Marttinen Matias
8 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Mielestäni, edustaja, vastasin tähän kyllä jo aiemmassa puheenvuorossani, mutta kerrataan vielä uudelleen: Siis vuosittain valtiovalta rahoittaa korkeakoulujen koulutuksia noin kymmenellä miljoonalla eurolla, jolloin esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö haluaa vaikka jatkaa opintoja sairaanhoitajasta terveystieteen maisteriksi tai varhaiskasvatuksen opettajasta erikoistua entisestään, edelleen se on mahdollista. Samaan aikaan katsotaan myös tapoja siihen, miten ne työelämästä poissaolon ajat saataisiin niin lyhyiksi kuin vain on mahdollista. Niin kuin te kaikki tiedätte varmasti hyvin, näihin tutkintoihinhan liittyy myös pakollisia harjoitteluita, mutta kun käytännössä kyseessä on kuitenkin jo hyvin kokeneita henkilöitä, hyvin kokeneita työntekijöitä, jotka ovat tehneet myös pitkään työuraa, niin katsomme myös sitä läpi — samaan aikaan kun nämä koulutuksiin osallistumiset sovitaan yhdessä työnantajan kanssa — miten mahdollisimman pienellä poissaololla sitten myös nämä harjoittelut saadaan kuitattua. Elikkä kuten sanoin, siis jo noin tuhat opiskelijaa on aloittanut näissä koulutuksissa, ja tätä mallia nyt me kehitämme ja viemme [Puhemies koputtaa] sitten eteenpäin.
Arvoisa herra puhemies! Niin, kuten toin jo esille, nimenomaan tässä yhteydessä, kun aikuiskoulutustuesta on luovuttu ja se on lakkautettu, on otettu käyttöön nimenomaan näitä uusia pilotteja, joissa on aloittanut jo aivan merkittävä määrä myös opiskelijoita, ja myös sosiaali- ja terveysalan koulutuksia on lähtenyt tältä osin liikkeelle. Laajemminkin uskon myös siihen, että tulevaisuudessa yhä enemmän tätä työuran aikaista osaamista ja koulutusta ja työntekoa tullaan yhdistämään. En usko, että Suomessa on enää paluuta aikaan, jossa meillä on taas hyvin pitkiä poissaoloja työelämästä. Aikuiskoulutustuesta yhtenä huomiona myös se, että vuosittain aikuiskoulutustuella opiskeli yhtä paljon esimerkiksi lähihoitajia koulutusalalle kuin taas vastaavasti valmiita lähihoitajia oli koulutusalalta pois. Eli tällaisen mallin käyttäminen ei tarkoita suoraan myöskään sitä, että alalla näiden pätevien ammattilaisten määrä kokonaisuutena kasvaisi. Myös tämä on minusta tärkeää muistaa tässä keskustelussa.
Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Ja kiitoksia myös tärkeän kysymyksen esille nostamisesta. Meillä on edelleen käytössä lukuisia eri keinoja siihen, miten työelämässä olevat tai aikuiset laajemmin voivat kehittää omaa osaamistaan työuran aikana. Kävin Lappeenrannassa viime viikolla ja tapasin siellä nimenomaan paperitehtaan edustajia, joista monet ovat nyt valitettavasti menettäneet työnsä. Vaikka nyt vastauksena teille, edustaja Malm: jo tällä hetkellä meillä on kaikilla alueilla käytössä aivan selvät menettelyt siihen, että esimerkiksi työvoimakoulutuksella voidaan henkilö, joka on jäänyt työttömäksi, kouluttaa toiseen tutkintoon, toiseen ammattiin, toisen yrityksen palvelukseen. Hyvät kansanedustajat, meillä on jo tällä hetkellä erittäin vakiintuneet, toimivat polut käytössä. Tämän lisäksi maan hallitus on rahoittanut myös uusia pilotteja, joiden kautta noin tuhat opiskelijaa on päässyt aloittamaan opintonsa sekä sivistysalan että sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa. Näiden pilottien kautta on tarkoitus, edustaja Malm, sitten vetää nämä kokemukset yhteen ja lähteä luomaan sitä uutta valtakunnallista mallia.
Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia kansanedustajille erittäin hyvistä kysymyksistä. Minä pyrin nyt vastaamaan näihin niin laajasti kuin pystyn, koska joudun valitettavasti poistumaan tämän puheenvuoron jälkeen. Kiitän jo tässä kohtaa kaikkia hyvästä keskustelusta, ja toivon, että ymmärrätte, kun kello tulee yhdeksän, että päivä se on huomennakin. Eräs hallituksen ministeri aina totesi, että viikko se on ensi viikollakin. Työt jatkuvat taas aamulla. Edustaja Polvinen, teillä oli monta kysymystä. En pysty sanomaan mitään tiettyä numeerista tavoitetta. Se ei ole myöskään kovin järkevää, koska niin monet eri parametrit vaikuttavat tällä hetkellä. Keskeisintä on siis se, miten maailmantalous kehittyy, mitä tapahtuu Lähi-idässä, mitä tapahtuu Ukrainassa, ja sen myötä taas vastaavasti Euroopan taloustilanteen ja Suomen talouden kehitys. On täysin mahdotonta sanoa tässä kohtaa, enkä halua... Totta kai toivon, että niin paljon päästään alaspäin kuin on vain mahdollista. Kohdemaayhteistyö toimii totta kai siis teorian tasolla koko ajan edelleen. Se on tällaista vahvempaa poliittista yhteistyötä, mutta täytyy muistaa, että näillä henkilöillähän täytyy olla työsuhde, mihin he tulevat taas vastaavasti töihin, elikkä heitä koskevat aivan normaalisti meidän Migrin prosessit siltä osin. Kävin Intiassa keväällä presidentin valtuuskunnan mukana, ja meillehän on tullut myös vaikka it-alalle hyvin paljon korkeasti koulutettuja intialaisia työskentelemään Suomeen. Elikkä tässä on kyse ennen kaikkea myös siitä, miten Suomi kykenee houkuttelemaan tulevaisuudessa kaikista koulutetuinta huipputason työntekijäjoukkoa. Se on hyvä myös muistaa tässä kaikkinensa. Sotealan osalta kyllä se minun viestini on ennen kaikkea se, että vaikka tällä hetkellä työttömyyttä on sotealan ammateissa, niin samaan aikaan se eläköitymisen voimakas aalto, jonka me tullaan näkemään jo tänä vuonna, ensi vuonna, tulevina vuosina, on niin voimakas, että meillähän tulee olemaan merkittävä työvoimapula joidenkin vuosien päästä. Tämä ei varmasti tällä hetkellä lohduta henkilöitä, jotka ovat jääneet työttömiksi, mutta tämä on fakta, ja tämä tulee olemaan seuraavan hallituksen ja myös seuraavan hallituksen sylissä hyvin voimakkaasti. Edustaja Lyly otti esille monia näkökulmia. Näistä paikallisista kuntien ja kaupunkien malleista meillä ei ole kovin hyvää kokonaiskuvaa, ja se on ihan totta, että meidän täytyy pyrkiä sitä vahvistamaan entisestään. Edustaja Merinen otti esille tekoälyn. Tästä voitaisiin puhua tunteja, mutta jos aivan tiiviisti pyrin kuvaamaan omaa ajatteluani, niin selvää on se, että tekoälyllä tulee olemaan kehittyneisiin länsimaihin, kuten myös Suomeen, meidän työmarkkinoille, kyllä isot vaikutukset. Se on aivan selvä asia. Meidän täytyy valmistautua siihen. Suomella on hyvä kyvykkyys myös siihen vastata. Oma johtopäätökseni on ollut kyllä työssäni koko ajan se, että kun tiedämme, että tämä globaali muutos on liikkeellä, niin Suomen kaltaisen pienen avotalouden pitää pyrkiä hyödyntämään se täysimääräisesti meidän talouden kasvun näkökulmasta. Vaikka tämä totta kai tarkoittaa myös sitä, että työtehtäviä tulee myös häviämään, uusia tulee myös syntymään. Vastaavasti kuitenkin se kansainvälinen arvio on se, että ainakin vielä tällä haavaa ne muutokset ovat olleet, sanotaan, kohtalaisen rajattuja. Tällä hetkellä me emme havaitse vielä Suomen työmarkkinoilla vaikka nuoria koskevaa dramaattista, suurta muutosta, vaikka samaan aikaan Yhdysvalloissa kylläkin tätä liikettä on jo ollut liikkeellä. [Puhemies koputtaa] Eli pyritään luomaan myös toivoa suomalaisten keskuuteen siitä, että kyllähän me tähän ratkaisut yhdessä löydämme, mutta ymmärrän, [Puhemies koputtaa] että tämä pelottaa monia ja aiheuttaa myös huolta tulevaisuudesta heidän osaltaan.
Kiitoksia paljon, herra puhemies! Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu esitys laiksi eräiden Euroopan unionin valtiontukisäännösten soveltamisesta. Samalla ehdotetaan muutoksia valtionavustuslakiin, kuntalakiin ja hyvinvointialuelakiin siten, että niihin lisätään viittaukset uuteen lainsäädäntöön. Esityksen keskeisenä tavoitteena on varmistaa, että EU:n valtiontukisääntöjen vastaiset tuet voidaan periä tehokkaasti takaisin EU-oikeuden edellyttämällä tavalla. Taustalla on EU-oikeudesta johtuva velvoite, jonka mukaan kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus periä oma-aloitteisesti EU:n valtiontukisääntöjen vastaiset tuet. Suomen nykyinen sääntely ei kaikilta osin mahdollista viranomaisten oma-aloitteista takaisinperintää. Vanha sääntely on hajanaista ja puutteellista erityisesti kuntien ja muiden kuin viranomaisten myöntämien tukien osalta. Tämän vuoksi ehdotetaan säädettäväksi uusi laki, joka selkeyttäisi kokonaisuutta sekä antaisi viranomaisille nimenomaisen toimivallan ja velvollisuuden periä takaisin EU:n valtiontukisääntöjen vastaiset tuet. Esityksen tavoitteena on selkeyttää oikeustilaa ja varmistaa EU-oikeuden tehokas täytäntöönpano. EU:n valtiontukisäännöistä johtuvia takaisinperintätilanteita esiintyy harvoin, ja velvoite perustuu jo voimassa olevaan EU-oikeuteen, joten vaikutukset viranomaisten ja tuomioistuinten työmäärään arvioidaan kokonaisuutena vähäisiksi. Kunnille ja hyvinvointialueille esitys tuo oikeudellista selkeyttä. Yksittäisen yrityksen kannalta takaisinperinnällä voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, mutta sen tarkoituksena on turvata kilpailun toimivuus ja markkinoiden tasapuoliset toimintaedellytykset. Herra puhemies! Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vielä vuoden 2027 alusta. — Kiitos.
Kiitoksia paljon, herra puhemies! Kiitoksia kansanedustajille teidän puheenvuoroista ja näistä esille nousseista asioista. Pyrin mahdollisimman moneen asiaan ottamaan tässä kantaa tai vastaamaan, jos vain aika siihen riittää. Edustaja Riipi puhui hyvin viisaasti pk-yritysten arvon kehittämisestä. Oikeastaan voisi sanoa näin, että hallituksen politiikkahan tähtää nimenomaan suomalaisen pk-kentän kasvun tukemiseen. Jos katsotte, millä tavalla vaikka työmarkkinauudistusten tavoitetasoa on asetettu, niin kun katsotaan nyt vaikka esimerkiksi yt-lakia tai takaisinottovelvoitteen poistoa, niin nehän kohdistuvat alle 50 henkeä työllistäviin yrityksiin. Me tiedetään, että nimenomaan paikallisen sopimisen uudistus kohdistuu siihen yrityskenttään, joka on huomattavan pieni ja jonka työnantajayritykset eivät ole järjestäytyneet, joten heille halutaan antaa ne samat ikään kuin joustot, mitkä tulevat näille suuremmille työnantajille, jotka ovat työnantajaliittojen jäseniä. Olennaista on myös se, että näiden yritysten rahoituksen saatavuutta täytyy pystyä parantamaan. Uskon, että tästä olemme kaikki tässä salissa samaa mieltä, ja tämä työ on meillä käynnissä, ja toivon, että siihen löydetään nyt vahvemmin myös ratkaisuita. Mutta ilman muuta totta kai siis kuulen mielelläni myös siitä, mitä muuta voitaisiin tehdä. Täällä ovat nousseet esille myös aika paljon nytten työttömyysturvan velvoitteet, ja epäilen kuitenkin, hyvät kansanedustajat, että varmaan valtaosa tästä salista ajattelee niin, että työttömyysturvan tulee olla vastikkeellista, eikö näin? Jopa SDP:ssä tiedän, että varmaan valtaosa kansanedustajista näin ajattelee. Olen aivan avoin kuulemaan ehdotuksia, että jos meillä vastikkeellisuus ei perustuisi tähän työpaikkojen hakemiseen, niin mitä se voisi taas vastaavasti tarkoittaa. Edustaja Polvinen puhui siitä, että pitää voida opiskella. Kyllä, meillä on tällä hetkellä jo äärimmäisen laajat mahdollisuudet opiskella työttömyysturvalla, ja ne laajenevat edelleen, mutta on tärkeää myös muistaa, että työttömien työnhakijoiden tulee olla ensisijaisesti työmarkkinoiden käytettävissä. Minun nähdäkseni lainsäädäntö antaa nyt jo aika paljon mahdollisuuksia siihen, miten sitä omaa osaamista voi kaikkinensa kehittää. On myös tärkeätä muistaa se, että tälläkin hetkellä jo, ja itse asiassa aikaisemminkin, vain hyvin rajallinen osa avoimista työpaikoista on tullut hakuun tämän julkisen TE-hallinnon palvelun kautta. Eli en tiedä, miten vaikka Uudessakaupungissa, mutta epäilen kuitenkin, että joka tapauksessa meidän pk-kenttä käyttää vaikka yksityisiä palveluntarjoajia, jotka pystyvät sitten taas tukemaan sitä työnhakua. Sinänsä ymmärrän tämän esille tulleen palautteen, mutta tämä hallitus ei tule karsimaan työttömyysturvan vastikkeellisuutta, vaan sitten jos tästä haluttaisiin luopua, pitäisi pohtia, mikä on se korvaava malli, jolla taas kuitenkin pidetään yllä sitä työnhakijoiden velvoittavuutta ja pidetään heidät kuitenkin siinä mukana, niin että heidän kannattaa seurata sitä työpaikkojen kehitystä ja kannattaa pohtia, millä tapaa päästään eteenpäin. Ja TE-palveluissa totta kai huomio siinä, miten voidaan turvata sitten taas ne palvelut, osoittaa koulutusta ja mahdollisia muita toimenpiteitä, jos taas vastaavasti näin kuuluu olla. Edustaja Lyly puhui