Kiljunen Kimmo

Arvoisa puhemies! Me puhumme nyt täällä asiakasmaksuista, ja valitettavasti hallitus tuntuu jatkavan tätä leikkauslinjaansa, joka kohdistuu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin ja pienituloisiin ihmisiin. Julkisuudessa on esitetty merkillinen väite, että eläkeläistenkin pitäisi osallistua leikkaustalkoisiin, ikään kuin he eivät osallistuisi. Tilannehan on sen kaltainen, että kun puhumme asiakasmaksuista perusterveydenhuollossa, suomalaisissa terveyskeskuksissa yli puolet asiakkaista on yli 65-vuotiaita. Ministeri Rydman, oletteko te tietoisia siitä, että nämä asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat kaikkein painavimmin nimenomaan suomalaisiin eläkkeensaajiin?

Arvoisa puhemies! Onhan tämä sikäli korni tilanne, että puhumme poikkeuksellisen suuresta asiasta ja taitaa olla koko poliittisen urani aikana — olen ollut tässä eduskunnassa 24 vuotta eduskunnan jäsenenä — ensimmäinen kerta, kun saan puhua pelkästään puhemiehelle. Tällä kertaa tämä aihehan on tietysti poikkeuksellisen pieni ja vähäpätöinen, jolloin tämä on tietysti ymmärrettävää, että saan vain keskustella teidän kanssanne, mutta silti käytän tämän puheenvuoron, koska tässä on nyansseja, jotka ehkä ansaitsevat tulla pöytäkirjaan, kun tässä oli kuitenkin useitakin puheenvuoroja, jotka olisivat poleemisen keskustelunkin voineet ansaita. Ihan ensimmäiseksi minusta on outoa se, että ikään kuin jotkut ryhmät voivat omia isänmaan käsitteen itselleen ja omia myöskin turvallisuus-käsitteen itselleen, ikään kuin tässä salissa olisi yhtä ainutta kansanedustajaa, joka ei olisi isänmaan puolta ihan aidosti, ja yhtä ainutta kansanedustajaa, joka ei olisi vahvasti Suomen turvallisuuden kannalla, mukaan lukien tämän rajaturvallisuuden. Tässä salissa kaikki kansanedustajat tietävät nykyisen turvallisuuspoliittisen tilanteen, tietävät naapurimaamme Venäjän aggressiivisen käyttäytymisen, ja tiedämme kaiken tyyppisen hybridivaikuttamisenkin, mukaan lukien tämän turvapaikanhakupolitiikan välineellistämisen ja tavallaan Venäjän röyhkeyden siinä suhteessa, että se monella tavalla tällä välineellistetyllä turvapaikanhakuprosessilla — englannissahan käytetään weaponised asylum seeking ‑termiä, joka on ehkä vieläkin selkeämmin kuvaamassa, mistä siinä on kysymys — rikkoo sekä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, ennen kaikkea Geneven pakolaissopimusta, tietoisesti heikentää sitä, ja käyttää syyntakeettomia ihmisiä välineenä julkealla tavalla, ja naapurimaata Suomea kohtaanhan se muodostaa uhan, koska se on välineellistetty siten, että siinä on valtiollinen toimija takana silloin kun tätä turvapaikkaprosessia haastetaan aivan selvästi. Varmasti tässä salissa kaikki jakavat tämän. Sen sijaan tässä oli kummallisia puheenvuoroja, joihin olisin mielelläni puuttunut vaikka välihuudolla tai kommentilla, mutta oletin, että tässä nyt joku keskustelu syntyy, siitä, että tämä rajan kiinni oleminen on tärkeä asia ja siitä on pidettävä kiinni ja sen takia tämä rajaturvallisuuslaki pitää edelleen pitää voimissaan. Tämähän on ristiriitainen huomio. Rajahan ei ole kiinni tämän rajaturvallisuuslain vuoksi, vaan rajavalvontalain 16 §:n pohjalta, ja turvallisuustilanne on arvioitu sillä tavalla Suomessa, että se raja on syytä pitää kiinni, enkä itsekään ole sitä haastamassa. Tämä rajaturvallisuuslaki ollaan hyväksymässä sen vuoksi, että raja voitaisiin hallitusti avata. Sehän tässä on se juju. Tällä rajaturvallisuuslailla ollaan varmistamassa se tilanne, että jos rajaa avataan, niin se avaamisprosessi on hallittu niin, että tätä välineellistettyä maahanmuuttopolitiikkaa Venäjä ei pystyisi röyhkeästi hyväksikäyttämään. Tämähän tässä on se pihvi. Eli tässä nämä käsitteet ovat täysin sekaisin sillä tavalla, että tavallaan argumentaation tasolla peitetään tämä ongelma. Sen ongelman ydin on siinä, että itse asiassa ne, jotka vastustavat tätä rajaturvallisuuslakia — ne 30 kansanedustajaa, jotka täällä ovat vastustaneet sitä, itse en lukeudu heihin — ja ne, jotka puoltavat rajaturvallisuuslakia, perustelevat itse asiassa samoilla turvallisuusargumenteilla, vähän toisesta kulmasta katsoen, ja samoilla ihmisoikeusargumenteilla, hieman toisesta kulmasta katsoen, omaa kantaansa. Sen takia minusta oli vastenmielistä tämä keskustelu siitä, että jotkut ottavat isänmaan käsitteen ja turvallisuuskäsitteen käyttöön, omivat ne ja syyttävät toisia epäisänmaallisiksi tai ihmisiksi, jotka riskeeraavat Suomen turvallisuutta. Ytimessähän on yksinkertaisesti se, että tämä rajaturvallisuuslaki on luonteeltaan käännytyslaki. Sitä se aidosti on. Nimenomaan sen operatiiviset pykälät koskevat turvapaikkahakua, ja se on käännytyslaki luonteeltaan, toisaalta myöskin joukkokarkotuslaki siinä mielessä, että se mahdollistaa jopa joukkokarkotukset, jotka ovat kaikki kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa kiellettyjä. Siinä suhteessa se on perusihmisoikeuksien kannalta ongelmallinen laki. Toisaalta se on myöskin turvallisuuskysymys niille ihmisille, jotka äänestävät tätä rajalakia vastaan, siitä kulmasta, että Suomen pienelle maalle monenkeskinen, sääntöpohjainen, kansainväliseen oikeuteen nojautuva järjestelmä on keskeinen turvallisuustekijä ja se, että Suomi hyväksyy poikkeuksellisesti tämmöisen pushback-menettelyn ja rikkoo siinä mielessä Geneven pakolaissopimusta ja antaa mallia muille, on heikentämässä tätä sääntöpohjaista turvallisuusjärjestelmää, johon me olemme oman turvallisuutemme myöskin ankkuroineet. Eli tämä kulma on olemassa niillä, jotka tätä rajalakia vastustavat, sekä ihmisoikeusargumentit että turvallisuusargumentit. Ja ne, jotka taas puolustavat tätä rajalakia, luonnollisesti lähtevät tästä turvallisuusargumentista, joka on validi. Venäjä ehdottomasti muodostaa tällä hybridivaikuttamisellaan uhan Suomelle. Se on aito uhka, sen me tiedämme, ja sen takia voidaan hyvin perustella, että tämä rajalaki, jos sitä rajaa ruvettaisiin avaamaan, olisi sitten viimekätinen tae siitä, että hybridivaikuttaminen tässä turvapaikanhakuprosessissa voitaisiin kieltää. — Ehkä voin jatkaa tämän puheenvuoroni loppuun, ettei minun tarvitse mennä alas tuonne ja ottaa uutta puheenvuoroa? Joo, kiitokset siitä. Tämä olisi naiivi tilanne juosta tuonne alas. Enkä käytä pitkään, kun en halua puhemiehenkään iltaa tässä nyt pilata, mutta halusin nyt argumentoida jollain tavalla niin kuin pöytäkirjaan itselleni myöskin. Kiitokset teille. — Tässä on silloin argumenttina niillä, jotka sitten puoltavat tätä rajalakia, se turvallisuusargumentti, ja sitten tulee se iso argumentti, jota itse olen käyttänyt silloin, kun 22 hyväksyin tämän rajalain, ja käytin myöskin puolitoista vuotta sitten, kun toisen kerran äänestin tämän puolesta: Se, että meillä on raja kiinni, on ihmisoikeusongelma. Meillä oli 9,7 miljoonaa rajanylitystä Suomessa vuonna 2019, joka tarkoittaa, että näin valtava määrä ihmisiä on liikkunut rajan ylitse. Kysymys on liikkumisvapaudesta. Siinä on muuten paljon muistakin asioista ja tunteista kysymys, mihin myöskin oikeuskansleri Pöysti on viitannut — tuolla edustaja Timo Harakkahan viittasi jo kanslerin aikaisempiin näkemyksiin — eli siellä on perheiden tasolla olevaa kanssakäymistä, joka on monella tasolla rikki, ja on tarvetta sille, että ihmiset voisivat luontevalla tavalla ylittää sen rajan. Tämä rajan pysyvä kiinniolo on siis ihmisoikeusongelma. Sen takia oli hyvä, että tämä rajalaki tuli voimaan, jotta me voisimme yrittää hallitusti avata tämän rajan. Se oli se keskeisin peruste, minkä pohjalta itse olen äänestänyt sen puolesta. Kysyin viimeksi ministeriltä, ja nytkin tänään kysyin ministeriltä, ja ministeri ei vastannut kysymykseen, onko tässä se idea edelleen niin kuin alkuperinkin oli, että olisi mahdollista tämän rajalain kautta mahdollistaa se, niin kuin Norjalla on raja auki ja Virolla on raja auki, että Suomessakin voitaisiin ainakin pistemäisesti katsoa, voitaisiinko rajaa lähteä asteittain avaamaan, mutta niin, että se prosessi on hallittu, niin että se ei voi johtaa täydelliseen kaaokseen ja johtaa Suomen turvallisuustilanteen heikkenemiseen. Tämähän oli se taustaoletus lähtökohtana koko tässä prosessissa, ja tämä on sitten se ristiriitainen asetelma, joka tässä on ollut. Minä tiedän kyllä omissa nahoissani sen hyvin, kun väärälle yleisölle tämän saman asian olen argumentoinut — siitähän on tullut kuolemantuomio, poliittinen teloitus totaalisesti — että tämä onkin tätä diskurssin tilaa Suomessa, että kun meillä on mustavalkoinen maailmankuva, niin sille harmaalle alueelle, joka problematisoi ja katsoo syvemmältä nämä asiat, ei jätetä liikkumatilaa. Tämä ei ole siis suomalainen ongelma, vaan tämä on globaali ongelma, että kun mustavalkoinen maailma syntyy, niin siihen ei jää sitä tilaa, jossa voidaan älyllisesti pohtia syvemmin asioita ja myöskin inhimillisestä näkökulmasta oikein, vaan sitten tulevat nämä hyvin murskaavat tuomiot. — Valitettavasti tämä sali on tyhjä kommentoimaan tätä puheenvuoroa, mutta kiitos teille, puhemies, pitkämielisyydestä.

