politiikka.app

Laine-Nousimaa Hanna

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäPirkanmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

43 puheenvuoroa

0612helmikuu 2026: 11helmaaliskuu 2026: 2maahuhtikuu 2026: 4huhtoukokuu 2026: 12toukesäkuu 2026: 7kessyyskuu 2026: 7syy

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille lakiesityksen esittelystä. Työperäinen sairaus kertoo usein siitä, että työpaikalla on jotain, johon pitää puuttua. Siksi tiedon kulkeminen lääkäriltä työsuojeluviranomaiselle on tärkeää. Sen avulla voidaan tunnistaa työpaikan ongelmia ja ehkäistä uusien sairauksien syntymistä. Hallituksen esityksen tavoite ilmoitusmenettelyn digitalisoimisesta ja tiedonkulun parantamisesta on kannatettava. Kun ilmoittaminen tehdään helpoksi ja tieto kulkee nopeasti, voidaan myös työsuojelun resursseja käyttää tehokkaammin. Esityksessä on kuitenkin yksi merkittävä riski. Jatkossa lääkärin ilmoitusvelvollisuus koskisi vain ammattitauteja. Muista työperäisistä sairauksista lääkärillä olisi oikeus ilmoittaa, mutta ei velvollisuutta. Tämä voi johtaa siihen, että juuri varhaiset merkit työpaikan ongelmista jäävät ilmoittamatta. Esimerkiksi psykososiaalinen kuormitus, sisäilmaongelmat ja muut työympäristön riskit voivat näkyä työntekijän terveydessä jo ennen kuin kyse on varsinaisesta ammattitaudista. Tämä on erityisen tärkeää muuttuvassa työelämässä. Myös tekoälyn lisääntyminen muuttaa työn tekemistä ja voi joissain tilanteissa lisätä kognitiivista kuormitusta. Meidän pitää pystyä tunnistamaan myös tällaisia uusia työelämän terveysriskejä. Arvoisa puhemies! SDP pitää tärkeänä, että digitalisaatio etenee, mutta samalla ilmoitusjärjestelmän pitää tuottaa mahdollisimman kattavaa tietoa työelämän ongelmista. Erityisesti perusteltujen ammattitautiepäilyjen ilmoitusvelvollisuuden tulee säilyä, kuten HALI lausunnossaan muistuttaa. Lääkäri voi usein vain epäillä ammattitautia, kun lopullinen ratkaisu tehdään myöhemmin vakuutusjärjestelmässä. Jos ilmoitusvelvollisuus koskee vain jo todettua ammattitautia, tärkeää tietoa voi jäädä viranomaisvalvonnan ulkopuolelle. Lisäksi ilmoittamisen pitää olla lääkärille mahdollisimman helppoa. Terveydenhuollossa tarvitaan enemmän aikaa potilastyöhön, ei lisää turhaa hallinnollista työtä. Tavoitteen pitää olla selvä: tunnistetaan työperäiset terveysriskit ajoissa, puututaan niihin ajoissa ja pidetään suomalainen työelämä turvallisena. Kysynkin ministeriltä: onko hallitus valmis varmistamaan, että perusteltujen ammattitautiepäilyjen ilmoitusvelvollisuus säilyy ja ettei uudistus heikennä työsuojelun mahdollisuuksia tunnistaa työpaikkojen terveysriskejä ajoissa? — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (työperäinen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
15.9.2026VastauspuheenvuoroHE 129/2026 vp

Arvoisa puhemies! Hallituksen omassa esityksessä todetaan, että lausuntokierroksen jälkeen luonnosta on muokattu poliittisessa käsittelyssä ja osin yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Mediassa on samalla kerrottu työnantajien voimakkaasta vaikuttamisesta valmisteluun. On aivan oikein kuulla työmarkkinaosapuolia, mutta palkka-avoimuusdirektiivin tarkoitus on vahvistaa työntekijän asemaa ja ehkäistä palkkasyrjintää. Siksi kysyn ministeriltä: olisiko työntekijän oikeudet nostettava tässä valmistelussa ja jatkokäsittelyssä vielä paremmin esiin?

9.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 126/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan osuustoimintaryhmän puheenjohtajana kiitän ministeri Merta tästä esityksestä. — Osuuskunnat ovat tärkeä osa suomalaista taloutta ja yhteiskuntaa. Ne tarjoavat ihmisille ja yrityksille mahdollisuuden tehdä yhdessä, omistaa yhdessä ja rakentaa pitkäjänteisesti yhteistä toimintaa. Siksi myös osuuskuntien sääntelyn pitää olla selkeää, toimivaa ja oikeudenmukaista. Tässä esityksessä on kyse ennen kaikkea siitä, että osuuskuntien arki helpottuu, ja niiden toimintaedellytykset säilyvät tasavertaisina osakeyhtiöiden kanssa. Monet muutoksista ovat teknisiä ja hallinnollisia, mutta juuri tällaiset muutokset voivat käytännössä vähentää turhaa työtä ja antaa enemmän aikaa itse toiminnalle. Pidän tärkeänä sitä, että jäsenyyteen ja jäsenten asemaan liittyviä säännöksiä selkeytetään. Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, joissa yksi jäsenyys kuuluu useammalle henkilölle, yhteisölle tai verotusyhtymälle. On hyvä, että käytännön toiminta kirjataan selkeämmin lakiin ja samalla säilytetään osuuskuntien tärkeä periaate: yksi jäsenyys, yksi ääni. Myös edustajistoihin liittyviä säännöksiä ja jäsenen vastuuta maksamattomasta osuusmaksusta selkeytetään. Selkeät pelisäännöt vahvistavat jäsenten luottamusta ja helpottavat osuuskuntien hallintoa. Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä on myös tärkeä taloudellinen uudistus. Osuuskunnan ylijäämää voidaan jatkossa jakaa tilikauden aikana vastaavalla tavalla kuin osakeyhtiöissä voidaan jakaa väliosinkoa. Tämä lisää osuuskuntien taloudellista joustavuutta. Lisäksi hallinnollista taakkaa kevennetään ja osuuskuntien lopettamista helpotetaan. On järkevää, ettei toimintansa jo päättänyt osuuskunta jää tarpeettomasti roikkumaan rekisteriin. Tärkeää on, että yritysten toimintaa helpotetaan tavalla, joka vahvistaa eikä heikennä oikeudenmukaisia toimintaedellytyksiä. Tässä esityksessä hyvä lähtökohta on yhdenvertaisuus. Osuuskunnilla ja osakeyhtiöillä tulee olla mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet toimia ja työllistää. Meidän on pidettävä huolta siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa on tilaa erilaisille tavoille tehdä työtä, yrittää ja omistaa. Osuuskunnat ovat tästä hyvä esimerkki. Kun sääntely on selkeää ja turha hallinto vähenee, voimavaroja jää enemmän ihmisten, yhteisöjen ja talouden rakentamiseen. Tämä uudistus vie osuuskuntien sääntelyä oikeaan suuntaan: vähemmän turhaa hallinnollista taakkaa, selkeämmät pelisäännöt ja tasavertaiset toimintaedellytykset. Se on hyvää lainsäädäntöä ja vastuullista talouspolitiikkaa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
9.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 138/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kun ihminen joutuu rikoksen uhriksi, hänellä on oikeus odottaa, että asia tutkitaan ja käsitellään sujuvasti, kohtuullisessa ajassa. Valitettavasti rikosasioiden käsittelyajat ovat Suomessa pidentyneet merkittävästi. Uhrille tämä ei ole vain tilastoluku, vaan se tarkoittaa epävarmuutta, odottamista ja pahimmillaan pelkoa siitä, ettei oikeutta saa. Siksi rikosprosessia on tärkeää sujuvoittaa, ja tämän esityksen tavoite on juuri oikea: käsittelyaikoja pitää lyhentää ja turhaa työtä vähentää. On kuitenkin huolehdittava myös siitä, että nopeuttaminen ei tapahdu uhrin oikeusturvan kustannuksella. Lähtökohdan tulee olla selvä, oikeusturva vaatii riittävät resurssit koko ketjuun, poliisille, syyttäjälle, tuomioistuimelle ja oikeusapuun. Kun henkilöstöä on tarpeeksi ja toimintatapoja laajennetaan, asioita voidaan käsitellä nopeammin, ilman että laadusta tingitään. Oikeusvaltiossa oikeuden pitää toteutua sekä laadukkaasti että joutuisasti. Rikoksen uhrin ei pidä joutua odottamaan kohtuuttoman pitkään saadakseen sen, mikä hänelle kuuluu: oikeus. — Kiitos tästä esityksestä.

