Kaarisalo Riitta

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ja hyvät edustajakollegat, näin ensi alkuun haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkanutta syysistuntokautta! Mielestäni on erittäin arvokasta, että pääsemme aloittamaan työmme tänään käsittelemällä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025. Tässä kertomuksessa käsitellään totuttuun tapaan kymmentä keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Oikeastaan koko tämän raportin sisältö on luonteeltaan sellaista, että se tuottaa paitsi meille poliitikoille mutta myös valmistelusta vastaaville virkamiehille äärettömän arvokasta ja hyvää tietoa. Tässä kun selasin tätä raporttia todella ihan ajatuksella läpi, niin panin merkille, että kyllähän nämä keskeiset huolenaiheet ja puutteet palauttavat meidät monella tapaa aivan ydinkysymysten äärelle. Tässä sivuilla 110—115 kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi puutteisiin vanhusten oloissa ja kohtelussa, terveydenhuollon palvelujen saavutettavuudessa, lastensuojelun toteutumisessa, vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisessa, koulutuksen yhdenvertaisuuden haasteisiin tai esimerkiksi oikeusprosessien keston toteutumisessa esiintyviin puutteisiin ja ongelmiin. No, tässä olisi paljonkin asioita, joihin erityisesti pureutua, mutta nostan esille nyt oikeastaan kolme. Ensiksi, tässä vanhusten oloja ja kohtelua käsittelevässä kokonaisuudessa todetaan aivan yksiselitteisen selkeästi, että viime vuonna havaittiin useita sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei ollut joko toteutunut tai oli selkeästi vaarantunut. Selkeästi tuodaan esille, että asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute on ollut keskeinen tekijä, joka on laskenut nimenomaan esimerkiksi hoivakotien ja vanhusten saamien palvelujen laatua. Tässä yhteydessä on pakko kiteyttää edelleenkin se viesti, että kyllä kysymys on nimenomaan tällä hallituskaudella säädetystä laista, jolla ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta laskettiin. Tämä on asia, joka tässä raportissakin selkeästi tuodaan esille. Eräs semmoinen itseänikin hieman hätkäyttänyt lause liittyy siihen, että edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Tiedämme varmasti, että siinä on taustalla ennen kaikkea paitsi osaavan hoitohenkilöstön saaminen myös ne taloudelliset haasteet, joiden kanssa tällä hetkellä hyvinvointialueilla painiskellaan. Lastensuojelun osalta kiinnitän huomiota siihen, että erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ja nuorille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja. Tämä ongelma kytkeytyy erityisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka kärsivät erityisen vakavista joko päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista tai molemmista. Me ollaan todella paljon käsitelty tässäkin salissa kuluneiden kahden vuoden aikana pahenevaa päihde- ja huumeongelmaa Suomessa. Samalla olisi kyllä hyvä ymmärtää se, että näistä ongelmista kärsivät entistä useammin myös lapset ja nuoret. Samaan aikaan tiedämme, että päihde- ja mielenterveysongelmat usein kytkeytyvät yhteen, ja jos se on näin aikuisilla, niin se koskettaa myös lapsia. Äärimmäisen tärkeää on silloin huolehtia siitä, että nämä kaikkein vaikeimmin oirehtivat lapset ja nuoret saavat asianmukaista hoitoa silloin, kun he ovat sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sitten tässä kiinnitän vielä huomiota lopuksi siihen, että kun lapsen kodin ulkopuolelle tapahtunut sijoittaminen päättyy — puhutaan jälleenyhdistämisestä — niin se on aidosti asia, joka