Arvoisa puhemies! Perjantaina täällä käytiin todella vilkas keskustelu. Itse en ollut silloin täällä paikalla, mutta kuulin jälkikäteen, että täällä oli ollut hyväkin keskustelu. Harvemmin näistä vuosikertomuksista käydään laajaa keskustelua, mutta on hyvä, että parlamenttitasollamme myöskin täysistuntopuolella näitä arvioidaan. Pohjoismaiden neuvoston roolihan on olennaisella tavalla muuttunut siitä, mitä se on aikaisemmin ollut eli nimenomaan enemmän kulttuuri-, talous- ja muun poliittisen yhteistyön puolella. Aikaisemmassa vaiheessa turvallisuuspoliittiset keskustelut oli suljettu kokonaan Pohjoismaiden neuvoston agendan ulkopuolelle, mutta sitten 90-luvun muutosten jälkeen tietenkin tämä turvallisuuspoliittinen agenda on tullut vahvasti myöskin Pohjoismaiden neuvoston agendalle ja tänä päivänä taitaa olla yksi hallitsevista teemoista, syystäkin, neuvoston puitteissa. Yksi erityiskysymys, jonka takia tämän puheenvuoroni tähän halusin, liittyy siihen malliin, mitä pohjoismainen yhteistyö voisi antaa maailmanlaajuisesti vastaavantyyppisille alueille, joissa on pyrkimystä alueelliseen yhteistyöhön vähän samoilla prinsiipeillä kuin Pohjoismaat ovat tehneet. Keskeisin yhteistyöalue, joka tässä on mielessä ja jossa on jo yhteistyötä jonkin verran käynnistetty, on Keski-Aasia. Sattumalta Keski-Aasiassa on viisi entistä neuvostotasavaltaa, jotka tässä suhteessa muodostavat yhtenäisen historiallisen kokonaisuuden. Kalmarin unioni on aikoinaan ollut meille Pohjoismaille se yhteinen kokonaisuus — jos tätä haluaa käyttää vertailukohtana, että on oltu joskus yhteisenkin lipun alla, niin tässä on sama tilanne. Keski-Aasian ja Pohjoismaiden välissähän ei ole kuin yksi maa, että mehän ollaan käytännössä naapurimaita tässä suhteessa, ja samoja dilemmoja on puolin ja toisin, ja tässä mielessä turvallisuuspoliittiselta puolelta tietenkin Keski-Aasian maathan ovat osoittaneet kiinnostusta tähän Pohjoismaiden neuvoston yhteistyöhön, mutta se on laveampi kysymys. Se ei ole pelkästään turvallisuuspoliittista vaan myöskin sitä alueellista integraatiota, mitä pohjoismaisissa puitteissa on tehty, alkaen silloin aikoinaan 50-luvulta passivapaudesta ja yhteisistä työmarkkina-alueista ja sitten kaikesta siitä syventyneestä yhteistyöstä, joka sitten on päätynyt myöskin tähän turvallisuusyhteistyöhön. Eli tämä vuorovaikutus Keski-Aasian ja Pohjoismaiden neuvoston välillä on ollut arvokasta, ja sille annettakoon kaikki tuki.

Arvoisa rouva puhemies! Me tiedämme hyvin, että tämä rajalaiksi kutsuttu laki on otettu sen takia voimaan, että meillä on tietoa tästä Venäjän hybridivaikuttamisesta, ja siitä käytetäänkin kansainvälistä termiä weaponized asylum seeking process. Eli tässä Venäjä röyhkeällä tavalla luo uhkaa Suomelle ja toisaalta käyttää syyntakeettomia ihmisiä painostuskeinona. Tässä rajalaissa on kuitenkin ihmisoikeusongelma. Se on käännytyslaki luonteeltaan. Siinä on tämä pushback-menettely mahdollistettu, mutta toisaalta myöskin rajan pysyvä kiinniolo, jossa käytetään rajavalvontalain 16 §:ää, on ihmisoikeusongelma. Itse olen ymmärtänyt, että alun pitäen tämä rajaturvallisuuslaki hyväksyttiin sen vuoksi, että me voisimme itse asiassa avata sen rajan hallitusti. Kysynkin ministeriltä: onko tässä tämä ajatustapa edelleenkin olemassa oleva, että tämän lain olemassaolo käytännössä mahdollistaisi tähän ihmisoikeusongelmaan eli rajan kiinnioloon liittyen jonkinlaisen hallitun avaamisen?

Arvoisa rouva puhemies! Kun katson tätä salissa parhaillaan käytävää keskustelua, olen hieman huolissani siitä, että kun tasan keskiviivaa pitkin kuljetaan, niin täällä vasemmalla puolella salia puhemiehestä katsottuna ei ole ollut kuin yksi kansanedustaja paikalla. Puhutaan vakavasta, isosta asiasta, ja olisi suonut, että tässä käytäisiin parlamentaarisesti laveammin tätä keskustelua. Tämä rikostiedustelun uhkaperusteisuus, joka tässä uudessa poliisilaissa tulisi nyt meille vastaan, on iso, vakava kysymys. Ne perusteet, mitä täällä on tänään esitetty siitä, että meillä on vakavaa rikollisuutta tässä yhteiskunnassa ja siihen liittyvän ennalta ehkäisyn täytyy olla kunnossa, ovat kaikki vakavia huomioita, ja minusta on tarpeen tunnistaa nämä ilmiöt. Toisaalta tässä on sitten vastinpallona yksityisyydensuoja, yksilön oikeudet, perusoikeudet, kotirauha, ja nämä ovat kaikki isoja perustuslain 10 §:ssä turvattuja oikeuksia. Tässä on potentiaalista riitasointua, ja sen takia olisi tärkeätä, että me käydään tästä avointa keskustelua ja pohditaan ihan, mitä tarkoittaa tämä uhkaperusteisuus silloin kun irrottaudutaan siitä, että on yksilöity rikosepäily, joka kyllä ilman muuta täytyykin olla perusteena siihen, että voidaan jopa näitä tiedusteluvaltuuksia laventaa tai niiden puitteissa toimia, eli mahdollistaa viestinnän salaisuuden rikkominen ja tässä tapauksessa jopa kotirauhankin rikkominen. Nämä ovat tässä kohdassa, mutta silloin kun puhutaan laajasta uhkaperusteisuudesta, niin riippuen yhteiskunnasta — ja suomalainen yhteiskunta kyllä on oikeusvaltio, tunnistan sen — ja yhteiskunnallisesta tilanteesta tätä voidaan kyllä käyttää vakavasti myöskin väärin. Kyllähän me hyvin sen tiedämme, että mitä autoritäärisempi yhteiskunta on, niin sen vähemmän siellä on yksityisyydensuojaa ja yksilön oikeudet ja perusoikeudet ovat heikoilla. Silloin jos tätä puolta korostetaan, niin voi olla, että meilläkään kehitys ei välttämättä ole juuri sen kaltaista kuin me suotaisiin. Täällä käytettiin vakavia ja tärkeitä puheenvuoroja siitä, että ennalta ehkäisevyys on tärkeätä, ja viitattiin Ruotsin tilanteeseen ja jengiytymiseen. Itse olen juuri Rinkenbystä tullut ja vieraillut näissä slummeissa ja tutustunut tähän rikollisuustilanteeseen — myöskin rikollisuustilanteeseen — ja segregaatioon, ja kyllähän se Ruotsin iso opetus on se, minkä he haluavat meillekin Suomessa sanoa. Yksi tapa on tietenkin valvonnan tehostaminen, myöskin rikosten rankaiseminen ja tässä mielessä järjestyksen ylläpitäminen, mutta se varsinainen ongelma Ruotsissa on nimenomaan sosioekonominen puoli. Näissä slummeissa jengirikollisuuden taustalla ovat sosioekonomiset ongelmat. Se korostuu alueilla, joilla on työttömyyttä paljon, koulutustaso on alhainen ja pienituloisuus on hallitseva piirre. Nämä ovat niitä isoja tekijöitä, joihin meidän pitäisi puuttua silloin kun me puhumme ennalta ehkäisevästä politiikasta. [Puhemies koputtaa] Jos me vain korostamme tätä valvontaa, niin saattaa olla, että me emme näe sitä kokonaisuutta vakavasti — siitä huolimatta, että on perusteet myöskin sille, kuten totesin jo aikaisemmin, että meillä myöskin tätä valvontaa ja rangaistavuutta pidetään esillä. — Tämän halusin tuoda tässä keskustelussa esille, koska tässä ihan selvästi nähdään, että täältä salista nyt tämän puoliskon ääni ei ole tahtonut kuulua.

Arvoisa puhemies! Olen tänään muutamassa puheenvuorossa keskittynyt kahteen kilpailevaan hankkeeseen pääkaupunkiseudulla. Ottaisin tähän nyt vielä lopuksi erikoispiirteen, joka tähän Garden Helsingin hankkeeseen liittyy suhteessa valtion rahoitukseen, ja kysyisin ministeri Poutalalta tästä prosessista. Tämäntapainen ehdollinen valtiontuki edellyttää EU:n komissiolta tukea, ja tästä tehdään notifikaatiohakemus, jonka opetus- ja kulttuuriministeri on tehnyt mutta hieman oudolla tavalla siten, että EU:lle tehtävissä hakemuksen perusteluissa ja kilpailutilanteen arviossa täällä pääkaupunkiseudulla on käytetty itse näiden kahden yhtiön omia perusteluja. Ministeriö ei ole toimittanut tähän notifikaatiohakemukseen omaa itsenäistä analyysiaan vaan suoraan käyttänyt näiden kahden yhtiön perusteluja ennen kaikkea myöskin kilpailevien hankkeiden arvioinnista, jossa tämä Vantaan Kivistön hanke todettiin ikään kuin sijainniltaan kehnoksi. Tämä on yllättävä tilanne proseduraalisesti, että ylipäätään voi ministeriö käyttää tämän hankeyhtiön omia perusteluja kilpailijoita vastaan, ja myöskin tämä sijaintianalyysi on outo. Tämä Kivistö sijaitsee kehäradan varrella, se sijaitsee kahden suuren moottoritien risteyksessä ja on absoluuttisesti lähimpänä suurista tapahtuma-areenahankkeista Suomen kansainvälistä lentokenttää eli Helsinki-Vantaan, Vantaan-Helsingin, lentokenttää. Erinomainen sijainti, ja silti EU:n komissiolle on mennyt hakemus, notifikaatiohakemus, sillä perusteella, että tämän kilpailevan hankkeen sijainti olisi kehno. Ministeri Poutala, perusteletteko hieman eduskunnalle myöskin tätä kummallista tilannetta, jota ainakin Vantaan kaupungin päätöksentekijät ovat pohtineet?

Arvoisa herra puhemies! Täällä varmaan vallitsee täysi yksimielisyys pääministerin ensimmäisistä sanoista: ”Suomi tarvitsee kasvua.” Ja toiset sanat olivat: ”Pääkaupunkiseutu tarvitsee kansainväliset mitat omaavan tapahtuma-areenan.” [Timo Heinonen: Pääkaupunki!] Minä luulen, että tämä koko sali jakaa nämä pääministerin ajattelevat sanat. [Vasemmalta: Ei jaa koko sali!] — Jos ei jaa koko sali, niin valtaosa salista todennäköisesti jakaa nämä. — Tämän hankkeen ja keskustelun ongelma ei siis ole siinä itse substanssissa, että näitä aktiviteetteja tarvitaan täällä pääkaupunkiseudulla. Kuhmosta oleva edustaja Kekkonen, siis Kettunen, täällä... [Naurua — Eduskunnasta: Tuleva Kekkonen!] — Hetkinen, joo, tuleva Kekkonen, ja joo, sieltä Kekkonen on, niiltä kulmilta kyllä. — Edustaja Kettunen tässä toi esille Vantaan Sanomien artikkelin ja Helsingin Uutisissakin olleen artikkelin siitä, että tässä on kaksi eri hanketta, jotka täällä pääkaupunkiseudulla selvästi kilpailevat toistensa kanssa. Arvoisa puhemies! Minä halusin tähän seikkaan vantaalaisena edustajana nyt tuoda oman näkemykseni, ja meillä on myöskin vantaalainen ministeri tässä paikalla, ministeri Multala, joka erinomaisen hyvin tietää tämän vantaalaisen suurhankkeen. Itse asiassa kysymys on hankkeesta, jota on jo melkein vuosikymmen oltu käynnistämässä yksityisellä rahoituksella, kansainvälisellä rahoituksella. Vantaan kaupunki on tarjonnut tontit, ja kaavoituksen ratkaisut on aivan aidolla tavalla tehty. Tämä hanke on jo niin pitkällä, että se ensimmäinen kuokka on isketty maahan. Me oletamme, että Pohjoismaiden kolmanneksi suurin tapahtuma-areena syntyy tuonne Kivistöön, ja se on absoluuttisesti Suomen suurin. Kapasiteetti on se, että 21 000 katsojaa pääsee paikalle, se on se laskelman mittakaava. Me puhumme Suomen mittakaavassa todella jättiareenahankkeesta, ja myöskin kaupungin siunauksella tätä tehdään, eli me olemme kaikki vahvasti olleet tätä tukemassa — tiedän myöskin ministeri Multalan tukevan tätä hanketta. Minä kysyin sitä seikkaa, että kun 2025 tehtiin päätöstä kehysriihessä tästä Helsinki Garden ‑hankkeesta, niin kuinka paljon ja kuinka tehokkaasti ministeri Multala silloisessa roolissaan lobbasi tätä hanketta, koska olemme kuulleet — edustaja Valkonen tässä juuri totesi — että lobbaajat ovat olleet vääriä tai epäonnistuneet. Vaikuttaako siltä, että myöskään tässä toisessa hankkeessa lobbarit eivät ole onnistuneet, vai onko niitä ollenkaan ollut liikenteessä? Tätä kysymystä jää pohtimaan. Ministeri Multala äsken meille vastasi, ja varmaan ihan oikeinkin, että kun tätä hanketta lähdettiin viemään eteenpäin, niin sen vetäjät ovat julkisesti todenneet, että hakivat jo vuodesta 2019 opetus- ja kulttuuriministeriöstä — tiedustelivat sitä, onko mahdollista saada — valtion rahoitusta. Silloin vastaus oli ”ei”, ja ministeri vastasi äsken, että pohjana oli se, että haettiin rahaa näiden normaalien liikuntahankkeiden rahoituksesta, ja siinä hankkeessa on mittakaava niin suuri, että siinä täytyisi olla joku erityyppinen rahoitus. Vastaus on varmaan ihan oikein, ja pääministerikin tässä äsken sanoi, että vuonna 25 tämä Vantaan Kivistön hanke ei ollut samassa vaiheessa kuin tämä Garden. Teknisesti se kyllä oli pidemmällä, se on ollut paljon pidemmällä vuonna 25 kuin tämä Garden-hanke konsanaan, mutta lobbauksen osalta ei. Se on aivan varmasti totta. Mutta nyt tämä vantaalaishanke, Kivistön hanke, tietysti on saanut pontta tästä keskustelusta, ja nyt minun on pakko kysyä tietysti tästä ministeriltä, kun Vantaan päässä nyt pohditaan sitä ihan aktiivisesti — tämän areenayhtiön edustajat pohtivat sitä — että kyllä, jos kerran valtion rahaa on saatavissa, ollaan tekemässä suoraan anomus, ei opetus- ja kulttuuriministeriölle, josta saatiin ”ei”, vaan valtioneuvostolle. Nyt minun kysymykseni on: Jos valtioneuvostolle tulisi tästä näin paljon pidemmälle valmistellusta hankkeesta nyt anomus, niin mikä olisi teidän näkemyksellinen kantanne tässä vaiheessa siitä, olisiko tämä Kivistön hanke nyt juuri sellainen, jossa olisivat kaikki nämä, mistä te, pääministeri, puhuitte — saadaan taloudellisia vaikutuksia, talouskasvua, saadaan tapahtuma-areena tänne ja sitä kautta myöskin elvytettyä pääkaupunkiseudun sekä työllisyyttä että taloutta, mutta ennen kaikkea saataisiin tämmöinen kansainvälisen mittaluokan areena? Olisitteko tukemassa tätä Kivistön hanketta? [Timo Heinonen: Ei sitä voi tukea, jos se on aloitettu!]

Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäiseksi arvostava sana hallitukselle: Olemme kesätauolla, ministereiden kiireet ovat vähäisiä, ja te osoitatte korkeaa työn moraalia istumalla ja kuuntelemalla tämän keskustelun nyt täällä käytännössä täysimääräisesti. Se on hienoa. Pääministeri Orpo, te olette todennut, että Suomessa tarvitaan talouskasvua. Pääkaupunkiseutu tarvitsee korkean luokan tapahtuma-areenan. Vantaan Kivistöön ollaan parhaillaan rakentamassa Suomen suurinta tapahtuma-areenaa, joka valmistuu vuonna 2028. Se on yksityinen yritys, joka sitä toteuttaa ja joka on opetus- ja kulttuuriministeriöltä jo vuodesta 2019 lähtien tiedustellut, voisiko valtio tulla mukaan tukemaan. Vastaus on: ei ole. Ministeri Multala, te olette toiminut opetus- ja kulttuuriministerinä 2023—2025. Te olette vantaalaisena päätöksentekijänä hyvin tietoinen tästä Kivistön suurareenahankkeesta. Kun te olitte mukana tekemässä päätöstä kehysriihessä 25 koskien tätä Helsingin Garden-hanketta, muistutitteko te pääministerille siitä, että Vantaalla on paljon pidemmällä oleva hanke, [Puhemies koputtaa] joka on nyt suuruusluokaltaan suurempi kuin tämä Garden ja merkittävämpi tässä suhteessa?

Arvoisa puhemies! Valitettavasti ministeri joutui juuri poistumaan. — Tässä tuotiin esille se, että kansallinen konsensus on rikottu nyt eksistenssikysymyksessä, eli ydinaseiden osalta meidän ydinenergialakia juuri muutettiin. Kaikki jäsenvaltiot, jotka ovat liittyneet Pohjois-Atlantin puolustusliittoon, ovat ydinpelotteen piirissä, kyllä, mutta kaikki liittyvät myöskin omalla kansallisella lainsäädännöllään ja Pohjoismaat ovat kaikki lähtökohtaisesti Naton jäseninä ydinaseettomia. Tämä on valtiosopimuksella vahvistettu myöskin DCA-sopimuksen puitteissa Norjan ja Tanskan osalta, ja Suomi liittyessään Natoon, niin kuin Ruotsikin, ja tehdessään DCA-sopimuksen sitoutui siihen, että ydinenergialaki on voimassa, tehtiin viittaus siihen. Tästä myöskin sovittiin tehtäessä DCA-sopimusta hallituksen ja oppositionkin kesken, että tämä ydinenergialaki pidetään voimassa, ja eduskunta hyväksyi DCA-sopimuksen yksimielisesti. Valitettavasti tämä sopimus on nyt rikottu. Olisin kysynyt ministeriltä: miksi näin tehtiin?

Arvoisa puhemies! Aivan oikein tässä ministeriä on kiitetty aloitteellisuudesta monien lainsäädäntöaloitteiden osalta. Nostaisin esille yhden aloitteen, joka on ikään kuin jäänyt kuitenkin tekemättä. Kun olitte lakivaliokunnan puheenjohtaja viime vaalikaudella, tehtiin lakialoite koskien pysäköinninvalvonnan lainsäädännön kehittämistä. Silloin jäi mielikuva siitä, että oikeusministeriksi tullessanne te ikään kuin voisitte tätä asiaa pyrkiä edistämään, kun olitte silloin siinä lakialoitteenkin takana. Mitä kuuluu tälle pysäköinninvalvonnan lainsäädännön kehittämiselle?

Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset ihan ensimmäiseksi tämän kansalaisaloitteen tekijöille siitä, että ovat nostaneet eläinten oikeudet eduskunnan keskusteluun ja olemme käyneet tämän hyödyllisen keskustelun, mitä olen saanut kuulla tässä salissa. Itse asiassa kysymys ei ole ainoastaan tästä keskustelusta, mitä me juuri nyt käymme, vaan myöskin perustuslakivaliokunta käsitteli erittäin huolella tämän kysymyksen, todella huolella. Me kuuntelimme asiantuntijoita useampaan eri kertaan ja pohdimme niitä kysymyksiä, jotka liittyvät eläinten oikeuksiin luomakunnassa, yhteiskunnassa tässä tapauksessa, kun on puhe kerran perustuslain uudistamisesta, ja se eteni kyllä hyvin syviin vesiin, mikä on arvokasta. Tässä haluaisin sanoa pelkästään sen yleisen ison lähtökohdan, että jos on — ja kun on — luonnonvalinta, evoluution kylmä sääntö, että vahvimmat pärjäävät, ja se pätee luonnossa, niin voi samalla myöskin sanoa, että tämä kylmä sääntö — vahvimmat pärjäävät — joka pätee luonnossa, kertoo yhdestä lajista eli ihmisistä, jotka ovat aidosti myöskin nousseet tämän luonnonvalinnan yläpuolelle. Itse asiassa ihminen kykenee yhteisönä tukemaan myöskin heikompia. Ideana on siis se, että kaikille pyritään tarjoamaan elämisen edellytykset. Sehän on se luonnonvalinnankin idea, mutta vahvimmin pärjäämisen kautta lisäksi ihminen pystyy tukemaan myöskin heikompia. Ihminen on elämästä tuntoisista olennoista — täällä käytetään sitä termiä, on käytetty tässä keskustelussa aivan tietoisestikin tätä termiä — ilmeisesti tietoisuudeltaan kehittynein. Ainakin sillä tietoisuudella, mikä meillä tällä hetkellä on, näin asia on. Sen vuoksi ihmiselle tietysti lankeaa vastuu luomakunnassa myöskin siitä, että sen lisäksi, että se huolehtii omista heikommista jäsenistään, se pystyy myöskin tukemaan heikompia luomakunnan olentoja, niiden selviytymistä ja elämisen edellytyksiä, ja siitähän tämä keskustelu tässä parhaillaan käydään. Ehkä kuriositeettina tähän haluaisin sanoa vain sen ajatuksen, että en ole ihan varma ihmisestä itsestään. Nimittäin saattaa olla, että luomakunnan lajeista ihminen on ainoa, joka tietoisesti ja määrätietoisesti panostaa henkisiä osaamispanoksiaan siihen, että se kykenee mitä tehokkaimmin tuhoamaan kaltaisiaan lajitovereita. Tämä on tietenkin järkyttävä kontrasti siihen nähden, mikä tämä tietoisuus meillä on elämän säilyttämisestä, että me kaikki tehokkaimmat välineemme, osaamisemme, käytämme nimenomaan kaltaistemme lajitovereiden tuhoamiseen, mutta se on eri teema. Se ei ole tämä teema, josta me nyt puhumme. Nyt me puhumme eläinten oikeuksista elämään ja hyvinvointiin. Tässä käytiin valiokunnassa pitkä keskustelu siitä, että ensinnäkin tämä kansalaisaloite aloitemuodossaan ei ollut toimiva. Tässä salissahan kaikki ovat puheenvuoroissaan myöskin todenneet tämän saman asian, että tällaisenaan tämä kansalaisaloite ei täytä niitä edellytyksiä, että se voitaisiin lainsäädäntöön, perustuslakiin, tietenkään siirtää. Sehän ei tässä varmaan ollut — eikä olekaan ollut — tarkoitus tällä kansalaisaloitteella, vaan me lainsäätäjinä täällä sen arvioimme sitten, minkä muotoisen formuloinnin itse lakeihin me teemme. Pohdintaa oli myöskin siitä, ulotammeko tämän eläinten hyvinvointiin liittyvän lainsäädäntömme, jota meillä on tällä hetkelläkin oikeus tehdä ja säätää, myöskin perustuslain tasolle. Valiokunta päätyi tässä kohdassa siihen, että nyt tässä esitetyssä muodossa tässä asiassa ei edetä. Sitten tässä on eriävä mielipide esitetty siitä, että kehotettaisiin valtioneuvostoa käynnistämään selvitystyö myöskin tämän perustuslakiulottuvuuden rakentamiseksi. Itse sanoisin näinpäin, että sisimpäni ja tuntoni sanoisi, että tuo valmistelutyö voitaisiin hyvinkin käynnistää. Järkeni sanoo tässä kohdassa, että ainakaan nyt tässä formaatissa se ei toimi oikein hyvin. Toimitaan nyt joka tapauksessa konkreettisella tasolla niin, että eläinten hyvinvointi varmistetaan lainsäädännöllä hyvin tietoisesti. Olen myöskin tietoinen siitä asiasta, että niin se elämä vain menee eteenpäin ja oikeusjärjestyksetkin muuttuvat aikanaan. Orjakauppa tai noitavainot ja monet muut toiminnot historiassa ovat historiallisia ilmiöitä, jotka ovat jossain vaiheessa olleet käypiä ratkaisuja. Kuolemanrangaistus on hyvä tyyppiesimerkki vastaavantyyppisistä järjestelyistä. Sitten me päädymme ratkaisuihin, jotka ottavat uudella tavalla elämästä kiinni ja muotoilevat lainsäädäntöä. Tunnistan tässäkin saman haasteen olemassaolon.

Arvoisa pääministeri, te totesitte juuri äsken, että teillä on talouspolitiikkaa, jota sosiaalidemokraateilla ei ole. On monia, jotka ovat todenneet, että teillä on epäonnistunutta talouspolitiikkaa, jota sosiaalidemokraateilla ei ole. Sen takia me kärsimme näistä leikkauksista. [Jenna Simula: Teillä on pelkkiä vappusatasia!] Julkiseen keskusteluun on tullut kummallinen mantra: eläkeläiset on saatava leikkauksiin mukaan. Te tiedätte vallan hyvin tilastoista sen, kuka on suurin yksittäinen käyttäjäryhmä suomalaisissa terveyskeskuksissa. He ovat yli 65-vuotiaat ihmiset. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Puolet terveyskeskuskäyntejä tehneistä on yli 65-vuotiaita ihmisiä. Meitä on vain 23 prosenttia kansalaisista. Silloin kun me puhumme hoitoonpääsystä, sen ongelmista, hoivaan tehtävistä leikkauksista, asiakasmaksuista, kysymys on nimenomaan iäkkäistä suomalaisista ihmisistä. Eikö niin, että tämä mantra siitä, että eläkeläiset eivät osallistuisi näihin leikkaustalkoisiin, on perätöntä puhetta?

Arvoisa rouva puhemies! On arvokasta, että me käymme tämän ajankohtaiskeskustelun ulko- ja turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksesta. Sen sijaan ei ole arvokasta ja ei käsitykseni mukaan ajankohdan sanelemaa, että me poistamme ydinaseita koskevat rajoitteet lainsäädännöstämme. Kun Suomi liittyi Natoon, se tehtiin viittaamalla ydinenergialakiin ja rajoitteisiin ydinaseiden osalta Suomessa, ja se ei synnyttänyt mitään kitkaa Nato-jäsenyyden osalta. Kun Suomi solmi DCA-sopimuksen, puolustussopimuksen, Yhdysvaltojen kanssa, se tehtiin yhteispohjoismaisella mallilla, jossa kaikki Pohjoismaat sitoutuivat ydinaseettomuuteen. Norjan ja Tanskan osalta se on nimenomaan valtiosopimukseen kirjattu, Islanti on ydinaseeton lainsäädännön teitse, ja Suomessa — ja Ruotsissa — sekä hallituksen esityksen että eduskunnan päätöksen ja valtiopäivien päätösten osalta tehtiin viittaus ydinenergialakiin, 4 §:ään. Suomessa se oli vielä sikäli olennaista, että tämä päätös DCA-sopimuksesta tehtiin yksimielisesti ja se yksimielisyys syntyi siitä, että me teimme päätöksen ydinenergialain 4 §:stä. Kysyn ulkoministeriltä: [Puhemies koputtaa] mikä on tilanteessa muuttunut, että nyt on tarve muuttaa tämä ydinenergialaki ja poistaa rajoitteet ydinaseilta Suomen lainsäädännöstä?

Arvoisa puhemies! Te, ministeri, totesitte, että Naton ydinpelotteeseen Suomi tulee osallistumaan täysimääräisesti. Ensinnäkin korjaan kaksi asiaa: Ensimmäinen asia on se, että Natolla ei ole ydinpelotetta, vaan on nimenomaan Yhdysvaltain ydinaseista kysymys, osittain myöskin Britannian. Toiseksi kysymys on siitä, että Suomi ei ole päätöksentekijä ydinaseiden käyttöön liittyen. Tasavallan presidentti Niinistö, silloin kun hän oli tasavallan presidentti, totesi hyvin yksikantaisesti, että Suomi ei koskaan ole subjekti, päättäjä, vaan objekti, kohde, jos me puhumme ydinaseiden käytöstä. Tämä on se lähtökohta. Me olemme reuna-alue, ja me olemme riskialttiina juuri tässä. Kun me liityimme Natoon, oli selkeää, että me eduskunnan päätökseen laitoimme, että Suomessa on voimassa ydinenergialain 4 §, ja samoin DCA-sopimuksen yhteydessä. Norjalla ja Tanskalla on valtiosopimukseen liitetty tämä ydinaseettomuus. Me liitimme sen eduskunnan päätökseen ja hallituksen esitykseen. Te olette tietoisia siitä, että täällä saavutettiin yksimielisyys DCA-sopimuksesta sen vuoksi, että ydinenergialaki on voimassa. [Puhemies koputtaa] Mikä on nyt muuttunut niin, että me tämän yksimielisyyden nyt rikomme?

Arvoisa puhemies! On arvokasta, että tässä salissa kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen kansalaisaloite on paikallaan erityisesti tässä tilanteessa, jolloin asevarainen turvallisuusajattelu on aivan uudessa tilanteessa kärjistyneen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi Euroopassa. Meillähän käydään täällä Euroopassa sotaa. Venäjän aggressio Ukrainaan on ilmiselvästi muuttanut tämän turvallisuusympäristömme. Tässä täytyy kuitenkin muistaa heti se, mitä me asevaraisella turvallisuusajattelulla puolustamme. Emmekö me puolusta nimenomaan ihmisoikeuksia, kansalaisvapauksia, omaa yhteiskuntaa ja myöskin humanitaarista oikeutta? Nämä ovat ne isot kriteerit, minkä varassa me rakennamme näitä yhteiskuntia, demokraattisia, avoimia yhteiskuntia. Tämä on se sisältö tässä meillä. Jäin pohtimaan edustaja Heinosen lausuntoa, kun hän sanoi, että emme me varaudu sotiin, jotta haluaisimme sotia, me pyrimme välttämään sotia. Kyllä, näin varmasti on, edustaja Heinonen on oikeassa, mutta ei olisi sotia ilman sotiin varautumista. Siinä mielessä tämä logiikka siitä, [Puhemies koputtaa] että kaikkialla käydään puolustusvoimilla hyökkäyssotiakin pahimmillaan, ja puolustussotia, niin kuin Ukrainassa tällä hetkellä... Paavi Leon sanat ovat hienot, [Puhemies koputtaa] kun hän pohti sitä, että nimenomaan hän ei siunaa maailman johtajia, [Puhemies: Aika!] jotka valmistautuvat hyökkäyssotiin, ja totesi: tappaakseen lajitovereitaan.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on ollut keskeistä se, että rikkaille tarjotaan porkkanoita, köyhille keppiä. Yksi ryhmä, jolle julkisessa keskustelussa on alettu tarjoamaan aika lailla keppiä, ovat eläkeläiset, ja he ovat pienituloinen ryhmä valtaosaltaan. Meillä mediaanieläke on tällä hetkellä 1 850 euroa, eli puolet eläkkeensaajista saa alle tuon ja kolmasosa eläkkeensaajista on köyhyysrajan alla. Eli eläkkeensaajat ovat tässä keskeinen ryhmä. Pari vuotta sitten kehysriihen alla käytiin keskustelu siitä, että eläkeindeksiä jäädytettäisiin. Silloin saatiin laskelma, että miljardinkin euron säästö, joka säästettäisiin 36 miljardin eläkemenoista, tarkoittaisi itse asiassa valtiontaloudessa 400 miljoonan euron menetystä sen vuoksi, että eläkkeitä ei makseta valtion budjetista vaan eläkerahastoista. Arvoisa pääministeri, jos 400 miljoonaa euroa saataisiin siitä, että eläkkeitä korotettaisiin, eikö tämä olisi oiva konsti luoda kulutuskysyntää Suomeen ja auttaa meidän eläkeläisiä? [Ben Zyskowicz: Eikös ikiliikkuja olisi hyvä juttu?]

Kiitos, arvoisa puhemies! Kun olen aloitteen tekijä tässä ollut, niin arvostan tätä, mutta olen lyhyt juuri sen takia. — Kiitokset minunkin puoleltani. Arvokas keskustelu, tosi arvokas keskustelu. Tässä on tullut aika monipuolisesti monia kulmia, ja myöskin nyt tuli se positiivinen tilanne, että tästä salin eri laidoilta, niin kuin me nyt olemme, me pystyttiin jakamaan tämä yhteinen tavoite, mikä tässä koskee iäkkäitä ihmisiä. Yksi pieni huomio, ja sitten lopetan oman puheenvuoroni, liittyen edustaja Lylyn tärkeään seikkaan, joka tuotiin jo aikaisemmin esille, että Suomen eläkejärjestelmä on todella kilpailukykyinen kansainvälisesti. Siellä tehdään säännölliset vertailut kansainvälisesti vuosittain, ja Suomi on todella ollut usein neljäs, kolmas tai viides, siinä sijaluvussa Suomi on koko ajan ollut näissä vertailuissa, ja keskeisin tekijä on tämä rahoituksellinen kestävyys. Meidän eläkejärjestelmä on poikkeuksellisen kestävä tässä rahoituksellisessa muodossa, mukaan lukien tietysti eläkerahastot, jotka tässä ovat tietysti taustalla. Toinen suuri tekijä on se, mikä on tärkeä seikka, minkä edustaja Lyly myöskin toi, että tämä on harvinaisen avoin järjestelmä. Eläketurvakeskus ja Tela pystyvät kokoamaan tiedot koko eläkejärjestelmästä, minkä takia me voidaan hyvin asiantuntevaa keskustelua käydä Suomessa eläkkeistä, mitä muissa maissa ei voida tehdä, kun se järjestelmä on hyvin hajautettu eikä ole koottua yhteistä tietoa. Se ainoa heikkous, mikä Suomen järjestelmässä on kansainvälisesti huomioitu, on, että meillä on pienituloisia eläkkeensaajia enemmän kuin monissa muissa maissa. Itse asiassa mediaanieläke on 1 850 euroa, joka on se keskimmäisen eläkkeensaajan eläke, ja keskimääräinen eläke on se, minkä edustaja Lyly täällä totesi, 2 100 ja vähän päälle. Eli meillä on paljon pienituloisia eläkkeensaajia, ja 1 500 euron alla, joka on se köyhyysraja, on 30 prosenttia eläkkeensaajista, eli se on edelleen iso joukko meillä, jotka ovat hyvin hyvin hyvin pienillä tuloilla. Sen takia älkäämme koskeko eläkkeisiin, jos halutaan tasapainottaa valtiontaloutta. Mieluummin nostetaan eläkkeitä, koska se näkyy suoraan kulutuskysynnässä ja se helpottaa itse asiassa silloin alijäämien ratkaisemista. — Kiitoksia.

Edustaja Lyly laajensi vähän tätä keskustelua, ja ehkä tässä voi ihan nopealla tahdilla sanoa muutaman asian — tärkeitä huomioita, erittäin tärkeitä huomioita — koskien eläkejärjestelmäämme: Todellakin 95 prosenttia kaikista yli 65-vuotiaista, eli vanhuuseläkkeemme on nimenomaan työeläke. 95 prosenttia saa työeläkettä, ja siellä on pieni siivu kansaneläkettä sillä tietyllä prosenttiosuudella, minkä edustaja Lyly tässä jo kertoikin meille. Eli tämä työeläkejärjestelmämme on hyvin keskeinen ihmisten tulonmuodostuksen kannalta, ja se on rahoitukselliselta kestävyydeltään maailman huippuluokkaa. Se on kansainvälisessä vertailussa todettu, että suomalainen eläkejärjestelmä on todella toimiva ja monella tavalla erinomainen. Tämä on tärkeä huomio. Sitten tämä huomio eläkkeiden kasvusta pitää sekin paikkansa. Jos otetaan vuodesta 95 vuoteen 2022, mitkä luvut ovat nyt selkeämmät, koska tässä on tapahtunut reaalieläkkeissä niin kuin reaalipalkoissakin laskua sen jälkeen — itse asiassa reaalieläkkeissä ei niinkään paljon kuin reaalipalkoissa — niin 95—2022 aikana eläkkeet reaalisesti ovat nousseet prosentin, kun palkat ovat nousseet 38 prosenttia, kiitos taitetun indeksin. Tämähän tietysti tarkoittaa, että hyvinvoinnin kasvusta eläkkeensaajat eivät ole samalla tavalla päässeet osallisiksi, mutta kyllä, edustaja Lyly on oikeassa, ostovoima on eläkkeissä säilynyt, koska tämä eläkejärjestelmä on kuitenkin elinkustannusindeksiin sidottu primäärisesti. Mutta ehkä se isompi huomio, minkä edustaja Lyly tässä teki, ja se on minusta arvokas huomio, on tämä keskustelu aktiiviväestöstä ja passiiviväestöstä. Ikään kuin 65-vuotiaista ylöspäin ihmiset olisivat passiiviväestö tässä yhteiskunnassa — huoltosuhde kuulemma heikkenee edustaja Lylystä ja edustaja Kiljusesta johtuen, me heikennämme siis huoltosuhdetta tilastollisesti tässä maassa — ja tämähän ei pidä paikkaansa. Meillä on jo työllisyysaste yllättävän korkea yli 65-vuotiailla. On laskennallisesti todettu, että yli 65-vuotiaista kolmannes — yksi kolmannes tästä porukasta — on joko täyspäiväisessä työssä, niin kuin edustaja Lyly ja edustaja Kiljunen täällä, tai osa-aikatyössä, ja vielä yksi kolmannes siihen päälle, kun meillä melkein 30 prosenttia yli 65-vuotiaista on halukkaita osallistumaan työelämään tai onkin siinä jo mukana. Tämä on itse asiassa voimavara, joka meidän pitäisi käyttää, ei niin päin, että eläkkeelle ei pääsisi silloin kun se oikeus eläkeikään on. Meillä on paljon ammatteja ja yksilöllisiä tarpeita päästä eläkkeelle, mutta meillä on myöskin aivovuoto eläkkeelle. Osaamista menee eläkkeelle täysin tarpeettomasti tuonne golfkentille ja etelän aurinkorannikoille ja muualle, ihmisiä, jotka mielellään haluaisivat antaa vielä panoksen tähän yhteiskuntaan, ja sille pitäisi antaa suurempi tila. Japanissa, missä on siis maailman korkein keskimääräinen elinikä, yli 80 vuotta reilusti, yli 70-vuotiaista kolmasosa on työelämässä kiinni — kolmasosa. Siellä jopa lähemmäs satavuotiaat ihmiset tekevät töitä. Se on erikoinen yhteiskunta juuri siinä mielessä, että se ei pidä vanhenemista uhkana tai ongelmana, vaan siellä puhutaan pitkän elinkaaren yhteiskunnasta, ja siihen suhtaudutaankin pitkänä elinkaarena, [Puhemies koputtaa] jossa myöskin yli 65-vuotiaat ihmiset, jotka meillä siirtyvät eläkkeelle, ovat aktiiviväestöä siinä yhteiskunnassa. Tämä on juuri se, mistä myöskin edustaja Lyly täällä arvokkaalla tavalla puhui.

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää edustajia Strandman, Rintamäki ja Lyly arvokkaista täydentävistä puheenvuoroista, jotka te teitte. Itse asiassa on harmi, ja olin tietoinen, että teknisistä syistä oli myöskin eilen keskustelu tästä seniorineuvolaideasta, vähän toisesta kulmasta, mutta samaa tarkoitusta nämä molemmat palvelevat, niin kuin edustaja Rintamäki tässä jo totesikin. Itse asiassa soisin sen, että kun toivottavasti valiokunta ottaa nämä käsittelyyn, se sitten tekee omat johtopäätöksensä ja käyttää hyväksi molemmissa aloitteissa olevaa perusideaa. Idea on perustaltaan sama: ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa tulee edistää. Edustaja Strandman sanoi minusta erinomaisen hyvin, kun hän totesi, että ikäihmiset ovat voimavara, [Anne Rintamäki: Kyllä!] ja edustaja Rintamäki ilmaisi sen niin päin, että eivät ikääntyminen ja ikäihmiset ole uhka. Se on järkyttävä tilanne, että ikäihmisiä pidetään taakkana tässä yhteiskunnassa. Hyvinvoinnin kasvun tuloksena on se, että meillä keskimääräinen elinikä on noussut 25 vuodella toisen maailmansodan jälkeen. Se on saavutus, ja me ikäihmiset — ainakin minä luen itseni ikäihmiseksi, mutta ehkä täällä kollegat eivät sitä ole, edustaja Lyly kylläkin lähestyy sitä, tiedän, ja keskenämmekin puhumme näistä asioista — olemme myöskin voimavara yhteiskunnassa, emme ainoastaan me täällä, vaan me ikäihmiset kaiken kaikkiaan. Tämä on hienoa puhetta, mitä täällä nyt juuri käydään, että me emme leimaa yhtä väestönosaa tässä yhteiskunnassa toisen luokan kansalaisiksi. Minusta oli tärkeätä, mitä edustaja Strandman kertoi Etelä-Savosta. Olipa kiinnostavaa kuulla tuo tilanne, että teillä on tämän tyyppinen kokeilu tai toimintamuoto jo olemassa. Hyvinvointialueethan ovat tässä suhteessa itsenäisiä, ja ne voivat nimenomaan näin toimia. Olen hyvin tietoinen, että Raahessa on ollut jo pidempään seniorineuvolajärjestelmää, jota on viety eteenpäin, ja itse asiassa omassa kotikaupungissani Vantaalla oli parikymmentä vuotta sitten kokeilu myöskin tietyissä kaupunginosissa tämän seniorineuvolan osalta. Mutta tässähän tietysti on tavoitteena juuri se, minkä edustaja Rintamäki toi esille: yhdenvertaisuus koko maassa. [Jaana Strandman: Juuri näin!] Peruspuitelainsäädäntöähän tässä tavallaan rakennetaan, luotaisiin se kehikko, jonka puitteissa itse hyvinvointialueet sitten voivat soveltaa sitä parhaalla mahdollisella tavalla ja omia resurssejaan huomioiden ja omia tarpeitaan huomioiden, mutta ideana on juuri tämä, että meillä olisi myöskin senioriväestö säännönmukaisessa terveystarkastuskierteessä sen oman elinkaarensa aikana, jolloin he saavat näitä ohjeistuksia, niin kuin työssäkäyvät ihmiset työterveysjärjestelmän puitteissa ja lapset, niin kuin viittasin jo äitiysneuvolajärjestelmään. Tämän kaltainen menettelytapa olisi myöskin tässä taloudellisessa tilanteessa, missä julkinen talous on, aivan loistava. Kuten me tiedämme, ennaltaehkäisevyys on hinnaltaankin ja myöskin yksilötasolla kaikkein parasta terveydenhuoltoa.

Arvoisa puhemies! Olen yhdessä lähes 30 kansanedustajan kanssa tehnyt lakialoitteen, että perusterveydenhuollon piiriin luotaisiin seniorineuvolajärjestelmä. Perusterveydenhuollon vastuutahothan ovat luonnollisesti hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki. Lakialoitteen taustalla on tietysti voisiko sanoa suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän yksi kirkkaimmista tähdistä, kansainvälisestikin ihailtu neuvolajärjestelmä, joka synnytettiin Arvo Ylpön aloitteesta toisen maailmansodan jälkeen suurten ikäluokkien syntyessä. Tämä äitiysneuvolajärjestelmähän on niin menestyksekäs ollut, että yhtenä tekijänä tämän neuvolajärjestelmän vuoksi muun muassa imeväis- ja lapsikuolleisuus on Suomessa maailman alhaisinta. Onhan siinä muitakin tekijöitä, mutta totta kai neuvolajärjestelmä ennalta ehkäisevänä järjestelynä on poikkeuksellisen paljon vaikuttanut juuri tähän lopputulokseen. Nyt suuret ikäluokat ovat eläkkeellä, olleet jo toistakymmentä vuotta suurin piirtein, ja alkavat olla siinä kunnossa, että olisi viimeistään tässä vaiheessa syytä luoda ikäihmisille vastaavan tyyppinen neuvontapalvelu perusterveydenhuoltoon, ja siitä sikiää tämä seniorineuvolaidea. Sen lähtökohtana olisi se, että kun ihmiset enää eivät ole eläkkeelle siirtyessään työterveydenhuollon piirissä, 65-vuotiaasta eteenpäin, niin silloin täyttäessään 65 vuotta kaikille, jotka eläkkeelle siirtyvät, tehtäisiin kaiken kattava perushyvinvointitarkastus, terveystarkastus, jossa mitattaisiin erilaiset arvot, tarkastettaisiin yleiskunto, annettaisiin ohjeistusta elämäntavoista ja elämäntilanteista. Se toimisi ennalta ehkäisevänä. Muun muassa PSA-testit miesten osalta tai diabetestestit tehtäisiin, jolloin pystyttäisiin ennalta ehkäisevästi torjumaan sellaisia sairauksia, jotka muuten saattaisivat jäädä piiloon. Tässä ei ainoastaan luoda neuvontajärjestelmää tämän ympärille, vaan neuvolajärjestelmän puitteissa voisi myöskin muulla tavalla kertoa kunnan ja yhteiskunnan tarjoamista palveluista, jotka ovat tärkeitä ikäihmisille. Siihen saattaisi jopa liittää ajatuksen siitä, että digineuvontaa voitaisiin keskittää tämän tyyppisen neuvontapalvelun piiriin. Tämä on tässä se perusidea, säännönmukainen terveystarkastus, joka on tietysti vapaaehtoinen, mutta lähtökohtaisesti sen ideana on se, että ihmisen ei tarvitse olla sairas kohdatessaan sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan, ja tätä kautta se nimenomaan olisi ennalta ehkäisevä luonteeltaan. Meillähän on omalääkärijärjestelmää tässä rakennettu Suomessa, ja jotkut ovat todenneet, että se voisi korvata juuri tällaisen seniorineuvolatyyppisen järjestelyn. Kyllä, osaltaan se voisi korvata sitä, mutta siinä on ongelmana, että aina kun mennään lääkärille, ollaan sairaita. Tässä tapauksessa ollaan terveitä, mutta mennään ennalta ehkäisemään sairauksia. Kuten kaikki me hyvin tiedämme, ennaltaehkäisevyys on kustannustehokkainta terveydenhuoltoa, jolloin tämä on tietysti tässä erittäin tärkeätä. Tehokkaampaa on tietysti hoitaa terveitä ihmisiä ennalta ehkäisevästi kuin hoitaa sairauksia.

Arvoisa rouva puhemies! Tärkeätä keskustelua olette käyneet ja olemme käyneet tänään täällä, ja nyt olemme puhuneet isoista asioista: Nato-jäsenyydestämme ja osallistumisestamme rauhan ajan toimintoihin, jotka tässä nauttivat yksimielisyyttä ja yhteisymmärrystä siltä osin. Debattia on syntynyt nyt vähän toisesta asiasta, joka itse tässä selonteossa ei ollut esillä mutta joka on vahvasti nyt ilmassa, ja se johtuu tietysti hallituksen esityksestä siltä osin, että ydinenergialakia lähdetäänkin muuttamaan sen 4 §:n osalta, toisin kuin tähän asti on annettu ymmärtää. Tähän asti tässä salissa hallitus on esiintynyt koko ajan sillä tavalla, että ydinenergialaki on TEMin valmistelussa ja siinä ei ole turvallisuuspoliittisia tavoitteita olemassa ollut. Tämän on muun muassa ulkoministeri tästä pöntöstä sanonut silloin, kun tätä asiaa on kysytty ja tiedusteltu matkan varrella. Nyt yhtäkkiä olemme tämän ydinenergialain 4 §:n kanssa tekemisissä, ja miksi se herättää niin paljon tunteitakin ja järkiargumentteja, johtuu siitä, että tässä tavallaan koetaan, että kun me olemme yhteisymmärrystä pyrkineet rakentamaan puolueiden ylitse tässä eduskunnassa, yhtäkkiä sitä yhteisymmärrystä, joka on löydetty, ei kunnioitetakaan vaan lähdetäänkin vääntämään aivan täysin toiseen kulmaan asetelma, joka on nyt sitten täysin yllättävä meille kaikille, ja sen takia se on äärimmäisen kriittinen ja iso asia. Kannattaa muistaa muun muassa presidentti Sauli Niinistön sanat, kun hän moneen kertaan totesi tällä tavalla: Koskaan ydinaseista puhuttaessa Suomi ei ole subjekti, päätöksentekijä. Me olemme vain objekti. Eurooppa ei ole subjekti vaan objekti. Tämä on ihan lähtökohta silloin, kun ydinaseista puhutaan. Se on täysin erillinen asejärjestelmä jo tuomiopäiväaseena. Niillä mailla, joilla on ydinaseita, se on täydellisesti kansallisessa päätöksenteossa. Natolla ei ole mitään tekemistä siinä asiassa, kun päätetään ydinaseiden käytöstä. Eri asia on tämä pelote, joka on ikään kuin lainaksi annettu, mutta kuten Jaakko Iloniemi muistelmissaan selkeästi sanoi, ei ole olemassa sellaista suurvaltaa tai pienempääkään valtaa, joka asettaisi oman kansallisen olemassaolonsa vaaran alaiseksi jonkun reuna-alueen, jonkun muun maan vuoksi. Tässä tilanteessa sitten, kun tullaan siihen pisteeseen, siihen kriittisimpään pisteeseen, ainoat päätöksentekijät, jotka kantavat Suomen turvallisuudesta huolta, ovat suomalaiset päätöksentekijät. Aivan turha puhua, niin kuin Jaakko Iloniemi sanoi, että tämä sateenvarjo olisi jotakin muuta kuin illuusio silloin, kun se hetki tulee, kun puhutaan käyttämisestä. Tämä kannattaa pitää nyt koko ajan mielessä, mistä asejärjestelmistä me puhumme ja mikä niiden luonne on. Nyt sitten näihin sopimuksiin, mitä tässä on matkan varrella tehty, ja siihen, mistä syystä voidaan kokea hieman pettymystä siihen, että kun konsensusta on yhdessä haettu ja se on löydetty, niin me emme voikaan toimia sen mukaisesti. Kun Suomi liittyi Natoon, tässä salissa oli iso yhteinen ymmärrys siitä, että me liitymme Pohjoismaana sinne. Kieltämättä on täysin selvä asia, että yksikään Natoon liittynyt maa ei ole asettanut mitään rajoitteita allekirjoittaessaan Washingtonin sopimuksen. Jokaisella maalla, erityisesti ydinaseiden osalta, on aivan oma politiikkansa. Naton päämajassa Nuclear Planning Groupin johto toteaa meille aivan avoimesti, että ei ole olemassa yhtä Nato-ydinasepolitiikkaa. On 32 erilaista Naton ydinasepolitiikkaa. Jokaisella jäsenmaalla on oma lähestymistapansa Natoon. En rupea tässä luettelemaan, miten ne maat eroavat toisistaan. Joillakin ydinaseettomuus on perustuslaissa, joillakin se liittyy siihen, etteivät ne osallistu harjoitustoimintaan ollenkaan ydinaseiden osalta, jotkut osallistuvat ydinasekokouksiin tarkkailijoina ja niin edelleen. Tässä on laaja kirjo. Joillakin mailla on sitten näitä ydinaseita, kolmella maalla, ja viidellä maalla on sijoitettu näitä taktisia ydinaseita: 200 kappaletta on Euroopassa viidessä eri maassa. Eli näillä mailla on hyvin erilaisia lähestymistapoja tässä. Pohjoismainen malli oli se, mihin me ankkuroimme Suomena itsemme, ja sen ytimessä oli ydinaseettomuus. Kyllä, ydinaseettomuus rauhan aikana on se, mitä Nato-jäsenyyden alkuvaiheessa sekä Norja että Tanska eivät laittaneet omiin jäsenyysehtoihinsa mutta sen edellytyksiin, ja se on vaikuttanut koko ajan Naton puolustussuunnitteluun Pohjolassa. Ruotsi on yhtynyt tähän pohjoismaiseen kantaan muun muassa DCA-sopimuksessa ja Nato-sopimuksessa, kuten sanottu, valtiopäiväpäätöksessä ja hallituksen esityksessä silloin. Islanti on armeijaton maa, ja sillä on lakiin kirjattu ydinaseettomuus yhtä lailla. Ja Suomi: Suomella on voimassa vuodelta 87 oleva ydinenergialain 4 §, jonka mukaan, kuten jo kaikki tiedämme, täällä ei ole ydinaseille tilaa. Se on se lähtökohta, ja Koiviston linjaus, kuten jo totesin aikaisemmin, liittyy YYA-sopimukseen ja siihen mahdolliseen tilanteeseen, että Venäjä käyttäisikin Suomen aluetta omassa ydinasepolitiikassaan, sen astinlautana. Ja sitten toisaalta oli se kommentti, että jos täällä olisi ydinaseita, niin me olisimme ennakkoiskujen kohde, koska me olemme rajamaa. Nämä olivat Koiviston perusteet sille laille. Tällä pohjalla me olemme menneet, ja nämä kirjaukset me teimme liittyessämme Natoon yhdessä täällä. [Puhemies koputtaa] Se tuli meidän pöytäkirjoihin, ja samoin DCA-sopimuksessa se on olennainen ehto, että me saimme konsensuksen tässä salissa. Nyt olemme yhtäkkiä tilanteessa, että onkin purkautunut tämä asetelma. Sen takia tästä keskustellaan näin kuin keskustellaan.

Arvoisa puhemies! Minä todella tulin saliin, kun kuulin huoneessani, että edustaja Zyskowicz nosti uudemman kerran tämän kysymyksen siitä, voisimmeko löytää parlamentaarisen yhteisymmärryksen koskien tätä ydinenergialaissa olevaa ydinaseisiin liittyvää rajoitetta. Haluaisin omalta puoleltani sanoa, en tämänhetkiseen tilanteeseen liittyen, miten tässä nyt menetellään ja ei menetellä, vaan sen lähtökohdan, että kyllä, tuohan on järkevää silloin, kun m1e puhumme keskeisistä, suurista, strategisista asioista suomalaisessa yhteiskunnassa, että me löydämme yhteisymmärryksen. Siihen pohjautuu uskottava ulko- ja turvallisuuspolitiikka kaiken kaikkiaan. Tämä on se tie, jota me olemme kulkeneet, ja tämä on se tie, kun se ei ole vienyt maaliin, että me nyt olemme tässä tilanteessa, edustaja Zyskowicz: Nato-sopimukseen liittyen me laitoimme yhteisenä kantana eduskunnan päätöksessä ja hallituksen esityksessä sen, että meillä on ydinenergialain 4 § voimassa. DCA-sopimus hyväksyttiin tässä salissa yksimielisesti — siinä olivat siis myöskin nämä kaksi muuta puoluetta, joihin te viittasitte, vihreät ja vasemmistoliitto, mukana — siitä lähtökohdasta, että sekä hallituksen esityksessä että eduskunnan päätöksessä on viittaus ydinenergialain 4 §:ään. Se on se sama malli, jolla Ruotsi sitoutui yhteispohjoismaiseen ydinaseettomuuteen: myöskin hallituksen esityksessä ja riksdagenin, valtiopäivien, päätöksessä on tämä sama referenssi. Me noudatimme samaa mallia DCA-sopimuksen osalta Suomessa ja Ruotsissa. Tanskassa ja Norjassahan se on laitettu itse siihen sopimukseen. Me olemme tätä tietä nyt jo kulkeneet. Nyt kuitenkin yhtäkkiä teette esityksen ja lähdette muuttamaan tätä käytännettä, ja sen vuoksi tässä on nyt paine todennäköisesti — minä en ota kantaa, mutta sen vuoksi tässä on paine — että se on kirjattava lakiin ja lakipäätöksellä edettävä. Oletan, että tämä on se tausta siellä. Halusin tätä selvittää teille.

Arvoisa puhemies! Oikaisisin muutaman täällä annetun huomion. Edustaja Heinonen totesi aikaisemmin tässä vaiheessa, että tämä ydinenergialain 4 § olisi YYA-Suomen pykälä, ja siinä mielessä se pitää paikkansa, että se on vuonna 85 presidentti Mauno Koiviston toimesta käynnistetty prosessi ja vuonna 87 laitettiin laki, ja se liittyy YYA-Suomeen sikäli, niin kuin Koiviston Historian tekijät ‑kirjasta te näette, että haluttiin eliminoida se mahdollisuus, että YYA-sopimukseen vedoten Neuvostoliitto voisi edellyttää, että Suomea voitaisiin käyttää astinlautana ydinasepolitiikassa. Siinä ei haluttu miellyttää Venäjää, vaan se oli nimenomaan sitä vastaan tehty, ja toisena tietenkin oli, ettemme joudu ensi-iskujen kohteeksi. Ilman rajoitteita, kuten täällä on moneen kertaan todettu, liityimme Natoon. Yksikään jäseneksi liittyvä maa ei ole asettanut mitään ennakkoehtoja jäsenyydelleen, mutta Naton piirissä on 32 erilaista ydinasepolitiikkaa harjoittavaa maata. Ydinaseiden osalta ei puolustussuunnittelussa aseteta suorituskykytavoitteita yhdellekään Nato-maalle Naton toimesta. [Puhemies koputtaa] Se on aivan erillinen oma lohkonsa, ja siellä on kysymys Yhdysvaltain luomasta pelotteesta ja sen hallinnasta.

Arvoisa herra puhemies! Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja on todennut niin, että valtiontalouden alijäämien hallitsemiseksi pitäisi ruveta leikkaamaan eläkkeitä. Tässähän unohtuu se, että valtiot ja kunnat eivät maksa eläkkeitä muiden kuin kansaneläkkeen ja takuueläkkeen osalta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Auttaisiko taitettu indeksi?] Varsinaiset vanhuuseläkkeemme, joita 98 prosenttia yli 65-vuotiaista saa, ovat työeläkkeitä, ja nehän tulevat eläkerahastoista. Keistä on kysymys? He ovat pienituloisia ihmisiä: mediaanieläke Suomessa on 1 850 euroa. Heiltäkö me leikkaisimme? Ja ennen kaikkea kun puhuttiin, että jäädytettäisiin eläkeindeksit, niin siitä voitaisiin saada miljardi euroa, mutta se rahahan ei tule valtiontalouteen vaan kasvattaa eläkerahastoja. Valtiontalous sen sijaan menettäisi 400 miljoonaa euroa verotuloja laskennallisesti. Eikö ole niin, [Puhemies koputtaa] että eläkkeiden korotus itse asiassa olisi tehokkain keino elvyttää kansantaloutta ja synnyttää kysyntää tässä yhteiskunnassa? Oletteko, valtiovarainministeri, sitä mieltä, että eläkkeiden leikkaus ei auta valtiontalouden alijäämien ratkaisemisessa?