politiikka.app

Elo Tiina

Vihreä eduskuntaryhmäUudenmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

64 puheenvuoroa

0917helmikuu 2026: 4helmaaliskuu 2026: 8maahuhtikuu 2026: 17huhtoukokuu 2026: 13toukesäkuu 2026: 13kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 8syy

Arvoisa puhemies! Alkukiitos ministerille hallituksen esityksen esittelystä. Kyse on varsin laajasta lakipaketista, mutta muutamia huomioita. On tärkeää, että ympäristörikoksiin puututaan nykyistä vahvemmin, jotta tekijät jäävät kiinni ja joutuvat niistä vastuuseen. Aivan liian usein tilanne on se, että ympäristön tärvelemisen taloudellinen hyöty jää yritykselle ja siivoamisen kustannukset jäävät veronmaksajien maksettavaksi. Vakavimmillaan ympäristörikosten seuraukset luonnolle ja ihmisille ovat pitkäkestoisia tai peruuttamattomia. Tällä hallituksen esityksellä siis toimeenpannaan EU:n ympäristörikosdirektiiviä. Esitys laajentaa rangaistavuutta, ankaroittaa asteikkoja ja tuo lakiin uutena kaikkein vakavimpia tekoja koskevan ympäristön tuhoamisen. Tämä on tärkeä askel eteenpäin, mutta monissa kohdissa kunnianhimon taso voisi olla korkeampikin. Esimerkiksi yrityksen vastuun osalta yhteisösakon enimmäismäärän nostaminen on tärkeää, jotta yrityksellä olisi koosta riippumatta aidosti vastuu toiminnastaan ja laiminlyönneistään, jos se tuhoaa ympäristöä. Lähtökohdan tulee olla, että ympäristön vahingoittaminen tulee aina kalliimmaksi kuin esimerkiksi asianmukaisesti hoidettu jätehuolto tai päästöjen hallinta. Tällä esityksellä siihen ei vielä päästä, muun muassa ympäristöjärjestöt ovat pitäneet sakon esitettyä tasoa vielä riittämättömänä. 40 miljoonan euron katto ei monikansalliselle suuryritykselle merkitse vielä paljoakaan, ja siksi esimerkiksi WWF on esittänyt liikevaihtoon sidotun enimmäismäärän nostamista viidestä prosentista kymmeneen. Arvoisa puhemies! Ympäristön tuhoaminen on tämän esityksen periaatteellisesti merkittävin lisäys. On tärkeää, ettei sen soveltamiskynnystä aseteta niin korkealle, ettei sillä tulisi olemaan käytännön merkitystä. Hallituksen esityksessä säännös edellyttää, että aiheutetaan vahinkoa, joka on laajalle levinnyttä ja huomattavaa ja joka on peruuttamatonta tai pitkäkestoista. Jo yhdenkin kriteerin täyttymisen tulisi kuitenkin tässä riittää, ja säännöksen tulisi kattaa kaikki luonnonsuojelulain mukaiset luonnonsuojelualueet Natura 2000 -statuksesta riippumatta. Ympäristöjärjestöt esittivät myös, että ympäristön tuhoaminen tulisi voida lukea syyksi itsenäisenä rikoksena ja että se ei edellyttäisi tahallisuutta vaan myös törkeä huolimattomuus tulisi tässä rangaistavaksi. Ympäristöä ei suojella pelkillä uusilla rikosnimikkeillä ja ankarammilla rangaistusasteikoilla, jos rikoksia ei käytännössä havaita, tutkita, syytetä eikä tuomita. Muistissa on Hukkajoen raakkutragedia, joka tuli julkisuuteen täysin sattumalta, kun raakkukantaa kartoittanut biologi osui sattumalta paikalle oikeaan aikaan. Jotta ympäristörikosten tekijät saadaan kiinni ja vastuuseen, on poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten ja ympäristövalvonnan resurssit, osaaminen ja viranomaisyhteistyö turvattava. Luontevaa olisi, että Suomeen perustettaisiin ympäristörikoksiin erikoistunut poliisiyksikkö ja että myös ympäristöasioihin perehtyneiden syyttäjien määrää lisättäisiin. Vielä nostan sen, että hallitus on tämän esityksen kanssa myöhässä siinä mielessä, että tämän direktiivin täytäntöönpanon määräaika umpeutui jo toukokuussa ja komissio ehti heinäkuussa käynnistää Suomea vastaan rikkomusmenettelyn. Nyt kun ministeri on täällä paikalla, niin olisi hyvä kuulla vielä perusteluja sille, miksi tässä on päädytty siihen, että näitä edellä luettelemiani ympäristöjärjestöjen esiin nostamia tiukennustarpeita ei ole otettu mukaan tähän pakettiin, ja mikä on syy sille, että tämä esitys on näin myöhässä. Arvoisa puhemies! Ihan tähän loppuun vielä, kun en pystynyt osallistumaan eläintenpitokieltoa koskevan hallituksen esityksen lähetekeskusteluun, haluan tässä yhteydessä nyt vielä lyhyesti todeta kiitokset ministeri Merelle siitä, että se esitys on tuotu tänne eduskuntaan. On tärkeätä, paitsi että näitä ympäristörikoksiin liittyvää säännöstöä tässä tiukennetaan, myös se, että eläinsuojelurikoksiinkin pyritään puuttumaan tiukemmin ja jatkossa eläintenpitoa koskevat kiellot olisivat yleisempiä, pidempiä, tehokkaammin valvottuja ja että niiden rikkomisesta voitaisiin määrätä myös vankeutta. Tämä esitys on meillä maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsittelyssä, ja annamme siitä lakivaliokunnalle lausunnon. Siihen tulen kyllä vielä aikanaan perehtymään. Samoin tästä ympäristörikoksia koskevasta lainsäädännöstä myös ollaan lausuntoa antamassa, mutta nämä huomiot tässä vaiheessa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruuantuotanto on vakavalla tavalla kannattavuuskriisissä, ja se näkyy monen viljelijän ahdinkona. Jotta kestävä kotimainen ruuantuotanto voi jatkua, meidän on pystyttävä tähän kriisiin vastaamaan — siitä tänään on täällä pitkään keskusteltu. Samaan aikaan elämme keskellä syveneviä ympäristökriisejä, joihin myös ruuantuotannon pitää kyetä vastaamaan ja sopeutumaan. Olenkin tosiaan huolissani niistä puheista, joissa korostetaan, että kannattavuuskriisissä meillä ei olisi varaa maatalouden ympäristötoimiin, kun asia on juuri päinvastoin. Kestävää ruuantuotantoa on vain, kun huolehdimme maaperän viljavuudesta, luonnon monimuotoisuudesta, siitä, että ravinteet pysyvät kierrossa eivätkä valu rehevöittämään vesistöjämme, ja siitä, että ohjaamme maataloustuet niin, että ympäristötoimet ovat viljelijöille kannattavia. Arvoisa puhemies! Keskeinen ongelma on, että Orpon hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten me voimme turvata olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti ja kestävästi luonnon tilaa sekä eläinten oikeuksia parantaen. Vaikka tieto ruuantuottajien ja luonnon ahdingosta on ollut saatavilla, Suomi ei ole valmistautunut ekokriisien vaatimaan murrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa sekä suomalaiset viljelijät että suomalainen luonto. Vaikka kriisi on akuutti, ratkaisuja pitää hakea kestävästi myös pitkällä tähtäimellä. Pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät sitä eteenpäin. Arvoisa puhemies! Kestävää ruuantuotantoa ei ole ilman tehoeläintuotannon ongelmiin puuttumista. Julkisuuteen on noussut viime viikkojen aikana karuja esimerkkejä siitä, millaista tuotantoeläinten elämä Suomessa on. Tuhannet sairaiksi jalostetut broilerit elävät kylki kyljessä suurissa halleissa näkemättä koskaan auringonvaloa tai pystymättä kunnolla liikkumaan. Suomessa broilereita kasvatetaan niin ahtaasti kuin EU-lainsäädäntö suinkin sallii. Siat puolestaan joutuvat makaamaan karsinoissaan ulosteen peitossa, emakot pitkiä aikoja ilman mahdollisuuksia edes kääntyä kunnolla. Kirurgisen kastraation kielto kumottiin liha-alan painostuksesta, vaikka kirurginen kastraatio aiheuttaa pienille porsaille kipua ja kärsimystä. Ongelma on, että tässä ei ole periaatteessa mitään laitonta. Se osoittaa, että eläinten hyvinvointilaissa riittää paljon parannettavaa. Kestävä ruokamurros edellyttää, että lihan kulutusta vähennetään merkittävästi ja siirrytään kohti kasvipohjaista ruuantuotantoa. Se edellyttää panostamista koko arvoketjuun, niin viljelykasvien jalostukseen kuin raaka-aineiden jatkokäsittelyyn ja uusiin ruokainnovaatioihin, juuri niin, että voimme syödä kotimaista kasvipohjaista ruokaa. Julkisen sektorin hankinnoilla voimme merkittävästi ohjata siihen, että kotimaista kasvipohjaista ruokaa on tarjolla. Minulle on vakuutettu, ja näin kyllä todella uskonkin, että viljelijät kyllä tuottavat, kun raaka-aineille on markkinat ja hinnat ovat kohdillaan. Arvoisa puhemies! Kotimainen ruuantuotanto on huoltovarmuuskysymys mutta myös kysymys elävästä maaseudusta, omavaraisuudesta ja suomalaisesta työstä. Maatalouden suunta on ollut pitkään tehostaminen, keskittäminen ja suuruuden ekonomia, mutta kaikesta keskittämisestä huolimatta kannattavuus ei ole parantunut. Huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja kestävää ruuantuotantoa tukisi se, että ruokaa voisi tuottaa kannattavasti myös paikallisemmalla ja hajautetummalla mallilla, joka perustuu maatilarakenteen monipuolistamiseen, uudistavaan viljelyyn, viljelykiertoihin ja ravinteiden kierrätykseen. Tällainen malli toisi tuottajan ja kuluttajan lähemmäs toisiaan, mahdollistaisi laajemmin aidon lähiruuan tuottamisen ja todella pitäisi myös maaseutua elävänä. Arvoisa puhemies! Vihreät haluavat uudistaa maataloutta luonnon kantokyvyn ehdoilla. Maataloustukia on kohdennettava nykyistä vaikuttavammin ratkaisuihin, jotka vahvistavat luonnon tilaa ja vähentävät päästöjä. Maatalouden ympäristötuet tulisi muuttaa tulosperusteisiksi, jotta tuottajilla olisi kannusteet tehdä vaikuttavia toimia. Suomen tulee pyrkiä siihen, että EU:n maatalouspolitiikan ja tukien lähtökohtana on maatalouden kestävyysmurroksen vauhdittaminen. Samalla tulisi vähentää maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja kierrätyslannoitteiden saamista markkinoille. Ruuantuotannon pitää pystyä vastaamaan myös ilmastokriisin ja luontokadon tuomiin haasteisiin, jotta tuotanto on aidosti kestävällä pohjalla, ja tätä tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä yhdessä viljelijöiden kanssa. Tässä hallitus ei ole onnistunut, ja siksi kannatan edustaja Sofia Virran tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, monimuotoisuus, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastokriisin ja luontokadon vaikutukset maataloudelle ovat todellisuutta jo myös Suomessa, ja siksi on huolestuttavaa, miten vähän siitä tässä salissa puhutaan. Jopa annetaan ymmärtää, että meillä ei olisi varaa tässä tilanteessa maatalouden ympäristötoimiin, kun asia on juuri päinvastoin. Me tarvitsemme viljelijät mukaan ekokriisien ratkaisemiseen. Maatalouden suunta on ollut pitkään tehostamisen, keskittämisen ja suuruuden ekonomia, mutta kaikesta keskittämisestä huolimatta kannattavuus ei ole parantunut. Huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja kestävää ruuantuotantoa tukisi se, että ruokaa voisi tuottaa kannattavasti myös paikallisemmalla ja hajautetummalla mallilla. Tällainen malli toisi tuottajan ja kuluttajan lähemmäs toisiaan, mahdollistaisi aidon lähiruuan tuottamisen luonnon ehdoilla ja pitäisi maaseutua elävänä. Kysynkin: mitä, hallitus, aiotte tehdä, jotta tällainenkin polku olisi tulevaisuuden Suomessa mahdollinen kestävän ruuantuotannon osalta ja erityisesti sen osalta, että voidaan tämä kestävä ruokamurros Suomessa toimeenpanna?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
15.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 129/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero on Suomessa edelleen yli 15 prosenttia, ja palkkaero seuraa naisia läpi työuran aina eläkkeeseen asti. Kuten täällä on tänään jo useampaan kertaan todettu, keskeinen este samapalkkaisuuden toteutumiselle on nimenomaan palkkauksen läpinäkyvyyden puute, ja siksi tämä palkka-avoimuusdirektiivi ja nyt tämä esitys tulevat sinänsä tarpeeseen. On kuitenkin valitettavaa, että Orpon hallitus toimeenpanee tämän palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesti, kuten on todettu, myöhässä, mutta myöskin pääosin vähimmäistasolla, vaikka naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero Suomessa on selvästi korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin. Eli perusteita tiukemmalle sääntelylle todella on. Nostan tässä vielä esiin näitä keskeisiä puutteita. Ensinnäkin ilman selkeää samanarvoisen työn määritelmää laki ei osu palkkaerojen keskeisimpään rakenteeseen eli alojen vahvaan sukupuolittumiseen, ja siksi samanarvoisen työn määritelmä olisi syytä kirjata lakiin. Toiseksi uudet raportointi- ja arviointivelvoitteet koskisivat vain vähintään sadan työntekijän työnantajia, kun nykyinen palkkakartoitusvelvoite alkaa jo 30:stä. Lisäksi ongelmana on, että lyhyissä kausitöissä ja tilapäisissä tehtävissä olevia voidaan jättää pois sadan työntekijän laskennasta. Ammattiliitto Pro on huomauttanut, että tämä esitys voisi jopa heikentää nykyistä suojaa, ja tietysti tämä raja tässä on myös ongelma. Kolmanneksi hallituksella olisi direktiivin puitteissa ollut mahdollisuus säätää uusi laiminlyöntimaksu kohdistumaan palkka-arvioinnin toimittamatta jättämisen lisäksi myös itse palkkaeron korjaamatta jättämiseen, mutta näin hallitus päätti olla tekemättä. Olen myös huolissani siitä, että tasa-arvovaltuutetun oma arvio sille annettavien uusien työtehtävien hoidon kustannuksista on paljon suurempi kuin hallituksen sille osoittama rahasumma. Hyvätkin uudistukset voi vielä vesittää helposti sillä, että valvovalla viranomaisella ei ole resursseja selvitä tehtävistään, ja nyt on riski, että tässä on käymässä juuri niin. Arvoisa puhemies! Minimitasolle kirjoitettu palkka-avoimuuslaki ei auta tekemään tämän hallituksen työelämäpolitiikasta tasa-arvoista. Pikemminkin se korostaa sitä, miten monilla toimilla hallitus on kyykyttänyt erityisesti pienipalkkaisia naisvaltaisten alojen työntekijöitä ja vaikeuttanut naisten työmarkkina-asemaa. On sementoitu sotealan naisten palkkakuoppa vientivetoisella palkkamallilla, on mahdollistettu raskaussyrjintä heikentämällä irtisanomissuojaa ja helpottamalla pitkiä määräaikaisuuksia ja on vaikeutettu uudelleenkouluttautumista poistamalla aikuiskoulutustuki. Ei riitä, että tämä laki auttaisi havaitsemaan palkkaeroja joskus ensi vuosikymmenellä, vaan niitä pitää aktiivisesti pyrkiä myös poistamaan, ja siinä hallitus nyt ei tällä esityksellä onnistu. Me tarvitsemme lain, joka ei vain näytä palkkaeroja vaan tosiaan auttaa tehokkaasti niitä poistamaan. Samanarvoinen työ on määriteltävä selkeästi, raportointiraja laskettava 30 työntekijään, yksilöille on annettava toimiva oikeustie ja valvontaan osoitettava riittävät resurssit. Oli vähän surullista kuulla ministerin tässä aiemmin toteavan, että syy sille, että tällä minimillä mennään ja näitä asioita ei mukana ole, on se, että hallitusohjelmaan on jotain kirjattu ja sen mukaan sitten mennään. Tietenkin toivon, että tätä lakiesitystä nyt tietenkin eduskunnassa voi valiokunnassa vielä parantaa, ja tämän lisäksi me tarvitaan määrätietoista työelämän segregaation purkamista, tasaisemmin jakautuvaa hoivavastuuta, raskaus- ja perhevapaasyrjinnän tehokasta torjuntaa sekä naisvaltaisten alojen parempaa palkkakehitystä. Nyt valitettavasti näyttää siltä, että hallituksella ei näytä olevan suunnitelmaa näiden rakenteiden muuttamiseen.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Pöytäkirja
15.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 113/2026 vpEnergiaLiikenneYmpäristö

Arvoisa puhemies! Muutama huomio tästä tuloverolain muutoksesta, joka tässä on käsittelyssä. Ensin tästä liikunta- ja kulttuuriedusta. Sehän on sinänsä työhyvinvointiin liittyvä tärkeä etu, ja nyt kun hallitus esittää sen korottamista 400:sta 540 euroon yleisen hintatason muutosten mukaisesti, niin tämä on tietysti sinänsä erittäin kannatettava muutos työntekijöiden kannalta. Mutta sitten tähän, miten tätä laajennetaan sisällöllisesti. Kun hallitus on tässä tehnyt nyt tämmöisen pistemäisen laajennuksen näihin henkilön fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, niin tässä olisin ajatellut, että olisi ollut perusteltua harkita sen laajentamista sitten laajemmin, kun kerran siihen ryhdyttiin. Nostan nyt yksittäisinä asioina esimerkiksi saunakulttuurin tai kirjallisuuden, jotka myös olisi hyvin voitu tässä kohtaa sisällyttää tämän liikunta- ja kulttuuriedun piiriin. Mutta ennen kaikkea olisi voinut sitä laajemminkin katsoa. Mutta toki tällaisenaankin muutokset ovat nyt ihan ok. No, sitten toisena tämä matkakuluvähennyksen omavastuu, jota tässä nyt esitetään laskettavaksi väliaikaisesti kuluvana vuonna 800 euroon. Sinänsä tässä korkeiden elinkustannusten kanssa — kun on kotitalouksia, jotka niiden kanssa kamppailevat — se on perusteltua. Mutta sitten haluan kuitenkin tässä keskustelussa nostaa esiin sen, että nimenomaan polttoaineiden käyttöön kohdistuvat tukitoimet sinänsä hidastavat osaltaan tätä liikenteen sähköistymistä ja ovat siten ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa. Tässä esitetyssä muodossa tämä on siis kyllä hyväksyttävä, mutta tätä koko matkakuluvähennystä tulisi kehittää nykyistä paremmin vastaamaan Suomen ilmastotavoitteita ja myös alueellisia eroja, ja samalla tulisi vauhdittaa liikenteen sähköistymistä. Vihreät ovat esittäneet esimerkiksi energiaomavaraisuuslainoja sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantamista koko Suomessa. Ollaan myös esitetty, että tulisi kehittää tämmöistä energiaraha- tai hiiliosinkojärjestelmää tukemaan suoraan esimerkiksi niitä pienituloisia kotitalouksia, joille oman auton käyttö on välttämätöntä eikä sähköautoon vaihtaminen ole mahdollista. Eli tätä matkakuluvähennystä tulisi kehittää niin, että se ohjaa ilmaston ja luonnon kannalta kestävämpien liikkumismuotojen suuntaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja
15.9.2026VastauspuheenvuoroHE 129/2026 vp

Arvoisa puhemies! EU:n palkka-avoimuusdirektiivi antaa työkalut palkkaerojen kaventamiseen, mutta valitettavasti hallitus on nyt jättänyt ne tehokkaimmat työkalut sinne työkalupakkiin. On valitettavaa, että tämä direktiivi toteutetaan pääosin vähimmäistasolla, kun naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero on Suomessa selvästi korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin, eli sille laajemmalle täytäntöönpanolle todella olisi tarvetta. Me tarvitaan laki, joka ei vain näytä niitä palkkaeroja vaan auttaa tehokkaasti poistamaan ne, ja siksi olisi tärkeätä, että samanarvoinen työ määriteltäisiin selkeästi, raportointiraja laskettaisiin sinne 30 työntekijään, yksilöille annettaisiin toimiva oikeustie ja valvontaan osoitettaisiin riittävät resurssit. Tämän kaiken direktiivi tosiaan mahdollistaa. Kysynkin nyt vielä ministeriltä: miksi hallitus ei ottanut näitä toimia mukaan tähän esitykseen?

Arvoisa puhemies! Eilen YK:n ympäristöohjelma UNEP julkaisi ilmastoraporttinsa, ja sen johtopäätös on karu. Tieteellisesti uskottavaa polkua lämpötilan nousun pysäyttämiseen alle kriittisen 1,5 asteen ei enää ole. Tämä raja tullaan ylittämään, ja nykyisillä politiikkatoimilla maailma on matkalla noin 2,6 asteen lämpenemiseen vuosisadan loppuun mennessä. Jokainen viivytelty vuosi ja jokainen asteen kymmenys kasvattavat riskejä ja tekevät ilmastokriisin hillitsemisen vaikeammaksi. Mutta tämä ei ole luonnonlaki. Suuntaa voidaan muuttaa, mutta se edellyttää laajaa yhteistä tahtotilaa siitä, että Suomen ja EU:n ilmastotavoitteista pidetään kiinni. Tänään me käsitellään vuoden 2026 ilmastovuosikertomusta, joka kertoo vuoden 25 päästötilanteesta. Tällä ilmastovuosikertomuksella on tärkeä rooli Suomen ilmastopolitiikassa. Se kertoo eduskunnalle ja myös kaikille kansalaisille, miten Suomi on onnistunut ilmastotoimissaan suhteessa asetettuihin tavoitteihin eli riittävätkö hallituksen päättämät ilmastotoimet hiilineutraaliuden saavuttamiseen vuoteen 2035 mennessä, kuten lakiin on kirjattu. No, tämän kertomuksen viesti tosiaan on sama kuin viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna: hallituksen toimet eivät riitä, hiilineutraaliuden saavuttaminen edellyttää vaikuttavia lisätoimia. Vuosi toisensa jälkeen Orpon hallitus on saanut tämän saman viestin, ja vuosi toisensa jälkeen se on vastannut täysin riittämättömillä keinoilla. Kuten täällä ministeri aiemmin esitteli ja vuosikertomuksesta toki käy ilmi, niin päästöt kyllä vähenivät viime vuonna. Merkittävin lasku tapahtui päästökauppasektorilla, jonka toimintaan hallituksen päätökset suoraan eivät niin suuresti vaikuta. Tietenkin nyt täytyy todella toivoa, että tätä päästökauppaa ei lähdetä EU:ssa vesittämään, kun se on meillä tutkitusti ja tiedetysti tehokas keino päästöjen vähentämiseen. Taakanjakosektorilla laskua selittää ennen kaikkea liikenne, mutta sen osalta on tosiaan syytä muistaa, että hallitus itse on kääntänyt vastuuttomalla polttoaineveropolitiikallaan ja ‑veronkevennyksillä liikenteen päästöt nousuun eli päätösperusteisesti saanut päästöt nousemaan ja nyt sitten siitä taas laskemaan. Eli hyvin tempoilevaa on ollut tämä hallituksen ilmastopolitiikka liikenteen osalta, ja sillä tavalla ei olla päästy eteenpäin niin paljon kuin olisi pitänyt. No, tässä edustaja Kallio edellä nosti maatalouden päästöt, ja itsekin nostin ne tuossa debatissa. Siellä debatissa käytiin keskustelua myös tästä maatalouden päästöjen laskennasta. Toki on tärkeää, että päästölaskenta on tarkkaa ja sitä tarkennetaan. Tässä edustaja Kallio viittasi siihen, että toimintaympäristön pitäisi olla selkeä, ja tästäkin olen täysin samaa mieltä. Mutta ajattelen, että meidän on pystyttävä viemään maatalouden kestävyysmurrosta eteenpäin nimenomaan pitkäjänteisesti ja selkeästi ohjaamalla tukia ja kannusteita esimerkiksi kasvipohjaisen ruuan tuotannon lisäämiseen Suomessa, jotta me voidaan sitä kotimaista ruuantuotantoa ja huoltovarmuutta tältäkin osin vahvistaa, samoin uudistavaa viljelyä, hiilensidontaa. Tätä työtä on tärkeätä tehdä hyvässä yhteistyössä viljelijöiden kanssa. Moni viljelijä näitä toimia jo tekeekin, ja ainakin itse olen huomannut, että myös mediassa on nostettu näitä positiivisia esimerkkejä siitä, miten näillä sektoreilla voidaan edetä. Edelleen keskeinen ongelma on maankäyttösektori, joka on muuttunut nielun sijasta päästölähteeksi. On suuri pettymys, että Orpon hallitus ei ole kaudellaan esittänyt uskottavia keinoja nielujen vahvistamiseksi. Yksittäisenä esimerkkinä nostan tämän kosteikkoviljelyn, koska on jäänyt mieleen, että sille hallitus suorastaan naureskeli tässäkin salissa ja leikkasi ensi töikseen rahoituksen kokonaan pois, ja nyt se kautensa lopuksi sitten esittää, että seuraava hallitus ottaisi kosteikkoviljelyn tuen ohjelmaansa. Eli tässäkin on nyt sitten vetkutettu neljä vuotta tämän asian kanssa. Arvoisa puhemies! Lisää vaikuttavia ilmastotoimia tarvitaan, ja keinovalikoima on kyllä tiedossa. Vihreät ovat tähän mennessä ainoa puolue, joka on julkaissut oman kokonaispaketin siitä, miten tämä vuoden 2035 hiilineutraalius on edelleen saavutettavissa, ja se on saavutettavissa kustannustehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Esimerkkeinä siellä ovat ympäristölle haitallisista yritystuista luopuminen, se, että helpotetaan uusiutuvan energian investointeja, edistetään joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä, vauhditetaan liikenteen sähköistymistä, vahvistetaan maankäyttösektorin hiilinieluja hakkuutasoja maltillistamalla ja vetetään turvemaita. Keinoja kyllä on, niitä on syytä nyt ottaa käyttöön. Haluan vielä muistuttaa tähän loppuun, että ilmastolain 16 § ei ole suositus vaan velvoite, eli valtioneuvoston on päätettävä lisätoimista, jos tavoitteita ei saavuteta. Nyt Orpon hallitus ei näin ole tehnyt. Valitettavasti tämä viimeinen budjettiriihikin osoitti, että hallitus sysää taloudellisen ja luontovelan ohella myös ilmastovelan nyt seuraavalle hallituskaudelle ja kasvattaa sitä painetta sitten sinne tilanteessa, jossa jokaisella asteen kymmenyksellä on väliä ja jossa meillä ei todellakaan olisi ollut varaa hukata neljää vuotta ilmastotoimien kanssa vetkutteluun.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, budjetti, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, ilmastolaki, hiilinielu, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kesällä verkkokalvoillemme piirtyivät kuvat Euroopan rajuista metsäpaloista. Kesäkuu oli Länsi-Euroopan mittaushistorian lämpimin, ja helleaalto aiheutti tutkijoiden arvion mukaan Euroopassa yli 20 000 ihmisen kuoleman. Tämä osoittaa, että ilmastokriisin seuraukset eivät tapahdu jossain kaukana, ne ovat täällä nyt. Sen takia on äärimmäisen tärkeää, että me täällä Suomessa myös tehdään kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, jolla varmistetaan, että saavutetaan meidän ilmastotavoitteet. Nyt kuitenkin jokaisen ilmastovuosikertomuksen keskeinen viesti tällä kaudella on ollut se, että nykyiset toimet eivät riitä tämän meidän hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi. Liikenteen päästöjen vähennysten osalta totesitte, että nyt ne ovat laskeneet, mutta hallituksen politiikkahan on ollut sikäli tempoilevaa, että te olette päätösperusteisesti niitä tällä kaudella nostaneet, ja siitä ne nyt sitten ovat palanneet alas. Näistä maatalouden päästöistä haluan sen todeta, että on surullista, että siitä huolimatta, että viljelijöillä on halu niitä toimia tehdä, siihen ei ole kyetty. Tässä kannattaisi ottaa Tanskasta mallia. Siellä on onnistuttu [Hannu Hoskonen: Voi hyvänen aika! — Anne Kalmarin välihuuto] myös tekemään päätöksiä maatalouden päästövähennysten osalta [Anne Kalmarin välihuuto — Puhemies koputtaa] yhdessä viljelijöiden kanssa.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
21.7.2026Varsinainen puheenvuoroVNT 1/2026 vp

Arvoisa puhemies! Olemme nyt keskustelleet Garden Helsinki ‑hankkeesta yli seitsemän tunnin ajan. Se, että eduskunta on kutsuttu koolle kesken kesätauon, osoittaa, kuinka vakavasta asiasta on kyse, samoin se, että puhetta on tässä salissa riittänyt. On tärkeää, että tämä asia perataan huolella. Korostan nyt vielä sitä, että kyse ei tosiaan ole siitä, tarvitaanko Suomeen uusi tapahtuma-areena, tai siitä, saavatko eri tahot lobata hankkeitaan. Kyse on siitä, millä perustein valtion rahaa jaetaan ja onko kavereiden hankkeilla oma kaista ohi virkavalmistelun. Tämä on se asetelma, mistä täällä tänään puhutaan. Tämä sotku on heittänyt varjon hallituksen päätöksenteon ylle, eikä tämä tänään käyty keskustelu ole tätä varjoa poistanut. Kysymys on siitä, onko hallituksen päätöksenteko ollut asianmukaista ja onko eduskunnalle annettu väärää tai harhaanjohtavaa tietoa. Pääministeri on täällä korostanut, että 35 miljoonan euron ehdollisen tuen myöntämisessä Garden Helsinki -hankkeelle oli kyse vain ja ainoastaan kasvun, työllisyyden ja vetovoiman hakemisesta. Siihen kysymykseen, olisiko tämä hanke edennyt tällä tavalla, jos sitä ei olisi määrätietoisesti ja suoraviivaisesti lobannut näkyvä kokoomusvaikuttaja, emme ole saaneet vastausta. Se, että hallitus veti eilen, juuri ennen tätä eduskunnan käsittelyä, hankkeelta tuen pois, osoittaa, että opposition ja median kritiikki on osunut. Keskeinen kysymys on, olisiko näin tapahtunut ilman tätä median myllytystä ja lukuisia tietopyyntöjä. Se, että hankkeen taustalla on keskeinen kokoomusvaikuttaja, on nostanut esiin myös vakavan epäilyn rakenteellisesta korruptiosta. Hankkeen junailussa ja runttauksessa on laiminlyöty avoimuus, virkavalmistelu ja riippumattomat vaikutusarviot. Ajattelen, että tämä sotku ei muutu muuksi sillä, että tuki vedettiin pois, kun paine kasvoi liian suureksi, ja nyt asiaa sitten yritetään jälkikäteen selitellä parhain päin. Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hanke on nostanut esiin kysymyksen vaalirahoituksesta. Pääministeri Orpo on korostanut toimineensa vaalirahoituksen osalta lain ja sen hengen mukaisesti, mutta ongelma on se, että laki vaalirahoituksesta ei ole riittävän tiukka. Selkeä ja helposti korjattava puute on, että vaalirahoituksen nyt vapaaehtoisesta ennakkoilmoituksesta tehdään pakollinen. Vihreät ovat tätä pitkään ajaneet ja jättäneet tänään tosiaan edustaja Inka Hopsun johdolla asiaa koskevan lakialoitteen. Aiemmin vastaava on jätetty Atte Harjanteen johdolla. Todella toivon, että jokainen edustaja tässä salissa voi tämän allekirjoittaa ja näin saataisiin vaalirahoituksen avoimuutta lisättyä. Arvoisa puhemies! Kuten julkisuudessakin on tullut selväksi, niin tätä hanketta on junailtu ja runtattu eteenpäin pienessä kokoomuspiirissä. Tämä asetelma ei ole ollut avoin, ja se ei ole ollut muille hankkeille reilu. Tämä ei vastaa tapaa, jolla Suomessa julkisten varojen käytöstä päätetään. Täällä on nostettu esiin hyvin korruptionvastaisen työn merkitys ja se, että meidän kaikkien vastuulla on varmistaa, ettei luottamus suomalaiseen päätöksentekoon rapaudu. Tämä episodi ei sitä luottamusta ole vahvistanut. Kuten edustaja Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa totesi, Suomi tarvitsee puhtaampaa politiikkaa, ei hyvien veljien junailua ja runttausta.

22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! On ollut todella surullista seurata Orpon hallituksen alkoholipolitiikkaa. Meillä on tässä maassa valtavasti ihmisiä, jotka kärsivät päihdeongelmista, mutta hallitus keskittyy vapauttamaan ja helpottamaan alkoholin myyntiä ja leikkaa samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalveluista sekä ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekeviltä sote-järjestöiltä. Tässä sivuutetaan nyt laaja joukko sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemia asiantuntijoita, jotka ovat vastustaneet tätä lakiesitystä nimenomaan kansanterveydellisin perustein. Sen sijaan esitystä ovat kannattaneet lähinnä kaupanalan edustajat, siis tahot, jotka tekevät tulosta alkoholia myymällä. On karua, että hallitus on puskemassa läpi vastoin sotevaliokunnan enemmistön kantaa suuren valiokunnan kautta lakia, joka mahdollistaa sen, että Wolt-kuskit voivat jatkossa kuljettaa alkoholia ihmisten kotioville. Kuskeille jää kohtuuton vastuu varmistaa, ettei alkoholi päädy alaikäiselle tai päihtyneelle. Tässä on edellisissä puheenvuoroissa hyvin kuvattu sitä, mitä se käytännössä tarkoittaa, kun alkoholia saa välittömästi, kun sitä tarvitsee, suoraan kotiin. Valiokunnan enemmistön tekemät tiukennukset olisivat tehneet tästä esityksestä vastuullisemman, mutta se tosiaan nyt sitten jyrättiin suuressa valiokunnassa. Toinen huoli on, että tällä ja hallituksen muilla esityksillä romutetaan Alkon monopoliasemaa. Itse pidän tätä kehitystä vastuuttomana ja kannatan sitä, että Alkon monopoli säilytetään nimenomaan kansanterveyden edistämisen näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Alkoholi ei ole tavanomainen kulutustuote vaan miljardiluokan haitat aiheuttava päihde, joka rikkoo koteja ja perheitä. Aivan liian monella lapsella ja nuorella on tässä maassa lasinen lapsuus. Yli 89 000 lasta elää ennen täysi-ikäisyyttään kodissa, jossa arkea varjostaa vakava päihdeongelma. Siksi alkoholipolitiikkaa on perusteltua tarkastella ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspoliittisena kysymyksenä, mutta hallitus on nyt käsitellyt alkoholia lähes yksinomaan kilpailu- ja elinkeinopolitiikkana. Asiantuntijoiden mukaan tämä laki uhkaa kärjistää ja lisätä alkoholista syntyviä haittoja Suomessa samalla, kun taloudelliset hyödyt kohdentuvat yksityisille alkoholin myyjille ja tuottajille sekä alkoholikauppiaille ulkomailla. Tämä esitys uhkaa vesittää tutkitusti vaikuttavat ja kustannustehokkaat keinot, joilla alkoholihaittoja voidaan väestötasolla vähentää. Todella toivon, että tässä vielä käänne voisi tapahtua ja että tämä laki ei tästä salista etenisi. Kannatan edustaja Lindénin hylkäysesitystä ja hänen esittämiään lausumia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyspalvelu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! Nuorten optimismi maailman tulevaisuudesta on puolittunut neljässä vuodessa. Hälyttävää on, että nuorista enää vain vähän yli puolet ajattelee, että ympäristöongelmiin löydetään kestäviä ratkaisuja. Vielä viisi vuotta sitten luku oli liki 70 prosenttia. Tämä ei ole ihme, kun on seurannut Orpon hallituksen toimettomuutta luontokadon pysäyttämisessä ja peruuttamista ilmastotoimissa. Suomi ei voi ulkoistaa omaa vastuutaan. Nyt on teidän vastuullanne varmistaa, että Suomi tekee kaiken tarvittavan ilmastokriisin ja luontokadon torjumiseksi niin Suomessa, EU:ssa kuin maailmalla. On myös varmistettava, että nuorten ääni kuuluu päätöksenteossa ja yhteiskunnassa, koska he elävät täällä meidän jälkeemme. Kysynkin: miten te, hyvä hallitus, varmistatte, että nuoret saavat äänensä kuuluviin ja pääsevät aidosti vaikuttamaan?

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Opintosetelikokeilun lähtökohdat ovat kannatettavia. On myönteistä, että ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille tarjotaan mahdollisuus tutustua korkeakouluopintoihin avoimen korkeakoulutuksen kautta. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun nuorten työllisyystilanne on todella vaikea. Hallituksen koulutustason nostamiseen varaama kertaluontoinen 100 miljoonan euron rahoitus on kuitenkin riittämätön suhteessa tavoitteisiin Sama määräraha kohdistuu opintosetelikokeilun lisäksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen. Jos haluamme aidosti nostaa korkeakoulutettujen osuuden yli puoleen ikäluokasta, tarvitaan huomattavasti suurempia satsauksia. Korkeakoulut ovat nostaneet esiin huolen, että 20 euron korvaus opintopistettä kohden ei kata opetuksen ja ohjauksen todellisia kustannuksia. Tällöin menot jäävät korkeakoulujen katettavaksi, mikä heikentää helposti muuta koulutusta ja tutkimusta. Lisäksi rajaus, jonka mukaan opintosetelillä voi suorittaa vain suomen- ja ruotsinkielisiä opintoja, rajaa tarpeettomalla tavalla korkeakoulujen opintotarjontaa. Myös vapaan sivistystyön oppilaitokset, kuten kesäyliopistot, ovat jääneet kokeilun ulkopuolelle. Tämä rajaa perusteettomasti pois toimijoita, joilla olisi valmiuksia laajentaa avoimen korkeakoulutuksen saavutettavuutta. Tähän liittyen nyt tässä toisessa käsittelyssä esitän, että eduskunta hyväksyy seuraavan lausuman: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää keinoja, joilla Opin.fi-palvelun ulkopuolella olevat vapaan sivistystyön oppilaitokset, kuten kesäyliopistot, kansanopistot ja kansalaisopistot, saadaan jatkossa kattavammin mukaan opintosetelikokeiluun niin, että nuoret voivat hyödyntää myös niiden tarjoamaa laadukasta opintotarjontaa.”

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä todella ehdotetaan, että ydinaseiden tuominen Suomeen sekä niiden kuljettaminen, hallussapito ja varastointi maaperällämme tulisivat mahdollisiksi. En itse päässyt tämän asian ensimmäiseen käsittelyyn, mutta koska asia on tärkeä, haluan käyttää puheenvuoron nyt. Kyse on historiallisesta muutoksesta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkään linjaan, ja silti esityksen valmistelu on tehty poiketen pitkästä perinteestämme, kuten täällä jo aiemmissa puheenvuoroissa tuotiin ilmi. Tämän perinteen mukaan keskeisistä ulko- ja turvallisuuspoliittisista linjauksista keskustellaan ennalta yhdessä yli hallitus—oppositio-rajan. Suomi on jo nyt täysimääräisesti Naton ydinpelotteen suojassa. Kuulumme ydinsateenvarjon piiriin ja osallistumme Naton ydinasepolitiikan suunnitteluun. Liittyessämme Natoon nykyinen ydinenergialakimme ei ollut tälle minkäänlainen este, eikä sellaista estettä ole ilmennyt liittymisen jälkeenkään. Naton ydinaseet suojaavat tarvittaessa Suomea ihan niiden sijainnista riippumatta. Hallituksen esityksessä keskeinen peruste muutokselle on, että esityksellä parannetaan pelotetta ja ennaltaehkäistään sotilaallisen voiman käyttöä Suomessa sen liittolaisia ja koko liittokuntaa vastaan. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ole arvioitu lainsäädäntöön tehtävien muutosten tuomaa riskiä ja mahdollisia heikennyksiä Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Puolustusvaliokunnan saamissa useissa asiantuntijalausunnoissa todetaan, että Suomen turvallisuuden lisäämisen sijaan esitetty muutos toisi mukanaan merkittäviä riskejä, joita ei ole hallituksen esityksessä arvioitu. Valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa kyseenalaistetaan esityksen tausta-ajatuksena oleva ydinaseiden hajautuksen tuoma turvallisuushyöty ja esitetään hajautussuunnitelmien pikemminkin altistavan entistä suuremman osan Eurooppaa Venäjän iskuille konventionaalisilla tai ydinaseilla ja lisäävän ydinsodan riskiä. Arvoisa puhemies! Tätä muutosta on perusteltu myös sillä, että sen myötä Suomi lähentyisi muiden Pohjoismaiden linjaa. Kuitenkin on niin, että Suomen lähtökohdat, kuten maantieteellinen sijainti, poikkeavat merkittävällä tavalla muista Pohjoismaista, ja esitystä pitäisi siksi arvioida Suomen omista ulko- ja turvallisuuspolitiikan intresseistä käsin. Lisäksi muissa Pohjoismaissa ydinaseita koskevat sitoumukset ovat Suomen selontekokirjausta vahvempia. Erityisen huolestuttavaa on esityksen väljyys. Se, että puolustusyhteistyö ilman tarkempaa määrittelyä ja sitomista nimenomaisesti Suomen puolustamiseen on sisällytetty osaksi lakiesitystä, tarkoittaa käytännössä, että lakiesityksellä halutaan mahdollistaa ydinaseiden kuljettaminen Suomen alueella ja maaperällä myös rauhan aikana, mikäli se liittyy puolustusyhteistyöhön — tästä edustaja Honkasalo edellä hyvin puhui. Eli kyseeseen voi tulla myös tilanne, joka ei olisi suoraan Suomen sotilaallista puolustusta. Lakiesityksessä on myös tosiaan jätetty spesifioimatta rauhanajan määrittely, ja se käytännössä menee siten ydinaseiden sallimisen suhteen pidemmälle kuin on annettu ymmärtää lain tarpeellisuutta perusteltaessa. Arvoisa puhemies! Tämä muutos olisi Suomen pitkän ydinaseriisuntaa edistäneen linjan vastainen. Kuten Suomen Punainen Risti muistuttaa, ydinaseiden laaja-alaiset ja hallitsemattomat vaikutukset huomioiden on äärimmäisen epätodennäköistä, että niitä voitaisiin koskaan käyttää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti. Tämä esitys on omiaan kasvattamaan ydinaseisiin liittyviä riskejä eikä edistämään ydinaseriisuntaa, jonka täytyisi olla Suomen kirkas tavoite. Siksi tulen äänestämään tämän hylkäysesityksen puolesta, kun sen aika tulee.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 58/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Digitalisaatio on helpottanut monen suomalaisen arkea. Se helpottaa sitä silloin, kun siihen on riittävät taidot ja välineet. Vanhusasiavaltuutettu on tosiaan varoittanut, että Suomessa asuu jopa 500 000—600 000 yli 65-vuotiasta, joilla ei ole lainkaan näitä perusdigitaitoja tai joiden taito ei riitä itsenäiseen digitaaliseen asiointiin. On huolestuttava suunta, että yhteiskuntaa rakennetaan kovaa vauhtia sellaiseksi, että lähes kaikki edellyttää älypuhelinta ja vahvaa sähköistä tunnistamista, ja samaan aikaan fyysisiä palvelupisteitä karsitaan eri puolilla maata. Kuntien ja hyvinvointipalveluiden tiukka talous johtaa tähän, ja myös puhelinpalvelut, joita voisi käyttää ilman älypuhelinta, ovat käyneet harvinaisiksi. Samaan aikaan, kun palveluita on sähköistetty, digituen resursseista ei ole huolehdittu ja vastuu on jäänyt kunnille ja järjestöille, joiden rahoitusta, kuten tässä tuotiin esiin, on jatkuvasti leikattu ja nyt edelleen ollaan leikkaamassa. Tämä tilanne keskustelutti paljon, kun itse olin hallintovaliokunnassa niitä edellisiä vaiheita käsittelemässä. Nämä huolet nousivat esiin, mutta päätökset on nyt tehty ja ongelmat ovat realisoitumassa. Digitaalisista palveluista tosiaan on paljon hyötyä, mutta niiden varjolla ihmisiä ei pidä pakottaa digipalveluiden piiriin, jos tätä osaamista tai edellytyksiä ei ole. Siksi tarvitaan rinnalle muita vaihtoehtoja, jotta välttämättömät palvelut ovat saavutettavia kaikille. Me tarvitaan tähän maahan valtakunnallinen ohjelma ikääntyneiden digitaitojen vahvistamiseksi, lisää helposti saavutettavia palvelupisteitä sekä mahdollisuus hoitaa välttämättömät viranomaisasiat myös ilman digipalveluja. Arvoisa puhemies! Nyt tässä esityksessä, joka tässä on käsittelyssä, ehdotetaan, että viranomaisten sähköiset tiedoksiannot voitaisiin Suomi.fi-viestien lisäksi näyttää käyttäjälle myös yksityisen toimijan palvelussa. Sinänsä tämä lähtee vapaaehtoisuudesta, mutta siihen liittyy riskejä. Ensinnäkin ihmisen on aina tiedettävä, mistä hän viranomaisviestinsä löytää, ja eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut, että sähköisen tiedoksiannon kokonaisuuden tulee olla asiakkaan näkökulmasta mahdollisimman selkeä. Tämä esitys lisää jo ennestään vaikeasti hahmotettavan järjestelmän monimutkaisuutta. Sekä oikeusministeriö että oikeusasiamies ovat lisäksi muistuttaneet, että malli, jossa viranomainen ja yksityinen toimija hoitavat samaa tehtävää, vaatii vahvat perustelut tarkoituksenmukaisuudesta, ja näitä perusteluita tässä esityksessä on varsin niukasti. Lopuksi vielä totean, että kun valinnanvaraa lisätään, on samalla turvattava riittävä neuvonta ja tuki. Mahdollisuus valita on hyvä asia, mutta vain, jos se ei muodostu yhdeksi mutkaksi lisää niille, joille tämä järjestelmä jo nyt on erityisen vaikea.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 91/2026 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Kovin montaa luonnon kannalta positiivista hallituksen esitystä emme ole tähän saliin saaneet. On harmillista, että nyt kun sellainen on koskien vapaaehtoisen luonnonarvomarkkinan edistämistä vapaaehtoisin luontoteoin, niin sekin on onnistuttu hallituksen käsissä nyt vähän vesittämään. Hallituksen esityksen tavoite edistää luonnonarvomarkkinoiden kehittymistä on tärkeä ja kannatettava. Suomi ei tule saavuttamaan luontotavoitteitaan ja pysäyttämään luontokatoa ilman yksityistä rahaa ja yritysten aktiivista roolia. Viime kaudella Suomeen saatiin vihreän ympäristöministerin johdolla säädettyä luonnonsuojelulakiin edistyksellinen vapaaehtoisen ekologisen kompensaation malli, eli kestävä pohja luonnonarvomarkkinoille on olemassa, mutta nyt keskeinen haaste on se kysynnän puute. Sitä kysyntää vauhdittamaan tarvitaan myös vapaaehtoisia toimia, ja siksi on perusteltua, että luonnonarvoja voisi käyttää muuhunkin kuin heikennysten lakisääteiseen hyvittämiseen. Yritykset ovat ympäristövaliokunnalle antamassaan lausunnossa ilmaisseet huolensa siitä, että hallituksen esitys sisältää yritysten näkökulmasta merkittäviä ongelmia. Kestävyysraportointivelvollisille yrityksille nyt säädettävä lieventämishierarkiavelvoite lisää hallinnollista taakkaa siinä määrin, että se voi käytännössä estää suurten yritysten osallistumisen vapaaehtoiseen markkinaan. Hallituksen esityksen mukaan kestävyysraportointivelvollisen toimijan olisi luontoteon rekisteröimiseksi osoitettava raportoinnillaan joko se, ettei sillä ole merkittäviä luontovaikutuksia, tai se, että se noudattaa toiminnassaan lieventämishierarkiaa. Nämähän ovat siis sinänsä tärkeitä periaatteita, mutta kuitenkin tässä lainsäädännössä on kyse nimenomaan vapaaehtoisista luontoteoista, ja nämä on tärkeää pitää erillään. Tämän esityksen mukaan suurten yritysten lieventämishierarkiavelvoitteella pyritään välttämään viherpesuriskejä ja niihin liittyviä väitteitä. Tämä on toki tärkeä lähtökohta, mutta on kuitenkin niin, että EU:n kestävyysraportointidirektiivi sisältää jo itsessään velvoitteen tunnistaa, vähentää ja raportoida luontovaikutuksia. Nyt tämä lisäraportointivelvoite kohdistuu erityisesti niihin yrityksiin, jotka ovat erityisesti halunneet korostaa luonnon monimuotoisuuden merkitystä omassa toiminnassaan, eli vähän nyt sitten ehkä väärään kohtaan osuu. Ilmeinen riski onkin, että merkittävät yritykset jäävät pois luonnonarvomarkkinoilta tämän tarpeettoman hallintotaakan vuoksi. Tämä on valitettavaa, koska todennäköisesti juuri näillä yrityksillä olisi myös parhaat edellytykset toimia markkinan vauhdittajina. Eli siis hallitus, joka tässäkin salissa usein on peräänkuuluttanut hallinnollisen taakan karsimista, nyt itse tässä kaivattujen kannusteiden ja sujuvoittamisen sijaan on lisäämässä hallinnollista taakkaa, ja tämä on vastoin tämän hallituksen esityksen tavoitteita. Arvoisa puhemies! Nostan tässä esiin myös suden suojeluaseman heikentämisen, kun tätä maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsiteltiin. Tämä on jatkumoa viime vuoden lopulla kiireellä valmistellulle ja runnomalla läpi viedylle suden suojeluaseman heikentäneille metsästyslain muutoksille. Nehän silloin valmisteltiin varsin puutteellisesti, jopa niin, että lainsäädännön arviointineuvosto joutui antamaan varsin rajua kritiikkiä vaikutusarvioiden puuttumisesta. Luontopaneeli on valiokunnalle antamassaan lausunnossa huomauttanut, että Suomella olisi halutessaan mahdollisuus pitää suden suojelua kansallisesti tiukempana EU-lainsäädännön muutoksista huolimatta, ja mikään pakko ei siis ole tässä tätä nyt säätää. Suden tilanne on edelleen heikko, ja susi on Suomessa erittäin uhanalainen. Tehdylle suojelun purkamiselle ei siten ole perusteluja. Sitten vielä tästä ennallistamisasetuksesta, josta täällä on jo puhuttu. No, pidän sillä lailla harmillisena, että keskustelussa korostuvat ne ennallistamisen uhat ja riskit Suomen taloudelle sen sijaan, että etsittäisiin yhdessä ratkaisuja Suomen luontositoumusten ja velvoitteiden kattamiseen luontokadon pysäyttämiseksi. Ennallistamisella on myös paljon taloudellisia hyötyjä ja ennen kaikkea lopputuloksena puhtaammat vedet ja elinvoimaisempi luonto. Lopuksi totean, kun keskusta on nostanut tässä nyt kritiikkiä siitä, että eduskunnalle ei esitetä minkäänlaista roolia tämän ennallistamissuunnitelman valmistelussa tai käsittelyssä, että minusta tämä on ihan huomionarvoinen kritiikki, ja siihen kyllä voi yhtyä. Itse pitäisin ihan perusteltuna sitä, että tämä asia tuotaisiin eduskunnalle selontekona, jotta koko eduskunta pääsisi sitä sitten käsittelemään, mutta näin hallitus ei nyt ole esittämässä.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto, monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsästyslaki, susi, metsä)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 108/2026 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä ollaan suojametsästyksen nimissä sallimassa valkoposkihanhen ja merimetson metsästys varsin laajasti ja hyvin vajavaisin perusteluin. On totta, että valkoposkihanhen ja merimetson kannat ovat kasvaneet vahvoiksi, ja kannat ovat tällä hetkellä tasolla, joka kestää metsästyksen. Valkoposkihanhen ja merimetson siirtämistä luonnonsuojelulain piiristä metsästyslain piiriin voidaankin pitää tältä osin perusteltuna. Metsästyksen sallimista hallituksen esittämässä laajuudessa sen sijaan ei voida pitää perusteltuna. Perustavanlaatuinen ongelma on, että esitys perustuu laajaan yleispoikkeukseen rauhoituksesta, joka on ristiriidassa lintudirektiivin kanssa. Lintudirektiivi sallii valkoposkihanhen ja merimetson tappamisen vain, kun ne aiheuttavat vakavaa haittaa eikä muuta vaihtoehtoa ole. Tämä esitys ei näitä ehtoja täytä. Valkoposkihanhen aiheuttamat haitat maataloudelle ovat Itä-Suomessa merkittäviä, ja tilanteeseen tarvitaan ratkaisuja. Kun Suomen yli muuttavia hanhia on noin 1,7 miljoonaa, on selvää, että ampuminen yksin ei tätä ongelmaa ratkaise, vaan tarvitaan kokonaisvaltainen ratkaisu, joka sisältää lintujen karkotuksen lisäksi alueita, joilla linnut voivat ruokailla ja oleskella rauhassa. Lisäksi on huolehdittava vahinkojen korvaamisesta. Ampumisen tulee aina olla viimesijainen vaihtoehto. Hallituksen esitys ei kuitenkaan sisällä minkäänlaisia velvoitteita koordinoituihin karkotuksiin tai riittäviin hanhipeltoihin, joille hanhet voivat väistää. Tällöin on merkittävä vaara, että toimet jäävät hajanaisiksi ja riski vahinkojen kasvuun kasvaa, kun linnut pakotetaan lentämään edestakaisin. Erittäin ongelmallista rauhoituksen ja lintudirektiivin kannalta on, että rauhoituksesta poikkeamista ei ole lainkaan rajattu alueellisesti, vaikka haitat kohdistuvat laajasti vain Itä-Suomeen. Esityksen mukainen sääntely tekisi yli viiden yksilön hanhiparvista lainsuojattomia kaikilla Suomen pelloilla, joilla sato on korjaamatta. Lintujen pesimäaikainen metsästys on lähtökohtaisesti kielletty lintudirektiivissä, ja pesimäaikaiseen metsästykseen tulisi suhtautua erittäin pidättyväisesti. Nyt valkoposkihanhien ampuminen ollaan sallimassa ympäri vuoden. Tämä tekisi valkoposkihanhesta Suomen ainoan linnun, jonka metsästys on sallittua pesimäaikana ilman erillisiä poikkeuslupia. Hallituksen esityksessä ei myöskään huomioida pesimäaikaisen ampumisen haittoja muille lajeille. Keskeistä muiden lajien huomioimisen kannalta olisi rajata linnustollisesti arvokkaat alueet pois metsästyksen piiristä. Nyt rauhoituksesta poikkeamiselle ja suojametsästykselle ei ole asetettu minkäänlaisia rajoituksia esimerkiksi Natura-alueiden, lintukosteikkojen tai maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden läheisyydessä. On selvää, että jotta valkoposkihanhien vahinkoja voidaan torjua kestävällä tavalla, tulee asiasta säätää laissa paljon hallituksen tämän esityksen mukaisia ehdotuksia tarkemmin. Samalla tulee hallituksen esitystä tarkemmin huomioida lintudirektiivin velvoitteet sekä suojametsästyksen vaikutukset muuhun luontoon. Näiden ongelmien korjaamiseksi vihreiden vastalauseessa on pykälämuutosesityksiä. Arvoisa puhemies! Merimetson osalta esitys on sen aiheuttamiin haittoihin nähden aivan ylimitoitettu. Jos tämä esitys hyväksytään, jokainen merimetsoyksilö on elokuusta helmikuulle kaikkialla Suomessa lainsuojaton 300 metrin päässä mistä tahansa kalanpyydyksestä, vaikka mökkiläisen katiskasta. Merimetson aiheuttamia haittoja koskevien tutkimusten mukaan merimetson aiheuttamat haitat kalastukselle ovat Suomessa vähäisiä, pois lukien avorysäkalastus, jolle aiheutuvat haitat voivat olla merkittäviä. Lupa- ja valvontavirasto onkin lausunut, että merimetsolla ei voida todeta olevan siinä määrin merkittävää vaikutusta kalastukselle ja kalastoon, että olisi perusteltua siirtyä nykyisestä poikkeuslupamenettelystä ja tapauskohtaisesta harkinnasta merimetsojen hyvin laajamittaiseen kuoliaaksi ampumiseen. Vielä totean, että maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyssä kävi hyvin ilmi, että näin laajaa metsästystä on käytännössä mahdotonta valvoa niin valkoposkihanhien kuin merimetson osalta. Arvoisa puhemies! Valkoposkihanhien aiheuttamien haittojen korvaamisen säilyttäminen ympäristöministeriön hallinnon alla on lyhyellä aikavälillä hyväksyttävissä oleva ratkaisu, jotta korvausjärjestelmään ei synny viivettä. Mutta jatkossa järjestelmää tulee selkeyttää, sillä nyt syntyy sellainen tilanne, jossa valkoposkihanhi siirretään riistalajiksi maa- ja metsätalousministeriön alle, mutta sen aiheuttamien vahinkojen korvaaminen säilyy ympäristöministeriön hallinnonalalla ja kustannetaan luonnonsuojelun rahoista. Valkoposkihanhien aiheuttamien haittojen korvaamisen siirto maa- ja metsätalousministeriön alaiseen lainsäädäntöön on tärkeätä, jotta haittojen torjunnan ja korvausten toimenpiteet ovat samassa paikassa. Tämä on se asetelma, jota viime kaudella muun muassa edistettiin, ei tätä systeemiä, joka nyt ollaan hyväksymässä. Arvoisa puhemies! Näillä perustein totean, että tätä esitystä ei pitäisi tässä muodossa hyväksyä, ja teen vihreiden vastalauseen mukaiset pykälämuutosehdotukset. Niillä siis täsmennettäisiin valkoposkihanhien suojametsästystä, jotta lintudirektiivin velvoitteet, vaikutukset muuhun luontoon ja mahdollisuudet vähentää haittoja kokonaisvaltaisen ratkaisun kautta tulisivat paremmin huomioiduksi. Merimetson osalta esitämme, ettei yleispoikkeuksesta säädetä lainkaan, vaan pysytään nykyisessä poikkeuslupamenettelyssä.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsästyslaki, metsä)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 182/2025 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Rikostorjunnan tehostaminen ja viranomaisten välisen tiedonvaihdon parantaminen ovat kannatettavia tavoitteita. Tämä esitys kuitenkin laajentaa viranomaisten tiedonsaantioikeuksia tavalla, joka kajoaa perusoikeuksiin ja jää monelta osin epätarkaksi. Arkaluontoisten tietojen luovuttamista koskeva sääntely ei täytä niitä välttämättömyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksia, joita perusoikeuksiin puuttuvalta lainsäädännöltä on edellytettävä. Kaikkein huolestuttavinta tässä on, mitä esitys merkitsee sosiaali- ja terveydenhuollolle. Hoito- ja asiakassuhteen luottamuksellisuus on koko tämän järjestelmän perusta. Ihmisten on uskallettava hakea apua ja kertoa lääkärille tai sosiaalityöntekijälle vaikeimmistakin asioista pelkäämättä, että tiedot päätyvät eteenpäin. Asiantuntijalausuntojen ja myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon perusteella tästä esityksestä aiheutuvat haitat olisivat suurella todennäköisyydellä sen hyötyjä merkittävämmät. Lähtökohtaisesti tässä hallituksen esityksessä asetetaan osin vastakkain turvallisuus ja yksityisyydensuoja tavalla, joka antaa virheellisen kuvan siitä, että perusoikeuksista olisi väistämättä tingittävä turvallisuuden lisäämiseksi. Turvallisuutta ei kuitenkaan rakenneta rapauttamalla kansalaisten luottamusta viranomaisiin tai sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin vaan vahvistamalla sekä turvallisuutta että perusoikeuksia samanaikaisesti. Nämä mietinnön mukaiset lakiehdotukset eivät selkeytä sääntelyä, vaan jäävät osin epätarkoiksi ja tulkinnanvaraisiksi. Senpä takia tämä esitys olisi kaikkein parasta valmistella uudelleen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja alan toimijoiden kanssa ja tuotava sitten kokonaisuutena uudelleen valiokuntien käsittelyyn.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maataloustuottajien ahdinko, se on todellinen. Kustannukset ovat nousseet, ja kannattavuus on monella tilalla romahtanut. Tällä hetkellä yhä useampi viljelijä joutuu miettimään, voiko työtä enää jatkaa. On selvää, että meidän tulee huolehtia siitä, että kestävä ruuantuotanto on mahdollista Suomessa myös tulevaisuudessa, mutta kuten edustaja Viitanen tässä edellä, niin kannan kuitenkin huolta siitä, että tämä energiaveron tilapäinen lisäpalautus, kerta toisensa jälkeen, ei ole kestävä keino tukea tuottajia, koska se ohjaa fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Nythän tämä avustus tosiaan perustuu siihen, että mitä enemmän tila on käyttänyt fossiilista polttoöljyä, sitä suuremman tuen se saa. Käytännössä kyse on siis fossiilisen polttoaineen tuesta. Meidän maatalouden suurin rakenteellinen riski on riippuvuus fossiilisista tuontipanoksista, kuten polttoaineista ja lannoitteista, joiden hinta heittelehtii kriisistä toiseen. Nyt hallitus vastaa tästä rakenteellisesta riippuvuudesta johtuvaan ahdinkoon syventämällä sitä. Ei voi liikaa korostaa sitä, että ilmastokriisi ja luontokadon eteneminen on pitkällä tähtäimellä suuri uhka ruuantuotannolle myös Suomessa, ja siksi ilmasto- ja luontotoimia on jatkettava kaikilla sektoreilla. Tuottajat tarvitsevat tukea, mutta meidän on keskityttävä löytämään keinot, joilla maatalouden kannattavuutta voidaan vahvistaa, samalla, kun vähennetään maatalouden ilmastopäästöjä ja haitallisia vaikutuksia luonnolle. Eli hallituksen tulisi tukea investointeja fossiiliriippuvuudesta irti pääsemiseen, tilojen energiaomavaraisuuteen, kotimaisiin ja kierrätyslannoitteisiin sekä uudistavaan viljelyyn. Velkarahalla maksettava fossiilituen lisäys ei ole kestävä ratkaisu vaan jättää tuottajien ahdingon juurisyyt huomiotta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026VastauspuheenvuoroHE 108/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Hallitus tosiaan jatkaa linjaa, jolla eläinten ihmisille aiheuttamiin haittoihin esitetään ratkaisuksi mahdollisimman laajaa eläinten tappamista. On totta, että valkoposkihanhien levähdys Itä-Suomen pelloilla aiheuttaa merkittäviä taloudellisia vahinkoja, ja ne on toki korvattava, mutta hallitus esittää nyt ratkaisuksi varsin vapaata metsästystä koko Suomessa. Kun hanhia on tuhansia, niin metsästys ei tätä ongelmaa yksistään ratkaise. Nyt ollaan sallimassa lintujen metsästystä myös pesimäaikana, ja tämä aiheuttaisi kohtuuttoman laajaa haittaa pesiville ja siihen valmistautuville linnuille. Yleensä todellakaan ole ajateltu, että tällaista voitaisiin sallia. Tosiaan tällä esityksellä valkoposkihanhesta tehtäisiin Suomen heikoimmin suojeltu lintulaji. Ja kun merimetson osalta laki sallisi ampumisen, jos yksi yksilö on minkä tahansa kalanpyydyksen läheisyydessä, niin tämä on myös täysin ylimitoitettua niihin haittoihin nähden, mitä voi ajatella, että merimetsot aiheuttavat. Ratkaisuja siis tarvitaan, mutta lintujen tappamisen tulee aina olla se viimesijainen keino [Puhemies koputtaa] muiden ehkäisytoimien jälkeen.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Terveyttä edistävän ravitsemuksen vahvistaminen on yksi vaikuttavimmista keinoista parantaa koko väestön toimintakykyä, ehkäistä kansansairauksia ja hillitä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Tämä keino kannattaa hyödyntää maksimaalisesti, ja avainasemassa tässä on joukkoruokailu. Laaja joukko terveys- ja ruoka-alan toimijoita onkin nostanut esiin tarpeen edistää kansanterveyttä joukkoruokailun avulla. Ja kun puhutaan lasten ja nuorten hyvinvoinnista, on varhaiskasvatuksessa ja kouluissa tarjottavalla ruualla suuri merkitys. Suomalainen kouluruokailu on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen sosiaalinen innovaatio, josta kannattaa pitää kiinni ja jota kannattaa kehittää tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Terveyttä edistävä, säännöllinen ja monipuolinen syöminen on tärkeää kasvavalle lapselle ja nuorelle. Se tukee oppimista, hyvinvointia ja tasa-arvoa. Kouluruoka ja sen laatu ovat herättäneet paljon keskustelua julkisuudessa. Ruoka-alan ammattilaiset tekevät valtavasti työtä ja hyvää kehittämistyötä reseptien kehittämiseksi yhdessä lasten ja nuorten kanssa, jotta ruoka maistuisi. Tärkeää on myös totutella erilaisiin makuihin ja monipuolisiin ruokiin. Kansalliset ravitsemussuositukset ovat keskeinen lähtökohta terveellisten aterioiden koostamiseen. Siksi tein tämän lakialoitteen, jossa esitän, että velvollisuus noudattaa kansallisia ravitsemussuosituksia kirjattaisiin perusopetuslakiin ja varhaiskasvatuslakiin. Suomen kansalliset ravitsemussuositukset päivitettiin vuonna 2024, ja ne perustuvat laadukkaaseen tieteelliseen tutkimukseen ja johdonmukaiseen tutkimusnäyttöön. Ravitsemussuositukset on tarkoitettu hyödynnettäviksi terveydenhuollossa, ruokapalveluiden ateriasuunnittelussa, elintarvikkeiden tuotekehityksessä, viestinnässä sekä ravitsemusopetuksessa ja kasvatuksessa. Suositukset pohjaavat kesällä 2023 julkaistuihin pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, joita laadittaessa käytiin läpi uusin tutkimusnäyttö ravinnon ja terveyden välisestä yhteydestä sekä ruuantuotannon ja kulutuksen ympäristövaikutuksista. Suosituksissa on huomioitu myös ajankohtaiset tiedot suomalaisten aikuisten ja lasten ruuankäytöstä ja ravintoaineiden saannista. Suositelluissa ruokavalioissa yhdistyvät monipuolisuus, tasapainoisuus, nautittavuus ja kohtuus. Suosituksissa tunnistetaan, että suomalaisten ruokatottumukset ovat parantuneet viime vuosikymmeninä, mutta haasteena on edelleen liian suuri suolan ja tyydyttyneen rasvan sekä pieni kuidun saanti. Kasvipainotteisempi ruokavalio eli täysjyväviljan, kasvisten, marjojen, hedelmien ja palkokasvien osuuden lisääminen ruokavaliossa edistäisi ihmisen ja ympäristön hyvinvointia. Lisäksi ruokavaliossa tulisi suosia tyydyttymättömän rasvan lähteitä, kuten kasviöljyjä, kalaa ja pähkinöitä, sekä rajoittaa suolan käyttöä. Uusissa kotimaisissa ravitsemussuosituksissa huomioidaan ensimmäistä kertaa terveyden ohella laajasti myös ympäristön hyvinvointi. Ne ohjaavat kohti kasvipainotteisempia ruokavalioita ennen kaikkea terveys- mutta myös ympäristösyistä. Siksi ne ovat erinomainen väline planetaarisen terveyden edistämiseen, ihmisen ja luonnon toisiaan tukevan hyvinvoinnin ja terveyden vahvistamiseen. Arvoisa puhemies! Ruuantuotanto aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin neljänneksen kasvihuonekaasupäästöistä. Erityisen kuormittavaa ympäristölle on eläinperäinen ruuantuotanto. 2020-luvun alussa suomalaisen kuluttajan ilmastovaikutuksista noin viidennes syntyi ruuan kulutuksesta. Suurin osa keskimääräisen ruokavalion päästöistä aiheutui eläinperäisistä tuotteista, noin 65 prosenttia, erityisesti naudanlihasta ja maitovalmisteista. Maatalouden päästöistä taas 87 prosenttia aiheutuu kotieläintuotannosta ja vain 13 prosenttia kasviperäisestä tuotannosta. Ruuan ympäristö- ja ilmastovaikutusten merkittävä vähentäminen edellyttää muutoksia niin ruokavalioissa kuin maatalous- ja elintarviketuotannossa. Negatiivisia ympäristö- ja ilmastovaikutuksia voidaan pienentää siirtymällä kasvipainotteisempaan ruokavalioon. Kansallisten ravitsemussuositusten mukaisilla ruokavalinnoilla voidaan vähentää ruokavalion ilmastovaikutuksia yli kolmanneksella. Kasvipohjaisen ruuan lisääminen kansallisten ravitsemussuositusten mukaisesti perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa tuottaa hyvin todennäköisesti myös säästöjä. Greenpeacen julkaisema Kasvisruoka kannattaa -selvitys vuodelta 2025 osoitti, kuinka lihatuotteiden käytön puolittaminen ja niiden korvaaminen kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla uusia kansallisia ravitsemussuosituksia mukaillen toisi kunnille merkittäviä säästöjä. Suomessa myös kansalaiset tuntevat suositukset melko hyvin. Suositukset ovat vaikuttaneet kuluttajakäyttäytymiseen, ja vuonna 2025 esimerkiksi säilykepalkokasveja myytiin 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tämä on perinteiselle ja vakiintuneelle tuoteryhmälle ihan huomattava hyppäys. Arvoisa puhemies! Kansallisten ravitsemussuositusten mukainen koulu- ja päiväkotiruoka on kansanterveysteko. Selkeyden ja vaikuttavuuden parantamiseksi tämä asia kannattaa kirjata lakiin. Toivonkin tälle lakialoitteelleni eduskunnassa tukea.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
Näytä lisää (44)