Lyly Lauri
29 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Olen työskennellyt energia-alalla kohtuullisen kauan, ja tässä aina unohtuu se, että tämä on ollut aika pitkä kaari, kuinka turpeen käyttö on vähentynyt energia-alalla. Se ei ollut viime hallituskaudella, vaan se on ollut jo pitkään koko ajan vähenevää. Kaikki fossiiliset — kivihiili, maakaasu, öljy — ovat vähentyneet kaukolämmön tuotannossa ja sähkön tuotannossa todella voimakkaasti, myös turve. Jos katsotaan turpeen vähentymistä vuodesta 2010 vuoteen 2025, 15 vuoden aikana, niin se on todella iso kaukolämmön osalta. Sitä käytettiin 2010 noin 19 prosenttia, ja 2025 sitä käytettiin vain 4 prosenttia kaukolämmön tuotannossa. Tämä on ollut aika trendinomainen. Minulla on täällä olemassa diat, mistä näkyy tämä muutos. Sitä ovat korvanneet biomassa, jäte, lämmön talteenotto ja sähkö. Siellä on aika isoja muutoksia tältä osin tapahtunut. Sama kehitys on tapahtunut sähköntuotannossa. Sähköntuotannossa turpeen osuus on ollut 2010 noin 6 prosenttia, kun se 2025 on ollut enää 0,6 prosenttia. Tämä polku on mennyt tässä koko ajan samalla tavalla, ja se ei ole yhden hallituskauden kysymys. Se on ollut useamman hallituskauden kysymys, ja siellä nimenomaan lähtökohta on se, että fossiilisista polttoaineista on muutettu ja sähköntuotanto on tänä päivänä erittäin puhdasta 95-prosenttisesti. Tältä osin voidaan sanoa, että tämä iso kaari on ollut tässä se. Olen itse ollut aikoinaan työn puolesta käymässä sellaisilla turvevoimalaitoksilla, joissa tuotettiin lämpöä ja sähköäkin osittain. Täytyy sanoa, että turpeen hinta meni sellaiseksi, että se ei enää kannattanut jatkossa. Se on ollut ehkä se kaikkein tärkein syy, miksi niitä laitoksia ei ole. Turvetta varmasti pitää käyttää meillä kasvuturpeena ja kuivikkeena, ja kriisi- ja huoltovarmuustilanteessa meillä pitää olla turvetta käytettävissä. Siinä mielessä voidaan ajatella, että tämä puoli on huolehdittava ja sitä sen verran täällä kuitenkin tuottava, että sitäkin pystytään tekemään. Aktiivihiili ja muut tällaiset mielenkiintoiset uudet hankkeet on myös tämän osalta huomioitava. Tässä vähän jää yhdelle hallituskaudelle liikaa kuormaa, kerrotaan tässä, kun tosiasiassa kehitys on ollut viimeiset 20 vuotta samansuuntainen: koko ajan se on vähentynyt. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä kotitalousvähennyksen muuttaminen ja matkakuluvähennyksen muuttaminen kuvastaa hallituksen tämänhetkistä politiikkaa. Se ei ole mitenkään ennakoivaa. Kotitalousvähennys oli vuonna 24 vielä 3 500 euroa ja 60 prosenttia oli korvaus. Sitten hallitus laski vuoden 2025 alusta sen 1 600 euroon, ja nyt hallitus nostaa sen 2 100 euroon. Kun tässä edellisessä puheenvuorossa oli niin, että tämä on ollut hyvin pitkä ja ennakoitava, niin tämä ei ole ollenkaan ennakoitavaa. Oli 3 500, laskettiin 1 600:aan ja nyt palautetaan 2 100:aan. Sitten työkorvaus pudotettiin — se oli 60, pudotettiin 35:een — ja nyt palautettiin viisi prosenttia, eli nyt nostettiin 40:een. Nämä veivaukset tässä ovat olleet turhia. Oppositio on koko ajan puhunut siitä, että kotitalousvähennys pitäisi olla, koska työttömyystilanne ja taloustilanne on ollut aneeminen myöskin 2025 ja 2026. Eli tässä mielessä tämän veivaaminen on tässä ollut turhaa. On hyvä, että ovat tulleet opposition linjalle ja kuunnelleet niitä viestejä, mitä tämän asian osalta on nyt tässä tapahtunut. Arvoisa rouva puhemies! Tässä on vielä toinenkin näkökohta, joka liittyy tähän omavastuun muuttamiseen liikenteen osalta. Meillä oli omavastuu 900, nyt se pudotettiin 800:aan — satasella alaspäin — ja sitten tämän osalta yläraja pysyy 7 000 eurossa, kun se on aiemmin ollut 8 400 euroa. No, mitä tarkoittaa tämä 7 000 euron omavastuu näillä kulkemisilla, mitä työmatkoilla on? Jos omalla autolla kulkee, niin noin 60 kilometrin työmatkasivu eli 120 kilometriä päivässä autolla tarkoittaa, että 7 000 tulee hyvin nopeasti täyteen tässä tilanteessa ja 8 400 olisi tuonut siihen suhteessa pitempiä työmatkoja. Kun nyt juuri pitäisi työn perässä liikkua, niin tämän ylärajan olisi pitänyt olla 8 400. Eli sitä kautta oltaisiin edesautettu sitä, että liikkumista tuolla syrjäseudulla, jossa oman auton käyttö on tarpeellista ja liikkuminen pitemmillä matkoilla on tarpeellista, olisi tuettu, ja se olisi ollut ihan tarpeellinen muutos. Eli se jää tässä nytten todella vajaaksi, ja työmatkavähennykset ovat aika pieni muutos niissä. Ne eivät kovin isoa muutosta tässä tee. Ja kun katsoo nykyistä polttoaineen hintaa, niin voi sanoa, että ne menevät kyllä hyvin nopeasti tässä mielessä. Arvoisa rouva puhemies! Täällä on myöskin liikunta- ja kulttuuritoiminnan tavallaan indeksimuutos sieltä 400 eurosta 540 euroon. Se on monta vuotta ollut tuossa 400:ssa. Nyt se nostetaan 540 euroon, ja sitä toimintaa laajennetaan. Siihen käytetään noin viisi miljoonaa, on verovaikutus sillä. Se on hyvä asia, koska liikkuminen pitää terveyttä yllä ja erilaiset harrastukset ja työstä irtaantuminen niitten myötä auttavat pitämään fyysistä ja henkistä kuntoa yllä. Siinä mielessä se on kannatettava esitys. Kokonaisuudessaan hallitus on peruuttanut aikaisemmasta tilanteesta vähän. Todennäköisesti tulemme tätä kannattamaan toisessa käsittelyssä, mutta koska nämä meidän muutosesitykset eivät menneet ensimmäisessä käsittelyssä läpi, niin otamme tämän pienen positiivisen muutoksen tässä vastaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Viitanen tuossa hyvin perusteli tätä työnantajan tarjoamaa omaehtoista liikunta- ja kulttuuritoimintaa, mitä se tuo tullessaan. Toisaalta kun tässä on tämä noin viiden miljoonan euron panostus, eli tämä nosto vähentää verotuloja tällä määrällä, niin täytyy muistaa, että se lisää varmaan hyvinvointia ja terveyttä liikkumisen lisääntymisenä, ja kun näitä harrastusmahdollisuuksia laajennetaan, niin sitä työstä irtautumista tapahtuu enempi. Varmasti ne säästöt sitten siellä terveyden ja hyvinvoinnin alueella ovat sellaisia, että tämä veromenetys tulee tässä korvatuksi, ja siinä mielessä tämä on hyvä asia. Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron oikeastaan sen takia, kun tätä 7 000 euron ylärajaa tässä pohditaan, mitä se käytännössä tarkoittaa oman auton käyttöä koskien. Silloin kun julkista liikennettä ei ole, voi käyttää omaa autoa — kävelymatka on yli kolme kilometriä, odotusaikaa tulisi päivässä olemaan meno- ja paluumatkalla vähintään kaksi tuntia tai matka päättyy yöllä 00:n ja viiden välissä. Silloin oman auton käyttö on mahdollista. Nopeasti tuossa laskin, paljonko tämä 7 000 euron yläraja tarkoittaa, ja se tarkoittaa käytännössä semmoista 60 kilometrin työmatkaa sivu käytännössä, ja kun arvatenkin syrjäseudulla ja monessa paikassa kuljetaan paljon pitemmältä matkalta kuin 60 kilometrin päästä työpaikalle, niin aika nopeasti tulee täyteen tämä työmatkavähennyksen yläraja, ja siinä mielessä se rajan nostaminen sinne 8 400:aan olisi ollut paikallaan. Tässä mielessä tässä työllisyystilanteessa, kun toivotaan, että ihmiset liikkuisivat työn perässä, se olisi ollut myös semmoinen toimenpide, joka edesauttaisi tätä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä on mielenkiintoinen tilanne meneillään sen takia, että hallitus unohtaa omat tekemisensä. Kotitalousvähennys oli 3 500 euroa aiemmin, sitten se pudotettiin vuoden 25 alusta 1 600 euroon, ja nyt sitä palautetaan 2 100 euroon. Tämä historia unohtui äskeisissä puheenvuoroissa kokonaisuudessaan. Samalla leikattiin työkorvausta 60 prosentista 35 prosenttiin. Nyt hiukan palautetaan näitä lukuja takaisinpäin, joka on oikea suunta. Nyt on kuunneltu sitä opposition pitkään puhumaa ääntä, että kotitalousvähennystä pitäisi käyttää tämän aneemisen taloustilanteen kääntämisessä niin, että kotitaloudet tekisivät niitä töitä kotona ja kunnostaisivat kotiaan ja muita asioita. Tämä suunta on tässä oikea, mutta nyt palautetaan vain osa siitä, minkä hallitus aiemmin leikkasi. Nyt tämä ajankohta on vielä se, että tämän olisi pitänyt olla 2025 eteenpäin koko ajan käytössä, koska meillä on ollut rakentamisessa ja kotitaloustöissä ja työllisyydessä todella heikko tilanne. Tässä mielessä nyt kun täällä todetaan, että nyt on suuri uudistus tehty, niin korjataan omaa leikkausta. Arvoisa puhemies! Nämä muutokset ovat siinä mielessä hyviä. SDP esittää sen takia vähän isompia, työkorvausvähennyksiä 60 prosenttiin tästä 40 prosentista ja niin poispäin, että me saataisiin vähän enempi vaikuttavuutta vielä tämän osalta. Arvoisa puhemies! Vielä tämän osalta, mitä puhutaan: Meillä tänään salissa puhuttiin aika paljon matkakuluista ja polttoainehinnoista tuossa kyselytunnilla, ja voi sanoa, että tuolla maaseudulla kuitenkin kun liikutaan työn perässä aika pitkälle, tämä matkakuluvähennys, 7 000 euroa maksimissaan, tulee aika nopeasti täyteen ja sen korottaminen 8 400:aan olisi nimenomaan palvellut näillä polttoainehinnoilla niitä pitemmälle työn perässä liikkuvia, ja siihen olisi pitänyt mennä. Meillä on myös hieman suurempi tämä vähennyksen omavastuun pienennys kuin hallituksella, eli omavastuu tulisi alentaa 750 euroon ja vähennyksen enimmäismäärä nostaa 8 400 euroon. Tässä mielessä nämä eroavat. Tämä hallituksen omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan nosto on hyvä asia ja oikeastansa tähän vuosikausia olleeseen tilanteeseen auttaa kustannusten nousua vastaavasti käytännössä, ja siinä mielessä ollaan hyvällä tiellä sen osalta. Se liikuttaa ihmisiä ja tuo kulttuuritarjontaa paremmin esille. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Viitasen tekemää vastalauseen 1 mukaista ehdotusta.
Arvoisa rouva puhemies! Ilmastolain tavoitteet on syytä pitää voimassa, ja niitten tavoitteitten, mitkä me ollaan tässä kirjattu, eteen pitäisi tehdä töitä. Näyttää siltä, että — kuten tässä edellisessäkin puheenvuorossa hyvin tuotiin esiin se, kuinka paljon ilmastovelkaa meille jää seuraaville kausille — tässä mielessä kaikki ratkaisut, mitä tälläkin kaudella tehdään, vaikuttavat sitten pidemmälle. Edustaja Tynkkynen hyvin kuvasi käytännönläheisesti sitä tonnien ottamista tuolta ilmakehästä, sitä, kuinka paljon sillä on vaikutuksia kaikkialla, ja se on tosi tärkeä huomio. Arvoisa rouva puhemies! Otin tämän puheenvuoron sen vuoksi, että meidän pitää olla edelläkävijä puhtaassa energiassa ja muissa toimenpiteissä, joilla tällä alueella toimitaan. Muun muassa EK:n toimitusjohtaja tänä aamuna taisi puhua tämän asian puolesta niin, että me ei saada olla perässähiihtäjiä vaan meidän pitää olla edelläkävijä näissä asioissa. Olen siitä samaa mieltä, ja se on meille pitkässä juoksussa kuitenkin kilpailuetu. Arvoisa rouva puhemies! Kannan vähän huolta: Kun me ollaan aika pitkälle nyt päästy sähköenergian tuotannossa puhtaan energian maaksi, eli meillä on 96 prosenttia sähköenergian tuotannosta puhdasta energiaa — siellä on ydinvoimaa, vesivoimaa, aurinkoa ja tuulta pääasiassa — niin se kertoo siitä, että energiasiirtymää pystytään tekemään. Nyt meillä on tulossa datakeskuksia, ja on arvioitu, että sähkön energiankulutus kasvaa noin 50 prosentilla tässä lähivuosina. Sitten me tiedetään, kuinka vaikeaa se energian tuotantomäärä on kattaa monesta syystä: Ydinenergian rakentaminen, joka on perusvoimaa, vie vähintään kymmenen vuotta ennen kuin se on käytännössä meillä käytettävissä. Moduuliydinvoimalaitokset ovat lähinnä lämmöntuotantoa. Ne eivät ratkaise tätä. Tuulikapasiteettia ja aurinkoa saadaan rakennettua aika nopeasti, mutta sitten verkko on semmoinen pullonkaula. Jos me halutaan verkkoa vahvistaa, niin se vie vähintään seitsemän kahdeksan vuotta ennen kuin me saadaan verkkoa vahvistettua noin laajassa mittakaavassa kantaverkonkin osalta. Meillä on tällaisia pullonkauloja, ja jos nämä datakeskusten sähkön tarpeet tulevat nopeasti, niin se tuo meille hankaluuksia tässä sähkön hinnassa. Mutta myöskin sitten se, millä tavalla se 50 prosenttia energiasta tuotetaan, on tässä erittäin iso kysymys. Siihen tietyllä tavalla toivoisi tietenkin vastauksia että, saadaanko ne tuotettua tällä puhtaalla energialla, niin kuin me ollaan tähänkin asti nyt saatu tuotettua, ja siinä mielessä ne energiainvestoinnit pitäisi saada aikaiseksi. Nämä merituulivoimalaitokset ja muut tällaiset, tuulivoimalaitosten sijoittelu ympäri Suomea ja verkon vahvistaminen tuonne Norjaan ja Ruotsiin auttavat meitä siinä, mutta se, mitä muuta pitää tehdä, liittyy varmasti nopeisiin ydinenergiaratkaisuihin. Arvoisa rouva puhemies! Kun katsoo sitten tätä hyvää vuosikertomusta tässä, niin sivulla 91 nähdään energialähteistä vuosina 2005—2024, kuinka selkeästi me olemme hiilestä päässeet laskusuuntaan erittäin voimakkaasti. Maakaasu on käytännössä tuolta poistunut, öljy on laskenut, ja sillä tavalla me päästään koko ajan näihin tavoitteisiin. Nämä, mitä me tässä tehdään, ovat niitä suoria toimenpiteitä. Täällä sivulla 92 on yksi mielenkiintoinen tilasto, joka kertoo tieliikenteen energiankulutuksesta energianlähteittäin. Kun täällä on vuosien 2005 ja 2025 kulutus, niin kokonaisterawattina laskettuna kulutus on pienentynyt sieltä 45:stä tuonne 40:een, ja varmasti liikennesuoritteiden määrä on kasvanut. Siellä on varmasti polttoainetehokkuutta parannettu ja kaikkea muuta, mutta sähkön osuus on pikkuhiljaa tuolla alkanut näkyä. Se ei ole vielä kovin suuri, ja toivoisin, että sitä pystyttäisiin tekemään voimakkaammin ja päästäisiin näihin meidän tavoitteisiin hyvin. Arvoisa rouva puhemies! Vielä tässä lopuksi tästä Suomen merkityksestä näissä per henkilö: Kun katsotaan tätä eurooppalaistakin tilastoa, 27 maan tilastoa, niin me ollaan täällä keskitasolla, ja nettopäästöissä me ollaan aika lailla korkealla tasolla. Kyllä meillä työtä riittää, ja se on tässä tosi tärkeää huomata, että me emme ole tässä yksin. Sitten jos katsotaan globaalisti tätä tilannetta — EU ja Yhdysvallat, Kiina ja muu maailma — niin varmaan pitää katsoa myöskin sitä, kuinka paljon populaa on eri puolilla, ja sekin vaikuttaa tähän niin, että se vähän hämärtää nämä suhdeluvut. Kaikilla meillä tulee olemaan töitä. Viimeiset uutiset: Kun katsotaan Nepalin onnettomuutta, Panaman kulkuyhteyksiä siellä kanavassa, EU:n lämpenemistä, ne ovat niitä konkreettisia näkymiä, mitä tästä ilmastonmuutoksesta ja lämpenemisestä on. Ihmiset eivät huomaa sitä puoltatoista astetta tai mitä tämä on, mutta nämä he huomaavat, ja minä luulen, että ihmiset näitten perusteella myöskin noteeraavat sen, että me teemme niitä toimia, ja erityisesti meidän nuoret ja lapset odottavat, että me teemme niitä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että taksilakia uudistetaan. Valiokunnan mietintö on siinä hyvin tasapainoinen, ja on koottu monet näkökulmat nykytilanteesta. Jos kansalaisilta kysyy, onko joku asia Suomessa aika huonossa tilassa, niin se on nimenomaan taksi: taksien saatavuus ja taksien toiminta ja sitten siellä olevat hinnoittelut ja osaaminen, kaikki tämä kokonaisuus. Tämä lakiesitys tuo siihen nyt ryhtiä ja korjaa osaltaan esityksen Sipilän hallitukselta, jossa olivat kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset. Sen hallituksen esitys nyt korjataan tässä näin, mikä kannattaa myös muistaa, ja onneksi korjataan. Tämä korjaussarja on tässä mielessä hyvä, että se tekee tästä reilumman toimintaympäristön. Toivon mukaan sitten saamme erittäin korkealla olleen luottamuksen takaisin ja meillä tulee osaava ja ammattimainen henkilöstö sinne ajamaan taksia ja sitten ennen kaikkea me saamme reilut pelisäännöt sinne alalle sillä tavalla, että rehdit yritykset pärjäävät. Ehkä tämä mittarin tuominen tuo myöskin sitten taksit tolpille. Se on tavallaan se hyvä asia tämän osalta. Yhteen asiaan tässä ei puututa, joka on erityisesti harvaan asutuilla alueilla, maaseudulla ongelma, eli se on taksien saatavuus. Siihen olisi toivonut, että olisi mietitty sitä, miten sen osalta oltaisiin tilannetta parannettu. Arvoisa rouva puhemies! Erityisen tyytyväinen olen tämän esityksen harmaan talouden torjuntaan liittyviin kohtiin, mitä tehdään nyt tässä ajoneuvorekisteröinnin osalta elinkeinotoimintaan: liikenneluvan liittäminen rekisteritunnukseen, taksin mittarivaatimukset, värilliset rekisterikilvet, hyvämaineisuuden laajennukset ja sitten taksiliikenteen koulutusorganisaatioiden luvanvaraisuusedellytykset ja niin poispäin. Eli siellä tehdään sellaisia asioita, joilla voidaan tarkastaa, mitä tässä ympärillä tapahtuu ja kuinka taksit toimivat. Myös taksimatkojen yhteydessä kerättävä data on osa harmaan talouden torjuntaa. Me pystytään valvontaa tehostamaan paremmin. Kaikki liittyy siihen taksamittarin keräämään tietoon. Eli tällä alueella toivon mukaan saamme sellaisia asioita, jotka vievät taksialaa parempaan suuntaan. Se lausumaehdotus, joka tässä mietinnössä on, on hyvä, että kun ala muuttuu, tekniikoita tulee, erilaiset mahdollisuudet paikantamiseen ja muuhun lisääntyvät, niin ne kaikki pitää huomioida jatkossa. Tässä mielessä toivoisin, että taksiala nyt tervehtyy tästä, ja työ jatkuu. Me toivomme sitä, että me saamme sellaisen toimintakulttuurin sinne, että me taas voimme luottaa taksiliikenteeseen ja myöskin taksien saatavuuteen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Olen täällä monena iltana ollut, ja täytyy sanoa, että aina nämä illan viimeiset keskustelut ovat muodostuneet aika hyviksi, ja niitä on kiva kuunnella. Täällä käydään semmoista rakentavaa keskustelua monista asioista, niin tänäänkin, ja on ollut kiva olla paikalla. Se suuruusluokka, mikä tässä sopeutuksessa nyt on, on siellä 2,6 prosenttiyksikön luokassa bkt:stä, noin suuruusluokkana. Tällaisia sopeutuksia on tehty Kataisen ja Urpilaisen hallituksen aikana. Silloin tehtiin tämän kokoluokan sopeutuksia, eli kyllähän niitä on tehty tässä lähimenneisyydessäkin. Siinä mielessä koko ajan näitä suuruusluokkia täytyy pitää mielessä. Kaikki joutuvat miettimään niitä sopeutuksia, rakenteellisia uudistuksia, veroja, mitä tässä tuli esiin, ja kasvutoimia. Ennen kaikkea tarvitsemme työtä. Mutta sitten jos ajattelee, missä asioissa meillä voisi olla vielä semmoista uutta, jota me ei ole tässä käytetty, niin kyllä minä sanoisin, että esimerkiksi tämän liikenteen verotuksen osalta, joka täällä nyt on laskenut koko ajan tässä viime vuosina. Voi kysyä, että jos me ajatellaan, että me haluttaisiin tiestöä ja muuta laittaa kuntoon, niin me varmaan joudutaan miettimään liikenteen verotuksen uudistamista koko ajan. On ollut erilaisia paikantamiseen liittyviä veroratkaisumalleja ja kaikkia muita. Varmaan joudutaan hakemaan uutta kulmaa sen osalta. No sitten se asia, jonka edustaja Räsänen toi tässä hyvin esiin: puolustusmenot sinne kolmeen ja puoleen prosenttiyksikköön nostetaan tässä lähitulevaisuudessa. Tutkija Salonius-Pasternak televisiossa heitti kyllä semmoisen kysymyksen eräässä keskustelussa, että jos meidän koulut ja päiväkodit rupeavat ränsistymään, niin onko meillä sitten koko ajan se ykkösprioriteetti, että puolustuksen menot ovat siellä kolme ja puoli ja viisi prosenttiyksikköä. Ruvetaanko johonkin aikaan miettimään, missä aikataulussa ne nostetaan sille tasolle? Sehän liittyy tietenkin turvallisuustilanteeseen ja maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja näin poispäin. Ja sitten tietenkin se, miten vaikuttavia toimenpiteitä me saadaan sillä rahalla aikaiseksi, drooneja ja muita. Niillä kaikilla pitää olla merkitystä, kun tätä arvioidaan, ja se on semmoinen kokonaisuus, jota joudutaan varmaan miettimään. Sitten vielä, arvoisa rouva puhemies, kyllä miettisin sitäkin, että meillä on monissa kriiseissä työmarkkinoilla sopimalla sovittu kriisiratkaisuja, ja sillä tavalla on viety ennustettavasti eteenpäin, ja se työkalu meidän pitäisi myös käyttää. Viimeiseksi sitä tehtiin paljon puhutussa Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksessa, jota olin itsekin neuvottelemassa. Täytyy sanoa, että se palautti kilpailukykyä, ja sillä oli nimenomaan se tarkoitus. Kustannuskilpailukyky parani sillä ratkaisulla. Siinä tehtiin vaikeita ja isoja ratkaisuja, ja palkansaajille tuli paljon rasitusta siitä lisää, mutta siitä se lähti liikkeelle, ja nyt niitä vaikeampia asioita siitä on korjattu sitten sopimalla. [Tuomas Kettunen: Sopimalla!] Minä luulen, että meidän pitäisi tämä kortti vielä käyttää paremmin. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Tässähän on todistettu, kuinka tärkeä ja hyvä lakiesitys tämä on. Tällä rajoitetaan nyt tätä erityispoikkeamien saamista alle 18-vuotiaille, ja sillä lailla tämä menee tarpeeseen niille, jotka sitten tällaisen luvan saavat. Sitten on tämä liikenneturvallisuuspuoli, jota pitää korostaa joka vaiheessa, ja kun niitä nuorten liikenneonnettomuuksia on ollut todella paljon suhteessa ikään, niin tämä toivon mukaan auttaa siinä osassa. Jokainen liikenneonnettomuus ja kuolemantapaus tässä ikäryhmässä on turha. Sitten nämä yölliset ajot ja tämä merkintä autossa ovat hyviä asioita, joilla näytetään se, millä aikataululla voi kulkea, ja sitten nähdään myöskin se kulkeminen. Arvoisa rouva puhemies! Pyysin puheenvuoron nimenomaan tämän valiokunnan lausumaehdotuksen puolesta, joka täällä edellyttää, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin alemman promillerajan säätämiseksi uusille kuljettajille. Kun tämä lakiesitys oli keskustelussa tuossa ensimmäisessä käsittelyssä, taisin siellä myös puhua siitä, että olisi viisasta, että me säätäisimme veneilijöillekin alemman promillerajan nykyisestä yhdestä promillesta. Kun nyt näitä promillerajoja ruvetaan katsomaan, niin suosittelisin sitten sitä puolta otettavaksi tähän mukaan, koska pelkästään näitten pudottaminen 0,2:een ei vielä ratkaise sitä asiaa, vaan pitäisi se veneilypuoli tuottaa tähän muunkin, maantieliikenteen, promillerajojen tasolle ja elää sillä tavalla, koska veneilyssä ne riskit ovat yhtä isoja kuin tuolla maantielläkin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ilmastokriisi etenee, niin kuin täällä on tullut hyvin esiin, ja vaikka epäilijöitäkin on, niin joka tapauksessa tieteelliset näytöt ovat niin vahvat, että siihen on uskominen. Ylipäätään kannattaa olla tyytyväinen siitä, että meillä on ylikansallisia määrityksiä ja sääntöjä. Eli EU:n säännöt ovat tässä mielessä hyviä, koska yksi maa ei pysty tekemään kaikkea, vaan tämä pitää tehdä ylikansallisesti ja saada asioita vietyä eteenpäin. Myös meidän teollisuus on tässä vihreässä siirtymässä ja todella haluaa sitä viedä eteenpäin. Kun kuuntelee teknologiateollisuuden tavoitteita, ne korostavat tätä näkökulmaa koko ajan. Tämä keskipitkän välin taakanjako, joka tässä nyt on pääasiassa kyseessä, liittyy liikenteeseen ja maatalouteen ja maankäyttöön noin yleisesti ottaen. On pari liikenteen osalta olevaa asiaa, jotka kannattaa huomioida, koska ne ovat myös omissa käsissä. Tuossa jo vastauspuheenvuorossa keskustelussa toin esille sen, että ihan konkreettisia asioita isojen kaupunkienkin osalta liikenteen päästöjen vähentämisessä ovat tämmöiset raideratkaisut. Meillä Tampereella, niin kuin tuossa toin esiin, on ratikka ollut todella iso menestys. Kansalaiset pitävät siitä erittäin paljon. Se on joukkoliikenneratkaisu, kaupunkikehitysratkaisu ja ilmastoteko, ja tämäntyyppisiä hankkeita pitäisi valtion olla edistämässä myös muissa kaupungeissa ja myös Tampereen seudulla vielä, kun se menee seudulliseksi. Tätä kautta me saadaan asioita myöskin liikenteen osalta päästövähennyksien osalta tehtyä, koska nämä lähimatkat ovat myöskin niitä suurimpia päästöjen aiheuttajia. Mielenkiintoinen tilanne oli, kun tässä yksi ilta seurasin televisiota, että sähkörekka oli esittelyssä. Se on juuri niitä ratkaisuja, joilla pystytään näitä asioita liikenteen osalta tekemään, ja he pitivät sitä erittäin hyvänä asiana liikenteen osalta. Arvoisa rouva puhemies! Tietenkin täällä on tullut hyvin esiin tämä Venäjän aiheuttama energiakriisi ja nyt tämä Iranin sodan tilanne, Hormuzinsalmi ja kaikki muut. Nämä vain kuvastavat sitä, kuinka paljon meidän pitää yrittää päästä fossiilisista polttoaineista ja fossiilisesta energiantuotannosta eroon. Sen takia nämä toimenpiteet, mitä me viedään nytten täällä energiatuotannossa, pienydinvoimalaitokset ja muut, ovat sellaisia, että me ei tarvita turvetta, siis muuten kuin tämmöisenä kriisipolttoaineena. Sähköhän meillä on jo 95-prosenttisesti fossiilivapaata, ja siinä ydinvoima, tuuli- ja vesivoima ovat keskiössä. Ja Suomi on omilla toimenpiteillään näyttänyt, kuinka näitä asioita voidaan tehdä. Se on meillä se kilpailuetu, jota meidän kannattaa viedä eteenpäin. Siinä mielessä, kun ajattelee valtion toimia, kannattaisi yrittää miettiä, miten erityisesti näitä päästövähennyskeinoja voidaan saada aikaan samalla päästöjä vähentäen ja julkista taloutta vahvistaen. Meidän pitäisi laittaa nämä kaksi siihen tavoitteeksi, ja silloin me jouduttaisiin miettimään asioita uudella tavalla. Tämä on semmoinen tärkeä asia. Arvoisa rouva puhemies! Kannatan edustaja Kvarnströmin tekemiä vastalause-ehdotuksia näin lopuksi. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ilmastotyö on erittäin tärkeää ja tarvitsee käytännön tekoja. Tässä kun puhutaan, että lyhyet matkat liikenteessä tuottavat eniten päästöjä, silloin pitäisi edesauttaa myös valtion toimesta niitä hankkeita, jotka tekevät niitä asioita. Esimerkiksi nyt ratikka on semmoinen hyvä esimerkki siitä. Tampereella ratikka on joukkoliikenneratkaisu, se on kaupunkikehitysratkaisu, se on ilmastoteko. Ja 20,5 miljoonaa matkustajaa oli viime vuonna. Toivon, että Turussa ja Vantaalla ratikkaa rakennetaan ja meilläkin enemmän, koska tämä on nimenomaan niitä käytännön tekoja, joilla viedään näitä asioita eteenpäin nimenomaan liikenteen osalta — tämäntyyppisiä asioita. Tämä olisi myös valtiontalouden kannalta järkevää. Se olisi rakentamista, jota nyt tarvittaisiin paljon. Sillä tavalla edesautettaisiin myöskin kasvunäkökulmaa. Meidän pitäisi tällaisia hankkeita hakea. Tampere olisi rakentanut vähän enempi ratikkaa, kun me oltaisiin saatu valtiolta vähän paremmin tukea tähän vaiheeseen, mikä meillä nyt on meneillään. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä mietintö nuorten ajokorttilain muuttamisesta: Tämä lakimuutos, joka rajoittaa yöaikaan ajoa 0:n ja 5:n välillä, kohdistuu oikeaan kohtaan, koska onnettomuuksia on tapahtunut paljon niinä aikoina nuorille, ja on siinä mielessä kannatettava. Sitten tämä näkökulma, että rajoitetaan näitä poikkeuslupa-asioita, jotka ovat olleet aika lailla automaatteja. Nyt se kiristyy niin, että poikkeuslupa liittyy oleelliseen tarpeeseen. Se, minkä takia pyysin puheenvuoron, arvoisa rouva puhemies, liittyy siihen, että Pirkanmaalla meillä on ollut aika monta tämän ikäistä nuorta onnettomuudessa tässä ihan lähiaikoina, ja ne ovat aina kauheita tilanteita niin omaisille kuin kaikille muillekin, ja siinä mielessä kaikki toimet, mitä voidaan tehdä ennalta, ovat järkeviä. Siinä mielessä tämä lakiesitys on hyvä. Ainut asia, jota minä tässä jäin pohtimaan on se, kun täällä on lausuma promillerajasta, jota on asiantuntijakuulemisessa esitetty, että sitä voitaisiin pudottaa 0,2:een, niin siinä mielessä olisi ehkä ollut järkevääkin se tehdä tässä yhteydessä, ja mielestäni sitä pitäisi pohtia. Toinen asia, joka tässä promillerajassa meillä aina unohtuu, on se, että vesillä liikkumisessa promilleraja on yksi. Meidän pitäisi ajatella myöskin sitä promillerajaa, että se olisi alempana kuin se yksi, eli se olisi samalla tasolla kuin muuallakin liikenteessä ollaan, koska siellä liikutaan aika lailla semmoisilla kulkuneuvoilla, että vesiturvallisuuden kannalta olisi järkevä sellaisessa tilanteessa ajaa niin, että kaikki aistit ovat kunnossa. Tässä mielessä, kun valiokunta miettii näitä promillerajoja, niin se huolehtisi myös tämän vesiliikenteen promillerajan pudottamisesta alemmas. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä kun näitä kestävyyskriteereitä määritellään, niin on hyvä, että näitä tehdään eurooppalaisella tasolla samanlaisiksi. Me olemme seuranneet pumppuhintoja tässä nytten kaiken aikaa, monta vuotta, ja kyllä nyt nähdään selvästi, että se maailmanmarkkinahinta on se keskeinen elementti, joka muuttaa meidän pumppuhintoja täällä todella voimakkaasti. On vaikea puuttua siihen heilahteluun, mitä sieltä tapahtuu, ja se on meidän varmaan kaikkien tunnustettava. Toiseksi tähän kysymykseen: Ensimmäinen asia on tässä se, että tässä nyt tehdään yhteisiä sääntöjä, kriteerejä ja sertifiointia koko eurooppalaisen tason mittareilla. Edustaja Kontu hyvin tuossa kuvasi sitä, mitä tämä tarkoittaa noin käytännössä, että me ennakoidaan asioita. Siinä mielessä ollaan hyvällä tiellä, ja tämä lakiesitys pohjimmiltaan on oikein hyvä. Tämä vähähiilisyystavoite on nytten meidän myös tunnistettava sen takia, että kun katsotaan tuota Iraninkin kriisiä ja sotaa siellä ja sitä, kuinka paljon se heiluttaa näitä hiileen perustuvia polttoaineita ja muita, niin meidän huoltovarmuuden ja meidän toimivuuden kannalta pitäisi pyrkiä mahdollisimman vähähiiliseen toimintaan ja siihen, että pystyttäisiin viemään niitä asioita sillä tavalla eteenpäin liikkumisessa ja energiankäytössä noin laajemminkin. Tässä mielessä tämä lakiesitys antaa nytten puitteita, mikä on tämän lakiesityksen hyvä puoli, ja samanlaisia sääntöjä ja ennakoivuutta siihen, mitä tehdään. Arvoisa rouva puhemies! Sitten kun tässä puhutaan, mitä nyt kehysriihessä olisi odotettavaa, niin toivoisin, että nyt kun tähän liikkumiseen halutaan tukiasioita, niin jos sieltä jotain tulee, niin se olisi tähän työmatkavähennykseen liittyviä toimenpiteitä, koska se varmaan olisi ykkösasia, jos jotain tehdään, koska työn perässä liikutaan. Tähän polttoaineen hintaan, niin kuin aiemmin tuossa sanoin, on vaikea suuressa mittakaavassa puuttua. Tässä taloudellisessa tilanteessa puhutaan senteistä ja siinä mittaluokassa olevista asioista, jos siellä tehdään. Jos haluaa ohjata sitä ja edistää pitemmältä matkalta töihin menoa, niin silloin se työmatkavähennys on oikea keino. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ollaan erittäin tärkeän asian äärellä, kun tehdään liikennejärjestelmäsuunnitelmaa vuosille 2026—2037. Täällä debatissa tuli esiin puheenvuoroja siitä, että pitäisi saada sitoutettua paremmin tätä liikennejärjestelmäsuunnitelmaa yli hallituskausien. Olen siitä samaa mieltä, mutta muistuttaisin, että tämä hallitus oli ensimmäinen hallitus, joka ensimmäisen liikennejärjestelmäsuunnitelman sai käsiinsä ja sitten muutti sitä. Kyllähän tätä tavallaan... [Sheikki Laakson välihuuto] — Niin, mutta tällä kaudella oli ensimmäinen liikennejärjestelmäsuunnitelma 21, ja tässä mielessä tilanne on se kokonaisuus. [Sheikki Laakso: Ei ole yhtään eri!] Mutta kaikilla meillä on yhteinen ongelma. Meidän korjausvelka on todella korkealla tasolla, ja siihen pitäisi pystyä vastaamaan. Meidän korjausvelka on ratojen osalta 1,6 miljardia ja 2,6 miljardia teiden osalta, eli ollaan todella korkealla tasolla, ja sitten vesiliikenteessä 30 miljoonaa euroa. Nyt pitäisi miettiä sitä, että kun tämä korjausvelka näyttää kasvavan 5 miljardiin vuoteen 2030 mennessä ja 6 miljardiin vuoteen 2037 mennessä, niin miten me tämä yhtälö ratkaistaan. Tämä valiokunnan mietintö on erittäin ansiokas mietintö sillä tavalla, että siellä on aika hyvin kaivettu esiin ne keskeiset kohdat, mitä meidän liikennejärjestelmässä ja teiden ja ratojen ja muitten osalta pitäisi tehdä, ja myöskin joukkoliikenteen osalta niitä ongelmakohtia ja liikenteen solmukohtien korjaamista. Nyt me ollaan nämä kyllä pystytty tässä hyvin nostamaan esiin, mutta sitten varmaan se, miten ratkaistaan näitten osalta rahoitus, tulee olemaan tämän eduskunnan ehkä isoimpia kysymyksiä myöskin ensi kaudella, se, kuinka paljon liikennettä itseään tähän rahoitukseen sitoutetaan, kuinka paljon se rahoitus tulee sitten yleisistä verovaroista ja niin poispäin ja miten sitä tulee erilaisista veromuodoista. Tämä keskustelu meidän pitäisi käydä. Muuten me ei pystytä vastaamaan näihin isoihin haasteisiin, mitä meillä on. Varmasti jostain pitää niitä tuloja saada aikaiseksi. Arvoisa rouva puhemies! Olisin kiinnittänyt tässä huomiota vielä tähän pääratakysymykseen ja sen tärkeään merkitykseen Suomen kehityksen kannalta ja pääradan pullonkaulakohtiin erityisesti Tampereen ympärillä. Se vaikuttaa koko Suomen joukkoliikenteeseen, ja sen alueen osalta pitäisi tehdä jotain. Se on eniten matkustettu väylä: viisi miljoonaa, melkein kuusi miljoonaa, matkustajaa Tampereen ja Helsingin välillä, ja siitä ylöspäinkin kolme ja puoli miljoonaa matkustajaa. Eli todella suurista matkustajamääristä puhutaan, ja sitten myöskin teollisuuden liikenteessä on iso määrä, joten se väylä pitäisi viedä, niin kuin täällä aikaisemminkin olen sanonut, Helsingistä Tampereen, Seinäjoen, Oulun kautta, Tornion kautta Narvikin satamaan saakka. Silloin me päästäisiin semmoiseen tilanteeseen, että meillä olisi raideyhteys suoraan myöskin tuonne Atlantin rannalle. Se olisi huoltovarmuutta, se olisi elinkeinorata ja turvallisuusrata kaiken kaikkiaan. Siihen meidän pitäisi satsata. Se olisi semmoinen iso juttu. Sitten kun pääradan varressa kuitenkin tietyllä etäisyydellä on 60 prosenttia Suomen bkt:stä, niin ollaan aika isossa osassa. Arvoisa rouva puhemies! Vielä yhteen asiaan tässä kiinnittäisin huomiota, tähän liikenteen ja rahoituksien muuttamiseen sillä tavalla, että myöskin MAL-sopimuksia ja kuntien rahoittamista entistä enempi on tullut tässä joukkoliikennejärjestelmässä. Entistä isompia hankkeita viedään sinne kuntien rahoituksien osalle. Sitten joukkoliikenteen osalta tämä selonteko ei kovin paljon lupaa. Tässä jäädään aika lailla pieniin lukuihin. Sitten kun muistetaan, että joukkoliikenteeseen tuli neljän prosenttiyksikön alvin korotus tässä, niin se vaikuttaa erittäin paljon joukkoliikenteen kehitykseen jatkossa. Toivoisin, että tästäkin kysymys tehdään, koska sillä siirretään aika isoja määriä ihmisiä, ja se on myöskin ympäristöteko, ja sillä tavalla pystytään myöskin ruuhkia ja muita hoitamaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitän tästä selonteosta ja valiokunnan käsittelystä. Tässä on paljon vedetty hyviä johtopäätöksiä, ja sitten näitä lausumia neljään asiaan on täällä korostettu. Itse olisin kaivannut sinne vielä joukkoliikenteestä erityistä lausumaa, koska siellä siihen asiaan olisi ehkä pitänyt kiinnittää huomiota. Mutta se, minkä takia pyysin tämän puheenvuoron, liittyy siihen, että täällä väyläverkko ja tämä korjausvelka ovat yli neljä miljardia euroa, tälläkin hetkellä 4,2 miljardia euroa kokonaisuudessaan, ja sitten täällä lausumassa sanotaan, että pitäisi pitkäjänteisesti tätä korjausvelkaa tehdä, ja nyt tässä sanotaan vielä, että se kasvaa viiteen ja sitten kuuteen miljardiin tässä lähitulevaisuudessa. Pohditteko yhtään niitä keinoja, miten tämä rahoitus voidaan tehdä, kun tätä asiaa katsotaan liikenteen näkökulmasta, ja voiko liikenne osallistua siihen jollain tavalla? — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on valiokunnan yksimielinen esitys, ja tämä esitys vahvistaa suomalaista yritystoimintaa sillä tavalla, että se poistaa tätä epätervettä kilpailua ja harmaata taloutta, joka on tässä tärkeä osa, kun katsotaan tilannetta kuljetusalalla. Tämä kabotaasiliikenne, mitä tässä nyt tarkastetaan, on mielenkiintoinen, kun pitää katsoa niitä tekijöitä. Suomessa tavaraliikennelupa-asetuksen 8 artiklassa säädettyjä kabotaasiliikennettä koskevia säännöksiä on tällaisia esimerkiksi: 1) yksi kuormauspaikka ja yksi purkauspaikka, 2) useita kuormauspaikkoja ja yksi purkauspaikka, jos purkaus tapahtuu rahtikirjaan merkityn lopullisen kuorman vastaanottajan luona, 3) yksi kuormauspaikka ja useita purkauspaikkoja, jos kuormaus tapahtuu rahtikirjaan merkityn alkuperäisen lähettäjän toimesta. Näitä asioita tässä valvotaan, kun ulkomaalaista liikennettä täällä on. Sitten jos katsotaan kabotaasiliikennettä tuolla linja-autoliikenteen puolella, niin kansainvälisen liikenteen yhteydessä saa harjoittaa linja-autolla enintään seitsemän perättäisen päivän ajan yhtäjaksoisesti 30 päivän ajanjaksolla Suomessa liikennettä. Näitä kysymyksiä tässä tarkastellaan, ja siinä mielessä on erittäin hyvä, että niihin puututaan. Nyt erityisen tyytyväinen olen tästä lausumasta, joka täällä sitten antaa työkaluja tehdä näitä asioita, jos tämä ei toteudu. Täällä jopa sitten vahvistetaan näitä rahavakuuksien vaatimisia, rengaslukkoja ja muita asioita. Tämä varmasti tulee toteutumaan, ja siinä mielessä ollaan hyvällä tiellä. Tiedän entisestä elämästäni, että tuolla on ammattiyhdistysliikkeen puolella Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on ollut erittäin huolissaan kabotaasiliikenteestä ja niistä pelisäännöistä, mitä siellä on. Nyt tässä tulee yksi työkalu sinne, että se ala tervehtyy. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tällä lakiesityksellä on tarkoituksena nopeuttaa maanpuolustukselle ja varustautumiselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamista ja lupamenettelyä ja samalla lisätä myös sotilaallista huoltovarmuutta. Tämän lain käsittelyssä on näitä perusteita hyvin käyty ja nostettu esiin, mutta silloin kun tämä oli ensimmäisessä käsittelyssä, niin esillä oli vastalause 2, jossa kiinnitimme huomiota valitusmenettelyihin näissä tilanteissa, jolloin näitä tuotantolaitoksia sijoitetaan. Tämä lakiehdotus menee pitemmälle kuin olisi tarpeen, ja tässä mielessä siitä tuotantolaitoksesta, jos se aiheuttaa siinä lähipiirissä vaikutuksia, olisi pitänyt olla se valitusoikeus. Ja toinen asia, joka tässä oli: jos yleiskaavassa oli määritelty liikenteen tai teknisen huollon verkoston sijainti, niin tämä voisi ohittaa sen, ja se tuntuu kanssa aika oudolta ratkaisulta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin näitten tuotantolaitosten rakentaminen pitää saada liikkeelle. On maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta tärkeätä sujuvoittaa niitten rakentamista ja nopeuttaa niitten valmistumista. Siinä mielessä tämä lakiesitys kuitenkin loppuviimein on sellainen, että näine puutteineenkin, mitä tässä lakiesitykseen jäi näitten lisärajoitusten tekemistenkin osalta, se kannattaa hyväksyä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On selvää, että kaikki me haluamme, että nämä yleiset rakentamisen lupaprosessit saadaan nopeammiksi joka suhteessa. Sehän on meillä kaikilla yhteinen tavoite, ja myöskin se, että ne valitusprosessit saadaan nopeammiksi erilaisissa hallinto-oikeuksissa. Siinä mielessä varmaan tahtotila on meillä kaikilla täällä salissa yhteinen, että tätä pystytään viemään. Tässä nyt on oikaistu niitä prosesseja, että saadaan nopeammin tehtyä, ja sitten on rajattu monia toimenpiteitä, niin että rakentamiseen päästään aikaisemmin, ja sitä, ketkä pääsevät valittamaan. Mutta sekin, mitä tässä nyt on huomattava, on se, että tässä oli hallituksen 1. ja 2. lakiesitys, ja siihen kakkoslakiesitykseen liittyy vastalause siitä valitusprosessista niiltä, joita tämä koskee, se yleisö, sellaisessa tilanteessa, jossa voi olla tämmöisen suuronnettomuuden vaaraa. Olisi aika kohtuullista, että he pystyvät sitten sanomaan siitä. Ja sitten kyllä on mielenkiintoinen asia myös se, että kun yleiskaavassa on jo määritelty liikenteen tai teknisen huollon verkostoja, niin nyt nekin ohitettaisiin tässä. Se tavallaan oli se ponnin, minkä takia tässä tämä vastalause on syntynyt. Itse tästä koko laista ja kokonaisuudesta, millä tätä pitää viedä eteenpäin, on suuri yksimielisyys. On hyvä, että tässä salissa pyritään siihen, että meillä näissä turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa kysymyksissä löytyy yksimielisyys eikä näistä hirveästi käydä kädenvääntöä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on tullut esille, kuinka tärkeästä kokonaisuudesta kuitenkin tässä on kyse maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta ja kuinka tärkeätä on saada tämmöiset tärkeät rakennushankkeet vietyä aika sujuvasti eteenpäin. Niitä voidaan myös sijoittaa vähän paremmin kuin aikaisemmalla lainsäädännöllä. Sitten kun tässä on puolustusministeriön arvio maanpuolustuksen tarpeista ja hankkeiden siihen liittyvästä kokonaisuudesta, niin tämä antaa tänne taustalle aika hyvän lähtökohdan, mitä näille pitää tehdä. Se, miksi ympäristövaliokunta on täällä nyt sitten ottanut toisenlaisen kannan näihin tiettyihin kohtiin ja laittanut siellä vihreitten ja sosiaalidemokraattien toimesta vastalauseen kahteen asiaan, jotka liittyvät valitusoikeuteen sellaisessa tilanteessa, joka koskee sen vaikutuspiirissä olevia ihmisiä, yleisöä, ja sitten sellaisissa tapauksissa, jotka vaikuttavat liikenteen ja teknisten verkostojen osalta liikaa, on se, että nämä ovat tämmöisiä tarpeellisia huomioita. Muuten lainsäädäntö on ihan kohdallaan, mutta kannatan edustaja Pitkon tekemää ehdotusta.
