politiikka.app

Viljanen Eerikki

Keskustan eduskuntaryhmäUudenmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

10 puheenvuoroa

023maaliskuu 2026: 2maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 3kessyyskuu 2026: 3syy

Arvoisa rouva puhemies! Suomen maatalouden, maaseudun ja alueiden kehittämisen kannalta on erittäin keskeistä, millaiseksi Euroopan unionin seuraava rahoituskehys tulee muodostumaan, mikä on EU-rahoituksen taso. Olemme kuulleet valiokuntakäsittelyssä huolestuneita äänenpainoja siitä, onko hallituksen EU-vaikuttaminen aikataulussa ja onko tulevaan rahoituskauteen valmistautuminen täällä kotimaassa aikataulussa. On esitetty huolia muun muassa siihen liittyen, että sidosryhmiä ei ole tarpeeksi sitoutettu tarpeeksi aikaisessa vaiheessa esimerkiksi verrattuna aiempiin neuvottelukierroksiin. Maan hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi näille rahoituskehysneuvotteluille on näyttänyt muodostuvan EU-rahoituskehyksen kokonaistason pitäminen mahdollisimman alhaisena. Meille Suomessa ratkaisevaa ei pidä olla yksinomaan rahoituskehyksen nimellinen koko. Oleellista on tietysti Suomen nettomaksuasema eli se, kuinka paljon Suomi maksaa suhteessa siihen, kuinka paljon Suomeen saamme rahoitusta. Tämän johdosta keskustan kannan voi tiivistää kahteen tai kolmeen keskeiseen ajatukseen ja vaateeseen. Keskusta vaatii, että Suomen keskeiseksi neuvottelutavoitteeksi on asetettava nettomaksuosuuden pienentäminen ja samalla Suomen saannon kasvattaminen. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että Suomen on vaadittava komission ehdotusta suurempaa rahoitusta niin maatalouden kuin maaseudun kehittämiseen. Komission esittämä, nyt esityksessä oleva maataloudelle korvamerkitty rahoitus on Suomen näkökulmasta täysin riittämätön. Nykyisen esityksen pohjalta maatalouden perustukeen kohdistuisi arviolta noin viidenneksen leikkaus, mikäli rahoitusvajetta ei pystytä muualta paikkaamaan. Me keskustassa näemme tällaisen kehityksen suomalaiselle maataloudelle täysin kestämättömänä. Suomalaisen alkutuotannon, maatalouden, kannattavuus on jo nyt erittäin heikolla tasolla, EU-alueen heikoimmalla tasolla. Tässä tilanteessa maatalouden perustukeen kohdistuva leikkaus kiihdyttäisi todennäköisesti tuotannon vähentämistä, tilojen lopettamistahtia. Tilojen lopettamistahti ja heikko kannattavuus uhkaavat jo nyt kotimaisen ruuantuotannon jatkuvuutta ja Suomen huoltovarmuutta. Keskusta vaatii siis, että Suomen tulee vaatia EU:n rahoituskehysneuvotteluissa maatalouden korvamerkityn rahoituksen selvää kasvattamista komission ehdotuksesta sekä turvata riittävä rahoitus maaseudun kehittämistoimille. Tähän liittyen, arvoisa puhemies, haluaisinkin esittää paikalla kiitettävästi olleelle ministeri Essayahille kysymykset: Miten hallitus aikoo varmistaa maaseudun edun toteutumisen, maa- ja metsätalouden ja maaseudun kehittämisen riittävän rahoituksen, ja jos käy niin, että EU-kamppailussa taistoja hävitetään ja rahoitus supistuu, kuinka se tullaan kompensoimaan? Lupaattehan te, että viljelijöille ei aseteta uusia kustannuksia aiheuttavia velvoitteita tulevalle rahoituskaudelle, ja jos niin käy, että tämmöisiä velvoitteita asetetaan, niin lupaattehan, että niistä maksetaan viljelijöille täysi korvaus?