Suhonen Timo

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on vakava kysymys. Tilojen määrä vähenee, investoinnit vähenevät, ja tuotantoa joudutaan sopeuttamaan alaspäin. Kyse on viljelijöiden toimeentulosta, ruokaturvasta, huoltovarmuudesta ja koko maaseudun elinvoimasta. Hallitus lupasi maatalouteen täyskäännöksen. Miten se näkyy viljelijän arjessa? Viljelijä Keski-Savosta laittoi tänään minulle kysymyksen, johon haluaa ministeriltä vastauksen: ”Haluaisin tietää, onko hallitus tekemässä realistisia toimia viljelijän toimeentulon parantamiseksi ja niin, että se kohdistuisi aktiivisille tuottajille. Tämän syksyn polttoöljyn hinta tekee sen, että viljoja ei kannattaisi korjata, kun viljan kuivaus maksaa enemmän kuin tuotteen arvo on. Esimerkiksi meidän tilamme energiakustannus on kasvanut vuodessa 12 000 euroa, ja tuotteiden arvo on sama kuin vuonna 2025 oli. Viljan hinta alkaa ykkösellä, polttoaineen kakkosella ja lannoitteiden kasilla.” Mitä ministeri vastaa viljelijän kysymykseen Keski-Savosta?

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Pidän samankaltaisen puheenvuoron kuin tämän asiakohdan ensimmäisessäkin käsittelyssä, koska tämä asiahan ei tässä välissä ole muuttunut mihinkään. Työmatkavähennys on tärkeä asia tällä hetkellä. Kuten kuulimme äskeisestäkin puheenvuorosta ja tiedämme, mikä tilanne meillä yhteiskunnassa on, polttoaineitten kustannukset ovat valtavat tällä hetkellä ja kuitenkin tuolla maakunnissa, Itä-Suomessakin, on paljon työntekijöitä, jotka joutuvat käyttämään autoa, jotta sinne töihin pääsee. Työkulut ovat nyt niin suuret, että siitä palkasta ei kohta vähäistäkään enää käteen jää. Olisi todella suotavaa, että työmatkavähennyksen tämä hallitus ottaisi tällä kertaa vieläkin vakavammin kuin mitä nyt tuli vähän vastaan tässä asiassa. Elikkä kyllä esimerkkinä käy hyvin edellisen hallituksen, Marinin hallituksen, aikainen työmatkavähennys, määräaikainen, elikkä kokonaismäärän korotus reilusti ja sitten taas sen omavastuun alennus reilummin. Se olisi kyllä enemmän kuin paikallaan tällä hetkellä. Minä olen kyllä ihan varma siitä, että kansalaiset ja ne henkilöt, jotka joutuvat töissä käymään autolla, kyllä arvostaisivat sitä, mutta eipä se hallitus nyt tarpeeksi vakavasti tätäkään asiaa valitettavasti ota. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja päätöksentekoa ja siten edistää yksityisteiden tehokasta tienpitoa sekä lisätä liikenneturvallisuutta yksityisteillä ja vahvistaa tieosakkaiden oikeusturvaa. Hienoa, näin sen pitää ollakin. Arvoisa puhemies! Ministeri hienosti tuossa esittelypuheenvuorossaan korosti yksityisteitten merkitystä ja sitä, että ne ovat tärkeitä huoltovarmuudenkin vuoksi, ja näinhän se tietysti on. Yksityisteiden merkitys maataloudelle ja metsäteollisuudelle raaka-aineitten osalta on merkittävä. Metsäteollisuus, jonka arvo on 16 prosenttia viennin arvosta, tarkoittaa euroissa noin 12 miljardia euroa. Käytännössä kaikki raaka-aine aloittaa kuljetuksensa nimenomaan yksityisteiltä. Yksityis- ja metsäautoteitten osuus on se reilu 350 000 kilometriä, ja tässä vaiheessa onkin tärkeätä korostaa, että nimenomaan näitten yksityisteitten kunnon, sen alemman tieverkon kunnon, eteen jatkossa saataisiin tehtyä paljon, koska sielläkin korjausvelka on kasvanut. Yksi rooli on tietysti yksityisteitten avustuksilla ja sen suuruudella, mitenkä saadaan kohdennettua niitä korjausrahoja näitten teitten kunnostukseen. Elikkä tämän halusin tässä vaiheessa tuoda esiin. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Nyt käsitellään siis hallituksen esitystä laiksi tuloverolain muuttamisesta, ja nostan tässä yhteydessä yhden tähän esitykseen liittyvän polttavan aiheen esiin: Polttoaineen hinta on tällä hetkellä monelle suomalaiselle aivan liian korkea. Erityisesti haja-asutusalueella asuville, pitkää työmatkaa tekeville ja vuorotyöntekijöille auto ei ole mikään ylellisyystuote, josta voisi halutessaan luopua. Sillä mennään töihin, koska muuta todellista vaihtoehtoa ei ole. Kun polttoaine maksaa paljon, myös työmatkojen kustannukset nousevat merkittävästi, ja silloin puhe työnteon kannattavuudesta muuttuu hyvin konkreettiseksi. Kuinka paljon palkasta jää käteen sen jälkeen, kun työmatkat on maksettava? Marinin hallitus reagoi aiemmin vastaavaan tilanteeseen määräaikaisesti korottamalla matkakuluvähennyksen enimmäismäärää 8 400 euroon. Se oli konkreettinen helpotus ihmisille, joille työmatkat aiheuttavat suuria kustannuksia. Nyt hallitus esittää matkakuluvähennyksen omavastuun alentamista sadalla eurolla. Se on toki jotain, mutta se ei riitä tilanteessa, jossa polttoaineen ja työmatkojen kustannukset ovat korkealla, eikä se auta riittävästi niitä, jotka tekevät kaikkein pisimpiä työmatkoja, jos vähennyksen enimmäismäärä pysyy ennallaan. SDP:n vaihtoehtobudjetissa esitämme, että omavastuu lasketaan 750 euroon ja enimmäismäärä nostetaan takaisin 8 400 euroon. Arvoisa rouva puhemies! Kysynkin: Miksi hallitus ei palauta Marinin hallituksen määräaikaista matkakuluvähennyksen korotusta nyt kun sille olisi jälleen todellinen tarve? Eikö juuri nyt pitäisi helpottaa niiden ihmisten arkea, jotka joutuvat käyttämään autoa päästäkseen töihin? Jos hallitus todella haluaa kannustaa työn vastaanottamiseen ja tehdä työnteosta kannattavaa, eikö ensimmäinen askel olisi huolehtia siitä, ettei kohtuuttoman kallis työmatka syö palkasta saatavaa hyötyä? — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmästä vuosille 2026—2037 on tietysti tärkeä niin sanottu paperi. Valiokunnan kannanottoehdotus, jossa todetaan, että eduskunta korostaa perusväylänpidon pitkäjänteisen rahoituksen merkitystä sekä väyläverkon korjausvelan hallintaa ja edellyttää, että valtioneuvosto huolehtii liikenneverkon kunnon turvaamisesta pitkäjänteisesti, on totta kai kannatettava ja tärkeä lausunto. Eilen osa meistä itäsuomalaisista kansanedustajista oli infotilaisuudessa, jossa saatiin nimenomaan tietoa siitä, mikä liikenneinfran tarve tulevaisuudessa on, ja se oli kyllä jäätävää kuultavaa. Elikkä perusväylänpidon rahoitus on ollut riittämätöntä suhteessa tarpeisiin. Tämän seurauksena maanteiden korjausvelka on kasvanut etenkin Itä-Suomessa. Arvoisa rouva puhemies! Tuli ilmi ihan selvästi se, että perusväylänpidon nykyisellä rahoituksella ei pystytä vastaamaan liikennejärjestelmän tavoitteisiin ja että suunnitelman ulkopuolelle jäi merkittävä määrä tärkeitä tarpeita. Nimenomaan kun puhutaan siitä korjausvelan lisääntymisestä, niin jo vuosille 2026—2029 korjausvelka kasvaa useita miljardeja euroja, valitettavasti.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Kun puhutaan liikennejärjestelmästä ja investoinneista, niin alkuun haluan sanoa kiitokset ja hyvänä nähdä sen puolen, että Pohjois-Savon valtatielle 5, vt 5:lle, investointi Leppävirta—Kuopio vihdoinkin toteutuu. Se on hieno juttu. Mutta huonoa on se, että muuhun ei sitten rahaa olekaan, elikkä Pohjois-Savo jää aika paljon vaille muusta investointitarpeesta. Elikkä riittämättömän rahoituksen vuoksi korjausvelka jatkaa yhä kasvuaan, ja erityisesti tämä näkyy alemmassa tieverkossa ja siellä Pohjois-Savossa hyvinkin pitkälti. No, raideliikenteen osalta kapasiteetti muodostaa merkittävän pullonkaulan teollisuudelle ja myös henkilöliikenteelle pääradalla, Savon radalla ja Karjalan radalla. Sitten kun puhutaan rataliikenteestä, niin kyllä täytyy taas tuoda esiin se poikittaisliikenteen onnettomuus, sillä lailla onnettomuus, että sinne ei mitään investointia ole tulossa, ja tätä Pieksämäki—Varkaus—Joensuu-ratavälin sähköistämissuunnitelmaa ei vieläkään kuulu. Voisi sanoa, että ei näy vieläkään valoa ratatunnelin päässä, valitettavasti.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston maaseutupoliittisen selonteon myötä on tärkeää huomioida ainakin seuraavat asiat: Itä-Suomeen tarvitaan nyt pikaisesti pito- ja vetovoimaa vahvistavia toimia, joilla varmistetaan yritysten toimintamahdollisuudet sekä tarjotaan myös opiskelunsa päättäville nuorille mahdollisuus jäädä kotiseudulleen asumaan ja työskentelemään. Kaupunkikeskuksia lukuun ottamatta Itä-Suomi on valtaosin harvaan asuttua maaseutua, jolla huoltosuhde heikkenee erityisen voimakkaasti. Kaupungit vetävät työikäistä väestöä puoleensa, mutta maaseudulla työpaikat syntyvät pikemmin sinne, missä ihmiset ovat. Maaseudun elinkeinoelämällä on potentiaalia, sillä suurin osa maaseudun yrityksistä on pieniä mikro- ja pk-yrityksiä, joiden mahdollisuutta työllistää tulee vahvistaa. Myös perheyrityksillä on merkittävä rooli työllistäjinä muun muassa Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. On tärkeää varmistaa ammattitaitoisten työntekijöiden riittävyys, joten korkeakoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lisää panostuksia leikkauslinjan sijaan. Itä-Suomen elinvoimaa haastaa myös liikenneverkon epätasapainoinen kehittäminen. Infran merkitystä elinvoimalle ei aina ymmärretä riittävästi. Raideliikenteen tavaraliikennekapasiteetti ei ole Itä-Suomessa ajan tasalla, minkä takia joudutaan turvautumaan kalliimpiin maantiekuljetuksiin. Tieliikenteessä hallituksen panostukset ovat kohdentuneet pääväyliin, vaikka esimerkiksi alempi tieverkko on juuri Itä-Suomessa metsäteollisuudelle aivan keskeinen. Maaseudulla heikot tietoliikenneyhteydet heikentävät asukkaiden arjen sujuvuutta sekä muodostuvat helposti pullonkaulaksi yritysten kehittämisessä ja investoinneissa. Kiinteisiin valokuituverkkoihin tarvitaan siis tukirahoitusta. SDP on ehdottanut työ- ja elinkeinoministeriön investointituesta 75 miljoonan kohdentamista itäisen Suomen hankkeisiin sekä vihreän siirtymän verokannustimen laajentamista ja voimassaolon pidentämistä, jotta myös Itä-Suomen pk-yritykset pääsisivät mukaan. On jo korkea aika polkaista käyntiin alueen siirtoverkkohanke ja mahdollistaa tuulivoiman rakentaminen itäisessä Suomessa, jotta yritykset uskaltavat investoida alueelle. Sitkeä itäinen Suomi on osoittanut kriisinkestävyytensä välittömästi finanssikriisin ja koronapandemian iskemisen jälkeen. Itärajan sulkeminen on aiheuttanut itäiselle Suomelle kuitenkin poikkeuksellisen tilanteen, johon tulee nyt vastata poikkeuksellisin keinoin. Mutta hallitus tarjoaa toimien sijaan vain selvityksiä ja EU suoran tuen sijaan lainarahaa samalla, kun lupaukset erityistalousalueesta antavat vain odottaa itseään.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Lisätalousarviossa alijäämä paisuu lähes 1,4 miljardiin euroon. Muutos johtuu suurimmaksi osaksi verotulojen romahduksesta. Surkea työllisyys- ja talouspolitiikka on johtanut siihen, että kerta toisensa jälkeen verotuloarvioita joudutaan alentamaan. Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa alentaa jo entuudestaan kilpailukykyistä yhteisöverokantaa. Aikooko hallitus tosiaan syventää hurjia alijäämiä vielä lähes miljardin veronalennuksella, jonka kasvuvaikutus on asiantuntijoidenkin mukaan hyvin vaatimaton? Epäonnistuttuaan kaikissa taloudellisissa tavoitteissaan hallitus aikoo nyt heittää vastuullisuuden viimeiset rippeetkin yli laidan. Arvoisat hallituksen edustajat, joita ei kyllä salissa tällä hetkellä ole ainoatakaan, Itä-Suomi hiljenee entisestään, työpaikkoja katoaa ja työttömyys on monilla alueilla ennätyskorkealla, mutta hallitukselta ei tule yhtään täsmällistä alueellisesti kohdennettua työllisyystoimea, ei investointiohjelmaa, ei teollisuuspolitiikkaa, ei uskottavaa alueellista elinvoimastrategiaa. On vain yleisiä toiveita siitä, että markkinat kyllä hoitavat, ja eivät ne hoida, johtuen osin hallituksen saamattomuudesta. Ja kun puhutaan saavutettavuudesta, huoltovarmuudesta ja liikenteen parantamisesta, niin kuva on suorastaan huolestuttava. Turun tunnin juna hallitsee raideliikenteen suurta kuvaa, muualle tulee rippeitä ja Itä-Suomeen ei sitäkään. Savon rata, Karjalan rata, poikittaisyhteydet, tavaraliikenne on sysätty sivuun. Itä-Suomen saavutettavuus heikkenee, ja sen mukana katoavat investoinnit, työpaikat ja usko tulevaan. Tämä ei ole liikennepolitiikkaa, tämä on valikoivaa unohtamista. Arvoisa rouva puhemies! Samaan aikaan Suomi kamppailee ennätyksellisen työttömyyden ja köyhyyden kanssa. Lapsiperheet, yksinhuoltajat, pienituloiset palkansaajat ja työttömät joutuvat valitsemaan ruuan, lääkkeiden ja asumisen välillä. Tämä ei ole marginaalinen ilmiö. Tämä koskettaa jo ihan tavallista suomalaista. Ja miten hallitus reagoi? Leikkaamalla sosiaaliturvaa, heikentämällä työelämän turvaa ja jakamalla veronkevennyksiä hyvätuloisille ja varakkaille. Arvoisa hallitus, tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa. Tämä on tietoinen arvovalinta, jossa köyhyyttä ja kurjuutta lisätään ja samalla kerrotaan, että vaihtoehtoja ei ole. Ja kyllä niitä vaihtoehtoja on, niitä ei vain haluta käyttää. Hallituksen politiikka syventää alueellista eriarvoisuutta, rapauttaa luottamusta yhteiskuntaan ja jättää kokonaisia maakuntia, erityisesti Itä-Suomen, oman onnensa nojaan. Tämä tie johtaa pysyvään jakautumiseen, voittajiin ja häviäjiin, keskuksiin ja unohdettuihin alueisiin. Arvoisa hallitus, kuinka paljon köyhyyttä, työttömyyttä ja alueellista näivettymistä Suomi vielä kestää ennen kuin hallitus myöntää epäonnistuneensa ja muuttaa suuntaa?