Bergbom Miko
15 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä nostaa havainnon siitä, että kun edustaja Lyly totesi puheenvuorossaan, että suomalaista asukasta kohden, henkeä kohden laskettavat päästöt ovat hieman korkeammalla kuin EU:ssa keskimäärin, niin sillekin voi olla syitä, joista ensimmäinen on se, että Suomi on pitkien etäisyyksien maa, ja toinen syy on se, että Suomi on myös aika kylmä maa. Nämä kannattaa pitää mielessä. Mietitään tätä asiaa vaikka sähköautojen, hybridiautojen kannalta. Tietysti ne kehittyvät koko ajan, mutta tiedetään, että akkujen kestävyys, ajoaika niillä akuilla, se, kuinka monta kilometriä pääsee eteenpäin, on suoraan kiinni siitä, mikä se ulkolämpötila on. Jos on miinus 20 astetta pakkasta, niin käypä aika nopeasti niin — etenkin pikkusen vanhemman sukupolven autoissa, joissa ei ole vaikka akun esilämmitystä ynnä muuta — että se toimintasäde tippuu aika paljon, itse asiassa merkittävästi. Näin ollen, kun suomalaisen tarkan markan ihminen menee autokaupoille, hän osaa laskea nämä yksi plus yksi, että mikä on se ajoneuvo, mikä toimii siinä omassa arjessa. Näin ollen: Ajatellaan, että ihminen asuu Espanjassa jossain asutuskeskuksessa, jossa kaikki palvelut ovat suhteellisen lähellä ja siellä on suhteellisen lämmin ympäri vuoden. Se vähän vanhemmankin sukupolven sähköauto itse asiassa ajaa asiansa vallan hyvin sen ihmisen päivittäisessä arjessa. Sitten taas jos verrataan suomalaiseen: Otetaan esimerkkihenkilö Jorma, tämmöinen remonttireiska, joka menee esimerkiksi työmaalle 50 kilometrin päähän, siis päivittäinen ajomatka 100 kilometriä kesät talvet. Jokainen ymmärtää, että siinä kohtaa semmoinen vanhemman sukupolven sähköauto ei välttämättä ole optimaalinen ratkaisu siihen omaan arkeen. Tämä nyt oli vain yksi esimerkki, mutta se aiheuttaa myös sen, että tavallaan siinä sen autokannan uusiutuminen ei ole niin yksinkertainen ja nopea prosessi. Puhumattakaan sitten siitä, kun mennään raskaan liikenteen puolelle, jossa ne etäisyydet ovat vielä huomattavasti pidempiä kuin Keski-Euroopassa, kun otetaan huomioon Suomen sijainti käytännössä logistisena saarena. Nämä ovat semmoisia tekijöitä, mitkä vaikuttavat myös tieliikenteen päästöihin. Sitten lyhyesti totean sen, minkä olen todennut useaan kertaan — muun muassa Kuuntelija-podcastissa — mitä tulee jakeluvelvoitteeseen. Siis sinällään en vastusta jakeluvelvoitteen kaltaista mekanismia, koska siinä on se etu, että se vähentää meidän riippuvuutta globaaleista kriiseistä. Mutta ongelma, mikä siinä on, on se, että tällä hetkelläkin se velvoitesekoite, mitä siihen laitetaan, on huomattavasti kalliimpaa kuin raakaöljy. Jos meillä nyt vedettäisiin jakeluvelvoite nollaan, niin tässäkin tilanteessa se laskisi hintaa. Tämä on se perusongelma, että mikä siinä on niin vaikeata, että me ei tässä maassa saada sitä velvoitetta edullisemmaksi. Vastaus ei ole, että nostetaan velvoitetta vain Suomessa, jolloin hinta lähtee laskuun. En usko, että Suomen kysyntä siihen ihan vielä riittää. Periaatteessa se on ideana kaunis ja hyvä huoltovarmuusnäkökulmastakin, mutta ongelma tulee siinä kustannuksessa, mikä se on, ja se on tällä hetkellä liian korkea. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on jälleen kerran käynnissä tämmöinen itseruoskinnan suomenmestaruuskilpailut siitä, kuinka Suomi tekee liian vähän ilmastotoimia ja kuinka tämä hallitus on suorastaan pahuuden ilmentymä, kun se on päättänyt laskea muun muassa polttoaineveroja tällä hallituskaudella. Se toden totta on poikkeuksellista Suomen lähihistoriassa, joka tuntee eri hallituskausilta lähinnä polttoaineveron korotuksia, mutta mitäpä muuta sitä vasemmalta voisi odottaakaan. Ilmastonmuutos, Suomen rooli siinä: Jos ajatellaan nyt positiivisen kautta, niin kyllä se ihan keskeisin voimavara, mitä meillä tässä maassa on, liittyy suomalaiseen teknologiseen osaamiseen ja sitä kautta niihin tuotteisiin, niihin tavaroihin, mitä tästä maasta viedään ulkomaille. Ymmärtääkseni nimenomaan ilmastovuosikertomuksessakin nostetaan esiin, että itse asiassa suomalaisella teknologialla noin niin kuin globaalisti pystytään laskemaan päästöjä. Ja tämä on se asia, jonka puolesta kyllä olen valmis liputtamaan. Ylpeänä puolustan sitä, että maailmalle voidaan viedä suomalaisia innovaatioita ja teknologioita, jotka esimerkiksi laskevat lähipäästöjä kaupungeissa, tehtaissa ja näin poispäin, joilla on sitten välittömiä vaikutuksia paikallisväestöön, heidän hyvinvointiinsa ja näin poispäin. Se on iloinen asia. Mutta sitten siitä, kuinka nopeasti haluamme olla hiilineutraaleja, arvoisa rouva puhemies, on kyllä käytävä vakava keskustelu. Nimittäin minun on henkilökohtaisesti kovin vaikea uskoa, että me suomalaiset päättäjät olisimme keksineet jotain niin viisasta ja fiksua, että me näemme sen kilpailuvalttina, että olemme toden totta yhtenä maailman ensimmäisenä maana hiilineutraali. Siis jos Suomella on 2035-tavoite, niin muistutetaan taas mieliin, että Euroopan unionilla, joka tekee siis todella tiukkaa ilmastopolitiikkaa muun muassa ennallistamisasetusten kautta — joka maksaa Suomelle muuten arvioiden mukaan 1,2 miljardia euroa, valtiolle noin miljardin vuodessa vuoteen 2050 mennessä joka vuosi — se on 2050, Ruotsilla 2045, Saksalla 2045, Britannialla 2050, Kanadalla 2050, Kiinalla 2060. Yhdysvalloista puhumattakaan, joka jälleen kerran Pariisin ilmastosopimuksesta lähti. Näin. Eli tavallaan se, mikä on se hinta, että me saamme olla hiilineutraaleja 2035, on tietenkin olennainen kysymys, ja se, kuka sen maksaa. Kuka sen maksaa? Maksaako sen se hyvätuloinen suomalainen, joka asuu kaukolämmön piirissä pääkaupunkiseudulla ja ajaa sähköautolla töihin? Maksaako? Maksaako se maaseudulla sitä dieselautoa käyttävä, omakotitalossa öljylämmitystä käyttävä vanhempi herrasmies sen laskun siitä hiilineutraalista maailmasta, vai maksaako sen koulussa suomalainen nuori — joka joutuu syömään sitä kasvisruokaa, mitä hän ei haluaisi syödä, koska se ei kerta