hyvin viisaasti — kun oli kaikki laputkin mukana, mitkä teillä ovat aina hyvin järjestyksessä. Olen samaa mieltä myös siitä, että meidän pitkäaikaistyöttömyys näyttää nyt rakenteellistuvan, ja epäilen vahvasti myös niin, että siitä voi tulla tulevina vuosina iso, aito ongelma myös sen osalta, miten rakennetyöttömyys saadaan Suomessa taas sulatettua. Minulla ei ole yhtään semmoista haavekuvaa siitä, etteikö tilanne olisi hyvin haastava, ja on totta kai samalla myös niin, että näiden henkilöiden osalta ne täsmäkoulutustoimet, joita pitäisi... Olen tämän viestinyt myös hyvin voimakkaasti työllisyysalueiden johdolle jo viime syksynä, kun nähtiin se, että eri puolilla Suomea tietyillä toimialoilla — puolustusteollisuus, meriteollisuus, Lapin matkailu, teknologiateollisuus tällä hetkellä — olisi järkevää käynnistää muun muassa muuntokoulutuksia ja yhteishankintakoulutuksia viipymättä, koska nyt nimenomaan päästäisiin paremmin mukaan tämän vuoden kuluessa siihen, että voidaan taas tarjota sitä työvoimaa. Mutta selvästi on myös niin, että me tarvitaan sinne myös joitain uusia toimia kaikkinensa. Edustaja Kaarisalo otti esille välityömarkkinat, ja siitä olen samaa mieltä. Kuntouttavan työtoiminnan osalta meillä on käynnissä lainsäädännön valmistelu yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Toivon, että voin tässä myöhemmin keväällä kertoa siitä lisää, mutta selkeästi hallituksen tavoitteena on luoda siis uudenkaltainen, nimenomaan työhön poluttava palvelu, jonka aikana vaikka työnteko olisi mahdollista. Tällä hetkellähän tässä vanhassa mallissa ei ole ollut mahdollisuutta tehdä töitä samaan aikaan kun on osallistunut siihen palveluun. — Kiitos.
Kiitoksia, arvostettu herra puhemies! Tässä esittelen seuraavana hankintalain muutosten kokonaisuuden eduskunnalle: Tämän esityksen tavoitteena on uudistaa julkisia hankintoja vastaamaan paremmin nykyajan taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Siksi nyt laitamme rajat sidosyksiköiden täysin karanneelle laajamittaiselle käytölle, verrytämme markkinaa ja luomme konkreettisia mahdollisuuksia ja edellytyksiä pärjätä pienille ja keskisuurille yrityksille kaikkialla Suomessa, kaikilla alueilla. Julkiset hankinnat muodostavat merkittävän osan kansantaloudestamme. Siksi on erittäin olennaista, miten ja millaisilla kriteereillä yhteisiä verovarojamme käytetään. Kyse ei ole vain muutaman vuoden aikajänteestä. Tätä uudistustyötä tehdään Suomen ja suomalaisten pitkäjänteinen etu edellä. Hankintalain uudistus on erittäin merkittävä rakenteellinen uudistus, jolla lisätään kilpailua ja parannetaan markkinoiden toimivuutta. Samalla tehostetaan julkisen sektorin toimintaa, saadaan säästöjä keskipitkällä aikavälillä sekä parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä. Toimivat markkinat edesauttavat koko yhteiskuntaa ja Suomen talouskasvua. Samalla on selvää, että kun sidosyksiköiden käyttö on mennyt näin pitkälle, on väistämättä edessä myös muutostyötä. Keskeisintä tässä koko uudistuksessa on se, että pienet ja keskisuuret yritykset pääsevät mukaan nykyistä huomattavasti paremmin julkisten hankintojen kilpailutuksiin. Tällä on merkitystä niin alueellisesti ja paikallisesti kuin koko Suomen näkökulmasta. Esityksen ytimessä on julkisen sektorin kilpailun ja tehokkuuden lisääminen ja kustannussäästöjen aikaansaaminen. Ehdotetuilla muutoksilla velvoitetaan hankintayksiköt kiinnittämään entistä enemmän huomiota hankintojen huolelliseen suunnitteluun. Huolellisesti valmisteltu ja suunniteltu hankintaprosessi on avainasemassa siinä, että kilpailua saadaan lisättyä ja yrityksille avattua mahdollisuuksia päästä mukaan prosesseihin ja sitä kautta kilpailuun. Sidosyksiköitä koskevilla muutoksilla taas vahvistamme markkinoiden toimivuutta. Tilanne on tällä hetkellä se, että meillä on Suomessa muodostunut hyvin laaja sidosyksiköiden käyttötapa. Hankintalakia tai vähintäänkin sen henkeä on kierretty vuosien mittaan räikeästi. Kunnat ja hyvinvointialueet ovat ostaneet marginaalisia, jopa alle prosentin kymmenyksen suuruisia, omistusosuuksia näistä yhtiöistä ja käyttäneet tätä perusteena olla kilpailuttamatta hankintojaan näiltä yhtiöiltä. On aivan kestämätöntä, että jopa 0,02 prosentin omistuksella kierretään kilpailutuksia ja että in-house-yhtiöt omistavat myös ristiin toisiaan. Nyt hallitus uudistaa julkisia hankintoja vastaamaan paremmin nykyajan taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Parantamalla julkisen sektorin tuottavuutta luomme samalla tilaa alueelliselle elinvoimalle ja yrittäjyydelle. Me mahdollistamme sen, että markkinaa voi ylipäänsä syntyä. Haluamme myös varmistaa, että suomalaiset yritykset pääsevät nykyistä helpommin mukaan näihin tarjouskilpailuihin. Siksi esityksessä puretaan esteitä ja luodaan edellytyksiä sille, että pk-sektorin yritysten innovatiivisuus ja osaaminen saadaan laajemmin hyödyntämään koko yhteiskuntaa. Kilpailun lisääntyminen on paitsi yritysten myös veronmaksajien etu. Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää meiltä myös tiukempaa otetta julkisissa hankinnoissa. Tässä esityksessä vahvistetaan huoltovarmuuden ja turvallisuusnäkökohtien huomioimista läpi koko hankintaprosessin ja sopimuskauden. Vastuullisuus tarkoittaa myös sitä, ettemme hyväksy epärehellistä toimintaa. Siksi esitämme hankintalakiin tiukennusta, jonka myötä lainvoimainen tuomio törkeästä kirjanpitorikoksesta tai tietyistä ympäristörikoksista johtaa jatkossa pakolliseen poissulkemiseen tarjouskilpailuista. Lisäksi selkeytämme hankintayksiköiden tiedonsaantioikeuksia. On välttämätöntä, että hankintayksiköillä on riittävät työkalut varmistua myös sopimuskumppanien, alihankkijoiden ja voimavarayksiköiden nuhteettomuudesta. Tällä esityksellä teemme siis suomalaisista julkisista hankinnoista entistä ammattimaisempia, vastuullisempia ja taloudellisesti kestävämpiä. Kyse on, hyvät kollegat, järkevästä taloudenpidosta ja suomalaisen yrittäjyyden edistämisestä.
Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Kiitoksia kansanedustajille käydystä keskustelusta. — Nyt minun täytyy kyllä aloittaa tästä edustaja Viitalan puheenvuorosta: Puhuitte ideologisista uudistuksista. Jos me katsomme nyt ihan raakarehellisesti, minkä kaltaista työllisyyspolitiikkaa, talouspolitiikkaa on tehty Pohjoismaissa 30 vuoden aikana, niin Suomi poikkeaa meidän verrokkimaista täysin siinä, että meillä ei poliittinen järjestelmä eivätkä myöskään palkansaajat ja työnantajat yhdessä ole kyenneet tekemään juuri minkään kaltaisia uudistuksia meidän työmarkkinamalliin. Tämä jää aika usein sanomatta myös tässä. Minusta kysymys on nyt siitä, että tehdään kohtuullisia muutoksia, joilla parannetaan nimenomaan sitä kynnystä työllistää, parannetaan sitä, ja samaan aikaan palkansaajan, työntekijän asema säilyy meidän lainsäädännössä erittäin vahvana näistä muutoksista huolimatta. Työllisyysvaikutuksiin: On totta kai niin, että tämmöisten hyvin rajattujen muutosten tekemiselle lainsäädäntöön on tutkimuskirjallisuudessa aina hyvin vaikeaa arvioida hyvin tarkkoja vaikutuksia. Tämähän ei ole pelkästään ainoa esitys, vaan se koskee laajemmaltikin tämänkaltaisia rakenneuudistuksia, mitä vastaavasti tehdään. Tässä keskustelussa itseäni vaivaa paljon se, että on piirretty semmoinen kuva, että ikään kuin työllisyys olisi meillä joku tämmöinen vakioinen laatikko, että meillä on sata yksikköä työllisyyttä tässä maassa ja sitten siitä joku osa on määräaikaisuuksia, edustaja Lyly, ja joku osa on taas vakituisia työsuhteita, mutta näinhän se ei ole. Usein on niin, että sen määräaikaisen työsuhteen vaihtoehto ei ole vakituinen työsuhde vaan sen vaihtoehto on työttömyys. Tämä jää monta kertaa tässä keskustelussa täysin väärälle huomiolle. Minä haluan, että nuoret saavat sen ensimmäisen mahdollisuuden päästä töihin, ja sen takia niitä joustoja tarvitaan vastaavasti lisää myös meidän lainsäädäntöön. Erittäin tärkeää on myös katsoa läpi ja puhua tästä ketjuttamisen ehkäisemisestä, mutta, hyvät kansanedustajat, lukekaa se hallituksen esitys rauhassa, nyt vaikka tänä iltana pistäkää se, edustaja Ovaska, tyynyn alle ja katsokaa... [Jouni Ovaska: Pistetäänkö saunan pesään?] — Edustaja Ovaska, kuunnelkaa, olkaa hyvä. Käyn tämän läpi. — Eli ketjuttamisen kiellon osalta nythän tämä esitys on se, että tässä uudenkaltaisessa määräaikaisuudessa puhutaan siitä, että se määräaikaisuus saa kestää enintään vuoden, saa olla enintään kolmessa pätkässä, ja sen jälkeen lainsäädännössä työnantajalla on velvoite tarjota vakituista — huom. vakituista — työsuhdetta tälle työntekijälle. Tällä hetkellä meidän julkisen sektorin tilannehan on se, että meillä on vaikka sairaanhoitajia pitkään nykyisen kaltaisissa määräaikaisissa työsuhteissa, joihin vaaditaan kyllä peruste, mutta lainsäädännössähän ei ole mitään velvollisuutta tarjota vakituista työsuhdetta. [Arto Satonen: Aivan!] Tämä on se ongelma, minkä takia nämä sairaanhoitajat, vaikka HUSissa, joilta olen saanut paljon viestejä, eivät saa vakituista työsuhdetta, mutta tämähän tarttuu nyt äärimmäisen tehokkaasti nimenomaan siihen. Meille tulee nyt lainsäädäntöön ensimmäistä kertaa velvoite siitä, että nämä henkilöt, jotka tulevat tämän määräaikaisen työsuhteen piiriin, voivat — kyllä — olla vuoden siinä määräaikaisuudessa, mutta sen jälkeen täytyy tarjota vakituista työsuhdetta. Sitä on myös hyvin vaikea kiertää tosiasiassa. Vaikka se työsuhde kestäisi vähemmän aikaa, niin vastaavasti myös silloin on velvollisuus tarjota tälle työntekijälle tätä työtä. Olemme myös kirjanneet lainsäädäntöön tämän ”työtehtävän tai vastaavan kaltaisen työtehtävän”. Jos on joku semmoinen konnatyönantaja, joka muuttaakin hieman sitä työsuhteen sisältöä, niin hän ei pysty kiertämään lainsäädäntöä, jos puhutaan vastaavan kaltaisesta työtehtävästä. Ja vielä tämän kaiken päälle työnantajalla on myös sitten velvollisuus tehdä selvitys siitä, jos on niin, että sen työsuhteen ei ole taas mahdollista jatkua. Hyvät kansanedustajat, ymmärrän sen, että tämän asian ympärillä käydään paljon keskustelua, ymmärrän sen täysin, mutta nyt joku tolkku myös siihen, mitä tässä salissa oikein väitetään hallituksen suuntaan. Me haluamme, että ennen kaikkea nuoret pääsevät töihin kiinni. Me haluamme, että nuorilla on mahdollisuus perustaa perhe, mutta jotta voi perustaa perheen, niin pitää olla taloudellista turvaa, eikö niin? Pitää olla työtä, pitää olla töissä, pitää päästä töihin, jotta sen oman elämän pääsee rakentamaan. Sen takia vastaavasti tarvitaan myös niitä toimenpiteitä, joilla taas tässä pääsemme kaikkinensa eteenpäin. Ymmärrän hyvin sen, että tämä virke, mitä täällä olette toistaneet vaikutusarvioinnista... Meidän virkakunta on pahoitellut julkisuuteen. Se on erittäin huonosti, tai taisin itse käyttää sellaista kieltä eräässä haastattelussa, että se on erittäin tökerösti muotoiltu. Mutta siinä virkkeessä — täällä ainakin vasemmalta laidalta kollegat jättivät sen virkkeen kesken, mutta se kannattaa lukea kokonaan — selviää myös se, mitä vaikutuksia sillä on kaikkinensa sitten haettu. Minä suhtaudun perhe- ja raskausvapaasyrjintään äärimmäisen vakavasti. [Piritta Rantanen: No ei se siltä näytä!] — Kävin juuri, edustaja Rantanen, läpi myös tämän ketjuttamisen kiellon, ja on muuten niin, että tehän ette hallituksessa tehneet tälle ketjuttamisen ehkäisylle yhtään mitään. Ette tehneet asialle yhtään mitään. Mitä te teitte sen eteen, että vaikka sitä määräaikaisessa työsuhteessa olevien sairaanhoitajien aikaa, mitä he ovat määräaikaisessa työsuhteessa, voitaisiin ehkäistä? Nythän tällä lainsäädännön velvoitteella päästään puuttumaan näihin tilanteisiin. Ja olen aivan varma asiasta, että tämä tulee torjumaan myös ketjuttamista erittäin tehokkaasti kaikkinensa. [Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä] Vielä viimeiseksi, herra puhemies: Täällä oli puhetta vientimallista, ja nyt taas sama asia, että faktat pöytään, hyvät kollegat. Kun vientimallia säädettiin lainsäädäntöön, te syytitte erittäin voimakkaasti, että se tulee ajamaan naisvaltaiset julkisen sektorin alat palkkakuoppaan, eikö niin? No, miten kävi palkkaneuvotteluissa? Palkkaneuvotteluissa nimenomaan julkisen sektorin naisvaltaiset liitot neuvottelivat yleistä tasoa korkeammat palkankorotukset itselleen sotesektorilla. [Välihuutoja vasemmalta] Toivon, että pitäydytään myös faktoissa ja että myös pohditaan, millä argumenteilla tätä keskustelua kaikkinensa käydään. Vientimalli toimii, ja se jättää myös joustoa eri liitoille käydä keskustelua ja pohtia asiaa eteenpäin. Herra puhemies! Vielä viimeisenä asiana palkansaajan näkökulmasta: Lainsäädännössä on heille myös mahdollisuus sen vuoden määräaikaisuuden osalta, että kuuden kuukauden jälkeen he voivat irtisanoa sen työsopimuksen. Jos on vaikka niin, että tämä määräaikainen työntekijä saakin vaikka vakituisen työsopimuksen muualta, niin hän voi puolen vuoden jälkeen irtisanoa sopimuksen ja siirtyä taas vastaavasti sitten toiseen työtehtävään. Uskon, että eduskunta käy tämän asian hyvin huolella läpi, mutta toivon, että vaikka täällä salin vasemmassa laidassa monet teistä tätä myös vastustattekin, niin katsokaa myös aidosti näitä elementtejä, mitä toin tässä keskustelussa esille. — Kiitos.