politiikka.app

Purra Riikka

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäUudenmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

8 puheenvuoroa

023helmikuu 2026: 1helmaaliskuu 2026: 1maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 3kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 1syy

Arvoisa herra puhemies! Kun tämä hallitus aloitti, olimme erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Edelliseltä hallitukselta saimme valtavat menolisäykset ja kasan syömävelkaa, ympäröivä maailma jatkui myrskyisenä ja yhä heikkenevänä, maan rakenteet olivat rempallaan, työmarkkinat jäykät, holtiton maahanmuutto valloillaan ja hyvinvointialuehimmeli kokoon kasattuna. Olemme nyt tehneet yli kolme vuotta hartiavoimin töitä, ja tulokset kaikkialla näyttävät paljon valoisammilta. Talous kasvaa ensimmäistä kertaa kunnolla pitkään aikaan. Ostovoima paranee nopeasti. Tilastokeskuksen päivän uutiset ovat myös rohkaisevia. Työllisten määrä on merkittävässä nousussa, ja työttömyyskin on nyt alkanut laskea. Maahan virtaa investointeja. Kotitalouksien ja yritysten luottamus on kohenemassa, vahvistunut merkittävästi. Kaiken kaikkiaan taloudessamme on hyvä pohjavire. Olemme siis tehneet aivan oikeita asioita. Me olemme sopeuttaneet suorin sopeutustoimin ensin hallitusohjelmassa ja tehneet lisäsäästöjä kolme kertaa uudelleen. Vuoden 2027 talousarviossa suorat menoleikkaukset nousevat 4,8 miljardiin euroon. Velkaantumista taittavia uusia päätöksiä pannaan ensi vuonna toimeen lähes miljardin euron edestä. Säästöjä kohdistetaan muun muassa valtionhallintoon, kehitysyhteistyöhön ja STEA-avustuksiin. Pakollisesta säästämisestä huolimatta taloutemme kasvaa tänä vuonna ja ensi vuonna arvioiden mukaan pitkälti toista prosenttia. Siitä kiitos hallituksen erittäin investointi-, yrittäjä- ja työntekijämyönteiselle talouspolitiikalle. Jos meillä ei olisi sotaa Ukrainassa ja Iranissa, talous kasvaisi vielä paljon nopeammin — tämäkin on hyvä pitää mielessä. Etenkin Hormuzin tilanne väistämättä nostaa energian hintoja, mikä taas nostaa inflaatio-odotuksia ja korkotasoa. Suomen oloissa korkeammat korot vaikuttavat monella tapaa negatiivisesti kautta linjan. Arvoisa puhemies! Hallituskautta on leimannut etenkin geopoliittisen tilanteen jännittyneisyys, turvallisuustilanteemme murros sekä korkoympäristön perinpohjainen muutos. Korkomenot ensi vuonna ovat jo yli 4,4 miljardia euroa. Yleinen korkotaso on edelleen nousussa, samalla kun valtiot läntisessä maailmassa ovat kaikkialla syvästi velkaantuneita ja alijäämäisiä. Myös sotemenojen automaattinen kasvu miljardiluokassa rasittaa valtiontaloutta ankarasti. Olemme joutuneet tekemään lisäksi valtavat satsaukset puolustus- ja turvallisuusliitännäisiin määrärahoihin. Puolustukseen tulee menemään ainakin viisi miljardia euroa joka vuosi enemmän vuosikymmenen lopulta alkaen. Nämä panostukset ovat välttämättömiä, vaikkakin ne joudutaan rahoittamaan käytännössä lainaamalla ulkomailta rahaa. Maavoimien kipeästi kaipaama uudistus ja varustaminen on pakko käynnistää. Täytämme yhdessä sovitut Nato-tavoitteet viimeistä piirua myöten. Puolustusministeriön määrärahoihin ehdotetaan 618 miljoonaa euroa lisää ja lisäksi 1,3 miljardin tilausvaltuudet materiaalihankintoihin. Puolustusvoimien toimintamenoihin ehdotetaan 186 miljoonaa tilausvaltuutta. Kiitän eduskuntaa ja kaikkia sen ryhmiä siitä, että puolustuksen, turvallisuuden ja Ukrainan tukemisen tarvetta ei missään tässä salissa kyseenalaisteta. Arvoisa puhemies! Viisas talouspolitiikka lähtee siitä, että on oikea tilannekuva ja ymmärrys. Kymmenien vuosien ummehtunut YYA-talouspolitiikka henki konsensusta, tulonsiirtoja, veromoukaria ja sosiaalivaltion kasvavaa holhoamista. Tämä hallitus taas on perustanut talouspolitiikkansa tosiasioihin, tieteeseen ja uudistamiseen. Veropolitiikkamme on historiallisen yrittäjämyönteistä, mikä on välttämätöntä, jotta kasvu vahvistuu ja tulevaisuutemme on jotain muuta kuin ankeaa kitkuttamista. Kevennämme ensi vuonna yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä. Moni Euroopan maa, mukaan lukien Tanska ja Saksa, on tekemässä vastaavia päätöksiä. Korjasimme yrittäjien eläkelain, ja nostamme yrittäjävähennystä. Hallitus antaa eduskunnalle kiireellisenä esityksen yrittäjien eläkelain uudistamisesta valinnanvapausmallin mukaisesti. Uudistus parantaa yrittämisen edellytyksiä ja helpottaa erityisesti pk- ja yksinyrittäjien asemaa. Käynnistämme myös valmistelun, jonka tavoitteena on tuoda kaikki yrittäjät tulorekisterin ja positiivisen luottorekisterin piiriin. Tällä vahvistetaan yrittäjien yhdenvertaisuutta ja mahdollistetaan reaaliaikainen ansiotulojen seuranta myös yrittäjien eläkejärjestelmässä. Työsuhdeoptioiden verotus järkevöityy ja kannustaa Suomeen uutta startup-yrittäjyyttä. Samoin tappioiden