Rantanen Mari
26 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Aloitan ensin siitä, mikä tässäkin salikeskustelussa jos ei nyt suoraan niin välillisesti tuli esille: Suomalaiset rajavartijat, ja meidän Rajavartiolaitos, ovat erittäin arvostettuja tässä maassa viranomaisina, niin kuin muutkin meidän turvallisuusviranomaiset. Täytyy todeta, että suomalaista rajavartijaa ja Rajavartiolaitosta arvostetaan myös laajasti koko Euroopassa, heidän ammattitaitoaan, osaamistaan ja sitoutumistaan tähän työhön. No, kuten me tiedämme, millaiseksi tämä meidän turvallisuusympäristö on muuttunut, meillä täytyy olla myöskin toimivaltuudet, joilla me pärjätään niin tänään kuin myöskin huomenna. Selvää on se, että meillä tältä osin on ollut lainsäädäntövelkaa, ja tietenkin on niin, että tämän meidänkin hallituskauden aikana on täytynyt arvioida, onko siellä myös joitain muita puutteita kuin mitä osattiin ehkä hallitusohjelmassakaan pohtia, ja näitä nyt pyritään tietenkin paikkaamaan. Äärimmäisen tärkeitä ovat toimivaltuudet mutta samalla myöskin se, että siellä on riittävästi ihmisiä, aivan kuten täällä tuli esiin. Mutta sitten täytyy muistaa rajavalvonnassa, puhutaan nyt sitten maarajasta tai merirajasta, että yhtä tärkeätä kuin se, että meillä on siellä henkilöstöä, on se, että tänä päivänä meillä täytyy olla välineitä, joilla valvontaa tehdään, ja tältä osin Rajavartiolaitokselle ollaan uusimassa sekä lentokalustoa että meidän merikalustoa kahdella vartiolaivalla. Sen lisäksi siellä on oltava teknologiaa, se on tänä päivänä aivan keskeistä. Ja sitten jos ajatellaan merialuetta, niin aivan yhtä tärkeätä on se, että me pystytään jakamaan tilannekuvaa koko Itämerellä, niin että me kumppaneiden kanssa pystytään luomaan kokonaiskuvaa siitä, mitä on meneillänsä. Sitten ehkä nostan tähän drooniasiaan liittyen, että hallitus juurikin osoitti Rajavartiolaitokselle reilut 40 miljoonaa euroa siihen, että pystymme paremmin havaitsemaan ja myöskin kehittämään torjuntakapasiteettia nimenomaan miehittämättömien ilma-alusten osalta, jotenka kyllä tässä nyt pyritään tuottamaan tilannetta, jossa meillä samaan aikaan on niin ihmisiä, välineistöä kuin myöskin toimivaltuuksia toimia tässä varsin jännitteisessä turvallisuusympäristössä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajavartiolakia ja eräitä muita lakeja. Esityksen tarkoituksena on hallitusohjelman mukaisesti varmistaa, että Rajavartiolaitoksen toimivaltuudet vastaavat muuttunutta turvallisuus- ja toimintaympäristöä. Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet, että erityisesti merenalaiseen kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat uhat ja myös yleisesti vaikeutunut turvallisuustilanne edellyttävät viranomaisilta uusia toimintakykyjä ja tarkoituksenmukaisia toimivaltuuksia. Rajavartiolaitokselle ehdotetaan uutta merenalaisen kriittisen infrastruktuurin valvontatehtävää ja siihen liittyviä toimivaltuuksia Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Rajavartiolaitos toimii merialueilla vuoden jokaisena päivänä. Rajavartiolaitoksella olisi valvonnan yhteydessä oikeus estää tai keskeyttää merenalaisen kriittisen infrastruktuurin vahingoittaminen. Ehdotettavan sääntelyn mukaan Rajavartiolaitos saisi merenalaisen kriittisen infrastruktuurin vahingoittamistapauksissa tarvittavat tiedot suoraan infrastruktuurin omistajilta tai haltijoilta, mikä nopeuttaa asian selvittämistä. Rajavartiolaitos ilmoittaisi tietoonsa tulleesta vahingoittamisesta viipymättä poliisille, joka vastaisi mahdollisesta rikostutkinnasta. Rajavartiolaitoksella olisi jatkossa myös YK:n merioikeusyleissopimuksen mukainen oikeus pysäyttää ja tarkastaa Suomen talousvyöhykkeellä kansallisuutta vailla olevaksi epäilty alus sekä sellainen suomalainen alus, joka käyttää väärää lippua tai kieltäytyy näyttämästä lippuaan. Tätä ei ole aiemmin säädetty minkään viranomaisen tehtäväksi. Tarkastusoikeuden käytännön toteuttamisessa noudatettaisiin merioikeusyleissopimuksen määräyksiä, joka on Suomessa jo voimassa olevaa lainsäädäntöä. Rajavartiolaitokselle ehdotetut toimivaltuudet vahvistaisivat Suomen kykyä havaita merenalaiseen kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat uhat, reagoida vahingoittamistapauksiin nopeasti ja estää lisävauriot. Toimivaltuudet erityisesti talousvyöhykkeellä ovat keskeisessä asemassa, koska huomattava osa Itämeren merenalaisen infrastruktuurin vaurioista viime vuosina on tapahtunut nimenomaan talousvyöhykkeellä. Toimivaltuusalusten tarkastamiseen mahdollistaisi oikea-aikaisen puuttumisen tilanteissa, joissa aluksen lippuvaltioon liittyy epäselvyyttä. Arvoisa puhemies! Esityksellä kehitetään myös Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksia puuttua miehittämättömien kulkuneuvojen eli droonien kulkuun. Teknologian kehittyessä miehittämättömien ilma-alusten lisäksi myös muut miehittämättömät kulkuneuvot yleistyvät. Tämän vuoksi Rajavartiolaitoksella olisi jatkossa oikeus puuttua myös maalla, veden pinnalla tai veden alla liikkuvien miehittämättömien kulkuneuvojen käyttöön tai toimintaan. Sääntelyn tarkoituksena on varmistaa, että Rajavartiolaitos voi suorittaa sille säädettyjä tehtäviä häiriöttä ja puuttua myös mahdollisiin turvallisuusuhkiin. Myös Rajavartiolaitoksen suorittamaa teknistä ja radioteknistä valvontaa kehitettäisiin. Tavoitteena on parantaa tilannekuvaa ja valvontakykyä Schengen-alueen sisärajoilla myös silloin, kun sisärajatarkastuksia ei ole väliaikaisesti palautettu. Arvoisa puhemies! Esitys sisältää myös useita muita yksittäisiä lakimuutoksia, joilla parannettaisiin Rajavartiolaitoksen varautumista nopeasti muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Ehdotukset liittyvät muun muassa Puolustusvoimien Rajavartiolaitokselle antamaan virka-apuun, kansainväliseen yhteistyöhön ja tiedonvaihtoon. Lisäksi selkiytettäisiin rajajoukkoihin kuuluvien henkilöiden oikeudellista asemaa ja palvelussuhteen ehtojen määräytymistä niissä tilanteissa, kun rajajoukkoja liitetään Puolustusvoimiin. Esityksellä ei muuteta muiden viranomaisten tehtäviä tai johtovastuita. Esimerkiksi poliisi ja Tulli vastaisivat edelleen niille voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti kuuluvista tehtävistä. Ehdotettujen lakimuutosten kokonaisuus parantaa Rajavartiolaitoksen varautumista ja kykyä huolehtia ydintehtävistään nykyisessä turvallisuusympäristössä. Esityksessä ehdotetaan, että lait tulisivat voimaan 1.1.2027. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kuten omassa puheenvuorossanikin, täältä salista on tullut erinomaisen tärkeä huomio: tämä turvallisuusympäristön muutos ei ole pelkkä sana, jota jauhetaan, vaan se on ihan tosiasia meillä. Kuten me tiedämme, niin järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy, kovenee ja kasvaa koko ajan, ja siinä mielessä meidän täytyy täällä kyetä vastaamaan viranomaistemme kanssa näihin haasteisiin. Tältä osin meillä on jonkin verran tätä lainsäädäntövelkaa, jota nyt pyritään tässä paikkaamaan. Selvää on se, että Suomessa johtava esitutkintaviranomainen tässä uhkaperusteisessakin tiedustelussa on tietysti poliisi, mutta yhtä tärkeätä on se, että meillä myös muut viranomaiset omaa tonttiaan hoitaessaan omaavat riittävät toimivaltuudet. Rajavartiolaitos on kyllä laittoman maahantulon ja ihmiskaupparikollisuuden ja näiden yhdistelmien osalta oikea taho tätä tekemään. Sitten ehkä tähän edustaja Räsäsen hyvään puheenvuoroon totean sen, että on tietenkin äärimmäisen tärkeää, että meillä viranomaiset toimivat yhteen, että päällekkäisyyksiä ei ole ja että ei toimita toinen toisen tietämättä. No, se toki menee niin, että Rajavartiolaitoksella on tietyt rikokset, joita he tässä yhteydessä tutkivat, mutta tässä hallituksen esityksessä on nimenomaisesti yhteistyövelvoite keskusrikospoliisin kanssa, ja samoin yhteistyövelvoite on myös poliisin, Tullin ja Rajan kanssa, jotta nimenomaisesti emme ajaudu tilanteeseen, jossa saman keissin äärellä tehdään työtä. Sitten totean sen, että yhtä tärkeätä on myös se, että suojelupoliisin tehtäväkenttä kansallisen turvallisuuden takaajana ja valtiollisen vaikuttamisen ensisijaisena tiedonhankkijana pysyy. Tältä osin tietysti on hyvin tärkeätä, että tämä yhteistyö myös suojelupoliisin kanssa säilyy ja kukin pitää oman tonttinsa ikään kuin puhtaana ja toisten tonteille ei astuta. Mutta selvää on se, että näissä saattaa tänä päivänä olla, niin kuin hyvin tiedetään, että järjestäytynyt rikollisuus ja valtiolliset toimijat lyövät valitettavasti kättä päälle, ja siltä osin sitten [Puhemies koputtaa] yhteistyö tässä varsinkin korostuu, että oikea taho ottaa näistä kopin.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annettuun lakiin lisätään säännökset Rajavartiolaitoksen uhkaperusteisesta rikostiedustelusta, joka kuuluisi Rajavartiolaitoksen rikostorjuntatoimivaltaan. Tämä ehdotus on osa sitä kokonaisuutta, jolla parannetaan rikostorjuntaviranomaisten kykyä torjua ennalta rikollisuuden muodostamia uhkia, jotka ovat muuttuneet entistä vakavammiksi, monimuotoisemmiksi ja nopeammin kehittyviksi. Tämä edellyttää tiedonhankinnan aloittamista nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. Ehdotetun lainsäädännön tavoitteena on vahvistaa Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia ennalta estää ja torjua laittoman maahantulon järjestämiseen ja ihmiskauppaan liittyvää järjestäytynyttä ja muuta vakavaa rikollisuutta. Laittoman maahantulon järjestäminen on piilorikollisuutta, joka on paljastettava viranomaisen valvonnassa rikostiedustelun keinoin tai paljastavalla tutkintaotteella. Siihen liittyy yleisesti järjestäytynyttä rikollisuutta ja ammattirikollisuutta, erityisesti väärennettyjen asiakirjojen valmistamista ja välittämistä. Suomessa paljastuvat ihmissalakuljetustapaukset ovat tyypillisesti ulkomaisten rikollisryhmien tekoja, joihin liittyy kova kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus. Laittoman maahantulon järjestämistä tapahtuu Suomeen ja Suomen kautta kaikilla rajaosuuksilla ja eri kuljetusvälineillä, erityisesti lento- ja laivaliikennettä sekä Pohjois-Suomen maantieyhteyksiä hyödyntäen. Suomen itärajan rajanylityspaikkojen kautta kulkevan liikenteen uudelleen alkaminen loisi järjestäytyneelle rikollisuudelle myös mahdollisuuden hyödyntää tätä reittiä. Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan painopisteenä on vakava ja järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus, erityisesti laittoman maahantulon järjestämiseen sekä ihmiskauppaan ja ihmissalakuljetukseen liittyvät rikokset. Rajavartiolaitoksella on mainittujen rikosten estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen vaadittava ammattitaito ja osaaminen. Suurin osa Suomessa tutkittavista laittoman maahantulon järjestämiseen liittyvistä rikoksista on Rajavartiolaitoksen selvittämisvastuulla, minkä vuoksi Rajavartiolaitos olisi myös uhkaperusteisen rikostiedustelun osalta se viranomainen, jolla olisi parhaat edellytykset suorittaa uhkaperusteista tiedonhankintaa laittomaan maahantuloon ja ihmiskauppaan liittyvästä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Arvoisa puhemies! Laissa säädettäisiin rikostiedustelukeinoista ja niiden käytöstä uhkaperusteisessa rikostiedustelussa. Rajavartiolaitoksen rikostiedustelun kohteena olisi yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vakavasti uhkaava, laittomaan maahantuloon tai ihmiskauppaan liittyvä järjestäytynyt tai muu vakava rikollisuus. Rikostiedustelukeinoja voisi kohdentaa henkilöihin tai ryhmiin, joiden voi olettaa osallistuvan vakavasti uhkaavaan rikolliseen toimintaan, kuten rikollisorganisaatiossa toimiviin henkilöihin. Ehdotettu sääntely mahdollistaisi salaisen tiedonhankinnan aloittamisen ennen kuin rikollinen hanke on edennyt yksilöidyksi estettäväksi rikokseksi, jos kyseessä on yksilön tai yhteiskunnan turvallisuuteen kohdistuva vakava rikollisuuden uhka. Rikostiedustelukeinoja olisivat suunnitelmallinen tarkkailu ja peitelty tiedonhankinta, tekninen katselu, tekninen seuranta, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, yksinomaan tietoverkossa tehtävä peitetoiminta, yksinomaan tietoverkossa tehtävä valeosto, valvottu läpilasku sekä ohjattu tietolähdetoiminta. Nyt annetussa esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi luottamukselliseen viestiin kohdistuvasta tai kotirauhan suojaaman, pysyväisluonteisen asumisen piirissä tapahtuvasta tiedonhankinnasta. Ehdotetut rikostiedustelukeinot ovat lähtökohtaisesti samoja keinoja, joita Rajavartiolaitos käyttää jo nykyiseen salaiseen tiedonhankintaan Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalain 3 luvun ja pakkokeinolain nojalla. Rajavartiolaitokselle ja poliisille ehdotetut rikostiedustelukeinot vastaisivat toisiaan sillä erotuksella, että Rajavartiolaitokselle ehdotettaisiin rikostiedustelukeinoiksi yksinomaan tietoverkossa tehtävää peitetoimintaa peitetoiminnan sijasta ja yksinomaan tietoverkossa tehtävää valeostoa valeoston sijasta. Laissa säädettäisiin rikostiedustelukeinojen käytön edellytyksestä. Yleisenä edellytyksenä olisi keinon käyttämisen välttämättömyys tärkeiden tietojen saamiseksi sellaisesta rikostiedustelun kohteesta, joka uhkaa vakavasti yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta. Pykälässä myös rajattaisiin kokonaan pois mahdollisuus kohdistaa rikostiedustelukeinoja pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin. Tuomioistuin päättäisi yksityisyydensuojaan voimakkaimmin puuttuvien keinojen käytöstä, esimerkiksi teknisestä katselusta ja henkilön teknisestä seurannasta. Muiden rikostiedustelukeinojen käytöstä päättäisivät laissa säädetyt virkamiehet, joilla olisi tehtävän edellyttämä erityiskoulutus ja perehtyneisyys uhkaperusteiseen rikostiedusteluun. Esityksessä säädettäisiin rikostiedustelukeinolla saadun tiedon käytöstä, käsittelystä ja luovuttamisesta. Rajavartiolaitos saisi käyttää rikostiedustelukeinolla hankittuja tietoja aina rikostiedustelun kohdeuhkan torjumiseksi sekä rikoksen estämiseksi ja Rajavartiolaitoksen toiminnan suuntaamiseksi. Tietoa saisi myös luovuttaa tietyin edellytyksin muille viranomaisille. Rikostiedustelukeinolla saatu tieto olisi hävitettävä viipymättä sen jälkeen, kun on käynyt ilmi, ettei tietoa tarvita rikostiedustelua koskevassa luvussa säädettyihin käsittelytarkoituksiin. Rajavartiolaitoksen uhkaperusteista rikostiedustelua valvottaisiin tehokkaasti, ja sen ulkoisesta valvonnasta vastaisi tiedusteluvalvontavaltuutettu. Hallituksen esitykseen sisältyy useita säännöksiä, joilla pyritään muun muassa turvaamaan rikostiedustelun kohteena olevien oikeusturvaa. Näitä olisivat esimerkiksi säännökset tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisesta ja tutkimisesta, tietojen säilyttämisestä ja rikostiedustelukeinon käytön ilmoittamisesta. Esityksessä ehdotetaan sääntelyyn myös muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa annetun lain salaista tiedonhankintaa. Esitykseen sisältyy myös säännökset, jotka mahdollistaisivat niin sanottujen automaattisten keräinten käytön avoimiin lähteisiin kohdistuvassa tiedonhaussa ja tallentamisessa. Automaattisten keräinten avulla olisi mahdollista merkittävästi tehokkaammin kohdentaa valvontaa ja kerätä tietoa esimerkiksi sellaisista yleisessä tietoverkossa olevista ryhmistä, joiden tarkoituksena on vakava rikollinen toiminta. Arvoisa puhemies! Turvallisuusympäristön muuttuessa rikollisuuden muodostamat uhkat ovat muuttuneet entistä vakavammiksi, kansainvälisemmiksi ja nopeammin kehittyviksi, minkä vuoksi ne tulisi pystyä torjumaan ennalta. Rajavartiolaitoksen tiedon tarve onkin siirtynyt yhä enemmän konkreettisesta rikosepäilystä ja jo yksilöitävissä olevasta epäillystä rikoksentekijästä kohti uhkaa koskevaa tiedonhankintaa ja tuon tiedon analysointia ja hyödyntämistä. Ehdotetuilla säännöksillä pyritään mahdollistamaan tiedonhankinnan aloittaminen nykyistä varhaisemmassa vaiheessa ja siten parantamaan Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten mahdollisuuksia ennalta puuttua uhkaavaan toimintaan ennen sen konkretisoitumista rikollisiksi teoiksi. Olemassa olevista tai nousevista uhkista saadut signaalit voivat olla tyypillisesti heikkoja ja hajanaisia, ja uhkaperusteisen rikostiedustelun keinoin niitä voitaisiin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan vahvistamaan tai osoittamaan vääriksi. Mahdollisuudet lisäselvityksen hankkimiseen riippuvat lainsäädännön lisäksi esimerkiksi tiedonlähteestä sekä tiedonhankintaan käytettävissä olevasta ajasta. Jotta Rajavartiolaitos kykenisi estämään ennalta sen torjuntavastuulle kuuluvia vakavia rikoksia ja niiden vakavia seurauksia, sen tulee voida hankkia tietoa jo hyvin varhaisista rikosten esivaiheista. Nykyisen Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalain mukaiset salaiset tiedonhankintakeinot eivät ole riittäviä uhkien torjumiseksi, eikä niillä voida tehokkaasti ja varhaisessa vaiheessa havaita uhkia ja ryhtyä niiden edellyttämiin toimenpiteisiin. Esityksellä tehostetaan yksilöiden ja yhteiskunnan turvallisuutta vakavasti uhkaavan vakavan rikollisuuden torjuntaa mahdollistamalla salainen tiedonhankinta nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. Arvoisa puhemies! Nyt menivät jo paperitkin sekaisin. Yritänpä täältä kaivaa viimeiset, jotta saadaan sitten tämä voimaantulosäännös, jota en nyt tässä kohtaa löydä. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Aika loppuu, mutta, arvoisa puhemies, tämän lain on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2027.
Arvoisa puhemies! Vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittäminen on keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja sisäistä turvallisuutta. Toimivalla vaaratiedottamisella voidaan varoittaa väestöä ja suojata ihmisiä tehokkaasti niin normaaliolojen onnettomuuksissa, erilaisissa häiriötilanteissa [Hälinää — Puhemies koputtaa] kuin poikkeusoloissakin. Suomessa väestön varoittaminen ja vaaratiedottaminen perustuu monikanavaisuuteen, jolla pyritään tavoittamaan väestö mahdollisimman kattavasti. Nykyinen järjestelmä perustuu radioon ja televisioon siten, että vaaratiedote annetaan aina radiossa ja sen lisäksi televisiossa, jos vaaratiedotteen antava taho niin päättää. Näiden lisäksi vaaratiedote julkaistaan 112 Suomi ‑sovelluksessa, Yle-palvelusovelluksessa, teksti-tv:n sivulla 112 sekä sivustoilla pelastustoimi.fi, yle.fi ja 112.fi. Väestön varoittamisen tukena ovat myös kiinteä väestöhälytinjärjestelmä ja tarvittaessa kaiutinautot. Vaaratiedottamisen järjestelmiä täytyy kuitenkin kehittää ja parantaa nykyisessä turvallisuusympäristössä ja teknologian kehittyessä. Saatujen kokemusten ja tehtyjen selvitysten perusteella on havaittu tarvetta parantaa entisestään väestön tavoitettavuutta mobiilivaroittamisessa sekä nopeuttaa varoitusten perillemenoaikaa. Sisäministeriö sai vuoden 2025 toisessa lisätalousarviossa kuuden miljoonan euron määrärahan vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittämiseen. Valtaosa rahoituksesta kohdennetaan uuden matkapuhelimia hyödyntävän vaaratiedotejärjestelmän rakentamiseen. Suomeen rakennetaan lokakuun 2026 loppuun mennessä uusi FI-Alert-vaaratiedotejärjestelmä, joka täydentää nykyisiä väestön varoittamisen järjestelmiä. Uuden järjestelmän avulla vaaratiedotteet voidaan välittää matkapuhelimiin nykyistä nopeammin ja aiempaa tarkemmin rajatulle maantieteelliselle alueelle. FI-Alert-järjestelmä perustuu cell broadcast ‑teknologiaan sekä EU-Alert-konseptiin. Vastaava järjestelmä on käytössä tai rakenteilla yli 20:ssä Euroopan maassa, ja se on muodostumassa yleisimmäksi matkapuhelimia hyödyntäväksi varoitusjärjestelmäksi. Uuden järjestelmän käyttöönotto edellyttää vaaratiedotelain muuttamista. Hallituksen esityksessä ehdotetaan lakia muutettavaksi siten, että vaaratiedote voitaisiin välittää yleisölle myös solulähetysjärjestelmän eli cell broadcast ‑järjestelmän avulla. Samalla Hätäkeskuslaitokselle säädettäisiin velvoite välittää vaaratiedote myös tähän solulähetysjärjestelmään. Esityksen tavoitteena on täydentää Suomen monikanavaiseen viestintään perustuvaa väestön varoittamis- ja vaaratiedotejärjestelmää. Tämä mahdollistaa nopean, viiveettömän ja maantieteellisesti rajatun vaaratiedotteen välittämisen vaara-alueilla oleville kaikkien mobiilioperaattoreiden päätelaitteille. Solulähetysjärjestelmä parantaa väestön varoittamisen kattavuutta ja siten myös ihmisten turvallisuutta. Merkittävää on myös se, että järjestelmän käyttö ei edellytä kansalaisilta erillisen sovelluksen asentamista. Viesti välittyy yhteensopiviin päätelaitteisiin automaattisesti. Toisin kuin tekstiviesteissä, viestejä ei lähetetä yksittäisiin puhelinnumeroihin, eikä niiden välittäminen edellytä vastaanottajarekisteriä. Esitys toteuttaa osaltaan hallitusohjelman tavoitetta vaaratiedotejärjestelmän uudistamisesta sekä vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa varautumaan entistä paremmin erilaisiin turvallisuusuhkiin ja häiriötilanteisiin. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. marraskuuta 2026. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä on varsin hyvin kuvattu meidän rajaturvallisuustilannetta tällä hetkellä. Vaikka tilanne tänään on vakaa, joskin jännitteinen, niin me emme voi tietää huomisesta, ja senpä vuoksi meillä on oltava koko ajan tämä rajaturvallisuuslaki käytössä. Tämä on täysin välttämätön tässä turvallisuustilanteessa, jossa me ollaan. Ensinnäkin meidän tässä salissa tärkein tehtävä on huolehtia Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta. Se tarkoittaa sitä, että me huolehdimme myöskin tämän maan täysivaltaisuudesta ja kansallisesta turvallisuudesta, ja sen tärkeämpää tehtävää meillä päättäjillä ei voi olla. Tämä lainsäädäntö on kahteen otteeseen äänestetty läpi tästä salista viiden kuudesosan enemmistöllä ja perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella, joten siinä mielessä on hyvä huomata se, että sellaiset syytökset, että tämä nyt rikkoo sitä, tätä ja tuota, ovat kyllä tässä vaiheessa erikoisia. Totean edelleen, että tämä on tässä salissa äänestetty läpi viiden kuudesosan enemmistöllä kahteen otteeseen perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella. On kyllä niin, että tätä rajaturvallisuuslakia ei tulisi sotkea turvapaikkajärjestelmään. Tämä ei ole normaalia turvapaikanhakua, jota me näemme meillä tai vaikkapa Espanjan Ceutassa. Se ei ole normaalia turvapaikkapolitiikkaa. Siinä on kysymys aivan jostain muusta. Ja todettakoon sekin, että meidän lainsäädäntö eurooppalaisittainkin laahaa hiukan takamatkalla tässä. Siitä olen tyytyväinen, että me olemme täällä Suomessa voineet itärajavaltiona säätää tämän lain. Se on sekä meidän mutta ihan yhtä lailla koko Euroopan turva, että me pyrimme pitämään täällä oman tonttimme puhtaana. Siinä mielessä tämän lainsäädännön vastuullinen säätäminen ja tämän lainsäädännön jatko täällä on kyllä meidän kaikkien yhteinen vastuu tästä omasta rakkaasta kotimaastamme sekä kansalaisista.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain eli niin sanotun rajaturvallisuuslain voimassaoloa jatketaan vuoden 2028 loppuun. Lain muuhun sisältöön ei ehdoteta muutoksia. Välineellistetyn maahantulon uhka itärajalla jatkuu korkeana. Turvallisuusviranomaisten tietojen mukaan mikään ei viittaa siihen, että uhka olisi poistunut. Välineellistetyn maahantulon ilmiö on toistaiseksi pysähtynyt, mutta tilanteen vaikeutumiseen ja mahdollisiin nopeisiin ja vakaviin muutoksiin on välttämätöntä varautua. Keskeinen varautumiskeino on lainsäädäntö, joka sisältää viranomaisten riittävät toimivaltuudet toimia ennaltaestävästi ja tehokkaasti. Arvoisa puhemies! Laissa säädetään toimivaltuudesta rajoittaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamista tilanteissa, joissa vieras valtio pyrkii painostamaan Suomea maahantulijoita hyväksi käyttämällä. Lain tavoitteena on Suomen täysivaltaisuuden ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen. Rajoituspäätöksen tekemiselle on erittäin korkea kynnys. Lakia sovellettaisiin silloin, jos muut keinot eivät ole riittäviä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Valtioneuvosto on marraskuusta 2023 alkaen tehnyt rajavartiolain nojalla useita päätöksiä itärajan rajanylityspaikkojen sulkemisesta ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä. Tilanne itärajalla on pidetty toistaiseksi hallittuna näillä toimenpiteillä, eikä tätä lakia ole ollut tarpeen soveltaa. Lain olemassaolo on kuitenkin tärkeä osa Suomen varautumista. On välttämätöntä, että laki on Suomen turvana tarvittaessa. Lailla varmistetaan, että rajaviranomaisilla on riittävät toimivaltuudet toimia ennaltaestävästi ja tehokkaasti välineellistetyn maahantulon tilanteissa. Oikeusvaltiossa on keskeistä, että viranomaisten toiminta perustuu lakiin. Tämä laki vastaa tilanteeseen, johon EU-säännökset ja kansainväliset sopimukset eivät anna ratkaisuja. Lainsäädännön on oltava valmiina etukäteen, jotta turvallisuustilanteen nopeisiin muutoksiin voidaan reagoida. Tämän vuoksi lain voimassaolon jatkaminen keskeytyksettä on välttämätöntä. Rajavartiolaitoksella on yhdessä muiden viranomaisten kanssa hyvä valmius lain soveltamiseen tilanteen niin vaatiessa. Arvoisa puhemies! Laki esitetään tulemaan voimaan ennen 31.12.2026.
