Lohi Markus
13 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelua kuunnellessa hieman hämmentää se, että kun pääministeri ja hallituspuolue toteavat, että Garden-hanketta, sen investointipäätöstä, on hoidettu asianmukaisesti, taitavasti ja oikein koko rahoitusprosessin ajan, niin miksi eduskunta on nyt kutsuttu koolle poikkeuksellisesti kesken kesätauon. Yleensä sille on nimittäin painavat perusteet. Miksi hallitus on päättänyt antaa tiedonannon asiasta, jos kaikki on mennyt oikein, asiallisesti ja oikeudenmukaisesti? Jokainenhan tietää, että ei hallitus anna tämmöistä tiedonantoa, jos ei ole jotakin ongelmaa tai erityistä tarvetta keskeyttää valtiopäivät. Eli minusta tässä on ristiriita, mitä kyllä puolustaa se, kun edustaja Kaikkonen täällä esitti kysymyksiä, jotka vaativat vielä vastauksia. On todella valitettavaa, että tämä prosessi on kyllä heikentänyt luottamusta poliittiseen päätöksentekoon. Ja kun tämä Garden-investointi, jonka hallitus päätti nyt perua, oli yksi kärkihankkeista investointiriihessä, niin herää kysymys, ovatko kaikki muutkin investointihankkeet tai kasvuhankkeet [Puhemies koputtaa] yhtä vahvalla pohjalla. Ne kannattaa tarkistaa.
Arvoisa puhemies! Hetki sitten esittelin valtiovarainvaliokunnan mietinnön tuolta toiselta puhujakorokkeelta ja nyt ajattelin kertoa, mitä mieltä keskusta tästä hallituksen esityksestä on. Edustaja Heinonen täällä edellä kertoi, että meillä on hyviä uutisia Suomen taloudesta, siis kansantaloudesta. Tämä pitää paikkansa, ja me toivomme, että ne vahvistuvat, kun tämä vuosi etenee. Iloitsemme kaikki siitä, jos Suomen talous saadaan voimakkaampaan kasvuun kuin millaista se viime vuosina on ollut. Se hyödyttää kyllä kaikkia. Valitettavasti työllisyystilannetta se parantaa vasta kovalla viiveellä. Mutta, arvoisa puhemies, tässä hallituksen esityksessä, jota me nyt käsittelemme, ei ole kysymys Suomen kansantaloudesta tai viennistä. Tässä on kysymys julkisesta taloudesta, siis valtiontaloudesta, siitä, mihin valtio käyttää rahat, ja tällä hetkellä juuri siitä, mitä hallitus tuo eduskuntaan lisätalousarviona kesken vuoden. Tästä julkisesta taloudesta eli valtiontaloudesta meillä ei valitettavasti ole mitään myönteisiä uutisia, vaan tämäkin hallituksen esitys on esitys, jossa julkinen talous velkaantuu entistä voimakkaammin ja entistä nopeammin. On siis kaksi eri asiaa: Suomen talous, jossa on myönteisiä merkkejä, ja sitten on tämä julkinen talous, jossa on vain huonoja uutisia, valitettavasti. Kenen tehtävä on huolehtia julkisesta taloudesta? Onko se opposition tehtävä? Ei. Onko tavallisten suomalaisten kansalaisten tehtävä huolehtia, että julkinen talous saadaan kuntoon? Ei ole. Heidän tehtävänsä on rakentaa onnellista elämää Suomessa, ja me toivomme, että kaikille se olisi mahdollista. Onko suomalaisten yritysten tehtävä huolehtia siitä, että julkinen talous laitetaan kuntoon? Ei ole. Yritysten tehtävä on luoda tänne kannattavaa liiketoimintaa — kasvaa, investoida ja menestyä — ja silloin me kaikki hyödymme siitä. Kenen tehtävä se sitten on? Kulloinkin istuvan hallituksen tehtävä on huolehtia, että julkisen talouden kehitys on myönteistä ja se menisi oikeaan suuntaan ja velkaantuminen ei kiihtyisi vaan mieluummin hidastuisi. Mitä tekee tämä hallitus? Se tuo tänne esityksen, jossa velkaantuminen kiihtyy, ei siis hillitse velkaantumista. Ja missä tilanteessa? Tilanteessa, jossa Suomi on joutunut tarkkailuluokalle, ja silloin kun ollaan tarkkailuluokalla, se tarkoittaa, että ollaan käyttäydytty sopimattomasti talouden suhteen. Silloin jos ollaan tarkkailuluokalla, niin kannattaisi lopettaa tämmöinen ja alkaa käyttäytymään kiltisti eli toimimaan taloudessa viisaasti ja toimimaan niitten sääntöjen mukaisesti, joita on tarkkailuluokallekin annettu. [Tuomas Kettunen: Edustaja Heinonen, kuunnelkaa!] No, mitä valtiovarainministeriö toteaa nytten tässäkin yhteydessä? ”Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin tämänhetkisten arvioiden perusteella nettomenopolulla pysyminen tarkoittaisi tämänhetkisten tietojen valossa noin 600 miljoonan euron lisäsopeutuksen tarvetta vuodelle 27.” Vuodelle 2028 korjausliikkeen tarve on peräti 2,7 miljardia euroa. [Pia Viitasen välihuuto] Toimiiko hallitus näin? Ei. Se toi tänne julkisen talouden suunnitelman, jossa ei ole minkäänlaisia velkaantumisen hillitsemisiä, ei minkäänlaisia sääntöjen noudattamisia. Me ymmärrämme, että puolustusmenojen kasvu on kovaa. Tässäkin lisätalousarvioesityksessä esitetään tilausvaltuuksia tuleville vuosille yli miljardilla, mutta ne maksetaan ensi vaalikaudella. Samalla kun hallitus velkaantuu ennätystahtia, se kirjoittaa tulevalle hallitukselle ennätyssuuren laskun, nuolee postimerkin ja laittaa postiin sen laskun [Timo Heinonen: Pitäisikö jättää tilaamatta?] ja sitten haukkuu edellisen hallituksen siihen perään vielä, että kun te ette huolehtineet taloudesta, ja itse velkaantuu ennätystahtia. Nyt pitäisi lähteä hoitamaan taloutta viisaasti ja toimia terveen talouden periaatteiden mukaisesti. Totta kai puolustus on tärkeää. Me olemme kaikki sitoutuneet tähän Nato-polkuun — tai ei nyt ihan kaikki mutta lähes kaikki täällä eduskunnassa — mutta silloin, jos joudutaan sinne satsaamaan, on pakko lähteä priorisoimaan menoja ja katsottava, mistä voidaan vähentää niitä menoja. Tai onko järkevää tehdä, niin kuin hallitus esittää, yhteisöveron alennus, yli 830 miljoonaa tappiota valtiontaloudelle, ja hallitus omassa esityksessään toteaa, että edes pitkällä tähtäimellä se ei ole kasvutoimi, se ei maksa edes 50-prosenttisesti itseään takaisin? Eihän tämmöisiä pitäisi tehdä tässä tilanteessa, eli laitetaan verot valtion maksettavaksi. Ei mitään järkeä, arvoisa puhemies. Sen takia keskusta esittää vastalauseessaan lausumaehdotusta, jossa edellytetään, että viimeistään syksyn 2026 budjettiriihessä hallituksen on tuotava eduskuntaan esitykset uusista lisäsopeutustoimista vuosille 26 ja 27. [Puhemies koputtaa] Esitänkin, että käsittelyn pohjaksi otetaan keskustan vastalauseen mukainen esitys. Teen siis sen mukaisen muutosesityksen.
Arvoisa puhemies! Esittelen valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien hallituksen esitystä eduskunnalle vuoden 2026 toiseksi lisätalousarvioksi. Valiokunta toteaa yleisperusteluissaan, että vuoden 2026 toisessa lisätalousarvioesityksessä varsinaisten tulojen arviota korotetaan 131 miljoonaa euroa ja määrärahoja lisätään 430 miljoonalla eurolla. Valiokunta nostaa esiin merkittävimpiä muutosesityksiä seuraavasti: Tuloarviosta toteamme, että arvonlisäveron kertymää esitetään nostettavaksi 122 miljoonalla eurolla. Sekalaisten tulojen arvioidaan nousevan nettomääräisesti 113 miljoonalla eurolla, mihin sisältyy muun muassa päästöoikeuksien huutokauppatuloarvion alentaminen sekä korotuksia arvioituihin EU:lta saataviin tuloihin. Osinkotuloja ja omaisuuden myyntituloja esitetään alennettavaksi yhteensä 72 miljoonalla eurolla. Arviota osinkotuloista alennetaan, mutta toisaalta Fingrid Oyj:n osakemyynnit lisäävät tuloja 62 miljoonalla eurolla. Lisäksi Suomen Pankin tuloutus ja Senaatti-kiinteistöjen tuloutus poistetaan vuodelta 2026, mikä alentaa tuloja yhteensä 41,4 miljoonalla eurolla. Metsähallituksen tuloutusta korotetaan 10 miljoonalla eurolla. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy hallituksen kevään kehysriihessä linjaamia työllisyystoimia. Nuorten rekrytointitukeen esitetään 20 miljoonan euron määrärahaa, mikä riittäisi noin 3 300 työttömän nuoren työllistämiseen. Nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteihin kohdennetaan 15 miljoonaa euroa ja lisäksi 20 miljoonaa euroa kohdennetaan pitkäaikaistyöttömien osaamissetelistä aiheutuviin kustannuksiin. Valtionhallinnon kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden lisärekrytointiin esitetään 4 miljoonan euron määrärahaa. Edelleen kehysriihen linjauksen mukaisesti energiatehokkuutta parantavan korjausrakentamisen avustuksiin ja niiden hallinnointiin osoitetaan 25 miljoonaa euroa. Määrärahalisäys liittyy kaikkiaan 110 miljoonan euron määräaikaiseen kokonaisuuteen, jolla tavoitellaan suunnitteilla olevien remonttien nopeuttamista sekä uusia korjaushankkeita. Droonintorjuntakyvyn vahvistamiseen esitetään noin 50:tä miljoonaa euroa sisäministeriön hallinnonalalle, ja kokonaisuutta käsitellään momentin 26.20.70 yhteydessä. Lisäksi hallitus täydensi esitystään maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden 10 miljoonan euron tilapäisellä valmisteveron lisäpalautuksella. Hallitus esittää puolustusministeriön hallinnonalalle tilausvaltuuden enimmäismäärään lisäystä 1 miljardi 57 miljoonaa euroa materiaalihankintoihin, jotka ajoittuvat vuosille 2026—2028. Ukrainaan toimitettuun 31. tukipakettiin sisältyneen puolustusmateriaalin korvaaviin hankintoihin tarkoitettua Ukrainan tukemisen tilausvaltuutta esitetään korotettavan 96,8 miljoonalla eurolla. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy myös useita liikennehankevaltuuksia, joita tarkastellaan erikseen kyseisellä momentilla. Vuoden 2026 toinen lisätalousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 299 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 nettolainanotoksi arvioidaan noin 11,1 miljardia euroa. Jos lakkautetun Valtion asuntorahaston jäljellä olevan kassan tulouttaminen valtion budjettiin jätetään huomioimatta, on alijäämä 13,4 miljardia euroa. Budjetoidun valtionvelan määrän arvioidaan olevan noin 201 miljardia euroa vuoden 2026 lopussa, mikä on 69,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kun huomioidaan kehysmenojen lisäys ja kehyksen rakennemuutokset, jää kuluvan vuoden jakamattomaksi varaukseksi 39 miljoonaa euroa. Yhteenvetona valiokunta toteaa mietinnössään, että hallituksen esityksessä ehdotetaan määrärahoihin 430 124 000 euron lisäystä, tuloarvioihin 131 486 000 euron lisäystä ja nettolainanottoon ja velanhallintaan noin 298 miljoonan euron lisäystä. Ehdotettujen muutosten jälkeen olisivat kuluvan vuoden budjetoidut tuloarviot ja määrärahat varsinainen talousarvio ja lisätalousarviot huomioon ottaen 91 697 867 000 euroa. Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy hallituksen esitykseen 102/2026 ja sitä täydentävään hallituksen esitykseen 112/2026 sisältyvän ehdotuksen vuoden 2026 toiseksi lisätalousarvioksi edellä todetuin muutoksin, että eduskunta hylkää lisätalousarvioaloitteet 1—8 ja että eduskunta päättää, että vuoden 2026 toista lisätalousarviota sovelletaan 1.7.2026 alkaen. Arvoisa puhemies! Tähän mietintöön on jätetty neljä vastalausetta, jotka esitellään täällä keskustelun aikana erikseen.
Arvoisa puhemies! Esittelen nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien valtioneuvoston selontekoa liiallisen alijäämän korjaamisesta. Euroopan unionin neuvosto päätti 20. tammikuuta 2026 liiallisen alijäämän olemassaolosta Suomessa ja antoi samalla suosituksen sen korjaamiseksi. Suosituksen sisältämä korjaava nettomenopolku koskee vuosia 2026—2028. Julkisen talouden hoitamisesta annetun lain 6 §:n 3 momentin mukaan valtioneuvoston tulee ryhtyä Suomelle annettujen EDP-suositusten mukaisiin tai niitä julkistaloudellisilta vaikutuksiltaan vastaaviin toimenpiteisiin suositusten mukaisessa määräajassa sekä antaa asiasta eduskunnalle selonteko. Selonteon tulee sisältää selostus tarvittavista lainsäädäntö- ja muista toimenpiteistä. Hallitus antoi käsittelyssä olevan selonteon eduskunnalle 21.5.2026 edellä todetun lain 6 §:n korjausmekanismin niin sanottua toista vaihetta koskevan säännöksen mukaisesti. Valtiovarainministeriön kevään 2026 ennusteen mukaan julkisen talouden alijäämä pieneni 3,4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2025. Alijäämän arvioidaan kasvavan 4,6 prosenttiin tänä vuonna ja pysyvän noin 4,5 prosentissa suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosina 27—30. Julkisen velan kasvun suhteessa bruttokansantuotteeseen arvioidaan jatkuvan, ja julkisyhteisöjen velkasuhteen ennustetaan nousevan lähes 100 prosenttiin vuoden 2030 lopussa. Neuvoston Suomelle antaman EDP-suosituksen mukaan nettomenojen vuotuinen kasvu ei saa ylittää 1,3:a prosenttia vuonna 26, 1,5:tä prosenttia vuonna 27 ja 1,8:aa prosenttia vuonna 28, jolloin alijäämän tulisi jälleen alittaa kolmen prosentin viitearvo. EDP:n suosituksen noudattamista arvioitaessa otetaan huomioon kansallinen puolustuspoikkeuslauseke, joka on aktivoitu vuosille 2025—2028. Jos jäsenvaltio poikkeaa korjaavalta nettomenopolulta, komissio tekee kokonaisarvion, jonka pohjalta komissio ja neuvosto voivat tehdä päätöksen, että jäsenvaltio ei ole ryhtynyt tuloksellisiin toimiin. Tämä voi johtaa menettelyn etenemiseen aina sakkoihin saakka. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuotuinen poikkeama ei saisi ylittää 0,3:a prosenttiyksikköä ja kumulatiivinen poikkeama 0,6:ta prosenttiyksikköä. Ylitys ei kuitenkaan johda automaattisesti liiallisen alijäämän menettelyn etenemiseen, sillä tarkastelussa voidaan ottaa huomioon mahdollisia korjaavia nettomenopolun asettamisen jälkeen syntyneitä tilannetta lieventäviä merkityksellisiä tekijöitä. Valiokunta toteaa, että nettomenojen laskenta perustuu pysyviä julkisyhteisöjen menoja ja tuloja koskevien päätösten vaikutuksiin kansantalouden tilinpidon mukaisesti. Nettomenot jättävät näin ollen lähtökohtaisesti huomiotta taloussuhdanteen vaikutukset ja toimenpiteiden dynaamiset vaikutukset. Valiokunnalle toimitetussa valtiovarainministeriön lisäselvityksessä nettomenojen määritelmä avataan yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi valtion maa- tai kiinteistöomaisuuden myyntiä ei oteta pysyvänä muutoksena huomioon, koska julkinen valta voi myydä tietyn fyysisen omaisuuserän vain kerran. Budjettivaikutus on silloin väistämättä yksittäinen, eikä se voi toistua. Arvoisa puhemies! Suomelle asetettu korjaava nettomenopolku perustuu komission vuoden 2025 ennusteeseen. Valtiovarainministeriön mukaan Suomi noudattaisi korjaavaa nettomenopolkua vuonna 26, kun otetaan huomioon vuoden 2025 nettomenojen supistuminen sekä puolustuspoikkeuslauseke. Tällöin laajennetun korjaavan valvontatilin kumuloitunut poikkeama olisi miinus 0,7 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Sen sijaan vuonna 2027 korjaavalta nettomenopolulta poikettaisiin puolustuspoikkeuslauseke huomioon ottaen, ja vuonna 2028 kumuloitunut poikkeama olisi jo selvä 0,9 prosenttia. Vuosien 27 ja 28 poikkeamien toteutuessa on olemassa riski, ettei Suomen katsota ryhtyneen tuloksellisiin toimiin liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Valiokunta toteaa, että komission, valtiovarainministeriön ja talouspolitiikan arviointineuvoston arvioiden mukaan hallituksen toimenpiteet ovat olleet riittäviä vuoden 26 osalta. Tähän mennessä linjatut toimenpiteet julkisen talouden vahvistamiseksi eivät kuitenkaan ole riittävän korjaavia nettomenopolun noudattamiseksi vuosina 2027—2028. Selonteon mukaan liiallisen, yli kolmen prosentin alijäämän korjaamiseen on mahdollista saada lisäaikaa, jos korjaavaa nettomenopolkua on noudatettu. Tämä edellyttää vuonna 28 myös mahdollisen aiemman kertyneen kumulatiivisen poikkeaman korjaamista, mikä tarkoittaisi valtiovarainministeriön mukaan noin 2,7 miljardin euron sopeutusta vuodelle 2028. Ministeriö arvioi, että lisäaikaa tarvitaan todennäköisesti kaksi vuotta ennen kuin alijäämä saadaan kestävälle alle kolmen prosentin tasolle. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että puolustusmenojen kasvu on pysyvää, joten niiden rahoittamiseen on löydyttävä ylivaalikautiset ratkaisut. Valtiovarainvaliokunta toteaa, että hallituksen päätösperäisten toimien kokonaisuuden mittaluokkaa voi tarkastella eri tavoin ja erilaisilla määrittelyillä. Kun tarkastellaan toimien vaikutusta EDP-menettelyssä eli liiallisen alijäämän menettelyssä seurattaviin nettomenoihin, on tärkeää huomata, että kaikki hallituksen julkista taloutta vahvistavat ja kasvua tukevat toimet eivät näy lyhyellä aikavälillä myönteisenä vaikutuksena nettomenojen kehityksessä. Tällaisia ovat esimerkiksi rakenteelliset työllisyystoimet. Lisäksi linjattujen kasvutoimien lyhyen aikavälin kustannukset ja verokertymää heikentävät vaikutukset näkyvät nettomenolaskennassa menoina, kun taas näistä saatavat hyödyt ilmenevät vasta tulevaisuudessa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on osin kritisoitu sitä, ettei hallituksen tekemiä nettomenotasoa kasvattavia toimia ole tuotu selonteossa selkeästi esille. Useat asiantuntijat kiinnittivät huomiota siihen, että vuoden 2027 yhteisöveron kevennyksen veromenetys näkyy välittömästi nettomenolaskennassa mutta dynaamisten vaikutusten hyödyt saadaan vasta pidemmällä aikavälillä. Esiin tuotiin, että vuodelle 2027 tarvittava lisäsopeutus, noin 600 miljoonaa euroa, olisi vähemmän kuin yhteisöveron kevennyksen staattinen vaikutus, yli 800 miljoonaa euroa. Lisäksi esiin nostettiin, että Suomessa nettomenot kasvavat automaattisesti vuosittain ilman päätösperäisiä toimia, sillä suureen osaan menoista liittyy indeksisidonnaisuutta. Valiokunta yhtyy talouspolitiikan arviointineuvoston lausunnossaan esittämään johtopäätökseen siitä, että hallituksen toimet ovat olleet oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä takaamaan EDP-menettelyn mukaisen korjaavan polun noudattamista vuoden 26 jälkeen. Niin nykyisen kuin seuraavankin hallituksen tehtävä on valiokunnan mielestä haastava. Julkisen talouden tasapainottaminen on kuitenkin välttämätöntä, ja samalla on otettava huomioon, ettei talouskasvun edellytyksiä heikennetä. Lopuksi valtiovarainvaliokunta toteaa mietinnössään, että Suomen julkisen talouden rakenteelliset haasteet ovat pidemmän aikavälin kuluessa syntynyt ongelma. Niiden korjaaminen ja EDP-menettelystä pois pääseminen vaativat ylivaalikautista työtä. Valiokunta korostaa parlamentaarisen finanssipoliittisen sopimuksen sekä vallitsevan yhteisen tilannekuvan ja tahtotilan tärkeää merkitystä. Julkisen talouden vahvistamista on edelleen jatkettava parlamentaarisen finanssipoliittisen työryhmän valmistelemien rahoitusasematavoitteiden mukaisesti. Valiokunta pitää välttämättömänä, että myös nykyinen hallitus seuraa tilannetta tarkasti ja arvioi suhdannetilanne huomioon ottaen tarvetta ja mahdollisuutta ryhtyä uusiin korjaaviin toimiin syksyllä 2026. Arvoisa puhemies! Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton selonteon johdosta, ja kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta. Arvoisa puhemies! Tähän mietintöön on jätetty neljä vastalausetta, jotka tullaan täällä keskustelussa erikseen esittelemään.
Arvoisa puhemies! Olen edustaja Autton kanssa täysin samaa mieltä siitä, että erityisesti meitä kaikkia mutta myös kaupunkeja pitäisi kiinnostaa suomalainen ruoantuotanto ja sen omavaraisuus. Kuten viittasitte maailman kriiseihin, niin ne nimenomaan tuovat erityisen tärkeän merkityksen kotimaisen ruoantuotannon ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Kotimaisen ruoan pitäisi olla kaikkien ykkösprioriteettina tänä päivänä. Nimittäin joka maakunnassa työkseenhän voivat tehdä ihmiset mitä vain, mutta syöminen on pääelinkeino kaikilla. Se pitää muistaa, kun katsotaan kotimaisen maatalouden kannattavuutta. Meillä ei ole maataloutta, jos se ei ole kannattavaa. Mitä tulee sitten tähän talouteen, johon viittasitte äsken puheenvuorossanne, hallitushan on tehnyt ihan hyviäkin rakenteellisia uudistuksia, mutta pitäisi hoitaa taloutta myös tänä päivänä eikä tehdä vain semmoisia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat 2030-luvulla. Nythän nämä työllisyysvaikutuksetkin on arvioitu niin, että 18 000 on tällä vuosikymmenellä ja loput 85 000 menevät tulevalle vuosikymmenelle. Eli molempia pitää hoitaa. Kummassakin on hieman epäonnistuttu.
Arvoisa puhemies! Kun nykyinen hallitus aloitti viime eduskuntavaalien jälkeen, olivat takana ja taustalla voimakkaat lupaukset siitä, että nyt on oikea aika lopettaa julkinen velkaantuminen. Oli arvosteltu monta vuotta edellistä hallitusta, joka tarpoi kyllä poikkeuksellisen korona-ajan ja Ukrainan sodan aiheuttaman eurooppalaisen energiakriisin keskellä, siitä, että sopeutuksia ei ole kyetty tekemään, ja osittain, täytyy sanoa, hyvin aiheestakin arvioitu. Kyllähän silloin olisi pitänyt kyetä myös katsomaan kauemmas, että tulee vielä aika, jolloin rahalla on hinta ja velasta maksetaan korkoa. Siksi arvostelu oli varmasti kovaa, ja kaikki suomalaiset odottivat, että nyt muuttuu velan ottamisessa suunta Suomessa. Miten kävikään? Meillä on nyt käsittelyssä tämän hallituksen viimeinen poliittinen julkisen talouden suunnitelma. Ensi vuoden JTS, julkisen talouden suunnitelma, on tekninen, kun vaalit ovat edessä. Nyt olisi ollut viimeinen mahdollisuus näyttää, että ne puheet, jotka ovat olleet kovia, että me laitamme Suomen talouden kuntoon, edes jollakin tavalla toteutuisivat. Onko velkaantumista hillitty? Ei, sitä on kiihdytetty. Mikä on tämän vuoden tilanne? Sitä otetaan ennätysmäärä taas, 13,4 miljardia. Kuinka suuri luku on 13,4 miljardia? Jos 13:een lisätään yksi nolla, se on 130 euroa. Sellainen summa saattaa jollakin olla lompsassakin rahaa. Kun siihen lisätään viisi nollaa, päästään 13 miljoonaan. Vielä pitää lisätä kolme nollaa, että ollaan yhdeksässä nollassa yhteensä. Silloin puhutaan 13 miljardista. Se on niin suuri summa, että siihen 13 miljardiin mahtuisivat 12 kertaa poliisin vuotuiset määrärahat. Entä sitten tämä suunnitelma, jonka hallitus tuo? Onko se niin, että nyt pysähtyy velan kasvu ensi vuonna ja seuraavina vuosina, vai onko se niin, että se jatkuu matalammalla tasolla tai korkeammalla tasolla? Hallituksen suunnitelma, jonka siis hallitus tuo tänne, ei oppositio, on se, että se velkaantuminen kiihtyy niin, että 2030 se on yli 17 miljardia. Siis piti alun perin kääntää velkaantuminen laskuun, pysäyttää se tai sanojen mukaan lopettaa, ja se ennätysmäisesti lähtee kasvamaan. Kun tasavallan presidentti Niinistö 2024 avasi viimeisen kerran valtiopäivät, hän puheessaan kiinnitti tähän huomiota, että olisiko syytä puolueiden yhdessä sopia, miten talous lähdetään ohjaamaan oikealle uralle. Viime syksynä sovimme niin sanotusta velkajarrusta. Toivoimme, että hallituskin lähtisi noudattamaan sitä ja toisi suunnitelman, joka olisi sen mukainen, tai edes niin, että 27 lähdettäisiin aloittamaan tätä sopeutusta yhden skenaarion mukaan — tai kaksi taisi olla neljästä skenaariosta sellaisia, joissa lähdettiin jo miljardiluokalla sopeuttamaan ensi vuonna. Mutta ei, ei mitään. Kaikki jätetään tulevalle hallitukselle. Tehtiin järkeviä uudistuksia, ja niistäkin pukattiin lasku seuraavalle hallitukselle. Puolustusmenot kasvavat erittäin merkittävästi, ja nyt tehtiin tilausvaltuudet, mutta lasku seuraavalle hallitukselle. Ja kun postimerkkiä nuoltiin ja lähetettiin iso kirje seuraavalle hallitukselle ja kun tiputettiin kirje postiin, niin haukuttiin edellinen hallitus — kun itse ei olla kyetty hoitamaan sitä. Sitten täällä arvostellaan oppositiota, että mikä teidän vaihtoehto on. Arvoisa puhemies! Voisin kysyä kansanedustajilta ja eduskunnalta: milloin Suomea on johdettu opposition taholta? Ei koskaan. Tämä on enemmistöparlamentarismi, jossa kulloinenkin hallitus määrittelee tahdin, ei oppositio. Kyllä oppositiossa voi esittää vaihtoehtoja ja voi vaikka seisoa käsillään, mutta sillä ei ole mitään merkitystä julkisen talouden hoidon kannalta. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Juuri näin!] On turha katsoa oppositiota. Katsotaan hallitusta. Oppositiossa voi olla puhdas ja aatteellinen, ja hallituksessa on aina ahdas ja puutteellinen, ja mitä siellä oppositiossa on tekemässä, kissanpoikia pesemässä. Ei siellä määritellä Suomen valtiontalouden suuntaviivoja, vaan ne tehdään hallituksessa. On aivan turha tulla hallituspuolueiden sanomaan, että no, antakaa te vaihtoehto. Nyt kysytään hallituksen vaihtoehtoa, ja sitten kun tulee se vaalien jälkeen seuraava hallitus, se esittää oman vaihtoehtonsa, ja sitä taas sen aikainen oppositio saa sitten arvioida ja arvostella. Eli jos tämän maan julkisen talouden hoidosta ei vastaa eikä huolehdi sen hetkinen hallitus, ei sitä tee kukaan muukaan, eivät tee yksityiset kansalaiset tai yritykset. Niitten tehtävä ei ole siitä huolehtia, vaan sen hetkisen hallituksen. Sen takia olen huolissani, että kovia puheita puhutaan, kuinka talous pitää laittaa kuntoon ja pitää sitoutua velkajarruun, mutta sitten kun pitäisi tehdä toimenpiteitä, ei tehdä. Ei pidä pelätä opposition huutoa. Nehän arvostelevat, me arvostellaan tietenkin aina. Ei me olla loogisia, eikä tarvitsekaan olla, mutta hallituksen pitää olla looginen eikä opposition, koska se johtaa tämän maan politiikkaa ja kukaan muu sitä ei tee. Me ollaan perikadossa, jos ei kukaan, hallituskaan, ei tämä eivätkä tulevat, huolehdi tästä, ja sen takia tässä on syytä kyllä suomalaisilla huoleen. Kansalaiset eivät ole valmiita luopumaan mistään, mutta poliitikkojen pitää panna julkinen talous kuntoon. [Mika Kari: Veli todisti väkevästi!]
Arvoisa puhemies! 7. päivä helmikuuta 2024 silloinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi viimeisen kerran valtiopäivät. Hän puhui siinä puheessaan ensinnä turvallisuuspolitiikkaa, mutta sen jälkeen hän totesi seuraavaa: ”Suomessa ei ole ollut merkittävää reaalista talouskasvua 16 vuoteen. Samana aikana julkisen sektorin huolestuttavan tuntuva velkaantuminen on jatkunut. On siirrytty pysyvästi velkaperusteiseen ylläpitoon.” Sen jälkeen hän totesi vielä: ”Pikainen vertailu Pohjoismaihin osoittaa, että Suomessa sakkaa pahasti ja pysyvästi. Ei se siitä muutu, että etsitään syypäitä ja pysytään juoksuhaudoissa. Siitä se voisi muuttua, että nostetaan paljas totuus pöydälle ja heitetään ennakkoasenteet ja vakiofraasit nurkkaan. Olisikohan eduskunta valmis vetämään tällaista puolue- ja vaalikaudet ylittävää yhteistyötä?” Tämä oli ehkä yksi sysäys siinä polussa, jonka päätepisteenä viime syksynä yli puoluerajojen vasemmistoliittoa lukuun ottamatta puolueet sopivat finanssipoliittisista säännöistä, eli niin sanotusta velkajarrusopimuksesta. Tätähän ennen jo joulukuussa 2023 Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn oli tehnyt esityksen, että olisi syytä parlamentaarisesti miettiä, miten julkinen talous saataisiin ohjattua terveen talouden tielle. Kun viime syksynä tehtiin tuo parlamentaarinen sopimus, heräsi toivo, että nyt tämä hallitus ja sitten sopimuksen mukaisesti myös tuleva hallitus alkaisivat noudattamaan sitä sopimusta ja viemään terveen talouden tielle ja rajoittamaan velkaantumista. [Mika Kari: Kyllä!] Odotimme, että kun tämä hallitus tuo viimeisen niin sanotun poliittisen julkisen talouden suunnitelman, joka meillä nyt on käsittelyssä, niin se olisi tämän mukainen. [Lauri Lyly: No ei ole!] Nimittäin ensi keväänä eduskuntaan tuotava julkisen talouden suunnitelma on niin sanottu tekninen kehys, joka ei ole enää poliittinen, kun meillä on vaalit siinä käsillä. Mutta ei tämä ollutkaan sen mukainen. Minusta on suorastaan järkyttävää, että puhutaan kovinkin voimakkaasti terveestä taloudenpidosta ja ollaan pontevia, että me täällä nyt sitä hoidetaan, mutta sitten tuodaan eduskuntaan tämänkaltainen julkisen talouden suunnitelma, joka vain kiihdyttää velkaantumista, eikä sillä ole mitään rajaa. Mitä tekee pääministeri puoluekokouksessaan? Muistuttaako hän tästä, että velkaantuminen on pantava kuriin? Ei, hän esittää miljardiluokan veronalennuksia. [Lauri Lyly: Kyllä!] Arvoisa puhemies! Kun ollaan näin syvässä velkakuopassa, niin kaivaminen kannattaisi näillä veronalennuspuheilla lopettaa ja alkaa nousemaan sieltä ylös ja hoitamaan tervettä taloutta. [Mika Kari: Juuri näin!]
Arvoisa puhemies! Esittelen nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnön koskien valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2027—2030 pohjautuu valtiovarainministeriön kevään 2026 ennusteeseen, jossa on huomioitu hallituksen päättämien sopeutus- sekä kasvu- ja työllisyystoimien välittömät vaikutukset julkisen talouden tuloihin ja menoihin. Julkisen talouden alijäämän arvioidaan kasvavan 4,6 prosenttiin vuonna 2026 ja pysyvän noin 4,5 prosentin tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen koko kehyskauden. Valtionhallinto on edelleen julkisen talouden alasektoreista alijäämäisin ja myös pysyy sellaisena. Samoin kuntahallinto ja hyvinvointialueet pysyvät alijäämäisinä, kun taas työeläkelaitokset ovat ylijäämäisiä ja muut sosiaaliturvarahastot lähellä tasapainoa. Julkisen velan kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen jatkuu kehyskaudella, ja julkisyhteisöjen velkasuhteen arvioidaan nousevan yli 99 prosenttiin vuoden 2030 lopussa. Valiokunta on huolissaan julkisen talouden jatkuvasta velkaantumisesta. Näköpiirissä oleva tulokertymä ei riitä rahoittamaan menoja tulevaisuudessa. Pelkästään valtion talousarvion alijäämä kasvaa kehyskaudella 17,4 miljardiin euroon, mihin vaikuttavat keskeisesti puolustus- ja korkomenojen kasvu sekä ikääntymissidonnaiset menot, kuten terveys- ja hoivamenot. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomen talouskasvu on ollut pitkään heikkoa ja että tuottavuuden vaimea kehitys rajoittaa julkisen talouden vahvistumista myös tulevina vuosina. Valiokunta pitää tärkeänä, että talous- ja tuottavuuskehitykseen saadaan muutos. Tarvitaan uusiutumis- ja uudistumiskykyä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, jotta vähemmillä panoksilla saadaan aikaan enemmän ja parempaa. Tarvitaan myös kannustimia ja rohkeutta investoida pääomaan ja osaamiseen. Arvoisa puhemies! Hallituksen talouspolitiikan tavoitteena on parantaa suomalaisten elintasoa, kääntää Suomen talous kestävään kasvuun ja taittaa hyvinvointia uhkaava velkaantumiskehitys. Vaalikauden alussa tavoitteeksi asetettiin korkeintaan yhden prosentin julkisen talouden alijäämä ja julkisen velkasuhteen kasvun taittaminen vaalikauden loppuun mennessä. Valiokunta toteaa, että kuluvan vaalikauden finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttaminen velkaantumiskehityksestä ja julkisen talouden alijäämästä näyttää haastavalta. Valiokunta pitää välttämättömänä julkisen talouden tasapainottamista, velkaantumiskehityksen taittamista sekä talouden kääntämistä kasvuun — ei kuitenkaan siksi, että EDP-menettely edellyttää tietyllä nettomenopolulla pysymistä, vaan Suomen oman edun vuoksi. [Arto Satonen: Kyllä!] Valiokunta toteaa, että julkisen talouden saattaminen hallintaan on itsessään kasvua edistävä toimi, sillä julkisen talouden vahvuus näkyy korkotasossa, luottoluokituksessa, Suomen houkuttelevuudessa investointiympäristönä sekä elinkeinotoiminnan ja kotitalouksien toiminnan edellytyksissä. Tasapainottamistoimien kansallisessa valmistelussa tarvitaan pitkäjänteistä ja ylivaalikautista sitoutumista. Euroopan unionin neuvosto asetti Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn tammikuussa 2026 ja hyväksyi suosituksen liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suosituksen sisältämä korjaava nettomenopolku koskee vuosia 2026—2028. Valtiovarainministeriön arvion mukaan Suomi noudattaisi vuonna 26 korjaavaa nettomenopolkua, kun vuoden 25 nettomenojen supistuminen ja vuosien 25—28 puolustuspoikkeuslauseke otetaan huomioon, mutta vuodelle 2027 arvioidaan poikkeamisriskiä. Hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on ollut vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Näin ollen hallitus on päättänyt noin 10 miljardin euron toimenpidekokonaisuudesta. Hallituksen päätösperäisten toimien kokonaisuuden mittaluokkaa voi tarkastella eri tavoin. Julkisen talouden suunnitelmassa kuvataan toimien vaikutusta julkisyhteisöjen rahoitusasemaan eli tulojen ja menojen tasapainoon, ja tämän analyysin mukaan tehdyt päätökset vahvistavat julkisyhteisöjä noin 2,8 miljardilla eurolla vuoden 2027 tasolla. Tarkastelu ei sisällä toteutettujen työllisyystoimien rakenteellisia julkista taloutta vahvistavia vaikutuksia. Arvoisa puhemies! Valiokunta on käsitellyt mietinnössään myös erikseen kasvutoimia hyvinkin laajasti: puolustuksen rahoitusta, valtionhallinnon toimintamenosäästöjä, valtionavustussäästöjä, hyvinvointialueiden taloutta ja myös kuntataloutta ja kestävää kehitystä, joista tarkemmin ja laajemmin tässä mietintötekstissä. Viimeisenä kappaleena nostamme esiin valtion taloudelliset vastuut ja riskit, ja niistä valiokunta toteaa mietinnössään muun muassa seuraavaa: ”Valiokunta toteaa, että valtion vastuiden kasvu on huolestuttavaa, ja niiden realisoitumisesta muodostuvat kustannukset voivat aiheuttaa merkittävän rasituksen. Myös riski valtion lainansaannin vaikeutumisesta ja sen hinnan kohoamisesta on kasvanut. Luottoluokittajien arviointeihin Suomen talouden näkymien heikentymisestä on suhtauduttava vakavana varoituksena. Valtiota sitovat taloudelliset päätökset ja vastuiden seuranta sekä niiden aiheuttamat riskit on arvioitava aiempaakin huolellisemmin. Valiokunta kiinnittää huomiota valtion velkaantumisen ohella hyvinvointialueiden ja kuntien velkatasoon. Julkisen talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimet ovat välttämättömiä koko julkisen talouden vastuiden hallitsemisessa.” Arvoisa puhemies! Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton selonteon VNS 3/2026 vp johdosta, ja tämä kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta. Totean vielä, arvoisa puhemies, tähän loppuun, että tähän mietintöön on jätetty neljä eri vastalausetta, jotka täällä käsittelyssä esitellään sitten erikseen.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on tarpeellinen, ja sanon heti alkuun, että kannatan sen hyväksymistä. Mutta kysymys on kuitenkin vasta puitelainsäädännöstä, ei siitä, että tämän lain perusteella alettaisiin katsomaan, mikä on julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluvalikoima. Mutta tällaista puitelainsäädäntöä tarvitaan, kuten ministeri tuossa esittelypuheenvuorossa kertoi ne perusteet, miten sekä terveys- että sosiaalipalveluissa jatkossa lähdettäisiin katsomaan palveluvalikoimaa. Miksi tämäntyyppinen lainsäädäntö on tarpeen? Sen takia, että päästäisiin jossain vaiheessa siihen, vaikeaankin, tilanteeseen, että Suomessa alettaisiin voimakkaasti johtamaan — voimakkaasti johtamaan — sitä, että me pystyisimme luopumaan kaikista niistä toimenpiteistä ja toiminnoista sosiaali- ja terveyspalveluissa, jotka eivät lisää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia ja joilla ei ole tutkitusti vaikuttavuutta. Eikä tässä syytetä ketään, koska tämä on meidän yhteinen kysymys. Ja miksi tämä on niin tärkeä yhteinen kysymys? Se on sen takia, että muun muassa meidän väestörakenteesta johtuen mutta myös lääketieteen paradigmasta ja kehityksestä johtuen kustannukset sosiaali- ja terveyspalveluissa ovat nousseet viime vuosina merkittävästi ja tulevat nousemaankin siinä perusurassa. Se tarkoittaa sitä, että jo noin lähes kolmasosa valtion tämänkin vuoden talousarvion rahoista käytetään hyvinvointialueiden rahoittamiseen. Tämä on yksi syy, mutta toinen syy on myös se, että jos emme kiinnitä tähän huomiota, mikä on se palveluvalikoima, niin meille käy niin, että me annamme palvelulupauksen lainsäädännöllä, siis lupaamme kansalaisille paljon laajemman lupauksen kuin me kykenemme toteuttamaan. Mitä siitä johtuu ja mitä siitä seuraa? Siitä seuraa se, että suomalaiset ovat tyytymättömiä palveluihin. He ajattelevat, että kyllä julkinen hoitaa, ja sitten kun he eivät pääsekään riittävän ajoissa tai palvelukokemus, asiakaskokemus, ei olekaan riittävän hyvä, he tulevat tyytymättömiksi. Nytkin on tilanne, että tyytyväisyys julkisiin terveyspalveluihin on voimakkaasti laskenut, mutta korostan: niiden, jotka ovat päässeet palveluihin, tyytyväisyys ei olekaan heikentynyt. He ovat yhä yhtä tyytyväisiä kuin ennenkin, jotka ovat sitten saaneet vaikkapa hoitoa perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. He ovat tyytyväisiä, mutta yleinen kuva on lähtenyt heikentymään. Kun olen tätä nostanut esille aika rohkeillakin esimerkeillä julkisuudessa — joihin ministerikin on vastannut, ehkä osittain vähän ymmärtäen väärin — olen saanut valtavasti palautetta, myös negatiivista, mutta olen aivan varma, että tulevaisuudessa me joudumme alkamaan miettimään sitä, mihin me suuntaamme julkiset resurssit. Yksi pieni osuus omista ulostuloistani on ollut esimerkiksi suun terveydenhuollon keskittyminen enemmän — niin kuin oli vielä vuoteen 2003 saakka — alaikäisiin ja erityisryhmiin, joita olivat silloin varusmiehet ja raskaana olevat, ja tänä päivänä voisi ajatella, että vakavasti sairaat ja myös tietenkin päivystystoiminta ja kirurgia, tämäntyyppiset, pitäisi jättää julkiselle. Miksi ajattelen, että tässä voisi olla järkeä? Käytän nyt tilannetta hyväksi perustelemalla myös ministerille, joka on julkisuudessa kertonut eriävän mielipiteen asialle. Sen takia, että esimerkiksi meillä kotipaikkakunnallani Rovaniemellä kiireettömään suun terveydenhuoltoon jonotetaan tällä hetkellä heinäkuun loppuun saakka, ei tämän vuoden, vaan vuoden 2027 heinäkuun loppuun saakka. Siis ne, joilla ei ole varaa mennä yksityiselle: 14 kuukautta. Entä sitten jos sinulla on varaa maksaa tarkastuksesta 120 euroa? Katsoin itse omassa tilanteessa: seuraavana päivänä tutulla yksityisellä lääkärillä neljä vapaata aikaa. Onko tässä mitään järkeä, että me koulutamme samoilla verorahoilla nämä hammaslääkärit ja että ne, joilla ei ole varaa maksaa tätä sataakahtakymppiä, jonottavat 14 kuukautta, ja heiltä nostetaan nyt asiakasmaksuja — heiltä nostetaan nyt asiakasmaksuja? Kun me ohjaisimme Kela-korvaukset sinne suun terveyteen, nykyiset, ei siis lisää rahaa, niin me saisimme suurin piirtein samalle tasolle sen kustannuksen ja saisimme kaikki resurssit käyttöön. Nyt pitää uskaltaa rohkeasti keskustella, eikä heti tyrmätä avauksia, joita tehdään julkisesti, tulipa se hallituspuolueilta, oppositiolta, etelästä, pohjoisesta, ja alkaa avoimesti keskustelemaan, mikä on palvelulupaus, minkä me annamme, ja voisimmeko ottaa kaikki resurssit käyttöön — eikä sanoa, että ihmisten hampaat jäävät vaikka hoitamatta, jos joku menee yksityiselle lääkärille. Silloinhan mätänevät suuhun ne hampaat, sanottiin minulle, että järkyttävä tilanne ja nyt jäävät sairaat hoitamatta, jos julkinen keskittyykin niitten sairaitten hoitamiseen eikä terveitten hoitamiseen. Tämä mallihan, mitä esitin, tarkoittaisi juuri sitä, että kun julkinen voisi keskittyä tähän porukkaan ja ihmisille pikkuisen enemmän omavastuuta lisättäisiin, saataisiin vaikuttavuutta ja saataisiin myös säästöjä aikaiseksi, ja silloin nopeasti pystyttäisiin hoitamaan vaikkapa ne vakavasti sairaat siellä julkisella, jolloin leikkaukset eivät viivästyisi, syöpähoidot eivät viivästyisi ja nuorten ja lasten hampaat olisivat paremmassa kunnossa. Ne olisivat yhtä hyvässä kunnossa kuin minun lapsuudessani, jossa alaluokilla haettiin luokasta sinne yläkertaan hammashoitoon, jos et muistanut mennä, ja pureskeltiin punaisia tabletteja ja fluoria purskuteltiin. Mutta sitten kun tämä palvelulupaus laajennettiinkin koko väestöön, mitä ministerikin puolustaa, niin silloin alkoivat nuorten ja lasten hampaat heikkenemään, kun ei voitu enää keskittyä, vaan 14 kuukautta menee ja oikaisuhoidot jäävät tekemättä ja hampaat heikkenevät, kun yritetään antaa palvelulupaus, jota ei kyetä täyttämään. No, tämä oli vain esimerkki, arvoisa puhemies, suun terveydestä, mutta samahan koskee kaikkea muutakin terveydenhuoltoa. Se ei koske pelkästään tämäntyyppistä, että mikä kuuluu julkiselle, vaan se koskee myös sitä, että mitä me teemme, mikä on palveluiden sisältö. Nyt pitää alkaa kiinnittämään huomiota sisältöihin, mitä siellä tehdään. Meillä on järjestelmätasolla paljon hukkaa, meillä on tekemisen tasolla hukkaa. En puhu nytten susihukasta, vaikka susipolitiikkakin eduskuntaa puhuttaa monesti, vaan se tarkoittaa sitä, että me käytämme aikaa asioihin, jotka eivät lopulta lisää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. [Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Nyt pitää uskaltaa rohkeasti ottaa kissa pöydälle, tai ei kissaa vaan asiat pöydälle, eikä tyrmätä esityksiä, vaikka ne tulisivatkin väärästä puolueesta.
Arvoisa puhemies! On valtavan tärkeää, että tässä epävarmuuden ja ristiriitojen maailmassa meiltä löytyy täältä salista, jossa tänäkin päivänä moni muu asia jakaa kansanedustajia, yhtenäinen tuki Ukrainalle. Miksi tämä on tärkeää? Senkin takia, että kun tämä sota on jatkunut yli neljä vuotta, niin ihmiset ovat vähän niin kuin turtuneet niihin uutisiin. Alussa, kun tämä sota alkoi ja sieltä tuli järkyttäviä tietoja — ja edelleenkin tulee — ihmiset havahtuivat siihen ja olivat huolissaan ja järkyttyneitä siitä, mitä tapahtuu, siviiliuhreista, tietenkin kaikista tappioista ja inhimillisistä kärsimyksistä, mitä sodassa tulee, mutta ihmismieli tahtoo olla sellainen, että se helposti turtuu ja se ei enää tunnu samalta. Siksi on tärkeää, että me päättäjinä emme unohda sitä, mitä siellä tapahtuu. Tämä on meidän yhteinen asia, että me puolustamme Ukrainaa. Siksi tuen voimakkaasti myös sitä, että me osallistumme tähän operaatioon.
Arvoisa puhemies! Myös omalta osaltani kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä. On arvokasta, että Suomi on demokratia, jossa voidaan näistä asioista keskustella, ja yksi tapa herättää keskustelua on tehdä kansalaisaloite ja sitten eduskunta sen asianmukaisesti käsittelee. Toinen asia tämän puolustuksen ja puolustushankintojen ympärillä, josta on syytä käydä laajaa keskustelua, on se, että kun me tiedämme, että Suomikin on sitoutunut Naton piirissä nostamaan meidän puolustusbudjettia tulevina vuosina erittäin merkittävästi, niin mihin nämä rahat käytetään. Erityisesti politiikan piirissä on syytä tästä keskustella, ja siitähän meillä onkin parlamentaarinen työ käynnistynyt, mikä on erittäin arvokas ja tärkeä asia. Joka tapauksessa olen tästä itse asiasta täysin samaa mieltä kuin mihin valiokunta on mietinnössään päätynyt ja mitä valiokunnan puheenjohtaja Autto tässä hyvin ansiokkaasti esitteli. On tärkeää, että pidämme kiinni meidän suorituskyvystä, että aseet, hankinnat ja järjestelmät sopivat meidän reserviläisarmeijaan, ja että huoltovarmuus on huomioitu. Eli kannatan tämän kansalaisaloitteen hylkäämistä.
Arvoisa puhemies! Hallitushan teetti hyvinvointialueuudistuksen väliarvioinnin asiantuntijoilla, ja se arviointi oli minusta erittäin hyvää. Siinä todettiin, että pääpiirteittäin ja monessa asiassa uudistus on onnistunut. Se ei siis tukenut sitä ajatusta, jonka kuulimme edustaja Zyskowiczilta. Mutta sitten siellä tuotiin avoimesti esille näitä ongelmia. Yksi iso ongelma on se, että hyvinvointialueet talouden suhteen eriytyvät erittäin voimakkaasti toisistaan. Tämä hallituksen esitys on sinänsä hyvä, mutta se ei ratkaise sitä ongelmaa. Kiitän myös pääministeriä, että hän lupasi, että parlamentaarinen työryhmä perustetaan tätä rahoitusta miettimään. Edustaja Andersson käytti erittäin viisaan puheenvuoron siinä, että eivät suomalaiset kaipaa nyt mitään hallintohumppaa. Nyt tarvitaan reilu rahoitus, ja kyllä nyt tarvitaan myös päättäjiltä viisautta, niin että kun tätä aletaan katsomaan — ja tämä on tämmöistä nollasummapeliä — niin ei voi olla niin, että jokainen alkaa puolustamaan omaa aluettaan, vaikka tehtäisiinkin isoa plussaa, että nyt meille lisää rahaa, vaan pitää katsoa, että rahoitus on oikeudenmukainen ja että nämä palvelut eivät lähde eriytymään tässä maassa. Eli tämä parlamentaarinen työryhmä on hyvä, mutta se vaikuttaa vasta tulevalla vaalikaudella. Tähän hätään siitä ei ole valitettavasti vielä [Puhemies koputtaa] apua.
Arvoisa puhemies! Suomen suunta on nyt täysin väärä. En ymmärrä sitä, että täällä ministeri sanoo, että me puolustamme tätä linjaa, ja linja on se, että me velkaannumme kiihtyvää tahtia. Eikö linjan pitäisi muuttua, jos tämmöinen on suunta, että meillä otetaan lähes miljardi tuloveroennustetta alaspäin? Suomalaiset ovat siis niin suuressa ahdingossa, että meidän verotulot ovat laskevaan suuntaan. Nyt tarvitaan suunnanmuutos tähän maahan, ja kun ongelmat ovat näin syvät, niin kaikilta meiltä tarvittaisiin sopivaa nöyryyttä myös tämän ongelman edessä. Se tarkoittaa myös sitä, että me yhteistyössä alettaisiin miettimään, mitkä oikeasti ovat niitä menoja, joita valtion kannattaa käyttää. Otan nyt esimerkin täältä, vaikka tämän: kun on puhuttu sitä, että rahaa ei ole tai rahaa on, niin kannattaako kannattamattomalle niin taloudellisesti kuin ilmaston näkökulmasta todetulle Turun tunnin radalle — vai miksihän sitä kutsutaan? — panna nyt 400 miljoonaa rahaa, vai kannattaisiko se raha panna mieluummin sellaiseen, joka loisi talouskasvua Suomeen?