Seppänen Sara

Arvoisa rouva puhemies! Sisäisen turvallisuuden selonteossa on hyvin kattavasti käsitelty Suomen turvallisuustilannetta. Keskityn nyt kuitenkin maahanmuuton meille tuomiin turvallisuusuhkiin. Maahanmuutto ei ole ainoastaan taloudellinen kysymys, se on mitä suurimmissa määrin turvallisuuskysymys, ja nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa se on myös hybridivaikuttamisen väline. Venäjä tietää erittäin hyvin, että Euroopan sisäistä eheyttä voidaan horjuttaa hallitsemattomalla maahanmuuttoliikkeellä. Laaja väestönpohjan muutos johtaa turvallisuuden osalta pelkästään negatiivisiin seurauksiin. Sisäinen eheys ja luottamus kanssaihmisiin rapautuvat. Hallitsematon maahanmuuttopolitiikka murentaa yhteiskuntia sisältä käsin. Tulokset näkyvät kouluissa, poliisin tilastoissa ja yhteiskunnan maksamien tukien kasvussa. Siksi me perussuomalaiset olemme puuttuneet kovalla kädellä maahanmuuttolainsäädäntöön. Kyse ei ole vihasta tai rasismista. Kyse on siitä, että suomalaisilla on oikeus turvalliseen yhteiskuntaan myös tulevaisuudessa. Meidän ei pidä kulkea Ruotsin tietä ja havahtua ongelmiin vasta sitten, kun ne ovat jo liian suuria ratkaistaviksi. Siksi perussuomalaiset puolustavat turvallista Suomea, yhteiskunnan eheyttä ja sitä, että suomalainen yhteiskunta pysyy myös tuleville sukupolville vakaana, turvallisena ja suomalaisena. Arvoisa puhemies! Suomessa turvallisuus on liian pitkään nähty itsestäänselvyytenä. Moni suomalainen huomaa turvallisuuden arvon vasta silloin, kun se alkaa murentua omassa arjessa, kun omalla asuinalueella ei enää uskalleta liikkua iltaisin, kun nuoret oireilevat väkivallalla ja kun uutisissa kerrotaan jälleen uusista katujengeistä ja ampumisista, kun omaa lähikoulua ei enää haluta valita omille lapsille. Ruotsi toimii tässä varoittavana esimerkkinä. Siellä vuosikymmeniä jatkunut epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka, segregaation kasvu ja rinnakkaisyhteiskuntien synty ovat johtaneet tilanteeseen, jossa räjähdykset, ampumiset ja jengiväkivalta ovat arkipäivää. Alueita on käytännössä menetetty viranomaisten hallinnasta. Silti Suomessa osa poliitikoista käyttäytyy kuin tästä ei saisi edes puhua. Muutama vuosi sitten vihreä sisäministeri vielä sanoi, että Suomi ei ole Ruotsin tiellä. Ongelmia on siis systemaattisesti vain pyritty kiistämään. Arvoisa puhemies! Sisäinen turvallisuus ei romahda yhdessä yössä. Se murenee hitaasti pala palalta. Ensin heikkenee yhteiskunnan yhtenäisyys, sitten kasvaa alueellinen eriytyminen, sen jälkeen lisääntyvät rikollisuus, levottomuus ja turvattomuus. Perussuomalaiset ovat varoittaneet hallitsemattoman maahanmuuton seurauksista jo vuosien ajan. Valitettavasti moni niistä asioista, joita ennen vähäteltiin tai leimattiin pelotteluksi, näkyy jo nyt konkreettisena suomalaisessa arjessa. Katujengit, nöyryytysväkivalta, alaikäisten vakavat rikokset, koulujen levottomuus, asuinalueiden eriytyminen — nämä ovat seurausta politiikasta, jossa ongelmien tunnustamista pidettiin liian pitkään epäkorrektina. Arvoisa puhemies! Yksi kaikkein vakavimmista asioista on yhteiskunnan sisäisen luottamuksen mureneminen. Suomi on ollut vahva maa siksi, että täällä ihmiset ovat kokeneet kuuluvansa samaan yhteiskuntaan. On ollut yhteiset pelisäännöt, yhteinen kieli, yhteinen kulttuurinen pohja ja korkea luottamus toisiin ihmisiin. Jos tämä yhtenäisyys menetetään, menetämme paljon enemmän kuin pelkän turvallisuudentunteen.

Arvoisa rouva puhemies! Suomen epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka tarvitsee nimenomaan tällaisen korjausliikkeen. Kielen oppiminen, työnteko ja yhteiskunnan sääntöjen noudattaminen eivät ole mielipidekysymyksiä. Ne ovat edellytys toimivalle ja turvalliselle yhteiskunnalle. On erityisen tärkeää, että maahanmuuttajavanhemmat kotoutuvat. Se, miten vanhemmat oppivat suomen kielen ja ymmärtävät suomalaisen kulttuurin, näkyy suoraan kouluissa. Tällä hetkellä Suomen kouluissa on suuria ongelmia. Maahanmuuttajalapset eivät opi suomen kieltä, koska vanhemmat eivät osaa sitä. Kielen syötettä ei tule tarpeeksi, jotta sitä oppisi, ja jos vanhemmat jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle, lapset eivät myöskään kotoudu. Suomen koulut eivät kykene yksin ratkaisemaan tätä ongelmaa, ja tämä on näkyvissä jo tällä hetkellä. Kuten tiedämme, kotoutumisen ongelmat usein pahenevat toisessa sukupolvessa, ja näemme Ruotsista suoraan hyvän esimerkin tästä. Perussuomalaiset ovat jo pitkään vaatineet juuri tätä: [Puhemies koputtaa] enemmän velvollisuuksia, vähemmän hyysäystä ja [Puhemies koputtaa] aidosti toimivaa kotouttamista.

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisen peruskoulun tulisi palata sen alkuperäiseen kirkkaaseen tavoitteeseen eli riittävien perustaitojen oppimiseen. Nyt ei näin ole. Oppimistulokset laskevat, arvosanat elävät omaa elämäänsä, ja sama osaaminen voi tarkoittaa eri kouluissa eri numeroa. Se ei missään nimessä ole reilua. Tämän vuoksi me tarvitsemme tämän osaamistakuun. Tarvitsemme selkeät, yhtenäiset kriteerit arviointiin ja varmistuksen, että oppilas ei siirry eteenpäin ilman riittäviä taitoja lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa. Arvosanan pitää kertoa totuus osaamisesta, ei arvausta tai paikallista tulkintaa. Perussuomalaisten näkökulmasta tämä on välttämätön suunnanmuutos, ja olemmekin ajaneet tätä uudistusta jo hyvin pitkään. Kun teknologia ja tekoäly kehittyvät vauhdilla, ihmisen oma ajattelu ja perusosaaminen ovat entistä tärkeämpiä. Ilman niitä nuori jää helposti matkustajaksi maailmassa, jossa pitäisi olla kuljettaja. Ihmisen ajattelun kehittyminen liittyy vahvasti esimerkiksi sanavaraston kehittymiseen ja lukutaitoon. Koulujen tehtävä ei ole hajota kaikkeen mahdolliseen vaan keskittyä olennaiseen, osaamiseen juurikin näissä perustaidoissa. Siksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita pitää selkiyttää ja vaatimustasoa nostaa. Jossain vaiheessa, nimittäin ehkä viimeisimmän opetussuunnitelman uudistuksen yhteydessä vuonna 2014, oppiaineiden arviointikriteerit laajenivat ja osaltaan aiheuttivat tämän tilanteen. Arvoisa puhemies! Suomalainen peruskoulu on ollut pitkään meidän ylpeydenaiheemme, ja olemme ehkä liiankin luottavaisesti ajatelleet, että koulu on sitä aina. Koulu on pystynyt vastaamaan yhteiskunnassamme moniin haasteisiin, ja se on ollut ikään kuin kompassi, joka ohjaa jokaisen lapsen kohti osaamista ja mahdollisuuksia, mutta tällä hetkellä tuo kompassi on sekaisin, näyttää välillä eri suuntiin riippuen siitä, missä koulussa oppilas sattuu olemaan. Oppimistulokset ovat laskussa erityisesti perustaidoissa, lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa. Samalla arvosanojen kehitys kulkee kuitenkin erikoiseen suuntaan. Heikot tulokset yleistyvät, mutta kiitettävien arvosanojen määrä kasvaa. Se kertoo ainoastaan yhdestä asiasta: arviointi ei ole riittävän yhtenäistä eikä riittävän tarkkaa. Kun sama osaaminen voi tarkoittaa eri kouluissa eri arvosanaa, kyse ei ole enää pelkästään pedagogiikasta, vaan se liittyy myös siihen, miten määrittelemme täällä oikeudenmukaisesti myöskin jatkomahdollisuuksia vaikkapa toisen asteen koulutukseen. Osaamistakuun ydinajatus on selkeä: määritellään kansallisesti, mitä oppilaan pitää osata, ja varmistetaan, että nämä taidot todella saavutetaan ennen kuin siirrytään eteenpäin. Arviointi sidotaan selkeämmin oppiaineiden tavoitteisiin ja yhtenäisiin kriteereihin. Vuosiluokalta toiselle siirtymiselle asetetaan yhteiset pelisäännöt. No, tämä ei tarkoita opettajien työn kaventamista tai mekaanista testikulttuuria. Päinvastoin tämä selkeämpi arviointikriteeristö antaa opettajille paremmat työkalut tehdä työnsä hyvin. Kun nämä kriteerit ovat selkeät, opettajan ei tarvitse arvailla tai valita esimerkiksi 25 arviointikriteeristä, miten niitä painottaa. Tietysti tämä arviointikriteerien uudistaminen luo lisää luottamusta koko järjestelmään. Esimerkiksi toisen asteen koulutuksenjärjestäjien pitää voida luottaa siihen, että peruskoulun päättöarvosana kertoo aidosti nuoren osaamisesta. Nykytilanteessa ei näin ole. Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset näkevät, että tämä osaamistakuu on yksi tärkeimmistä koulutuspoliittisista uudistuksista pitkään aikaan. Meidän mielestämme ei ole hyväksyttävää, että nuori pääsee peruskoulusta ilman riittäviä perustaitoja. Tämä vaikeuttaa hänen polkuaan toisella asteella, ja myöskin työelämään siirtyminen vaikeutuu jopa siellä arjessa, ja elämässä pärjääminen voi olla hankalaa. Tämä tarkoittaa sitä, että opetussuunnitelmista on uskallettava karsia epäolennaista. Kaikkea ei voi eikä tarvitse opettaa. On parempi, että oppilas oppii vähemmän asioita kunnolla kuin paljon asioita pintapuolisesti. Laatu voittaa määrän ja nimenomaan niin, että oppilas oppii oppimaan. Arvoisa puhemies! On tärkeää tunnistaa tässä, että osaamistakuu ei tietenkään poista kaikkea vaihtelua, ei sen tarvitsekaan poistaa. Mutta se luo selkeät raamit, joiden sisällä toimitaan, ja tekee tästä arvioinnista läpinäkyvämpää ja oikeudenmukaisempaa. Samalla on hyvä pitää keskustelu avoimena myös muista keinoista parantaa oppimistuloksia. Esimerkiksi kansalliset kokeet ovat nousseet esiin keinona vahvistaa arvioinnin vertailevuutta. Vaikka niitä ei tässä vaiheessa esitetä, tätä vaihtoehtoa ei pidä sulkea pois tulevaisuudessa. Suomi on nimittäin niitä harvoja maita, joissa ei ylioppilaskoetta lukuun ottamatta mitata kansallisesti oppimisen tasoa missään koulupolun vaiheessa, vaan me luotamme ainoastaan kansainvälisiin testeihin, kuten Pisaan. Tämä on sikäli erikoista, että Pisa ei suoraan mittaa opetussuunnitelman perusteiden tavoitteita vaan muita tavoitteita. Tämä luottamus siihen, että suomalainen koulu pärjää edelleen, vaikka yhteiskunta ympärillä muuttuu, ei enää kanna, vaan meidän on kyettävä reagoimaan näihin muutoksiin. Myös koulun pitää elää ajassa, ja meidän pitää tarkastella kriittisesti, tuottaako peruskoulu tällä hetkellä niitä tuloksia, mitä se on aikaisemmin tuottanut. Tähän lopuksi haluan sanoa vielä, että me voimme remontoida koulua miten paljon tahansa mutta me emme voi kaataa kaikkea vastuuta kouluille. Mikäli vanhemmat eivät huolehdi omaa osuuttaan kasvatustehtävästä, niin me emme tule saamaan koulujen oppimistuloksia nousuun. Tämä hallitus on jo uudistanut oppimisen tuen, luonut kännykkäkiellon kouluihin, lisännyt vuosiviikkotunteja äidinkieleen ja matematiikkaan, eli olemme tehneet useita toimenpiteitä peruskoulun vahvistamiseksi. Tähän tarvitaan oikeastaan koko yhteiskunta, jotta saamme peruskoulun takaisin sille hyvälle polulle, millä se on aikaisemmin ollut.

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä oleva esitys tuo selkeyttä ja tarkoituksenmukaisuutta korkeakoulujen opiskeluoikeuksiin. Tavoitteena ei ole kaventaa kenenkään sivistyksellisiä oikeuksia vaan varmistaa, että rajalliset opiskelupaikat kohdentuvat juuri niille, joilla ei vielä ole tutkintoa ja jotka sen myös tarvitsevat. Tässä on nyt tärkeää huomata, että lakiesitys ei ole tietenkään mikään yksittäinen ihmeteko vaan se on yksi osa tätä laajempaa kokonaisuutta, jolla pyritään nostamaan koulutustasoa ja parantamaan nimenomaan tämän koko järjestelmän toimivuutta. Aloituspaikkoja lisätään, myös siirtohakuja kehitetään kaikkien yliopistojen voimin, ja valmistellaan opintosetelikokeilua, joka tarjoaa nuorille maksuttoman mahdollisuuden tutustua korkeakouluopintoihin 30 opintopisteen verran. Kaikki nämä toimet yhdessä muodostavat lisää sitä vaikuttavuutta, jotta tätä koulutustasoa voidaan nostaa. Tätä esitystä on kritisoitu siitä, että se vaikeuttaisi kahden tutkinnon samanaikaista suorittamista. Tilastot kuitenkin osoittavat meille sen, että aktiivisesti kahta tutkintoa suorittavia on noin 440 opiskelijaa, eli on kyse hyvin pienestä joukosta. Tämä sääntely kohdistuu siis niihin tilanteisiin, joissa opiskeluoikeuksia pidetään ikään kuin varalla, ei käyttöä varten. Tämä ei tietenkään ole kestävää eikä oikeudenmukaista kaikille niille uusille hakijoille. On myös esitetty, että tämä esitys vaikeuttaisi alanvaihtoa, mutta tosiasiassa, kun hakijajoukosta poistuvat ne, joilla ei ole aikomustakaan suorittaa uutta tutkintoa aidosti, alanvaihtoa tavoittelevien mahdollisuudet nimenomaan paranevat. Samalla korostan, että opinto-ohjauksen merkitys nyt kasvaa ja meidän tulee oikeasti nyt tukea ja ohjata nuoria oikeiden ratkaisujen löytämisessä. Opposition hylkyvastalauseessa väitetään, että tämä rajoittaisi sivistyksellisiä oikeuksia ja lisäisi korkeakoulujen hallinnollista taakkaa. Kuitenkin samassa lausunnossa myönnetään, että esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoululle ja Poliisiammattikorkeakoululle sääntely olisi haitallista henkilöstösuunnittelun kannalta. Juuri tästä syystä nämä alat on rajattu tämän esityksen ulkopuolelle, Suomen turvallisuutta ei ole varaa heikentää. On erikoista, että vihreät ja vasemmisto eivät tässä kysymyksessä näe turvallisuuden erityisasemaa. Arvoisa puhemies! Suomalaisen koulutusjärjestelmän on uudistuttava. Meillä ei ole varaa rakenteisiin, jotka sitovat resursseja ilman todellista hyötyä. Taloudellinen tilanne edellyttää järkevää, vaikuttavaa ja tehokasta rahankäyttöä, ja tämä esitys nyt on yksi ratkaisu näihin kysymyksiin.

Arvoisa rouva puhemies! Suvivirren, joulukuvaelman ja joululaulujen esittäminen ja laulaminen on todella tärkeää, ja se on erityisesti vanhempien ja oppilaiden toive. Suomalainen kulttuuri ei ole mikään kiusallinen elementti, jonka pitäisi olla häpeän aihe ja jota pitäisi välttää ja varoa. Se on osa meidän yhteistä historiaa ja identiteettiä. Koulun tehtävä ei ole häivyttää tätä perintöä, vaan auttaa uusia sukupolvia ymmärtämään sitä. Samalla voidaan kuitenkin opettaa myös muista uskonnoista ja katsomuksista, mutta omaa kulttuuriperintöä ei pidä häivyttää sen nimissä, ja näinhän tapahtuukin jo yläkoulusta lähtien, että opiskellaan maailmanuskontoja, ja alakoulussakin jonkun verran. Mielestäni opetussuunnitelmassa pitäisi olla selkeästi kirjattuna, että suomalaisiin juhliin ja perinteisiin liittyvät tavat, kuten Suvivirsi ja perinteiset joululaulut, kuuluvat koulun juhliin. Ei ole siis kyse vain uskonnosta. Kyse on suomalaisesta kulttuurista. Nyt kun vaaditaan tätä yhteistä katsomusoppiainetta, niin evankelis-luterilaisen uskonnon valitsee noin 85—90 prosenttia oppilaista Suomessa, kun heillä on mahdollisuus valita myös elämänkatsomusoppiaine. Minulle ei aivan nyt avaudu, miksi meidän pitäisi nämä 90 prosenttia perheistä ja lapsista siirtää yhteiseen katsomusoppiaineeseen, kun viisi—kahdeksan prosenttia oppilaista kuuluu sitten näihin vähemmistöuskontoihin. [Mai Kivelä: Tervetuloa Helsinkiin!] Se, miten ne voitaisiin järjestää, on esimerkiksi, että maakunnan tasolla tai isommissa kaupungeissa järjestetään koulutetun suomalaisen uskonnonopettajan opettamana, esimerkiksi etäopetusta hyödyntäen, näitä vähemmistöuskontoja. Se helpottaisi huomattavasti koulujen järjestelyjä. Jos me emme itse pidä kiinni omasta kulttuurista ja vaali sitä, niin ei sitä tee kukaan meidän puolesta. Omaa kulttuuria ei missään nimessä saa pitää itsestäänselvyytenä, sillä sitä se ei ole. Tavat, perinteet ja itseymmärrys säilyvät vain niin kauan kun niitä aktiivisesti vaalitaan. Vielä tästä yhteisestä katsomusoppiaineesta: Jos siellä pystyttäisiin sitten kaikille näitä kulttuuriperinteitä siirtämään, niin sittenhän se tarkoittaisi, että meidän pitäisi siirtää niitä islaminkin perinteitä meidän suomalaisille lapsille, koska miten siinä yhteisessä katsomusoppiaineessa eroteltaisiin, minkä uskonnon perinteitä siirretään.

Arvoisa rouva puhemies! Suomalainen kulttuuriperintö ei saa kadota kouluista. Keskustelua uskonnonopetuksen muuttamisesta kaikille yhteiseksi elämänkatsomustiedoksi tai elämänkatsomukselliseksi oppiaineeksi käydään jotenkin hyvin yksinkertaisesti, jotenkin mutkat suoriksi -argumenteilla, täysin yksinkertaistaen, mutta ei tämä ole niin ongelmaton asia. Suomessa valtaosa oppilaista osallistuu edelleen evankelis-luterilaiseen uskonnonopetukseen. Perheet valitsevat sen, eli monissa kouluissa puhutaan jopa noin 90 prosentista oppilaita. Tästä huolimatta täällä keskustelussa annetaan ymmärtää, että tämä järjestelmä olisi jotenkin kestämätön tai vanhentunut, eikä se palvelisi ketään, mutta meillä on Suomessa mahdollisuus valita elämänkatsomustieto. Ketään ei pakoteta evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen tunnille. Tämä on ollut tällä tavalla jo hyvin pitkään ja myös se, että tämä uskonnonopetus on tunnustuksetonta. Tosiasiassa evankelis-luterilaisen uskonnon opetuksessa ei ole monille perheille kyse vain siitä uskonnosta, vaan kyse on mitä suurimmassa määrin myös suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Siellä tehdään vierailuja paikalliseen kirkkoon ja seurakuntiin ja muutenkin tutustutaan siihen kulttuuriperintöön. Siellä opitaan, miksi joulu ja pääsiäinen ovat olemassa, mistä perinteet tulevat, ja miksi tietyt juhlat, laulut ja tavat ovat osa suomalaisten arkea. On erikoista, että tarjotaan nyt ratkaisuksi mallia, jossa kaikille yhteinen katsomusaine käytännössä ohittaisi satojen vuosien saatossa syntyneiden perinteiden vaalimisen, ja perusteluksi esitetään sitä, että vähemmistöuskontojen opetuksen järjestäminen on vaikeaa ja kallista. No, minusta se on hyvin kestämätön ratkaisu. Sehän on hallinnollinen ongelma, eikä se ole perustelu sille, että poistetaan enemmistön kulttuurinen perinne koulusta. Huolestuttavinta on se ilmapiiri, joka kouluihin on levinnyt, että moni koulu ei uskalla enää laulaa Suvivirttä ja esittää jouluevankeliumia. Minusta nämä kuuluvat kiinteänä osana suomalaiseen kulttuuriin. Pitäisi ymmärtää se, että itse asiassa tämä juurettomuus on pääsyy sille, miksi meillä pahoinvointi lisääntyy: kaikki ovat jotain samaa globaalia massaa. Itse en sellaista Suomea halua.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tutkimustieto lisääntyy hurjaa vauhtia, ja me tiedetään oikeasti jo näitten alustojen ja sosiaalisen median haitat kehittyville aivoille. Sosiaalipsykologian professori Jonathan Haidt osoittaa teoksessa Ahdistunut sukupolvi, että silloin kun sosiaalinen media yleistyi 2010-luvulla, niin samaan aikaan nämä erilaiset lieveilmiöt räjähdysmäisesti lähtivät kasvuun. Kun tutkittiin esimerkiksi masennusta teineillä, yliopistossa opiskelevien mielenterveyshäiriöitä, ahdistuneisuutta, poliklinikkakäyntien määrää itsensä vahingoittamisen takia, murrosikäisten itsemurhia, mielenterveyssyistä sairaalaan otettujen määrää, sosiaalista eristäytyneisyyttä kouluissa ja alle seitsemän tuntia yössä nukkuvien määrää ja yksinäisyyden kokemusta, niin näissä kaikissa tuli jyrkkä nousu niiden määrän suhteen. Vastaavasti sitten taas tuli jyrkkää laskua, kun tutkittiin esimerkiksi koululaisten päivittäin ystäviensä kanssa viettämää aikaa, läheisten ystävien määrää ja nuoren tyytyväisyyttä itseensä. Eikä tämä ole mikään ihme. TikTok suoltaa anoreksiatrendiä ja Ozempicin käyttöä ja itsetuhoisia kokeiluja nuorille. Niistä on Suomessakin ollut esimerkkejä, että kun joku ihmeellinen trendi lähtee leviämään TikTokissa, niin sitä mennään sitten joukolla kokeilemaan. Jotenkin meidän pitää ymmärtää nyt tämä sosiaalisen median luonne. Se on tullut jäädäkseen. Meillä on hyvin vähän keinoja vaikuttaa aikuisten sosiaalisen median käyttöön, mutta me voidaan vielä pelastaa lasten maailmaa ja lasten aivoja näiltä vaikutuksilta. Mielestäni on aikuisten vastuu tehdä näitä rajoituksia, ja nimenomaan näitten somejättien ja alustojen suhteen on vaadittava, että heillä on vastuu todentaa näiden käyttäjien ikä. Olen kyllä ihan samaa mieltä tässä edustaja Kallion kanssa siitä, että ehkä olisi ihan terveellistä tänne eduskuntaankin meille edustajille tämän kännykän käytön suhteen laittaa rajoituksia valiokuntiin ja muualle. Aika paljon aikaa menee sen käyttöön, ja se on myös melko noloa silloin, kun meillä on asiantuntijoita tuolla valiokunnassa kuultavana, niin edustajat katselevat sitten sieltä älypuhelimelta sähköposteja.

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Kiitos näistä erinomaisista puheenvuoroista. Niissä tuli myöskin hyvin paljon lisää näkökulmia tähän asiaan. — Minusta kaikista huolestuttavinta on se, että seksuaalirikolliset ovat löytäneet näille sosiaalisen median alustoille. Jotenkin se ajatus, että jos me ei aseteta näitä kieltoja, on minusta vähän sama asia kuin me sanoisimme, että alaikäiset voivat mennä baariin, kun emme me pysty välttämättä täysin todentamaan sitä ikää, että siellä voi joku huijata sen ikänsä. Eihän tämä ole peruste päästää alaikäisiä alustoille, joissa on nähtävillä todella raakaa väkivaltaa ja erittäin haitallista sisältöä heidän kehitykselleen. No sitten Australiasta, joka on tämän täyskiellon asettanut. Siellä tosiaan ei rajata näitä teknisiä ratkaisuja, joilla alaikäisten pääsy estetään sinne alustoille, vaan siellä on erilaisia teknisiä ratkaisuja: on kasvuanalytiikkaa, on tämmöisiä dokumentteja eli passin lataamista ynnä muuta, digitaalisen ID:n vapaaehtoista käyttöä ja monia muita keinoja. Tosiaan Australia ei siis edellytä niinkään vanhempia tai näitä lapsia varmistamaan sitä, vaan se vastuu on näillä alustoilla. Tosiaan he vastaavat sen iän todentamisesta. Siellä on sitten myös seurauksena erittäin mittavat sanktiot, voidaan puhua jopa 50 miljoonan euron sanktiosta, jos sinne alustalle on päästetty alaikäinen lapsi. Tähän suuntaan meidän pitäisi mielestäni ehdottomasti mennä. Me ei voida ajatella, että tämä on liian vaikeaa ja tätä ei voida toteuttaa, vaan kyllä niiden ratkaisujen täytyy löytyä. Sain myöskin opettajakollegaltani viestin, jossa hän kirjoittaa seuraavasti: ”Poikien nettipelaaminen vanhemmille, jotka ovat luvan antaneet, lastensuojeluasiaksi.” Eli hän haluaisi, että tästä tehtäisiin lastensuojeluasia. ”Meillä on Fortnite-pelaajia ykköseltä alkaen. Ikäraja on 12 vuotta. Peli koukuttaa, muokkaa mielen aggressiiviseksi ja vie koulumotivaation. Osa ei mitään muuta pysty ajattelemaan kuin että koulu loppuu ja pääsee pelaamaan. Yhdellä oppilaalla käsi teki pakkoliikkeitä pulpetilla ja suusta tuli peliääniä, kun oli niin paljon pelannut. Kiitos rajoitteista.”

Arvoisa herra puhemies! Tänään vietetään kirjailijan ja tasa-arvon uranuurtajan Minna Canthin päivää. Suomi on ollut edelläkävijä naisten tasa-arvon edistämisessä aina eduskuntauudistuksesta 1906 lähtien. Valitettavasti Suomeen on maahanmuuton seurauksena tullut tasa-arvoajatteluamme haastavia ilmiöitä. Näihin lukeutuu erityisesti konservatiivinen islamin traditio, jossa naista vaaditaan peittämään koko vartalonsa silmiä myöten hunnulla. Jopa tyttölapsia saatetaan hunnuttaa. Julkisilla paikoilla kasvot peittävää huntua koskevia rajoituksia ja täyskieltoja on suurimmassa osassa Länsi-Euroopan maita, myös Pohjoismaissa. Vantaan kaupunki on linjannut, että peruskouluissa oppilaiden on oltava tunnistettavissa koko koulupäivän ajan. Myös Turussa ja Tampereella on tehty samankaltainen linjaus. Perussuomalaiset näkevät, että täyshunnuille ei saa antaa sijaa Suomessa. Kysyn opetusministeriltä: olisiko kasvot peittävien huntujen kiellosta ainakin kouluissa syytä säätää kansallisesti?

Arvoisa rouva puhemies! On viisautta korjata huonoa lainsäädäntöä, ja haluan kiittää hallitusta tästä erittäin hyvästä korjaussarjasta ja ministeri Rannetta erityisesti siitä, että sitkeästi piditte kiinni nimenomaan näistä turvallisuusnäkökulmista, jotka parantavat nyt taksilainsäädäntöä. Luottamus taksipalveluihin on todellakin romahtanut. Se ei ole enää sama kuin ennen, ja tästä kertoo myös tämä naisille perustettu oma taksipalvelu. Se on ollut ongelma, että et voi luottaa taksiin mentäessä siihen, että pääset turvallisesti perille. Tässä korjaussarjassa oikeasti nyt katsotaan ja tarkistetaan kuljettajan taustat, lisätään valvontaa, taksimittarit, koulutusvaatimukset ja nämä tunnistettavat kilvet. Koko tämä korjaussarja parantaa sitä luottamusta. On tosiasia, että kun on ollut julkisuudessakin näitä tapauksia, joissa kuljettajaa on epäilty rikoksista, niin näistä ei saa vaieta. Tämä nyt on otettu tosissaan ministeriössä, ja tilanteeseen tulee korjaus.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä kun puhuimme oppimateriaalien laadusta ja sisällöistä, niin täällä tuli hyviä huomioita. Muun muassa edustaja Hiltunen nosti esille perheiden erilaiset tilanteet, eli jos siellä kotona ei ole mahdollisuutta tukea lasta koulunkäynnissä, niin silloin oppimateriaali on vieläkin keskeisemmässä asemassa. Jos ajatellaan vaikkapa matematiikan kirjaa, jossa ei tule tarpeeksi sitä drillausta eli niin sanottuja sen saman laskutoimituksen toistoja, niin auttamatta sen kyseisen asian oppiminen jää vajaaksi silloin kotona tehtävän työn osalta ja tunnillakin tehtävän työn osalta. Tämän takia on tosi tärkeää, että me nyt otettaisiin tähän vahvemmin asiantuntijuutta ja nimenomaan eri alojen osaamista, jotta me saadaan varmistettua ne laadukkaat oppimateriaalit. Se on ehkä tärkein työkalu tässä, miten me tasataan näitä alueiden tai koulujen tai perheiden välisiä eroja. Eli kun se oppimateriaali on laadukas, tarpeeksi vaativa, tarpeeksi innostava, tarpeeksi kehittävä, niin silloin me päästään parempiin tuloksiin. Tässä tuli esille myös se, että paperinen kirja on erittäin tärkeä. Kirjoittaminen ja kaikki se lukeminen, mikä tapahtuu kirjan välityksellä, vahvistaa niitä ajattelun taitoja. Esimerkiksi Kuulammen koulu Tyrnävällä on päässyt Suomen parhaisiin Pisa-tuloksiin omalla matematiikan oppimisen järjestelmällä, joka perustuu nimenomaan tähän digitaaliseen järjestelmään. Eli siellä pystytään, niin kuin edustaja Hiltunen sanoi, tekoälyn avulla myöskin tarjoamaan aina haastavampi materiaali, joka etenee tämän oppijan omista lähtökohdista lähtien. Eli tässä täytyy katsoa hyvin laajasti näitä asioita ja sitä, että se materiaali on laadukas ja kehittävä. Kaiken kaikkiaan hyvää keskustelua, ja kiitos minunkin puolestani.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Meidän Pisa-tulokset heikkenevät ja erot koulujen ja alueiden välillä kasvavat aivan koko ajan. Mikäli me haluamme pysäyttää tämän kehityksen, niin on tosi tärkeää, että myös tämä oppimateriaalikysymys tarkastellaan nyt perin pohjin. Meillä on 90-luvulta alkaen aina 2000-luvulle kiihdytetty näiden digitaalisten oppimateriaalien kanssa, ja nyt kunnilla on myös se haastava tilanne, että kun toisaalta opetussuunnitelma vaatii näitä digioppimisen taitoja ja toisaalta tarvitaan niitä oppikirjoja, niin ihan kaikkeen eivät rahat riitä. On selvää, että siellä joudutaan tekemään niitä valintoja, otetaanko digioppimateriaaleja vai otetaanko kirjoja, koska molempiin ei välttämättä ole rahaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että tässä yhteydessä myös näitten digioppimateriaalien osalta käydään se keskustelu ja perustavanlaatuinen tarkastelu, ei pelkästään fyysisten kirjojen osalta, ja siitä, missä suhteessa näitä siellä oppimisen tukena tarvitaan. Jos ekaluokkalaisen repusta löytyy pädi eikä ollenkaan sitä omaa aapista, niin on selvää, että lukemisen tulokset voivat heikentyä tämän valinnan seurauksena. Eli jos kunnalla ei ole rahaa ostaa sitä aapista ja sieltä pädiltä luetaan sitten verkkoaapista, niin se ei ole sama asia kuin se fyysinen kirja. Tätä viestiä kertovat meille myöskin aivotutkijat, eli se digitaalinen oppiminen ei tue samalla tavalla muistin kehitystä ja lukemaan oppimisen kehitystä, ja tässä tullaan isoihin haasteisiin. Meidän täytyy paremmin ottaa huomioon myös opetussuunnitelman perusteissa näiden eri tieteenalojen huomiot, muun muassa aivoterveyteen liittyen, ja sitä kautta lähteä tarkastelemaan myös näitä oppimateriaaleja. Eli ei se, että me kasvatustieteilijät, jotka innostutaan hyvin monesta asiasta, lähdetään ensimmäisenä kehittämään kaikkea ja digioppimateriaaleja, ole se oikea tie, vaan siellä täytyy aivotutkijoiden, siellä täytyy kehityspsykologien, lastenlääkärien ja muiden olla mukana kehittämässä näitä oppimateriaaleja.

Arvoisa rouva puhemies! Haluan kiittää edustaja Hiltusta tästä erinomaisesta aloitteesta. — Suomalaisen koulutuksen perusta on aina ollut laatu ja tasa-arvo ja nimenomaan se, että kaikilla on mahdollisuus oppia riippumatta siitä, missä päin maata asuu. No, nyt tällä hetkellähän tilanne ei ole aivan tämä, ei sen takia, etteikö meillä olisi sitä osaamista opettajilla ja tahtoa opettaa, vaan sen takia, että kunnilla on hyvin erilaiset resurssit sen suhteen, kuinka voidaan panostaa näihin laadukkaisiin oppimateriaaleihin. Se ei ole siis enää itsestään selvää. Tosiaan nämä oppimateriaalipanostukset vaihtelevat kunnissa, eli siellä voi olla tosiaan 10 eurosta ihan sinne 300 euroon per oppilas. Tämä on todella suuri haitari, jos ajatellaan, että kuitenkin ollaan tässä Suomenmaassa ja saman opetussuunnitelman perusteita toteutetaan. Me tiedetään, että tämä oppimateriaaleihin käytetty osuus koulutuksen kokonaisbudjetista on alle kaksi prosenttia, ja se on tosi pieni hinta siitä, että jokaisella oppilaalla on käytössä ajantasainen tieto ja nimenomaan siihen opetussuunnitelmaan perustuvat ja sen mukaiset välineet. Se, että me panostettaisiin enemmän näihin oppimateriaaleihin, olisi nimenomaan kustannustehokas investointi. Tällä hetkellä meillä on kouluissa niitä tilanteita, että siellä opiskellaan ilman työkirjaa, esimerkiksi kieliä, aika usein näin, sitten käytetään paljon kopioita, vanhentuneita tai kuluneita oppikirjoja, tai sitten kokonaan niin, että opettajalla ei kerta kaikkiaan ole mitään materiaalia, vaan hän tuottaa sen materiaalin itse. Totta kai tämäkin voi olla hyvä vaihtoehto, mutta jos me ajatellaan sitä kustannustehokkuutta, niin siitä näkökulmasta, että sillä opettajalla olisi käyttää aikaa siihen oppilaan tukemiseen ja opettamiseen kuin siihen materiaalien valmistamiseen, olisi järkevämpää satsata näihin materiaaleihin. Siis kysehän ei ole vain siitä, että puhutaan vain kirjasta, vaan siitä, että se on tutkittuun tietoon perustuva pedagoginen kokonaisuus, oppimateriaali, joka auttaa oppilasta ymmärtämään sitä käsiteltävää asiaa. Se innostaa, se rakentaa maailmankuvaa lapselle. Se myös sitten tukee kaikkia näitä opetussuunnitelman tavoitteita ja tekee sen näkyväksi. Meillä Suomessa 90-luvun alkuun saakka tarkastettiin oppikirjat ja niiden sisällöt. Jostain syystä tämä lopetettiin. Tällä hetkellä en ole opettajana aivan vakuuttunut siitä, että meidän kaikki oppimateriaalit täyttäisivät ne kriteerit, mitä esimerkiksi vielä 80-luvulla oppikirjoille oli. Se, että meillä eri kunnissa asuvilla lapsilla on hyvin erilainen asema, ei ole hyvä, ja siksi kannatan kyllä tätä lakialoitetta. Meidän täytyy [Puhemies koputtaa] tästä lähtien tarkastella enemmän tätä oppimateriaalien tilannetta.

Arvoisa herra puhemies! Suomen koulutus oli pitkään meidän kaikkien yhteinen ylpeyden aihe. Viime vuosien kehitys kertoo karua kieltään siitä, että perustaidot ovat heikentyneet, työrauha on rapautunut, väkivalta on lisääntynyt ja liian moni nuori jää ilman vahvaa osaamisen perustasoa. Ideologia toimivasta inkluusiosta valtavan heterogeenisissä ja monikielisissä luokissa ei vain toimi Peruskoulu on valtavien haasteiden edessä. Siksi me perussuomalaiset haluamme korostaa ratkaisuja: roti, säännöt ja turvallisuus kuntoon kouluissa, ideologiat romukoppaan. Keskitytään perustaitojen vahvistamiseen. Me olemme jo edistäneet äidinkielen ja matematiikan opetusta, lisänneet peruskouluun resursseja ja palauttaneet työrauhaa kännykkäkielloilla, mutta työ ei ole valmis. Tarvitsemme osaamistakuun, selkeät rakenteet ja vaatimustason palauttamisen. Lapset eivät tarvitse enemmän häiriötekijöitä vaan enemmän tukea, rajoja ja opettelua siihen, miten keskitytään. [Puhemies koputtaa] Hyvä opetusministeri ja hallitus, miten edistätte tätä osaamistakuuta?

Arvoisa rouva puhemies! ”Katso pohjoista taivasta. / Ei se ole mustaa samettia, / joka syventää Pohjantähden loiston. / Se on korkea vastaavuus Karhujen tähtien / ja Kalevan miekan nimeen, / mustaan puristuneitten kiteitten / vaaleaa loistoa siellä, / missä on hanki hangen jälkeen, / pakkasen kimaltavaa kovuutta, / metsä metsän jälkeen / ja talojen lämmin, työn ja / rakkauden lämmin ja kielessä / laulavat kauneimmat sanat / sen taivaan alla.” Tässä oli ote yhden lempirunoilijani Helvi Juvosen runosta Kalliopohja. Runo kuvaa hyvin, miten kaunis ja omalaatuinen kieli meillä on. Kielemme ei ole itsestäänselvyys. Keskisen Lapin alkuperäiskansan, metsäsaamelaisten, kieli hävisi 1800-luvulla. Tuo kieli on kuitenkin säilynyt elinvoimaisena poronhoitosanastossa, ja kieltä elvytetään ja tutkitaan paraikaa. Me suomen kielen puhujat olemme hyvin pieni kielivähemmistö maailman mittakaavassa. Meidän on huolehdittava omasta kielestämme ja puolustettava sitä. Eduskunnalle annetun kielikertomuksen mukaan suomen kielitilanne muuttuu nopeasti: vieraskielisten määrä kasvaa, suomea, ruotsia ja saamea puhuvien määrä vähenee, ja samalla englannin kielen käyttö arjessa yleistyy erityisesti pääkaupunkiseudulla ja korkeakouluissa. Raportin viesti on selvä: suomen kielen asema ei ole itsestäänselvyys. Kun suomalainen ei saa palvelua omalla äidinkielellään ravintolassa, korkeakoulussa tai viranomaisen luona, suomen kielen elinvoimaisuus kaventuu hiljalleen. Tätä kehitystä ei pidä hyväksyä. Kieli on perusoikeus, ja sen rapautuminen tapahtuu usein hitaasti, ikään kuin sammakkoa keitettäisiin. On hälyttävää, että ikäihmiset välttelevät Helsingin ravintoloita, koska eivät osaa asioida englanniksi, ja ihmiset turhautuvat, kun eivät ymmärrä englanninkielisiä opasteita. Sivistysvaltiossa kenenkään ei tule tuntea häpeää siitä, että asioi suomeksi, omalla äidinkielellään. Siksi perussuomalaisten mielestä Suomen tulee seurata esimerkiksi Viron ja Ranskan mallia ja velvoittaa palveluntarjoajat tarjoamaan palvelua myös suomeksi. Arvoisa rouva puhemies! On myös todettava, että Suomen vähemmistökielipolitiikka on epäjohdonmukaista. Meänkieltä ei Suomessa tunnusteta vähemmistökielen asemaan. Meänkieltä puhutaan Suomen ja Ruotsin rajalla Tornionjokilaaksossa. Ruotsissa meänkieli on virallinen kansallinen vähemmistökieli. Toisin sanoen Ruotsi turvaa Suomen rajaseudun kieliperintöä paremmin kuin Suomi itse. Tämä on erikoinen ja epäoikeudenmukainen tilanne, joka osoittaa, että suomalaisperäinen kieli voi jäädä oman maan kielipolitiikassa paitsioon, vaikka sen elvyttämisen pitäisi olla luonnollinen osa kansallista identiteettiämme. Meidän tulisi pystyä tukemaan myös karjalan kielten elvyttämistä. Karjalainen kulttuuri on osa meidän omaa kulttuuria ja historiaa. Karjalaiset menettivät paljon, mutta juuret ovat syvällä ja sitkeässä. Vielä kun noita juuria on olemassa, tulisi meidän vahvistaa niitä. Suomen kieli ja kulttuuri ovat aivan valtavan rikkaat. Me emme tarvitse kulttuurin rikastamista ulkomailta. Meidän tulee nostaa esiin ja arvoonsa suomen kielen moninaiset murteet ja ilmaisut. Murre on mitä ihanin osoitus kulttuurin rikkaudesta. Ulkomaalaisten hoitajien kielitaitoon on puututtava. Jokainen vanhus ansaitsee elämänsä viimeisinä vuosina hoitoa ja turvaa omalla äidinkielellään. Kielitaidottomuus muodostaa myös merkittävän potilasturvallisuusriskin terveyspalveluissa. Arvoisa puhemies! Suomen kieli tarvitsee aktiivista ja rohkeaa puolustamista. On poliittinen tehtävämme varmistaa, että Suomi säilyy vahvana ja elinvoimaisena kaikilla elämänaloilla lapsille, aikuisille ja vanhuksille. Tämä on sivistysvaltion velvollisuus. Siksi sanonkin: suomeksi, kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Ylen dokumentti paljasti, että Suomesta lähetetään maahanmuuttajataustaisia nuoria kurinpitomatkoille Afrikkaan. Nuoria on rankaistu näin esimerkiksi pukeutumisensa, harrastuksiensa tai länsimaalaistumisensa vuoksi. Toistan: nämä nuoret ovat länsimaalaistuneet, ja siksi heihin on kohdistettu ”vuosia kestävää liikkumisvapauden ja viestinnän rajoittamista, täydellistä eristämistä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä seksuaalista väkivaltaa”. Perussuomalaisten mielestä tällainen ilmiö on yksiselitteisesti kitkettävä. Jos jokin on osoitus suomalaisen yhteiskunnan halveksumisesta ja monikulturismin epäonnistumisesta, niin tämä. Kaikille on tehtävä selväksi, että Suomessa eletään suomalaisen kulttuurin ja sääntöjen mukaan. Maahanmuuttajataustaisille nuorille kuuluvat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin suomalaisille nuorille. Jos tätä ei ymmärretä, silloin on tultu väärään maahan. Kysynkin nyt opetusministeriltä: Miten tämän ilmiön selvitys etenee, ja millä keinoin tämä saadaan kuriin? [Puhemies koputtaa] Miten myöskin koulut ottavat tästä vastuuta?