Arvoisa puhemies! Ampuma-aselakiin on tehty laaja muutos viimeksi heinäkuussa 2019. Muutokset perustuivat pääosin Euroopan unionin ampuma-aseita koskevan direktiivin muutoksiin. Ampuma-aselain muutoksen jälkeen on ampuma-aselakia sovellettaessa havaittu välttämättömiksi katsottavia muutostarpeita. Lisäksi Euroopan komissio käynnisti Suomea vastaan jäsenyysvelvoitteiden rikkomista koskevan menettelyn kesäkuussa 25 antamallaan virallisella huomautuksella. Komissio katsoo, että Suomi ei ole saattanut joitain ampuma-asedirektiivin ja sen täytäntöönpanodirektiivin säännöksiä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Helmikuussa 2025 tuli voimaan Euroopan unionin ampuma-aseasetus, joka sisältää säännöksiä ampuma-aseiden, aseenosien sekä ampumatarvikkeiden viennistä ja tuonnista Euroopan unionin ja kolmansien maiden välillä. Ehdotetut muutokset perustuvat edellä mainittuihin syihin. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ampuma-aselakiin sen soveltamista helpottavia muutoksia. Muutokset parantaisivat lain sovellettavuutta sekä harrastajan, ase-elinkeinon että viranomaisten kannalta. Tarkoituksena ei kuitenkaan olisi tehdä muutoksia ampuma-aselain lupa- ja valvontajärjestelmän perusteisiin. Deaktivoitu ampuma-ase katsotaan Euroopan unionin asedirektiivissä tarkoitetuksi ilmoituksenvaraiseksi ampuma-aseeksi. Näin on myös voimassa olevassa kansallisessa lainsäädännössämme. Deaktivoitua ampuma-asetta koskeviin säännöksiin on tarkoituksenmukaista tehdä muutokset, joilla mahdollistetaan deaktivoidun ampuma-aseen säilyttäminen turvallisesti mutta kuitenkin toimivaa ampuma-asetta lievemmin säilytysvaatimuksin. Ampuma-aselain deaktivointia koskeva määritelmä on sidottu asedirektiivin täytäntöönpanoasetuksen mukaiseen deaktivointiin. Ampuma-aselain soveltamisala on kuitenkin täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa laajempi, minkä vuoksi esimerkiksi takaa ladattavien tykkien deaktivoiminen ei ole ollut mahdollista. Ehdotuksella mahdollistettaisiin tykkien ja muiden täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaan kuulumattomien ampuma-aseiden deaktivointi kansallisten vaatimusten täyttyessä. Nämä säädettäisiin sisäministeriön asetuksella. Sodanaikaisten ja sitä vanhempien tykkimallien deaktivointi olisi mahdollista poliisin tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Samoin tykkien säilyttäminen hyväksyttäisiin poliisilaitoksen tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Asekeräilijälle annettavaan aselupaan liitettävän hankkimisoikeuden maksimikestoa ehdotetaan pidennettäväksi viiteen vuoteen. Ase-elinkeinonharjoittajien ilmoitusvelvollisuutta asetietojärjestelmään ehdotetaan selkeytettäväksi. Lisäksi ilmoitusvelvollisuutta ehdotetaan rajattavaksi siten, että elinkeinonharjoittajan tulisi ilmoitusten tekemisen sijaan pitää tiedostoa äänenvaimentimista ja latauslaitteista, joiden yksilöintiin ei ole Euroopan unionin tasolla velvoitetta ja joiden elinkaariseuranta ei siksi ole mahdollista. Tiedostonpito helpottaisi sekä ase-elinkeinonharjoittajien että valvontaviranomaisten toimintaa. Aseluvan peruutusperusteisiin tehtiin vuonna 2019 asedirektiivimuutokseen perustunut muutos. Nyt ehdotetaan useiden muiden lupien ja hyväksyntöjen peruutusperusteiden yhdenmukaistamista vastaamaan soveltuvin osin aseluvan peruutusperusteita. Ennen vuotta 1890 valmistetun mustaruutiaseen kuljettaminen ja säilyttäminen ei ole luvanvaraista. Luvanvaraista ei myöskään ole tällaisen mustaruutiaseen pitäminen museossa tai kokoelmassa, jos sillä ei ammuta. Säännöstä on ollut aikaisempaa vaikeampaa soveltaa sen jälkeen, kun Suomessa siirryttiin erillisten hankkimis- ja hallussapitolupien sijaan yhteen lupaan eli aselupaan. Tällaisten mustaruutiaseiden sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan vallinnutta käytäntöä. Ennen vuotta 1890 valmistettu mustaruutiase olisi siten ampuma-aselain soveltamisalaan kuuluva luvanvarainen ampuma-ase vain silloin, kun sitä käytettäisiin ampumiseen. Sääntely koskisi vain ennen vuotta 1890 valmistettuja aseyksilöitä. Euroopan komission rikkomusmenettelyn takia ehdotetaan lakiin lisättäväksi nimenomainen säännös siitä, että poliisilla tulee olla tietojärjestelmä niiden tietojen säilyttämiseen, joiden osalta asedirektiivissä tätä edellytetään. Euroopan ampuma-asepassia koskevaan sääntelyyn ehdotetaan tehtäväksi muutoksia. Näiden lisäksi ehdotetaan rikkomusmenettelyyn perustuen joitakin muita muutoksia. Lisäksi ehdotetuilla muutoksilla mahdollistettaisiin ampuma-aselainsäädännön osalta Poliisihallituksen ja puolustusministeriön vientivalvontatehtävien uudistaminen huomioiden Euroopan unionin ampuma-aseasetuksen sovellettavaksi tulo, mikä tapahtuu pääosin 12. päivä helmikuuta 2029. Tarvittavat muutokset toteutettaisiin erikseen annettavalla hallituksen esityksellä laiksi puolustustarvikkeiden viennistä annetun lain muuttamisesta. Ampuma-aseen määritelmään ehdotetut muutokset mahdollistavat viranomaisille ruutikaasupaineella tai räjähdyspaineella toimivien etälamauttimien käytön ilman, että niiden käyttö viranomaisten voimankäyttöä koskevien säännösten mukaan katsottaisiin ampuma-aseen käytöksi. Sääntely olisi siten neutraali suhteessa etälamauttimien toimintaperiaatteeseen. Arvoisa puhemies! Ehdotetulla sääntelyllä ei olisi tarkoitus muuttaa ampuma-aselainsäädännön perusteita. Sillä olisi kuitenkin tarkoitus helpottaa harrastajien asemaa muuttamalla sääntelyä heidän kannaltaan toimivammaksi. Tällaisia muutoksia olisivat erityisesti deaktivointia koskevien säännösten uudistaminen, antiikkiaseita koskevien säännösten uudistaminen sekä asekeräilijöiden aseluvan hankintaoikeuden pidentäminen. Ase-elinkeinonharjoittajien asemaa parannettaisiin selkeyttämällä ilmoitusvelvollisuutta koskevaa sääntelyä sekä poistamalla ilmoitusvelvollisuus niissä tapauksissa, joissa se aiheuttaa tarpeetonta työtä elinkeinolle ja valvontaviranomaiselle. Aseturvallisuuden kannalta ehdotetut muutokset olisivat joko myönteisiä tai neutraaleja. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitoksia tästä keskustelusta. Aivan kuten tässä edustaja Kiljunen äsken kuvaili, niin kysymyksessä on iso ja vakava kysymys. Meidän on välttämätöntä vastata isoon ja vakavaan ongelmaan, joka meillä on: yhä kasvava, koventuva ja kansainvälistyvä järjestäytynyt rikollisuus. Meillä on katujengi-ilmiö, meillä on terrorismia ynnä muuta vakavaa rikollisuutta, jota vasten meidän on pakko tässäkin maassa pyrkiä siihen, että meidän viranomaisilla on käytössään sellaisia työkaluja, joilla he estävät näitten vakavien rikosten konkreettisen toteutumisen. Tällä nimenomaisesti pyritään pääsemään näihin ilmiöihin käsiksi. Niin kuin edustajat ovat varmasti mediasta jo havainneet, niin tämä Ruotsin tiestä puhuminen ei ole turhaa. Meilläkin näkyvät jo laineet ruotsalaisten katujengien ja järjestäytyneen rikollisuuden osalta täällä Suomessa. Kyllä näin on, niin kuin täällä edustaja Eerola kuvaili, että ruotsalaiset ystävämme ovat kaikilta osin kaikille tasoille pyrkineet viestittämään sitä, että älkää tehkö samoja virheitä kuin me teimme, älkää laittako ongelmia maton alle ja tehkää kaikkenne, että pääsette näihin ongelmiin käsiksi nyt. Niin kuin me tiedetään, meillä on esimerkiksi tämä crime as a service, jossa käytetään perin usein alaikäisiä, tai violence as a service, näihin väkivallantekoihin. Tämähän näkyy jo Suomessa, ja saattaa olla, että olemme jopa pikkasen myöhässä tämän rikostiedustelun kanssa, mutta onni on, että se on nyt eduskunnassa ja tältä osin etenemässä. Sitten ehkä haluaisin sen korjata tässä, että kotirauhan suojaan ja luottamuksellisen viestin suojaan tässä esityksessä ei, edustaja Kiljunen, paneuduta, vaan näihin kysymyksiin tarvitaan perustuslain 10 §:n muutos, joka eduskunnassa on, ja me tuotamme tähän esitykseen hiukan myöhemmin nyt syksyllä täydentävän esityksen, jossa esitetään myös näihin liittyviä toimivaltuuksia, jotka tosiasiallisesti ovat sellaisia, joita me tarvitsemme, koska ei voi olla niin, että me tietoisesti jätämme aukkoja, joiden avulla voit esimerkiksi kotirauhan suojan piiristä tehdä vakavaa rikollisuutta. Siinä mielessä kysymys on varsin relevantti, ja toivon, että nopeasti tulee tämä täydentävä esitys tänne. Täällä kysyttiin myöskin, voidaanko rikostiedustelukeinoja kohdentaa alaikäisiin. Kyllä tämän esityksen perusteella voidaan. Erityisesti se on perusteltua silloin, kun tämmöiseen uhkaavaan toimintaan osallistutaan joko niin, että joku on maksanut henkilölle tai ohjailee hänen toimintaansa. Tässä tullaan nimenomaan näihin erittäin vakaviin väkivallantekoihin, joihin meillä alaikäisiä värvätään. Edustaja Elomaa totesi tästä dokumentista. Luulen, että katselin samaa dokumenttia vastikään. Kyllä se niin on, että meidän kannattaa tätä yhteiskuntaamme kaikin mahdollisin keinoin suojata. Tämä on rajattua lainsäädäntöä. Tämä annetaan keskusrikospoliisin tehtäväksi, jotta osaaminen on riittävää. Selvää on se, että tämäntyyppisillä toimivaltuuksilla Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa on myös oltava hyvä valvontajärjestelmä, ja mielestäni tämä tiedusteluvalvontavaltuutetun toimivalta tässä, samoin kuin meidän käräjäoikeuksien toimivaltuudet, on aivan perusteltu, ja siinä mielessä siinä samalla, kun tulee valta, tulee vastuu ja tulee myöskin kontrolli. Aivan lyhyesti totean vielä tähän loppuun, että niin kuin me hyvin tässä salissa tiedämme, aika usein meidän lainsäädäntömme laahaa perässä. Tämän lainsäädännön tarkoitus on vastata nyt nähtyihin rikosympäristön muutoksiin, turvallisuusympäristön muutoksiin, mutta myös niin, että nämä kestäisivät myöskin ne kehityskulut, joita me tällä hetkellä valitettavasti olemme näkemässä, ja siinä mielessä olisi tärkeää päästä ilmiötasolla käsiksi näihin.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallitusohjelmaan perustuva esitys poliisin uhkaperusteista rikostiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi. Hallitus pitää järjestäytynyttä rikollisuutta vakavana uhkana Suomen turvallisuudelle ja lailliselle järjestykselle. Hallitus torjuu voimakkaasti järjestäytynyttä rikollisuutta. Lainsäädännön on vastattava turvallisuusympäristön muutokseen. Muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden kehitys sekä jengirikollisuus ja niihin kytkeytyvät erilaiset vakavan rikollisuuden muodot ovat vakavia uhkia yhteiskunnan ja yksilöiden turvallisuudelle. Näistä uhkista tulee pystyä hankkimaan tietoa nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, jotta niitä pystytään myös torjumaan tehokkaasti ennalta. Hallitusohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on rikostorjunnan vahvistaminen suomalaisten turvallisuuden lisäämiseksi. Hallitus varmistaa, että poliisilaki tukee rikostorjuntaa riittävällä tavalla. Poliisitoimintaa ja sisäisen turvallisuuden suojaamista vahvistetaan valmistelemalla ja ottamalla käyttöön rikostiedustelun mahdollistava lainsäädäntö, joka mahdollistaisi nykyistä tehokkaamman puuttumisen muun muassa vakavaan jengi‑ ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisilakia siten, että siihen lisättäisiin uusi luku, jossa säädettäisiin rikostiedustelukeinoista ja niiden käytöstä uhkaperusteisessa rikostiedustelussa. Myös poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaan lukuun ehdotetaan muutoksia. Poliisilakiin ehdotetaan myös lisättäviksi säännökset, jotka mahdollistaisivat niin sanottujen automaattisten keräinten käytön avoimiin lähteisiin kohdistuvan tiedon haussa ja tallentamisessa. Lisäksi ehdotetaan muutettaviksi useita muita lakeja. Arvoisa puhemies! Toimintaympäristön muuttuessa rikollisuuden muodostamat uhkat ovat muuttuneet entistä vakavammiksi, monimuotoisemmiksi ja nopeammin kehittyviksi. Esitetty sääntely parantaa mahdollisuuksia torjua ennalta sellaisia yksilön tai yhteiskunnan turvallisuuteen kohdistuvia vakavimpia uhkia, jotka toteutuessaan ilmenisivät vakavana rikollisuutena. Vakavan rikollisuuden uhat olisivat laissa määriteltyjä rikostiedustelun kohteita, jotka uhkaavat esimerkiksi suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä, oikeusvaltion perustoimintoja tai laajamittaisesti yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Jotta uhkia voidaan torjua, niistä tarvitaan tietoa. Uhkaperusteisessa rikostiedustelussa on kyse juuri rikollisuuden muodostamiin uhkiin liittyvän tiedon hankkimisesta ja hankitun tiedon käsittelystä. Poliisi ei voi tällä hetkellä kohdistaa tiedonhankintaa tietojohtoisesti esimerkiksi sellaisiin tunnettujen vakavan rikollisuuden organisaatioiden avainhenkilöihin, joihin vaikuttaminen olisi rikostorjunnallisesti tarkoituksenmukaisinta ja tehokkainta. Poliisi voi nykysääntelyn puitteissa kohdistaa tiedonhankintaa vain henkilöihin, jotka liittyvät konkreettisiin yksittäisiin estettäviin, paljastettaviin tai selvitettäviin rikoksiin. Uhkaperusteisessa rikostiedustelussa rikostiedustelukeinoja voitaisiin kohdentaa esimerkiksi henkilöihin, jotka toimivat rikollisorganisaatiossa johtajina, mahdollistajina tai muutoin rikollisen toiminnan keskiössä. Tämä luonnollisesti edesauttaisi rikollisorganisaation muodostaman vakavan uhkan torjumista. Toissijaisesti tiedonhankintaa voitaisiin kohdistaa ryhmiin, kuten juuri rikollisryhmiin. Viimesijaisesti rikostiedustelukeinoja voitaisiin kohdentaa henkilöihin, joihin kohdistuvalla tiedonhankinnalla voidaan henkilön lausumien, käyttäytymisen tai erityisten olosuhteiden johdosta erittäin pätevin perustein olettaa saatavan vakavan rikollisuuden muodostamia uhkia koskevaa tärkeää tietoa. Arvoisa puhemies! Rikostiedustelun toteuttaminen esitetään keskitettäväksi keskusrikospoliisille. Poliisilaitokset voisivat tukea rikostiedustelutyötä ja toteuttaa siihen liittyviä toimenpiteitä keskusrikospoliisin johdolla ja ohjauksessa. Esityksen mukaisia rikostiedustelukeinoja ovat suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen katselu, tekninen seuranta, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, valvottu läpilasku sekä ohjattu tietolähdetoiminta. Sääntely perustuisi siis menetelmällisesti ja määritelmällisesti poliisilaissa jo valmiiksi olemassa oleviin ja säädettyihin rikoksen estämiseksi ja paljastamiseksi käytettäviin salaisiin tiedonhankintakeinoihin. Uudessa luvussa niiden käyttöedellytyksistä säädettäisiin rikoksen estämistä ja paljastamista koskevista edellytyksistä poikkeavalla tavalla. Esitys ei sisällä luottamuksellisen viestin suojaan tai kotirauhan suojaan kohdistuvia tiedonhankintakeinoja, mutta tällaiset tiedonhankintakeinot tehostaisivat nyt tehtävän esityksen mukaista uhkaperusteista rikostiedustelua. Eduskunnan käsittelyssä oleva perustuslain muutos mahdollistaisi mainittujen keinojen käyttöönotosta säätämisen erikseen ja siten hyödyntämisen rikostiedustelussa. Kyseiseen perustuslain muutokseen kytkeytyvät toimivaltuusehdotukset tullaan antamaan myöhemmin tänä syksynä tätä esitystä täydentävänä esityksenä. Rikostiedusteluun ei ehdoteta tietoliikennetiedustelutoimivaltuuksia eikä massaluonteista tiedustelua mahdollistavia toimivaltuuksia. Arvoisa puhemies! Poliisi käyttäisi rikostiedustelukeinoilla saatua tietoa vakavan rikollisuuden muodostamien uhkien torjumiseksi. Tässä tarkoituksessa tietoa voitaisiin tietyin edellytyksin luovuttaa myös muulle viranomaiselle, jolla on toimivalta uhkan torjumiseksi tarvittavan kyseisen viranomaisen tehtäviin perustuvan toimenpiteen toteuttamiseksi. Lisäksi tietoa voitaisiin luovuttaa muille esitutkintaviranomaisille toiminnan suuntaamiseksi, rikoksen estämiseksi ja tiettyjen lähtökohtaisesti törkeiden rikosten selvittämiseksi. Myös tiedon luovuttaminen sotilas‑ ja siviilitiedusteluviranomaisille maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi olisi tietyin edellytyksin sallittua. Riittävän koordinaation varmistamiseksi esitetään lisäksi säädettäväksi tiedustelutoiminnan yhteensovittamisesta keskusrikospoliisin, suojelupoliisin, sotilastiedusteluviranomaisen ja muun viranomaisen virkamiesten työturvallisuuden varmistamiseksi, salaisessa tiedonhankinnassa käytettävien taktisten ja teknisten menetelmien ja suunnitelmien paljastumisen estämiseksi sekä viranomaisten tehtävien asianmukaisen toteuttamisen turvaamiseksi. Uhkaperusteisesta rikostiedustelusta säädettäisiin siis poliisilain uudessa 5 b luvussa. Poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaan 5 lukuun esitettävät muutokset osaltaan vahvistaisivat poliisin rikostorjuntaa. Esitetyt muutokset ovat osin tarpeellisia myös uhkaperusteisen rikostiedustelun kannalta. Poliisilakiin esitetään myös lisättäväksi säännökset, jotka mahdollistaisivat niin sanottujen automaattisten keräinten käytön avoimiin lähteisiin kohdistuvan, poliisin tehtävien kannalta tarpeellisen tiedon haussa ja tallentamisessa. Näiden keräinten avulla olisi mahdollista merkittävästi tehokkaammin kerätä tietoa esimerkiksi sellaisista yleisessä tietoverkossa olevista kohteista, joissa myydään laittomia aineita tai esineitä tai joiden tarkoituksena on muu vakava rikollinen toiminta. Arvoisa puhemies! Rikostiedustelulainsäädännön valmistelussa on lähdetty siitä, että merkittäviin toimivaltuuksiin kytketään riittävät oikeusturvatakeet sekä ulkopuolinen tehokas valvonta. Esityksessä ehdotetaankin laajennettavaksi tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain soveltamisalaa niin, että tiedusteluvalvontavaltuutettu suorittaisi laillisuusvalvontaa keskusrikospoliisin uhkaperusteiseen rikostiedusteluun. Uusien toimivaltuuksien toimeenpano edellyttää luonnollisesti myös asianmukaista koulutusta. Ehdotuksella pyritään saattamaan poliisin rikostorjuntatoimivaltuudet toimintaympäristössä jo tapahtuneiden sekä käynnissä olevien muutosten edellyttämälle tasolle, mikä puoltaa sääntelyn voimaantuloa mahdollisimman pian. Toisaalta kyse on uudentyyppisestä toimivaltuussääntelystä, mikä edellyttää muun muassa uhkaperusteisen rikostiedustelutoiminnan organisointia, koulutusta sekä tietojärjestelmämuutoksia ennen lain voimaantuloa. Nämä lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.6.2027. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laeiksi passilain ja henkilökorttilain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on toimeenpanna hallituksen huhtikuun 2025 kehysriihessä tekemä linjaus Suomen passien enimmäisvoimassaoloajan pidentämisestä kymmeneen vuoteen. Samalla esitetään henkilökorttilakiin tehtäväksi samansisältöiset muutokset. Passien ja henkilökorttien voimassaoloajan pidentäminen kymmeneen vuoteen vastaisi yleistä eurooppalaista käytäntöä. Valtaosassa EU-maita täysi-ikäisille myönnettävät passit ja henkilökortit ovat voimassa kymmenen vuotta. Ehdotus pyrkiikin vähentämään asiakirjojen uusimistarvetta ja asiointia viranomaisissa sekä sujuvoittamaan kansalaisten arkea ja vähentämään hallinnollista kuormaa. Alaikäisten osalta esitetään viiden vuoden voimassaoloa, sillä lapsen kasvonpiirteet muuttuvat voimakkaasti ja tunnistettavuus voisi pitkällä voimassaololla olla hyvinkin heikkoa. Nykyistä pidempään voimassa olevien passin ja henkilökortin turvallisuuden parantamiseksi kasvokuvan saisi jatkossa toimittaa lupaviranomaiselle ainoastaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on yritys- tai yhteisötunnus taikka muussa EU- tai Eta-valtiossa annettu vastaava yritys- tai yhteisötunniste. Yksittäinen passia tai henkilökorttia hakeva henkilö ei enää voisi itse toimittaa kasvokuvaansa poliisille hakemuksen liitteenä. Kasvokuvan ottaminen olisi kuitenkin poikkeustilanteissa mahdollista järjestää jatkossakin joustavasti. Kasvokuvaan liittyvä ehdotettu sääntely ei koskisi ulkoministeriön ja Suomen edustuston myöntämiä asiakirjoja, mikä helpottaa ulkosuomalaisten arkea. Myös poliisilla olisi mahdollisuus olosuhteiden niin vaatiessa hyödyntää muuta käytettävissä olevaa kasvokuvaa. Enimmäisvoimassaoloajan pidentämiseen liittyy riski hakemusten ja käyntiasioinnin voimakkaasta kausivaihtelusta. Ilmiön tasaamiseksi esitykseen sisältyy sääntelyehdotus, joka mahdollistaisi nykysääntelyn mukaisen kevennetyn hakumenettelyn kertaluonteisen hyödyntämisen lakimuutoksen voimaan tullessa. Mahdollisuuden voisi käyttää ainoastaan viisi vuotta voimassa olevaan passiin ja henkilökorttiin ja vain, jos voimassa olevan sääntelyn edellytykset muun muassa edellisen sormenjälkinäytteen antamisen määräajasta täyttyisivät. Esityksessä ehdotetaan myös, että alaikäisen Suomen kansalaisen passin lisätietokenttään merkittäisiin tieto alaikäisen huoltajasta. Merkitsemisellä pyritään sujuvoittamaan perheiden matkustamista ja tukemaan lapsikaappausten ehkäisyä kansainvälisessä liikenteessä. Pidempi voimassaoloaika voi toki herättää asiakirjaturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. On tärkeää pitää huolta varmenteista ja turvallisuustekijöistä. Suomi palaa voimassaoloajan osalta Euroopan valtavirtaan huolehtien samalla turvallisuudesta. Passin ja henkilökortin hinnat perustuvat jatkossakin niiden tekemisestä ja toimittamisesta johtuviin todellisiin kustannuksiin, ja hinnat vahvistetaan erikseen sisäministeriön maksuasetuksella. Arvoisa puhemies! Uudistus tarkoittaisi käytännössä, että suomalainen asioisi viranomaisen kanssa passin hakemiseksi harvemmin, kymmenessä vuodessa kerran, ei kahdesti. Se tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle vähemmän vaivaa ja laskettavissa olevaa säästöä. Se tarkoittaa myös sitä, että vapautamme tarvittavia viranomaisresursseja muuhun työhön. Hakemuksia käsitellään poliisissa vuosittain satojatuhansia, ja tällä uudistuksella volyymin arvioidaan laskevan merkittävästi. Tämä uudistus on ollut puheissa jo pitkään. Passin voimassaoloajan pidentämistä ovat kansalaiset odottaneet, ja tämä on osa hallituksen norminpurkutalkoita. Sääntelyn vaikutuksia tulisi jatkossa seurata erityisesti hakemusmäärien, kausivaihtelun, kasvokuvasääntelyn toimivuuden, asiakirjaturvallisuuden kehityksen ja kansalaisten palveluiden saatavuuden osalta. Ennen lain voimaantuloa tehtyihin hakemuksiin sovellettaisiin vanhaa lakia, ja voimaantulohetkellä voimassa olevat passit ja henkilökortit pysyisivät siis voimassa myöntämispäätöksen mukaisesti loppuun saakka. Nykyistä passia ei siis tarvitse vaihtaa ennen sen vanhentumista. Lakien esitetään tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Passi- ja henkilökorttijärjestelmän tietojärjestelmämuutokset on kuitenkin voitava toteuttaa ennen lakien voimaantuloa, ja arvioitu lakien voimaantulo voisi olla viimeistään alkuvuonna 2028.
Arvoisa puhemies! Nyt on erittäin tärkeätä... Tässä ei ole sinänsä hallitus—oppositio-rajaa, me puhumme suomalaisten turvallisuudesta. [Vasemmalta: Äsken oli!] Haluan todeta sen, että meillä on jo monikanavainen hälytysjärjestelmä, vaaratiedotejärjestelmä. Meidän vaaratiedotteet tällä hetkellä menevät 112-sovellukseen, radioon, televisioon, teksti-tv:seen, internetiin, ja sen lisäksi meillä on vielä kiiretilanteessa käytössä meidän väestöhälyttimet sekä kaiutinautot. Nyt me olemme rakentamassa vielä tätä järjestelmää täydentämään tämän pakotetun viestijärjestelmän, ja se työ on käynnissä. Sen tämä hallitus tekee, täydentää, ja samoin sinne 112-sovellukseen tuodaan tämä ilmahälytysvaara. Nyt on äärimmäisen tärkeätä se, että suomalaiset voivat luottaa siihen, että jos sellainen uhka-arvio tehdään, niin vaaratiedotteen näitä edellä mainittuja kanavia pitkin tälläkin hetkellä saa. Se, mitä me olemme tunnistaneet, on se, että suomalaiset tarvitsevat ehkä vielä enemmän ohjeistusta sen vaaratiedotteen jälkeen, mitä sitten tulee tehdä, ja tähän työhön olemme jo ryhtyneet.
Arvoisa puhemies! Kun olemme tämmöisessä turvallisuustilanteessa, on erityisen tärkeätä huomata, että meidän viranomaiset toimivat, niin kuin toimivat viime perjantainakin. Mitä tulee tähän hälytysjärjestelmään, niin Suomessa on käytössä monikanavainen vaaratiedotejärjestelmä. Meidän tiedotteemme menevät 112-sovellukseen, radioon, televisioon, teksti-tv:lle, internetsivuille. Sen lisäksi meillä on vielä käytössä väestöhälyttimet sekä kaiutinautot kiireelliseen tilanteeseen. Me vielä tämän lisäksi lisäämme tähän vaaratiedotejärjestelmään cell broadcast -hätäviestin, joka itse asiassa on ollut pakollinen vuodesta 22 lähtien, jo edellisen hallituksen aikana, jolloin tätä ei ole otettu käyttöön. [Timo Heinonen: Miksi ei? — Perussuomalaisten ryhmästä: Herranen aika!] Mutta tämä hallitus tämän rahoittaa, ja tämä hallitus tämän nyt tekee.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää hallintovaliokuntaa tämän selonteon perusteellisesta mietinnöstä ja tietysti kaikkia valiokuntia ja kansanedustajia asiantuntevasta asian käsittelystä ja toki tästä keskustelusta myös. Aloitetaan siitä, että lähtökohtaisesti meidän turvallisuusympäristömme on muuttunut perustavanlaatuisesti ja pitkäkestoisesti, niin kuin nyt saatamme hyvin havaita ja mikä on täälläkin tullut itse asiassa lähestulkoon kaikissa puheenvuoroissa esiin. Syyt hyvin tiedämme. Ensimmäisenä niistä on tietenkin Venäjän aggressiivinen hyökkäyssota Ukrainaan, ja sodan laineet läikkyvät tänne meillekin. Sitten nostan täältä esiin sen, että juuri kuten täällä on monessa puheenvuorossa kuvattu, nimenomaisesti ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden rajoja on erittäin vaikea havaita, ja mielestäni se on hyvin tärkeätäkin nostaa myös tässä salissa esiin. On selvää, että se havaitaan muun muassa Ukrainan opeissa. Ei voida ajatella, että meillä on vain vaikkapa Puolustusvoimat, joiden suorituskykyä nostetaan, vaan siihen rinnalle tarvitaan yhtä lailla meidän turvallisuusviranomaiset, jotka tekevät niin arjessa kuin kriisitilanteisiin asti työtään pitämällä huolta meidän turvallisuudestamme. Ensimmäisenä lienee selvää, että meillä vaikkapa nämä hybriditoimet ovat näkyneet tuolla pitkällä itärajallamme, jolla nyt ovat olleet yli kaksi vuotta rajanylityspaikat kiinni, ja olemme yhdessä täällä laatineet myöskin tämän niin kutsutun rajaturvallisuuslain, jolla olemme onneksi saaneet kuitenkin tämän tilanteen rauhoitettua, ja toivottavasti sellaisena se pysyykin. Nostan muutamia asioita näistä puheenvuoroista, joita pidän keskeisinä: Ensimmäinen tietenkin on nuoriso- ja jengirikollisuus, jonka erittäin ikäviä kehityskulkuja näemme Ruotsin puolelta, ja senkin vuoksi meidän kannattaa täällä nyt ensinnäkin tehdä kaikkemme, jotta tämä kehitys saataisiin pysäytettyä. On tietenkin äärimmäisen tärkeätä, että me tunnistamme ja tunnustamme myöskin sen, jotta voidaan löytää erilaisia keinoja toimia. Tähän kannattaa puuttua nyt, ennen kuin on liian myöhäistä. Tämähän on ollut hallituksellakin punaisena lankana, että me poistamme viranomaisten välisen tiedonvaihdon esteitä ja lisäämme myöskin toimivaltuuksia, jotta tämäntyyppisiä kehityskulkuja voidaan paremmin pysäyttää ja ottaa kiinni. Lienee selvää, että lasten ja nuorten kanssa tähän työhön tarvitaan koko yhteiskunta alkaen sieltä kodeista ja päätyen tietysti meidän turvallisuusviranomaisiin. Järjestäytynyt rikollisuus totta tosiaan kasvaa, kovenee ja kansainvälistyy, ja tosiasia on se, että tämä on toinen semmoinen asia, mihin kannattaa puuttua nyt. Me nähdään nyt jo, että esimerkiksi tilausrikollisuus, crime as a service, violence as a service, on nähtävillä meillä myöskin Suomessa, ja se on hyvin, hyvin ikävä kehityskulku, niin kuin meillä ihan vastikään poliisi on tästä tiedottanut. Tämä on semmoinen asia, mihin on syytä kiinnittää huomiota. Myöskin laittoman maahantulon torjuntaan ja oleskelulupajärjestelmän väärinkäytöksiin on vastattava. Hallitus on tällä kaudella tehnyt runsain mitoin maahanmuuttopoliittisia tiukennuksia ja kiristyksiä ja pyrkinyt nimenomaisesti torjumaan sekä turvallisuusuhkia että näitä väärinkäytöksiä. Eroa tässä tietysti edellisiin hallituskausiin luonnollisesti on. Täällä mainittiin erosta edelliseen selontekoon. Totta tosiaan tämä on erilainen. Tämä lähtee siitä turvallisuusympäristöstä, jossa me olemme, ja siihen pyrimme nyt löytämään myöskin näkökulmia. Sitten totean muutaman asian. Tämä on nyt ehkä enemmän ajankohtainen kuin sinänsä tähän hallintovaliokunnan erinomaiseen mietintöön, mutta kun täällä on puhuttu useampaan otteeseen näistä drooniuhkista, muun muassa viime perjantain drooniuhkasta, niin haluan kuitenkin todeta sen, että kun hyvin paljon tulee ehkä vähän semmoinen tunne, että jotakin meni tavattoman paljon pieleen viranomaistoiminnassa, näin ei ollut. Meidän viranomaiset olivat ensinnäkin täydessä valmiudessa torjumaan tämäntyyppisiä uhkia. Vaaratiedote annettiin sisäministeriön pelastusviranomaisen toimesta Puolustusvoimien uhka-arvioon perustuen, ja se oli aivan oikein tehty. Eli tässä kohtaa ei kyllä mielestäni tapahtunut minkäännäköistä virhettä. Tietysti saamme olla erittäin, erittäin tyytyväisiä, että koskaan mitään ei sitten realisoitunut täällä, ja siinä mielessä voidaan olla hyvin tyytyväisiä. Mitä sitten tulee väestön varoittamiseen, niin meillä on tässä maassa olemassa monikanavainen varoitusjärjestelmä. Meillä on olemassa kännykkään ladattava 112-sovellus, radio, televisio, nettisivut, teksti-tv:n sivut sekä tarvittaessa vielä väestöhälyttimet kiireelliseen tilanteeseen. Nyt se, mitä meiltä puuttuu, on tämä niin kutsuttu cell broadcast, jossa siis kännykkään voidaan työntää tämmöinen pakotettu hätäviesti. Se on se palikka, mikä meiltä tosiasiallisesti nyt tästä uupuu, ja tämä hallitus tekee sen. Se on ollut mahdollista jo pitkään, ja itse asiassa tämä perustuu EU:n direktiiviin vuodelta 2018, jossa jo edellytetään, että pitää olla tämmöinen viiveetön varoitusjärjestelmä. Voidaan tietysti kysyä, miksi tätä ei ole tehty vuoden 2018 jälkeen, mutta tämä hallitus on rahoittanut ja tekee tämänkin. Sitten 112-sovellukseen on tulossa vielä ilmavaarahälytyspalikka sinne sovelluksen sisään. Eli kyllä meillä tätä varoitusjärjestelmää tässä maassa on. Siinä on joitain puutteita. Voidaan katsoa, että ne ovat puutteita, mutta ihan siihen samaan älykännykkään tulee tämä pakotettu viestijärjestelmä, kun on tämä 112-sovellus. Oikeastaan se, mitä haluan sanoa, on se, että kaikkien olisi se hyvä kuitenkin nyt omaan puhelimeen ladata ja katsoa, että siellä on sellaiset asetukset päällä, että nämä varoitusviestit myöskin tulevat. Droonitorjunnasta totean sen verran, että hallitus on kehysriihessä sopinut, että rahoitamme myöskin Rajavartiolaitoksen ja poliisin droonintorjuntaa, millä tavoin nopeutetaan heidänkin sekä torjunta- että havainnointikapasiteettiaan. Arvoisa puhemies! Yritän pysyä ajassa. — Itse asiassa olen sen jo ylittänyt, joten kiitän tästä ryhmäpuheenvuorokierroksesta ja tämän asian käsittelystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Oli oikeastaan pakko ottaa vielä puheenvuoro, kun huomasin tuossa, että lähetekeskuspuheenvuoroni oli kyllä varsin tekninen. Totta tosiaan, niin kuin tässä on todettu, kysymys on siis siitä, että tiedonvaihto tehostuu EU-jäsenmaiden välillä poliisiyhteistyössä. Tämä on siis suomeksi sanottuna sama asia, josta äsken puhuin kuusi minuuttia. Haluan ehkä sanoa sen verran, että meidän turvallisuusympäristö on muuttunut todella, todella nopeasti viime vuosina, niin kuin me kaikki hyvin tiedetään, mutta ihan samalla tavalla meidän rikollisuusympäristö on muuttunut todella nopeasti viime vuosina. Meidän rikollisuus ei enää tietenkään pysy rajojen sisällä: se menee rajat ylittävästi, käyttää tietoverkkoja avuksensa, on erittäin väkivaltaista. Ja on erittäin, erittäin kovaa rikollisuutta, mitä meillä myös Euroopassa on, ja sitä suuremmalla syyllä kaikki tämäntyyppiset muutokset, joita nyt esimerkiksi tässä Prüm II -asetuksessa tehdään, ovat erittäin hyviä. Kyllä sanoisin, että varmasti tässäkin asiassa, niin kuin maahanmuuttopolitiikassakin EU-puolella, näyttäisi olevan jonkun näköinen murros tulossa. Itse asiassa kun me katsotaan tätä tietojenvaihtoa ja vaikkapa biometristen tunnisteiden käyttöä, niin minusta näyttää siltä, että Euroopassa mennään ehkä pikkasen edellä, ja me tullaan perässä juuri edellä mainituista syistä johtuen. Tietenkin on tärkeätä, että yksityisyydensuoja säilyy, mutta silloin kun tehdään perusoikeuspunnintaa siitä, onko henki ja terveys... Tämä on varmasti sellainen kysymys, johon me tulemme törmäämään meillä Suomessakin vielä useampaan kertaan, että mikä perusoikeus sitten menee toisen edelle joissain tilanteissa. Mielestäni kaikki tällaiset toimet, joissa tieto vaihtuu rivakammin lainvalvontaviranomaisten välillä sekä kotimaassa että ulkomaiden kanssa, ovat kyllä enemmän kuin tervetulleita.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on esitys laiksi automaattisesta tietojen hausta ja tietojenvaihdosta eurooppalaisessa poliisiyhteistyössä. Lisäksi esityksessä esitetään muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia. Esityksessä annettaisiin täydentävät kansalliset säännökset poliisirekisteritietojenvaihdosta sekä tietojen käytöstä kadonneiden henkilöiden ja tunnistamattomien vainajien tunnistamiseksi. Taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus eli niin kutsuttu Prüm II -asetus, joka koskee automaattista tietojen hakua ja tietojenvaihtoa poliisiyhteistyössä. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun eurooppalainen poliisirekisteritietojenvaihtojärjestelmä — onpa muuten pitkä sana — otetaan käyttöön Euroopan komission täytäntöönpanosäädöksellä. Arvoisa puhemies! Lainvalvontaviranomaiset voivat jo tällä hetkellä vaihtaa sormenjälki- ja DNA-tietoja sekä ajoneuvorekistereitä koskevia tietoja rikosten ennaltaehkäisemiseksi, paljastamiseksi ja tutkimiseksi. Tietojenvaihto perustuu EU-päätökseen, niin sanottuun Prüm-päätökseen. Prüm-päätös on sittemmin korvattu Prüm II -asetuksella, joka mahdollistaa edellä mainittujen tietojen lisäksi myös kasvokuvia koskevien tietojen vaihtamisen rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja tutkimiseksi. Prüm II -asetus on suoraan sovellettavaa EU-sääntelyä. Asetus edellyttää kuitenkin kansallista lainsäädäntöä, koska siinä jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi, haluaako se liittyä poliisirekisteritietojenvaihtoon, niin sanottuun EPRIS-järjestelmään. Jos jäsenvaltio haluaa näin tehdä, sen tulee säätää asiasta kansallisessa lainsäädännössä. Käsittelyssä olevassa esityksessä ehdotetaan, että Suomi liittyy poliisirekisteritietojenvaihtoon. Toimivaltaisia viranomaisia Suomessa olisivat poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos. Poliisirekisteritietojen vaihtaminen on kansainvälisen poliisiyhteistyön ydintehtävä. Tällä hetkellä se tapahtuu perinteisenä viestinvaihtona kysyvän ja vastaavan valtion välillä. Yksinkertaistettu tilanne on esimerkiksi sellainen, että Suomen lainvalvontaviranomainen laatii viestin, jossa kertoo tutkivansa rikosta. Rikoksesta saattaa olla syytä epäillä henkilöä, josta Suomen viranomainen olettaa olevan saatavilla tietoja toisen valtion poliisirekisterissä ja pyytää saada tietää tätä henkilöä koskevat tiedot. Nykyjärjestelmä ei ole automatisoitu, ja kun henkilöä koskevia tietoja kysytään toisesta valtiosta, henkilöön kohdistuva epäily samalla paljastuu tämän toisen valtion viranomaisille. Sen sijaan Prüm II -asetuksen mukainen poliisirekisteritietojenvaihto perustuisi automatisoituun ja vahvasti suojattuun kyselyjärjestelmään, jossa toisen jäsenvaltion viranomaiset eivät näkisi, kenestä tietoja kysytään. Vasta siinä tapauksessa, että kyselyn perusteella tulee osuma ja kyselyn tehnyt jäsenvaltio pyytää lisätietoja, vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset saavat tiedon kysytystä henkilöstä. Tämä ylipäänsä tehostaisi lainvalvontaviranomaisten tiedonvaihtoa merkittävästi osallistuvien jäsenvaltioiden välillä suhteessa nykytilaan. Samalla järjestelmässä on huomioitu tietosuoja nykyistä menettelyä paremmin. Näin ollen käsittelyssä olevalla esityksellä paitsi tehostetaan jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välistä tietojenvaihtoa myös parannetaan kyselyjen kohteena olevien henkilöiden tietosuojaa. Arvoisa puhemies! Tietojenvaihdon tehostamisen lisäksi Prüm II -asetus antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden käyttää asetuksen piirissä olevia tietoja kadonneiden henkilöiden tunnistamiseen rikostutkinnan yhteydessä tai humanitäärisistä syistä johtuvissa tilanteissa. Edelleen Prüm II -asetus antaa mahdollisuuden tietojen käyttämiseen tunnistamattomien vainajien tunnistamiseksi. Esityksessä ehdotetaan, että Suomi käyttäisi asetuksen mahdollistamaa liikkumavaraa myös tältä osin. Esityksen mukaan poliisi saisi tehdä kyselyjä sormenjälki-, DNA- ja kasvokuvarekistereiden sekä ajoneuvorekisterin ja poliisirekisterin hakemistojen tiedoilla, jos se on välttämätöntä kadonneiden henkilöiden etsinnässä rikostutkinnan yhteydessä. Esityksessä esitetään myös, että poliisi ja Rajavartiolaitos voisivat tehdä kyselyjä sormenjälki-, DNA- ja kasvokuvarekistereiden sekä ajoneuvorekisterin tiedoilla tilanteissa, joissa henkilön henki ja terveys on muusta kuin rikoksesta johtuvasta syystä uhattuna. Rajavartiolaitoksen oikeus kyselyiden tekemiseen johtuu sen meripelastustehtävistä. Muita kuin rikoksesta johtuvia syitä eli humanitäärisiä syitä olisivat esimerkiksi erilaiset ihmisten aiheuttamat onnettomuudet, itsemurhat, luonnonkatastrofit. Lisäksi kyseeseen voisi tulla muistisairaan henkilön tai alaikäisen katoaminen. Arvoisa puhemies! Prüm II -asetus sisältää vahvat tietosuojan takeet. Asetuksen mukaiseen henkilötietojen käsittelyyn tai vaihtoon olisi sovellettava asetuksen 6 luvussa säädettyjä tietosuojasäännöksiä ja tapauksen mukaan joko rikosasioiden tietosuojadirektiiviä tai yleistä tietosuoja-asetusta. Prüm II -asetuksesta aiheutuu taloudellisia vaikutuksia viranomaisille erityisesti kasvokuvien käyttöönoton johdosta. Nämä kustannukset tulevat suoraan asetuksen nojalla eivätkä ole riippuvaisia nyt käsiteltävänä olevasta esityksestä. Myös poliisirekisteritiedonvaihtoon osallistumisesta aiheutuu kustannuksia, ja ne taas johtuvat ehdotetusta esityksestä. Kustannusten kattamiseen saataneen rahaa myös EU:n ISF-rahoituksesta. Henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettuun lakiin tehdään teknisiä muutoksia johtuen siitä, että Prüm II -asetus on korvannut Prüm-päätöksen. Prüm II -asetuksessa ei myöskään säädetä siitä, miten rekisteröity voi käyttää tarkastusoikeuttaan. Tämän vuoksi tarkastusoikeuden käyttämisestä esitetään otettavaksi säännös henkilötietojen käytöstä poliisitoimessa annettuun lakiin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitän tästä keskustelusta liittyen kansalaisuuskokeeseen. — Kuten tuossa aluksi sanoin, tämä on nyt se viimeinen palanen, joka tällä hallituskaudella tehdään. Tätä kansalaisuuttahan on todella aikaisemmin kiristetty; asumisaikavaatimusta, ja toisessa vaiheessa oli nuhteettomuus ja toimeentuloedellytys. Aivan kuten tässä edustaja Lehtinen kuvasi, aiemmin riitti käytännössä viisi vuotta asumista Suomessa, ja jos puhutaan kansainvälistä suojelua saavista eli turvapaikkaa nauttivista, niin heillä riitti neljä vuotta. Aiemmin toimeentuloedellytykseksi riitti myös se, että toimeentulona esitti sosiaaliturvan, mitä Kela maksaa, ja tämä ei enää tietenkään käy. Tämä esitys on oikeastaan jatkumoa ja peilaa siihen hallituksen isoon linjaan, jossa nimenomaisesti, kun puhutaan kotoutumisesta, se näkyy kautta linjan. Me emme enää jaa mitään lupia tai kansalaisuuksia automaattisesti, vaan me pyrimme siihen, että jotta voit saada lisää oikeuksia, niin siihen liittyy velvollisuuksia, ja tämä kotoutumisen velvoite on nyt kyllä läpileikkaava tässä, ja niin myös kansalaisuudessa. On tietysti aivan selvää, että valtion tulee arvostaa omaa kansalaisuuttaan niin korkealle, että sinne on tehty sellaiset edellytykset, että tosiasiassa ihminen osallistuu myös tämän kyseisen yhteiskunnan toimintaan. Minusta tämä on ihan keskeinen asia, mitä itseään arvostavan valtion tulee tehdä, mutta myös huomioida sitten muun muassa vaikka turvallisuuskysymykset. On myös esitetty kritiikkiä, että nyt on liian vaikeata saada kansalaisuutta, mutta sanoisin näin, että tämän kauden muutoksista, nyt tämä kansalaisuuskoe mukaan lukien, minä ajattelen niin, että kun henkilö opettelee kielen ja suomalaisen yhteiskunnan toiminnan, ei tee rikoksia, ei anna vääriä tietoja viranomaisille ja käy töissä, niin hänellä ei ole mitään hätää. Minusta nämä edellytykset ovat aivan perusasioita, jotka olisi pitänyt tietenkin hoitaa aikaa sitten. On hyvä huomata, että 20 vuoteen Suomessa ei ole kansalaisuuslakia tällä tavoin muutettu. Mitä tulee kotoutumiseen, niin tähän kokonaisuuteen menemättä sen syvemmälle, hallitus on tänään antanut hallituksen esityksen myös kotoutumislain muutoksista, jotka tukevat tätä samaa asiaa, eli että pyritään siihen, että kieli ja yhteiskuntaoppi ovat ne keskeiset asiat, ja samalla kun yhteiskunta auttaa alkuun, edellytämme maahanmuuttajalta omaa vastuuta ja myös velvollisuuksia osallistua näihin palveluihin. Eli käytännössä katsoen kaikki nämä hallituksen esitykset tukevat toisiaan, ja näinhän sen pitää ollakin. Täällä kysyttiin, miten tämä mahdollisesti vaikuttaa sellaisiin osaajiin, jotka ovat korkeakoulutettuja, mutta minä en näe sellaista ongelmaa tässä oikeastaan laisinkaan, koska meidän keskeisillä verrokkimailla joko on tämä kansalaisuuskoe tai heille on se juuri tulossa, eli käytännössä katsoen kansalaisuuden edellytyksistä pidetään myös muissa maissa huolta, ja siinä mielessä Suomi kilpailee tai on kilpailematta joillain muilla asioilla, kuten esimerkiksi verotuksella, joka täällä jo todettiin. Sitten kysyttiin sitä, mitä tapahtuu, jos ei tätä koetta hyväksytysti suorita. No, silloin ei ole kansalaisuuden edellytyksiä. Kansalaisuus myönnetään siinä kohtaa, kun kaikki edellytykset täyttyvät. Tämä on yksi edellytys, ja jos et sitä suorita, niin silloin kansalaisuutta ei voi saada. On hyvä huomata, mikä jäi ehkä tuossa alussa sanomatta ja mikä oikeastaan liittyy tähänkin, että tämä on tarkoitus tehdä sillä tavalla, että totta kai alkukustannukset tulevat tämän järjestelmän rakentamisen myötä mutta jatkossa kustannuksista vastaavat kansalaisuuskokeen tekijät, eli heiltä otetaan osallistumismaksulla tämän lain kustannukset. Siinä mielessä tietysti se varmasti myös osittain katsoo sen, että siellä ei aivan viikoittain käydä kokeilemassa. Totean vielä sen, että on tietysti selvää, ettei tässä voi olla sellaista tilannetta, että meillä on samat kysymykset, jotka pyörivät viikkotolkulla, vaan siinä täytyy olla iso määrä kysymyksiä, joista sitten kulloinkin arvotaan ja valitaan kuhunkin koetilaisuuteen kysymykset, jolloinka se myös vähentää sitä väärinkäytösten riskiä, niin että ei voi kysyä viime viikolla olleelta kaverilta, mitä siellä kysyttiin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Esittelen hallituksen esityksen eduskunnalle EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen, niin sanotun maahanmuuttopaktin, täytäntöön panemiseksi kansallisessa lainsäädännössä: EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikalla on pystyttävä vastaamaan kestävästi maahanmuuton aiheuttamiin haasteisiin, ja todettakoon, arvoisa puhemies, tässäkin yhteydessä, että EU:ssa onkin käynnissä perustavanlaatuinen muutos tavassa, jolla maahanmuuttoa ja turvapaikka-asioita säännellään ja hallitaan. Nykyinen järjestelmä on ollut monin paikoin hidas, altis väärinkäytöksille ja vaikeasti hallittava. Tavoitteena on rakentaa järjestelmä, joka on yhtä aikaa tehokas, nopea ja turvallinen. Samalla tavoitteena on parempi maahantulon hallinta ja se, että kielteisen päätöksen saaneet poistuvat tai heidät poistetaan maasta tehokkaasti. Pakti tarjoaa välineet, joilla jäsenvaltio voi tehostaa edelleen ulkorajojensa valvontaa sekä luoda tehokkaita ja väärinkäytön estäviä turvapaikka- ja palauttamismenettelyjä. Jatkossa tiedämme paremmin henkilön Eurooppaan saapumisesta asti, keitä täällä on ja keitä täältä lähtee. Arvoisa puhemies! Yksi paktin keskeisistä uudistuksista on uusi seulontamenettely. Se on tärkeä väline erityisesti turvallisuusnäkökulmasta. Menettelyn tarkoitus on tunnistaa henkilöt, arvioida heidän mahdollisesti aiheuttamansa riskit kansalliselle turvallisuudelle ja kansanterveydelle sekä ohjata heidät tehokkaasti turvapaikkamenettelyyn tai takaisin lähtömaahan. Seulonta kestää pääsääntöisesti kolme—seitsemän päivää. EU-lainsäädäntö edellyttää, että seulottavat henkilöt ovat viranomaisten saatavilla koko menettelyn ajan. Henkilöillä on jatkossa velvollisuus oleskella seulontapaikassa tai heille osoitetussa majoituksessa. Ulkorajalla seulottavia ei päästetä maahan menettelyn aikana. Tarvittaessa pysymistä voidaan varmistaa myös estein. Ulkorajalla seulonnasta vastaisivat pääsääntöisesti Rajavartiolaitos ja Tulli, sisämaassa poliisi. Myös suojelupoliisi osallistuisi seulontaan. Turvallisuusnäkökulma onkin läpileikkaava teema koko esityksessä. Unionin ulkorajojen valvontaa tehostetaan myös laajemmalla rekisteröinnillä Eurodaciin, joka on koko järjestelmän toiminnan ydin ja tärkeä väline myös unionin sisällä tapahtuvan luvattoman edelleen liikkumisen estämisessä. Näillä välineillä tuotetaan ja jaetaan jäsenvaltioiden kesken tarkempi tieto unioniin saapuneista, siellä oleskelevista ja sieltä lähteneistä henkilöistä. Seulonnan avulla tunnistetaan myös mahdolliset sisäiselle turvallisuudelle uhkaa aiheuttavat henkilöt sekä ohjataan henkilöt oikeaan menettelyyn. Muun muassa turvallisuutta uhkaavat henkilöt menevät rajamenettelyyn. Arvoisa puhemies! Toinen keskeinen kokonaisuus liittyy turvapaikkamenettelyn tehostamiseen. Kuten nykyisinkin, hakemuksen rekisteröisi edelleen poliisi tai Rajavartiolaitos, koska rekisteröinnissä käytetään pääasiassa seulonnan tietoja. Uutta on se, että hakemuksen varsinainen jättäminen siirtyy Maahanmuuttovirastolle. Hakemuksen jättämisellä tarkoitetaan vaihetta, jossa hakija kertoo hakemuksen perusteet ja antaa mahdolliset todisteet. Muutos tehostaisi menettelyä, koska siinä voidaan samalla kerätä muita alkutietoja, joita yleensä kysytään vasta turvapaikkapuhuttelussa. Muutos edesauttaisi puhutteluihin valmistautumista ja mahdollistaisi paremmin alussa kerrottavien seikkojen käyttämisen muun muassa uskottavuusarvioinnissa. Tämä parantaa päätöksenteon laatua ja nopeutta. Hakijoille tarjotaan oikeudellista neuvontaa ennen hakemuksen jättämistä. Neuvontaan kuuluu hakijan oikeuksien mutta myös velvollisuuksien läpikäynti. Neuvonnan tarkoituksena on tehostaa menettelyä, kun hakija tietäisi tarkemmin, mitä menettelyyn kuuluu, ja omat velvollisuutensa eri vaiheissa. EU-säädökset eivät edellytä julkisin varoin kustannettavaa oikeusapua hakemuksen tutkinnan ajalle. Siksi julkisin varoin kustannettavan oikeusavun tarjoamista rajoitettaisiin vain välttämättömiin oikeusavustajan toimenpiteisiin. Arvoisa puhemies! Pääsääntöisesti turvapaikanhakijalla on oikeus oleskella Suomessa hakemuksen käsittelyn ajan. EU-sääntely on kuitenkin tähänkin asti mahdollistanut tiettyjä poikkeuksia. Yksi tällaisista poikkeuksista koskee myöhempiä hakemuksia, ja sen ehdotetaan säilyvän. Jatkossa poikkeuksen muodostaisi myös esimerkiksi tilanne, jossa hakijaa ollaan rikoksen vuoksi luovuttamassa tai siirtämässä toiseen maahan tai kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Tällaisilla henkilöillä ei olisi oikeutta oleskella maassa turvapaikkahakemuksen tutkinnan loppuun saakka, vaan heidät voitaisiin luovuttaa tai siirtää ennen päätöksen tekemistä. Tehokkaammat turvapaikkamenettelyt mahdollistetaan myös muun muassa laajemmalla nopeutetun menettelyn käytöllä ja tuomalla käsittelyajat myös muutoksenhakuun. Tämä lyhentää koko prosessin kestoa ja vähentää järjestelmän kuormitusta. Samalla hakijan velvollisuuksia selkeytetään. Väärinkäytöksiin pyritään puuttumaan aiempaa paremmin, muun muassa niin, että hakijan velvollisuuksien rikkomisesta voi seurata hakemuksen epäsuora peruuttaminen, jolloin hakemuksen perusteita ei tutkita lainkaan. Myös muun muassa myöhemmän hakemuksen tehneiden vastaanottopalveluja kavennetaan. Arvoisa puhemies! Vastaanottopalvelujen osalta esitys sisältää tiukennuksia, joiden tarkoituksena on ehkäistä vastaanottojärjestelmän väärinkäyttöä. Jatkossa vastaanottopalveluja annetaan sellaisille kansainvälistä suojelua hakeville tai tilapäistä suojelua saaville, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia tai kansalaisuudettomia. Myöhemmän hakemuksen tehneelle ei anneta palveluja, jos hänellä ei ole oikeutta jäädä Suomeen hakemuksen tutkinnan ajaksi. Vastaanoton kestoa rajataan, jotta maasta poistuminen tai kuntaan siirtyminen tapahtuisi nykyistä nopeammin. Jos vastaanottopalveluiden saaja laiminlyö hänelle asetettuja velvollisuuksia, vastaanottorahaa voidaan alentaa tai palvelut voidaan peruuttaa. Uutena velvollisuutena tulee säännöllinen tunnistautuminen vastaanottokeskuksessa. Turvapaikanhakijan voitaisiin edellyttää oleskelevan tietyllä maantieteellisellä alueella tai hänet voitaisiin määrätä asumaan tietyssä vastaanottokeskuksessa. Vastaanottorahan ja käyttörahan määrää alennetaan pysyvästi väliaikaisella lailla säädetylle tasolle. Arvoisa puhemies! Merkittävä uusi mahdollisuus liittyy turvapaikkaprosessin siirtämiseen EU:n ulkopuoliseen turvalliseen maahan, ja tähän laki tuo oikeudellisen kehyksen. Nykyisin hakija voidaan siirtää turvalliseksi katsottuun kolmanteen maahan, jos hänellä on siihen aiempi yhteys. Jatkossa siirto olisi mahdollista myös silloin jos hakija on matkustanut EU-alueelle kyseisen maan kautta tai jos kyseisen maan kanssa on tehty sopimus turvapaikkaprosessin siirrosta. Toinen turvallisiin maihin liittyvä muutos koskee turvallisia alkuperämaita: Hakemusten käsittelyn sujuvoittamiseksi EU:ssa voidaan laatia yhteisiä luetteloita turvallisista alkuperämaista ja turvallisista kolmansista maista. Jäsenvaltiot voivat lisäksi laatia omia kansallisia luetteloitaan. Arvoisa puhemies! Kokonaisuudessaan hallituksen esitys rakentaa Suomeen järjestelmää, joka on nykyistä tehokkaampi, turvallisempi ja paremmin hallittavissa. Se vastaa muuttuneeseen toimintaympäristöön, vahvistaa viranomaisten työkaluja ja tuo selkeyttä koko turvapaikkaprosessiin aina maahantulosta päätökseen ja tarvittaessa maasta poistamiseen asti. EU-säädöksiä aletaan soveltaa kesäkuussa 2026, ja siksi kansallisen lainsäädännön on oltava valmiina tähän mennessä.
Arvoisa puhemies! Kiitän edustajia vilkkaasta keskustelusta. Aloitan siitä, kun täällä nyt nostettiin esiin se, että hallitus on tuonut paljon maahanmuuton esityksiä. Me olemme tuoneet niitä sen vuoksi, että meillä on ollut selkeä lainsäädäntövelka täällä maahanmuuttopuolella, ja olemme sen vuoksi joutuneet varsin paljon säätämään uutta lainsäädäntöä, jotta saamme sääntöjämme tolkullisemmiksi. Täällä myös edustaja Honkasalo totesi, että tämä tehostaminen vaarantaa ihmisten oikeusturvan. Näin ei suinkaan ole. Se ei vaaranna ihmisen oikeusturvaa. Pidän pikemminkin vaarantamisena sitä, jos henkilöt pyörivät meidän järjestelmässä useita vuosia. Kyllä on sekä yksilön, tämän hakijan, ihmisen kannalta että yhteiskunnan kannalta huomattavasti fiksumpaa, että me kykenemme tekemään nämä päätökset ripeästi. Ja aivan selvää on se, että jos henkilöllä ei ole oleskelulupaa Suomeen, niin hänen velvollisuutensa on poistua maasta. Jos hän ei poistu maasta, niin hänet tulee maasta poistaa tehokkaasti. Tämä on se linja, mikä täytyy pitää. Ja sanon kyllä senkin, että ei sellaista maahanmuuttojärjestelmää ole, jossa kaikki saavat jäädä, oli lupaa tai ei. [Veronika Honkasalo: Kukaan ei ole näin esittänyt!] — No, näinhän te annatte ymmärtää, että joka ikinen kielteinen päätös on aina väärä päätös, ja näin ei suinkaan ole. Silloin kun maahanmuuttojärjestelmä toimii, [Hälinää — Puhemies koputtaa] niin joko täytät edellytykset tai et täytä edellytyksiä, ja jos et täytä edellytyksiä, niin maasta pitää poistua tai poistaa. Tämä on se linja, mitä on syytä jatkaa jatkossakin. Sitten täällä kysyttiin näistä rikoksiin syyllistyneistä. Haluan nyt myös tässä vääristä käsityksistä vasempaan laitaan todeta, kun totesitte, että on jo pitkään voitu poistaa maasta vakaviin rikoksiin syyllistyneitä, että juu, mutta ei niitä, joilla on ollut toissijainen suojeluasema, ja tämä korjattiin tämän hallituksen aikana niin — tämä tuli voimaan viime vuoden alkupuolella, 25 alkupuolella — että nyt voidaan nimenomaisesti ottaa toissijainen suojeluasema pois rikokseen syyllistymisen perusteella, ja tämä puolestaan mahdollistaa karkottamisyrityksen ainakin. No sitten siellä tulevat nämä palautuskieltokysymykset, mutta nyt kun voidaan poistaa tämä suojeluasema, niin silloin me voimme vuoden välein viimeistään katsoa, onko tämän alkuperämaan tilanne muuttunut, ja nämä henkilöt voidaan jossain kohtaa poistaa maasta. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Tämä on se tavoite, mikä meillä pitää olla. Ja ajattelen kyllä niin, että tältä osin meidän täytyy... Itse asiassa tätä samaa keskustelua käydään aika monessa Euroopan maassa, että miten me voimme tehokkaammin poistaa sellaiset henkilöt, jotka tekevät rikoksia toisia ihmisiä kohtaan tai aiheuttavat kansallisen turvallisuuden uhan. Kyllä itse ajattelen niin, että nämä tulevat palautuskeskukset voivat olla yksi ratkaisu tässä ja että sinne nimenomaisesti pitäisi ensimmäisenä pyrkiä viemään henkilöitä, jotka ovat vaaraksi toisille ihmisille tai meidän kansalliselle turvallisuudelle. Täällä kysyttiin myös siitä, minkälaista eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka tällä hetkellä on ja minkälaista keskustelua käydään, ja voin todeta, että se on murroksessa. On turha kuvitella, että Euroopan tasolta tulee löysempiä maahanmuuttosääntöjä. Sieltä tulee yhä tiukempaa maahanmuuttolainsäädäntöä, ja hyvä niin. Suomi on oikein tyytyväinen siihen, sillä itse asiassa hallitusohjelman linjaukset olivat hiukan etupellossa ja etukenossa, koska jos me siinä kohtaa jo totesimme, että prosesseja pitäisi viedä EU:n ulkopuolelle turvallisiin kolmansiin maihin, niin nyt se on jo valtavirtaa Euroopan unionin tasolla, ja siinä mielessä olemme hyvin tyytyväisiä tähän. Sitten ehkä totean sen, että täällä SDP kannatti nyt tämänkin lain tavoitteita, mutta totean vain, että valitettavasti te ette ole kyllä kannattaneet näitä lakeja vaan äänestäneet näitä vastaan. Toivoisin, että tekin voisitte nyt tulla näille linjoille, joilla saamme tähän maahan tolkullisia lakeja, [Saku Nikkanen: Me on tehty hyviä parannusehdotuksia!] jotka nimenomaisesti tehostavat näitä prosesseja ja pitävät huolta siitä, että tässä maassa maahanmuuttopolitiikassa säilyy roti ja järjestys: Joko sinulla on edellytykset olla täällä, tai ei ole. Jos on, voit jäädä, jos ei, sinä poistut tai sinut poistetaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia ja rikoslain 17 luvun 7 b §:ää. Kokonaisuudessa on kyse palautuspolitiikan kiristämisestä, maasta poistamisen tehostamisesta sekä ennakollisen maahantulokiellon asettamisesta henkilöille, jotka uhkaavat vakavasti Suomen ja suomalaisten turvallisuutta. Ensinnäkin esityksessä ehdotetaan muutoksia karkottamisen täytäntöönpanoa koskevaan säätelyyn. Tavoitteena on mahdollistaa karkottamispäätösten nykyistä nopeampi täytäntöönpano. Esityksen mukaan karkottamispäätös voitaisiin panna täytäntöön jo 30 päivän kuluttua siitä, kun se on annettu tiedoksi. Näin on mahdollista lyhentää aikaa, jonka ulkomaalainen voi oleskella Suomessa karkottamispäätöksen jälkeen valitusprosessin aikana. Jos päätöksestä valitettaisiin, valitus ei estäisi päätöksen täytäntöönpanoa, mutta hallintotuomioistuin voisi hakemuksesta kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpanon. Tällä vältetään ylipäänsä tilanteet, joissa henkilö elää pitkään eräänlaisessa välitilassa ilman ratkaisua asemastaan. Esityksessä tarkoitettu karkottamispäätös tehdään sellaiselle ulkomaalaiselle, joka on oleskellut Suomessa esimerkiksi työ- tai opiskeluperusteisella oleskeluluvalla, mutta lupa on peruutettu tai sitä ei ole jatkettu. Turvapaikanhakijoiden osalta sääntely säilyy erillisenä. Ehdotus ei myöskään koskisi rikosperustaisia karkottamisia, sillä heidän kohdallaan karkottamispäätös on jo nyt mahdollista panna nopeammin täytäntöön. Arvoisa puhemies! Toinen merkittävä uudistus on ennakollisen maahantulokiellon käyttöönotto. Kyse on merkittävästä turvallisuutta vahvistavasta välineestä. Ennakollisen maahantulokiellon avulla voidaan estää sellaisten henkilöiden pääsy Suomeen ja Schengen-alueelle, jotka muodostavat vakavan uhan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi henkilöt, joiden tiedetään liittyvän vakavaan rikollisuuteen tai terrorismiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viranomaisilla olisi mahdollisuus tehdä päätös maahantulokiellosta jo ennen kuin henkilö pyrkii alueelle. Ennakollisen maahantulokiellon avulla viisumeja ja oleskelulupia myöntävät viranomaiset saisivat tietoonsa seikkoja, jotka estävät maahantulolupien myöntämisen ja joista lupaviranomaisilla ei välttämättä muuten ole tietoa. Tieto välittyisi koko Schengen-alueen tietojärjestelmään, jolloin myös muiden maiden viranomaiset voisivat ottaa sen huomioon. Kysymys on ajankohtainen muissakin EU-jäsenvaltioissa. Usea EU-jäsenvaltio on jo säätänyt mahdollisuudesta määrätä maahantulokielto ennakolta turvallisuutta vaarantaville henkilöille. Maahantulokiellon määräisi poliisi, käytännössä keskusrikospoliisi, suojelupoliisin, Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen esityksestä tai omasta aloitteestaan. Kielto voitaisiin määrätä enintään 15 vuodeksi tai toistaiseksi, ja se koskisi siis pääsääntöisesti koko Schengen-aluetta. Tämä uudistus vahvistaa Suomen kykyä ennakoida ja torjua turvallisuusuhkia jo ennen niiden toteutumista. Arvoisa puhemies Esitys sisältää lisäksi useita muita ulkomaalaislain muutoksia koskien maasta poistamista, säilöönottoa, maahantulokiellon määräämistä ja oleskelulupasääntelyä. Säilöönoton enimmäiskeston laskentaa tarkennettaisiin tilanteissa, joissa säilöönotto muodostuu useista eri perustein määrätyistä jaksoista. Käytännössä siis säilöönoton enimmäiskesto pitenee. Muutosten taustalla on EU-lainsäädäntö ja EU-tuomioistuimen ratkaisukäytäntö. Oleskelulupasääntelyä puolestaan täsmennettäisiin siten, että valitusprosessin aikana tehty uusi oleskelulupahakemus johtaisi lähtökohtaisesti automaattisesti hakemuksen hylkäämiseen. Valitusaikaa ei ole tarkoitettu uuden hakemuksen tekemiseen. Myös maahantulokieltosääntelyä tarkennettaisiin käytännössä havaittujen tarpeiden perusteella, ja sääntelyä laajennettaisiin koskemaan nykyistä kattavammin erilaisia tilanteita. Esimerkiksi maahantulokiellon määräämismahdollisuus sellaiselle Suomen ulkopuolella oleskelevalle, jonka oleskelulupa peruutetaan ja joka vasta hakee oleskelulupaa Suomesta, laajennettaisiin koskemaan ulkomaalaislakiin liittyviä niin kutsuttuja erillislakeja, kuten tutkija- ja opiskelijalakia. Esitys liittyy myös EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen, pakti, täytäntöönpanoon siirtopäätösten eli Dublin-päätösten osalta. — Tästä paktista on sitten seuraava keskustelu. — Nämä ehdotetaan erotettavan käännyttämispäätöksistä. Lisäksi ehdotetaan, että ulkomaalaislakiin lisättäisiin siirtopäätöksiä koskevat toimivaltasäännökset liittyen päätöksen tekemiseen ja täytäntöönpanoon. Arvoisa puhemies! Rikoslain muutoksella varmistetaan, että maahantulokiellon rikkomista koskeva rangaistussäännös kattaa jatkossa kaikki Suomessa määrätyt maahantulokiellot. Lopuksi totean, että ehdotettavat muutokset ovat johdonmukaista jatkoa hallituksen toimille, joilla on jo tehostettu maasta poistamista, säilöönottoa ja maahantulokieltojen käyttöä. Kehitys on ollut selvä: maastapoistamispäätösten määrät sekä maasta poistuneiden ja poistettujen määrät ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Tämä hallitusohjelman mukainen esitys vahvistaa tätä kehitystä edelleen, ja tavoitteena on järjestelmä, joka on tehokas, toimiva ja kansallista turvallisuutta lisäävä. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 12.6.2026, siis samaan aikaan kuin tämä EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Haluan ensin kiittää edustajia hyvästä keskustelusta. — On varmaan hyvä tässä kohtaa tähdentää, että totta tosiaan tällä poliisireservillä ei ole tarkoitus paikata poliisimiesten määrää, vaan nimenomaisesti poliiseista on pidettävä kiinni nyt ja jatkossakin. Tämän reservin käyttö on tarkoitettu vain sellaisiin poikkeuksellisiin pitkäkestoisiin tilanteisiin, joissa käyttökynnys on korkea. Eli tällä ei voi poliisin resursseja paikkoa, ja toivotaan, että näin ei tule olemaan jatkossakaan. Nimittäin siihen tätä ei ole tarkoitettu. Sitten ehkä totean muutamia asioita: Kuten täällä on todettu useammassa puheenvuorossa, niin tästä reservistä on puhuttu varsin kauan. On ollut jopa yrityksiä tällainen säätää, mutta yritys kaatui silloin aikanaan tänne eduskuntaan. Mielestäni tässä on pyritty hakemaan sellainen malli, joka ei aiheuta sitä ongelmaa, onko meillä siviilejä lyhyellä koulutuksella esimerkiksi aseenkantoluvilla tuolla kaduillamme. Tässä on haettu nimenomaisesti poliisiopiskelijoita, jotka ovat kouluun päästyänsä testattuja. Heidän soveltuvuutensa ja kykeneväisyytensä tehtävään on katsottu, ja heitä on jo tässä kohtaa koeteltu myöskin opinnoissa. Poliisiammattikorkeakoulu tulee muokkaamaan tätä toteutussuunnitelmaa siten, että me pystymme hyödyntämään Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijoita mahdollisimman pian, mikä täällä lainsäädännössä on todettu. Itse asiassa tältä osin siirrytään pikkasen ehkä jopa taaksepäin, koska ennen Poliisiammattikorkeakoulu-uudistustakin poliisiopiskelijat olivat reservissä, joten siinä mielessä vanhasta mallista otettiin tähän. Sen lisäksi pidän tärkeänä sitä, että pystytään hyödyntämään eläköityneitä poliiseja sekä niitä poliiseja, jotka eivät tee poliisin työtä mutta voivat nyt sitten ilmoittautua tällaiseen reserviin. Meillä on paljon ammattitaitoisia eläköityneitä poliiseja, jotka ovat varmasti kykeneväisiä jos eivät aivan etulinjaan hankalaan tilanteeseen, niin kuitenkin vapauttamaan poliiseja. Siinä mielessä tämä poikkeaa näistä aiemmista esityksistä. Kuten täällä todettiin, tätä täydennyspoliisijärjestelmää ei ole käytetty kertaakaan, mutta ymmärrykseni mukaan sitä ei kovin onnistuneena ajatuksena ole ylipäätänsä pidetty. Nyt tässä kohtaa voisi ajatella, että emme repäise ihmisiä aivan hatusta tänne poliisin avuksi, vaan nimenomaisesti he ovat tältä osin jo testattuja ja katsottuja. Sitten näihin poliisin toimitilaverkostoihin: Pidän erittäin huonona, että tässä salissa puhutaan vastoin totuutta. Hallitus ei ensinnäkään ole aikomassa sulkea 21:tä poliisiasemaa. Kukaan ei ole sulkemassa 21:tä poliisiasemaa. Täällä puhutaan, että täällä lakkautetaan, täällä suljetaan ja palveluita lakkautetaan — se ei pidä paikkaansa. Toivon, että tällaista viestiä ei tästä salista ulos mene. Poliisi ei ole lähdössä miltään paikkakunnalta. Nyt kysymys on kuitenkin siitä, että me joudutaan myös poliisin toimitilaverkostoa tarkastelemaan, ja tämä työ on nyt vasta alussa. Meidän pitää katsoa ensinnäkin hallitusohjelmankin mukaisesti terveelliset ja turvalliset työskentelytilat meidän poliiseille. He eivät voi olla missään homeisissa luukuissa. Sitten toinen asia on se, että nämä seinät eivät tuo mitään turvallisuutta. Turvallisuuden alueelle tuovat ne poliisit ja heidän suorituskykynsä. Jos meillä on epätarkoituksenmukaisia toimitiloja, niin kyllä niitä pitää voida tässä maassa tarkastella, mutta se ei tarkoita sitä, että poliisi olisi mistään poistumassa. Sitten sanon — arvoisa puhemies, olen ylittänyt vähän aikani — ihan tähän loppuun vielä sen, että myös meidän poliisin osalta tässä koko yhteiskunnassa julkisen talouden tilassa me olemme sen faktan edessä, että meidän täytyy katsoa, millä tavoin me käytämme viisaiten meidän veronmaksajien rahaa. Silloin pitää pystyä myös arvioimaan sitä, ovatko nyt nämä seinät ne, mihin kannattaa panostaa. Sanon senkin, että esimerkiksi valtionhallinnossa on pyritty nyt katsomaan viranomaisten yhteiskäyttötiloja. Loviisasta on erinomainen esimerkki, jossa on samassa pelastusasema, paloasema ja jossa on myös poliisin toimipiste. En voi ymmärtää sitä, miksi esimerkiksi tämänkaltaiset ratkaisut eivät kelpaa, vaan mieluummin pidettäisiin ihmisiä jopa huonokuntoisissa toimitiloissa sen sijaan, että katsotaan, että ne ovat tarkoituksenmukaiset ja taloudelliset ja joka tapauksessa varmistavat sen, [Puhemies koputtaa] että operatiivinen toiminta joka puolella Suomea säilyy.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laeiksi poliisin hallinnosta annetun lain, Poliisiammattikorkeakoulusta annetun lain ja poliisilain 1 luvun 10 §:n muuttamisesta. Arvoisa puhemies, suomeksi sanottuna kysymys on poliisin reservistä. Suomen ja Euroopan turvallisuusympäristössä on tapahtunut merkittävä muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Itämeren alueen jännitteet ovat kasvaneet, ja erilaisten hybridiuhkien myötä ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden raja on hämärtynyt. Sisäisen turvallisuuden alueella poliisia tarvitaan entistä useammin. Lakiesitys sisältää säännökset poliisin reservin perustamisesta ja käyttöönotosta poliisin voimavarojen turvaamiseksi kaikissa tilanteissa: normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa, valmiuslaissa tarkoitetuissa poikkeusoloissa ja puolustustilalaissa tarkoitetussa puolustustilassa. Poliisin reservin käyttökynnys olisi erittäin korkea. Lakiesitys sisältää poliisin reservistä erillisenä kysymyksenä poliisin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kelpoisuusvaatimuksia koskevan muutoksen. Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys koskee poliisin reservin perustamista ja käyttöönottoa. Lakiehdotuksella ei muuteta poliisin toimivaltuuksia. Kysymys poliisin reservistä on ollut pitkään vireillä, sillä toimintaympäristön jatkuvat muutokset heijastuvat suoraan sisäisen turvallisuuden alueelle. Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden perinteinen jako on poistunut, ja niitä koskevat uhat limittyvät yhä laajemmin yhteen. Niin sanotut hybridiuhat realisoituvat monesti ensivaiheessa sisäisen turvallisuuden viranomaisten sektorilla. Näiden uhkien realisoituessa poliisi on monessa tapauksessa se toimivaltainen viranomainen, joka antaa operatiivisen vasteen ja hoitaa tilanteen pitkittyessä esimerkiksi kohteiden ja alueiden suojauksen ja eristämisen. Poliisin rajalliset voimavarat käyvät kuitenkin riittämättömiksi sellaisissa tilanteissa, joissa esimerkiksi poikkeavan laaja resurssitarve esiintyy samanaikaisesti eri puolilla Suomea tai on luonteeltaan pitkäkestoista. Hallituksen esityksen lähtökohta eroaa merkittävästi aikaisemmista hankkeista ja esityksistä. Lakiehdotuksen mukaan poliisin reservi muodostuisi poliisialan ammattikorkeakoulututkintoa suorittavista opiskelijoista ja poliisikoulutuksen saaneista henkilöistä, jotka eivät työskentele poliisina. Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat muualla kuin poliisihallinnossa työskentelevät henkilöt, poliisihallinnossa muussa kuin poliisin virassa työskentelevät poliisikoulutuksen saaneet henkilöt sekä eläköityneet poliisit. Poliisin reserviin ilmoittautuminen olisi vapaaehtoista. Reservin koko olisi arviolta 400—500 henkilöä. Poliisin reservin käyttöönotto on sidottu normaaliolojen vakaviin häiriötilanteisiin, poikkeusoloihin ja puolustustilaan. Käyttöönotto edellyttää, että se on välttämätöntä poliisin voimavarojen turvaamiseksi. Lähtökohtaisesti poliisi pyrkii vastaamaan omin voimavaroin vakaviinkin häiriötilanteisiin. Poliisin resurssi myös riittää normaalioloihin. Mikäli poliisin voimavarat eivät riitä ja Puolustusvoimilta tai Rajavartiolaitokselta saatava virka-apu ei riittäisi tai olisi saatavilla, poliisin reservi voidaan ottaa käyttöön. Poliisin reservin käyttöönotto on siten viimesijainen keino poliisin voimavarojen turvaamiseksi. Sisäministeri tekisi päätöksen poliisin reservin käyttöönotosta poliisiylijohtajan esityksestä. Häiriötilanteen päättyessä sisäministeri tekisi päätöksen poliisin reservin käytön päättämisestä. Poliisin reservin perustaminen ei aiheuta poliisille merkittäviä lisäkustannuksia. Kuluja liittyy muun muassa reservin perustamiseen ja hallinnointiin, koulutukseen ja varustukseen. Valtioneuvosto päättää reservin käyttökuluista normaaliin tapaan osana talousarvio- ja JTS-päätöksentekoa. Samanlainen rahoitusjärjestely on voimassa Rajavartiolaitoksen reservin osalta. Arvoisa puhemies! Lakiesityksessä määritellään normaaliolojen vakavat häiriötilanteet, kun taas poikkeusolojen ja puolustustilan määritelmät sisältyvät jo lainsäädäntöihin. Tyypillistä normaaliolojen vakaville häiriötilanteille on niiden laaja-alaisuus, vakavuus, poikkeuksellisuus ja uhkan kohdentuminen merkittäviin yhteiskunnallisiin intresseihin, kuten yhteiskunnan kriittisten toimintojen, valtioelinten tai laajojen ihmisjoukkojen turvallisuuden ylläpitoon. Reservipoliisi tulee osaksi poliisin organisaatiota. Esityksen tarkoituksena on, että reservipoliisi toimisi määräaikaisessa poliisin virkasuhteessa ja virkavastuulla. Poliisiopiskelijat nimitettäisiin aina nuoremman konstaapelin virkasuhteeseen, kun taas poliisin tutkinnon suorittaneen henkilön osalta harkinnassa otetaan huomioon nykyinen osaaminen ja koulutustaso. Tämä tarkoittaa tapauskohtaista harkintaa siitä, osoitetaanko henkilö laajasti itsenäistä harkintavaltaa sisältäviin poliisin tehtäviin ja vai vakinaista poliisia avustaviin tehtäviin. Reservipoliisin tehtävät olisivat poliisin tehtäviä, ja reservipoliisi voisi käyttää poliisin toimivaltuuksia. Poliisiopiskelijat toimisivat kuitenkin virkaan tai määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyn poliisimiehen välittömässä valvonnassa ja reaaliaikaisella johdolla. Reservipoliisi olisi siten lähtökohtaisesti käytettävissä kaikkiin poliisilain 1 luvun 1 §:n mukaisiin tehtäviin osaamisensa ja koulutustasonsa mukaisesti. Reservipoliisia kuitenkin käytetään poikkeuksellisissa tilanteissa, eikä reservipoliisi välttämättä tai kaikilta osin sovellu suoraan erityistilanteen edellyttämään tehtävään. Sen vuoksi reservipoliisin nimittämisessä ja käytössä otetaan huomioon reservipoliisin käytettävyys tehtäviin, joista voidaan siirtää vakinaista henkilöstöä erityistilanteen edellyttämiin tehtäviin. Reservipoliisin koulutus ja osaaminen on erittäin keskeinen osa toimivaa reserviä. Esityksessä on kiinnitetty tähän erityistä huomiota. Poliisiopiskelijoiden vähimmäiskoulutusvaatimusten sisällöstä ja laajuudesta on otettu yksityiskohtaiset säännökset lakiehdotukseen. Ne sisältävät perus- ja ihmisoikeuksia, poliisin tehtäviä ja toimivaltuuksia sekä operatiivisen toiminnan perusteita koskevat kokonaisuudet. Koulutuksen minimitaso on yli kymmenkertainen esimerkiksi vartijoilta edellytettävään koulutukseen nähden. Vähimmäiskoulutus on 45 opintopistettä, mikä merkitsee 1 215 tunnin opintoja. Poliisiopiskelijat saavat myös reservipoliisina toimiessaan opintoihin sisältyvää harjoittelua vastaavaa työkokemusta, minkä vuoksi reservitehtävissä toimiminen luetaan täysimääräisesti hyväksi osana opintoihin kuuluvaa harjoittelua. On myös tärkeää korostaa, että poliisin reservin voimankäyttökoulutus on tarkasti säädeltyä, ja esityksessä Poliisihallitukselle onkin annettu erityinen vastuu varmistaa osaamisen ajantasaisuus vuosittain toteutettavan täydennyskoulutuksen ja esitykseen sisältyvien koulutusvaatimusten kautta. Esityksen mukainen poliisin reservi tulee kiinteäksi osaksi poliisiorganisaatiota ja sen valmiuden sääntelymekanismia. Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sisältää poliisin reservistä erillisenä kysymyksenä poliisin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kelpoisuusvaatimuksia koskevan muutoksen. Esityksen tavoitteena on antaa riittävän työkokemuksen ja opiskeluvalmiuden omaaville poliisimiehille mahdollisuus suorittaa poliisialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto edellyttämättä heiltä ensin ammattikorkeakoulututkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittamista. Tämä sääntely vastaa ammattikorkeakoululain mukaista sääntelyä. Tavoitteena on lyhentää poliisipäällystön tehtäviin valmentavien opintojen suorittamiseen kuluvaa aikaa tinkimättä kuitenkaan poliisialan ammattikorkeakoulututkinnon laajuudesta ja turvata poliisin koulutusresurssin tehokas käyttö ja päällystötehtäviin koulutettujen henkilöiden saatavuus. Hakukelpoisuuden muutos vapauttaa vuosittain noin 20 henkilötyövuotta koulutuksesta operatiiviseen poliisitoimintaan. Esityksellä on näin välitön yhteys myös poliisin tuottavuusohjelmatyöhön, ja muutoksen voidaan toteutuessaan arvioida tuottavan poliisin operatiiviselle toiminnalle noin yhden miljoonan euron kustannushyödyt. Arvoisa puhemies! Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan pääosin 1.1.2027. Ammattikorkeakoulututkinnon ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kelpoisuusvaatimuksia koskeva muutos tulisi voimaan kuitenkin mahdollisimman pian.
Arvoisa puhemies! Meidän turvallisuusympäristö ja rikosympäristö muuttuvat todella nopealla aikataululla, ja niin kuin tiedetään hyvin, järjestäytynyt rikollisuus kasvaa, kovenee ja kansainvälistyy, ja erityisesti meidän tietoverkkorikollisuus on koko ajan kasvava asia. Siinä mielessä on syytäkin, että meidän viranomaisten toimivaltuudet ovat kunnossa, niitä on riittävästi ja että me pysyttäisiin tämän rikollisuuden perässä. Yleensä paras olisi, että lainsäätäjä olisi yhden askeleen edellä, mutta tahtoopa yleensä olla niin, että olemme kaksi askelta perässä. Siinä mielessä tätä kokonaisuutta on tästä näkökulmasta katsottava. Ja kuten tässä edustaja Lehtinen hyvin kuvasi, niin näin on, että viime syksynä voimaan tullut lainsäädäntö tuotti Rajavartiolaitokselle ja Tullille tämän saman toimivaltuuden, joka nyt tuodaan poliisille, joka on siis tietenkin suomalaisen rikostorjunnan ykkösviranomainen, ja siinä on tietysti Rajavartiolaitoksella ja Tullilla myös oma osuutensa. Ehkä totean lyhyesti, että luonnollisesti olisi kaikista paras, kun nämä kolme viranomaista ja heidän toimivaltuudet säädettäisiin aina samaan aikaan. Se on se optimitilanne, mutta tässä ei onneksi ole kovin pitkää viivettä ollut, ja näin ollen saatiin tämä toimivaltuus nyt poliisille. Totean ehkä vielä sen, että luonnollisesti saattaa näyttää, että tällä kaudella näitä toimivaltuuksia ja tiedonvaihtoa ja muuta tulee paljon, mutta siellä on kyllä valitettavasti jonkun verran lainsäädäntövelkaa, jota me pyrimme nyt hallituksessa kuromaan umpeen niin, että meidän viranomaiset sen lisäksi, että he ovat tietenkin ammattitaitoisia, tarvitsevat työkalut tehtäviensä tekemiseksi, ja se tarkoittaa silloin käytännössä, kun me puhumme sisäisen turvallisuuden viranomaisista, toimivaltuuksia, joita nyt pyritään säätämään heille tähän maailmanaikaan, tähän turvallisuusympäristöön ja tähän rikollisuusympäristöön sopivaksi.
Arvoisa puhemies! Hallitus antaa eduskunnalle esityksen laeiksi poliisilain 5 luvun 34 §:n ja pakkokeinolain 10 luvun 33 §:n muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on parantaa rikostorjunnan toimivuutta erityisesti verkossa tapahtuvassa ja nopeasti muuttuvassa rikollisuudessa sekä vahvistaa viranomaisten yhteistoimintaa. Muutos on luonteeltaan täsmentävä ja yhdenmukaistava. Tämä esitys osaltaan parantaa rikostorjunnan tilaa ja varmistaa, että salaisia tiedonhankintakeinoja ja salaisia pakkokeinoja koskevia säännöksiä uudistetaan yhdenmukaisesti ja että sääntely on mahdollisimman samansisältöistä viranomaisilla. Esityksen perusydin on selkeä: yksinomaan tietoverkossa tehtävän peitetoiminnan laajentamista koskeva sääntely yhdenmukaistetaan poliisin salaisen tiedonhankinnan ja salaisten pakkokeinojen välillä ja samalla sovitetaan yhteen sitä, mitä Tullissa ja Rajavartiolaitoksessa jo säädettiin 1.9.2025 voimaan tulleessa kokonaisuudessa. Taustalla on eduskuntakäsittelyssä havaittu epäyhtenäisyydestä johtuva kehittämistarve. Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksia täsmennettiin. Kun niitä täsmennettiin, kävi ilmi, että poliisin osalta yksinomaan tietoverkossa tehtävän peitetoiminnan laajentaminen ei kaikilta osin ollut yhtä selkeästi ja seikkaperäisesti säännelty, vaikka viranomaisten yhteistyö ja työnjako edellyttävät mahdollisimman yhdenmukaista ja ennakoitavaa säätelyä. Esityksessä ei laajenneta peitetoiminnan perusedellytyksiä eikä lisätä uusia rikoslajeja, joissa keinoa voisi käyttää. Kyse on siitä, että kun peitetoiminta on jo lain mukaan käynnissä, säädetään nykyistä täsmällisemmin, millä edellytyksillä sitä voidaan välittömästi laajentaa samaan rikoskokonaisuuteen liittyvään toiseen tekoon tai toiseen henkilöön silloin, kun tilanteen luonne edellyttää välitöntä reagointia ja myöhemmin ei välttämättä enää ole mahdollisuutta tiedonhankintaan. Hallintovaliokunta on aiemmissa PTR-viranomaisten toimivaltuuksia koskevissa kannanotoissaan pitänyt perusteltuna, että salaisia pakkokeinoja ja salaisia tiedonhankintakeinoja koskevia säännöksiä uudistetaan yhdenmukaisesti ja että sääntely on tältä osin mahdollisimman samansisältöistä. Samoin valiokunta on todennut, että esitutkintaviranomaisten käytössä olevien tiedonhankintakeinojen yhdenmukainen sääntely on keskeistä toimivan viranomaisyhteistyön näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Hallitus varmistaa, että turvallisuusviranomaisilla on yhdenmukaiset, riittävät ja ajantasaiset mahdollisuudet ylläpitää valtakunnan ja suomalaisten turvallisuutta. Hallitus katsoo, että esityksellä selkeytetään ja yhdenmukaistetaan verkossa tapahtuvan peitetoiminnan laajentamista koskevaa sääntelyä ja tuetaan tehokasta rikostorjuntaa samalla, kun päätöksenteko ja valvonta sidotaan täsmällisiin lain reunaehtoihin. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Arvoisa puhemies! On tietenkin niin, että tällä hallituskaudella, jos katsotaan punaisia lankoja, mitä täällä sisäministeriössä tehdään, niin yksi on tietenkin viranomaisten resurssit, toinen on toimivaltuudet ja kolmas on tiedonvaihto, joita tässä turvallisuusympäristössä tarvitaan. Itse asiassa meidän täytyy katsoa, että lainsäädäntö on sillä tasolla, että meidän viranomaiset, poliisi tietenkin rikostorjunnan ykkösviranomaisena etunenässä, omaavat myöskin nämä välineet. Tässä hallituksen esityksessä on juurikin tästä kysymys, eli että tiedonvaihtoa pystytään lisäämään. Muistan, että viime hallituskaudella tässä talossa ja erityisesti hallintovaliokunnassa useampaan otteeseen käytiin läpi sitä, että meillä on tiedonvaihdon esteitä viranomaisten välillä. Niitä varmasti itse asiassa jää nyt tämänkin esityksen jälkeen, mutta tässä on kuitenkin alku siihen, että pyritään poistamaan näitä tiedonvaihdon esteitä. Otan tästä esityksestä muutaman ihan käytännön esimerkin. Jos meillä on ollut vaikkapa kadonnut henkilö, niin aikaisemminhan poliisi on ryhtynyt tätä henkilöä etsimään, mutta poliisi ei ole saanut sairaalasta tietoa, onko henkilö sairaalahoidossa vai ei. Ja jos ajatellaan ihan inhimillisesti, että kun omaiset etsivät omaistansa ja poliisi pyrkii selvittämään, missä tämä henkilö on, niin tämä tietenkin vähentää huomattavasti inhimillistä kärsimystä myöskin niiden henkilöiden osalta, jotka rakasta omaistansa etsivät. Totean vielä sen, että tässä on tarkoitus lisätä myös hallinnollista rikostorjuntaa, ja nimenomaan tämä koskettelee sinne järjestäytyneen rikollisuuden osalta. Siinä mielessä laki tällaisenaankin on hyvin tarpeellinen, mutta tokikin tätä työtä täytyy koko yhteiskunnan osalta vielä jatkaa ja huolehtia siitä, että myös opetus- ja terveydenhuollon puolelta voidaan luovuttaa tietoa meidän poliisiviranomaisille päin, ja se on tietysti tärkeä palanen tässä kokonaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutoksia poliisilakiin ja poliisin henkilötietolakiin sekä kahdeksaan muuhun lakiin. Muutoksia ehdotetaan poliisin kansallista tiedonvaihtoa koskevaan sääntelyyn. Vastaavia muutoksia ehdotetaan tarvittavilta osin myös Rajavartiolaitoksen, Tullin ja Puolustusvoimien vastaavaan sääntelyyn. Ehdotus perustuu hallitusohjelmaan. Hallitusohjelman mukaan hallitus poistaa tietojenvaihdon esteitä rikostorjunnassa ja lisää poliisin mahdollisuuksia luovuttaa eri viranomaisille salassa pidettäviä tietoja muun muassa rikosten estämiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Hallitusohjelman mukaan myös kansallista turvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä vahvistetaan. Esityksessä ehdotetuilla muutoksilla toteutetaan näitä tavoitteita. Poliisin toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut merkittävällä tavalla. Tämä on tuonut mukanaan uusia haasteita myös tiedonvaihdon näkökulmasta. Rikollisuus on yhä kansainvälisempää ja digitaalisempaa. Esimerkiksi tietoverkkorikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus ovat lisääntyneet, samoin katujengirikollisuus ja nuorisorikollisuus. Muun muassa näihin ilmiöihin vastaaminen edellyttää viranomaisilta tiivistä yhteistyötä ja tehokasta tiedonvaihtoa. Nykyinen lainsäädäntö ei ole pysynyt muutoksen mukana. Tiedonvaihtosäännökset ovat useassa tilanteessa osoittautuneet tulkinnanvaraisiksi. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että poliisi ei ole voinut luovuttaa salassa pidettäviä tietoja oma-aloitteisesti toiselle viranomaiselle. Toisaalta poliisi ei ole aina saanut tehtäviensä hoitamiseksi tarvitsemiaan tietoja. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutoksia sekä tietojen luovuttamista että tietojen saantia koskevaan sääntelyyn. Tiedonluovutussääntelyä muutettaisiin selkeämmäksi, vähennettäisiin tulkinnallisia epäselvyyksiä, ja tapauskohtainen harkinta lisääntyisi. Jatkossa sääntelyssä mahdollistettaisiin selkeästi tietojen luovuttaminen sekä omasta aloitteesta että pyynnöstä. Nykyinen sääntely on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi etenkin oma-aloitteisen tiedonluovuttamisen osalta. Muutoksilla vahvistettaisiin poliisin mahdollisuuksia luovuttaa tietoa muun muassa hallinnollisen rikostorjunnan tarkoituksessa. Hallinnollinen torjunta on tärkeä keino puuttua järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiin. Tietoja voitaisiin nykyistä sääntelyä vastaavasti luovuttaa viranomaisten ja julkista tehtävää hoitavan yhteisön lisäksi myös yksityisille tahoille laissa säädetyin edellytyksin. Uutena tulisi nimenomainen säännös tietojen luovuttamisesta kriittiseen infrastruktuuriin liittyville toimijoille. Tiedonvaihto kriittisten toimijoiden kanssa edesauttaa kriittisten kohteiden suojaamista ja yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämistä. Vastaavat tietojen luovuttamiseen liittyvät muutokset tehtäisiin myös Rajavartiolaitoksen ja Tullin sääntelyyn. Puolustusvoimien sääntelyyn lisättäisiin nimenomainen oikeus luovuttaa tietoja kriittiseen infrastruktuuriin liittyville toimijoille. Arvoisa puhemies! Myös tietojen saantiin yksityiseltä taholta ehdotetaan muutoksia. Poliisilla olisi oikeus saada tietoja pelkän rikoksen estämisen ja selvittämisen sijasta rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Uusi muotoilu vastaisi poliisille säädettyjä tehtäviä. Säännöstä laajennettaisiin kattamaan henkeä ja terveyttä uhkaavan vaaran torjuminen sekä pidätettäväksi, vangittavaksi tai kiinniotettavaksi määrätyn etsintäkuulutetun tavoittaminen. Lisäksi selkeytettäisiin ja ajantasaistettaisiin poliisin oikeutta saada tietoja viestinnän välittäjiltä ja tietoyhteiskunnan palveluntarjoajilta. Tiedonsaantioikeudella ei jatkossakaan voisi kiertää säännöksiä televalvonnasta tai telekuuntelusta. Vastaavat muutokset tehtäisiin tarvittavilta osin Rajavartiolaitokselle, Tullille ja Puolustusvoimille. Poliisilakiin tulisi myös uusi säännös poliisin mahdollisuudesta asettaa uhkasakko tiedonsaannin tehosteeksi, ja vastaava mahdollisuus on jo nykyisin Rajavartiolaitoksella ja Tullilla. Arvoisa puhemies! Poliisilakiin lisättäisiin myös uusi pykälä poliisin oikeudesta saada pyynnöstä henkilöllisyys- ja läsnäolotietoja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Säännöksen nojalla ei voisi saada diagnoositietoja, tietoa hoitotoimenpiteistä tai muitakaan terveydentilaa koskevia tietoja. Tietoja ei tämän säännöksen nojalla voisi myöskään luovuttaa sosiaali- ja terveydenhuollosta oma-aloitteisesti. Tietoja voisi edelleen saada kuitenkin muun sääntelyn nojalla. Tietojen saanti olisi sidottu välttämättömyyteen, ja tietoja voisi saada vain laissa tarkasti määriteltyihin käyttötarkoituksiin. Näitä olisivat esimerkiksi tiettyjen rikosten paljastaminen ja selvittäminen sekä kadonneen henkilön etsiminen. Nykyisen sääntelyn nojalla poliisi ei ole saanut tietoa esimerkiksi pahoinpitelystä epäillyn henkilöllisyydestä, jos teko on tapahtunut sairaalassa. Myös kadonneen henkilön etsinnässä tieto siitä, onko henkilö sairaalassa, voi olla keskeistä. Silti tällaisen tiedon saanti on ollut epävarmaa. Rajavartiolaitokselle ja Tullille ehdotetaan vastaavaa sääntelyä, mutta tiedonsaantioikeus olisi poliisin tiedonsaantioikeutta selvästi rajatumpi. Arvoisa puhemies! Edellä mainittujen muutosten lisäksi Maahanmuuttovirastolle tulisi tiedonsaantioikeus tietyistä etsintäkuulutuksista ja velvollisuus luovuttaa poliisille tieto etsintäkuulutetun läsnäolosta Maahanmuuttoviraston toimitiloissa. Lisäksi sääntelystä kumottaisiin yleislain kanssa päällekkäistä sääntelyä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tiedonluovutustapaa koskevaa sääntelyä kumottaisiin. Tiedonluovuttamistavoista säädetään lähtökohtaisesti tiedonhankintalaissa ja julkisuuslaissa. Lisäksi sääntelyyn tehtäisiin muita pienempiä ja teknisempiä muutoksia. Arvoisa puhemies! Sääntelyssä on haettu tasapainoa tehokkaan rikostorjunnan ja yksityiselämän suojan välillä. Esityksen tavoitteena on, että lainsäädäntö mahdollistaisi tehokkaan ja toimivan tiedonvaihdon poliisin ja muiden viranomaisten sekä poliisin ja yksityisten tahojen välillä erityisesti rikostorjunnan tehostamiseksi ja yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Sääntelyn tulisi vastata paremmin nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia. Selkeämpi ja ajantasainen sääntely lisäisi oikeusvarmuutta sekä tehostaisi rikostorjuntaa ja viranomaisten välistä yhteistyötä. Näillä toimilla pyritään turvaamaan osaltaan sitä, että Suomi säilyy turvallisena maana myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.