Malm Niina
13 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Hallitus on vienyt suomalaisilta mahdollisuuden opiskella aikuisiällä ja pysyä mukana työelämän muutoksessa ilman, että toimeentulo romahtaa. Suomi tarvitsee kipeästi osaavia työntekijöitä, ja ihmiset tarvitsevat reiluja mahdollisuuksia oppia uutta. Hallitus on perustellut aikuiskoulutustuen leikkauksia sillä, että tarkoitus ei ole kouluttaa esimerkiksi kokkeja lähihoitajiksi vaan vahvistaa osaamista ja etenemistä työuralla. Tätä ei kuitenkaan ole mahdollistettu. Miten paperimies voisi kouluttautua esimerkiksi asentajaksi tai hitsaajaksi, kun osaajista on tällä hetkellä pulaa? Eikö hallituksen politiikka tässä samalla estä juuri sitä osaamisen kehittämistä ja alanvaihtoa, jota työmarkkinoilla niin kipeästi tarvitaan? Ministeri Marttinen, te lupasitte uuden koulutuspolun, tulikin kinttupolku umpimetsään. Tuliko vahingossa leikattua kaikki, mitä eteen tuli? Miksei korvaavaa mallia ole vieläkään saatu?
Arvoisa rouva puhemies! Tänään eduskunnassa on keskusteltu lähisuhdeväkivallasta mutta myös tästä alkoholilaista. Suomi on edelleen yksi Euroopan vaarallisimmista maista naisille. Lähisuhdeväkivallan uhreista peräti 75 prosenttia, kuten aikaisemmin päivällä kuultiin, on naisia, ja alkoholi on taustatekijänä lähes joka toisessa tapauksessa. Samaan aikaan kun tilanne on tämä, hallitus on tuomassa eduskuntaan lakiesitystä, joka sallisi alkoholin etämyynnin, kotiinkuljetuksen ja jopa impulsiiviset pikatoimitukset suoraan suomalaisten kotioville. Esityksen omissa vaikutusarvioissa myönnetään suoraan, että kotiympäristössä tapahtuva juominen lisää ja kasvattaa riskiä lähisuhdeväkivallan lisääntymiseen. Hallitus on siis tietoisesti viemässä eteenpäin esitystä, jonka se tietää lisäävän naisten ja lasten turvattomuutta. Toinen asia sitten on tämä lähisuhdeväkivalta, kun se usein ei kosketa pelkästään vain uhria. Se koskettaa myös lapsia, läheisiä ja koko perhettä. Lapselle väkivallan näkeminen, kuuleminen tai sen jatkuvassa pelossa eläminen voi olla äärimmäisen traumatisoivaa, vaikka väkivalta ei kohdistuisi häneen itseensä. Sitten vielä viimeisenä havaintona: Olipa kyseessä sitten päihdeongelma tai väkivaltaisuus, on avun saaminen tällä hetkellä todella sattuman kauppaa. Järjestöt tekevät arvokasta työtä juuri poikien ja miesten auttamisessa, mutta samaan aikaan hallitus leikkaa järjestöiltä. Nämä hallituksen esitykset ovat aivan kummallisia ja ennaltaehkäisyn ja avun saamisen näkökulmasta aivan päälaellaan.
Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän tämä omituiselta kuulostaa samaan aikaan, kun käytännössä jokaisessa puheenvuorossa, joita hallituspuolueiden edustajat pitävät, puhutaan siitä, kuinka tämä talous on vaikeassa tilanteessa Suomessa. Sitä ei kukaan kiistä. Mutta juuri kuten tässä edellisessä puheenvuorossa edustaja Lyly totesi, hallitus on valmis kairaamaan reikiä tähän juustoonsa entistä enemmän, rapauttamaan veropohjaa ja antamaan vielä veronkevennyksiä sitten hyvätuloisille. Tässä kohden yhteiskunta jakautuu jo muutenkin liian voimakkaasti, ja tiedämme sen, että myös alkoholiongelma on kaikissa yhteiskuntaluokissa aivan yhdenvertainen toisiinsa nähden. Ei ole kysymys siitä, onko duunari vai onko toimitusjohtaja, kun alkoholiongelma voi olla perheen elämää, ja siitä ongelmasta kärsivät kaikki läheiset. Jokainen tässä salissa tietää yhden, jolla on alkoholiongelma, ja tätä ongelmaa te vain pahennatte.
Kiitos, rouva puhemies! Kiitos edustaja Elomaalle tasapainoisesta puheenvuorosta. Täytyy kuitenkin tähän todeta se, että kun tässä puheenvuorossanne totesitte, että täytyy seurata tilannetta, niin kyllä, tilannetta täytyy seurata, mutta ongelmahan on nyt siinä, että kuka sitä tilannetta seuraa. Kun tämä hallitus on tehnyt nämä hallinnon säästönsä, niin se tarkoittaa samaan aikaan sitä, että sieltä työsuojeluviranomaisilta on leikattu ja he ovat siinä tilanteessa, että heidän täytyy kohta ruveta valitsemaan, mihin he sen resurssin käyttävät, sen työajan. Seuraavatko he paikallisia sopimuksia, seuraavatko he näitä määräaikaisuuksia, puuttuvatko he ehkä työperäisen hyväksikäytön ongelmiin? No, tällä hetkellä tilanne on se, että tähän viimeisimpään mainittuun heillä ei ole mahdollisuutta eikä resursseja, vaan ammattiyhdistysliike tekee sitä tällä hetkellä pääsääntöisesti. Nyt kun tämä hallinnon leikkausten vimma on hallituksella aina se paikka, josta kaikki valtion säästöt otetaan, niin tämähän tulee tulevaisuudessa tarkoittamaan myös sitä, että ei näitä tosiaan tosiasiallisesti kukaan pysty seuraamaan eikä valvomaan, koska lupa- ja valvontaviranomaisella ei ole resursseja valvoa näitä kaikkia tehtäviä, joita nyt lisätään sinne hallituksen toimesta samaan aikaan kun rahoitusta vähennetään. Se on minusta todella surullista, koska kuitenkin tässä on se taustavire, että yritettäisiin edes tehdä jotain hyvää, että yritettäisiin edes seurata, mutta se vain ei ole tosiasiassa mahdollista näiden hallinnon säästöleikkausten takia, ja tällä tavalla ne säästöt sitten realisoituvat oikeaan elämään. ”Työsuojeluviranomaisen näkökulmasta mahdollisuus tehdä määräaikainen työsopimus ilman laissa edellytettyä perusteltua syytä muuttaa työntekijän oikeudellista asemaa tavalla, jonka voidaan arvioida lisäävän syrjinnän riskiä käytännön työelämässä. Työsuojeluvalvonnassa esiin tulleiden havaintojen perusteella työntekijän terveydentilaan, työkykyyn tai työpaikan epäkohtiin puuttumiseen liittyvät tilanteet voivat hyvinkin muuttua tosielämässä juuri sellaisiksi määräaikaisuuden päättämistilanteissa kuin koeaikapurku, yhtenä ongelmana. Kun työsuhde voi päättyä määräaikaisuuden päättymisen perusteella ilman työnantajan velvollisuutta osoittaa irtisanomisperusteen lainmukaisuutta, tällaiset seikat voivat tosiasiallisesti jäädä oikeudellisen arvioinnin ja valvonnan ulkopuolelle.” Tämäkin on sieltä asiantuntijalausunnoista. Eli kun hallitus tekee säästöjään ja näitä työelämän heikennyksiä, niin näistä ei tule mitään muuta kuin tårta på tårta negatiivisessa merkityksessä, kerta toisensa jälkeen. Kerta toisensa jälkeen työntekijä on aina enemmän ja enemmän altavasteisessa asemassa.