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Viime vaalikaudella en täällä talossa ollut, mutta täällä tänään moneen kertaan viitatun MAKA-raportin lisäksi ehkä toiseksi eniten julkisuudessa ollut listaus tai raportti oli niin sanottu Tynkkysen lista, josta minäkin eri medioista paljon tietoa sain etenkin sosiaalisen median kautta. Maaliskuussa 2022 silloinen parlamentaarikko Tynkkynen teki 19 kohdan listan, jolla maatalouden kannattavuutta piti parantaa. Tätä listaa olisi olettanut toteutettavan tällä vaalikaudella, kun koko perussuomalainen ryhmä tietääkseni siihen sitoutui ja sitä ajoi. Mutta heti hallitusneuvotteluiden jälkeen pystyimme toteamaan, että osa listasta oli jo lentänyt roskakoriin. Lista kuuluu seuraavasti: 1. ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” No, tämähän ei ole tapahtunut. 2. ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” Tämä ei ole toteutunut, eikä se tämän päivän kuullun perusteella tule toteutumaankaan. 3. ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” Näin ei ole tapahtunut. Sen sijaan järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu tällä vaalikaudella ja byrokratiaa on lisätty. Ja edelleen listalla numero 4. ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” Ei toteutunut. 5. ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu, mutta Makeran takausvaltuutta on kyllä korotettu 20 miljoonaan euroon. Listalta 6. ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” Tämä on tapahtunut osittain, mutta maatalouden energiakustannukset ovat nousseet niin räjähdysmäisesti, että tämä määräaikainen maatalouden energiaveron lisäpalautus on toimena aivan riittämätön. Listalta numero 7. ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” Ei ole tapahtunut. Toimet ovat olleet ehkä oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä tarpeeseen nähden. Elintarvikemarkkinalakia on kyllä uudistettu, mikä on hieno asia. Tämän keskustan tekemän lain päivitys on positiivinen asia, mutta kilpailulaki on edelleen koskematta, ja tämän päivän perusteella tällä vaalikaudella sellaiseksi tulee jäämään. Sen sijaan kaupan asemaa on vahvistettu uusilla myyntiartikkeleilla. Listan numero 8. ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinoille tarvittavat, kriisin edellyttämät muutokset.” Tämä on tapahtunut. 9. ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” Ei ole tapahtunut. 10. ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” Tämä on tapahtunut. 11. ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” Ei ole tapahtunut. Yrityssaneerauslakia on kyllä uudistettu, mutta uudistus ei kosketa maataloutta. 12. ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” Ei ole tapahtunut. 13. ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” Osittain toteutunut, mutta keinona vain ohjaus ja suositukset. 14. ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” Ei ole tapahtunut, kuten ei myöskään ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalveluiden saatavuuden”. 16. ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke on vakinaistettu, mutta myös rahoitus pitäisi vakinaistaa. 17. Haluttiin alv-kannan laskemista — ei ole tapahtunut. 18. liittyy kiinteästi polttonesteiden hintaan ja sen kompensointiin. Kaikkihan me tiedämme, että se ei ole toteutunut. Hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti. Arvoisa puhemies! Tämä aikakirjoihin Tynkkysen listan tämänhetkisestä toteutumatilanteesta, [Puhemies koputtaa] joka ei ole mairitteleva, mutta onneksi vaalikautta on vielä jäljellä, ja luotamme hallitukseen, että Tynkkysen lista on toteutettu kokonaisuudessaan ennen kuin jäämme vaalitauolle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Täällä edustaja Hemmilä siteerasi MTK:n lausumia. Minä voisin siteerata MTK:n aikaisempaa puheenjohtajaa Esa Härmälää, joka tapasi sanoa, että hänelle on armeijassa opetettu, että jos maasto ja kartta eivät täsmää, maasto on aina oikeassa. Arvoisa puhemies! Tässä tilanteessa sekä maasto että kartta täsmäävät. Ministeri viittasi, että meidän väitteemme siitä, että Suomen maatalous on Euroopan kannattamattominta, ei pitäisi paikkaansa, mutta näin kertovat Luken ja Taloustohtorin tilastot. Näin kertoo viesti kentältä esimerkiksi edustaja Hemmilän kotimaakunnasta, Varsinais-Suomesta: maatalouden kannattavuustilanne on äärimmäisen heikko. [Pertti Hemmilän välihuuto] Ja edustaja Hemmilän siteeraama huoli vuodelta 22 oli ajalta, jolloin maatalouden kannattavuus oli moninkertainen verrattuna tähän päivään. Edustaja Hemmilä, moninkertainen, yli 1 — 1,02 — oli kannattavuuskerroin. [Anne Kalmari: Kyllä!] Katsokaa tilastoja, opetelkaa luvut. Tuo väite oli täysin perätön.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Heikkinen hyvin esitteli tämän esityksen, jossa esitetään maatalouden energiaveron palautusta tilapäisesti korotettavaksi neljällä sentillä litralta vuosina 2026—2027. Esittely oli sikälikin erinomainen, että siinä korostettiin, että viljelijät — maailman puhtaimman ruuan tuottajat, suomalaiset viljelijät — ovat joutuneet tilanteeseen, johon eivät ole itse voineet ollenkaan vaikuttaa. Polttoaineiden ja lannoitteiden hinnannousun syyt ovat maailmalla, ja tässä suomalainen viljelijä on täysin hinnanottajana, ei pysty tähän tilanteeseen omin toimin vaikuttamaan. Edellisessä puheenvuorossa edustaja Mikkonen otti kantaa ja perusteli vihreiden kielteistä suhtautumista tähän viljelijöitten tilannetta helpottavaan esitykseen toteamalla, että tämä tukee tai jatkaa fossiiliriippuvaisuutta ja pitäisi päästä fossiilivapaampaan tuotantoon. Sinänsä ajatus siitä, että fossiiliriippuvaisuutta maataloudessa pystyttäisiin laskemaan tai vähentämään, on erittäin kannatettava, mutta en malta olla toteamatta omakohtaisesti tähän asiayhteyteen, että kun aloin luomuviljelijäksi tavanomaisesta viljelystä, niin polttonesteiden kulutus kasvoi. Tämän tuen merkitys omalla tilallakin kasvoi, koska esimerkiksi rikkakasvien torjumiseen ei ollut enää käytettävissä kemiallisia yhdisteitä eikä niitä halunnutkaan käyttää, joten tämä kasvinsuojelu tehdään mekaanisin toimenpitein, mikä useassa tilanteessa tarkoittaa sitä, että pellolla pitää käydä useamman kerran käsittelemässä kasvustoa, sitä hyvää kasvustoa, ja sen kasvua edesauttamassa. Eli voisi ajatella, että on jonkunasteinen ristiriita siinä, että jos ja kun toivottavasti halutaan edistää luomutuotantoa, niin sitten taas polttoaineiden kustannuksia, mikä on siis iskenyt luomutiloihin suhteessa ehkä vielä kovempaa kuin tavanomaisiin tiloihin, ei oltaisi nyt valmiita kompensoimaan. Arvoisa rouva puhemies! Polttoaineiden ja lannoitteiden todella rajusti nousseet hinnat ovat erittäin merkittävästi vaikuttaneet etenkin suomalaisten kasvinviljelytilojen kannattavuuteen — kasvinviljelytiloihin, joista suuri osa on ollut kannattavuusahdingossa jo ennen näitä hinnannousuja. Tällä esityksellä ollaan erittäin hyvin kohdentamassa tämä vuosittainen kymmenen miljoonaa euroa tiloille, joilla tuotetaan suomalaista ruokaa, koska tämä tuki kohdistuu käytettyihin polttonesteisiin ja siten se kohdistuu suoraan tuotantoon. Myös tämä järjestelmä, jota kautta tämä veronkevennys kohdistetaan, on erittäin sujuva ja vähän byrokratiaa sisältävä. Tälle siis täysi tuki, että polttonesteiden vero lasketaan tähän EU-minimiin, niin kuin tässä nyt ollaan tilapäisesti tekemässä. Arvoisa rouva puhemies! Toinen ongelma, joka erityisesti kasvinviljelytiloilla korostuu ja kannattavuutta heikentää, on kohonneet lannoitteiden kustannukset. Itse asiassa juuri tänään niin eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa kuin suuressa valiokunnassa käsiteltiin komission ehdotusta yhteisen maatalouspolitiikan asetusten muuttamisesta, jolla viljelijöille kompensoitaisiin Lähi-idän kriisin aiheuttamaa lannoitteiden hintojen nousua. Aamun maa- ja metsätalousvaliokunnan kuulemisessa jäi hieman auki se, kannattaako Suomen hallitus ja valtioneuvosto kaikkia komission ehdottamia toimenpiteitä, joista siis keskeisimmät ovat EU:n maatalouden tukien maksatusten mahdollinen aikaistaminen sekä tilapäinen kriisituki tähän lannoitteiden kohonneita hintoja kompensoimaan. Tämä maksatusaikatauluasia oli selkeämmin hallituksen kannoissa ilmaistu, mutta tämä tilapäinen kriisituki jäi auki. Onneksi suuren valiokunnan kuulemisessa iltapäivällä tähän asiaan saatiin lisää selvyyttä ja vaikuttaa siltä, että hallitus kannattaa kaikkia näitä komission keinovalikoimassa olevia ehdotuksia, joilla viljelijöitten ahdinkoa tultaisiin helpottamaan. Olisi äärimmäisen tärkeää, että nämä kohonneet lannoitteiden hinnat pystyttäisiin huomioimaan. Ikävää tässä tilanteessa, tässä ehdotuksessakin, on se, että tämä vaikutusmekanismi on niin auttamattoman hidas. On erittäin todennäköistä, että jos hallitus toimii ripeästi, niin nopeimmillaan tätä tilapäistä kriisitukea päästäisiin maksamaan tämän vuoden lopussa, ehkä ensi vuoden alussa, ja sehän on selvää, että silloin tästä satokaudesta kaikki kustannukset ovat jo langenneet. Mutta vahva tuki hallituksen linjalle, jolla on ilmaistu, että myös tätä tilapäistä kriisitukea voisi olla valmius maksaa, ja täysi tuki sille, että se tilapäinen kriisituki tullaan maksamaan täysimääräisenä. Tukimekanismihan on sellainen, että EU:lta tulee pohjakriisituki, jonka päälle sitten jäsenmaalla on mahdollisuus maksaa kansallista tukea jopa 200 prosenttia, jolloin siitä pienestäkin miljoonapotista, mikä EU:lta todennäköisesti on tulossa, voi saada kasaan ihan merkittävän kokoisen kriisipaketin suomalaisille kasvinviljelijöille. Arvoisa rouva puhemies! Näillä sanoilla kannatan lämpimästi tätä tilapäistä energiaveron alennusta suomalaisille maatiloille, ja kannustan hallitusta kovasti pääsemään eteenpäin näissä muissa hankkeissa ja ehdotuksissa, joilla suomalaisen ruuantuotannon kannattavuutta pikaisesti pystyttäisiin parantamaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena arvioiden hallituksen asettamat tavoitteet hankintalain uudistamiselle uhkaavat jäädä poliittisiksi mainospuheiksi ja sanahelinäksi ja saattavat jopa johtaa täysin päinvastaiseen lopputulokseen kuin mitä suusanallisissa esityksissä ja kirjallisissa esityksissä on julkilausuttu. On erittäin suuri riski sille, että kilpailu ei tule lisääntymään markkinoiden puuttumisen vuoksi, ja vielä suurempi riski sille, että ainakin pienten kuntien kustannukset tulevat nousemaan merkittävästi. On myös todennäköistä, että hallintotaakan lisääntyessä tehottomuus lisääntyy sekä alueellinen elinvoima heikkenee, kun pienet kunnat menettävät palvelutuotannon edellytykset — tästä edustaja Polvinen jo äsken hyvin lausui. Kuten täällä edustaja Lyly jo muutama puheenvuoro sitten totesikin, niin lakivalmistelun aikana annetuista noin 700 lausunnosta lähes kaikki tyrmäsivät tämän esityksen, etenkin sen heikkojen vaikutusarvioiden vuoksi. Kritiikkiin yhtyivät muun muassa kaikki ministeriöt. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen keskeisin ongelma on hallitusohjelmaan kirjattu kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus sidosyksiköiden käytölle sekä siihen liittyvä lyhyt siirtymäaika. Tämä muodostaa merkittävän uhan erityisesti pienten kuntien talouksille, palveluntuotannolle sekä pieniä kuntia laajemmalle kyberturvallisuudelle. Keskustan mielestä on täysin riittämätöntä, että talousvaliokunta ja perustuslakivaliokunta ja hallintovaliokunta totesivat vain, että esityksessä olisi ollut perusteltua tarkastella ehdotuksen vaikutuksia erityyppisiin kuntiin seikkaperäisemmin kuin mitä nyt on tehty. Näin todella merkittävässä, suuressa, merkittäviä talousvaikutuksia omaavassa lakimuutoksessa vaikutuksia olisi ehdottomasti pitänyt arvioida perusteellisesti jo lainvalmistelun aikana, ja tämän takia keskustalla on oma ehdotuksensa tämän lain jatkokäsittelystä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kannatan tätä lakiesitystä, mutta tämän esityksen voimaansaattamisen lisäksi tarvitsemme ryhtiliikettä myös lainsäädännön toimeenpanoon ja etenkin sen valvontaan. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä takseihin kohdistuva suuri kritiikki on kohdistunut harmaaseen talouteen, esiintyneeseen ryöstöhinnoitteluun ja huonoon asiakaspalveluun, mutta tähänkään asti ei taksilainsäädäntö, ei ennen uudistusta eikä sen jälkeen, ole sallinut rikollista toimintaa, harmaata taloutta ja asiakkaan huonoa kohtelua. Jo voimassa oleva laki edellyttää taksinkuljettajalta selkeästi suomen tai ruotsin kielen taitoa. Taksikoetta ei pidä voida tehdä toisen puolesta. Hintojen ilmoittamisesta on selkeät ohjeet, ja asiakkaalle on annettava kuitti ajosta. Kun kaikkea tätä kuitenkin rikotaan, niin suurimmat ongelmat ovat valvonnassa — tarkemmin sen puutteessa — ei niinkään lainsäädännössä. Jos valvonta ei pelaa, niin tilaisuus voi tehdä varkaan ja joku haluaa tätä tilaisuutta hyväksi käyttää. Arvoisa puhemies! Nyt takseille koituu uusia velvoitteita ja kustannuksia, jotka nostavat mahdollisesti kyytien hintoja. Niin sanottujen sovellustaksien kuljettajat, jotka hoitavat tilausajoja jo ennalta sovittuun hintaan, pitävät taksamittareita turhina. Taksialalle kuitenkin tulee taksamittarin hinnan suuruinen taloudellinen lisäkustannus alalle pääsemiseen. Tästäkin huolimatta kannatan tätä uudistusta, tätä lakiesitystä. Mutta kaiken a ja o tässä asiassa on se, että valvonnan pitää alkaa pelata ja rosvoille, epärehellisille, pitää alkaa langettamaan lain mahdollistamia kunnollisia seuraamuksia. Jos taksivalvonta ei pelaa ja seuraamuksissa löysäillään, mikään ei muutu eivätkä mitkään lainsäädäntömuutoksetkaan auta. Valvontaan liittyvät myös riittävät viranomaisresurssit ja se, että vastuuministeriöt tulosneuvotteluissa yhdessä hallinnonalojen ja viranomaisten kanssa ottavat taksien valvonnan tehostamisen tavoitteeksi. Riittävä valvonta kunnollisine seuraamuksineen on nyt itse asiassa hallituksen ja hallituksen sisäisessä työnjaossa perussuomalaisten ministereitten käsissä ja vallassa. Traficom kuuluu ministeri Ranteen vastuualueelle, harmaan talouden kitkeminen ja Verohallinto ministeri Purralle ja poliisiasiat ministeri Rantaselle. Arvoisa puhemies! Kannatan siis tätä lakiesitystä, mutta edellytän, että vastuuministerit huolehtivat siitä, että valvonnan resurssit turvataan, jotta lain toimeenpano ja etenkin sen valvonta saadaan tarvittavalle tolalle. Hyvästäkään lainsäädännöstä ei ole hyötyä, ellei sitä noudateta, joten noudattamista pitää valvoa ja mahdollisesta noudattamatta jättämisestä rangaista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Keskusta on monesta asiasta eri mieltä kuin vasemmisto. Siitä olemme kuitenkin samaa mieltä, että tämä hallitus joutaa nyt mennä. [Vasemmalta: Kyllä!] Maamme talous on valitettavan surkeassa jamassa, ja nykyinen hallitus epäonnistuu historiallisella tavalla. Eikä se tule saavuttamaan ensimmäistäkään itse itselleen asettamaansa talouden tavoitetta. [Antti Kurvinen: Ei ensimmäistäkään!] Talouden piti kasvaa. Piti tulla 100 000 työpaikkaa. Velaksi elämisen piti loppua. Mutta onkin käynyt niin, että Suomi on lamassa, suurtyöttömyydessä ja entistäkin syvemmällä velkasuossa. Ihmisiä on töissä vähemmän kuin hallituksen aloittaessa, vaikka pääministeri kuinka muuta väittäisi. Tämä totuus ei pala tulessakaan. Velkasuhteen piti vakautua ja kääntyä laskuun. Sen sijaan se nousee koko kehyskauden ajan. Alijäämän piti vaalikauden lopulla olla korkeintaan prosentti suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ennusteessa se on 4,6 prosenttia. Tuo kuilu on 11 miljardia euroa — 11 miljardia euroa. Suhdanteet eivät tätä karmeutta selitä. Ne koskevat myös muuta Eurooppaa. Silti Suomi erottuu työttömyydessä ja velassa, ja täysin väärään suuntaan. Milloin tunnustetaan tosiasiat? Milloin kannetaan vastuu? Arvoisa puhemies! Kestävä taloudenpito on vastuullisen päättäjän velvollisuus. Velan kasvattaminen ei ole oikeudenmukaisuutta. Se on laskun siirtämistä lapsillemme. Hallituspuolueet sanovat sitoutuvansa velkajarruun, mutta ovat käytännössä painaneet velkakaasua. Suuryritysten veroalea rahoitetaan velkavivulla. Sellaista taloudenpitoa ei voi hyväksyä. Arvoisa puhemies! Kyllä suomalaiset ymmärtävät, että talous pitää laittaa kuntoon. Kovatkin päätökset ollaan valmiita kestämään, jos ne ovat oikeudenmukaisia. Hallitus leikkaa vanhus- ja terveyspalveluista, koulutuksesta ja yhteiskunnan heikoimmilta. Se ei ole oikeudenmukaista. [Antti Kurvinen: Kokoomus lupasi vaaleissa ihan muuta!] Ja tämän politiikan seurauksia joudutaan korjaamaan vielä pitkään. Arvoisa puhemies! Myönteistä oli, että kehysriihessä hallitus kohtuullisti leikkaustaan kotitalousvähennykseen ja osittain perui työmatkakulujen omavastuun heikennyksen. Mutta, ikävä kyllä, tämä hallituksen talouskokonaisuus ei edelleenkään kanna. Moni päätös tulee liian myöhään. Esimerkiksi ammattidiesel ja yrittäjien eläkeuudistus ovat tulossa vasta vuonna 2028. Talouden kasvu ei odota ministereiden kalenteria. Kasvu syntyy koko yrittäjäkentästä: yksinyrittäjistä, pk-yrityksistä, perheyrityksistä, kasvuyrityksistä. Työpaikat syntyvät arjessa, yrityksissä, eri puolilla Suomea, maalla ja kaupungeissa. Tarvitsemme kasvupaketin, joka vauhdittaa rakentamista, korjaamista ja työllisyyttä koko maassa. Homekouluissa, teissä, silloissa, raiteissa ja muussa infrassa riittää korjattavaa. Arvoisa puhemies! Suomessa on jo noin 80 000 alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa. Se on kansallinen hätätila. Nuorille tarvitaan takuutyö. Työn puutteeseen auttaa parhaiten työpaikka, eivät temput eivätkä pamput. Samalla helpottaisimme ensimmäisen työntekijän palkkaamista mikroyrityksissä. Kun yrittäjä työllistää, syntyy kasvua, verotuloja ja tulevaisuudenuskoa. Työttömyysturvan suojaosa on palautettava. Työttömällä pitää olla mahdollisuus ottaa vastaan mitä tahansa työtä ja työn tekemisen pitää aina kannattaa. Suomi nousee työnteolla, ei odottamalla. Arvoisa puhemies! Maamme tilanne ei ole toivoton, mutta suunta pitää muuttaa. Suunta muuttuu sillä, että yritykset uskovat Suomeen ja sen vakaaseen toimintaympäristöön, ja sillä, että ihmiset luottavat siihen, että työ kannattaa, palvelut toimivat ja tulevaisuus on tätä päivää parempi. Keskustan vaihtoehto on työn, turvan, yrittämisen ja tulevaisuudenuskon tie. Kun kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa todettiin kokoomuksen suulla, että kaikki mahdollinen tilanteen parantamiseksi on jo tehty, joudun kannattamaan edustaja Tuppuraisen tekemää epäluottamusesitystä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
14.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 1/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Viime viikolla eduskunnan edessä oli traktoreita, jotka olivat marssineet eri puolilta maata tänne kertomaan ministerille ja meille kaikille niistä kannattavuusongelmista, joiden kanssa maatalous tällä hetkellä kamppailee. Kysynkin: Mitä ministeri heille heidän ahdinkoonsa vastasi? Aikooko ministeri tuoda nyt kehysriiheen, joka on aivan pian, konkreettisia toimia, joilla saataisiin välittömästi tilojen talousahdinkoa helpotettua? Ellei tämmöisiä toimenpiteitä tehdä, uhkana on se, että suuri osa suomalaisista maatiloista, jotka nyt tuottavat ruokaa, eivät tule selviämään sinne 2040-luvulle, johon tässä selonteossa nyt keskitytään ja jonne tässä nyt tähdätään. Tiloilla on vaikeuksia selviytyä kannattavuusahdinkonsa kanssa 2030-luvulle, 2040-luvusta puhumattakaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Yksityistiet ovat tärkeä osa Suomen elinkeinotoimintaa ja huoltovarmuutta. Vuoden 2021 Liikenne 12 ‑suunnitelmassa sovittiin yksityisteiden rahoitustason nostamisesta 25 miljoonaan euroon vuodessa ottamalla huomioon muun muassa metsäteollisuuden erityistarpeet. Tämä hallitus on kuitenkin päättänyt leikata määrärahoituksen kolmannekseen siitä tasosta, eikä korotusta ole ainakaan tähän mennessä kuulunut. Ehkä tänään kuulemme, että korotus yksityistieavustuksiin on tulossa. Tämä hallituksen leikkaus on siirtänyt valtavasti painetta kunnille, että kuntien pitäisi tukea yksityisteiden kunnossapitoa nykyistä enemmän. Kuten tiedämme, erittäin suurella osalla Suomen kunnista ei ole varaa, mahdollisuutta tukea yksityisteitä nykyistä enempää. Tämä on erittäin eriarvoistavaa kehitystä suomalaisille tienkäyttäjille, haja-asutusalueilla toimiville ja asuville ihmisille. [Puhemies koputtaa] Riippuen asuinkunnasta tien kustannukset voivat nousta erittäin dramaattisesti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maaseutupolitiikka on selontekonsa ansainnut. Siksi onkin valitettavaa, että tästä selonteosta ei välity tarpeeksi vahva tahtotila maaseutua uhkaavan kuihtumisen kierteen kääntämiseksi kukoistuksen kierteeksi. Eduskuntakäsittelyssä pitääkin maaseutupolitiikkaan saada uutta, vahvempaa suuntaa ja konkreettisia toimia, ei korulauseita. Arvoisa puhemies! Maaseudun haasteet ovat todellisia, mutta myös monet Suomen talouden kasvun mahdollisuudet nojaavat maaseutuun — luonnonvarojen kestävään käyttöön, puhtaaseen energiaan ja uusiin innovaatioihin. On hienoa, että maaseutua on tänäänkin arvostettu tämän salin puheissa. Mutta sairaalapäätökset, pienten lukioiden kohtelu, aluekehitysrahojen muutokset, yksityistieavustusten ja laajakaistarakentamisen tukien leikkaukset, biokaasuinvestointien vaikeuttaminen sekä turpeen energiakäytön nopea alasajo ovat kaikki esimerkkejä hallituspuolueiden päätöksistä, jotka ovat heikentäneet maaseudun elinvoimaa. Hallitusohjelmakirjaukset, puheet ja teot eivät ole olleet tällä vaalikaudella linjassa keskenään. Arvoisa puhemies! Maaseutu on luonnonvarojen lähde. Suomalainen vientiteollisuuskin alkaa usein sorateiden päistä — pellon pientareelta, hakkuuaukean reunalta tai kaivoksen portilta. Maaseudulla syntyy myös menestyviä teollisuusyrityksiä ja kansainvälisiä huippuosaajia. Esimerkiksi Ylä-Savosta ponnistanut Ponsse on maailman johtavia metsäkonevalmistajia ja Genelec maailman huipulla kaiuttimien valmistajana. Maaseudulta voidaan siis ponnistaa myös globaaliin menestykseen. Maaseutumme voi olla kasvumme ja kehityksemme lähde, kunhan maaseudun ihmisille ja yrityksille annetaan menestymiseen reilu mahdollisuus. Maaseudulla tarvitaan osaavaa työvoimaa, toimivia tie- ja tietoliikenneyhteyksiä, riittäviä peruspalveluita ja investoinneille rahoitusta. Näiden perustarpeiden turvaamiseksi keskusta on tehnyt toistuvasti esityksiä ja edellyttänyt hallitusta tarttumaan niihin. Arvoisa puhemies! Maaseudun yrittäjille kohdistuu kasvavassa määrin yhteiskunnan vaatimuksia, esimerkiksi ilmasto- ja ympäristövelvoitteiden muodossa. On totta, että maaseutu voi tarjota ratkaisuja myös ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja vesistöjen suojeluun. Puhdas suomalainen luonto on ehdottomasti puolustamisen arvoinen asia. Mutta tilanne on kestämätön, jos kasvavien vaatimusten keskellä maaseudun elinkeinojen ja yrittäjyyden toimintaedellytykset eivät ole kunnossa. On mahdotonta olla vihreä, jos tili on jatkuvasti punaisella. Kestävän työn ja toimeliaisuuden edellytyksenä on taloudellinen kannattavuus. Arvoisa puhemies! Maaseudun ja kaupunkien eriytymiskehitys on ollut Suomessa voimakasta. Kokemus alueellisesta epäoikeudenmukaisuudesta on monilla alueilla vahvistunut. Koetaan, että vaikka kansantalous hyötyy maaseudun luonnonvaroista, silti eurot valuvat pääosin maaseudun ulkopuolelle. Palveluiden saatavuuden, liikenneinfran ja tietoliikenneyhteyksien eriytyminen alueiden välillä on saatava kuriin. Arvoisa puhemies! Suomalaisen maaseudun sekä maa- ja metsätalouden tulevaisuus on turvattava. Onkin selvää, että hallituksen on onnistuttava neuvotteluissa EU:n seuraavasta rahoituskaudesta. Vastuu nyt tehtävistä niin kotimaan kuin EU-tason päätöksistä on nykyisellä hallituksella. Arvoisa puhemies! Keskeinen kysymys kuuluu: onko maaseutua uhkaava näivettymis- ja kuihtumiskehitys vääjäämätön? Ei ole. Nykymenolle on vaihtoehto. Keskusta on esittänyt esimerkiksi erityistalousalueiden muodostamista heikomman kehityksen alueille. Me edellytämme, että hallitus tarttuu toimiin, joilla heikoimmilla olevat alueet saavat erityiskohtelua, toimia, joiden avulla alueelle voisi syntyä uutta taloudellista toimeliaisuutta ja mahdollisuuksia työhön ja toimeentuloon. Suomi tarvitseekin nyt uuden suunnan. Uuden suunnan ottamiseen tarvitaan rohkeutta, ja tulevassa päätöksenteossa pitää rohkeutta olla tätä selonteon linjaa huomattavasti enemmän.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, vesistö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja