut hyvinkin tarkkaan yrittäjien kanssa keskustelua tästä asiasta, ja siellä on muun muassa peruttu jo olemassa olevia turvetuotantolupia, jotka olisivat kuiviketurpeen tuottamiseen. Muun muassa malminetsintäluvat on myös tämä yleisen edun valvontayksikkö valittanut kumoon. Se, mikä tässä minusta on oikeastaan vielä merkittävämpää maatalouden osalta, on se, että tämän uudistuksen yhteydessä nostettiin lupamaksuja aivan valtavasti. Eli nythän pitää tämmöisen kotieläintilan, niin kuin meidänkin tilan, maksaa ympäristölupaa vähintään 21 000 euroa. Mutta minun mielestäni siellä turvetuotannon puolella tämä lupien nosto oli aivan valtava. Elikkä jos on alle 10 hehtaarin turvetuotantoalue, niin pitää maksaa jo 20 800 euroa luvasta, ja jos noustaan 50 hehtaariin turvetonta aluetta, niin se lupamaksu on jo vajaa 50 000 euroa. Miettikääpä, hyvät ystävät, kollegat, että jos tämmöisestä pelkästä paperista, joka ei mitään muuta kuin oikeuttaa tekemään jotain työtä, pitää maksaa 50 000 euroa, niin kyllä pitää olla jo valtava hinku siihen työntekoon, että lähdet yrittämään, jos siitä lupapaperista maksat niin paljon. No niin, sitten toinen kohta. Lupasin nämä kolme kohtaa tuoda esille. Toinen kohta on tämä biokaasu. Täällä tuli ministerin puheessa ihan oikein, että sitä biokaasutilannetta on parannettu. Kyllä, ulosmyyntirajan nostolla parannettiin sitä mahdollisuutta, että kun on saanut maatalouden investointitukia, niin voidaan myydä ulos energiaa 50 prosenttia, eikä tämä investointituki leikkaudu pois, ja se on positiivinen asia. Mutta samalla hetkellä hallitus on vaikeuttanut pienimuotoista biokaasutoimintaa viidellä eri asialla, joista neljä on tapahtunut talousvaliokunnan puolella ja yksi ympäristövaliokunnan puolella. Nämä neljä kohtaa ovat todentamisvaatimus alle kahden megawatin laitoksille, mitä ei muun muassa Ruotsissa edellytetä mutta Suomessa edellytetään, ja se laitos tuo noin 7 000 euroa kustannusta per yrittäjä. Sitten biometaanin osuutta vähennettiin neljästä prosentista kahteen prosenttiin, mikä vähensi biometaanin kysyntää. Eilen oli Biotalouspäivät tuolla Seinäjoella, ja tämä asia tuli varmasti, että näin on käynyt. No, sitten on joustomekanismi kolmantena. Siellä joustomekanismin osalta, josta me jätettiin eriävä, oli se, että kun nestekaasua eli fossiilista korvataan biometaanilla, niin pitää tuottaa tätä biometaania kaksinkertainen määrä, mikä on aivan järjenvastaista. Näin vaan on. Sitten on vielä tämä kasvilajimääritelmä, että pääkasvia ei tullut lakiin, jolloinka jää tulkinnanvaraiseksi se, saako viljelijä siitä joustomekanismin kautta sitä tukea, mitä kuuluisi saada, uusiutuvan energian tukea. Sitten on vielä tämä ympäristölupa. Elikkä ennen sai tehdä biokaasulaitoksen navetan päähän rakennusluvalla. Tästä lähtien tämä hallitus ajoi ympäristölupauudistuksen niin, että jokainen biokaasulaitos, navetan päähänkin pikkunen pömpeli, vaatii ympäristöluvan, ja se maksaa. [Tuomas Kettunen: Käsittämätöntä!] Vielä eräänä kohtana on tämä turve. Elikkä koska maatalouteen liittyy niin olennaisena osana tämä kuiviketurve, [Puhemies koputtaa] niin tämän kasvu- ja kuiviketurpeen osalta sanon vain sen, että siellä myös nämä konkreettiset parannukset ovat jääneet tekemättä, elikkä sielläkin nämä lupamaksut [Puhemies koputtaa] ovat aivan valtavat, ja sitä jo kävinkin läpi. Minun mielestäni yrittäjänä ajattelen näin, että tässä on mahdoton ajatus semmoinen, että puheet ja teot ovat ristiriidassa, [Puhemies koputtaa] vaan niiden pitää vastata toinen toisiaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Viime vaalikaudella en täällä talossa ollut, mutta täällä tänään moneen kertaan viitatun MAKA-raportin lisäksi ehkä toiseksi eniten julkisuudessa ollut listaus tai raportti oli niin sanottu Tynkkysen lista, josta minäkin eri medioista paljon tietoa sain etenkin sosiaalisen median kautta. Maaliskuussa 2022 silloinen parlamentaarikko Tynkkynen teki 19 kohdan listan, jolla maatalouden kannattavuutta piti parantaa. Tätä listaa olisi olettanut toteutettavan tällä vaalikaudella, kun koko perussuomalainen ryhmä tietääkseni siihen sitoutui ja sitä ajoi. Mutta heti hallitusneuvotteluiden jälkeen pystyimme toteamaan, että osa listasta oli jo lentänyt roskakoriin. Lista kuuluu seuraavasti: 1. ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” No, tämähän ei ole tapahtunut. 2. ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” Tämä ei ole toteutunut, eikä se tämän päivän kuullun perusteella tule toteutumaankaan. 3. ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” Näin ei ole tapahtunut. Sen sijaan järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu tällä vaalikaudella ja byrokratiaa on lisätty. Ja edelleen listalla numero 4. ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” Ei toteutunut. 5. ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu, mutta Makeran takausvaltuutta on kyllä korotettu 20 miljoonaan euroon. Listalta 6. ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” Tämä on tapahtunut osittain, mutta maatalouden energiakustannukset ovat nousseet niin räjähdysmäisesti, että tämä määräaikainen maatalouden energiaveron lisäpalautus on toimena aivan riittämätön. Listalta numero 7. ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” Ei ole tapahtunut. Toimet ovat olleet ehkä oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä tarpeeseen nähden. Elintarvikemarkkinalakia on kyllä uudistettu, mikä on hieno asia. Tämän keskustan tekemän lain päivitys on positiivinen asia, mutta kilpailulaki on edelleen koskematta, ja tämän päivän perusteella tällä vaalikaudella sellaiseksi tulee jäämään. Sen sijaan kaupan asemaa on vahvistettu uusilla myyntiartikkeleilla. Listan numero 8. ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinoille tarvittavat, kriisin edellyttämät muutokset.” Tämä on tapahtunut. 9. ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” Ei ole tapahtunut. 10. ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” Tämä on tapahtunut. 11. ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” Ei ole tapahtunut. Yrityssaneerauslakia on kyllä uudistettu, mutta uudistus ei kosketa maataloutta. 12. ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” Ei ole tapahtunut. 13. ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” Osittain toteutunut, mutta keinona vain ohjaus ja suositukset. 14. ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” Ei ole tapahtunut, kuten ei myöskään ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalveluiden saatavuuden”. 16. ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke on vakinaistettu, mutta myös rahoitus pitäisi vakinaistaa. 17. Haluttiin alv-kannan laskemista — ei ole tapahtunut. 18. liittyy kiinteästi polttonesteiden hintaan ja sen kompensointiin. Kaikkihan me tiedämme, että se ei ole toteutunut. Hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti. Arvoisa puhemies! Tämä aikakirjoihin Tynkkysen listan tämänhetkisestä toteutumatilanteesta, [Puhemies koputtaa] joka ei ole mairitteleva, mutta onneksi vaalikautta on vielä jäljellä, ja luotamme hallitukseen, että Tynkkysen lista on toteutettu kokonaisuudessaan ennen kuin jäämme vaalitauolle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa kunnioitettu puhemies! EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, mutta silti minä uskon suomalaiseen maatalouteen. Usko on koetuksella, kun miettii sukupolvenvaihdosneuvojan kanssa oman tilan jatkajan kanssa sitä, kannattaako vai ei. Siksikin toivon sydämestäni, että niitä toimia, mitä keskusta tänään on nostanut, vietäisiin eteenpäin. Ministeri Essayah on kiitettävästi istunut aitiossa kuuntelemassa ja on varmasti parhaansa tässä hallituksessa koettanutkin, vaikka se ei todellakaan ole riittänyt. Mutta nämä asiat kuuluvat monelle muullekin ministerille. Esimerkiksi ministeri Puisto vastaa kilpailulaista. Kilpailulaissa tukkujen asemaa olisi muutettava. Siellä pitäisi myydä samaan hintaan ostotuotteita kilpailijoille, ellei sitten tätä keskittynyttä tukkutoimintaa hajoteta. Tämä koskee niin myllyjä kuin kauppajättejä. Nimittäin meillä on edelleenkin Valion osalta Kivi-maitopäätös, jossa se joutuu määräävässä markkina-asemassa ollessaan myymään toisille samaan hintaan sitä raaka-ainetta. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi pystyä olemaan valtakunnallisia, ja niiden pitäisi pystyä neuvottelemaan hinnoista, koska EU tämän jo mahdollistaa. Meidän tulisi antaa selkänoja niin, ettei tarvitse jännittää, että syytetään kartellista. Ministeri Multalan käsialaa on päästökauppa ja nimenomaan maa- ja metsätalouden kytkeminen siihen ihan Suomen kansallisilla omilla päätöksillä. Tämä lisää monta kymmentä senttiä polttoöljyn hintaan, ja siihen luvattiin, silloin kun sitä tehtiin, kompensaatiota, mutta sitä ei ole näkynyt. Miksi ihmeessä kytkeä maa- ja metsätalouden polttoaineet liikenteen päästökauppaan, kun ei ollut mikään pakko? Ministeri Ikoselle kuuluu käytännön hankintalaki, mutta työ- ja elinkeinoministerille kuuluu hankintalaki muutoin, eli sinne Puiston tontille. Hankintalakia tehtäessä keskusta esitti, että olisimme laittaneet sinne perälaudan siitä, että emme voisi ostaa julkisiin keittiöihin ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön vaatimuksia. Tämä lausunnoissa todettiin mahdolliseksi, mutta sitä ei silti haluttu sinne lisätä. Kuvitelkaa, että käytämme suomalaisia verovaroja siihen, että ostamme ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön edellytyksiä. Tähän saimme myös SDP:n ja muiden oppositiopuolueitten tuen. Toivon, että tähän asiaan vielä palataan, ja itse asiassa ministeri Ikonen pystyisi sen siinä käytännön hankinta-asetuksessaan myöskin muuttamaan. Ministeri Purra on nostanut bensan ja dieselin sekä polttoöljyn veroja niin paljon, että nyt maksetaan veroja enemmän kuin viime hallituskaudella keskimäärin. Bensasta maksetaan veroja 14 senttiä enemmän, dieselistä 23 senttiä enemmän ja polttoöljystä 19 senttiä enemmän kuin keskimäärin viime hallituskaudella. Tämä päätös on täysin valtiovarainministerin omissa käsissä. Sen lisäksi haluan vielä nostaa esille biokaasun tuotannon heikennykset. Kun kerran liikenteen päästökauppaan lisättiin maatalous, olisi kohtuullista, että se maatalous pystyisi korvaamaan tätä uusiutuvalla niin, että ei tarvitsisi maksaa näitä korkeita päästökaupan maksuja. Mutta mitä tehtiin? Biokaasuun ei enää uskottu, vaan biokaasun edellytyksiä on heikennetty ehkä viidellä kuudella eri lailla. Sieltä on karsittu tukia, siellä on jakeluvelvoitetta muutettu ja on tehty erilaisia joustomekanismeja, jolloin näitten polttoainejakelijoitten ei enää kannata ottaa biokaasua sinne, vaan ne voivat vaikka ostaa kosteikoita tai rahoittaa sähkötyökaluja ulkopuolisille toimijoille. Tässä muutamia esimerkkejä. Toivon, että niihin vielä tartutaan, sillä kun maailma kuivuu, niin Suomen ruuantuotantoa tarvitaan entistä enemmän. Meillä on entistä suurempi osuus koko maailman huoltovarmuudesta, [Puhemies koputtaa] mutta jos mitään ei tehdä, kurki ehtii kuolla ennen kuin suo sulaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Haluan nostaa tässä keskustelussa esiin huoltovarmuuden. Olen saanut toimia tällä kaudella eduskunnan huoltovarmuusryhmän puheenjohtajana, ja siinä työssä yksi asia tulee vastaan kerta toisensa jälkeen: kriiseihin pitää varautua ennen kuin ne ovat päällä. Ruuan kohdalla tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että Suomessa on myös tulevaisuudessa maatiloja ja ihmisiä, jotka haluavat tuottaa ruokaa. Viljelijän pitää pystyä luottamaan siihen, että työllä on tulevaisuus. Nuoren pitää uskaltaa ottaa tila jatkettavakseen, ja tilalla pitää uskaltaa investoida. Tarvitsemme kotimaista energiaa, lannoitteita ja ravinteita, toimivat tiet ja kuljetukset sekä rahoitusta investointeihin, ja ennen kaikkea viljelijän tulisi saada tuotteestaan sellainen hinta, että tätä koko työtä kannattaa tehdä. Näitä asioita hallitus on vienyt eteenpäin. Maatalouden energiaveron palautusta korotetaan investointeihin, ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Myös biokaasuinvestointien ehtoja on parannettu ja kotimaista lannoitetuotantoa sekä ravinteiden kiertoa vahvistettu. Turhaa byrokratiaa pitää purkaa. Yksi konkreettinen asia on peltojen korvauskelpoisuus. Nyt tämä pitkään odotettu asia viedään kuntoon koko Suomessa. Se parantaa tilusrakennetta, helpottaa myös tilojen kehittymistä ja vähentää hallinnollista työtä. Myös ruokaketjun pelisääntöjä on uudistettava. Välikysymyksessä on väitetty, että kokoomus olisi vastustanut elintarvikemarkkinalain uudistamista, ja tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Me kokoomuksen edustajat maa- ja metsätalousvaliokunnassa olemme ajaneet uudistusta ja halunneet samalla varmistaa reilut pelisäännöt koko ruokaketjuun. Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tänään ilmastonmuutoksesta. Myös siinä keskustelussa kannattaa katsoa Suomea huoltovarmuuden näkökulmasta. Suomessa on valtavat makean veden varannot. Kun Euroopassa kärsitään yhä enemmän vesipulasta ja kuivuudesta, Suomen vesivarat ovat meille merkittävä strateginen voimavara. Kasvukauden pidentyminen voi myös parantaa joidenkin kasvien viljelyedellytyksiä Suomessa, ja samalla meidän on varauduttava muuttuviin sääoloihin ja niiden tuomiin riskeihin. Jos ruuantuotannon edellytykset vaikeutuvat muualla maailmassa, Suomen merkitys ruuantuottajana voi kasvaa. Siksi meidän pitää tässäkin vaiheessa pitää ruuantuotannon rakennuspalikat kunnossa. Afrikkalainen sikarutto muistuttaa konkreettisesti siitä, mitä huoltovarmuus myös tarkoittaa. Nyt tärkeintä on saada tauti hallintaan ja varmistaa, että suomalaisilla sikatiloilla on edellytykset jatkaa myös tämän kriisin jälkeen. Maatila ei elä vain vaalikausi kerrallaan. Investoinnit tehdään vuosikymmeniksi. Siksi maatalous tarvitsee pitkäjänteistä ja ennakoivaa politiikkaa. Pidän tärkeänä, että nykyisen hallituksen kasvua, yrittäjyyttä ja kotimaista tuotantoa painottavaa linjaa voidaan jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella, mutta sen ratkaisevat suomalaiset. Meidän tehtävämme on tehdä työtä sen eteen, että suomalaisella viljelijällä on myös tulevaisuudessa syy jatkaa tilaansa, investoida ja tuottaa meille ruokaa. Se on suomalaisen huoltovarmuuden perusta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on suomalaisille elinehto. Sen tuotanto täytyy turvata ja maaseutu pitää asuttuna. Omavaraisuus on kultaakin arvokkaampaa kriisin sattuessa. Maatalous ja maanviljely on raskasta työtä, jota tehdään säiden armoilla. Ruoka-ala työllistää Suomessa suoraan tai välillisesti jopa 320 000 henkeä. Työpaikkojen säilymisen sekä riittävän ja monipuolisen ruuantuotannon kannalta on todella tärkeää jatkaa työtä maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Suomen pohjoiselle sijainnille ja lyhyelle satokaudelle emme voi mitään, mutta esimerkiksi kilpailulainsäädännön ja elintarvikelainsäädännön keinoin alan kannattavuutta voi parantaa, kuten tällä kaudella on jo tehtykin, [Anne Kalmari: Missä kilpailulaki?] ja alkutuottajien asemaa on parannettu. Hiljattain hoidettiin kuntoon myös kaksi akuuttia viljelijöiden minullekin esittämää ongelmaa. Ensinnäkin viljelijöiden perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksatusta aikaistettiin joulukuulta syys—lokakuulle. Tämä parantaa maksuvalmiutta ostaa muun muassa lannoitteita. Toisena Euroopan alhaisimpiin kuulunutta kadmiumrajaa nostettiin elokuun alusta, mikä ratkaisee fosforilannoitteiden saatavuus- ja hintaongelmia. Myös ruokaviennin lisääminen on todella tärkeää, ja on hieno uutinen, että se onkin kasvussa. Suomen tulisi aina suosia suomalaista. Tätä periaatetta tulisi noudattaa myös julkisissa ruokahankinnoissa. Esimerkiksi kouluruuan tulisi olla mahdollisimman paljon rehtiä suomalaista perinteistä lähiruokaa. Tällä vahvistetaan sekä kotimaista tuotantoa että suomalaista ruokakulttuuria. Arvoisa puhemies! Lopuksi muistutan erityisesti vihervasemmistoa, että Suomen maataloutta ei saa tappaa pähkähulluilla, kalliilla ja merkityksettömillä ilmastovaatimuksilla. Suomalaisten lehmien pieruilla ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastoon, eikä lihan ja maidon demonisoinnista ole muuta kuin haittaa. Suomalaisten on syötävä joka päivä. Jos Suomi ei tuota ruokaa itse, sitä tuotetaan ja tuodaan tänne jostain, missä ympäristön kunnioittaminen, eläinten hyvinvointi ja ruuan puhtaus ovat kaukana siitä korkeasta tasosta, jolla Suomessa toimitaan. Se ei ole kenenkään etu. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aloitan tämän, kun tämä on välikysymyskeskustelu, niin että kannatan tässä yhteydessä edustaja Rantasen tekemää epäluottamuslause-ehdotusta. Arvoisa puhemies! Itsekin olen maalta lähtöisin, ja ensimmäiset ansaitsemani pennoset ovat tulleet sokerijuurikkaan harvennuksesta ja perunapellolta, niin että hyvin on sieltä lähdetty maailmalle näistä lähtökohdista. Minua huolettaa tässä erityisen paljon se, mistä tässä iltapäivällä jo kyselin, näistä tilojen määrien kehityksestä ja henkilöitten määrän kehityksestä. Ne ovat todella dramaattisia, kun niitä katsoo lukujen valossa, jos vuonna 2000 meillä oli 78 000 tilaa, 2010 niitä oli enää pikkasen vajaa 60 000 ja nyt vähän vajaa 40 000, eli dramaattinen pudotus koko ajan, joka vuosi noin kolme prosenttia nyt viime vuosina vähentynyt tilojen määrä. Tämä samalla johtaa siihen, että maaseudun elinvoimaisuus vähenee, koska ihmisiä on vähemmän maatalouden piirissä. Ne viljelijät itse ja heidän perheidensä jäsenet muodostavat kaksi kolmasosaa siitä työvoimasta, joka siellä on, ja yksi kolmasosa on palkkatyössä siellä. Luken tilastojen mukaan heitä oli 2023 noin 118 000, joista 83 000 oli näitä viljelijöitä ja perheenjäseniä ja 35 000 palkattua työvoimaa. Täällä on aika paljon osa-aikatyötä, kun henkilötyövuosia nämä tekevät kuitenkin vain noin 55 000. Tämä on muistettava sieltä taustalta. Tämä on yksi osa sitä, kun katsotaan meidän maaseutua, kuinka elinvoimaisena se pysyy — siellä ensin pitää olla ihmisiä, ja jos ihmiset lähtevät pois, niin sitten lähtevät myös palvelut. Tavallaan tämä menee siinä järjestyksessä, ja tämä meidän pitäisi muistaa. Sen takia se maaseudun elinvoimaisena pitäminen on todella tärkeätä, ja tämä huoli on korkea. Sitten jos mietitään, minkälaista ammattitaitoa ja minkälaista osaamista ja minkälaista yritystoimintaa siellä pitää tehdä, että siellä menestytään, niin siihen varmasti pitää tehdä aika paljon toimenpiteitä, että pärjätään sitten jatkossa. Täällä on moni puheenvuoron käyttänyt huoltovarmuusmielessä ja ruuantuotantomielessä, jotka ovat erittäin tärkeitä meille, ja ilmastonmuutoksen ja muitten tekijöitten johdosta vielä enempi korostuu tämä kotimainen tuotanto ja se puoli. Mutta se maaseutu ei elä, jos me ei saada niille tuotteille asianmukaista hintaa, ja siksi kysyin ministeriltä myös siitä, kun valtion tuen osalta meillä ei ole varmaan tässä valtiontalouden tilanteessa mahdollisuuksia lisätä kovin paljon niitä tukia, vaan käytännössä pitää muilla keinoilla saada sille tuottajalle oikea hinta niistä tuotteista. Tämä on yksi tärkeä näkökohta. Toivon mukaan tämä elintarvikemarkkinalain tulo auttaa siinä, mutta vielä ilmeisesti ei ole hirveästi tuloksia sen perusteella nähtävissä. Toivon, että se tuo tullessaan aika paljon uutta. Arvoisa puhemies! Vielä sellainen asia, joka liittyy tähän henkilöstömäärän kehitykseen, liittyy siihen, että valtio on aika isossa roolissa: Kun me sanotaan, että noin miljardi maataloustukia ja muita maksetaan, niin valtio maksaa myöskin ison määrän MYELin kautta eläkkeisiin, yli 800 miljoonaa tämän lisäksi vielä, mikä on todella iso määrä valtion budjetista, kun me tiedetään, kuinka tiukka tilanne valtion budjetissa on. Tässä on vielä se, että kun maksajien määrä koko ajan vähenee ja sitten eläkkeiden meno kasvaa, miten täytämme tämän aukon. Se tulee olemaan varmasti tulevien vuosien isoimpia haasteita. Näitä eläkemaksuja on jo helpotettu niin, että alle 33 000:n tuloista maksetaan 13 prosenttia ja sitten vasta melkein 52 000:n tuloista 24 prosenttia, se mikä työmarkkinoilla yleisestikin työeläkkeistä maksetaan. Eli näitä on jo helpotettu, mutta tosiasia on, että sieltä tulee semmoinen asia, josta aika vähän on tässä salissa puhuttu, ja kun me puhutaan eläkejärjestelmistä yksityisellä puolella, yrittäjien osalta ja maatalouden puolella, niin varmasti eläkejärjestelmät tulevat olemaan semmoisia asioita, joita joudutaan tässä tarkastelemaan. Siinä mielessä tämän huolen halusin vielä tähän ministerille myöskin tuoda esille. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maataloustuottajien tilanne on pitkään ollut haastava, ja viime aikoina kannattavuus on entisestään heikennyt. Nyt olemme kannattavuudessa Euroopan heikoimmalla sijalla. Olen pitkään miettinyt tätä tilannetta, miten se onkaan mahdollista, kun Suomessa ruoka on kuitenkin Euroopan keskiarvoa 10 prosenttia kalliimpaa ja ruokakauppa on yksi Euroopan kannattavimmista. Kun normaali ruokakaupan kannattavuusaste maailmalla on noin neljä prosenttia, esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa se on jopa seitsemän prosenttia. Eli joku muu taitaa ottaa voitot. Suomeen mahtuu yksi puheenaihe aina kerrallaan, ja kestosuosikki vuodesta 2022 on ollut turvallisuus. Siltikään, huolimatta tästä maailmanpoliittisesta tilanteesta, jossa uhkia on ja epävarmuutta on joka suunnassa, maataloustuottajien tilannetta ei ole parannettu, vaikka varmasti moni ymmärtää, että ruoantuotanto, jos mikä, on suomalaisille elintärkeää erityisesti kriisien keskellä. Huikean kannattava ruokakauppa ja huoltovarmuustilanne, nämä eivät ole tilannetta muuttaneet mutta eivät myöskään ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä Tyynellä valtamerellä on voimistumassa super El Niño, joka saa lisäpoweria ilmastonmuutoksen lämmittämistä merivesistä. On ennustettu, että jo tämän talven El Niño seurauksineen voi romahduttaa ekosysteemejä ympäri maailman. Kun ekosysteemi romahtaa, se tarkoittaa sitä, että siellä seudulla ei enää ruokaa tuoteta ainakaan samassa mittakaavassa ja olomuodossa kuin aikaisemmin. Ylös nostaminen jossain toisessa muodossa voi kestää todella kauan. Tulee ruokapula. Toinen viime aikojen ilmentymä on esimerkiksi Nepalissa, jossa todistimme valtaisaa tulvaa, joka sekin aiheutui sään lämpenemisestä. Tämä alue Himalajan vuorilta tulevien jokien myötä ruokkii valtaisan joukon ihmisiä, puhutaan jopa miljardista. Mikäli tämä alue Himalajan jäätiköiden kuihtuessa jää ilman ruokaa, tulee valtava ruokapula myös sinne, ja tämä kaikki vaikuttaa myös Suomeen. Tämä tarkoittaa sitä — nämä kolme asiaa, mitä tässä juuri luettelin — että jos nämä eivät herätä meitä siihen, miten valtavan tärkeä suomalainen ruuantuotanto on ei vain meille vaan ympäröivälle maailmallekin, niin ihmettelen sitä kyllä hiukan. Tämän kaiken pitäisi herättää meidät todella nopeasti. Meidän on todella saatava ruuantuottajien tila paremmalle tolalle ennen kuin heitä ei ole enää niin paljon jäljellä, että voimme omasta huoltovarmuudestamme pitää huolta. Tähän muun muassa auttaa polttoaineiden hinnan laskeminen, tämä on ihan kansallinen tarve, ja edelleen ruokakaupan suitsiminen. Kiitän siitä ministeri Essayahia, että hän on jatkanut näitä toimia, joita ministeri Leppä jo aloitti, mutta selvästikään vielä ei ole tehty riittävästi, koska tilanne on edelleen aika lailla sama kuin aina aikaisemminkin. Jos ei ole meillä ruuantuottajia, niin meillä ei ole kyllä suomalaista ruokaakaan.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää keskustaa tämän välikysymyksen tekemisestä. Maatalouden kannattavuuskriisi on vakava, ja siihen on vastattava. Suomalainen ruokaketju ei ole terve, kun kuluttaja maksaa ruuasta paljon, yhteiskunta tukee maataloutta merkittävästi ja silti tuottaja joutuu miettimään, riittävätkö rahat perheen arkeen. Kuitenkaan täällä esitetyt keinot, kuten pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen, eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät vain sitä eteenpäin ja jättävät saman tilanteen odottamaan seuraavaa kriisiä. Maatalouden kestävyysmurros on ainoa tapa varmistaa tulevaisuuden kestävä ruuantuotanto. Ruokajärjestelmää on muutettava siten, että se mahtuu maapallon, ympäristön ja luonnon kantokyvyn rajoihin. Hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten turvataan olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti, luonnon tilaa ja eläinten oikeuksia parantaen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Vaikka tieto ruuantuottajien ahdingon ja ympäristön tilan heikkenemisestä on ollut jo pitkään saatavilla, emme ole tarttuneet ekokriisien vaatimaan ruokamurrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa tänään sekä suomalaiset viljelijät että ympäristö. Maatalouden kestävyysmurros koskee koko ketjua aina pellolta ruokapöytään. Maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä on vähennettävä. Viljelytapoja on uudistettava niin, että ne tukevat maan kasvukuntoa, ylläpitävät maan hiilivarastoja ja luonnon monimuotoisuutta. Eläintuotannon osuutta on vähennettävä ja kasviproteiinin määrää kasvatettava. Fossiilipohjaisesta energiasta ja lannoitteista on päästävä eroon ja siirryttävä uusiutuvaan energiaan ja ravinteiden kiertoon. Monet yksittäiset viljelijät ovat jo tarttuneet muutokseen. Esimerkiksi tänään Helsingin Sanomissa kerrottiin salolaisen viljelijän toimista vesistöpäästöjen vähentämiseksi. Myös tuottajajärjestöt ovat tehneet omat, varsin pätevät tiekartat niin maatalouden monimuotoisuuden kuin ilmastotoimien vahvistamiseksi. [Pertti Hemmilä: Minä olen päästöjä vähentänyt kauan!] Mutta suurta murrosta ei synny, jollei maatalouden tukijärjestelmä ohjaa siihen. Liian pitkään politiikassa on annettu ymmärtää, että suomalaisen ruuantuotannon puolustaminen tarkoittaisi sitä, että kaikki voisi jatkua ennallaan, aivan kuin ilmastokriisi ei vaikuttaisi Suomeen mitenkään. Mutta jokainen viljelijä näkee jo muutokset: kuivuuden pelloilla, rankkasateiden vaikutukset ja tuotantopanosten hintojen heilahtelut. Tällä hetkellä liian suuri osa ilmastokriisin laskusta jää tavallisten viljelijäperheiden maksettavaksi. Se ei ole reilua. Se ei myöskään ole hyvää varautumista. Poliittiset päättäjät eivät ole auttaneet ruuantuottajia kestävyysmurroksessa, vaikka se on välttämätön ruuantuotannon tulevaisuuden varmistamiseksi. Ministeri Essayah sanoi vastauspuheenvuorossaan, että nykyinen hallitus olisi merkittävästi edistänyt kestävyysmurrosta. Olisipa tosiaan näin. On hyvä, että hallitus on jatkanut työtä biokaasun ja kierrätyslannoitteiden parissa, mutta kokonaisuudessa maatalouden ilmasto- ja ympäristötyön rahoitusta on heikennetty. Hallitus puhuu huoltovarmuudesta liian kapeasti. Kun ilmasto muuttuu, maaperä köyhtyy tai pölyttäjät vähenevät, kyse ei ole vain ympäristöpolitiikasta. Kyse on siitä, pystyykö Suomi tuottamaan ruokaa, ja tästä syystä vihreät ovat vaatineet ympäristöturvallisuuden nostamista osaksi Suomen kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Väliaikaiset, tarkasti kohdennetut kriisitoimet viljelijöille ovat perusteltuja tässä akuutissa tilanteessa. Näitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa pysyviin verotukiin, kuten kiinteistöveron poistoon tai energiaveron lisäpalautuksen laajentamiseen, jotka heikentäisivät pitkällä aikavälillä sekä julkista taloutta että ympäristöohjausta. Jotta voimme taata viljelijöiden paremman toimeentulon pitkällä tulevaisuudessa, on heitä autettava akuuttien toimien lisäksi taloudellisesti kestävyysmurroksen läpiviemisessä. Siis tuetaan viljelijöitä siirtymässä kasvukuntoisiin, hiiltä sitoviin peltoihin ja uudistavaan viljelyyn. Vähennetään maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja käyttöä. Panostetaan kasviproteiinien tuotantoon, jalostuksiin ja uusiin ruokainnovaatioihin. Otetaan mallia Tanskasta myös siinä, kuinka maataloustuottajat, ympäristötoimijat ja valtio ovat yhdessä sopineet sitoumuksesta ja politiikkatoimista, joilla pienennetään merkittävästi maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä. Vähennetään eläintuotantoa ja varmistetaan, että eläintuotanto on eettisesti ja ekologisesti kestävää, ohjaamalla maltillisiin eläinmääriin ja luomutuotantoon, joka turvaa eläinten lajinmukaisen elämän. Puututaan kaupan liialliseen keskittymiseen lisäämällä Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä markkinaoikeuden resursseja ja vahvistetaan alkutuottajien mahdollisuuksia järjestäytyä markkinaedun valvonnassa. Karsitaan ympäristölle haitallisia ja tehottomia yritystukia ja kohdennetaan säästöt viljelijöiden aitoa kannattavuutta ja sukupolvenvaihdoksia tukeviin pysyviin rakenteellisiin toimiin. Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet tehdä maatalouden kestävyysmurros. Viljelijät ovat siihen valmiita. He haluavat huolehtia ympäristöstä ja vesien puhtaudesta ja tehdä toimia estääkseen ilmaston edelleen kuumenemisen. Meidän päättäjien tulee muuttaa politiikkaa niin, että maatalouden tukijärjestelmä ohjaa kestävyysmurrokseen ja se on viljelijöille aina taloudellisesti kannattavaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kestävä ja kannattava ruokahuolto on huoltovarmuuden ja yhteiskunnan vakauden perusta. Muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa omavaraisuuden merkitys korostuu entisestään. Ranskassa peräti maatalousministeriön nimeen on huoltovarmuushengessä lisätty elintarvikesuvereniteetti, -omavaraisuus. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Meidän pitäisi pyrkiä vähentämään riippuvuutta ulkomaalaisista tuotannoista ja huolehtia kotimaisen viljelijän reilummasta asemasta, maanviljelyn paremmasta kannattavuudesta. Menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta ja tutkimusta. Miten hallitus takaa nämä maatalouden toimintaedellytykset? Miten taataan suomalaisen maatalouden kannattava tulevaisuus? Miten parannetaan Suomen maatalouden kriisinkestävyyttä? Omalta osaltaan haluaa SDP vahvistaa suomalaisen maatalouden kannattavuutta, huoltovarmuutta ja kasvua huolehtien viljelijälle reilumman aseman ruokaketjussa kohdentamalla tuet aktiiviseen tuotantoon sekä panostamalla omavaraisuuteen, innovaatioihin ja ruokavientiin. Meidän täytyy vähentää riippuvuutta ulkomaalaisista tuotantopanoksista, lisätä lannoitteiden kotimaista tuotantoa, vahvistaa rehun kotimaisuusastetta, turvata siementen, varaosien ja muiden kriittisten tuotantopanosten saatavuus sekä kehittää maatalouden kriisinkestävyyttä. Meillä Savonlinnassa kaupunki linjasi jo vuosikymmen sitten, että suosimme vain kotimaista ruokaa. Valitettavasti kotimaisen ruuan asema ei vahvistu hallituksen kritisoidun hankintalakiesityksen myötä. EU-sääntelyn vuoksi laki joudutaan vielä uudistamaan, jolloin on syytä tehdä parempia ratkaisuja kuntien, lähiruuan ja huoltovarmuuden kannalta. [Anne Kalmari: Juuri näin!] Toimivat julkiset ruokapalvelut ovat tärkeä osa ruokajärjestelmää. SDP:n mielestä hankintalakia ei pidä viedä suuntaan, jossa kunnat joutuvat hajottamaan toimivia ruokapalveluja ja kilpailutuksissa hinta syrjäyttää laadun, kotimaisuuden ja huoltovarmuuden. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Ilman taloudellisesti kannattavaa alkutuotantoa ei voida turvata ruokaturvaa eikä maaseudun elinvoimaa. Keskeinen tavoite on, että suomalainen maatalous pystyy tuottamaan ruokaa markkinoille kannattavasti myös tulevaisuudessa. Viljelijän on saatava työstään oikeudenmukainen korvaus. Ruokaketjun arvonlisän tulee jakautua nykyistä tasaisemmin. Maatalouden kannattavuutta tulee parantaa ensisijaisesti markkinoiden kautta eikä pelkästään tukien avulla. Elintarvikeketjun toimivuutta ja reiluutta on vahvistettava. Maatalouden tukijärjestelmien on kohdistuttava aktiiviseen maatalouteen, ja myös tukipolitiikan vaikuttavuutta on syytä arvioida tarkemmin. Kestävä maatalous vahvistaa myös huoltovarmuutta pitkällä aikavälillä. Maatalouden tulee kyetä myös sopeutumaan ilmaston lämpenemisen vuoksi muuttuviin olosuhteisiin ja sen tuomiin riskeihin Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, uusien teknologioiden mahdollisuuksien hyödyntämistä, digitalisaatiota tarvitaan keskeisesti maatalouden uudistumiseen. Ruokavientiin tulee panostaa pitkäjänteisesti siten, että se vahvistaa kotimaista tuotantoa, investointeja sekä työllisyyttä. Viennin kasvattaminen turvaa myös huoltovarmuutta. Maatalouden rakennemuutoksen hallinnassa korostuu kokonaiskestävyys, taloudellinen, sosiaalinen sekä ympäristöllinen näkökulma. Lopuksi todettakoon, että menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta, tutkimusta, yritysrahoituksen saatavuutta, elinvoimaisia kuntia ja palveluita. Maatalous on keskeinen osa maaseudun työllisyyttä, yrittäjyyttä ja kokonaisturvallisuutta. [Pertti Hemmilä: olipa hyvä puhe!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruuantuotanto on vakavalla tavalla kannattavuuskriisissä, ja se näkyy monen viljelijän ahdinkona. Jotta kestävä kotimainen ruuantuotanto voi jatkua, meidän on pystyttävä tähän kriisiin vastaamaan — siitä tänään on täällä pitkään keskusteltu. Samaan aikaan elämme keskellä syveneviä ympäristökriisejä, joihin myös ruuantuotannon pitää kyetä vastaamaan ja sopeutumaan. Olenkin tosiaan huolissani niistä puheista, joissa korostetaan, että kannattavuuskriisissä meillä ei olisi varaa maatalouden ympäristötoimiin, kun asia on juuri päinvastoin. Kestävää ruuantuotantoa on vain, kun huolehdimme maaperän viljavuudesta, luonnon monimuotoisuudesta, siitä, että ravinteet pysyvät kierrossa eivätkä valu rehevöittämään vesistöjämme, ja siitä, että ohjaamme maataloustuet niin, että ympäristötoimet ovat viljelijöille kannattavia. Arvoisa puhemies! Keskeinen ongelma on, että Orpon hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten me voimme turvata olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti ja kestävästi luonnon tilaa sekä eläinten oikeuksia parantaen. Vaikka tieto ruuantuottajien ja luonnon ahdingosta on ollut saatavilla, Suomi ei ole valmistautunut ekokriisien vaatimaan murrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa sekä suomalaiset viljelijät että suomalainen luonto. Vaikka kriisi on akuutti, ratkaisuja pitää hakea kestävästi myös pitkällä tähtäimellä. Pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät sitä eteenpäin. Arvoisa puhemies! Kestävää ruuantuotantoa ei ole ilman tehoeläintuotannon ongelmiin puuttumista. Julkisuuteen on noussut viime viikkojen aikana karuja esimerkkejä siitä, millaista tuotantoeläinten elämä Suomessa on. Tuhannet sairaiksi jalostetut broilerit elävät kylki kyljessä suurissa halleissa näkemättä koskaan auringonvaloa tai pystymättä kunnolla liikkumaan. Suomessa broilereita kasvatetaan niin ahtaasti kuin EU-lainsäädäntö suinkin sallii. Siat puolestaan joutuvat makaamaan karsinoissaan ulosteen peitossa, emakot pitkiä aikoja ilman mahdollisuuksia edes kääntyä kunnolla. Kirurgisen kastraation kielto kumottiin liha-alan painostuksesta, vaikka kirurginen kastraatio aiheuttaa pienille porsaille kipua ja kärsimystä. Ongelma on, että tässä ei ole periaatteessa mitään laitonta. Se osoittaa, että eläinten hyvinvointilaissa riittää paljon parannettavaa. Kestävä ruokamurros edellyttää, että lihan kulutusta vähennetään merkittävästi ja siirrytään kohti kasvipohjaista ruuantuotantoa. Se edellyttää panostamista koko arvoketjuun, niin viljelykasvien jalostukseen kuin raaka-aineiden jatkokäsittelyyn ja uusiin ruokainnovaatioihin, juuri niin, että voimme syödä kotimaista kasvipohjaista ruokaa. Julkisen sektorin hankinnoilla voimme merkittävästi ohjata siihen, että kotimaista kasvipohjaista ruokaa on tarjolla. Minulle on vakuutettu, ja näin kyllä todella uskonkin, että viljelijät kyllä tuottavat, kun raaka-aineille on markkinat ja hinnat ovat kohdillaan. Arvoisa puhemies! Kotimainen ruuantuotanto on huoltovarmuuskysymys mutta myös kysymys elävästä maaseudusta, omavaraisuudesta ja suomalaisesta työstä. Maatalouden suunta on ollut pitkään tehostaminen, keskittäminen ja suuruuden ekonomia, mutta kaikesta keskittämisestä huolimatta kannattavuus ei ole parantunut. Huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja kestävää ruuantuotantoa tukisi se, että ruokaa voisi tuottaa kannattavasti myös paikallisemmalla ja hajautetummalla mallilla, joka perustuu maatilarakenteen monipuolistamiseen, uudistavaan viljelyyn, viljelykiertoihin ja ravinteiden kierrätykseen. Tällainen malli toisi tuottajan ja kuluttajan lähemmäs toisiaan, mahdollistaisi laajemmin aidon lähiruuan tuottamisen ja todella pitäisi myös maaseutua elävänä. Arvoisa puhemies! Vihreät haluavat uudistaa maataloutta luonnon kantokyvyn ehdoilla. Maataloustukia on kohdennettava nykyistä vaikuttavammin ratkaisuihin, jotka vahvistavat luonnon tilaa ja vähentävät päästöjä. Maatalouden ympäristötuet tulisi muuttaa tulosperusteisiksi, jotta tuottajilla olisi kannusteet tehdä vaikuttavia toimia. Suomen tulee pyrkiä siihen, että EU:n maatalouspolitiikan ja tukien lähtökohtana on maatalouden kestävyysmurroksen vauhdittaminen. Samalla tulisi vähentää maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja kierrätyslannoitteiden saamista markkinoille. Ruuantuotannon pitää pystyä vastaamaan myös ilmastokriisin ja luontokadon tuomiin haasteisiin, jotta tuotanto on aidosti kestävällä pohjalla, ja tätä tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä yhdessä viljelijöiden kanssa. Tässä hallitus ei ole onnistunut, ja siksi kannatan edustaja Sofia Virran tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, monimuotoisuus, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Historian keskittävin hallitus yrittää nyt esiintyä jotenkin maaseudun puolella olevana, mutta kaikista hupaisinta oli tämä EU-vaikuttaminen. Olemme saaneet kuulla, että koskaan Suomen historiassa näin heikosti ei ole sidosryhmiä kasattu yhteen ja yritetty vaikuttaa rahoituskehyksen maatalousosioon. On oletettavissa, että sieltä tulee 20 prosenttia takkiin. Kaiken hyvän päälle ennallistamisasiassa annettiin yhdessä vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n kanssa ympäristöministeriön käsiin täysi valtakirja. Me keskustassa emme hyväksy tällaista toimintatapaa. Me haluaisimme, että siihen lyötäisiin perälauta ja käytettäisiin kaikki mahdolliset kansalliset joustot, ettei miljardilasku lankeaisi Suomelle.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olemme todistamassa tekopyhyyden huipentumaa, kun keskusta välikysymyksessään on huolissaan maataloudesta. Totta kai maatalouden jo pitkään jatkuneesta kannattavuuskriisistä on syytäkin olla huolissaan, ja tämä hallitus on tehnyt useita päätöksiä ja lakimuutoksia sekä vaikuttanut EU-tasolla tilanteen parantamiseksi, mutta tekopyhää on se, että pelkästään 2000-luvulla, siis 26 vuoden aikana, keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku seitsemässä eri hallituksessa. Kaikki me voimme myöntää sen tosiasian, että kannattavuuskriisi ei ole syntynyt tämän hallituskauden aikana, vaan se on kehittynyt pitkällä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä juuri keskusta on ollut se puolue, jolla on ollut ylin päätäntävalta Suomen maatalousasioista ylivoimaisesti useimmin ja kaikista puolueista pisimpään. Laskeskelitte varmaan, että reilun kolmen oppositiovuoden jälkeen suomalaiset olisivat unohtaneet nämä faktat, ja siksi nyt uskallatte käyttää opposition voimakkainta välinettä eli välikysymystä hurskastellessanne maatalousasioilla. [Anne Kalmarin välihuuto] Minä olen varma, että maaseudulla keskustan teot ja tekemättä jättämiset kyllä muistetaan. [Hanna-Leena Mattila: Kyllä muistetaan perussuomalaistenkin!] Mitä hallitus sitten on tehnyt? Ensinnäkin EU-vaikuttaminen on aiempaa paljon parempaa. [Anne Kalmari: Ennallistaminen, hah hah!] Suomen viesti on yhtenäinen, ja asioihin vaikutetaan jo ennakolta. Toisin oli viime kaudella. Vihreän ministerin suulla puhuttiin yhtä, keskustalaisen suulla toista. Tulokset olivat sen mukaiset, oli kyse sitten metsistä tai maataloudesta. Ja miten kävi esimerkiksi metsästyksen osalta viime kaudella? Ei oltu susijahdissa, valkoposkihanhet saivat syödä pellot tyhjiksi, ja niille puuhasteltiin hanhipeltoja ja -vahteja. Mutta samanlaista vesittämistä tapahtui monissa muissakin asioissa, joista viime kaudella päätettiin. Ilmastopolitiikassa te keskustalaiset sitouduitte hiilineutraaliusvuoteen 2035 ja uudistitte muun muassa jakeluvelvoitteet polttoaineisiin, ja mikäli tämä hallitus ei olisi puuttunut peliin ja maltillistanut teidän kattoon sojottavia käppyröitänne, polttoaineet olisivat vielä nykyistäkin kalliimpia. Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tosiaan tuntui ja tuntuu teidän päätöstenne myötä edelleen maaseudulla ja suomalaisten kukkarossa. Sidoitte Suomen EU:n ilmastotaakanjakovelvoitteisiin, elpymispaketteihin, ennallistamisasetukseen, sidoitte Suomen käsiä siellä sun täällä ja kauaskantoisesti, ja nyt olette ihmeissänne, kun yhdessä hallituskaudessa ei saada mannaa satamaan taivaalta. Ne teidän siunaamanne sopimukset kun koskevat meitäkin, tätä hallitusta, ja te tiesitte sen lyödessänne kättä päälle. Ei se ollut ihme, että jätitte tyhjän paperin ja siirsitte sotkunne muille. [Anne Kalmari pyytää vastauspuheenvuoroa] Arvoisa puhemies! Kahden keskustalaisministerin jäljiltä elintarvikemarkkinalaki oli jäänyt torsoksi. No, tämä hallitus uudisti senkin, ja sen toteutumista seurataan ja valvotaan tarkoin. Lain myötä esimerkiksi kaupan ylivaltaa neuvottelutilanteessa kohtuullistettiin viljelijöiden ja alkutuottajien hyväksi. Tämä hallitus on tehnyt paljon sopeutuksia useilta eri sektoreilta, mutta maatalouteen ei ole koskettu. Olemme suojelleet siis suomalaista maaseutua, maataloustuottajaa ja huoltovarmuutemme perustaa. Tieverkkoon on satsattu enemmän kuin vuosikausiin, ilmastopolitiikkaa on kohtuullistettu. Kaikki tämä on tehty erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa, joka on perintöä edellisiltä hallituskausilta — puhumattakaan Euroopassa ja maailmalla riehuvista sodista, joilla on suora vaikutus myös tänne Suomeen. Arvoisa puhemies! Meille perussuomalaisille maaseutu merkitsee jotain aivan muuta kuin äänten kalastelua ennen vaaleja. Se on arvokas osa Suomea, se on huoltovarmuutemme perusta. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Paljon on toki tehtävää, emmekä voi ummistaa silmiämme kannattavuuskriisiltä, mutta tämä hallitus on ottanut suuria harppauksia nimenomaan maaseudun ja maaseudun ihmisten hyväksi. [Välihuutoja]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, tieverkko, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, susi, metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Aloitan tuosta edustaja Mehtälän toteamuksesta. Nimenomaan se elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien lisääminen parantaa tuottajan asemaa. Ehdottomasti niin. Se on täysin välttämätöntä, jotta me pystymme jollakin tavalla saamaan tietoa siitä markkinasta ja myöskin siitä, onko siellä niitä kohtuuttomia sopimusehtoja, onko private labeleissa sellaisia toimintatapoja, jotka eivät kestä päivänvaloa. Nämä ovat olleet absoluuttisen tärkeitä muutoksia, joita on tehty, ja niitä on tarvittu. Vielä kun mennään tähän tilastokeskusteluun, niin todellakaan missään vaiheessa en ole näitä tilastoja lähtenyt kiistämään, mutta Luken tutkijan viesti: ”Taloustohtorin Maa- ja puutarhatalouspalvelussa kuvataan suurimpien 23 500 maatalous- ja puutarhatalousyrityksen tulos- ja kannattavuuskehitystä”, eli nämä ovat niin sanotut päätoimiset. ”Nämä tuottavat yli 90 prosenttia Suomen maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotannosta.” Näitten kannattavuuskerroin on 0,3, [Anne Kalmarin välihuuto — Hilkka Kempin välihuuto] mutta sitten siellä on mukana 17 000 yritystä, jotka tuottavat vajaan 10 prosenttia kokonaistuotannosta. Eli tätä olen pyrkinyt teille kuvaamaan, että meillä on iso joukko yrityksiä, joitten tuotos suomalaiseen ruuantuotantoon on pieni. On ihan selvä, että jos se on sivutoimista, se on sellaista, että todellakaan sillä ei ole tarkoitus edes sen perheen elää, ei edes välttämättä sen viljelijän itsensä, vaan hän hakee elantonsa pääosin muualta, ja jos me katsomme ja sanomme, että nämä 17 000 yritystä olisivat määräävässä asemassa sen suhteen, mitä suomalaisella maataloudella tulee... [Anne Kalmari: Mutta ei sitä pidä tappiolla tehdä!] Tässä asiassa täytyy sanoa, että tämä hallitus on nimenomaan lähtenyt siitä, että me haluamme tällä ylläpitovelvoitteella, joka nyt on komissiossa hyväksytty, vaikuttaa siihen, että suomalaisessa maataloudessa tuet kohdistuvat ruokaa tuottavaan maatalouteen