Grahn-Laasonen Sanni
24 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Ja kiitos tästä, että nostetaan esiin myöskin kuntoutus ja työkyky ja se, mitä me tietysti haluamme, että meidän nuoret sukupolvet, jotka nyt valmistuvat ammattiin ja aloittavat työuraansa, paitsi saavat oven auki työelämään myöskin ovat työkykyisiä läpi työuran. Tämän takia esimerkiksi tämä lasten ja nuorten terapiatakuu on tärkeä, että pidetään mielenterveydestä huolta, koska sen ongelmat tällä hetkellä yleistyvät esimerkiksi työkyvyttömyyden aiheuttajina ja syinä. Kuntoutus on äärimmäisen tärkeä asia, ja kuntouttava työtoiminta on yksi palvelumuoto, jolla on pystytty auttamaan erityisesti pitkäaikaistyöttömiä, [Timo Harakka: Joka lakkautetaan!] joilla on myöskin työkyvyn haasteita, terveydellisiä haasteita, päihdeongelmaa, mielenterveysongelmaa tai muita työllistymistä rajoittavia ja haittaavia tekijöitä siellä taustalla. [Vasemmalta: Miksi se lakkautetaan?] Eli ihminen täytyy kohdata kokonaisuudessaan ja kokonaisvaltaisesti. [Timo Harakka: Miksi se lakkautetaan?] Hallituksella on siitä syystä käynnissä nyt — koska kuntouttavassa työtoiminnassa on huomattavasti kehitettävää, se ei palveluna ole ollut riittävän vaikuttavaa — se, että me pyrimme tuomaan sen lähemmäs... [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Juuri sanoitte, että se on vaikuttavaa! — Välihuutoja vasemmalta — Puhemies koputtaa] Me pyrimme tuomaan uuden mallin, joka tulee lähemmäs niitä kuntien työllisyyspalveluja, joka on lähempänä työelämää ja joka joustaa paremmin. Eli tässä muodossaan, [Puhemies koputtaa] missä se on nyt, se ei tule jatkumaan, mutta on hyvät perusteet kehittää sitä eteenpäin, tiiviimmin osana polkua työelämään.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän todella asiantuntevista ja myös käytännön arjesta kumpuavista näkemyksistä eduskunnalta. Tämä lääkityslistan eteneminen on todella merkittävä ja iso edistysaskel, ja sitä on tehty vaiheittain ja turvallisesti. Se on kestänyt melkoisen kauan, mutta nyt ollaan lähellä tilannetta, että nämä hyödyt alkavat kohta näkyä, eli ensi vuonna saadaan käyttöön ensimmäisiä vaiheita, ja tämä hallituksen esityshän vielä täydentää edellisiä vaiheita, että tietoa on vieläkin laaja-alaisemmin, ja pystytään tuomaan sinne esimerkiksi myöskin tämä itsehoitolääkitys, jolla saattaa olla kokonaisuuteen isostikin merkitystä. Pystytään sotessa liikuttamaan tietoa paremmin ja kytkemään sitä kautta myös apteekit vahvasti osaksi tätä meidän soten kokonaisuutta. Tässä saavutetaan ihan merkittäviä edistysaskeleita, ja ennen kaikkea se on tietysti potilaiden etu. Tämä potilasturvallisuus on vahvasti keskiössä, eli virheet vähenevät, ja niistä asiallisesti täällä toivottiinkin lisätietoa, kuinka paljon on lääkitysvirheitä hoitovirheinä, mikä se mittakaava on, ja sitä olisi syytä tarkemmin vielä selvittää. Lääkityksestä saadaan myöskin vaikuttavampaa. Voidaan karsia päällekkäistä lääkitystä, jopa terveyden kannalta haitallista päällekkäistä lääkitystä. Kyllä se on sitten myös kustannussäästö yhteiskunnalle, että voidaan karsia niitä niin sanotusti turhia, ei-vaikuttavia lääkkeitä pois, ja se näkyy sitten myös ihan suoraan meillä esimerkiksi vaikkapa lääkekorvausmenojen vähentymisen kautta. Tämän esityksen tavoitteena on erityisesti nimenomaan iäkkäiden ja monisairaiden henkilöiden turvallisempi, vaikuttavampi ja tarkoituksenmukaisempi lääkehoito. Arvelen, että meillä kaikilla on lähipiirissä ikääntyviä ihmisiä tai tunnemme ihmisiä, jotka saattavat kärsiä esimerkiksi muistisairaudesta tai joilla on ikää paljon tai jotka ovat niin monisairaita, että on moninainen lääkitys. Se ei voi olla tässä tapauksessa vain yksilön tai hänen omaistensa tehtävä pyrkiä selvittämään sitä kokonaisuutta. Sitten taas vastaanotolla lääkärillä välttämättä ei ole mitään keinoja esimerkiksi käydä läpi koko Kanta-historiaa sen vastaanottokäynnin ajalla. Eli on todella tärkeätä, että tämä tieto on kattavasti ja turvallisesti, visuaalisesti mahdollisimman hyvällä käyttöliittymällä saatavilla, jotta voidaan sitten huomata siitä myös mahdollisia virheitä ja rationaalistaa tätä lääkehoitoa potilaan eduksi, ja se vähentää sitten myös terveydenhuollon kuormitusta. Kyllä korostan myöskin sitä toimeenpanon merkitystä, että sen pitää olla yksinkertaista ja se pitää tehdä niin, että kaikki osapuolet kokevat, että tämä lääkityslista helpottaa heidän työtään eikä tuo esimerkiksi uusia kirjautumisvaiheita. Kiitos näistä palautteista, ja viedään tätä suomalaisen lääkehoidon kokonaisuutta eteenpäin tällä pitkällä jatkumolla. Tämähän on esimerkiksi asia, missä ei ole hallituksen ja opposition välillä tai hallituksen vaihdoksiin liittyvää eriävää näkemystä, vaan tämä on ollut semmoista pitkäjänteistä kehittämistä, mitä kannattaa suomalaisessa järjestelmässä jatkaa tästä eteenkinpäin. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 102 §:n muuttamisesta. Esitys liittyy tuttavallisemmin Kanta-lääkityslista-nimiseen hankkeeseen ja tarkemmin sen kolmanteen vaiheeseen. Kaikki lääkityslistaan sisältyvät tiedot ovat lähtökohtaisesti samanlaisina kaikkien ammattihenkilöiden ja potilaan itsensä nähtävissä kansalaisen käyttöliittymän kautta. Kanta-lääkityslista-hankkeen edistyminen on hieno asia. On lääkehoidon onnistumisen kannalta tärkeää, että kansalaisilla ja heitä hoitavilla tahoilla on käytössä kaikki lääketiedot. Kun lääkitystiedot ovat yhdessä paikassa ja ajantasaisina, asiakkaan arki helpottuu konkreettisesti ja lääketurvallisuus paranee. Tällä esityksellä ehdotetaan siis jälleen laajennettavaksi niitä tietoja, joita potilaan lääkehoidosta tallennetaan Kanta-palveluiden Reseptikeskukseen. Ehdotettujen muutosten tavoitteena on erityisesti iäkkäiden ja monisairaiden henkilöiden entistä vaikuttavampi lääkehoito sekä tiedon saatavuus ja tiedonkulku potilaan lääkehoitoon osallistuvien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden sekä apteekin välillä. Uusina tietoryhminä Reseptikeskukseen tallennettaisiin potilasta koskevat lääkehoidon tarkistusmerkinnät ja lääkehoidon huomiomerkinnät sekä potilaan itsehoitovalmisteen käyttöä ja potilaan laitoshoidon tilannetta koskevat merkinnät. Esityksellä annetaan tarvittavat säännökset Reseptikeskukseen tallennettavaksi ehdotettujen tietojen käsittelystä sosiaali- ja terveydenhuollossa ja apteekeissa. Reseptikeskuksen rekisterinpitäjiksi säädettäisiin nykyisten sähköisiä lääkemääräyksiä laativien palvelunantajien ohella myös Reseptikeskukseen tietoja tallentavat palvelunantajat. Palvelunantajia koskevat vastuut laajenisivat koskemaan myös näitä muita tietoja tallentavia tahoja. Rekisterinpitäjän velvollisuuksia ei muutettaisi sisällöllisesti, vaan kysymys on rekisterinpitäjien laajennuksesta tietosisällön laajentumisen vuoksi. Sosiaalihuollon palvelunantajalla on jo aiemmin säädetty tiedonsaantioikeus Reseptikeskuksen lääkemääräystietoihin. Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä sosiaalihuollon palvelunantajalle säädettäisiin tiedonsaantioikeus Reseptikeskuksen tietoihin myös nyt Reseptikeskukseen lisättäviksi ehdotettujen tietojen osalta. Sosiaalihuollon palvelunantajalle säädettäisiin määräaika, 1.10.2029, jolloin sen olisi viimeistään otettava käyttöön Reseptikeskus. Käyttöönottovelvollisuudesta sinänsä säädetään jo voimassa olevassa asiakastietolaissa. Apteekille on jo aiemmin säädetty tiedonsaantioikeus valtakunnallisen lääkityslistan tietoihin. Ehdotetut uudet tietosisällöt tulisivat sisältymään potilaskohtaiseen koosteeseen, valtakunnalliseen lääkityslistaan, eli apteekin tiedonsaantioikeutta koskevia säännöksiä ei ole tarvetta muuttaa. Säännöstä, joka koskee apteekin oikeutta saada lääkemääräystiedot lääkettä toimittaessaan potilaan tekemästä kiellosta huolimatta, muutetaan sen vuoksi, että nykyisen lain sanamuodon tulkinnan vuoksi lääkkeen ostaja on käytännössä voinut jäädä ilman lääkettä, jollei hänellä ole mukanaan fyysistä paperitulostetta potilasohjeesta tai reseptien yhteenvedosta. Jatkossa lääkkeenoston yhteydessä riittäisi myös sähköisesti esitetty tieto lääkityslistasta. Lailla säädettäisiin tarkemmin eri ammattihenkilöiden oikeudesta tallentaa ehdotetut tiedot Reseptikeskukseen. Velvollisuutta siihen ei olisi. Valtakunnallisen lääkityslistan laajentamisen käyttöönotolla tavoitellut hyödyt tosin jäänevät saavuttamatta, jos uusia merkintöjä ei kirjattaisi keskitetysti Reseptikeskukseen. Potilaalla on kielto-oikeus lääkkeisiin, ja ehdotuksen mukaan kielto-oikeus koskisi myös itsehoitovalmisteisiin liittyviä tietoja. Esityksellä ehdotetaan uutta poikkeusta tarkistus- ja huomiomerkintöjen osalta tietyissä tilanteissa. Potilaan kiellosta huolimatta luovuttaa voitaisiin hoitosuhteessa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelunantajalle ja lääkkeenmäärääjälle sekä potilaan lääkehoitoon osallistuvalle apteekille lääkehoidon tarkastusmerkintää koskevat tiedot alkuperäisen tarkistuksen mukaisina sekä lääkehoidon huomiomerkinnät. Ehdotuksessa säädettäisiin, että potilaalla olisi oikeus saada pyynnöstä pääsy itseään koskeviin lääkehoidon huomiomerkintöihin, jollei tietosuojalain 34 §:stä tai asiakastietolain 74 §:stä muuta johdu. Tämä vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä. Pykälässä säädettäisiin tarkemmin rajoittamisen tavoista. Lisäksi lääkemääräyslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että potilaskohtaista erityislupaa edellyttävät lääkevalmisteiden lääkemääräykset tulisi laatia sähköisesti, ei vaihtoehtoisesti kirjallisesti tai sähköisesti. Sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2026 ja osin myös 1.10.2027 ja 1.10.2029. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2026. Kiitos, tässä aika teknisestikin esitettynä nämä hallituksen esityksen keskeiset sisällöt. Oleellinen asiahan tässä on se, että lääkehoidon jatkuvuus ja turvallisuus ja myös asiakaslähtöisyys paranevat, eli saadaan vihdoin lääkityslista käyttöön ja siihen tämän lain myötä vielä uusia toiminnallisuuksia ja uusia tietoja. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Tänään eduskunnan lähetekeskusteluun tuomamme esitys on luonteeltaan tekninen ja julkista hallintoa helpottava. Esityksessä on kyse valtion varoista maksettavaksi säädettyjen etuusmenojen maksamista koskevien säännösten yhdenmukaistamisesta. Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi vaikutuksia etuudensaajiin, heille maksettaviin etuuksiin tai etuuksien määriin. Muutoksilla ei myöskään puututtaisi eduskunnan budjettivaltaan tai siihen, minkä verran rahaa etuuksiin käytämme. Tarkoituksena on muuttaa maksamismenettelyä niin, että valtionosuuksien ennakoista ja niiden tarkistamisesta ei enää tehtäisi sosiaali- ja terveysministeriössä erikseen päätöksiä, vaan maksaminen perustuisi toimeenpanijan tekemään selvitykseen vuosittain tarvittavasta ja kuukausittain maksettavasta rahamäärästä. Ehdotetut muutokset selkeyttäisivät ja yhdenmukaistaisivat valtionosuuksien maksamista ja tarkistamista koskevia säännöksiä. Lisäksi ehdotettu muutos sujuvoittaisi ja yksinkertaistaisi valtionosuuksien maksamisen menettelytapoja sekä tarkentaisi maksamiseen liittyvää rahaliikennettä lähemmäksi reaaliaikaista käsittelyä. Nämä teknisluontoiset muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 7.12.2026. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Kun lapsi sairastuu vakavasti, niin äitiä ja isää tarvitaan enemmän kuin koskaan, ja siksi, juuri niin kuin on käyty läpi, ehdotamme erityishoitorahan ikärajan korottamista sieltä 16:sta aina siihen asti, kunnes lapsi on 18 vuotta, niin että erityishoitorahan turvin voisi jatkossa hoitaa vakavasti sairastunutta lasta. Lapsen sairastuessa vakavasti esimerkiksi syöpään vanhemmilla on oltava mahdollisuus osallistua hoitoon ja olla lapsensa tukena ja lähellä, eikä sitä poista se, että lapsi olisi jo vaikka 17-vuotias, lapsi tarvitsee vanhempaansa silloinkin. Tämä on monelle perheelle todella huojentava parannus. Tämä aloite tähän tuli syöpälasten vanhemmilta eli Sylva-järjestöltä, ja ryhdyimme välittömästi toimiin, kun sieltä kirjeen saimme ministeriöön. Toivon myös minäkin, että tämä saadaan mahdollisimman sujuvasti käsiteltyä eduskunnassa. Toinen asia, josta vanhemmat ovat olleet yhteydessä ministeriöön ja varmasti kaikkiin ministereihin myös ennen minua, on ollut tämä vammaisten lasten vanhempien huoli kuormittavasta byrokratiasta, eli muutenkin kuormittavassa elämäntilanteessa olevat perheet joutuvat byrokratiamyllytykseen ja todistamaan samoja asioita uudelleen. Nykytila on perheitä kuormittava, byrokraattinen, ja jatkossa vammaisetuuksien hakuprosessia ei tarvitsisi aina samalla tavalla käydä uudelleen läpi yhtä usein ja todistella samoja asioita toistamiseen. Tässä on kaksikin helpotusta tähän byrokratiaan: vammaisetuus voidaan jatkossa useammin ja selkeämmin myöntää toistaiseksi eli pitkäaikaisemmin, ja toinen on se, että lisäksi jatkossa vammaisetuuden hakemiseen riittäisi muukin kuin lausuntomuotoinen lääketieteellinen selvitys, mikä vähentää sitten toisaalta myös soten ja lääkäreiden kuormaa eli turhia lausuntoja ja byrokratiaa, kun asia käy ilmi myös muista potilasasiakirjoista. Näin ollen niitä käyntejä tarvitaan vähemmän ja myöskin vanhemmat selviävät vähemmällä kuormituksella saadakseen heille kuuluvan sosiaaliturvan ja lapsille oikeudet, jotka heille kuuluvat. Eli tätä tavoittelimme tässä. Päätin silloin, kun kauteni aloitin, että tälle asialle pitää pystyä tekemään jotakin. Tästä vuosia on puhuttu, mutta asia ei ole edennyt mihinkään. Vaikka tämä lakimuutos ei ratkaise kaikkea eikä vielä kokonaan sujuvoita tätä riittävällä ja tarvittavalla tasolla, niin tässä on kuitenkin elementtejä, jotka merkittävältä osin vievät eteenpäin, ja toivon, että voimme jatkaa tätä työtä niissä tilanteissa, missä perheet ovat kovin kuormittuneita. Kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, kun tapahtuu onnettomuus tai vastaava elämäntilanne, niin sosiaaliturvasta ei kyllä saisi aiheutua perheille kohtuutonta taakkaa ja oikeuksien vaatimisesta kokonaista päivätyötä. Näiden pitäisi sujua yhteiskunnassa perhe- ja lapsilähtöisesti. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Suomalaisessa työelämässä pitää olla mahdollisuuksia myös silloin, kun työkykyä ei ole täysimääräisesti jäljellä. Erityisesti nuorten kohdalla mielenterveyssyyt ovat kasvava syy työkyvyttömyyseläkepäätöksille. Tämä uudistus, joka nyt on käsittelyssä, on monella tavalla inhimillinen uudistus. Osatyökykyisillä pitää olla aito mahdollisuus olla mukana työelämässä ja osallistua myös yhteiskunnalliseen toimintaan ilman pelkoa eläkkeen äkillisestä leikkaantumisesta. Tämä joustomalli, niin kuin kerrottu, mahdollistaa jäljellä olevan työkyvyn hyödyntämisen ja turvallisen paluun työelämään terveydentilan niin salliessa. Kyse on arvoista ja siitä, miten näemme ihmiset työelämässä. Täällä käytettiin hyviä puheenvuoroja siitä, että suomalainen työelämä on liikaakin on—off-henkistä, elikkä ajatellaan, että on töissä tai ei ole töissä. Siinä välillä on paljon muotoja ja myös paljon elämänkohtaloita ja erilaisia elämäntilanteita, joissa pitää sosiaaliturvajärjestelmän kyetä riittävään joustoon, jotta ihmisille on aina kaikissa tilanteissa työn vastaanottaminen mahdollisimman kannustavaa ja kannattavaa. Haluan kiittää vammais- ja potilasjärjestöjä tästä yhteistyöstä, että tätä uudistusta on pystytty viemään eteenpäin siinä hengessä, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus löytää paikkansa työelämästä ja sitä kautta myös vahvistaa omaa ja perheensä toimeentuloa. Kiitos ensinnäkin hyvin yksimielisestä vastaanotosta tälle esitykselle, mutta sitten paria kriittistä huomiota mielelläni kommentoin. Käsitykseni on se, että edellisellä hallituskaudella tämä uudistus ei edennyt kahdesta syystä. Toinen oli se, että toteuttamiskelpoista mallia ei löytynyt. Tämä oli hyvin riitainen työmarkkinaosapuoltenkin kesken, ja hallitus ei kyennyt tuottamaan viime kaudella tahtotilasta huolimatta sellaista hallituksen esitystä, jolla olisi ollut edellytyksiä edetä, ja se jäi tekemättä. Toinen syy on se, että loppukaudesta tätä esitystä ei myöskään priorisoitu, vaan se jäi hallitusohjelman vastaisesti — siis viime hallituskaudella — antamatta. Mielestäni se oli edelliseltä hallitukselta epäonnistuminen. Me halusimme tehdä toisin. Me halusimme käyttää tähän riittävän ajan, ja tätähän on kolme vuotta valmisteltu. Tästä on käyty valtava määrä keskusteluja työmarkkinaosapuolten kanssa. Tätä on yksityiskohdiltaan hiottu kolme vuotta käytännössä, ja tämä on ollut erittäin vaativa työ. Tämä esitys poikkeaa monella tavalla siitä toteuttamiskelvottomasta mallista, joka edellisen hallituksen pöydälle loppukaudesta jäi makaamaan. Nyt meillä on esitys, joka käsitykseni mukaan ratkaisee ongelmia ja tuo joustomallin inhimillisenä. Lausuntoajasta tuli edustaja Meriseltä huomio. Se liittyy taas täällä eduskunnan päässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan työtilanteeseen. Eli meitä sitoo se eduskunnan valiokunnan asettama takaraja esityksille, ja en halunnut pieniltäkään osin riskeerata, että tämä ei ehtisi tällä hallituskaudella nyt eteenpäin. Toimitimme sen siis silloin eduskunnalle sovitussa aikataulussa. On totta, että lausuntoajasta jouduttiin hieman nipistämään, jotta varmistetaan, että tämä tärkeä asia menisi läpi. Mutta toisaalta sitä on käsitelty näiden osapuolten ja lausunnonantajien kesken erittäin laajasti ja yksityiskohtaisesti tämän matkan varrella, eli esitys, joka oli pöydälläni, oli käynyt jo läpi ikään kuin monta lausuntokierrokseen rinnastettavaa vaihetta. Eli tämä ei tullut varmastikaan järjestöille yllätyksenä. Isossa kuvassa tätä kannatettiin lausuntokierroksella laajasti. Tässä perustelut. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevaksi lainsäädännöksi. Esitämme siis uudenlaista joustomallia. Joustomallin myötä työansioiden ja työkyvyttömyyseläkkeen yhteensovittamisesta tulee helpompaa ja joustavampaa. Osatyökykyisten oikeudesta ja mahdollisuuksista osallistua työelämään ja yhteiskuntaan on puhuttu pitkään. Nyt tulee tärkeä, konkreettinen askel parempaan. Esimerkiksi vammautuneet, pitkäaikaisesti sairaat tai tapaturmaisesti loukkaantuneet ihmiset ansaitsevat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, ja työelämässä on oltava paikkoja ja mahdollisuuksia myös heille. Joustomallin myötä työkyvyttömyys- ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevan ei tarvitsisi enää pelätä, että eläke leikkautuu tai lakkaa heti lisäansioiden myötä. Malli mahdollistaa suojaosan ylittämisen kuukausikohtaisesti. Esityksen tavoitteena on helpottaa työkyvyttömyyseläkkeen aikana työskentelyä ja parantaa sen kannustimia. Lisäksi tavoitteena on turvata eläkkeensaajien yhdenvertainen kohtelu ja tehokas toimeenpano tässä etuudessa. Ehdotetussa mallissa eläkkeen ja työansioiden yhteensovitus tehtäisiin kalenterikuukausittain. Eläkkeensaajan työansioihin sovellettaisiin kalenterikuukausikohtaista suojaosaa. Jos kalenterikuukauden työansiot eivät ylittäisi suojaosan määrää, ne eivät vaikuttaisi eläkkeen maksamiseen. Lisäksi säädettäisiin kalenterivuosikohtaisesta määrästä joustoa, jonka suuruisiksi kalenterivuoden ajalta yhteenlaskettavat suojaosan ylitykset enintään voisivat nousta ilman, että eläkkeeseen työansioiden vuoksi tehtäisiin vähennyksiä. Suojaosan ylitykset vähentäisivät maksettavan eläkkeen määrää ylityksen osuudella vasta sen jälkeen, kun joustoa ei enää olisi jäljellä. Suojaosan ajoittaisten ylitysten seuraukset olisivat mallissa eläkkeensaajan kannalta kohtuullisia. Satunnaiset vähäiset suojaosan ylitykset eivät jouston vuoksi yleensä vaikuttaisi eläkkeeseen lainkaan. Vaikka eläkettä tulisi vähennettäväksi, vähennys vastaisi vain suojaosan ylityksen osuutta. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että eläkkeensaajan työansiot jatkuvasti ylittäisivät suojaosan. Työkyvyttömyyseläkkeen tarkoitus on kuitenkin korvata työkyvyttömyydestä aiheutuvaa ansionmenetystä. Ehdotuksen mukaan pitkään yhtäjaksoisesti toistuvat suojaosan ylitykset johtaisivat siihen, että eläke voisi lakata tai työeläkelakien mukainen täysi työkyvyttömyyseläke voisi muuttua osatyökyvyttömyyseläkkeeksi. Se, milloin suojaosan ylitykset johtaisivat näihin muutoksiin, määriteltäisiin tarkasti laissa. Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2028. Näin Kansaneläkelaitokselle ja työeläkelaitoksille sekä näiden asiakkaille jää riittävä aika varautua muutoksiin. Työkyvyttömyys- ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleville joustomalli on helpottava parannus. Moni haluaa osallistua ja pystyy osallistumaan oman toimintakykynsä rajoissa. Toivon ja uskon, että tällaiselle helpotukselle löytyy eduskunnasta vahvaa tukea. Joustomalli on inhimillinen uudistus. Osatyökykyisillä pitää olla aito mahdollisuus olla mukana työelämässä ja osallistua myös yhteiskunnalliseen toimintaan ilman pelkoa eläkkeen äkillisestä leikkaantumisesta. Joustomalli mahdollistaa jäljellä olevan työkyvyn hyödyntämisen ja turvallisen paluun työelämään terveydentilan niin salliessa. Olen tästä uudistuksesta kovin iloinen. Sen puolesta on tehty kolme vuotta työtä. Myös edellisellä hallituskaudella oli tavoite vastaavan mahdollisuuden säätämisestä, mutta se ei edellisen hallituksen aikana toteutunut. Toivon, että eduskunta voisi käydä tästä hyvän keskustelun ja tehdä uudistuksen, joka parantaa ihmisten osallisuutta suomalaisessa työelämässä. Itse asiassa positiivisen työllisyysvaikutuksenkin tällä saavutamme. — Kiitos.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kiitos edustajille. Tässä salissa oli tämän käsittelyn aikana erittäin paljon ammattitaitoa asian käsittelyyn, ammattitaustaa ja -koulutusta arvioida tämän lain merkitystä ja tärkeyttä, ja myös paljon yksimielisyyttä siitä, että jos jotain, niin Suomessa lasten oikeuksia halutaan vahvistaa. Lapsiin kohdistuvat rikokset ovat niin niitä rikoksia, jotka itse ajattelen olevan kaikkein vakavimpia, ja kun lapsi on haavoittuvassa asemassa, niin on oikein rakentaa malli, jossa lapsi on keskiössä ja hänen ympärilleen kootaan paras asiantuntemus arvioimaan lapsen tilannetta, kuulemaan lasta ja arvioimaan, mikä on hänen parhaakseen vakavassa rikosepäilyssä tai erittäin vaikeassa elämäntilanteessa ja perhetilanteessa. Tämän ideana on nimenomaan se, että tämä yhteistyö olisi moniammatillista, että siinä tulisivat huomioiduksi poliisin ja syyttäjän näkökulmat mutta myös sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammatillinen osaaminen. Nämä erityisyksiköt toimivat Suomessa jo — se on ollut hankepohjaista, ja sitä on kehitetty vuosia — mutta nyt se tuodaan pysyvästi lakiin ja myös vahvistetaan sitä lisärahoituksella. Samoin tuodaan sitten myös uusia tehtäviä. Kun tämä tähän asti on kattanut vakavimmat seksuaali- ja väkivaltarikokset, jotka kohdistuvat lapsiin, niin jatkossa rikostyypistä riippumatta, kun tarve on, tämä yksikkö toimii ja konsultoi sitten myös muita lasten asiaa hoitavia tahoja ja tarjoaa sitä osaamista keskitetysti. Nämä tapaukset voivat olla verrattain harvinaisia, ja on tosiasia se, ettei kaikilla ammattilaisilla ole riittäviä valmiuksia lapsen kuulemiseen tai lapsen edun tunnistamiseen. Tämä on tärkeä lakiesitys, ja kiitän siitä, että se sai eduskunnasta paljon tukea jo lähetekeskustelussa. Edustaja Laine-Nousimaan esiin nostama psyykkisen haitan arviointi voidaan varmasti käydä yhteistyössä läpi myös tuossa valiokuntakäsittelyn aikana ja tehdä sitten tarvittavat johtopäätökset, onko tätä lakia syytä vielä joiltain osin tulevaisuudessa tai valiokuntakäsittelyn aikana vahvistaa. Selvitämme sitä mielellämme, ja tuomme myös ministeriön asiantuntemuksen valiokunnan ja eduskunnan käyttöön. Kiitoksia tästä keskustelusta, jatketaan yhdessä lapsen puolella.
Arvoisa puhemies! Myös tämä seuraava lähetekeskustelussa oleva hallituksen esitys koskee lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsiin kohdistuvat rikokset ovat yhteiskuntamme kaikkein vakavimpia ilmiöitä, ja niiden selvittäminen edellyttää erityisosaamista, herkkyyttä ja ennen kaikkea lapsen edun asettamista kaiken toiminnan keskiöön. Tämä hallituksen esitys koskee lapsiin liittyvien rikosepäilyjen selvittämisessä avustavia terveydenhuollon yksiköitä. Meillä toimii jo nykyisin jokaisen viiden yliopistollisen keskussairaalan yhteydessä tutkimusyksikkö, jossa poliisin pyynnöstä tehdään tutkimus epäillyn lapseen kohdistuneen seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksen selvittämiseksi ja haitan arvioimiseksi. Yksiköiden toimintaa on kehitetty hankkeilla, joiden myötä yksiköiden tehtävät ovat kehittyneet, ja nyt ajantasaistamme lainsäädännön yksiköiden toimintaa tukemaan. Lakiuudistuksessa on kyse ennen kaikkea lasten oikeuksien vahvistamisesta ja viranomaisten välisen yhteistyön tehostamisesta. Voimassa oleva laki lapseen kohdistuneen seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksen selvittämisen järjestämisestä korvattaisiin uudella lailla, joka vastaisi kansainvälisiä Barnahus-laatustandardeja. Barnahus-sana tulee islannin kielestä ja tarkoittaa suomeksi lasten taloa. Barnahus-mallin tarkoituksena on tehostaa lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyjen selvitysprosesseja sekä väkivaltaa kokeneiden lasten tukea ja hoitoa. Se on johtava lapsiystävällinen moniammatillisen viranomaisyhteistyön malli väkivallan uhriksi tai todistajaksi joutuneiden lasten auttamiseksi. Barnahus-mallin keskiössä on se, että viranomaiset tekevät yhteistyötä sen sijaan, että lasta kuormitettaisiin toistuvilla kuulemisilla. Yksi keskeisimmistä uudistuksista tässä esityksessä olisikin moniammatillisen yhteistyön vakiinnuttaminen osaksi lapsiin kohdistuvien rikosepäilyjen selvittämistä. Yksiköt laatisivat yhteenvedon lapsen tilanteesta, ja yhteenvetoa voitaisiin käsitellä eri viranomaisten: poliisin, syyttäjän, sosiaalihuollon ja yksikön asiantuntijoiden kesken. Poliisi voisi hyödyntää yhteenvetoa esimerkiksi arvioidessaan, onko lapsen tutkimiselle yksikössä tarvetta. Yksiköiden tehtävänä olisi antaa myös ensivaiheen psykososiaalista tukea yksikön asiakkaana oleville lapsille. Tavoitteena on löytää lapsen edun kannalta paras etenemistapa ja varmistaa, että jokainen lapsi saa tarvitsemansa tuen, hoidon ja suojelun. Lakimuutoksella THL:n tehtäväksi puolestaan säädettäisiin ohjata toimintaa valtakunnallisesti, jotta lakia sovellettaisiin mahdollisimman yhdenmukaisesti eri puolilla Suomea ja lapsi saisi yksiköstä mahdollisimman laadukkaat palvelut asuinpaikastaan riippumatta. Uuden lain soveltamisala ei myöskään kattaisi enää vain seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksia vaan myös muut rikokset. Tämä olisi perusteltua, sillä voimassa olevaa lakia on tulkittu niin, että vakavatkin rikokset, kuten ihmiskauppa ja vapaudenriisto, ovat jääneet sen ulkopuolelle. Uutta lakia voitaisiin soveltaa kaikkiin alle 18-vuotiaisiin, kun taas voimassa oleva laki koskee 16 vuotta täyttäneitä vain poikkeuksellisesti. Lisäksi yksiköt voisivat avustaa poliisia myös silloin, kun lapsi on rikoksen todistaja tai epäilty. Näissä tilanteissa lapsen psyykkinen kuormitus voi olla yhtä suuri kuin silloin, jos lapsi on rikoksen uhri. Lisäksi yksiköiden tehtävät laajenisivat kattamaan myös joitain poikkeuksellisia perhesuhteiden ääritilanteita, joihin ei välttämättä liity rikosepäilyä, sillä yksiköiden tehtäväksi säädettäisiin kouluttaa ja tukea lapsenhuoltolain mukaisia olosuhdeselvityksiä tekeviä tahoja lapsen omien toivomusten ja mielipiteiden selvittämisessä. Arvoisa puhemies! Esityksellä toteutettaisiin hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan lapseen kohdistuvan seksuaaliväkivallan tapauksissa varmistetaan lapsen edun mukainen tutkinta ja monialainen tuki eri viranomaisten yhteistyönä. Se on myös vastaus kansainvälisiin velvoitteisiimme, kuten Lanzaroten sopimukseen ja lapsen oikeuksien sopimukseen. Yksiköiden rinnalla olisi jatkossakin erillisrahoitus, jossa on huomioitu myös lain soveltamisalan laajennukset ja yksiköiden uudet tehtävät, eli myös tähän tärkeään lakiin on lisätty rahoitusta. Kyse on erityislaatuisesta tehtävästä, jolla pyritään varmistamaan lapsiin liittyvien rikosepäilyjen mahdollisimman tehokas ja laadukas selvittäminen sekä lapsen oikeuksien ja oikeusturvan toteutuminen. Kyse on siitä, millaisen suojan ja tuen me yhteiskuntana tarjoamme kaikkein haavoittuvimmille eli lapsille, jotka ovat joutuneet rikoksen tai äärimmäisen vaikean perhetilanteen keskelle. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Jokaisella lapsella on Suomessa oikeus varhaiskasvatukseen ja jokaisella aikuisella oikeus ja velvollisuus osallistua aktiivisena kansalaisena yhteiskuntaan ja työelämään. Hallitusohjelmassa päätimme uudistaa kotihoidon tukea Norjan mallin mukaisesti. Tavoitteenamme on kannustaa erityisesti maahanmuuttajataustaisia naisia työelämään ja parempaan taloudelliseen asemaan. Ehdotamme lakia muutettavaksi niin, että oikeus kotihoidon tukeen alkaa kolmen vuoden asumisajan jälkeen. Kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskee lasta pääasiallisesti hoitavaa vanhempaa, ja kyse on tasa-arvouudistuksesta. Muutoksen tavoitteena on hiljattain maahan tulleiden perheiden nykyistä nopeampi kotoutuminen, kielen oppiminen ja osallisuuden vahvistaminen. Uudistuksella halutaan lisätä myös lasten osallistumista varhaiskasvatukseen. Kotihoidon tuki on tasoltaan matala tuki. Maahanmuuttajaperheissä sitä käytetään paljon. Valitettavasti pitkäaikainen kotihoidon tuen käyttö heikentää erityisesti naisten taloudellista tilannetta ja työmarkkina-asemaa. Se kasvattaa myös lapsiperheköyhyyden riskiä. Jokaisen perheen pitää saada itse valita, miten lastenhoito järjestetään, mutta yhteiskunnan tasolla meidän on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että erilaiset etuudet eivät muodosta haitallisia kannustinloukkuja tai syrjäytä ihmisiä yhteiskunnasta. Vuonna 2022 syntyneitä lapsia koskevan rekisteritiedon perusteella vieraskielisistä kotihoidon tuen saajista noin 40 prosenttia sai kotihoidon tukea yli vuoden ajan, kun kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvista tämä osuus oli 23 prosenttia. Pitkään kotona lapsia hoitaneiden maahanmuuttajavanhempien kielitaito jää tutkitusti usein heikoksi. Kotihoidon tuen asumisaikavaatimuksella voidaan lisätä maahanmuuttajaäitien osallistumista työllistymistä ja kotoutumista edistäviin palveluihin, sillä kotoutumistoimenpiteiden painopiste on voimakkaasti ensimmäisissä maahanmuuttoa seuraavissa vuosissa. Lasten osallistuessa varhaiskasvatukseen heidän kielitaitonsa paranee ja kaverisuhteita syntyy. Se vahvistaa kouluvalmiuksia, eli lapset pääsevät aloittamaan tasa-arvoisemmalta pohjalta koulutaipaleen. Tietenkin tämä uudistus hyödyttää sitten myös perheitä laajemminkin. Vuonna 2027 uudistuksen vaikutus julkiseen talouteen olisi miljoona euroa, ja vaikutukset olisivat täysimääräiset vuodesta 2030 lähtien, jolloin menojen arvioidaan kasvavan 9,9 miljoonalla eurolla. Asumisaikavaatimus koskisi vanhempaa tai huoltajaa, joka pääasiassa hoitaa lasta, ja kotihoidon tuki maksettaisiin kyseiselle vanhemmalle tai huoltajalle. Malli tarkoittaa samalla sitä, että tukea ei maksettaisi, jos lasta hoitaisi pääasiallisesti perheen ulkopuolinen hoitaja. Perheet saavat kuitenkin jatkossakin järjestää lastensa hoidon joustavasti. Esimerkiksi isovanhempi voi jatkossakin hoitaa lasta osan ajasta ilman, että sillä on vaikutusta kotihoidon tuen saamiseen. Tämä kotihoidon tuen uudistus on tärkeä askel kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta, vahvempaa työllisyyttä ja maahanmuuttajanaisten parempaa kotoutumista. Uudistuksen on määrä tulla voimaan 1.1.2027. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ehdotitte yhtenä keinona Kela-korvausrahoituksen käyttämistä tämän hoitotakuun palauttamiseksi. [Minja Koskela: Satoja miljoonia euroja!] No, se ei ole budjettimielessä mitenkään mahdollista, koska tässä on kysymys kertaluonteisesta, valtion omaisuudesta irrotetusta investointiohjelman toimesta, joka ajoittuu koko tälle hallituskaudelle, eikä sillä voida pysyvästi lisätä valtion budjetissa velvoitteita hyvinvointialueille. Se on teknisesti mahdotonta, ja tunnette varmaan budjetoinnin logiikan. Toisaalta haluan myös korjata sen väärän käsityksen, kun te sanoitte, että terveysjäteille: Kela-korvauksia maksetaan ihmisille, siis potilaille, 65 vuotta täyttäneille suomalaisille, heidän lääkärikäynneistään yhdenvertaisesti, tasa-arvoisesti ja siten, [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] että se on kaikkien käytettävissä oleva palvelu ja viime kädessä jopa toimeentulotuessa hyväksyttävä meno. Eli toisin sanoen tällä 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilulla mahdollistetaan asiointi yksityislääkärillä julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla yhdenvertaisesti kaikille, enkä voi ymmärtää mitään muuta syytä kuin ideologisen syyn sille, että vasemmisto tätä vastustaa. [Puhemies koputtaa] Haluan jatkaa ministeri Rydmanin sanoja sillä, että emme me tee näitä leikkauksia siksi, että tämä olisi meidän mielestämme niin kuin tavoiteltavaa, vaan siksi, että hyvinvointiyhteiskunta voitaisiin pelastaa.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkään täällä ei kukaan ole varmuudella ajamassa hyvinvointivaltiota alas. Sellainen väite on kohtuuton. [Välihuutoja vasemmalta] En usko, että tästä salista löytyy sellaista ihmistä, joka kannattaisi sentyyppistä linjaa. Suomalaiset ovat vahvasti sitoutuneet [Hälinää — Puhemies koputtaa] suomalaisen, pohjoismaisen hyvinvointimallin säilyttämiseen, ja juuri siksi on välttämätöntä velkaantuneen maan taloutta tasapainottaa. Se on tulevaisuustyötä, jotta meillä on varaa näihin palveluihin ja mahdollisuuksia hyvään vanhushoivaan, hyvään hoitoonpääsyyn, laadukkaisiin palveluihin, syöpähoitoihin, synnytyksiin, lasten palveluihin, [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Korulauseita!] kaikkeen tähän hyvään, jota haluamme vaalia, myöskin tulevaisuudessa. Toisekseen haluan sanoa, että tämä käyttämänne luku on epätarkka, eli hallitus on varannut näihin Kela-korvauksiin kertaluonteisesti koko hallituskauden ajalle hieman yli 300 miljoonaa euroa valtion budjetista, ja tätäkään rahaa ei kokonaisuudessaan ole allokoitu vielä. Mutta mihin sitä esimerkiksi on käytetty? Naisten gynekologikäynteihin, hedelmöityshoitoihin lapsettomuudesta kärsiville ja 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten hoitoonpääsyn nopeuttamiseen mahdollistamalla yleislääkärikäynnit myös yksityisellä sektorilla julkisen terveydenhuollon hinnalla, [Puhemies koputtaa] mikä on nopeuttanut hoitoonpääsyä.
Paljon kiitoksia, arvoisa puhemies, ja kiitos edustajille keskustelusta ja myönteisestä palautteesta tähän esitykseen. — Kyse on nimenomaan siitä, että saadaan väärinkäytökset kuriin, jolloin tämä järjestelmä nauttisi yhteistä hyväksyttävyyttä ja tätä järjestelmää, joka on tarkoitettu ihmisten toimeentulon turvaamiseksi, ei käytettäisi väärin perustein tai huijaamalla. Tässä tuli monia hyviä puheenvuoroja, ja haluan erityisesti nostaa esiin edustaja Zyskowiczin tässä, koska olen kutsunut tätä lakiesitystä Lex Zyskowicziksi siksi, että Ben Zyskowicz on pitänyt tätä asiaa esillä käsitykseni mukaan jo ainakin jostain 90-luvulta lähtien ja on myös palannut tähän useita kertoja tämän hallituskauden aikana, ja vihdoin olemme siinä pisteessä, että tämä esitys on täällä. Jaan myös sen tilannekuvan, minkä edustaja Zyskowicz nosti, että todennäköisesti meillä ei ole tietoa siitä mittakaavasta, miten laajaa nämä Kela-huijaukset ja väärinkäytökset yhteiskunnassamme ovat, koska jo pelkästään tämänkin lain valmistelun aikana on paljastunut uusia asioita, kuten vaikka Kela-taksien käyttäminen väärin perustein matkoihin, joilla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi terveydenhuollon tarpeiden kanssa. Esimerkiksi tämä on semmoinen osa, mikä tuli tämän lainvalmisteluprosessin aikana esille, ja se tuotiin tähän esitykseen mukaan. Käytännössä Kelalla ei missään tapauksessa ole ollut mahdollisuutta paljastaa kaikkia väärinkäytöksiä, joita on olemassa, koska heillä ei ole ollut siihen hallinnollisia keinoja. Tämä hallituksen esityshän lähtee nimenomaan siitä, että tulee uusia työkaluja, keinoja Kelalle paljastaa väärinkäytöksiä. Eli mittakaava väärinkäytöksillä on jotain aivan muuta kuin se, miten tänä päivänä näitä väärinkäytöksiä saadaan kiinni. Se on selvä asia. Eli tässä Zyskowicz on aivan oikeassa. Olen myöskin aivan samaa mieltä siitä, että tekoälyn mahdollisuuksia pitäisi pystyä hyödyntämään meidän julkisessa hallinnossa paitsi toimeenpanon tehostamiseen myöskin väärinkäytösten torjumiseen. Tätä meidän pitää tutkia ja pyrkiä edistämään, ettei näitä esteitä olisi ja tekoälyä voitaisiin hyödyntää turvallisesti ja saada sitä kautta myöskin tehoa irti eli julkisen hallinnon säästöjä mutta myös tehokkaampaa, toimivampaa ja asiakasystävällisempää järjestelmää. Väärinkäytösten torjuminen on tässä yksi elementti. Edustaja Lyly kysyi, miten pankit ovat suhtautuneet. On ollut tiettyä varauksellisuutta tähän esitykseen. Esitystä on käyty läpi myös lausuntokierroksen kautta ja myös tapaamisin finanssialan kanssa. Varmasti finanssiala tulee myöskin eduskuntaan kuultavaksi, kun tätä esitystä käsitellään, mutta käsityksemme on, että tässä muodossa tämä esitys on hyvä ja toimiva, ja mikäli jotain vielä käy ilmi eduskunnan asiantuntijalausuntojen aikana, niin varmasti valiokunnat epäilemättä tutkivat ne tarkasti. Mitä nämä Kela-huijaukset käytännössä ovat? Käytännössä esimerkkitilanteita voivat olla vaikka ne, että toimitetaan väärennettyjä tiliotteita, ilmoitetaan vain yhden tilin tiedot mutta onkin muita tilejä. Nythän Kelalla ei ole tähän saakka ollut mitään keinoa tarkastaa tätä asiaa, että onko asiakkaalla muita tilejä. Jatkossa tämäkin korjaantuu. Yksi Kela-huijauksen muoto on se, että ilmoitetaan väärät osoitetiedot esimerkiksi tiettyjen perhe-etuuksien saamiseksi, vaikkapa yksinhuoltajakorotuksen sillä perusteella, että toisen vanhemman osoitetiedot on ilmoitettu toisaalle. Sitten nämä Kela-taksit olivat yksi uusi asia, mikä nousi vahvasti tässä valmistelussa. Voin kertoa teille, että olen saanut tämän lakiesityksen julkituotuani myös lisää viestejä siitä, mihin ihmisten kekseliäisyys taipuukaan, ja ihmettelen sitä, että meillä on ihmisiä, jotka käyttävät kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille tarkoitettua järjestelmää näin törkeällä tavalla väärin. Siksi tämä lakiesitys on tärkeä ja nämä tiedonsaantioikeudet Kelalle ovat suorastaan välttämättömiä.
Arvoisa puhemies! Aika ajoin eduskuntakeskustelu turhauttaa siksi, että käytetään tällaisia ylisanoja kuten apteekkiverkon massiivinen alasajo. Sellaista ei tässä maassa tulla näkemään, eikä sellaiseen mikään tehty toimi tule johtamaan. Hallitus on sitoutunut ohjelmassaan ja myös käytännön työssään siihen, että meillä säilyy maanlaajuinen apteekkiverkko myöskin tulevaisuudessa. Se, mikä on tosiasia, on se, että olemme joutuneet tekemään julkisen talouden säästötoimia myös tälle sektorille, niin kuin edellinenkin hallitus on tehnyt, mutta niitä on kohdennettu tarkasti siten, että pystyisimme pitämään kiinni siitä, että maanlaajuista apteekkiverkkoa suojellaan. Ei kukaan varmaan pysty lupaamaan sitä, että se säilyisi täysin muuttumattomana tulevina aikoina, ja myönnän, että nämä leikkaukset ja säästöt ovat erittäin ikäviä, mutta me pidämme kiinni siitä, että Suomessa on maanlaajuinen turvallinen apteekkijärjestelmä myöskin tulevaisuudessa. Minulla oli mahdollisuus itse asiassa tämän kyselytunnin alla keskustella eteläpohjalaisten apteekkarien kanssa, jotka lehteriltä ovat seuranneet tätä kyselytuntia, ja jatkamme sitä vielä kyselytunnin jälkeen varapuhemies Risikon mahdollistamana. Kannustan teitä kaikkia myöskin osallistumaan siihen keskusteluun, [Puhemies koputtaa] miten me voimme hyödyntää apteekkijärjestelmää paremmin osana meidän koko sotejärjestelmää [Puhemies koputtaa] ja saamaan näiden ammattilaisten upean ammattitaidon hyödyntämään myöskin soten ongelmien ratkaisussa.
Arvoisa puhemies! Minä puhuin työn tekemisen arvostamisesta, siitä, että kun pienipalkkainen ihminen herää aamulla töihin, niin sen pitää tuntua lompakossa, sen pitää olla kannattavaa. Siihen perustuu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Siihen perustuu myös se ajatus, miksi me haluamme keventää nimenomaan työn verotusta painottaen pieni- ja keskituloisia, että työn tekeminen aina kannattaisi näissä tilanteissa. [Pia Viitanen: Miten se liittyy siihen, että työtön jää kotiin nukkumaan?] Minä haluan kertoa myös esimerkin siitä politiikasta, jota hallitus tekee ja joka liittyy tähän aiheeseen ja tähän suojaosakeskusteluun. Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen niin sanotusta joustomallista työkyvyttömyyseläkkeen ja pienten palkkatulojen yhteensovittamisesta, siis paremmasta yhteensovittamisesta, sillä ajatuksella, että jos työkyky on alentunut esimerkiksi onnettomuuden tai muun syyn takia, osatyökykyinen ihminen voisi palata palkkatöihin terveydentilan niin salliessa myös työkyvyttömyyseläkkeeltä. Tämä on uudistus, jota Marinin hallitus yritti tehdä. Se epäonnistui, se kaatui. Tällä hallituksella me ollaan tehty kolme vuotta tämän eteen töitä, ja se on tänään annettu eduskunnalle. Uskon, että kerrankin saattaa löytyä uudistus, jota oppositiokin voisi tukea. [Timo Heinonen: Kaatuuko se Kiurun vastustukseen?]
Kiitos, arvoisa puhemies! Välikysymyksen ensimmäiset allekirjoittajat ovat jo aikaa sitten jättäneet salin, joten ajattelen, että varmasti tämä keskustelu alkaa olla loppusuoralla. Kiitos kansanedustajille tästä keskustelusta, erityisesti nyt salissa oleville edustajille hyvistä puheenvuoroista. Tämä loppuillan keskustelu oli rakentavaa. Siellä oli paljon hyviä ehdotuksia ja myös paljon sellaista viisautta, joka kumpuaa aiemmasta työhistoriasta. Esimerkiksi edustaja Lyly toi sitä tässä, ja entinen ministeri STM:stä myöskin, edustaja Lindén, ja moni muu täällä salissa, ja vielä kuultiin tällainen hieno aatepuheenvuoro tähän loppuun. Yritän päättää itsekin myönteisissä tunnelmissa tuomalla tietoonne tätä suojaosakeskusteluakin liippaavan hallituksen esityksen, joka on tarkoitus huomenna antaa valtioneuvoston istunnossa ja jota arvelen, että oppositiokin voisi tukea. Se liittyy työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista helpottavaan joustomalliin, eli ihmiset, jotka ovat työkyvyttömyyseläkkeellä, voisivat tehdä töitä ilman pelkoa siitä, että menettää eläkkeen tai se leikkautuu kokonaan. Tämä joustavampi malli on mahdollisuus myös kokeilla töihin paluuta ja omien voimien riittävyyttä terveydentilan niin salliessa. Tämä on erinomaisen inhimillinen uudistus myös osatyökykyisten työllistämisen näkökulmasta. Palataan tähänkin ensi viikon lähetekeskustelussa. — Kiitos ja hyvää yötä!
Arvoisa puhemies! Varmasti se asia, josta kaikkein eniten saamme kansalaisilta palautetta, on se, missä sävyssä keskustelua eduskunnassa käydään. Väitän, että tässäkin aiheessa meillä on enemmän yhteistä kuin erottavaa: Me kaikki haluamme sellaisen Suomen, jossa ihmiset pysyvät mukana. Me kaikki pidämme täällä suunnilleen samoja asioita arvokkaina. Me arvostamme suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, sen palveluja, peruskoulua, vanhustenhoivaa, terveydenhuoltoa, lastenneuvoloita, lasten harrastuksien laajaa tukemista suomalaisessa yhteiskunnassa. Me haluamme, että kaikilla lapsilla on mahdollisuuksia rakentaa omannäköistä elämää, kasvaa turvassa. Me panostamme täällä yleiseen asevelvollisuuteen, yleiseen sisäiseen turvallisuuteen, siihen, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olo. Ihan jokainen tässä salissa haluaa ehkäistä syrjäytymistä. Eli me pidämme, suomalaiset, samoja asioita arvokkaina. Se, mitä oppositio tekee tällä välikysymyksellä, on kyseenalaistaa hallituksen motiiveja, [Välihuutoja vasemmalta] mutta voin kertoa, että hallituksen motiivina näille toimille, joita on tehty esimerkiksi valtion velkaantumisen hillitsemiseksi, on hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myöskin tuleville sukupolville. Se on meidän motiivimme tehdä näitä ajoittain erittäin kipeitä, vaikeita ratkaisuja, mutta myös sellaisia rakenneuudistuksia, joilla pyritään saamaan Suomen talous kasvuun ja kukoistukseen, koska sitä kautta, yrittäjyyden kautta, investointien kautta, syntyy suomalainen työ, joka tuo toimeentuloa perheille ja joka tuo niitä tulevaisuudennäkymiä ja turvaa ne verotulot, joista rahoitetaan nämä palvelut, joita me kaikki suomalaiset pidämme arvokkaina. Minä en syyllistä yhtään työtöntä ihmistä. Minä olen kasvanut 90-luvun Forssassa ja nähnyt työttömyyden hyvin läheltä. Mutta pidän kiinni siitä, että järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät töihin, eli työn tekemisen Suomessa pitää kannattaa. Meidän vastuumme päättäjinä on pyrkiä tekemään kaikkemme, että Suomeen syntyy uutta työtä, että työpaikkoja olisi, että pystyisimme nostamaan lapsiperheitä köyhyydestä nimenomaan työn kautta, että vanhemmilla on työtä ja toimeentuloa, ja että lapset saavat myöskin nähdä sen esimerkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki, jotka suinkaan pystyvät, osallistuvat ja ovat mukana tämän meidän arvokkaan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa ja samalla luovat mahdollisuuksia omalle perheelle sen omannäköisen elämän rakentamisessa. Siellä syntyy se suomalaisten lasten ja nuorten kasvualusta ja hyvä huominen, ja tätä hallitus tavoittelee. Eli pyrimme työllisyyden vahvistamiseen kasvun kautta ja turvaamaan nämä palvelut, joita suomalaiset pitävät arvokkaina. Pari huomiota näihin kysymyksiin ja asioihin, jotka täällä nousivat esille. Yksi nosto täältä oli tämä valinnanvapauskokeilu iäkkäälle väestöllemme tai 65 vuotta täyttäneille suomalaisille. Täällä oppositio raivokkaasti vastustaa tätä hanketta, vaikka se on tuonut jo kymmenilletuhansille eläkeläisille nopeamman lääkäriinpääsyn, [Välihuutoja vasemmalta] joka näkyy kaikissa eläkeläistuloluokissa. Se on lisännyt perusterveydenhuollon palvelujen saatavuutta juuri siellä, missä on se kipeä kohta, eli meidän ikääntyvässä väestössämme, joka tarvitsee näitä palveluja. Ja tämä on kaikki julkisen terveydenhuollon, joka on se pääsääntö, päälle, eli uutta ajattelua meidän soteen. [Puhemies koputtaa] Keskustalaiset, tämä kokeilu on tuonut omalääkäreitä pienille paikkakunnille, kuten Kiuruvedelle ja Sieviin. [Puhemies koputtaa] Tämä palvelu on sen lisäksi hyvinkin sosiaalisesti oikeudenmukaisesti toteutettu, koska siinä on hintakattomalli ja sama omavastuu kuin julkisessa terveydenhuollossa, [Puhemies koputtaa] ja se on vielä perustoimeentulossa hyväksyttäviä menoja. Mielellään jatketaan tätä keskustelua, mutta vähemmän motiivien kyseenalaistamista, [Puhemies koputtaa] enemmän ratkaisuja velkajarru-Suomessa.
Arvoisa puhemies! Suomi on hieno hyvinvointiyhteiskunta. Meillä on vahvat turvaverkot, ja ihmiset saavat täällä apua ja tukea silloin kun sitä tarvitaan. Suomi on valitettavasti myös vaarallisesti velkaantuva maa. Tätä ylivelkaantumisen kierrettä olemme sitkeästi pyrkineet katkaisemaan koko tämän hallituskauden ajan ja tehneet säästöjä ja välttämättömiä uudistuksia talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Näiden ajoittain hyvin vaikeiden päätösten tavoitteena on turvata suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, meille suomalaisille tärkeät palvelut — koulutus, terveydenhuolto, vanhuudenhoiva — sekä maanpuolustuskykymme epävakaassa maailmassa. Paras keino pienituloisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi on se, että mahdollisimman monella työhön kykenevällä on mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä omalla työllään. Työn pitää aina kannattaa. Samalla on totta, että juuri nyt elämme vaikeita aikoja. Meillä on Suomessa pulaa työpaikoista. Monissa kodeissa eletään nyt vaikeita tilanteita. Valitettavasti tämän hallituksen aikana maailmantilanne on muuttunut yhä vaarallisemmaksi. Venäjän aggressiivinen sota Ukrainassa jatkuu neljättä vuotta, Lähi-idän tilanne on kireä. Öljyn ja polttoaineiden hinta, tulli- ja kauppasodan uhka, epävarmuus ja epävakaus ovat kaikki myrkkyä turvallisuudelle, taloudelle ja luottamukselle. Siksi oppositionkin olisi hyvä olla rehellinen siitä, mikä osa taloutemme vaikeuksista on ylipäätään hallituksen ja eduskunnan käsissä. Me emme voi yksin päättää sotia emmekä vaikuttaa maailmantalouden suhdanteisiin. Mutta voin vakuuttaa, että teemme kaikkemme, jotta Suomen talous saadaan kasvamaan ja jotta suomalaisilla perheillä olisi töitä. Todistuksena siitä Orpon hallitus on vienyt läpi historialliset uudistukset työmarkkinoilla, työllisyydessä ja sosiaaliturvassa. Yrittäjyyden edellytyksiä on parannettu paikallisella sopimisella, työrauhalainsäädännöllä, luvituksen nopeuttamisella ja madaltamalla palkkaamisen kynnystä. Tulevalla yhdistelmävakuutuksella helpotamme palkkatyön ja yrittäjyyden yhteensovittamista. Parhaillaan korjaamme yrittäjien eläkevakuutuksen ongelmia katseemme erityisesti pienituloisten yrittäjien toimeentulossa. Olemme korjanneet suomalaisten ostovoimaa keventämällä työn verotusta puolellatoista miljardilla painottuen pieni- ja keskituloisiin. Hyvä uutinen on, että työllisyys on pysynyt korkealla tasolla: yli kahdella ja puolella miljoonalla suomalaisella on töitä. Maaliskuussa — tämä on hyvä uutinen, oppositio — työllisten määrä kasvoi 25 000:lla. Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös työvoimaan laskettavien ihmisten määrän kasvu. Hallituksen tekemät sosiaaliturvauudistukset ovat aktivoineet työvoiman ulkopuolelta ihmisiä työnhakuun. Olemme merkittävästi parantaneet yritysten kannustimia palkata uutta työvoimaa. Kun talouskasvu käynnistyy, työttömyys tulee vähenemään Suomessa nopeasti. Nuorten vaikea työttömyystilanne on sydäntä särkevä asia. Taloustilanne kohtelee huonosti heitä, joilla on kaikki vasta edessä. Parasta, mitä voimme nuorten hyväksi tehdä, on panostaa talouskasvuun ja työllisyyteen, ja juuri niin me teemme. Syksyn budjettiriihessä kohdistimme 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymisseteliin. Työttömyysturvalla opiskelua helpotetaan. Hallitus päättää ensi viikon kehysriihessä myös uusista työllisyyttä vahvistavista keinoista. Panostamme myös osaamiseen ja nuortemme koulutusmahdollisuuksiin. Olemme vahvistaneet peruskoulua monin toimin 200 miljoonan euron lisärahoituksella, toteuttaneet lasten ja nuorten terapiatakuun ja lisänneet tuntuvasti aloituspaikkoja korkeakouluihin, ja nyt tulossa on myös uusi, maksuton 30 opintopisteen opintoseteli avoimeen korkeakouluun. Koulutus on tilastojen valossa edelleen kaikkein paras tae hyvään työmarkkina-asemaan ja palkkakehityksen. Koulutus on parasta mahdollisuuksien tasa-arvoa ja tärkein keino katkaista ylisukupolvista köyhyyttä. Johtuen julkisen talouden heikosta tilasta sosiaaliturvaan on tällä hallituskaudella tehty merkittäviä leikkauksia. Niiden yhteisvaikutuksia on arvioitu kattavasti muutosten yhteydessä ja seurataan edelleen eduskunnan tahdon mukaisesti, kuten seurataan EU:n yleistavoitteen toteutumista köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien määrän pienentämiseksi. Eurostatin tuoreimman tilaston mukaan köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien henkilöiden määrässä Suomi on EU:n keskiarvon alapuolella, parhaiten pärjäävien EU-maiden joukossa. Olemme myös vahvistaneet maahanmuuttajien kannustimia työntekoon. Jatkossa myös kansainvälisten opiskelijoiden toimeentulovaatimukset ovat tiukemmat. Suomeen tulevan täytyy olla varautunut tämän maan hintatasoon. Arvoisa puhemies! Hallitus on purkanut merkittävällä tavalla sosiaaliturvan kannustinloukkuja ja lisännyt velvoittavuutta pohjoismaisella työn linjalla. Tätä työtä on jatkettava. Oppositio on vaatinut suojaosien palauttamista. Suojaosien poisto oli julkisen talouden säästötoimi. Sillä myös lisättiin kokoaikatyön kannustimia. [Vasemmalta: Minkä kokoaikatyön?] Mikäli oppositio esittää niiden palauttamista, se vastatkoon ensimmäisenä kysymykseen, mistä noin 56 miljoonaa euroa tähän toimeen otetaan. [Välihuutoja vasemmalta] Opposition pelottelusta on voinut saada kuvan, ettei osa-aikatyötä kannata ollenkaan ottaa vastaan, ja se ei pidä paikkaansa. Suomessa on toimiva ja kansainvälisesti vertaillen kiitelty työttömyysturvan sovittelu: kun tienaat euron, työttömyysetuus alenee 50 sentillä. Me hallituksessa myös uskomme tutkittuun tietoon: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan suojaosien poistaminen ei ole romahduttanut osa-aikatyön tekemistä. Yleisesti työnteon kannustimia on parannettu tuntuvasti lukuisilla eri toimenpiteillä. Arvoisa oppositio, ottaako työtä vastaan vai ei — lyhytaikaistakin, jos sitä on tarjolla — ei voi olla oma valinta. Meillä on kattava työttömyysturva, mutta oikeuksien rinnalla on myös velvollisuuksia. Järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät pienipalkkaiseen työhön, kun naapuri jää nukkumaan. Pohjoismainen hyvinvointivaltio edellyttää kaikkien työhön kykenevien osallistumista ja aktiivista työnhakua. Tämän ääneen sanominen onnistuu muissa Pohjoismaissa demareiltakin, miksi ei täällä? [Veronika Honkasalo: Aikamoista puhetta!] Arvoisa puhemies! ”Ekonomisti yllättyi: Suomalaisilla on nyt rahaa kuin vanhoina hyvinä aikoina — naisten reaalipalkat ovat ennätyssuuret”. [Suna Kymäläinen: Kiitos ay-liikkeen!] Näin uutisoi Helsingin Sanomat helmikuussa, ja tämä otsikko pitää paikkansa. Naisten ostovoima on tällä hetkellä korkeammalla kuin se on ollut kertaakaan kymmeneen vuoteen. Hallitus on keventänyt merkittävästi työn verotusta. Ostovoimaa parantaa edelleen sellainen politiikka, joka tähtää kasvuun ja yhteiskunnan uudistumiseen. Työhön kannustava politiikka on pitkällä aikavälillä myös tehokkainta pienituloisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi. Suomi tasaa tuloeroja voimakkaasti progressiivisella verotuksella ja kattavalla sosiaaliturvajärjestelmällä. Ihmisistä pidetään huolta. OECD-vertailun mukaan Suomen julkinen sektori on kehittyneiden maiden suurin. Sosiaaliturvamenot ovat tässä vertailussa suurin menoerämme. Ei voi, hyvä oppositio, sanoa, että hyvätuloiset eivät osallistuisi talkoisiin, sillä tuloerojen tasaamisessa olemme maailman kärkeä. Joku raja on siinäkin, kuinka paljon voidaan karhuta veroja työtä tekeviltä, eläkeläisiltä ja rehellisiltä suomalaisilta yrittäjiltä. Mutta hyvä uutinen on se, että ketään Suomessa ei jätetä pulaan. Ei, vaikka oppositio niin ihmisille jatkuvasti uskotteleekin. Pelottelupuheet kiirivät kauas ja epäluottamus leviää. Pienituloisuus ja heikko työmarkkina-asema kulkevat käsi kädessä. Myös lapsiperheiden pienituloisuuteen liittyy useimmiten se, ettei vanhemmilla ole työtä. Vanhempien työllisyyden tukeminen on kiistatta kaikkein tehokkain ja kestävin tapa vähentää lapsiperheköyhyyttä, ja se on hallituksen tavoite. Säästöt on toteutettu tällä hallituskaudella tavalla, joka huomioi heikoimmassa asemassa olevien, erityisesti lapsiperheiden, aseman. Esimerkiksi toimeentulotuki, vammaisetuudet ja elatustuki on rajattu sosiaaliturvan indeksijäädytysten ulkopuolelle. Asumistuen ja toimeentulotuen säästöissä on painotettu enemmän yksinasuvia ja pyritty suojaamaan lapsiperheitä. Julkisen velan vähentämiseksi tehtävillä säästöillä on kuitenkin aina vaikutuksia, ja se on rehellistä sanoa ääneen. Ei sellaista sopeutusta ole olemassakaan, joka ei jollain tavalla vaikuttaisi. Kielteisiä vaikutuksia ei ole mahdollista täysin välttää. Tämä on hyvä tiedostaa kaikkien niiden puolueiden, jotka ovat velkajarruunkin sitoutuneet. Arvoisa puhemies! Säästöt eivät vaikeasta tilanteesta huolimatta ole koko kuva. Olemme tehneet etuuksiin myös parannuksia ja priorisoineet niille rahoitusta. Ulosotossa olevien asemaa olemme vahvistaneet tekemällä ulosoton määräaikaisesta suojaosuuden korotuksesta pysyvän. Lapsilisien korotusosat on kohdennettu niihin perheisiin, joissa tutkimusten valossa on keskimäärin suurempi köyhyysriski. Monilapsisten perheiden lapsilisään ja alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaan lapsilisään on tehty korotus tämän hallituskauden alussa. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen määrää on kasvatettu ja äitiysavustukseen eli vauvaperheiden äitiyspakkaukseen on tehty tasokorotus. Verotuksen työtulovähennyksessä otettiin käyttöön lapsikorotus vuoden 2025 alusta. Työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettiin 50 eurolla jokaisesta verovelvollisen huollettavana olevasta alaikäisestä lapsesta. Korotus myönnetään lapsen molemmille vanhemmille. Yksinhuoltajille korotus tehdään kaksinkertaisena. Arvoisa puhemies! Asunnottomuuden kasvu on huolestuttavaa, ja suhtaudumme tilanteeseen hyvin vakavasti. Olemme sitoutuneet pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen ja teemme toimia sen puolesta. Jokainen asunnoton hyvinvointiyhteiskunnassa on liikaa, ja koti on jokaisen oikeus. Asunnottomuus on Suomessa edelleen onneksi vähäistä kansainvälisesti vertaillen ja vähentynyt merkittävästi 80—90-luvuilta. Suomi on onnistunut asunnottomuuden hillinnässä. Orpon hallitus sääti valtion tukemiin vuokra-asuntoihin tulorajat. Jatkossa nämä asunnot kohdistuvat heille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. On yksinkertaisesti väärin, että tuetun asumisen piiriin on voinut päästä, vaikka tulot ovat hyvät. Yksityinen rakentaminen ei tällä hetkellä vedä, ja siksi hallitus on pitänyt julkista asuntorakentamista korkealla tasolla. Samoin olemme toteuttaneet lukuisia infrahankkeita ja investoineet esimerkiksi teiden kunnossapitoon ihan historiallisella tavalla. Tämä luo työtä ja voita leivän päälle moneen kotiin. Rakennusalan vaikeuksien taustalla on erityisesti uusien asuntojen heikko kysyntä. Kysyntää olemme pyrkineet lisäämään muun muassa pidentämällä asuntolainojen enimmäisaikaa sekä kehittämällä ASP-järjestelmää. Asuntomarkkinoilla aito käänne tapahtuu vasta, kun ihmisten luottamus talouteen palaa, kun koteja uskalletaan taas ostaa ja remontoida. Rakentaminen ja asuntomarkkinat ovat esillä myös tulevassa kehysriihessä. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Suomen talouden ongelmien juurisyy on talouskasvun puute. Talouskasvu alkaa yrityksistä. Suomen on oltava hyvä paikka yrittää ja kansainvälisesti houkutteleva investoida ja kasvaa. Siksi kevennämme yhteisöveroa. Se on kasvutoimi — kasvutoimi, jota te, arvoisa oppositio, vastustatte, vaikka se toimi tutkitusti viime kerralla, kun uudistus tehtiin sosiaalidemokraattisen valtiovarainministerin johdolla. Verotuloilla, työllisyydellä ja kasvulla hyvinvointiyhteiskunnan ydintehtävät — koulutus, sosiaaliturva ja sotepalvelut — turvataan myös tuleville sukupolville. Me suomalaiset tässä maailman onnellisimmassa maassa tulemme pärjäämään yhdessä.
Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnalle keskustelusta. Tämä esitys on ennen muuta kotimaista yrittäjyyttä ja työtä tukeva. Se on norminpurkua, paikallisuutta ja lähellä tuotettua. Se on sen arvostamista, että meillä on Suomessa osaamista tällä alalla. Se on elintarvikeviennin pohjaa. Se on sellaista kotimaista pienyrittäjyyttä, jota varmasti jokainen tässä salissa pitää toivottavana ja joka luo meille paikallista kasvua ja uusia työpaikkojakin. Se, mitä hämmästelin hiukan, on tämä edustaja Merisen puheenvuoro. Puhun todella mielelläni yrittäjistä, sillä arvostan yrittäjyyttä, arvostan paikallisuutta, arvostan lähellä tuotettua. Iloitsen myös siitä, että nuorten humalahakuinen juominen on vähentynyt ja kokonaiskulutus on ollut pitkään laskussa. Kuten tässä on sanottu, tällä esityksellä ei ole arviolta huomattavia tai tuntuvia vaikutuksia kokonaiskulutukseen, eli ne arvioidaan vähäisiksi. On myös erikoinen ajatus se, ettei sosiaali- ja terveysministeriön ministeri voisi puhua yrittäjyyden puolesta. Se itse asiassa kuvaa aika paljon niitä ongelmia, mitä Suomella on. Eikö yrittäjyyden asian pitäisi olla kaikkien ministereiden asia, ihan salkusta riippumatta? Sitten näihin kysymyksiin, joita tässä keskustelussa nousi esiin: Tämä esitys on läpäissyt EU-notifikaation, eli se on yhteensovitettu meillä vallitsevan EU-poikkeuksen eli Alkon monopolin kanssa. Tämä esitys ei myöskään romuta Alkon monopolia vaikutusarvioiden mukaan. Ruotsin esimerkki nostettiin esiin, ja on totta, että Ruotsissa tehtiin vastaavantyyppistä lainsäädäntöä hieman ennen meitä eli laajennettiin sitä myöskin koskemaan tislaamotuotteita. Me emme kuitenkaan tietoisesti halunneet Suomessa sisällyttää tähän esitykseen pakollista pääsylippumyyntiä eli näitä maksullisia tilakierroksia. Se ei pakollisena olisi sen paremmin yrittäjän kuin turistinkaan etu. On tietysti paikallisesti sitten eri asia, millä tavalla halutaan tämän lain mahdollistamissa rajoissa rakentaa ympärille esimerkiksi maatilamatkailua tai muuta turismia, ja näin varmasti tuleekin tapahtumaan. Se olisi myös hyvin eurooppalainen malli, niin kuin näissä puheenvuoroissa kävikin esille. Toistaisin myös sen, mitä edustaja Wallinheimo totesi, että jos Ruotsiin verrataan — aina voidaan vertailla — niin esimerkiksi tämä etämyyntikeskustelu on Ruotsissa aivan vieras. Siellä etämyynti on selkeästi sallittua eikä sitä ole kyseenalaistettu, toisin kuin Suomessa, jossa nyt selkiytetään etämyynti yksiselitteisesti mahdolliseksi laissa, niin kuin sen EU-oikeuden mukaan täytyykin olla. Alkon asemasta ja tulevaisuudesta käytiin myös keskustelua. Alkon tulos heikkenee ennen muuta siksi, että suomalaiset juovat vähemmän alkoholia eli kokonaiskulutus laskee. Viime vuosina on nähty esimerkiksi yhtenä suuntana se, että väkevien alkoholijuomien myynti on vähentynyt. Sen sijaan esimerkiksi alkoholittomien juomien osuus on kasvussa sekä päivittäistavarakaupassa että yllättävästi kyllä myös Alkon valikoimissa. Tästä kehityksestä en ole pahoillani, vaan aivan päinvastoin. Sehän on juuri se kehityssuunta, mitä me toivommekin. Suomalaisten suhde alkoholiin on tervehtymässä. Meillä on edelleen vakavia alkoholihaittoja. Alkoholi aiheuttaa vakavia riippuvuussairauksia. Meidän pitää pystyä panostamaan hoitoonohjaukseen ja tehokkaaseen, vaikuttavaan päihdehoitoon, jotta ongelmiin voidaan tarttua, mutta niitä tämän esityksen ei arvioida syventävän. Ja vielä viimeisenä vastaan tähän kysymykseen tästä 100 000 litran rajasta. Ei varmasti ole tarkoituksenmukaista, että lainsäädännössä on rajoja, siis sellaisia selkeitä rajoja, jotka voivat muodostua jonkinlaisiksi kasvun esteiksi tai asettaa yrittäjiä erilaiseen asemaan. Tätä esitystä on kuitenkin jouduttu perustelemaan komissiolle nimenomaan tällä paikallistuotanto- ja pientuotantonäkökulmalla, niin kuin Ruotsissakin on tehty. Se on ollut se peruste, millä aiemminkin ja nytkin komissio on katsonut tämän hyväksyttäväksi, se, että sillä tuetaan paikallista pienelinkeinoa ja paikallista pienimuotoista alkoholin vähittäismyyntilupapoikkeamaa. Mutta toki se ei ole mikään aukoton raja. Se on nyt tässä esityksessä asetettu näin ja sitä on laajennettu nykytilasta, mutta valiokunta voi tätä rajaa edelleen katsoa, ja eduskunnalla on tietysti lupa säätää se myös toisin, jos niin perustellusti katsotaan valiokuntakäsittelyn aikana. Näillä sanoilla kiitos vielä kerran positiivisesta palautteesta ja hyvästä yhteistyöstä suomalaisen yrittäjyyden puolesta.
Kiitos, arvoisa puhemies! Varmasti yksi syy siihen, että Suomi on maailman onnellisin maa jo yhdeksättä kertaa, on se, että Suomi on panostanut lapsiperheisiin ja vauvoihin ja lapsiin [Välihuutoja vasemmalta] ja luonut järjestelmän, jota kansainvälisesti ihaillaan. Meillä on erinomaiset lasten palvelut ja myös terveydenhuolto, joka on esimerkiksi saanut maailman mitassa käytännössä vietyä lapsikuolleisuuden Suomessa aivan maailman pienimmälle tasolle. Näitä palveluja me olemme luoneet kaikkina vuosikymmeninä. Tälläkin hallituskaudella on muun muassa parannettu äitiyspakkausta, on panostettu opiskelijavanhempien lapsilisään, on tuotu työtulovähennykseen lapsikorotukset ihan merkittävänä lapsiperheiden tukena, palkansaajien työn verotusta on kevennetty [Sofia Virran välihuuto] ja pyritty luomaan niitä edellytyksiä Suomessa. Meillä on lisäksi tehty täsmätoimia myöskin lapsihaaveiden ja ‑toiveiden toteutumisen puolesta muun muassa palauttamalla Marinin hallituksen leikkaamat Kela-korvaukset hedelmöityshoitoihin ja korottamalla niitä tuntuvasti. Monia muitakin toimia tässä on tehty sen eteen, että Suomi on myöskin maailman onnellisin ja paras maa toivoa ja toteuttaa lapsihaaveita. [Puhemies koputtaa] Jatketaan tätä työtä.