kaikkiaan maistu hyvältä — sillä, että häneltä viedään jo liharuoatkin pöydästä ilmastonmuutoksen nimissä? Käykö siinä itse asiassa niin, että me ajetaan tieten tahtoen suomalainen metsäteollisuus alas, jonka arvonlisäykseen kuitenkin Suomen talous hyvin pitkälti edelleen perustuu, joskaan ei enää niin paljon kuin ennen mutta edelleen merkittävä, yli 10 miljardin euron arvonlisäys kokonaisuudessaan meidän maassa, tuhansia ja tuhansia työpaikkoja? Meillä on satojatuhansia metsänomistajia. Metsäteollisuus ajetaan siis alas. Halutaanko me ajaa sitten vielä suomalainen ruuantuotanto alas — siis nyt puhun lihatuotannosta ynnä muusta — tai tuhota sen kustannuskilpailukyky ilmastonmuutoksen nimissä, kun muut Euroopan maat nauravat meille ja jatkavat omia toimiansa? Se on paitsi huoltovarmuuden kannalta myös ihan yleisen järjen käytön kannalta todennäköisesti erittäin huono idea. Eli korostan: Uskon niihin teknologisiin ratkaisuihin, joita tässä maassa kehittävät suomalaiset huippuyritykset. Hienoja innovaatioita, viedään niitä, käytetään niitä, otetaan ne käyttöön, mutta ei laiteta sitä laskua suomalaiselle veronmaksajalle, suomalaiselle metsäteollisuudelle, suomalaiselle maataloudelle, jotta voidaan sitten poseerata joissain ilmastopöydissä. Tässä on monia kysymyksiä, mitkä heräävät tästä ylipäätänsä. Ensinnäkin nyt vaikka Suomen päästöt ja Suomen metsien hiilinielut. Kyllä se nyt on vähän naurettavaa, että kun me mennään rajan yli Ruotsiin, niin siellä yhtäkkiä metsät sitovatkin paljon paremmin hiilidioksidia kuin Suomessa. Miten tämä voi olla mahdollista? Mehän tiedetään ilmiselvästi, että kysymys on eri laskentamalleista [Kaisa Garedew: Just näin!] ja Ruotsi on valinnut itsellensä paremmat laskentamallit. Kiitos hallituksen, tähänkin nyt puututaan ja selvitetään, mikä näissä Suomen malleissa on vikana. Siis summa summarum: toivon, että poliittisessa keskustelussa ilmastonmuutoksesta otetaan tosiasiat huomioon, arvioidaan ja tuodaan esiin rehellisesti ne kustannukset, joita niistä aiheutuu suomalaiselle veronmaksajalle, ja ennen kaikkea ei kiilusilmäisesti pyritä olemaan maailman ensimmäisenä ottamatta huomioon sitä, mikä se kustannus on tavalliselle suomalaiselle veronmaksajalle ja Suomen valtiolle. Esitänpä sellaisen veikkauksen, että seuraava hallitus joutuu toteamaan, että Suomi ei tule olemaan hiilineutraali vuonna 2035. Mutta leikitään yhdessä vielä vähän aikaa, että se on mahdollista.
Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrän sen, että etenkin oppositiopuolueilla on mahdollisuus ja ehkä halukin tulkita tilastoja valikoidusti ja faktoja valikoidusti, mutta toivoisin, edustaja Kettunen, että mitä tulee tähän polttoaineiden päästökauppaan eli ETS kakkoseen, niin pysytään nyt edes sen verran totuudessa, että te päätitte ja neuvottelitte sen paketin Suomelle. Mitä tälle hallitukselle jäi? Ei mitään muuta mahdollisuutta kuin toimeenpanna se. Te tiedätte tämän. [Tuomas Kettusen välihuuto] Me voidaan toki käydä tätä keskustelua ja pyytää tähän vaikka riippumaton faktantarkastus ulkopuolisilta ihmisiltä siitä, minkä hallituksen päätös oli se, että ETS 2 tulee Suomeen. Te tiedätte lopputuloksen, niin minä ihmettelen, jos te aidosti haluatte avata tämän keskustelun. Hiilineutraalisuustavoitteesta 2035: Mielestäni perussuomalaiset ovat varsin avoimesti myöntäneet hallitusneuvotteluista alkaen, että se ei ole meidän tavoite. [Tuomas Kettusen välihuuto] Jos kaikki muut puolueet haluavat siihen sitoutua, niin olkoon sitten näin. Ei käytetty siihen ikään kuin kaikkia meidän poliittisia paukkuja, vaan valikoitiin panoksia johonkin muihin toimiin sitten. Meillä on edelleen siihen liittyen huolia, ja me uskotaan, että me ei tulla siihen pääsemään ilman merkittäviä toimia, jotka maksavat sitten paitsi suomalaisille kuluttajille myös suomalaiselle yhteiskunnalle aika paljon itse asiassa. Mutta me tiedetään, että tähän keskusteluun me tullaan palaamaan myös tässä salissa, kun katsotaan, pääseekö Suomi hiilineutraalisuustavoitteeseen vuonna 2035. Mitä tulee EU:hun, niin se ei liity suoraan siihen, koska EU tavoittelee hiilineutraalisuutta vuodelle 2050, ja nämä toimet, mitä EU:ssa tehdään, liittyvät siihen kokonaisuuteen. No, sitten vastaan muun muutamiin muihin. Edustaja Räsänen nosti tämän, että vertaillaan, kuinka paljon autoilija maksaa. Itse asiassa hallituksen veropolitiikassa on mielestäni tärkeätä ottaa huomioon, että jos esimerkiksi jakeluvelvoiteuran kevennystä yhdistettynä polttoaineveron alennuksiin vertaa työmatkavähennykseen, niin työmatkavähennys auttaa suoraan työssäkäyvää veronmaksajaa, mutta suoraan kuljetusyrityksiin sillä en kyllä näe vaikutusta, kun taas sitten näillä polttoaineveron alennuksilla ja jakeluvelvoiteuran kevennyksellä on suora vaikutus kuljetusyrityksiin ja sitä kautta myös heidän kustannuskilpailukykyynsä. Eli tässä on kyllä paitsi ajateltu tavallista autoilijaa myöskin sitten pyritty hyödyttämään suomalaisia kuljetusyrityksiä, logistiikkaa ja meidän teollisuutta. On sillä sekin vaikutus. Ensiasunnon ostajien verovapaus varainsiirtoverossa: Ymmärrän sen, ihan kiva toimi, mutta en aidosti ihan rehellisesti sanottuna usko, että se on kaikista tehokkain toimi. Perustelen sitä sillä, että ensiasunnon ostajien asunnon keskihinta ei pääsääntöisesti ole kuitenkaan aivan massiivinen, pois lukien ehkä pääkaupunkiseutu. Tästä syystä se varainsiirtoverokin jää varsin matalaksi, eli isoin vaikutushan on sillä, saatko ylipäätänsä sitä lainaa, onko sinulla kerättynä se riittävä pääoma. Se varainsiirtovero muodostaa pienen osan siinä. Mutta sitten kun mennään isoihin asuntokauppoihin, niin siellä se varainsiirtovero alkaakin jo vaikuttaa, ja tästä syystä laskisin mieluummin niitä varainsiirtoveron kantoja, kuten hallitus on tehnytkin. Ensiasunnon ostajien verovapaus on hyvien päivien hyvä toimi, [Puhemies koputtaa] mutta en aidosti usko, että sillä on niin suuri merkitys asuntokauppaan pitkällä aikavälillä kuin annetaan ymmärtää.
Arvoisa rouva puhemies! Tässähän on erittäin mielenkiintoista keskustelua, mutta edustaja Kettusen höpöpuheet vaikuttavat siihen, että on pakko ottaa niihin nyt ihan ensin kantaa. Siis ETS 2 eli polttoaineiden päästökauppa: Edustaja Kettunen, te tiedätte varsin hyvin, että se oli osa Fit for 55 ‑pakettia, joka EU:sta tuli viime kaudella ja jonka kokonaisuuden Marinin hallitus neuvotteli. Eikö näin? Olemme tästä samaa mieltä. [Tuomas Kettunen: Missä EU, siellä ongelma!] — Juuri näin. Ja missä keskusta, siellä huonot päätökset. — Eli polttoaineiden päästökauppa, viime hallituksessa sovittu. Toimeenpanovaihe jäi tälle hallitukselle. No, mitä me voidaan tehdä? Ei meillä ollut enää sanomista siihen, että ei me haluta olla mukana tässä. Se oli niin kuin annettu, ja that’s it — anteeksi english. No, mitä sitten? Te vetositte siihen, että sitä olisi voitu viivästyttää. [Tuomas Kettunen: Viivästyttää, kyllä!] — Kyllä. — Oma ymmärrykseni oli se, että virka-arvio oli Suomesta se, että sen viivästyttäminen olisi itse asiassa lisännyt Suomen kustannuksia. Tähän voidaan varmasti palata, mutta tällaisen käsityksen olen saanut. No, sitten te sanoitte, että missä nyt on se vaikutus hallituksen tekemillä polttoaineveron alennuksilla, kun pumppuhinta on korkea — ja onhan se korkea, siitähän me emme pääse yli emmekä ympäri. Oletteko te nyt, edustaja Kettunen, siis vakavasti sitä mieltä, että näillä polttoaineveron alennuksilla ei olisi vaikutusta pumppuhintaan? Jos te olette sitä mieltä, niin mitä te kuvittelette, että tapahtuisi, jos me nyt kiristäisimme verotusta 270 miljoonalla eurolla — eli noin suurin piirtein hallituksen tekemät päätökset polttoaineveron alennuksiin yhteensä? Olisiko niillä vaikutus pumppuhintaan teidän mielestänne? Mitä olette mieltä? Totta kai niillä olisi vaikutusta, eli nehän nostaisivat sitä nykyistä kallista polttoaineen hintaa entistä kalliimmaksi, eli totta kai niillä on ilmiselvä vaikutus. Tilanne olisi vielä pahempi. No, sitten tämä jakeluvelvoite: Myös tämähän oli meille annettu lainsäädäntö, jossa se olisi noussut hyvin voimakkaasti jo vuonna 2024. Siinä päätöksessä, minkä hallitus teki, sitä jakeluvelvoitteen nousu-uraa madallettiin reippaasti, itse asiassa se myös jäädytettiin vuodelle 2024. Tämän vaikutus oli nimenomaan se, että polttoaineen hinta ei noussut sitä 25:tä senttiä vuonna 2024, minkä keskusta oli suunnitellut tapahtuvan. SKALhan kuvasi sitä kauden alussa hallitukselta tämmöiseksi merkittäväksi ostovoimaa tukevaksi toimeksi. — Edustaja Kettunen, te olette varmaan tietoisia tästä SKALin ulostulosta. Nyt se, mikä on tilanne tässä riihessä, on se, että tehtiin päätöksiä työmatkavähennyksen korottamisesta sadalla eurolla, mikä sitten tietysti auttaa työssäkäyvää. Se, mitä perussuomalaiset ajoivat julkilausutusti, oli tietenkin jakeluvelvoitteen keventäminen. Tämä ei onnistunut — se on, edustaja Kettunen, taivaan tosi. Se ei onnistunut. Me emme saaneet siinä sopua aikaan, ja sellaista se on, kun monipuoluehallituksessa tehdään päätöksiä.
Arvoisa rouva puhemies! Onpa mukava kuulla, että laajasti tässä salissa jaetaan se käsitys, että vaikka parlamentaarisesti onkin sovittu t&k-rahoituksen kasvattamisesta, niin siitä huolimatta tunnistetaan ja tunnustetaan se tosiasia, että ehkä sekin komponentti on oltava mukana, jos keskustellaan valtiontalouden sopeuttamisesta. Edustaja Räsäsen kanssa puolustusmenojen allokoimisesta kotimaan teollisuuteen ja kotimaahan olen sinänsä samaa mieltä, ja sitä linjaa perussuomalaiset on myös hallituksessa ajanut. Siinä toki täytyy ottaa se huomioon, että puolustusmenojen kasvattamisella ensisijainen tehtävä on saada lisää suorituskykyä, ja on olemassa joitain osa-alueita, joita ei kotimaan voimin voida tehdä, mutta ymmärsin, että ette tarkoittanutkaan sitä, että sataprosenttisesti näin tulisi tehdä. Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä tästä, eli hyvä idea. No, sitten vielä noihin menoleikkauksiin, jonkun verran jäi niitä vielä sanomatta. En enää ainakaan tarkalleen ottaen muista, mihin jäin, mutta menisin Yleisradion indeksijäädytysten lisäksi myös suoraan Yleisradion budjettiin kiinni. Se on vaan valitettava tosiasia, että sieltä on edelleen otettavissa rahoitusta pois, koska se ei ole kuitenkaan välttämättömyysmeno. Nythän meillä on Yleisradiolla, hetkonen, kolme kanavaa, podcastien määrää en osaa luetella, siis kymmeniä ellei satoja kaiken kaikkiaan, jokaisella somealustalla on useita eri tilejä, radiokanavia löytyy, ulkomaalaisia sarjoja ostetaan katsottavaksi, ja välillä on NHL:ää, välillä on Game of Thronesia ja ties mitä, niin että se on vain tosiasia, että sieltä on edelleen sopeutettavissa. Sitten voitaisiin mielestäni hyvin tehdä niin, että osa Yleisradion toiminnoista eriytetään esimerkiksi tämmöisen maksullisen tilauspalvelun alle, jota kautta suomalaiset voisivat ostaa näitä, ja sitten Yleisradiolle annettaisiin mahdollisuus tietyissä ohjelmaformaateissa myöskin ottaa vastaan mainostuloja, mikä keventäisi sitä menosopeutuksen vaikutusta. Minun mielestä täysin mahdollinen toimi. Sitten meillä on esimerkiksi paljon tämmöisiä niin sanottuja ”yleishyödyllisiä toimijoita”, jotka voisivat olla kiinnostuneita ostamaan Yleisradiolta sinänsä ihan varteenotettavia mainosaikoja itsellensä ja omalle toiminnallensa, millä voisi olla kansanterveyden tai kansan turvallisuudenkin kannalta positiivista vaikutusta, ja samaan aikaan saataisiin sillä sitten Yleisradiolle leikkausta kevennettyä. No, sitten tiedetään, kuten edustaja Kettunenkin tietää, että tämä keskustan kapaloima ETS 2 eli polttoaineiden päästökauppa on tulossa voimaan ennemmin tai myöhemmin. Yleinen ymmärrys on kuitenkin se, että meidän tieliikenne sähköistyy ennemmin tai myöhemmin, ja nyt oma ajatukseni on se, että kun me ei voida kuitenkaan päästää siellä laittamaan sitä pienituloisinta porukkaa maksamaan tätä siirtymää ja kun se ETS 2 tulee voimaan ja tulee nostamaan niitä kustannuksia, niin tästä syystä jakeluvelvoitetta kevennettäisiin kymppitasolle koko ensi kaudeksi — siis jos saisin itse päättää, niin tekisin näin. [Tuomas Kettunen: Nyt se nousee!] — Jos saisin itse päättää. — Miksi? Koska se toisi suoraan noin plus 100—110 miljoonaa vuositasolla verotuottoja lisää valtiolle, ja se keventäisi hintapainetta, ja se vahvistaisi ostovoimaa, ja se parantaisi yritysten kilpailukykyä — siis tilanteessa, jossa tehdään menosopeutuksia, mahdollisesti veronkorotuksia, eli se olisi sinänsä vaikutuksiltaan tukeva toimi. Totta kai siinä Neste kärsii ja ehkä jotkut muut, mutta se on sellaista. Yksittäinen yritys ei vaan yksinkertaisesti voi tässä maassa määritellä sitä, miten koko muulla maalla sitten menee. Noita muita toimia, joille en suoraan pysty antamaan teille lukuja, olisi esimerkiksi se, että edelleen työperäisen maahanmuuton tulorajoja korotettaisiin ja perheenyhdistämisen tulorajoja korotettaisiin. Miksi? Koska ne vähentäisivät suoraan menopaineita tulonsiirtojen puolella, eritoten perheenyhdistämisen kiristykset, ja jos työperäisen maahanmuuton tulorajoja korotettaisiin — nyt on 1 600 euroa tämä TESin minimi — eli vähän kiristettäisiin edes suurin piirtein meidän verrokkimaitten tasolle, niin se tarkoittaisi sitä, että yritykset joutuisivat rekrytoimaan kotimaasta yhä hanakammin työvoimaa, mikä aikaansaisi sen, että todennäköisesti työttömyysaste lähtisi laskuun pikkuisen nopeammin. Sitran lakkauttamisen ja sen rahoituksen siirtämisen YEL-rahastoon mainitsinkin jo. Tutkinnoista kertyvät lisäeläkkeet: Näistä on puhuttu. En voi ymmärtää, täysin tarpeetonta ja huono kannustinvaikutus. Ihmiset haluavat joka tapauksessa opiskella, koska tietävät, että elintaso nousee hyvin suurella todennäköisyydellä, joten mitään erillistä tutkintolisää eläkkeisiin en kyllä tarjoaisi. Se vaikuttaa suoraan julkiseen talouteen, vaikkei valtiontalouteen vaikuttaisikaan. Sosiaaliturvan eriyttäminen kansalaisuuden perusteella pitäisi aloittaa puolueemme esittämällä tavalla. Tuon valtion omaisuuden myyntitulojen jatkamisen ja sillä sitten näitten menosopeutusten vaikutusten minimoinnin sanoinkin. Veronkorotuksissa yleishyödyllisten yhteisöjen lähdevero: No, se ei ole edennyt, tiedätte varmaan, ja sosiaalidemokraatit ovat esittäneet viiden pinnan lähdeveroa. Minä menisin vähän vielä kovemmin siitäkin: laitetaan se kymppiin saman tien. Se olisi 180 miljoonaa niin kuin staattisesti laskettuna, jos 90 miljoonaa oli viidellä pinnalla SDP:n vaihtoehtobudjetissa. Terveysvero: siis mielestäni sille on makeisiin, sokerijuomiin ja sipseihin edelleen potentiaalia, kun ne eivät yksinkertaisesti ole välttämättömyystuotteita ja niillä on kansanterveydellisiäkin vaikutuksia — jos on siis pakko valita, en näitä rakasta. Autoilun verotuksessa jos jotain nettopositiivisia muutoksia pitää tehdä valtion verotuloihin [Puhemies koputtaa] — pahoittelut, rouva puhemies — niin sähköautoilijoiden verotusta voisi vähän kasvattaa. Olen alkanut kallistumaan ja pohtimaan, pitäisikö ottaa käyttöön lentovero kaukomatkoissa. Siis ajatelkaa nyt ihan oikeasti: jos ihmisellä on varaa matkustaa New Yorkiin ja hän maksaisi sitten vaikka 25 euroa lentoveroa lisää, niin onko se nyt joltain ihan oikeasti pois? Se ei vaikuttaisi pienituloisiin mutta auttaisi suoraan valtiontalouteen. Tupakka, nikotiini, viinit: Tämä on yksi sellainen vaihtoehto, mitä voitaisiin tarkastella, mutta VM on jo arvioinut mielestäni tälläkin hetkellä, että ne veronkorotukset eivät enää tuo lisää rahaa. Se on vähän sitten enemmän tämmöinen populistinen temppu, joka nimellisesti tuo lisää verotuloja, mutta todennäköisesti ei. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on opposition kanssa ja eritoten keskustan kanssa välillä sellaista kuin juttelisi monipersoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa. Nimittäin samaan aikaan tässä keskustelussa toisaalta edustaja Kettunen esitti, että hallitus on tehnyt riittämättömiä veronalennuksia polttoaineisiin, [Tuomas Kettunen pyytää vastauspuheenvuoroa] kun taas sitten edustaja Lohi raivostui siitä, että hallitus on porannut aukkoja liikenteen verotukseen. Tämä on vähän comme ci comme ça. Keskustan linja on epäselvä paitsi keskustalle itselleen myös Suomen kansalle, ja tämähän on tullut selväksi tämän kauden aikana varsin hyvin. Siitä ehkä surullisin ilmentymä on nimenomaan tämä tyhjä paperi. Nyt päästään siihen, minkä takia hallitus on kritisoinut sitä, että eikö oppositio esitä vaihtoehtoja. Ajattelen itse niin kuten edustaja Heikkinenkin, että äänestäjähän lunastaa valitusoikeuden sillä, että hän käy äänestämässä. Tämän jälkeen on oikeus valittaa. Se on täysin perusteltua, että tavallisella suomalaisella, joka tekee töitä tai mitä tahansa, on oikeus olla eri mieltä tehdyistä päätöksistä. Tämä äänestäjä on sattunut nyt vaikka sitten äänestämään keskustaa. [Markus Lohi: Tai perussuomalaisia!] — Tai perussuomalaisia, mutta nyt ajatellaan vaikka keskustaa. — Hänhän olettaa silloin, että hänen antamallaan äänellä keskusta tarjoaa vaihtoehdon, jolla se hoitaisi Suomen taloutta, Suomen valtiota. [Markus Lohi: Ei!] — No, ehkä hyvä tarkennus, että keskustan edustajat täällä myöntävät, että itse asiassa heidän äänestäjänsäkään eivät odota, että keskusta hoitaisi tätä maata. Se on ihan hyvä tarkennus. — Ehkä näin lähtökohtaisesti äänestäjät ajattelevat, että edustava puolue on valmis käyttämään valtaa tässä maassa. Hyvään oppositiokritiikkiinhän kuuluu totta kai vaihtoehdon esittäminen, ja minun mielestäni se on ihan perusteltua, että jos arvostelee hallituksen esitystä oppositiosta käsin, niin silloin esittää myös oman vaihtoehdon. Ei tämä mikään iso juttu ole. Sitten mennään tähän seuraavan kauden sopeutustarpeeseen: Eli nythän me ollaan siis käytännössä kaikki samaa mieltä siitä — ehkä muutamaa yksittäistä edustajaa lukuun ottamatta — että puolustusmenojen kasvu on hyväksytty, eikö näin? Puolustusmenot eivät ole sopeutuslistalla. Korkomenot nousevat. Nehän olivat siis Marinin kaudella parhaimmillaan alle miljardin, nyt ne ovat yli kolmen miljardin ja nousevat jopa kuuden miljardin tasolle. Eli ne nousevat, ja näistähän me ei voida poiketa, koska muuten me ei maksettaisi meidän velkaa takaisin, mikä johtaisi vähän isompiin ongelmiin. Meillä on siis puolustusmenot lukittu, korkomenot lukittu. Sitten siellä on kasvavat sotemenot: Voidaanko siellä juurikaan tehdä hirveästi toimia? Jotain varmasti voidaan, mutta ei paljoa, koska väestö ikääntyy, eli automaattisesti ne menot kasvavat. Eli meillä on valtion menoissa kolme tämmöistä aika massiivista komponenttia, jotka ovat jo lukittuina. No, mitä jää jäljelle? Käytännössä kaikki muut valtion menot eli sosiaaliturva ja sitten esimerkiksi kaikki valtionhallintoon, kuntahallintoon ja muuhun liittyvät menot. Sieltä voidaan tehdä sopeutuksia. No, mistä sitten sopeutetaan? Siitähän se kysymys onkin. Sopeutustarve on nyt, oletetaan, plus kymmenen miljardia euroa, ja meillä on nyt erinäisiä puolueita, jotka ovat eri mieltä siitä, miten se pitää tehdä. On esimerkiksi SDP:n sisällä sellaisia edustajia kuten edustaja Razmyar, varapuheenjohtaja, joka on linjannut julkisessa puheenvuorossaan, esimerkiksi Kauppalehden otsikossa, että veronkorotusten pitää olla painopisteenä ensi kaudella — eli ymmärrän näin, että enemmistönä sopeutuskokonaisuudessa, mikä viittaisi siihen, että veronkorotusten pitäisi olla luokkaa 5—6 miljardia ensi kaudella. Nyt sitten jos katsotaan, mitä SDP:n vaihtoehtobudjetissa on ollut veronkorotuksia, niin ne ovat tainneet olla siellä jossain vähän reilun miljardin tasolla, eli siitä noin suurin piirtein karkeasti viisi kertaa enemmän pitäisi olla veronkorotuksia. Yhteisöveron perumisella, jos te sen teette, saatte 800 miljoonaa; listaamattomilla, riippuen vähän mallista, 250—400 miljoonaa. Siinä on 1,2 miljardia. Mistäs sitten loput? Käytännössä jäljelle jäävät alvit, liikenteen verotus. Mistä ne otetaan sieltä? Tämä on aika iso kysymys. Minun mielestäni on hyvä puhua ääneen, mitkä ovat ne veronkorotusvaihtoehdot. Minä itse lähtökohtaisesti pidän veronkorotuksia viimesijaisena keinona. On varmaan niin, että sielläkin jotain voidaan tehdä, mutta minun mielestäni tästä olisi jokaisen puolueen reilua puhua ääneen julkisesti ennen vaaleja, jotta myös kuluttajilla ja yrityksillä on aikaa reagoida siihen, mitä puolue tulee esittämään. No, sitten menosopeutuspuolella SDP on sanonut, että hoitotakuu pitäisi palauttaa. Mitäs kaikkea muuta siellä on — muistuttakaa — ay-jäsenmaksun palauttaminen verovähennyskelpoiseksi. Sitten siellä on se, että sosiaaliturvaan pitäisi tehdä muutoksia, oliko, vähintään 40—50 miljoonan euron edestä. Ansiosidonnaisen porrastus — oletteko te siitä luopumassa vielä? Se oli ainakin alkukaudella vastustuksessa. Järjestörahoitukset pitäisi laittaa takaisin. Jos minä laskin oikein, niin semmoisia suht varmoja menolisäyksiä, mitä te olette esittäneet, on vähintään 500 miljoonan euron edestä. Elikkä kun on 500 miljoonaa menolisäyksiä, velkajarru tuo kymmenen miljardia, niin silloin on vähintään 10,5—11 miljardia sopeutettava ensi kaudella. Kyllä tulee olemaan todella haastava tie. Ajanpuutteen vuoksi seuraavassa puheenvuorossa, rouva puhemies, tulen esittämään lisää omia keinoja, millä me päästään siihen velkajarruun. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On heti alkuun todettava, että minuutissa en näihin kaikkiin kysymyksiin pysty vastaamaan, mutta menen tähän polttoainekysymykseen. Kuvasitte aivan oikein, että hallitus on tosiaan päättänyt noin 170 miljoonan euron polttoaineveron alennuksesta heti silloin kauden alussa, mutta unohditte, että tämän lisäksi on tehty yhteensä 100 miljoonalla eurolla polttoaineveron hiilidioksidipuolelle alennus, josta ensimmäinen osa, 50 miljoonaa, astui voimaan tänä vuonna ja seuraava 50 miljoonan osa astuu voimaan ensi vuonna, ja se päätös on siis jo eduskunnassa tehty. Eli nämä yhdessä ovat noin 270 miljoonaa euroa. Tähän päälle tulee ajoneuvoveron perusveroalennus, 50 miljoonaa euroa, joka päätettiin ja jota te vastustitte vaihtoehtobudjetissa — se on totta, edustaja Lohi, tämä on päätös, jota te vastustitte vaihtoehtobudjetissa, polttoaineverotusalennuksia tuitte. Tämän lisäksi jakeluvelvoitelakia muutettiin, mitä SKAL kehui hallituskauden alussa hallituksen merkittävimmäksi ostovoimaa vahvistavaksi teoksi, siis tätä jakeluvelvoiteuudistusta, mikä me tehtiin. Tämän lisäksi kehysriihessä päätettiin työmatkavähennyksen korottamisesta ja ajoneuvoveron alentamisesta vielä vuonna 2028. Olisin toivonut jakeluvelvoitteen alentamista. Perussuomalaiset toivoivat sitä, ajoivat sitä, mutta [Puhemies koputtaa] kaikkea ei voi saada.
Kunnioitettu rouva puhemies! Nyt en aivan täysin ymmärrä tätä keskustan epäloogista hyökkäystä omaa puheenvuoroani kohtaan. Jos minä korostan tuolta pöntöstä, että kehitysavun pitää olla myös tulevissa sopeutustoimissa mukana, niin täältä keskustan luonnollinen johtopäätös on ikään kuin väittää, että perussuomalaiset antaa ymmärtää, että leikkaamalla kehitysavusta tämä valtiontalouden tila vakautetaan. Näinhän en ole sanonut. Olen vain todennut sen, että kehitysavun pitää olla mukana tulevissa sopeutustoimissa. Oletteko tästä eri mieltä? Sitten te tulette tänne arvostelemaan, että hallitus ei ole tehnyt mitään sille, että liikenteen verotuksesta verotulot ovat romahtaneet, ja sitten te kerrotte vielä, että hallitus on päätösperäisesti alentanut liikenteen verotusta. Kiitos siitä, näin on. Me olemme alentaneet polttoaineen verotusta, me olemme alentaneet ajoneuvoveron perusveroa, [Tuomas Kettusen välihuuto] ja mitä — te olette tukeneet näitä polttoaineveron alennuksia. Edustaja Lohi, jos te olette vakavissanne sitä mieltä, että ne ovat olleet vääriä päätöksiä, miksi te ette ole vastustaneet niitä? [Markus Lohi pyytää vastauspuheenvuoroa] Nyt te tulette tänne arvostelemaan, että miten hallitus kehtaa, mutta te olette itse tukeneet niitä.
Kunnioitettu rouva puhemies! Tuolta keskustan suunnalta lentää useitakin syytöksiä, ja yksi välihuudoissa esiin noussut syytös oli muun muassa se, miten nämä perussuomalaisten toimet nyt ovat sitten auttaneet siihen pumppuhintaan. Ihan käsi sydämellä kysyn nyt teiltä: jos te kerran olette sitä mieltä, että niillä toimilla, joita hallitus on tehnyt polttoaineen hinnan kurissa pitämiseksi, ei ole mitään merkitystä, niin oletteko te sitä mieltä, että jos me perutaan ne veronalennukset ja palataan sille jakeluvelvoiteuralle, jota te kannatitte ja jonka te eduskuntaan äänestitte, niin kävisiköhän niin, että se hinta nousisi pumpulla edelleen tästä tilanteesta? Näinhän siinä kävisi. Tämähän on tosiasia, ja tekin voitte sen myöntää ääneen. Palataan vähän... Mennään ensin tätä kautta läpi. Hallitus on siis — ottaen huomioon, että me jatkuvasti tehdään sopeutustoimia lähes jokaiselle sektorille, pois lukien käytännössä ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja maatalous — siitä huolimatta pystynyt autoilun verotusta keventämään yli 300 miljoonalla eurolla. Sitten jos me katsotaan sitä, kun te olitte vallassa ja vastuussa, niin teidän hallituksenne ei kyennyt säästämään, ei kyennyt tekemään menosopeutuksia. Mutta on yksi asia ylitse muiden, jossa hallitus löysi into piukeana, hymyillen yksimielisyyden, ja se oli polttoaineveron korottaminen. Siihen keskustalta löytyi valmius. Säästöjä piti löytää, polttoaineveron korottaminen oli ensimmäisenä mielessä, kaikki muu unohdettiin. No, sitten tietenkin toivon ja uskallan ajatella näin, että jos te olette sitten jälkikäteen ajatelleet, että nämä ovat olleet huonoja päätöksiä, niin niitähän voidaan perua, ja kun katson teidän vaihtoehtobudjetteja, sitä, mitä te sitten olette tällä kaudella ajaneet, niin onkos nyt näin, että itse asiassa teidän vaihtoehtobudjetissa te yrititte peruuttaa muun muassa ajoneuvoveron perusveron keventämisen? Ja näinhän on. Te vastustitte sitä, että vanhempien autojen, joilla ajavat yleensä pienituloiset ihmiset, verotus kevenisi. Te vastustitte sitä. [Jaana Strandman: Ihanko oikeasti?] Onneksi teidän esitys ei mennyt läpi, hallitus sai ajoneuvoveron perusveron kevennettyä, vaikka keskusta yritti sitä vastustaa. Kuten kaikki tässä salissa tietävät, tosiasia on se, että yksikään puolue ei yksin tässä maassa päätä yhtään mitään, vaan se edellyttää sitä, että saavutetaan kompromissi. Tähän nähden uskallan sanoa, että tämän hallituksen autoilumyönteinen linja on hyvin perussuomalaisen näköinen. On totta kai niin, että jos me yksin saisimme linjata sitä, miten autoilun kustannuksia hillitään, niin se olisi kovempi. Jakeluvelvoite menisi automaattisesti EU:n minimiin, jos PS saisi päättää, [Mauri Peltokangas: Kyllä!] mutta näin ei ole, koska me elämme kompromissien maailmassa. Vastaavaa kompromissia tehdään maahanmuuttopolitiikassa ja tuloveropolitiikassa jokaisen puolueen suuntaan. Mutta tosiasia on se, että jos ihan millä tahansa mittarilla arvioidaan sitä, mikä hallitus on tehnyt eniten autoilijoiden eteen ja vähentänyt autoilijoiden kustannuksia, niin tämä hallitus on siinä kymmenen kertaa parempi kuin teidän hallituksenne. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Honkasalo toden totta tänään salissa sanoi, että perussuomalaiset eivät ole saaneet hallituksessa mitään omia tavoitteitaan läpi. Se on kyllä mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että edustaja Honkasalo on kuitenkin itse tässä salissa joka kerta ollut vastustamassa hallituksen maahanmuuttopoliittisia uudistuksia. Toisaalta salin vasemmalta laidalta on kuultu esimerkiksi puheenvuoroja, että kuinka te kokoomuksessa voitte olla perussuomalaisten talutusnuorassa. No, näinhän ei tietenkään ole, koska jos näin olisi, niin siinä tapauksessahan nämä kiristykset olisivat vielä kovempia. Mutta joka tapauksessa edustaja Veronika Honkasalo on vastustanut itärajan sulkua, edustaja Veronika Honkasalo on vastustanut rajan poikkeuslakia, edustaja Veronika Honkasalo on vasemmistoliiton ja vihreiden tapaan vastustanut muun muassa jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen purkamista, kuten monia muitakin erittäin tärkeitä uudistuksia, joita tämä hallitus on tehnyt. Toisaalta vasemmistoliiton vaihtoehdossa vaaditaan — vastoin hallituksen näkemystä — esimerkiksi autoilun verotuksen merkittävää kiristämistä, polttoaineverojen kiristämistä, ajoneuvoveron kiristämistä. Tämän hallituksen linjahan on ollut päinvastainen. He ovat kritisoineet meitä siitä, että me olemme alentaneet esimerkiksi autoilun verotusta. He ovat vastustaneet täällä meidän tekemiä päätöksiä ilmastopolitiikkaan liittyen, joilla on turvattu muun muassa metsähakkuiden jatkuminen, suomalainen metsäteollisuus. Kaikkia näitä vasemmistoliitto on vastustanut, mutta herää kysymys, minkä takia he vastustavat näitä, jos kerran perussuomalaiset eivät olisi saaneet mitään aikaan. Eli siis kenen aikaansaannoksia nämä nyt sitten ovat, joita te olette vastustaneet täällä vuodesta toiseen? Ihmettelen, mutta ehkä vasemmistoliitto osaa sen kertoa. Mutta joka tapauksessa ilmeistä on se, että yhdenvertaisuusvaltuutetusta ja hänen toimistonsa 30-henkisen joukkueensa huudosta — vasemmistoliiton tukemana — huolimatta tämä hallitus jatkaa maahanmuuttopoliittisia kiristyksiä, eikä oppositio voi asialle yhtään mitään.
Kunnioitettu herra puhemies! Demokratiaan ja oikeusvaltioon kuuluu — edustaja Honkasalolle ja kumppaneille ja muille tiedoksi — että me voinemme myös täällä esittää yhdenvertaisuusvaltuutetun lakkauttamista, jos me niin haluamme. Meillä on täysi mandaatti siihen. [Välihuutoja vasemmalta] Mitä tulee tämän hallituksen politiikkaan, perussuomalaisten poliittisiin tavoitteisiin, niin te sanoitte, että kaikki lupaukset on petetty. Minkä takia me tänään sitten kuulemme täällä yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedonantoa, joka sisältää kymmeniä ja kymmeniä kohtia, joissa kritisoidaan perussuomalaisten harjoittaman maahanmuuttopolitiikan muutoksia? [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Hetkonen. Eli jos me ei olla saatu mitään aikaan, kun itäraja on kiinni, rajan poikkeuslaki on voimassa, polttoaineveroa on alennettu, työn verotusta on alennettu, lapsiperheiden verotusta on kevennetty, mitään ei ole saatu aikaan, miksi täällä yhdenvertaisuusvaltuutettu haukkuu hallituksen maahanmuuttopolitiikan? Se on juuri sitä, mitä perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma pitää sisällään, ja sitä vastustaa riippumaton viranomainen, joka ilmaisee muun muassa täällä laitavasemmiston ja marginaalisten Venäjä-toimijoiden tapaan, että itäraja on avattava turvapaikanhakijoille. Sitä me emme kannata. Sitä eivät suomalaiset turvallisuusviranomaiset kannata. — Kiitos. [Veronika Honkasalo: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!] — No selkeästi siellä.
Arvoisa herra puhemies! On jollakin tavalla absurdia, että keskusta esittää tässä olevansa huolissaan suomalaisen autoilijan asiasta. Kun keskusta kantoi vastuuta ja valtaa tässä maassa, he hymyssä suin äänestivät polttoaineveron korotuksien puolesta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh! — Antti Kurvisen välihuuto] He hymyssä suin päättivät, että jakeluvelvoite nousisi vuodesta 2024 alkaen siten, että pumppuhinta olisi ollut kymmeniä senttejä korkeampi. Ymmärrättekö, että se olisi tarkoittanut tässäkin tilanteessa, tässäkin kriisissä, huomattavasti korkeampaa hintaa kuin nyt? [Perussuomalaisten ryhmästä: Romuttaja-Kurvinen!] Ja nyt te tulette tänne esittämään, että miksi hallitus ei tee mitään. Tämä hallitus on alentanut polttoaineveroja lähes 270 miljoonalla eurolla, ajoneuvoveron perusveroa 50 miljoonalla. Tiedättekö, keskusta, mitä? Te tulitte tänne saliin esittämään, että perukaa ajoneuvoveron alennus, tällä kaudella. Sen te teitte oppositiossa. Nyt kysyn pääministeriltä: minkä takia me emme tässä hallituksessa ole valinneet sitä tietä, mitä vasemmistohallitus kepun tuella olisi autoilijoille halunnut tarjota, eli lisää kuritusta, lisää veroja, kalliimpia hintoja?
Arvoisa rouva puhemies! On todella pikkuisen eri meno tällä hallituskaudella, mitä tulee suomalaiseen liikennepolitiikkaan ja autoilijoiden tilanteeseen. Jos aloitetaan vähän käymään läpi sitä, mitä on tehty, niin mennään vaikka autoilijoihin ensin: Polttoaineveroa on alennettu, itse asiassa noin kolmisen kertaa jo, ajoneuvoveron perusveroa on alennettu, plus jakeluvelvoiteura on uudistettu. Esimerkiksi nämä veropäätökset ovat itsessään maksaneet noin 300 miljoonaa euroa, mikä on siis suoraan takaisin autoilijoille rahaa, ja jakeluvelvoiteuraa alentamalla päästiin tilanteeseen, jossa muun muassa vuonna 2024 polttoaine olisi maksanut jopa noin 20 senttiä enemmän heti ensimmäisestä päivästä alkaen, jos sitä päätöstä ei olisi tehty. Eli tämmöisiä toimia on tehty, joilla on pyritty helpottamaan autoilijoiden asemaa. Tässä keskustelussa kuuntelin tarkalla korvalla vihreiden ja vasemmistoliiton edustajien puheenvuoroja aiemmin, ja siellä tuli muun muassa väittämiä, että tämä hallitus nyt ei ota huomioon, että meillä on ilmastokriisi, ja hallitus lisää päästöjä. Siis hetkonen. Hallituksen päätökset on tehty siitä syystä, että on pyritty turvaamaan ihmisille se mahdollisuus, että he pystyisivät käyttämään tässä maassa autoa. Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta käyttää sitä ratikkaa, junaa tai bussia arjen liikkumiseen vaan se auto on välttämättömyys. Se ei ole ihmisille lähtökohtaisesti sellainen, että jee jee, kiva kun saa ajaa autolla, vaan se on välttämättömyys. Ei ole sellaista julkista liikennettä, joka palvelisi koko maata tällä hetkellä. No, sitten siellä sanottiin, että hallitus ei ole satsannut kävelyyn ja pyöräilyyn. Mitä tulee kävelyyn, niin ainakin oman kokemukseni mukaan on mahdollista kävellä ilman valtion tukea. Tiedän, että Suomi on erittäin valtioriippuvainen maa, mutta siitä huolimatta kävely todennäköisesti luonnistuu vielä ilman erillistä valtion tukea. Tätä voi sitten myös siellä vihreissä miettiä, onko se mahdollista ilman valtion rahaa. No, sitten on haluttu panna vastakkain myös sitä, onko hallitus nyt panostanut mihinkä junaverkkoon ja onko hallitus panostanut tiestön kuntoon. Totean vain sen, että esimerkiksi vuonna 2024, kun korjausvelkaa purettiin, tilanne oli se, että saatiin jopa pysäytettyä se korjausvelan kasvu, mikä on historiallista. Itse asiassa investoinnit asvaltointiin 2024 olivat historiallisen suuret, niin että viimeksi samoja lukemia saavutettiin 90-luvulla. Heti ensimmäisenä vuotena hallitus teki ihan merkittäviä toimia tähän asiaan. On totta, että korjausvelka edelleen kasvaa ja sinne tehtävät panostukset on saatava ylöspäin ja se on seuraavan hallituksenkin pöydällä aivan varmasti, kuten tässä suunnitelmassakin lähdetään siitä, että vuodesta 2030 alkaen perusväylänpitoon panostetaan. Se on erittäin fiksu linja, ja täytyy toivoa, että sille löydetään laaja parlamentaarinen tuki tässä maassa, koska muuten, jos se tiekunto rappeutuu vielä tästä enemmän, niin se johtaa sitten siihen, että myöskin turvallisuus tieverkon käyttäjillä heikkenee, ja johtaa myös sitten siihen, että tieverkon käyttömahdollisuudet pienenevät, mikä sitten heikentää elinkeinoelämän tilannetta ja tavallisten suomalaisten tilannetta. Erittäin hyviä päätöksiä on tehty kaiken kaikkiaan. Sitten lyhyesti vielä tästä ilmastopolitiikasta ja mitä tulee tieliikenteeseen: On se nyt kumma ihan oikeasti, että Suomi ei ole tässä pystynyt ajan saatossa pikkuisen pidemmälle miettimään tätä. Kun tosiasia on se, että meillä on pitkien etäisyyksien maa ja erittäin kylmä maa monena aikana vuodesta, niin onko nyt järkevää tosiaan tehdä politiikkaa, jossa ne kustannukset sille tavalliselle suomalaiselle siellä maakunnissa kasvavat niin kohtuuttomiksi, että heillä ei sitten pahimmillaan ole varaa esimerkiksi käydä töissä? No, ei tietenkään ole, ja tämän takia on syytä pohtia, halutaanko poliittisilla päätöksillä vielä entisestään korottaa niitä kustannuksia, kuten viime hallitus teki korottaessaan polttoaineveroa. Nämä ovat arvovalintoja. Totean myös sen, että se on kuulkaa myös toinen tosiasia, että sillä, mitä suomalainen autoilija tekee tai on tekemättä ja onko polttoaineveroa alennettu vai ei ole alennettu, ei ole mitään merkitystä ilmastokriisin kannalta. Ei pienen pienintäkään merkitystä ole sillä asialla. Ihan vain se tiedoksi myös sinne vihreiden suuntaan. Sitten totean vielä sellaisesta väittämästä, kun täällä sanotaan, että jotenkin niin kuin ideologisesti vastustetaan erilaisia käyttövoimia perussuomalaisten suunnalta, että tämä väite ei pidä paikkaansa. Ei täällä puolella ole mitään kategorista vastustusta, oli kyse sitten sähköautoista, kaasuautoista tai hybridiautoista, vaan kysymys on siitä, että pidetään kaikki ihmiset mukana. Vihreät ovat puhuneet reilusta siirtymästä, ja muistutan, että eihän se reilu siirtymä toimi sillä tavalla, että sanotaan, että hei, sinulla ei jatkossa ole varaa liikkua autolla, joten ole hyvä ja muuta pois kotoa, siinä sinulle reilua siirtymää. Ei, vaan reilu siirtymä on sellainen, jossa myös pienituloisille mahdollistetaan se, että he pystyvät liikkumaan, ja kun autokanta kehittyy ja uudet teknologiat tulevat yhä halvemmaksi, niin sitä mukaa myös pienituloisimmilla on mahdollisuus hankkia se vähäpäästöisempi auto. — Kiitos.
Kunnioitettu herra puhemies! Vihreät sekä vasemmistoliitto olivat keskustelussa huolissaan siitä, että hallitus on nyt unohtanut jollakin tavalla ilmastokriisin. Kamalia päätöksiä on tehty, kun päästöjä on lisätty muun muassa jakeluvelvoitetta alentamalla, sitä uraa alentamalla, ja polttoaineveroakin on alennettu. Toden totta tämän hallituksen liikennepolitiikka, mitä tulee suomalaisiin autoilijoihin, on kovin erinäköinen kuin edeltävän punavihreän hallituksen, jota SDP ja keskusta pyörittivät. Silloinhan polttoaineveroa korotettiin, siis suomalaisten autoilijoiden kustannuksia korotettiin päätösperäisesti. Näin tehtiin myös jakeluvelvoitteen osalta. He virittivät muun muassa sellaisen pommin tälle hallitukselle, että jos me oltaisi jatkettu sillä lailla, jonka he säätivät, niin heti vuodesta 2024 alkaen polttoaineiden pumppuhinta olisi voinut nousta useilla kymmenillä senteillä. Eli tällaisia pommeja he virittävät, mutta sitten he tulevat tänne arvostelemaan, että kun me nostetaan päästöjä. Tosiasiassa tämän hallituksen päätöksillä on vaikutettu siihen, että polttoaineen hinta ei ole karannut käsistä sillä tavalla kuin se karkaisi teidän linjallanne.
Arvoisa herra puhemies! Kolmatta vuotta putkeen aika moni suomalainen miettii kotisohvalla, että oppositio taitavasti arvostelee hallitusta sen tekemistä päätöksistä, mutta minkä takia oppositio ei uskalla täällä kyselytunnilla pääsääntöisesti esittää omaa vaihtoehtoaan. Tehän olette toimittaneet sen meille kaikille luettavaksi, edustaja Harjanne esitteli. Esimerkiksi vihreät ovat vaihtoehdossaan esittäneet, että hakkuita on rajoitettava — lukuohje: metsätehtaita suljettava, polttoaineveroa korotettava, autoilijoiden kustannuksia korotettava. Vasemmistoliitto esittää miljardien veronkorotuslistaa. Maistuuko tämä herra pääministerille? Keskustan kasvutoimena on 40 000 työttömyysperäistä maahanmuuttajaa joka vuosi lisää tähän maahan. SDP:n vaihtoehtona on käytännössä perua hallituksen toimet, mutta tilalle vielä vähän korkeampaa verotusta kuin mitä tämä hallitus esittää. [Välihuutoja vasemmalta] Tässä on opposition vaihtoehtoja. Arvoisa herra pääministeri, miksi nämä vaihtoehdot, mitä oppositio esittää mutta ei täällä kyselytunnilla kehtaa teille kertoa, eivät kelpaa hallitukselle? — Kiitos.