Ojala-Niemelä Johanna

Arvoisa herra puhemies! Olemme kokoontuneet näin heinäkuussa vakavan asian ääreen. Kiitän puhemiestä, että hän kutsui eduskunnan koolle keskustelemaan Garden Helsingin valtiontuesta, ja pääministeriä kiitän tästä tiedonannosta. SDP on ollut muun opposition kanssa eturintamassa vaatimassa selvitystä hallitukselta 35 miljoonan euron valtiontuesta ja pääministeri Orpon roolista tuen myöntämisessä. Kokoomus omassa ryhmäpuheenvuorossaan yritti silmänkääntötemppua. Helsinki varmasti koko maan veturina tarvitsee hallinsa, ja sen tarpeellisuutta ei kiistetä. Emme kuitenkaan tulleet tänään tänne keskustelemaan hallihankkeen tarpeellisuudesta vaan salailusta valtiontuen ympärillä. Erikoista on ollut se, että tämän hankkeen ympärillä on vallinnut radiohiljaisuus. Vaikka tavallisesti poliitikot yrittävät kerätä irtopisteitä edistämistään hankkeista, ei tälle hankkeelle ei tahtonut löytyä äitiä tai isää, vaan vaikenemisen muuri nousi kuin seinä vastaan eikä kukaan halunnut tunnustaa omistajuutta asiaan. Kun veronmaksajien rahoja käytetään ylipäänsä yhtään mihinkään, tulee päätöksenteon olla läpinäkyvää ja avointa ja hakuprosessien kunnossa ja kaikkien tiedossa tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi. Asiat ovat politiikassa usein sitä, miltä ne näyttävät. Samaan aikaan kun liikuntapaikoilta on valtakunnassa leikattu, yhdelle hankkeelle löytyi rahaa kymmeniä miljoonia euroja ohituskaistalta, kun vähän runtataan ja junaillaan. Asiat yleensä etenevät virkavalmistelun kautta poliittiseen päätöksentekoon, mutta tässä tehtiin päinvastoin. Pääministeri Orpon sanoin tehtiin poliittinen linjaus ja asia lähti sitten virkavalmisteluun. Kun tätä hanketta ja sen taustalla hääriviä henkilöitä tarkastelee, ei voi välttyä ajatukselta, että annetulle vaalirahalle saa kokoomuksessa vastinetta. Hankkeen taustalla olevat henkilöt ovat avokätisesti rahoittaneet sekä pääministeriä itseään että kokoomusta puolueena. Myöskin yhteisesti sovitut pelisäännöt, että lobbausrekisteriin merkitään vaikuttaminen, ovat vaipuneet unholaan, ja avoimuusrekisteriin ei ole merkitty tarvittavia tietoja. On paikallaan, että Valtiontalouden tarkastusvirasto on oma-aloitteisesti tarttunut asiaan ja selvittää tätä kysymystä. Arvoisa puhemies! On hyvä, että tässä yhteydessä syynätään myös omistus- ja rahoitusjärjestelyjä koskien Automotivea. Siihen laitettiin 120 miljoonaa euroa, joista 35 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Hallitus perusteli tätä teollisuuden turvaamisella Suomessa, autoteollisuuden ahdingon helpottamisella sekä huoltovarmuuskysymyksillä ja puolustusteollisuuden tarpeilla. Sattumaa tai ei, sama vaalirahoittaja häärii tämänkin hankkeen takana 20 prosentin osuudella, joten yhdyn Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Voutilaisen näkemykseen siitä, että tässä pääministeri olisi mahdollisesti ollut jäävi. Siteeraan suoraan Voutilaista: ”Hallintolain perusteella, jos yksittäisen asian käsittelyssä asianosaisena tai välittömänä hyödynsaajana on vaalirahoittaja, niin silloin tulee tulla heräte siitä, että ministerin pitää tehdä esteellisyysarviointi.” Tätä koskevat hallintolain 27 ja 28 §:t, niin sanottu yleisjääviys, sekä ministereiden osalta valtioneuvostosta annetun lain 17 a §. Summa summarum: vaalirahoitus ei itsessään tee jääviä, mutta pitäisi tehdä arviointi ja sen nojalla arvioida, kumpaan vaaka kallistuu. Kysynkin, pääministeri Orpo: oletteko te omalta kohdaltanne tehnyt tämän arvioinnin? Jos esteellisyys myöhemmin todetaan, niin seuraava kysymys: voidaanko pääministerin todeta toimineen huolimattomasti vai onko kyseessä tahallisuus tai törkeä huolimattomuus? Juristina pääministerin asemassa olisin jäävännyt varovaisuusperiaatteen nojalla itseni. On hyvä, että myös oikeuskansleri on tarttunut toimeen ja ryhtynyt selvittämään asiaa. Harmillista vain, että aikataulullisista syistä meillä ei luottamusäänestyksessä ole vielä käytettävissä kumpaakaan, ei VTT:n tai OKAn selvitystä. Se, että hallitus eilen päätyi perumaan hallihankkeen rahoituksen, ei muuta sitä seikkaa, että nämä asiat on selvitettävä juurta jaksaen.

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko liiallisen alijäämän korjaamisesta nostaa esiin vakavan mutta välttämättömän kysymyksen julkisen talouden kestävyydestä. Suomen velkaantuminen on jatkunut parikymmentä vuotta, eikä nykyistä kehitystä voida jättää tulevien sukupolvien kannettavaksi. Orpon—Purran hallitus on täysin epäonnistunut talouspolitiikassa. Hallitus lupasi taittaa velkaantumisen noustessaan valtaan, mutta kehyskauden lopussa valtio ottaa velkaa jopa 17 miljardia euroa lisää. Nyt velkaa otetaan jopa enemmän kuin Marinin kaudella, vaikka silloin syynä oli korona, Ukrainan sota, energiakriisi ja korkea inflaatio. Nyt ei ole näitä ulkoisia tekijöitä, ja siitä huolimatta velkaantuminen kasvaa. Julkisen talouden tasapainottaminen on tärkeää ennen kaikkea siksi, että pystymme turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan palvelut myös tulevaisuudessa. Kestävä talous luo perustan laadukkaalle koulutukselle, sosiaali- ja terveyspalveluille sekä turvallisuudelle. Talouden vahvistaminen ei ole itseisarvo vaan väline näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että se tapahtuu oikeudenmukaisesti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää niihin ihmisiin ja alueisiin, joihin taloudelliset muutokset kohdistuvat voimakkaimmin. Tällä kaudella leikkaukset ovat liikaa kohdistuneet samoille ihmisille, ja tämä kumulaatio on ollut valtaisa sen kohdalla, kenelle se on sattunut. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset lapset ja nuoret voivat keskimäärin hyvin, mutta samaan aikaan niin alueellinen, sosioekonominen kuin sukupuolten välinenkin eriarvoistuminen on huolestuttavaa. Sadan yläkouluikäisen nuoren joukossa kahdeksan ei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan ja neljä näkee vanhempansa humalassa viikoittain. Oikeansuuntaista kehitystä on ollut siinä, että fyysinen kuritusväkivalta ja muu kaltoinkohtelu ovat vuosien myötä vähentyneet, mutta niiden kitkeminen pois vaatii edelleen toimenpiteitä. Suomessa myös sijoitetaan lastensuojelutoimena enemmän lapsia kotinsa ulkopuolelle kuin missään muussa Pohjoismaassa. Ongelmat periytyvät usein sukupolvelta toiselle. Tämän vuoksi on tärkeää, että sen sijaan, että sijoitamme vuosittain satoja miljoonia euroja jälkihuoltoon, saisimme käännettyä kampea niin, että pystyisimme vahvistamaan ennaltaehkäiseviä toimia. Vanhempien saatavilla tulisi olla apua, kun omat voimat ehtyvät. Arjen kiire, työelämän paineet ja stressi aiheuttavat vaikeuksia myös muuten hyvinvoivissa perheissä. Syntyvyys on tällä hetkellä Suomessa historiallisen alhaista, ja perheellistymisen kynnys on korkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa oleville. Vanhemmuus koetaan usein liian vaativaksi tehtäväksi. Monilla vanhemmilla ei ole toimivia läheisverkostoja, joilta saa apua ja tukea. Vanhemmuutta onkin pyrittävä tukemaan sekä sivistys‑ että sosiaali‑ ja terveystoimen menetelmillä. Suomessa haettiin mallia joitakin vuosia sitten maailmalla puhuttaneesta Islannin ihmeestä, jolla nuorison hyvinvointi oli parantunut valtavasti ja lapsiperheiden elämä helpottunut. Syrjäytymisen syyt ja oireet vaihtelevat maasta toiseen, eikä malleja tule sellaisenaan kopioida suoraan muualta meille. Myös Suomessa tarvitsemme kuitenkin uudistuksia, jotka lisäävät harrastamisen tasa-arvoa, vähentävät nuorten kokemaa yksinäisyyttä ja helpottavat työn ja perheen yhdistämistä. Tämän innoittamana luotiin harrastamisen Suomen malli, jossa jokaiselle Suomen nuorelle pyritään saamaan yksi harrastus. Tämä on lähtenyt hyvin käyntiin eri puolilla Suomea, ja monet urheiluseurat ovat mukana järjestämässä harrastuksia nuorille ja lapsille koulupäivän yhteyteen. Harrastuksen järjestäminen koulupäivän yhteydessä ehkäisee sitä, että lapsi joutuu viettämään iltapäivän yksin kotona, ja perheille vapautuu yhteistä aikaa iltaisin, kun ei tarvitse lapsia kuljetella eri harrastuksiin. Harrastamisen Suomen malliin on panostettava jatkossakin. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ympärille on luonnollista rakentaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tuki. Muita lapsiperheiden arkeen myönteisiä päätöksiä on se, että viime hallituskaudella oppivelvollisuus laajennettiin jatkumaan toiselle asteelle 18 ikävuoteen asti. Samalla toisen asteen opinnoista tehtiin maksuttomia. Orpon—Purran hallitus on suunnannut massiiviset 120 miljoonan euron leikkaukset ammatilliseen koulutukseen. Ne ovat johtaneet aloituspaikkojen leikkauksiin, lähiopetuksen karsimiseen, koulutuksen laadun heikkenemiseen ja opettajien irtisanomisiin. Tulevaisuutta rakennetaan erityisesti lapsille ja nuorille. Siksi erityisen huolestuttavaa on, että alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on jo lähes 80 000 tässä maassa. Pitkittynyt nuorisotyöttömyys jättää jäljen koko yhteiskuntaan, osaamiseen, hyvinvointiin, tulevaisuudenuskoon, ja juuri siksi talouspolitiikka ei voi olla pelkkiä leikkauksia. On kysymys siitä, millaista tulevaisuutta me rakennamme. On toteutettava nuorisotakuu, joka ulottuu aina varhaislapsuudesta ensimmäiseen työpaikkaan asti. Nuorisotakuu ei ole vain tukipaketti vaan väline nuorille itselleen heidän etsiessään tietä koulutukseen, työelämään ja yhteiskunnan osallisuuteen. [Pertti Hemmilä: Hyvä puhe oli sekin!]

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Berner uudisti tuolloin vuonna 2018 järjestelmää, joka ei ollut rikki. Se oli maailman luotettavin taksijärjestelmä. Hintojen piti halpua, mutta kävikin päinvastoin. Ennen uudistusta valtaosa suomalaisista oli tyytyväisiä taksipalveluihin kotipaikkakunnillaan. Syyksi tyytyväisyydelle he ilmoittivat sen, että taksin voi tilata helposti ja milloin tahansa. Suomalaiset arvostavat myös taksien laadukkaita ajoneuvoja ja taksien nopeaa saapumista. Taksiuudistuksen jälkeen tyytymättömien määrä on selkeästi kasvanut. Hinnoittelu on epäselvää, palvelua ei saa enää kaikkialla Suomessa yöaikaan, kun päivystys- ja asemapaikkavelvoitteesta luovuttiin. Taksinkuljettajien alttius palvella erityisryhmiä, kuten näkövammaisia, vanhuksia ja liikuntarajoitteisia asiakkaita, on heikentynyt eikä apua aina saa, vaikka tarvetta olisi. Uusia lupia myönnettiin paljon, ja kun samaan aikaan voimaan tuli hinnoittelun muutos, niin kuskit ovat aiheestakin huolissaan siitä, riittääkö toimeentulo kaikille ja onko ajoja riittävästi. Uuden mallin koettiin myös mahdollistavan harmaan talouden lisääntymisen, mikä on epäreilua asiansa säntillisesti hoitavia yrittäjiä kohtaan. Tervehdin ilolla tätä korjaussarjaa. Siinä on hyviä asioita: esitys tiukentaa luvan saamisen edellytyksiä, palautetaan pakollinen koulutus uusille kuljettajille, valvontaa ja tunnistettavuutta parannetaan eli nämä värilliset rekisterikilvet otetaan käyttöön ja taksamittarin käyttö ehkäisee harmaata taloutta. Tämä on askel oikeaan suuntaan.

Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn kyllä näkemykseen myös edellä puhuneen edustaja Paasin kanssa siitä, että kyllä meillä tässä datainfrastruktuurissa on puutteita, katvealueita, kaiken kaikkiaan aukkoja, mitkä tarvitsisivat paikkaamista. Muun muassa näitä pitkittäisaineistoja puuttuu. Meillä ei esimerkiksi ole tietoa siitä, kuka meidän lapsia opettaa. Minusta olisi tuiki tärkeää ja tarpeellista, että meillä olisi opettajarekisteri käytössä. Toivottavasti ensi hallituskaudella saadaan sitä asiaa edistettyä, jotta meillä olisi tieto, minkä verran meillä on missäkin aineessa päteviä opettajia ja mihin he sijoittuvat näin valtakunnallisesti. Auttaisi myös tuossa koulutuksen ennakoinnissa — kun opettajia koulutetaan — se tieto, mihin heitä on tarve kouluttaa. Sitten ratkaisuksi näitten oppimistulosten parantamiseksi on myös esitetty näitä kansallisia päättökokeita ja tasokokeita. Varmaan nämä kansalliset päättökokeet ainakin joissakin oppiaineissa voisivat olla perusteltuja, ja siitä voisi suorittaa pilotointia. Ymmärrän toki, että siihen ei ole halua mennä, jos syntyy sitten tämmöisiä koulukohtaisia rankinglistoja ja tavallaan alkaa koulushoppailu vanhempien taholtakin siitä, mihin kouluun halutaan lapsi laittaa ja mihin ei. Mutta esimerkiksi Tanskassa on sellainen malli, että nämä päättökokeitten tulokset ovat pelkästään vain viranomaisten käytössä, ne on muuten salattu, jotta tämmöinen rankinglistojen syntyminen ehkäistään. No, sitten jos tätä datainfrastruktuuria parannetaan, niin tietenkään kouluja ja opettajia ei tule kuormittaa tällä tiedonkeruulla, eli se ei saa lisätä koulujen ja opetuksen järjestäjien hallinnollista työtä, ja kustannukset luonnollisesti tulisi siinä tapauksessa korvata täysimääräisesti.

Arvoisa herra puhemies! Tarkastusvaliokunta on myös tänä talvena tehnyt tutkimusta opetuksesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta, ja siellä asiantuntijakuulemisissa tuli esille juurikin tämä, että toinen aste joutuu paikkaamaan perusopetuksen puutteita. Mutta tämä ei ole toki arvostelu opettajia kohtaan, minkä tässä edustaja Siponen otti edellä esille. Opiskelijoiden lähtövalmiudet vaihtelevat aikaisempaa enemmän. Osa tarvitsee opintojen alussa tukea kirjoittamiseen, luetun ymmärtämiseen, matematiikkaan, kieliin, tiedonhakuun, lähdekritiikkiin ja itsenäiseen opiskeluun. Ongelma on juurikin myös se, että saman osaamistason oppilailla voi olla usean numeron ero oppiaineen päättöarvosanoissa. Perusopetuksesta on paljon dataa, mutta selkeä ja keskitetty datainfrastruktuuri puuttuu meiltä täysin. Tietopohjainen perusopetuksen kehittäminen on tärkeää, jotta opetuksen vaikuttavuutta voidaan arvioida luotettavasti ja opetusta, oppimisen tukea sekä resursseja kohdentaa oikea-aikaisesti. Nämä perusopetuksen panostukset eivät tällä hetkellä linkity kattavasti oppilaisiin ja oppimistuloksiin, oppimistulosarviointia ei toteuteta systemaattisesti ja monipuolisesti, eikä eri toimenpiteiden vaikutuksia voida seurata pitkittäisaineistolla riittävällä tavalla. Minusta on tärkeää, että tuota tietopohjaa tullaan vahvistamaan, mutta samalla on pidettävä kiinni siitä, että tiedonkeruun tarkoituksena on oppimisen ja koulutuspolkujen kehittäminen, ei koulujen, opettajien tai oppilaiden arvottaminen. Tieto siitä, missä vaiheessa nämä oppimisen erot syntyvät, millaiset tukitoimet toimivat ja mitkä nivelvaiheet katkaisevat näitä koulutuspolkuja, olisi ensiarvoisen tärkeää. Tällä hetkellä meillä liikaa kiinnitetään huomiota aloituspaikkoihin, tutkintomääriin ja valmistumisaikoihin. Tuntuu, että nämä ovat ainoat mittarit.

Arvoisa herra puhemies! Meillä on käsiteltävänä täällä osaamistakuu. On totta, että maailmanlaajuisesti suomalainen koulutusjärjestelmä on vielä hyvällä tasolla, mutta kun katsotaan taaksepäin, niin trendinomaisesti meillä ovat jo parikymmentä vuotta osaamistulokset ja nämä Pisa-tulokset laskeneet. Siihen on monia syitä: lukutaidon ja lukemisen vähentyminen, pitkäjänteisen työskentelykyvyn heikentyminen, mobiililaitteiden käytön lisääntyminen ja niin edelleen ja niin edelleen. On hyvä, että tämä peruskoulun osaamistakuu on nyt lanseerattu, ja valiokunta korostikin tässä tarvetta määritellä kansallinen vähimmäisosaamisen taso. Tällä hetkellä tilanne on se, että toinen aste joutuu liian paljon paikkaamaan näitä osaamisvajeita, mitä peruskoulussa on syntynyt. Meidän täytyy kiinnittää huomiota myös opettajien täydennyskoulutukseen. Nyt se on liian hajanaista. Opettajien jatkuvan oppimisen tasalaatuistaminen on keskeinen asia perusopetuksen laadun varmistamisessa. Jos Suomen tavoite on korkeakoulutettujen osuuden kasvattaminen, niin se myös edellyttää, että perusopetus antaa kaikille riittävät perustaidot ja toinen aste puolestaan sitten vahvistaa oppijan osaamista.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuutta rakennetaan erityisesti nuorille ja lapsille. Siksi on erityisen huolestuttavaa, että alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on jo lähes 80 000. Pitkittynyt nuorisotyöttömyys jättää jäljen koko yhteiskuntaan, osaamiseen, hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon. Ja juuri siksi talouspolitiikka ei voi olla pelkkiä leikkauksia. On kysymys siitä, millaista tulevaisuutta me rakennamme. Lisäksi meillä on tässä maassa kymmeniätuhansia nuoria, jotka ovat teillä tietämättömillä. Nämä yhteiskuntamme ulkoreunalla olevat nuoret eivät ole töissä, koulutuksessa tai armeijassa. Heidän työllistymistään heikentää pitkittynyt työttömyys, alhainen koulutus ja vähäinen työhistoria. SDP haluaa pitää kaikki nuoret mukana. Miksi hallitus ei toimi näin? Säästettäisiin paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti. Kuten tiedetään, yksi syrjäytynyt nuori maksaa tälle yhteiskunnalle yli miljoona euroa.

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen päätösperusteiset finanssipolitiikan keventävät toimet ovat heikentäneet julkista taloutta. Välittömien verotulojen kasvu hidastuu tänä vuonna ansiotuloverotuksen kevennyksen vuoksi ja ensi vuonna yhteisöveroalennuksen vuoksi. Eri tahojen esittämät arviot sopeutuksen julkista taloutta vahvistavasta nettovaikutuksesta vaihtelevat tarkastusviraston esittämästä 3,5 miljardista eurosta 6—7 miljardiin euroon vuonna 27. Olipa niin tai näin, tuo luku 3,5 miljardia tai 7 miljardia, niin kauas tavoite jää tuosta 10 miljardin euron sopeuttamisesta. Kuluvan vaalikauden sopeutustoimista huolimatta hallituksen asettamia tavoitteita julkisen talouden tasapainottumisesta ja velkasuhteen kasvun taittamisesta vuoteen 27 mennessä ei näin ollen tulla saavuttamaan. Tilastokeskuksen kevään 2026 ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen EDP-velka oli vuoden 25 lopussa jo 88,5 prosenttia, ja ennusteiden mukaan se nousee kuluvana vuonna yli 90 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kriisien aikana velan kasvu on asiantuntijoiden mukaan ollut nopeampaa kuin normaalioloissa, ja velka on myös jäänyt korkealle tasolle. Jatkuva velkaantuminen on erittäin huolestuttavaa. Pitkään jatkunut tilanne edellyttääkin määrätietoisia ja pitkällä aikavälillä vaikuttavia toimia velkaantumisen taittamiseksi. Hallitus on moukaroinut työntekijöiden suojaksi tehtyä lainsäädäntöä oikein urakalla tällä vaalikaudella. Työnteon kannustimia lisäävät toimet voivat edistää työllisyyttä, mutta vain, jos työllä on kysyntää. Heikko suhdannetilanne on johtanut siihen, ettei työvoiman kysyntää ole ollut riittävästi. Vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistäminen puolestaan edellyttää konkreettisia työn etsintää ja löytymistä helpottavia toimia. Talous on kohdannut useita peräkkäisiä kriisejä, viimeisimpänä Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin helmikuun lopussa ja erityisesti Hormuzinsalmen tilanne. Keväällä 26 riskit ennusteita huonommasta kehityksestä ovat asiantuntijoiden mukaan jälleen huomattavia. Heikon suhdannekehityksen lisäksi Suomen talouskehitystä ovat jo vuosikymmenien ajan hidastaneet pitkän aikavälin rakenteelliset ongelmat, kuten tuottavuuden kasvun pysähtyminen ja väestön ikääntymisen myötä heikkenevä huoltosuhde. Nykyisellään puskuria tulevia kriisejä varten ei juuri ole, ja samanaikaisesti olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kyetä turvaamaan tulevan kasvun edellytykset. Tulevan kasvun turvaaminen edellyttää panostuksia erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen. Suomen kaltaiselle pienelle, avoimelle taloudelle keskeinen kysymys on se, miten korkeakoulujen ja yritysten kykyä hyödyntää pääosin muualla tuotettua tekoälyteknologiaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa voidaan vahvistaa. Julkisen talouden vahvistaminen edellyttääkin johdonmukaista, vaalikaudet ylittävää lähestymistapaa. Siksi on hyvä, että syksyllä 2025 saavutettiin parlamentaarinen sopu niin sanotusta velkajarrusta eli kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstöstä. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Finanssipolitiikan valvonnan raportti vuodelta 2025 sisältää arvion hallituksen finanssipolitiikan tavoitteiden saavuttamisesta, valtiontalouden kehysten noudattamisesta sekä suhdannetilanteesta ja finanssipolitiikan mitoituksesta. Raportissa tarkastellaan myös valtiovarainministeriön talousennusteen realistisuutta ja EU:n finanssipolitiikan sääntöjen noudattamista. Hallituksen talous- ja finanssipolitiikka on ollut valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan pääosin oikeansuuntaista. Sekä tarkastusviraston että valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan hallituksen finanssipolitiikka kiristyi selkeästi vuonna 25. Asiantuntijoiden mukaan finanssipolitiikan kiristyminen osui melko heikkoon talouden suhdanteeseen, mutta on epätodennäköistä, että hallitus olisi voinut ajoittaa finanssipolitiikkaa kiristäviä toimia olennaisesti nyt nähtyä paremmin. Hallituksen päätösperäiset finanssipolitiikkaa keventävät toimet ovat toisaalta heikentäneet julkista taloutta. Välittömien verotulojen kasvu hidastuu vuonna 26 ansiotuloveron kevennyksen vuoksi ja vuonna 27 yhteisöveroalennuksen vuoksi. Tarkastusvirasto kiinnittää raportissaan huomiota siihen, että laskennallisessa julkisen talouden 10 miljardin sopeutuskokonaisuudessa ei ole huomioitu hallituksen samanaikaisesti tekemiä julkista taloutta heikentäviä toimia. Eri tahojen esittämät arviot sopeutuksen julkista taloutta vahvistavasta nettovaikutuksesta vaihtelevat viraston esittämästä 3,5 miljardista eurosta noin 6—7 miljardiin euroon vuonna 27. Valiokunta kiinnittää huomiota tämänkaltaisiin arviointeihin liittyvään epävarmuuteen. Kuluvan vaalikauden sopeutustoimista huolimatta hallituksen asettamia tavoitteita julkisen talouden tasapainottamisesta ja velkasuhteen kasvun taittamisesta vuoteen 27 mennessä ei tulla saavuttamaan. Tilastokeskuksen kevään 26 ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen EDP-velka oli vuoden 25 lopussa jo 88,5 prosenttia, ja ennusteiden mukaan se nousee kuluvana vuonna yli 90 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kriisien aikana velan kasvu on asiantuntijoiden mukaan ollut nopeampaa kuin normaalioloissa, ja velka on myös jäänyt korkealle tasolle. Jatkuva velkaantuminen on valiokunnan mielestä erittäin huolestuttavaa. Valiokunta katsoo, että pitkään jatkunut tilanne edellyttää määrätietoisia ja pitkällä aikavälillä vaikuttavia toimia velkaantumisen taittamiseksi. Julkista taloutta vahvistavien meno- ja tulotoimien lisäksi hallitus on toimeenpannut työvoiman tarjonnan kannustimien parantamiseen tähtääviä toimia. Työnteon kannustimia lisäävät toimet voivat edistää työllisyyttä, jos työllä on kysyntää. Heikko suhdannetilanne on johtanut siihen, ettei työvoiman kysyntää ole ollut riittävästi. Vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistäminen puolestaan edellyttää konkreettisia työn etsintää ja löytymistä helpottavia toimia. Valiokunta pitää näitä näkökohtia tärkeinä ottaa huomioon työllisyystoimien suunnittelussa ja toimeenpanossa tulevina vuosina. Hallitusohjelman laatimisen jälkeen talouden suhdanne on ollut heikko. Suhdannekäänne ja talouden toipuminen ovat viivästyneet, kun talous on kohdannut useita peräkkäisiä kriisejä, viimeisimpänä Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin helmikuun lopussa ja erityisesti Hormuzinsalmen tilanne. Keväällä 26 riskit ennusteita huonommasta kehityksestä ovat asiantuntijoiden mukaan jälleen huomattavia. Talouden tilannekuvan seuraaminen ja päivittäminen muuttuvassa ympäristössä on valiokunnan mielestä erityisen tärkeää. Julkisen talouden vakauttamiseksi sopeutustoimia on välttämätöntä tehdä myös jatkossa, mutta toimenpiteiden vaikutuksia tulee aina arvioida pitkällä aikavälillä. Valiokunta katsoo myös, että julkisen talouden vakauttamisessa on tärkeää kiinnittää huomiota suhdanneluonteisten tekijöiden sijasta Suomen pysyviin ongelmiin. Heikon suhdannekehityksen lisäksi Suomen talouskehitystä ovat jo vuosikymmenien ajan hidastaneet pitkän aikavälin rakenteelliset ongelmat, kuten tuottavuuden kasvun pysähtyminen ja väestön ikääntymisen myötä heikkenevä huoltosuhde. Julkiset menot ovat olleet tuloja suuremmat jo lähes 20 vuotta suhdanteesta riippumatta. Tämä korostaa valiokunnan mielestä tarvetta pitkäjänteiselle, julkisen talouden kestävyyttä vahvistavalle talous- ja finanssipolitiikalle. Nykyisellään puskuria tulevia kriisejä varten ei juuri ole, ja samanaikaisesti olisi ensiarvoisen tärkeää kyetä turvaamaan tulevan kasvun edellytykset. Tulevan kasvun turvaaminen edellyttää panostuksia erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen. Valiokunta on toistuvasti kiinnittänyt näihin näkökohtiin huomiota. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa nostettiin esiin myös tekoälyn merkitys tulevan kasvun kannalta. Valiokunta katsoo, että tekoälyn tuomat mahdollisuudet on erittäin tärkeää hyödyntää täysimääräisesti. Tästä on tärkeää huolehtia myös kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnassa. Suomen kaltaisella pienelle ja avoimelle taloudelle keskeinen kysymys on se, miten korkeakoulujen ja yritysten kykyä hyödyntää pääosin muualta tuotettua tekoälyteknologiaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa voidaan vahvistaa. Julkisen talouden vahvistaminen edellyttää johdonmukaista vaalikaudet ylittävää lähestymistapaa. Siksi on hyvä, että syksyllä 25 saavutettiin parlamentaarinen sopu niin sanotusta velkajarrusta eli kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstä. Valiokunta katsoo, että uuden sääntelyn toimeenpanossa tulee huolehtia siitä, että laissa talouspolitiikan arviointineuvostosta edellytetty finanssipolitiikan valvojan riippumattomuus ja tiedonsaanti tosiasiallisesti toteutuvat. Finanssipolitiikan valvojan tulee myös aktiivisesti toimia vahvan roolinsa mukaisesti. Valiokunnan päätösehdotus: Eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 23/2025 vp johdosta. Valiokunnan kannanottoehdotus: Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.

Arvoisa rouva puhemies! Historiantutkijat ovat olleet myös allekirjoittaneeseen yhteydessä huolesta Kansallisarkiston toiminnassa viime aikoina tapahtuneista muutoksista. Kansallisarkisto on hiljattain tehnyt sellaisia linjanvetoja, jotka ovat vaikuttaneet dramaattisesti suomalaiseen historiantutkimukseen, sukututkimukseen ja kaikkien niiden viranomaisten ja yksityishenkilöiden työhön, jotka käyttävät Kansallisarkiston palveluja. Tiivistettynä kyse on kahdesta isosta muutoksesta: digitaalisuuteen siirtymisestä ja Kansallisarkiston toimipisteiden huomattavasta supistamisesta. Näillä linjanvedoilla on vaikutuksia sekä aluepoliittisiin että koulutus- ja tiedepoliittisiin linjauksiin. Kansallisarkisto on linjannut lopettavansa Helsingin ulkopuolisista toimipisteistä Hämeenlinnan, Oulun, Jyväskylän ja Joensuun, ja tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Oulun ja Pohjois-Suomen historiaa koskevat aineistot tulisivat jatkossa olemaan pääosin Mikkelissä ja niitä saisi tilattua käytännössä vain digitaalisesti. Teoriassa digitaaliset aineistot lisäävät saavutettavuutta, mutta käytännössä tilanne on se, että Kansallisarkiston digitaalisen toimittamisen malli hidastaa aineiston saamista. Kansallisarkisto veloittaa nopeammasta palvelusta isoja summia, joten valmistuakseen opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden pitäisi maksaa palvelusta, jonka pitäisi olla tutkimuksen ja tiedonvapauden perusteella ilmaista. Iso ongelma on myös siinä, että osa aineistoista ei digitaalisenakaan päädy avoimesti luettavaksi. Jos aineistoon sisältyy käyttörajoituksia, digitoituja aineistojakin voi lukea vain Kansallisarkiston toimipisteessä. Lapin ja Oulun yliopiston tutkijoiden pitäisi siis matkustaa lukemaan digitoituja aineistoja Inariin, Mikkeliin tai Helsinkiin. Historiantutkijayhteisö on yrittänyt käydä vuoropuhelua Kansallisarkiston johdon kanssa, mutta he eivät ole ottaneet tutkijoiden huolia riittävän vakavasti. Nämä uudistukset ovat käytännössä tuhoamassa historian tutkimuksen ja opetuksen edellytykset Suomessa, mutta kyse ei ole vain tutkimuksesta ja opetuksesta vaan koko meidän suomalaisen yhteiskunnan yhteisestä muistista ja kulttuuriperinnöstä ja niiden tulevaisuudesta, ja sen vuoksi näitä olisi suuri syy vaalia.