Laine-Nousimaa Hanna
10 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnan oikeusasiamiehelle kattavasta kertomuksesta. Kertomus vuodelta 2025 on tärkeä muistutus siitä, mitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen tarkoittaa käytännössä. Kertomuksessa toistuu yksi hyvin vakava viesti: ihmisen oikeudet eivät saa jäädä järjestelmän ongelmien, kiireen, henkilöstövajeen tai hallinnollisten prosessien jalkoihin. Oikeusasiamiehen ratkaisuissa on kyse hyvin konkreettisista asioista: lapsesta, joka jää ilman hänelle kuuluvaa tukihenkilöä, vanhuksesta, joka joutuu odottamaan tarvitsemaansa palvelua, vammaisesta ihmisestä, jonka henkilökohtaista apua ei järjestetä päätöksen mukaisesti, ihmisestä, jonka apuvälineen saaminen viivästyy kohtuuttomasti. Kaikkiaan pysäyttävimmillään kyse on aivan perustavanlaatuisista asioista, oikeudesta päästä vessaan silloin, kun siihen on tarve, oikeudesta saada hoitoa ja huolenpitoa ihmisarvoa kunnioittaen, oikeudesta koskemattomuuteen ja itsemääräämiseen. Oikeusasiamies joutui kertomusvuonna huomauttamaan hyvinvointialueita toistuvasti siitä, että hakemusten käsittely oli viivästynyt. Joissakin tapauksissa hakemusta ei oltu toimitettu edes oikean tahon käsiteltäväksi. Lisäksi oikaisuvaatimuksia oli käsitelty kuukausia, vaikka ne olisi pitänyt käsitellä kiireellisinä. Silloin kun päätöksessä on kyse esimerkiksi henkilökohtaisesta avusta, tukihenkilöstä, asumispalvelusta tai välttämättömästä hoidosta, jokainen odotuspäivä voi tarkoittaa sitä, että ihminen ei pysty elämään normaalia elämää: käymään koulua, opiskelemaan, tekemään työtä tai osallistumaan yhteiskuntaan. Meidän on pidettävä kiinni periaatteesta, että ihmisen elämä ei voi odottaa järjestelmän korjaamista. Arvoisa puhemies! Toinen kertomuksesta nouseva tärkeä asia on päätöksen antaminen ja siitä tiedottaminen. Jos ihminen ei saa hakemaansa palvelua, hänellä pitää olla oikeus tietää, miksi. Jos palvelua myönnetään vähemmän kuin on haettu, siitä on tehtävä asianmukainen ja muutoksenhakukelpoinen päätös. Tämä ei ole turhaa byrokratiaa, se on oikeusturvaa. Ihmisen on saatava tietää, mihin päätös perustuu ja millä tavalla siihen voi hakea muutosta. Hänen pitää myös tulla kuulluksi, ja hänen näkemyksensä pitää ottaa tosissaan. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun kyse on lapsista, vammaisista henkilöistä tai ikääntyneistä ihmisistä, jotka ovat jo lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa on myös tapauksia, joissa ihmisen fyysistä koskemattomuutta ja yksityisyyttä on loukattu tavalla, jota ei voi hyväksyä. Kehitysvammaisen henkilön henkilöntarkastuksessa on edellytetty riisuutumista tavalla, joka ei ole perustunut lakiin. Psykiatrisen potilaan sitomista on jatkettu tilanteessa, jossa se ei enää ole ollut välttämätöntä. Näissä tilanteissa meidän on muistettava yksi asia: ihmisarvo ei riipu ihmisen toimintakyvystä. Se ei riipu siitä, tarvitseeko ihminen paljon apua. Se ei riipu siitä, onko hän muistisairas, kehitysvammainen, psykiatrisessa hoidossa tai täysin muiden ihmisten avun varassa. Juuri silloin, kun ihminen on kaikkein riippuvaisin muiden avusta, meidän velvollisuutemme kohdella häntä kunnioittavasti on kaikkein suurin. Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomusta ei pidä lukea vain luettelona virheistä. Se pitää nähdä myös työkaluna muutokseen. Meidän on kysyttävä jokaisen tällaisen ratkaisun kohdalla, mitä tästä opitaan ja mitä muutetaan, jotta sama ei tapahdu uudelleen. Tarvitsemme toimivat prosessit, riittävän henkilöstön, selkeän vastuunjaon ja ennen kaikkea toimintakulttuurin, jossa asiakas ei joudu toistuvasti taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta. Tarvitsemme myös aidosti ihmisiä kuulevaa päätöksentekoa. Vammaisten ihmisten ja heidän järjestöjensä osallistuminen palveluiden suunnitteluun ei voi olla muodollinen kuulemistilaisuus, joka järjestetään sen jälkeen, kun päätökset ovat käytännössä jo tehty. Ihmistä itseään pitää kuunnella silloin, kun hänen elämästään ja tarvitsemistaan palveluista päätetään. Arvoisa puhemies! Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan mittari ei lopulta ole se, kuinka hyvin pärjää henkilö, joka pystyy pitämään puolensa. Mittari on se, miten kohtelemme ihmistä silloin, kun hän tarvitsee muiden apua. Näissä tilanteissa meidän on pystyttävä takaamaan sekä lainmukaiset palvelut että ihmisarvoinen kohtelu. Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa on huolehtia siitä, että oikeudet eivät jää kauniiksi kirjauksiksi lakiin. Niiden pitää toteutua ihmisen arjessa oikea-aikaisesti, yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tässä välikysymyksessä on nostettu esiin useita merkittäviä lukuja työllisyydestä, toimeentulosta ja palveluista. Lukujen takana on kyse kuitenkin vielä suuremmasta asiasta: nuorten uskosta tulevaisuuteen. Minua huolestuttaa erityisesti se, millaisena nuoret näkevät oman tulevaisuutensa Suomessa juuri nyt. Nuoren pitäisi voida luottaa siihen, että ahkera opiskelu kannattaa, että valmistumisen jälkeen löytyy työpaikka, että oma koti on joskus mahdollinen ja että perheen perustamisesta voi haaveilla ilman jatkuvaa taloudellista pelkoa. Tänään tämä luottamus horjuu liian monella. Suomessa on tällä hetkellä 76 000 alle 30-vuotiasta työtöntä. Noin joka viides alle 25-vuotias on vailla työtä. Samalla nuorisobarometrin viesti on hälyttävä. Vain pieni osa nuorista suhtautuu tulevaisuuteensa aidosti valoisasti. Nuoren lähettäessä kymmeniä työhakemuksia saamatta vastausta, kun kesätyöpaikkaa ei saa, kun harjoittelupaikan puute viivästyttää valmistumista tai valmistumisen jälkeen työpaikkaa ei löydy, nousee mieleen väistämättä kysymys: onko minulla paikkaa tässä yhteiskunnassa? Erityisen huolestuttavaa on, että epävarmuus koskettaa juuri niitä asioita, joista aikuiselämä rakentuu. Työ on paljon enemmän kuin palkka tilillä. Työ on osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että omaa osaamista tarvitaan. Työelämään pääsyn pitkittyessä vaikeutuvat monet muut elämän suuret päätökset. Moni nuori lykkää oman kodin hankkimista, parisuhteen seuraavia askelia tai lasten hankintaa, koska tulevaisuus näyttää liian epävarmalta. Harva perustaa perheen tilanteessa, jossa ei tiedä, löytyykö ensi vuonna töitä tai riittävätkö rahat arjen menoihin. Nuorisotyöttömyys ei ole vain työmarkkinaongelma, se on myös väestöpoliittinen kysymys, hyvinvointikysymys ja tulevaisuuskysymys. Arvoisa herra puhemies! Nuoret eivät pyydä etuoikeuksia, he pyytävät mahdollisuuksia — mahdollisuutta saada ensimmäinen työpaikka, mahdollisuutta näyttää osaamisensa, mahdollisuutta rakentaa oma elämänsä Suomessa. Tarvitsemme toimia, jotka avaavat nuorille ovia työelämään eivätkä sulje niitä. Tarvitsemme lisää harjoittelupaikkoja, enemmän kesätöitä, vahvempia kannusteita nuorten palkkaamiseen sekä ratkaisuja, jotka helpottavat siirtymistä koulutuksesta työelämään. Yhteiskunnan menestystä ei mitata sillä, miten hyvin pärjäävät ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin. Menestys mitataan sillä, millaisen tulevaisuuden pystymme tarjoamaan nuorillemme. Arvoisa herra puhemies! Tällä hetkellä liian moni nuori kantaa harteillaan epävarmuutta, joka ei kuulu nuoruuteen. Meidän tehtävämme on palauttaa usko siihen, että koulutus kannattaa, työ kannattaa ja että Suomessa voi rakentaa turvallisen tulevaisuuden sekä perustaa perheen. Nuoret ansaitsevat enemmän kuin pelkkää epävarmuutta. He ansaitsevat syyn uskoa huomiseen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Yksi huolestuttavimmista asioista Orpon hallituksen toteuttamassa politiikassa on ollut se, että se heikentää nuorten uskoa tulevaisuuteen. Vaikutukset eivät näy vain tänään, vaan ne näkyvät pitkään tulevaisuudessa, koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnissa ja vakaudessa. Hallitus on perustellut kovat leikkaukset sillä, että ne palauttaisivat luottamuksen talouteen. Nyt näemme, ettei näin ole tapahtunut. Velka kasvaa, työllisyystavoitteet karkaavat, ja samaan aikaan hallitus käyttää miljardeja euroja veronkevennyksiin kaikkein hyvätuloisimmille. Kysymys kuuluu: kuka tästä politiikasta todella hyötyy, kun tavalliset suomalaiset maksavat laskun? Leikkaukset kohdistuvat opiskelijoihin, lapsiperheisiin, pienituloisiin, sairaisiin ja ikäihmisiin. Hyvinvointialueilla palveluiden saatavuus heikkenee, hoitojonot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet leikkausten kasautumisesta samoille ihmisille, mutta hallitus ei ole vieläkään tehnyt kokonaisarviota päätöstensä vaikutuksista. Nuoret katsovat ympärilleen ja näkevät epävarmuutta. Opiskeluun kohdistetaan leikkauksia, aikuiskoulutustuki lakkautetaan, mielenterveyspalveluihin on vaikea päästä ja ensimmäisen työpaikan löytäminen on entistä vaikeampaa. Samaan aikaan hallitus kertoo, että nuorten pitäisi kantaa entistä enemmän vastuuta omasta pärjäämisestään. Miten rakennetaan tulevaisuudenuskoa tilanteessa, jossa yhteiskunnan viesti nuorille on se, että turvaa vähennetään, mahdollisuuksia kavennetaan ja epävarmuus kasvaa? Arvoisa rouva puhemies! Hallitus puhuu työllisyydestä ja kasvusta, mutta todellisuus on toinen. Työpaikkoja on menetetty, rakennusala on kriisissä, ja monen nuoren tie työelämään on entistä vaikeampi. Koulutusleikkaukset ja jatkuvat säästötoimet osuvat juuri niihin rakenteisiin, joiden pitäisi antaa nuorille mahdollisuus rakentaa omaa elämäänsä. Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuudenusko ei synny juhlapuheista. Se syntyy siitä, että yhteiskunta pitää huolta, tarjoaa mahdollisuuksia ja näyttää, että huominen voi olla parempi kuin tämä päivä. Sitä tehtävää tämä hallitus ei ole onnistunut täyttämään. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen politiikka on lisännyt vastakkainasettelua ja epävarmuutta työelämään. Työehtojen heikentäminen ja epävarmuuden lisääminen ovat ajaneet työmarkkinat kaaokseen. Hallitus puhui sadastatuhannesta uudesta työpaikasta, mutta todellisuudessa työpaikkoja on menetetty kymmeniätuhansia. Erityisesti rakennusalan kriisiin reagoitiin aivan liian myöhään. Kasvun sijaan hallitus on leikannut tulevaisuudesta. Koulutusleikkaukset, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ja maahanmuuton kiristäminen heikentävät Suomen mahdollisuuksia saada osaavaa työvoimaa ja uusia investointeja. Samalla hallitus peruuttaa ilmastopolitiikassa aikana, jolloin juuri vihreä siirtymä voisi luoda Suomelle uusia työpaikkoja. Arvoisa rouva puhemies! Suomi tarvitsee politiikkaa, joka rakentaa luottamusta, vahvistaa oikeudenmukaisuutta ja luo kasvua tulevaisuuden investoinneilla — ei politiikkaa, joka lisää eriarvoisuutta ja syventää epävarmuutta. Erityisen tärkeää olisi tehdä toimia nuorten tulevaisuususkon parantamiseksi. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä?
Arvoisa herra puhemies! Talouspolitiikassa ei ole kyse vain numeroista. Kyse on myös siitä, millaisen tulevaisuuden tunneilmaston me rakennamme Suomeen. Orastavaa positiivista virettä on ilmassa. Siitä huolimatta juuri tällä hetkellä yhä useampi nuori kokee, ettei tulevaisuus näytä vakaalta eikä paremmalta. Opiskelijoilta on leikattu, mielenterveyspalveluihin pääsy takkuaa, työttömyys kasvaa, ja ensimmäisen työpaikan löytäminen on vaikeaa. Samaan aikaan hallitus kertoo, että tiedossa on vain lisää leikkauksia. Nuoret kyllä ymmärtävät talouden realiteetit, mutta he eivät ymmärrä sitä ristiriitaa, että samaan aikaan, kun heidän toimeentulostaan ja palveluistaan leikataan, hallitus tekee miljardiluokan veronalennuksia, jotka kasvattavat valtion alijäämää entisestään. Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenuskoa ei rakenneta jatkuvalla epävarmuudella. Sitä rakennetaan koulutuksella, työllä, turvallisuudella ja sillä tunteella, että yhteiskunta pitää kaikki mukana. [Puhemies koputtaa] Nyt Suomi tarvitsee ennen kaikkea politiikkaa, joka palauttaa ihmisille luottamuksen huomiseen.
Arvoisa herra puhemies! Oikeuskanslerin kertomus nostaa vahvasti esiin sen, että naisiin kohdistuva väkivalta ja lähisuhdeväkivalta ovat Suomessa edelleen liian usein tilanteita, joissa apu tulee liian myöhään tai ei tule lainkaan. Tärkein viesti ei kuitenkaan ole syyllisten etsiminen tilanteeseen. Se viesti on, että meidän on rakennettava järjestelmä, joka tunnistaa vaaran aikaisemmin, toimii nopeammin ja suojaa uhreja tehokkaammin. Oikeuskansleri toteaa aivan oikein, että poliisilla on lähisuhdeväkivallan torjunnassa korvaamaton rooli. Poliisi on usein ensimmäinen viranomainen, jolla on kokonaiskuva tilanteesta ja mahdollisuus tehdä riskiarviointi, mutta samalla on selvää, ettei poliisi voi kantaa tätä vastuuta yksin. Tarvitsemme aidosti toimivan yhteistyöketjun sosiaali- ja terveydenhuollon, koulujen, varhaiskasvatuksen, järjestöjen ja poliisin välille. Erityisen tärkeää on, että tieto kulkee, riskit tunnistetaan ja uhri saa tukea pitkäjänteisesti eikä vain yhden viranomaiskontaktin ajaksi. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa kuvataan vakavia puutteita riskinarvioinnissa, lähestymiskieltojen käytössä ja rikosilmoitusten käsittelyssä. Näihin on suhtauduttava vakavasti, mutta samalla on tunnistettava myös toimintaympäristön todellisuus. Poliisissa on kuormitusta, vaihtuvuutta ja resurssipaineita. Siksi ratkaisu ei synny vain yksittäisiä työntekijöitä syyllistämällä vaan vahvistamalla osaamista, ohjeistusta ja toimivia käytäntöjä. Tarvitsemme lisää koulutusta lähisuhdeväkivallan erityispiirteistä. Tarvitsemme järjestelmällistä riskinarviointia. Tarvitsemme enemmän matalan kynnyksen tukipalveluja ja turvakotien jälkeistä tukea. Ja tarvitsemme myös väkivallantekijöille suunnattuja palveluja, jotta väkivallan kierre voidaan katkaista ajoissa. Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, etteivät järjestöt ja moniammatillinen riskinarviointiyhteistyö jää säästöjen kohteiksi. Oikeuskansleri muistuttaa aivan oikein, että viranomaiset eivät pärjää yksin. Moni uhri saa ensimmäisen turvallisen kontaktin juuri järjestöjen kautta. Arvoisa puhemies! Oikeuskanslerin kertomuksessa on myös toivoa. Siinä todetaan, että muutos on mahdollinen. EU:n uusi direktiivi, poliisin uudet ohjeet ja riskinarvioinnin kehittäminen tarjoavat mahdollisuuden rakentaa parempaa suojaa väkivallan uhreille. Nyt tärkeintä on, että hyvät ohjeet eivät jää paperille. Ne on vietävä käytännön työhön asti — jokaiselle poliisilaitokselle, jokaiselle hyvinvointialueelle ja jokaiseen palveluketjuun. Yhtään uhria ei saa tulla siksi, että järjestelmä ei tunnistanut vaaraa ajoissa. Parasta olisi, että uhreja ei tule ja väkivallan käyttö lähisuhteissa loppuu. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme lakiesitystä, joka menee suoraan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten elämään. Silloin riman pitää olla korkealla. Silloin ei riitä, että teemme jotain, meidän on tehtävä oikein. Tämän esityksen suurin ongelma on sen painopiste. Se nojaa paljon rajoituksiin, kontrolliin ja suljettuihin rakenteisiin, vaikka lasten kohdalla pitäisi lähteä aivan toisesta suunnasta: suojelusta, kuntoutuksesta ja turvallisuudesta. Lapsi, joka karkaa sijaishuoltopaikasta, on ensisijaisesti löydettävä ja saatava turvaan. Hän ei ole kuitenkaan kiinni otettava ongelma, hän on viesti, viesti siitä, että jokin ei ole kunnossa. Luottamus puuttuu, turva ei toteudu tai apu ei ole oikeanlaista. Jos vastaamme tähän viestiin koventamalla keinoja, emme ratkaise ongelmaa, me siirrämme sitä eteenpäin. On selvää, että vaaratilanteisiin pitää voida puuttua, mutta yhtä selvää on, että kiinniottoihin liittyy merkittäviä riskejä sekä lapsille että ammattilaisille. Siksi on perusteltua, että tällaiset tilanteet kuuluvat ensisijaisesti poliisille, jolla on koulutus ja välineet toimia turvallisesti. Lapsen oikeusturvaa ja kaikkien osapuolten turvallisuutta ei saa vaarantaa. Arvoisa rouva puhemies! Erityisen huolestuttava osa esitystä on kuntouttava suljettu laitos. Se kuulostaa pehmeältä, mutta todellisuus voi olla jotain aivan muuta. Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esiin, että tällaisiin laitoksiin liittyy riski leimaantumisesta, psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemisestä ja jopa rikoskierteiden vahvistumisesta. On uskallettava sanoa ääneen: lapsi ei kuntoudu sulkemalla, lapsi kuntoutuu kohtaamisessa, hoidossa ja turvallisessa arjessa. Jos tällaisia laitoksia ylipäätään perustetaan, niiden on oltava aidosti kuntouttavia, ei säilyttäviä, ei rankaisevia. Se tarkoittaa riittävää ja osaavaa henkilöstöä, vahvaa terveydenhuollon läsnäoloa ja ennen kaikkea sitä, että sijoitus on aina viimesijainen keino. Ja aivan erityisesti, alle 12-vuotiaiden paikka ei ole suljetussa laitoksessa missään tilanteessa. Arvoisa rouva puhemies! On myös syytä katsoa kokonaisuutta. Me tiedämme, että lastensuojelun suurimmat ongelmat eivät synny laitoksissa vaan paljon aiemmin. Ne syntyvät silloin, kun oikein kohdennettua apua ei saa ajoissa, kun perhe jää yksin, kun mielenterveyspalveluihin ei pääse, kun arjen tuki puuttuu. Silti tämä esitys ei tartu näihin juurisyihin. Ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja arjen palvelut jäävät taka-alalle. Nämä pitää myös korjata. Meidän pitäisi tehdä juuri näin: vahvistaa perheiden tukea, lisätä matalan kynnyksen palveluita ja varmistaa, että yksikään lapsi ei joudu tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto on raskain mahdollinen puuttuminen. Arvoisa rouva puhemies! Lapset eivät tarvitse lisää rangaistuksia. He tarvitsevat aikuisia, jotka eivät luovuta. He tarvitsevat turvallisia paikkoja, joissa voi toipua. He tarvitsevat palveluita, jotka auttavat, eivät järjestelmiä, jotka kontrolloivat. Siksi tämä esitys vaatii vielä korjaamista. Lapsen etu ei toteudu lukituilla ovilla. Se toteutuu silloin, kun lapsi tulee nähdyksi, kuulluksi ja autetuksi. Teen SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden vastalauseen mukaiset pykälämuutosesitykset ja vastalauseen sisältämän lausumaehdotuksen. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Suomessa köyhyys ei ole enää marginaalinen ilmiö. Se on laajeneva ja syvenevä yhteiskunnallinen kriisi, jonka vaikutukset ulottuvat suoraan ihmisten arkeen ja samalla koko yhteiskuntamme kestävyyteen ja turvallisuuteen. Köyhyys- ja syrjäytymisriskin koskettaessa lähes miljoonaa suomalaista emme puhu vain yksittäisistä kohtaloista, puhumme rakenteellisesta ongelmasta, joka murentaa luottamusta, lisää epävarmuutta ja heikentää yhteiskunnan yhtenäisyyttä. Erityisen huolestuttavaa on lapsiperheköyhyyden kasvu. Yhä useampi lapsi kasvaa kodissa, jossa rahat eivät riitä ruokaan, harrastuksiin tai edes perusturvaan. Lähes viidennes pienituloisten perheiden lapsista kokee, ettei saa riittävästi ruokaa. Olemme tilanteessa, joka ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävä hyvinvointivaltiossa. Tämä ei ole vain inhimillinen tragedia, tämä on myös turvallisuuskysymys. Lapsiperheköyhyys heikentää oppimistuloksia, kaventaa tulevaisuuden mahdollisuuksia ja lisää ylisukupolvista syrjäytymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että osa lapsista jää pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolelle. Osallisuuden murentuessa kasvaa riski turvattomuudesta, radikalisoitumisesta ja yhteiskunnallisesta eriytymisestä. Yhteiskunta, jossa lapset eivät saa tasavertaisia lähtökohtia, ei ole vakaa eikä turvallinen. Arvoisa puhemies! Toinen vakava ja liian vähälle huomiolle jäänyt ilmiö on eläkeläisköyhyys. Moni ikääntynyt suomalainen elää tänä päivänä tilanteessa, jossa pienikin kustannusten nousu — lääkkeet, asuminen tai ruoka — horjuttaa arjen perustaa. He ovat rakentaneet tämän maan mutta joutuvat nyt tinkimään välttämättömistä menoista. Iäkkään ihmisen joutuessa valitsemaan lääkkeen ja ruoan välillä ei kyse ole vain sosiaalipolitiikasta, kyse on arvovalinnoista ja lopulta kokonaisturvallisuudesta. Eläkeläisköyhyys lisää yksinäisyyttä, heikentää terveyttä ja kasvattaa palveluiden tarvetta. Samalla se rapauttaa luottamusta siihen, että yhteiskunta pitää huolta omistaan. Ilman tätä luottamusta ei ole myöskään kestävää turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Suomen kokonaisturvallisuus ei synny vain puolustuksesta, varautumisesta tai viranomaisyhteistyöstä. Se syntyy ennen kaikkea siitä, että ihmiset kokevat kuuluvansa yhteiskuntaan ja pärjäävänsä arjessa. Köyhyyden lisääntyessä tämä kokemus heikkenee. Ihmisten kyky osallistua, luottaa ja sitoutua yhteiskuntaan vähenee, kun he joutuvat jatkuvasti kamppailemaan toimeentulostaan. Tämä näkyy myös kriisinsietokyvyssä: yhteiskunta, jossa suuri joukko ihmisiä elää valmiiksi äärirajoilla, ei kestä uusia šokkeja. Tästä syystä köyhyyden torjunta ei ole vain sosiaalipolitiikkaa, se on keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Nykyinen kehitys ei ole väistämätöntä. Se on seurausta poliittisista valinnoista. Sosiaaliturvaleikkaukset, asumistuen heikennykset ja palveluiden karsiminen ovat kohdistuneet erityisesti niihin, joilla jo valmiiksi oli vähiten. Samalla työllisyyspolitiikka ei ole tuottanut tuloksia, ja yhä useampi jää ilman työtä ja toimeentuloa. Tämä suunta on käännettävä. Meidän on vahvistettava perusturvaa, tuettava lapsiperheitä ja varmistettava, että ikääntyneet ihmiset voivat elää arvokasta elämää ilman jatkuvaa taloudellista pelkoa. Meidän on investoitava koulutukseen, työllisyyteen ja kohtuuhintaiseen asumiseen. Nämä eivät ole pelkkiä kuluja: ne ovat investointeja yhteiskunnan vakauteen, luottamukseen ja turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Suomen vahvuus on aina ollut siinä, että pidämme toisistamme huolta, emme jätä ketään yksin. Mikäli tämä perusta murenee, murenee samalla kokonaisturvallisuutemme. Tästä syystä köyhyyden torjunta, erityisesti lapsiperheiden osalta, on nostettava politiikan ytimeen. Tätä ei tehdä vain oikeudenmukaisuuden vuoksi vaan siksi, että ilman sitä meillä ei ole kestävää ja turvallista tulevaisuutta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Minä koulutettuna hoitajana olen huolissani. Minä olen — kuten jokainen suomalainen on — viime aikoina voinut lukea uutisista vanhustenhoivan kuolemantapauksista. Tapaukset ovat surullisia ja pysäyttäviä. Eilen selvisi, että enemmistö suomalaisista ei enää luota vanhustenhoidon turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Ihmisten huoli on ymmärrettävää. He pohtivat, voiko hyvinvointivaltion lupaukseen enää luottaa, huolehdimmeko me myös kaikista heikoimmassa asemassa olevista. Arvoisa sosiaali- ja terveysministeri Rydman, sen sijaan, että te uutena ministerinä olisitte ottanut ensimmäisenä kantaa vanhustenhoivan puutteisiin, te kiirehditte lupaamaan, että viette läpi 100 miljoonan euron säästöt. Arvoisa puhemies! Kysyn ministeri Rydmanilta: voitteko vakuuttaa, että enää euroakaan säästöistä ei kohdenneta vanhustenhoivaan?
Arvoisa herra puhemies! Suomi on ajautunut erittäin vakavaan tilanteeseen. Meillä on Euroopan korkein työttömyys, satojatuhansia ihmisiä on vailla työtä ja konkurssien määrä on ennätyslukemissa. Hallitus on omilla toimillaan pahentanut suomalaisten työttömyyttä ja heikentänyt työttömyysturvaa, jonka tuella olisi mahdollisuus nousta takaisin työelämään. Oppositiota arvostellaan negatiivisuuden lietsonnasta, mutta kuuntelemalla tavallisia suomalaisia olemme havainneet, että puheemme ovat täyttä totta. Monelta ihmiseltä on lähtenyt työ, perustoimeentulon turvaa on heikennetty ja on aiheutettu jopa vaara kodin menettämisestä. Hallituksen säästövimma, joka kohdistuu pääosin heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin, on pakottanut myös hyvinvointialueet irtisanomaan hoitajia ja muuta sotehenkilöstöä. Sosiaali- ja terveysjärjestöt joutuvat myös vähentämään henkilökuntaansa, kun niiden rahoituksesta leikataan kolmannes. Miten tämä on mahdollista? Vanhustenhoito kärsii resurssien riittämättömyydestä. Käsipareja puuttuu jo valmiiksi, eli niitä ei pitäisi vähentää, vaan niitä pitäisi lisätä. Työttömiä työnhakijoita on KEHA-keskuksen aamun tiedotteen mukaan jo 346 400. Luku on 20 600 suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut vuodessa 27 300:lla. Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä on 4 100 enemmän kuin vuosi sitten. Näin ei voi jatkua. Tämä ei ole taloudellisesti kestävää, eikä se ole inhimillisesti hyväksyttävää. Rakentaminen ja asuntokauppa on saatava liikkeelle, keinoja kyllä on, jos tahtoa löytyy. Hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on epäonnistunut. Luvattiin 100 000 uutta työpaikkaa, mutta lopputuloksena on saatu lähes saman verran lisää työttömiä. Erityisen huolissani olen nuorisotyöttömyyden kasvusta ja työttömyyden keston pitkittymisestä. Alkuvuoden aikana olen keskustelussa kuullut parinkin ison teollisuudenalan huolesta saada osaavia työntekijöitä ammatillisen koulutuksen kautta. Aikuisopintoraha on poistettu, ja ammatillisesta opetuksesta on leikattu. Näillä toimilla ei yrityksiin saada osaavaa työvoimaa eikä nuorille koulutusta, jonka turvin siirtyä työelämään. Näillä toimilla ei myöskään luoda yrityksiin uskallusta tulevaisuuden investointeihin Suomeen. Arvoisa herra puhemies! Tarvitaan suunnanmuutos. SDP on esittänyt useita keinoja, joilla kasvu saadaan käynnistymään: kotitalousvähennyksen korottaminen, ensimmäisen työntekijän palkkauksen tukeminen, alv:n alarajan nosto 30 000 euroon, suojaosan palautus osa-aikatyötä mahdollistamaan, aikuisopintotuen uusi malli, valtion tukeman asuntorakentamisen lisääminen — tässä esimerkkejä. Olisiko korkea aika ottaa ne käyttöön? Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään ihmistä lisää työttömyydelle. Työttömille työnhakijoille on luotava todellisia väyliä työhön, yrittäjyyteen ja opiskeluun. Kannatan edustaja Rantasen esitystä epäluottamuksesta hallitukselle. — Kiitos.