Väyrynen Ville
11 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämä puheenvuoro on ehkä aavistuksen tämän illan kontekstista ulkona, koska pyysin tämän jo perjantaina kommentiksi silloin käytyyn erittäin hyvähenkiseen keskusteluun Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan toiminnasta. Sinänsä varmasti kaikki sanottava sanottiin silloin. Mutta yksi asia, mikä siinä keskusteluissakin tuli esille ja mistä varmaan on aina hyvä muistuttaa, kun täällä nyt kuitenkin melkein kymmenen parlamentaarikkoa on paikalla: Me keskustellaan aina siitä Pohjoismaiden neuvoston työn kytkemisestä kansallisiin parlamentteihin. Se oli viime vuonna jo ruotsalaisilla puheenjohtajuusvuoden yhtenä painopisteenä. Me jatkettiin sitten tänä vuonna sitä. Haluan vain muistuttaa, että kaikki Pohjoismaiden neuvoston suositukset tulevat valiokuntiin tiedoksi. Ne yleensä otetaan tiedoksi ja niistä ei siellä isompaa keskustelua käydä, mutta on aina mahdollisuus pyytää meitä sinne kuultavaksi. Esimerkiksi liikenne- ja viestintävaliokunnassa ollaan parinakin vuonna varapuheenjohtaja Bergin ja itse asiassa vähän laajemmankin delegaation kanssa käyty kuultavana. Ne ovat olleet sinänsä hedelmällisiä keskusteluita, ja se on yksi tapa tuoda vähän sitä kytköstä Pohjoismaiden neuvoston suositusten ja näitten kansallisten parlamenttien yhdyspintaan, ja suosittelen sitä mahdollisuutta käyttämään. Olemme mielellään valiokuntien käytettävissä tässä mielessä. Mutta ei minulla tähän hienoon keskusteluun sinänsä muuta lisättävää ole. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Euroopassa soditaan, geopoliittiset jännitteet kasvavat ja samalla demokraattisia instituutioita haastetaan. Varautuminen ja kokonaisturvallisuus ovatkin ymmärrettävästi nousseet pohjoismaisen yhteistyön keskiöön. Juuri tällaisina aikoina pohjoismaisen yhteistyön merkitys korostuu. Olemme läheisiä kumppaneita, joita yhdistävät yhteiset arvot ja vahva keskinäinen luottamus. Siksi meille on luonnollista yhdistää voimamme myös tuleviin haasteisiin varautuessamme. Demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeudet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja kestävyys ovat yhteisiä arvojamme. Näitä puolustaen varmistamme sen, että Pohjolassa on myös jatkossa hyvä elää, tehdä työtä ja rakentaa tulevaisuutta. Viime vuonna Suomi ja Ahvenanmaa johtivat Pohjoismaiden ministerineuvostoa ohjelmalla ”yhtenäinen ja vahva Pohjola”, jonka keskeisiä teemoja olivat yhteiskunta, turvallisuus, siviilivalmius ja resilienssi. Tänä vuonna puolestaan johdamme parlamentaarista yhteistyötä Pohjoismaiden neuvostossa. Puheenjohtajuusvuoden kohokohta on lokakuussa eduskunnassa järjestettävä Pohjoismaiden neuvoston täysistunto. Tänään käsittelyssämme kuitenkin on Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan vuoden 2025 toimintakertomus. Valtuuskunnan puheenjohtajana on ollut ilo seurata jäsentemme aktiivista osallistumista ja sitoutumista Pohjoismaiden neuvoston työhön niin puheenjohtajistossa, valiokunnissa kuin täysistunnoissakin. Tämän merkitys on korostunut entisestään, kun saamme tänä vuonna johtaa työtä Pohjoismaiden neuvostossa. Haluankin kiittää valtuuskunnan jäseniä erinomaisesta ja rakentavasta yhteistyöstä. Erityiskiitos valtuuskuntamme varapuheenjohtajalle, edustaja Bergille, jonka kanssa on aidosti ilo tehdä tätä työtä. Kansallisesti valtuuskunta on käynyt rakentavaa keskustelua useiden ministereiden kanssa Pohjoismaiden yhteistyön ajankohtaisista teemoista. Tästä kiitos myös ministereille. Lisäksi yhteistyömme viranomaisten, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa on hyvää ja toimivaa. Vuonna 2025 Pohjoismaiden neuvostoa veti Ruotsi, jonka puheenjohtajuusohjelma rakentui yhteenkuuluvuuden, konkreettisen pohjoismaisen hyödyn ja rajaesteiden poistamisen ympärille. Taustalla oli ajatus muuttuneesta turvallisuusympäristöstä ja tarpeesta kyetä toimimaan entistä tiiviimmin yhdessä kansalaisten arjen turvaamiseksi. Nämä painotukset näkyivät vahvasti myös Helsingissä keväällä järjestetyssä Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnossa, jonka aiheena oli pohjoismaisen turvallisuuden ja varautumisen uusi aika. Keskusteluissa korostuivat yhteinen varautuminen, huoltovarmuus, kyberturvallisuus ja kriittisen infrastruktuurin suojaaminen sekä ennen kaikkea kykymme vastata yhdessä erilaisiin häiriö- ja kriisitilanteisiin. Pääpuhujana toiminut tasavallan presidentti Alexander Stubb muistutti pohjoismaisen yhteistyön perusarvoista: demokratiasta, oikeusvaltiosta, luottamuksesta ja ihmisoikeuksista. Myös lokakuussa Tukholmassa järjestetyssä Pohjoismaiden neuvoston täysistunnossa keskustelujen keskiössä olivat Ruotsin puheenjohtajuusohjelman teemat turvallisuus, varautuminen ja pohjoismainen yhteenkuuluvuus. Istunnon pääpuhuja, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti Pohjoismaiden merkitystä turvallisuuden, kriisinkestävyyden ja demokraattisten arvojen vahvistajana Euroopassa. Turvallisuus- ja puolustuskysymykset, Ukrainan tukeminen sekä Pohjoismaiden tiivistyvä yhteistyö olivat vahvasti esillä myös pohjoismaisten pääministereiden, ulkoministerien ja puolustusministerien keskusteluissa. Kansainväliset sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset näkyvät aiempaa vahvemmin Pohjoismaiden neuvoston työskentelyssä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja arktisen alueen kasvanut merkitys ovat muuttaneet turvallisuusympäristöämme. Tämä on luonut tarpeen tiivistää yhteistyötä niin Pohjoismaissa kuin laajemminkin lähialueilla. Neuvosto on ilmaissut yksimielisesti ja toistuvasti tukensa myös Grönlannille ja Tanskalle sekä näiden kiistattomalle oikeudelle päättää omasta tulevaisuudestaan. Aktiivinen yhteistyö Baltian maiden, Itämeren alueen parlamentaaristen toimijoiden, Euroopan neuvoston sekä arktisen alueen yhteistyöelinten kanssa jatkui tiiviinä. Pohjoismaiden neuvoston kansainvälisessä työssä painotettiin demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustamista. Arvoisa puhemies! Rajaesteiden poistaminen ja kansalaisten arkea helpottavat ratkaisut ovat yksi Pohjoismaiden yhteistyön keskeisistä tehtävistä. Vaikka pohjoismainen integraatio perustuu vapaaseen liikkuvuuteen, erilaiset lainsäädännölliset, hallinnolliset ja tekniset esteet sekä hieman yllättäen digitalisaatio vaikeuttavat edelleen kansalaisten ja yritysten toimintaa yli rajojen. Viime vuonna Pohjoismaiden neuvosto kiinnitti erityistä huomiota näiden esteiden tunnistamiseen ja poistamiseen. Keskeisiä kysymyksiä olivat muun muassa verotus, digitaalinen tunnistautuminen, sähköiset ajokortit, terveydenhuollon tietojenvaihto, lääkkeiden saatavuus rajat ylittävässä tilanteessa sekä rajatyöntekijöiden kohtaamat haasteet. Rajaesteitä tarkasteltiin myös uudesta näkökulmasta: mikä on niiden vaikutus yhteiskuntien toimintakykyyn kriisitilanteessa. Samalla vahvistettiin rajaestetyötä ja Suomen kansallinen rajaesteverkosto käynnistettiin uudelleen, jotta eri viranomaisten ja asiantuntijoiden yhteistyö voisi jatkua tehokkaasti. Helsingin sopimuksen päivittäminen on ollut viime vuosien keskeisiä Pohjoismaiden yhteistyön kysymyksiä. Vuonna 1962 allekirjoitettu sopimus muodostaa pohjoismaisen yhteistyön perustan, mutta muuttuva maailma on nostanut esiin tarpeita arvioida sen sisältöä uudelleen. Pohjoismaiden neuvosto on esittänyt sopimuksen päivittämistä nykyistä vahvemmin vastaamaan tätä päivää. Päivitystä toivottiin yksimielisesti muun muassa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan, varautumisen, yhteiskuntaturvallisuuden ja rajaesteiden osalta. Samalla esille nostettiin Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin aseman vahvistaminen poliittisessa yhteistyössämme. Neuvoston suositusten pohjalta hallitukset asettivatkin tänä vuonna komitean tarkastelemaan nimenomaan itsehallintoalueiden asemaa Helsingin sopimuksessa. Pohjoismaiden neuvosto on tukenut komitean asettamista mutta samalla korostanut, että tarkastelun tulisi ulottua kaikkiin neuvoston ehdottamiin uudistusteemoihin, jotka ministerineuvosto on toistaiseksi jättänyt ottamatta käsittelyyn. Seuraamme komitean työskentelyn etenemistä mielenkiinnolla. Valtuuskunnan viime vuoden toiminnan keskiössä oli Suomen tulevaan Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusvuoteen valmistautuminen. Valmistelutyö käynnistettiin jo vuoden 2024 puolella, mutta vuonna 2025 siitä tuli valtuuskunnan keskeinen tehtävä. Työvaliokunta kokoontui useita kertoja ja laati yhdessä Ahvenanmaan kanssa puheenjohtajuusohjelman, joka hyväksyttiin Pohjoismaiden neuvoston täysistunnossa Tukholmassa lokakuussa. Puheenjohtajuusohjelman otsikkona on ”Pohjoismainen kokonaisturvallisuus”. Sen lähtökohta on ajatus siitä, että turvallisuus ei ole vain puolustusta vaan kokonaisuus, joka rakentuu yhteiskunnan toimivuudesta kaikilla sen sektoreilla ja toimialoilla. Lisäksi tavoitteenamme on laatia yhteispohjoismainen kokonaisturvallisuuden visio, joka vahvistaisi Pohjoismaiden yhteistä strategista suuntaa tulevaisuuden kriiseihin varautumisessa. Puheenjohtajuusohjelmassa korostamme myös pohjoismaisen yhteistyön kansallista jalkauttamista. Pyrimme vahvistamaan yhteyttä Pohjoismaiden neuvoston työn ja kansallisten parlamenttien välillä sekä tekemään pohjoismaista yhteistyötä näkyvämmäksi kansalaisten arjessa. Kansainväliset valtuuskunnat ovat tärkeä osa parlamentaarista työtä. Viime aikoina on ilmennyt harmillisia päällekkäisyyksiä eduskuntatyön ja kansainvälisten velvoitteiden välillä. Tämä on aiheuttanut turhan paljon viime hetken tempoilua ainakin Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan työskentelyyn. Valtuuskunnan puheenjohtajana toivonkin asetettavan entistä tarkempaa huomiota sille, että kansainvälisen työn arvostuksesta ja sitoumuksista pidetään kiinni myös parlamentaarisella tasolla. Arvoisa puhemies! Pohjoismainen yhteistyö vastaa uuden ajan haasteisiin. Suomella on tässä yhteistyössä tärkeä ja aktiivinen rooli. Yhteistyömme vahvuus on aina perustunut luottamukseen. Luotamme toisiimme etenkin haastavina aikoina. Yhteiskuntamme ovat vakaita, ja demokraattiset instituutiomme luovat kestävän perustan yhteistyöllemme. Luottamuksen ilmapiiri heijastuu myös kansalaisiin. SuomiAreenan ja Pohjoismaiden ministerineuvoston toteuttaman kyselyn keväällä julkistetut tulokset välittivät vahvan viestin: pohjoismaalaiset luottavat enemmän Pohjoismaihin yhdessä kuin yhteenkään yksittäiseen Pohjolan maahan, edes omaansa. Yhdessä siis olemme todellakin vahvempia. Yhteistyössä on vielä kuitenkin syvennettävää, ja se kannattaakin nyt hyödyntää kaikella potentiaalillaan. Lopuksi haluan vielä kertaalleen kiittää Suomen Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan jäseniä ja varajäseniä sitoutuneesta ja aktiivisesta työstänne. Odotan innolla sitä, että pääsemme isännöimään Pohjoismaiden neuvoston täysistuntoa eduskunnassa lokakuussa sekä viemään puheenjohtajuusohjelmamme tavoitteet maaliin yhdessä pohjoismaisten kumppaneidemme kanssa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Melkein olisi voinut perua puheenvuoron, kun kuuli tuon kaksinkertaisen kollega Valtolan puheenvuoron. Jonkun aikaa tuolla terveydenhuollon maailmassa aikaa viettäneenä ja lääkemääräyksien kanssa touhunneena kokemuksesta voi sanoa, että suurin takapakki ehkä koettiin siinä vaiheessa, kun siirryttiin sähköiseen maailmaan, juurikin ehkä siitä ajatuksesta johtuen, että luultiin kaikkien ongelmien ratkeavan sillä, että nyt tiedetään, mitä kukakin syö milloin ja missä. Mutta niin kuin tässä on monta kertaa tullut esille, järjestelmä on hyvin hajanainen, ja sitten, juuri niin kuin edustaja Valtola sanoi, siellä on kuitenkin taustalla inhimillinen tekijä, joka toimii niitten järjestelmien kanssa, eli edelleen se riippuu siitä, miten kirjataan ja mimmoiseksi järjestelmä tehdään. Siinä mielessä tämä on erittäin tervetullut esitys, jossa pyritään kokoamaan lääkelistoja yhteen paikkaan ja oikeasti menemään siihen suuntaan, että sekä ammattilaiset, potilaat, omaiset että omaishoitajat — kaikki osalliset, jotka tässä hoidossa ovat mukana — oikeasti saavat sen ajantasaisen tiedon siitä, mitä käytetään, missä käytetään, miten syödään. Tervetullut esitys. Kuitenkin korostan edelleen sitä ammattilaisten vastuuta ja tietojärjestelmien vastuuta. Niin kuin edustaja Valtola sanoi, näiden järjestelmien pitää edelleen olla käytettäviä, vaikka toimitaan sähköisessä maailmassa. Virhevapaa tämä ei vieläkään ole, mutta erittäin hyvään suuntaan mennään. Kiitos tästä.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Itse lakiehdotus on tervetullut, ja kannatan sitä. Yksi ihan pieni: varmaan edustaja Kaarisalo vähän epähuomiossa tuossa viittasi puheessaan, että tämä on sosiaali- ja terveysvaliokunnasta tullut, mutta tässähän hallintovaliokunta on ollut mietintövaliokuntana, ja meiltä tuli lausunto tähän. Olen täysin samaa mieltä kaikkien huolien kanssa, mitä on esitetty hyvinvointialueitten taloudellisesta tilanteesta. Tässä on viitattu paljon Keski-Suomen hyvinvointialueeseen useammassakin puheenvuorossa. Sitä en allekirjoita, että kaikki taloudelliset ongelmat olisivat yksistään alueista riippumattomista syistä tulleita. Kyllä siellä on esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialue tällä hetkellä käynyt juuri arviointimenettelyn läpi, ja sieltä tuli itse asiassa erittäin hyviä toimenpide-ehdotuksia, joista osa on toteutettukin, ihan konkreettisesti esimerkiksi liittyen tähystystoimintaan, jota on tehty tähän asti kahdessa eri linjastossa, perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, ja josta on puhuttu monta vuotta, että se kerta kaikkiaan täytyy saada sieltä yhdistettyä. Siellä on tehty eri indikaatioilla, eri tekijöillä, eri yksiköissä, kalliilla laitteilla, ja tästä on puhuttu nelisen vuotta, jo ennen hyvinvointialueuudistusta, että ne pitää saada yhdistettyä. Nyt kun tuli arviointimenettely ja ulkopuolelta sanottiin, että näin pitää tehdä, niin se tehtiin, ja se on aivan erinomainen uudistus. Eli arviointimenettely ei sinänsä ole pelkkä mörkö, jos siihen suhtaudutaan sillä lailla positiivisesti ja optimistisesti. Sieltä voi tulla oikeasti ihan hyviä asioita. Toinen asia tästä: Hyvinvointialueitten tulevaisuus ja taloudellinen tilanne eivät ole pelkästään alijäämän kattamisaikojen pituudesta kiinni, vaan siellä on tässäkin moneen kertaan mainittu rahoitusmalli. Edustaja Honkonen peräänkuulutti jonkin näköistä nopeaa korjaamista tähän, mutta kaikki tietävät, että kun me ollaan yhteen suuntaan lähdetty, niin poliittisesti jokainen voi miettiä omassa päässään, kuinka realistista on tehdä nopeita korjauksia tiettyyn suuntaan. Mielipiteitä on niin paljon kuin hyvinvointialueita. Ne, ketkä ovat väestörikkailta alueilta, ovat sitä mieltä, että pitää painottaa väestöpohjaa, ja ne, ketkä ovat vähän harvempaan asutuilta alueilta, painottavat tarvepohjaa. Sitten seuraavaksi me ruvetaan miettimään tietojärjestelmiä: meillä on tässä maassa useita eri tietojärjestelmiä, ja me tiedetään itse asiassa, että tällä hetkellä osittain alueiden tarve tulee siitä, minkälainen tietojärjestelmä heillä on, ja tämä diagnoosipohjainen järjestelmä on täysin arvaamaton ja ennustamaton tässä hetkessä. Eli talouspuolella, jos me mietitään, paljon on tekemistä myös tässä rahoitusmallissa, ja sitä pitää tehdä valitettavasti yksi pieni askel kerrallaan. Mutta kaikista tärkein asia liittyy siihen, mistä täällä keskusteltiin tänään aikaisemmin, tässä palveluvalikoima-asiaan liittyvässä kokonaisuudessa. Se, missä me todella saadaan pelastettua jatkossa hyvinvointialueet, on se, mitä me niillä rahoilla tehdään, ei nyt niinkään se, onko se pikkuisen enemmän vai vähemmän. Jos me ei yhtään ajatella, mitä me niillä rahoilla tehdään, niin se on ihan sama, mikä rahamäärä me sinne syydetään, emmekä me tule koskaan pärjäämään. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tosiaan on varsin tervetullut tämmöinen lakiesitys, jossa palveluvalikoiman periaatteet määritellään. Toki, vähän mitä lausuntokierroksellakin on tullut palautetta, ollaan vielä aika yleisluontoisella tasolla, ja niin kuin edustaja Lohi tenhoavassa puheenvuorossaan mainitsi, tästä pitää päästä vielä pitkälle eteenpäin. Toinen viittaus edustaja Lohen puheenvuoroon: Tietenkin ehkä hammashoito on nykyään muutakin kuin tarkastuksia ja paikkauksia, ja minulle välitettiin kutsu teille toimitettavaksi keskisuomalaiseen julkiseen hammashoitoon tutustumiseksi. Eli siellä tehdään kyllä paljon muutakin kuin pelkästään tarkastuksia, ja ihan semmoinen yksioikoinen asia tämä hammashoidon kokonaisuuskaan ei ole, pitääkö se tehdä Kela-korvauksilla vaiko sitten osittain tai isoiltakin osin julkisella puolella. Sitten itse tähän esitykseen, mitä minäkin tervehdin innolla. Me puhutaan paljon palveluvalikoimasta ja siitä, mitä sinne pitäisi kuulua ja mitä ei, ja semmoinen pikkuisen ehkä näin käytännön työntekijän kannalta harmillinen kanta on se, mikä jossain siellä lakiesityksessä mainittiinkin, että on jollakin lailla hankala poistaa palveluvalikoimasta asioita, mitkä siellä ovat. Sinänsä tämä periaate, missä nämä nimenomaan määritellään sinne valikoimaan kuulumisen eikä suinkaan poistamisen suhteen, on tervetullut, mutta täytyy muistaa, että maailma muuttuu ja meillä tehdään paljon tutkimusta, ja käytäntö on osoittanut, että meillä ajaudutaan tilanteisiin, joissa meidän oikeasti pitää harkita, eli jos me halutaan tämän järjestelmän kestävyyttä miettiä, niin meidän pitää oikeasti miettiä myös asioita, joita me emme ehkä enää tee julkisen järjestelmän piirissä. Siihen toivon, että meillä lainsäätäjinä riittää rohkeutta ja toisaalta tekniikkaa, että me pystytään se teknisesti jotenkin toteuttamaan. Se, miksi otan tämän esille, liittyy näihin vähähyötyisiin hoitoihin, mihin ainakin edustaja Lohi ja edustaja Merinen, jopa allekirjoittaneen mainitenkin, viittasivat, ja se on erittäin tärkeä kokonaisuus tässä. Se, millä pystyy hyvin konkretisoimaan tätä ongelmaa, on se, että meillähän tehtiin aivan erinomainen suomalaisten ortopedien, itse asiassa keskisuomalaistenkin ortopedien, tekemä tutkimus tässä maassa tehtävistä vähähyötyisistä operatiivisista hoidoista, ihan tietyistä — taisi olla kuusi nimettyä leikkausta — jotka olivat 2000-luvun alkupuolella ihan yleisesti tehtyjä ja yleisesti hyväksyttyjä toimenpiteitä, ja sen jälkeen jokainen yksi toisensa jälkeen on todettu joko hyödyttömiksi tai vähähyötyisiksi. Tämän jälkeen selvitettiin, paljonko näitä tässä maassa tehtiin, ja niitä tehtiin edelleen tuhatmäärin, taisi olla 6 000—7 000 kahden vuoden aikana eri puolilla maata, ja alueitten välillä oli seitsemänkertaisia eroja. Nyt ollaan siinä ongelmassa, että tässä vaiheessa kun nämä tuhannet leikkaukset oli tehty, ne oli jo osoitettu hyödyttömiksi, ja se on semmoinen asia, johon meidän jollakin lailla pitäisi pystyä sisältöohjauksen kautta puuttumaan, ja mihin itse asiassa lausuntopalautteessakin otettiin kantaa. Eli pelkästään se, että me määritellään jonkun näköinen palveluvalikoima, ei välttämättä riitä, vaan meidän täytyy tässä nykyisessä hyvinvointialuekokonaisuudessa löytää jonkun näköinen tapa kansallisesti ohjata sisältöjä, koska meillä on 21 aluetta, jotka elävät aika lailla omaa elämäänsä, ja nämä ovat jollakin lailla subjektiivisia asioita. Jos me emme pääse kansalliseen ohjaukseen, niin meillä on tietyllä tavalla 21 tai 22 erillistä järjestelmää riippumatta siitä, mikä meidän palveluvalikoima on tai mitkä sen periaatteet ovat, vaan meidän täytyy myös jollakin lailla pystyä määrittelemään, miten me seuraamme niitten periaatteitten noudattamista. Toinen erittäin hyvä käytännön esimerkki täysin samasta ongelmasta, mihin olen itse asiassa siihenkin tässä salissa monta kertaa viitannut, on meidän ADHD-tilanne. Ottamatta kantaa siihen, ylihoidetaanko sitä vai alihoidetaanko, mutta kun meillä on kymmenenvuotiaita poikia yhdellä alueella neljä prosenttia väestöstä, ketkä saavat lääkitystä, ja toisella alueella 20 prosenttia, niin en missään nimessä usko sitä tilannetta, että se olisi jollakin lailla todellinen ero. Se ero ei ole missään nimessä tämän taudin esiintyvyydessä vaan siinä, millä periaatteilla sitä hoidetaan. Tämä on semmoinen asia, mitä meidän oikeasti pitää ruveta pohtimaan, jos me halutaan tämän järjestelmän kantokyky säilyttää. Tämä liittyy myös hukkaan ja vähähyötyisyyteen, nimenomaan siihen, että me pystytään kohdistamaan resurssit oikein. En tämänhetkisessä työkalupakissa oikein tiedä, miten me tästä talosta sitä pystyttäisiin ohjaamaan, mutta olen itse ajatellut, että meillä täytyisi jokaisella hyvinvointialueella olla jonkun näköinen ammattilaisten elin, jonka ainoa tehtävä olisi se, että he katsoisivat, että alueella tehdään suositusten mukaista, kansainväliset suositukset ja kotimaiset suositukset täyttävää toimintaa, ja he lisäksi koordinoisivat sitä alueitten välillä. Sen nimenomaan pitäisi lähteä sieltä alueilta mutta olla jollakin lailla kansallisesti ohjattua. Miksi tuon tämän asian esille, niin haluan vain korostaa sitä, että palveluvalikoiman määrittäminen on erittäin tärkeätä. Meidän täytyy pystyä se tekemään, meidän täytyy uskaltaa tehdä se, ja meidän pitää uskaltaa ottaa sieltä myös pois asioita. Mitä olen pitänyt esillä, ja ainakin huomasin kollega Lohenkin jossain haastattelussa mainitsevan, niin yksi hyvä esimerkki on miesten sterilisaatiot, että onko se toimenpide, joka meidän pitää julkisilla rahoilla maksaa, ja siitä ovat myös urologiyhdistykset ottaneet kantaa, että se ei missään nimessä kuulu. Näitä riittää kyllä eri aloillakin. Eli kyllä meillä se rohkeus pitää löytyä, koska tämä maailma muuttuu kovaa vauhtia ja palvelutarve kasvaa ja meillä on rahoille varmasti käyttöä, ja pyritään käyttämään ne sillä lailla, että ne vaikuttavat tämän kansan terveyteen. Siihen vahvasti kannustan kaikkia ja uskon, että sinne kaikki haluavatkin, ja uskon, että jossain vaiheessa päästäänkin sinne. Kiitos ministerille tästä esityksestä. Tämä on hyvä niin sanottu keskustelunavaus, ja jatkan keskustelua mielelläni. [Markus Lohi pyytää vastauspuheenvuoroa]
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Jatkan samalla linjalla kuin edelliset puhujat ja lämpimästi kyllä kiitän tätä esitystä. Vaikka tässä tosiaan on kolme osiota, niin keskityn myös tähän saattohoito-osioon. Tässä on tullut moneen kertaan sanottua, että sinänsähän saattohoito ja palliatiivinen hoito ovat käytännössä jo hyvinvointialueitten vastuulla ja tällä täsmennetään niitä vastuita. Olettaisin, että tämä myös jollain lailla tekee velvoittavammaksi sen seurannan, miten tämä tässä maassa toteutuu. Jos me ajatellaan hyvinvointialueuudistusta, niin se on ollut sinänsä erinomainen tämäntyyppisten rakenteiden muodostamiseen, jossa, niin kuin kollega Castrén sanoi, meillä on kymmeniätuhansia potilaita vuodessa, keitä tämä koskee, ja joka on nimenomaan semmoinen, joka pitää organisoida alueiden tasolla. Ainakin oma tuntuma on, että tätä on todella ruvettu alueilla tekemään. Itse Keski-Suomessa terveydenhuollon ammattilaisena olen päässyt jo pari vuotta nauttimaan erittäin laadukkaasta, motivoituneesta palliatiivisesta hoidosta, saattohoidosta yhdistettynä kotisairaalatoimintaan. Tässä on pari kertaa mainittu tämä erikoistuminen, erikoislääkäripätevyys. Ehkä siinä keskustelussa kannattaa muistaa myös se vaihtoehto, että voi olla erityispätevyys, että tarvitaanko me välttämättä lisää ihan täysiä erikoisaloja tähän maahan. Se on sitten eri keskustelu, josta minäkään en ole omaa mielipidettäni muodostanut. Palliatiivinen hoito on monesti semmoinen, mihin oman uran aikana sitten hiljalleen lähdetään kiinnostumaan ja vihkiytymään, on se sitten yleislääketiedepohjalla tai neurologipohjalla tai syöpälääkäripohjalla. Siinä mielessä pitää muistaa, että on olemassa myös erityispätevyysvaihtoehto, joka ei ole sitten niin raskas koulutusportaana. Tärkein asia tässä esityksessä on, että tällä nostetaan saatto- ja palliatiivisen hoidon profiilia. Tässä on pari kertaa viitattu eutanasiakeskusteluun, mihin en halua sen syvemmin mennä, mutta yksi syy, miksi se on noussut pinnalle, johtuu siitä, että meidän palliatiivinen hoito ei ole toiminut tässä maassa ihan niin hyvin kuin sen olisi pitänyt. Ilokseni olen huomannut, että hyvinvointialueet ovat jo käyneet siihen työhön, ja tällä ministeriö ja ministeri tukevat tätä työtä. Niin kuin sanoin, siitä iso kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä kun nyt olen taas koko illan kuunnellut tätä keskustelua ja yritin omassa debattipuheenvuorossani sinne viitata, niin me ollaan nyt kiistelty kohta kolme vuotta siitä, leikataanko vai eikö leikata rahoitusta. Olen ymmärtänyt, että meidän toimiin ollaan oppositiopuolella joka tapauksessa tyytymättömiä riippumatta siitä, ovatko ne leikkauksia vai eivätkö ne ole. Jokaista toimea, mitkä ovat vähentäneet sitä laskennallista rahoitusta tuleville vuosille, on vastustettu. Ja kuten debattipuheenvuorossa sanoin, minä olen ymmärtänyt tämän soteuudistuksen idean niin, että ennustettua kulukehitystä oltiin lähdössä taittamaan, ja kun tälle kaudelle lähdettiin, niin se taisi olla 6,1 miljardia neljälle vuodelle, ja me ollaan nyt siitä semmoinen pari miljardia taitettu. Mikä se teidän tavoite olisi ollut? Minä olen sitä koko ajan odottanut, odottanut ja kysellyt aina silloin tällöin, että mikä teidän tavoite sitten oli tälle sotelle sen kulukehityksen taittamisen suhteen. Oliko se se viisi miljardia, vai olisiko se kuusi miljardia ollut kuitenkin hyvä kasvu tälle neljälle vuodelle, vai seitsemän vai kahdeksan miljardia? Se on minulle epäselvää, kun te olette kuitenkin joka kerta näitä toimia, millä me ollaan kunnioitettu sitä soteuudistuksen syvintä henkeä, kategorisesti vastustaneet, niin mikä siellä oli se perusajatus taustalla, että miten se meinattiin toteuttaa? Tämä on minulle ihan epäselvä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aina kun tuolla poliittisen kuplan ulkopuolella keskustelen ihmisten kanssa ja muistaessani sanon, että vuonna 24 laitettiin 24 miljardia hyvinvointialueille, niin kysyn, että arvatkaa, paljon laitetaan tällä hetkellä. Yleisin veikkaus on siellä 20:n, 21:n, 22 miljardin seudulla, kun se totuudella on se 27 miljardia. Se asia, mikä minua harmittaa, on se, mikä viesti me annetaan tästä talosta. Se rahoitus sinänsä nousee seitsemän ja risat prosenttia vuoteen 29 asti, mutta se ei ole se juju. Juju on se, että meillä on tehty soteuudistus, niin kuin pitikin tehdä. Sen ajatus oli, että me katkaisemme hallitsemattomasti kasvavaa kulukehitystä. Sitä on lähdetty tekemään. Isoin ongelma tällä hetkellä on varmasti, niin kuin tästäkin keskustelusta havaitsee, tämä rahoituksen tasapaino. Meillä on alueita, jotka kokevat, että heitä kohdellaan väärin, ja alueita, jotka kokevat, että rahoitus ei heitä suosi. Jos esimerkiksi Helsinki on hirveissä ongelmissa, niin yksi vaihtoehto on laittaa 28 euroa terveyskeskusmaksuihin, niin kuin monet muut alueet tekevät. Tämän rahoitusjärjestelmän sisällä on semmoisia asioita, mitkä vaativat tasapainoa, mutta se viesti, mikä me annetaan tästä talosta, menee vähän vikaan. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämän esityksen tiimoilta ollaan kyllä hyvin syvässä ytimessä liittyen ennaltaehkäisevään, ennakoivaan terveydenhuoltoon ja vaikuttavuuteen, mitä me halutaan ja mitä meidän on pakko haluta tältä meidän järjestelmältä. Meillähän ovat sähköiset ja digitaaliset sairauskertomukset tulleet jo yli 20 vuotta sitten tähän maahan. Moni tietää esimerkkejä, jotka osoittavat, että me ei olla kauhean hyvin onnistuttu niitten sisäänajamisessa. Tämäntyyppinen toiminta on juuri se mahdollisuus, minkä tämä digitaalinen maailma tuo, ja olen tästä todella innoissani. Kun tämä tehdään oikealla tavalla, niin tästä on vuosiksi meille hyötyä eteenpäin. Totta kai, kuten edustaja Lahdenperäkin sanoi, meidän täytyy pitää huolta tietosuojasta ja yksityisyydensuojasta, mutta maailma on digitalisoitunut myös terveydenhuollossa. Tämä on juuri se tapa, millä sitä pitää hyödyntää tulevaisuudessa ennaltaehkäisevässä ja ennakoivassa mielessä, ja olen vahvasti tämän esityksen kannalla. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Silloin aikanaan, kun hyvinvointialueuudistusta tehtiin, yksi tärkeimpiä tavoitteita oli se, että uudistetaan toimintatapoja ja luodaan siihen selkeä mahdollisuus samalla, kun taitetaan hallitsemattomasti kasvavia kustannuksia. Tässä ainakin pääministerin, edustaja Valtolan, edustaja Räsäsen ja useammassa muussa puheenvuorossa on hyvin selkeästi lueteltu useita uusia toimintatapoja, millä tätä järjestelmää yritetään viedä eteenpäin. Kun minä kuuntelen opposition puheita, niin ikään kuin haluttaisiin palata jollakin lailla siihen vanhaan ja perua kaikki säästöt, perua toimenpiteet, ja mennä jollakin tavalla siihen kuntapohjaiseen vanhaan turvalliseen systeemiin, [Antti Kurvisen välihuuto] mikä sinänsä vähän yllättää minua, koska kuitenkin meillä on nytten tämän kauden aikana sen nelisen miljardia lisääntynyt hyvinvointialueitten rahoitus. Ja kun se yksi tavoite oli, että sitä hallitsemattomasti kasvavaa kulukehitystä taitetaan, niin minä haluaisin kuulla, mikä se sitten on se tavoiteltava taso, että me voitaisiin keskittyä oikeasti niihin asioihin, mitä me tehdään tämän järjestelmän sisällä. Siellä on 15—30 prosenttia edelleen hukkaa ja haittaa, ja nyt kun meillä on kerrankin semmoinen järjestelmä, minkä sisällä me pystytään tähän puuttumaan, niin lähdettäisiin siihen työhön. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Helsingin sopimus raamittaa pohjoismaista yhteistyötä etenkin Pohjoismaiden neuvoston näkökulmasta aika laajalti. Pohjoismaiden neuvosto teki 2023 alkaen ison työn työryhmän kautta sopimuksen uudistamiseksi. Edellinen päivitys on tehty vuonna 95, ja kaikki tietävät, että paljon on sen jälkeen tapahtunut. Sieltä tuli iso kasa suosituksia. Nytten tässä on tehty vuoden verran selvitystyötä oikeudellisen kehyksen suhteen, ja nytten ministerineuvostolla on pallo tämän suhteen. Tässä viime aikojen keskustelussa on jonkin verran painopiste siirtynyt itsehallintoalueitten asemaan, mikä on sinänsä tärkeää, mutta pieni pelko on herännyt, typistyykö tämä koko uudistusprosessi nimenomaan tähän kokonaisuuteen. Mitä näille muille suosituksille tulee käymään? Tätä kysyisin yhteistyöministeri Adlercreutzilta. — Kiitos.