Arvoisa rouva puhemies! Onhan se ihanaa, että täällä juhlitaan Nordean arviota, joka on yksi prosentti — yksi prosentti oli se tämän päivän uutinen. No, mitä tulee sitten rakentamiseen, niin tätä rakentamisen pakettiahan me itse asiassa ehdotimme teille jo monta vuotta sitten. Ja kun täällä tänään on peräänkuulutettu näitä toimia, on peräänkuulutettu sitä, mitkä ovat niitä SDP:n vaihtoehtoja, niin yksi oli se rakentamisen paketti, toinen oli se alv:n muutos ja kolmantena oli se kotitalousvähennys. Onhan se mahtavaa — ja kiitos hallitukselle siitä — että vihdoin nämä SDP:n lääkkeet ovat teillekin maistuneet, mutta auttamattomasti liian myöhään. Sen takia, koska nämä ovat näin myöhässä, nämä menivät näpertelyksi tähän riiheen, joka teiltä tuli vaalibudjettina ulos, ja tämän takia tässä ei ole enää mitään villoja ympärillä — pieniä, pieniä viilauksia. Mutta se, mikä tänään on tullut kyllä erityisen selväksi, on, että leikkaaminen jatkuu, kuten valtiovarainministeri on sanonut tuolla aitiossa tänään, ja veronkevennykset rikkaille tulevat jatkumaan, jos ja kun hallitus jatkaa istumistaan — toivottavasti ei, ja sen takia tämä välikysymys on tehty. Ja, kyllä, me teemme ihan kaikkemme sen eteen, että hallitus saadaan kaadettua, että tämä meno ei tule jatkumaan.
Arvoisa rouva puhemies! Jättivelka, jättityöttömyys, minimaalinen kasvu. Suomen talouspolitiikan keskeinen tehtävä on kuitenkin vahvistaa kasvua, turvata ostovoimaa ja varmistaa, että yhteiskunnan heikommassa asemassa olevasta pidetään huolta. Näissä tavoitteissa hallitus on epäonnistunut täysin. Ensinnäkin talouskasvu on jäänyt heikoksi samalla, kun kotimainen kysyntä on hiipunut. Leikkaukset ja veroratkaisut, jotka heikentävät pienituloisten ja keskituloisten ostovoimaa, vaimentavat talouden vetoa ja lykkäävät investointeja. Tässä on talouspolitiikassa ristiriita. Täällä me olemme tänään kuulleet iloisia uutisia siitä, että pientä piristymistä teollisuudessa on. Se on mahtavaa. [Oskari Valtola: Pientä!] — Se on vielä pientä, olen pahoillani. Yhtään työpaikkaa ei vielä ole lisää tullut sen takia. Tai jos on, niin ehkä ne ovat sitten muutamia satoja, mutta niillä, edustaja, ei vielä ole merkitystä siihen, että tämä jättityöttömyys taittuisi yhtään mihinkään. Meillä on Suomessa uskottu muun muassa siihen, että koulutus on se, mikä meille luo turvaa tulevaisuuteen, työpaikat, jotka ovat ennakoitavia, mutta tämä hallitus täällä puhuu satsauksista koulutukseen, kun se on samaan aikaan leikannut muun muassa ammatillisesta koulutuksesta 120 miljoonaa euroa. Kaiken huippu tässä riihipaperissa, joka sieltä sitten vihdoin ja viimein ulos saatiin, oli tämä oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Siellä lisäpöytäkirjassa merkinnöissä oli, että kehitetään oppisopimuskoulutusta muuttamalla tuntimääriä 25:stä 20:een. Tämä kertoo oikeastaan kaiken oleellisen hallituksen talouspolitiikasta, siitä että kyse ei suinkaan ole kehittämisestä, vaan kyse on siitä, että leikataan kerta toisensa jälkeen. Samaan aikaan sitten puhutaan tästä ostovoimasta, kuten ministeri Multala täällä aikaisemmin, suureen ääneen vakuutetaan ja vannotetaan, että nyt on keskituloisen ostovoima parantunut. Niin, kuka ne palkankorotukset neuvotteli? Ne olivat ammattiliitot. Mutta ammattiliittojenkin neuvottelutilaa on tämän kolmen vuoden aikana aika reilusti kavennettu. Sopimusyhteiskunnasta ei ole enää tietoakaan, saatikka siitä, että kukaan neuvottelisi enää oikeasti. Täältä hallitus tekee esityksiä, joilla palkansaaja jyrätään kaikin mahdollisin tavoin. Se ei ole neuvottelua, se ei ole sopimusyhteiskunnan paluuta. Ja kun siihen vielä lisätään vientivetoinen palkkamalli, jolla on sementoitu palkkoja, niin en sitten tulevaisuudessa tiedä, miten niille tulevaisuuden palkkaneuvotteluille tulee käymään. Siinä vaiheessa hallituksen on turha yrittää, jos tätä hirvittävää menoa vielä jatkuu tulevaisuudessa, mennä sen perään, että teillä olisi jotain tekemistä sen kanssa, että ostovoima paranee tai palkat nousevat. No, sitten on otettava kantaa myös tähän itäiseen Suomeen, joka vilahti tuossa debatin aikana edustaja Antikaisen puheenvuorossa — valitettavasti siihen ei saanut vastauspuheenvuoroja. Antikainen täällä innoissaan kertoi, kuinka itäiseen Suomeen on tullut rahoitusta. Nolla euroa. Se, mistä te iloitsette muun muassa liikenneinvestoinneissa, on Karjalan rata. Yli 200 miljoonaa tarvitaan, saatiin vajaa 50. Kolme kilometriä rataa. Kolme kilometriä Suomen ruuhkaisimmalle osuudelle, missä vientitavarat kulkevat. Kolme kilometriä tulevaisuudessa. Ja viimeisenä en voi olla ottamatta kantaa tähän nuorisotyöttömyyteen ja sen pelastamiseen. On todella hienoa, että hallitus on päättänyt, että nyt valtio on se, joka antaa nuorille töitä, 500 kesätyöpaikkaa. Mutta kun samaan aikaan hallitus on aiheuttanut hallinnon säästöohjelmallaan sen, että meillä on jätti-yt:t myöskin hallinnossa, niin kysynpähän vain, kuka ihme niitä nuoria siellä valtionhallinnossa sitten esimerkiksi työhön opastaa, kun ensin irtisanotaan vakinaiset työntekijät. Tässä ei ole päätä eikä häntää. Tiedätte itsekin sen, että nämä ovat kosmeettisia toimia. Nämä ovat sellaisia toimia, joilla käytännössä laitetaan maalia ruosteen päälle tai yritetään korjata sitä autonrengasta purkalla. Tämän te valitettavasti tulette löytämään edestänne, sitä ei pääse kukaan karkuun. Sitä ei millään spinnaamisella eikä kääntämisellä eikä pois puhumisella voi muuksi muuttaa. Hallitus on itse tämän kuoppansa kaivanut, ja tämän päivän aikana se on vain ja ainoastaan yrittänyt keskittyä siihen, [Puhemies koputtaa] mikä on SDP:n linja, onko sitä vai ei, mutta omasta linjastaan se ei kyllä suostu puhumaan, ei sanallakaan. [Oskari Valtola pyytää vastauspuheenvuoroa]
Arvoisa rouva puhemies! Kun se ensimmäinen uutinen sieltä teollisuudesta tuli, niin täytyy sanoa, että saman tien laitoin sen tuonne omaan sosiaaliseen mediaan ja laitoin saatetekstillä: ”Pidän kyllä penkistä kiinni, jos tässä alkaa positiivista tapahtumaan.” On tietysti ikävää se, että te ette kerkeä näitä huomaamaan, mutta sen takia hyvä tarina täällä on siitä, että me emme mitään sano emmekä mitään tee. Sen sijaan on ihan ymmärrettävää se, että täällä keskustellaan enemmän Espanjasta kuin Suomesta, koska te ette itse pysty perustelemaan omaa talouslinjaanne. Tätä kiilusilmäistä kyykytystä duunareille perussuomalaiset ovat olleet kuittaamassa kolme vuotta tässä hallituksessa. Palkankorotuksetkin ovat tulleet liittojen neuvottelemana, ja siinä Suhosen mainitsemassa kirjassa taidetaan mainita myös siitä, kuinka sopimusyhteiskunta yritetään romuttaa. Tätä, valtiovarainministeri Purra, tätä te haluatte lisää. Te haluatte lisää köyhyyttä, te haluatte antaa rikkaille lisää veronkevennyksiä, hyvää, ihanaa unelmahöttöä, ja se on silloin vaalibudjetti. Siitä ei pääse yhtään mihinkään.
Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa, pääministeri Orpo, kun te tuossa oman puheenne lopussa sanoitte, että toivotaan toivotaan, niin tässä on nyt toivottu kolme vuotta ja lopputulos on aika kylmäävä. Kun taas te, valtiovarainministeri Purra, totesitte, että hallitus ei muuta linjaa, niin tarkoittaako se todella sitä, että lisää köyhiltä leikataan ja lisää rikkaille tullaan antamaan? Tätähän me nyt olemme kolme vuotta tässä katsoneet ja toivoneet parempaa, mutta sitä parempaa ei ole tullut. Hallitus piti oman riihensä, joka meni täysin näpertelyksi. Sieltä tuli ulos pieniä kasvutoimia, mutta se, mikä sieltä oikeastaan tuli ulos aika näyttävästi, oli kyllä kaikkien aikojen vaalibudjetti. Ja sitten kun täällä toisella puolella sanotaan, että vaalipuheita on ilmassa, niin täytyy sanoa, että tämä riihi oli kaikkien aikojen vaalibudjetti, varsinkin kun hallitus itse — tässä elämässä, tässä todellisuudessa — ei ole pystynyt niihin omiin tavoitteisiinsa yltämään: ei ole taitettu velkaantumista, ei ole päästy niihin omiin työllisyystavoitteisiin, ja kaiken lisäksi ne kasvutoimet ovat minimaalisia. [Puhemies koputtaa] Kyllä minä penkistäni pidän kiinni, jos tämä maa lähtee nousuun, mutta kyllä ne merkit [Puhemies koputtaa] ovat vielä niin pieniä, että vähän surettaa.
Arvoisa puhemies! Hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan. Luvattiin 100 000 uutta työpaikkaa, tuli EU:n korkein työttömyys. Luvattiin taittaa velkaantuminen, mutta puheen asteelle jäi sekin. Luvattiin, että koulutus on erityissuojeluksessa. No, ei ole. Rahaa riittää kuitenkin edellä mainittuihin tehottomiin veroratkaisuihin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että onhan täällä teidän kehysriihipäätöksessänne mielenkiintoisiakin asioita. Te päätätte muun muassa panostaa nuorten työllisyyteen työllisyysseteleillä, joita 15.4. Ylen uutisen mukaan on käytetty 74 kappaletta tähän mennessä. [Vasemmalta: Ohhoh!] Te kehitätte oppisopimuskoulutusta: viikkotuntimäärä lasketaan 20:een 25:stä. Nämäkö ovat todella niitä toimia, mihin te kykenette? Eikö nyt olisi aika jo vaihtaa lääkäriä, [Puhemies koputtaa] jos tässä Lindéniä lainaan?
Puhemies! Kiitos myös minun puolestani ministereille, että jaksatte täällä istua. Kuten tuossa aikaisemmin jo debattivaiheessa totesin, tässä työllisyystilanteessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, kuka tekee, mitä tekee ja missä tekee, sillä työ ja sen myötä tulevat mahdollisuudet eivät jakaudu Suomessa tasaisesti. Jotkut alueet kasvavat, kun taas toiset joutuvat kamppailemaan työpaikkojen ja väestön vähenemisen myötä. Tämä ei ole vain alueellinen haaste, tämä on koko Suomen elinvoimakysymys. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka tukevat työtä kaikkialla Suomessa: toimivat yhteydet, koulutusmahdollisuudet ja yritysten tasapuoliset edellytykset toimia. Kun nämä jakautuvat tasaisemmin, jokaisella alueella on mahdollisuus menestyä omilla vahvuuksillaan. Tasapainoinen, tasa-arvoinen Suomi on vahvempi. Siksi minäkin olen tänään hiukan ihmeissäni kuunnellut näitä puheenvuoroja maahanmuuttajista. En ole saanut selkoa siihen, onko hallituksen tavoitteena, että maahanmuuttajat tekevät jatkossa kaikki matalapalkka-alan työt ja kantasuomalaiset jäävät työttömiksi tai pahimmillaan päätyvät keräämään risuja ja leikisti siivoamaan ilman palkkaa, varsinkin kun tänään moneen kertaan täällä salissa on todettu, että maahanmuuttajista suurin osa on ukrainalaisia. Varsinkin juuri tänään tämä keskustelu on tuntunut aika hirvittävältä. Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri on todennut, että hallitusaitio on raskas paikka. No, tätä en epäile yhtään. On hyvä muistaa kuitenkin, että hallitusvastuu on yksi demokraattisen järjestelmämme vaativimmista tehtävistä. Se tarkoittaa päätösten tekemistä myös silloin, kun vaihtoehdot ovat vaikeita eikä täydellistä ratkaisua ole. Hallituksen on jatkuvasti tasapainoteltava talouden realiteettien, ihmisten arjen ja nopeasti muuttuvien maailmantilanteiden välillä. Valitettavasti työttömyyden voimakas kasvu on Suomessa nyt arkipäivää. Tässä tilanteessa varmasti on raskasta, jos hallitus molempia polkimia painaa samaan aikaan, kuten edustaja Riipi täällä totesi. Tai toisaalta, jos ei sitä vasemman jalan jarrutusta osaa tai vahingossa painaakin kaasun sijasta jarrua, niin kyllä siitä vaikeaa tulee. Nyt on painettu kaasua sosiaaliturvan leikkauksille ja jarrua kasvulle. Vastuu tarkoittaa myös sitä, että päätöksiä on tehtävä paineen alla, julkisen keskustelun, kritiikin ja epämukavuudenkin keskellä. Kuitenkin valtiovarainministeri totesi viime viikolla, että hallitusaitiossa on vaikeaa. En pysty nyt ymmärtämään sitä, onko vaikeaa tehdä näitä hallituksen päätöksiä vai onko vaikeaa muuten vain. Vaikeudestaan huolimatta vastuun kantaminen on välttämätöntä. On surullista, että tätä vastuuta on nyt kannettu niin, että meillä on kasvava lapsiperheköyhyys, kasvavat työttömyyslukemat ja kasvavat irtisanomismäärät, kasvava velka ja kasvavat konkurssit. Tällä hetkellä Suomessa eletään monien totuuksien arjessa. Tästä viimeisin näyttö tuli viime viikolla, kun julkaistiin tänäänkin mainittu tieto valtiovarainministeriön hallinnoimasta hankkeesta, jossa Suomen kunnat listattiin ensi kertaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mukaan. Itäisen ja läntisen Suomen välillä ammottaa iso kuilu: kuilu hyvinvoivan ja valitettavasti pahoinvoivan Suomen välillä. Tämä ei itäsuomalaista päättäjää yllättänyt, kyllähän tämä kuilu näkyy katukuvassa ja kuuluu asiakkaiden ja myös asukkaiden tarinoissa monella tapaa. Mutta järkytyin siitä, että tätä kuilua ei ole alettu luoda umpeen. Hallituksella olisi ollut aikaa pistää rattaat pyörimään. Onhan tätä asiaa tutkittu jo erillisten selvityshenkilöidenkin toimesta, ja viimeisin on antanut toimenpide-ehdotuksensa jo aikaa sitten. Ennen kaikkea on kuitenkin kyse siitä, miten sosiaalinen oikeudenmukaisuus ilmenee. Onko kuntalaisten terveys hyvällä mallilla, työttömiä vähän ja kunnassa turvallista? Myös kulttuurin ja liikunnan edistämisestä sai selvityksessä hyvät pisteet. Kun katson kotikuntani Imatran tilannetta, niin irtisanomiset hyvinvointialueella ja teollisuudessa, isot työttömyysluvut ja niiden alkuvuoden kasvu 18 prosenttiin, rajakaupan loppuminen ja yrittäjien ahdinko sekä turvallisuustilanteen hiipuminen eivät luo uskoa tulevaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Siinä eivät hyvät liikunta- tai kulttuuripalvelut pelkästään auta, vaan nyt tarvitaan todellisia keinoja peruspalveluiden, kuten työttömyyden, hoitoon.
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Purra, te totesitte, että toivottomuutta on täällä kyselytunnilla, ei itäisessä Suomessa. Nyt on kyllä sellainen tilanne, että miljoona euroa per päivä ollaan Etelä-Karjalassa menetetty Venäjän hyökkäyssodan takia. Siellä ministeriaitiossa on saatu veronkevennykset, ei varmasti ole hätää siellä eikä toivottomuutta. Toisaalta tästä keskustelusta jää kyllä hiukan sekava olo, kun yhdelle ministerille, Häkkäselle, yhteydet ovat tärkeitä, mutta ministeri Ranne taas huomauttaa, että huomattavasti tärkeämpiä hankkeita on muualla Suomessa. Tämä kertoo kyllä siitä, miltä tämä keskustelu kuulostaakin. Hallituskautta on vuosi jäljellä, ja viimeinen kehysriihi lähestyy. Itä-Suomessa on jo vuosia, siis vuosia, odotettu tukea, että rajojemme sisäpuolelle saataisiin arki ja turvallisuus turvattua. Ministeri Purra: onko tänä keväänä vihdoin itäisen Suomen vuoro, vai jatkuuko tämä selfieiden ottaminen raja-aidalla [Puhemies koputtaa] ja lainan hankkiminen?
Arvoisa puhemies! Niin, itäinen Suomihan ei ole erillään tästä vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, ja on aivan selvää, että Venäjän hyökkäyssota ja sen taloudelliset seuraukset ovat iskeneet kipeästi itäiseen Suomeen. Valitettavasti näyttää siltä, että hallitus on hylännyt kaiken alueellisen potentiaalin. Suomi jakautuu hyvinvoivaan länteen ja ongelmien kanssa räpiköivään itään. Asuntokauppa on hidasta, työpaikat vähenevät, yritykset kipuilevat konkurssien kanssa ja työttömyys kasvaa. Tilanne on heikko koko Suomessa, sitä emme kiellä, mutta itäinen Suomi on poikkeuksellisen ahtaalla. Miten on mahdollista, että edes tässä tilanteessa, jossa me jaamme Euroopan pisimmän ulkorajan Venäjän kanssa, hallitus ei ole onnistunut turvaamaan minkäänlaista EU-tukea itäiseen Suomeen, ainoastaan laina- ja velkarahaa? Piti tulla EU-rahaa, saatiinkin EU-velkaa. Ministeri Purra, pidättekö tätä ihan tavallisena epäonnistumisena vai emämokana?
Puhemies! Vielä tähän tasa-arvokulmaan sen verran, että onhan tämä hiukan ironista, että tällä hetkellä, kun muun muassa edustaja Partanen täällä puhuu tasa-arvolain muutoksista ja siitä, kuinka sitä kautta parannetaan tätä lakia, joka itsessään tulee lisäämään raskaussyrjintää, niin samaan aikaan hallitus joka tapauksessa leikkaa muun muassa aluehallintovirastoilta ja vaikeuttaa liittoon liittymistä ja liitossa pysymistä. Eli kukaan ei käytännössä tulevaisuudessa pysty edes valvomaan näitä teidän sinne tasa-arvolakiin esittämiänne toimia. Puhemies! Toinen kysymys on sitten se, että, ministeri Marttinen, te totesitte, että tämä on täsmätoimi. Tämä on täsmätoimi, jolla ei ole työllisyysvaikutusta, ja talouteenkin vaikutukset ovat vähäisiä. Eli muutoksen vaikutus tuottavuuteen ja sitä kautta talouskasvuun on siis tutkimuskirjallisuuden valossa epäselvää. On aivan käsittämätöntä, että hallitus tuo näin ristiriitaista lainsäädäntöä saliin.