9.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 127/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ihmiskauppa on vakava rikos, jossa ihminen joutuu toisen ihmisen vallan ja hyväksikäytön kohteeksi. Uhrin asema on usein erityisen haavoittuva. Taustalla voi olla pelkoa, riippuvuutta, taloudellista ahdinkoa tai pitkäkestoista psykologista painostamista. Siksi ihmiskaupan torjunnassa ei riitä se, että puutumme rikokseen vasta sen tapahduttua. Meidän on myös pystyttävä tunnistamaan uhrit ja ohjaamaan heidät ajoissa avun piiriin. Tässä esityksessä on useita tärkeitä ja kannatettavia muutoksia. Erityisen merkittävänä pidän uutta rikosnimikettä ihmiskaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Jos tietoisesti käyttää hyväkseen ihmiskaupan uhrin tarjoamaa palvelua, kyse olisi jatkossa rangaistavasta teosta. Tämä on tärkeä muutos erityisesti työperäisen ihmiskaupan torjunnassa. Työelämässä ei saa syntyä tilannetta, jossa hyväksikäyttö mahdollistaa halvemman työvoiman ja rehellisesti toimiva työnantaja joutuu kilpailussa häviäjäksi. Työntekijän oikeuksien puolustaminen on samalla reilun talouden ja reilun kilpailun puolustamista. Arvoisa puhemies! Kannatettavaa on myös uhrien tunnistamisen ja auttamisen tehostaminen. Vuonna 2024 ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään tuli yli 200 uutta uhria ja heidän lapsiaan. Näistä uusista asiakkaista suurin osa oli joutunut pakkotyön uhriksi. Nämä eivät ole vain tilastoja vaan ihmisiä, joiden oikeuksia ja ihmisarvoa meidän on suojeltava. Samalla on tärkeää pitää kiinni oikeusvaltion periaatteista. Esityksessä laajennetaan salaisen tiedonhankinnan ja pakkokeinojen käyttöä. Näiden keinojen tulee aina olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Myös oikeusprosessissa on turvattava sekä uhrin suoja että syytetyn oikeusturva. Arvoisa puhemies! Ihmiskaupan torjuntaa on vahvistettava, uhrit on tunnistettava paremmin, ja hyväksikäytölle on tehtävä selvä loppu. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa, ettei kenenkään hätää, riippuvuutta tai haavoittuvaa asemaa voida käyttää toisen ihmisen voiton välineenä. Ihmisarvo ei ole kauppatavaraa. Se on oikeus, joka kuuluu jokaiselle. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 130/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Eläimiä pitää suojella huonolta kohtelulta, ja yhteiskunnalla pitää olla keinot estää eläinsuojelurikoksen uusiminen. Pidän tätä lakiesitystä hyvänä ja kannatan sen hyväksymistä. Eläintenpitokielto on eläinten suojelemisessa tärkeä keino. Ei ole hyväksyttävää, että eläintä vakavasti kaltoin kohdellut henkilö voi liian nopeasti palata eläintenpitoon. On hyvä, että eläintenpitokieltojen käyttöä vahvistetaan. Perusmuotoiseen eläinsuojelurikokseen syyllistyneelle määrättäisiin jatkossa pääsääntöisesti kielto, ja kieltojen vähimmäiskesto pitenee. Törkeissä eläinsuojelurikoksissa vähimmäiskesto olisi viisi vuotta. Pidän tärkeänä myös sitä, että kiellon rikkomiseen puututaan nykyistä tehokkaammin. Kielto ei saa jäädä vain paperille, vaan sen rikkomisesta pitää seurata todellinen sanktio. Samalla viranomaisilla täytyy olla riittävät mahdollisuudet valvoa kieltojen noudattamista ja vaihtaa tietoa keskenään. Arvoisa puhemies! Lähtökohta on yksinkertainen: jos ihminen ei pysty huolehtimaan eläimestä tai kohtelee sitä julmasti, häneltä on otettava pois oikeus pitää eläimiä. Eläimillä ei ole mahdollisuutta puolustaa itseään, joten meidän ihmisten on tehtävä se. Siksi eläintensuojelun pitää näkyä myös lainsäädännössä ja sen tehokkaassa toimeenpanossa. Kiitos tästä esityksestä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 15/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnan oikeusasiamiehelle kattavasta kertomuksesta. Kertomus vuodelta 2025 on tärkeä muistutus siitä, mitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen tarkoittaa käytännössä. Kertomuksessa toistuu yksi hyvin vakava viesti: ihmisen oikeudet eivät saa jäädä järjestelmän ongelmien, kiireen, henkilöstövajeen tai hallinnollisten prosessien jalkoihin. Oikeusasiamiehen ratkaisuissa on kyse hyvin konkreettisista asioista: lapsesta, joka jää ilman hänelle kuuluvaa tukihenkilöä, vanhuksesta, joka joutuu odottamaan tarvitsemaansa palvelua, vammaisesta ihmisestä, jonka henkilökohtaista apua ei järjestetä päätöksen mukaisesti, ihmisestä, jonka apuvälineen saaminen viivästyy kohtuuttomasti. Kaikkiaan pysäyttävimmillään kyse on aivan perustavanlaatuisista asioista, oikeudesta päästä vessaan silloin, kun siihen on tarve, oikeudesta saada hoitoa ja huolenpitoa ihmisarvoa kunnioittaen, oikeudesta koskemattomuuteen ja itsemääräämiseen. Oikeusasiamies joutui kertomusvuonna huomauttamaan hyvinvointialueita toistuvasti siitä, että hakemusten käsittely oli viivästynyt. Joissakin tapauksissa hakemusta ei oltu toimitettu edes oikean tahon käsiteltäväksi. Lisäksi oikaisuvaatimuksia oli käsitelty kuukausia, vaikka ne olisi pitänyt käsitellä kiireellisinä. Silloin kun päätöksessä on kyse esimerkiksi henkilökohtaisesta avusta, tukihenkilöstä, asumispalvelusta tai välttämättömästä hoidosta, jokainen odotuspäivä voi tarkoittaa sitä, että ihminen ei pysty elämään normaalia elämää: käymään koulua, opiskelemaan, tekemään työtä tai osallistumaan yhteiskuntaan. Meidän on pidettävä kiinni periaatteesta, että ihmisen elämä ei voi odottaa järjestelmän korjaamista. Arvoisa puhemies! Toinen kertomuksesta nouseva tärkeä asia on päätöksen antaminen ja siitä tiedottaminen. Jos ihminen ei saa hakemaansa palvelua, hänellä pitää olla oikeus tietää, miksi. Jos palvelua myönnetään vähemmän kuin on haettu, siitä on tehtävä asianmukainen ja muutoksenhakukelpoinen päätös. Tämä ei ole turhaa byrokratiaa, se on oikeusturvaa. Ihmisen on saatava tietää, mihin päätös perustuu ja millä tavalla siihen voi hakea muutosta. Hänen pitää myös tulla kuulluksi, ja hänen näkemyksensä pitää ottaa tosissaan. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun kyse on lapsista, vammaisista henkilöistä tai ikääntyneistä ihmisistä, jotka ovat jo lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa on myös tapauksia, joissa ihmisen fyysistä koskemattomuutta ja yksityisyyttä on loukattu tavalla, jota ei voi hyväksyä. Kehitysvammaisen henkilön henkilöntarkastuksessa on edellytetty riisuutumista tavalla, joka ei ole perustunut lakiin. Psykiatrisen potilaan sitomista on jatkettu tilanteessa, jossa se ei enää ole ollut välttämätöntä. Näissä tilanteissa meidän on muistettava yksi asia: ihmisarvo ei riipu ihmisen toimintakyvystä. Se ei riipu siitä, tarvitseeko ihminen paljon apua. Se ei riipu siitä, onko hän muistisairas, kehitysvammainen, psykiatrisessa hoidossa tai täysin muiden ihmisten avun varassa. Juuri silloin, kun ihminen on kaikkein riippuvaisin muiden avusta, meidän velvollisuutemme kohdella häntä kunnioittavasti on kaikkein suurin. Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomusta ei pidä lukea vain luettelona virheistä. Se pitää nähdä myös työkaluna muutokseen. Meidän on kysyttävä jokaisen tällaisen ratkaisun kohdalla, mitä tästä opitaan ja mitä muutetaan, jotta sama ei tapahdu uudelleen. Tarvitsemme toimivat prosessit, riittävän henkilöstön, selkeän vastuunjaon ja ennen kaikkea toimintakulttuurin, jossa asiakas ei joudu toistuvasti taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta. Tarvitsemme myös aidosti ihmisiä kuulevaa päätöksentekoa. Vammaisten ihmisten ja heidän järjestöjensä osallistuminen palveluiden suunnitteluun ei voi olla muodollinen kuulemistilaisuus, joka järjestetään sen jälkeen, kun päätökset ovat käytännössä jo tehty. Ihmistä itseään pitää kuunnella silloin, kun hänen elämästään ja tarvitsemistaan palveluista päätetään. Arvoisa puhemies! Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan mittari ei lopulta ole se, kuinka hyvin pärjää henkilö, joka pystyy pitämään puolensa. Mittari on se, miten kohtelemme ihmistä silloin, kun hän tarvitsee muiden apua. Näissä tilanteissa meidän on pystyttävä takaamaan sekä lainmukaiset palvelut että ihmisarvoinen kohtelu. Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa on huolehtia siitä, että oikeudet eivät jää kauniiksi kirjauksiksi lakiin. Niiden pitää toteutua ihmisen arjessa oikea-aikaisesti, yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Alkoholilain lähtökohta on yksinkertainen: sen tarkoituksena on vähentää alkoholin aiheuttamia haittoja ihmisille, perheille ja koko yhteiskunnalle. Tätä tavoitetta ei pidä unohtaa myöskään silloin, kun keskustelemme verkkokaupasta, kilpailusta tai EU:n sisämarkkinoista. Alkoholin haitat näkyvät Suomessa joka päivä. Ne näkyvät päivystyksissä, lastensuojelussa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä perheiden arjessa. Siksi alkoholipolitiikassa jokainen päätös, joka lisää alkoholin saatavuutta tai näkyvyyttä, on arvioitava huolellisesti myös kansanterveyden näkökulmasta. Arvoisa herra puhemies! Hallitus perustelee esitystä sillä, että alkoholin etämyyntiin liittyvä oikeustila on ollut epäselvä ja sääntelyä on tarpeen selkeyttää. Oikeustilan selkeyttäminen onkin perusteltu tavoite. Samalla on kuitenkin kysyttävä, ratkaiseeko hallituksen esitys ne ongelmat, jotka etämyyntiin tosiasiassa liittyvät. Ulkomailta tapahtuva alkoholin tilaaminen ei ole uusi ilmiö. Suomalaiset ovat voineet hankkia alkoholijuomia toisista EU-maista jo pitkään. Keskeinen ongelma on ollut se, että verojen maksamista Suomeen ei ole pystytty valvomaan riittävän tehokkaasti. Tämä on vakava epäkohta. Alkoholin aiheuttamat kustannukset jäävät suomalaisen yhteiskunnan kannettavaksi, mutta verotulot eivät päädy Suomeen. Se ei ole oikeudenmukaista veronmaksajien näkökulmasta eikä reilua suomalaisille yrityksille, jotka noudattavat lakeja ja maksavat veronsa Suomeen. Arvoisa herra puhemies! Syytä on myös tunnistaa, että esitys lisää alkoholin saatavuutta ja näkyvyyttä: kotiinkuljetukset yleistyvät, verkkokaupan merkitys kasvaa, ja väkevien alkoholijuomien markkinointia verkossa vapautetaan. Alkoholin helpompi saatavuus ja väkevien alkoholien markkinoinnin määrän kasvu todennäköisesti myös kasvattavat kulutusta. Kulutuksen kasvaessa kasvavat myös haitat. Tästä tutkimusnäyttö on ollut hyvin johdonmukaista. SDP:n mielestä alkoholipolitiikan lähtökohtana tulee olla kansanterveyden suojeleminen, haittojen ehkäiseminen ja vastuullinen sääntely. Samalla on huolehdittava siitä, että Suomeen myytävistä tuotteista maksetaan myös Suomeen kuuluvat verot ja että kilpailu on reilua kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden välillä. Arvoisa herra puhemies! Alkoholilainsäädäntöä voidaan uudistaa, mutta uudistusten on vahvistettava vastuullisuutta, ei heikennettävä sitä. Kansanterveyden, veropohjan ja reilujen pelisääntöjen on kuljettava käsi kädessä. Tämä olisi sekä yhteiskunnan että suomalaisten perheiden etu. Kannatan myös edustaja Lindénin esittämää hylkäysehdotusta ja lausumaehdotuksia. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Hyvinvointialueiden rahoitus ei ole vain tekninen kysymys valtion talousarviossa. Se ratkaisee sen, kuinka nopeasti ihminen pääsee lääkäriin, saako ikäihminen tarvitsemansa hoivan ja pystytäänkö pelastustoimi turvaamaan kaikkialla Suomessa. Hyvinvointialueiden rahoitusmallin muutoksia on arvioitava myös palveluiden ja ihmisten arjen näkökulmasta. Hallituksen esityksen tavoitteena on kehittää rahoitusmallia hallitusti ja ennakoivasti sekä turvata perustuslain mukaiset palvelut. Valitettavasti esityksen sisältö ei tue tätä tavoitetta. Esityksessä palvelutarpeen kasvun huomioimista heikennetään merkittävästi. Vuodesta 2027 alkaen palvelutarpeen kasvusta huomioitaisiin vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijaan. Lisäksi määräaikaisesta korotuksesta luovuttaisiin. Samalla siirtymätasauksia muutetaan tavalla, joka siirtää kustannuksia hyvinvointialueiden kannettavaksi. Yhteensä vaikutus on 388 miljoonaa euroa vähemmän hyvinvointialueiden rahoitukseen vuoden 2029 tasolla. Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esiin vakava huoli siitä, että leikkaukset kohdistuvat myös alueille, jotka ovat jo pystyneet vaikeilla sopeutustoimilla tasapainottamaan talouden, sekä alueille, joiden palvelutarve kasvaa voimakkaasti. Tämä ei ole oikeudenmukaista. Lisäksi se myös heikentää kannusteita tehdä vastuullisia uudistuksia ja tasapainottaa taloutta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on lausunnossaan arvioinut, että muutokset heikentävät palvelutarpeen kasvun mukaista rahoitusta tavalla, joka uhkaa lakisääteisten palveluiden turvaamista. Väestön ikääntyessä ja hoidon tarpeen kasvaessa ei rahoitusta voida irrottaa todellisista palvelutarpeista. Arvoisa rouva puhemies! SDP katsoo, että hyvinvointialueet tarvitsevat ennen kaikkea vakautta, ennakoitavuutta ja työrauhaa. Rahoitusmallia voidaan ja pitää kehittää, mutta muutosten on kannustettava palveluiden parantamiseen ja talouden hallittuun tasapainottamiseen, ei rangaistava niitä alueita, jotka ovat jo tehneet vastuullisia ratkaisuja. SDP:n vaihtoehdon tavoitteena on turvata palvelutarpeen mukainen rahoitus ja uudistaa järjestelmää vaiheittain sekä oikeudenmukaisesti. Mahdolliset muutokset siirtymätasauksiin on toteutettava niin, ettei yksittäisten alueiden palveluiden järjestäminen vaarannu. Hyvinvointialueille on annettava mahdollisuus kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti sen sijaan, että ne joutuvat jatkuvasti uusiin säästöohjelmiin. Lopulta kyse on siitä, pidämmekö kiinni suomalaisen hyvinvointivaltion tärkeimmästä lupauksesta, siitä, että jokainen saa tarvitsemansa hoidon, hoivan ja avun silloin, kun sitä tarvitsee. Tätä lupausta ei saa murentaa lyhytnäköisillä rahoitusleikkauksilla. Kannatan myös edustaja Lindénin esittämää lakiesityksen hylkäämistä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vpKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Tässä välikysymyksessä on nostettu esiin useita merkittäviä lukuja työllisyydestä, toimeentulosta ja palveluista. Lukujen takana on kyse kuitenkin vielä suuremmasta asiasta: nuorten uskosta tulevaisuuteen. Minua huolestuttaa erityisesti se, millaisena nuoret näkevät oman tulevaisuutensa Suomessa juuri nyt. Nuoren pitäisi voida luottaa siihen, että ahkera opiskelu kannattaa, että valmistumisen jälkeen löytyy työpaikka, että oma koti on joskus mahdollinen ja että perheen perustamisesta voi haaveilla ilman jatkuvaa taloudellista pelkoa. Tänään tämä luottamus horjuu liian monella. Suomessa on tällä hetkellä 76 000 alle 30-vuotiasta työtöntä. Noin joka viides alle 25-vuotias on vailla työtä. Samalla nuorisobarometrin viesti on hälyttävä. Vain pieni osa nuorista suhtautuu tulevaisuuteensa aidosti valoisasti. Nuoren lähettäessä kymmeniä työhakemuksia saamatta vastausta, kun kesätyöpaikkaa ei saa, kun harjoittelupaikan puute viivästyttää valmistumista tai valmistumisen jälkeen työpaikkaa ei löydy, nousee mieleen väistämättä kysymys: onko minulla paikkaa tässä yhteiskunnassa? Erityisen huolestuttavaa on, että epävarmuus koskettaa juuri niitä asioita, joista aikuiselämä rakentuu. Työ on paljon enemmän kuin palkka tilillä. Työ on osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että omaa osaamista tarvitaan. Työelämään pääsyn pitkittyessä vaikeutuvat monet muut elämän suuret päätökset. Moni nuori lykkää oman kodin hankkimista, parisuhteen seuraavia askelia tai lasten hankintaa, koska tulevaisuus näyttää liian epävarmalta. Harva perustaa perheen tilanteessa, jossa ei tiedä, löytyykö ensi vuonna töitä tai riittävätkö rahat arjen menoihin. Nuorisotyöttömyys ei ole vain työmarkkinaongelma, se on myös väestöpoliittinen kysymys, hyvinvointikysymys ja tulevaisuuskysymys. Arvoisa herra puhemies! Nuoret eivät pyydä etuoikeuksia, he pyytävät mahdollisuuksia — mahdollisuutta saada ensimmäinen työpaikka, mahdollisuutta näyttää osaamisensa, mahdollisuutta rakentaa oma elämänsä Suomessa. Tarvitsemme toimia, jotka avaavat nuorille ovia työelämään eivätkä sulje niitä. Tarvitsemme lisää harjoittelupaikkoja, enemmän kesätöitä, vahvempia kannusteita nuorten palkkaamiseen sekä ratkaisuja, jotka helpottavat siirtymistä koulutuksesta työelämään. Yhteiskunnan menestystä ei mitata sillä, miten hyvin pärjäävät ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin. Menestys mitataan sillä, millaisen tulevaisuuden pystymme tarjoamaan nuorillemme. Arvoisa herra puhemies! Tällä hetkellä liian moni nuori kantaa harteillaan epävarmuutta, joka ei kuulu nuoruuteen. Meidän tehtävämme on palauttaa usko siihen, että koulutus kannattaa, työ kannattaa ja että Suomessa voi rakentaa turvallisen tulevaisuuden sekä perustaa perheen. Nuoret ansaitsevat enemmän kuin pelkkää epävarmuutta. He ansaitsevat syyn uskoa huomiseen. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
10.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2027—2030. Suunnitelma osoittaa karulla tavalla sen, että hallituksen talouspolitiikka ei ole onnistunut turvaamaan Suomen talouden kestävyyttä. Ihmisten luottamus tulevaisuuteen horjuu. Orastava kasvu on erittäin tervetullutta, ja toivomme todella, että se kestää. Julkisen talouden osalta orastava kasvu ei kuitenkaan vielä näy. Nuorten ja tulevien sukupolvien vuoksi meidän tulee olla huolissamme velkaantumisesta ja alijäämien kasvamisesta. Hallitus on luvannut taittaa velkasuhteen kasvun ja painaa alijäämän yhden prosentin tasolle. Todellisuus kuitenkin kulkee päinvastaiseen suuntaan. Alijäämä pysyy usean prosentin tasolla, velkasuhde nousee kohti sataa prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä ei ole pieni poikkeama tavoitteista vaan selkeä osoitus siitä, että talouspolitiikan suunta on väärä. Nykyisen suunnan merkitys etenkin nuorille on pystyttävä näkemään. Tulevaisuudenusko ei synny pelkistä numeroista, se syntyy siitä, miltä yhteiskunta näyttää ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Työllisyys ei ole kehittynyt tavoitteiden mukaisesti. Työttömyys on kasvanut massatyöttömyydeksi, ja epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt. Toteutetut leikkaukset peruspalveluista ja turvaverkoista aikaansaavat tunteen siitä, että tulevaisuus ei olekaan parempi kuin nykyhetki. Tällaista viestiä ei soisi annettavan heille, jotka ovat vasta rakentamassa omaa paikkaansa opinnoissa, työelämässä ja yhteiskunnassa. Arvoisa rouva puhemies! Hyvinvointialueiden rahoituksen toistuvat leikkaukset ovat ajamassa alueet kestämättömään tilanteeseen. Alueiden rahoitus ei vastaa palvelutarpeen kasvua, eikä toiminnan kehittämiseen ole myöskään riittävää rahoitusta. Jatkuva säästöpaine kohdistuu etenkin ehkäiseviin ja varhaisen tuen palveluihin. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa. Ennaltaehkäisevästä työstä leikkaaminen pahentaa ongelmia, ja ne hoidetaan myöhemmin raskaammissa ja kalliimmissa palveluissa. Säästö, joka syntyy tänään, muuttuu huomenna lisälaskuksi. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkaukset ovat osa tätä huolestuttavaa kokonaisuutta. Järjestöjen avustusten puolittaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että matalan kynnyksen tuki ja ennaltaehkäisevä työ vähenevät merkittävästi. Se ei kuitenkaan tarkoita avun tarpeen vähenemistä. Se tarkoittaa sitä, että yhä useampi ihminen jää ilman apua tai hakeutuu raskaampien palvelujen piiriin. Näin kuormitetaan entisestään jo valmiiksi tiukilla olevia julkisia palveluita. Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen päätös pidensi hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Sosiaalidemokraatit esittävät hoitotakuun palauttamista 14 vuorokauteen. Tiedämme, että ajoissa annettu hoito ehkäisee ongelmien pahenemista. Nopea hoitoonpääsy vähentää kustannuksia pitkällä aikavälillä. Hoitoonpääsyn viivästyessä sairaudet pitkittyvät, mielenterveyden ongelmat syvenevät ja inhimillinen kärsimys kasvaa. Arvoisa rouva puhemies! Tätä kokonaisuutta tarkasteltaessa piirtyy selkeä ja huolestuttava kuva: velka kasvaa, alijäämät pysyvät korkeina, nuorten tulevaisuudenusko horjuu ja samalla palvelujärjestelmä rapautuu. Tämä heikentää ihmisten arkea ja lisää pitkän aikavälin kustannuksia. Sosiaalidemokraattien näkemyksen mukaan julkista taloutta on vahvistettava mutta sen on tapahduttava oikeudenmukaisemmin ja enemmän kasvua tukevalla tavalla. Talouspolitiikka ei ole vain lukuja ja prosentteja, se on ennen kaikkea valintoja. Nyt tehdyt valinnat eivät vahvista Suomea vaan uhkaavat heikentää sitä pysyvästi, sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Siksi talouden suuntaa on muutettava. Arvoisa rouva puhemies! Esitän, että käsittelyn pohjaksi otetaan SDP:n vastalause 1.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hoitotakuu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
3.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 21/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Työperäinen hyväksikäyttö on vakava ongelma työelämässä. Se loukkaa työntekijöiden ihmisarvoa, vääristää kilpailua ja rapauttaa luottamusta koko työmarkkinajärjestelmään. Siksi on hyvä ja tarpeellinen asia, että tähän ongelmaan puututaan nyt aiempaa vahvemmin rikosoikeudellisin keinoin. Esityksen keskeinen vahvuus on siinä, että työelämän hyväksikäyttöä koskevaa sääntelyä selkeytetään. Nykyinen kiskonnan tapaisen työsyrjinnän sääntely on ollut vaikeasti sovellettavaa erityisesti siksi, että syrjintäperusteen toteen näyttäminen on käytännössä ollut haastavaa. Nyt ehdotettu uusi rikosnimike, kiskonta työelämässä, vastaa paremmin todellisia hyväksikäyttötilanteita ja antaa viranomaisille tehokkaammat mahdollisuudet puuttua niihin. On myös tärkeää, että törkeä kiskonta työelämässä säädetään erilliseksi rikokseksi ja että kaikkein vakavimmista teoista voidaan tuomita jopa neljän vuoden vankeusrangaistus. Samalla liiketoimintakieltojen mahdollistaminen sekä rikoshyödyn tavoitteluun liittyvien pakkokeinojen vahvistaminen lähettävät selvän viestin siitä, ettei työntekijöiden hyväksikäyttö ole Suomessa hyväksyttävää liiketoimintaa. Erityisen tärkeää on myös se, että vastuullisia yrityksiä suojellaan. Yritykset, jotka maksavat palkat oikein ja noudattavat lakeja ja työehtoja, eivät voi joutua kilpailemaan sellaisten toimijoiden kanssa, jotka rakentavat liiketoimintansa ihmisten ahdingolle ja hyväksikäytölle. Arvoisa puhemies! Vaikka esitys on askel oikeaan suuntaan, yksi merkittävä puute siinä edelleen on. Palkkavarkauksien eli tahallisen alipalkkauksen kriminalisointia ei sisällytetä tähän hallituksen esitykseen. Valiokuntakäsittelyssä nousi aivan perustellusti esiin huoli siitä, että kaikki tahalliset alipalkkaustapaukset eivät jatkossakaan täytä uuden kiskonnan tunnusmerkistöä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työntekijälle voidaan edelleen tietoisesti jättää palkkaa maksamatta ilman, että tekoon pystytään tehokkaasti puuttumaan rikosoikeudellisesti. Tätä on vaikea perustella oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Jos työntekijä varastaa työnantajalta, kyse on rikoksesta. Jos työnantaja tietoisesti jättää työntekijälle kuuluvan palkan maksamatta, rikosoikeudellinen vastuu jää edelleen epäselväksi tai riittämättömäksi. Siksi pidän tärkeänä valiokunnan vastalauseessa esitettyä lausumaa siitä, että hallituksen tulee valmistella alipalkkauksen kriminalisointia ja arvioida esimerkiksi Norjan mallia. Palkkavarkaus on palkkavarkaus riippumatta siitä, tapahtuuko se rakennustyömaalla, ravintolassa tai siivousalalla. Arvoisa puhemies! Suomessa työn tekemisen pitää aina tarkoittaa sitä, että työstä saa lain ja työehtosopimusten mukaisen palkan. Tämä esitys vie meitä oikeaan suuntaan, mutta työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi se ei ole vielä valmis. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (työperäinen)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 32/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Minun on mahdoton hyväksyä sitä, että Suomi ottaa takapakkia eläinten hyvinvoinnissa ja sallisi porsaiden kivuliaan kirurgisen kastraation. Eläinten hyvinvointilain tarkoitus on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, ei etsiä uusia perusteluja kivuliaiden käytäntöjen jatkamiselle. On hyvin huolestuttavaa, että näin pian uuden eläinten hyvinvointilain säätämisen jälkeen hallitus on valmis heikentämään lakia, etenkin kun siinä päätettyjä muutoksia ei ole ehditty ottaa edes käytäntöön. Tutkimus kertoo selvästi, että nuorena koettu kipu ja kudosvaurio heikentävät eläimen hyvinvointia pitkäkestoisesti. Paikallispuudute voi lievittää kipua mutta ei poista sitä. Porsaille kirurginen kastraatio tarkoittaa edelleen kipua, stressiä ja kärsimystä. Suomessa tutkitaan kirurgisen kastraation vaihtoehtoja, kuten karjujen kasvatusta ja muita menetelmiä. On käsittämätöntä, että kieltoa ollaan peruuttamassa jo ennen kuin tutkimukset ovat valmistuneet. Lisäksi muualla Euroopassa suunta on täysin päinvastainen. Esimerkiksi Tanskassa ala itse tavoittelee kirurgisesta kastraatiosta luopumista vuoteen 2030 mennessä, ja myös EU-tasolla paine kiellon etenemiselle kasvaa. Arvoisa rouva puhemies! Kysymys on lopulta arvovalinnoista: olemmeko maa, joka puolustaa eläinten hyvinvointia johdonmukaisesti, vai maa, joka ensimmäisen paineen alla perääntyy? Minulle vastaus on selvä: eläinten hyvinvoinnista pitää huolehtia, ja porsaiden, kuten muidenkin eläinten, tarpeetonta kärsimystä ei pidä hyväksyä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
2.6.2026VastauspuheenvuoroHE 32/2026 vp

Arvoisa rouva puhemies! Eläinten hyvinvointilaki hyväksyttiin vasta hiljattain. Sen tavoitteena oli parantaa eläinten hyvinvointia. Lain tuomia parannuksia porsaiden hyvinvointiin ei edes ehditty ottaa käyttöön. Tiedämme, että kirurginen kastraatio aiheuttaa porsaille kipua ja kudosvaurioita. Paikallispuudute voi lievittää kipua, mutta se ei poista sitä eikä tulehduksia, joita toimenpiteistä voi aiheutua. Siksi tavoitteena tulee olla kirurgisesta kastraatiosta luopuminen, ei sen jatkaminen. Asiantuntijoita pitää kuunnella. Vastuulliset lihansyöjät eivät myöskään halua, että eläimille yhtään ylimääräisesti aiheutetaan kipua tai eläimiä kohdellaan niin, että ne kärsivät siitä. Erikoista on myös se, että Suomessa tutkitaan parhaillaan vaihtoehtoja kastraatiolle. Miksi kielto halutaan perua jo ennen kuin tutkimustulokset ovat varmistuneet? Missä on päätöksenteon johdonmukaisuus? Muualla Euroopassa kuljetaan kohti kastraatiosta luopumista. Arvoisa rouva puhemies! Kyllä meidän pitää myöskin miettiä eläinten hyvinvointia. Porsaiden hyvinvoinnin ei pitäisi olla se kohta, [Puhemies koputtaa] josta olemme valmiita tinkimään.

28.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 52/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies! Kuten edustaja Lyly edellä jo sanoi, SDP kannattaa tätä lakimuutosta. Se on hyvä, koska sillä luodaan tehokkaita, oikeudenmukaisia ja väärinkäytön estäviä turvapaikka- ja palautusmenettelyjä, sekä se perustaa muuttoliikkeen yhteiseen hallintaan yhteisvastuujärjestelmän, jossa jäsenvaltioita ei jätetä yksin. Ainoana ongelmana näemme tässä laissa tämän oikeusavun rajaamisen. Sen rajaamisen on jo aikaisemmin todettu aiheuttavan ongelmia, koska se kuormittaa ja myöskin pitkittää myöskin näitä prosesseja. Sen takia me katsotaan, että oikeusavun saamista ei tule rajoittaa. Jos rajoittamalla pidennetään jonoja, kuormitetaan Maahanmuuttovirastoa ja tuomioistuimia ja samalla aiheutetaan kohtuutonta tilannetta yksityisille asioiden käsittelyn pitkittyessä. Näillä perusteilla kannatan edustaja Lylyn tekemää esitystä.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Pöytäkirja
28.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 39/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Raskaus- ja perhevapaasyrjintä on suomalaisen työelämän sitkeä häpeätahra. Jokainen tapaus kertoo ihmisestä, joka joutuu pohtimaan, maksaako perheen perustaminen työn, toimeentulon tai tulevaisuuden mahdollisuudet. Siksi on hyvä, että tasa-arvolakia nyt päivitetään. On kuitenkin todettava... Hallitus kertoo tavoitteekseen raskaus- ja perhevapaasyrjinnän tehokkaamman ehkäisemisen. Samaan aikaan sama hallitus on kuitenkin järjestelmällisesti heikentänyt työntekijöiden asemaa työelämässä. Irtisanomissuojaa on heikennetty, määräaikaisuuksien käyttöä helpotettu ja työelämän epävarmuutta lisätty. Nämä päätökset osuvat erityisesti nuoriin naisiin ja perheellisiin työntekijöihin. Ristiriita näkyy suoraan työelämässä. Yleinen syy määräaikaisen työsuhteen päättymiseen tilanteissa, joissa syrjintää epäillään, on työntekijän raskaus. On vaikeaa ottaa vakavasti hallituksen väitettä siitä, että pienillä teknisillä muutoksilla tasa-arvolakiin ratkaistaisiin ongelma, jota hallituksen oma työmarkkinapolitiikka samalla pahentaa. Esityksessä työnantajalle tulee velvollisuus antaa kirjallinen selvitys määräaikaisen työsuhteen päättymisestä tietyissä tilanteissa. Tämä on oikeansuuntainen muutos mutta käytännössä hyvin kevyt. Selvitykselle ei aseteta tarkkaa sisältöä, eikä velvoitteen laiminlyönnistä seuraa käytännössä mitään. Jos seuraamuksia ei ole, jää myös pelotevaikutus puuttumaan. Vastalauseessa esitetään, että työnantajan velvollisuutta täsmennetään ja että selvityksen tulee aidosti mahdollistaa toiminnan lainmukaisuuden arviointi. Lisäksi työnantajan selvitysvelvollisuuden tulee syntyä myös silloin, kun työnantaja on muuten saanut tiedon työntekijän raskaudesta, ei vain silloin, kun työntekijä itse on asiasta ilmoittanut. Arvoisa herra puhemies! Ongelma on myös se, että raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä seuraavat hyvitykset ovat edelleen liian pieniä. Jos lain rikkominen tulee työnantajalle halvemmaksi kuin syrjimättä toimiminen, laki ei ohjaa käyttäytymistä oikein. Tästä syystä vastalauseessa ehdotetaan hyvitysten korottamista: syrjinnän vähimmäishyvitys nostettaisiin 8 000 euroon, työhönottotilanteissa 35 000 euroon. Se olisi selkeä viesti siitä, että Suomessa syrjintä ei ole hyväksyttävä eikä vähäpätöinen asia. On myös vakava ongelma, että syrjintää kokenut ei nykyisin voi itse helposti saattaa asiaansa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi. Moni jättää asian viemättä eteenpäin juuri siksi, että prosessi on raskas ja epäselvä. Vastalauseessa tätä korjataan siten, että myös syrjintää kokenut itse tai hänen ammattiliittonsa voisi viedä asian käsittelyyn. Tämä madaltaisi kynnystä hakea oikeutta. Arvoisa herra puhemies! Kyse ei ole vain juridisista pykälistä. Kyse on siitä, millaisen viestin yhteiskunta lähettää ihmisille, jotka pohtivat perheen perustamista: voiko Suomessa luottaa siihen, ettei raskaus tai perhevapaan käyttäminen vaaranna työuraa. Esitys olisi tarvinnut enemmän kunnianhimoa, enemmän työntekijän suojaa ja enemmän uskallusta puuttua työelämän todellisiin ongelmiin. — Kiitos.

26.5.2026Varsinainen puheenvuoroK 3/2026 vpTalousSoteKoulutusRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Yksi huolestuttavimmista asioista Orpon hallituksen toteuttamassa politiikassa on ollut se, että se heikentää nuorten uskoa tulevaisuuteen. Vaikutukset eivät näy vain tänään, vaan ne näkyvät pitkään tulevaisuudessa, koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnissa ja vakaudessa. Hallitus on perustellut kovat leikkaukset sillä, että ne palauttaisivat luottamuksen talouteen. Nyt näemme, ettei näin ole tapahtunut. Velka kasvaa, työllisyystavoitteet karkaavat, ja samaan aikaan hallitus käyttää miljardeja euroja veronkevennyksiin kaikkein hyvätuloisimmille. Kysymys kuuluu: kuka tästä politiikasta todella hyötyy, kun tavalliset suomalaiset maksavat laskun? Leikkaukset kohdistuvat opiskelijoihin, lapsiperheisiin, pienituloisiin, sairaisiin ja ikäihmisiin. Hyvinvointialueilla palveluiden saatavuus heikkenee, hoitojonot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet leikkausten kasautumisesta samoille ihmisille, mutta hallitus ei ole vieläkään tehnyt kokonaisarviota päätöstensä vaikutuksista. Nuoret katsovat ympärilleen ja näkevät epävarmuutta. Opiskeluun kohdistetaan leikkauksia, aikuiskoulutustuki lakkautetaan, mielenterveyspalveluihin on vaikea päästä ja ensimmäisen työpaikan löytäminen on entistä vaikeampaa. Samaan aikaan hallitus kertoo, että nuorten pitäisi kantaa entistä enemmän vastuuta omasta pärjäämisestään. Miten rakennetaan tulevaisuudenuskoa tilanteessa, jossa yhteiskunnan viesti nuorille on se, että turvaa vähennetään, mahdollisuuksia kavennetaan ja epävarmuus kasvaa? Arvoisa rouva puhemies! Hallitus puhuu työllisyydestä ja kasvusta, mutta todellisuus on toinen. Työpaikkoja on menetetty, rakennusala on kriisissä, ja monen nuoren tie työelämään on entistä vaikeampi. Koulutusleikkaukset ja jatkuvat säästötoimet osuvat juuri niihin rakenteisiin, joiden pitäisi antaa nuorille mahdollisuus rakentaa omaa elämäänsä. Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuudenusko ei synny juhlapuheista. Se syntyy siitä, että yhteiskunta pitää huolta, tarjoaa mahdollisuuksia ja näyttää, että huominen voi olla parempi kuin tämä päivä. Sitä tehtävää tämä hallitus ei ole onnistunut täyttämään. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitojono, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen politiikka on lisännyt vastakkainasettelua ja epävarmuutta työelämään. Työehtojen heikentäminen ja epävarmuuden lisääminen ovat ajaneet työmarkkinat kaaokseen. Hallitus puhui sadastatuhannesta uudesta työpaikasta, mutta todellisuudessa työpaikkoja on menetetty kymmeniätuhansia. Erityisesti rakennusalan kriisiin reagoitiin aivan liian myöhään. Kasvun sijaan hallitus on leikannut tulevaisuudesta. Koulutusleikkaukset, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ja maahanmuuton kiristäminen heikentävät Suomen mahdollisuuksia saada osaavaa työvoimaa ja uusia investointeja. Samalla hallitus peruuttaa ilmastopolitiikassa aikana, jolloin juuri vihreä siirtymä voisi luoda Suomelle uusia työpaikkoja. Arvoisa rouva puhemies! Suomi tarvitsee politiikkaa, joka rakentaa luottamusta, vahvistaa oikeudenmukaisuutta ja luo kasvua tulevaisuuden investoinneilla — ei politiikkaa, joka lisää eriarvoisuutta ja syventää epävarmuutta. Erityisen tärkeää olisi tehdä toimia nuorten tulevaisuususkon parantamiseksi. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalousTurvallisuusKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Talouspolitiikassa ei ole kyse vain numeroista. Kyse on myös siitä, millaisen tulevaisuuden tunneilmaston me rakennamme Suomeen. Orastavaa positiivista virettä on ilmassa. Siitä huolimatta juuri tällä hetkellä yhä useampi nuori kokee, ettei tulevaisuus näytä vakaalta eikä paremmalta. Opiskelijoilta on leikattu, mielenterveyspalveluihin pääsy takkuaa, työttömyys kasvaa, ja ensimmäisen työpaikan löytäminen on vaikeaa. Samaan aikaan hallitus kertoo, että tiedossa on vain lisää leikkauksia. Nuoret kyllä ymmärtävät talouden realiteetit, mutta he eivät ymmärrä sitä ristiriitaa, että samaan aikaan, kun heidän toimeentulostaan ja palveluistaan leikataan, hallitus tekee miljardiluokan veronalennuksia, jotka kasvattavat valtion alijäämää entisestään. Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenuskoa ei rakenneta jatkuvalla epävarmuudella. Sitä rakennetaan koulutuksella, työllä, turvallisuudella ja sillä tunteella, että yhteiskunta pitää kaikki mukana. [Puhemies koputtaa] Nyt Suomi tarvitsee ennen kaikkea politiikkaa, joka palauttaa ihmisille luottamuksen huomiseen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
21.5.2026Varsinainen puheenvuoroK 8/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Oikeuskanslerin kertomus nostaa vahvasti esiin sen, että naisiin kohdistuva väkivalta ja lähisuhdeväkivalta ovat Suomessa edelleen liian usein tilanteita, joissa apu tulee liian myöhään tai ei tule lainkaan. Tärkein viesti ei kuitenkaan ole syyllisten etsiminen tilanteeseen. Se viesti on, että meidän on rakennettava järjestelmä, joka tunnistaa vaaran aikaisemmin, toimii nopeammin ja suojaa uhreja tehokkaammin. Oikeuskansleri toteaa aivan oikein, että poliisilla on lähisuhdeväkivallan torjunnassa korvaamaton rooli. Poliisi on usein ensimmäinen viranomainen, jolla on kokonaiskuva tilanteesta ja mahdollisuus tehdä riskiarviointi, mutta samalla on selvää, ettei poliisi voi kantaa tätä vastuuta yksin. Tarvitsemme aidosti toimivan yhteistyöketjun sosiaali- ja terveydenhuollon, koulujen, varhaiskasvatuksen, järjestöjen ja poliisin välille. Erityisen tärkeää on, että tieto kulkee, riskit tunnistetaan ja uhri saa tukea pitkäjänteisesti eikä vain yhden viranomaiskontaktin ajaksi. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa kuvataan vakavia puutteita riskinarvioinnissa, lähestymiskieltojen käytössä ja rikosilmoitusten käsittelyssä. Näihin on suhtauduttava vakavasti, mutta samalla on tunnistettava myös toimintaympäristön todellisuus. Poliisissa on kuormitusta, vaihtuvuutta ja resurssipaineita. Siksi ratkaisu ei synny vain yksittäisiä työntekijöitä syyllistämällä vaan vahvistamalla osaamista, ohjeistusta ja toimivia käytäntöjä. Tarvitsemme lisää koulutusta lähisuhdeväkivallan erityispiirteistä. Tarvitsemme järjestelmällistä riskinarviointia. Tarvitsemme enemmän matalan kynnyksen tukipalveluja ja turvakotien jälkeistä tukea. Ja tarvitsemme myös väkivallantekijöille suunnattuja palveluja, jotta väkivallan kierre voidaan katkaista ajoissa. Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, etteivät järjestöt ja moniammatillinen riskinarviointiyhteistyö jää säästöjen kohteiksi. Oikeuskansleri muistuttaa aivan oikein, että viranomaiset eivät pärjää yksin. Moni uhri saa ensimmäisen turvallisen kontaktin juuri järjestöjen kautta. Arvoisa puhemies! Oikeuskanslerin kertomuksessa on myös toivoa. Siinä todetaan, että muutos on mahdollinen. EU:n uusi direktiivi, poliisin uudet ohjeet ja riskinarvioinnin kehittäminen tarjoavat mahdollisuuden rakentaa parempaa suojaa väkivallan uhreille. Nyt tärkeintä on, että hyvät ohjeet eivät jää paperille. Ne on vietävä käytännön työhön asti — jokaiselle poliisilaitokselle, jokaiselle hyvinvointialueelle ja jokaiseen palveluketjuun. Yhtään uhria ei saa tulla siksi, että järjestelmä ei tunnistanut vaaraa ajoissa. Parasta olisi, että uhreja ei tule ja väkivallan käyttö lähisuhteissa loppuu. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
Näytä lisää (23)