vähentämisoikeus pitenee 25 vuoteen. Perinteisempien sektorien rinnalla startupit ovat yksi Suomen vahvimmista kasvumoottoreista. Ekosysteemi kasvaa, rahoitusta tulee, ja osaaminen on aivan maailmanluokkaa. Avaruusteknologia, kvantti, tekoälyn infra ja energia eivät ole enää mitään kokeiluja. Ne ovat aloja, joille virtaa pääomaa ja joilta syntyy vientiä. Tämä hallitus on tukenut työnteon ja tuottavuuden kannustimia keventämällä työn verotusta ja alentamalla ylimpiä marginaaliveroasteita. Olemme vahvistaneet julkista taloutta kiristämällä erityisesti kulutusverotusta, siirtämällä verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutuksen verotukseen. Tämä on juuri sellaista veropolitiikkaa, mitä verotuksen ja kansantalouden asiantuntijat ovat vuosikymmeniä suositelleet. Työn verotus kevenee kaikissa palkkaluokissa, ensi vuonna melkein puolella miljardilla. Eniten ensi vuonna veroaste suhteessa tähän vuoteen alenee vuodessa noin 20 000—55 000 euroa tienaavilla pieni- ja keskituloisilla. Työtulovähennyksen lapsikorotus tarkoittaa lisähelpotuksia lapsiperheiden arkeen. Enemmän rahaa duunarin käteen auttaa myös Hormuzin tilanteen vuoksi kallistuneiden polttoaineiden kanssa. Liikenteen kasvaviin kustannuksiin vastaamme myös edelleen alentamalla sekä liikennepolttoaineiden veroa että ajoneuvoveron perusveroa. Arvoisa puhemies! Kansantaloutemme suhteellisen hyvästä tilanteesta huolimatta julkisen talouden ja etenkin valtiontalouden tila on edelleen hyvin vaikea. Talousarvion alijäämä osoittaa 12,4 miljardia euroa. Se on kuitenkin noin miljardin vähemmän verrattuna kuluvaan vuoteen. Tulevana keväänä pidetään eduskuntavaalit, ja jo nyt näkyy, että velkajarrupokka on pettämässä. Vihreiden, vasemmiston ja Liike Nytin osalta lipeäminen on selvää. Sosiaalidemokraattien vastaus velkajarruun on mittava veromoukari, joka lyö tainnoksiin suomalaisen työntekijän ja yrittäjän. SDP:n kärkiehdotus on korottaa arvonlisäveroa vielä entisestään sekä kiristää työn progressiota vastoin kaikkien asiantuntijoiden suositusta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho!] SDP myös peruisi yhteisöveron kevennyksen, mikä olisi täyttä myrkkyä vakaan ja ennustettavan investointiympäristön kannalta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Sekin vielä!] Ensi vuoden säästötkin SDP totta kai tietenkin peruisi, kunnes sitten marraskuussa kuittaa ne jälleen vähin äänin omassa vaihtoehtobudjetissaan. Hieman epäjohdonmukaisia ovat myös SDP:n ehdottamat miljardileikkaukset soteen, samalla kun puolueen toinen puoli talousosaajista käytännössä irtisanoutuu velkajarrusta. [Välihuutoja] Kaiken kaikkiaan opposition linjasta on hyvin vaikeaa saada selvää. Onneksi valtiovarainministeriön säästölistat julkaistaan pian, ja niiden kohdalla jokaisen puolueen on hyvin helppo sanoa jokaisen ehdotuksen kohdalla kyllä vai ei. Arvoisa puhemies! Ensi vuoden budjetissa on mukana mittava joukko kasvua tukevia investointihankkeita. Itäinen Suomi korostuu tässä budjetissa: muun muassa Ylämyllyn liittymä, Karjalan rata, lisärahoitusta, valtuutta. Väyläpuolella sotilaallinen liikkuvuus on vahvasti painotettuna. Tuemme voimistuvaa talouskasvua uudella korjausrakentamisen paketilla. Kyseessä on mittava panostus kotimaiseen työhön ja yrittämiseen. Yhdessä kotitalousvähennyksen korotuksen sekä näiden veronkevennysten kanssa uskon, että suhdannepolitiikkamme osuu erittäin hyvin lankulle. Arvoisa puhemies! Seuraava hallitus joutuu sopeuttamaan noin kymmenen miljardia. Alijäämä on saatava kohti tasapainoa. Muuten Suomen käy huonosti. Ei tarvitse kuin katsoa, mitä kansainvälisillä joukkovelkakirjamarkkinoilla tapahtuu jo nyt joidenkin maiden kohdalla. Emme voi tehdä myöskään sellaista vastuutonta talouspolitiikkaa, jossa ensin aluepoliittisista syistä perustetaan 21 hyvinvointialuetta hallintohimmeleineen ja sitten poistetaan ne neljän vuoden päästä, kuten keskusta on hiljan esittänyt. Tarvitsemme vastuullista ja linjakasta sopeutusta ja uudistuksia, leikkausten rinnalle kasvumyönteistä veropolitiikkaa. Maamme kokonaisveroaste laskee tällä kaudella noin prosenttiyksikön. Se on merkittävä saavutus näissä vaativissa oloissa. Jos tuleva hallitus rakentuisi oppositiopuolueiden varaan, tämä hyvä talouspolitiikka ottaisi punaista takapakkia ja palaisi synkeisiin himoverotuksen vuosiin. Me tarvitsemme toimivia uudistuksia rakenteisiin. Me tarvitsemme hallinnon karsimista ja tuottavuuden nostoa kaikilla toimialoilla, emme vanhan maailman veromoukaria emmekä hallintohimmelipalapelejä. Ketterä Suomi perustuu korkeaan osaamiseen, korkeaan teknologiaan, vahvaan ja ennakoitavaan yrittäjämyönteiseen lainsäädäntöympäristöön sekä kevenevään valtioon. Tässä hallituskauden optimistisimmassa talousympäristössä hallitus antaa eduskunnalle ehdotuksen vuoden 2027 talousarvioksi. [Vasemmalta: Joka pahentaa alijäämää!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, talousarvio, budjetti, yhteisövero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tämä oli siitä erikoinen välikysymys, että loppujen lopuksi valtiovarainministerillä on aika vähän kommentoitavaa. Ja mistä se johtuu? Siitä, että puheenvuoroissa käytännössä rahalla ei ollut mitään merkitystä. Siitä julkista taloutta käsittelevästä puheesta, jota oppositio täällä viime viikkoinakin on paljon käynyt, [Antti Kurvinen: Nyt on oikein toivon lähettiläs äänessä!] ei näissä teidän puheenvuoroissanne tänään käsitelty käytännössä yhtään mitään. Raha ei ollut tekijä tässä keskustelussa. Kun varapuheenjohtaja Kemppi puhui tätä vastauspuheenvuoroa, niin yritin täällä ynnäillä yhteen edes jollakin tasolla rahoja, [Antti Kurvinen: Mamujen vika, ettei ole nuorille töitä!] joita teidän esityksenne vaativat. Tällä välikysymyksellä ei sinällään ollut minkäänlaista kontekstia, ei teidän omiin muihin vaatimuksiinne nähden mutta ei myöskään teidän tekemiinne muihin välikysymyksiin liittyen, koska silloin, jos ei siinä käsitellä lainkaan julkista taloutta, sillä ei oikein ole kontekstia. Sama koski sosiaalidemokraattien puheenvuoroa. No se, mikä tässä on kaikkein oleellisinta, mihin pääministeri jo edellä viittasi, on se, että ne työpaikat syntyvät sinne yrityksiin. Tämä hallitus on parantanut yritysten toimintaedellytyksiä. Me olemme tehneet työllistämisen kynnyksestä matalamman, jotta tulevaisuudessa tässä maassa olisi kasvua, joka on ainoa keino ja mahdollisuus parantaa työllisyyttä, lisätä työpaikkoja niin nuorille kuin kaikille muillekin. Työpaikkoja ei pidemmällä tähtäimellä luoda tukitoimilla, ei sillä, että poliitikot käyttävät palopuheita eduskunnassa oppositioroolistaan käsin, vaan juuri niillä toimilla, joita tämä hallitus on aika vaikeassa tilanteessa samaan aikaan julkista taloutta sopeuttaessaan tehnyt. Arvoisa puhemies! Puheenvuoroissa oli paljon hyvääkin. Esimerkiksi tässä edustaja Kempin vastauspuheenvuorossa sanottiin, että nuori haluaa, että hän on jotakin hyödyllistä. Tämä on tietenkin erittäin tärkeä inhimillinen huomio siitä, mitä jokainen yksilö ja ehkä erityisesti nuori tarvitsee, [Antti Kurvinen: Kyllä!] mutta samaan aikaan siinä esitettiin sellaisia erittäin pelottavia skenaarioita ja ylipäätänsä peloteltiin, mikä taas ei mielestäni tähän keskusteluun kuulu. [Antti Kurvinen: Te ette ole koskaan pelotellut mitään?] Jos mietitään esimerkiksi, mitkä omassa nuoruudessani olivat niitä ensimmäisiä työpaikkoja: no esimerkiksi mainosten jakaminen, mansikkapellolla oleminen, ylipäätänsä esimerkiksi maatalouden kausityö. Mutta juuri tälläkin hetkellä — olen kuullut — siellä, mistä keskusta hyvin tietää, kausityössä, on jopa työvoimapula. Mistä tämä sitten johtuu? Johtuuko se ehkä siitä, että meidän järjestelmässä kannustimet eivät ole aivan kunnossa — jos meillä samaan aikaan esimerkiksi on paljon nuoria työttömänä mutta samaan aikaan kausityössä työvoimapula? Tämä hallitus on myös tätä asiaa korjannut. Me olemme pyrkineet korjaamaan kannustimia niin, että työ olisi paremmin kannattavaa, mutta te olette, arvoisa keskusta, sitä kovasti vastustaneet. En ymmärrä myöskään sitä, että kun täällä hallituksen puheenvuoroissa mainittiin maahanmuutto, niin te esititte hirvittävää huutoa sieltä oppositiosta, ikään kuin se ei vaikuttaisi tähän. Kyllä, se hyvin merkittävästi vaikuttaa. [Puhemies koputtaa] En muutenkaan ymmärrä, miksi keskusta haluaa lukioissa, pelloilla ja muilla työpaikoilla korvata suomalaiset maahanmuuttajilla. [Puhemies koputtaa] Jopa yhdenvertaisuusvaltuutettu arvosteli tätä teidän pelottavaa vaatimustanne tekohengittää kouluja EU:n ulkopuolelta tulevilla ulkomaalaisilla. [Puhemies koputtaa] Tällä kaikella on vaikutuksensa suomalaisten nuorten elämään.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitoksia edustajille keskusteluista. Oikeastaan jo tämä peruslähtökohta, se, miten sosiaalidemokraatit ja keskusta, osin myös vasemmistoliitto, lähtivät tätä käsittelemään, kertoo siitä samasta, mitä me olemme koko vaalikauden täällä todistaneet. Kiinnititte aivan oikein huomiota siihen, että alijäämä kasvaa, velka kasvaa, ja edustaja Lindén kaikkein suorimmin totesi, miksei keskitytä velan hallintaan. Samaan aikaan luulen, että tässä lisätalousarviossa ei todennäköisesti ole yhtään menolisäystä, jota te vastustaisitte. Tässä lisätalousarviossa keskitytään turvallisuuteen, puolustukseen, droonitorjuntaan, aseisiin, huoltovarmuuteen, turpeeseen, energiahuoltovarmuuteen, Ukrainan merkittävään tukemiseen, korjausrakentamiseen, rakennusalan korjauspakettiin, nuorisotyöttömyyden korjauksiin, valkoposkihanhiin ja merimetsoihin, infrahankkeisiin Kouvolaan ja Kuopioon ja vähän muuallekin. No, ehkä voin ymmärtää, että sosiaalidemokraatit ja keskusta varmasti vastustavat näitä maahanmuuton kiristyksiin liittyviä menolisäyksiä eli kansalaisuuskoetta ja maasta poistamisen lisärahaa, mutta mikäli te kykenette... [Keskustan ryhmästä: Eihän vastusteta!] — Ette sitäkään vastusta. Eli te ette vastusta yhtään ainoata menolisäystä tästä talousarviosta, mutta sen sijaan te moititte sitä, että se lisää alijäämää. — Tässä oikein alleviivattuna opposition yleinen kanta: kritiikkiä, joka ei perustu kerta kaikkiaan yhtään mihinkään. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Edustaja Räsänen, tiedän, että oppositiolle ei ole aina helppo ymmärtää brutto- ja nettosopeutuksen eroa, mutta jälleen kerran kerron teille nämä luvut, jotka olen täällä useampaan otteeseen kertonut. Te kysyitte, mihin tämä 6,5 miljardia nyt viittaa. No, muun muassa valtioneuvoston yleisistunnossa 21.5. mainitaan valtioneuvoston selonteossa liiallisen alijäämän korjaamisesta. Ensimmäisellä sivulla lukee: ”Hallitus on sopeuttanut julkista taloutta suoraan yli 6,5 miljardilla eurolla. Velkasuhteen kasvuun vaikuttavia päätöksiä hallitus on tehnyt vaalikaudella noin 10 miljardilla eurolla.” Sama luku löytyy julkisen talouden suunnitelmasta, johon itsekin viittasitte. Sieltä löytyy suora sitaatti: ”Hallitus on päättänyt noin 10 miljardin euron toimenpidekokonaisuudesta. Toimenpidekokonaisuudesta noin 5 miljardia euroa muodostuu vuoden 2027 tasolla julkisen talouden menoja sopeuttavista toimista ja noin 1,5 miljardia euroa verotoimenpiteistä.” [Joona Räsänen: Se on brutto! — Keskustan ryhmästä: Se on brutto!] Eli voitte hyvin vahvasti viitata tähän 6,5:een. Ja juuri tähän minä viittasin, että teille ei tunnu olevan selvää, mikä on brutto- ja nettosopeutuksen ero. [Pia Viitanen: Bruttosopeutus!] Mitä näistä lisätalousarvion menopuolen toimista te vastustatte: puolustusta, turvallisuutta, Ukrainaa, huoltovarmuutta, työttömyyden korjaamista, korjausrakentamista, infraa, maasta poistamista, kansalaisuuskoetta. Mikäli te ette pysty kertomaan yhtään panostusta, jota te vastustatte, teillä ei ole yksinkertaisesti logiikkaa tässä. [Perussuomalaisten ryhmästä: Vaietkaa iäksi!] Arvoisa puhemies! Yritystukiin edustaja Hyrköltä tuli hyvä puheenvuoro. Tämä hallitushan on sopeuttanut yritystuista yli 400 miljoonaa euroa bruttona. [Perussuomalaisten ryhmästä: Tehkääpä perässä!] Kyllä, me olemme myös lisänneet niitä, joten netto jää huomattavasti pienemmäksi. Suurin yritystukikokonaisuus, johon me olemme rahaa laittaneet, on puhtaan siirtymän verohyvitys. En usko, että vihreät sitä vastustavat, [Petri Huru: Totta kai vastustaa!] mutta samaan aikaan olen sitä mieltä, että näitä pitää pystyä edelleen merkittävästi perkaamaan. Kysyttiin lisäksi nuorten työllistämisestä. Tietenkin talouden kasvu on se kaikista tärkein, joka koskettaa kaikkia ihmisryhmiä ja parantaa heidän työllistymistään, mutta tässä lisätalousarviossa on myös näitä muita toimenpiteitä eli nuorten rekrytointituki, nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteja, valtionhallinnon kesätyöntekijöitä, harjoittelijoita ja pitkäaikaistyöttömien osaamisseteli. Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi edustaja Kettuselle: Kysyitte, mihin perustuvat nyt nämä merkittävät maahanmuuton lisäykset. Ne liittyvät ukrainalaisiin, [Tuomas Kettusen välihuuto] kuten uskon, että te tiesittekin, [Perussuomalaisten ryhmästä: Eli vastustatteko sitä? — Perussuomalaisten ryhmästä: Kettunen! — Puhemies koputtaa] ukrainalaisten siirtymiseen vastaanottopalveluihin ja muualle. Sen sijaan tässä lisätalousarviossa kyllä laitetaan joitakin miljoonia myös niihin maahanmuuton kiristyksiin, jotka edellyttävät toimenpiteitä, jotka olen nyt jo moneen kertaan maininnut, eli maasta poistamiseen. Poliisi tarvitsee lisää resursseja, että se saa tästä maasta poistettavia ulkomaalaisia palautettua omiin kotimaihinsa, ja sen lisäksi kansalaisuuskokeen valmisteluun. Mielestäni puheenvuorossanne tunnuttiin myös vastustavan näitä meidän turvetoimenpiteitä, [Hälinää — Puhemies koputtaa] mitä jälleen ihmettelen, koska keskusta ei näiden asioiden eteen kyennyt viime kaudella tekemään yhtään mitään. Mielestäni nämä eivät ole aivan mitättömiä: 10 miljoonaa euroa tässä lisätalousarvioehdotuksessa Huoltovarmuuskeskukselle, lisäksi ensi vuodelle uusi tukivalmistelu, jossa ensi vuodelle tulee 8 miljoonaa euroa, josta puolet suoraan turpeelle ja puolet esimerkiksi EHP-laitosten käyttöiän pidentymiseen, [Petri Huru: Tätäkään ei keskusta saanut viime kaudella aikaiseksi!] mikä on edellytys sille, että energiaturvetta kyetään hyödyntämään. Te tunnuitte myös vastustavan sitä, mitä me teemme merimetsojen ja hanhien ja muiden osalta. Muistuttaisin myös, että tämä hallitus tekee nimenomaan [Puhemies koputtaa] metsästyksen riistapolitiikan kannalta erinomaisia toimenpiteitä, joita ei ole tässä maassa muuten aiemmin nähtykään. [Timo Heinonen: Purra löi Kettusen kanveesiin! — Sanna Antikainen: Aivan täysin!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, talousarvio)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Hallitus antaa eduskunnalle nyt vuoden 2026 [Hälinää — Puhemies koputtaa] toisen lisätalousarvioehdotuksen. Taloudessa kuuluu parempaa, ja hallituksen talouspolitiikka on alkanut viimein tuoda tulosta. Ekonomistit eli kansantalouden asiantuntijat ovat laajasti sitä mieltä, että talouskasvu on viimein käynnistynyt meillä Suomessa, vaikka esimerkiksi Saksassa kasvu on edelleen hyvin nihkeää. Saksan nihkeys ei voi olla vaikuttamatta Suomeen, kuten ei Iranin sotakaan, joka valitettavasti otti eilen jälleen uusia kierroksia. Kasvu on siis haurasta, mutta joka tapauksessa sitä kuitenkin laaja-alaisesti kaikilla päätoimialoilla tapahtuu. Talouspolitiikkaa tuleekin tehdä pidemmän aikavälin tarkasteluhorisontilla. Olemme sopeuttaneet taloutta suorilla toimilla 6,5 miljardilla, tervehdyttäneet työmarkkinoiden rakenteita, uudistaneet sosiaaliturvaa ja muun muassa nyt viimeisimpänä korjanneet Marinin hallituksen yrittäjien eläkelain. Paljon on silti vielä tehtävää. On myös syytä muistaa, että tekemämme uudistukset vaikuttavat viiveellä ja talouskasvua seuraava työttömyyden lasku tulee samoin viiveellä. Tuleva vuosi on varmasti jo valoisampi myös työmarkkinoilla ja tuo helpotusta työttömien vaikeaan tilanteeseen. Tässä lisätalousarvioehdotuksessa teemme uusia toimia tilanteen helpottamiseksi. Nuorten rekrytointitukeen ehdotetaan yhteensä 20 miljoonaa euroa. Määräraha riittäisi vähintään 3 300 työttömän nuoren työllistämiseen. Nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen pilotteihin ehdotetaan 15 miljoonaa. Valtionhallinnon kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden lisärekrytointiin ehdotetaan neljä miljoonaa euroa. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien osaamissetelistä aiheutuviin kustannuksiin ehdotetaan yhteensä 20 miljoonaa euroa. Ison korjausrakentamisen paketin lisäksi teemme julkisia investointeja infraan ja väyliin. Tämä on järkevää ja vastuullista suhdannepolitiikkaa. Toisaalta sopeutamme toissijaisista menoista. Muun muassa järjestöjen tuki vähenee edelleen, samoin kehitysavun määrä. Valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa jatketaan ja laajennetaan. Kehysriihessä satsasimme edelleen lisää Puolustusvoimiin. Maavoimien uudistaminen vaatii resursseja. Toivon, että kotimainen puolustusteollisuutemme saa myös vauhtia merkittävistä panostuksistamme puolustusvälineiden hankintoihin. Arvoisa puhemies! Meillä on ensi kertaa käsissämme lisätalousarvioehdotus, jossa pääsemme korjaamaan verotuloarviota ylöspäin. Tämä on seurausta alkaneesta talouskasvusta ja hallituksen talouspolitiikasta. Verotuloissa arvonlisäveron kertymää ehdotetaan korotettavaksi 122 miljoonalla perustuen huhtikuussa julkaistuun kokonaistaloudelliseen ennusteeseen. Sekalaisten tulojen arviota korotetaan 113 miljoonalla. Lisätalousarvio sisältää kevään kehysriihessä linjattuja työllisyystoimia sekä panostuksia droonien torjuntaan ja puolustukseen laajemmin. Vuoden 2026 toisessa lisätalousarvioesityksessä määrärahatarve kasvaa 420 miljoonaa euroa, varsinaisten tulojen lisäys on 131 miljoonaa, ja nämä yhdessä lisäävät nettolainanoton tarvetta 289 miljoonaa euroa. Nettolainanoton valtiolla vuonna 2026 arvioidaan olevan noin 11,1 miljardia euroa. Arvoisa puhemies! Sota Ukrainassa säteilee meille, sillä drooneja voi lentää jatkossakin erehdyksessä ilmatilaamme. Siksi Rajavartiolaitokselle ehdotetaan 44 miljoonan euron lisärahoitusta ja poliisille vastaavasti 6,2 miljoonaa droonitorjuntakyvyn vahvistamiseen. Lisäksi Rajavartiolaitokselle ehdotetaan resursseja miehittämättömien valvontajärjestelmien hankintaan ja käyttöönottoon perustetun hankkeen käynnistämiseen. Kansainvälisen tilanteen vuoksi hallitus tekee myös panostuksia huoltovarmuuteen energian osalta. Ehdotamme 10 miljoonan määrärahaa Huoltovarmuuskeskukselle energiaturpeen varmuusvarastointia varten. Lisäksi olemme tuomassa ensi vuoden talousarvioon uutta kahdeksan miljoonan euron kokonaisuutta talvienergiatukeen, josta neljä miljoonaa euroa menee turpeen varmuusvarastointiin ja tuotantovarauksiin ja toiset neljä miljoonaa euroa voimalaitosten käyttöjen jatkamiseen muun muassa CHP-voimaloiden osalta. Näin turve säilyttää asemansa energiapaletissa. [Keskustan ryhmästä: Neljä miljoonaa!] Puolustussatsauksia tehdään siis edelleen lisää. Puolustusvoimille ehdotetaan 25 miljoonan euron lisärahoitusta materiaalin kunnossapitoon ja varustamiseen. Puolustusministeriön toimintaedellytysten parantamiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja Nato-jäsenyyden myötä lisääntyneiden resurssitarpeiden kattamiseen ehdotetaan kahden miljoonan euron lisäystä. Lisäys katetaan siirtona Puolustusvoimien toimintamenoista. Puolustusmateriaalihankintojen vuoden 2020 tilausvaltuuden enimmäismäärään ehdotetaan lisää 1 057 miljoonaa euroa materiaalihankintoihin, jotka ajoittuvat vuosille 2026—2032. Tilausvaltuuksien lisäyksistä vuosille 26—28 kohdentuvista maksuista 562 miljoonaa katetaan aiemmin myönnetyillä määrärahoilla. Kotimaisen puolustusteollisuuden tukemiseen ehdotetaan 18,3 miljoonaa euroa avustuksena. Ukrainan tukemiseksi tarkoitettuihin aloitteisiin osallistumiseen ehdotetaan 44,3 miljoonan euron lisärahoitusta. Kotimaiselta teollisuudelta Ukrainan tarpeisiin tehtäviin hankintoihin liittyvää tilausvaltuutta ehdotetaan korotettavaksi 50 miljoonalla eurolla, mikä kasvattaa vastaavalla määrällä vuoden 2026 puolustusmateriaalihankintojen määrärahaa. Ukrainaan toimitettuun 31. tukipakettiin sisältyneen puolustusmateriaalin korvaaviin hankintoihin tarkoitettua Ukrainan tukemisen tilausvaltuutta ehdotetaan korotettavaksi 96,8 miljoonaa. Tähän liittyvät maksut ajoittuvat vuoteen 2028. Lisäksi Puolustusvoimille ehdotetaan 5,7 miljoonan euron lisäystä Ukrainalle annettavan koulutus- ja materiaalituen kustannusten kattamiseen. Näin ollen voidaan huomata, että lisätalousarvion lisämenotarpeet kohdistuvat erittäin voimakkaasti turvallisuuteen, Ukrainaan, puolustukseen ja huoltovarmuuteen. Arvoisa puhemies! Suhdannepoliittisesti hallitus päätti 110 miljoonan euron rakennuspaketista korjausrakentamisen elvyttämiseen. Tänä vuonna siis toivon mukaan taloyhtiöt tekevät päätöksiä energiatehokkuutta parantavista remonteista, sillä niihin on saatavissa valtiolta avustuksia tänä vuonna ja myös ensi vuonna. Rakentaminen on keskeinen osa talouttamme, ja nollakorkoaikana luotiin niin iso rakentamisen kupla asuntomarkkinoille, että korjausrakentamisen tukeminen on oikea tapa tukea rakentamisen elpymistä. Tässä lisätalousarvioehdotuksessa varaamme korjausrakentamisen pakettiin 25 miljoonaa euroa, ja loppurahoitus varataan syksyn lisätalousarvioon ja ensi vuoden talousarvioon. Näin saamme rakentamisen käyntiin ja työtä laajasti suomalaisille. Hallitus ehdottaa myös panostuksia lukuisiin uusiin väylähankkeisiin. Lisäksi useiden jo päätettyjen liikennehankkeiden valtuuksiin ehdotetaan korotusta. Arvoisa puhemies! Hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan sisältyy uusi kansalaisuuskoe liittyen kansalaisuutemme saamiseen. Suomen kansalaisuus pitää ansaita osoittamalla, että sitoutuu suomalaisiin arvoihin ja yhteiskuntamme yhteisiin pelisääntöihin. Maahanmuuttoviraston toimintamenoihin ehdotetaan 4,2 miljoonan euron lisäystä kansalaisuuslain muuttamista valmistelevaan hankkeeseen. Käytännössä rahoitus menee uuden kansalaisuuskokeen tekemiseen ja sen käyttöönottoon liittyviin kustannuksiin. Ulkomaalaislain muutokseen liittyviin kertaluonteisiin kustannuksiin ehdotetaan kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi maastapoistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuviin menoihin ehdotetaan lisäystä 1,5 miljoonaa. Maasta poistamiset ovat kasvaneet, hyvä niin, sillä lainsäädäntömme on tältäkin osin merkittävästi kiristynyt. Arvoisa puhemies! Vielä joitakin nostoja esityksestämme. Tuomioistuimille ehdotetaan 4,7 miljoonaa ja Syyttäjälaitokselle 2,2 miljoonaa euroa ruuhkan purkuun. Oikeudenhoidon resursseja ja niiden oikeasuhtaisuutta arvioidaan laajemmin osana valmisteilla olevaa oikeudenhoidon selontekoa. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen ehdotetaan 4,4 miljoonaa lisäystä suurpetojen aiheuttamien porovahinkojen korjaamiseksi. Ja aivan lopuksi: Suomen riistakeskus saa lisää resursseja valkoposkihanhien ja merimetsojen poikkeuslupapäätösten käsittelyyn sekä tietojärjestelmämuutoksiin näiden lajien siirtyessä syksyllä metsästettäviksi riistalajeiksi. [Perussuomalaisten ryhmästä: Loistava päätös!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, talousarvio)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, rajavartio, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen, rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Onko hallitus valmis muuttamaan linjaa? Ei ole. Tätä tarvitaan enemmän. Tätä samaa mieltä ovat IMF, luottoluokittajat, komissio, käytännössä kaikki talouden asiantuntijat. Tätä linjaa ei tarvita vähemmän, eikä tarvita muutosta, vaan tätä tarvitaan enemmän ja lisää. Kyllä, alijäämä ja velka ovat rumissa luvuissa. Tosiasia vain on se, että opposition opein ne olisivat vielä huomattavasti rumempia, ja epäilenpä, että edes yksityisen sektorin kasvua ei nähtäisi. Tämä hallitus on tehnyt 10 miljardin kokonaisuuden. Me olemme lisänneet menoja, jos kasvutoimet ja veronkevennykset jätetään huomiotta, vain puolustukseen, turvallisuuteen, Ukrainaan, korkomenoihin ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Me olemme tehneet elvyttävää politiikkaa hankalassa suhdanteessa, olemme edistäneet paljon julkisia investointeja, olemme tehneet useita täsmätoimia sekä laaja-alaisia kasvu-uudistuksia. Mitä tulee veroasteeseen: Palkkatulon veroaste laskee kaikilla tulotasoilla tällä hallituskaudella, siis kaikilla tulotasoilla. [Sosialidemokraattien ryhmästä: Toisilla vähän enemmän!] Tästä vuodesta ensi vuoteen se laskee vielä lisää, ja erityisesti siellä 25 000—55 000 euroa tienaavilla. Kuten pääministeri totesi, talous kasvaa. Ekonomistien mukaan käänne alkoi viime syksynä. Teollisuustuotanto on tässä maassa jopa elpynyt vuoden 2008 jälkeiseen huippuunsa. Korttidata kertoo kulutuksen kasvusta. Siitä kertoo myös valtiovarainministeriön arvonlisäverokertymän tuotto, joka on myös kasvussa. Tämä on varmasti hirveää sosiaalidemokraateille, ymmärrän sen, mutta koettakaa kestää. Sen sijaan sosiaalidemokraatit pelottelevat ja puhuvat hirveyttä ja kauheutta kaikille. Minun on pakko korjata jälleen sitä, mitä te väitätte pienituloisuudesta. Suhteellisen pienituloisuuden kehitys on pysynyt lähestulkoon samalla tasolla vuosina 2010—2024 Eurostatin ja OECD:n käyttämillä pienituloisuusrajoilla. [Juho Eerola: Siinäs kuulitte!] Sen sijaan 2020-luvulla tapahtunut pienituloisuuden kasvu on käytännössä pelkkää maahanmuuton seurausta ja juuri niillä teidän hallituksenne tekemillä päätöksillä. Arvoisa puhemies! Edustaja Tuppurainen tässä avauspuheenvuorossaan sanoi edustavansa koko oppositiota. Hän siteerasi taas Raamattua. Haluaisin kysyä keskustalta, että oletteko todella näiden kaikkien yrittämiseen kohdistuvien veronkiristysten takana, joita edustaja Tuppurainen esitti koko opposition äänenä. Samassa puheenvuorossa yhdessä virkkeessä todettiin, että inflaatio on rauhoittunut. Melkein seuraavassa todettiin, että elinkustannukset ovat nousseet. Tällaisia vastaavia täydellisiä epäloogisuuksia oli tämä koko puheenvuoro täynnä, mutta mitä voi odottaa Espanjan korruptiohallitusta fanittavalta porukalta. [Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Aivan loppuun: Keskustan koko linjan absurdia sisältöä alleviivasi se, että edustaja Viljanen arvosteli ryhmäpuheessa hallituksen merkittävän YEL-korjauksen tulevan liian myöhään. Siis minkä korjauksen? No sen, jolla korjataan keskustan tekemää katastrofia. [Välihuutoja] Edellinen hallitus teki YEL-uudistuksen joka oli fiasko. Me korjaamme sitä, ja keskusta sanoo, että liian myöhään. Eivät sanat riitä kuvaamaan tätä teidän pelleilyänne. [Välihuutoja]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
23.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 68/2026 vpTalousMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Todella Espanja oli hyvin korkeasti velkaantunut, ja on sitä edelleenkin, mutta siellä vedettiin kyllä läpi melkoista matokuuria tuossa yhteen väliin ja varmasti tehtiin hyvin vaikeita leikkauksia, jotka kohdistuivat siellä ihmisiin. Tätä viimeaikaista hyvää kehitystä siellä, vaikka työttömyys on edelleen siellä aika korkealla ja velka myös, selittää hyvin paljon esimerkiksi koronaelpymispaketti, jossa siis 80 miljardia pelkkiä lahjoituksia Espanjaan tarjotaan, ja saman verran sitten lainamahdollisuuksia. Tämä pakettihan on sellainen, josta taas suomalainen veronmaksaja valitettavasti tulee maksamaan, eli meidän osuutemme sieltä on hyvin pieni. Me tulemme sitä tulevina vuosina maksamaan, ja sekin sitä velkaa siellä lisää, koska velkaahan siihenkin joudutaan ottamaan, että pystytään nämä avustukset Espanjaan rahoittamaan. Mitä tulee sitten Espanjan muihin tekijöihin, niin siellä on esimerkiksi hyvin hyvin laaja maahanmuuttajaväestö, jotka eivät välttämättä kovin kauniissa oloissa siellä työskentele. Työehdot saattavat olla heikot ja palkka hyvin alhainen, [Puhemies koputtaa] ja esimerkiksi tämä selittää näitä talouden lukuja.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka, leikkaus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 34/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Olen siihen tottunut, että oppositio nostaa täällä voimakkaasti ongelmia esille, mutta siihen en ole vielä tottunut, että te jo edestäpäin löydätte kriisin, mikä ei ole vielä lähelläkään. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Totta kai me toivomme, että Eurooppaan ei kohdistu turvapaikanhakijavirtaa [Hälinää — Puhemies koputtaa] Iranista eikä mistään muualtakaan. Mitä tulee siihen, jos verrataan vuoteen 2015, onneksi tilanne on huomattavasti eri paitsi suomalaisessa lainsäädännössä myös eurooppalaisessa lainsäädännössä noin muuten. Eurooppa suhtautuu näihin asioihin nykyään aika tavalla eri lailla. Meillä on myös voimassa paljon erilaisia sisärajatarkastuksia. Toisaalta maahanmuuttopaktin eteenpäinvieminen sisältää tähän liittyen erityisiä toimia. Hallitus on huolehtinut turvallisuusviranomaisten rahoituksesta koko kautensa ajan, ja siinäkin tilanteessa, missä me olemme joutuneet tekemään merkittäviä sopeutustoimia, niin sekä sisäiseen turvallisuuteen että tietenkin puolustukseen liittyen sektoreita on näiltä suojattu. Meillä ei ole tässä tilanteessa mitään hätää. [Mauri Peltokangas: Erinomainen vastaus!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia eduskunnalle tämän tärkeän asian keskustelusta. — Kuten työmies Marttinen tuossa aiemmin kuvasi, [Naurua] meidän työttömyyttä erityisesti lisäävät ulkoiset tekijät ja toisaalta koska kotimaassa ei ole kasvua riittämiin ollut, työttömyys on tästä johtuvaa, ja tämä kehityshän alkoi vuonna 22. Hallitus on kuitenkin tehnyt merkittäviä uudistuksia ja rakennetoimia, joiden laskennalliset vaikutukset niin julkisen talouden vahvistumiseen kuin työllisyyden vahvistumiseen ovat valtiovarainministeriön mukaan selkeitä. Se, että ne eivät vielä näy, ei tarkoita, että näiden hyvät vaikutukset pyyhkiytyisivät pois. Ne tulevat kyllä näkyviin. Arvoisa puhemies! Minulle ei valitettavasti opposition puheenvuoroista oikein tullut selväksi, mikä se varsinainen vaihtoehto on. Keskusta luetteli erilaisia tukipaketteja ja totta kai valitusta ja kritiikkiä. Luettelitte uusia menoja, mutta en löytänyt yhtään ainutta keinoa niiden rahoittamiseksi. [Keskustan ryhmästä: Yhteisövero! — Antti Kaikkonen: Älkää tehkö sitä yhteisöveron kevennystä! Eikö se kuulunut sinne?] Työpaikat syntyvät yrityksiin, ja siksi me teemme uudistuksia. — Puheenjohtaja Kaikkonen, yhteisöveron kevennys, jonka hallitus toteuttaa kahden prosenttiyksikön osalta: Keskusta ehdotti viiden prosenttiyksikön alennusta yhteisöveroon. [Oikealta: Ohhoh!] Te kehtaatte täällä selittää, että kukaan ei sitä kannata ja siitä ei ole mitään hyötyä, ja te itse esitätte viiden prosenttiyksikön kevennystä. [Keskustan ryhmästä: Ihan eri veromalli! — Antti Kaikkonen: Rakenteellista uudistusta!] Mitä tulee sitten tähän, että viime kyselytunnilla ja täällä tänään te ehdotatte myös erityistalousaluetta, niin se käytännössä tarkoittaa samaa kuin yhteisöveron kevennys — toki myös muunlaisia veronkevennyksiä, mutta ensisijaisesti se tarkoittaa aina yhteisöveron kevennyksiä. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Hallitus ei luo itsessään talouskasvua. [Antti Kurvinen: Te viette talouskasvun!] Me voimme parantaa edellytyksiä, me voimme tehdä oikeanlaista veropolitiikkaa, me voimme tuuppia oikeaan suuntaan ja tehdä kasvutoimia, mutta valtio ei tule tekemään kasvua ja työpaikkoja, vaan se tapahtuu yksityisellä sektorilla, ja juuri siihen suuntaan tämä hallitus tekee toimia. [Antti Kurvinen: Teette kaikkenne, jotta kasvua ei syntyisi! — Ben Zyskowicz: Höpö höpö!] Arvoisa puhemies! Edustaja Harkimo nosti aivan oikein puheenvuorossaan esille ulkomaalaisten ja maahanmuuton kokonaisuuden. Minusta onkin hassua, että kuitenkaan tässä itse välikysymyksessä ei mainittu asiasta sanaakaan. En tiedä, onko edustaja Harkimo ollut aivan tietoinen, mihin paperiin on nimensä pannut, [Naurua oikealta] mutta tämänkin ymmärrän juuri siksi, kuten edustaja Simula täällä totesi, että tämähän on keskustan kasvutoimi numero yksi, lisätä maahanmuuttoa tähän maahan. [Antti Kaikkonen: Ei pidä paikkaansa! — Perussuomalaisten ryhmästä: Käsittämätöntä!] Arvoisa puhemies! Keskusta puhuu työstä, mutta te pelkäätte tehdä päätöksiä. Yhtään hankalaa päätöstä te ette kykene esittämään tai edes tukemaan, pakenette maakuoppaan, kun pitäisi ottaa kantaa, ja tarjoatte tyhjän paperin, mutta sen sijaan te osaatte kritisoida. [Keskustan ryhmästä: Aika väsynyttä puhetta!] Sosiaalidemokraatit ehdottavat meille vaihtoehtobudjettejaan pohjaksi. Tarkoitatteko siis niitä, joissa te oikeastaan kuittaatte kaikki hallituksen tekemät toimet mutta olette niistä kovin hissukseen omille kannattajillenne? Mitä sieltä jää sitten jäljelle, ne veronkorotuksetko? Ei, niitä me emme tule tekemään. [Pia Viitanen: Veronkevennykset pienituloisille muun muassa, ja pienille yrityksille!] Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Te peräänkuulutitte, hyvä oppositio, toivon näköaloja ja sitten esititte kuitenkin pelkkää surkeutta. Ei yhtä ainoaa hyvää asiaa investoinneista, talouden luvuista, vientisektorin paremmista näkymistä. [Antti Kurvinen: Mitä hyvää te sanotte?] En valitettavasti saa mitään muuta mielikuvaa kuin sen, että toivoisittekin saman ankeuden jatkuvan. [Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Keskustan linja ei näytä millään tavalla eroavan vasemman puolen, sosiaalidemokraattien linjasta. [Puhemies koputtaa] Punamultaa rakennetaan, mutta se ei ole kyllä kasvun liitto. Se on jakamisen liitto.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, yhteisövero)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja