Mäkelä Jani
13 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Vaikka talouskasvun hedelmiä onkin vähän näkyvillä, niin opposition eväisiin asti ne eivät ole päätyneet. Kuuntelin tuossa herkällä korvalla, että edelleenkin sieltä tulee pelkkää ilkkumista, vahingoniloa ja saavutusten vähättelyä ja ratkaisuksi tarjotaan pelkkiä menolisäyksiä ja valitusta kaikesta. Huipentuma tässä oli demareiden neljä toimea polttoaineen hinnan alentamiseksi, joista yksikään ei alenna polttoaineen hintaa, [Välihuutoja] ja vihreiden valitus siitä, että on leikattu pyöräilystä. Polkupyöräily ei enää onnistu ilman veronmaksajien miljoonia tässä maassa — aivan käsittämätöntä. [Eduskunnasta: Tarvitsetteko apupyöriä?] Hallitukselle antaisin kaksi neuvoa: Ensinnäkin sen, että nyt olisi syytä viimein ottaa järki käteen ja pakittaa etupainoisista ilmastotoimista. Niihin ei tässä tilanteessa enää ole varaa. Meidän täytyy ymmärtää realiteetit tilanteestamme. Ja toisena, että datakeskusten ja muun energiaintensiivisen teollisuuden suhteen on oltava realisti. Kyllä ne investoinnit maahan tulevat ilman tukemistakin, ja päinvastoin meidän täytyisi pystyä ottamaan niistä rahat ulos oman kansantaloutemme hyödyksi.
Arvoisa puhemies! Kyllähän nämä tekemällä tehdyt välikysymykset ovat siinä mielessä hieman vaivaannuttavaa seurattavaa, että kun oppositiosta esitetään sellaisia toimia, jotka tosiasiallisesti on jo tehty, niin ei ole viitsitty tehdä edes sen vertaa kotiläksyjä, että tiedettäisiin, mitä on tehty ja mitä ei ole tehty. Tuntuu, että keskustalaiset itsekin nauravat puheilleen, että hallitus olisi viikossa reagoinut heidän välikysymykseensä, [Tytti Tuppurainen: Älkää viitsikö!] ja sitten kun faktat eivät ole oman mieleen, niin otetaan jopa kirjallisuus avuksi: Tuntematon sotilas kaivetaan esille sen selittämiseen. Pitäisiköhän selvittää asiat ennen kuin lähtee tänne saliin mitään esittämään. Jos itse olisin halunnut esittää välikysymyksen edelliselle keskustan maa- ja metsätalousministerille, [Anne Kalmarin välihuuto] olisin kysynyt, minkä takia keskusta ei ole saanut tehtyä mitään suurpetojen metsästykselle, ei valkoposkihanhien eikä merimetsojen metsästykselle. Tämä hallitus on saanut aikaan näille asioille: karhuja on kaadettu, susia on kaadettu, valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys alkaa. Miksi keskusta ei saanut tehtyä mitään tälle asialle? Sen välikysymyksen olisin todellakin halunnut esittää.
Arvoisa puhemies! Totuus on se, että tilanne siellä rajalla voi muuttua päivissä tai viimeistään viikossa, kun Venäjä päättää, että se haluaa sen tilanteen muuttuvan. Ei siinä enää ole aikaa mitään lakeja säätää Miten kauan lait Suomessa ovat voimassa? Viimeksi kun tarkistin, niin tässä salissa ne lait säädetään ja eduskunta päättää, miten lait ovat Suomessa voimassa — eli tämä on varsin yksiselitteinen vastaus eräille edustajille. Tässä ei ole kysymys syyntakeettomista ihmisistä vaan normaaleista elintason perässä tulijoista, joita Venäjä hankkii tarkoituksella Suomen rajalle tuodakseen heitä Suomeen, horjuttaakseen Suomen yhteiskuntaa. Tämä on sellainen ilmiö, jota meidän täytyy pystyä torjumaan. Lain jatkaminen tässä tilanteessa on täysin välttämätöntä. Tilanne ei ole parantunut. Päinvastoin, jos kävisi niin, kuten kaikki toivomme, että asiat Ukrainassa kävisivät rauhoittumaan, niin voi olla niinkin päin, että Venäjälle tulee enemmän edellytyksiä ja intressejä Suomen rajaturvallisuuden horjuttamiseen. Eli laki voimaan vain jatkossakin, kunnes tilanne muuttuu oleellisesti.
Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset olemme aina painottaneet, että Suomi menestyy ja kasvaa työnteolla ja yrittämisellä. Kasvua ei synny esimerkiksi sosialistien ehdottamalla puolustusveroksi naamioidulla himoverotuksella, jolla pyritään varastamaan duunareiden työn hedelmät. Kun taloutta pannaan kuntoon, ei tarvita uusia veroja, vaan on tehtävä ensisijaisesti sopeutuksia, ja ne on kohdistettava valtion toissijaiseen toimintaan. Näin tämä hallitus on tehnytkin. Säästöjä tehdään muun muassa hallintoon, kehitysapuun, järjestöihin ja suorastaan surkeita tuloksia tuottaneisiin kotouttamispalveluihin. Riihipäätöksissä on mielestäni erityisen ilahduttavaa veronkevennysten kohdistuminen pieni- ja keskituloisiin. Työnteko kannattaa jatkossa paremmin. Tällä vaalikaudella kokonaisveroaste laskee. Suunta on oikea, sillä korkea veroaste on ollut Suomen menestymisen este aiemmin. Arvoisa pääministeri, kysynkin: miten arvioisitte tälle hallituksen toimien vauhdittamalle talouskasvulle käyvän, jos vasemmistopuolueet pääsisivät uudestaan valtaan duunarin tilipussin tyhjentävän veropolitiikkansa kanssa? [Välihuutoja — Suna Kymäläinen: Säästä, Jani, tuo Lappeenrantaan puolen vuoden päästä!]
Arvoisa puhemies! Aiemmin esitin julkisuudessa arvion, että tämä tämän päivän keskustelu saattaisi olla oppositiolta kesäteatteria. Nyt tämän keskustelun perusteella hieman tuntuu, että olin siinä oikeassa. Yritin nimittäin oikein tarkalla korvalla kuunnella, tulisiko täällä jotain uutta ja konkreettista, mutta ei sellaista esitetty täällä. [Vasemmalta: Entäs teidän ryhmäpuheenvuorossa!] Tuntuu, että eväät olisi syöty jo ennen retkelle lähtemistä. Sosiaalidemokraatit syyttämässä muita vaalirahoituksen epäselvyydestä on hieman myötähäpeää herättävä kuvio, ja keskusta, joka on jo tuomioistuimenkin näkemyksen mukaan suomalaisen korruptio-osaamisen ytimessä, epäilemässä muita korruptiosta: no, kyllähän tekijä toisen tuntee. Tämä keskustelu jatkui pienempien oppositiopuolueiden suuntaan, joita tuntui lähinnä harmittavan se, että ne eivät itse ole päässeet suhmuroimaan näitä rahoja, joita isommat, perinteiset hyvä veli -puolueet ovat päässeet suhmuroimaan. Joten eiköhän todettaisi yhdessä, että tämä keskustelu oli tässä, äänestetään ja lähdetään viettämään kesää.
Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset olemme aina suhtautuneet torjuvasti kaikenlaiseen suhmurointiin, hyvä veli ‑verkostoihin [Välihuutoja] ja päätöksenteon epäselvyyksiin Suomessa. Tämä asenne on syvällä perussuomalaisten perimässä. Kansalaisten luottamus julkiseen valtaan ja päätöksenteon avoimuuteen on demokratian perusta, eikä se saa murentua. Jos päätöksenteossa havaitaan mahdollisia epäselvyyksiä, on ne mielestämme selvitettävä perin pohjin. On tärkeää, että päätöksenteon perusteet ovat selkeitä ja niihin liittyviin kysymyksiin vastataan. Demokratiassa voidaan olla eri mieltä asioista ja tehdyistä poliittisista päätöksistä. Kansalaisilla on kuitenkin aina oikeus tietää, miten päätökset on tehty ja miltä pohjalta erilaisiin ratkaisuihin on päädytty. Tässä suhteessa avoimuus on välttämätön lähtökohta. Tämä pätee myös keskustelun keskiössä olevaan Garden Helsinki ‑hankkeeseen. Arvoisa puhemies! Samalla on kuitenkin syytä tarkastella tämän kesän keskustelun mittasuhteita ja johdonmukaisuutta ja suhteuttaa se edellisten hallituskausien vastaaviin tilanteisiin. Tänään eduskunta on kutsuttu koolle kesken kesän istuntotauon käsittelemään valtioneuvoston tiedonantoa koskien puoliväliriihessä tehtyä päätöstä ehdollisesta tuesta Garden Helsinki ‑hankkeelle. Kyse oli siis ehdollisesta 35 miljoonan euron rahoituspäätöksestä, jolla ei enää ole hallituksen poliittista tukea. Tässä rahoituspäätöksessä ei ollut missään nimessä kyse vähäpätöisestä summasta, puhumme kuitenkin kymmenistä miljoonista euroista. On muistettava, että jokainen veroeuro muodostuu suomalaisten työn kautta, ja perussuomalaisten mielestä jokainen veroeuro on käytettävä vastuullisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisten hyväksi. Siksi jokainen veroeuro ansaitsee myös huolellisen harkinnan ja läpinäkyvän päätöksentekoprosessin. On kuitenkin syytä kysyä, miksi samaa taloudellista vastuullisuutta ja päätöksenteon avoimuutta ei nähty viime hallituskaudella eli silloin, kun vihervasemmistohallitus päätti keskustan tuella moninkertaisesti suuremmista taloudellisista sitoumuksista — ja vielä ulkomaille. Silloin puhuttiin nimittäin miljardeista eli tuhansista miljoonista euroista. Kesällä 21 silloinen SDP:n johtama hallitus hyväksyi Suomen osallistumisen Euroopan unionin niin sanottuun elpymisvälineeseen. Tässä elpymispaketissa oli kyse historiallisesta EU:n yhteisvelasta ja miljardiluokan taloudellisista vastuista. Silloisen eduskunnan päätöksellä Suomi sitoutui joidenkin arvioiden mukaan noin seitsemän miljardin eli 7 000 miljoonan euron maksuosuuteen samalla, kun Suomeen kohdistuva tuki jäi selvästi pienemmäksi. Perussuomalaiset eivät koskaan antaneet tukea Suomen osallistumiselle elpymisvälineeseen, vaikka osa oppositiostakin sitä tuki. Elpymisvälineeseen sekä rahankäytön avoimuuteen ja valvontaan liittyi tuolloin paljon avoimia kysymyksiä, joihin emme saaneet vastauksia. Eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä tästä keskustelemaan. Myöhemmin kävi ilmi, että elpymisvälineen rahoja on tuhlattu muun muassa italialaisten ikkunaremontteihin. [Perussuomalaisten ryhmästä: Aijaijai!] Lisäksi viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin edestä petosepäilyjä. Kansalaisilla ei siis ole tietoa, kenen taskuihin nämä rahamme ovat todellisuudessa päätyneet. EU:n syyttäjänvirasto ilmoitti tämän vuoden alussa, että sillä on aktiivisena yli 500 elpymisrahastoon liittyvää tutkintaa. Meidän perussuomalaisten varoituksia olisi kannattanut kuunnella. Vähintäänkin yhtä vastuutonta oli vihervasemmistohallituksen toiminta vuonna 22 Uniperin tapauksen yhteydessä. Ratkaistavana oli valtion enemmistöomisteisen Fortumin tytäryhtiön tulevaisuus ja lopulta lähes kuuden miljardin eli 6 000 miljoonan euron tappiot, jotka heijastuivat suoraan myös Suomen talouteen. Kyse oli suomalaisten kansallisomaisuudesta ja erittäin merkittävistä taloudellisista menetyksistä. Perussuomalaiset vaativat tuolloin, että ministereiden Marinin, Saarikon, Lintilän ja Tuppuraisen on tultava esiin ja annettava asiasta selvitys asiasta eduskunnalle kesken istuntotauon. Vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesken kesäistuntotauon, eikä silloinen hallitus katsonut tarpeelliseksi käydä vastaavaa avointa keskustelua kuin mikä täällä salissa tänään käydään paljon pienemmistä rahoista. [Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Juuri näistä edellä mainituista tapauksista johtuen on nähdäksemme aiheellista peräänkuuluttaa suhteellisuutta viimeaikaiseen keskusteluun. Me perussuomalaiset emme missään tapauksessa vastusta asioiden selvittämistä, vaan me kannatamme asioiden selvittämistä. Mielestämme kaikki mahdolliset epäselvyydet poliittisen päätöksen ympärillä on selvitettävä riippumatta siitä, mitkä puolueet kulloinkin hallituksessa istuvat. Me haluamme, että suomalaisten veronmaksajien rahat käytetään avoimesti ja vastuullisesti, ja tämän eteen olemme valmiita hallituksessa työskentelemään. Toivomme, että tämä sama vastuullisuuden ja avoimuuden linja toimisi ohjeena myös kaikille muille puolueille ja hallituksille kaikkina aikoina.
Arvoisa puhemies! Eduskunta on päättänyt kevätkaudella lukuisista perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamista uudistuksista. Maahanmuuton puolella on tehostettu palautuksia, otettu käyttöön kansalaisuuskoe ja kiristetty työperäisen hyväksikäytön rangaistuksia. Kotouttamisen velvoittavuutta on lisätty ja maahanmuuttajien sosiaaliturvan eriyttävä esitys saatu eduskuntaan. Uudistuksiin kuuluu myös nuorisorangaistuksen käytön tehostaminen ja lastensuojelulain uudistus. Maanviljelijöiden asema paranee uuden elintarvikemarkkinalain myötä, ja valkoposkihanhien aiheuttamiin tuhoihin puututaan viimeinkin. Lisäksi Bernerin taksiuudistusta on korjattu uudella taksilailla. Eikä tässä ole vielä läheskään kaikki. Kasvua ollaan todellakin saamassa käyntiin. Kysynkin pääministeriltä: millaisia uusia hyviä lainsäädäntömuutoksia hallitus vielä tuo eduskuntaan syyskaudella?
Arvoisa puhemies! Kun tuossa alkuun ihmeteltiin, miksi niin sanotut oppositiojohtajat ovat hiljaa eivätkä pidä ryhmänsä puheita, niin kyllä, kun näitä puheita kuunteli, kävi selväksi, miksi näin on. Jos suunsa tuolla tavoin avaisi, niin siinähän voisi lähteä vaikka gallup-kannatus. Ei ole paljon puheissa jälkiä siitä, miten ensi kauden miljardisopeutukset tullaan tekemään. Sellainen asia, mistä ei ole vielä puhuttu ja mikä selittää osaltaan menojen nousua tulevalla hallituskaudella, on tämä elvytyspaketti, jolla Espanjan talousihmettä, jota SDP:n Lindtman on suuresti hehkuttanut, on rahoitettu. Tämänhän tarjosivat kaikki punavihreän opposition puolueet ja osa nykyisistä hallituspuolueista viime hallituskaudella, ja sitä käydään maksamaan vuonna 28 takaisin jopa 500 miljoonaa vuodessa, plus korot päälle. Eli tämä lisää meidän kurjuuttamme, ja Espanjahan siinä paisuu. Suomalaistaustaisten pienituloisten määrä on vähentynyt 2010-luvun jälkeen lähes sadallatuhannella. Ulkomaalaistaustaisten pienituloisten määrä on kasvanut yli sadallatuhannella. Siinä on edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikan saldo, josta te ette halua keskustella.
Arvoisa puhemies! Punavihreä oppositio, jonka seuraan keskusta ties monennettako kertaa on tyhjät paperit heiluen lyöttäytynyt, yrittää jälleen kerran kaataa hallitusta erikoisin syytöksin. Hallitushan on tehnyt kuitenkin kolmen vuoden aikana mittavan sopeutusurakan. Olemme tehneet suoria sopeutustoimia noin 6,5 miljardin euron edestä. Tähän lisätään hyvinvointialueiden omat toimet ja sellaiset Suomen pitkään tarvitsemat rakenteelliset uudistukset, jotka asiantuntijoiden mukaan vahvistavat julkista taloutta vähintään kahdella miljardilla eurolla pidemmällä aikavälillä. Julkisen talouden tila ilman näitä toimia olisi suorastaan katastrofaalinen. Hallituksen politiikka on saanut kiitosta muun muassa IMF:ltä. Lisäksi myös oppositio on todellisuudessa kiitollinen näistä hallituksen tekemistä toimista, vaikkei sitä voikaan myöntää. Tästä kertoo muun muassa se, että SDP on kolmessa vaihtoehtobudjetissaan asteittain hyväksynyt suurimman osan näistä sopeutustoimista, vaikka olette niitä suuren ääneen tässä salissa vastustaneet ja niitä vastaan äänestäneet. Esimerkiksi järjestöjen leikkauksista SDP on hyväksynyt lähes kaiken. Tämä olisi rehellistä kertoa myös kannattajille, jotka saattavat kuvitella politiikastanne hieman toisenlaista. Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä nostetaan esiin työttömyysluvut, jotka toki ovat valitettavan korkealla. Kuitenkaan oppositio ei kerro sitä, mistä tämä johtuu — että työttömyyden tällä kaudella tapahtuneesta kasvusta lähes puolet aiheutuu maahanmuutosta. Ja miksipä oppositio oman politiikkansa seurauksista vastuuta ottaisikaan. Teidän järjetön maahanmuuttopolitiikkanne on luonut maahan kokonaan uuden köyhälistön, joka koostuu ulkomaalaisista opiskelijoista ja heidän perheistään. Hallitus on onneksi toimillaan tehnyt tiukennuksia oleskeluoikeuksiin, [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] ja syksyllä tulee vielä mittava lakipaketti, jolla estetään tällaisen tuontiperäisen köyhyyden lisääntymistä maassamme. Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tekijät vaativat hallitusta muuttamaan talouspoliittista linjaansa, mutta muuttamaan millaiseksi? [Antti Kurvinen: Eikö syytä olisi?] Mikä on se teidän oikea vaihtoehtonne? Kuten todettua, te olette omissa vaihtoehtobudjeteissanne hyväksyneet valtaosan hallituksen toimista. Esitätte totta kai jatkuvasti uusia menolisäyksiä vailla rahoitusta niille. Vasemmistoliitto väittää esittäneensä vaihtoehdon, mutta se on vain pelkkää harhaan johtamista. Se lisäisi työttömyyttä kymmenillätuhansilla. Sosialistien opeilla saadaan vain leipäjonoja ja kurjuutta. Entä SDP ja Espanjan malli? Veronkiristyksilläkö luulette Suomen nousevan? Esititte viimeisimmässä vaihtoehdossanne valtavan veromoukarin yrityksille ja maaseudun asukkaille. Tämä ei ole perussuomalaisten linja. Meidän mielestämme Suomen kokonaisveroaste päinvastoin on aivan liian korkea. Siksi olemmekin keventäneet niin työn, yrittämisen, liikkumisen kuin ruuankin verotusta, koska ilman yrittäjyyttä, työntekoa ja alkutuotantoa hyvinvointiyhteiskunta romahtaa. Arvoisa puhemies! Kehyskauden lopulla vuonna 2030 jopa kaksi kolmasosaa mittavasta alijäämästä selittyy kuuteen miljardiin nousevilla korkokuluilla sekä välttämättömällä puolustusmenojen kasvulla. Tämä yhdessä ulkoisten kriisien kanssa selittää suurelta osin julkisen talouden tavoitteiden karkaamista. Kuitenkin jo vuonna 2023 sanottiin aivan selvästi, että talouden tasapainottaminen on useamman hallituskauden työ, vähintään kahden vaalikauden urakka. Tämä hallitus — toisin kuin edeltäjänsä, joka perui kaikki etäisestikin leikkausta muistuttavat toimensa — on tehnyt valtavan määrän tarpeellista sopeutusta, joka tekee seuraavan hallituksen työstä merkittävästi helpompaa. [Arto Satonen: Totta!] Arvoisa puhemies! Seuraava hallitus joutuu nykyisten arvioiden mukaan tekemään noin kymmenen miljardin lisäsopeutuksen. Tämä ei riipu meidän omista velkajarruistamme, vaan tämä on käytännössä EU:n talouskurin säännösten vaatimus, jota itse olemme olleet vaatimassa aikanaan. Suomen talous on hoidettu niin huonosti, että nyt joudumme niihin sopeutumaan. Perussuomalaisten linja on tässä selvä ja kiistämätön. Me haluamme edelleen jatkaa tällä kaudella aloitettua työtä valtion toissijaisten menojen karsimiseksi. Se tarkoittaa lisää leikkauksia kehitysapuun, lisää valtionhallinnon tehostamista ja byrokratian purkamista, lisää leikkauksia Yleisradion massiiviseen budjettiin, politisoituneiden järjestöjen avustuksien leikkaamista sekä verojärjestelmän rönsyjen karsimista. Meidän perussuomalaisten on hyvin vaikea ymmärtää, miksi tällaiset kansalaistenkin mielestä vähiten huonot tai jopa suorastaan toivotut ja objektiivisesti arvioiden yhteiskunnan kannalta täysin toissijaiset leikkauskohteet ovat käytännössä kaikkien muiden puolueiden erityissuojelussa. Ehkä me kuulemme tässä keskustelussa vastauksia näihin kysymyksiin sekä siihen, mikä se todellinen vaihtoehto oppositiolta nyt olisi näiden menosäästöjen tekemiseksi. [Aki Lindénin välihuuto]
Arvoisa puhemies! Niille, joiden mielestä tämän asian pitäisi olla laissa, sanoisin, että Suomi on sellainen maa, jossa lakeja noudatetaan myöskin poikkeusoloissa ja jopa sotatilanteen aikana. Eli jos lakiin olisi kirjattu, että Suomessa ei näitä aseita voi olla, niin silloin Suomessa ei niitä aseita voi olla, sitä ei harjoitella eikä sitä valmistella. Eli tämä esitys, minkä hallitus on tehnyt, on täysin välttämätön lakimuutos, ja ihmettelen enemmänkin, miksi tämä on tullut vasta näin myöhään. Suomesta ei ydinasevaltiota realistisesti ottaen voi tulla, mutta meidän täytyy kuitenkin parhaamme mukaan pyrkiä varustautumaan tähän tilanteeseen, kun meillä naapurissamme on aggressiivinen ydinasevaltio. Meidän täytyy saada mahdollisimman suuri turva sitä vastaan. Mitä tulee strategiseen viestintään ja opposition huomioimiseen asiassa, niin muistan, että tästä oli puolueiden ja ryhmien puheenjohtajien kokous, jonka jälkeen kahden tunnin kuluttua siitä kokouksesta Ylellä oli täydet tiedot julkisuudessa näistä esityksistä. Se sitten siitä luottamuksesta ja yhteistyöstä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen riihipäätöksissä painottuvat työ, yrittäminen ja turvallisuus. Korjaamme YEL-katastrofin, teemme kunnianpalautuksen turpeelle ja vauhditamme korjausrakentamista. Toteutamme ammattidieselin ja kevennämme ajoneuvoveroa entisestään painottuen sellaiseen autokantaan, jota pieni- ja keskituloiset käyttävät. Säästöjä taas kohdistetaan lisää muun muassa kehitysapuun ja järjestöille. Norminpurkukin etenee aina kompostintarkastusten lopettamista myöten. Hallitus tekee suuria panostuksia erityisesti itärajan maakuntiin. Näistä kannattaa mainita Karjalan radan lisäykset ja useita tiehankkeita Pohjois-Karjalassa, [Suna Kymäläisen välihuuto] kuten valtatie 9 Liperissä ja valtatie 23 Heinävedellä. [Sanna Antikainen: Tämäkin jäi keskustalta tekemättä!] Hallitus ryhtyy myös valmistelemaan itäisen Suomen erityistalousaluetta. Nämä päätökset vahvistavat vientiteollisuuden, erityisesti metsäteollisuuden, mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja ja investoida. [Krista Kiuru: Ei siihen mennytkään kuin kolme vuotta!] Kysyn työministeri Marttiselta: miten näkemyksenne mukaan tämä hallituksen itärajan maakuntiin kohdistama kokonaisuus vaikuttaa teollisuuden mahdollisuuteen tarjota työpaikkoja ja investoida alueille?
Arvoisa puhemies! Yritin tuossa kuunnella herkällä korvalla opposition puheenvuoroja, tuleeko nyt se päivä, kun me kuulemme tässä salissa konkreettisia, toteuttamiskelpoisia ehdotuksia kasvun käynnistämiseen. Sellaisia ehdotuksia emme kuulleet. Jos olikin joitain kasvutoimia, ne olivat hyvin spekulatiivisia vaikutuksiltaan. Niiden hintalapusta ei ollut mitään puhetta, eikä varsinkaan ollut katetta sille hintalapulle. Mutta ainakin se selvisi, millainen leikkaus tai säästö kelpaa sosiaalidemokraateille: se on sellainen säästö, jonka edellinen hallitus tekee juuri ennen kuin he itse luulevat pääsevänsä valtaan. Huomauttaisin kuitenkin, että vaalit ja gallupit ovat kaksi eri asiaa. Sen lisäisin tähän keskusteluun, että me emme voi sille mitään, että Venäjän hyökkäyssota on aiheuttanut talousvajetta. Se on olosuhde, kuten myös se, että meidän täytyy panostaa suuria summia lisää puolustukseen. Mutta se, mille voimme, on se, että emme enää jatkossa vahingoittaisi asemaamme lisää tekemällä ennenaikaisia ja kilpailijamaitamme tiukempia ilmastotoimia. Se on asia, johon voimme vaikuttaa. Ne ovat tässä tilanteessa täysin turhia toimia, ja meidän täytyy niitä välttää. Tuuli kääntyy tässä asiassa Euroopassa. Me emme voi jäädä viimeiseksi ilmastomohikaaniksi tässä maanosassa. [Veronika Honkasalo: EK ei ole samaa mieltä! — Juho Eerola: Muiden maiden yritykset on!]
Arvoisa puhemies! Tämän vaalikauden viimeisten valtiopäivien keskiössä ovat totuttuun tapaan turvallisuuden ja talouden asiat. Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan on kestänyt jo neljä vuotta. Suomi on tehnyt sotatoimista omat johtopäätöksensä puolustusliitto Natoon liittymisestä aina ulottuen venäläisten tonttikauppoihin puuttumiseen. Puolustuskykymme vahvistaminen ei tule ilmaiseksi, mutta sille ei ole vaihtoehtoa. Maamme taloudellinen liikkumavara on kaventunut jo pari vuosikymmentä. Ei ole ollut kasvua, ja selvää on, että tähän johtaneella rakenteella ei voida jatkaa. Hallituksen tehtävä talouden perustan tervehdyttämiseksi on välttämätön. Tulos alkaa näkyä. Viime vuoden aikana perustettiin Suomessa tilastojen mukaan jopa kymmeniätuhansia uusia yrityksiä. Kasvua vuoden takaiseen on kymmenisen prosenttia. Julkisen talouden sopeutustoimia tulee jatkaa. Tämän ovatkin noin periaatteessa kaikki tässä salissa ymmärtäneet sitoutumalla velkajarruun — lähes kaikki. Me perussuomalaiset korostamme taloudellisen itsemääräämisoikeuden arvoa. Säästöpäätökset tulee tehdä suomalaisten itsensä toimesta, ei komission tai kenenkään muun ulkopuolisen toimesta. Suurin osa valtion rahoista, yhteisistä varoistamme, kohdistuu sosiaali‑ ja terveyspalveluihin. Tämä totuus pääsee monesti unohtumaan kriisipuheen keskellä. Rahaa osoitetaan tälläkin kaudella hyvinvointialueille lisää nelisen miljardia. Riittävät palvelut on kyettävä turvaamaan rajoitetun kasvun resursseilla. Hyvinvointialueiden palveluiden saatavuudessa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Perusterveydenhuollon hoitotakuu toteutui vuonna 25 lähes täydellisesti. Ongelma on ollut hoidon jatkuvuuden puute, ja tähän vastataan muun muassa kehittämällä omalääkärimallia ja ammattihenkilölakia ja sujuvoittamalla tiedonkulkua eri toimijoiden välillä. Arvoisa puhemies! Ulkoisen turvallisuuden lisäksi perussuomalaiset pitävät erittäin tärkeänä tukea valtion sisäistä turvallisuutta. Hallituksen määrätietoisesta otteesta tässä on syytä jakaa kiitosta. Törkeät henkeen kohdistuvat ja toistuvat teot kertovat siitä, että henkilö ei halua sopeutua elämään muiden seassa. Perussuomalaiset katsovatkin, ettei lainkuuliaisia kansalaisia tule altistaa sellaiselle vaaralle, jonka nämä paatuneemmat rikolliset heille aiheuttavat. Tähän puututaankin esityksellä varmuusvankeudesta. Pidämme tärkeänä asiana kansalaisuuslain muuttamista. Kansalaisuuskokeen tarpeellisuus on ilmeinen. Suomi on avoin yhteiskunta, mutta meillä tulee voida itsellämme olla päätäntävalta siitä, kenestä voi tulla Suomen kansalainen. Maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen vahvistaa sekä julkista taloutta että kansalaisten kokemaa turvallisuutta. Työperäisen hyväksikäytön ongelmat ovat olleet esillä. Tämän pois kitkeminen on tärkeää. Haluamme yrityksille tasapuoliset kilpailuolosuhteet. Moneen yksittäiseen mutta tärkeään asiaan tulee parannuksia. Vaikkapa asuntojen lyhytvuokrausta säädellään jatkossa paremmin ilmiön aiheuttamien ongelmien välttämiseksi. Arjen turvallisuutta parannetaan taksiuudistuksella: taksinkuljettajien liikennelupien ehtoja käydään tarkemmin läpi ja heidän koulutustaan laajennetaan. Arvoisa puhemies! Elintarvikemarkkinalain uudistus on tarpeen. Suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa ja ruuantuottajia. Ruoka-alan tulot eivät jakaudu kuitenkaan kotimaisuutta tukevalla tavalla. On syytä muistaa, että ruuantuotannon täytyy jatkossakin kannattaa, jotta alalle pyrkii uusia yrittäjiä ja kotimaista ruokaa on saatavilla jatkossakin. Tämä on aivan ehdoton huoltovarmuustekijä. Peruskoulun osalta on nyt aloitettu vanhojen virheiden korjaaminen. Opetuksessa on menty väärään suuntaan, ja nyt meidän täytyy mennä oikeaan suuntaan. Rahallisen tuen lisäksi pidämme välttämättömänä, että luokissa on työrauha ja oppiminen tapahtuu opettajan johdolla. Auktoriteetti on saatava takaisin. Tästä hyvä esimerkki on kännykkäkielto. Sen ajatusta epäiltiin alkuun toimimattomaksi. Me sitä pitkään esitimme, monet sitä kritisoivat, ja nyt loppujen lopuksi kaikki haluavatkin ottaa siitä kunniat, kun se on jo ensimmäisten merkkien perusteella erittäin hyvä uudistus. Yleensäkin niin työelämässä kuin koulussakin on voitava luottaa siihen, että arviot osaamisesta ovat todellisia, eivät näitä armovitosia. Ei peruskoulua voi suorittaa keskeisiltä osiltaan vajavaisilla tiedoilla ja taidoilla. Sieltä täytyy tulla valmiita opiskelijoita jatko-opintoihin, jatko-opintojen täytyy tuottaa ammattitaito. Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi energiapolitiikasta. Tässä kuten muussakin täytyy mennä Suomen etu edellä. Me emme halua muuttua Euroopan tuulivoimareservaatiksi. Siksi sääntely ja verotus tuulivoiman rakentamisen, vetytalouden ja datakeskusten suhteen on välttämätöntä. Me emme voi antaa ulkomaalaisten firmojen tätä maata rahastaa ilman, että saamme siitä reilun siivun itsellemme. Tarvitaan luotettavaa energiantuotantoa säästä riippuvaisen energian tueksi. Siksi esimerkiksi pienydinreaktoreiden mahdollistaminen edellyttää muutoksia lakeihin. Turpeen tuotannon ja käytön turvaamisen toimet on toteutettava hallitusohjelman mukaisesti. Me perussuomalaiset kannatamme kotimaisen energian riittävyyttä tukevia toimia, joilla varmistetaan paremmin energian hinnan ennustettavuus. Suomalaisen perusteollisuuden, erityisesti metsäteollisuuden, raaka-aineiden saanti ja kilpailukyky on turvattava. Aivan ensimmäiseksi perusasiat kuntoon.