Kivelä Mai
44 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Oliko Suomessa 2000-luvun alussa liian korkea verotus? Vastaus on, että ei ollut. Hallitus haluaa nyt kaikesta perustellusta kritiikistä huolimatta vielä tähän päälle tämän suuryritysten veronalennuksen, jonka kustannus on lähes miljardin. Mutta millä hinnalla tämä kokonaisveroasteen romahdus tehdään? Sillä hinnalla, että Suomessa eriarvoisuus kasvaa, sillä hinnalla, että sotesta leikataan satoja miljoonia ja sairastuneet joutuvat maksamaan näitä Rydmanin hintoja, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh!] sillä hinnalla, että meillä on köyhyyskriisi ja lisää lapsia joutuu kasvamaan köyhyydessä. Tämä on arvovalinta, ja tämä on siis oikeiston mielestä ok. Toki myös sillä hinnalla, että valtiontalous on vaikeuksissa ja muut ryhmät kipuilevat nyt tämän velkajarrun kanssa, johon ei kukaan kuitenkaan näytä enää oikein uskovan. Ministeri Purra, onko tässä tilanteessa [Puhemies koputtaa] teistä varaa kokonaisveroasteen laskuun?
Arvoisa puhemies! Kyllä, itsekin ajattelen, että kyse ei ole vain ongelmista. Ruuantuotannossa ja maaseudulla laajemminkin on nimenomaan suuri potentiaali, mitä tulee niin ilmastokriisiin, luontokatoon kuin vaikka kestävään ruokajärjestelmään liittyen, mutta niiden toteutuminen edellyttää johdonmukaista politiikkaa ja sitä, että tuetaan ja mahdollistetaan ratkaisuja — eli esimerkiksi vähemmän ympäristölle haitallisia tukia ja enemmän tukea ja mahdollisuuksia kestävyyssiirtymään ja minimissään edes se, että olisi reilut peliehdot kestäville vaihtoehdoille. Sitten yksi huoli on datakeskusbuumi. Maaseudulla voidaan olla tekemässä kestävyyssiirtymää myös energian ja infran suhteen, mutta nytten uhkana on se, että ylikansalliset digijätit tulevat tänne vailla mitään kunnollisia ehtoja ja sitten samalla myös syövät meidän ilmastotavoitteet ja kestävyystavoitteet. Haluaisin kysyä: ministeri, miten te varmistatte, että tavalliset ihmiset, yhteiskunta ja veronmaksajat eivät joudu maksamaan siitä, [Puhemies koputtaa] että voitot viedään ulkomaille?
Arvoisa puhemies! Itsekin kiinnitin huomiota siihen, että eläinten oikeuksista ei tässä keskustelussa ole kovinkaan paljon puhuttu, vaikka tämä asia koskee mitä suurimmassa määrin myös eläimiä. Itse olen myös huomannut, että kun kierrän ympäri Suomea, niin joka puolella ihmiset tulevat kertomaan minulle, että eläinten hyvinvointi on heille erittäin tärkeä asia ja tärkeä poliittinen kysymys. No, tällä kaudella tosiaan eläinten asemaa on kuitenkin entisestään vain heikennetty. Ajattelen, että kasvipohjaiseen ruokaan panostaminen olisi hyvin tärkeä teko myös eläinten näkökulmasta. Totta kai samalla se olisi myös teko, joka lisäisi huoltovarmuutta. Se toisi uusia mahdollisuuksia niin ruoka-alan kasvulle kuin esimerkiksi vienninkin puolelle. Sen takia haluaisin kysyä vielä, ministeri, teiltä: miten te suhtaudutte esitykseen kansallisesta toimenpidesuunnitelmasta kasvipohjaisen ruuan osalta? Ja nyt painotan, että kyse ei ole pelkästään hehtaareista vaan kokonaisvaltaisesta strategiasta ja poliittisesta tahdosta tämän asian edistämiseksi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Orpon—Purran hallituksen eriarvoistava politiikka on koko Suomen asia. Myös maaseudulla asuvat ovat joutuneet tämän hallituksen kurjistavan politiikan kärsijöiksi ja usein ensimmäisinä. Leikkausten myötä harvaan asutuilta alueilta poistuvat ensimmäisinä ihmisille tärkeät palvelut ja kaikki muu elinvoiman kannalta oleellinen: työpaikat, koulut, kulttuuri- ja harrastusmahdollisuudet. Maaseutu on tärkeä ja erottamaton osa suomalaista sosiaalista ja maantieteellistä kudosta. Maaseutu ei ole mikään resurssivarasto, josta vain rohmutaan luonnonvarat ja josta isot kaivosyhtiöt, metsäteollisuus ja ylikansalliset digijätit saavat voitot, kun haitat jäävät paikallisten maksettaviksi. Maaseudulla asuvat ihmiset ansaitsevat parempaa. Vasemmistoliiton mielestä myös maaseudun haasteisiin vastataan parhaiten turvaamalla ihmisten toimeentulo sekä panostamalla työpaikkoihin, koulutuslaitoksiin, palveluihin, liikenneyhteyksiin ja kestävään tuotantoon. Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous on vaikeassa kriisissä, ja viljelijät ovat tiukassa raossa. Eikä kyseessä ole vain kannattavuuskriisi. Kyseessä on eksistentiaalinen kriisi, ja hallitus on toimettomuudellaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa murentanut pohjaa koko suomalaisen ruuantuotannon perusedellytyksiltä. Hallitus ei ole tehnyt riittävästi päästöjen vähentämiseksi eikä ympäristön köyhtymisen pysäyttämiseksi eikä varsinkaan ole tehnyt ilmastotyön tekemisestä helpompaa maanviljelijöille. No, sen sijaan hallitus on vain kärjistänyt vastakkainasettelua maanviljelijöiden edun ja ilmastotyön välillä. Ekologisen kriisin torjuminen on maatalouden ensimmäinen elinehto. Jos me emme muuta kurssia, sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään, maaperä tulee köyhtymään ja monimuotoinen luonto pölyttäjineen tuhoutumaan. Ruuasta tulee pulaa, ja maanviljelijät menettävät toimeentulonsa. Ruuantuotantoa ei pidä kytkeä irti aktiivisesta ilmasto- ja ympäristötyöstä. Päinvastoin maanviljelijöitä on tuettava tässä työssä. Ruuantuotanto on osa ilmastokriisin ja luontokadon ratkaisua. Tämän pitää näkyä paljon paremmin muun muassa maataloustukien kohdentamisessa. Maanviljelijöitä on tuettava uudistavassa viljelyssä ja ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Turvepeltojen vettämistä ja kosteikkoviljelyä on tuettava. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton tavoitteena on yhdessä maanviljelijöiden kanssa rakennettu ekologisesti kestävä kotimainen maatalous, joka tarjoaa tuottajille reilun hinnan tuotteistaan ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Näitä uusia taloudellisia mahdollisuuksia syntyy erityisesti kasvipohjaisiin tuotteisiin, kuten kasviproteiineihin ja kasvipohjaisiin meijerituotteisiin, joista tulee Sitran ja Luken arvioiden mukaan ruoka-alan suurin kasvupotentiaali. Kasvipohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on vastaus myös ruokaturvaa ja huoltovarmuutta koskeviin haasteisiin, kun riippuvuus ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja rehusta, vähenee ja kun rehuntuotantoon käytetty maa-ala vapautuu suoraan ihmisille kelpaavien kasvien viljelyyn. Sitran ja Luken selvityksen mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa proteiiniomavaraisuus kokonaan kasviperäisesti vuoteen 2040 mennessä. Olen itse saanut luotsata eduskunnan kasvisruokaverkostoa, joka on mielestäni hyvä esimerkki puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Vain kasvipainotteiseen ruokajärjestelmään siirtymällä me voimme saavuttaa ekologisesti, sosiaalisesti ja eettisesti kestävän ruokajärjestelmän, joka vastaa aikamme haasteisiin. Konkreettisena toimenpiteenä haluan esittää kansallisen kasvipohjaisen ruuan toimintasuunnitelmaa ja investointiohjelmaa, jollainen on Tanskassakin puoluerajat ylittävällä yhteistyöllä tehty. [Tuomas Kettusen välihuuto] Arvoisa puhemies! Näistä mainitsemistani syistä johtuen teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Orpon hallitus on ilmasto- ja ympäristöpoliittisella toimettomuudellaan vaarantanut ruoantuotannon toimintaedellytykset ja siten maanviljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden. Siksi ehdotan, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.” — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Miksi ei ole kansallinen hätätila? Me olemme lukeneet, kuinka tänäkin kesänä kymmeniätuhansia ihmisiä on kuollut kuumuuteen pelkästään Euroopassa. Miksi tämä ei aiheuta mitään poliittista reaktiota? Jos ihmisiä kuolisi kymmeniätuhansia johonkin turvallisuusuhkaan, niin siihen reagoitaisiin, ja ilmastokriisi on myös turvallisuusuhka. mutta se on hyvin epäoikeudenmukainen sellainen. Kuumuus ei kohtele tasa-arvoisesti, kun ikäihmisten tai lasten tai sairaiden on vaikea selvitä näistä äärisäistä tai kun osa voi vaihtaa maisemaa samalla, kun toiset jäävät tekemään töitä sietämättömissä olosuhteissa. Tämän todellisuuden hallitus edelleen jättää huomiotta. tehdään turpeen kunnianpalautusta, lisätään päästöjä, jopa kannustetaan suurempiin hakkuisiin. Ministeri, kysyn: ovatko nämä tämänkään kesän uutiset mitenkään muuttaneet hallituksen prioriteetteja?
Arvoisa puhemies! Koko hallitus, nyt myös kokoomus ja RKP, on siis pitämässä kiinni näistä jättimäisistä sotejärjestöjen leikkauksista, leikkauksista, joita jopa Hesarin pääkirjoitussivulla kutsuttiin täysin ”kohtuuttomiksi”. Iso osa järjestöistä joutuu todennäköisesti lopettamaan, ja tästä tulevat kärsimään jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevat ihmiset, kuten esimerkiksi vammaiset tai asunnottomat. Jälleen kerran hallitus on siis päättänyt tehdä täysin ideologisen päätöksen, jolla viedään niiltä, joilla on jo valmiiksi kaikista vähiten. Samaan aikaan te olette tehneet politiikkaa, jossa yhä useampi ihminen tulee tarvitsemaan apua. Miten nähdään, että näin isoilla leikkauksilla järjestökenttään on myös laajempi vaikutus? Tämä on suoranainen hyökkäys kansalaisyhteiskuntaa ja koko suomalaista demokratiaa kohtaan, mutta samaan aikaan kuitenkin niin vaalirahoittajille, niin kaikista rikkaimmille kuin vaikka golfaajille riittää tukea. Pääministeri, onko näin kohtuuton tilanne teidän tavoitteenne?
Arvoisa puhemies! Kokoomus on tosiaan jälleen onnistunut lunastamaan kaikki ne negatiivisimmat mielikuvat, jotka teihin liitetään siitä, kuinka väheksyen rikkaat oikeistolaiset suhtautuvat demokratiaan ja kuinka normaalina toimintatapana pidetään sitä, että junaillaan miljoonaetuja kavereiden kesken. Tämä tehdään samaan aikaan, kun pienituloisilta on aivan pokkana viety ne vähäisimmätkin tuet. Ei voi yksinkertaisesti olla niin, että demokratiassa kokoomuslaisilla on eri säännöt. Ensin tässä toiminnassa ei nähty mitään ongelmaa, ja vasta kun paine kasvoi liian suureksi, niin sitten myönnetään, että eihän tämä päivänvaloa kestä. Jo se, että hallitukseen kohdistuu korruptioepäily, on erittäin vakava asia. Se ei ole mitään kesäteatteria, ja sen takia me olemme täällä tänään, ja sen takia on tärkeää, että me olemme täällä tänään. Pääministeri Orpo, voitteko kertoa, onko tämä prosessi siis teidän mielestänne nyt paikkansa pitävä kuvaus siitä, [Puhemies koputtaa] miten te ja miten kokoomus ja miten hallitus suhtautuu hyvään hallintotapaan, suhtautuu virkamiesvalmisteluun [Puhemies: Aika!] ja siihen, että ihmiset voisivat luottaa tähän päätöksentekoon?
Arvoisa puhemies! Puhun ensin nuorisotyöttömyydestä ja nuorison tulevaisuudenuskosta ja sitten siitä, mitä pitäisi tehdä: Meillä on tosiaan tässä maassa työttömyyskriisi, ja nuorten tilanne on erityisen lohduton. Nuorisotyöttömyys on noussut järkyttäväksi, ja meillä on jo 76 000 alle 30-vuotiasta työtöntä. Eli tämä tarkoittaa, että noin joka viides alle 25-vuotias on työtön. Usein täälläkin perustellaan tätä nuorten vaikeaa tilannetta suhdanteilla, mutta itse haluan korostaa, että vaikka suhdanteilla on oma roolinsa, niin ei se yksin selitä tätä nuorisotyöttömyyttä. Nyt kun nuorisotyöttömyys huitelee 22 prosentissa, niin on myös selvää, ettei tällaista rakenteellista ongelmaa ratkaista yksilöihin kohdistuvalla tsemppipuheella. On kuitenkin totta, kuten tässä välikysymyksessä nostetaan esille, että suhdanteiden muutokset vaikuttavat nuorten työllisyyteen enemmän kuin muiden ikäryhmien työllisyyteen. Samaan aikaan nuoret eivät myöskään ole mikään yhteiskunnasta erillinen saareke, ja yleinen taloustilanne vaikuttaa kovaa myös nuoriin, mutta on myös niin, että on tehty päätöksiä, joilla erityisesti vaikeutetaan ja on vaikeutettu nuorten tilannetta. Samaan aikaan on totta, ettei myöskään ole tehty niitä kunnollisia toimia, joilla voitaisiin tehokkaasti vaikuttaa nuorten työllisyyteen. Eli vaikka tätä yleistä huolipuhetta nuoriin liittyen on, niin hallitus ei ole tehnyt niitä toimia, joilla tätä nuorten tilannetta aidosti parannetaan. Aivan kuten edustaja Lohikoski ryhmäpuheessa sanoi, tämän hallituksen suurimpia epäonnistumisia on nuorten eriarvoisuuden lisääntyminen ja pahentaminen. Samaan aikaan nuorten paineet kasvavat, epävarmuus lisääntyy ja muutkin puolueet tarjoavat lähinnä vain kurjuutta. Sen takia mielestäni tässäkin keskustelussa on syytä kritisoida sitä, että täällä joukolla puolueiden toimesta sitoudutaan tähän velkajarru- ja talouskurilinjaan, koska, kuten on sanottu, se sitoo kädet ja tappaa unelmat. Nuorten tulevaisuususko on tosiaan romahtanut, ja nämä luvut ovat hälyttävän korkealla. On hyvä, jos nämä luvut ovat nyt mahdollisimman monen edustajan täälläkin herättäneet. Eli nuorisobarometrin mukaan vain joka kuudes nuori suhtautuu tulevaisuuteen valoisasti ja myönteisesti, ja erityisesti nämä työhön ja toimeentuloon liittyvät asiat vaikuttavat nuorten luottamukseen omaan tulevaisuuteensa liittyen. Nuoret eivät kuitenkaan ole tässäkään kysymyksessä samalla viivalla, eli erityisen paljon perheen sosioekonominen asema vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon. Meillä toimii täällä eduskunnassa nuorten puolella -verkosto, jonka varapuheenjohtajana saan toimia, ja me pidimme tästä aiheesta eli nuorten tulevaisuudenuskosta ja nuorisotyöttömyydestä erittäin hyvän tilaisuuden viime viikolla. Siellä itselleni jäi erityisesti mieleen tilasto, jonka mukaan vähävaraisten perheiden 15—19-vuotiaista nuorista vain 23 prosenttia koki olevansa kesälomaansa tyytyväinen. Minusta on hyvin surullista, että kun kesäloman pitäisi olla nuorten elämässä ihanaa, merkityksellistä aikaa ja kaikilla nuorilla pitäisi olla oikeus hyvään kesään sen kouluahkeroinnin jälkeen, niin suurimmalla osalla köyhien perheiden lapsista tämä oikeus ei toteudu. Kyllä minusta voi sanoa, että hallitus on myös osaltaan syypää monen perheen ahdinkoon, monen perheen taloudellisen ahdingon vaikeuttamiseen, joka vaikuttaa sitten nuorten hyvinvointiin ja vaikuttaa esimerkiksi siihen, voivatko nuoret viettää hyvää kesälomaa. No, mitä sitten pitäisi tehdä? On paljon toimivia malleja, toimivia ratkaisuja. Meillä on työpajatoimintaa, meillä on palkkatuki, meillä on Ohjaamo-malli, joka pitäisi vakiinnuttaa ja valtakunnallistaa. Sitten meillä on suojaosat, jotka pitäisi palauttaa. Meidän pitäisi perua nämä leikkaukset, jotka on esimerkiksi tehty amispuolelle. Ennen kaikkea tarvitaan nuorisotakuu, jota mekin olemme vasemmistoliitossa nostaneet esille. Eli vaikka se on ollut olemassa, niin se ei toteudu, [Puhemies koputtaa] koska meillä on tämä valtava määrä työttömiä nuoria. Eli toivoisin tukea muilta puolueilta tähän nuorisotakuuseen sitoutumiseen, ja se pitäisi kirjata ensi hallitusohjelmaan. Lopuksi kannatan edustaja Lohikosken tekemää epäluottamusehdotusta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Minusta taas on suoraan sanottuna falskia, että täällä samat henkilöt pitävät nuorille näitä tsemppipuheita, jotka ovat nyt monta vuotta tehneet päätöksiä, joilla nuorten elämää vaikeutetaan. Nuoria on tietoisesti tiputettu köyhyyteen, perheitä on häädetty kodeistaan, koulutuksesta on leikattu, työttömyys on ennätyslukemissa, ja suojaosat poistamalla esimerkiksi työllistymistä on vain vaikeutettu. Nuorten elämää leimaa epävarmuuden lisääntyminen, ja tätä epävarmuutta hallitus on syventänyt. Nuorille, aivan niin kuin monille muillekin, toimeentuloon ja työhön liittyvät asiat ovat keskeisiä. 70 prosenttia nuorista kokee paineita työn saamisesta, ja tilanteessa, jossa nuorisotyöttömyys on noussut 22 prosenttiin, on selvää, että tässä on kyseessä rakenteellinen ongelma. Pyydettiin ratkaisuja, ja vasemmistoliitto esittää sitä, että jokainen puolue sitoutuisi tähän nuorisotakuuseen eli tähän kolmen kuukauden takuuseen työstä tai opiskelupaikasta tai muusta. [Puhemies koputtaa] Voitteko vastata, oletteko valmiina sitoutumaan tähän?
Arvoisa puhemies! Tosiaan tämä pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma laadittiin nyt ensimmäistä kertaa, ja tässä suunnitelmassa tulisi ilmastolain mukaan esittää niitä skenaarioita, joilla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistaa nieluja ja sopeutua ilmastonmuutokseen niin, että nämä ilmastotavoitteet saavutetaan. Mutta nyt tämä esitetty suunnitelma pohjaa näihin neljään niin sanottuun ääriskenaarioon, jotka ovat luonteeltaan vaihtoehtoisia ja kuvaavat monelta osin hyvin epätodennäköisiäkin yhteiskunnallisia kehityskulkuja. Se kritiikin kärki tässä omassa puheessani on se, että tässä suunnitelmassa vain yksi näistä skenaarioista johtaa tämän vuoden 35 hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseen eli vain yksi näistä skenaarioista on ilmastolain vaatimusten mukainen. Silloinhan ei ole millään tavalla mahdollista vertailla erilaisia toimivia keinoja ja päästövähennyspolkuja kuin tämän suunnitelman avulla. Samaan aikaan me tiedetään, että hallitus on monessa paikkaa ollut toimimaton ja päinvastoin jopa lisännyt päästöjä ja vaikeuttanut näiden tavoitteiden saavuttamista, jolloin me ollaan jäämässä yhä kauemmas sekä kansallisista että myös näistä kansainvälisistä ilmastotavoitteista. Eli ajattelen, että Suomen ilmastopolitiikan ei pitäisi nojata kehityskuviin, jotka jo lähtökohtaisesti rikkovat ilmastolakia. Ajattelen, että tämäkin suunnitelma sen takia vaatisi kyllä päivittämistä jo mahdollisimman pian, jotta se vastaisi paremmin sitä tarvetta, joka ilmastolaissa on sille määritelty. Sitten tässä edellä edustaja Elo hyvin toi esille tätä muutakin kritiikkiä, mikä liittyy esimerkiksi tähän käsittelyaikatauluun, siihen, että nyt me ollaan jo kauden lopussa ja eihän meillä tässä käytännössä tämän suunnitelman kanssa, jos tätä kautta ajattelee, ole enää paljon mitään tehtävissä. Sitten talousvaliokuntakin tässä mietinnössä siteeraa ympäristövaliokuntaa, jossa nostetaan esille tämä, että tämän pitkän aikavälin suunnitelman ja näiden muiden suunnitelmien välillä ei vaikuta olevan mitään sisällöllistä yhteyttä, joten tämä kokonaisuuskin on hieman hutera. Eli tässä kritiikkinä on se, että tämä jää tällaiseksi irralliseksi, jolloin sillä ei sitten ole kovin paljon käyttöarvoa tässä meidän järjestelmässä. Eli ajattelen, että tämä ei ole kovinkaan käyttökelpoinen ja uskottava. Toivon, että me aidosti parannetaan myös tätä järjestelmää, millä me yritetään näihin ilmastotavoitteisiin päästä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Juuri julkaistu eläinten hyvinvoinnin valvontaraportti tuo esille, kuinka laiminlyöntejä löytyi jälleen jopa joka kolmannelta, yli joka kolmannelta, tuotantoeläintiloista. Yleensä tapana on ollut se, että jokainen hallitus vuorollaan parantaa eläinten hyvinvointia, mutta te olette nyt tekemässä päinvastoin. Ette puutu ilmiselvään eläinten kärsimykseen, kuten turkistarhaukseen, vaikka monessa maassa niin on jo tehty. [Petri Huru: Laillinen elinkeino! — Keskustan ryhmästä: Turkistarhaus on hyvä elinkeino!] Ja nyt viimeisimpänä haluatte, että tämä porsaiden kirurginen kastraatio jatkuu, vaikka viime kaudella se kiellettiin ja vaikka nyt verrokkimaa Tanskakin aikoo sen lopettaa. Suomalaiset eivät halua, että tässä maassa eläinten hyvinvoinnista päättävät lihateollisuuden lobbarit. Sen takia kysyn eläinten hyvinvoinnista vastaavalta ministeriltä: miksi teillä ei ole yhtäkään tavoitetta, jolla tässä maassa eläinten asemaa parannettaisiin, vaan te viette Suomea taaksepäin ja jopa tietoisesti lisäätte eläinten kärsimystä?
Arvoisa puhemies! Minä haluan, että eläimet saavat perusoikeudet ja että eläinten asema huomioidaan perustuslain tasolla. Muunlajisten elämä on heille itselleen tärkeää, ja eläinten oikeudet ovat merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Ajattelen, että lopulta kyse on sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Selvää on, että nykyinen lainsäädäntö suhteessa muihin eläinlajeihin ei ole ajantasainen eikä looginen. Voimassa oleva lainsäädäntö käytännössä mahdollistaa eläinten hyvin laajamittaisen hyväksikäytön, joka ei ole millään tavalla perusteltua itsessään mutta ei myöskään suhteessa siihen, mitä laissa tavoitellaan. Eli laki tunnistaa sen, että eläimiä tulee kohdella hyvin ja eläimille kuuluu oikeus hyvään elämään, mutta tämä ei sitten käytännössä toteudu, koska laki mahdollistaa myös sen, että eläimet rinnastuvat käytännössä esineisiin. Erityisen räikeästi tämä näkyy silloin, kun kyse on ihmisen taloudellisesta toiminnasta, eli erityisen räikeästi laki sallii tuotantoeläiminä pidettyjen eläinten oikeuksien loukkaamisen. Nykyisellään meillä on siis lainsäädäntöä, jonka tarkoitus on edistää eläinten hyvinvointia, mutta käytännössä se ylläpitää eläinten kärsimystä. Eli laki ei toteudu edes eläinten perustarpeiden osalta. On siis selvää, että nykylainsäädännössämme on merkittävä epäkohta, ja tämä on sellainen epäkohta, jota ei voi korjata kosmeettisilla muutoksilla, vaan koko lainsäädännön perusprinsiipit pitää ottaa kriittiseen tarkasteluun. No, perustuslaki linjaa oikeudesta elämään, ja elämän turvaamisen tärkeys on yhteiskunnallisen hallinnon lähtökohta. On erikoista, että tämä lähtökohta on niin selkeä, mutta sitten toisten lajien kohdalla se ei toteudu vähäisimmässäkään määrin. Eli minusta meidän pitäisi ymmärtää oikeus elämään laajemmin ja kunnioittaa elämää sen eri muodoissa parhaamme mukaan. Ajattelen myös, että mitä arvokkaampana me pidämme kaikkea elämää, sitä paremmin me voimme kunnioittaa ja turvata myös ihmisoikeuksia. Eli yksinkertaistettuna: jos me rakennamme sellaista maailmaa, jossa on mahdollisimman korkea kynnys väkivaltaan ketään tuntevaa yksilöä kohtaan, on se turvallisempi paikka meille kaikille. Tämä sama toimii tietenkin myös toisinpäin, eli on aika selvää, että kun mennään päinvastaiseen suuntaan, kuten nyt maailmanpolitiikassa mennään, niin sellainen maailma on turvattomampi meille kaikille. Arvoisa puhemies! Ajattelen tietenkin, että eläinten oikeudet ovat tärkeitä itsessään tämän laajemman ajatuksen lisäksi ja ihminen on osa eläinkuntaa ja myös muut eläimet ovat yksilöitä, joilla on itseisarvo ja joilla on omat tarpeensa ja intressinsä. Tämä asia eläinten perusoikeuksista on minulle myös henkilökohtaisesti tärkeä. Olen tehnyt tästä aiheesta viime kaudella lakialoitteen ja olen ollut esimerkiksi Cambridgessa luennoimassa tästä aiheesta kansainvälisessä eläinoikeuskonferenssissa ja muutenkin omistanut suuren osan ajastani eläinten oikeuksien edistämiseen. Ajattelen, että politiikassa on paljon tärkeitä asioita, mutta eläinten oikeudet ovat tärkeyteensä nähden tällainen huomattavan alipriorisoitu teema, ja siksikin pidän tärkeänä sitä priorisoida. Sen takia ajattelen myös, että tämä kansalaisaloite on tärkeä. Tämän aloitteen käsittelyä on ollut mielenkiintoista seurata, ja on jo itsessään merkittävää, että eläinten oikeuksia peilataan suhteessa perustuslakiin ja että me olemme saaneet kuulla asiantuntijoita tässä asiassa. Eli ajattelen, että jo tällä käsittelyllä me olemme ottaneet yhteiskuntana askeleita eteenpäin tässä asiassa ja siinä, että eläinten oikeudet otetaan vakavasti. Eli kiitos jälleen kerran aloitteen tekijöille tästä tärkeästä työstä, joka ei varmastikaan lopu tähän käsittelyyn. Puhemies! Kuten tähän mietintöön jätetyssä vastalauseessa on tuotu esille, perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan perustuslaissa on aukko koskien eläinten hyvinvoinnin turvaamista. Ajattelen, että on tämän käsittelyn perusteella selvää, että perustuslakiin tarvitaan muutos eläinten aseman ja suojelun vahvistamiseksi. Tätä esitetään tässä vastalauseessa lausuman muodossa, ja toivonkin, että mahdollisimman moni kollega voi tätä lausumaa kannattaa. Kannatan siis edustaja Hopsun tekemää esitystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on monelta osin kannatettava, mutta sen keskeinen ja myös merkittävä puute on se, että siinä ollaan nyt heikentämässä vuokralaisen oikeuksia olennaisesti, ja ajattelen ja meidän ryhmä ajattelee, että se ei ole hyväksyttävää. Tulee myös muistaa, että nämä järjestäytyneiden vuokranantajien kokemukset eivät kyllä anna aivan kaikenkattavaa kuvaa vuokramarkkinoiden tosiasiallisista ongelmista, ja siksi nämä vuokrasuhteen heikommassa asemassa olevan osapuolen eli vuokralaisen oikeudet on huolellisesti lailla turvattava. Nyt tässä käsillä olevassa esityksessä ollaan tosiaan lyhentämässä tätä vuokranantajan irtisanomisaikaa kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen. Tämän lisäksi tätä pidempää irtisanomisaikaa halutaan alkaa soveltamaan vasta siinä vaiheessa, kun vuokrasuhde on kestänyt kaksi vuotta, tämän nykyisen yhden vuoden sijaan. Kyllä se niin on, että nämä muutokset olennaisesti heikentävät vuokralaisen asumisturvaa ja eniten tässä tulevat kärsimään haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, vuokralaiset, sellaiset pienituloiset, ikääntyneet, vammaiset henkilöt, joille tämä uuden asunnon järjestäminen lyhyessä ajassa voi olla hyvinkin vaikeaa, eli jos on esimerkiksi näitä erityistarpeita. Tämä kyllä tuli hyvin selväksi siellä valiokuntakäsittelyn asiantuntijakuulemisessakin, kun tätä erikseen käsittelimme. Eli tämä esitys ei nyt tällä hetkellä turvaa vuokrasuhteen osapuolten tasapainoista asemaa. Siksi ehdotan, että tämä toinen lakiehdotus hyväksytään mietinnön mukaisena mutta että tämä ensimmäinen lakiehdotus hyväksytään edustajille erikseen toimitetun ehdotuksen mukaisena. Teen tämän ehdotuksen nyt tässä, koska en valitettavasti työmatkan takia päässyt tätä esitystä tekemään valiokunnassa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Israel on toteuttanut Gazassa kansanmurhan. Se toteuttaa etnistä puhdistusta Etelä-Libanonissa. Länsirannan tilanne on pahempi kuin koskaan. Iskut ja pommitukset jatkuvat, ja Israelin johto on etsintäkuulutettuna sotarikoksista ja ennen kaikkea edelleen pitää yllä tätä apartheidpolitiikkaa, miehitystä ja saartoa. Nyt viimeisimpänä israelilaiset joukot ovat jälleen laittomasti pysäyttäneet ja ottaneet kiinni humanitääristä apua kuljettaneen laivueen. Itse olen hieman kyllästynyt siihen, että kun me täällä peräänkuulutamme Suomelta vastuun kantamista, peräänkuulutamme konkreettisia toimia, niin emme niitä vastauksia saa, ja todellisuudessa ette pysty antamaan meille vastausta edes siihen, miksi puolustusministeriö on mukana asekonferenssissa Israelin kanssa. Kysyn, pääministeri: mitä konkreettista Suomi omalla aktiivisuudellaan aikoo tehdä, jotta voidaan painostaa Israelia tässä järkyttävässä tilanteessa?
Arvoisa puhemies! Sanon nyt vähän eri tavalla. Suomi on ollut monella tapaa poikkeuksellisen onnistunut maa, ja suomalaisen yhteiskuntamallin menestys on perustunut vahvaan sosiaaliturvaan, progressiiviseen verotukseen ja siihen, että myös rikkaat tietävät saavansa paljon jotain enemmän kuin ylimääräisiä euroja: turvallisen maan, sellaisen, jossa ei tarvitse asua piikkilanka-aitojen takana ja jossa lapset voivat mennä itse kouluun; maan, jossa jopa asunnottomuutta onnistuttiin laskemaan yli vuosikymmenen ajan ennen teitä. Te päätitte, että tämä malli ei ole säilyttämisen arvoinen. [Ben Zyskowicz: Höpö höpö!] Teidän talouspolitiikkanne on vienyt Suomea kauemmas juuri niistä elementeistä, jotka ovat tehneet Suomesta niin onnistuneen maan. [Ben Zyskowicz: Eikö Suomi ole enää tuollainen maa?] Haluan kysyä, pääministeri: ovatko rikkaiden veroalet ja suuryritysten lahjominen tämän arvoista? [Ben Zyskowicz: Nytkö meillä asutaan piikkilankojen takana?]
Arvoisa puhemies! Tosiaan tällä esityksellä nyt ollaan panemassa täytäntöön teollisuuspäästödirektiivin muutoksia, ja nämä keskeiset muutokset koskevat soveltamisalan laajennusta, teollisuuslaitosten päästörajoja ja vaatimusta ympäristöjärjestelmästä ja siirtymäsuunnitelmasta. Kävin lausuntoja läpi, ja niissähän tätä on yleisesti ottaen pidetty kannatettavana. Itsekin näen, että tässä on paljon hyvää, mutta toki pitää perehtyä tähän valiokunnassa sitten vielä tarkemmin. Jos katsotaan nyt ensin laajentamista eläintilojen osalta, tässä on selvitetty vaikutuksia, ja kuten Sykenkin raportissa tuodaan esille, ammoniakkipäästöjen osalta, joista Suomessakin maatalous aiheuttaa 88 prosenttia, kapasiteettirajan ylittävien tilojen lantaperäiset ammoniakkipäästöt muodostavat tällä hetkellä noin 13 prosenttia Suomen lantaperäisistä päästöistä ja noin yhden prosentin maatalouden ammoniakkipäästöistä — eli merkittävä asia, toki myös metaani- ja dityppibioksidipäästöjen osalta. En nyt käy niitä kaikkia tässä läpi, mutta joka tapauksessa ajattelen, että sika- ja siipikarjatilojen soveltamisalan laajentaminen on perusteltua. Toki kaikista kannattavinta olisi katsoa eläintuotannon kokonaisuutta ja laajuutta ja sen haitallisia ympäristövaikutuksia ja sitten panostaa erityisesti siirtymään kohti kasvipohjaista tuotantoa, mutta se nyt on toki sitten hieman eri asia. Myös siirtymäsuunnitelmille tuli kannatusta, niin että saadaan sitten tietoa siitä, miten nämä laitokset tulevina vuosikymmeninä siirtyvät paremmin kiertotalouden ja ilmastoneutraaliuden periaatteiden mukaisiksi toimijoiksi, joista äskenkin puhuttiin. Sitten vielä näistä päästörajoista: En nyt malta olla sanomatta, että me olemme valiokunnassakin kuulleet siitä, että näitä uusia lupia arvioidaan, mutta sitten meillä ovat ne olemassa olevat, vanhat luvat, ja meillä on aikaisemmin ollut määräaikaistarkastukset näihin vanhoihin lupiin. Meille on suoraan sanottu, että osittain näiden vanhojen lupien olemassaolo hidastaa tätä vihreää siirtymää. Yhdessä lausunnossa tämänkin asian kohdalla tuotiin esille huomio, että olisi hyvä palauttaa määräaikaiset tarkastukset olemassa oleviin lupiin liittyen ympäristönsuojelulakiin ja vesilakiinkin. Kysyisin ministeriltä: voitaisiinko tätä asiaa harkita? Tämä aiheuttaa mielestäni vähän epäreilun tilanteen. No, tässä olisi paljon muutakin asiaa, mutta ehkä tässä kysymykset nyt tällä kertaa.
Arvoisa puhemies! On tosiaan selvää, että meidän tulee siirtyä kiertotalouteen ja tehostaa kierrätystä myös pakkausten osalta. Suomi ei monessa kohtaa ole ollut tässä asiassa mitenkään edelläkävijä, vaan enemmänkin siellä häntäpäässä kierrätyksen suhteen. Tämä on sitten myös sellainen asia, joka on tuonut meille, yhteiskunnalle, kustannuksia. Jos katsoo vaikka näitä Suomen EU-jäsenmaksuja, niistähän osa maksetaan siitä, jos vaikka muovilla on huono kierrätysaste. Tämä on ollut käsittääkseni kymmeniä miljoonia vuosittain, mitä on maksettu siitä, että muovia ei ole saatu kiertoon, ja ei ole tietenkään veronmaksajien näkökulmastakaan järkevää käyttää rahaa tällaisiin kertakäyttökulutuksen maksuihin. No, tämä pakkausten parempi kierrättäminen on ehdottomasti tärkeää, ja vasemmisto kannattaa sitä, että tätä asiaa edistetään. Minä ajattelen myös, että kiertotalouden ei pitäisi olla mitään sellaista ylimääräistä, vaan se pitäisi saada valtavirtaistettua talouden toiminnan lähtökohdiksi, ja myös pakkauspuolella tulee tehdä nämä tarvittavat ympäristötoimet ja vähentää sitä kautta näitä ympäristöhaittoja mutta toki myös sitten terveyshaittoja ja vähentää riippuvuutta esimerkiksi fossiilisista tuontipolttoaineista, joista olemme nyt nähneet näitä selkeitä esimerkkejä, mitä ongelmia niistäkin sitten syntyy. No, tässä kävin läpi näitä komission vaikutusten arviointeja tästä ehdotuksesta, ja tosiaan täällä on ihan hyviä lukuja tämän pakkausjätteen vähentämisen osalta ja hyviä lukuja kasvihuonekaasujen vähentämisen osalta, ja toki myös sitten nämä säästöt ovat ihan merkittäviä lukuja täällä, kun puhutaan kymmenistä miljardeista vuoteen 2030 mennessä, jos vertaa tähän perusuraan. No, tässä esityksessä myös tuodaan näitä erilaisia vaikutuksia toimialoille. Lausunnonantajissa oli sekä kannatusta että vastustusta näille eri muutoksille, mutta itse kyllä painottaisin sitä, että tässä mahdollistetaan uutta liiketoimintaa ja mahdollistetaan näitä innovaatioita ja muita, siis tietenkin näiden ympäristö- ja muiden hyötyjen lisäksi. Käymme näitä sitten varmasti valiokunnassa tarkemmin läpi. Täällä yksi asia, joka kiinnitti huomioni ja jota kyllä moni kannatti, oli se, että nämä paalirehupakkaukset rajataan tämän tuottajavastuun ulkopuolelle. En tiedä, onko ministerillä siihen kommenttia. Itseäni kiinnosti se, miksi tämä rajaus on tehty ja miten hyvin sitten varmistetaan se, että tämä paalimuovi päätyy kiertoon. Lupa- ja valvontavirastosta kuitenkin tuotiin esille, että olisi tärkeää saada sekin muovi kiertoon. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kaupunki tosiaan kuuluu ennen kaikkea sen asukkaille eikä Airbnb:lle, ja vasemmistoliiton ryhmän mielestä on tärkeää tässä kohtaa varmistaa esimerkiksi seuraavia asioita: se, että kunnilla säilyy päätösvalta ja oikeus ohjata sitä alueensa maankäyttöä; toisaalta asuinalueiden viihtyvyys eli asumiseen tarkoitettujen alueiden pysyminen sellaisessa tilassa, jossa asukkaiden oikeudet toteutuvat; ja sitten toisaalta taloyhtiöiden oikeus kieltää lyhytvuokraus, johon toki varmasti vastataan myös toisaalla lainsäädännössä; ja sitten neljäs asia on valvonnan varmistaminen. Ajattelen, että lyhytvuokrauksessakin on toki eroja sen suhteen, vuokraako silloin tällöin, vaikka loma-aikana, omaa asuntoaan vai onko kyse sijoittajalähtöisestä, hyvin laajamittaisesta bisneksestä, ja erityisesti tällaista ammattimaista lyhytvuokrausbisnestä tulee säädellä, jotta sitten varmistetaan se kohtuuhintaisten asuntojen ja kotien riittävyys myös sellaisissa paikoissa, joissa eniten turismi vaikuttaa asumiseen, eli esimerkiksi Rovaniemen kaltaisissa paikoissa. Nostan täältä lausunnosta sen, että kun oikeusministeriön lausunnon perusteella tämä rakennusvalvontaviranomaisen työtaakka lainvalvonnassa vaatisi nykyistä huomattavasti laajempia resursseja, huoneistoissa asumista olisi hyvin vaikea valvoa, toimintaan puuttuminen olisi osin jopa mahdotonta ja valvonta edellyttäisi tarkan selvityksen hankkimista asunnon käytöstä ja asunnossa eri aikoina käyvien henkilöiden jatkuvaa seurantaa, niin oikeusministeriö myös arvioi, että siinäkin tapauksessa, että viranomainen onnistuisi sitten toteamaan tässä niin kutsutun laittoman toiminnan, se ei ehtisi puuttua siihen uhkasakolla kyseisen kalenterivuoden aikana. Eli nämä oikeusministeriön esittämät esimerkit mielestäni hyvin kuvaavat sitä, miten hankala tämä valvontapuoli on. Tämä on se asia, johon ministeri varmaan kohta vastaa, millä mekanismeilla tämän lain noudattamista sitten pystytään valvomaan ja millä resursseilla, niin kuin tässä tuotiin oikeusministeriön toimesta esille. Myös tämä oma-aloitteinen kirjanpito — onhan senkin luotettavuus vähän kyseenalainen, kuinka uskottavaa on se, että vuokraaja itse sitten ilmoittaa, että olen nyt ylittänyt nämä päivärajat. Tässä on aika paljon auki olevia kysymyksiä mielestäni.
Arvoisa puhemies! Rovaniemen asuntotilanne on tosiaankin varottava esimerkki siitä, kun asuntojen ammattimaista lyhytvuokrausta ei säännellä eikä kaupunkilaisten huolia oteta tosissaan. Esimerkiksi lapsiperheille ja, niin kuin täällä hyvin kuultiin, opiskelijoille on tämän seurauksena ollut entistä vähemmän kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjolla, ja se on johtanut jopa ihan kohtuuttomiin tilanteisiin. Vasemmiston lähtökohta on ollut se, että meillä tulee olla tiettyjä rajoituksia tähän lyhytvuokrausbisnekseen, jotta kaupunkilaisten oikeus kohtuuhintaiseen asumiseen ja miellyttävään asuinympäristöön toteutuu. No, tämä esitys nyt näyttää siltä, että tämä esitys on jäänyt hieman ohueksi näiden ongelmien ratkaisemiseksi, kun ei edes tätä niin kutsuttua ammattimaista lyhytvuokrausta ja sen ehtoja ole määritelty. Eli, ministeri, miten ja millä resursseilla tätä sääntelyn toimeenpanoa, erityisesti lyhytvuokraajien velvollisuutta näiden vuokrauspäivien kirjaamiseksi, valvotaan, ja miten tämän sääntelyn toimeenpanosta siis varmistutaan? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäisenä haluan nostaa esille, että hallitus tällä esityksellä heikentää ihmiskaupan uhrien avunsaantia ja oikeusturvaa. Me olemme juuri tänä aamuna vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä käsitelleet ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä ja kuulleet erittäin painavaa asiaa tästä. Nyt siis hallitus esittää, että uhreille annetuista palveluista aiheutuneiden kustannusten korvaukset poistetaan. Mielestäni tämä on törkeä esitys. Oletteko te, ministeri, lukenut näitä lausuntoja, joita esimerkiksi oikeuskansleri tai Rikosuhripäivystys on teille laatinut? Tai oletteko te, hyvät kollegat, esimerkiksi lukeneet tätä Teittisen Pitkä vuoro -kirjaa, joka on teille jaettu? Itse ajattelen, että on sietämätöntä, että Suomessa on tällainen rakenteellinen ilmiö modernista orjuudesta, ja nyt tällä esityksellä entisestään tätä tilannetta pahennetaan. Muutenkin tämä esitys on käytännössä leikkauslaki, [Puhemies koputtaa] ja luulisi olevan meidän kaikkien intresseissä se, että kotoutuminen onnistuu, mutta tällä sitä vain vaikeutetaan.