eli niille, jotka ovat vastuussa tästä Suomen huoltovarmuudesta ja elintarviketurvallisuudesta ja viime kädessä kokonaan, voi sanoa, turvallisuuspoliittisesta tilanteesta myöskin sitä kautta, koska itse ajattelen niin, että se ruuantuotanto on osa tätä meidän turvallisuuspolitiikkaa. Edustaja Rantanen täällä nosti esille tämän vientiasian ja kyseli, miksi ei haeta esimerkkiä muualta. No, nimenomaan on haettu esimerkkiä muualta. Tämä ruokaneuvosto ja koko tämä, millä tavalla tätä ruokastrategiaa lähdetään juoksuttamaan eteenpäin, on nimenomaisesti rakennettu Irlannin mallin mukaisesti, on haettu sieltä parhaat palat, otettu käyttöön. Tämän volyymin kasvu on 18 prosenttia, ja arvon kasvu on ollut 7 prosenttia, mikä kertoo siitä, mikä tuli täällä muutamien puheenvuoroissa esille, että me viemme vieläkin liian paljon bulkkia, elikkä se arvonlisä pitää pystyä nostamaan edelleen isommaksi. Sitten täällä nousi esille — minun mielestäni oli hyvä nosto, oliko edustaja Eestilä, vai kuka sanoi siitä — että nyt pitää myöskin nähdä se, että suomalaisella maataloudella on oikeasti ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöitten vallitessa myöskin mahdollisuuksia siihen, että täällä puhtaan veden ja tuotantoketjujen ja myöskin tautivapaitten tuotantoketjujen maassa, missä ei ole salmonellaa ja missä pystytään varmistamaan nämä vastuulliset tuotantoketjut, meillä on oikeasti mahdollisuus olla kokoamme suurempi ruuantuottaja maailmassa. Tähän on minun mielestäni järkevää ja hyvä tarttua. Edustaja Mikkonen nosti esille tätä kestävyysmurrosta. Juuri tätä tällä hallituskaudella on lähdetty hakemaan, jotta pystyttäisiin irtautumaan fossiilisista lannoitteista, jotta pystyttäisiin saamaan kotimainen biokaasutuotanto ja sitä myöten myöskin kiertotalouslannoitteet paremmin käyttöön. Juuri tätä me olemme tehneet. [Anne Kalmarin välihuuto] Ainakin edustajat Lyly, Honkasalo ja Mattila kyselivät tästä, millä tavalla me varmistamme, että suomalaisilla maatiloilla meillä noudatetaan työehtosopimuksia. Meillä on sosiaalinen ehdollisuus — sosiaalinen ehdollisuus. Eli sen lisäksi, että vaaditaan meidän viljelijöiltä, että noudatetaan meidän työlainsäädäntöä, heiltä vaaditaan vielä tätä sosiaalista ehdollisuutta, joka tarkoittaa sitä, että jos ei noudateta, niin silloin on jopa mahdollisuus maataloustukien menetykseen. Täytyy sanoa, että suomalainen viljelijä tässäkin asiassa toimii hyvin ja vastuullisesti. Edustaja Wickström nosti esille, ja taisi muutama muukin nostaa, miltä se tulevaisuudennäkymä näyttää. No, silloin kun keskusta oli hallituksessa, korkeimmillaan 190 sukupolvenvaihdosta tehtiin vuonna 22. Nyt tällä hetkellä 356 nuorta aloittaa, eli yksi nuori aloittaa joka ikinen päivä, plus meillä on seitsemän porotalouden aloittajaa myöskin. [Anne Kalmarin välihuuto — Pertti Hemmilän välihuuto] Elikkä kun tässä on uskoa luotu tulevaisuuteen, on myöskin syntynyt uskoa tulevaisuuteen. Sitten täällä kysyttiin vielä niistä investoinneista. CAP-suunnitelman muutoksessahan 58 miljoonaa laitettiin nyt vielä lisää siihen, [Puhemies koputtaa] että pystytään näitten investointien tuet varmistamaan. Oinas-Panuma kysyi näistä lammasteurastuksista. Millään EU-maalla ei ole tämäntyyppistä poikkeusta, mitä hän täällä kysyi, ja tätä on komissiosta useamman kerran kysytty. Ruotsissa on ollut ainoastaan sellainen määräaikainen, joka on sekin poistunut tällä hetkellä. Elikkä tästä on ollut kysymys. Jatketaan tätä keskustelua. Täällä on paljon hyviä kysymyksiä, mutta kaikkiin ei kerkeä kerralla vastata. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Keskusta esitti välikysymyksen vakavasta aiheesta, mutta kun tuota ryhmäpuhetta kuunteli, niin tuli mieleen, että nykyhallituksen syytösten osalta tuuli heiluttelee huulia täysin hallitsemattomasti. Keskustalla oli maatalousministerin paikka edelliset kahdeksan vuotta, minkä jälkeen se tarjoili suomalaiselle ruuantuottajalle tyhjän paperin, siis pelkkiä lautasliinoja. Keskusta moitti nykyhallitusta polttoainehintojen noususta, vaikka oli itse nostamassa polttoaineveroa viime kaudella ja kaiken lisäksi liitti Suomen EU:n tieliikenteen päästökauppaan, jonka aiheuttama hintapommi on vielä tulossa ruuantuottajan kiusaksi. Tämä hallitus on alentanut polttoaineveroa liki 300 miljoonalla. [Mikko Savolan välihuuto] Ja vaikka hinnat ovat tällä hetkellä liian korkeat, se on joka tapauksessa pois hinnasta, mitä se olisi ilman tuota alennusta. Tämä hallitus on uudistanut elintarvikelakia parempaan suuntaan ja edistänyt ruokavientiä. Sen sijaan keskusta ajoi turvetuotannon alas. [Anne Kalmarin välihuuto]

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kyllä, itsekin ajattelen, että kyse ei ole vain ongelmista. Ruuantuotannossa ja maaseudulla laajemminkin on nimenomaan suuri potentiaali, mitä tulee niin ilmastokriisiin, luontokatoon kuin vaikka kestävään ruokajärjestelmään liittyen, mutta niiden toteutuminen edellyttää johdonmukaista politiikkaa ja sitä, että tuetaan ja mahdollistetaan ratkaisuja — eli esimerkiksi vähemmän ympäristölle haitallisia tukia ja enemmän tukea ja mahdollisuuksia kestävyyssiirtymään ja minimissään edes se, että olisi reilut peliehdot kestäville vaihtoehdoille. Sitten yksi huoli on datakeskusbuumi. Maaseudulla voidaan olla tekemässä kestävyyssiirtymää myös energian ja infran suhteen, mutta nytten uhkana on se, että ylikansalliset digijätit tulevat tänne vailla mitään kunnollisia ehtoja ja sitten samalla myös syövät meidän ilmastotavoitteet ja kestävyystavoitteet. Haluaisin kysyä: ministeri, miten te varmistatte, että tavalliset ihmiset, yhteiskunta ja veronmaksajat eivät joudu maksamaan siitä, [Puhemies koputtaa] että voitot viedään ulkomaille?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Minusta se pitää voida sanoa suoraan: Suomen maatalouspolitiikka on epäonnistunut. Ruoantuotannon kannattavuus on lähellä nollaa, ja kestävyysmurros on vasta lapsenkengissä — ja ei, tämä ei ole viljelijöiden vika, se on meidän poliitikkojen vika. Maataloustukien ja tuotannon uudistaminen on välttämätöntä, mutta tässä salissa kilpaillaan siitä, kuka puolustaa nykyjärjestelmää kiivaimmin. Arvoisa puhemies! Toisin kuin täällä annetaan ymmärtää, eivät tuottajan etu ja luonnon hyvä ole vastakkain. Pelloilla ympäristötoimet ja kannattavuus kulkevat usein käsi kädessä. Esimerkiksi maan kasvukunnon ja ravinteiden pidättämisen parantaminen suojaa vesistöjä ja parantaa satoa, mutta siihen eivät tuet nykyisellään kannata. Hyvä hallitus, tehdyt toimet eivät riitä, jos sinilevälautat kasvavat ja vedet jatkavat tummumistaan, eikä fossiilisiin polttoaineisiin ripustautuminen nosta maataloutta kukoistukseen. Ehdotus: tehkää turpeen kunnianpalautuksen sijasta biokaasun uusi tuleminen. [Hannu Hoskonen: Turve tarvitaan takaisin, jos meinataan maata viljellä tässä maassa!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, vesistö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo sanoi, että viljelijöiden syyllistäminen saisi jäädä vähän vähemmälle. No, itse en usko syyllistämiseen noin muutenkaan ja vielä vähemmän viljelijöiden syyllistämiseen, mutta ei se tosiasioiden ääneen sanominen ole kenenkään syyllistämistä. Esimerkiksi se, että maatalouden ilmastopäästöt eivät ole kokonaisuutena juurikaan laskeneet 2000-luvulla, ei ole viljelijöiden vika. [Anne Kalmari: Ei, se on laskentatavan vika!] Eivät viljelijät päätä niistä pelisäännöistä, niistä laeista ja tuista, jotka määrittävät ehdot, kuinka mahdollista viljelijöiden on vähentää päästöjä, saatikka kuinka kannattavaa tai houkuttelevaa se on. Se on poliitikkojen vastuulla. Sen takia ajattelen, että kun tunnistetaan vielä tekemistä ja haasteita maataloudessa, niin se ei ole viljelijöiden syyllistämistä, vaan se on ennen kaikkea meille poliittisille päättäjille tehtävälista, jotta me laitamme ne asiat kuntoon, jotta viljelijät voivat jatkaa sitä hyvää työtä, jota he tähänkin asti ovat tässä maassa tehneet.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Täällä vasemmistoliitto ja vihreät nostivat aivan oikein ilmastokriisin ja globaalin kuivuuden esille. Itse asiassa tämä globaali kuivuus voi olla todella vaarallista Euroopalle ja tietenkin Suomelle. Se voi laukaista massiiviset kansainvaellukset. Mutta aina ei voi nähdä uhkaa uhkana, vaan uhka on myös mahdollisuus, ja ilmastonmuutoksesta ja kasvukauden pidentymisestä hyötyy erityisesti nurmirehupohjainen maataloustuotanto. Sehän tarkoittaa kotieläintuotantoa. Itse tulen Itä-Suomesta, ja tässä yllättäen avautuukin Suomelle loistava mahdollisuus lisätä maatalous- ja elintarviketuotantoa ja lisätä vientiä, jonka kauppatase on aika pahasti negatiivinen. Eli pitää joskus nähdä näitä mahdollisuuksia, mitä nämä muuttuneet olosuhteet tuovat tullessaan. Sen takia Suomi ei lainkaan ole niin huonossa asemassa maatalouden ja agribisneksen suhteen, koska meillä ovat vesivarat hyvässä kunnossa, pohjavesivarat 90-prosenttisesti kunnossa, ja meillä on paljon etuja, jotka tässä keskustelussa nyt jäävät sivuraiteille.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pääministeri tuossa edellä totesi, että jo 20 vuotta on puhuttu maatalouden kannattavuudesta, ja näinhän se on. Itsekin muistan tässä talossa yli kymmenen vuotta olleena monet kerrat nämä samat keskustelut. Sen takia olisikin tärkeää, että pystyisimme puuttumaan nimenomaan niihin rakenteisiin, joilla varmistamme kannattavuuden tulevaisuudessa. Yksi kysymys on tietysti tämä kaupan valta ja se, kuinka paljon tuottajalle jää, mutta toinen kysymys on myös se, miten me varmistamme maatalouden kestävyysmurroksen: miten me varmistamme hyvän kasvukunnon, miten me varmistamme luonnon monimuotoisuuden, pölyttäjät, vesien riittävyyden ja niin edelleen? Sen takia toivoisin hallitukselta enemmän toimia tämän kestävyysmurroksen vauhdittamiseksi, sillä monet viljelijät haluavat tehdä enemmän toimia, mutta tällä hetkellä meidän tukipolitiikkamme ei ohjaa siihen, ja se ei ole oikein. Viljelijät kuitenkin arjessaan jo kärsivät ilmastokriisin tuomista haitoista — sään ääri-ilmiöistä, kuivuudesta, rankkasateista — ja myös tuotantopanosten hintojen äkillisistä heilahteluista, jotka johtuvat ilmastokriisistä.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Metsästyksestä on puhuttu vähän mutta ei riittävästi. Haluan tässä yhteydessä antaa hallitukselle ja asiasta vastaavalle ministerille kiitokset asian hoitamisesta, mikä koskee susia, karhuja, valkoposkihanhia, merimetsoja, ja myös tähän villisikaongelmaan ripeästi puuttumisesta. Tätä kiitosta ja viestiä olen saanut siitä metsästäjäyhteisöstä, jossa itsekin olen mukana. Maatalouden näkökulmasta tuotantoeläimet, jotka laiduntavat, satovahingot johtuen valkoposkihanhista, ovat iso taakka ja iso henkinen taakka myös viljelijöille. Useat viljelijät ovat myös metsästäjiä ja osaavat arvostaa sitä politiikkaa, mitä tässä on harjoitettu. Sanaa ”ylimielisyys” on tässä käytetty. Otan siitä esimerkin siltä ajalta, kun ministeri Ville Niinistö oli ympäristöministeri. Häneltä kysyttiin ministeriaitiosta, miten karhuihin, susiin pitää suhtautua, ja hän sanoi, että niiden kanssa pitää pystyä oppimaan elämään. Siinä aika tyly viesti vanhemmille, jotka laittavat pimeälle koulutielle pienet lapsensa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, susi, metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Totean nyt liikennepolitiikasta sen verran, että siltarumpupolitiikka on vaihtunut koko Suomen liikennepolitiikkaan, [Naurua] ja tämä hallitus on nimenomaan painottanut teitä huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. [Keskustan ryhmästä: Voi hyvänen aika!] Te olette aikaisemmin harrastaneet nimenomaan siltarumpuja, pyöräteitä, sidoitte meidät EU:n tiukkaan päästökauppaan, viherhumppaan. Tällä hetkellä painotus on nimenomaan teissä. Ja voin todeta, että emme ole edelleenkään käyttäneet yhtään uutta rahaa Turkkusen junaan, jonka yhtiön te perustitte. [Jouni Ovaska: Ja te rahoititte!] Yksityistierahoitusta ollaan jälleen nostamassa, se on jälleen lähdössä ylöspäin. Niitä summia ja hankkeita, joita investointeja tiepuolella tällä hetkellä meillä on menossa, te olette odottaneet kymmeniä vuosia. Meillä on kaksi ja puoli miljardia tiehankkeita käynnistymässä tämän kauden aikana. Me todella vahvistamme koko Suomea. Unohdamme ne teidän siltarumpunne ja satsaamme koko Suomen huoltovarmuuteen, turvallisuuteen. Meillä riittää rahaa, tällä menolla jos jatkamme nyt kun suunta on muuttunut, myös niihin alempiasteisiin teihin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos tärkeästä keskustelusta. Kun me puhutaan suomalaisesta ruuasta ja huoltovarmuudesta, niin ei tärkeämpää asiaa meille kaikille voi ollakaan. On yhteinen asia pitää tästä ruoantuotannosta huolta. Kun hallitus aloitti, niin me listasimme parhaiden asiantuntijoiden, tuottajajärjestöjen kanssa kaikki ne asiat, joita haluttiin laittaa kuntoon, mikä luo pohjaa kestävälle ruuantuotannolle Suomessa. Me kirjoitettiin ne hallitusohjelmaan, ja ne on viety määrätietoisesti läpi. Näistä on tullut paljon kiitoksia, että me olemme tehneet juuri oikeita asioita. Se ei poista sitä tosiasiaa, että kannattavuus on edelleen valtava ongelma. Se on ollut sitä 20 vuotta vähintään, se on iso ongelma. Nämä kaikki toimet tietenkin parantavat edellytyksiä toimia, mutta se hinta pitää saada markkinoilta. Sinnekin me ollaan tehty elintarvikemarkkinalain uudistukset, ja me ponnistelemme viennin eteen, koska se on paras tapa saada aidosti lisää rahaa tähän elintarvikeketjuun, viedä sitä hienoa suomalaista ruokaa myöskin maailmalle. No, sitten me ollaan tehty kriisipaketti. Minä olen ottanut tämän keskustelun niin, että keskusta kiittää hallitusta kriisipaketista eli oikeista toimista. Voidaan olla tästä samaa mieltä. Onnittelut ministeri Essayahille hyvästä valmistelusta. Mutta se on se, mitä me pystymme tässä tilanteessa nyt tekemään: 140 miljoonaa euroa lisää tähän vaikeaan tilanteeseen. Erityisesti haluan myöskin itse korostaa sitä, minkä muun muassa edustaja Hemmilä ja monet muut nostivat esille, eli tätä kasvinviljelijöiden ahdinkoa, mikä on tällä hetkellä pahin. Sitten nostan yhden asian vain esille. Tässä ovat nämä ympäristötoimet nousseet esille. Kun vuosina 14—15 sain toimia maatalousministerinä hienon vuoden, ja siitä lähtien olen seurannut hyvin tarkasti ja nähnyt, kuinka paljon suomalaiset ruuantuottajat tekevät joka päivä suomalaisen ympäristön, vesiensuojelun puolesta, niin minusta syyllistäminen saisi jäädä nyt jo vähän vähemmälle. Tehdään yhdessä näitä toimia, niin kuin tälläkin hetkellä tehdään esimerkiksi Saaristomeren ja muiden arvokkaiden kohteiden ympärillä. Tämä on todella tärkeää, mutta antaa myöskin arvoa sille, mitä on jo tehty tähän mennessä. Nyt kaikkein tärkein asia tästä eteenpäin on neuvotella Euroopan unionista paras mahdollinen tulos seuraavaan rahoituskehyskauteen. Sen eteen teen itse töitä, maatalousministeri ja koko hallitus tekevät töitä. Paras mahdollinen tulos — me taistellaan sen eteen joka päivä. Sillä ratkaistaan se perusta, minkä päälle suomalainen ruuantuotanto jatkossakin seitsemän seuraavan vuoden ajan rakennetaan. Me ollaan suomalaisen tuottajan puolella.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Tämä on vähän sellainen asia taas, että kun tätä keskustelua kuuntelee, niin mehän ollaan kutakuinkin samaa mieltä kaikki tästä asiasta, elikkä maatalouden ja maatalousyrittäjien aseman parantamisesta. En tykkää kauheasti kaivella vanhoja, mutta kun täällä mainitaan muun muassa Kataisen hallitus ja muitakin, niin jos 2000-luvulta katsoo näitä tilastoja, niin siellä esimerkiksi Kataisen hallituksen aikana maatalouden kannattavuuskerroin meni alaspäin. Jos mennään vielä vanhempaan, 2000-luvun alussa Lipposen hallituksen aikana se meni alaspäin. Tässä on vähän sama kuin noiden yksityisteiden osalta, että aina silloin, kun keskusta on ollut hallituksessa, tämä on mennyt ylöspäin. Nyt tällä kaudella... [Juho Eerola: Edellisen hallituksen toimien ansiosta!] — Siellä varmaan varmistetaan tekoälyltä näitä. — Tämä hallitus kun aloitti, niin noin kuudesosaan putosivat kannattavuuskerroin ja yrittäjätulo. Ei tästä nyt voi iloita kukaan, mutta nyt kun on todettu tämä tilanne, minkälainen tämä on, niin tähän olisi hyvä löytää ratkaisuja. Ja se kosteikkoviljely: ympäristövaliokunnassa perussuomalaiset olivat mukana hyväksymässä kosteikkoviljelyn mietinnössä, [Puhemies koputtaa] elikkä se siitä sitten.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Eurooppa on kärvistellyt tappohelteissä koko kesän, ja kesän helteet aiheuttivat miljardiluokan satotappiot. Joissakin maissa viljelijöiltä kiellettiin veden pumppaaminen puroista ja ojista, kun jokien pinnat laskivat kriittisen alas. Myös karjaa kuoli kuumuuteen. Ilmastokriisi tosiaan on tässä ja nyt, ja se vain kiihtyy koko ajan. Seuraukset ovat ruuantuotannolle ja viljelijöille todella karut, jos me vain roikumme vanhassa emmekä tee kestävää siirtymää. Ruuantuotanto ja ilmastotyö kulkevat siis käsi kädessä. Ne eivät ole toistensa vastakohtia. Tosiaan kasvispohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on välttämättömyys, ja tämä on ymmärretty Tanskassa erittäin hyvin. Siellä myös sikatalous ja ‑teollisuus ovat tulleet tiensä päähän. Viime vaalit Tanskassa [Puhemies koputtaa] olivat nimenomaan eläinten hyvinvointivaalit, ja kansa vaati [Puhemies koputtaa] eläinten hyvinvoinnin parempaa ymmärtämistä. [Puhemies koputtaa] Toivottavasti myös hallitus ymmärtää, että tämä on se tie, joka myös Suomessa tulee valita.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastokriisin ja luontokadon vaikutukset maataloudelle ovat todellisuutta jo myös Suomessa, ja siksi on huolestuttavaa, miten vähän siitä tässä salissa puhutaan. Jopa annetaan ymmärtää, että meillä ei olisi varaa tässä tilanteessa maatalouden ympäristötoimiin, kun asia on juuri päinvastoin. Me tarvitsemme viljelijät mukaan ekokriisien ratkaisemiseen. Maatalouden suunta on ollut pitkään tehostamisen, keskittämisen ja suuruuden ekonomia, mutta kaikesta keskittämisestä huolimatta kannattavuus ei ole parantunut. Huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja kestävää ruuantuotantoa tukisi se, että ruokaa voisi tuottaa kannattavasti myös paikallisemmalla ja hajautetummalla mallilla. Tällainen malli toisi tuottajan ja kuluttajan lähemmäs toisiaan, mahdollistaisi aidon lähiruuan tuottamisen luonnon ehdoilla ja pitäisi maaseutua elävänä. Kysynkin: mitä, hallitus, aiotte tehdä, jotta tällainenkin polku olisi tulevaisuuden Suomessa mahdollinen kestävän ruuantuotannon osalta ja erityisesti sen osalta, että voidaan tämä kestävä ruokamurros Suomessa toimeenpanna?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitoksia edustajille ryhmäpuheenvuoroista ja monista huomioista siellä. Ensinnäkin on hyvä huomata, että keskusta piti maa- ja metsätalousministerin salkkua yhtäjaksoisesti vuodet 2015—23. Nelisen vuotta sitten siinä välikysymyskeskustelussa, jota täällä moni muisteli, keskusta vastasi täällä välikysymykseen maatalouden ahdingosta, ja siinä yhteydessä, ironisesti, keskustan omat edustajat vaativat, että muun muassa Välitä viljelijästä -malli vakinaistetaan, vahvempi lainsäädäntö saadaan ruokaketjun epätasapainoa tasapainottamaan, elintarvikemarkkinavaltuutetulle pitää saada lisää toimintakykyä, sopimusten avaamista silloin, kun kustannukset muuttuvat, parempia rahoitusmahdollisuuksia, määrätietoista ruokaviennin kasvattamista. Tätä kaikkea tämä hallitus on tehnyt. Tämä hallitus on tehnyt nämä asiat. Täytyy sanoa, että silloin vuonna 22 keskusta totesi, että se elintarvikemarkkinalaki, joka heillä oli, ei ollut vielä riittävä. Tämä hallitus ei ole halunnut vain todeta, että siinä on vielä puutteita, vaan on lähtenyt toteuttamaan ne kaikkein keskeisimmät muutokset tähän elintarvikemarkkinalakiin, [Anne Kalmari: Se ei ole vieläkään riittävä!] joilla nyt oikeasti voidaan tähän markkinoitten epätasapainoon puuttua. Sitten muutamia huomioita: Täällä edustaja Kalmari nosti esille nämä julkisoikeudelliset maksut, ja hän muisteli tätä vanhaa lakia, eli vanhan lain aikana ympäristöministeriön alaisuudessa 1 400 euroa oli valkoposkihanhia koskeva poikkeuslupa. Tänä päivänä, kun tehtiin lakimuutos, jolla valkoposkihanhia voidaan poikkeusluvalla metsästää suojametsästyksen avulla, tuo summa on 70 euroa. Eli hyvä päivittää nämä omat tietonsa. Tietysti ette voineet tässä hetkessä antaa tunnustusta siitä, että tämä hallitus on saanut aikaiseksi merkittävän muutoksen siihen, mikä esimerkiksi tuolla Itä-Suomessa huomattavasti aiheuttaa kustannuksia ja byrokratiaa viljelijöille. Sitten jos puhutaan tästä kannattavuusasiasta, niin tämä korvauskelpoisuus on noussut useissa niissä viesteissä, mitä viljelijät ovat antaneet ja ottaneet yhteyttä. Se on kaikkein merkittävimpiä takeita nimenomaisesti sille kannattavuudelle, kun peltolohkoille saadaan haettua ne tuet, jotka niille kuuluvat. Vuodesta 2004 meillä on ollut tämä epäoikeudenmukainen tilanne, jossa suuri osa peltoja on ollut ilman korvauskelpoisuutta. Nyt tällä 20 miljoonalla me voimme saada korvauskelpoisuuden kaikille peltolohkoille Suomessa. Tämä on ehkä yksi merkittävimpiä maatalouspoliittisia tekoja tämän hallituksen toimesta. Uskon, että Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla erityisesti tällä hetkellä iloitaan suuresti tämän hallituksen tekemästä maatalouspolitiikasta. Sitten nostaisin vielä esille täältä SDP:n edustaja Rantasen. Te oikeastaan luettelitte kaikki ne asiat, mitä juuri olin omassa puheessani tuonut esille, eli kannattaa kuunnella näitä puheenvuoroja. Elikkä te vaaditte tukitoimia. Eikö se 140 miljoonaa riitä, kun olette samanaikaisesti monissa vaihtoehtobudjeteissa olleet valmiita leikkaamaan maataloudelta 100 miljoonaa? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh! Oijoijoi!] Ja entä sitten nimenomaisesti se muutos, että me tällä hetkellä saimme läpi komissiossa tämän ylläpitovelvoitteen, joka tarkoittaa juuri sitä, että hömppäheinälle tukea ei tulevaisuudessa mene, vaan nimenomaisesti sinne ruokaa tuottavaan maatalouteen? Ja huoltovarmuuskriteeri, sehän tuli juuri tässä hankintalaissa, jota te kiivaasti vastustatte. Siinä hankintalaissa on mukana huoltovarmuuskriteeri, jolla pystytään nimenomaisesti varmistamaan se, että siellä hyvinvointialueilla, kunnissa voidaan julkisissa hankinnoissa huomioida lähellä tuotettu kotimainen ruoka. Proteiinin omavaraisuutta on lisätty ja ruokaviennin kasvuohjelma on tehty. Eli kaikki ne, mitä te tuossa vaaditte, että pitää tehdä, on jo toteutettu. Sitten vielä vihreille ja vasemmistolle: Olitte tästä kasvisproteiinista huolissanne. Öljykasvien sadot ovat kasvaneet niin, että öljykasvit olivat vuonna 2020, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 30 000 hehtaaria, nyt 68 000 hehtaaria. Sama juttu, kun katsomme palkokasvien kohdalta hernettä: vuonna 20, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 25 000 hehtaaria, nyt yli 53 000 hehtaaria. [Välihuutoja] Kaksinkertaistettu kasviproteiinin, öljykasvien tuotanto tämän hallituksen toimesta. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Orpon—Purran hallituksen eriarvoistava politiikka on koko Suomen asia. Myös maaseudulla asuvat ovat joutuneet tämän hallituksen kurjistavan politiikan kärsijöiksi ja usein ensimmäisinä. Leikkausten myötä harvaan asutuilta alueilta poistuvat ensimmäisinä ihmisille tärkeät palvelut ja kaikki muu elinvoiman kannalta oleellinen: työpaikat, koulut, kulttuuri- ja harrastusmahdollisuudet. Maaseutu on tärkeä ja erottamaton osa suomalaista sosiaalista ja maantieteellistä kudosta. Maaseutu ei ole mikään resurssivarasto, josta vain rohmutaan luonnonvarat ja josta isot kaivosyhtiöt, metsäteollisuus ja ylikansalliset digijätit saavat voitot, kun haitat jäävät paikallisten maksettaviksi. Maaseudulla asuvat ihmiset ansaitsevat parempaa. Vasemmistoliiton mielestä myös maaseudun haasteisiin vastataan parhaiten turvaamalla ihmisten toimeentulo sekä panostamalla työpaikkoihin, koulutuslaitoksiin, palveluihin, liikenneyhteyksiin ja kestävään tuotantoon. Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous on vaikeassa kriisissä, ja viljelijät ovat tiukassa raossa. Eikä kyseessä ole vain kannattavuuskriisi. Kyseessä on eksistentiaalinen kriisi, ja hallitus on toimettomuudellaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa murentanut pohjaa koko suomalaisen ruuantuotannon perusedellytyksiltä. Hallitus ei ole tehnyt riittävästi päästöjen vähentämiseksi eikä ympäristön köyhtymisen pysäyttämiseksi eikä varsinkaan ole tehnyt ilmastotyön tekemisestä helpompaa maanviljelijöille. No, sen sijaan hallitus on vain kärjistänyt vastakkainasettelua maanviljelijöiden edun ja ilmastotyön välillä. Ekologisen kriisin torjuminen on maatalouden ensimmäinen elinehto. Jos me emme muuta kurssia, sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään, maaperä tulee köyhtymään ja monimuotoinen luonto pölyttäjineen tuhoutumaan. Ruuasta tulee pulaa, ja maanviljelijät menettävät toimeentulonsa. Ruuantuotantoa ei pidä kytkeä irti aktiivisesta ilmasto- ja ympäristötyöstä. Päinvastoin maanviljelijöitä on tuettava tässä työssä. Ruuantuotanto on osa ilmastokriisin ja luontokadon ratkaisua. Tämän pitää näkyä paljon paremmin muun muassa maataloustukien kohdentamisessa. Maanviljelijöitä on tuettava uudistavassa viljelyssä ja ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Turvepeltojen vettämistä ja kosteikkoviljelyä on tuettava. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton tavoitteena on yhdessä maanviljelijöiden kanssa rakennettu ekologisesti kestävä kotimainen maatalous, joka tarjoaa tuottajille reilun hinnan tuotteistaan ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Näitä uusia taloudellisia mahdollisuuksia syntyy erityisesti kasvipohjaisiin tuotteisiin, kuten kasviproteiineihin ja kasvipohjaisiin meijerituotteisiin, joista tulee Sitran ja Luken arvioiden mukaan ruoka-alan suurin kasvupotentiaali. Kasvipohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on vastaus myös ruokaturvaa ja huoltovarmuutta koskeviin haasteisiin, kun riippuvuus ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja rehusta, vähenee ja kun rehuntuotantoon käytetty maa-ala vapautuu suoraan ihmisille kelpaavien kasvien viljelyyn. Sitran ja Luken selvityksen mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa proteiiniomavaraisuus kokonaan kasviperäisesti vuoteen 2040 mennessä. Olen itse saanut luotsata eduskunnan kasvisruokaverkostoa, joka on mielestäni hyvä esimerkki puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Vain kasvipainotteiseen ruokajärjestelmään siirtymällä me voimme saavuttaa ekologisesti, sosiaalisesti ja eettisesti kestävän ruokajärjestelmän, joka vastaa aikamme haasteisiin. Konkreettisena toimenpiteenä haluan esittää kansallisen kasvipohjaisen ruuan toimintasuunnitelmaa ja investointiohjelmaa, jollainen on Tanskassakin puoluerajat ylittävällä yhteistyöllä tehty. [Tuomas Kettusen välihuuto] Arvoisa puhemies! Näistä mainitsemistani syistä johtuen teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Orpon hallitus on ilmasto- ja ympäristöpoliittisella toimettomuudellaan vaarantanut ruoantuotannon toimintaedellytykset ja siten maanviljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden. Siksi ehdotan, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.” — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lienee itsestäänselvää, että tässä maassa, meille kaikille rakkaassa Suomessa, ei tuoteta tulevaisuudessa ruokaa, jos maaperä on niin köyhtynyt, ettei se kykene tuottamaan satoa. Ruokaa ei tuoteta, jos toimitushäiriöt tai maailman konfliktit katkaisevat niiden tuotantopanosten, kuten polttoaineiden tai lannoitteiden saannin, [Juha Mäenpää: Tai turpeen!] joista suomalainen ruuantuotanto on riippuvainen. Eikä se sato kasva itsestään siellä pellossa tai ruoka ilmesty kaupan hyllylle, jos ei ole suomalaisia maatalousyrittäjiä ja viljelijöitä ruokaa turvaamaan. Ei ole kovin kauan aikaa siitä, kun sain eräältä varsinaissuomalaiselta neljän lapsen isältä viestin. Hän kertoi olevansa epätoivoinen, kertoi perheen kamppailevan köyhyyden kanssa, kuvasi, miten lasten ja vaimon elämään on osunut moni hallituksen leikkauksista, ja jatkoi, että hän on niin pettynyt siihen, miten tässä maassa on niin kovin pitkään annettu ymmärtää, että kaikki voi maataloudessa jatkua ennallaan ja nyt hän kamppailee köyhyyden kanssa yrittäessään vastuullisena pientuottajana tuottaa suomalaisille ruokaa. Asiantuntijat ja tutkijat ovat pitkään varoittaneet, että suomalainen ruuantuotanto vaarantuu, jos me emme ota tosissamme sitä faktaa, että kun ilmasto muuttuu, kun luonto köyhtyy, sillä on vaikutuksia suomalaiseen ruuantuotantoon. Vihreät ovat varoittaneet, että kaupan keskittyminen ei ole fiksua. Se, että alkutuottaja ei saa reilua korvausta työstään, on älytöntä, mutta tälle ei ole tehty tarpeeksi. Perussuomalaisten lausahdus siitä, että tämä hallitus tekee viljelijä-, maatalousyrittäjämyönteistä ilmastopolitiikkaa, on vastuuton, sillä ei ole mitään viljelijämyönteistä tehdä ilmastopolitiikkaa, jossa ei pureta riippuvuuksia fossiilisista polttoaineista, joiden hinnan maksavat viljelijät, ja olemme riippuvaisia siitä, mitä maailmanmarkkinoilla tapahtuu. Miksi ei olisi vastuullista ilmastopolitiikkaa auttaa suomalaisia maatalousyrittäjiä siirtymään biokaasuun, päästöttömään liikkumiseen ja niin edespäin? Tai mitä ajattelette, kumpi kohtaa ensin ilmastokriisin seuraukset, me jakkopuvut päällä tässä salissa vai viljelijät pelloilla? [Mikko Savola: Olen molempia!] He näkevät siellä jo nyt, mitä tarkoittavat rankkasateet, kuivuus tai maaperän köyhtyminen. Jokainen varmasti ymmärtää, että sellainen maaperä, joka ei ole ravinnerikas, ei myöskään pidä ravinteita pellossa. Silloin ne valuvat vesistöihin, Saaristomeri rehevöityy, eivätkä silloin saaristomeri-ohjelmat auta, jos ei uskalleta katsoa sitä isointa ongelmaa. Ja se ei ole viljelijöiden ongelma, se ei ole suomalaisten ruuantuottajien ongelma. Se on päättäjien ongelma, että ei ole tehty tarpeeksi tarpeeksi ajoissa, autettu sitä välttämätöntä siirtymää, joka on edessä. Mitä kauemmin me päättäjät hidastelemme ja leikimme, että ilmastokriisi ei joko ole totta tai luontokatoa ei tapahdu tai että me emme voisi vaikuttaa siihen, mitä kotimaiselle luonnolle tapahtuu, sitä enemmän maksavat hintaa suomalaiset ruuantuottajat, joilla on jo aivan varmasti tarpeeksi vaikeaa. Joten olen erittäin tyytyväinen, että eduskunta käy tätä keskustelua, ja toivon, että tämä lisää ymmärrystä sille, miksi vihreät ovat vaatineet, että ympäristöturvallisuus otetaan vahvemmaksi osaksi kokonaisturvallisuutta. Ei meillä ole puhdasta vettä, ei meillä ole sitä ruokaa, jos me emme huomioi näitä kysymyksiä ajoissa. Ei se ole wokettamista, eikä se ole pelkästään vihreää. Se on isänmaallista. Muistatte varmaan, kun aikoinaan vihreät puhuivat siitä, miten pitää irtautua fossiilisesta energiasta. Muistatte varmaan, miten sitä saatettiin vastustaa. Mutta muistatte varmaan, miten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aika nopeasti tuli näkyväksi, että kyse ei ollut vain ympäristöteoista vaan turvallisuudesta. Suomi kesti tuon tilanteen paljon paremmin, koska olimme onneksi fiksusti yhdessä siirtyneet toisenlaiseen energiantuotantoon. Sama ymmärrys tarvitaan nyt maatalouden puolelle, mutta on hämmentävää, miten maatalouspolitiikassa uppiniskaisesti jatketaan samaan suuntaan, vaikka nähdään, että viljelijöillä ei ole kovin helppoa tänäänkään. Kun tätä keskustelua käydään, niin ei tätä voida käydä käymättä sitä puhetta siitä, mikä on suomalaisen lihatalouden, kasvisruuantuotannon tulevaisuus. Se polarisoi ja se menee usein jopa aika lapselliseksi, vaikka meillä on tutkittua tietoa siitä, että nykyinen lihankulutus ei ole kestävällä tasolla kansanterveyden näkökulmasta, ja sote-kustannukset ovat aika isoja, kuten olemme huomanneet. Ja jälleen: emme me ole vastaan suomalaisia yrittäjiä, jotka siellä maatalouden puolella, lihataloudessa toimivat. On täysin kohtuutonta, että pienet eläintilalliset, vastuullisesti toimivat yrittäjät häviävät kilpailussa tehomaataloudelle. Se ei ole suunta, jossa me haluamme Suomea edistettävän. Me haluamme, että Suomi ottaa mallia Tanskasta, jossa on panostettu kasvispohjaiseen ruuantuotantoon, tehty siitä valttikortti, huoltovarmuustekijä. [Välihuutoja] — Kyllä, mutta siellä on siirrytty ja investoitu. Miksi me emme investoisi kasvistuotantoon? Ihmettelen myös sitä keskustelua maataloudesta, miten silloin aina nousevat vain puheet eläintaloudesta. Mihin unohtuu viljelijöiden asema, ruuantuottajien asema, joilla on aika vaikeaa ja joille on aika kauan kerrottu, että kaikki voi jatkua ennallaan. Itse en syyttäisi vain tätä hallitusta, katsoisin aika paljon pidemmälle. Mutta vetoan, että suomalainen eduskunta ottaa tosissaan ilmastokriisin, luontokadon, tekee tarvittavat toimet, jotta tässä maassa voidaan tuottaa suomalaisille ruokaa, tarvittaessa jopa kriisitilanteessa riippumatta toimitusketjuista. Valitettavasti vihreiden mielestä hallitus ei ole asian varmistamiseksi tarpeeksi tehnyt. Siksi vihreä eduskuntaryhmä ei voi antaa luottamustaan hallitukselle, joka ei ole ottanut ympäristökriisiä riittävän vakavasti tai auttanut vastaamaan suomalaisten viljelijöiden hätään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Istuva hallitus tiedostaa kotimaisen maatalouden tärkeyden niin ruuantuotannon kuin huoltovarmuudenkin näkökulmasta. Hallitusohjelma on rakennettu siten, että pystymme vastaamaan ulkoa tulleisiin šokkeihin. Vuosien saatossa on useissa eri tutkimuksissa todettu, että suomalainen arvostaa suuresti maaseutua sekä puhdasta ja turvallista kotimaista ruokaa. Me perussuomalaiset puolustamme näitä arvoja. Olemme hallituksessa turvanneet kotimaisen ruuantuotannon ja huoltovarmuuden näiden epävarmojen maailmanpoliittisten aikojen keskellä. Hallitus on uudistanut tällä vaalikaudella elintarvikemarkkinalakia. Vahvistimme elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltaa, aivan kuten hallitusohjelmassa on kirjattu. Uudistuksen toisessa vaiheessa paransimme nimenomaan alkutuottajien asemaa tuotantoketjussa, missä kaupan valta on ollut suuri ja epäreilu. Tavoitteemme oli vahvistaa sopimussuhteiden selkeyttä ja tasapainottaa toimijoiden asemaa koko elintarvikeketjussa. Kolmanneksi, olemme nostaneet voimallisesti esiin omistajaohjauksen keinot, joilla pyrimme varmistamaan sen, että kotimaisen ruuan osuus kasvaa julkisen sektorin hankinnoissa. Tämäkään työ ei ole jäänyt tuloksettomaksi. Edelleen olemme panostaneet paljon niin ikään myös nuorten viljelijöiden tukemiseen. Me olemme tukeneet aktiivista ruuantuotantoa kohdentamalla peltojen korvauskelpoisuutta, ja tämä tuki on suunnattu erityisesti aloittaneille nuorille viljelijöille. Olemme toimillamme pyrkineet parantamaan alan toimijoiden investointimahdollisuuksia. Tämän toteutimme hallituksessa siten, että Finnvera-lainsäädännön uudistuksessa poistimme maatalouden toimialarajoitukset. Olemme huolehtineet siitä, että koko maassa on pystytty harjoittamaan maataloutta, ja nyt painotan tätä: maatalouden kustannuksia ei ole nostettu tämän hallituksen aikana poliittisin päätöksin. Haemme maatalouden kannattavuudelle piristystä myös ruokaviennin kasvusta. Suunta on ollut oikea, sillä viime vuonna ruokavienti kasvoi kuusi prosenttia. On huomioitava, että maatamme kohtasi afrikkalainen sikarutto ensimmäisen kerran tänä vuonna 30.7. Virus todettiin kuolleena löydetyistä luonnonvaraisista villisioista. Tällä tapahtumalla on isoja vaikutuksia vientisektoriin, etenkin, kun taudin seurauksena muun muassa Kiina sulki ovensa suomalaiselta sianlihalta. Myös tässä olemme toimineet rivakasti ja sitoutuneet taudin taltuttamiseen. Arvoisa puhemies! Toisin kuin oppositiopuolueet, me perussuomalaiset emme pidä maataloutta ilmasto-ongelmana. Maatalouden tarkoitus on tuottaa ruokaa ja olla siten omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta. Tällä kaudella ei ole tehty sellaista ilmastopolitiikkaa, joka heikentäisi maatalousyrittäjien asemaa. Emme tarkastele myöskään turvetta vain päästöjen kautta, vaan näemme sen monet maatalouden kannalta kriittiset hyödyt. [Antti Kurvinen: Mutta ette tee mitään!] Hallitus valmisteleekin turvetuotannolle uutta tukimallia. [Anne Kalmari: Voi voi!] On tärkeää ymmärtää, että hyväkuntoinen tieverkko on perusedellytys maaseudun yritysten toimintamahdollisuuksien säilymiselle. Tällä kaudella olemme erityisesti panostaneet tienpitoon sekä tienpidon perusparannuksiin enemmän kuin normaalisti. Tämän hallituksen panostukset liikenneinfraan ovat historiallisen suuret. Maan ja metsän antimia tuottavat, jalostavat ja kuljettavat yritykset luovat hyvinvointia koko Suomelle. Perussuomalaisten mielestä pyörät on pidettävä pyörimässä ja koko Suomi asumiskelpoisena. Jokaisen ihmisen tulee saada asua siellä, missä on onnellisimmillaan, eikä ketään pidä poliittisella ohjauksella pakottaa muuttamaan kaupunkeihin. Maaseutu tulee nähdä mahdollisuutena sekä menestystekijänä. Maaseutu on myös mielekäs ja turvallinen ympäristö lapsille ja nuorille kasvaa. Luonnon kunnioittaminen sekä erä- ja perinnetaidot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Yritteliäisyys ja yrittäjyys kasvavat maaseudulla, kun elanto on hankittava itse. Jotta maaseutu ja maaseutumaiset alueet voivat kukoistaa, maaseudun erityispiirteet on tunnistettava ja niistä seuraavien johtopäätösten on tuotettava alati kehittyviä politiikkatoimia. Arvoisa puhemies! Kaikki edellä mainitut hallituksen toimenpiteet osoittavat sen, että perussuomalaiset on puolueena sitoutunut maatalouden ja ruuantuotannon tukemiseen sekä huoltovarmuuden turvaamiseen maassamme. Ja ajattelin olla hyvin rakentava puheessani, mutta lopuksi on todettava: Keskusta, teillä on ollut maa- ja metsätalousministeri vuosikaudet. Nämä ongelmat maataloudessa eivät ole syttyneet [Puhemies koputtaa] parin vuoden sisällä vaan aiemmin. Mitä te olette tehneet? — Kiitos. [Välihuutoja keskustan ryhmästä]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Voi ylimielisyyttä! Kaikki on hyvin hallituksen mielestä, älkää valittako, viljelijät. Kiitos kuitenkin niistä toimista, joita välikysymyksen vuoksi teette. [Naurua perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Minua nimittäin sattuu sydämeen se hätä, joka suomalaisilta viljelijöiltä nyt kuuluu. Ihmiset kysyvät, kuinka tästä vuodesta selvitään. Mitä ensi vuonna kannattaa enää tuottaa? Uskaltaako investoida? Löytyykö tilalle jatkajaa? Eri puolilla Suomea kysytään, mitä suomalaiselle ruualle, maaseudulle ja huoltovarmuudelle tapahtuu, jos oma tuotantomme hiljalleen rapautuu. Ja kyllä, arvoisa puhemies, minua myös pistää vihaksi se välinpitämättömyys, jolla hallitus on tähän asti maatalouden ahdinkoon suhtautunut. Sillä tilanne on vakava. Suomen maatalouden kannattavuus on koko Euroopan heikoin — siis todellakin koko Euroopan heikoin. Se on häpeällinen sijoitus. [Pertti Hemmilä: Se on teille tuttua!] Missä tahansa muussa asiassa tällainen viimeinen sija olisi valtakunnan pääuutinen. Suomalaiset viljelijät ansaitsevat parempaa. Ministeri kertoi, miten paljon hyviä päätöksiä on tehty. Mutta politiikkaa ei mitata tehtyjen päätösten lukumäärällä vaan niiden tuloksilla. Ja tulos on tämä: Suomen maatalouden kannattavuus on EU:n heikoin. Siksi keskusta teki tämän välikysymyksen. Suunta on muutettava nyt. Arvoisa puhemies! Lähi-idän pitkittyvä kriisi on lyönyt uuden kierroksen maatalouden kustannuksiin. Polttoaine maksaa järkyttävän paljon. Lannoitteiden hinnat ovat nousussa. Energia kallistuu. Viljelijä ei voi vain siirtää näitä kustannuksia tuotteensa hintaan. Laskut tulevat nyt. Edellisellä vaalikaudella maatalouden vakavaan kustannuskriisiin luotiin helpotusta lähes 400 miljoonalla eurolla. Eikä valtiontalouden tilanne ollut silloinkaan helppo. Oli korona, Venäjän hyökkäyssota ja energiakriisi. [Timo Heinonen: Ja rahaa on!] Silti yksi asia ymmärrettiin: Suomen oma ruuantuotanto on kriisissä turvattava. Se on huoltovarmuutta. Se on turvallisuutta. Se on isänmaan asia. Nyt helpotusta kustannuksiin ei näy. Toisin kuin Suomi Ruotsi on käyttänyt kansallista liikkumavaraa, vaikka juuri Suomessa maatalouden kannattavuus on Euroopan heikoin. Miksi? Ja kustannuskriisin päälle tuli vielä afrikkalainen sikarutto. Sianlihan vienti EU:n ulkopuolelle on jo häiriintynyt, ja taloudelliset menetykset voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin. Kriisin hoito vaatii poliittista johtajuutta. Valtion on sitouduttava korvaamaan afrikkalaisen sikaruton torjunnasta, rajoituksista ja markkinahäiriöistä aiheutuvat kohtuuttomat menetykset. Viljelijää ei saa tässäkään kriisissä jättää yksin. Arvoisa puhemies! Kysymys on siitä, onko meillä omaa ruuantuotantoa vielä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Maatilojen määrä vähenee yli tuhannen tilan vuosivauhtia. Lähes neljä tilaa päivässä lopettaa. Eikä vain pieniä tiloja. Maksuvaikeuksiin ajautuvat isot investoineet yksiköt. Viljelijät vähentävät lannoitusta, myyntikasvien viljelyä ja investointeja. Viime kevään tuottajakyselyssä 77 prosenttia arvioi maksuvalmiutensa heikkenevän. Maaseudulta loppuu toivo. Näin ei voi jatkaa loputtomasti. Arvoisa puhemies! Kaikkein karuinta tässä hallituksen politiikassa on lupausten ja todellisuuden välinen kuilu. Perussuomalaiset vaativat ennen vaaleja maatalouden hätätilan julistamista. Kannattavuuden parantamiseksi oli lähes parinkymmenen kohdan lista vaatimuksia: tuotantorakennusten kiinteistöveron poisto, energiakustannusten alentaminen, byrokratian purkaminen, viljelijälle reilumpi osuus ruuan hinnasta. Missä nämä kaikki ovat nyt? Nuo haihtuvalla musteella kirjoitetut tekstit taisivat lentää Säätytalon roskakoriin. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah lupasi puolestaan vappupuheessaan maatalouspolitiikkaan täyskäännöksen. [Sari Essayah: Kyllä!] Nyt kannattavuus on Euroopan heikoin. Ministeri Essayah, tätäkö tarkoittaa täyskäännös? Jos tarkoittaa, suunta on ollut väärä. Yli kolmen vuoden jälkeen hallitusta pitää arvioida sen omien tekojen ja tulosten perusteella. Nyt vastaan tulevat petetyt lupaukset. Hallitus lupasi, ettei maatalouden kustannuksia nosteta kansallisin päätöksin eikä byrokratiaa lisätä. Mitä tehtiin? Molempia on lisätty, niin byrokratiaa kuin kustannuksia. Tietäisittepä, millaista on täyttää tänä päivänä sähköinen kasvinsuojeluilmoitus kasvi-, kasvuvaihe-, tehoaine- ja muine koodeineen. Viljelijöiden kukkarosta tilkitään valtiontalouden kurjuutta järkyttävillä lupa- ja valvontamaksuilla. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksut nostettiin 1 500 euroon. 1 500 euroa siitä, että saa lyödä kattilan kansia yhteen pellon reunassa. Luomuvalvonnan perusmaksu oli aiemmin 160 euroa, nyt se on 231 euroa ja siihen päälle tuntiperusteinen tarkastusmaksu 163 euroa tunti. Siinä kun päivän kierrät tarkastajan kanssa laskemassa paaleja, tulee tarkastukselle mukavasti hintaa. Tässä vain pari esimerkkiä. [Antti Kaikkonen: Voiko nämä olla totta?] Mutta kaikkein karmein kustannusten nousu on polttoaineiden hinnassa. Edellisen hallituksen lopettaessa [Mauri Peltokangas: Nostitte polttoaineveroa!] polttoöljyn hinta oli yksi euro 30 senttiä, nyt hinta on kahdessa eurossa. [Ben Zyskowicz: Hallituksen vika!] Mitä teki hallitus? Maa- ja metsätalouden polttoaineet te päätitte ulottaa uuteen päästökauppaan. Kymmeniä senttejä lisää löpöön Suomen omilla kansallisilla päätöksillä yhdessä vihreiden ja vasemmiston kanssa. [Keskustan ryhmästä: Oho!] Siis ilman minkäänlaista pakkoa. Seurauksena on kymmenien miljoonien lisälasku suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle. Arvoisa puhemies! Petettyjen lupausten lista, se valitettavasti jatkuu. Lupasitte turpeelle kunnianpalautuksen. Mitä tapahtui? [Mauri Peltokangas: Te romutitte koko elinkeinon!] Lupakustannuksia on nostettu, ja uusiin tuotantoalueisiin ei saada edes lupia. Kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus uhkaa loppua vuosikymmenen loppuun mennessä — siis muutamassa vuodessa. Tätäkö oli turpeen kunnianpalautus? Lupia ei saada muihinkaan energiainvestointeihin, että saataisiin halvempaa sähköä tai polttoainetta, ei. Energiainvestoinnit seis, sanovat perussuomalaiset yhdessä ympäristöministeriön ja Tampereen lupayksikön kanssa. Luvattiin reilumpaa ruokaketjua. Missä se näkyy? Ministeri Jari Lepän johdolla Suomeen saatiin elintarvikemarkkinalaki. Lakia on tälläkin kaudella uudistettu, hyvä niin. Mutta nyt sitä pitää alkaa elää todeksi. Sen pitää näkyä viljelijän saamassa hinnassa ja siinä, ettei kaikkea kustannusriskiä kaadeta alkutuottajan niskaan. Entä missä viipyvät kilpailulain uudistukset? [Mikko Savola: Antaa kokoomuksen vastata tähän!] Hallitus sitoutui parlamentaarisen maatalouden kannattavuusraportin toimeenpanoon, mutta kaupan ostajavoimaan puuttuva kilpailulain uudistus on edelleen tekemättä. Sen sijaan kauppajättien liiketoimintamahdollisuuksia hallitus on kyllä ehtinyt laajentaa. Viinit ja aamun närästyslääkkeet ruokakauppoihin kyllä onnistuu. Joko nyt olisi suomalaisen ruuantuottajan vuoro? Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet lupasivat myös pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt sitä lupausta todella mitataan. Hallitus valmistelee ennallistamissuunnitelmaa, jonka toimeenpanon kustannukset ovat ympäristöministeriön mukaan yli 30 miljardia, suunnitelmaa, jonka rahoitus, kansallisten joustojen käyttö ja vaikutukset maanomistajiin ovat täysin avoinna. Ruotsi on lähtenyt siitä, että joustot hyödynnetään täysimääräisesti ja ylimääräisiä kansallisia rasitteita ei hyväksytä. Meillä Purran—Orpon hallitus on antanut suunnitelman teon ympäristöministeriön käsiin, eikä mitään perälautaa kustannuksille ole asetettu. Te annoitte tämän tapahtua, hallituspuolueiden kansanedustajat. [Juha Mäenpää: Te jätitte tyhjän paperin!] Vihervasemmistohallitukselta tätä olisi voinut odottaa, mutta oikeistohallitus… [Ben Zyskowicz: Tehän sen tiedätte, kun olitte siinä hallituksessa!] Keskusta ei hyväksy tätä. Suomen pitää tehdä ennallistamisasioissa vähintään sama kuin Ruotsissa. Me emme voi lähettää itsellemme miljardilaskua ja kutsua sitä Suomen edun puolustamiseksi. Arvoisa puhemies! Ja entä sitten suomalainen maaseutu? Maaseudun ihmiset eivät vaadi kohtuuttomia. Tien pitää olla ajettavassa kunnossa. Tietoliikenneyhteyksien pitää toimia. Välttämättömien palvelujen pitää olla kohtuudella saavutettavissa. Mutta hallitus on leikannut yksityistieavustuksia ja maaseudun tietoliikenneyhteyksiä. Palveluja keskitetään yhä kauemmaksi. Huoltovarmuutta ei rakenneta tyhjentyvälle maaseudulle. Se, missä tämä hallitus on todella onnistunut, on suomalaisen maaseudun alasajo. [Ben Zyskowicz: Ja te vaaditte lisää säästöjä!] Suomalaisia jaetaan kahden kerroksen väkeen. Meille keskustassa tämä ei käy. Arvoisa puhemies! Tässä välikysymyksessä on lopulta kyse lupauksista ja niiden pettämisestä. Hallitus lupasi täyskäännöksen. Tuloksena on EU:n heikoin kannattavuus. Hallitus lupasi olla nostamatta maatalouden kustannuksia. Silti niitä lisätään. Hallitus lupasi turpeelle kunnianpalautuksen. Nyt jopa kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus on vaarassa. Hallitus lupasi pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt edessä ovat miljardiluokan ennallistamiskustannukset. Lupaukset on petetty. Nyt tarvitaan tekoja — ei ongelmien peittelyä, selittelyä eikä uusia tyhjiä lupauksia. Hallituksen pitää vastata, [Puhemies koputtaa] miksi sen lupaama täyskäännös on johtanut tähän tilanteeseen ja mitä se aikoo vielä tehdä suunnan muuttamiseksi, vai aikooko mitään. Arvoisa puhemies! [Puhemies koputtaa] Koska hallituksen politiikan tulokset osoittavat, ettei se ole kyennyt turvaamaan suomalaisen maatalouden kannattavuutta, kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuutta eikä elinvoimaisen maaseudun perusedellytyksiä, esitän seuraavan epäluottamuslauseen: ”Eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut suomalaisen maatalouden kannattavuuden, kotimaisen ruuantuotannon ja maaseudun tulevaisuuden turvaamisessa, eikä hallitus siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisessa maataloudessa ja ruoantuotannossa on kysymys yhtä elinkeinoa huomattavasti laajemmasta asiasta: turvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja kansallisesta kriisinkestävyydestä. Ruoka ei synny kaupan hyllyyn, eikä huoltovarmuutta rakenneta kriisin hetkellä. Se rakennetaan joka päivä suomalaisilla maatiloilla, elintarvikeyrityksissä, kuljetusketjussa ja maaseudun yrityksissä. Kansallinen tahtotila oman ruoantuotannon turvaamisesta on toivottavasti tässä salissa yhteinen ja luja. Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tilannekuvaa maa- ja elintarvikesektoristamme on tarpeen tarkentaa. Keskustan peräänkuuluttama suunnanmuutos on hyvässä vauhdissa. Nuorten aloittavien viljelijöiden määrä on kääntynyt nousuun, investoinnit ovat lähteneet liikkeelle, ja tiloja kehitetään. Nyt useampi kuin joka kolmas maidontuottajista arvioi tilansa lähitulevaisuuden kannattavuuden olevan erittäin tai melko hyvä — tämä kertoo uskosta tulevaisuuteen. Vuonna 2022, edellisen hallituksen aikana, vain noin joka viides arvioi samoin. Viimeksi nykyiselle tasolle päästiin vuonna 2014, eikä silloinkaan ministeri ollut keskustapuolueesta. [Oikealta: Hyvä niin!] Naudanlihasta maksetaan Suomessa nyt EU-jäsenyytemme parasta — huom. parasta — tuottajahintaa, vaikka teollisuudelta ja kaupalta on yhä lupa odottaa enemmän. Kuluvalla hallituskaudella on vahvistettu nuorten viljelijöiden aloitustuen rahoitusta yli miljoonalla eurolla vuodessa samalla, kun yrittäjätulovaatimuksen kertymistä on kevennetty. Vuoden 2024 kriisituki, yli 11 miljoonaa euroa, suunnattiin nuorille. Toimet ovat kasvattaneet sukupolven vaihdoksia yli tavoitteiden. Suomi on nuorten viljelijöiden osuudessa yli EU:n keskiarvon, ja lomitusjärjestelmämme ja tämän hallituksen vakinaistama Välitä viljelijästä -toiminta herättävät kiinnostusta muissakin EU-maissa alan vetovoiman lisääjinä. Hallitus on johdonmukaisesti ohjannut tukia ruoantuotantoon. Olemme uudistaneet korvauskelpoisuuksien jakomallin ja myöntäneet erilliset kiintiöt itäisen Suomen ohjelman alueelle ja nuorille tuottajille. Tiloilta tulleen palautteen perusteella tämä on merkittävin kannattavuutta parantava toimi vuosikausiin. Korvauskelpoisuus mahdollistaa näille hehtaareille myös ympäristökorvaukset, joten se kannustaa ympäristötoimiin. Kun hallitus aloitti työnsä, investoinnit olivat jäässä edellisen hallituksen metsäkatoasetukseen liittyneiden tulkintalinjausten vuoksi. Annoimme viljelijöille investointivarmuuden vakuuttamalla komission siitä, ettei parin puun kaataminen navettarakentamisen alta aiheuta Euroopan metsäisimmässä maassa metsäkatoa. Maatalouden investointihalukkuus on ollut kasvussa jo parin vuoden ajan. Tilakohtaista investointituen enimmäismäärää nostettiin ensi vuodelle 1,4 miljoonaan euroon, Finnveran rahoitus avattiin maataloudelle, ja Makeran valtiontakausvaltuus nostettiin 20 miljoonaan euroon. Maataloustukien rahoitus on määrätietoisesti turvattu, joitakin tukitasoja kuten luomua on jopa nostettu, eikä ruokaa tuottavasta maataloudesta ole leikattu. Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa valtiontaloutta on ollut välttämätöntä sopeuttaa merkittävästi. Samalla tunnistamme, että kannattavuuskehitys on ollut yli hallituskausien erityisen hankalaa kasvinviljelytiloilla kustannusten ja maailmanmarkkinahintojen paineessa. Siksi viljasektorillamme tarvitaan sekä tuotannon monipuolistamista että vahvempaa markkinavoimaa ja viennin jalostusasteen nostoa. Viime vuosina rehuvalkuaisen ja elintarvikkeeksi menevän kasviproteiinin viljelyalat ovat kasvaneet merkittävästi, ja olemme oikealla tiellä vahvistaessamme valkuaisomavaraisuutta muun muassa erikoiskasvien viljelyn tukirahoitusta lisäämällä. Arvoisa puhemies! Emme ole sulkeneet silmiämme energian hinnannousulta, sään ääri-ilmiöiltä, maailmanmarkkinoiden heilahteluilta ja turvallisuusympäristön muutoksilta, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Välikysymyksessä vaaditaan toimenpiteitä ensi vuoden budjettiin, mutta hallituksessa aloitimme toimet jo keväällä, kun Lähi-idän kriisi iski, ja päätimme nostaa maatalouden energiaveron palautuksen EU:n sallimaan maksimiin sekä tänä että ensi vuonna. Se tarkoittaa yhteensä 20 miljoonaa euroa lisää maatiloille. Maksamme EU:n kriisitukea 8,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuus, jolla maataloutta tuemme, on kuitenkin moninkertainen. Kolmannessa lisätalousarviossa tuomme kriisituen kansallisen täydennyksen, 17,5 miljoonaa euroa, ja kuten budjettiriihen yhteydessä sanoin, erityisesti viljasektorin tilannetta ajatellen teemme luonnonhaittakorvaukseen merkittävän korotuksen, yhteensä 65 miljoonaa euroa, joka maksetaan kahdessa erässä ensi vuonna. Siitä 10 miljoonaa maksetaan vuoden 2026 perusteella jo toukokuussa. Se kohdentuu nyt aiempaa paremmin nimenomaan ruoantuotantoon, sillä komissio on hyväksynyt rehunurmen luonnonhaittakorvaukselle asetettavan ylläpitovelvoitteen, jolla puututaan niin sanottuun hömppäheinäongelmaan. Se tarkoittaa sitä, ettei pelkkä niittely riitä. Sikataloudelle on valmistelussa oma tukensa, noin kymmenisen miljoonaa euroa. Lisäksi myönnämme korvauskelpoisuuksia koko maahan noin 20 miljoonalla eurolla. Kun kaikki nämä toimet summaa yhteen, niin siitähän noin 140 miljoonaa euroa näyttäisi kertyvän. [Antti Kurvisen välihuuto] Lisäksi parannamme maatilojen maksuvalmiutta maksamalla ennakkomaksuja [Hälinää — Puhemies koputtaa] normaalia aikaisemmin yli 240 miljoonaa euroa. Pyysin huhtikuussa komissaarilta juridista poikkeusta, jonka komissio päätti toteuttaa. Samoin budjettiriihessä linjasimme, että huolehdimme afrikkalaisen sikaruton torjunnan akuuteista kustannuksista ja arvioimme vaikutuksia elinkeinoihin ja aluetaloudelle. ASF-tilanteen kannalta on aivan ensisijaista, että akuutit toimet keskittyvät määrätietoisesti epidemian varsinaiseen rajoittamiseen ja lopulta hävittämiseen Suomesta. [Mikko Savola: Aika paljon vielä tehtävää!] Arvoisa puhemies! Kriisitukia tärkeämpiä ovat pitkän aikavälin toimet ja markkinoiden toimivuus. Kuten MTK:n puheenjohtaja Hemmilä hyvin otsikoi: ”Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa”. Viime hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä kokosi toimet, joita maatalouden kannattavuus edellyttää. Tämän hallituskauden aikana ne on toteutettu: Elintarvikemarkkinalaissa on vahvistettu sopimusosapuolten välistä tasapainoa ja lisätty sopimusten läpinäkyvyyttä. Elintarvikemarkkinavaltuutetun resursseja on lisätty, ja tiedonsaantioikeudet ovat nyt kilpailulain muutoksella valtuutetun mukaan riittävät. Olemme tehneet aktiivista vaikuttamistyötä myös EU-tasolla epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi, ja komissio on luvannut direktiivin uudistuksen alkuvuodesta 2027. Tämä on juuri sitä rakenteellista muutosta, jota välikysymyksessä peräänkuulutetaan. Hankintalain uudistuksessa suomalaisten ruoantuottajien aseman vahvistamiseksi lisätty huoltovarmuuskriteeri edellyttää sen käyttöönottoa julkisissa hankinnoissa, ja vastuu on jokaisella päättäjällä kunta- ja hyvinvointialuetasolla. [Anne Kalmarin välihuuto] Kustannuskriisien juurisyihin on myös syytä puuttua pitkäjänteisesti. Olemme luoneet vuoteen 2040 asti ruokastrategian, jota käsitellään parhaillaan selontekona eduskunnassa. Sen tarkoitus on rakentaa ruokajärjestelmästämme kestävä ja kannattava. Se on yksi keskeisimmistä hallitusohjelman kokonaisuuksista ja varsin uudenlainen toimintatapa aiempien hallituskausien strategiatyöhön nähden. Työn jatkumista suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti yli hallituskausien varmistaa uusi ruokaneuvosto. Elintarvikeviennin strateginen koordinaatio on järjestetty uudelleen ja luotu yrityslähtöinen ruokaviennin kasvualusta. Viennin eteen tehdyt lukuisat toimet alkavat näkyä: ruokaviennin määrä on hallituskauden aikana kasvanut 18 prosenttia ja viennin arvo 7 prosenttia. On vahvistettu markkinaseurantaa, tuettu tuottajaorganisaatioiden perustamista, uudistettu tasausvaraus. Tekeillä on ravinteiden kierrätyksen ja lannoitehuoltovarmuuden tiekartta, ja teillä on eduskunnassa käsiteltävänä salmonellarahasto. Selvitämme puhtaan kotimaisen ammoniakin tuotantoa, ja vahvistamme kierrätysravinteiden ja biokaasun edistämistä kohdentaen ravinnekiertotuelle 5 miljoonaa euroa ja ravinteiden kierrätyksen investoinneille puoli miljoonaa euroa vuosittain. Kadmium-rajan määräaikainen muutos Ruotsin tasolle tuo sekin toivottua kilpailua lannoitemarkkinaan. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle ollaan myöntämässä tukea kasvinsuojeluaineiden lupajärjestelmän ruuhkan helpottamiseksi. Norminpurkua on tehty koko kausi niin kansallisesti kuin EU-tason yksinkertaistuksilla. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon eduskuntakäsittely on käynnissä. Selonteko määrittää pitkän ajan maaseutuvision, poikkihallinnolliset tavoitteet ja suositukset maaseudun elinvoiman uudistamiseksi. Toimivat tietoliikenneyhteydet, liikenneverkot, yksityistiet, saaristoliikenne sekä kohtuullisesti saavutettavat perus- ja välttämättömyyspalvelut ovat maaseudun elinvoiman ja maamme kokonaisturvallisuuden keskeisiä edellytyksiä. Tärkeitä alueellisen ja paikallisen maaseudun kehittämisen toimia tehdään kymmenen elinvoimakeskuksen ja kymmenien Leader-ryhmien toteutuksella. Näitä toimia ovat esimerkiksi maatilojen ja muiden yritysten kehittäminen, laajakaistayhteydet, turvallisuus ja varautuminen, ympäristö- ja vesihuoltoinvestoinnit sekä kylien ja osallisuuden vahvistaminen. Kyse on alueelliseen elinvoimaisuuteen ja kokonaisturvallisuuteen oleellisesti liittyvistä toimenpiteistä ja rahoituskohteista, joihin paikalliset yritysten ja yhteisöjen vastinrahoitus ja talkootyö tuovat satojen miljoonien eurojen lisän. Hallitus on omalta osaltaan huolehtinut muun muassa kyläkauppatuen uudesta mallista ja resursoinut lasten ja nuorten 4H-työtä ja kylävaratoimintaa. Maaseudulla asuvan näkökulmasta ei ole ollut merkityksetöntä, että nyt suden ja karhun kannanhoidollinen metsästys ja valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys on mahdollistettu. [Pertti Hemmilä: Sekin vielä!] Arvoisa puhemies! Neuvottelutilanne EU:n tulevasta rahoituskehyksestä tiivistyy kohti ratkaisuaan. Pidämme vahvasti kiinni siitä, että maataloudelle kohdistuva EU-rahoitus antaa vakaan ja ennakoitavan pohjan tulevien vuosien ruoantuotannolle ja sen kehittämiselle. Hallitukselle viljelijälle menevä raha on ollut prioriteetti, ja siksi iso onnistuminen neuvotteluissa on se, että maataloudelle on oma korvamerkitty osuutensa. Neuvotteluissa puolustamme suomalaista viljelijää. Kaikkia puolueita ja sidosryhmiä tarvitaan nyt mukaan tukemaan viljelijää, aktiivisesti toimeenpanemaan ruokastrategiaa ja rakentamaan yhdessä suomalaisen maatalouden ja maaseudun tulevaisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Muutama huomio tästä tuloverolain muutoksesta, joka tässä on käsittelyssä. Ensin tästä liikunta- ja kulttuuriedusta. Sehän on sinänsä työhyvinvointiin liittyvä tärkeä etu, ja nyt kun hallitus esittää sen korottamista 400:sta 540 euroon yleisen hintatason muutosten mukaisesti, niin tämä on tietysti sinänsä erittäin kannatettava muutos työntekijöiden kannalta. Mutta sitten tähän, miten tätä laajennetaan sisällöllisesti. Kun hallitus on tässä tehnyt nyt tämmöisen pistemäisen laajennuksen näihin henkilön fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, niin tässä olisin ajatellut, että olisi ollut perusteltua harkita sen laajentamista sitten laajemmin, kun kerran siihen ryhdyttiin. Nostan nyt yksittäisinä asioina esimerkiksi saunakulttuurin tai kirjallisuuden, jotka myös olisi hyvin voitu tässä kohtaa sisällyttää tämän liikunta- ja kulttuuriedun piiriin. Mutta ennen kaikkea olisi voinut sitä laajemminkin katsoa. Mutta toki tällaisenaankin muutokset ovat nyt ihan ok. No, sitten toisena tämä matkakuluvähennyksen omavastuu, jota tässä nyt esitetään laskettavaksi väliaikaisesti kuluvana vuonna 800 euroon. Sinänsä tässä korkeiden elinkustannusten kanssa — kun on kotitalouksia, jotka niiden kanssa kamppailevat — se on perusteltua. Mutta sitten haluan kuitenkin tässä keskustelussa nostaa esiin sen, että nimenomaan polttoaineiden käyttöön kohdistuvat tukitoimet sinänsä hidastavat osaltaan tätä liikenteen sähköistymistä ja ovat siten ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa. Tässä esitetyssä muodossa tämä on siis kyllä hyväksyttävä, mutta tätä koko matkakuluvähennystä tulisi kehittää nykyistä paremmin vastaamaan Suomen ilmastotavoitteita ja myös alueellisia eroja, ja samalla tulisi vauhdittaa liikenteen sähköistymistä. Vihreät ovat esittäneet esimerkiksi energiaomavaraisuuslainoja sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantamista koko Suomessa. Ollaan myös esitetty, että tulisi kehittää tämmöistä energiaraha- tai hiiliosinkojärjestelmää tukemaan suoraan esimerkiksi niitä pienituloisia kotitalouksia, joille oman auton käyttö on välttämätöntä eikä sähköautoon vaihtaminen ole mahdollista. Eli tätä matkakuluvähennystä tulisi kehittää niin, että se ohjaa ilmaston ja luonnon kannalta kestävämpien liikkumismuotojen suuntaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tosiaankin merkittävin muutos on tämä uuden U-ajoneuvoluokan käyttöönotto liikkuville työkoneille. Jatkossa esimerkiksi nämä EU-tyyppihyväksytyt liikkuvat työkoneet voidaan hyväksyä yhdellä hyväksynnällä koko EU:n markkinoille. Näiden liikkuvien työkoneiden osalta Suomellahan on erittäin merkittävä asema, sillä Suomessa valmistetaan noin seitsemän prosenttia näistä EU:n liikkuvista työkoneista. Arviolta noin 20 suomalaisyritystä voisi hyödyntää uutta EU-tyyppihyväksyntää. Tämän EU-hyväksynnän arvioidaan helpottavan vientiä ja vähentävän hallinnollisia kustannuksia, mikä kuulostaa aivan mainiolta. Liikkuvien työkoneiden toimiala muodostaakin yli kymmenen prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Tosiaan tämän katsastuksen valvontamaksun, minkä ministeri mainitsi, korottamisen arvioidaan lisäävän valtion tuloja noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Yksittäiselle autoilijalle tämä vaikutushan on hyvin pieni, koska korotus on vain noin 40 senttiä katsastusta kohden, ja katsastusten hinnat liikkuvat yleensä siinä 50 ja 80 euron välillä. Liikenneturvallisuuden kannalta vaikutukset ovat pääosin myönteisiä, ja juuri näiden ETBS-jarrujen sääntelyllä pyritään varmistamaan turvallinen käyttöönotto uuden teknologian yleistyessä. Kuljettajia avustavia järjestelmiä koskevilla säännöksillä puolestaan pyritään ehkäisemään kuljettajien yliluottamusta teknologiaan ja säilyttämään vastuut selkeinä. Tässä kohti on pakko julkisesti myöntää, että on tullut välillä luotettua noihin nykymodernien autojen järjestelmiin niin, että läheltä piti ‑tilanne on ollut, ja sen jälkeen muistaa, että eivät ne ole erehtymättömiä. Arvoisa puhemies! Lausuntopalautteesta nousee kuitenkin myös kritiikkiä, erityisesti maatalouden, kuljetusalan ja haja-asutusalueiden toimintaedellytysten näkökulmasta. Lausuntokierroksella MTK nosti esiin huoltovarmuuden, maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn sekä Suomen pakkaskeleille sopimattomien AdBlue-järjestelmien käytännön ongelmat. Niitä ei ole tässä esityksessä kuitenkaan otettu riittävällä tavalla huomioon. MTK totesi lausunnossaan, että EU-sääntelyn täytäntöönpano on sinänsä välttämätöntä mutta esityksessä tulisi arvioida erikseen vaikutukset maa- ja metsätaloudelle sekä huomioida huoltovarmuus- ja elintarvikeketjun kilpailukyky, toki kaikki muutkin kuljetukset. MTK korosti maatalouden ja metsätalouden konekaluston olevan kriittinen osa huoltovarmuutta, joten sääntelyä ei tulisi tarkastella pelkästään päästöjen näkökulmasta. Lisäksi MTK nosti esiin käytännön ongelmat AdBlue-järjestelmissä. Tämä AdBluehan on dieselajoneuvojen SCR-päästöjenpuhdistusjärjestelmässä käytettävä reagenssi, jonka toimintahäiriöt voivat estää ajoneuvon käytön tai vaikeuttaa sen käyttöä. Tästä on paljon kokemuksia niin ammattiliikenteessä kuin yksityisautoilijoilla. MTK katsoo, että sääntelyssä pitäisi huomioida käyttövarmuus tilanteissa, joissa kaluston toiminta on välttämätöntä esimerkiksi maataloustöiden, puunkorjuun tai muiden huoltovarmuuden kannalta kriittisten tehtävien suorittamiseksi, ja kuljetusala tähän mukaan lukien. Tästä huolimatta tätä esitystä ei ole näiltä osin muutettu. Perusteluna todettiin, että valmistelussa ei ollut tunnistettu esityksen sisältämistä kansallisista muutoksista erityisiä vaikutuksia maa- ja metsätalouteen, huoltovarmuuteen tai elintarvikeketjuun. Tätä voidaan pitää jonkinlaisena virhearviona, ja onkin hieman hämmentävää, miten helposti nämä EU-vaatimukset nyt hyväksytään sellaisinaan Suomeen, vaikka niistä on selvää haittaa. Ympäristö- ja päästösääntelyn käytännön vaikutukset maaseudun elinkeinoihin, huoltovarmuuteen ja maatalouden kilpailukykyyn jäävät vähälle huomiolle samaan aikaan kun varsinaisten lakimuutosten kerrotaan olevan pääosin teknisiä ja EU-lainsäädännön toimeenpanoon liittyviä, vaikka ne eivät kaikilta osin sitä ole. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys ajoneuvolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ja liikkuvien työkoneiden puiteasetuksen ja Euro 7 ‑asetuksen täydentäminen sekä eräät kansalliset muutokset. Esityksessä siis täydennetään kahta EU-asetusta, jotka liittyvät ajoneuvojen hyväksyntään, markkinavalvontaan ja ympäristövaatimuksiin. Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräitä kansallisia muutoksia ajoneuvolainsäädäntöön. Ensimmäinen kokonaisuus koskee EU:n liikkuvien työkoneiden puiteasetusta. Kyseisellä EU-asetuksella luodaan koko EU:n alueelle yhtenäinen hyväksyntä- ja markkinavalvontajärjestelmä esimerkiksi kaivinkoneille, pyöräkuormaajille ja muille tieliikenteessä käytettäville liikkuville työkoneille. Tällä hallituksen esityksellä säädetään Liikenne- ja viestintävirasto toimivaltaiseksi hyväksyntä- ja markkinavalvontaviranomaiseksi Suomessa sekä täydennetään muun muassa asetuksen edellyttämää seuraamussääntelyä kansallisesti EU-asetuksen edellyttämällä tavalla. Toinen kokonaisuus koskee EU:n Euro 7 ‑asetusta. Esityksellä päivitetään ajoneuvolain seuraamussääntely vastaamaan Euro 7 ‑asetuksen uusia velvoitteita sekä täsmennetään auto- ja ajoneuvoverolainsäädännön viittauksia. Muutokset ovat pääosin teknisiä ja liittyvät Euro 7 ‑asetuksen täytäntöönpanoon. Kolmas kokonaisuus sisältää kansallisia muutoksia. Muutokset ovat pieniä mutta tärkeitä valtion tuottavuusohjelmaa tukevia muutoksia ja muutoksia liittyen ajoneuvoteknologian kehittymiseen: Raskaiden ajoneuvojen paperisen rekisteröintitodistuksen ensimmäisen osan automaattisesta tulostamisesta luovuttaisiin rekisteröintitapahtuman yhteydessä. Tavoitteena on vähentää Traficomin kustannuksia ja tukea digitaalisten palvelujen käyttöä. Todistuksen ykkösosan saa jatkossa automaattisesti katsastuksen yhteydessä, eikä siihen tule muutoksia. Oikeushenkilöille säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa ajoneuvojen käyttövastaava liikenneasioiden rekisteriin. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voitaisiin määrätä 70 euron liikennevirhemaksu. Muutoksilla pyritään parantamaan käyttövastaavatietojen kattavuutta rekisterissä ja näin tehostamaan poliisin toimintaa erityisesti automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä. Lisäksi katsastuksen valvontamaksua korotettaisiin, jotta maksu vastaisi paremmin valvonnasta aiheutuvia kustannuksia. Esityksessä huomioidaan myös ajoneuvoteknologian kehitys. Raskaiden ajoneuvojen uusien sähkötoimisten ETBS-jarrujärjestelmien korjauksille säädettäisiin lupavaatimus vastaavasti kuin nykyisin paineilmajarruille. Lisäksi tieliikennelakiin lisättäisiin erittäin kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä koskevaa sääntelyä, jolla selvennetään kuljettajan vastuuta järjestelmiä käytettäessä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että vanhaa lainsäädäntöä uudistetaan, jopa 30 vuotta vanhaa. Tämähän koskee nyt Suomen lipun alla olevien lippuvaltiolaivojen tarkastuksia, mutta siinä on hyvä ja tärkeää, että siinä on laajennettu säädöksellä myös näitä ympäristömerenkulun tarkistuksia ja muuta. Suomalainen merenkulku ja tietysti tämä turvallisuustilanne ovat aika haastavia, ja sen takia kaikki, mitä tuolla merenkulussa pystytään lainsäädännöllä meriturvallisuuden osalta lisäämään, on tärkeää. Minusta tässä on hyvin valmisteltua lainsäädäntöä, ja tuossa valiokunnan kuuleminen oli hyvin yksimielinen siitä. Lisäksi myös sitten seuraamuksista määrätään, eli LVM:llähän on mahdollisuus puuttua. Se on olennaista meriliikenteessä, koska tiedetään tällä hetkellä, minkälaista liikennettä ja mitä siellä merellä liikkuu. Hyvää lainsäädäntövalmistelua.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen ytimessä on turvallisuus. Sillä ehdotetaan uudistettavaksi lähes 30 vuotta vanhaa alusturvallisuuden valvontaa koskevaa sääntelyä vastaamaan nykyistä toimintaympäristöä sekä toimeenpannaan EU-päivitetyt lippuvaltio- ja satamavaltiotarkastuksia koskevat velvoitteet. Tavoitteena on varmistaa, että Suomen lipun alla liikennöivät alukset sekä Suomen satamiin saapuvat ulkomaiset alukset täyttävät turvallisuus- ja ympäristövaatimukset sekä miehistön työolosuhteita koskevat vaatimukset. Tämä on oikein ja tarpeellista. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on kokonaisturvallisuutemme kannalta merkittävä. Jatkossa alusten kuntoa valvottaisiin järjestelmällisemmin ja viranomaisilla olisi aiempaa paremmat mahdollisuudet havaita puutteita jo ennen kuin ne johtavat onnettomuuksiin, henkilövahinkoihin tai ympäristötuhoihin. Jatkossa tarkastuksia voitaisiin kohdentaa riskiperusteisesti sinne, missä turvallisuusuhat ovat suurimmat, koska tällä esityksellä lakiin lisättäisiin mahdollisuus tehdä alusturvallisuustarkastuksia esimerkiksi onnettomuuden, vaaratilanteiden tai muun perustellun syyn vuoksi. Juuri siksi tämä esitys vahvistaa Suomen meriturvallisuutta. Se parantaa viranomaisten kykyä reagoida nopeasti tilanteisiin, joissa turvallisuus tai ympäristö on vaarassa. Se lisää mahdollisuuksia puuttua turvallisuusriskeihin jo ennen kuin pahin tapahtuu. Tämä on järkevää ennakointia ja tehokasta viranomaistoimintaa. Arvoisa puhemies! Merenkulku on Suomelle elintärkeää. Valtaosa viennistämme ja tuonnistamme kulkee meriteitse. Siksi turvallinen ja saavutettava meriliikenne ei ole vain liikennepolitiikkaa, vaan se koskettaa myös huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta. Tämä laki on hyvä alku sille, että meriyhteytemme ja Itämeren vakaus otetaan vakavasti. Samalla se kuitenkin kannustaa meitä myös selvittämään kaikki muutkin merenkulun turvallisuutta vahvistavat toimenpiteet. Esimerkiksi jäänmurtajien saavutettavuutta meidän tulisi viimein arvioida tämän saman tilannekuvan pohjalta. Jäänmurtajat tulisi turvallisuussyistä hajauttaa pohjoisen satamiin pian. Kysynkin ministeri Ranteelta: miten tämä hajauttamisasia etenee? Hyvä ja vahva turvallisuuskulttuuri syntyy siitä, että turvallisuuden kokonaiskuvaa arvioidaan, sääntöjä päivitetään sekä valvontaan ja mahdollisiin laiminlyönteihin puututaan ajoissa. Sen takia kokonaisuutena katsottuna tämä esitys vahvistaa meriturvallisuutta, ehkäisee ympäristövahinkoja, tukee huoltovarmuutta ja parantaa Suomen kykyä valvoa omaa laivastoaan kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Siksi se on ajankohtainen ja tärkeä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi alusturvallisuuden valvonnasta annettu laki, jolla kumottaisiin voimassa oleva laki. Esityksellä parannetaan alusturvallisuuden valvontaa koskevaa lainsäädäntöä ja siten turvallisuutta. Uudistetulla alusturvallisuuden valvontaa koskevalla lailla ajantasaistetaan jo 30 vuotta vanhaa lakia ja tehdään siihen lakia selkeyttäviä rakenteellisia muutoksia. Lain ajantasaistaminen mahdollistaa perustuslakiin ja hallinnon yleissääntelyyn tehtyjen muutosten huomioimisen sekä merenkulun EU- ja kansainväliseen sääntelyyn tehdyt muutokset. Ehdotetussa laissa säädettäisiin ensinnäkin Suomen lipun alla purjehtivien alusten lippuvaltiotarkastuksista, toiseksi roll-on/roll-off-matkustaja-alusten ja suurnopeusmatkustaja-alusten tarkastuksista, kolmanneksi ulkomaisten alusten satamavaltiotarkastuksista ja neljänneksi muista alusturvallisuustarkastuksista. Ehdotetussa laissa säädettäisiin uutena asiana lippuvaltiotarkastuksista, joita koskevaa sääntelyä ei voimassa olevassa laissa ole. Tässä yhteydessä pantaisiin täytäntöön päivitetty lippuvaltiota koskeva direktiivi. Ro-ro-matkustaja-alusten ja suurnopeusmatkustaja-alusten tarkastuksia koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin vastaamaan kattavammin tarkastusdirektiivin vaatimuksia. Satamavaltiotarkastuksia koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin sekä pantaisiin täytäntöön päivitetty satamavaltiotarkastuksia koskeva direktiivi. Lisäksi laki sisältäisi uutena kokonaisuutena muut alusturvallisuustarkastukset. Tämä sisältäisi kotimaanliikenteessä olevien alusten alusturvallisuustarkastukset sekä merenkulun ympäristönsuojeluun liittyvät alusturvallisuustarkastukset. Muut alusturvallisuustarkastukset sisältäisivät myös säännöksiä, jotka mahdollistaisivat valvontaviranomaiselle tapauskohtaisesti alusturvallisuustarkastuksen esimerkiksi onnettomuuden, vaaratilanteen tai muun perustellun syyn johdosta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi seuraamuksista voimassa olevaa lakia täsmällisemmin. Liikenne- ja viestintävirastolla olisi mahdollisuus puuttua virheelliseen toimintaan uutena keinona hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisellä. Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta ehdotetaan säädettäväksi sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa. Lakiesityksen turvallisuusvaikutukset ovat kokonaisuudessaan myönteisiä. Hallituksen esityksestä seuraa vähäisiä lisätehtäviä viranomaisille, pääasiassa Liikenne- ja viestintävirastolle. Viranomaiset hoitaisivat lisätehtävät nykyisillä resursseillaan, joten esityksellä ei ole vaikutuksia valtiontalouteen.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Näytä lisää (954)