Arvoisa rouva puhemies! Pitää vielä tähän loppuun käyttää puheenvuoro siitä, miten meillä on tämän ydinenergian ympärille syntynyt aika paljon osaamista, niin käyttöosaamista kuin myöskin valvontaosaamista. Säteilyturvakeskus on ihan maailmanluokan valvoja ydinenergian käytön osalta, ja heidän ammattitaitoaan käytetään muuallakin maailmassa. Tämä on myöskin sillä tavalla pantava merkille, että me ollaan rakennettu tähän ympärille tämä koko klusteri — tai ekosysteemi, niin kuin nykyään sanotaan — joka liittyy tähän myöskin tältä osin, ja se on erittäin tärkeä asia. Toinen kokonaisuus liittyy tähän loppusijoittamiseen: Meillä on Onkalo tuolla Olkiluodossa. Meillä on tiivis kallioperä, ja sitten meillä on osaamista sillä alueella. Maailmanluokasta me ollaan ensimmäisiä, jotka ovat saamassa sijoitettua jätteet tuonne kalliomaaperään hyvin ammattitaitoisesti ja sillä tavalla, että ne ovat siellä turvallisesti vuosisatoja, ja sillä tavalla estetään niitten käytettyjen polttoaineiden leviämistä. Meillä on tätä osaamista tullut ydinenergian ympärille aika paljon, ja minä luulen, että tästä voi myöskin tulla vientituote muullakin tavalla kuin sillä lailla, että me käytetään. Se on se kokonaisuus, jota pitää tässä yhteydessä huomioida tämän turvallisuuden ympärillä ja sitten myöskin tämän sijoittamisen ympärillä. Sitten jos ajatellaan, että meillä on ollut venäläisiä voimalaitoksia Loviisassa ja sitten on ollut ranskalainen ja sitten ruotsalaisia voimalaitoksia tuolla Olkiluodossa, niin näitten kaikkien sijoittaminen tänne on tuonut sitä insinööriosaamista, ja me ollaan se turvallisuus- ja suojausosaaminen rakennettu näihin kaikkiin, mikä on myös sellaista kokonaisuutta, jota ei tässä aikaisemmin ole oikein osattu nostaa riittävästi esiin. Luulen, että nämä tulevat olemaan isossa huudossa vielä maailmalla. Arvoisa rouva puhemies! Nämä mahdollisuudet Suomen kilpailukyvylle: Meillä on puhdasta energiaa, ja tämä on välttämätön edellytys, että me pystytään sitä tekemään. Tässä puhutaan lämpöenergiasta ja sitten isommissa ratkaisuissa myöskin sähköenergiasta laajassa mielessä. Kun me saadaan se perusenergia riittävälle tasolle, niin me uskallamme ottaa tänne datakeskuksia ja teollisuutta, ja he saavat puhdasta energiaa ja saavat siitä kilpailuetua myöskin. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Meillä on tässä erittäin hyvä käsitellä tätä yhteistä selontekoa, joka on meillä käsittelyssä. Voi sanoa, että kun tällainen 12-vuotinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma tehdään, se on hyvä asia, koska tämä on ylivaalikautista työtä. Sen takia tällainen asia on tärkeä. Hyvä, että se syntyi viime kaudella. Nyt sitä pitäisi jalostaa ja viedä eteenpäin. Mehän korjaamme tässä liikennejärjestelmässä vähän myös vanhoja virheitä. Jos pitäisi puhtaalta pöydältä piirtää Suomen tiestö ja rataverkosto, niin ne eivät varmaan olisi tämmöisiä kuin ne tänä päivänä ovat. Me joudutaan niitä asioita tässä varmasti korjaamaan, ja se vaikuttaa tähän meidän tilanteeseen. Kun me ollaan maantieteellisesti iso maa, pieni kansa ja harvaan asuttu, niin tämä tekee meille aika isoja haasteita kaiken kaikkiaan. Arvoisa puhemies! Täällä paljon puhutaan näistä erilaisista hankkeista. Minä nostan nyt yhden hankkeen ihan keskiöön tässä sen takia, että kyllä päärata Suomessa on tämmöinen elinvoimarata ja sen ylläpito on tässä tärkeätä. Meidän pitäisi pystyä viemään Helsingin, Tampereen, Seinäjoen ja sieltä Pohjanmaan kautta Ouluun ja Tornioon asti tätä päärataa. Sen vaikutuspiirissä asuu noin 70 prosenttia suomalaisista, ja 75 prosenttia viennistä on pääradalla kulkevaa. Siinä mielessä näin voidaan sanoa. On isoja liikennemääriä: puhutaan, että Helsinki—Tampere-välillä on kuusi miljoonaa matkustajaa ja Tampere—Seinäjoki-välillä yli kolme miljoonaa matkustajaa. Se on kuitenkin valtaväylä, ja sen ylläpitäminen on tärkeää. Ja jos katsotaan Tampereeltakin ylöspäin, niin se on yksiraiteinen rata siinä ja junat odottelevat ohituksia ja näin poispäin. Siihen meidän pitää löytää panostuksia. Se on semmoinen valtaväylä, joka vaikuttaa koko Suomeen erityisen paljon. Tämä on semmoinen asia, jota me emme voi jättää sivuun. Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu rahoituksesta. Kun näitä rahoituslukuja katsotaan — minä tosiaan kaivoin näitä Väyläviraston lukuja — nämä miljoonamäärät, mitä peruskorjauksiin on laitettu, plus sitten kehittämisraha eivät ole hirveästi muuttuneet 2020-luvulla. Puhutaan siellä puolentoista miljardin luokassa, ja niihin tulee semmoisia 100 miljoonan heittoja. Mutta suuruusluokka on koko ajan se puolitoista miljardia, ja se ei ole valtavasti muuttunut. Tässä on rahoituskanavia käytetty, ja tässä mielessä meidän pitää löytää jatkoon rahoituskeinoja. Se, mitä täällä aina puhutaan, on se, että meidän liikennemäärät ovat kasvaneet. Jos me katsotaan tieliikenteen ja muita verotuloja, niin ne ovat pudonneet vuodesta 2018 noin viiden miljardin tasosta reilusti alle neljään miljardiin, noin 3,7—3,8 miljardiin. Eli me ollaan myöskin liikenteestä otettu aika paljon sitä tulovirtaa, jota me voitaisiin käyttää tieverkon ylläpitoon ja muuhun. Tämä täällä puolella aina jää vähän vähemmälle huomiolle, koska tämä tosiasia on tässä tapahtunut. Me varmaan joudumme tekemään liikennejärjestelmään tai liikenteeseen yleisesti ottaen veroratkaisuja ja valmistautumaan uudistamaan verokertymää, koska jos liikenne sähköistyy, niin sieltä ei enää polttoaineesta tule verotuloja ja muita. Me joudumme miettimään, miten me korvaamme tämän asian jatkossa, koska se on kaikkien etu, että sieltä tulee sitten rahoja, joilla me voimme rahoittaa näitä keskeisiä hankkeita, joita tarvitaan. Kaikki ovat yhtä mieltä, että tämä verkko rapautuu ja siihen on löydyttävä rahaa. Arvoisa puhemies! Vielä tässä nostaisin esiin joukkoliikenteen merkityksen isoilla kaupunkiseuduilla. Siihen tuli semmoinen tilanne, että vaikka keskimäärin joukkoliikenne on hieman kasvanut, niin voidaan sanoa, että Tampereen seudulla joukkoliikenne on kasvanut koronaa edeltävästä ajasta 38 prosenttia. Helsingissä se on pysynyt ennallaan, ehkä vähän laskenut koronaa edeltävästä ajasta, ja Turussa se on noin 6—7 prosenttia kasvanut. Eli meillä on tämmöinen iso muutos tässä tapahtunut, ja nyt siihen tuli tämä alvin neljän prosenttiyksikön nousu, ja se on vaikuttanut lipunhintoihin. Me tarvitaan kuitenkin joukkojen liikkumiseen myöskin tämä huomio, että siitä ei tule kohtuuttoman kallista, koska se on työmatkaliikennettä erittäin paljon. Muuten sitä liikennejärjestelmää ei kasvukeskuksissa voida hoitaa. — Kiitoksia.