Hiltunen Pia

Arvoisa rouva puhemies! Vuoden 27 talousarviota käsitellään nyt tilanteessa, jossa Suomen taloudesta kuuluu pitkästä aikaa tällä kaudella myös hyviä uutisia. Tänään julkaistujen lukujen mukaan elokuussa Suomessa oli 2,63 miljoonaa työllistä. Se on 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä puolestaan väheni hieman, ja 20—64-vuotiaiden työllisyysasteen trendi nousi 75,9 prosenttiin. Tämä on hyvä uutinen, ja siitä kannattaa iloita puoluekannasta riippumatta, sillä Suomi ja suomalaiset aidosti tarvitsevat kasvua, työtä ja ennen kaikkea uskoa tulevaan. Myös talous on kääntynyt kasvuun, ja investointien odotetaan vahvistuvan. Jos tämä kehitys jatkuu, se helpottaa myös julkisen talouden tilannetta. Yhden kuukauden perusteella emme kuitenkaan vielä tiedä, kuinka vahvasta käänteestä on kyse. Työttömyysasteen trendi on edelleen 10,1 prosenttia, pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ovat korkealla ja avoimien työpaikkojen määrä vähäinen. Siksi vuoden 27 tärkein talouspoliittinen tehtävä on mielestäni selkeä: nyt alkanut kasvu pitäisi saada muuttumaan entistäkin enemmän työpaikoiksi, jotta jokainen työkykyinen saadaan osaksi työelämää niin inhimillisten kuin taloudellistenkin syiden vuoksi. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden tilasta on puhuttava hyvistä uutisista huolimatta rehellisesti. Suomi velkaantuu tällä hallituskaudella edelleen, ja tämä hallitus ottaa ennätysmäärän velkaa. Alijäämä on 12,3 miljardia euroa, valtionvelan korkoihin menee 4,4 miljardia, ja työttömyys on edelleen Euroopan korkein. Väestö ikääntyy, puolustukseen käytetään tulevina vuosina entistä enemmän rahaa, ja hyvinvointivaltion peruspalvelut pitää pystyä rahoittamaan. Siksi pidän tärkeänä, että eduskuntapuolueet ovat kyenneet sitoutumaan pääosin velkaantumisen taittamiseen. Se on ennen kaikkea lupaus siitä, että velkasuhteen kasvu otetaan vakavasti yli vaalikausien. Tilanne on todella haastava, ja EU:n alijäämämenettely vaatii 8—11 miljardin euron sopeutusta. Se, miten se toteutetaan, on ensi kauden vaikein kysymys. Suomen taloutta ei voida tasapainottaa vain leikkaamalla, mutta julkisia menoja on pystyttävä priorisoimaan, ja olemassa olevia rakenteita, tukia ja verotusta pitää arvioida kriittisesti. Samalla pitäisi ymmärtää ero menon ja investoinnin välillä. Jos säästämme koulutuksesta, tutkimuksesta, työkyvystä tai kasvua mahdollistavasta infrasta tavalla, joka heikentää tulevaa kasvua, säästö voi tulla myöhemmin huomattavasti kalliimmaksi. Kaikkein kalleinta on se, että ihminen jää pitkäksi aikaa ilman työtä, jolloin usein muutkin ongelmat kasautuvat. Arvoisa puhemies! Valitettavasti kuvaamani tilanne näkyy omassa vaalipiirissäni hyvin konkreettisesti. Vaikka valtakunnan elokuun työllisyysluvut ovat rohkaisevia, Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys oli edelleen viisi prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ovat kasvaneet. Oulussa tilanne on ollut erityisen vaikea. Vielä heinäkuussa kaupungissa oli yli 16 000 työtöntä ja työttömyysaste 15,6 prosenttia. Nuorisotyöttömyysaste oli yli 23 prosenttia. Näiden lukujen takana on nuoria, joiden pitäisi päästä ensimmäiseen työpaikkaansa, ja kokeneita työntekijöitä, joiden osaamista meillä ei ole varaa menettää. Mutta Oulusta löytyy myös hyvä esimerkki siitä, miksi Suomen taloudessa kannattaa puhua muustakin kuin säästämisestä. Oulu on vahva yliopisto- ja teknologiakaupunki. Pohjoiseen suunnitellaan merkittäviä energiateollisuus-, datakeskus- ja puhtaan siirtymän investointeja. Meillä on osaamista ja mahdollisuuksia