Kurvinen Antti
7 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Ajattelin vain toisesta asiasta puhua, mutta nyt kun täällä edustaja Antikainen halusi tämän polttoaineen käydä läpi, niin käydään se nyt läpi. Tällä hetkellä yli kaksi ja puoli euroa maksaa diesel pumpuilla. Kyllähän Antikainen voi kertoa, että kaikenlaisia kikkoja perussuomalaiset ovat yrittäneet, mutta ei se tuolla pumpulla näy. Pumppuhinta ratkaisee, ja siinä te olette täysin epäonnistuneita. Se alkaa näkyä ihmisten elinkustannuksissa, kiihdyttää meidän inflaatiota, vaikuttaa pienyrittäjien toimintaan. [Jani Mäkelä: Mikä on teidän ratkaisu, mitä esitätte?] Kysynpä nyt pääministeriltä, kun hän on täällä meidän kanssa keskustelemassa: aikooko, pääministeri, teidän hallituksenne tehdä nyt jotakin tälle polttoainekriisille, vai ettekö tee mitään? Kertokaa se. Puhemies! Halusin oikeastaan EU-politiikasta hieman kysyä pääministeriltä. Meillä on nyt erittäin merkittävät kuukaudet edessä Euroopan unionin seuraavan ohjelmakauden ja seuraavan talousarvion osalta, ja on mahdollista, että tämä tulee juuri tähän saranahetkeen, kun nykyinen hallitus vaihtuu seuraavaan, eduskuntavaalien kohdalle. Mikä on nyt tilanne Suomen kannalta erittäin kriittisissä [Puhemies koputtaa] EU:n budjetti‑ ja ohjelmaneuvotteluissa: miten nykyinen hallitus [Puhemies koputtaa] aikoo turvata meidän maataloutemme, [Puhemies: Aika!] maaseudun aluepoliittiset rahat? Siellä on aika paljon paineita ja uhkakuvia olemassa.
Arvoisa herra puhemies! Äsken siis kuulimme valtiovarainministeriltä, että perussuomalainen hallitus ei aio tehdä yhtään mitään meidän polttoaineiden pumppuhintojen alentamiseksi, ei yhtään mitään. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Kaksi ja puoli euroa maksaa polttoaine pumpulla, ja perussuomalaiset eivät aio tehdä yhtään mitään. Voikin kysyä, puhemies, paljonko sen pitää maksaa pumpulla, että perussuomalaiset ovat valmiita jotakin tekemään. [Jenna Simula: Älä puhemieheltä kysy!] Kolme euroako? Eräs ystäväni Pohjanmaalta lähetti minulle WhatsAppissa vanhan videon, jossa kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti, että äänestä bensan hinnan korottajat pihalle. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Ystäväni sanoi, että näin varmasti keväällä pohjalaiset myös tekevät. Herra puhemies! Perussuomalainen hallitus on myös vienyt Suomen liikenteen EU:n päästökauppaan ensimmäisten joukossa. Suomella oli optio, mahdollisuus, 2030-luvulle asti siirtää liikenteen päästökauppaa. Sitä ei persuhallitus tehnyt, ja otitte myös maatalouden mukaan liikenteen päästökauppaan. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Kysynkin nyt liikenne- ja viestintäministeriltä: miltä tuntuu, [Puhemies koputtaa] kun olette lähteneet tähän ilmastovouhotukseen nyt mukaan?
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on aika mielenkiintoinen juttu, että kokoomus, joka tässä on nyt poliittisesti ollut tulilinjalla ihan perustellusti, lähti vähän niin kuin vanha dieselauto käyntiin tässä loppuillasta. Iltapäivällä oli aika hiljaista vielä kokoomuksen ryhmässä, mutta nyt on löytynyt kannanottoja, ja hyvä asia niin. Ajattelin tähän itsekin osallistua. On väärä tieto, rouva puhemies, se, mitä edustaja Heinonen täällä välittää, että liikuntaneuvosto olisi ottanut kantaa tämän hankkeen puolesta. Tämä on siellä mainittu mahdollisena isona hankkeena, mutta mitään virallista, virkavalmisteluun perustuvaa kannanottoa, esitystä tai puoltoa ei valtion liikuntaneuvosto ole tehnyt. Tämä on nyt totuuden venyttämistä niin, että sitä totuutta on aika vähän siinä venytyksessä, mutta kirjataan tämä nyt vielä auki tänne selvästi. Palaan nyt jälleen siihen, rouva puhemies, että tämäntyyppiset hankkeet tulisi hoitaa opetus‑ ja kulttuuriministeriön kautta — tällä hetkellä ministeri Poutala hoitaa niitä, minäkin olen vuoden verran niitä hoitanut ja edustaja Kosonen ja moni muukin täällä ovat hoitaneet, apulaispormestari Arhinmäki on niitä hoitanut, ja vastaavaa. Pitäisi sieltä normaalin prosessin kautta hoitaa rahoitus tämäntyyppisille hankkeille, kuten Olympiastadionkin hoidettiin. Niin massiivinen hanke, ja se tekee tästä erikoisen, että tämä on hoidettu näillä sähköposteilla suoraan pääministerille ja hänen esikunnalleen. Toinen asia, arvoisa puhemies, jonka haluan päivän keskustelusta vielä sanoa, on tämä huvittava tarina, mikä on nyt keksitty: itse asiassahan TALPOL, hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, olisi pakittanut joka tapauksessa syksyllä tästä hankkeesta. Tämä oli nyt keksitty eilisen illan ja aamun aikana, että sanotaan tällä tavalla. Tästä tulee mieleen se, että pääministeri on nyt vieraillut tässä Paluu tulevaisuuteen ‑elokuvassa, niin että hän näkee jo, mitä olisi syksyllä päässyt tässä asiassa tapahtumaan. Tämä oli nyt minusta ehkä semmoinen kaikista köykäisin meriselitys. Se kannattaa jättää nyt ainakin pois näistä puheista.
Arvon puhemies! Herra pääministeri, minusta te omassa puheenvuorossanne, siinä ensimmäisessä, jo vähän kirjoititte oman eroanomuksenne sisällön. Totesitte, että olette tehnyt ja hallitus on tehnyt kaiken, joka on omissa käsissänne. [Timo Heinosen välihuuto] Jos todella olette tehneet kaiken, niin nyt on turha vuotta odotella ja voitte lähteä nyt sitten Kalastajatorpalle ja jättää oman eroanomuksen, vai onko Mäntyniemi jo valmiina? Onko todella niin, että ei ole voinut helpottaa ensimmäisen työntekijän palkkaamista? [Jari Koskelan välihuuto] Onko todella niin, että nuorten takuutyötä ei olisi voinut ottaa käyttöön? Onko todella niin, että itärajan kuntia ei olisi voinut auttaa erityistalousaluetta käynnistämällä? Onko todella niin, että varainsiirtoveroa ei olisi voinut määräajaksi poistaa, tieverkossakin käynnistää lukuisia hankkeita alueellisesti tasapuolisesti myös maakuntiin? Eikö mitään näitä toimia, arvoisa pääministeri, olisi voinut tehdä, jos te olette tehneet jo kaiken valmiiksi ja kaikki on valmista ja täydellistä? Herra puhemies! Yksikään hallituksen taloustavoite ilmeisesti ei ole tällä kaudella toteutumassa. Korjatkaa, pääministeri ja valtiovarainministeri, jos on toteutumassa, ja mikäli näin on ja olette tehneet kaiken, mihin pystytte, niin herra pääministeri, tuletteko eroamaan?
Arvoisa rouva puhemies! Tilannehan on se, että ilmeisesti tällä hetkellä hallitus tekee omaa taloussuunnitelmaansa. On niin sanottu kehysriihi menossa, ja odotamme sieltä kuumeisesti tuloksia siitä, kuinka pitkälle venyy. Täällä perussuomalaiset ovat taas laittaneet oman kolmen vuoden tekemättömyytensä edellisten hallitusten piikkiin, [Mauri Peltokangas: Vastauspuheenvuoro, törkeää panettelua!] ja tosiasia on tällä hetkellä se, että ei ole tiedossa mitään toimia, millä erityisesti ruokaketjun, maatalouden ja suomalaisen logistiikan nousseita kustannuksia, polttoaine- ja lannoitekustannuksia aiotaan alentaa. Aiotteko te, perussuomalaiset, tehdä jotakin näille korkeille polttoaineiden hinnoille vai ette? [Pia Sillanpään välihuuto] Lisäksi, rouva puhemies, kysyisin edustaja Peltokankaalta, kun muistan ne teidän hienot lakananne silloin viime vaaleista, milloinka se turpeen käyttö lisääntyy ja milloin te teette turpeesta uusiutuvan, niin kuin te lupasitte viime vaaleissa. [Mauri Peltokangas: Nimi mainittu, vastauspuheenvuoro!] Huomautan vielä loppuun, rouva puhemies, että tämä Orpon hallitus, perussuomalaisten ikioma hallitus, on kiristänyt turpeen verotusta alle 10 megawatin voimalaitosten osalta. Milloin, Peltokangas, muuttuu turpeen asema paremmaksi?
Arvoisa herra puhemies! Me ollaan käyty täällä erittäin hyvä, laaja-alainen keskustelu siitä, minkälaista hätää tämä Iranin sota aiheuttaa suomalaisten arjessa. Suomalaiset työmatka-autoilijat ja raskas liikenne ovat hätää kärsimässä. Meidän maatalouden kannattavuus heikkenee entisestään. On uskomatonta, että hallitus eilen ilmoitti, että odotellaan ja katsellaan, mitä tässä tapahtuu. Saa nähdä, kuoleeko kurki ennen kuin suo sulaa — kuten vanha kansa sanoo — kun valtiovarainministeri Purra ja muut perussuomalaiset siellä miettivät, tulisiko autoilijoita auttaa vai ei. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Herra puhemies! Kyllähän tämä energiakriisi korostaa kotimaisen energian merkitystä. Me tarvitsemme Suomeen entistä enemmän kotimaista energiaa. Me emme voi olla loputtomiin amerikkalaisten, Lähi-idän maitten, venäläisten öljyn ja fossiilisten energianlähteitten varassa. [Vasemmalta: Juuri näin!] Meidän pitää lisätä Suomessa tuulivoimaa, aurinkovoimaa, puuenergiaa ja myöskin turvetta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho!] Arvoisa puhemies! Tämä hallitus on kiristänyt pienten lämpölaitosten turpeenkäytön verotusta. Viime kaudella keskusta alensi sitä. Nyt kysyn valtiovarainministeri Purralta: [Puhemies koputtaa] mitä hallitus tekee turpeen hyväksi, ja voisitteko poistaa veronkorotuksen turpeelta?
Arvoisa herra puhemies! Iranin sota ja koko tämä myrskyävä maailmantilanne korostavat sitä, että meidän kriisinkestävyyden pohja on oma elintarviketuotanto ja se, että meillä on kaikille suomalaisille tarjolla suomalaista ruokaa. Sen edellytyksenä on se, että viljelijät pärjäävät ja maatalous on kannattavaa. Tämä kriisi tulee johtamaan tuotantopanosten kallistumiseen, lannoitteitten ja polttoaineitten kallistumiseen ja osaltaan vaikeuttaa meidän maatalouden erittäin vaikeaa tilannetta. Herra puhemies! Suomessa päivittäistavarakauppa, ruokakauppa, on maailman kannattavinta. Jari Leppä, keskustalainen ministeri, sääti direktiivin pohjalta Suomen elintarvikemarkkinalain. Minun ministeriaikanani kiristettiin elintarvikemarkkinalakia, ja tiedän nyt, että te, arvoisa ministeri Sari Essayah, olette tehnyt paljon töitä sen eteen, että entisestään reiluutettaisiin Suomen ruokamarkkinaa ja loppuisi tämä niin sanottujen private labeleitten väärinkäyttö ja se, että kauppa pystyy sortamaan viljelijää. Nyt olemme lukeneet mediasta, että asia on jumissa hallituksessa. Kysynkin nyt teiltä, ministeri Essayah: Milloin elintarvikemarkkinalaki annetaan eduskunnalle? [Puhemies koputtaa] Ettehän anna periksi kokoomukselle, joka puolustaa aina kaupan suuretuja [Puhemies koputtaa] tunnetusti? [Mika Lintilä: Näinkö on? — Kokoomuksen ryhmästä: Höpsis!]