Hiltunen Pia

Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on ollut liian pitkään heikkoa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 23—25 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 25 maatilat saavuttivat keskimäärin vain noin neljänneksen tavoitteena olevasta yrittäjätulosta. Nyt tilannetta vaikeuttaa uusi kustannusten nousu. Polttoaineen, lannoitteiden, energian ja muiden tuotantopanosten hinnat syövät tilojen kannattavuutta. Tätä ongelmaa ei ratkaista puheilla suomalaisen ruuan arvostuksesta. Viljelijän täytyy saada työstään kunnollinen toimeentulo. Puhemies! Pohjois-Suomessa tämä kysymys näkyy erityisen konkreettisesti. Pohjoinen on merkittävä maidon- ja naudanlihantuotannon alue. Tuotantoa harjoitetaan olosuhteissa, joissa kasvukausi on lyhyempi, etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetuskustannukset suuria. Luonnonvarakeskuksen arvio vahvistaa, että pohjoinen tuki on edelleen ratkaisevan tärkeä. Se on hidastanut maatilojen vähenemistä ja auttanut säilyttämään tuotantoa siellä, missä luonnon olosuhteet ovat vaikeimmat, mutta sekään ei enää pysäytä rakennemuutosta. Esimerkiksi maatilojen määrän ennustetaan vähenevän tänä vuonna noin kuusi prosenttia. Samalla yksittäisen maitotilan kustannukset ovat huomattavia. Jo vuoden 24 keskimääräisellä maitotilalla polttoaineisiin kului lähes 19 000 euroa, sähköön 11 000 ja lannoitteisiin lähes 17 000 euroa. Kun energia- ja tuotantopanokset kallistuvat, nämä eivät ole pieniä muutoksia tilan taloudessa. Ja kun maatila Pohjois-Suomessa lopettaa, vaikutushan ei jää vain naapuriin Se vaikuttaa kuljetusyritykseen, koneurakoitsijaan, eläinlääkäriin, elintarviketeollisuuteen ja kylän palveluihin. Se vaikuttaa työpaikkoihin ja lopulta siihen, pysyykö maaseutu asuttuna. Siksi maatalouspolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on vastannut kustannuskriisiin muun muassa maatalouden energiaveron lisäpalautuksella. Se on tarpeellinen mutta mittaluokaltaan ongelmiin nähden hyvin rajallinen toimi. Tarvitsemme ennen kaikkea pitkäjänteisiä ratkaisuja maatalouden kannattavuuteen. Ruokaketjun tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi. Viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteen on vahvistettava. Markkinoiden toimivuudesta ja kilpailusta on pidettävä huolta. Investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin tarvitaan ennustettava näkymä, jotta nuori ihminen uskaltaa sitoutua alalle vuosikymmeniksi ja vientiin tulee panostaa enemmän. Samalla meidän täytyy ymmärtää, ettei maaseudun elinvoima synny pelkillä maataloustuilla. Pohjois-Suomessa tarvitaan toimivia teitä, tietoliikenneyhteyksiä, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä mahdollisuus yrittää ja käydä töissä pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta. On ristiriitaista puhua maaseudun elinvoimasta, jos samaan aikaan palvelut etääntyvät ja tieverkko rapautuu. Koko Suomea ei voida kehittää kasvukeskusten ehdoilla. Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne on viime vuosina opettanut meille, ettei omavaraisuutta voi rakentaa vasta kriisin alettua. Suomalainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta siinä missä energia, infrastruktuuri ja maanpuolustuskin Meillä täytyy olla pellot, tuotantoeläimet, osaavat viljelijät ja toimiva elintarvikeketju myös silloin, kun kansainväliset toimitusketjut häiriintyvät. Pohjois-Suomen tuotanto on osa tätä kokonaisuutta. Sitä ei pidä nähdä kustannuksena, josta voidaan huonoina talousvuosina tinkiä, vaan strategisena voimavarana. Kyse ei ole siitä, kuinka monta maatilaa Suomessa on ensi vuonna, vaan siitä, onko Suomessa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua riittävästi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tuottamaan meille ruokaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus terveelliseen, ravinteikkaaseen ja kohtuuhintaiseen lähiruokaan. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymyskeskustelu köyhyydestä ei ole vain talouspoliittinen kysymys, vaan on kysymys siitä, millaisessa Suomessa me haluamme elää nyt ja tulevaisuudessa. Suomessa on satojatuhansia työssäkäyviä ylivelkaantuneita ihmisiä. Tänä päivänä liian moni työssäkäyvä tavallinen ihminen miettii, riittääkö palkka arjen perusmenoihin. Lapsiperheissä lasketaan kauppakassin sisältöä tarkemmin kuin koskaan. Yksin elävä pohtii, mistä voisi vielä säästää, kun kaikki ylimääräinen on jo karsittu. Samaan aikaan työttömyys on korkealla eikä työn vastaanottaminen aina tunnu kannattavalta, erityisesti osa-aikatyön vastaanottaminen, kun suojaosat on poistettu ja jokainen ansaittu euro leikkaa jo ennestään matalaa turvaa. Arki on kiristynyt konkreettisesti. Sähkön hinta on heilahdellut rajusti, ruuan hinta on noussut, ja nostettu arvonlisävero tuntuu suoraan kassalla. Korot ovat nousseet ja vieneet monelta viimeisenkin liikkumavaran. Kulutus sakkaa, kun ihmiset eivät uskalla käyttää rahaa, jota ei juuri arjen kulujen jälkeen edes jää, ja samaan aikaan uutisvirta on täynnä huolia sodista, heikosta taloudesta, uusista leikkauksista. Se syö väistämättä tulevaisuudenuskoa itseltäkin. Tällä hallituskaudella on tehty päätöksiä, jotka kiristävät arkea entisestään. Sosiaaliturvaa on leikattu, etuuksien tasoa heikennetty ja indeksikorotuksia jäädytetty. Työttömyysturvaa on kiristetty ja asumistukea leikattu. Sen lisäksi työttömyys on kasvanut Euroopan korkeimmalle tasolle ja ihmisten tarve väliaikaisiin tukiin on lisääntynyt. Myös terveydenhuollon asiakasmaksuja on nostettu, ja veroratkaisut ovat lisänneet monen tavallisen ihmisen kustannuksia. Nämä eivät ole irrallisia päätöksiä, vaan ne tuntuvat suoraan ihmisten arjen turvallisuudessa. Me ihmiset emme ole tilastoja. Me elämme arkea, jossa mietitään jatkuvasti omaa ja läheisten pärjäämistä. Kun huoli kasvaa, se heijastuu kaikkeen: luottamukseen, uskoon huomisesta ja siihen, kannatteleeko yhteiskuntamme enää, jos elämässä tulee vastoinkäymisiä ja väliaikainen tarve tuelle. Samaan aikaan kuulemme puheita ihannekansalaisesta, joka pärjää ilman tukea, joustaa loputtomasti ja kantaa yhä enemmän vastuuta, myös hoivasta, joka on aiemmin kuulunut yhteiskunnalle. Kun hoivavastuuta siirretään työikäisille, se näkyy jaksamisessa, työssäkäynnissä ja perheiden arjessa. Tämä kehityssuunta ei ole vaihtoehto. Kaiken tämän päälle virkakunta esittää mittavia veden hinnan korotuksia tilanteessa, jossa paine arjesta selviytymiseen on jo melkoinen. Voisi kyllä kysyä, onko juuri nyt se oikea aika tai ylipäätänsäkö meidän pitää verrata itseämme jokaisessa asiassa muihin. Entä jos valitsisimme itse? Entäpä jos teemme arvovalinnan ja haluamme panostaa ihmisten kohtuulliseen arkeen, jossa veteen ja sähköönkin on varaa? Arvoisa puhemies! Maailmantilanne on hyvin epävakaa, ja se näkyy myös totta kai Suomessa. Mutta juuri siksi meidän on tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat ihmisten turvallisuudentunnetta myös arjessa. Me tarvitsemme lisää työpaikkoja ja investointeja. Tarvitsemme kasvua, joka syntyy koulutuksesta, osaamisesta, teknologiasta ja uudistumisesta. Teknologian murros ei voi olla uhka, vaan se on otettava mahdollisuutena — mahdollisuutena uusille työpaikoille ja Suomen kilpailukyvylle. Työn pitää kannattaa aina, sen on oltava lähtökohta. Mutta jos ja kun elämä heittelee, kenenkään ei pidä pudota. Sen on oltava hyvinvointiyhteiskuntamme ydin tulevaisuudessakin. Siitä syntyy luottamus yhteiskuntaan, ja pidämme huolta yhteiskuntarauhasta ja sisäisestä turvallisuudestamme. Arvoisa puhemies! Köyhyys ei ole vain talouskysymys. Se on myös luottamuskysymys. Luottamusta siihen, että aamulla töihin lähtemällä pärjää. Luottamusta siihen, että apua saa silloin, kun on tarve. Ja luottamusta siihen, että jokaisella lapsella on mahdollisuudet pärjätä ja ikäihmisistä pidetään huolta. Jos luottamusta ei ole, ei ole enää paljoa muutakaan. Siksi meidän tehtävämme täällä on hyvin selkeä: palauttaa yhdessä usko siihen, että tässä maassa kannattaa yrittää, tehdä työtä ja rakentaa tulevaisuutta. Meillä jokaisella suomalaisella on oikeus uskoa arkeen, hyvään arkeen, huomennakin, ja siitä haluan pitää kiinni.

Arvoisa rouva puhemies! Yhteiskunta digitalisoituu, siitä me emme pääse mihinkään. Samoiten tätä kautta myös tiedonkulku paranee ja totta kai sujuvoituu. Elämme ajassa, jossa yhteiskunta toimii yötä päivää, ja on mielestäni hyvä, että ihmisten palvelu näiltä osin helpottuu. Mutta huoli tässä lakiesityksessä liittyy oikeastaan yhdenvertaisuuden näkökulmiin ja ehkä ennen kaikkea ikäihmisiin ja heihin, joilla ei ole digitaitoja riittävästi. Kuka määrittää sen, kenellä on riittävät digitaidot näiden palveluiden hyödyntämiseen? Nyt puhutaan ensisijaisuudesta ja oletetaan, että kaikki toimivat diginä ja täytyy itse pystyä ilmoittamaan, jos ei näitä digipalveluja halua käyttää. Jo se herättää mielestäni vääränlaisen lähtökohdan. Viestillä ilmoitus tosiaan parantaisi tilannetta vahvasti myös nuorten ihmisten osalta. Ajatellaan varmasti, että jokainen nuori lähtökohtaisesti pystyy näitä digipalveluja helposti käyttämään ja on tottunut tällaisiin sovelluksiin, mutta oikeastaan luulen, että sähköpostia on vähemmän käytetty nuortenkin keskuudessa, ja se, millä tavalla nämä viestit tulevaisuudessa tavoittavat käyttäjät, on kyllä kyseenalaista. Siksi ajattelen, että ehkä tämän lain vaikutusten seuranta olisi voinut olla tässä tilanteessa tarpeen, jotta nähdään, millä tavalla ihmiset sitten pystyvät käyttämään näitä palveluja. Näillä perustein SDP:n vastalause on mielestäni aiheellinen.

Arvoisa herra puhemies! Suomi on vakavan työllisyyskriisin keskellä, ja meillä on Euroopan korkein työttömyys. Työttömyys on noussut lähelle kymmentä prosenttia, ja se tarkoittaa satojatuhansia suomalaisia, niin perheitä, nuoria kuin kokeneita ammattilaisiakin, jotka elävät nyt epävarmuudessa. Työttömyys on aina henkilökohtainen tragedia. Erityisen huolestuttava on kuitenkin nuorten tilanne. Joka viides nuori on vailla työtä. Se ei ole vain tilasto, se on nykyhetki, joka määrittää tulevaisuuttamme vielä pitkään. Nuorelle se on ylivelkaantumista, siirtyvää itsenäistymistä ja menetettyä uskoa tulevaisuuteen ja itseensä. Yhteiskunnalle se on huolta nuorten mielenterveydestä, toimeentulosta ja työkyvyn säilyttämisestä. Se on aito riski sille, että näiden nuorten työura ei tule näkemäänkään alkua. Arvoisa puhemies! Maailma ympärillämme on epävakaa. Venäjä käy hyökkäyssotaa Euroopassa, energiamarkkinat heilahtelevat, maailmantalouden kasvu on hidasta, vienti sakkaa ja investoinnit lykkääntyvät. Samaan aikaan yritysten konkurssimäärät ovat huipussaan. Moni pieni ja keskisuuri yritys kamppailee korkojen, heikon kysynnän ja epävarmuuden kanssa. Kun yritys kaatuu, työpaikat katoavat, kun työpaikat katoavat, ostovoima heikkenee, ja kun ostovoima heikkenee, yritykset kärsivät lisää. Näin noidankehä on valmis. Arvoisa puhemies! Politiikan tehtävä olisi nyt katkaista vihdoin noidankehä. Orpon hallitus lupasi satatuhatta uutta työpaikkaa, mutta tulos on ollut valitettavasti päinvastainen. Työttömyys on noussut, ja samaan aikaan hallitus on keskittynyt leikkaamaan muun muassa työttömyysturvaa ja asumistukea. On vaikea ymmärtää logiikkaa, jossa heikossa suhdanteessa leikataan ihmisten ostovoimaa. Kun pieni- ja keskituloiselta viedään euro, se on euro pois lähikaupasta, kampaamosta tai rakennusliikkeeltä. Se on siis euro pois kotimaisesta kysynnästä. Lisäksi hallitus poisti työttömyysturvan suojaosan eli mahdollisuuden tehdä osa-aikatyötä. Tämä oli kestämätön valinta tällaisena aikana, osa-aikatyökin kun on parempi tilanne työttömälle kuin täystyöttömyys. Työ on nimittäin parasta sosiaaliturvaa. Arvoisa puhemies! Me näemme, että työn vastaanottamisen on aina oltava kannattavaa. Suojaosa on palautettava ja sidottava suhdanteeseen. Osaamisen päivittäminen on mahdollistettava työttömyysturvalla, ja jokaisella on oltava mahdollisuus kouluttautua lisää päästäkseen takaisin työmarkkinoille. Aikuiskoulutustuki on palautettava. Toisekseen meidän on vahvistettava kansalaisten ostovoimaa. Kun pienituloisille ja keskituloisille jää enemmän käteen, raha kiertää kotimaisessa taloudessa. Se taas helpottaa yritysten tilannetta ja luo työpaikkoja. Kolmanneksi yritysten toimintaympäristöstä on huolehdittava pitkäjänteisesti. Tarvitsemme ennakoitavaa veropolitiikkaa ja investointikannustimia vihreään siirtymään, tutkimukseen ja innovaatioihin. Tarvitsemme kasvua, eikä se synny vain leikkauksilla. Ja ennen kaikkea nuorille on luotava polku työelämään. Jokaisella nuorella pitää olla työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikka. Työelämään on päästävä kiinni mahdollisimman varhain, jottei työttömyys pitkittyisi varsinkaan työuran alussa. Arvoisa puhemies! Työllisyys ei parane syyllistämällä työpaikan menettäneitä. Se paranee rakentamalla luottamusta, investoimalla osaamiseen ja tukemalla yrityksiä kasvamaan. Suomi on ennenkin noussut vaikeista ajoista, ja niin me nousemme nytkin, kun uskallamme toteuttaa yhdessä toimia, jotka luovat työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa.