Multala Sari
22 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on valtion ilmastovuosikertomus. Ilmastolain mukaisesti ilmastovuosikertomus annetaan eduskunnalle vuosittain. Sen tarkoituksena on tarjota eduskunnalle ja kansalaisille ajantasainen kokonaiskuva Suomen ilmastopolitiikan etenemisestä, päästö- ja nielukehityksestä sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisen näkymistä. Tällä tavalla myös eduskunnalle tulee mahdollisuus käydä keskustelua ilmastopolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä tuoreimman tiedon pohjalta. Vuosikertomuksessa raportoidaan päästöjen ja hiilinielujen kehityksestä sekä arvioidaan toimien riittävyyttä ilmastolain tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi tarkastellaan keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman, maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman ja kansallisen sopeutumissuunnitelman toimeenpanoa. Tässä kertomuksessa tilannetta tarkastellaan sellaisena kuin se oli keväällä 2026. Tilastokeskuksen pikaennakkotietojen mukaan Suomen kokonaispäästöt ilman maankäyttösektoria laskivat vuonna 2025 seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Päästöt laskivat sekä päästökauppasektorilla että taakanjakosektorilla. Päästökauppasektorilla päästöt laskivat 11 prosenttia. Kehitystä selittää erityisesti fossiilisten polttoaineiden käytön vähentyminen sähkön nettotuonnin ja tuulivoiman tuotannon kasvettua. Erityisesti vähenivät kivihiilen poltosta aiheutuvat päästöt kivihiilen käytön päätyttyä keväällä 2025. Suomi kulkee tässä etunojassa, ja siitä voimme kyllä kaikki olla ylpeitä. Taakanjakosektorilla, joka kattaa päästökaupan ulkopuoliset päästöt, kuten liikenteen ja osan maatalouden päästöistä, päästöt laskivat viisi prosenttia. Päästövähennykset syntyivät erityisesti liikenteessä polttoaineiden bio-osuuden kasvun ja polttoaineiden kulutuksen vähenemisen seurauksena. Maankäyttösektori oli tänäkin vuonna nettopäästölähde, sillä metsien hiilinielu on trendinomaisesti heikentynyt jo vuosien ajan. Kuitenkin viljelysmaiden päästöt vähenivät hieman ja puutuotteiden nielu vahvistui, mikä vähensi sektorin nettopäästöjä edellisvuoteen verrattuna. Vuosikertomuksen politiikkatoimiskenaarion mukaan ilmastolain vuosien 2030 ja 2040 päästövähennystavoitteet voidaan saavuttaa, mikäli suunnitellut toimet toteutuvat ja huomioidaan hiilen talteenottoon perustuvat ratkaisut. Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vuonna 2035 edellyttää kuitenkin edelleen lisätoimia kaikilla sektoreilla, erityisesti maankäyttösektorilla. EU:n taakanjakoasetuksen mukaisella sektorilla Suomi ylitti vuoden 2025 päästökiintiön. Tämänhetkisen arvion mukaan suunnitellut toimet, aiemmilta vuosilta kertynyt päästöyksiköiden ylijäämä sekä käytettävissä olevat joustokeinot riittävät kuitenkin koko vuosien 21—30 velvoitekauden tavoitteiden saavuttamiseen. Maankäyttösektorilla tilanne on haastavampi. Maankäyttösektorin EU-velvoitteet jakautuvat tällä hetkellä kahteen erilliseen velvoitekauteen. Alustavien arvioiden mukaan Suomi saattaa saavuttaa vuosien 2021—2025 EU-velvoitteensa riippuen metsien vertailutasoon hyväksyttävistä korjauksista. Lopullinen tilanne varmistuu vuonna 27, mutta tarkkakorvaiset ehkä kuulivat eilen ilmastokomissaarin vierailun jälkeen, että Suomen viesti siitä, että myös geopoliittisen tilanteen muutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi puun käyttöön Suomessa Venäjän puuntuonnin loputtua, antaa hyvää ennakkotietoa tästä kysymyksestä. Sen sijaan vuosille 26—30 velvoitteiden saavuttaminen on edelleen epävarmaa ja edellyttää lisätoimia. Arvoisa puhemies! Hallitus hyväksyi joulukuussa 2025 kansallisen energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman. Näissä linjasimme toimia puhtaan siirtymän vauhdittamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi sekä nielujen kasvattamiseksi. Päästökauppasektorilla keskeinen ohjauskeino on EU:n päästökauppa ja siitä seuraava hinta päästöille. Hallitus on lisäksi pyrkinyt vauhdittamaan puhtaan siirtymän investointeja. Hallitus on esimerkiksi antanut esityksen uudeksi ydinenergialaiksi, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa houkuttelevana ydinenergian tuotannon ja uusien laitosten rakentamispaikkana. Lisäksi hallitus edistää bioperäisen hiilidioksidin talteenottoa investointiavustuksilla ja on vauhdittanut suuria teollisia puhtaan siirtymän investointeja ottamalla käyttöön investointien verohyvityksen, jota on tarkoitus jatkaa vuoden 27 loppuun asti. Jatkossa myös hiilidioksidin talteenotto ja hyötykäyttö olisi mahdollista hyvittää tällä verohyvityksellä. Taakanjakosektorilla keskeisiä energiaperäisiin päästöihin kohdistuvia poikkileikkaavia toimia ovat biopolttoöljyn jakeluvelvoite ja EU:n laajuinen polttoaineen jakelun päästökauppa, joka käynnistyy täysimääräisesti vuonna 2028. Useita liikenteen ja rakennussektorin toimia rahoitetaan osittain EU:n sosiaalisesta ilmastorahastosta, jonka tavoitteena on tukea haavoittuvassa asemassa olevia EU-kansalaisia ja yrityksiä päästökaupan laajetessa koskemaan tieliikennettä ja rakennusten erillislämmitystä. Liikenteessä päästöjä vähentävät sekä lupaavasti etenevä sähköistyminen että jakeluvelvoite. Maankäyttösektorilla hallitus on käynnistänyt metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepaketin. Toimenpiteillä edistetään muun muassa metsien uudistamista, metsän kasvua, kieltoaikojen pidentämistä, metsätuhojen ehkäisyä, lannoitusta sekä metsäpinta-alan laajentamista. Hallitus on osoittanut tähän yhteensä noin 27 miljoonan euron rahoituksen tukemaan metsänomistajien toimia. Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalla jatketaan myös sopeutumistyötä. Kansallisen sopeutumissuunnitelman toimeenpanoa on edistetty laajasti eri sektoreilla. Sopeutumisen näkökulma on vahvistunut osana yhteiskunnan varautumista, ja ilmastoriskien hallintaa on kehitetty alueellisella sekä paikallisella tasolla. Samalla on panostettu tietopohjan vahvistamiseen, ennakointiin ja viestintään, jotta me Suomessa voimme välttää haitallisimmat vaikutukset. Arvoisa puhemies! Ilmastovuosikertomus osoittaa, että päästövähennyksissä on edistytty monella sektorilla ja että työtä tehdään aktiivisesti myös maankäyttösektorin tilanteen parantamiseksi. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa puhtaan siirtymän edelläkävijänä ja houkuttelevana investointiympäristönä. Hallituksen linjaamilla toimilla luomme yrityksille vakaata ja ennustettavaa toimintaympäristöä investoida puhtaisiin ratkaisuihin. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Muutama sana rakentamisen vauhdittamisen toimista. Ensinnäkin heti alkuun haluan korjata: Täällä edustaja Pitko esitti, että hallitus ei olisi jatkanut energiaremonttiavustusta. Päinvastoin, mehän teimme juuri nyt kehysriihessä merkittävän päätöksen, korjausrakentamisen energiaremonttiavustuksiin 110 miljoonaa, jotka ovat käytettävissä tämän ja ensi vuoden aikana, ja uskomme, että näillä saadaan merkittävä määrä rakennusalan työllisyyttä parantavia remontteja käyntiin jo mahdollisimman pian, kun tämä asetus saadaan voimaan. Sen lisäksi olemme päättäneet alkukaudesta pitää korkotukilainavaltuudet korkealla tasolla, jotta sillä voidaan vastasyklisesti tukea asuntorakentamista. Tänä vuonna, vaikka korkotukilainavaltuudet sinällään laskevat, 250 miljoonaa menee opiskelija-asuntotuotantoon. On kestämätön tilanne, että näitä korkotukilainavaltuuksia ikuisesti pidetään korkealla tasolla, sillä tälläkin hetkellä meillä on, viimeisin luku taisi olla jopa 11 000 tämmöistä tuettua asuntoa tyhjillään, ja sekään ei tietenkään ole järkevää julkisen rahan käyttöä, että tällainen tilanne on. Tämän lisäksi me ollaan pistetty lupaprosessit kuntoon, käsittelyaikatakuu rakennusten rakentamisluville, ympäristöluvituksen yhden luukun periaate, tehty merkittäviä parannuksia asp-rahoituslainsäädäntöön, muun muassa nostettu lainaosuus 95 prosenttiin, pidennetty kaikkien asuntolainojen kokonaiskestoa 40 vuoteen, ja samoin asuntolainoihin nyt meidän tekemän lainsäädännön perusteella Finanssivalvonta mahdollistaa 95 prosentin lainakaton asuntolainoihin, eli paljon on tehty monenlaista. Sen lisäksi, totta kai, myöskin erinäiset liikennehankkeet, joita muun muassa näiden MAL-sopimusten kautta edistetään, ovat omiaan vauhdittamaan asuntorakentamista hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Joten paljon on tehty myös muita päätöksiä, eikä sillä tavalla pidä luoda sellaista kuvaa, että tämä yksittäinen päätös olisi jotenkin nyt ainoa, jota tässä hallitus on pyrkinyt tekemään. Kuten tässä todettua, kevään kehysriihessä 25 pyrittiin löytämään moninaisia keinoja. Tässä ministeri Purra jo luetteli myös sen muun investointipaketin läpi, josta valtaosa oli liikennehankkeita. Liikennehankkeillakin on merkittävä vaikutus siihen, millä tavalla tähän maahan asioita pystytään rakentamaan, olivat ne sitten teollisia investointeja, joiden ympärille syntyy sitä työllisyyttä ja sitä kautta myös houkuttelevuutta muuttaa asumaan ja sitä kautta rakentaa uusia asuntoja. Asioilla on vaikutuksia toisiinsa, ja siksi myös korostan sitä, että investoinnit ovat nimenomaan niitä, kuten edustaja Zyskowicz hyvin täällä kuvasi, joilla pyritään saamaan lisää kasvua, työllisyyttä ja verotuloja. Sen vuoksi niitä ei pidä sekoittaa pysyvien menojen pysyvään lisäykseen tai leikkaukseen.
Arvoisa puhemies! Kyllä voidaan ja kyllä tullaan keskustelemaan. Se on aivan selvää, että jokaista budjettia, jonka kulloinenkin hallitus, valtioneuvosto, tuo tähän saliin, eduskunta käsittelee. Näin tulee olemaan myös jatkossa, ja tällä lakiesityksellä, joka koskee ennallistamissuunnitelmaprosessia, tätä ei muuteta. Se on aivan päivänselvää, että näin tulee olemaan. Sen totean myöskin, että tämä ennallistamisasetushan oli viime hallituskauden aikana tuolla EU:ssa päätettävänä. Muistelen, että silloin keskusta oli hallituksessa, [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] ja pääsitte silloin vaikuttamaan siihen, millä tavalla Suomi tähän suhtautui. No, tällä hallituskaudella lopullisesti sitten ennallistamisasetus astuu voimaan, [Perussuomalaisten ryhmästä: Kepu petti!] koska riittävä määräenemmistö jäsenmaista sitä kannatti, vaikka Suomi sitä vastustikin. Yksi keskeinen syy siihen on se, että vaikka me haluamme luonnon monimuotoisuutta edistää valtavasti tässä maassa ja se on hallitusohjelmassakin tavoitteena, niin on arvioitu, että ennallistamisasetuksen aiheuttamat kustannukset Suomelle ovat valtavat. Sen vuoksi me nyt edelleen koko ajan vaikutammekin EU-tasolla siihen, että näitä kustannuksia voitaisiin hillitä, [Puhemies koputtaa] ja pyrimme myös vaikuttamaan siihen, että hallinnollista taakkaa tulee mahdollisimman vähän. [Juho Eerola: Tässä tapauksessa tyhjä paperi!]
Arvoisa puhemies! Yritän vielä selventää: jokainen eduskunta, joka täällä tulee istumaan siihen asti, kun ennallistamisasetuksen velvoite sinne vuoteen 2050 asti... On ensinnäkin hyvä ymmärtää, että tämä ennallistamisasetuksen ikään kuin toimeenpanoaika on erittäin pitkäaikainen. Sen vuoksi tehdään myös päivityksiä useaan otteeseen siihen ennallistamissuunnitelmaan. Nyt se ehdotettu prosessi sen suunnitelman osalta on todellakin se, [Antti Kurvinen: Kuka ne tekee ne päivitykset?] että ensin se lähtee nyt lausunnoille — tässä jossain vaiheessa, kun saamme sen siihen vaiheeseen. Sen jälkeen sen luonnoksen lähettämisestä komissiolle päättää valtioneuvosto tämän lakiesityksen mukaan, mutta se on todellakin eduskunnan käsissä täällä. Ja sitten ensimmäisestä ennallistamissuunnitelmasta tulee päättämään vasta seuraava valtioneuvosto. [Antti Kurvinen: Valtioneuvosto, ei eduskunta! Miksi ei eduskunta?] Se, millä tavalla eduskunta pääsee mukaan tähän työhön [Hälinää — Puhemies koputtaa] — ennen kaikkea, kun tulee kysymys resursseista — on jokaisen budjetin päättämisen tai lisätalousarvion päättämisen muodossa, sillä se rahoitus, mitä valtio esimerkiksi tällä hetkelläkin laittaa ennallistamistoimiin, kuten vaikka luonnon monimuotoisuustyöhön metsissä, vesistöissä, [Puhemies koputtaa] kosteikoissa ja niin edelleen, on jo nytkin meidän valtion budjetissa olevaa rahaa. Tämä prosessi ei tule muuttumaan mihinkään. Eli budjettisuvereniteetti [Puhemies koputtaa] tulee edelleenkin säilymään eduskunnalla täysin.
Arvoisa puhemies! Kuten varmaan kysyjä hyvin tietää, niin täällä eduskunnassa on tällä hetkellä käsiteltävänä nimenomaisesti tämä laki, jonka avulla tätä prosessia ennallistamissuunnitelman valmisteluun ohjataan, ja eduskunnan käsissä on nyt myös se, millä tavalla se lopputulos tulee menemään. Kuten varmasti tiedätte ja hallitus on aiemminkin kertonut ja olen myöskin täältä sen kertonut, meidän tavoitteenamme on se, että jatkossakin tämä ennallistaminen tai luonnonhoitotyö yksityisillä mailla tapahtuu vapaaehtoisin toimin. Tämä itse suunnitelma on ennallistamisasetuksen mukaisesti toimitettava lopullisesti vasta tulevan hallituksen aikana komissiolle, mutta senkin tekemiseen varmasti myös parlamentaarisesti päästään osallistumaan. Siitä, kuinka sitä sitten toimeenpannaan, jokainen hallitus vuorollaan päättää aina esimerkiksi budjetissa määriteltävillä määrärahoilla, kuinka paljon näihin vapaaehtoisesti tehtäviin, yksityismaillakin tapahtuviin toimiin sitten on kulloinkin osoitettavissa rahoitusta. Korostan, että nyt olemme vasta tekemässä ja valmistelemassa luonnosta, joka aikanaan tulee lausunnoille [Puhemies koputtaa] myös laajemman porukan arvioitavaksi kuin tämän salin.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos hyvästä keskustelusta. — Tosiaan muutamia kysymyksiä ja huomioita, joihin tässä yritän vastata: Todellakin tämä ilmastolain mukainen suunnittelujärjestelmä on aika monimutkainen, ja tätä ollaan parantamassa. Työ on aloitettu niin, että sitten seuraavalla hallituspohjalla, joka neuvotteluissa istuu, olisi paremmat tiedot käytettävissä, ja myös näen, että tiedot siitä, jos tätä ilmastolain mukaista suunnittelujärjestelmää halutaan muuttaa, sillä se toki edellyttää sen lain päivittämistä. Nyt on edetty sen nykylain mukaisesti. Siinähän edellytetään tätä pitkän aikavälin suunnitelmaa tehtäväksi, ja nyt se tehtiin ensimmäistä kertaa, kerran kymmenessä vuodessa. Sitten tämä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma tehdään joka hallituskausi ja maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma joka toinen hallituskausi. Sen vuoksi emme kokeneet, että tätä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaa nyt olisi ollut tarpeen päivittää, koska edellinenkään hallitus ei vielä kyennyt siihen kaikkia resursseja osoittamaan ja nyt olemme pyrkineet siihen tuomaan myös lisää resursseja ja toisaalta toimeenpanemaan sitä, koska siinäkin oli vielä vajetta, joten siinä mielessä pidän tärkeänä, että nämä toimet ovat myös pitkäjänteisiä. Sitten tätä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman päivittämistä varmasti kannattaa miettiä heti siellä hallitusneuvotteluissa, kuten tietysti kaikkien muidenkin näiden suunnitelmien edellyttämien toimien tai käytännössä sen meidän hiilineutraalisuustavoitteen edellyttämien toimien. Tämä meidän oma ilmastopolitiikkahan ei tietenkään ole ainoa asia, joka näitä päästövähennyksiä ohjaa, vaan päinvastoin meillähän on erittäinkin vahvaa lainsäädäntöä Euroopan unionista, ja on tietysti hienoa, että tässä mietinnössään talousvaliokunta myös korostaa päästökaupan merkitystä ilmastopolitiikan keskeisenä ohjauskeinona. Sehän on ollut myös hallituksen linja, että siitä tulee jatkossakin pitää kiinni, ja sitä vaikuttamistyötä ollaan tehty ihan pääministeritasolta asti sinne Eurooppaan, että näin olisi myös jatkossa. Se on suomalaisten yritysten etu ja ylipäätään eurooppalaisten yritysten etu, että meidän investointiympäristö pysyy vakaana ja se on ennustettava ja näitä investointeja päästöttömiin ja vähäpäästöisiin teknologioihin kannattaa tehdä. No, kiertotaloudesta: Joo, tässä on todellakin monta asiaa liikenteessä. Tätä jäteveron laajennusta valmistellaan tuolla VM:ssä. En osaa ihan tarkasta aikataulusta sanoa, mutta sen pitäisi siellä edetä. Meillä on myöskin tämä jätelain uudistus, jossa ensimmäisessä vaiheessa avataan markkinoita mutta toisessa vaiheessa olisi tarkoitus vielä tällä hallituskaudella saada sieltä eteenpäin joitakin sellaisia elementtejä, joilla päästäisiin jätelaista enemmän kiertotalouslain suuntaan. Sen lisäksi on näitä tällaisia ehkä teknisempiä yksityiskohtia, kuten se, miten määritellään näitä ”ei enää jätettä” -kriteereitä ja tämän tyyppisiä, mikä välillä on esteenä, niin että vaikkapa tällä hetkellä meidän yhdellä isoimmista aloista, kaivannaisteollisuudessa syntynyttä kuonaa tai jätettä — tai tällä hetkellä jätteeksi määriteltävää — on vaikea hyödyntää vaikkapa lähialueilla tien rakentamiseen tai muuhun vastaavaan. Tähän pyritään hakemaan joustavuutta. Totta kai myös rakennusala on erittäin tärkeä tässä, koska siellä syntyy paljon käyttökelpoistakin jätettä, ja siellä on myös osaamisen päivittämisen tarvetta siinä, että osataan sitten purkaa esimerkiksi rakennuksia siten, että niitä voidaan uudelleen hyödyntää. Sen lisäksi on vielä tietenkin EU-tasolla tämä heidän oma — tai tietysti meidänkin siihen vaikuttama — kiertotalousasetus, Circular Economy Act, joka on tarkoitus tietysti sitten Suomessakin toimeenpanna, mutta se on vielä tuloillaan. Kiertotaloutta totta kai haluamme vauhdittaa, se on ihan selvä, koska se on yksi avain siihen, että saadaan samanaikaisesti vähennettyä päästöjä ja vähennettyä luonnonvarojen käyttöä, hyödynnettyä ne, mitä on kerran hyödynnetty, mahdollisimman tehokkaasti ja pitkään. Sitten vielä oli muutama kysymys tai oikeastaan enemmänkin maininta siirtokapasiteetista: Fingridhän on tästä tehnyt nyt oikeastaan aika informatiivisenkin suunnitelman, jolla on ehkä helpompi viestiä myöskin niistä suunnitelmista. Toki on nyt saatu sillä hallituksen päätöksellä lisätä investointikapasiteettia ja myöskin saatu vauhditettua niitä. Sen haluan kuitenkin todeta, että tällä hetkellä tuotantoliittymäkyselyitä on ollut noin 400 gigawatin verran ja kulutusliittymäkyselyitä noin 70 gigawatin verran. Meidän tuotantokapasiteetti tällä hetkellä on 25 gigawattia, ja toisaalta huippukulutus viime talvena oli sen 15,5 gigawattia. Tämä kertoo siis siitä, että nyt kun ollaan huolissaan siitä, tuleeko meillä ikään kuin liikaa sähkönkulutusta, niin vaikuttaa siltä, että ei, vaan enemmänkin kysymys on juurikin siitä, että tämä uusi kulutus sitten saa liikkeelle myös näitä sähköntuotantoinvestointeja. Itäisen Suomen osalta kehysriihessä on linjattu, että elinvoimakeskukset ottavat nyt vastuuta työryhmien esittämän toimeenpanosta siitä, että tätä työskentelyä organisoidaan niin, että kun näitä investointeja halutaan edistää alueellisesti, niin sinne tulee tämmöisiä alueellisia yhteistyötiimejä, joissa voidaan sitten paremmin suunnitella sitä, [Puhemies koputtaa] miten nämä julkiset ja yksityisen sektorin toimijat voivat yhteensovittaa verkkoon liittymistä ja myös tuotantoinvestointeja, kulutusinvestointeja ja niin edelleen. Eli pyritään tätä suunnittelua helpottamaan tätä kautta ja siten tuomaan tietysti myös varmuutta näille investoinneille, kun tiedetään ne Itä-Suomen tietyt rajoitteet, mitä siellä on vaikkapa tuulivoimarakentamiseen liittyen. — No, ehkäpä lopetan, kun puhemies koputtaa, niin että päästään kaikki katsomaan jääkiekkoa.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos talousvaliokunnan puheenjohtajalle, edustaja Junnilalle, valiokunnan mietinnön esittelystä. Ja kiitos myös teille kaikille, jotka olette täällä käsittelemässä tätä suunnitelmaa siitä huolimatta, että Suomi pelaa jääkiekon MM-kilpailuissa puolivälierässä ja johdamme tällä hetkellä 3—1. On muuten hienoa sekin, että valiokunta pitää pitkän aikavälin suunnitelman skenaarioita laadukkaasti laadittuina. Kuten lähetekeskustelussa korostin, työ- ja elinkeinoministeriön johdolla valmistellussa pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa on kartoitettu kasvihuonepäästöihin ja nielujen aikaansaamiin poistumiin vaikuttavia mahdollisia yhteiskunnan ja teknologioiden kehityskulkuja tulevan ilmasto- ja energiapolitiikan valmistelun ja valintojen taustaksi. Mikään skenaarioista ei edusta todennäköistä tulevaisuudenkuvaa, vaan määrittämällä skenaarioiden painotukset eri tavoin on pyritty kuvaamaan pikemminkin ääriskenaarioita, jotka kuitenkin voisivat jossain määrin toteutua vuoteen 2055 mennessä. Todennäköinen pitkän aikavälin kehitys riippuu merkittävästi globaalista talouden, teknologian sekä poliittisesta kehityksestä. Pitkän aikavälin kehitys on siten todennäköisesti näiden ääriskenaarioiden välissä. Suunnitelmassa ei oteta kantaa siihen, mikä vaihtoehtoisista skenaarioista olisi toivottava tai mitkä toimialakohtaiset etenemisvaihtoehdot olisivat parhaita. Keskipitkällä aikavälillä vaikuttavia politiikkalinjauksia esitetään keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmissa, kuten energia- ja ilmastostrategiassa, jota täällä eilen käsittelimme, sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa ja joka toinen vaalikausi laadittavassa maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmassa. Arvoisa puhemies! Nostan esille muutaman kohdan valiokunnan yksimielisestä mietinnöstä. Valiokunta on nostanut esille Suomen suuren biogeenisen hiilidioksidin talteenoton potentiaalin. Tämä mahdollistaa vetytalouden hyödyntämisen sähköpolttoaineiden valmistuksessa ja päästövähennysten aikaansaamisen sektoreilla, joilla suora sähköistys ei ole mahdollista. Näistä keskeisiä ovat valiokunnankin mainitsemat lento- ja meriliikenne sekä raskas tieliikenne. Valiokunta korostaa myös, että laajamittainen sähköistyminen edellyttää joka tapauksessa suuria panostuksia sähköjärjestelmän kehittämiselle. Sähköistymisen edellytyksinä ovat kohtuuhintaisen ja päästöttömän sähköntuotannon toimitusvarma saatavuus sekä riittävä sähköverkkoinfrastruktuuri. Hallitus on linjannut osana omistajaohjausta kantaverkkoyhtiö Fingridin investointitason merkittävästä nostosta, joka on huomioitu kantaverkon kehittämissuunnitelmassa. Sähkön toimitusvarmuuden osalta työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa sähköjärjestelmän toimitusvarmuutta parantavan tukimekanismin valmistelua eli talvienergiatukea kehysriihen linjausten mukaisesti. Valiokunta nostaa esille maankäyttösektorin kasvihuonekaasulaskentaan liittyvät erittäin suuret epävarmuudet sekä itse laskentaan että luonnonolosuhteisiin liittyen. Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat käynnistäneet laajan tutkimushankkeen. HIKET-hanke kehittää uusia menetelmiä ja tietojärjestelmiä, joiden avulla hiilinielujen tilaa voidaan seurata tarkemmin ja hyödyntää tietoa paremmin ilmastopäätöksenteossa. Talousvaliokunta korostaa myös asiantuntijakuulemisessa esitettyä arviota siitä, että maankäyttösektorin päästökuilu on kurottava kiinni mahdollisimman hyvin, jotta kansantaloudelle koituvat kustannukset saadaan minimoitua. Pidän maankäyttösektorin toimia erittäin tärkeinä. Valiokunta kiinnitti mietinnössä huomiota siihen, että suunnitelmassa ei ole esitetty arviota päästövähennysmenetelmien kustannuskehityksestä, investoinneista tai mittakaavoista. Näihin kysymyksiin liittyy mielestäni erittäin suuria epävarmuuksia näin pitkällä aikavälillä, ja sen vuoksi arvioita on myöskin erittäin haastavaa antaa. Myös tämänhetkinen tilanne on poikkeuksellinen maailmantalouden epävarmuuden ja geopoliittisen tilanteen vuoksi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Minä olen pahoillani, että ei näköjään niin kovin paljon tämä keskustelu vaikuta kiinnostavan. Kiitos, että edustaja Harakka täällä vielä hetken aikaa on ja ehkä kuulee sitten näitä vastauksia, joissa tässä muutamaa kysymystä voisin kommentoida. Tässä oli tosiaankin valiokunnan puheenjohtaja. Ehkä ensin totean vielä, kun en tuossa ensimmäisessä vastauspuheenvuorossani sitä todennut, että nyt todellakin olemme jo tarttuneet toimeen siinä, että tätä ilmastolain mukaista ja sen ulkopuolelta tulevaa suunnittelujärjestelmää tullaan päivittämään niin, että seuraavalla hallituksella, kuka ikinä siellä sitten istuukin, olisi jo hallitusneuvotteluissa mahdollisuus päästä kaikkeen siihen tietoon, joka tarvitaan päätöksen tekemiseksi. Tällä tavoin tehtynä tämä on aika haastava tehtävä, kun meillä on sinällään sitova ilmastolaki, että ensin päätetään ikään kuin toimista ja sitten katsotaan, mihin se riittää. Toisinpäin olisi parempi: että olisi kaikki tarvittava tieto ja skenaarioanalyysit olemassa jo hallitusneuvotteluissa. Sitä työtä tehdään jo työ‑ ja elinkeinoministeriössä ja tietenkin myös ympäristöministeriössä. Näistä muista huomioista: Meillä on käynnissä kyllä työ datakeskusten eri mahdollisuuksista osallistua sähkönkulutuksen ja ‑tuotannon joustoon. Itsekin ajattelen täysin samoin kuin tässä edustaja Harakka, että kyllä tämä kysyntä on nimenomaan se, joka tuo sitten sitä tuotantoa. Näinhän on tapahtunut tähän asti, ja näin tulee tapahtumaan myös jatkossa, koska meillä on tällä hetkellä jo liittymäkyselyitä. Kun katsotaan niitä, niin valtavasti enemmän on tuotantoliittymäkyselyitä kuin sitten kysyntäliittymäkyselyitä. Se kertoo siitä, että heti kun kysyntä kasvaa, niin lisää tuotantoa kyllä tulee. Enemmänkin on sitten kyse siitä, että kun meillä on tämä siirtoverkko siinä mielessä epätasapainossa, että meillä tuotantoa on enemmän tuolla pohjoisessa Suomessa ja Länsi-Suomessa ja sitten kysyntää ja kulutusta ja toki liittymäkyselyitäkin enemmän täällä eteläisessä, Itä-Suomi on aika lailla tasapainossa, niin siinä on yhteensovittamista, että tämä saadaan pysymään jatkossakin tasapainossa. Meillä on siltikin Suomessa Euroopan vahvin kantaverkko ja siirtoyhteydet, eli meillä vielä ei olla ongelmissa, mutta sen vuoksi myös teemme tätä työtä tässä, että tämä joustavuuselementti siellä myös olisi jatkossa mukana, ja siinä mielessä on tartuttu tähän työhön. Sitten haluan tässä myös vasemmistoliiton Yrttiaholle todeta, että kyllä sähköistyminenhän on nimenomaan vastaus päästöjen vähentämiseen. [Timo Harakka: Näin on!] Se ei ole ongelma. Se on yksi syy siihen, että kun esimerkiksi teollisuus sähköistyy tai liikenne, niin myöskin sähkön kysyntä kasvaa, ja sitä vasten syntyy sitten uutta tuotantoa ja myös ydinvoimaa, kun me sitä tähän maahan haluamme. Niin käsittääkseni kyllä kaikki muut puolueet — nyt olin hieman yllättynyt, että vasemmistoliitto näytti täällä jopa vähän vastustavan ydinvoimaa, kun olen käsittänyt, että Suomessa on laaja kannatus uudelle ydinvoimalle ja myös lisärakentamiselle. Se voi nykyään olla uusien teknologioiden myötä myös hajautettua tuotantoa. Joka tapauksessa sitäkään ei synny, jollei ole uutta kysyntää. Eli kysynnän pitää kasvaa, jotta voi syntyä uutta tuotantoa. Muutenhan ei ole ketään, kenelle myydä sitä sähköä. Sen vuoksi en usko siihen, että tämä olisi lainkaan huono asia, vaan päinvastoin se on hyvä asia, koska me haluamme myös lisätä ydinvoiman suhteellista osuutta energiapaletissa. Sitten toisaalta myös niin, että kun hinta vaihtelee, mitä on tietenkin — ymmärrän hyvin — kuluttajien kannalta välillä vaikea ymmärtää ja mihin ehkä varsinkin sopeutua, niin sekin jo itsessään aiheuttaa sen, että syntyy erilaisia varastointi‑ ja joustoratkaisuja, ja toisaalta sitten heidän, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan kulutukseen, kannattaa aina ottaa sähkön kiinteähintainen sopimus. Sitten totean myöskin sen, että energia‑ ja ilmastostrategiahan ei ole ilmastolain mukainen asiakirja. Tämä on ikään kuin erillinen paperi, joka tehdään sen vuoksi, että kaikki nämä muut suunnitelmat ovat ikään kuin yhden sektorin juttuja. Eli meillä on keskipitkän aikavälin suunnitelma, joka on ilmastosuunnitelma, joka on taakanjakosektorilla. Sitten meillä on tämä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma, joka on maankäyttösektorille. Tätä päästökauppasektoria toki seurataan aina, mutta tämä yhteensovittaa sitten nämä kaikki eri sektorit, ja siitä saadaan ikään kuin se kokonaiskuva. Sitten, jotta ei tulisi väärää mielikuvaa: Kyllä me teemme toimia myös maankäyttösektorilla ja laitamme sinne myös rahaa, mutta totta kai on selvää, että siellä se vaje on suurempi ja sen vuoksi myös lisätoimia tullaan tarvitsemaan, toki myös lisää parempaa tietoa, koska on ihan selvä, että päätöksenteon pitäisi perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon. Sitten Euroopan tasolla taas toisaalta on hyvin tärkeätä, että maiden välillä voidaan luotettavasti vertailla näitä asioita keskenään, jotta ei käy niin, että velvoitteita noudatetaan hieman eri tavoin ja sitten joitakin maita siitä palkitaan ja toisia rangaistaan. Tämä työ on käynnissä, ja meillähän on varattu myös rahoitusta tähän, että me parannamme tätä ilmastoseurannan järjestelmää ja erityisesti hiilinielujen seurantajärjestelmää maankäyttösektorilla. Sieltä ensimmäisiä tuloksia nyt odotetaan tämän vuoden lopulla, joten sieltäkin varmasti myös tulevan vuoden hallitusneuvotteluita varten saadaan parempaa tilannekuvaa ja tietoa ja samalla tavoin myös Eurooppaan vietäväksi ajatuksia ja suunnitelmia. Sen vielä haluan tähän loppuun todeta, arvoisa puhemies, kun nyt ei ole valtavaa ruuhkaa puheenvuoroista, että me todellakin teemme valtavasti vaikuttamistyötä Euroopassa. Se, että monet kustannusvaikuttavimmat ilmastotoimet tapahtuvat Euroopassa, on se syy siihen, miksi me sitä vaikuttamistyötä tietysti myös siihen suuntaan teemme, ja myös se, että yritysten investointiympäristö säilyy mahdollisimman vakaana ja sisämarkkinat mahdollisimman hyvin toimivina, koska on ihan päivänselvää, että me haluamme, että Eurooppaan suuntautuu puhtaita investointeja jatkossakin. Se, että yritykset investoivat Suomeen, ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että me teemme täällä myös vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa, [Timo Harakka: Päinvastoin!] päinvastoin. Kasvu‑ ja ilmasto‑ ja energiapolitiikka voivat hyvin kulkea käsi kädessä, ja Suomihan on jo osoittanut tämän siinä, että meillä vaikkapa nyt viime vuonna investointien määrä oli Euroopassa kasvanut varmastikin eniten, mutta me olimme myös erittäin korkealla siinä taulukossa, olimmeko jopa ykkösenä. Sitten samaan aikaan meillä myöskin talous on kääntynyt kasvuun ja päästöt vähentyvät edelleen. Eli kyllä, tämä on mahdollista, ja tätä työtä tietysti haluan jatkaa. Nyt meillä vaikuttamisen kohteena on sitten Euroopassa tämä tuleva ilmastoarkkitehtuuri vuodesta 2030 eteenpäin, ja se työ on käynnissä. Se onkin sitten haastavampi harjoitus. Kun aletaan kuitenkin olla onnistuneita koko Euroopassa siinä, että aidosti päästöt vähenevät, niin sitten niiden loppujen päästöjen vähentäminen on toki aina vain haastavampaa, mutta sekin on mahdollista, kunhan pidetään suunta kirkkaana ja myös ohjauskeinot selkeinä, jotta yritykset sitten voivat luottaa siihen, että investointeja puhtaisiin teknologioihin kannattaa tehdä. Suomi voi todellakin olla tässä myös kokoaan suurempi, kun me pystymme tarjoamaan — tai siis meidän yritykset pystyvät tarjoamaan — näitä ratkaisuja myös maailmalle. Yksi hyvä asia on myös se, että Eurooppahan nykyään tekee, EU tekee, siltä pohjalta kauppasopimuksia eri maiden kanssa, kuten Intian tai vaikkapa Mercosurin Etelä-Amerikan, että ne perustuvat siihen, että nämä kohdemaat ovat myös sitoutuneet ilmastopolitiikkaan ja Pariisin ilmastosopimukseen ja myös niiden toimien tekemiseen. Nyt jo sillä, että Eurooppa myöskin perii tällaista hiilimaksua rajoillaan, on ollut vaikutusta siihen, että vaikka Intiassa on jo lähdetty suunnittelemaan sitä, että sielläkin päästöistä aletaan vähitellen maksamaan hintaa. Hekin haluavat olla mukana kehityksessä. Tämä on nykyään myös osa meidän turvallisuuspolitiikkaa, koska usein puhdas energiantuotanto on myös kotimaista energiaa, oli se sitten tuotettu täällä Suomessa uusiutuvasti tai vaikkapa Intiassa. Eli tällä tuetaan myös tämmöistä kokonaisturvallisuutta ja omavaraisuutta vahvasti. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Kiitos talousvaliokunnan puheenjohtaja Junnilalle valiokunnan mietinnön esittelystä. Energia- ja ilmastostrategiaan on koottu hallituksessa yhdessä sovitut ilmasto- ja energiapoliittiset toimet. Niillä parannetaan yritysten mahdollisuuksia tehdä pitkäjänteisesti investointeja edistyneeseen puhtaaseen teknologiaan. Puhdas siirtymä luo vankan pohjan talouskasvulle, työllisyydelle ja Suomeen suuntautuville investoinneille, kuten olemme saaneet viime päivinä myös lehdistä lukea. Strategia on keskeinen työkalu, kun nostamme hallitusohjelman mukaisesti Suomen puhtaan energian edelläkävijäksi Euroopassa. Strategian yksityiskohtaisilla linjauksilla varmistetaan kohtuuhintaisen puhtaan energian toimitusvarma tarjonta niin teollisuuden, elinkeinoelämän kuin kotitalouksienkin tarpeisiin. Tavoitteena on luoda toimintaympäristö, joka houkuttelee investointeja ja tukee Suomen puhtaan talouden kasvua tukien kotimaisen teknologian kehittämistä ja vientiä sekä kasvattaen samalla Suomen hiilikädenjälkeä. Talousvaliokunta toteaa mietinnössään, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja energiatoimitusten käyttö aseena on aiheuttanut geopoliittisen kriisin, joka tekee entistäkin kiireisemmäksi EU:n ja Suomen tarpeen vähentää riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista nopeuttamalla uusiutuvan energian käyttöönottoa, teollisuuden vähähiilistämistä ja oman valmistuskapasiteetin kasvattamista aloilla, jotka ovat strategisia siirryttäessä kohti hiilineutraalia taloutta. Juuri tästä on kyse. Hallituksen energia- ja ilmastopolitiikka tähtää Suomea sitovien päästövähennystavoitteiden ohella keskeisesti edellä mainitsemaani puhtaaseen kasvuun sekä Suomen energiaturvallisuuden ja omavaraisuuden varmistamiseen. Energiaturvallisuus on myös keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuusmallia. Arvoisa puhemies! Nostan esille vielä muutaman kohdan valiokunnan mietinnöstä. Selonteossa on kiinnitetty huomiota yleisen päästökaupan ulkopuolelle rajattujen, yli 95-prosenttisesti biomassaa käyttävien laitosten muuttuneeseen asemaan. Meidän poliittisella ja virkatasolla tehdystä aktiivisesta ja johdonmukaisesta EU-vaikuttamisesta huolimatta päästökaupassa tehdyn rajauksen myötä kaikkia biomassalaitoksia ei tällä hetkellä kohdella tasapuolisesti. Tämä on päästökaupan perusperiaatteiden vastaista. Heinäkuussa tulee seuraava yleisen päästökaupan uudistusehdotus: Suomen yhtenä keskeisenä neuvottelutavoitteena on nyt korjata tämä päästökaupan epäkohta ja varmistaa, että etenkin bioperäisen hiilidioksidin talteenottoon parhaiten soveltuvilla tehtailla on EU-sääntelyn osalta riittävät kannustimet edetä toimissaan. Pidän valiokunnan esittämää kannanottoehdotusta hyvänä. Talousvaliokunnan mietinnössä nostetaan esille ilmastopolitiikan tavoitteet ja tilannekuva. Kuten mietinnössä todetaan, Suomi on onnistunut hyvin päästövähennyksissä. Vuoden 2024 kokonaispäästöt ilman maankäyttösektoria laskivat viisi prosenttia edellisvuodesta ja olivat 46 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Päästöt ovat vähentyneet erityisesti energiasektorilla. Sektorin päästöt vähenivät 6 prosenttia vuodesta 2023 vuoteen 2024, ja päästöt ovat puolittuneet vuoden 1990 päästötasosta. Suomen sähköntuotannosta 96 prosenttia ja kaukolämmöntuotannosta 87 prosenttia oli vuonna 2025 hiilidioksidivapaata. Sen sijaan maankäyttösektorilla kehitys on ollut haasteellisempaa, kuten pääosassa muitakin EU-jäsenvaltioita. Muutosta selittävät etenkin puuston alentunut kasvu, Venäjän puuntuonnin loppumisen jälkeen nousseet ja sen jälkeen korkealla pysyneet hakkuutasot, turvemaametsien kasvaneet maaperän hiilidioksidipäästöt, kivennäismaametsien, maaperänielun ja karikesyötteen hiipuminen ja tämä jo mainittu Venäjän puutuonnin hiipuminen, joka on toki alkanut jo vuonna 2008. Kuten valiokunta toteaa, hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen kokonaan kotimaisin toimin edellyttää huomattavia maankäyttösektorin nettonieluja vuonna 2035 sekä suurempia päästövähennyksiä ja teknisiä nieluja päästökauppa- ja taakanjakosektorilla. Energiapolitiikan osalta julkisuudessa on keskusteltu sähkön riittävyydestä poikkeuksellisten kylmien tammi- ja helmikuun jälkeen. Kuten valiokunta toteaa, kysymys sähkön riittävyydestä liittyy sekä puhtaan energian tuotantokapasiteettiin että toimivien ja toimitusvarmojen sähkömarkkinoiden turvaamiseen. Suomen näkymä lähivuosille on kohtuullinen, mutta 2030-luvulla sähköistymisen kiihtyminen ja tuotantorakenteen lisääntyvä sääriippuvuus kasvattavat sähkön riittävyyteen liittyviä riskejä erityisesti pitkien tuulettomien pakkasjaksojen aikana. Suomessa on merkittävä määrä luvitettuja uusiutuvan energian hankkeita odottamassa kysynnän kasvua. Markkinahinnat ohjaavat sähköntuotantoinvestointeja, ja hintavaihtelut viestivät tarkoituksenmukaisesti niukkuudesta. Sähkömarkkinat eivät yksin kuitenkaan riitä turvaamaan säävarmaa kapasiteettia, ja siksi hallitus valmistelee toimia toimitusvarmuuden varmistamiseksi. — Kiitos.
Kiitos! Ensinnäkin totean, että tämän lakiesityksen pihvi on nimenomaan nämä luonnonarvomarkkinat, ja siitä tuntuu olevan tässä salissa nyt valtaosin aika positiivinen näkökanta. Siinä lähdetään nyt liikkeelle nimenomaan vapaaehtoiselta pohjalta, koska uskomme niin, että siten saamme nämä markkinat parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin ja myös maanomistajille ja toisaalta yrityksille sen tunteen siitä, että nyt näihin luontotekoihin kannattaa lähteä myös lisäisinä toimina, ei siis vain kompensoimaan jotain aiheutettua haittaa, mikä on jo ollut laissa, vapaaehtoisena toki sekin. Tässä on ollut myös semmoinen tutkimushanke taustalla, ja tämä oli heidänkin suosituksensa, että lähdetään nyt liikkeelle näin, tuodaan tämä osaksi lainsäädäntöä ja sitten myöhemmässä vaiheessa mietitään, miten asiaa pitää kehittää. Tärkeintä on saada nämä markkinat nyt käyntiin ja sitä kautta kiinnostus liikkeelle. Kun tässä kysyttiin tästä byrokraattisuudesta, niin sinällään tähän ei tule valtaosalle yrityksistä mitään lisävelvoitteita, mutta tämä lieventämishierarkian tuominen osaksi lakia tarkoittaa siis sitä, että ensin näiden yritysten, jotka nyt jo ovat tämän kestävyysraportoinnin piirissä, pitää ensisijaisesti samalla osoittaa, että he ensin omassa toiminnassaan vähentävät sitä haittaa ennen kuin tekevät näitä luontotekoja. Se koskee siis käytännössä isoja yrityksiä, jotka nyt ovat jo tämän raportoinnin piirissä, eli sinällään valtaosalle yrityksiä, jotka haluavat näitä luontotekoja lähteä tekemään, ei tule mitään ylimääräistä, vaan ne voivat lähteä suoraan ostamaan niitä luonnonarvohehtaareita. Tämä on nimenomaan lisäkeino siihen työhön, mitä tällä hetkellä jo tehdään vaikkapa valtion rahoituksella Helmi-ohjelman puitteissa, Ahti-ohjelman puitteissa vesistöissä, Saaristomerellä, ja toisaalta vaikkapa Metso-ohjelman puitteissa metsissämme. Tämä on nyt siis lisärahoitustapa, jolla me saamme myös yksityistä rahoitusta tähän luonnon monimuotoisuustyöhön, ja pidän tätä kyllä erittäin hyvänä asiana, että tässä nyt näinkin laajalla yhteisymmärryksellä oltaisiin etenemässä vapaaehtoiselta pohjalta. Sitten suteen viitattiin täällä. No, todella tässä nyt toimeenpannaan se EU-lainsäädännön muutos, se liitemuutos, joka tuli silloin aikaisemmin. Silloin se on täysin luontevaa, että me myös omassa lainsäädännössämme tämän toimeenpanemme myös luonnonsuojelulain puitteissa. Tosiaan en tässä nyt yhtään vähättelisi meidän täällä pääkaupunkiseudulla elävien ymmärrystä siitä, minkälaista elämää on siellä jossakin susirajan toisella puolella. Vaikka itse asunkin muutaman kilometrin Kehä kolmosen pohjoispuolella, niin kuitenkin siellä meilläkin päin niitä susia kyllä liikkuu ja lampaitakin ne ovat syöneet, niin että niitä ongelmia on ympäriinsä. Haluan vielä, jos puhemies sallii, sanoa ihan pari sanaa tästä ennallistamissuunnitelman toimeenpanosta. Tässä siis luodaan prosessi sille, miten tämä suunnitelma hyväksytään ja toimeenpannaan. Mutta edelleen lainsäädäntövalta säilyy eduskunnalla, samoin budjettivalta säilyy täysimääräisesti eduskunnalla. Eli kaikki ne rahapäätökset, ne rahoituspäätökset, mitä joku tuleva eduskunta joskus päättää tehdä toimeenpanon puolesta siihen, miten paljon rahaa Suomi laittaa näihin toimiin, tulevat säilymään eduskunnassa, kuten tähänkin asti, ja se on se, mikä ratkaisee, paljonko rahaa sitten lopulta näihin toimiin laitetaan. Se, minkälaisia kustannusvaikutuksia arvioidaan tämän suunnitelman myötä tulevan, ei millään tavalla vielä sido Suomea eikä eduskuntaa siinä, kuinka paljon rahaa laitetaan. Mutta se on, totta kai, sanottava, että Suomihan silloin äänestyksessä vastusti tätä ennallistamisasetusta [Anne Kalmarin välihuuto] juuri siitä syystä, että tässä nähtiin olevan erittäin paljon haasteita Suomen laajojen luontoalueiden vuoksi ja näiden kustannusvaikutusten vuoksi, mutta tämä on nyt sitovaa lainsäädäntöä, ja meidän on sitä eteenpäin vietävä täällä Suomessa. Me jaamme sen tavoitteen, eli sen tavoitteen, että luonnon monimuotoisuutta pitää edistää, luontokatoa ehkäistä, ja nyt tämä luonnonarvomarkkina on nimenomaan yksi lisätyökalu tähän työhön, lisärahoitusmahdollisuus ja lisätyökalu, millä me voimme mahdollistaa sen, että pääsemme kuitenkin etenemään tässä meidän yhteisessä tavoitteessamme. Varmasti tämän luonnon monimuotoisuuden yhteyden esimerkiksi ruoantuotantoon myös keskusta jakaa. Toivottavasti tätä työtä voimme nyt yhdessä luonnonarvomarkkinoidenkin edistämisen myötä sitten Suomessa jatkaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kun tosiaan tässä edustaja Lylykin äsken halusi kommentoida näitä täällä käytyjä keskusteluja, niin ajattelin osaltani vielä, ennen kuin poistun, hieman myös kommentoida täällä esitettyjä väitteitä. Tässä on ollut aivan hyviä puheenvuoroja, mutta sitten on myös pari faktaa pakko korjata. Täällä esimerkiksi edustaja Furuholm aiemmin väitti, että ostovoima on heikentynyt. Tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa. Tällä hallituskaudella, siitä lähtien, kun hallitus aloitti, olemme systemaattisesti tehneet toimia, joilla ihmisten ostovoimaa on vahvistettu. Nyt kun katsotaan niitä käyriä, niin sieltä syvästä kuopasta, mihin ihmisten ostovoima oli vajonnut viime hallituskauden loppupuolella, se on noussut vähitellen, ja nyt aletaan olla hieman paremmalla tasolla. [Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä] Totta kai sitä parantavat palkankorotukset, mutta ostovoimaa parantaa myös meidän tekemämme veronkevennykset, joita on kohdennettu kaikille tuloluokille, myös pieni- ja keskituloisille, ja ne käppyrät ovat hyvinkin selviä. Eli se ei pidä paikkaansa, että ostovoima olisi heikentynyt hallituksen päätösten seurauksena, vaan päinvastoin. No, sitten toinen kysymys. Täällä puhuttiin asunnottomuudesta, ja totta, se on selvää: kukaan ei tässä maassa tavoittele sitä, että asunnottomuus kasvaisi, vaan kaikkien meidän yhteinen tavoite on se, että asunnottomuus saadaan jälleen käännettyä laskuun. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, että meillä ei olisi asuntoja saatavilla. Meillä on kohtuuhintaisia asuntoja paljonkin saatavilla, ja itse asiassa asuntojen hinnat ja vuokrat ovat laskeneet. Valitettavasti meillä on vaan kuitenkin aika vaihtelevakin tilanne. Tapasin juuri kuuden suuren kaupungin henkilöitä, jotka vastaavat tästä asunnottomuustyöstä heidän omissa kotikaupungeissaan, ja tilanne vaihtelee aika paljon eri kaupungeissa. Esimerkiksi Tampereella osittain on kyse siitä, että siellä ei keskustan alueelta tai laajemminkaan löydy välttämättä vapaita asuntoja niin paljon, mutta pääkaupunkiseudulla toisaalta on tilanne, että täällä on paljon tyhjillään jopa näitä valtion tukemia vuokra-asuntoja, ja samaan aikaan sitten kuitenkin asunnottomuuskin on kasvanut. Täällä joku viittasi myös Y-Säätiöön. Y-Säätiö totesi tässä yhtenä havaintonaan, että valitettavasti tämä soteuudistus ajoittuu sellaiseen aikaan, jossa sitten tietysti siinä tilanteessa, kun olisi tarvittu valtavan paljon palveluita — ja edelleen tarvitaan valtavan paljon palveluita ja tätä nyt korjataan meidän pitkäaikaisasunnottomuuden poistamistyöllä ja sillä rahoituksella — niin nämä asunnottomuuspalvelut tai asumisneuvonta ja sitten sotepalvelut myös vähän eriytyivät, ja ihmiset eivät oikein tienneet, mistä hakea niitä tarvitsemiaan palveluita. Tätä nyt tietysti pyritään sitten korjaamaan, ja ollaankin osaltaan onnistuttu. Tietenkin tavoitteena on se, että asunnottomuutta päästään jälleen kääntämään laskuun ja sitä hallituksenkin tavoitetta poistaa pitkäaikaisasunnottomuus kohti päästään jälleen käymään. Sen haluan vielä todeta, että tässä asunnottomuudessa on monia eri tekijöitä taustalla, ja yhtenä niistä valitettavasti on myös kasvanut huumeiden käyttö, ja se näkyy valitettavasti myös myös meidän sotepuolen palveluissa vahvasti. Se on yksi tekijä tässä taustalla. Mutta totta kai myös erilaiset taloudelliset haasteet, mitä totta kai on aiheutunut silloin, kun on työttömyyttä paljon — niin kuin me tiedämme, että on — vaikuttavat aivan selvästi myös tähän tilanteeseen. Sitten totean vielä sen, että täällä eräs keskustan edustaja — nyt en muista enää, kuka hän oli — luetteli sitä, mitä kaikkea keskusta haluaisi tehdä. No, voin kertoa, että juuri kaikki nämä toimet muun muassa asuntorakentamisen vauhdittamiseksi hallitushan nyt päätti tehdä. [Puhemies koputtaa] Eli keskusta ehdottaa ja hallitus kyllä toteuttaa. Olemme kyllä ihan omista lähtökohdistamme näitä toteuttaneet, mutta ei kannata enää toivoa niitä, kun me olemme jo niitä tehneet. Niitä ei kannata enää täällä toivoa salissa, vaan nämä nyt ovat jo toteutuksessa, muun muassa tämä kotitalousvähennyksen nostaminen ja korjausavustus ja myös monia muita toimia asuntomarkkinoiden vauhdittamiseksi. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Täytyy tässä ihan alkuun korjata: Edustaja Honkonen esitti täällä erikoisen väitteen, että tämä korjausrakentamisen avustus, joka on yksi keskeisimmistä asuntorakentamista ja korjausrakentamista vauhdittavista päätöksistä, joita kehysriihessä teimme, olisi jotenkin suunnattu vain sijoitusasunnoille. Tämähän ei mitenkään pidä paikkaansa. Tämä on suunnattu kaikille asunto-osakeyhtiöille. Tällä pystytään tekemään taloyhtiöihin peruskorjauksia, joita on jo suunniteltu tai joita voidaan nyt sitten vauhdikkaasti laittaa keväällä liikkeelle. Toivottavasti jo heti alkusyksyllä meillä ovat nämä avustukset käytössä ja tätä kautta saadaan korjausrakentaminen erilaisissa taloyhtiöissä käyntiin. Sen lisäksi myös kotitalousvähennystä parannettiin, ja sitä kautta myös esimerkiksi pientaloasukkaat voivat korjata omia kotejaan paremmin, saada siitä verohyvitystä itselleen. Erittäin hyviä päätöksiä tietysti korjausrakentamisen vauhdittamiseksi, ja myös erittäin hyvä panos—tuotos-suhde. Sen lisäksi meillä on tietysti myös öljylämmityksestä luopumisen avustus edelleen saatavilla niin pientaloasukkaille kuin muillekin öljylämmittäjille. Täällä esitettiin erittäin hyvä ajatus siitä, että sen lisäksi, että me ollaan tässä vaiheessa luvitusta jo yksinkertaistettu ja pyritty prosessia vauhdittamaan ja nopeuttamaan, niin kyllä, ehdottomasti me haluamme jatkaa tätä työtä. Me itse asiassa tätä jo hieman kehysriihessäkin linjasimme, ja tarkoituksena on nimenomaan vauhdittaa entisestään näitä investointeja eri puolille Suomea. Haluan sanoa joillekin keskustan edustajille, jotka kritisoivat, ettei maakuntiin tule investointeja, että sehän ei suinkaan pidä paikkaansa. Itse asiassa juuri tänään pidin palaveria Pohjois-Pohjanmaan kuntien kanssa, ja he kertoivat, kuinka valtavasti sinne on tullut ja on vielä tulossa lisää näitä energiaa käyttäviä investointeja. Sitä me haluamme tässä hallituksessa myös entisestään vauhdittaa. Siihenhän meillä on olemassa muun muassa näitä puhtaan siirtymän investointien verohyvityksiä, suoria investointitukia, energiatukia ja niin edelleen, ja jatkossa haluamme, että muun muassa tämä demonstraatiotuki on mahdollista saada myös pienydinenergiainvestoinneille. Sitten haluan myös kommentoida ihan lyhyesti sitä, kun tiedeministeri ei ole paikalla, että nuorten tulevaisuususkoa uskon kyllä vahvistavan paljon sen, että tulemme avaamaan korkeakoulupaikkoja nuorille entistä vahvemmin: korkeakoulupaikkoja lisätään, ja opintoseteli tulee nyt ensimmäistä kertaa kaikille niille nuorille, [Puhemies koputtaa] jotka eivät saa yhteishaussa korkeakoulupaikkaa. Tämä on erittäin tärkeä toimi niille nuorille, jotka eivät ensimmäisellä kerralla saa sitä toivomaansa paikkaa. [Puhemies koputtaa] Toivottavasti tätä viestiä kerrotaan yhdessä nuorille.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos oikein poikkeuksellisen hyvästä keskustelusta, joka mielestäni tunnistaa hyvin nykyisen tilanteen haasteet mutta toisaalta myös sen, että kun tämmöinen ilmiö, jota ei ole aiemmin säännelty, yritetään nyt sitten saada lainsäätelyn piiriin, niin voi olla myös niin, että aivan kerralla ei osuta täysin oikeaan. Mutta yritetään nyt edetä tässä askel kerrallaan. Ehkä muutama vastaus näihin tiettyihin huoliin, joita muun muassa edustaja Kivelä nosti. Olemme valmistelleet ministeriössä nyt lakiesityksen, jolla yksiselitteisesti kiellettäisiin lyhytvuokraus valtion tukemissa vuokra-asunnoissa. Eli silloin esimerkiksi se, että nämä kohdentuvat aidosti heille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista asumista kaupunkiseuduilla, varmistettaisiin tällä lainsäädännöllä. Tämä lähtee lähiaikoina lausunnoille. Tähän on nyt haluttu puuttua myös lainsäädännön keinoin, jotta varmistetaan näiden asuntojen kohdentuminen oikein. Niitä ei todellakaan ole tarkoitettu majoituskäyttöön vaan nimenomaan pysyvään asumiseen vastaamiseen. Siinä on sitten tietenkin omat asukasvalintakriteerit. Sen lisäksi myöskin opiskelijat on huomioitu sillä tavoin, että olemme lisänneet valtion tukemissa korkotukilainavaltuuksissa nimenomaisesti opiskelija-asumisen korkotukilainavaltuuden määrää, koska olemme havainneet, että näissä todellakin on kysyntää ja tarvetta monilla seuduilla ja nykyinen tarjonta ei kaikilta osin pysty vastaamaan siihen kysyntään, jota on. Se on tietenkin hyvä asia, että opiskelijoita on, ja he myöskin haluavat sitten tietenkin sellaista asumista, joka heidän budjettiinsa soveltuu. Nämä näihin kahteen huoleen. No, sitten tämä valvontakysymys, jota moni tässä pohtii. Varmastikin on näin, että se ei täydellistä tule jatkossakaan olemaan. Tämän lainsäädännön avullahan me emme sinällään muuta sitä tapaa, jolla valvotaan, eli rakennusvalvonta jatkossakin on se, joka ikään kuin valvoo tätä lyhytvuokrausta, onko se lainmukaista vaiko ei. Millä tavalla valvontaan mahdollisesti päädytään? Ennakoin, että hyvin samalla tavoin kuin tälläkin hetkellä. Jos muut asukkaat, jotka esimerkiksi asuvat talossa tai sitä rakennusta käyttävät, havaitsevat, että tässä mahdollisesti on nyt muunlaista toimintaa kuin lainmukaista toimintaa, niin he voivat siitä sitten ilmoittaa rakennusvalvonnalle. Mutta mitä erilaisiin asumishäiriöihin tulee, niin niihin tämä lainsäädäntö ei varsinaisesti ole se oikea tapa puuttua. Meillä on tämän lisäksi valmisteltu tämä asunto-osakeyhtiölaki, joka on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä. Se on valmisteltu oikeusministeriössä, ja siinä tulee tiettyjä helpotuksia esimerkiksi asunnon haltuunottoon tällaisissa tapauksissa, joissa tulee asumishäiriöitä. Sen lisäksi on huomioitava, että meillä on korkeimman oikeuden linjaukset siitä, että esimerkiksi se asunto, missä siis asutaan, on omaisuudensuojan piirissä. Sen vuoksi siihen ei tule mitään rajoituksia myöskään lyhytvuokrauskäyttöön. Eli jos ihminen on kirjoilla asunnossa, niin silloin sitä voi vuokrata silloin, kun siellä ei itse asu. Tietenkin taustalla on oletus siitä, että siellä silloin todellakin itse myös asutaan, jolloin tätä lyhytvuokrauskäyttöä ei niin paljon olisi. Sitten tuli kysymyksiä ja kiitoksiakin tuli, ja kiitos tietysti niistä. Myöskin rekisteröinnistä kysyttiin. No, sekin on kysymys, jota pitää vielä jatkoselvittää. Siinähän ei ole kysymys pelkästään ikään kuin lyhytvuokrauksen rekisteröinnistä, vaan puhutaan monesta muustakin asiasta. Siinä on hallinnonalat ylittäviä kysymyksiä, ja varsinaisesti sen edistäminen tai selvittäminen ei edes kuulu omaan vastuualueeseeni. Mutta itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että siihen suuntaan varmasti voisi olla hyvä myöhemmin edetä, mutta otetaan nyt tämä askel tässä vaiheessa ja tuodaan nämä pelisäännöt tähän lyhytvuokraustoimintaan. Tuodaan tämä ikään kuin sääntelyn piiriin nyt. Tähän astihan tämä on ollut todellakin sääntelemätöntä, ja käytännössä rakennusvalvonnat ovat voineet sitten määrätä esimerkiksi uhkasakkoja näihin asuntoihin, jotka on kaavoitettu asumiskäyttöön mutta jotka ovat olleet esimerkiksi pysyvästi lyhytvuokrauskäytössä. Nyt tämän lainsäädännön tarkoitus on todellakin tuoda tähän selkeät pelisäännöt. Sitten kysymyksiin siitä, miten tämä tulee muuttamaan erilaisia tilanteita. No, tämä nimenomaisesti muuttaa nyt erityisesti niitten asuntojen tilannetta, joissa tällä hetkellä ei ole sääntöjä. Eli tällä hetkellä siis niiden vuokra-asuntojen kohdalla, jotka ovat esimerkiksi sijoitusasuntoja, käytännössä meidän lainsäädäntö ei tunnista niitä tilanteita, vaikka niitä paljon käytetäänkin lyhytvuokrauskäyttöön. Käytännössä tällä hetkellä rakennusvalvonnoilla on ollut mahdollisuus kieltää se lyhytvuokraustoiminta, vaikka se olisi ollut vain joitakin päiviä. Eli nyt tämä muuttaa sen tilanteen niin, että tuodaan se 90 vuorokautta. Sen saa lyhytvuokrata vuodessa esimerkiksi sijoitusasuntoja, ja jos kunta haluaa muuttaa esimerkiksi jollakin asemakaava-alueella tätä rajaa korkeammaksi, niin näin voidaan tehdä. Mutta siinäkin yhteydessä pitää sitten kuulla asukkaita, ja se päätös pitää tehdä kunnan monijäsenisessä toimielimessä. Kunta voi toki sen itse sitten päättää, onko se lautakunta vai esimerkiksi koko valtuusto, joka tällaisen rajan tekee. Tämä ongelma, mistä tässä moni puhuu, liittyy totta kai paljon erityisesti pohjoiseen ja varmasti erityisesti paljon Rovaniemeen. Tietysti toivon, että tämä nyt tuo sinne selkeitä pelisääntöjä. Sitten kunnassa voidaan itse pohtia myös sitä, onko tarpeen tehdä joitakin muutoksia tähän perustilanteeseen, esimerkiksi joillakin asemakaava-alueilla nostaa sitä rajaa, ja miten sitten edetään sen kanssa. Se jää nyt sitten kunnan harkintavaltaan. Todellakin harmaasta taloudesta vielä pari sanaa. Totean sen, että totta kai on niin, että kun ihminen omistaa asunnon, jota hän haluaa vuokrata, oli se sitten sijoitusmielessä tai lyhytvuokrausta, niin meillä tämä verotus muutenkin perustuu aika lailla luottamukseen, mutta silloin kun sinulla on se asunto nimissäsi ja siitä vuokratuloja tulee, niin nykyäänhän meillä tulorekisterin kautta nämä menevät aika lailla niin sanotusti automaattisesti. Varmasti [Puhemies koputtaa] erilainen harmaakin talous on mahdollista, mutta kyllä meillä aika hyvin nyt automaattisuus huolehtii siitä, [Puhemies koputtaa] että vero pitää maksaa silloin, kun tällaisesta toiminnasta tuottoja tulee, tietenkin joissain määritellyissä puitteissa. Mutta se on sitten verolainsäädäntöä eikä niinkään rakentamislain alaa. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Kiitos, arvoisa puhemies! Ajattelin tässä vaiheessa pyytää vastauspuheenvuoron, kun hetken päästä joudun poistumaan. Aika moni on puhunut tästä asunnottomuudesta, ja haluan siihen myös muutaman sanan kommentoida. On aivan totta, että ensi vuodelle tämä kohtuuhintaisen asuntotuotannon, tuetun tuotannon, valtuus laskee, mutta hallituksen ensimmäisinä vuosina se on ollut historiallisen korkealla tasolla. On nimenomaan haluttu suhdannetta vastaan tukea sitä, että asuntoja syntyy, kun muuten asuntorakentaminen on ollut erittäin vähäistä. Sehän johtuu kahdesta asiasta: Ensinnäkin, edellisellä hallituskaudella asuntoja rakennettiin ennätyspaljon, myös niitä niin sanottuja kohtuuhintaisia eli niitä valtion tukemia vuokra-asuntoja, samoin markkinaehtoisesti syntyi silloin paljon asuntotuotantoa. Siitä johtuen sitten, kun asuntotarjontaa on paljon ja osittain sitten myöskin uusia asuntoja ostetaan hirvittävän vähän, rakentamista ei synny. Sitten toisaalta meillä on tilanne, jossa vanhassa kannassa on paljon asuntoja tyhjillään, myös tuetussa tuotannossa täällä pääkaupunkiseudulla. Tämä epäsuhta nyt on meillä markkinoilla. Voikin siis sanoa, että asuntopulastahan ei ole kyse, kun asunnottomuus on kasvanut. Meillä on asuntoja ja myös niitä niin sanottuja kohtuuhintaisia asuntoja kyllä saatavilla, mutta valitettavasti ne eivät vieläkään kohdennu täysin niille kaikista eniten tarvitseville. Mutta olemme tehneet myös siihen toimia, jotta ne kohdentuisivat paremmin. Olemme muun muassa tuoneet sinne asukasvalintaan tulorajat, jotta voisimme nimenomaisesti varmistua, että tuetut asunnot kohdentuvat heille, jotka eivät ainakaan niin helposti voi vapailta markkinoilta sitä vuokra-asuntoa saada. Sen lisäksi meillä on käynnissä pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisen työ. Siihen olemme myöntäneet avustuksia kuntien ja hyvinvointialueiden yhteisiin projekteihin noin kymmenen miljoonaa euroa tällä hallituskaudella. Tapasin myös juuri viime viikolla kuntien asumisesta vastaavia ja myöskin asunnottomuudesta vastaavia johtajia, ja kunnissa kerrottiin hieman erilaisia syitä siihen, mitkä ovat näitä kasvaneen asunnottomuuden syitä — mikä on tietenkin todella valitettavaa, ja tietenkin teemme kaikkemme, jotta jokainen ihminen Suomessa saisi katon päänsä päälle. Tätä niin sanotusti kovaa asunnottomuutta eli ihmisiä, joilla ei ole ollenkaan kattoa päänsä päällä tai jotka asuvat esimerkiksi hätämajoituksissa, on alle tuhat. Se on edelleen kansainvälisesti vertaillen erittäin hyvä tilanne, mutta totta kai me haluaisimme jokaiselle mahdollisuuden omaan asuntoon, ja sen takia tätä asunto ensin -politiikkaa edelleenkin tällä hallituskaudella edistämme. Tähän juuri nämä avustukset myös on tarkoitettu, että jokainen saisi myös sen tarvitsemansa avun ja tuen ja ne muut palvelut, joita varsinkin pitkään ilman asuntoa olleet usein tarvitsevat. Keskusteluissa kävi hyvin ilmi, että erityisesti tämä rahoitus ja yhteistyö on ollut erittäin tärkeää, koska siinä vaiheessa, kun sotealueet perustettiin ja ne palvelut, esimerkiksi päihdepalvelut, lähtivät sieltä pois ja osa kunnista myös leikkasi asumisneuvonnastaan tai ei järjestänyt sitä, niin tässä oli tämmöistä epäjatkuvuutta palveluiden saamisessa, ja nyt sitä on pystytty tällä rahoituksella parantamaan. Nyt kun katsotaan esimerkiksi näitä kaupunkiesimerkkejä, niin Oulussa asunnottomuus on edelleen koko ajan mennyt alaspäin, vaikka siellä ihan yhtä lailla kuin kaikkialla Suomessa ihmisillä on haastavia elämäntilanteita, työttömyys on kasvanut ja niin edelleen. Voin vakuuttaa, että teemme kaikkemme sen eteen, että asunnottomuus jälleen kääntyisi laskuun ja erityisesti pitkäaikaisasunnottomuuden piiriin ei enää tulisi uusia ihmisiä, vaan senkin saisimme käännettyä laskuun ja toivottavasti myös poistettua. Epärealistista tietysti on päästä siihen alkuperäiseen tavoitteeseemme vuonna 27 poistaa pitkäaikaisasunnottomuus kokonaan, mutta sitä tavoitetta kohti pitää kuitenkin tässä maassa jatkossakin kulkea. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Erittäin tärkeää keskustelua täällä tänään. On valitettavasti kyllä myöskin niin, ihan taloustieteellisesti todistettu fakta, että aina kun on hankalat taloudelliset ajat, niin eniten siitä kärsivät juuri ne heikommassa asemassa olevat, koska työpaikkoja ei synny. Tämä on aiemminkin taantumissa nähty tilanne. Silloin on myöskin erittäin vaikea synnyttää valtion toimesta — kuten aina — työpaikkoja, koska ne syntyvät yrityksiin, joilla on edellytyksiä kasvaa. Sen vuoksi me olemmekin tehneet niin paljon niitä toimia, joilla me pyrimme luomaan kasvua, edellytyksiä yrityksille investoida Suomeen, edellytyksiä niin ulkomaisille kuin suomalaisille yrityksille laajentua ja sitä kautta työllistää uusia ihmisiä. Olemme myös halunneet luoda, kun tässä kysyttiin nuorten tulevaisuudenuskosta, nuorille mahdollisuuksia vaikkapa kouluttautua niin pitkälle — ja vastauksena siihen: kyllä, nimenomaan maksuttomasti — kuin vain itsellä motivaatio ja tahto riittävät avaamalla ovia korkeakoulutukseen mahdollisimman monelle. Uutena asiana esimerkiksi tämä opintoseteli, jota tullaan tarjoamaan niille nuorille, joille korkeakoulujen ovet eivät ensimmäisellä kerralla aukene. Olemme myös tehneet toimia siihen, että ensiasunnon ostajat voisivat lähteä asuntokaupoille. Asp-järjestelmää on yksinkertaistettu, ja tällä hetkellä lausuntokierroksella on myöskin ehdotus asp-rajan korottamiseksi, jotta ensiasunnon ostajilla olisi mahdollisuus saada lainaa myös sellaisiin, esimerkiksi hieman kalliimmilla alueilla oleviin asuntoihin. Sen lisäksi esimerkiksi asuntolainojen aikoja on pidennetty merkittävästi. Se helpottaa sitä kynnystä, kun pohditaan, onko varaa sitä lainaa lyhentää. Kun asuntolaina-aika on pidempi, niin silloin totta kai se kuukausierä on pienempi. Näillä toimilla hallitus pyrkii tietysti siihen, että ihmiset uskaltaisivat lähteä asuntokaupoille tästä epävarmasta ajasta huolimatta, sillä tällä hetkellä asuntojen hinnat ovat hyvin alhaalla, ja siinä mielessä on ostajien markkinat. Lisäksi pohdimme totta kai myös lisätoimia siihen, että vielä pystyisimme vauhdittamaan asuntokauppoja erityisesti, koska siellä se pullonkaula on. Haluan kuitenkin vielä jatkaa hetken, arvoisa puhemies, jos sallitte. Haluan myös sen sanoa, että verotus ei suinkaan ole tällainen suora tulonsiirto, niin kuin täällä oppositio esittää. Sillä, että me laskemme ylimpien marginaalien verotusta, pyritään, voi sanoa, oikeastaan kahteen asiaan: Ensinnäkin siihen, että myös heillä on kannusteita tehdä lisää työtä, lisää työtunteja. Verottaja vie siitä yhdestä työtunnista pienemmän osuuden, mutta verotulot kasvavat sitä kautta. [Välihuutoja] — Voinko puhua, arvoisa oppositio, kun en kuule edes omaa ääntäni? Kiitos. — Toinen asia, mitä sillä voi syntyä, ovat ne uudet työpaikat. Kun nämä ihmiset laittavat siitä käteen jäävästä rahasta hieman isomman osan kulutukseen, jolla ostavat esimerkiksi palveluja, kuluttavat vaikkapa suomalaista kulttuuria, sitä kautta taas syntyy uusia työpaikkoja yrityksiin. Tämä on ihan selvästi todistettu myös tutkimuskirjallisuudessa esimerkiksi Ruotsista, ja väliaikaisrahoitus tälle on myös hankittu. [Krista Kiurun välihuuto] Sama vaikutus on myös yhteisöveron alennuksella. Sen tavoitehan on kasvattaa verotuloja. Eli tämä ei ole tulonjakopolitiikkaa sieltä, täältä, tuolta, vaan laskemalla veroprosenttia voidaan houkutella tänne uusia investointeja, yrityksiä, jotka sitten tuottavat niitä verotuloja, joita me tavoittelemme siis enemmän. Ja niillä verotuloilla me voimme maksaa paitsi tulonsiirtoja myös palvelut, jotka ovat meille kaikille tässä maassa kaikki kaikessa, jotta jokainen lapsi saa peruskoulusta riittävät perustaidot, oppimisen ilon ja eväät elämään kouluttautua niin pitkälle kuin vain itse haluaa ja oma motivaatio ja omat halut kantavat. [Krista Kiuru: Nyt oli paljon uskoa ilmassa!]
Kiitos, arvoisa puhemies! Nyt on taas tullut niin paljon kysymyksiä, että kaikkeen en pysty vastaamaan, mutta aloitetaan tästä isosta kuvasta. Eli totta kai on niin, että Suomi tekee osansa, ja teemme itse asiassa enemmän kuin osamme, mutta vuonna 24 päästöosuudet näiden isompien saastuttajien osalta olivat Kiinalla noin 29,2 prosenttia, USA 11,1, Intia 8,2, kaikki EU-maat, 27 maata, 5,9 prosenttia, eli EU-maiden päästöt yhteensä ovat noin kuusi prosenttia maailman päästöistä. Nyt me ollaan sovittu uudesta ilmastolaista EU-tasolla: 2040 vähennetään nettopäästöjä 90 prosenttia, mikä tarkoittaa, että sen jälkeen, jos me tähän tavoitteeseen pääsemme, meidän päästöjen osuus koko maailman päästöistä tulisi olemaan ehkä noin neljä prosenttia. Eli EU on nyt se maanosa, missä todellakin tehdään, ja Suomi osana EU:ta tekee myöskin paljon. Meillä on selkeät tavoitteet, meillä on myöskin ohjaava lainsäädäntö, meillä on hiilidioksidin hinnoittelu, ja tämä on valitettavasti harvinaista maailmassa. Eli kyllä, tämä on erittäin tärkeää, että me teemme Suomessakin töitä, mutta entistä tärkeämpää on se, että me saamme kaikki maailman isotkin saastuttajat mukaan tähän työhön. Tätä työtä ainakin itse olen tehnyt erittäin ponnekkaasti erilaisissa kansainvälisissä kokouksissa, koska katson, että paitsi että se on välttämätöntä meidän maapallon selviytymisen näkökulmasta, niin se on myös talouden kehityksen näkökulmasta erittäin tärkeää, ja se on Suomen etu. Se on myös Suomen etu, koska suomalaiset yritykset todellakin haluavat, että pidämme kiinni omista tavoitteistamme, mutta myös, että maailma kulkee tähän suuntaan. Suomalaisilla yrityksillä on tarjota ratkaisuja. Kiitänkin tässä edustaja Viitalaa nimenomaan tästä pitkäjänteisyyden ja suomalaisten yritysten näkökulman nostamisesta tässä keskustelussa. Se on juuri näin, että pitkäjänteinen ja ennakoitava politiikka on sen edellytys, että näitä investointeja uskalletaan tehdä. Myös edustaja Harjanne nosti, vaikkakin ehkä vähän semmoisella kritisoivalla näkökulmalla, mutta siinä olette aivan oikeassa, ajattelen myös samoin, että kun katsotaan vähänkin pidemmälle tulevaisuuteen, niin fossiilisista irti pääseminen on ehdottomasti myös huoltovarmuuden kannalta meidän näkökulmasta erittäin tärkeää, koska nyt, kun katsotaan vaikkapa tätä nykyistä uusinta kriisiä, mikä maailmalla on tapahtunut, niin sen vaikutus vaikkapa polttoaineen hintaan tulee olemaan moninkertainen verrattuna siihen, mitä me täällä vaikka omalla veropolitiikalla tai päästökaupan laajentamisella liikenteeseen tulemme saamaan aikaan. Se taas kertoo siitä, että me olemme hyvinkin riippuvaisia siitä tuontipolttoaineesta, mitä tänne tulee, ja ajattelen, että paitsi meidän arjen kustannusten myös meidän huoltovarmuuden ja ihan kovan maanpuolustuksen näkökulmasta olisi todella tärkeätä, että löydetään polku siihen, että myös vaihtoehtoisia nestemäisiä, vähäpäästöisempiä polttoaineita löytyy. Tätä työtä me tehdään. Siihen liittyy muun muassa tämä vetytalous, joka nostettiin täällä esiin — edustaja Ollikainen kysyi siitä — yhdistettynä hiilidioksidin talteenottoon. Niissä on valtavia mahdollisuuksia Suomelle paitsi vähentää päästöjä ja olla omavaraisempi ja edistää huoltovarmuutta myöskin luoda uutta talouskasvua, ja näitä edistetään nyt muun muassa erilaisten suorien tukien kautta. Meillä on tällainen uusien energiateknologioiden demonstraatiotuki, joka nyt päätettiin osana tätä kasvupakettia. Sitten meillä on tämä vihreän siirtymän investointiverohyvitys, joka on ollut käytössä. Sitä laajennetaan nyt hiilidioksidin talteenottoon. Sen lisäksi meillä on tämä niin sanottu piippujentulppauksen tuki, jota edistetään. Nämä, täytyy myöntää, ovat kuitenkin sitten vain osapalasia siihen, että vähitellen saisimme tämän bioperäisen hiilidioksidin talteenoton eli niin sanotut tekniset nielut myös osaksi integroitua päästökauppaa. Siitäkin joku kysyi täällä, ja sitä kyllä edistämme. Sitten totean vielä sen, että tässä polttoaineen päästökaupan laajennuksessa, eli siis päästökaupan laajentamisessa polttoaineisiin tai liikenteeseen, mitä täällä esimerkiksi edustaja Ovaska kysyi ja myös edustaja Eestilä siihen viittasi, niin tämä jakeluvelvoitehan vähentää sitä hintavaikutusta, joka tulee sitten taas sinne päästökaupan puolelle, koska se biokomponentti ei ole näiden päästöoikeuksien piirissä, eli ne eivät ole suinkaan päällekkäisiä, vaan tämä ikään kuin jakeluvelvoite vähentää sitä päästökaupan vaikutusta. Sen lisäksi nämä hinta-arviot, mitä esititte puheenvuoroissanne, ovat tuulesta temmattuja, etenkin sen jälkeen, kun komissio on esittänyt jo merkittäviä muutoksia, muun muassa tämän markkinavakausvarannon myötä, joilla nimenomaisesti pyritään siihen, että tämmöiset ennakoitavat valtavat hintavaikutukset sieltä tulisivat. Eli tähän on tulossa toki muutoksia, mutta Suomen etu sinällään on, että näitä hiilidioksidipäästöjä hinnoitellaan Euroopan laajuisesti. Tällä hetkellähän ne nimenomaan tulevat enemmän ikään kuin täällä kansallisella tasolla, ja tällöin voisin kyllä ajatella, että tästä on joillekin muille maille kyllä aika paljon enemmän riesaa kuin meille. Se ei kuitenkaan vähennä sitä, että totta kai meidän pitää ajatella myös sitä, että täällä Suomessa pystytään käymään töissä, pystytään liikkumaan autolla pitkiäkin matkoja, ja kuten varmasti moni täällä tietää, se on myös meidän logistiikan kannalta hyvin tärkeää, ja tästäkin me tietysti haluamme omalta osaltamme huolehtia. [Puhemies koputtaa] No, sitten vielä totean siihen, ettemmekö tekisi mitään. En nyt ehdi niitä kaikkia toimia luetella, mitä tässäkin suunnitelmassa on. Valtavasti on toimia, ja niin kuin totesin jo aiemmin, ihan kaikille ei rahoitusta ole, mutta valtaosa myös näistä liikenteen toimista ja erillislämmityksen toimista tulee olemaan osana meidän sosiaalisen ilmastorahaston suunnitelmaa, jota viedään eteenpäin. Sitten vielä totean sen, että tosiaankin olen samaa mieltä siitä, että tämä suunnittelujärjestelmä tämän ilmastopolitiikan osalta on hyvin monimutkainen. Ajattelen näin, että kun meillä on nyt ilmastolain tavoitteiden arviointi, niin siinä samalla arvioidaan myös tätä suunnittelujärjestelmää. Kyllä siinä olisi tarvetta yksinkertaistaa sitä, sillä se, että se on näin monimutkainen, ei palvele tätä keskustelua mutta ei varsinkaan sitä, millä tavalla me voimme pitkäjänteisesti suunnitella tätä ilmastopolitiikkaa ja toisaalta antaa myös vakaata investointiympäristöä meidän yrityksille tehdä näitä päästöjä vähentäviä investointeja ja luoda Suomelle myös kasvua. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Se on ehkä hyvä todeta tässä myöskin, että meillä on myös niitä positiivisia uutisia, esimerkkinä nyt vaikka jo kerran ministeri Puiston mainitsemat viime vuonna toteutuneet investointipäätökset puhtaaseen siirtymään kahdeksan miljardin euron edestä. Se on aivan valtava summa. Se ei valitettavasti aivan heti kuitenkaan näy parantuvana työllisyytenä, mutta koska nämä päätökset on tehty, niin aivan varmasti näiden hallituksen tekemien rakenteellisten uudistustenkin myötä näidenkin yritysten on helpompi sitten palkata uusia työntekijöitä, koska heitä tullaan aivan varmasti tarvitsemaan paitsi rakentamisen vaiheessa myöskin sitten myöhemmin, kun nämä investoinnit realisoituvat pysyviksi työpaikoiksi. Rakentamisen puolella nimenomaan nyt näistä erinäisistä hallituksen toimista, kuten investointien suorasta tukemisesta, puhtaan siirtymän investointien tukemisesta ja tästä verohyvityksestä, on aivan selvästi hyötyä, myös t&k-panostuksesta siihen, että näitä investointipäätöksiä ja tuottavuuskasvua voi syntyä. Myös rakentamisessa näkyy jo selkeitä positiivisia vaikutuksia työllisyyteen. Se, mikä meidän haasteemme edelleen on, on tämä asuntorakentaminen, ja siinä tarvitaan nimenomaisesti vielä sitä kuluttajien luottamuksen vahvistamista. Hallitus tietysti sitä tukee valtavasti omilla toimillaan, paitsi näillä asuntorahoituksen helpotuksilla, joita tässä muutamaan kertaan olen jo maininnut, myös kuluttajien ostovoiman vahvistamisella, eli nämä ansiotuloverotuksen merkittävät kevennykset ovat myös omiaan sille, että ihmisillä voisi luottamus vahvistua ja myös se oman asunnon hankinta tulla mahdolliseksi. Sen vuoksi nyt kuitenkin, kun tämä käynnistyminen on hidasta, olen sitä mieltä, että edelleen tarvitaan lisää toimia, ja näitä meillä onkin paitsi eduskunnassa käsittelyssä myös pohdinnassa, mitä voisimme tehdä vielä lisää. Kuitenkin se on aina hyvä huomata kaikessa, että siinä on viivettä: kun hallituksessa joku päätös tehdään ja lakimuutos eduskunnasta läpi menee, niin sitten hetken aikaa menee, ennen kuin sen vaikutukset näkyvät. Näinhän on kokonaisuudessaankin työmarkkinoilla varmastikin, mutta erityisesti rakentamisen osalta menee näin, että investointipäätöksistä menee jonkun aikaa ennen kuin ne työllisyydeksi realisoituvat. Haluan kuitenkin valaa uskoa siihen, että kyllä, positiivinen käänne on jo tapahtunut. Se näkyy myös asuntoluototuksen kasvuna nyt ensimmäistä kertaa. Se käänne on siis tapahtunut, ja sen ennakoidaan vahvistuvan tämän vuoden aikana ja ensi vuonna sitten varsinaisesti lähtevän kunnolla kasvuun. — Kiitos.
Puhemies! Jäi kommentoimatta tuossa muutama kysymys liittyen luvitukseen, eli juuri sille puolellehan tämä hallitus on merkittävästi panostanut. Me halutaan sujuvoittaa luvitusta. Eli silloin kun yrityksen tuotteille — oli se sitten rakennusalalla tai jossakin muualla — on kysyntää, niin silloin yritys ehkä haluaa investoida, ja haluamme, että se investointi voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti. Sen takia hallitus on jo toteuttanut kolmen kuukauden rakentamislupatakuun, eli rakentamislupa pitää saada jatkossa kolmessa kuukaudessa, ja sen lisäksi ympäristöluvitus on uudistettu yhden luukun malliksi yhtenäisen viraston alle, jotta päästään eroon myöskin erilaisista tulkinnoista, mitä eri puolilla Suomea on ollut. Jos täällä jollakin edustajalla oli joitain konkreettisia haasteita, niin mielelläni niistä kuulen, jotta nyt viraston käynnistämisvaiheessa voidaan sitten niihin puuttua ja ohjata oikealle kurssille. En aivan saanut edustaja Hoskosen puheesta selvää siitä, missä ongelma oli, mutta jos sellaisia on, niin mielellään näitä myös korjaamme, koska haluamme varmistaa sen, että kun yrityksellä on halua investoida, niin luvan saa sujuvasti — totta kai niin, että myös kaikki ympäristö- ja muut ehdot täyttyvät. Sitten vielä nimenomaan nyt esimerkiksi rakentamisen puolella ja erityisesti asuntorakentamisessa on kysymys kysynnän haasteesta. Silloin ei juurikaan auta se, että me pumppaamme rahaa ikään kuin sinne tuotantopuolelle, vaan me tarvitaan kysyntää. Sen takia esimerkiksi tämä ministeri Puiston esittelemä lakiuudistus, jolla asuntolainoitusta helpotetaan, on erittäin tärkeä. Se sisältää myös asetuksenantomahdollisuuden, jolla taloyhtiölainojen saamista voidaan helpottaa. Itse ainakin ajattelen, että tätäkin työkalua voidaan hyvin käyttää. Tämäntyyppisiä uudistuksia voidaan tehdä myös lisää, mutta hallituksessa, toisin kuin oppositiossa, ei ole sellaista etuoikeutta kuten siinä, mitä katsoin tästä keskustan vaihtoehdosta, että lasketaan ikään kuin miljardiluokan vaikutuksia sellaisille asioille, joille me emme voi laskea tämmöisiä dynaamisia vaikutuksia. Meidän pitää aidosti rahoittaa ne asiat jostakin. Eli silloin kun me lasketaan veroja tai tehdään joku väliaikainenkin veronkevennys, niin sille pitää toisaalta laskea sitten jostain vastaavasti tuloja. [Petri Honkosen välihuuto] Myöskin jos tehdään suoria tukia, kuten täällä on esitetty, niin niille pitää laskea sitten jostain muualta leikkauksia. Tätä työtä me nimenomaisesti nyt teemme hallituksessa, ja yritämme löytää vielä lisää keinoja, joilla saamme myös asuntorakentamista vauhditettua lisää.
Kiitos, arvoisa puhemies! Muutama vastaus kysymyksiin rakennusalasta: Tässä hyviä merkkejä on silläkin puolella ilmassa, erityisesti infrarakentamisessa ja kaikessa muussa rakentamisessa, paitsi asuntorakentamisen osalta vielä nähdään hyvin hitaita kasvun lukuja. Onneksi jo kasvusuuntaan mennään sielläkin, hitaasti mutta toivottavasti varmasti. Se, että hallitus ei olisi tällä puolella tehnyt mitään, ei kuitenkaan millään tavalla pidä paikkaansa. Olemme pyrkineet suhdanneluontoisesti lisäämään merkittävästi korkotukilainavaltuuksia hallituskauden alkupuolella, ja nyt pyrimme tekemään muita toimia, esimerkiksi asuntolainoituksen, rahoituksen, saatavuuden parantamista, jotta ihmiset uskaltaisivat ostaa sen oman asunnon, koska tässä uusien asuntojen rakentamisen osalta kysymys on erityisen paljon siitä, että kauppaa ei ole, ja sen takia asuntolainoituksen helpottaminen on se toimi, jota hallitus on tehnyt. Tässä yksi keino on esimerkiksi se, että pidennetään laina-aikaa 30 vuodesta 35 vuoteen, jolloin kotitalouksien maksama kuukausittainen lainaerä on tietenkin pienempi. Toivon, että tämä on yksi sellainen muutos, joka nyt auttaa ihmisiä menemään asuntokaupoille, sillä asuntojen hinnathan, etenkin vanhojen asuntojen, ovat tällä hetkellä merkittävänkin alhaisia, mikä sinällään toki on pidemmällä aikavälillä myöskin tietynlainen ongelma. Haluan myös muutamalla sanalla kommentoida kuitenkin näitä teidän esityksiänne, kun täällä oli tämmöisiä investointiohjelmia: Muun muassa keskusta toteaa, että he haluaisivat paljonkin ikään kuin vivuttaa valtion rahalla kuntia sitten vaikkapa korjaamaan peruskouluja ja niin edelleen. Puhtaat, terveet koulutilat ovat todella tärkeitä lapsille ja nuorille, ja on kuntien perustehtävä hoitaa se asia kuntoon. Itse olen ymmärtänyt kuitenkin, että kuntatalous on aika tiukilla tällä hetkellä. On vaikea nähdä, että sillä, että me laitetaan sata miljoonaa euroa valtion rahaa, kunnilla olisi varaa laittaa siihen 400 miljoonaa, kuten te olitte laskeneet tässä teidän laskelmassanne. [Anne Kalmari: Eiväthän ne mene, jos kunnat eivät laita — kannattaa kokeilla!] Ajattelen, että kuntien on tehtävä tätä työtä joka tapauksessa ja hoidettava ne koulutilat kuntoon, ja tätä myös tuetaan valtion toimesta aivan normaalin perusrahoituksen, valtionosuusjärjestelmän, puitteissa. Sitten toinen kommentti tähän teidän kokonaisuuteen, joka oli noin 600 miljoonaa: laskin, että rahoituksen te olette varanneet vain noin vähän päälle 400 miljoonalle, tai ainakin siinä oli noin parinsadan miljoonan euron gäppi, eli kyllä siinäkin sitten vähän hätää tulisi sen osalta, miten tämä kokonaisuus rakennettaisiin. No, sitten SDP:n osalta siellä on ihan hyviä ehdotuksia, mutta valitettavasti laskeskelin, että senkään osalta ihan eivät rahat riitä siihen, mitä on ehdotettu. Kyllä sielläkin aikamoinen aukko jää rahoituksen osalta. [Antti Lindtman: Kerrotteko vähän tarkemmin?] Sen haluan kuitenkin sanoa, että teemme koko ajan pohdintaa ja valmistelemme myös uusia päätöksiä sen osalta, että voimme vielä antaa mahdollisuuksia tälle rakentamisalan vauhdille, joka nyt kuitenkin näyttää käynnistyneen. [Vasemmalta: Olisi kyllä syytä! — Puhemies koputtaa] Erityisesti asuntorakentamisen puolella vapaiden markkinoiden puolella pitää saada kauppa käyntiin ja ihmiset uskaltamaan ostaa sen oman asunnon, [Puhemies koputtaa] koska tätä valtion tukemaa tuotantoa me olemme kyllä paljon tukeneet.
Arvoisa puhemies! Teollisuuden puhtaan siirtymän vauhdittaminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen edellyttävät pitkäjänteistä ja johdonmukaista politiikkaa sekä konkreettista toimintaa kaikkialla maailmassa. Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta kattaa energiapolitiikkaa koskevat linjaukset sekä politiikkatoimet, joilla vähennetään yhteiskunnan kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistetaan nielujen aikaansaamia poistumia. Strategia muodostaa yhdessä valtioneuvoston viime keväänä hyväksymän teollisuuspoliittisen selonteon kanssa kokonaisvaltaisen toimintaohjelman, jolla edetään hiilineutraaliin ja myöhemmin hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan. Olemme todistaneet Suomessa viimeisen vuosikymmenen ajan merkittävää energiamurrosta. Tämä on Suomelle ennen kaikkea mahdollisuus. Puhdas energia luo pohjaa talouskasvulle, työllisyydelle ja Suomeen suuntautuville puhtaille investoinneille. Kyse on juuri siitä, mitä Suomi tällä hetkellä kipeästi tarvitsee. Tavoitteenamme on hallitusohjelman mukaisesti tehdä Suomesta puhtaan energian edelläkävijä Euroopassa, puhtaan energian suurvalta. Suomalainen ilmastopolitiikka ei perustu joko—tai-ajattelulle, vaan se tukee sekä ympäristöä että kilpailukykyä. Energia- ja ilmastostrategiassa linjattavin toimin parannetaan yritysten mahdollisuuksia tehdä pitkäjänteisesti investointeja edistyneeseen puhtaaseen teknologiaan. Ennakoitava ja vakaa toimintaympäristö mahdollistaa paitsi investoinnit myös suomalaisen teknologian kehittämistä ja vientiä globaaleille markkinoille. Näin kasvatetaan paitsi Suomen ja suomalaisten yritysten hiilijalanjälkeä myös viennin potentiaalia. Hallituksen pitkäjänteinen politiikka on tuottanut jo konkreettisia tuloksia. Elinkeinoelämän keskusliiton viime viikolla julkaisemien tietojen mukaan Suomessa valmistui viime vuonna yli kahdeksan miljardin euron arvoiset investoinnit puhtaaseen siirtymään. Myös uusia hankkeita laitettiin viime vuonna vireille eri puolilla maata lähes 280 kappaletta, noin 24 miljardin euron arvosta. Suunta on erinomainen, ja tätä työtä on edelleen jatkettava. Siitä hyötyvät lopulta kaikki: Suomi, suomalaiset ja yhteinen ympäristömme. Arvoisa puhemies! Puhtaan siirtymän investointien tärkeyttä on kasvattanut myös geopoliittisen tilanteen muuttuminen. Energiapolitiikassa ovat viimeisinä vuosina korostuneet energian toimitus- ja huoltovarmuus sekä energian käyttäjien ja talouskasvun kannalta olennaiset asiat, kuten energian kilpailukykyinen hinta. Energiamarkkinoiden tehokas toiminta on vahva lähtökohta näiden tavoitteiden saavuttamiselle. Strategian linjauksilla varmistetaan kohtuuhintaisen puhtaan energian toimitusvarma tarjonta niin teollisuuden, elinkeinoelämän kuin kotitalouksienkin tarpeisiin. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa sovittuun energia- ja ilmastostrategiaan on koottu energiapolitiikkaa koskevien linjausten lisäksi ilmastopolitiikkaa koskevat linjaukset kaikilla sektoreilla: päästökauppasektorilla, niin sanotulla taakanjakosektorilla ja maankäyttösektorilla. Energia- ja ilmastostrategia on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Taakanjakosektoria koskevat toimet on valmisteltu ympäristöministeriön johdolla osana ilmastolain mukaista keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa eli KAISUa, joka on annettu myös selontekona eduskunnalle. Tästä käydään myös erillinen keskustelu täällä. Maankäyttösektorin toimet, jotka on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriön johdolla, sisältyvät tähän energia- ja ilmastostrategiaan. Arvoisa puhemies! Energia- ja ilmastostrategiassa ovat mukana kaikkien EU:n energiaunionin viiden ulottuvuuden mukaiset tarkastelut: vähähiilisyys, mukaan lukien uusiutuva energia, energiatehokkuus, energiamarkkinat, energiaturvallisuus sekä tutkimus-, innovointi- ja kilpailukyky. Näihin kaikkiin osa-alueisiin liittyen on strategiaan kirjattu myös politiikkatoimia. Vetytalous on keskeinen väline teollisuuden energiamurroksessa ja puhtaan siirtymän mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Sitä tarvitaan kasvihuonekaasujen vähentämiseen erityisesti sellaisilla sektoreilla, joissa prosessien suora sähköistäminen ei ole mahdollista tai on hyvin kallista. Vetytalous mahdollistaa esimerkiksi tuulivoiman hyödyntämisen aikoina, jolloin halpaa, päästötöntä sähköntuotantoa on tarjolla runsaasti. Suomi tähtää kymmenen prosentin osuuteen EU:n puhtaan vedyn tuotannosta ja vähintään samaan osuuteen vedyn jatkokäytöstä. Vedyllä ja erityisesti siitä tehdyillä sähköpolttoaineilla voi olla merkittävä rooli myös lämmityksen ja liikenteen päästöjen vähentämisessä. Suomessa on merkittäviä biogeenisen hiilidioksidin lähteitä, jotka mahdollistavat hiilidioksidin talteenoton ja hyötykäytön yhdistettynä vetytalouteen. Hiilidioksidin talteenotto ja hyödyntäminen ovat keskiössä energia- ja ilmastostrategiassa sekä teknisenä nieluna päästöjen vähentämisessä että osana kestävän talouskasvun luontia. Osallistumme aktiivisesti teknisiä nieluja koskevan EU-sääntelyn kehittämiseen. Työ- ja elinkeinoministeriö on avannut haettavaksi täysin uutta piippujen tulppauksen tukea viralliselta nimeltään teollisuuden bioperäisen hiilidioksidin talteenoton tuki. Tukiohjelmaan on varattu 90 miljoonaa euroa. Hallitus edistää ydinenergialain kokonaisuudistuksella ydinvoimainvestointeja. Hallituksen esitys on määrä tuoda eduskuntaan tämän kevään aikana. Suomessa valmistellaan parhaillaan useita ydinvoimahankkeita. Esimerkiksi Helsingin SMR-hanke on jo pilotointivaiheessa. Hallitus selvittää myös ydinvoiman muita edistämiskeinoja rahoituksen mielessä. Selvitys julkaistaan myöhemmin tänä keväänä. Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu kasvu- ja työllisyyspaketti, joka vahvistaa investointien lisääntymisen edellytyksiä. Investointitukien avulla arvioimme voivan käynnistyä jopa miljardin edestä uusia investointeja puhtaaseen kasvuun. Uusille energiateknologian hankkeille tulee demonstraatiotuki, joka on ensi vuonna 50 miljoonaa euroa. Näillä ratkaisuilla rakennamme tulevaisuuden energia- ja vientipotentiaalia. Alueidenkäyttölain uudistuksella sujuvoitamme kaavoitusta kunnissa ja luomme tuuli- ja aurinkovoimainvestointien etenemiselle selkeät säännöt. Kun investoijat tietävät pelisäännöt, hankkeet käynnistyvät nopeammin ja Suomi pysyy houkuttelevana kohteena. Arvoisa puhemies! Päästökauppasektorilla, erityisesti energiantuotannossa, päästöt vähenevät jopa ennakoitua nopeammin. Myös taakanjakosektorilla päästövähennykset etenevät hyvin. Suomi alitti taakanjakosektorin vuosittaiset päästökiintiöt vuosina 21—23, mikä loi ylijäämää ja joustoa tuleville vuosille. Yhdessä lisätoimien ja aiemmissa ilmastosuunnitelmissa linjattujen toimien kanssa tämä tekee EU:n päästövähennysvelvoitteen täyttämisen mahdolliseksi. Vuoden 2030 päästöjenpuolitustavoite saavutetaan siis joustojen avulla. Kokonaispäästöjen kehitys ilman maankäyttösektoria on ilmastolaissa asetettujen vuosia 2030 ja 2040 koskevien tavoitteiden mukainen. Samaan aikaan meillä on mittava nieluvaje maankäyttösektorilla. Maankäyttösektorilla tilannekuva muuttui voimakkaasti keväällä 2022. Muutosta selittävät etenkin Venäjän puuntuonnin loppuminen vuonna 2022 — joka on lisännyt kotimaisia hakkuita, ja hakkuut ovat pysyneet korkealla tasolla noin 73 miljoonassa kuutiotonnissa vuodessa — puuston alentunut kasvu, erityisesti puuston kokonaisbiomassan kasvun pienentyminen, turvemaametsien kasvaneet maaperän hiilidioksidipäästöt sekä kivennäismaametsien maaperänielun ja karikesyötteen hiipuminen. Skenaariolaskelmien mukaan hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi 2035 tarvitaan lisätoimia päästöjen vähentämiseksi ja poistumien lisäämiseksi noin 34 miljoonaa tonnia. Haluan kuitenkin korostaa, että skenaarioiden taustalla oleva hakkuutaso-oletus perustuu Luonnonvarakeskus Luken arvioon kotimaisista hakkuista metsäteollisuuden täydellä käyntiasteella. Tämä oletus on merkittävästi korkeampi kuin viimeisten vuosien keskimääräiset hakkuut, noin 73 miljoonaa kuutiota. Haluan vielä lisätä: meillä on käynnissä hallituksessa lisäksi hanke, jonka avulla pyrimme parantamaan tietopohjaa, jolla saamme tarkempaa tietoa maankäyttösektorin nielujen kehittymisestä ja sinne tarvittavista kustannustehokkaista toimista. — Kiitos, arvoisa puhemies.