Riipi Mika
10 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Hallitus on tosiaan onnistunut ajamaan Suomen talouden EU-tarkkailuluokalle, ja on tietenkin surullinen tilanne, että ollaan tässä, mutta on unohtunut, että hallitus on myös onnistunut ajamaan Suomen toisellekin EU:n tarkkailuluokalle, nimittäin sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle. Siellä kaikki viisi mittaria ovat punaisella: työttömyys kasvaa, työllisyysaste laskee, pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, kotitalouksien tulokehitys takkuaa, terveyspalveluihin pääsy vaikeutuu. Nyt kun kuuntelee näitä puheita, niin tulee mieleen, onko ihan aidosti niin, että teillä, arvoisa pääministeri, ainoa, minkä te voitte sanoa niille irtisanotuille hyvinvointialueen sairaanhoitajille tai järjestökentän ammattilaisille, on, että odottakaa, kyllä se talous sieltä kasvaa ja teidät pelastaa. Eikö mitään muuta näille ihmisille ole sanottavaa?
Arvoisa puhemies! Kyllähän tämä on kaikkien aikojen keskittäjähallitus, ja voi sanoa ehkä vielä, että pienten kuntien painajainen. Te olette ajaneet kymmeniä pieniä lukioita ahdinkoon. [Mauri Peltokangas: Keskusta on lakkauttanut satoja!] Te olette pakottaneet hyvinvointialueita karsimaan erityisesti harvaan asutun alueen palveluita, ja nyt te olette vielä hankintalailla pistämässä pienten kuntien veronmaksajille puolen miljardin laskun. [Tuomas Kettunen: Ohhoh!] Ja nyt kun mietitään tulevan vaalikauden sopeuttamista, niin mitäs on keksitty? No, pienet kunnat. [Antti Kurvinen: Niinpä!] Kyllä tämä tilanne on sellainen tässä maassa, että me tarvittaisiin koko hallinnon uudistus, myös ne ministeriöt mukaan ja nämä Helsingin vallankamarit. Minä haluaisin kysyä, arvoisa valtiovarainministeri: Te olette julistautuneet salonkikelvottomiksi, mutta onkohan se nyt kuitenkin niin, että nämä vallan salongit ovat ruvenneet kiehtomaan niin paljon, että ministeriöitä ei enää voi kurittaa, mutta pieniä kuntia voi? [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä]
Arvoisa puhemies! Tälle hankintalain uudistukselle asetetut tavoitteet, kilpailun lisääminen, palvelutuotannon tehostaminen kustannustehokkaammaksi ja alueellisen elinvoiman edistäminen, ovat tietenkin hyvin hyvin kannatettavia. Mutta kokonaisuutena arvioiden nämä hallituksen asettamat tavoitteet tälle hankintalain uudistamiselle ovat kuitenkin jäämässä vain tavoitteeksi, pelkäksi kirjaimeksi, ja kun koko tätä esitystä arvioi, se on itse asiassa johtamassa aivan päinvastaiseen lopputulokseen. Ydinongelma on se, että kilpailu ei tule lisääntymään, ja taustalla on tietenkin markkinan puute. Erityisesti pienten kuntien kustannukset tulevat nousemaan merkittävästi. Hallintotaakan lisääntyessä tehottomuus lisääntyy sekä alueellinen elinvoima itse asiassa heikkenee, kun pienet kunnat menettävät palvelutuotannon edellytyksiä. Tämän lakivalmistelun aikana annetuista noin 700 lausunnosta lähes kaikki ovat tyrmänneet tämän esityksen, etenkin koska sen vaikutusarvioinnit ovat olleet hyvin heikkoja. Tähän kritiikkiin ovat yhtyneet muun muassa lähes kaikki ministeriöt. Esityksen keskeisin ongelma on tämä hallitusohjelmaan kirjattu kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus sidosyksiköiden käytölle sekä siihen liittyvä hyvin lyhyt siirtymäaika erityisesti kunnille. Tämä muodostaa merkittävän uhan erityisesti pienten kuntien talouksille, niiden