Räsänen Joona
7 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kun keskustellaan hallituksen selonteosta liittyen liiallisen alijäämän menettelyyn, niin on ehkä hyvä aloittaa siitä, miksi me täällä liiallisen alijäämän menettelyssä olemme. Juurisyyhän on siinä, että finanssikriisistä alkaen jokainen vuosi meidän julkiset menomme ovat kasvaneet nopeammin kuin julkiset tulomme. Tämän johdosta vuosittaiset alijäämät ovat paisuneet, ja sitä kautta julkinen taloutemme on velkaantunut raskaasti. Tämä tilanne oli tiedossa jo ennen viime eduskuntavaaleja. Viime eduskuntavaaleissa nykyiset hallituspuolueet todellakin lupasivat, että nyt tämä meno loppuu ja velkaantumiselle on syytä painaa stoppi. No, toisin on käynyt. Itse asiassa alijäämät ovat sittemmin tällä vaalikaudella entisestään syventyneet ja velkaantuminen on kiihtynyt. Kaikkien näiden tekijöiden summana olemme rikkoneet räikeästi näitä Euroopan unionin finanssipoliittisia sääntöjä, ja senpä johdosta nyt olemme joutuneet tänne alijäämämenettelyyn, jota myöskin talouden tarkkailuluokaksi on kansankielessä kutsuttu. Arvoisa puhemies! Todellakaan kaikista asioista, niistä syistä, minkä takia tänne alijäämämenettelyyn on jouduttu, ei voi pelkästään tätä hallitusta syyttää, mutta sen voi sanoa, että kyllä tällä hallituskaudella nimenomaisesti suurin ongelma on liittynyt tähän talous- ja työllisyyspolitiikkaan, jonka varaan hallitus aika paljon myös laski julkisen talouden vahvistamista. Toisin kuin kesällä 23 on luvattu, toisin on käynyt: työllisyydessä emme ole nähneet käännettä parempaan vaan entisestään huonompaan, ja myös työttömyys on suuresti noussut, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että julkisen talouden veropohja on siinä sitten sulanut ja työttömyyden menot ovat kasvaneet. Tämä tietenkin näkyy meidän vuosittaisessa alijäämässämme. Nyt kun me tässä alijäämämenettelyssä olemme, niin hallitushan on todennut, että enää ei tarvitsisi uusia toimenpiteitä tehdä siksi, että ne poikkeamat siihen korjattuun nettomenopolkuun, jonka komissio on meille määrännyt, ovat niin vähäisiä. Tämäkin on syytä, arvoisa puhemies, käydä läpi, mistä tämä poikkeama siis syntyy. Hallitushan nojaa nyt siis siihen, että hävittäjähankinnan — josta siis edellinen hallitus on tehnyt päätöksen — menot eivät realisoituneet vuonna 25, vaan ne realisoituvat vuonna 26. Tästä syystä vuoden 25 menotaso jää alhaisemmaksi kuin on ennustettu, ja vastaavasti taas vuoden 26 menotaso nousee korkeammalle. Tästä syystä nyt tätä poikkeamaa, positiivista poikkeamaa, sieltä vuodelta 25 ja tätä puolustuspoikkeamaa vuodelta 26 hyödyntäen hallitus voi ajatella, että ei tarvitsisi tehdä mitään. No, silti vuonna 27 olemme nyt jo ennusteiden mukaan tästä nettomenopolusta siis poikkeamassa. Se poikkeama on noin 0,2 prosenttiyksikköä bruttokansantuotteesta, joka voidaan muuntaa euroiksi, ja se vastaa noin 600 miljoonaa euroa. Nyt vähimmäisvaade olisi se, että kun tämän hallituksen kaudella olemme nyt alijäämämenettelyyn joutuneet, niin tämä hallitus nyt ainakin vastaisi niistä toimenpiteistä, että noudatamme näitä yhteisiä pelisääntöjä. Tältä osin se vuoden 27 poikkeama on helposti kurottavissa umpeen ihan jo sillä, että hallitus missään vaiheessa ei tuo eduskunnan käsittelyyn esitystä yhteisöveron laskemisesta. Se yhteisöveron laskeminen kahdella prosenttiyksiköllä pienentää verotuloja 830 miljoonalla, ja kun tämä poikkeama on siis 600 miljoonaa, niin ihan tällä yksittäisellä toimenpiteellä voisimme edelleen ensi vuonna pysyä tällä nettomenopolulla. Se olisi se vähimmäisvaade. Muutoinkin, arvoisa puhemies, täytyy todeta, että tällä hallituksella on ollut taipumusta siihen, mihin varmasti on ollut aina jokaisella hallituksella aiemminkin, että vaikeita päätöksiä on helpompi myös siirtää eteenpäin. Niinhän tässä alijäämämenettelyssäkin on käymässä, että suurempi taakka ollaan nyt siirtämässä vuodelle 28 seuraavan hallituksen aikaan. Se liittyy itse asiassa näihin tulevien menojenkin korotuksiin esimerkiksi puolustuksen puolella, jossa nimenomaan menotasot nousevat vasta siellä seuraavan vaalikauden aikana. Tältä osin on kyllä todella vastuutonta heikentää viime töikseen tätä julkisen talouden veropohjaa. Näistä syistä, arvoisa puhemies, esitän, että eduskunta hyväksyy sosiaalidemokraattien vastalauseen mukaisen kannanoton.
Arvoisa puhemies! Näin heti alkuun on helppo monilta osin yhtyä niihin puheenvuoroihin, joita sekä edustaja Bergbom että Lohi pitivät tässä aiemmin liittyen nyt sitten noihin seuraavan vaalikauden talouden tasapainotustalkoisiin, jotka eittämättä isot ovat. Ei tarvitse varmaan kovin kummoinen ennustaja olla, että kun nyt sitten nämä viime viikollakin julkaistut uusimmat valtiovarainministeriön ennusteet ottaa huomioon, niin kyllähän se tasapainotustavoite ensi kaudelle näyttää tässä entisestään nousevan johtuen juuri siitä, että meillä varsinkin tämä kasvun pohja on pettänyt jälleen ja toisaalta sitten tämä menojen kasvuvauhti on entisestään kiihtynyt. Miten tätä lähdetään ratkaisemaan? Tässä on monta kertaa tuotu esille se, mitkä menot on pakko maksaa. Se on totta, että korkomenojen osalta on vaikea tehdä mitään sellaista muutosta, jolla lyhyellä aikavälillä olisi jonkunnäköistä merkitystä. Tärkeintä on pitää uskottavuus Suomen omissa käsissä, jolloin ainakin huolehditaan siitä, että se kasvupaine siellä ei ainakaan nouse. Se on totta. Sitten on tämä puolustusmenot-kysymys, josta tässä salissa hyvin samanmielisiä ollaan, että olemme sitoutuneet näihin puolustusliiton tavoitteisiin siellä vuoden 35 tasossa. Mutta niidenkin osalta on varmaan hyvä pohtia, miten näitä menolisäyksiä käytetään, mihin niitä kohdennetaan. Ensimmäinen asia on varmaan se, että ne täytyisi kohdentaa siten, että niillä olisi maksimaalinen vaikutus myös meidän omaan kansantalouteemme myös kansantaloutta vahvistavasti. Senpä takia pitäisi olla tavoitteena, että vähintään puolet tästä kasvusta, joka siinä vuoden 35 tasossa on tapahtumassa kolmella miljardilla eurolla, pitäisi toteuttaa siten, että se vahvistaa kansantalouttamme, jolloin kansantalouden kasvu voisi siitä puolellatoista miljardilla vahvistua. Tämä tavoite ei nyt ole kovinkaan kunnianhimoinen verrattuna siihen, mitä vaikkapa muissa Euroopan maissa on tehty. No, myös siellä puolustusmenojen sisällä on varmaan syytä, jotta sillä olisi maksimaalinen kasvuvaikutus, niitä menoja kohdentaa tutkimus‑, kehitys‑ ja innovaatiotoimintaan, varsinkin kaksikäyttötuotteiden puolella. Silloin kun näin tehtäisiin, on varmasti syytä ajatella siten, että muissa tk-menoissa voidaan tulla alaspäin ja silti huolehtia siitä, että tästä sitoumuksesta, jos siitä parlamentaarisesti halutaan kiinni pitää, voidaan pitää kiinni. Sitten kun tullaan tänne muihin menokohteisiin, niin varmaan tosiasia on se, että mikään hallituspohja, joka mahdollisesti seuraavien vaalien jälkeen muodostetaan, ei pääse pakoon sitä, että tätä menojen kasvuvauhtia täytyy tavalla tai toisella hillitä. Ovatko sitten käytössä jälleen jonkuntyyppiset indeksijäädytykset, joita niin tämä hallitus kuin edellisetkin hallitukset ovat käyttäneet, vai onko sitten kysymys siitä, pitääkö meidän ylipäätänsä lähteä purkamaan tietyistä menoista näitä indeksisidonnaisuuksia ja tuoda politiikka takaisin politiikkaan? Silloin joka vuosi joutuisimme sitten pohtimaan, missä ovat ne kohteet, joihin me kustannustason nousun johdosta haluamme vahvistaa määrärahoja. Pitäisin tätä ihan tutkimisen arvoisena kysymyksenä. Sama liittyy itse asiassa kyllä verotuksenkin puolelle. Monihan tässäkin salissa harvoin hahmottaa, että meidän suurin vuosittainen veronkevennys, jonka me teemme, on tosiasiassa tuloverotuksen puolella indeksitarkistukset. Ne otetaan aina kuin manulle illallinen, eikä siitä täällä koskaan kulloistakaan hallitusta hirveästi silitellä tai tulla torilla kiittämään, että kiitos, kun tämän teitte. Se mittaluokkahan itse asiassa siellä suunnitelmavuosilla, jos katsotte niitä veroperustemuutoksia julkisen talouden suunnitelmasta, on tulevalla suunnitelmakaudella joka vuosi yli 700 miljoonaa euroa. Kysynpähän vaan, onko se aivan poissuljettua, että myös tätäkin kokonaisuutta tarkasteltaisiin tai ainakin niin, että jos on halua laajentaa joitakin uusia vähennyksiä tai parantaa nykyisiä, niin tätä kokonaisuutta katsottaisiin siinä yhteydessä. Sitten on varmasti suoraan sanottava, että kun joudutaan tekemään menosäästöjä juuri sen takia, että meillä kuitenkin julkiset menot ovat vertailumaihin nähden erittäin korkealla tasolla, niin kyllä samaan aikaan joudutaan myös täällä veropuolella tekemään toimenpiteitä. Näitä kun lähtee yhdistelemään, niin uskoisin, että näistä konkreettisista esimerkeistä, joita täällä on tässäkin keskustelussa todettu, niistä esimerkeistä, joita täällä tälläkin kaudella on vaihtoehdoiksi esitetty, tämmöinen lista saadaan kyllä kasattua, jolla julkista taloutta voidaan vahvistaa. Sitten siitä, jos arvoisa puhemies sallii, mikä on näiden suorien toimenpiteiden, joko menotoimenpiteiden tai tulotoimenpiteiden, suhde tähän kokonaisuuteen: minusta se on selvä, että niin kauan kuin me alijäämämenettelyssä olemme, jotta sieltä pois pääsemme, siinä korostuvat suorat toimenpiteet, jotka näkyvät joko menoissa tai tuloissa. Siihen, mitä tapahtuu sitten sen jälkeen, mikä vaikuttaa vuoden 31 tilanteeseen, totta kai myös suhdanteilla tulee olemaan merkitystä ja niillä toimenpiteillä, joilla pystytään esimerkiksi kasvun pohjaa vahvistamaan [Puhemies koputtaa] tai pystytään tulevaisuudessakin menojen kasvupainetta hillitsemään.
Arvoisa puhemies! Tietenkin, kun käsittelyssä on julkisen talouden suunnitelma, olisi moniakin asioita, joita tässä voisi kommentoida, mutta aloitan nyt ehkä keskeisimmästä havainnosta tämänkin suunnitelman jäljiltä. Kyllähän se on se, että meillä julkinen talous on kroonisesti alijäämäinen. Siitä ei pääse yli eikä ympäri riippumatta siitä, millä puolella tätä salia istuu. Tämänpä takia oli erittäin hyvä, että eduskuntapuolueet löysivät laajan yhteisymmärryksen siitä, miten tulevina vuosina nyt sitten tätä finanssipolitiikkaa yhdessä pyritään ohjaamaan siihen suuntaan, että nämä vuosittaiset alijäämät saataisiin tulevaisuudessa pienemmiksi. No, nyt on käynnistynyt sitten keskustelu siitä, kuka tähän sopuun on sitoutunut ja kuka ei. Se on ihan ymmärrettävää, ja se liittyy tähän politiikkaan. Mutta ehkä on syytä, arvoisa puhemies, korjata tässä myös pöytäkirjaan muutama huomio, jotka täältä ministeriaitiosta tänään todettiin. Valtiovarainministeri Purrahan ilmoitti, että hallitus on sitoutunut EU:n finanssipoliittisiin sääntöihin ja, kun nyt olemme tuolla alijäämämenettelyssä, alijäämämenettelyn mukaiseen nettomenopolkuun. No sehän, miten hallitus on tähän sitoutunut, tarkoittaa sitä, että hallitus hyödyntää täysimääräisesti sen poikkeaman, joka syntyi siitä, että hävittäjähankinnat eivät kirjautuneet kansantalouden tilinpitoon viime vuonna vaan kirjautuvat tänä vuonna, mikä tarkoittaa sitä, että nettomenot viime vuonna nousivat vähemmän kuin ajateltiin ja ne nousivat vastaavasti tänä vuonna enemmän kuin ajateltiin. Tämän poikkeaman hallitus täysimääräisesti käyttää, ja tästä syystä voi todeta, että se on tähän uuteen päivitettyyn nettomenopolkuun sitoutunut. Ilman tätä poikkeamaa on todella niin, että hallituksen sanojen ja tekojen välillä on ristiriita, joka on siellä vuoden 27 tasossa se 1,4 miljardia euroa, josta ihan perustellusti on todettu, että hallituksen olisi vähintään tämä poikkeama pitänyt hoitaa. Mutta sitten mitä tulee tähän sitoutumiseen näiden suunnitelmavuosien osalta, niin on täysin päivänselvä asia, että tämä julkisen talouden suunnitelmahan, jonka hallitus on tänne tuonut käsittelyyn, ei noudata niitä yhteisiä pelisääntöjä, jotka me olemme sopineet ja jotka me olemme myös lainsäädäntöön vieneet. Kun katsotaan vuosia 28, 29 ja 30, niin se ei noudata sitä lainsäädäntöä, jonka me olemme tässä salissa laajalla enemmistöllä hyväksyneet, saati sitten niitä yhteisiä periaatteita, joihin olemme parlamentaarisesti sitoutuneet. Tämä on aivan päivänselvä asia. Koska jos se noudattaisi, niin eihän se vuoden 30 alijäämä, hyvät ystävät, voisi olla 17,4:ää miljardia euroa, vaan sen pitäisi olla suurin piirtein puolet siitä. Mutta hallitus toi todella tänne julkisen talouden suunnitelman, jossa vuosittainen alijäämä kasvaa 17,4 miljardiin kehyskauden lopulla. Mitä tulee sitten niihin perusteisiin, joilla hallitus aina selittää tämän kasvun, kun puhutaan korkomenoista, puolustusmenoista ja monista muista, niin se on totta, että nämä kaikki nousevat ja suurin piirtein todella siellä vuoden 30 tasolla kaksi kolmasosaa kyllä tästä alijäämästä selittävät. Mutta siinäkin on, hyvät hallituspuolueiden edustajat, hyvä muistaa se, että eiväthän ne korkomenot vielä ole nousseet siihen kuuteen miljardiin, ne nousevat vasta ensi kauden aikana sinne. Eiväthän ne puolustusmenot vielä, hyvät ystävät, ole nousseet. Kun katsotaan niitä päätöksiä, joita te olette tehneet, ja budjettikirjaa, niin eiväthän ne puolustusmenot nyt tällä kaudella ole nousseet. Ne nousevat kyllä ensi vaalikaudella. Ja voisin tästä luetella monet muut menot, joissa tosiasiallisesti hallitushan työntää sen menoperinnön seuraavan kauden riesaksi. Tästä on hyvä esimerkki, että kun me katsomme pelkästään menojen kasvuvauhtia vuodesta 27 vuoteen 28, niin yhden vuoden aikana tämän julkisen talouden suunnitelman mukaan menot kasvaisivat 4,7 miljardia euroa — yhdessä vuodessa. Tästä tulen siihen keskeisimpään johtopäätökseen, jonka ajattelin kyllä tässä sanoa, ja sekin pöytäkirjaan merkitään. Mitään siitä, mitä hallitus on nyt julkisen talouden suunnitelmaan kirjoittanut vuosille 28, 29 ja 30, ei kannata ottaa todesta, koska mikään siitä ei voi pitää paikkaansa, koska tosiasiallisesti ne luvut, jotka te olette tänne tuoneet, seuraava hallitus joutuu ensi töikseen repimään auki. Tämä on täysin päivänselvä asia. Senpä takia en lähtisi täällä hirveitä juhlapuheita pitämään siitä, että on sovittu jonkun asian tulevan voimaan vuonna 28, tilanteessa, missä te olette tuoneet tänne käsittelyyn julkisen talouden suunnitelman, joka ei siis noudata niitä yhteisiä pelisääntöjä, jotka me olemme sopineet, eikä sitä lainsäädäntöä, joka tässä salissa on hyväksytty. Toivon, että tämä asia otettaisiin nyt myös hallituspuolueissa hieman vakavammin kuin mitä se tähän asti on otettu.
Arvoisa puhemies! Kyllähän todella epävarmassa maailmassa niitä tummia pilviä Suomen taivaalle tulee sekä idästä että lännestä. Tässä tilanteessa aivan oikea analyysi on, että kaikin keinoin meidän on vahvistettava Euroopan unionin toimintakykyä, Euroopan toimintakykyä ja totta kai Suomen toimintakykyä siinä sivussa. Täällä on nyt useammassa puheenvuorossa tullut esille ehdotus siitä, pitäisikö meidän tässä yhteydessä vahvistaa Euroopan unionin päätöksentekokykyä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä päätöksissä ja siirtyä määräenemmistöpäätöksiin. Nyt kun kuulimme, että myös päähallituspuolue tukee linjanaan sitä, että voitaisiin siirtyä Euroopan unionissa määräenemmistöpäätöksiin, niin onko joku este, miksei tässä selonteossa Suomi voisi ilmoittaa omana kantanaan, että Suomi tavoittelee siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä. Nyt kysyn ulkoministeriltä: onko siis joku este, ettemmekö voisi selonteossa olla tätä mieltä, kun päähallituspuoluekin näyttää tätä SDP:n ajatusta kannattavan?
Arvoisa puhemies! Täällä on moni kollega pitänyt perusteltuja puheenvuoroja siitä, mihin kaikkeen tulevaisuudessa koko Eurooppana meidän pitäisi allokoida enemmän julkisia resursseja, puhutaan sitten turvallisuudesta tai puhutaan sitten aluekehityksestä tai innovaatioista tai monista muista — eittämättä kaikki tarpeellisia asioita. Mutta vähemmälle keskustelulle on sitten ehkä jäänyt se, milläkös me täällä Euroopassa saisimme enemmänkin ne yksityiset investoinnit kohdistumaan tänne. Siitähän viime kädessä on kysymys, onko meillä täällä sellainen taloudellinen toimintaympäristö, jonka kautta voimme ajatella, että myös eurooppalainen hyvinvointi on rahoitettu tulevaisuudessakin, ja voimme hoitaa ne panostukset, joita meiltä vaaditaan. Ja sen takia pitäisin tärkeänä, että keskiössä ovat ne vanhat tutut asiat: sisämarkkinoiden parantaminen, vihdoin askeleiden ottaminen pääomamarkkinoilla ja sen katsominen, mitkä ovat niitä kannusteita, joita me yhdessä Euroopassa voimme tehdä, jotta saisimme yksityiset investoinnit nopeammin liikkeelle kuin mitä tänä päivänä tapahtuu.
Arvoisa puhemies! Vaikka käsittelyssä on lisätalousarvio, niin ehkä on syytä jo heti alkuun korjata tämä edustaja Reijosen tulkinta siitä, mistä se johtuu, että EU ei vaadi meiltä lisätoimenpiteitä. No, sehän johtuu siitä, että tämä meidän hävittäjähankinta jaksottui toisella tavalla kuin oli suunniteltu, ja nyt te tätä käytätte kikkailemaan niitä suurempia sopeutusvaateita sitten seuraavalle hallitukselle. Kun tämä todetaan, niin on sitten rehellistä myös sanoa, mistä se johtuu. Sillä ei ole pätkän vertaa tekemistä niiden toimenpiteiden kanssa, mitä hallitus on tehnyt, vaan tämä on täysin, vain ja ainoastaan, sen johdosta, että hävittäjähankinta kohdistuu nyt eri tilivuosille kuin alun perin oli ajateltu. Sekään ei tätä meidän julkisen taloutemme tilannetta pätkän vertaa kyllä paranna mutta tuottaa mahdollisuuden todella nykyiselle hallitukselle sitten todeta, että eipä tässä varmaan tarvitse muita toimenpiteitä enää tehdä, että seuraava hallitus hoitaa. Arvoisa puhemies! Mitä tulee nyt tähän lisätalousarvioon, niin kyllähän se surullisin viesti oli se, että verotulokertymää joudutaan jälleen kautta linjan laskemaan, mikä sitten johtaa siihen, että tässäkin lisätalousarviossa tämän vuoden velanottoa kasvatetaan melkein 1,4 miljardilla eurolla. Näin ollen tämän vuoden velanotoksi arvioidaan nyt tällä hetkellä se yli 13 miljardia euroa — siis 13 miljardia euroa uutta velkaa tänäkin vuonna. Kyllähän tämä on kerta kaikkiaan epäonnistuminen varsinkin heiltä, jotka ennen viime vaaleja antoivat ymmärtää, että velkaantuminen loppuu kuin seinään, kunhan vaan valta maassa vaihtuu. Arvoisa puhemies! Kyllä tähän lisätalousarvioon liittyy myös positiivisia asioita, joita hallitus edistää niin yksittäisissä kasvutoimenpiteissä kuin esimerkiksi huoltovarmuuden saralla ja mitä tulee esimerkiksi tähän Fingridin pääomittamiseen ja niihin omistusjärjestelyihin. Näitä voi kyllä kannattaa. Mutta se ei poista sitä, että edelleen todella Suomen julkinen talous ui erittäin syvissä vesissä, ja juuri julkaistu tulevienkin vuosien tekninen kehys tätä entisestään vahvistaa. Siinäkin teknisessä kehyksessä suurin uutinen on se, että tuloarvioita joudutaan vuositasolla tarkistamaan alaspäin kolmella miljardilla. Tässä tilanteessa ei ole kyllä syytä ainakaan puhkoa omilla toimenpiteillä enää uusia aukkoja sinne tulopohjaan, ja siksi tämä yhteisöveropäätös, jonka hallitus viime vuonna teki ja joka olisi tulossa tänä keväänä käsittelyyn eduskunnassa, on syytä jättää kyllä tekemättä. Samalla olisi tarvittu lisätoimenpiteitä varsinkin nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaan. Siksipä, arvoisa puhemies, teen vastalauseemme mukaiset esitykset.
Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tästä talouden kuvasta myös tuleville vuosille, mutta yksi asia on jäänyt siinä vähän hämärän peittoon, kun mietitään, minkäs takia se taakka on niin iso siellä tulevaisuudessa. Puolustusmenot kyllä kasvavat, korkomenot kyllä kasvavat, mutta mikäs muu sitä selittää? Olisiko se, että tämän hallituksen päätöksistä vain noin puolet ovat realisoitumassa? Nyt kun täällä kysytään, että näin huono tilanne on käymässä, voisitteko te teidän leiviskänne hoitaa, jotta tämä tilanne ei nyt ainakaan pahentuisi tässä teidän viimeisenä vuotena, niin kyllä keksitään kaikennäköisiä perusteita, että ei voi mitään tehdä. Paras oli tämä valtiovarainministeri, joka meni siis sen taakse, että kun meidän hävittäjähankinnat kirjautuvat nyt kansantalouden kirjanpitoon eri tavalla kuin on ajateltu, niin tätä hyödyntämällä te sysäätte kaikki päätökset tulevalle hallitukselle. Onko niin, että kun tämä hallitus aina syytti, että viime hallitus ei tehnyt yhtään mitään ja pahensi vain tilannetta, niin nyt turvaudutaan siellä ensimmäisenä tähän korttiin? Kyllähän menee jo aivan naurettavuuden puolelle tämä politiikanteko täällä.