Hiltunen Pia

Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on ollut liian pitkään heikkoa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 23—25 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 25 maatilat saavuttivat keskimäärin vain noin neljänneksen tavoitteena olevasta yrittäjätulosta. Nyt tilannetta vaikeuttaa uusi kustannusten nousu. Polttoaineen, lannoitteiden, energian ja muiden tuotantopanosten hinnat syövät tilojen kannattavuutta. Tätä ongelmaa ei ratkaista puheilla suomalaisen ruuan arvostuksesta. Viljelijän täytyy saada työstään kunnollinen toimeentulo. Puhemies! Pohjois-Suomessa tämä kysymys näkyy erityisen konkreettisesti. Pohjoinen on merkittävä maidon- ja naudanlihantuotannon alue. Tuotantoa harjoitetaan olosuhteissa, joissa kasvukausi on lyhyempi, etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetuskustannukset suuria. Luonnonvarakeskuksen arvio vahvistaa, että pohjoinen tuki on edelleen ratkaisevan tärkeä. Se on hidastanut maatilojen vähenemistä ja auttanut säilyttämään tuotantoa siellä, missä luonnon olosuhteet ovat vaikeimmat, mutta sekään ei enää pysäytä rakennemuutosta. Esimerkiksi maatilojen määrän ennustetaan vähenevän tänä vuonna noin kuusi prosenttia. Samalla yksittäisen maitotilan kustannukset ovat huomattavia. Jo vuoden 24 keskimääräisellä maitotilalla polttoaineisiin kului lähes 19 000 euroa, sähköön 11 000 ja lannoitteisiin lähes 17 000 euroa. Kun energia- ja tuotantopanokset kallistuvat, nämä eivät ole pieniä muutoksia tilan taloudessa. Ja kun maatila Pohjois-Suomessa lopettaa, vaikutushan ei jää vain naapuriin Se vaikuttaa kuljetusyritykseen, koneurakoitsijaan, eläinlääkäriin, elintarviketeollisuuteen ja kylän palveluihin. Se vaikuttaa työpaikkoihin ja lopulta siihen, pysyykö maaseutu asuttuna. Siksi maatalouspolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on vastannut kustannuskriisiin muun muassa maatalouden energiaveron lisäpalautuksella. Se on tarpeellinen mutta mittaluokaltaan ongelmiin nähden hyvin rajallinen toimi. Tarvitsemme ennen kaikkea pitkäjänteisiä ratkaisuja maatalouden kannattavuuteen. Ruokaketjun tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi. Viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteen on vahvistettava. Markkinoiden toimivuudesta ja kilpailusta on pidettävä huolta. Investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin tarvitaan ennustettava näkymä, jotta nuori ihminen uskaltaa sitoutua alalle vuosikymmeniksi ja vientiin tulee panostaa enemmän. Samalla meidän täytyy ymmärtää, ettei maaseudun elinvoima synny pelkillä maataloustuilla. Pohjois-Suomessa tarvitaan toimivia teitä, tietoliikenneyhteyksiä, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä mahdollisuus yrittää ja käydä töissä pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta. On ristiriitaista puhua maaseudun elinvoimasta, jos samaan aikaan palvelut etääntyvät ja tieverkko rapautuu. Koko Suomea ei voida kehittää kasvukeskusten ehdoilla. Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne on viime vuosina opettanut meille, ettei omavaraisuutta voi rakentaa vasta kriisin alettua. Suomalainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta siinä missä energia, infrastruktuuri ja maanpuolustuskin Meillä täytyy olla pellot, tuotantoeläimet, osaavat viljelijät ja toimiva elintarvikeketju myös silloin, kun kansainväliset toimitusketjut häiriintyvät. Pohjois-Suomen tuotanto on osa tätä kokonaisuutta. Sitä ei pidä nähdä kustannuksena, josta voidaan huonoina talousvuosina tinkiä, vaan strategisena voimavarana. Kyse ei ole siitä, kuinka monta maatilaa Suomessa on ensi vuonna, vaan siitä, onko Suomessa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua riittävästi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tuottamaan meille ruokaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus terveelliseen, ravinteikkaaseen ja kohtuuhintaiseen lähiruokaan. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Äsken epäiltiin opposition aitoa huolta, ja täytyy todeta, että kyllä meillä on aito huoli valtiontaloudesta, mutta niin on myös niistä ihmisistä, joiden arkeen hallituksen toimet ovat osuneet ja kovaa. Välikysymys on aiheellinen ja myös hyvä hetki keskustelulle tämän hallituksen saavutuksista. Suomen talouden ja työllisyyden tilanne edellyttää tällä hetkellä vakavia toimia ja rehellistä keskustelua. Keskeiset mittarit kertovat samansuuntaisia viestejä: Työttömyys on noussut korkeaksi. Talouskasvu on jäänyt vaimeaksi. Julkinen talous on alijäämäinen, ja velkaantuminen jatkuu nopeana. Samalla konkurssien määrä on kasvanut, ja erityisesti rakentamisen toimiala on kohdannut poikkeuksellisen voimakkaan laskun. Nämä eivät ole yksittäisiä ilmiöitä vaan osa laajempaa kokonaisuutta, joka heijastuu ihmisten arkeen ja tulevaisuudennäkymiin. Hallitus asetti kautensa alussa kunnianhimoiset tavoitteet: kestävän talouskasvun vahvistaminen, julkisen talouden tasapainottaminen sekä velkaantumisen kääntäminen laskuun. Lisäksi tavoitteena oli merkittävä työllisyyden kasvu. Nyt vaalikauden edetessä on ikävä kyllä todettava, että kehitys on kulkenut toiseen suuntaan. Talouskasvu ei ole vahvistunut odotetulla tavalla, velkaantuminen on jatkunut nopeana, eikä työllisyys ole kehittynyt tavoitteiden mukaisesti. Julkisuudessa esitettyjen sopeutustoimien mittaluokka ja toteutuneet toimet eivät myöskään kaikilta osin vastaa toisiaan. Kyse ei ole yksittäisistä epäonnistumisista vaan siitä, että asetettuihin tavoitteisiin ei ole päästy. Arvoisa puhemies! Työmarkkinoiden tilanne ansaitsee myös erityistä huomiota. Työttömyys on kasvanut, pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy, ja nuorten asema on heikentynyt. Samalla työllisten määrä on vähentynyt ja työttömyysaste laskenut. On ilmeistä, että työllisyyspolitiikan keinovalikoima on jäänyt kapeaksi. Aktiivisiin työvoimapalveluihin ja osaamisen kehittämiseen ei ole panostettu riittävästi, ja painopiste on ollut vain etuuksien leikkauksissa. Kestävä työllisyyden kasvu edellyttää kuitenkin sekä kannustimia että myös toimivia palveluja. Puhemies! Talouspolitiikka on aina myös arvovalintoja. Päätökset siitä, miten julkisia varoja kohdennetaan ja miten sopeutusta toteutetaan, vaikuttavat suoraan ihmisten arkeen. Lapsiperheköyhyyden kasvu on tästä erityisen huolestuttava esimerkki. Tutkimus osoittaa, että perheiden toimeentulovaikeudet heijastuvat lasten hyvinvointiin ja oppimiseen. Kun arki on epävarmaa, se näkyy myös koulussa. Oppimistulokset heikkenevät, ja eriytyminen lisääntyy. Tämä ei ole vain sosiaalinen kysymys vaan myös pitkän aikavälin talouskysymys ja kehityssuunta, jota on myöhemmin hyvin vaikea korjata. Samanaikaisesti julkisen terveydenhuollon resursseja on leikattu, kun taas yksityisen sektorin roolia on vahvistettu. Tämä herättää kansalaisissa perusteltuja kysymyksiä järjestelmän tasapainosta ja oikeudenmukaisuudesta. Suomen menestys on perinteisesti rakentunut osaamisen, työn ja yhteistyön varaan. Työelämän murros, erityisesti teknologian ja tekoälyn kehitys, korostaa entisestään osaamisen merkitystä. Siksi on välttämätöntä vahvistaa mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, työuran aikaiseen kouluttautumiseen sekä uudelleenkouluttautumiseen työttömyyden aikana. Tuottavuuden kasvu syntyy investoinneista osaamiseen, innovaatioihin ja kestävään kasvuun. Samalla työmarkkinoiden toimivuus edellyttää luottamusta ja yhteistyötä. Arvoisa puhemies! On todettava jälleen, että talouden keskeinen perusta on luottamus — luottamus tulevaan omaan työhön ja toimeentuloon sekä yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Tällä hetkellä tämä luottamus on monin paikoin heikentynyt. Kun tarkastelemme kokonaisuutta — talouskehitystä, työllisyyttä, velkaantumista ja tehtyjä valintoja — on perusteltua todeta, että hallitus ei ole saavuttanut itselleen tälle kaudelle asettamiaan keskeisiä tavoitteita.

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymyskeskustelu köyhyydestä ei ole vain talouspoliittinen kysymys, vaan on kysymys siitä, millaisessa Suomessa me haluamme elää nyt ja tulevaisuudessa. Suomessa on satojatuhansia työssäkäyviä ylivelkaantuneita ihmisiä. Tänä päivänä liian moni työssäkäyvä tavallinen ihminen miettii, riittääkö palkka arjen perusmenoihin. Lapsiperheissä lasketaan kauppakassin sisältöä tarkemmin kuin koskaan. Yksin elävä pohtii, mistä voisi vielä säästää, kun kaikki ylimääräinen on jo karsittu. Samaan aikaan työttömyys on korkealla eikä työn vastaanottaminen aina tunnu kannattavalta, erityisesti osa-aikatyön vastaanottaminen, kun suojaosat on poistettu ja jokainen ansaittu euro leikkaa jo ennestään matalaa turvaa. Arki on kiristynyt konkreettisesti. Sähkön hinta on heilahdellut rajusti, ruuan hinta on noussut, ja nostettu arvonlisävero tuntuu suoraan kassalla. Korot ovat nousseet ja vieneet monelta viimeisenkin liikkumavaran. Kulutus sakkaa, kun ihmiset eivät uskalla käyttää rahaa, jota ei juuri arjen kulujen jälkeen edes jää, ja samaan aikaan uutisvirta on täynnä huolia sodista, heikosta taloudesta, uusista leikkauksista. Se syö väistämättä tulevaisuudenuskoa itseltäkin. Tällä hallituskaudella on tehty päätöksiä, jotka kiristävät arkea entisestään. Sosiaaliturvaa on leikattu, etuuksien tasoa heikennetty ja indeksikorotuksia jäädytetty. Työttömyysturvaa on kiristetty ja asumistukea leikattu. Sen lisäksi työttömyys on kasvanut Euroopan korkeimmalle tasolle ja ihmisten tarve väliaikaisiin tukiin on lisääntynyt. Myös terveydenhuollon asiakasmaksuja on nostettu, ja veroratkaisut ovat lisänneet monen tavallisen ihmisen kustannuksia. Nämä eivät ole irrallisia päätöksiä, vaan ne tuntuvat suoraan ihmisten arjen turvallisuudessa. Me ihmiset emme ole tilastoja. Me elämme arkea, jossa mietitään jatkuvasti omaa ja läheisten pärjäämistä. Kun huoli kasvaa, se heijastuu kaikkeen: luottamukseen, uskoon huomisesta ja siihen, kannatteleeko yhteiskuntamme enää, jos elämässä tulee vastoinkäymisiä ja väliaikainen tarve tuelle. Samaan aikaan kuulemme puheita ihannekansalaisesta, joka pärjää ilman tukea, joustaa loputtomasti ja kantaa yhä enemmän vastuuta, myös hoivasta, joka on aiemmin kuulunut yhteiskunnalle. Kun hoivavastuuta siirretään työikäisille, se näkyy jaksamisessa, työssäkäynnissä ja perheiden arjessa. Tämä kehityssuunta ei ole vaihtoehto. Kaiken tämän päälle virkakunta esittää mittavia veden hinnan korotuksia tilanteessa, jossa paine arjesta selviytymiseen on jo melkoinen. Voisi kyllä kysyä, onko juuri nyt se oikea aika tai ylipäätänsäkö meidän pitää verrata itseämme jokaisessa asiassa muihin. Entä jos valitsisimme itse? Entäpä jos teemme arvovalinnan ja haluamme panostaa ihmisten kohtuulliseen arkeen, jossa veteen ja sähköönkin on varaa? Arvoisa puhemies! Maailmantilanne on hyvin epävakaa, ja se näkyy myös totta kai Suomessa. Mutta juuri siksi meidän on tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat ihmisten turvallisuudentunnetta myös arjessa. Me tarvitsemme lisää työpaikkoja ja investointeja. Tarvitsemme kasvua, joka syntyy koulutuksesta, osaamisesta, teknologiasta ja uudistumisesta. Teknologian murros ei voi olla uhka, vaan se on otettava mahdollisuutena — mahdollisuutena uusille työpaikoille ja Suomen kilpailukyvylle. Työn pitää kannattaa aina, sen on oltava lähtökohta. Mutta jos ja kun elämä heittelee, kenenkään ei pidä pudota. Sen on oltava hyvinvointiyhteiskuntamme ydin tulevaisuudessakin. Siitä syntyy luottamus yhteiskuntaan, ja pidämme huolta yhteiskuntarauhasta ja sisäisestä turvallisuudestamme. Arvoisa puhemies! Köyhyys ei ole vain talouskysymys. Se on myös luottamuskysymys. Luottamusta siihen, että aamulla töihin lähtemällä pärjää. Luottamusta siihen, että apua saa silloin, kun on tarve. Ja luottamusta siihen, että jokaisella lapsella on mahdollisuudet pärjätä ja ikäihmisistä pidetään huolta. Jos luottamusta ei ole, ei ole enää paljoa muutakaan. Siksi meidän tehtävämme täällä on hyvin selkeä: palauttaa yhdessä usko siihen, että tässä maassa kannattaa yrittää, tehdä työtä ja rakentaa tulevaisuutta. Meillä jokaisella suomalaisella on oikeus uskoa arkeen, hyvään arkeen, huomennakin, ja siitä haluan pitää kiinni.

Arvoisa puhemies! Suomessa on maailman parhaat kätilöt. Opiskelijat ovat nyt opiskelleet sairaanhoitajiksi ja siinä samalla kätilöiksi, jolloin koulutus on kestänyt neljä ja puoli vuotta. Tämän käsittelyssä olevan esityksen myötä uudistuksen jälkeen opiskeltaisiin ensin sairaanhoitajaksi kolme ja puoli vuotta ja sen jälkeen noin kaksi vuotta lisää kätilöksi. Tämä tarkoittaa siis esityksen mukaan käytännössä pidempää koulutusta, jopa vuodella. Kuitenkaan pätevyys ei nostaisi koulutustasoa eikä parantaisi palkkaa ja tuskin muuttaisi työnkuvaakaan. Näiden tietojen puitteissa on herännyt laajemminkin huoli siitä, kuka lähtee enää tekemään jatko-opintoja tulevaisuudessa, ja siitä, miten huolehdimme siitä, että meillä olisi edelleen riittävästi päteviä kätilöitä. Koulutuksen kestohan lähentelee tällöin jo lääkäriopintoja. Arvoisa ministeri, nykyisestä mallista on kuulunut positiivista ammattikorkeakouluilta. Mikä on tämä perimmäinen syy ja tarve nyt tälle uudistukselle? — Kiitos.