palvelutuotannolle ja laajasti muun muassa kyberturvallisuudelle. Lakimuutos käytännössä pakottaisi purkamaan laajoja ja jo nyt hyvin kustannustehokkaita kunnille ja hyvinvointialueille tukipalveluita tarjoavia yhtiömuotoisia yhteistyöorganisaatioita, jotka ovat huolehtineet esimerkiksi ict:stä, ruokahuollosta, palkanmaksusta tai vaikkapa pesulapalveluista. Nämä suuret sidosyksiköt joudutaan pirstomaan nyt pienemmiksi, jolloin menetetään mittakaavahyödyt. Muutosten vaikutukset kohdistuisivat raskaimmin juuri pieniin ja syrjäisiin kuntiin, joilla ei käytännössä ole resursseja kilpailuttaa palveluja tai jotka eivät käytännössä löydä markkinoilta aidosti vaihtoehtoja. Arvoisa puhemies! Tämän uudistuksen muutoskustannusten arvioidaan olevan 450—600 miljoonaa euroa, ja tämä kohdistuisi erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin. Erityisesti tässä julkisen talouden tilanteessa tällaisen rahasumman käyttäminen muutoskustannuksiin on täysin vastuutonta, ja edelleenkin kun mitään pakottavaa tarvetta tälle uudelle kymmenen prosentin vähimmäisomistusrajan asettamiselle ei ole olemassa. Hallituksen esittämä kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaade ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon tai EU-vaatimukseen, vaan se on täysin hallituksen omasta hatusta vetämä. Väistämättä nousee ajatus, että onkohan tämän esityksen tavoitteena itse asiassa vain romuttaa pienten kuntien talous ja ajaa ne tällä esityksellä suurempien syliin. Näin harvaan asutun alueen edustajana en voi tätä esitystä millään tavalla kannattaa.
Arvoisa puhemies! On jotenkin kuvaavaa, että hallitus nyt tuo tämän selonteon liiallisesta alijäämästä koulujen päättäjäisviikolla. Sehän on todistuksenantoaikaa, ja kyllähän tämä nyt näyttää vähän niin kuin todistukselta kolmen vuoden talouspolitiikasta. Nyt kun keskustelua kuuntelee, niin tämä kuulostaa siltä, että hallitus nyt vähän koittaa, kun kasvua on onneksi liikkeellä, ruinata sitä armovitosta, kun se nelonen olisi kyllä se oikea arvosana. Hyvä esimerkki tästä poukkoilevasta talouspolitiikasta on nyt tämä kaivosvero. Tänään saimme kuulla Sodankylässä, että Boliden laittaa kahden miljardin euron investoinnit jäihin tämän kaivosveropäätöksen vuoksi ja 2034 satoja, satoja ihmisiä jää työttömäksi. Eikö nyt olisi kuitenkin vielä aika tämä vuosi tehdä töitä ja korjata se kaivosveropäätös? Mitä mieltä olette, arvoisa valtiovarainministeri?
Arvoisa puhemies! Tässä on ihan hyvä pohja, hyvä avaus sille, että nyt nämä nollavelvoitelaitokset tuodaan tähän sääntelyn piiriin. Ehkä kuitenkin pohjoisen näkökulmasta haluaisin tuoda esiin sen ison kuvan ja sen ison ongelman. Näillä meidän nykyisillä isoilla laitoksilla olevien velvoitteiden muuttaminen on valtavan hidas prosessi. Kun ajattelee, että pohjoisessa on tapeltu lohen ja vaelluskalojen puolesta jo vuosikymmeniä, niin mitään ei ole näköpiirissä sinne tulevaankaan, muuta kuin mahdollisia oikeusprosesseja. Minä toivoisin, että tähän hallitus myös tarttuisi kokonaisuutena, koska olisi hyvä ihan paikallisten ihmisten oikeuksien puolesta, että näissä asioissa edettäisiin. Yksi semmoinen keskeinen asia on myöskin se, että meidän pitäisi pystyä varmistamaan resurssit näitten hankkeitten toteuttamiseen. Edustaja Heikkisen esiin tuoma aiheuttaja maksaa -periaate on kyllä näissä se oikea tapa — ei niin, että veronmaksajat maksavat.
Arvoisa puhemies! Onhan tämä keskitetyn kaupan ja markkinan rikkominen ja murtaminen tosi haasteellista tässä meidän talousjärjestelmässä. Minä olen oikeastaan sanonut muutaman kerran, että pienessä mittakaavassa poronhoito tuolla pohjoisessa on pystynyt sen tekemään. Se on tehty voimakkaalla panostuksella jatkojalostusmahdollisuuksiin, paikallisiin jatkojalostusmahdollisuuksiin, ja luomalla sitten se markkinayhteys muun muassa matkailuun ja sitä kautta saamalla lisää jalostusarvoa sinne paikalliselle tasolle. Tässä strategiassa on tosi hyvin nostettu esille monia asioita. Konkretiaa on penätty, ja täällä yksi minun lempiaiheistani, julkiset hankinnat, on myöskin nostettu ihan aidosti ja oikein esille. Minä itse näkisin, että siellä olisi valtavasti potentiaalia, jos me keskittäisimme nyt voimakkaasti kansallista ohjausta, pohdintaa, luovaa pohdintaa, miten näitä julkisia hankintoja, jotka nyt ovat tavattoman pirstoutuneet ja menevät talous edellä, voitaisiin ohjata jatkossa lähiruokaan, kotimaiseen tuotantoon. Tästä toivoisin ministeriltä näkemystä, mitäs meidän pitäisi tehdä.
Arvoisa puhemies! Kyllä tämä on, voi sanoa, kaikkien aikojen keskittäjähallitus. Minua kyllä kovasti kummastuttaa, kun puhutaan, että saadaan säästöjä. Keskittäminenhän maksaa. Sen maksaa aina joku, ja se on yleensä se ihminen siellä harvaan asutulla alueella, joka joutuu tankkaamaan sitä euron bensaa — ei kun korjaan, sehän on kahden euron bensaa nykyisin — että pääsee hakemaan palveluita kauempaa. [Juha Mäenpään välihuuto] Nostan yhden esimerkin todella kalliista keskittävästä uudistuksesta. Se on hankintalakiuudistus, jossa nyt käytännössä pakotetaan pienet kunnat rakentamaan uudelleen järjestelmänsä. Se maksaa näille kunnille ja niiden kuntien veronmaksajille puoli miljardia euroa. Minä kysynkin, arvoisa valtiovarainministeri: miten on niin, että talouskuri kyllä pitää, mutta kun keskittää saa, niin sitten on aivan sama, vaikka se maksaakin puoli miljardia?
Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa, että arvostan ministereitä, jotka täällä jaksavat käydä keskustelua vakavasta aiheesta, toisin kuin eräät hallituspuolueen kansanedustajat poissaolollaan loistavat. Ajattelin tässä nostaa tähän vakavaan asiaa, jonka kyllä ihan aidosti pitäisi yhdistää meitä hallitus—oppositio-rajat ylittäen, kolme sellaista teemaa, joista toivoisin, että myös hallitus nappaisi kiinni ja lähtisi pohtimaan. Ensimmäinen on pienet yritykset. Hallitus on kyllä tehnyt ihan aidosti kasvutoimiakin, mutta kyllä se kohde niissä on ollut sinne suuriin yrityksiin. Täällä pienissä yrityksissä meillä on tavattoman paljon potentiaalia ja potentiaalia nimenomaan sen kansallisen arvonlisän näkökulmasta. Esimerkiksi Lapissa me tehtiin jo kymmenen vuotta sitten aika strateginenkin valinta, että matkailun kehittämisessä me emme hae ulkomaisia investointeja, vaan me haemme niille kotimaisille yrityksille kasvupotentiaalia. Ja tulokset näkyvät. Minä toivoisin niistäkin ehdotuksista, mitä tässä on esitetty — täällä on tullut paljon puhetta YEListä — ihan sellaisia radikaalejakin pohdintoja siitä, miten niitten pienten yritysten työllistämismahdollisuuksia näiden jo päätettyjen, teidän päättämienne toimenpiteiden jälkeen voisi sitten vielä kasvattaa. Toisena minä nostaisin sitten tämän nykyisen työllistämismallin. Siitähän on käyty keskustelua nyt ehkä siitä näkökulmasta, pitäisikö lisätä velvoittavuutta, ja minusta vähän todella ikävästikin niin, että se velvoittavuus liittyisi jollain tavalla ihmisten etnisiteettiin. Se on todella ikävää. Velvoittavuuttakin varmaan sinne tulevaisuuteen tarvitaan, mutta minä itse ajattelisin niin, että sen kannustavuuden pitäisi olla meillä jotenkin nyt vielä vahvemmin mielessä. Onhan tämä nykyjärjestelmä, kun se on luotu edellisten hallitusten aikaan, todella passivoiva, että ihminen on siellä kotona ja hän ei saa tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa niitä työhakemuksia. Käytännössä meillä on vielä, uskallan sanoa, jopa satoja virkamiehiä, jotka ovat sillä töin, että he valvovat, että nämä ihmiset eivät tee yhtään mitään muuta. Tähän passivoivaan järjestelmään minä toivoisin, että vielä lähdettäisiin pohtimaan, miten sitä rakennetaan niin, että ihmisillä olisi kannusteita lähteä tekemään töitä, pieniäkin juttuja elämässään, jotka voisivat viedä eteenpäin. Kolmantena nostin tuossa jo aiemmin tämän suhdannepolitiikan vaikeuden, ja ymmärrän sen filosofian, että kun samaan aikaan pitää painaa kaasua ja jarrua. Mutta kun siinä käy niin, kuten kun manuaalivaihteellakin ajaa, manuaalivaihteisella autolla, että jos painaa molempia yhtä aikaa, niin se autohan sammuu. Minulla on vähän sellainen kutina, että tässä on nyt vähän tätä elementtiä. Te olette tehneet ihan oikein suhdannepolitiikkaa rakenteellisilla uudistuksilla ja pyrkineet tekemään sitä fiskaalisesti veropuolellakin, mutta ne ovat suuntautuneet liikaa sinne suuriin yrityksiin. Minä toivoisin, että ehkä olisi pitänyt pikkasen painaa enemmän kuitenkin sitä kaasua kuin sitä jarrua, koska kyllähän nyt [Puhemies koputtaa] tämä tulonsiirtojen leikkuri on ollut tosi vakava, ja se on vaikuttanut tähän tilanteeseen. Toivoisin, että näihin otettaisiin yhdessä pohdintaa, mitä tehtäisiin.
Arvoisa puhemies! Kyllä nyt, kun hallituksen työmiehiä ja työnaisia kuuntelee, täytyy sanoa, että onni on, että olette tuntipalkalla ettekä urakkapalkalla — muuten olisi voinut tilipussi jäädä aika ohueksi tällä kaudella. Mutta onhan tämä yhteisöveroon liittyvä alennus tässä tilanteessa nyt melkoinen arvovalinta. Meillä eilen illalla Lapin hyvinvointialueen valtuusto nyt hallituksen nimeämän arviointiryhmän painostamana tuotti taas lisää naisia työttömäksi sinne tulevaisuuteen, ja tämä on kyllä aika kohtuuton tilanne. Hyvä hallitus, kyllä se on niin, että suhdanteiden taakse on helppo mennä piiloon, mutta sen suhdannepolitiikan tekeminen on aika vaikeata. Minä toivoisin nyt, että arvon pääministeri kertoisi yhden vaikuttavan suhdannepoliittisen toimenpiteen, mitä tämä hallitus on tehnyt, yhden vaikuttavan, ja Turun tunnin junaa ei tässä yhteydessä saa mainita. [Naurua]
Arvoisa puhemies! Tässä hankintalaissa on hyvät tavoitteet ja osin ikään kuin tunnistettu myös niitä sairauksia, mutta täytyy sanoa, että lääkkeet ovat kyllä nyt pikkasen ylimitoitettuina. Erityisesti tämä kymmenen prosentin sidosyksikkörajoite on kyllä sellainen, että se lääkkeen kalleus tulee nyt nimenomaan pienten ja keskikokoisten kuntien veronmaksajien maksettavaksi, ja se hinta tulee olemaan aivan valtava. Minua hirvittävästi huolestuttaa vielä se, että tällä lääkkeellä itse asiassa sitä tautia ei edes tapeta, koska nyt ne veronmaksajat joutuvat maksamaan siellä pienissä kunnissa valtavia uudelleenjärjestelyjä, jotka todennäköisesti tulevat tarkoittamaan mahdollisesti uusia kuntayhtymiä, uusia malleja, joilla pystytään sitten varmistamaan, että ne pienet kunnat ja siellä oleva hankintaosaaminen olisivat jatkossakin mahdollisia. Kyllä minä toivon, että tätä kymmentä prosenttia, näitä yhden koon sukkahousuja, nyt katsottaisiin vielä kerran uudelleen.