synnyttää uutta kasvua ja vientiä. Tarvitaan vain osaavaa työvoimaa, riittävää energiantuotantoa ja sähköverkkoa, sujuvia lupaprosesseja sekä toimivia liikenneyhteyksiä. Arvoisa puhemies! Talouspolitiikassa pitäisi nyt pystyä pitämään kaksi ajatusta mielessä yhtä aikaa: velkaantuminen on saatava hallintaan, ja on uskallettava panostaa kasvuun sekä ihmisiin. Vaikeita päätöksiä joudutaan tekemään myös seuraavalla vaalikaudella. Sitä ei pidä suomalaisille kaunistella. Kuitenkin yhtä olennaista on kysyä jokaisen päätöksen kohdalla, vahvistaako se Suomen kykyä työllistää, investoida ja kasvaa, vahvistaako se ihmisen luottamusta tulevaan, uskallusta kuluttaa ja mahdollisuutta pärjätä ja menestyä omassa elämässään. Olennaista on, että velkaantuminen taittuu, ihmisten arki on sujuvaa ja jokainen voi uskoa hyvään tulevaisuuteen, työhön ja toimeentuloon sekä peruspalveluiden saavutettavuuteen myös tulevaisuudessa. Inhimillinen tulevaisuus kuuluu jokaiselle.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on ollut liian pitkään heikkoa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 23—25 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 25 maatilat saavuttivat keskimäärin vain noin neljänneksen tavoitteena olevasta yrittäjätulosta. Nyt tilannetta vaikeuttaa uusi kustannusten nousu. Polttoaineen, lannoitteiden, energian ja muiden tuotantopanosten hinnat syövät tilojen kannattavuutta. Tätä ongelmaa ei ratkaista puheilla suomalaisen ruuan arvostuksesta. Viljelijän täytyy saada työstään kunnollinen toimeentulo. Puhemies! Pohjois-Suomessa tämä kysymys näkyy erityisen konkreettisesti. Pohjoinen on merkittävä maidon- ja naudanlihantuotannon alue. Tuotantoa harjoitetaan olosuhteissa, joissa kasvukausi on lyhyempi, etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetuskustannukset suuria. Luonnonvarakeskuksen arvio vahvistaa, että pohjoinen tuki on edelleen ratkaisevan tärkeä. Se on hidastanut maatilojen vähenemistä ja auttanut säilyttämään tuotantoa siellä, missä luonnon olosuhteet ovat vaikeimmat, mutta sekään ei enää pysäytä rakennemuutosta. Esimerkiksi maatilojen määrän ennustetaan vähenevän tänä vuonna noin kuusi prosenttia. Samalla yksittäisen maitotilan kustannukset ovat huomattavia. Jo vuoden 24 keskimääräisellä maitotilalla polttoaineisiin kului lähes 19 000 euroa, sähköön 11 000 ja lannoitteisiin lähes 17 000 euroa. Kun energia- ja tuotantopanokset kallistuvat, nämä eivät ole pieniä muutoksia tilan taloudessa. Ja kun maatila Pohjois-Suomessa lopettaa, vaikutushan ei jää vain naapuriin Se vaikuttaa kuljetusyritykseen, koneurakoitsijaan, eläinlääkäriin, elintarviketeollisuuteen ja kylän palveluihin. Se vaikuttaa työpaikkoihin ja lopulta siihen, pysyykö maaseutu asuttuna. Siksi maatalouspolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on vastannut kustannuskriisiin muun muassa maatalouden energiaveron lisäpalautuksella. Se on tarpeellinen mutta mittaluokaltaan ongelmiin nähden hyvin rajallinen toimi. Tarvitsemme ennen kaikkea pitkäjänteisiä ratkaisuja maatalouden kannattavuuteen. Ruokaketjun tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi. Viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteen on vahvistettava. Markkinoiden toimivuudesta ja kilpailusta on pidettävä huolta. Investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin tarvitaan ennustettava näkymä, jotta nuori ihminen uskaltaa sitoutua alalle vuosikymmeniksi ja vientiin tulee panostaa enemmän. Samalla meidän täytyy ymmärtää, ettei maaseudun elinvoima synny pelkillä maataloustuilla. Pohjois-Suomessa tarvitaan toimivia teitä, tietoliikenneyhteyksiä, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä mahdollisuus yrittää ja käydä töissä pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta. On ristiriitaista puhua maaseudun elinvoimasta, jos samaan aikaan palvelut etääntyvät ja tieverkko rapautuu. Koko Suomea ei voida kehittää kasvukeskusten ehdoilla. Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne on viime vuosina opettanut meille, ettei omavaraisuutta voi rakentaa vasta kriisin alettua. Suomalainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta siinä missä energia, infrastruktuuri ja maanpuolustuskin Meillä täytyy olla pellot, tuotantoeläimet, osaavat viljelijät ja toimiva elintarvikeketju myös silloin, kun kansainväliset toimitusketjut häiriintyvät. Pohjois-Suomen tuotanto on osa tätä kokonaisuutta. Sitä ei pidä nähdä kustannuksena, josta voidaan huonoina talousvuosina tinkiä, vaan strategisena voimavarana. Kyse ei ole siitä, kuinka monta maatilaa Suomessa on ensi vuonna, vaan siitä, onko Suomessa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua riittävästi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tuottamaan meille ruokaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus terveelliseen, ravinteikkaaseen ja kohtuuhintaiseen lähiruokaan. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu, ja samalla meidän on varauduttava siihen, että Suomeen kohdistetaan myös muita vaikuttamisen ja painostamisen keinoja. Yksi niistä on maahantulon välineellistäminen. Turvallisuusviranomaisten arvion mukaan välineellistetyn maahantulon uhka Suomen itärajalla on edelleen korkea. Siksi on perusteltua, että Suomella on lainsäädännölliset keinot varautua myös tilanteeseen, jossa ihmisiä käytetään tietoisesti välineenä Suomeen kohdistuvassa hybridivaikuttamisessa. Arvoisa puhemies! Rajaturvallisuuslaki säädettiin poikkeuksellisessa tilanteessa, ja se on myös oikeudellisesti hyvin poikkeuksellinen laki. Hallitus esittää kyseisen lain voimassaolon jatkamista vuoden 28 loppuun, eikä sisältöön esitetä muutoksia. On muistettava, että tämän lain tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa kansainvälistä suojelua tarvitsevien ihmisten oikeuksia, vaan tarkoituksena on huolehtia omasta turvallisuudestamme ja taata keinot tilanteeseen, jossa vieras valtio pyrkii käyttämään ihmisiä välineenä Suomen painostamiseen ja kansallisen turvallisuutemme horjuttamiseen. Meidän on kyettävä puolustamaan rajojamme ja kansallista turvallisuuttamme jokaisessa hetkessä. Samalla oikeusvaltiomme on muistettava perus- ja ihmisoikeudet sekä kansainväliset velvoitteemme. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta painopisteet muuttuvat väistämättä epävakaassa maailmanajassa niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa. Arvoisa puhemies! Lainsäädännön lisäksi tarvitsemme riittävät resurssit Rajavartiolaitokselle ja muille turvallisuusviranomaisille. Laki itsessään ei turvaa yhtäkään rajakilometriä tai ihmishenkeä, jos viranomaisilla ei ole tarpeeksi henkilöstöä, kalustoa ja toimintakykyä sen toimeenpanemiseksi. Samalla Suomen on jatkettava vahvaa vaikuttamista myös Euroopan unionissa. Välineellistetty maahantulo ei ole vain Suomen kysymys — EU:n ulkorajan turvallisuus on koko Euroopan yhteinen asia. Puhemies! Suomen on varauduttava pahimpaan, vaikka samalla on työskenneltävä sen puolesta, ettei näitä poikkeuksellisia toimivaltuuksia koskaan tarvitsisi käyttää. Turvallisuudesta huolehtiminen on Suomen valtion tärkeimpiä tehtäviä, ja siinä meidän on oltava ennakoivia ja yhtenäisiä jatkossakin.

Arvoisa puhemies! Kyseessä on monelta osin iso uudistus, joka koskee Rikosseuraamuslaitoksen organisaatiota ja rikosseuraamusalan koulutusta. Uudistuksen tavoite on tärkeä, sillä alalle tarvitaan riittävästi koulutettua henkilöstöä myös tulevaisuudessa vastaamaan työvoimapulaan sekä parantamaan alan veto- ja pitovoimaa. Erityisesti koulutettujen vartijoiden riittävyys on välttämätöntä vankiloiden turvallisuuden, henkilöstön työturvallisuuden ja vankien oikeusturvan kannalta ottaen huomioon vankiloiden nykyisen ylitäyttöasteenkin, joka kuormittaa väistämättä arkea monelta osin. Puhumme paljon jatkuvasta oppimisesta ja moduulikoulutuksesta jatkuvan oppimisen mallina, ja myös rikosseuraamusalalla mahdollisuus suorittaa tutkinto työn ohessa voi madaltaa kynnystä kouluttautua alalle. Puhemies! Henkilöstön määrää ei saa lisätä kuitenkaan laadun kustannuksella. Rikosseuraamusalan työ on vaativaa viranomaistyötä, jossa käytetään julkista valtaa ja kohdataan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Turvallisuusosaamisen lisäksi tarvitaan lainsäädännön tuntemusta, vuorovaikutustaitoja sekä ymmärrystä kuntoutuksesta ja rikoksettomaan elämään tukemisesta. Koulutuksen laadusta ei siis voida tinkiä henkilöstöpulankaan aikana. Valiokuntakäsittelyssä nousi aiheellisesti esiin eri koulutusväylissä opiskelevien asema ja yhdenvertaisuus. Kun samaan tutkintoon voi tulla kahden erilaisen väylän kautta, koulutuksen tavoitteiden, osaamisen tason ja opiskelijoiden oikeusturvan on toteuduttava yhdenvertaisesti. Työssäoppimismallissa on erityisesti huolehdittava siitä, että työpaikoilla on aikaa ja osaamista opiskelijoiden ohjaamiseen. Työssäoppiminen ei saa tarkoittaa henkilöstöpulan paikkaamista opiskelijoilla tai koulutusvastuun siirtämistä työpaikoille ilman riittäviä resursseja. Puhemies! Toinen merkittävä huoli liittyy Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen asemaan. Sen erityistä tehtävää, osaamista ja koulutuksellista itsenäisyyttä on vaalittava myös organisaatiota uudistettaessa. Johtokunnan lakkauttamisen yhteydessä on esitetty huoli siitä, että koulutusta koskevaa päätösvaltaa siirtyy pedagogiselta asiantuntemukselta Rikosseuraamuslaitoksen operatiiviselle johdolle, eikä huoli ole täysin aiheeton. Valiokuntakäsittelyssä esitystä on muutettu siten, että koulutuskeskuksen yhteyteen esitetään laajapohjaista neuvottelukuntaa. Sen ei kuitenkaan pidä jäädä muodolliseksi keskustelufoorumiksi, koska on aivan olennaista, että koulutuksen kehittämisessä on mukana pedagoginen, tutkimuksellinen ja rikosseuraamusalan monipuolinen asiantuntemus. Myös yhteistyön korkeakoulujen kanssa on jatkuttava vahvana. Se on rakentanut koulutuspolkuja tutkinnosta korkeakouluopintoihin ja yhdistänyt tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa käytännön työhön. Tätä osaamista ei pidä uudistuksessa hukata. Arvoisa puhemies! Vankiloiden turvallisuus syntyy ovien, lukkojen ja valvontajärjestelmien lisäksi ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Rikosten uusimista pitäisi pystyä ehkäisemään nykyistäkin paremmin, ja valvonnan lisäksi osaamisella, kuntoutuksella, vuorovaikutuksella ja oikeanlaisella tuella on suuri merkitys rikoksetonta elämää ajatellen. Pidämme välttämättömänä, että uudistuksen vaikutuksia seurataan tarkasti ja ongelmiin puututaan nopeasti. Seurattavia asioita ovat erityisesti koulutettujen vartijoiden määrä, koulutuksen ja osaamisen laatu, opiskelijoiden yhdenvertaisuus, työpaikkaohjauksen toimivuus sekä koulutuskeskuksen asema ja resurssit.

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu, ja samalla meidän on varauduttava siihen, että Suomeen kohdistetaan myös muita vaikuttamisen ja painostamisen keinoja tulevaisuudessakin. Meidän on kyettävä puolustamaan rajojamme ja kansallista turvallisuuttamme jokaisessa hetkessä. Samalla Suomen on jatkettava vahvaa vaikuttamista myös Euroopan unionissa. Välineellistetty maahantulo ei ole vain Suomen kysymys. EU:n ulkorajan turvallisuus on koko Euroopan yhteinen asia. Lainsäädännön lisäksi tarvitsemme riittävät resurssit Rajavartiolaitokselle ja muille turvallisuusviranomaisille. Lakihan ei itsessään turvaa yhtäkään rajakilometriä tai ihmishenkeä, jos viranomaisilla ei ole tarpeeksi henkilöstöä, kalustoa ja toimintakykyä sen toimeenpanemiseksi. Kysyisinkin, arvoisa ministeri, teiltä: arvioitteko, että tällä hetkellä rajalla on tarvittavat resurssit toimintaan?

Arvoisa puhemies! Hyvät ministerit! Jälleen olemme välikysymyksen äärellä. Katselin tätä puhetta valmistellessa menneitä uutisia aiheesta, ja viimeksi kun me jätimme samaisesta aiheesta, nuorten tulevaisuususkosta, välikysymyksen, keskustan Kurvinen totesi, että tyypillistä demarijargonia. Sinänsä siis hyvä, että nyt vuonna 26 keskustakin on herännyt siihen, mikä merkitys Suomen tulevaisuudelle on nuorten tulevaisuususkolla. Vuonna 2016 nuorisobarometriin vastaajista 83 prosenttia suhtautui tulevaisuuteensa optimistisesti, mutta vuonna 24 luku oli enää 61 prosenttia. Tämän vuoden tilasto sen sijaan kertoo, että vain 17 prosenttia ajattelee maailman tulevaisuudesta optimistisesti. Suunta on yksinkertaisesti huolestuttava, ja toivon, että vihdoin herätään barometrien ja työryhmien lisäksi toimenpiteisiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmän loppuraportti kiteyttää hyvin ongelman ja tarjoaa 36 toimenpidettä suunnan muuttamiseksi Esiin nousee osuvasti kahdeksan pääkohtaa: yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin muuttaminen, päätöksenteon pitkäjänteisyys, nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen, arkiympäristön turvallisuus, yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet, taloudellinen turva ja mielenterveyspalveluiden saavutettavuus. Puhemies! Olen sitä mieltä, että tilanteen tajuaa jo arkijärjelläkin. Jos arki ei ole turvallinen, töitä ja toimeentuloa ei ole, koulutuspaikkaa ei saa tai siitä ei suoriudu mielenterveyshaasteiden vuoksi, ylivelkaantuminen opintojen ohessa on lähes välttämätöntä, niin voiko silloin joku oikeasti uskoa tulevaan? Kysehän on vain perustarpeiden täyttämisestä tai täyttämättä jättämisestä. Nuorten työpaikat ovat todella tiukassa, siitä kertovat useat uutiset: tuhansia hakijoita yhtä avointa työpaikkaa kohden. Ei kyse siis ole mistään laiskuudesta, vaan vaikeudesta työllistyä. Onneksi erilaisia palveluja on nuorille tarjolla, esim. työllistymissetelin lisäksi muun muassa Oulussa Business Oulu tarjoaa tukea yrittäjyyteen. Kaikki luovatkin keinot pitää olla käytössä tällaisena aikana. Vaikka tällä hallituskaudella onkin tehty melkoinen määrä leikkauksia nimenomaan nuorten arkeen, myös maailman epävakaa tilanne haastaa. Kuka uskaltaa hankkia ensiasuntoa tai edes pystyy, kun veroetu siitäkin on viety ja lainaa vaikea saada? Lisäksi opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisään viime vuonna leikkasi opiskelijoiden toimeentuloa sadoilla euroilla ja hankaloitti kesäajan selviytymistä. Tukea saa muuten noin 500 euroa kuussa. Toimeentulotukeakaan ei voi saada, ellei ole nostanut opintolainaa. Näin ollen opiskelijat ovat pakotettuja velkaantumaan ja elämään lainalla. Arvioiden mukaan korkeakoulusta valmistuvalla nuorella on keskimäärin noin 40 000 euroa velkaa. Ja kun mistään koulusta ei miljonääriksi valmistuta, jokainen voi miettiä, miten siinä pätkätöiden maailmassa, jonka hallitus uudella laillansa vahvisti, pystyy miettimään asuntoa, vakiintumista tai perhettä. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Arvoisa puhemies! Kun puhumme tulevaisuususkosta, on puhuttava palveluiden toimivuuden, taloudellisen toimeentulon ja saavutettavan koulutuksen lisäksi ilmapiiristä. Lähisuhdeväkivalta on nuorille naisille merkittävä turvallisuusuhka. Tilastojen mukaan yli viidesosa 16—25-vuotiaista naisista on kokenut vakavaa väkivaltaa tai raiskauksen, ja kuten tiedämme, yli puolet suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Tilanne on karmiva ja väistämättä etäännyttää. Tutkimuksenkin mukaan oikealle kallistuvat miehet ja vasemmalle kallistuvat naiset. Jotain täytyisi tehdä siis tämänkin asian suhteen. Kotikasvatuksen lisäksi kouluilla on otettava asia vakavammin ja kuntien on järjestettävä tunne- ja turvataito- sekä asennekasvatusta entistä varhaisemmassa vaiheessa ja säännöllisesti. Puhemies! Kuten puheesta saattoi kuulua, keskustelu nuorista tai oikeastaan sen ihmettely, miksi näin on käynyt, herättää aina hieman ärtymystä. Meillä on tutkimusta, meillä on keinoja ja olisi myös mahdollisuus valita sopeutuksissa toisin. Meillä olisi mahdollisuus luoda tulevaisuususkoa sekä toivoa nuorille ihmisille, jos täällä olisi siihen tarpeeksi halua. Väitän, että näin ei ole nyt ollut. Totean loppuun, että suurin osa nuorista voi kuitenkin onneksi edelleen hyvin eikä jokainen ongelma tietenkään osu jokaisen arkeen. Kuitenkin kun mietimme tulevaisuuden kehityskulkua, niin jos emme ala toimimaan, on turha ihmetellä taas muutaman vuoden päästä tilannetta. Nuoret onneksi vielä uskovat koulutukseen ja haluavat pärjätä. Meidän on luotava täällä yhdessä puitteet menestykseen jokaisen elämässä.

Arvoisa puhemies! Suomen häpeäpilkku on pitkään ollut lähisuhdeväkivalta. Myös oikeuskanslerin kertomuksen ehkä kaikkein pysäyttävin osa koskee lähisuhdeväkivaltaa ja erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kertomuksessa kuvataan tilanteita, joissa rikosilmoituksia ei ole kirjattu asianmukaisesti, riskiarvioinnit ovat jääneet puutteellisiksi ja uhrien suojelussa on ollut vakavia ongelmia. Nämä havainnot ovat erittäin huolestuttavia. Lähisuhdeväkivalta ei ole tavanomainen rikosasia. Siihen liittyy usein jatkuvaa kontrollia, pelkoa, häpeää ja väkivallan uusiutumisen riskiä. Juuri siksi viranomaisten osaamisen ja riskiarvioinnin ja yhteistyön pitäisi toimia näissä tilanteissa erityisen hyvin. Apulaisoikeuskansleri nostaa kertomuksessaan aivan oikein esiin sen, että lähisuhdeväkivallan erityispiirteitä ei aina tunnisteta riittävästi. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa uhri jää ilman tarvitsemaansa suojaa. Arvoisa puhemies! Uhrin oikeusturva ei missään tilanteessa saa riippua siitä, mille poliisilaitokselle asia sattuu osumaan tai kuinka hyvin yksittäinen viranomainen tunnistaa väkivallan riskit. Kertomuksessa viitataan myös Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin, kuten Istanbulin sopimukseen ja EU:n väkivaltadirektiiviin. Ne eivät ole vain muodollisia velvoitteita, vaan ne edellyttävät Suomelta konkreettisia toimia: uhrien suojelemista, toimivia palveluita, viranomaisten koulutusta sekä tehokasta puuttumista väkivaltaan. Kertomuksen havainnot osoittavat, että tässä työssä on edelleen paljon tehtävää. Arvoisa puhemies! Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen ei ole vain kriminaalipolitiikkaa. Kyse on ihmisten turvallisuudesta, oikeudesta elää ilman väkivaltaa ja siitä, kuinka vakavasti yhteiskunta suojelee väkivallan uhreja. Tarvitsemme parempaa koulutusta viranomaisille, toimivampaa viranomaisyhteistyötä, riittäviä resursseja sekä matalan kynnyksen tukipalveluita. Väkivallan torjunta ei voi jäädä yksittäisten hankkeiden tai projektien varaan. Tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa ja aitoa sitoutumista siihen, että jokainen ihminen saa elää turvassa, ilman pelkoa väkivallasta. Arvoisa puhemies! Kyse on lopulta siitä, millaisessa yhteiskunnallisessa asenneilmapiirissä elämme, miten suhtaudumme lähisuhdeväkivaltaan ja miten arjen tukipalvelut ja apu toimivat. Kenenkään tässä yhteiskunnassa ei pidä sietää eikä hyväksyä minkäänlaista väkivaltaa eikä pelätä arjessaan. Lähisuhdeväkivalta ei koskaan ole uhrin vika.

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymyskeskustelu köyhyydestä ei ole vain talouspoliittinen kysymys, vaan on kysymys siitä, millaisessa Suomessa me haluamme elää nyt ja tulevaisuudessa. Suomessa on satojatuhansia työssäkäyviä ylivelkaantuneita ihmisiä. Tänä päivänä liian moni työssäkäyvä tavallinen ihminen miettii, riittääkö palkka arjen perusmenoihin. Lapsiperheissä lasketaan kauppakassin sisältöä tarkemmin kuin koskaan. Yksin elävä pohtii, mistä voisi vielä säästää, kun kaikki ylimääräinen on jo karsittu. Samaan aikaan työttömyys on korkealla eikä työn vastaanottaminen aina tunnu kannattavalta, erityisesti osa-aikatyön vastaanottaminen, kun suojaosat on poistettu ja jokainen ansaittu euro leikkaa jo ennestään matalaa turvaa. Arki on kiristynyt konkreettisesti. Sähkön hinta on heilahdellut rajusti, ruuan hinta on noussut, ja nostettu arvonlisävero tuntuu suoraan kassalla. Korot ovat nousseet ja vieneet monelta viimeisenkin liikkumavaran. Kulutus sakkaa, kun ihmiset eivät uskalla käyttää rahaa, jota ei juuri arjen kulujen jälkeen edes jää, ja samaan aikaan uutisvirta on täynnä huolia sodista, heikosta taloudesta, uusista leikkauksista. Se syö väistämättä tulevaisuudenuskoa itseltäkin. Tällä hallituskaudella on tehty päätöksiä, jotka kiristävät arkea entisestään. Sosiaaliturvaa on leikattu, etuuksien tasoa heikennetty ja indeksikorotuksia jäädytetty. Työttömyysturvaa on kiristetty ja asumistukea leikattu. Sen lisäksi työttömyys on kasvanut Euroopan korkeimmalle tasolle ja ihmisten tarve väliaikaisiin tukiin on lisääntynyt. Myös terveydenhuollon asiakasmaksuja on nostettu, ja veroratkaisut ovat lisänneet monen tavallisen ihmisen kustannuksia. Nämä eivät ole irrallisia päätöksiä, vaan ne tuntuvat suoraan ihmisten arjen turvallisuudessa. Me ihmiset emme ole tilastoja. Me elämme arkea, jossa mietitään jatkuvasti omaa ja läheisten pärjäämistä. Kun huoli kasvaa, se heijastuu kaikkeen: luottamukseen, uskoon huomisesta ja siihen, kannatteleeko yhteiskuntamme enää, jos elämässä tulee vastoinkäymisiä ja väliaikainen tarve tuelle. Samaan aikaan kuulemme puheita ihannekansalaisesta, joka pärjää ilman tukea, joustaa loputtomasti ja kantaa yhä enemmän vastuuta, myös hoivasta, joka on aiemmin kuulunut yhteiskunnalle. Kun hoivavastuuta siirretään työikäisille, se näkyy jaksamisessa, työssäkäynnissä ja perheiden arjessa. Tämä kehityssuunta ei ole vaihtoehto. Kaiken tämän päälle virkakunta esittää mittavia veden hinnan korotuksia tilanteessa, jossa paine arjesta selviytymiseen on jo melkoinen. Voisi kyllä kysyä, onko juuri nyt se oikea aika tai ylipäätänsäkö meidän pitää verrata itseämme jokaisessa asiassa muihin. Entä jos valitsisimme itse? Entäpä jos teemme arvovalinnan ja haluamme panostaa ihmisten kohtuulliseen arkeen, jossa veteen ja sähköönkin on varaa? Arvoisa puhemies! Maailmantilanne on hyvin epävakaa, ja se näkyy myös totta kai Suomessa. Mutta juuri siksi meidän on tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat ihmisten turvallisuudentunnetta myös arjessa. Me tarvitsemme lisää työpaikkoja ja investointeja. Tarvitsemme kasvua, joka syntyy koulutuksesta, osaamisesta, teknologiasta ja uudistumisesta. Teknologian murros ei voi olla uhka, vaan se on otettava mahdollisuutena — mahdollisuutena uusille työpaikoille ja Suomen kilpailukyvylle. Työn pitää kannattaa aina, sen on oltava lähtökohta. Mutta jos ja kun elämä heittelee, kenenkään ei pidä pudota. Sen on oltava hyvinvointiyhteiskuntamme ydin tulevaisuudessakin. Siitä syntyy luottamus yhteiskuntaan, ja pidämme huolta yhteiskuntarauhasta ja sisäisestä turvallisuudestamme. Arvoisa puhemies! Köyhyys ei ole vain talouskysymys. Se on myös luottamuskysymys. Luottamusta siihen, että aamulla töihin lähtemällä pärjää. Luottamusta siihen, että apua saa silloin, kun on tarve. Ja luottamusta siihen, että jokaisella lapsella on mahdollisuudet pärjätä ja ikäihmisistä pidetään huolta. Jos luottamusta ei ole, ei ole enää paljoa muutakaan. Siksi meidän tehtävämme täällä on hyvin selkeä: palauttaa yhdessä usko siihen, että tässä maassa kannattaa yrittää, tehdä työtä ja rakentaa tulevaisuutta. Meillä jokaisella suomalaisella on oikeus uskoa arkeen, hyvään arkeen, huomennakin, ja siitä haluan pitää kiinni.

Arvoisa puhemies! Ensiksi kiitokset edustaja Karille hyvästä aloitteesta, jonka olen itsekin allekirjoittanut. Vapaaehtoinen maanpuolustus on erittäin tärkeässä roolissa meidän yhteiskunnassamme ja varsinkin nyt, kun toimintaympäristö, turvallisuusympäristö, on vahvassa muutoksessa. Ihmisillä on huoli turvallisuudesta, ja on erittäin tärkeätä, että he pääsevät osallistumaan maanpuolustukseen valitsemallaan tavalla. Tämä vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta on nimenomaan vahvasti vapaaehtoista. Siihen osallistuu paljon naisia, ja se on myös osa kokonaisturvallisuuttamme. Senpä vuoksi näen tämän aloitteen äärimmäisen tärkeänä. Tässähän tavoitteena on poistaa juurikin niitä hallinnollisia esteitä rahoituksen suhteen, mikä on oikeasuuntaista varsinkin tässä ajassa. Siksi ilman muuta kannatan tätä edustaja Karin hyvää aloitetta.

Arvoisa puhemies! Vaikka muuttunut turvallisuusympäristö haastaa koko Suomea, niin Itä-Suomi tosiaan kärsii nyt eniten. Rajasulku on vaikuttanut elinkeinoelämään investointien puutteena, väestön vähenemisenä sekä peruspalveluiden heikkenemisenä. Myös tulevaisuudenusko on romahtanut, ja useat nuoret muuttavat muualle koulutuksen ja työpaikkojen toivossa. Hyvä hallitus, on koko Suomen etu, että myös itäraja saadaan pidettyä tulevaisuudessakin asuttuna. Kun rahoitusta ei ole nyt EU:sta löytynyt Itä-Suomen avuksi, miten reagoitte hallituksessa tilanteeseen niin, että myös erityisesti nämä muualle muuttavat nuoret voisivat uskoa siellä kotiseudullaan tulevaisuuteensa?