vaatii vielä tulevaisuudessa enemmän huomiota, koska nykyisellään sitä ei lähtökohtaisesti suunnitella. Totean vielä, kun täällä edustajakollega nosti esille myös tämän vieraannuttamisen, että se on tässä yhteiskunnassa ikävä kyllä aivan todellinen ilmiö ja myös sen tunnistamiseen meidän tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan esityksen keskeisenä sisältönä on tosiaan antaa hyvinvointialueille tietyissä tapauksissa mahdollisuus kattaa kertyneitä alijäämiä voimassa olevaa lainsäädäntöä pidemmän ajan kuluessa. Tämän ehdotetun sääntelyn mukaan valtiovarainministeriö voisi sitten tietyin edellytyksin myöntää mahdollisuuksia kattaa alijäämiä vuoden 2027 ja 2028 loppuun mennessä niille hyvinvointialueille, joilla se on välttämätöntä lainsäädännön noudattamiseksi. Lähtökohtaisesti ajatus tämän lainsäädännön tavoitteista on erittäin kannatettava, siis se, että sillä pyritään konkreettisesti helpottamaan hyvinvointialueiden tilannetta, joka tiedetysti ja tunnetusti on ollut hyvin vaikea näinä ensimmäisinä vuosina hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen. Tässäkin talossa on paljon puhuttu niistä syistä, jotka niihin vaikeuksiin ovat johtaneet, ja täällä jo edustaja Lyly toikin esille esimerkiksi nämä: hoiva- ja hoitohenkilöstön hyvin ansaittu palkkaratkaisu, toisaalta sitten tämä aivan valtava kustannusten nousu, mikä inflaation kasvusta aiheutui, ja sitten toisaalta se koronan perintönä jäänyt hoiva- ja hoitovelka. Oikeastaan näistä hyvinvointialueiden alkuvaikeuksista huolimatta alueet ovat nyt joutuneet näiden mittavien leikkausten ja tämän liian kireän aikataulun takia tekemään myös hyvin lyhytnäköisiä sopeutustoimia, ja kysymyksenä on nimenomaan se, pystytäänkö ylipäätään palveluja enää tuottamaan tämän nykyisen lainsäädännön puitteissa. Mielestäni ehkä tällä hetkellä se suurin yksittäinen ongelma on siinä, että tällä hetkellä Suomessa hyvinvointialueet eriytyvät hyvin voimakkaasti, ja se tarkoittaa sitä, että erityisesti kansalaisten kokemat terveyserot, se kuilu, uhkaavat nyt revetä todella vakavalla tavalla, ja samalla myös sitten vaarantuu suomalaisten ihan perusoikeuksien toteutuminen, mitä näitten palvelujen saatavuuteen tulee. Tämä on ehkä se suurin yksittäinen kysymys ja ongelma, johon meidän on kyettävä löytämään ratkaisut, koska tämä nykytilanne on kestämätön. Ehkä ensimmäinen kritiikki nyt sitten tätä lakiesitystä kohtaan liittyy siihen, että tämähän ei ensinnäkään kosketa kaikkia alueita. Sitten kun otetaan huomioon se tosiasia, että meillä on tällä hetkellä Suomessa sellaisia hyvinvointialueita, joissa tilanne on äärimmäisen haastava, ja pakko on esimerkkinä mainita Keski-Suomi, jossa on tehty hyvin mittavia leikkauksia ja säästötoimenpiteitä, mutta siitä huolimatta kertynyttä alijäämää on noin 300 miljoonaa. Vaikka tällä hetkellä lähdettäisiin ajatuksesta, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä nämä alijäämät saataisiin katettua, niin se merkitsee siitä huolimatta noin 50 miljoonan euron vuosittaista leikkausta, ja on ihan relevantti kysymys pohtia myös sitä, voidaanko tätä ylipäätään pitää realismina ottaen huomioon, että meillä on kuitenkin perustuslain turvaamat oikeudet tässä yhteiskunnassa. Tähän yhteyteen on todettava myös se, että on tietenkin erittäin hyvä, että nytten tätä rahoituslakia pyritään korjaamaan, mutta ikävä kyllä sekään ei nyt näillä erityisillä alueilla näitä erityisiä ongelmia kykene korjaamaan, ja tämä koskee myös sitten Keski-Suomea. Mutta ehkä se keskeinen lopputulema nytten sen jälkeen, kun tämä esitys tuolla sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut, että ensinnäkin tällä esityksellä tulisi turvata kaikille hyvinvointialueille lain edellyttämät toimintaedellytykset, ja sen takia nimenomaan kaikille hyvinvointialueille tulisi mahdollistaa tämän lisäajan hakeminen alijäämän kattamisvelvollisuuteen. Tätä määräaikaa tulisi pidentää nyt sinne 2030-luvun loppuun saakka sen sijaan, että tämä oikeus päättyisi kahden vuoden kuluttua. Tällaisenaan tätä ei mielestäni voi hyväksyä. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni on tärkeää nostaa esille myös toimet junakuuluvuuden parantamiseksi, sillä yhteyksien toimivuudessa raideliikenteessä on yhä edelleen vakavia puutteita, ja toimet niiden hoitamiseksi ovat olleet riittämättömiä. Tiedän tämän henkilökohtaisesti itsekin. Kun tuolta Keski-Suomesta tänne pääkaupunkiseudulle tulee, niin käytännössä Jyväskylä—Jämsä-välillä yhteyksiä ei ole lainkaan ja Jämsä—Tampere- välillä hyvin, hyvin niukalti. Yhtä lailla näitä haasteita ja ongelmia on ympäri Suomen raideliikenteen yhteydessä. Nämä toimivat viestintäyhteydet, internetyhteys etunenässä, ovat totta kai tärkeitä niin sanotun palvelukokemuksen ja matkustusmukavuuden näkökulmasta, kuten valiokunta omassa mietinnössään toteaa. Mutta kyllä henkilökohtaisesti ehkä tätäkin olennaisempana seikkana pidän nimenomaan junakuuluvuuden merkitystä tämän päivän työelämässä, jossa esimerkiksi työmatkat ovat mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävissä myös varsinaiseen työntekoon. Ilman toimivia yhteyksiä tämä käy likipitäen mahdottomaksi. Tämä on mielestäni ihan relevantti seikka ja huomio siinä mielessä, että tänä päivänä me kannamme todella paljon huolta siitä, että työn tuottavuus ei kasva. Mielestäni on hieman surkuhupaisaa, että tällaista asiaa emme saa kuntoon. Yhdyn liikenne- ja viestintävaliokunnan näkemykseen siitä, että nyt, kun raideliikenteen kilpailu avautuu, ei yksittäinen operaattori voi olla yksin vastuussa myöskään kuuluvuuden varmistamisesta. Tältä osin jatkossa tulisi pohtia myös valtion roolia asian ratkaisemiseksi. Huomautan, että tämän hallituskauden alkaessa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla oli muistaakseni tätä työtä varten varattuna lähes 20 miljoonan euron määräraha mutta se on nyttemmin sitten näiden leikkausten yhteydessä sieltä karsiutunut pois. Kyllä tästä aika vaitonaisia on oltu ja vastuuta on siirretty melko lailla niin VR:n ja Traficomin kuin sitten näiden operaattoreidenkin vastuulle. Toivon ihan vilpittömästi, että tulevaisuudessa tämä olisi asia, jota ihan yhteistyössä mietittäisiin. Selväähän se on, että ei tämä ilman valtion osallisuutta etene. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nyt käsillä olevassa asiakohdassa ja seuraavassa käsitellään tosiaan Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksia vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 25 alue- ja kuntavaalien osalta. Ihan ensiksi totean sen, että on äärettömän arvokasta ja tärkeää, että me täällä eduskunnassa tätä tietoa saamme, koska se tuottaa meille hyvää pohjaa arvioida myös sitä, onko nykyinen lainsäädäntö tämän vaalirahoituksen osalta riittävän hyvällä tolalla. Ehkä toteaisin näin, että kun me puhutaan ylipäätään avoimista ja rehellisistä vaaleista, niin silloin me puhutaan kyllä siitä, mikä on länsimaisen demokratian yksi tärkeimpiä kulmakiviä. Meille suomalaisille tämä nyt sinänsä on itsestäänselvyys, mutta näemme maailmalta lukuisia esimerkkejä siitä, että näin ei kaikkialla ole. Oikeastaan se, miksi tämä säätely ylipäätään on tärkeää, on se, että kun puhutaan poliittisen toiminnan rahoittamisesta, niin läpinäkyvyys tässä vaalirahoituksessa vahvistaa nimenomaan kansalaisten luottamusta politiikkaan ja poliittisiin toimijoihin, ja toisaalta valvonta myös osaltaan sitten ehkäisee mahdollisia väärinkäytöksiä. On äärettömän tärkeää, että äänestäjillä on todella aito mahdollisuus saada tietää, mistä puolueet tai sitten tahot, jotka ehdokkaita asettavat, ovat saaneet kampanjaansa rahoitusta. Oikeastaan uskoisin, että tässä keskustelussa tullaan aika paljon kiinnittämään huomiota näihin huomioihin, joita tarkastusvirasto näissä kertomuksissaan nostaa esille. Itse haluan korostaa edelleenkin sitä huolta, mikä liittyy tarkastusviraston rajallisiin tiedonsaantioikeuksiin, eli nykytilanteessa tarkastusvirastolla ei ole oikeuksia saada lisätietoja kampanjan tukea antaneilta ja kampanjalle palveluita tai tuotteita toimittaneilta tahoilta. Sitten toisaalta taas omanlaisia huoliaan liittyy niin sanottuun jälki-ilmoitukseen, mikä tulee vaalikampanjaa varten otettuun lainaan. Semmoisena yleisenä kokoavana huomiona haluan tuoda esille sen, että VTV todella katsoo, että tätä vaalirahoituslakia tulisi edelleen harmonisoida ja selkeyttää erityisesti samanaikaisesti järjestettävien alue- ja kuntavaalien osalta, ja tähän työhön kyllä henkilökohtaisestikin kannustan.

Arvoisa rouva puhemies! On ikävä todeta, että tähän taloon on jälleen tuotu käsiteltäväksi lakiesitys, joka on saanut osakseen poikkeuksellisen paljon perusteltua kritiikkiä jo ennen kuin sitä aletaan käsitellä: 700 lausuntoa, joista pitkälle yli 80 prosenttia on ollut kielteisiä. Pidän näin lainsäätäjänä hieman kohtuuttomana sitä, että valiokuntien tehtäväksi on sysätty vastuu korjata valuvikaisen esityksen lukuisia heikkouksia, kun vastuuhan on nimenomaan hallituksella siitä, että se antaa sellaisia esityksiä, jotka ylipäätään ovat kohtuullisesti käsiteltävissä. Miksi asianmukainen valmistelu olisi ollut tärkeää? Tämän lakiesityksen muutokset ovat merkittäviä, ja niillä on valtavia vaikutuksia niin julkiseen talouteen, palvelujen saatavuuteen, niiden turvallisuuteen kuin kuntien perustuslailliseen oikeuteen harjoittaa itsehallintoaan. Olen sitä mieltä, että lakiesitys itsessään ja sen tavoitteet ovat kannatettavia — siis nimenomaan tavoitteet ovat kannatettavia ja uudistustarpeita on, se on täysin totta — mutta ongelma on nimenomaan se, että tällä esityksellä näitä tavoitteita ei tulla saavuttamaan. Päinvastoin, seurauksia voidaan pitää Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun vastaisina, eikä ole liioiteltua todeta, että kustannusten noustessa tämä esitys on loppuviimein myös suomalaisten veronmaksajien edun vastainen. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa esitetyn kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuuden seuraukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin sekä hyvinvointialueisiin. Näiden palvelujen tuottamiskustannukset nousisivat kestämättömällä tavalla. Niillä ei välttämättä ole edes mahdollisuuksia hyödyntää markkinoita siten, että aitoa kilpailua olisi, saati että sitä syntyisi. Todellisuudessa alueilla ja kunnissa voi olla vain yksi palvelujen tarjoaja ja suurella todennäköisyydellä vielä suuryritys, eikä mitään todellista tai aitoa, tervettä markkina-asetelmaa ole. On selvää, että joka tapauksessa lähes kaikki kunnat ja kaupungit joutuvat tekemään huomattavia omistusjärjestelyjä ja turvautumaan markkinoihin silloinkin, kun taloudellista perustetta ei ole. Arvioidut kustannukset julkiselle taloudelle ovat järkyttäviä. Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö itse ovat arvioineet hintalapuksi lähes puolta miljardia. FCG:n arvion mukaan muutoskustannukset huomioiden kyse on jopa 600 miljoonasta. On aivan selvää, ettei talousvaikeuksissa rypevä kuntakenttä, hyvinvointialueista puhumattakaan, selviä näistä kustannuksista. Arvoisa puhemies! Kiinnitän lopuksi huomiota siihen, että elämme, ikävä kyllä, aikaa, jossa turvallisuusympäristömme on muuttunut perustavanlaatuisella tavalla, ja elämme jo nyt hybridivaikuttamisen keskellä. Odotettavissa on, että tämänkaltainen vaikuttaminen tulee vain lisääntymään entisestään, ja tämä tarkoittaa myös sitä, että kyberturvallisuuden ja tietoturvan merkitys kasvaa ennennäkemättömällä tavalla. Siksi on merkille pantavaa, että valtion turvallisuusjohtaja Paananen on varoittanut, että hallituksen valmistelema hankintalain uudistus voi toteutuessaan heikentää vakavasti Suomen kyberturvallisuutta. Erityisesti tässäkin ongelma koskee sidosyksiköitä koskevaa kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimusta. Se Paanasen mukaan uhkaa romahduttaa nykyiset toimivat ict- ja kyberturvallisuusrakenteet, joihin erityisesti kunnat, hyvinvointialueet mutta myös osa valtionhallinnosta nojaavat. Palvelujen siirtyminen pois in-house-yksiköistä myös moninkertaistaisi kyberturvan kustannukset, sillä kuten hankintalakiehdotuksen taustalla olevat markkinaselvitykset osoittavat, kyberturvapalvelujen kustannukset voivat nousta jopa kolme- tai nelinkertaisiksi, mikäli palvelut siirretään sidosyksiköiltä kokonaan yksityisille toimijoille. Paanasen mukaan käytettävissä olevan kyberturvallisuuden osaamis- ja tietotaso heikkenisi merkittävästi, mikäli sidosyksiköiden roolia kavennetaan. Arvoisa puhemies! Suuri huoli koskee siis sitä, että uuden, tiukkenevan kilpailutuspakon nojalla Suomen kyberturvallisuuden ulkoistaminen kansainvälisille pääomille kiihtyisi. Tämä paitsi uhkaa suomalaista yrittäjyyttä myös voi muodostaa todella aidon turvallisuusuhan. Tätä taustaa vasten pidän käsittämättömänä, ettei hallitus ole tehnyt vaikutusarviota hankintalakiesityksen vaikutuksista Suomen turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että mielestäni tätä lakiesitystä ei tulisi tässä muodossaan hyväksyä. Se on raakile, ja sitä ei olisi ylipäätään pitänyt tähän taloon tuoda, mutta jos hallitus ei ole vetämässä sitä pois, on tämän talon valiokuntakäsittelyssä kyettävä korjaamaan niitä valuvikoja, joita siinä kiistatta on, ja toivon tähän myös valmiutta hallituspuolueiden edustajilta. Se olisi osoitus vastuullisesta lainsäädäntötyöstä. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Vaikka tavoitteet ovat hyvät ja uudistustarpeita on, kuten tiedetään, niin tosiasia on se, että tällaisenaan tämä esitys on susi. On kyllä vaikea ymmärtää, miten hallitus voi sulkea silmänsä tämän esityksen kielteisiltä vaikutuksilta, jotka ovat hyvin vakavia. Jatkossa kunnat voisivat tosiaan tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain, mikäli niiden omistus ylittää tämän kymmenen prosenttia. Tämä muutos on kyllä todella merkittävä, ja sen seuraukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin ja hyvinvointialueisiin. Esimerkiksi Keski-Suomen pienten kuntien kannalta tämä muutos olisi katastrofi. Mutta muutokset nimenomaan julkiseen talouteen ovat kestämättömät. VM, kuten todettiin, on arvioinut, että kyse on puolesta miljardista. FCG arvioi, että muutoskustannukset huomioiden puhutaan jopa 600 miljoonasta. Eivät kunnat ja hyvinvointialueet tule selviämään näistä kustannuksista. Kysyisin ministeriltä: miten te olette ajatelleet, [Puhemies koputtaa] että tämä rahoitetaan?