politiikka.app

Tutki

Rakentaminen

Rakentamisen sääntely, kaavoitus ja asuntotuotanto.

Vertaa edustajia tässä aiheessa

419 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.

Lyly Lauri22.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 175/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin edustaja Eerola tässä äsken sanoi, että työttömyys on kääntynyt parempaan suuntaan. Tosiasia on, että nämä viralliset työttömyysluvut, jotka tulevat KEHA-keskuksen kokoamista työnvälityksen tilastoista, ovat huonontuneet, eli työttömyys on kasvanut vuoden takaiseen 18 500:lla. Ne ovat niitä henkilöitä, joista kunnat ja valtio ja työttömyyskassat maksavat työttömyysturvaa ja niin poispäin. He ovat todellisia työttömiä, ja siinä mielessä tilanne ei ole siellä muuttunut, ja itse näen, että silloin kun tämä työttömyyskehitys kääntyy sellaiseksi, että mennään edellisen vuoden lukujen alle eli parempaan tilanteeseen, silloin käänne on todellinen sitten tuolla työttömien keskuudessa ja tässä mielessä ollaan menossa hyvään suuntaan silloin. Näistä budjettiluvuista, mistä tässä puhutaan, voisin sanoa, että katsoin valtiovarainministeriön ennusteesta ja sitten myöskin valtiovarainministeriön omista aineistoista, mikä hallitus on tehnyt eniten alijäämää ja mistä syystä, ja tosiasia on, että me mentiin yli 200 miljardin velan juuri tässä elokuussa, eli historiallinen rajapyykki ylitettiin, ja tämä hallitus tulee ottamaan vähän reilun neljäsosan koko valtionvelasta, Marinin hallitus jäi selvästi sen alle, ja puolet velasta ovat ottaneet edelliset hallitukset ennen näitä kahta. Se on pelkistetysti se valtion velkatilanne, ja niistä tulevat ne korkokuormitukset sitten, eli tästä 200 miljardista eurosta, ja varmasti nämä viimeiset velat ovat korkeampikorkoisia kuin ne aikaisemmat velat. Eli tämä hallitus, joka lupasi lopettaa velalla elämisen, on sitten ennätysmäisen velan ottanut. Arvoisa rouva puhemies! Tässä työllisyyskehityksessä mietityttää eniten se, että nyt kun katsotaan näitä hallituksen työllisyystoimia, millä hallitus on yrittänyt laittaa työllisyyttä liikkeelle, niin niille on laskettu aina tiettyihin asioihin vaikutuksia — aikuiskoulutustuki on lopetettu, millä 10 000 työllistä piti tulla lisää, ansiosidonnaisen työttömyysturvan taso on romutettu ja sille pääsyä on vaikeutettu, ja sen on pitänyt olla noin 40 000 työllistä lisää, ja niin poispäin. Sitten kun katsotaan näitä työlainsäädäntömuutoksia, niin yksilöperusteisia irtisanomisia on helpotettu, määräaikaisia työsuhteita lisätään, TESin ohittaminen paikallisella sopimisella, ja niin poispäin, neuvottelutoiminnassa on työnantajavaltaa kasvatettu ja ihmisiä on siirretty toissijaiselta etuudelta ensisijaiselle etuudelle. Kaikkien näitten tavoitteena hallituksella on omien sanojensa mukaan lisätä työvoiman tarjontaa, heikentää työehtoja ja palkansaajapuolen neuvotteluvoimaa sekä siirtää työelämän riskejä työnantajalta työntekijöille. Eli riskejä siirretään entistä enempi työnantajalta ja yrittäjiltä työntekijöille. Nämä ovat olleet niitä toimenpiteitä, millä on yritetty työllistää, ja nämä toimenpiteet eivät ole purreet, koska suunta on ollut aivan erilainen kuin on annettu ymmärtää. Piti tulla 100 000 työllistä näitten avulla, ja nämä toimenpiteet ovat vieneet toiseen suuntaan. Epävarmuus on kasvanut. Ihmiset pelkäävät työttömyyttä tällä hetkellä todella paljon, koska se työttömyysturva on leikattu ja ollaan matalammalla tasolla. Oma talous menee saman tien kuralle, kun joutuu työttömäksi. Se on se syy. Ja sen takia ihmiset eivät kuluta: säästämisaste on noussut, kun pitää varautua mahdollisen työttömyyden varalle. Myöskin palvelujen saatavuudessa on haasteita, ja siihenkin varaudutaan. Nämä ovat niitä syitä, miksi ihmiset ovat tällä hetkellä erittäin varovaisia. Kotitaloudet eivät kuluta, ja asuntorakentaminen mataa paikallaan. Ollaan puolessa siitä rakentamisesta, mitä on normaalisti ollut, ei edes kuumimpana aikana, vaan normaalista asuntorakentamisesta ollaan puolessa. Eli kyllä tämä kertoo siitä, että tämä maa ei ole vielä kunnossa, vaikka pientä talouspiristystä tässä onkin näkyvissä. — Arvoisa rouva puhemies! Näistä keinoista käytän sitten seuraavan puheenvuoron. Kiitos, aika tuli täyteen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, budjetti)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, asuntorakentaminen)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme ensi vuoden talousarviota, ja yhteinen kuva kaikille lienee selvä: olemme hurjaa vauhtia velkaantumassa, ja jos ei näihin todellisiin juurisyihin puututa, niin meidän käy huonosti. Ei voida 11, 12 tai jopa 13 miljardin velanottoa sallia. Sellainen politiikka on aivan vastuutonta. Ja toinen juttu on, että emme me voi jatkuvasti elää velaksi yleensäkään missään asiassa. Julkisen velan määrä yhteensä, kun valtion ja kuntien velat lasketaan yhteen, on tänä päivänä 250 miljardia miinuksella, josta valtiolla on nyt tällä hetkellä vajaa 200 miljardia sitä velkaa ja kunnilla sinne 250 miljardiin asti ne loput. Elikkä ollaan aivan kauheassa tilanteessa. Tähän on saatava nyt hyvin äkkiä parannusta. Perusasioihin pitää nyt kiinnittää huomiota. Ensinnäkin tämä paljon puhuttu päästökauppa ja Euroopan unionin politiikka tuhoaa Suomen taloutta kiihtyvällä vauhdilla. Päästökaupan nostamat hinnat näkyvät joka paikassa, energian hinta näkyy joka paikassa. Tänäkin päivänä sähkö maksaa kalleimmillaan 43 senttiä, sähköpörssin hinta. Siihen tulee päälle alvi ja sähkövero ja siirtomaksut, eli mennään jo yli 50 sentin lämpimänä syyspäivänä. Entäpä kun tulevat helmikuun helteet, mitä sitten tapahtuu? 2 euroa 35 senttiä oli tammikuun 24 ennätys. Se voidaan rikkoa tänä tulevana talvena aivan varmasti. Eli tämä päästökauppahomma on saatava kuntoon Euroopassa. Meillä ei ole yhteistä eurooppalaista päästökauppapohjan laskentatapa, ei ole. Se on täysin sekaisin koko homma, ja Suomi on tässä asiassa ampunut omaan jalkaan monta kertaa jo, elikkä olemme valinneet semmoisia keinoja ja päämääriä, missä varsinkin Luonnonvarakeskus ja ympäristöministeriö ovat aktiivisia. Tällä päästään Suomen metsiin käsiksi, kun vaaditaan lisää hiilinieluja ihan väärillä perusteilla. Meidän on metsien käyttöä lisättävä, harvennuksia lisättävä, lannoituksia lisättävä ja hoidettava metsiämme paremmin. Metsät ovat valtava hiilinielu, samoin on metsämaa. Kävin kesällä Pellossa pyörähtämässä ja siellä pari tilaisuutta kävin läpi, ja ihailin sitä Tornionjokea ja ihailin myös sitä, miten vaarallinen joki Tornionjoki on — Ruotsin puolellahan turve uusiutuu ja metsämaa sitoo hiiltä, ja varoitin suomalaisia menemästä sinne Ruotsin puolelle, kun siellä ovat kaikki asiat niin hyvin ja meillä vähän huonommin. Siinäkin näkyy, miten tyhmää politiikkaa Suomi on tehnyt Euroopan unionissa, aivan järjetöntä. Omaa etua vahingoitetaan tietoisesti. Päälle tulee vielä sähkön hinta. Meillä on, niin kuin sanoin äsken, valtava sähkön hinta jo nyt, ja sitten kun Google osti meiltä käytännössä Loviisan voimaloiden tehon pois, niin se tarkoittaa käytännössä, että ensi talvena sähköpula pahenee. On hirvittävää itsesääliä, että mennään sanomaan julkisesti, että kyllä kysyntä luo tarjontaa ja saadaan sitten päästötöntä energiaa korvaamaan nimenomaan säätövoimaa. Mistä luulette sen kahdessa vuodessa rakennettavan ydinvoimalan tulevan? Sen minimiaikataulu on kymmenen vuotta, Suomen byrokratia kun otetaan huomioon. Jos me haluamme tämän maan taloussuosta ylös, niin meidän tulee purkaa byrokratiaa. 59 prosenttia meidän bruttokansantuotteesta menee julkiseen talouteen. Meille on luotu niin valtava byrokratia tuonne valtionhallinnon puolelle, että pahimmillaan rakennusluvan saanti kestää seitsemän vuotta, ja eräs turveurakoitsija sanoi minulle, että hänellä kesti yhden suon luvittaminen 17 vuotta. Voiko tämä olla sivistysvaltio, tällainen valtio? Meidän on purettava byrokratiaa ja luvitukset nopeammaksi. Jos ei muuten, niin sitten pannaan lakiin pykälät, että luvat on tultava, niin kuin Saksassa on parhaillaan käytännössä. Se on tehty jo siellä. Jos meillä liikennepolttoaineiden hintaa ei ruveta järkevästi kohtelemaan, meiltä loppuu liikenne. Maatalous on tänä päivänä niin karmeassa kunnossa, että meillä hyvin usea tila harkitsee lopettamista. Kahdesta neljään tilaa per vuorokausi lopettaa toimintansa tällä hetkellä. Olemme huoltovarmuuden syvimmässä ytimessä tällä hetkellä. Jos jatkamme tätä ilmastohumppaa tällä tavalla, niin on edessä semmoinen matokuuri Suomen kansalle, että sitä ei ole ennen nähty. En oikein luota siihen, että tästä talosta päätöksiä siihen syntyisi, mutta uskon siihen edelleen. Positiivisena ihmisenä uskon, että viisaus löytyy. Kun katsoo tulevaa Euroopan unionin rahoituskautta, niin sieltäkään ei apua löydy. Siellä rahat menevät erilaisiin muihin hankkeisiin. Esimerkiksi maatalouden rahat tulevat rajusti pienenemään, ja on aivan varmaa, että myös aluekehitykseen tulevat rahat saman myötä pienenevät. Mehän saamme Euroopan unionista kahta kautta rahaa, toinen on maatalouteen tulevat rahat ja toinen on aluekehitykseen, ja molemmat ovat rajusti pienenemässä. Arvoisa herra puhemies! Lopuksi sitten hallitukselle pieni haaste: Olen kuullut erilaisia selityksiä siitä, miten nämä pohjoisen harvaan asutun alueen tuet, NSPA-tuet, tällä hetkellä makaavat siellä EU:n tulevassa rahoituskehyksessä. Petteri Orpo on sanonut eri sanankääntein, miten se on, mutta — puhemies, lopuksi sanon — senhän pitää mennä niin kuin liittymissopimuksessa on sovittu. Liittymissopimus on Euroopan unionissa sovellettavaa oikeutta suoraan. Sitä ei saa antaa minnekään muualle. Se kuuluu pohjoiselle ja Itä-Suomelle. Tässä on pääministeri Petteri Orpon taidonnäyte, pystyykö hän tämän vetämään sillä tavalla, että saamme ne rahat sinne, minne ne kuuluvat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, talousarvio)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Aloitan oikeastaan jälleen sillä, että meillä on väylien rakentamisessa siirrytty nimenomaan siitä siltarumpupolitiikasta koko Suomen rakentamiseen. Itäisen Suomen osalta voin todeta, että meillä oli tämä määräaikainen iso investointipaketti alun perin infraan eli teihin ja raiteisiin ja ajateltiin, että laitetaan kolme miljardia, mutta tätä infrapakettia on kasvatettu neljään miljardiin. Tästä neljästä miljardista yli 700 miljoonaa kohdistuu itse asiassa itäisen Suomen investointeihin. Tämä on erittäin iso painotus ja hyvin hieno asia. Eli me katsomme koko Suomen investointeja, millä tavalla niitä pitää pistää tärkeysjärjestykseen, ja se on nyt näkynyt myöskin meillä tässä isossa paketissa. Me työllistämme siis kymmeniätuhansia suomalaisia ympäri Suomea, ja tämä on valtavan iso asia. Sitten jos lähtee avaamaan hieman tarkemmin: Täällä kysyttiin Karjalan radasta. Karjalan radan osaltahan aikaisempi hallitus pisti sinne 30 miljoonaa, ja me ollaan nyt päätetty 149 miljoonasta. Tämä summa, joka meillä nyt siellä on, on rakentamisen aikataulun ja kokonaisuuden kannalta aivan asiallinen. Sellainen, johon sitten siellä idässä on pistetty enemmän kuin mitä hallitusohjelmassa alun perin ajateltiin, on se vt 5, eli siellä on painotettu teitä, varalaskupaikkaa, sotilaallista liikkuvuutta, turvallisuutta ja taloutta. Väylien osalta saimme juuri iloisen uutisen myöskin, eli väylien rakentamisessa ja kehittämisessä ollaan ennätyshyvässä näkymässä, kun katsotaan sitä pitkäjänteistä näkymää. Tällaista ei ole ollut pitkään aikaan, ja tämäkin tuo taas niitä työpaikkoja. Siis kymmeniätuhansia äitejä ja isiä täällä Suomessa saa töitä sen takia, että me satsaamme nimenomaan teihin, nykyiseen infraan, ei niihin uusiin, ei-niin-tärkeisiin hankkeisiin vaan nimenomaan näihin suomalaisille kaikkein tärkeimpiin. Hyvältä näyttää, ja tätä suuntaa täytyy tietenkin jatkaa, eli siltarummuista koko Suomen rakentamiseen, työllistetään suomalaisia. [Aki Lindén: Julkisella rahalla, hyvä asia!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nyt opposition taholta on kritisoitu ja arvosteltu tätä työllisyyttä tai työttömyyttä, ja oppositio on kyllä siinä oikeassa. Työttömiä on liikaa, ja minä uskon, että me kaikki tässä salissa olemme tästä asiasta samaa mieltä, emmekä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Mutta opposition puheenparressa yleensä — tai käytännössä aina — jää kertomatta se, mistä tämä kaikki johtuu: Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, korkojen nousu, talouden romahtaminen ja rakentamisen romahdus ovat iskeneet Suomeen kovemmin kuin mihinkään muuhun Euroopan maahan. Suhdanteet eivät ole samat kaikissa maissa, ja kun hallitus on uudistanut sosiaaliturvaa kannustavammaksi, yhä useampi ihminen on lähtenyt hakemaan töitä. Se tarkoittaa sitä, että työvoiman ulkopuolella olevan väen määrä on vähentynyt, ja se on hyvä asia, vaikka se tietysti näkyy ensin tilastoissa työttömyytenä. [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] No, nyt työttömyys ja suunta ovat kääntyneet. Työllisiä on 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, ja työttömyyden trendi on kääntymässä laskuun. Mikä nyt on sitten, oppositio — erityisesti SDP — vastaus tähän? Veronkorotukset, jotka iskevät just niihin yrityksiin, joiden pitäisi palkata ihmisiä töihin. Ja sitten on kuultu SDP:ltä ehdotus, että pitkäaikaistyöttömät siirrettäisiin eläkkeelle, jotta he katoaisivat tilastoista. [Pia Viitanen: Lex Taipale! — Puhemies koputtaa] Minusta ei kyllä työttömän kannalta ole reilua, että hänet siivotaan tilastoihin. [Puhemies koputtaa] Häntä auttaa työpaikka, ja niitä juuri [Puhemies: Aika!] syntyy hallituksen politiikalla. [Tuula Haatainen: Työkyvyttömät!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, ärade talman! Kuten tuossa äsken ruotsiksi totesin, kotimainen maatalous on jo pitkään ollut rakenteellisessa kannattavuuskriisissä. Siksi on ollut täysin välttämätöntä, että hallitus on tällä kaudella antanut kauan kaivatut esitykset, joilla parannetaan tuottajien asemaa suhteessa päivittäistavarakauppaan. Nyt maailmanpoliittisen tilanteen ja erityisesti Iranin konfliktin takia polttoaineiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti, ja tämä näkyy monen suomalaisen arjessa ja lompakossa. Se vaikuttaa myös suoraan suomalaisen ruuantuotannon kannattavuuteen. Sama tilanne on rakennusalalla, merenkulussa ja kuljetussektorilla. Tähän tilanteeseen on suhtauduttava vakavasti. Olisin kysynyt pääministeriltä, mutta hän ei ole tässä, ja kysyn siksi valtiovarainministeriltä: miten voimme reagoida tähän vaikeaan tilanteeseen?

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Käsittelemme vuoden 27 talousarviota tilanteessa, jossa Suomen taloudessa näkyy pitkän vaikean jakson jälkeen paljon rohkaisevia merkkejä. Talouskasvu on vihdoin alkamassa, investoinnit kasvussa ja työllisyyden näkymät vähitellen vahvistumassa. Tämä kehitys ei ole syntynyt itsestään. Hallitus on kuluneella vaalikaudella tehnyt määrätietoisesti työtä yritysten toimintaedellytysten vahvistamiseksi, työllisyyden parantamiseksi, julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velkaantumisen hillitsemiseksi. Työtä on tehty aikana, jolloin geopoliittiset jännitteet ja kansainvälisen talouden epävarmuus ovat haastaneet kasvua. Ratkaisut eivät aina ole olleet helppoja, mutta vastuullinen taloudenhoito on välttämätöntä, jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan turvata myös tuleville sukupolville. Vahva talous on väline, jonka avulla voimme huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevista, lapsista, ikäihmisistä, perheistä ja turvallisuudesta. Talouspolitiikan tärkeimpiä mittareita on se, miten tavalliset suomalaiset pärjäävät arjessaan. Siksi pidämme tärkeänä, että tässä budjetissa tuetaan työn tekemistä ja kotimaista yrittämistä. Pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen jättää työntekijöille enemmän rahaa omaan käyttöön, vahvistaa ostovoimaa ja kannustaa työntekoon. Tänä vuonna takautuvasti voimaan tuleva kotitalousvähennyksen korotus jatkuu ensi vuonna. Kotitalousvähennys tukee kotimaista työtä, vahvistaa palveluyrittäjyyttä ja helpottaa arkea. Se kannustaa sekä remonttien toteuttamiseen että hoiva-, siivous- ja kotipalvelujen käyttöön. Tällä on erityisen suuri merkitys ikääntyneiden kannalta. Kun kotiin saatavia palveluita voidaan hyödyntää nykyistä paremmin, voidaan tukea kotona asumista, vahvistaa turvallisuuden tunnetta sekä helpottaa omaisten ja omaishoitajien arkea. Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraateille perhe on yhteiskunnan tärkein perusyksikkö. Suomi tarvitsee enemmän lapsia ja enemmän uskoa tulevaisuuteen. Kyse ei ole vain väestökehityksestä tai taloudesta vaan siitä, että ihmiset uskaltavat rakentaa tulevaisuutta ja toteuttaa perhehaaveensa. Kristillisdemokraateille on tärkeää, että budjetissa huomioidaan lapsi- ja opiskelijaperheet. Perheellisten opiskelijoiden asemaa parannetaan korottamalla opintotuen huoltajakorotusta toisesta lapsesta lähtien. Opiskelun ja vanhemmuuden tulee olla mahdollista myös samanaikaisesti. Myös nuorten hyvinvointi vaatii määrätietoisia toimia. Liian moni nuori kamppailee yksinäisyyden, mielenterveyden ongelmien tai liikkumattomuuden kanssa. Liikunta tukee fyysistä terveyttä mutta myös mielenterveyttä, yhteisöllisyyttä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus harrastaa, liikkua ja kokea kuuluvansa yhteisöön. Siksi panostukset liikuntaan ja nyt lisäpanostukset liikuntapaikkarakentamiseen ovat tervetulleita. Mielenterveyspalvelujen saatavuutta vahvistetaan osoittamalla 10 miljoonaa euroa kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen toteuttamiseen. Tavoitteena on parantaa hoitoon pääsyä ja vastata kasvavaan mielenterveyspalvelujen tarpeeseen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen määräaikaisiin kehittämishankkeisiin esitetään 40 miljoonaa euroa hyvinvointialueille muun muassa omaishoidon, hoidon jatkuvuuden, omalääkärimallien sekä lasten, nuorten ja pitkäaikaisasunnottomien palvelujen kehittämiseen, myös keliakiakorvaus saadaan viimein palautettua. Arvoisa puhemies! Turvallisuus on yksi tämän ajan keskeisimmistä teemoista. Nopeasti muuttuneessa turvallisuusympäristössä on tärkeää huolehtia siitä, että Suomen puolustuskyky, rajaturvallisuus ja viranomaisten toimintakyky ovat vahvoja. Vuoden 2027 budjetissa puolustukseen tehdään merkittäviä lisäpanostuksia puolustusmäärärahoja ja puolustusmateriaalihankintojen tilausvaltuuksia kasvattamalla. Panostukset Rajavartiolaitoksen toimintaan vahvistavat rajaturvallisuutta ja parantavat tilannekuvaa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Ukrainan tukemista jatketaan. Turvallisuus näkyy myös ihmisten arjessa ja siinä, kuinka hyvin yhteiskunta kykenee suojelemaan kaikkein heikoimpia. Siksi pidämme tärkeänä, että turvakotitoiminnan rahoitusta vahvistetaan ja turvakotipaikkojen määrää lisätään. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja siihen, että yhteiskunta suojelee häntä väkivallalta, hyväksikäytöltä ja laiminlyönneiltä. Myös lapsiin kohdistuvien rikosepäilyjen selvittämiseen osoitettu lisärahoitus on tärkeä panostus. Lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnan on oltava nopeaa, laadukasta ja tehokasta. Turvallisuus rakentuu myös vahvoista yhteisöistä, toimivista palveluista ja hyvästä varautumisesta. Huoltovarmuuden ytimessä on oma ruuantuotanto. Tässäkään budjetissa ei leikata ruokaa tuottavasta maataloudesta. Myös paikallisten yhteisöjen varautumiseen eli kylävaraan, mikä vahvistaa kriisinkestävyyttä koko Suomessa, osoitetaan rahoitusta. Pidämme myös tärkeänä, että järjestöjen toimintaedellytyksiä helpotetaan. Lahjoitusvähennys kannustaa yksityisiä henkilöitä ja yhteisöjä tukemaan yleishyödyllistä toimintaa ja auttaa järjestöjä hankkimaan uusia rahoituslähteitä. Arvoisa puhemies! Suomen talouden tilanne on edelleen haastava. Työtä on edelleen paljon tehtävänä, mutta Suomen suunta on oikea. Suomen menestys rakentuu vastuullisesta taloudenpidosta, vahvoista perheistä ja ihmisestä välittämisestä jokaisessa elämäntilanteessa. Vahvistuva talous luo perustan yhteiskunnalle, jossa ihmiset voivat luottaa tulevaisuuteen, perustaa perheen, tehdä työtä ja elää turvallista arkea myös ikääntyessä. Tällaisen Suomen rakentamisessa kristillisdemokraatit haluavat olla mukana.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, talousarvio, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajaturvallisuus, rajavartio, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (opintotuki)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
Autto Heikki18.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 77/2026 vpRakentaminen

Arvoisa herra puhemies! Meillä suomalaisilla on siitä etuoikeutettu tilanne, että maatamme arvioidaan lähes mittarilla kuin mittarilla, kun vaikkapa YK eri maita vertailee, sinne maailman maiden ehdottoman parhaimmiston joukkoon. Tämän hyvän yhteiskunnan rakentamisen perusta on vahvassa oikeusvaltiossa, siinä, että suomalaiset luottavat lakiin ja lainkäyttöön. Silloin on helppo luottaa myös eduskunnan ja koko valtiovaltaa käyttävän hallinnon toimintaan. Siksi on tärkeää, että pääministeri Orpon hallitus on tehnyt määrätietoista työtä oikeusvaltion lujittamiseksi, ja tämä nyt tässä toisessa käsittelyssä oleva hallituksen esitys on myös osa tätä kokonaisuutta. Tämä on puheenjohtaja Eerolan johdolla käsitelty jo lakivaliokunnassa, ja eduskunta on ensimmäisessä käsittelyssä jo sisällöltään lain sisällön päättänyt, joten nyt tässä toisessa käsittelyssä voimme varmasti hyvillä mielin vielä sitten tämän viimeisen siunauksen tälle esitykselle antaa. Tässä edellä edustajakollegat Hänninen, Koponen ja myös Karlsson aivan viimeisimpänä puhuivat niin hyvin tästä lain sisällöstä, että en mene siihen sen syvemmin, varsinkaan kun tiedämme, että puhujalistalla vuoroaan odottaa jo myös taitavaksi tunnettu edustaja Kurvinen. Me muuthan olemme lainsäätäjiä, mutta edustaja Kurvinen on myös lainoppinut, joten on erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä hän sanoo nyt tässä toisessa käsittelyssä tähän esitykseen liittyen. Näen, että tämä on tärkeä esitys ja vie suomalaista oikeusvaltiota eteenpäin.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ladies and gentlemen! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Turvallisuus ei tarkoita ainoastaan rajojen puolustamista tai viranomaisten toimivaltuuksia. Turvallisuus tarkoittaa myös sitä, että kansalaiset voivat luottaa siihen, että viranomaiset käsittelevät kaikkein arkaluontoisimpia tietoja asianmukaisesti ja turvallisesti. Tässä esityksessä on kyse juuri siitä. Se vahvistaa Syyttäjälaitoksen henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä, täsmentää rekisterinpitovastuita ja lisää suojatoimia tilanteissa, joissa käsitellään rikosasioihin liittyviä erittäin arkaluonteisia tietoja. Erityistä huomiota kiinnitetään muun muassa todistajansuojeluun, tietolähteiden suojaamiseen sekä rikosprosessin osapuolten yhteystietojen turvallisuuteen. Ne ovat kaikki tärkeitä turvallisemman Suomen rakentamisessa. Arvoisa puhemies! Muuttuneessa turvallisuusympäristössä viranomaisiin kohdistuu yhä enemmän vaikuttamisyrityksiä, häirintää ja uhkailua. Siksi on tärkeää, että rikosprosessissa mukana olevien henkilöiden tiedot ovat paremmin suojattuja ja vastuut tietojen käsittelystä ovat yksiselitteisiä. Esitys myös selkeyttää oikeushallinnon valtakunnallisen tietovarannon rekisterinpitoa. Kun vastuut ovat selvät, myös tietoturva, tietosuoja ja virkavastuu toteutuvat nykyistä paremmin. Tämä vahvistaa kansalaisten luottamusta oikeusvaltioon ja viranomaistoimintaan. Arvoisa puhemies! Ei ole ollenkaan ihme, että lakivaliokunta on hyväksynyt esityksen muuttamattomana. Pidän sitä perusteltuna. Tässä esityksessä kyse on ennen kaikkea oikeusvaltion kyvystä suojata sekä kansalaisia että rikosprosessin toimivuutta tilanteessa, jossa henkilötietojen turvallinen käsittely on yhä tärkeämpi osa kansallista turvallisuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Lylylle — piti katsoa tuossa noita muistiinpanojakin: tosiaankin Googlellahan on tuolla Amerikassa yhteistyösopimus Kairos Powerin kanssa, jolla on 500 megawatin sähköntuotannon SMR-laitos, teknologiasopimus olemassa, elikkä kyllä näitä pystytään tekemään myös sähköntuotantoon. Olen suomalaisten asiantuntijoiden kanssa käynyt tätä samaa keskustelua, ja totta on, että lämmöntuotantoon nämä vaikutukset tulevat ensin, mutta kyllä ne myöskin sinne sähköntuotantoon ovat tulossa. [Lauri Lylyn välihuuto] — Elikkä 500 megawatista on kysymys tuossa projektissa, mikä on siellä Yhdysvalloissa työn alla. Mutta tästä Suomen neuvotteluasemasta. Tämän lakialoitteen myötä varmasti tällainen Suomen neuvotteluaseman pohtiminenkin on tullut tässä eteen monelle: mikä on Suomen vahvuus ja kuinka paljon tänne lopulta halutaan. Aikaisemmassa puheenvuorossani toin esille myös kuntien mahdollisuudesta ja järkevyydestä asettaa ehtoja, ja minusta tämä on hyvää keskustelua siitä, että kyllä Suomella näitä vahvuuksia on, että ei tässä tarvitse rengin asemaan eikä reservaattiasemaan joutua, että tavallaan oltaisiin vain ehdoitta mukana kaikessa. Niin kuin aikaisemmin puheessani mainitsin, kyllä tässä on syytä valita, on varaa valita ja on järkevää valita kumppaneita, joiden kanssa Suomi haluaa edetä. Energiaa on rajallisesti, ja jokaisesta kilowatista ja megawatista on saatava maksimihyöty meidän yhteiskunnalle. Tuossa aikaisemmin edustaja Mikkonen mainitsi näistä isoista tehtaista ja tavallaan haitasta luonnolle. Olen keskustellut myös vihreitten valtuutettujen kanssa tuolla Kainuunkin suunnalla, ja osa on kyllä ollut aika tyytyväisiä siihen, että tulee datakeskuksia mieluummin kuin lisää sahoja tai sellutehdashanketta tai muuta, kuten esimerkiksi Paltamossa on tämä sellutehdashanke käynnissä. Lopulta nämä vaikutukset ympäristöön eivät välttämättä kovin suuret ole, jos ajatellaan sitä datakeskusta. Toki ne sähkölinjat aiheuttavat tietysti oman haasteensa, mutta kuitenkin. Edustaja Mikkosella oli hyvä nosto tuo puurakentaminen. Kyllä. Olisi hyvä suomalaista rakentamistakin ja suomalaista raaka-ainetta kanavoida näihin. Se tuo työtä tuonne maaseudulle. Itse olen ollut puukerrostaloyhtiön toimitusjohtajana, ja kyllä voin taata, että ristiinlaminoidusta puusta saadaan hyviä rakennuksia. Itse asiassa Kajaanissa tällä hetkellä XTX:llä on rakennuksia tulossa tästä ristiinlaminoidusta puusta, joten kyllä tämä puurakentamisen tuominen tähän elementiksi, kun tässä ympäristöasioistakin puhutaan, on hyvin luontainen osa tätä kokonaisuutta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Todellakin on hyvä katsoa muihin maihinkin silloin, kun tehdään näitä omia kriteereitä. Tanskassa tilanne varmaan on jo se, että kun sinne on tullut niin paljon datakeskuksia ja se on tavallaan huomattavasti edellä meitä, niin siellä katsotaan, että niitä on jo riittävä määrä, ja sen takia ne ovat siellä viimeisessä luokassa. Olen ihan samaa mieltä, että meidän pitää uskaltaa ja kyetä laittamaan ehtoja, koska kyllä muuten tilanne menee helposti siihen, että meitä hyväksikäytetään siinä mielessä, että datakeskukset vievät meidän verkon kapasiteetin ja uusiutuvan energian. Sitten meille jäävät tulematta sentyyppiset investoinnit, jotka toisivat paljon enemmän työpaikkoja, joilla me saataisiin meidän vihreää siirtymää edistettyä. Sen takia nämä ehdot ovat minusta ihan oleellinen kysymys, ei vain nyt liittyen tähän sähköntuotantoon ja joustoihin, vaan kyllä myös niihin ehtoihin, mitkä liittyvät ympäristöön. Haitat tulee kompensoida, ja haittoja pitää tietysti minimoida mahdollisimman paljon. Minusta yksi oleellinen kysymys on se, että se hukkalämpö, joka sieltä syntyy, todellakin saadaan järkevään käyttöön ja silläkin sitten korvataan sitä nykyistä fossiilista tai polttoon perustuvaa lämpötuotantoa. Sen takia nyt on oikeastaan viimeinen hetki asetella näitä ehtoja, jotta me päästään kuskin paikalle tässä datakeskusbuumissa. Myös on oleellista, että kun meillä on ainakin nyt vielä toistaiseksi niin, että se on kunta, joka sijoittamispaikassa on isossa roolissa, ja totta kai kaavoitus on kunnan monopolissa, niin kyllä kuntapäättäjienkin pitäisi uskaltaa laittaa ehtoja: laittaa ehtoja ekologisesta kompensaatiosta, laittaa ehtoja esimerkiksi puurakentamisesta tai jostain tämmöisestä, niin että varmistetaan, että sitten, jos datakeskus alueelle tulee, niin siinä todella myös huomioidaan ekologista kestävyyttä ja myös esimerkiksi ehtoja siihen sijoittumiseen niin, että hukkalämpö todellakin saadaan hyödynnettyä. Tietysti haaste on se, että kun kunta tietysti siitä saa myös paljon taloudellista hyötyä kiinteistöveron kautta, niin on houkuttelevaa saada näitä investointeja, varsinkin jos ei sitten muun tyyppisiä investointeja ole saatavilla. Siinä nyt tulee tavallaan yksi ristiriita valtion ja kuntien välille, ja tähän pitäisi myös kyetä yhdessä löytämään ratkaisuja, jotta kokonaiskestävyys säilyy. Ei voi olla niin, että kunnat katsovat vain kapeasti omasta näkökulmastaan, vaan tässä pitää pystyä katsomaan myös kokonaisetua. Mutta se on ilahduttavaa, että selvästi nyt on tässäkin talossa ymmärretty, että näitä sääntöjä pitää uskaltaa laittaa, ja toivotaan todella, että hallitus tässä pystyy nopeasti etenemään.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomen sähköntuotanto on entistä sääriippuvaisempaa. Kun se aikaisemmin oli aika lailla ennustettavaa ja tiedettiin, millä voimalaitoksilla tuotettiin ja noin poispäin, niin tuuli ja aurinko ovat tehneet tästä tuotantopuolesta entistä riippuvaisempaa säästä. Voi sanoa, että ennen kulutus oli sääriippuvaisempaa ja pakkaset ja milloin oli aurinkoa ja lämmintä vaikutti paljon, mutta nyt myöskin tämä tuotantopuoli on tässä, ja tämä on tehnyt tästä haasteellisen ympäristön. No, miksi Suomeen nyt sitten näitä datainvestointeja tulee, niin on kaksi hienoa asiaa: meillä on sähkön hinta kohtuullisen edullinen, Euroopan halvimpia, ja sitten meillä on erittäin puhdasta sähköntuotanto. Nämä molemmat tekijät ovat tässä ne meidän kilpailuvaltit. Edustaja Polvinen puhui näistä pienydinvoimalaitoksista, ja ne ovat ratkaisu käytännössä meillä lämmöntuotantoon. Ne eivät ole sähköntuotantoon liittyviä investointeja käytännössä. Ne ovat kuitenkin muutaman kymmenen megawatin hankkeita, jos tämmöisiä moduulisia tehdään. Sitten kun mennään satoihin megawatteihin, silloin voidaan puhua sähköntuotannosta. Ne ovat yleensä lämmöntuotantoon liittyviä asioita. Sitten rajojen yli menevät verkot pitää saada vahvaksi. Ruotsihan on vähän ongelmissa, koska se sisäinen verkko ei ole niin hyvä kuin meillä Suomessa. Norja on erikoisasemassa. Niillä on erityisen hyvä tilanne sen takia, että niillä on paljon vesivoimaa ja se on erittäin säädettävää tuotantoa. Olen kateellinen jopa, että niillä on niin hieno tilanne sen osalta. Sitten niillä on erittäin hyvät tuuliolosuhteet, kun katsoo sieltä Atlantin suunnasta. He saavat tämän pelittämään erittäin hyvin. Niin että kyllä me joudumme kilpailemaan tästä todella paljon, jos näitä hankkeita yleensä lisää tulee, ja niitä varmasti tulee. Uuden ydinvoimalaitoksen rakentaminen on aika pitkässä kaaressa, ja sitten kuka markkinaehtoisesti rakentaa tänne ydinvoimalaitoksen? Mielestäni yhteiskunnan ei pidä sotkeutua siihen markkinaehtoiseen tuotantoon. Sen pitää sitten olla sellainen, että se täällä markkinoilla toimii. Meillä eivät mitkään rahat riitä, jos yhteiskunta rupeaisi ydinvoimalaitostuotantoa tukemaan. Itse kritisoin sitä, että me jouduttaisiin semmoista asiaa tekemään. Meillä on omaa osaamista, jolla me pystytään tätä hyvin hoitamaan. Meillä on hyvä insinööritaito, ja meillä on tämä verkko esimerkillisessä mallissa maailman mittakaavassa. Nyt meidän pitää vain saada nostettua tuotantotasoa ja säädettävyyttä lisää. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö, pienydinvoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitän tämän aloitteen ensimmäistä allekirjoittajaa, edustaja Vestmania, erinomaisesta aloitteesta, jonka olen itsekin saanut allekirjoittaa. Käsiteltävänä oleva lakialoite on merkittävä. Datakeskukset ovat mahdollisuus, mutta niiden sähkönkulutus on valtava. Tämä tarkoittaa sitä, että datakeskuspolitiikka on samalla energiapolitiikkaa. Jos suuret datakeskukset käyttävät olemassa olevaa sähköntuotantoa ilman, että järjestelmään syntyy uutta tuotantoa, perusvoimaa, tai uutta joustokapasiteettia, säätövoimaa, seurauksena voi olla korkeammat sähkönhinnat, kasvavat kustannukset kotitalouksille sekä heikentyvä kilpailukyky suomalaiselle teollisuudelle. Juuri tästä meidän on oltava huolissamme, ja siihen tämä lakialoite antaa ratkaisuja. Aloitteen ydinajatus on yksinkertainen: jos ja kun datakeskus käyttää merkittävästi sähköä, sen tulee myös osallistua ratkaisun rakentamiseen. Aloitteessa esitetään, että suurilta datakeskuksilta voitaisiin edellyttää sähkönkulutusta vastaavaa uutta sähköntuotantoa sekä sähköjärjestelmää tukevaa joustokykyä ennen verkkoon liittämistä. Lisäksi datakeskukset velvoitettaisiin tarjoamaan joustoaan sähkömarkkinoille. Tämä on investointien mahdollistamista kestävällä tavalla. On kaikkien etu, että Suomeen syntyy uusia datakeskuksia, mutta on myös kaikkien etu, että samalla syntyy uutta sähköntuotantoa, uusia energiainvestointeja, uusia akkukapasiteetteja ja uusia ratkaisuja sähköjärjestelmän vakauden turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Tuore Googlen investointi osoittaa meille, että investointien ja energiavastuun yhdistäminen ei ole este investoinneille. Se voi olla jopa kilpailuetu. Suomella on nyt mahdollisuus olla maa, jossa datakeskukset kasvavat mutta tavalla, joka vahvistaa koko sähköjärjestelmää ja tukee huoltovarmuutta. Kannatan esitystä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
Lyly Lauri17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on energiajärjestelmä, jonka moni haluaisi: meillä on aika monipuolinen ja puhdas energiatuotanto, ja meillä on kohtuullisen hyvä verkko. Mutta tähän sähköntuotantotarpeeseen ei vastata kovin nopeasti, ja se on meidän isoin ongelma. Meillä on näitä hidastavia pullonkauloja, ja sen vuoksi meidän pitää miettiä tätä, kuinka me selviämme tästä ajallisesti kymmenkunta vuotta. Jos ajattelen niin, että tässä nyt datakeskuksia tulee ja sähköä tarvitaan kahden kolmen vuoden päästä aika paljon — meillä on vuosituotanto jotain 85 terawattituntia, ja ennustetaan, että lähimmän kymmenen vuoden aikana sitä pitäisi kasvattaa kymmeniä prosentteja — niin jokainen ymmärtää, että se ei tapahdu kovin nopeasti energia-alalla. Siellä on kaksi tekijää: Voimalaitosten rakentaminen kestää yleensä kymmenkunta vuotta. Ne ovat pitkiä projekteja, pääomavaltaisia projekteja. Mutta minä sanoisin, että ehkä suurin pullonkaula meillä on näissä sähköverkoissa ja kantaverkon osalta. Siinä luvitusprosessit ja muut tällaiset suunnitteluprosessit vievät todella kauan aikaa, valituksineen puhutaan 7—10 vuodesta, ja sähköä tarvitaan kolmen neljän vuoden päästä. Voi ajatella, että meille tulee tämmöinen gäppi, joka on kolmesta vuodesta seitsemään tai kahdeksaan vuoteen ja jossa meillä on hyvin helposti todella pula sähköstä. Tämä on mielestäni se ongelmakohta tässä meidän järjestelmässä. Itse uskon, että meidän energiajärjestelmä, kun on kysyntää, pystyy kyllä vastaamaan, ja uskon, että tuuli- ja ydinvoima ja muut ovat siellä keskeisiä vaihtoehtoja. On hyvä, että tässä Google-hankkeessa laitetaan ydinvoiman osalta sitä suunnittelua liikkeelle, mutta se ei synny kovin nopeasti. Meillä on esimerkiksi ydinvoimalaitokseen sopivia tontteja. Loviisassa on jo struktuuri ja infra olemassa. Siellä on ostettu tontti, niin että sinne voidaan koska tahansa käytännössä ruveta rakentamaan ydinvoimaa. Hanhikivi on tuolla Keski-Pohjanmaalla, tyhjä tontti, ja niin poispäin. Meillä on tässä mahdollisuuksia, mutta nyt ajattelisin näitä muutamaa vuotta, jotka meillä tässä ovat haasteellisinta aikaa. Tässä mielessä tämän säätövoiman ja muun rakentaminen on tärkeää. Tuulivoimaa pystytään rakentamaan yllättävänkin nopeasti, mutta tämä perusvoima, ydinvoima ja tämäntyyppiset, vie pitkään. Tämä aloite, mikä tässä on, ainakin pistää miettimään, miten niitä hankkeita tehdään, koska nämä ovat miljardiluokan hankkeita. Toivottavasti nämä datakeskushankkeet eivät syö meiltä sitten näitä puhtaan energian teollisuusinvestointeja. Me tarvitaan myöskin niitä. — Kiitoksia.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Henkilökohtaisesti en allekirjoittanut tätä lakialoitetta, mutta tämän lakialoitteen hengessä haluan kuitenkin kiittää edustaja Vestmania siitä, että toi tällaisen lakialoitteen tänne keskusteluun, koska olen itse kokenut, että datatalouteen, datakeskusteollisuuteen, liittyvää keskustelua ei ole tässä salissa käyty läheskään niin paljon kuin olisi kuulunut käydä tähän mennessä. Kuten aiemmin edustaja Mikkonen tuossa kuvasi, hallitus taidettiin vähän housut kintuissa yllättää tämän datateollisuuden kasvun kanssa nyt, kun tämä tuli eteen. Tein jo vuonna 2025 kirjallisen kysymyksen ministerille siitä, milloin tehdään datakeskusstrategia tähän maahan, kuinka me valmistaudutaan tähän datakeskusbuumin tulemiseen, että olemme valmiita sinä päivänä, kun tämä tulee meille eteen. Kyseessähän on siis positiivinen asia: Googlen investointi 13 miljardia euroa. Onneksi näin suuri investointi tuli juuri sieltä suunnasta. Voimme käydä keskustelua yhdysvaltalaisen yhtiön kanssa, joka on globaalisti tunnustettu vastuulliseksi yritykseksi, toimijaksi, vakavaraiseksi. Jos tämä investoinnin suunta olisi ollut vaikka Kiinasta käsin tai muutoin idästä, niin oltaisiin vähän toisenlaisessa tilanteessa. Siinä mielessä tämän mahdollisuuden myötä on hyvä käydä tätä keskustelua. Itse tulen Kajaanista, Kainuusta. Olin maakuntavaltuuston puheenjohtaja viisi vuotta tämän datatalouden nousun aikana, ja meillä on siellä LUMI-supertietokone. Nyt on tulossa uusi yhteiseurooppalainen tekoälytehdas. Meillä on siellä kansallisia supertietokoneinvestointeja ollut tänä aikana. Meille on tullut nyt työn alla oleva XTX, 1,1 miljardia euroa kokonaisinvestointi Kajaaniin datakeskuksen osalta. Googlen investointi 13 miljardia Suomeen, siitä osa myöskin Kajaaniin. Olemme Kajaanissa rakentaneet jo kaukolämpöverkkoon liitännät ja mahdollisuudet siihen, että koko Kajaani lämpiää tällä hukkalämmöllä, mitä datakeskuksista tulee. Se ekosysteemi, mikä sinne on rakennettu, on meidän maakunnan ylpeys. Se on nykyaikaa, se on aivan tämän päivän teollista kärkeä koko maailmassa. Muistan, kun CSC:n toimitusjohtaja sanoi, että on Amerikka ja Kiina ja sitten on Kajaani. Niin se on jatkossakin, mutta tämä järjestys voi vaihtua siinä, miten hyviä me Suomessa ollaankaan. Siinä mielessä voi olla myös maakunnastamme ylpeä. Siitä näkökulmasta haluan sanoa, että kun tämä datakeskusbuumi nyt käynnistyy, niin hallituksen olisi aika riprap-liikkein otettava haltuun tämä kokonaisuus, koska tähän ei yksin liity vain tämä energiapoliittinen kysymys. Tähän kuuluu sähkö, tähän kuuluu tietoliikenne, tähän kuuluvat työvoima, pääomat, maankäyttö, jäähdytys. Tähän kuuluu kiinteänä osana turvallisuus, meidän kansallinen turvallisuus, mahdollinen ulkovaltojen tahto käyttää näitä datakeskuksia omiin tarpeisiinsa tämän asian osalta. Tähän kuuluu osana myös ulkopolitiikkaa. Näin kriittisen infran rakentaminen Suomeen on todella positiivinen asia. Suomeen luotetaan Nato-maana, Suomeen luotetaan alustana investoida näin suuria investointeja kahdessa vuodessa. — On huomioitava, että tämä 13 miljardia oli siis kahdessa vuodessa. Voisin uskoa, että tulevaisuus tuo jotain tullessaan. — Lisäksi tämä mahdollistaa Suomessa vahvan alihankintakentän ja sellaisen osaamisen, mitä voimme viedä myös ulkomaille. Mutta on tärkeää, että voimme valita. On tärkeää, että voimme valita, kenen kanssa me suomalaista tuotettua energiaa käytämme. Kenelle sitä annetaan? Minkälaisia hyötyjä tämä kansakunta saa? Sen takia aiemmin tänään täällä salissa käyty keskustelu, jossa kyselytunnilla ministeri Puisto toi esille, että voisi olla tällainen valintakriteeristö tai mahdollisuus priorisoida näitä datakeskustoimijoita, on mielestäni erittäin tervetullut. Suomalainen sähköntuotanto ei riitä kaikille, mutta on tärkeää valita ne toimijat, joiden kanssa haluamme pelata, joilta Suomi saa parhaan hyödyn. Ja eihän sähkö tähän lopu. Sähköähän voidaan tuottaa, energiaa voidaan tuottaa. Olen tehnyt jo noston siitä, että Suomeen voitaisiin harkita pienydinvoimaloita jokaiseen maakuntaan, niin että ei tarvitsisi vetää noita piuhoja pitkin peltoja ja metsiä, joista maan- ja metsänomistajat ovat olleet osin myöskin näreissään, koska korvaukset niistä eivät ole riittäneet heille eivätkä ne ole olleet kohtuullisia. Eli energiapolitiikka, datakeskustalous, datakeskuspolitiikka, muu teollisuuspolitiikka kiteytyvät tämän asian ympärille voimakkaasti, joten nyt täytyisi valtion nousta niskan päälle, hallituksen niskan päälle tässä asiassa, ja keskustella kuntien, yritysten ja kansalaisten kanssa voimakkaasti siitä, mikä on Suomen näkemys tähän asiaan. Olen keskustellut viimeksi tänään Kainuun kuntien kanssa, ja eteen nousi kysymys siitä, kuinka paljon kunnille tulee tietoa siitä, mitä datakeskukset ovat. Kuulostaa siltä, että kaikkiin kuntiin on tulossa jotain datakeskustoimintaa, ja kuntapäättäjillä on haaveita siitä, että saisi datakeskuksia. Heille ei ole tullut sellaista informaatiota, että he voisivat tehdä näitä päätöksiä kovinkaan selkeästi. Ainakaan hallituksen ja valtion osalta ei ole tullut sellaisia normistoja, joiden mukaan voisi tätä asiaa vahvasti arvioida. Meillä pitäisi olla valtion puolesta koneisto, joka yhdessä arvioisi näitä investointeja kuntien kanssa. Sama kansalaisten kanssa. Nyt kansalaiset kysyvät, riittääkö sähkö. On aika helppo heittää, että no ei riitä ja sähkön hinta nousee, pelotella ensi talvena kaikki siihen, että nyt on niin kallista, kun tämä datakeskusbuumi on päällä, jos vaikka saataisiin joku äänestäjä sitten äänestämään sen takia, kun on kallista sähköä. Nyt olisi tärkeää hallituksen tuoda esille uskottava tarina siitä, kuinka tämä asia hallitaan niin, että ei ole niin kallista sähköä. Myöskin näille yrityksille tulee Suomessa antaa informaatiota siitä, millaista on olla datatoimijoitten alihankkijana, että saadaan uutta tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, uusia yritystoimintoja, jotka palvelevat datakeskustoimijoita, ja saadaan Suomeen nämä työpaikat. Koulutuspoliittisesti täytyy tehdä avauksia siitä, että pääsemme kouluttamaan ihmisiä tälle kasvavalle alalle, mikä mahdollistaa tuhansien, kymmenientuhansien ihmisten työllistämisen. Jos näin yhteenvetona sanon, niin otetaan tämä asia valtiona haltuun. Kiitos, Vestman, tästä aloitteesta siinä mielessä, että nyt keskustellaan tästä lakialoitteesta, mutta myös laajemmin tätä voi nostaa. Otetaan tämä asia haltuun valtiona, niin me pärjätään tämän kanssa. Jos me ajelehditaan tämä mukana, katsotaan sivusta ja reagoidaan perästä, niin välttämättä tämä ei Suomelle ihan parasta tulosta tuo. Olen kyllä tämän datakeskusbuumin kannattaja ja olen iloinen tästä, mutta nyt on valtiolla pelin paikka ja tilaisuus ottaa asia haltuun.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, pienydinvoima, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensin haluan kiittää edustaja Vestmania tästä lakialoitteesta, joka on hyvin ajankohtainen. Se on itse asiassa tänään vielä ajankohtaisempi kuin viikko sitten, kun tästä samasta aloitteesta aloitettiin keskustelu, joka jäi silloin kesken, sillä datakeskusbuumi todellakin puhuttaa ihmisiä. Toissa päivänä avattiin kansalaisaloite, joka vaatii asettamaan datakeskuksille ehdot ja rajoitukset sähköverkkoon liittymiselle ja toiminnan harjoittamiselle, ja se saa jo viimeistään huomenna, ellei jopa tämän vuorokauden aikana, nuo vaadittavat 50 000 nimeä täyteen. Suomi houkuttelee datakeskuksia edullisen sähkön, kylmän ilmaston ja tilan vuoksi. Datakeskukset kilpailevat muiden investointien kanssa sähkökapasiteetista, ja siksi on ihan perusteltua kysyä, millaisia datakeskuksia, kuinka monta ja millä ehdoilla niitä Suomeen mahtuu. Ei se, että kyselee investointien ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten reunaehtojen perään, tarkoita sitä, että väheksyisi datakeskuksen tuomia työpaikkoja. Kyse on siitä, että meidän pitää itse olla kuskin paikalla, ja tämä on hallitukselta täysin unohtunut. Tuntuu siltä, että datakeskusbuumi yllätti hallituksen housut kintuissa, sillä vielä hetki sitten hallitus helpotti datakeskusten kaavoitusta ja aivan äsken hallitus vielä mietti yritystukia datakeskuksille — hyvä, että niistä sentään älyttiin luopua. Mutta sen sijaan, että nyt seurataan sivusta, kuinka sähkösyöppöjä datakeskuksia syntyy ympäri maata kuin sieniä sateella, on aika tehdä kokonaissuunnitelma ja asettaa reunaehdot datakeskuksille. Edustaja Vestmanin lakialoitteessa halutaan asettaa reunaehtoja yhteen datakeskusten tuomaan haasteeseen, valtavaan sähköntarpeeseen. Rakenteilla ja suunnitteilla olevat datakeskukset ovat nostamassa Suomen sähkönkulutusta aivan merkittävästi jo lähivuosina. Samalle sähkölle on kysyntää, kun teollisuus on irtautumassa fossiilisista. Huoli on noussut myös siitä, riittääkö sähköä kotitalouksille ja muulle teollisuudelle kohtuulliseen hintaan. Siksi vaatimus siitä, että datakeskusten tulisi itse tuottaa tarvitsemansa sähkö, on perusteltu. Uhkana on, että se uusiutuva sähkö, jota on lisättävä vihreän siirtymän läpiviemiseksi, valuukin datakeskusten myötä lisääntyneeseen kulutukseen. Lakialoitteen toinen vaatimus on, että datakeskusten pitää tarjota joustokykyä sähköjärjestelmään. Tämä on niin ikään perusteltu vaade. Ajattelen, että lakialoitteessa esitettyjen vaatimusten lisäksi datakeskusinvestoinneille on syytä laittaa muitakin ehtoja. Itse asiassa näiden sekä lakialoitteen vaatimusten tulisi olla keskustelussa kaikenlaisissa investointihankkeissa. Yksi vaatimus on hukkaenergian hyödyntäminen. Toinen on kysymys sähköverkkokapasiteetin käytöstä. Erityyppisten datakeskusten työllisyysvaikutukset ja niiden tuottama lisäarvo vaihtelevat. Erot näissä voivat olla suuria suhteessa muihin tarjolla oleviin investointeihin. Sen vuoksi pitäisi pystyä priorisoimaan sitä, millaisia investointeja rajalliseen sähköverkkoon liitetään. Nyt tilanne on se, että nopeat syövät hitaat ilman sen kummempaa harkintaa. Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta se ei ole fiksua. Lisäarvoa tuottavien ja pysyviä työpaikkoja synnyttävien hankkeiden tulee olla etusijalla. Datakeskukset vaativat myös valtavasti tilaa. Siksi paras olisi, että ne sijoitettaisiin jo valmiiseen infraan, kuten tyhjentyneisiin tehdasrakennuksiin. Todellisuudessa datakeskuksille on kaavoitettu ympäri maata laajoja alueita pelloille sekä metsiin, jotka hakataan alta pois. On huolehdittava, että luontohaitta jää mahdollisimman pieneksi ja se kompensoidaan täysimääräisesti toisaalla. Nyt viimein on otettava käyttöön maankäytön muutosmaksu, sillä laajoja alueita tuottavaa metsämaata uhkaa hävitä datakeskusten alta. Juuri tänään saimme kuulla, että Googlen epäillään aloittaneen laittomat hakkuut Kajaanissa ja Muhoksella datakeskustyömaille. Ei näin voi toimia. Yhtiöiden on toimittava lakiemme mukaan, ja lakien noudattamisen pitää olla itsestäänselvyys myös datakeskusten rakennustyömailla. Valitettavasti senkin suhteen on ollut ongelmia. Datakeskusten työmailla on ollut epäilyjä työvoiman hyväksikäytöstä. On myös varmistettava, että verot maksetaan Suomeen, ja monikansallisten datakeskusten aggressiiviseen verosuunnitteluun pitää pystyä puuttumaan. Arvoisa puhemies! On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole kestävää tuottaa loputonta määrätä sähköä, vaikka se päästötöntä olisikin. Kaikella energiantuotannolla on ympäristövaikutuksia. Maapallon kestävyyskriisi ei ratkea sillä, että vaihdamme energian uusiutuvaan mutta lisäämme kulutusta entisestään. Tarvitaan neitseellisten luonnonvarojen käytön vähentämistä ja energiansäästöä. Siksi datakeskustenkin osalta tarvitaan kohtuullisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja
Lyly Lauri17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 118/2026 vpRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on ongelma, jota ei ole tunnistettu palkansaajapuolella ongelmaksi ollenkaan. Siellä ei nähdä tätä ongelmaa. Tässä yhteydessä kun tätä on kuultu tuolla työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, liittojen lausunnoissa ja palkansaajapuolen lausunnoissa, niin he sanovat, että tämä nykyinen säästövapaa toimii erittäin hyvin ja se ei ole tämmöinen ongelma. Näyttääkin siltä, että tämä on joittenkin yksittäisten työnantajien ongelma, jotka eivät ole kyenneet tätä asiaa siellä yrityskohtaisesti ratkaisemaan, ja sitten tätä pitää lainsäädännöllä ruveta korjaamaan. Ajanpuutteen vuoksi en viitsi mainita sen valtio-omisteisen yhtiön nimeä, joka lentelee tuolla maailmalla, mutta tämä tilanne on vähän sellainen, että siellä on ollut ilmeisesti ongelmia, muita ei ole hirveästi näkynyt julkisuudessa. Tässä taas lakiesitys on semmoinen, joka kuvaa sitä, että työnantajapuoli kannattaa ja palkansaajapuoli vastustaa ja työnantajadirektiota tässä lisätään. Ensinnäkin pääsääntö on ollut, että ne sopivat näistä säästövapaitten ajankohdista, ja se on hyvin toiminut. Niitä yhteisesti katsotaan, mihin ne sopivat, ja jos niistä ei ole päästy sopimukseen, niin sitten työntekijällä on ollut mahdollisuus neljä kuukautta ennen ajankohtaa kertoa, milloin hän haluaisi pitää säästövapaan. Tämä on ollut toimiva malli, ja kyllä ne ratkaisut ovat löytyneet yleensä sopimalla. Oikeuskäytäntöä ja valituksia tästä ei ole ollut tuolla neuvonnassa. Tämä neljän kuukauden aika on niin pitkä, että sinä aikana pitäisi pystyä järjestelemään korvaavat käytännöt. Sitten pitää muistaa, että tämä on henkilön omaa vuosilomaa, jonka hän olisi voinut pitää määrättynä aikana, silloin kesäaikana, nyt siirtää sitä muuhun ajankohtaan. Hän olisi silloin ollut töissä kesällä, kun tätä vuosilomaa olisi voinut pitää, ja nyt tämä siirtyy säästövapaana myöhemmäksi. Arvoisa rouva puhemies! Tästä muutostarpeesta ei ole mitään tutkittua tietoa. Tämä on enempi tämmöinen väittämä, että näitä ongelmia on ollut. Arvoisa rouva puhemies! Myös tämä siirtosääntö on tässä erittäin ongelmallinen. Nyt jos on sovittu vaikka vuoden 2027 jälkeiseen aikaan, loppuvuoteen, tai vuodelle 2028 säästövapaan, niin tämä siirtosääntö mitätöi sen, ja siinä mielessä se oikeussuoja, joka tämmöisessä keskinäisessä tilanteessa on ollut, nyt sitten romuttuu, ja työnantajapuoli voi sen yksipuolisesti muuttaa. Tämä ei ole hyvää lainsäädäntöä, ja tämä on ollut ainoita asioita, joilla työntekijä on voinut huokoistaa ja vähän tuoda niitä vapaita siihen ajankohtaan, milloin se perhesyistä tai rakentamisen tai muitten osalta on ollut tarpeellista. — Kiitos.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
Lyly Lauri17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 132/2026 vpRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Vielä näistä henkilöstörahastoista, jotka yhteistoiminta-asiamies on neuvonnalla hoitanut. Niitä nyt on meillä vajaa 500 tällä hetkellä, ja 200 000 ihmistä on niitten parissa. Yhteistoiminta-asiamies on neuvonnan hoitanut ja ohjeistuksen hoitanut erittäin hyvin, ja heillä ei ole sen asian kanssa ollut ongelmia. Jos me toivotaan, että henkilöstörahastoasiaa viedään eteenpäin, niin se vaatii tämäntyyppisiä henkilöitä, ja yt-asiamies on ollut tässä erittäin oiva henkilö. Nyt kun tätä siirretään tuonne Patentti- ja rekisterihallitukseen, niin sielläkin pitää olla resurssi näitten asioitten hoitamiseen, ja sinne pitää palkata näitä henkilöitä, että pystytään näitä tekemään. Eli tässä siirretään moneen paikkaan nämä asiat, jotka ovat olleet yhdessä paikassa. Arvoisa rouva puhemies! Erityisen huolissani olen tässä siitä, että tämä on semmoinen hanke, jossa selvästi palkansaajapuoli tätä haluaisi pitää, työnantajapuoli ei, ja silloin kun erityisen paljon halutaan ja tarvittaisiin yhteistoimintaa ja sitä yhteistyön rakentamista suomalaisessa työelämässä, niin näitä tehtäviä lakkautetaan tältä osin. Se vielä, että yhteistoiminta-asiamies on palvellut erityisesti pieniä yrityksiä, mutta tehän nostittekin sitä rajaa jo 50:een, niin että ne eivät ole enää yt-lain piirissä. Tämä ehkä sitten selittää osittain, että sillä olisi vähän kevennetty sitä yhteistoiminta-asiamiehen tehtävää, joka nyt lakkaa. Mutta ne resurssit pitää siirtää Lupa- ja valvontavirastoon, ja siellä ne kaipaavat uutta resurssia. Siellä ei ole semmoista auktoriteettia olemassa, joka tulee tässä ainakaan nopeasti siihen vastaamaan. Tässä mielessä olisi kannattanut vielä tämä asia pohtia, ja esitänkin, että ministeri vetäisi tämän lakiesityksen pois ja käsittelisi tämän yt-asiamiehen ja tämän työneuvoston pääsihteerin esityksen siitä, että ne yhdistettäisiin ja sillä tavalla tehtäisiin se 200 000 euron säästö ja järkeistettäisiin tätä työskentelyä ja lavennettaisiin sitten alustatalouteen, johon te joudutte joka tapauksessa jonkinlaisen resurssin taas rakentamaan, ja tässä sitä olisi käytettävissä. — Kiitos.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aloitan taas sanomalla sen, että tämä datakeskusinvestointi on myönteinen uutinen. Lupaan sen, että hallitus tekee kaikkensa, että syntyy uutta energiantuotantoa täyttämään se tarve, mikä on, ja teemme kaikkemme, että kansalaisten sähkölaskut pysyvät kohtuullisella tasolla. Nythän tämä saa liikkeelle sen, että ydinvoiman kehittäminen lähti liikkeelle välittömästi Loviisassa. Fortum aloittaa siellä jatkolupien hakemisen ja tämän tehon nostamisen. Myöskin aiesopimus uuden ydinvoimalan rakentamisesta sinne naapuritontille on liikkeellä. Uusiutuvan energian projekteja lähtee varmasti liikkeelle, kun kysyntä kasvaa. Sitten nämä ovat aivan oleellisia, mitä ministeri Puisto sanoi, varsinkin tämä viimeinen, nostan sen esille, eli tämä priorisointimalli. Eli silloin me voidaan konkreettisesti katsoa, minkä verran meidän sähköverkkoon ja sähköjärjestelmään mahtuu näitä datakeskuksia. Me tarvitaan siis paljon toimia, mutta meidän täytyy luottaa itseemme siinä... Vaikka ette hallitukseen luota, niin luottakaa suomalaisiin erinomaisiin viranomaisiin siinä, että taatusti syntyy säätövoimaa, perusvoimaa. Verkkoon investoidaan miljardeja tällä hetkellä. [Puhemies koputtaa] Kokonaisuus on hyvin tarkkaan valtioneuvoston kokonaisuudessaan kontrollissa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomeen tosiaan on syntynyt datakeskusbuumi. Investoinneista toivotaan apua alavireiseen talous- ja työllisyystilanteeseen. Erityisesti yksittäisille kunnille kysymys voi olla mahdollisuudesta rahoittaa asukkaidensa palveluja. Buumin myötä syntyy kuitenkin merkittäviä haasteita ja kysymyksiä, joihin on osattava vastata. Kansalaiset ovat huolissaan muun muassa sähkön riittävyydestä ja sen hinnasta sekä datakeskusten ja sähköverkkojen rakentamisen seurauksista ympäristölle. Supo taas on todennut ääneen turvallisuuteen liittyviä riskejä. Ulospäin näyttää, ettei hallitus ole harkinnut näitä asioita riittävästi. Kysyisinkin pääministeriltä nyt tarkennusta: Kuka tätä datakeskuskokonaisuutta hallitsee ja erityisesti miten, ja riittävätkö nämä edustaja Puiston toteamat toimet? Ja ennen kaikkea voitteko todellakin luvata, ettei laskua tästä joudu lopulta maksamaan tavallinen kansalainen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee edustajan puhetta, niin tuntuu suurin ongelma olevan, että kyseessä on amerikkalainen yhtiö. Mutta itse asiaan: Kyllä minä olen erittäin iloinen Suomen puolesta tästä meidän teollisen historiamme yhdestä suurimmasta investoinnista Suomeen. Ne ovat Googlen arvioita, mutta joka tapauksessa puhutaan kymmenistätuhansista työpaikoista rakennusaikana, ja niitä töitä tehdään. Puhutaan tuhansista vakituisista työpaikoista. Jos siinä onnistutaan, että tähän ympärille syntyy vielä laajemmin datataloutta, ekosysteemiä, niin silloin me päästään siihen, mitä halutaan. Kuulkaa kun tämä on se tie, millä Suomi nousee tästä työttömyydestä. Suurin murhe ei ole nyt se, pitäisikö joku tuki vielä olla, vaan se, että saadaan aitoja työpaikkoja niille meidän ihmisille, jotka ovat käyneet kouluja. Niille nuorille ja työttömille ihmisille syntyy mahdollisuuksia päästä töihin. Tämä on erinomainen asia, ja hallitus huolehtii siitä osaltaan. Ja teemme kaikkemme, että Suomessa riittää sähköä ja se pysyy kohtuullisen hintaisena. Me emme voi luopua [Puhemies koputtaa] tästä sen takia, että meitä pelottaa tulevaisuus. Tartutaan tähän, [Puhemies koputtaa] ja pidetään huolta, että asiat menevät oikein. [Ben Zyskowicz: Ei kelpaa vasemmistolle työpaikat!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Puhemies! Pääministeri Orpo, teidän työllisyyslupauksenne ovat olleet varsin virtuaalisia. Nyt esittelette Googlen ja muiden amerikkalaisten jättiyhtiöiden datakeskukset ja niiden työllisyysvaikutukset toistamalla papukaijana näiden yhtiöiden omia myyntipuheita. Sivuutatte järjestään datakeskusten ongelmat. Ensinnäkin sähkön hinta tietysti nousee — suomalaiset kotitaloudet ja teollisuus maksavat. Fortumin ydinvoimasta olette luvanneet jopa puolet Googlen käyttöön. Unohdatte myös mielellänne, että datakeskukset työllistävät lähinnä rakennusaikana — silloinkin runsaasti ulkomaista halpatyövoimaa. Nimenomaan Google jäi kiinni Haminan konesalityömaalla työperäisestä hyväksikäytöstä. Halpatyön hyväksikäytön estämiseksi ei hallitus ole tehnyt yhtään mitään vaan on päinvastoin heikentänyt työntekijöiden oikeuksia koko kautensa ajan. [Välihuuto perussuomalaisten ryhmästä] Pääministeri Orpo, Suomi näyttää olevan alennusmyynnissä amerikkalaisille yhtiöille. Miten varmistatte suomalaisille riittävän ja edullisen sähkön, ja miten estätte ulkomaisen halpatyön hyväksikäytön datakeskustyömailla?

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi kiitos maa- ja metsätalousministeri Essayahille tästä illasta. Ajattelin tähän illan päätteeksi tehdä kysymyksen myös ministerille [Pertti Hemmilä: Oliko tuo lupaus?] asiasta, siitä, onko tulossa hallitukselta näihin siirtolinjoihin, johtokäytäviin tämä esitys siitä, miten saadaan maanomistajille oikea korvaus siitä, että jopa ulkomaiset yhtiöt siirtävät sähköä maanomistajan maan kautta ja tällä hetkellä käytännössä ryöväämällä sen maapohjan. Elikkä tämä maanlunastuslain uudistus, mikä tehtiin — ja mekin valiokunnassa sitä hyvin pitkään käsiteltiin — ei näitä johtokäytäviä elikkä nauhamaisia lunastuksia korvaa, kun tämä korvaus ei toteutunut, elikkä ne eivät tule korvauksen piiriin, maanlunastuslain uudistuksen piiriin. Tämä olisi nyt erittäin tärkeää, koska tämä tilannehan on sillä tavalla karannut vähän niin kuin käsistä, että meillä on tällä hetkellä tosiaan 147 datakeskusta suunnitteilla Suomeen ja nämä kaikki edellyttävät jonkunlaista linjan rakentamista. Me tiedämme sen, että Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan Suomen tuulivoimasta 43 prosenttia tällä hetkellä. Se käytännössä tarkoittaisi sitä, että sitä sähköä tuodaan tänne etelään. Fingrid on sanonut, että me tarvittaisiin kolme vähintään 400-kilovolttista linjaa vierekkäin Pohjois-Pohjanmaalta tänne etelään, elikkä se on noin 300 metriä johtokäytävää, jotta me se sähkömäärä siirrettäisiin. Sen takia tietysti toivomme, että ne investoinnit tulisivatkin sinne, missä se sähkö tuotetaan, niin että ei näitä valtavia johtokäytäviä tarvitsisi tehdä. Kiitokset kaikille. Omasta puolestani tämä on minun kohdaltani viimeinen puheenvuoro, ja varmasti tämä ilta on antanut monelle ajattelemisen aihetta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, tuulivoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lupasin edellisessä puheessa, että otan konkretiaa esille, ja nyt sitä sitten tulee. Ensinnäkin kaksi asiaa, mitkä tässä illan aikana ovat tulleet ministerin ja hallituksen puheissa esille: Yksi niistä on se, että hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia — siis hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia. Sitten toinen on se, että hallitus on edistänyt luvituksen saantia sekä biokaasun ja turpeen tuottamista. Nyt minun on pakko vähän tarkentaa näitä asioita. Käydäänpä ensin tämä luvitusasia läpi. Tämän hallituksen toimesta perustettiin uusi Lupa- ja valvontavirasto, jonka pääpaikka on siis Tampereella. Siinä yhteydessä kaikesta keskustan vastustuksesta huolimatta tähän Lupa- ja valvontavirastoon sisällytettiin yleisen edun valvontayksikkö — siis yleisen edun valvontayksikkö. Nyt on ollut hyvinkin tarkkaan yrittäjien kanssa keskustelua tästä asiasta, ja siellä on muun muassa peruttu jo olemassa olevia turvetuotantolupia, jotka olisivat kuiviketurpeen tuottamiseen. Muun muassa malminetsintäluvat on myös tämä yleisen edun valvontayksikkö valittanut kumoon. Se, mikä tässä minusta on oikeastaan vielä merkittävämpää maatalouden osalta, on se, että tämän uudistuksen yhteydessä nostettiin lupamaksuja aivan valtavasti. Eli nythän pitää tämmöisen kotieläintilan, niin kuin meidänkin tilan, maksaa ympäristölupaa vähintään 21 000 euroa. Mutta minun mielestäni siellä turvetuotannon puolella tämä lupien nosto oli aivan valtava. Elikkä jos on alle 10 hehtaarin turvetuotantoalue, niin pitää maksaa jo 20 800 euroa luvasta, ja jos noustaan 50 hehtaariin turvetonta aluetta, niin se lupamaksu on jo vajaa 50 000 euroa. Miettikääpä, hyvät ystävät, kollegat, että jos tämmöisestä pelkästä paperista, joka ei mitään muuta kuin oikeuttaa tekemään jotain työtä, pitää maksaa 50 000 euroa, niin kyllä pitää olla jo valtava hinku siihen työntekoon, että lähdet yrittämään, jos siitä lupapaperista maksat niin paljon. No niin, sitten toinen kohta. Lupasin nämä kolme kohtaa tuoda esille. Toinen kohta on tämä biokaasu. Täällä tuli ministerin puheessa ihan oikein, että sitä biokaasutilannetta on parannettu. Kyllä, ulosmyyntirajan nostolla parannettiin sitä mahdollisuutta, että kun on saanut maatalouden investointitukia, niin voidaan myydä ulos energiaa 50 prosenttia, eikä tämä investointituki leikkaudu pois, ja se on positiivinen asia. Mutta samalla hetkellä hallitus on vaikeuttanut pienimuotoista biokaasutoimintaa viidellä eri asialla, joista neljä on tapahtunut talousvaliokunnan puolella ja yksi ympäristövaliokunnan puolella. Nämä neljä kohtaa ovat todentamisvaatimus alle kahden megawatin laitoksille, mitä ei muun muassa Ruotsissa edellytetä mutta Suomessa edellytetään, ja se laitos tuo noin 7 000 euroa kustannusta per yrittäjä. Sitten biometaanin osuutta vähennettiin neljästä prosentista kahteen prosenttiin, mikä vähensi biometaanin kysyntää. Eilen oli Biotalouspäivät tuolla Seinäjoella, ja tämä asia tuli varmasti, että näin on käynyt. No, sitten on joustomekanismi kolmantena. Siellä joustomekanismin osalta, josta me jätettiin eriävä, oli se, että kun nestekaasua eli fossiilista korvataan biometaanilla, niin pitää tuottaa tätä biometaania kaksinkertainen määrä, mikä on aivan järjenvastaista. Näin vaan on. Sitten on vielä tämä kasvilajimääritelmä, että pääkasvia ei tullut lakiin, jolloinka jää tulkinnanvaraiseksi se, saako viljelijä siitä joustomekanismin kautta sitä tukea, mitä kuuluisi saada, uusiutuvan energian tukea. Sitten on vielä tämä ympäristölupa. Elikkä ennen sai tehdä biokaasulaitoksen navetan päähän rakennusluvalla. Tästä lähtien tämä hallitus ajoi ympäristölupauudistuksen niin, että jokainen biokaasulaitos, navetan päähänkin pikkunen pömpeli, vaatii ympäristöluvan, ja se maksaa. [Tuomas Kettunen: Käsittämätöntä!] Vielä eräänä kohtana on tämä turve. Elikkä koska maatalouteen liittyy niin olennaisena osana tämä kuiviketurve, [Puhemies koputtaa] niin tämän kasvu- ja kuiviketurpeen osalta sanon vain sen, että siellä myös nämä konkreettiset parannukset ovat jääneet tekemättä, elikkä sielläkin nämä lupamaksut [Puhemies koputtaa] ovat aivan valtavat, ja sitä jo kävinkin läpi. Minun mielestäni yrittäjänä ajattelen näin, että tässä on mahdoton ajatus semmoinen, että puheet ja teot ovat ristiriidassa, [Puhemies koputtaa] vaan niiden pitää vastata toinen toisiaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvä yleisö, kollegat! Hallituksen esitys tuloverolain muuttamisesta sisältää kolme ajankohtaista muutosta, joista keskeisin koskee kotitalousvähennyksen korottamista ja sääntelyn kehittämistä siten, että se tukee paremmin tavallisten ihmisten arkea. Kotitalousvähennys on monelle Suomessa tärkeä keino hankkia arjen palveluja. Se auttaa esimerkiksi ikäihmisiä asumaan kotona pidempään, tukee lapsiperheitä arjen keskellä ja kannustaa käyttämään laillisia palveluja. Nyt esitettävät väliaikaiset enimmäismäärän ja säädettyjen vähennysprosenttien korotukset vahvistavat kotitalousvähennyksen roolia entisestään. Tämän muutoksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kotitalouksien palvelukysyntää ja elvyttää rakentamisalaa. Samalla esitetään työmatkavähennyksen omavastuuosuuden väliaikaista alentamista sekä liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärän korottamista arjen tarpeiden turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen korottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä useampi voi hyödyntää vähennystä ja sen taloudellinen merkitys kasvaa. Tämä keventää suoraan kotitalouksien kustannuksia tässä vaikeassa ajassa. Se on hyvin tärkeä asia. Samalla se parantaa kuluttajien ostovoimaa tilanteessa, jossa monien perheiden talous on ollut ja on tiukalla. Siksi kyse ei ole vain yksittäisestä veromuutoksesta vaan konkreettisesta tavasta helpottaa ihmisten arkea. Kun arjen palvelut ovat paremmin saavutettavissa, se tukee jaksamista, hyvinvointia ja työn sekä perheen yhteensovittamista. Arjen turvallisuus syntyy myös taloudellisesta vakaudesta. Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen korottamisella on myös laajempia vaikutuksia, sillä se lisää kysyntää palveluille ja tukee työllisyyttä erityisesti pienissä yrityksissä. Näitä me Suomessa tarvitsemme nyt, kun talous on alkanut kasvaa. Samalla se torjuu harmaata taloutta, koska palveluja ostetaan virallisten kanavien kautta. Siksi on hyvä, että tämä pitkäaikainen tavoite on vihdoin saatu esitykseksi ja etenee pian jo käyttöön. Esityksen muut tuloverolain muutokset tukevat samaa tavoitetta. Tavoitteemme on tehdä verotuksesta selkeämpää, oikeudenmukaisempaa ja paremmin arjen tilanteisiin vastaavaa. Kun sääntely on ymmärrettävää ja ennakoitavaa, se lisää luottamusta järjestelmään. Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö täydentää esitystä. Tämä esitys on hyvä esimerkki siitä, miten veropolitiikalla voidaan vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen. Se tuo helpotusta kotitalouksille, tukee työtä ja yrittäjyyttä sekä vahvistaa reilua kilpailua. Siksi esityksessä on lopulta kyse turvallisen arjen takaamisesta, ja se on meidän tärkein tehtävämme. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Kun edustaja Mikkonen kertoi tuolta Savonlinnasta, niin itselläni on nyt sitten Etelä-Savosta toinen kaupunki elikkä Mikkeli elävänä esimerkkinä. Mikkelin musiikkiopisto järjestää tällä hetkellä taiteen perusopetuksen varhaisiän opetusta erilaisina musiikkileikkikouluryhminä, soitinvalmennuksena ja erityisryhmille. Vuoden 2025 tilastoinnissa kokonaisoppilasmäärästä varhaisiän osuus oli 44 prosenttia. Oppilasmäärä on yhteensä noin 900, joista varhaisiän oppilaita on siis noin 400. Musiikkileikkikoulua opettaa yksi päätoiminen opettaja ja kolme sivutoimisesti. Soitinvalmennusta opettavat muun opetuksen rinnalla lähes kaikki opiston noin 40 soitonopettajaaa. Opetussuunnitelman mukainen varhaisiän musiikkikasvatus on olennainen osa musiikin taiteen perusopetuksen kokonaisuutta ja muodostaa perustan myöhemmälle oppimiselle. Musiikkipohjan rakentamisen lisäksi musiikkileikkikoululla on paljon muitakin tutkittuja hyötyjä. Varhaisiän musiikkikasvatus on ollut hyvin suosittua ja tavoittaa ison joukon perheitä. Jos musiikkileikkikoulu jää VOS-rahoituksen ulkopuolelle, joutuu opisto rahoittamaan sitä muulla tavoin, esimerkiksi asiakasmaksujen nostolla, mikä vähentää leikkikoulun saavutettavuutta merkittävästi. Arvoisa puhemies! Mikkelin musiikkiopisto tekee aktiivista yhteistyötä toisten taiteen perusopetuksen oppilaitosten kanssa toimialueellaan. Opistossa arvostetaan kaikkia taiteenaloja. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että eri taiteenlajien saavutettavuustavoitteet toteutuvat ja toiminta voi mahdollistua myös uusille toimijoille. Tähän tarvitaan kuitenkin uutta rahoitusta, jotta myös nykyisten oppilaitosten järjestämä opetus jatkuu elinvoimaisena. Mikkeliin ollaan käynnistämässä kaupungissa toimivien taiteen perusopetuksen oppilaitosten kesken yhteistyötä, jossa on mukana viisi oppilaitosta ja kuusi eri taiteenlajia. Lisäksi musiikkiopiston toimipisteissä Hirvensalmella, Juvalla, Kangasniemellä ja Mäntyharjussa tehdään aktiivista yhteistyötä paikkakunnalla toimivien muiden oppilaitosten kanssa. Mikäli hallituksen lakiesitys toteutuu esityksen mukaisesti ja ilman lisämäärärahaa, johtaa se musiikin valtionosuusrahoituksella annettujen tuntien vähenemiseen Suomessa arviolta 33 000 tunnilla niiden siirtyessä muille taiteenaloille. Tämä vähentää musiikin taiteen perusopetuksen saavutettavuutta ja laatua, mikä on selvästi ristiriidassa lain tavoitteiden kanssa. Arvoisa puhemies! Lakiesityksen myötä valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävän enimmäissuoritemäärän jako musiikin ja muiden taiteenalojen välillä eli musiikin oma rahoitusmomentti on poistumassa, ja tilalle ehdotetaan kaikille taiteenaloille yhteistä suoriterahoitusmallia. Esityksen mukaan lisäosa, joka perustuu oppilaiden ja oppimäärän suorittaneiden määrään, voisi enimmillään olla jopa 25 prosenttia tuntiperusteisesta vuosirahoituksesta. Uusi rahoitusmalli suosii niitä taidelajeja, joita opetetaan pääasiassa tai kokonaan ryhmäopetuksena. Mikkelin musiikkiopistossa on viime vuosina kehitetty ryhmäopetusta, kuten musiikkileikkikouluopetusta sekä esimerkiksi Tempo-orkesterivalmennusta ja muita ryhmäopetusmuotoja. Näillä on turvattu mahdollisimman monelle tutustuminen musiikin maailmaan. Ryhmäopetus toimiikin hyvin kiinnostuksen herättelijänä lajin pariin ja alkeissoittotaitojen hankkimiseen, mutta pitkällinen ja syvällinen instrumentin hallinta syntyy yksilöopetuksessa, johon musiikin opetus lopulta perustuu. Jos musiikin rahoitus vähenee, tulee se näkymään niin Mikkelin musiikkiopistossa kuin lukuisissa muissa musiikkiopistoissa nykyistä pidempinä jonoina instrumenttiopetukseen ja todennäköisesti myös soitinvalikoiman kaventumisena. Mikkelissä on tehty paljon töitä sen eteen, että oppilaspaikkaa odottavien jonot olisivat mahdollisimman lyhyet eri toimipisteissä ja että instrumenttien laaja kirjo näkyy ja kuuluu koko toimialueella. Arvoisa puhemies! Lakiuudistuksessa on myös hyvää, ja koko prosessi on saanut koko taiteen perusopetuksen kentän ajattelemaan kauemmas tulevaisuuteen. On luotu uusia kontakteja ja ideoitu yhdessä, miten voidaan parantaa entisestään taiteen perusopetusta uuden lain ja uusien opetussuunnitelmien perusteiden pohjalta. Myös opettajien kelpoisuus on kirjoitettu lakiesityksessä siten, että turvataan opetuksen laatu tulevaisuudessakin. Rahoitusmallin mahdollistama koulutuksen alueellisen saavutettavuuden turvaaminen on kuitenkin se, mikä on koko Suomessa tärkeää. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (asiakasmaksu)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
Lyly Lauri10.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaRakentaminen

Arvoisa puhemies! Erittäin mielenkiintoinen aihe tänään käsittelyssä: edustaja Vestmanin aloite, jossa iso määrä allekirjoittajista. Se huoli sähkön hinnasta suomalaisille on ihan aito, ja sitä kannattaa tässä pohtia. Jos katsotaan Suomen sähköntuotantokapasiteettia, niin käytännössä tällä hetkellä 40 prosenttia meidän sähköstä tuotetaan ydinvoimalla, 28 prosenttia tuulella, vesivoimalla 16 prosenttia ja biomassalla 11 prosenttia. 95 prosenttia meidän tuotannosta on niin sanottua puhdasta, vain 5 prosenttia hiili- ja fossiiliperäistä. Eli me ollaan todella hyviä, ja tämä puhdas tuotanto on ollut yksi kilpailuvaltti, kun Google on tänne hakeutunut. Se, miten tästä sitten... Google — iso investointi, erittäin hyvä teknologian, työllisyyden ja rakentamisinvestointien osalta, siinä mielessä erittäin hyvä, ja jatkossa työllistää 7 000 ihmistä. Tämä on todella merkittävä ja iso hanke. Se, miten Google on varmistanut nyt sähköntuotantoaan, se on ostanut Loviisan ydinvoimalaitoksesta, entisestä työpaikastani, puolet siitä sähkötehosta 22 vuodeksi. Se on aika iso kauppa ja tavallaan vie sitä tehoa, perusvoimaa, todella paljon Suomen markkinoilta. Tässä arvioidaan, että Googlen sähkötehon tarve on noin 500 megawattituntia, noin karkeasti ottaen. Eilen eräs professori arvioi televisiossa tätä suuruusluokkaa — varmaan aika lähellä. Jos mietitään pelkästään tätä, niin tämä yksistään ei varmaan ole sellainen, joka tätä Suomen sähköjärjestelmää heiluttaisi niin paljon, että pitäisi olla huolissaan, mutta näitä hankkeita on aika paljon. Siinä mielessä meidän pitää miettiä, miten näitä sitten Suomessa voidaan jatkossa rakentaa lisää niin, että suomalaisten sähkön hinta pystyttäisiin turvaamaan. Tässä on monta yksittäistä asiaa, jotka vaikuttavat tietenkin tilanteeseen. Mihin näitä nyt sijoitetaan? On totta kai Googlellakin ollut se, että niitä on sijoitettu sinne Pohjois-Suomeen kantaverkon lähelle ja myöskin olosuhteisiin, joissa pystytään tätä hyvin hoitamaan tässä mielessä, ja sitten tuonne Haminaan. Itse asiassa kävin Lappeenrannassa datakeskusesittelyssä. Siellä oli iso työmaa meneillään, ja tästä datakeskuksen tehon tarpeesta tuli aika mielenkiintoinen informaatio, se, että se datakeskus ei ole koko aikaa täydellä teholla, vaan siellä tehot vaihtelevat sen kapasiteetin mukaan, ja se on aika joustavaa, kuinka isoa osaa ne ottavat aina käyttöön siitä datakeskuksesta. Siinä mielessä se teho myöskin vaihtelee siellä niin, että se ei ole ihan koko aikaa sama. Nämä vaikuttavat tähän tilanteeseen ja miten tätä tarvetta pitää korvata. Se, miten tässä katsotaan tulevaisuutta, liittyy tähän ajalliseen tilanteeseen. Meillä on 85 terawattituntia suurin piirtein ollut 20 vuotta sitten Suomen sähköntuotanto, ja se on ollut viime vuonna suurin piirtein samalla tasolla. Se ei ole 20 vuoteen muuttunut, ja nyt sen pitäisi nousta näitten hankkeitten myötä noin 40—50 prosentilla lähivuosina. Mutta tässä on ajallinen ongelma erittäin iso, ja se ajallinen ongelma liittyy siihen, että kun me rakennetaan voimalaitoksia, tai kantaverkkoa vahvistetaan, niin se vie vähintään seitsemästä kymmeneen vuoteen ennen kuin meillä on mitään uutta tarjolla. Isoin ongelma liittyy kantaverkon ja verkon vahvistamiseen siinä, että pitäisi olla suunnitelmat ja kaavoitus tehty, että niitä rakentamisia voidaan viedä. Kyllä se verkko rakennetaan aika nopeasti sen jälkeen, kun ovat nämä suunnitelmat ja kaavoitus kunnossa. Kaavoitusprosessit vievät meillä vuosia, ja tästä tulee se ajallinen viive. Sitten tämmöisten perusvoimalaitosten rakentaminen vie vähintään lähelle kymmenen vuotta, jos ajatellaan isoa voimalaitosta rakentaa. Eli meillä niistä tulee se viive, ja meidän sähkön tarve on kolmen neljän vuoden päästä. Meillä on tässä mielessä tämmöinen tilanne, joka tuo siihen ongelmia. On tärkeätä, että tuulivoimaa pystytään rakentamaan nopeasti. Niitä saadaan lisää, mutta niitä pitää olla kaavoitettuina ja sitten yhteydet niistä valtakunnan verkkoon. Myös tämä säätövoimakysymys. Tuossa Googlen tapauksessa oli yli 90 megawatin akkukuvio siihen rakennettu. Suomen kantaverkon yhteyteen ja verkon yhteyteen nytten aika paljon on akkutehoa rakenteilla. Se, kuinka nopeasti se tulee tämän säätövoiman osalta, on tärkeää. Vesivoima on parasta säätövoimaa, ja siinä mielessä vesivoiman osalta myöskin sellaiset hankkeet, joissa pumppuvoimaa tai muuta pystyttäisiin saamaan aikaiseksi, olisivat nyt tarpeellisia. Mutta nekin kaikki vievät kauan aikaa. Minä näen tässä isoimpana ongelmana, että meillä ei ole tätä sähkönkulutuksen kasvua huomioitu tässä ja ei ole ollut niitä investointeja ja suunnitelmia riittävän nopeasti, niin että meille tulee tämmöinen ajallinen ongelma tässä. Toivoisin, että pystyttäisiin saamaan semmoinen energiapolitiikka aikaiseksi, että me vastataan sitten siihen kulutukseen, mitä tulee. Itse näen, että nämä ovat yllättävän isoja ja työllistäviä ratkaisuja, mitä nämä datakeskukset tuovat. Siellä Haminassakin puhutaan 500 ihmisen työpaikasta, noin välillisesti, mitä siinä on myöskin. Eli todella isoista hankkeista on kysymys. Mutta kaiken kaikkiaan itse en ole ihan niin synkkänä tämän sähköntuotantokapasiteetin ja muun verkon kanssa, jos me saataisiin näitä meidän omia prosessejamme nopeutettua niin, että me saataisiin niitä liikkeelle nopeammin ja sitä kautta ratkaisuja aikaiseksi. Mutta tässä on tämä muutaman vuoden vaikea ajanjakso, joka voi vaikeuttaa ja voi muodostaa pullonkaulan sille, että tänne ei tule näitä datakeskusinvestointeja ja muutenkin sähkönkulutusta tarvitsevaa teollisuutta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen, rakentamisen, kaavoitus)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Minä olen tämmöinen tietokoneiden parissa kasvanut aikuinen, ja nuorena tuli kaikki aika vietettyä tietokoneiden rämppäämisessä. Luin tätä lakialoitetta silloin kun edustaja Vestman kiersi tässä ja pyysi siihen nimiä, ja itse en kirjoittanut nimeä tähän lakialoitteeseen. Eilen kun tuli tämä jättimäinen Googlen investointi Suomeen, heti aloin miettimään, mitähän Google vastaisi, miten tämä lakialoite olisi vaikuttanut siihen investointiin, jos tämä olisi ollut voimassa silloin kun he suunnittelivat tätä investointia. Päätin sitten kysyä heiltä tätä asiaa, ja minulla on tässä heidän vastauksensa. He vastasivat minulle, tuli heiltä pari paperia tähän liittyen, ja he ottivat ekana kantaa tähän liittymistehoa vastaavaan uuteen sähköjärjestelmän joustoon, ja heidän vastauksensa oli tämmöinen: ”Jos tavoitteena on alentaa hintavaihtelua tai piikkihintoja tukku- tai reservimarkkinoilla, varavoimalaitosten luvitus- sekä polttoaine- ja päästöoikeuksien kustannukset ovat niin korkeat, että niiden kyky palvella näitä tavoitteita on hyvin rajallinen.” Sitten he vastasivat tähän datakeskusten kulutuksen kattamiseen varttitasolla sähköntuotannolla ehtona liittämisluvalle. ”Varttitasolla sähköntoimitusten kohdentaminen kulutukseen johtaisi kohtuuttoman suuriin hallinnollisiin kustannuksiin sekä viranomaisten että operaattorin taholla ja tarkoittaisi, että esimerkiksi tuuli- ja aurinkosähkön käyttö datakeskuksen sähkönhankinnassa olisi miltei mahdotonta. Vastaavaa vaatimusta ei ole käytössä Suomen kontekstissa myöskään uusiutuvan vedyn kohdalla, sillä Euroopan komission asetus vaikuttaa...” — en jatka loppuun tuota. ”Ehdotettu vaatimus on myös merkittävästi tiukempi kuin Irlannissa”— mistä äsken mainitsit — ”kun Irlannissa käytössä oleva vaatimus kattaa 80 prosenttia vuosikulutuksesta, ei varttitason täsmäytystä. Riittävän lisäisen sähkönhankinnan käyttäminen liittämisen ehtona johtaisi helposti kohtuuttomiin tilanteisiin projektiriskin myötä. Uuden sähköntuotannon kehityksessä ja rakentamisessa voi syntyä sähkön ostajasta riippumattomia viiveitä, jotka kyseisen vaatimuksen myötä estäisivät datakeskuksen liittämisen verkkoon.” Sitten he vastasivat vielä kysyntäjoustosta: ”Pakollinen jousto on este investoinneille. Kriittisen infrastruktuurin velvoittaminen kulutuksen rajoittamiseen muissa kuin tehopulatilanteissa ei ole kaupallisesti toteuttamiskelpoinen ratkaisu ja heikentää investointihalukkuutta. Suurin osa datakeskuksista ylläpitää reaaliaikaisia viiveherkkiä sovelluksia, joille on määritelty tiukat, 99,99 prosentin käytettävyystasoa koskevat palvelutasosopimukset.” Eli siis siitä vastauksesta tuli mielestäni ilmi hyvin selkeästi, että tämän kaltainen, näin tiukka, mitä te esitätte, voisi estää tämmöisiä investointeja. Itse ymmärrän, että tähän on tärkeää rakentaa Suomeen jotain selkeätä ja parempaa, mutta tämä tämmöisenään olisi ollut heille hyvin haastava. [Heikki Vestman: Hyvin haastava, mutta sanoiko se, että se estää? Missä se lukee, että se estää?] — No, tässä on ihan siis, että ”pakollinen jousto on este investoinneille”. Heidän vastauksissaan lukee tämmöinen lause. Olen miettinyt tässä pari vuotta tätä datakeskushommaa, se on kiinnostanut, ja ajatellut, että tätä ehkä pitäisi verrata jonkun verran esim. metsäteollisuuteen, jossa on rakentunut iso teollinen ekosysteemi. Nämä ovat nyt minun omia ajatuksiani, ei enää Googlen. Mielestäni meillä tähän datakeskusten ympärille, mitä on nyt aivan massiivisesti rakenteilla ja suunnitteilla, on myös rakentunut ja on rakentumassa tämmöinen samanlainen teollinen ekosysteemi. Meillä on useita upeita firmoja, mitkä ovat mukana tässä. Otin tähän ylös erilaisia, mitkä ovat kasvaneet valtavasti tämän datakeskusrakentamisen myötä, esim. teollisia nostimia rakentava IXOLIFT, suunnitteluun erikoistunut Granlund, sähkönhallintalaitteet, tämmöinen kuin Eaton, joka rakentaa niin sanottuja UPS-laitteita elikkä turvaa sähkönsaantia, sitten tämmöinen yritys kuin T-Drill, joka on erikoistunut putkien liitoksiin, lämmöntalteenottolaitteita rakentava Nohewa, sitten sanomattakaan ne kaikki lukuisat maansiirtoyritykset, mitä on jatkuvasti työskentelemässä. Nämähän ovat siis valtavia työmaita. Meidän yleinen kuva Suomessa on vähän semmoinen, että ne ovat halleja, mutta oikeasti ne ovat valtavan suuria työmaita. En nyt muista, mutta niissä on siis kymmeniä ja kymmeniä työkoneita yhtä aikaa työstämässä valmiiksi alustaa sitä rakennusta varten. Mielestäni tästä Googlen vastauksesta selvisi se, että Suomeen ei investoida vain huvikseen ja sen takia, että meillä on hirmu hyviä saunoja ympäri Suomea, vaan siksi, että meillä on äärettömän laadukas kantaverkko — johon tarvitaan satsauksia, niin kuin täällä on puhuttu, ja olen täysin samaa mieltä siitä, mitä joku sanoi tässä —, meillä on sähkön hinta ja sähkön saatavuus, ja olen ihan täysin samaa mieltä, että pitää saada lisää sitä. Meillä on ilmasto, mikä on niin viileä, että ei tarvitse jäähdyttää niin paljon — sehän on valtava ongelma jossain Arizonassa Jenkeissä tai jossain tuolla, missä ilmasto on niin lämmin, että laitteitten jäähdyttäminen on niin isoa. Sitten meillä on paljon osaavia ammattilaisia, ja tämä meidän systeemi kasvaa koko ajan. Ja sitten meillä on ennakoitava poliittinen ympäristö. Vaikka tämä nyt välillä näyttää vähän semmoiselta kahnaukselta, niin meillä on silti maailman mittakaavassa tosi ennakoitava ympäristö. Ja mielestäni tämä lakialoite on liian jyrkkä siirto tähän kohtaan. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Vestmania tästä todella ajankohtaisesta aloitteesta. Suomi tarvitsee investointeja. Me tarvitsemme uusia työpaikkoja, kasvua sekä puhtaan siirtymän hankkeita, jotka vahvistavat Suomen asemaa teknologian ja datatalouden edelläkävijänä. Juuri siksi on erittäin myönteistä, että tällä viikolla Google ilmoitti mittavasta investointiohjelmasta Suomeen. Tämä investointi kohdistuu datakeskus- ja infrastruktuurihankkeisiin muun muassa Haminaan, Kajaaniin, Muhokseen ja Vaalaan. Kyseessä on yhtiön historian suurin yksittäinen investointi Euroopassa, ja sen arvioidaan tukevan rakennusvaiheen aikana yli 37 000 työpaikkaa sekä tuovan miljardeja euroja lisäystä Suomen kansantalouteen. Arvoisa puhemies! Juuri tämän vuoksi nyt käsiteltävänä oleva lakialoite on erityisen merkittävä. Datakeskukset ovat mahdollisuus, mutta niiden sähkönkulutus on valtava. Tämä tarkoittaa sitä, että datakeskuspolitiikka on samalla energiapolitiikkaa. Jos suuret datakeskukset käyttävät olemassa olevaa sähköntuotantoa ilman, että järjestelmään syntyy uutta tuotantoa, perusvoimaa tai uutta joustokapasiteettia, säätövoimaa, seurauksena voi olla korkeammat sähkönhinnat, kasvavat kustannukset kotitalouksille sekä heikentyvä kilpailukyky suomalaiselle teollisuudelle. Juuri tästä meidän on oltava huolissaan, ja siihen tämä lakialoite antaa ratkaisuja. Aloitteen ydinajatus on yksinkertainen: jos ja kun datakeskus käyttää merkittävästi sähköä, sen tulee myös osallistua ratkaisun rakentamiseen. Aloitteessa esitetään, että suurilta datakeskuksilta voitaisiin edellyttää sähkönkulutusta vastaavaa uutta sähköntuotantoa sekä sähköjärjestelmää tukevaa joustokykyä ennen verkkoon liittämistä. Lisäksi datakeskukset velvoitettaisiin tarjoamaan joustoa sähkömarkkinoille. Tämä on investointien mahdollistamista kestävällä tavalla. On kaikkien etu, että Suomeen syntyy uusia datakeskuksia, mutta on myös kaikkien etu, että samalla syntyy uutta sähköntuotantoa, uusia energiainvestointeja, uusia akkukapasiteetteja ja uusia ratkaisuja sähköjärjestelmän vakauden turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Tuore Googlen investointi osoittaa meille, että investointien ja energiavastuun yhdistäminen ei ole este investoinnille. Se voi olla jopa kilpailuetu. Suomella on nyt mahdollisuus olla maa, jossa datakeskukset kasvavat, mutta kasvavat tavalla, joka vahvistaa koko sähköjärjestelmää ja tukee huoltovarmuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Haluan, että me Suomen päättäjät teemme kaikkemme, jotta sähkön hinta on suomalaisille kohtuullinen. Datakeskusbuumi ei saa realisoitua isoksi sähkölaskuksi suomalaisille kodeille, yrityksille ja koko kansantaloudelle. Datakeskukset ovat Suomelle mahdollisuus vain, jos ne tuovat mukanaan tarvitsemansa sähkön. Tätä datakeskuksilta on vaadittava. Se on tämän lakialoitteen keskeinen sisältö. Tämän lakialoitteen tavoitteena on siis turvata sähkön kohtuullinen hinta suomalaisille sekä sähköjärjestelmän toimintavarmuus tilanteessa, jossa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus kasvaa hyvin voimakkaasti lähivuosina. Lakialoitteen on allekirjoittanut 105 edustajaa kaikista eduskuntapuolueista. Suomalaisten sähkönkäyttäjien asia on siis meille yhteinen. Arvoisa puhemies! Lakialoitteessa ehdotetaan lisättäväksi sähkömarkkinalakiin säännökset datakeskusten sähköverkkoon liittämisen erityisistä ehdoista sekä datakeskusten joustavan sähköntuotannon ja kulutusjouston osallistumisesta sähkömarkkinoille. Näiden säännösten tarkoituksena on varmistaa, että sähköjärjestelmän toiminnan kannalta merkitykselliset datakeskukset kattavat sähkönkulutuksensa uudella sähköntuotannolla sekä tarjoavat joustokykyä sähköjärjestelmään. Puhemies! Kantaverkonhaltija Fingridin tuoreen arvion mukaan liittymissopimuksen omaavien datakeskusten yhteenlaskettu sähköteho on jo yli 5 000 megawattia. Se on aivan massiivinen määrä uutta, tasaista sähkönkulutusta lähivuosina. Vertailun vuoksi tuo sähköteho vastaa kymmenen Loviisan ydinreaktorin sähkötehoa. Rakenteilla ja suunnitteilla olevat datakeskukset voivat nostaa Suomen sähkönkulutusta lähivuosina jopa 30 prosenttia. Datakeskukset ovat Suomen kansantaloudelle siis mahdollisuus, kunhan säännöt ovat kunnossa. Datakeskukset tarkoittavat investointeja sekä työpaikkoja rakentamisen aikana ja sen jälkeen. Eilen julkistettiin Suomen historian suurin investointi Suomeen. Google tekee 13 000 miljoonan euron datakeskusinvestoinnin Suomeen. Tämä tuo työtä ja toimeentuloa maahamme. Talouden kasvun ja puhtaan siirtymän kannalta merkittävää on, että datakeskusten kysyntä voi lisätä uutta sähköntuotantoa. Samalla datakeskusten suuri ja joustamaton sähkönkulutus muodostaa merkittävän riskin sähkön hinnalle ja riittävyydelle. Datakeskusten sähkönkulutus on luonteeltaan tasaista. Se ei siis lähtökohtaisesti jousta sähkön hinnan tai tehotilanteen mukaan ilman erityisiä ratkaisuja. Datakeskukset toisin sanoen kuluttavat myös silloin, kun Suomen sähkönkulutus on talvipakkasilla jo valmiiksi huipussaan ja tehotilanne vaikea. Tosiasia on, että kun sähkön kulutus kasvaa, sähkön hinta nousee, ellei sähkön tuotantoa lisätä. Tämä on sähkömarkkinan laki. Arvoisa puhemies! Sähkön hinnan ja riittävyyden ratkaisee siis datakeskusbuumissa se, rakennetaanko uutta sähköntuotantoa samaan tahtiin, kun datakeskusten sähkönkulutus kasvaa. Nykyisin vain osa datakeskuksista hankkii sähkönsä uutta tuotantoa koskevilla sähköntoimitussopimuksilla eli PPA-sopimuksilla. Osa datakeskushankkeista ostaa käyttöönsä siis olemassa olevaa sähköntuotantoa Suomesta. Tämä on pois markkinoilta. Datakeskusten sähkönkulutus tulisi kattaa myös silloin, kun ei tuule. Ilman uutta säätövoimaa tai datakeskuksen muuta joustokykyä datakeskus ei kykene kattamaan omaa kulutustaan joka hetki. Tämä johtaa siihen, että koetaan sähkön hintapiikkejä. No, miksi siis uusi sähkönkulutus ei luonnostaan sähkömarkkinoilla synnytä käsi kädessä uutta sähköntuotantoa? Syynä ovat sähkömarkkinamalliin liittyvät kannustinongelmat: Ensinnäkään se ei ota riittävästi huomioon sähkön erityispiirteitä hyödykkeenä. Sähköä ei voida laajamittaisesti, pitkäaikaisesti ja kustannustehokkaasti varastoida nykyteknologialla, minkä vuoksi riittävä sähköntuotanto on turvattava lähtökohtaisesti joka hetki. Sähkömarkkinoilla ei kuitenkaan makseta kyvystä tuottaa sähköä, vaan siellä maksetaan tuotetusta sähköenergiasta. Tuotantokapasiteettia ei siis kannata rakentaa varastoon. Toiseksi, investoinnit uuteen sähköntuotantoon vievät tavanomaisesti vuosia. Jos sähkönkulutus kasvaa nopeasti — siis lyhyessä ajassa — ilman, että sääntely vaatii vastaavasti sähköntuotannon tai kulutusjouston kasvua, seurauksena voivat olla pitkäaikaisesti hyvin korkea sähkön hinta sekä vakavat tehopulatilanteet. Ellei datakeskusten sähköverkkoon pääsylle aseteta ehtoja, datakeskusten sähkön kulutuksen voimakas ja nopea kasvu voi siten nostaa sähkön hintaa huomattavasti lähivuosina. Tämä heikentäisi sähköistyvän teollisuuden kilpailukykyä sekä kasvattaisi kotitalouksien kustannuksia, jopa kohtuuttomasti. Lisäksi se voisi vakavimmillaan johtaa tehopulaan. Tuoreessa valtioneuvoston julkaisemassa selvitysmies Mattilan raportissa puhutaan jopa yli 80 sentin kilowattituntihinnoista kahden vuorokauden ajan, yli 50 sentin kilowattituntihinnasta neljän vuorokauden ajan ja yli 15 sentin hinnasta yli kahden viikon ajan tilanteessa, jossa Suomen sähköjärjestelmään lisätään datakeskusten it-tehoa yli kaksi ja puoli tuhatta megawattia. Kuten totesin, Fingrid on nyt kertonut, että liittymissopimuksia on tehty tähän nähden jo tuplamäärä, uutta datakeskustehoa Suomen sähköjärjestelmään. Jokainen voi tehdä tästä matematiikan. Kohtuuhintainen ja toimitusvarma sähkö on yksi Suomen tärkeimmistä kilpailueduista. Lisäksi se on välttämättömyyshyödykkeenä kohtuuhintaisen asumisen ja arjen keskeinen tekijä. Kohtuuhintainen sähkö on kerta kaikkiaan turvattava. Siksi tässä lakialoitteessa ehdotetaan sähkömarkkinalakiin lisättäväksi pykälät, jotka edellyttävät, että sähköverkkoon liitettävän datakeskuksen on katettava sähkönkulutuksensa uudella sähköntuotannolla tai kulutusjoustollaan. Ehdotetut pykälät vastaavat Irlannin käyttöön ottamaa sääntelyä. Esittelen ne hieman tarkemmin myöhemmin. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
Viitanen Pia10.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 113/2026 vpRakentaminen

Arvoisa puhemies! Niin, ja mitä tähän suhdanteeseen ja rakentamiseen liittyy, niin mehän kritisoimme jo muutama vuosi sitten sitä, kun rakennusala oli suuressa ahdingossa, eikä vieläkään ole toipumista näkynyt, ja silloin jo tarjosimme näitä suhdannetoimia. Rakentamisen puolella meillä oli tietyt esitykset, rakentamisen tukipaketti, jossa myös oli tämän kotitalousvähennyksen lisäksi toki tämä korjausavustus. Me esitimme korjausavustuksia kodeille, jolloin niistäkin kuulimme hallituksen vastauksen, että ei käy ja SDP:llä ei ole tyyliin vaihtoehtoa, mutta hyvä, että nyt sitten muutama vuosi myöhässä hallitus myös tähän SDP:n esitykseen tarttuu ja esittää nyt itse näitä korjausavustuksia. Mitä tulee asuntopolitiikkaan ja rakentamiseen, niin kun katsotaan hieman pitemmälle tähtäimelle, niin kyllähän tällä kaudella on tehty järisyttäviä muutoksia sinne ihan perusteisiin: Valtion asuntorahasto on lakkautettu ja erityisryhmien investointiavustus, jolla rakennetaan koteja ikäihmisille ja opiskelijoille, on leikattu minimiin. Tällä ei tosiasiassa pystytä enää valitettavasti rakentamaan muuta kuin joillekin vammaisryhmille ja asunnottomille ehkä muutamia kohteita, mikä sinänsä on hyvä, mutta koko ikäihmisten asumiskysymys, joka on varsin laaja ja iso, on kokonaan nyt sitten vedetty hallituksen toimesta sivuun. Eli jos puhutaan asuntopolitiikasta plus rakentamisen tukemisesta, niin kyllähän ne toimet ovat pikemminkin kokonaissaldoltaan menneet miinuksen puolelle siihen nähden, mitä sitten tulevina vuosina näistä kaikista alasajamisista tulee seuraamaan.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vaikka vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannattaa esityksen muita muutoksia, emme kannata kotitalousvähennykseen esitettäviä muutoksia. Hallituksen pyrkimys elvyttää työllisyyttä on kyllä kannatettava, mutta valittu keino eli kotitalousvähennyksen väliaikainen korottaminen on valitettavan tehoton. Tutkimustiedon perusteella tiedämme, että kotitalousvähennyksen korotuksen elvyttävä vaikutus on todennäköisesti vaatimaton ja kotitalousvähennyksen hyödyt painottuvat ja kumuloituvat erityisesti suurituloisille. Aikana, jolloin hallitus on merkittävästi heikentänyt tuloverotuksen progressiota, ei ole perusteltua antaa lisää hyvätuloisille suunnattuja verohelpotuksia. Koska kyseinen vähennys kohdistuu tuloveroon, pienituloisimmat eivät käytännössä pysty käyttämään tukea. Myös korotuksen takautuvuus on ongelmallinen. Koska korotusta sovellettaisiin takautuvasti myös vuoden 2026 osalta, sillä olisi todennäköisesti vielä vähemmän olennaisia käyttäytymisvaikutuksia, sillä päätökset tämän vuoden hankinnoista on jo pitkälti tehty. Esitettyjen muutosten ajoitusta on siis vaikea pitää tavoitteeseen nähden perusteltuna. Kyse on takautuvasti myönnettävästä veronkevennyksestä suurituloisille, ja sen työllisyyttä elvyttävä vaikutus on kyseenalainen. Kuten hallituksen esityksessä todetaankin: ”Tutkimuksen mukaan kotitalousvähennyksen vaikutukset palveluiden kysyntään ja työllisyyteen ovat keskimäärin hyvin pieniä, eikä tutkimuksessa havaittu vaikutuksia veronkierron määrään. Tästä seuraa, ettei ehdotetulla muutoksella arvioida olevan merkittäviä pysyviä työllisyys- tai tuotantovaikutuksia.” Samalla kotitalousvähennykseen tehtävät muutokset kuitenkin vähentävät verotuloja ja syventävät alijäämää 77 miljoonaa euroa vuodessa vuosilta 26—27 kumulatiivisesti yhteensä 154 miljoonaa euroa. Näin ollen kotitalousvähennyksen määräaikainen korotus ei vaikuta erityisen kustannustehokkaalta keinolta työllisyyden elvyttämiseen. Arvoisa puhemies! Mitä tulee rakennusalan ahdinkoon, joka on kiistämätön, suuri ongelma, joka on jatkunut jo monta vuotta, vasemmistoliitto on esittänyt useita huomattavasti tehokkaampia toimia, joilla rakennusalan elpymistä voisi tukea. Vaihtoehtobudjetissa on esitetty esimerkiksi 100 miljoonaa euroa rakennusalan suhdanneavustusta asuinyhteisöille sekä 100 miljoonaa euroa väliaikaista suhdanneavustuspakettia kunnille ja hyvinvointialueille tarpeellisten rakennushankkeiden toteuttamiseen. Näiden lisäksi emme olisi lakkauttaneet Valtion asuntorahastoa vaan pikemminkin kasvattaneet siitä jaettavia valtuuksia, kuten energia-avustusta, erityisryhmien investointiavustusta sekä hissi- ja esteettömyysavustusta. Näillä toimilla voitaisiin työllisyyttä elvyttää huomattavasti tehokkaammin ja suoremmin kuin kotitalousvähennyksen määräaikaisella korotuksella. Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen jatkuvat muuttamiset ovat kuin narulla työntämistä. Olisikin syytä muiden työkalujen käytön lisäksi harkita kotitalousvähennysjärjestelmän kokonaisvaltaista remontoimista. Ruotsissa on ymmärtääkseni käytössä järjestelmä, jossa kotitalousvähennys ja remonttivähennys toimivat niin, että vähennys näkyy asiakkaalle heti laskulla alennettuna hintana. Asiakas maksaa vain oman osuutensa, ja palveluntarjoaja hakee loppuosan suoraan Ruotsin verovirastolta. Ruotsin malli olisikin sikäli parempi, että suoraan laskulla näkyvä hyöty kannustaisi todennäköisesti enemmän käyttämään palveluita ja se auttaisi paremmin myös pienituloisia. Jälkikäteen tuleva verohyöty on heikolta tuntuva kannustin suoraan alennettuun hintaan verrattuna. Mutta joka tapauksessa: mikäli eduskunta on tosissaan julkisen talouden sopeuttamispyrkimysten kanssa, ei jatkuviin veropohjaa nakertaviin erilaisiin verovähennyksiin yksinkertaisesti enää ole varaa. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Hyrkön tekemää esitystä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen luonto on maamme vanhin hyvinvointikeskus — avoinna 24/7 — jonka ovet ovat olleet avoinna suomalaisille metsästäjille ja kalastajille jo yli 11 000 vuotta. Pidän tätä hallituksen esitystä erittäin tervetulleena ja kannatettavana. On erittäin myönteistä, että työnantajan tarjoaman verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärää korotetaan nykyisestä 400 eurosta 540 euroon. Suomalaisten arki on muuttunut. Luontainen hyötyliikunta on vähentynyt. Monella on luontosuhde katkennut, kun on joutunut muuttamaan kaupunkiin koulutuksen ja työn vuoksi. Työntekijät on vangittu istumaan penkkeihinsä palkkaa vastaan, ja samalla liikkumattomuuden ongelmat ja terveysongelmat ovat kasvaneet huolestuttavasti. Siksi jokainen kannustin, joka auttaa ihmisiä liikkumaan enemmän ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, on askel oikeaan suuntaan. Ihmiset ovat erilaisia. Kaikille hyvinvointia ei tuo kuntosali tai liikuntahalli. Joku löytää tasapainon juoksupolulta, toinen kulttuurista tuijottamalla taulua museossa ja kolmas Suomen luonnosta ruskavaelluksella tai telttaretkellä erämaajärven rannalla. Työntekijät voivat käyttää tätä etua aiempaa monipuolisemmin juuri niihin harrastuksiin, jotka parhaiten tukevat heidän omaa hyvinvointiaan. Arvoisa puhemies! Erityisen iloinen olen siitä, että tämä korotettu rahallinen tuki ulotetaan koskemaan kalastusta ja metsästystä. Nämä ovat monille suomalaisille paljon enemmän kuin harrastuksia. Ne ovat osa suomalaista elämäntapaa, kulttuuria ja luontosuhdetta. Suomessa on metsästetty ja kalastettu yli 11 000 vuotta, ennen kuin yhtäkään museota oli vielä perustettu mielenterveyden ylläpitämiseksi. Kalastus ja metsästys vievät ihmiset pois ruutujen äärestä metsään, vesille ja luonnonrauhaan. Samalla ne pakottavat liikkumaan jalkaisin, viettämään aikaa ulkona sekä ylläpitämään sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Tutkimustiedonkin mukaan luonnossa oleskelu vähentää stressiä, parantaa mielialaa, tukee mielenterveyttä ja vahvistaa kokonaisvaltaista terveyttä. Tätä taustaa vasten tekisi mieli kysyä, miten taideteosten tuijottelu lisää fyysistä työkykyä keski-iän ylittäneillä istumatöitä tekevillä henkilöillä. Uudistus tukee samalla myös kotimaista luonto- ja erämatkailua. Kun työhyvinvointirahaa voidaan käyttää laajemmin erilaisiin luontoharrastuksiin, syntyy kysyntää palveluille, joita tarjoavat kalastusmatkailun yrittäjät, opaspalvelut, eräalan yritykset ja monet muut paikalliset toimijat maaseudulla ja syrjäseudulla ympäri Suomen. Tämä tuo elinvoimaa kaupunkien ulkopuolelle, vahvistaa yritystoimintaa ja luo taloudellista aktiivisuutta sinne, missä sen rakentaminen on kaikkein haasteellisinta. Pidänkin tätä uudistusta samanaikaisesti sekä hyvinvointi- että kasvutoimena. Se vahvistaa työssäjaksamista, kannustaa aktiiviseen elämäntapaan, tukee suomalaisten luontosuhdetta ja luo kaupunkien kulttuuritarjonnan sijaan mahdollisuuksia myös kotimaiselle matkailu- ja palveluelinkeinolle. Arvoisa puhemies! Suomalaiset tulee kannustaa pois neljän seinän sisältä, tulee katkoa kahleet toimistotuolista ja ohjata kohti kaikille tarjolla olevaa luontoa ja hyvinvointia. Tämä esitys tukee juuri sitä. Muistetaan, mistä olemme lähtöisin: kaupungista siis nyt kalastamaan, metsiin liikkumaan ja luonnon äärelle palautumaan. Siksi kannatan lämpimästi tätä hallituksen esitystä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä on mielenkiintoinen tilanne meneillään sen takia, että hallitus unohtaa omat tekemisensä. Kotitalousvähennys oli 3 500 euroa aiemmin, sitten se pudotettiin vuoden 25 alusta 1 600 euroon, ja nyt sitä palautetaan 2 100 euroon. Tämä historia unohtui äskeisissä puheenvuoroissa kokonaisuudessaan. Samalla leikattiin työkorvausta 60 prosentista 35 prosenttiin. Nyt hiukan palautetaan näitä lukuja takaisinpäin, joka on oikea suunta. Nyt on kuunneltu sitä opposition pitkään puhumaa ääntä, että kotitalousvähennystä pitäisi käyttää tämän aneemisen taloustilanteen kääntämisessä niin, että kotitaloudet tekisivät niitä töitä kotona ja kunnostaisivat kotiaan ja muita asioita. Tämä suunta on tässä oikea, mutta nyt palautetaan vain osa siitä, minkä hallitus aiemmin leikkasi. Nyt tämä ajankohta on vielä se, että tämän olisi pitänyt olla 2025 eteenpäin koko ajan käytössä, koska meillä on ollut rakentamisessa ja kotitaloustöissä ja työllisyydessä todella heikko tilanne. Tässä mielessä nyt kun täällä todetaan, että nyt on suuri uudistus tehty, niin korjataan omaa leikkausta. Arvoisa puhemies! Nämä muutokset ovat siinä mielessä hyviä. SDP esittää sen takia vähän isompia, työkorvausvähennyksiä 60 prosenttiin tästä 40 prosentista ja niin poispäin, että me saataisiin vähän enempi vaikuttavuutta vielä tämän osalta. Arvoisa puhemies! Vielä tämän osalta, mitä puhutaan: Meillä tänään salissa puhuttiin aika paljon matkakuluista ja polttoainehinnoista tuossa kyselytunnilla, ja voi sanoa, että tuolla maaseudulla kuitenkin kun liikutaan työn perässä aika pitkälle, tämä matkakuluvähennys, 7 000 euroa maksimissaan, tulee aika nopeasti täyteen ja sen korottaminen 8 400:aan olisi nimenomaan palvellut näillä polttoainehinnoilla niitä pitemmälle työn perässä liikkuvia, ja siihen olisi pitänyt mennä. Meillä on myös hieman suurempi tämä vähennyksen omavastuun pienennys kuin hallituksella, eli omavastuu tulisi alentaa 750 euroon ja vähennyksen enimmäismäärä nostaa 8 400 euroon. Tässä mielessä nämä eroavat. Tämä hallituksen omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan nosto on hyvä asia ja oikeastansa tähän vuosikausia olleeseen tilanteeseen auttaa kustannusten nousua vastaavasti käytännössä, ja siinä mielessä ollaan hyvällä tiellä sen osalta. Se liikuttaa ihmisiä ja tuo kulttuuritarjontaa paremmin esille. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Viitasen tekemää vastalauseen 1 mukaista ehdotusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä tehdään useita tärkeitä suoraan suomalaisten arkeen liittyviä veromuutoksia. Kotitalousvähennystä korotetaan määräaikaisesti vuosiksi 2026 ja 2027. Enimmäismäärä nousee 2 100 euroon ja yritykselle maksetuista työkorvauksista tehtävä vähennys 40 prosenttiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos kotitalous teettää esimerkiksi 3 000 eurolla remontti- tai siivoustöitä, verovähennys kasvaa nykyisestä 900 eurosta 1 050 euroon. Hyötyä tulee siis 150 euroa. Suurimmillaan vähennyksen kasvu voi tarkoittaa 500 euron lisähyötyä kotitaloudelle tavallisen ihmisen arkeen. Määräaikainen korotus tukee kotitalouksien palvelujen ostamista ja samalla rakentamisen ja remontoinnin kysyntää. Talouden epävarmassa tilanteessa tämä tukee kulutusta ja työllisyyttä. Myös matkakuluvähennyksen omavastuun alentaminen 900 eurosta 800 euroon helpottaa työmatkoista aiheutuvia kustannuksia. Tämä on merkittävää erityisesti niille, jotka tarvitsevat autoa työssäkäyntiin. Liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee 400 eurosta 540 euroon. Erityisen hyvänä pidän sitä, että edun piiriin tulevat myös metsästys ja kalastus. Metsästyskortin suorittaneita on Suomessa noin 300 000. Kyse on suuresta joukosta suomalaisia. Myös kalastus on monelle suomalaiselle tärkeä harrastus ja tapa liikkua luonnossa. Kokonaisuutena esitys tukee kotitalouksien ostovoimaa, palveluiden kysyntää ja työllisyyttä. Arvoisa puhemies! Erikoista jälleen tässä salissa on, että tämäkään esitys ei SDP:lle käy, vaan pitäisi saada enemmän sitä, tätä ja tuota kertomatta, mistä se raha otetaan. Tämä on hyvin tyypillistä SDP:n toimintaa — suomalaisten veronmaksajien rahoja käytetään vastuuttomasti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja
Hänninen Juha10.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 113/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa puhemies! Ilmeisestikin hyvä on tämä esitys, mutta riittämätön. Näin se meni, niin kuin saattaa olettaakin. Käsittelemme tänään esitystä tuloverolain muuttamisesta. Se sisältää kolme muutosta, joista keskeisin koskee kotitalousvähennyksen korottamista ja sääntelyn kehittämistä siten, että se tukee paremmin tavallisen ihmisen arkea. Kotitalousvähennys on monelle Suomessa tärkeä keino hankkia arjen palveluja. Se auttaa esimerkiksi ikäihmisiä asumaan kotona pitempään, tukee lapsiperheitä arjen keskellä ja kannustaa käyttämään laillisia palveluja. Nyt esitettävät väliaikaiset enimmäismäärän ja säädettyjen vähennysprosenttien korotukset vahvistavat tätä roolia entisestään. Tämän muutoksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kotitalouksien palvelukysyntää ja elvyttää rakentamisalaa. Samalla esitetään työmatkavähennyksen omavastuuosuuden väliaikaista alentamista sekä liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärän korottamista arjen tarpeiden turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen korottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä useampi voi hyödyntää vähennystä ja sen taloudellinen merkitys kasvaa. Tämä keventää suoraan kotitalouksien kustannuksia tässä vaikeassa ajassa. Samalla se parantaa ostovoimaa tilanteessa, jossa monien perheiden talous on tiukalla. Siksi kyse ei ole vain yksittäisestä veromuutoksesta vaan konkreettisesta tavasta helpottaa ihmisten arkea. Kun arjen palvelut ovat paremmin saavutettavissa, se tukee jaksamista, hyvinvointia ja työn sekä perheen yhteensovittamista. Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen korottamisella on myös laajempia vaikutuksia. Se lisää kysyntää palveluille ja tukee työllisyyttä erityisesti pienissä yrityksissä. Samalla se torjuu harmaata taloutta, koska palveluja ostetaan virallisten kanavien kautta. Siksi on hyvä, että tämä pitkäaikainen tavoite on vihdoin saatu esitykseksi ja etenee. Esityksen muut tuloverolain muutokset tukevat samaa tavoitetta. Tavoitteemme on tehdä verotuksesta selkeämpää, oikeudenmukaisempaa ja paremmin arjen tilanteisiin vastaavaa. Kun sääntely on ymmärrettävää ja ennakoitavaa, se lisää luottamusta järjestelmään. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hyvä esimerkki siitä, miten veropolitiikalla voidaan vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen. Se tuo helpotusta kotitalouksille, tukee työtä ja yrittäjyyttä sekä vahvistaa reilua kilpailua. Siksi esityksessä on lopulta kyse turvallisen arjen takaamisesta, ja siksi myös valiokunnassa on puollettu esitystä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Asuntopolitiikka on tietenkin myös pitkäjänteistä politiikkaa, ja uusien asuntojen rakentaminen käynnistyy pitkälti silloin, kun niille on paljon kysyntää. Tämä signaali muun muassa eilisen jälkeen siitä, että tämäntyyppisiä investointeja tulee ja työtä on tarjolla ympäri Suomen, varmasti myös käynnistää kysyntää aivan uudella tavalla, ja sitä kautta myös uudet projektit pääsevät käynnistymään. Uskon kyllä, että kysyntä luo tarjontaa tässä suhteessa nopeastikin. Tämähän on ollut tämänhetkinen haaste, miksi uutta asuntorakentamista ei ole syntynyt niin paljon tähän mennessä. Sen lisäksi haluan kertoa siitä, että korjausrakentamista vauhditetaan nyt merkittävästi hallituksen toimesta. Tänään juuri valtioneuvostossa hyväksyttiin energia-avustuksen ehdot ja tukea sille, ja tätä pääsemme nyt tänä syksynä jo jakamaan taloyhtiöille, jotta voidaan tehdä energiaremontteja ja korjata taloyhtiöitä siihen kuntoon, että niissä entistä paremmin voidaan asua. Meidän takauslainan avulla tämä on mahdollista myös sellaisilla seuduilla, jotka eivät esimerkiksi niin helposti saa pankista rahoitusta. Eli tuomme moninaisia keinoja, joilla asuntoja voidaan myös nopeammin korjata. Tämä toivottavasti auttaa myös tähän paikalliseen asuntopulaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys Rajavartiolaitoksen rikostiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi on tarpeellinen ja pääsuunnaltaan oikea. Rikostiedustelutieto on rikostorjunnan silmät ja korvat. Ilman riittävän varhain saatua tietoa viranomaiset joutuvat toimimaan vasta silloin, kun rikos on jo valmisteltu, uhri on jo joutunut hyväksikäytetyksi tai vahinko on jo tapahtunut. Nykyinen turvallisuusympäristö edellyttää aikaisempaa reagointia. Laittoman maahantulon järjestäminen ja ihmiskauppa ovat kansainvälistä, järjestäytynyttä ja suurelta osin piiloon jäävää rikollisuutta. Verkkoalustoja voidaan käyttää nopeasti uusien reittien, palvelujen ja tekotapojen markkinoimiseen. Rikollisverkostot muuttavat toimintaansa heti, kun kiinnijäämisriski kasvaa. Rajavartiolaitos paljasti vuonna 2025 yhteensä 72 laittoman maahantulon järjestämisrikosta. Näistä 23:ssa oli syytä epäillä törkeää tekomuotoa ja viidessä tapauksessa myös ihmiskauppaa tai törkeää ihmiskauppaa. Nämä luvut kertovat, ettei kyse ole teoreettisesta uhkasta. Esitys mahdollistaisi uhkaperusteisen rikostiedustelun jo ennen kuin tiedossa on riittävän yksilöity rikos tai rikoksesta epäilty henkilö. Rajavartiolaitos voisi käyttää nykyisiä salaisia tiedonhankintakeinoja aikaisemmassa vaiheessa sekä hyödyntää automaattista tiedon keräämistä avoimista lähteistä. Tavoitteena on havaita rikollisuusuhka, tunnistaa sen taustalla olevat verkostot ja estää rikoksen toteutuminen. Arvoisa rouva puhemies! Toimivaltuudet eivät kuitenkaan yksin tuota yhtään tiedustelutietoa. Sen tekevät koulutetut ihmiset, toimivat tietojärjestelmät ja riittävä analyysikyky. Esityksen mukaan toiminta voitaisiin käynnistää kohdentamalla uudelleen Rajavartiolaitoksen nykyisiä voimavaroja. Alkuvaiheen suorituskyvyn luomisen ja teknisten järjestelmien rakentamisen arvioidaan sitovan 2—3 henkilötyövuotta. Pidemmällä aikavälillä esitys itse tunnistaa tarpeen vahvistaa toimintaa kymmenellä henkilötyövuodella. Tämän vuotuinen kustannus on noin 800 000 euroa. Tämä rahoitus on tulevissa talousarvioissa myös osoitettava. Jos uusi tehtävä hoidetaan vain siirtämällä henkilöstöä rajavalvonnasta tai nykyisestä rikostorjunnasta, emme lisää turvallisuusviranomaisten todellista suorituskykyä, jaamme ainoastaan niukkuutta uudelleen. Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä on myös lakiteknisiä virheitä, jotka on korjattava valiokuntakäsittelyssä. Esitutkintalain 4 luvun 15 §:ään ehdotetussa muutoksessa viitataan Rajavartiolaitoksen rikostorjuntalain 57 t ja 58 j §:iin. Lakiehdotuksen perusteella oikeat viittaukset näyttävät olevan kuitenkin 57 u ja 58 k §:t. Ensimmäinen koskee asianosaisjulkisuuden rajoittamista ja toinen rikostiedustelukeinon käytöstä ilmoittamista. Esityksen yleisperusteluissa puolestaan todetaan, että keskusrikospoliisin päällikön tekemä verkkoperusteista peitetoimintaa tai valeostoa koskeva päätös saatettaisiin tuomioistuimen arvioitavaksi. Tätä menettelyä ei kuitenkaan löydy vastaavalla tavalla ehdotettujen 57 h ja 57 i §:ien lakitekstistä. On selvitettävä, onko virhe perusteluissa vai lakiehdotuksessa. Tuomioistuinkontrollin ulottuvuus ei voi jäädä tulkinnan varaan. Esityksen perusteluissa viitataan myös 57 u §:ään tiedustelutoiminnan yhteensovittamista koskevana säädöksenä, vaikka lakiehdotuksessa yhteensovittamista käsitellään 57 y §:ssä. Lisäksi 57 q §:n perusteluissa puhutaan yhdessä kohdassa poliisin oikeudesta luovuttaa tietoja, vaikka kysymys on Rajavartiolaitoksen toimivallasta. Nämä vaikuttavat aikaisemmasta luonnoksesta jääneiltä virheiltä. Salaisia toimivaltuuksia koskevassa laissa viittausten ja päätöksentekomenettelyjen on kuitenkin oltava poikkeuksellisen täsmällisiä. Esitys on myös sovitettava huolellisesti yhteen hallituksen esitykseen 98/2026, hallituksen esitykseen 127/2026, poliisin rikostiedustelua koskevaan hallituksen esitykseen 121/2026 sekä valmisteilla olevan Tullin rikostiedustelulainsäädännön kanssa. Näissä muutetaan osittain samoja lakeja ja jopa samoja lainkohtia. Erityisen tarkasti perustuslakivaliokunnan on arvioitava pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 4 momenttiin ehdotettua muutosta. Suojelupoliisi on lausunnossaan epäillyt, voidaanko ylimääräisen tiedon käyttöä koskeva muutos toteuttaa ennen perustuslain 10 §:n muuttamista. Hallitus ei muuttanut ehdotusta tämän huomion johdosta. Oikeustilan täytyy olla ennen lain hyväksymistä yksiselitteinen. Arvoisa rouva puhemies! Kannatan tämän esityksen tavoitteita. Rajavartiolaitos tarvitsee välineet vakavan rikollisuuden havaitsemiseen ja torjumiseen ennen vahinkojen syntymistä. Samalla valiokuntien on korjattava esityksessä havaitut virheet, varmistettava perusoikeuksien suoja, täsmennettävä viranomaisten työnjako ja huolehdittava riippumattomasta valvonnasta. Ennen kaikkea on muistettava, että hyväkään laki ei toteuta itseään. Kun toimivaltuuksien rinnalle annetaan riittävät ihmiset, järjestelmät ja pysyvä rahoitus, tämä uudistus voi aidosti vahvistaa Suomen rikostiedustelukykyä ja yhteiskunnan turvallisuutta. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajavartio)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Otin varmuuden vuoksi molempien asiakohtien puheet, että menee varmasti kohdalleen. Mutta joitain poimintoja lausuntopalautteista on hyvä tässä nostaa esille, vaikka meitä ei täällä montaa olekaan. Ensimmäisenä: Sahateollisuus ry pitää rakennusten elinkaaripäästöjen huomioimista sääntelyssä kannatettavana ja tarpeellisena. Sääntelyn onnistuminen riippuu kuitenkin ratkaisevasti siitä, että laskentamenetelmä tunnistaa ja kuvaa selkeästi materiaalien todelliset ilmastovaikutukset koko elinkaaren ajalta. Oikein toteutettuna sääntely ohjaa rakentamista aidosti vähähiilisiin ratkaisuihin, edistää kotimaisen uusiutuvan raaka-aineen käyttöä ja sen jalostusarvon kasvua ja luo edellytyksiä investoinneille ja kestävälle kasvulle. Edelleen elinkaaripäästöjen sääntelyn toimivuus riippuu ratkaisevasti käytettävästä laskentamenetelmästä. Laskentamenetelmien tuleekin olla käytännössä sovellettavia ja tuottaa johdonmukaisia tuloksia, jotka vastaavat materiaalien todellisia ilmastovaikutuksia. Edelleen Sahateollisuus ry katsoo, että laskentamenetelmän tulee huomioida puutuotteiden hiilivarasto koko rakennuksen käyttöiän ajalta; käsitellä biogeeninen hiili johdonmukaisesti osana elinkaaritarkastelua; kattaa rakennuksen koko elinkaari — niin tuotanto, käyttö kuin elinkaaren loppuvaiheet —; ottaa huomioon materiaalien valmistusvaiheen päästöerot, jotka ovat keskeinen osa kokonaisvaikutusta; perustua läpinäkyviin, ajantasaisiin ja yhtenäisiin tietokantoihin ja oletuksiin; olla yhdenmukainen EU-tason laskentakehikon ja standardien kanssa, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia; ja mahdollistaa eri materiaalien ilmastovaikutusten keskenään luotettava ja vertailukelpoinen arviointi. Mikäli puutuotteiden keskeisiä ilmastohyötyjä, kuten hiilivarastoa, ei huomioida, vertailu eri materiaalien välillä voi vääristyä ja johtaa siihen, että puu näyttäytyy ilmastovaikutuksiltaan todellista heikompana. On keskeistä, että laskentamenetelmä tuottaa tuloksia, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin eri materiaalien todellisia ilmastovaikutuksia ja niiden välisiä eroja. Tämä tarkoittaa sekä valmistuksen päästöjen että materiaalien hiiltä sitovien vaikutusten huomioimista. Lisäksi on tärkeää, että sääntely ei ohjaa suunnittelua yksipuolisesti esimerkiksi ulkoseinien, eristeiden tai ikkunoiden vaatimusten kautta vaan mahdollistaa kokonaisuutena toimivat ja vähähiiliset ratkaisut koko elinkaaren näkökulmasta. Erityisen olennaista on, että jo alkuvaiheen laskentamenetelmät ja -periaatteet muodostavat kestävän pohjan tulevalle ohjaukselle, koska raja-arvojen kiristyessä niiden vaikutus materiaalivalintoihin korostuu. Puurakentamisen ilmastohyödyt perustuvat kestävään metsänhoitoon ja puutuotteiden käyttöön pitkäikäisissä kohteissa, minkä vuoksi nämä tekijät tulee huomioida asianmukaisesti elinkaaripäästöjen tarkastelussa. Rakennusten suunnittelussa tuleekin edistää muuntojoustavuutta eli rakennusten käyttötarkoituksen muuttamista ilman suuria rakenteellisia muutoksia, korjattavuutta, materiaalien uudelleenkäyttöä, puun käytön edistämistä osana vähähiilisiä rakennusratkaisuja. Nämä tekijät tukevat elinkaaripäästöjen vähentämistä ja vahvistavat vähähiilisten rakennusratkaisujen roolia osana kestävää rakentamista. Arvoisa puhemies! Toisena lausuntopalautteena on Bioenergia ry, joka haluaa erityisesti tuoda esiin biohiilen merkittävät positiiviset näkymät rakennussektorilla. Biohiili on biomassoista valmistettava, hyvin pysyvä hiilipohjainen materiaali, jolla on potentiaalia toimia sekä rakennustuotteiden raaka-aineena että pitkäaikaisena hiilivarastona. Biohiili soveltuu esimerkiksi betoni- ja muiden rakennusmateriaalien täyte- ja lisäaineeksi, kevyiden rakennustuotteiden ja erilaisten komposiittien valmistukseen ja maarakenteisiin ja rakenteellisiin täyttöihin. Säätelykokonaisuudessa hiilikädenjälkeen sisältyvä rakennustuotteiden pitkäaikainen eloperäinen tai tekninen hiilivarasto luo hyvän perustan sille, että biohiilen pysyvä hiilensidonta voidaan huomioida osana rakennushankkeen ilmastohyötyjä. Bioenergia ry katsookin, että biohiili täyttää hyvin tällaiselle hiilivarastolle asetettavat kriteerit erityisesti pysyvyyden ja mitattavuuden osalta. Arvoisa puhemies! Vielä kolmantena Metsäbiotalouden tiedepaneeli, joka pitää myönteisenä kehitystä, jossa rakennusten ilmastoselvitystä ja vähähiilisyyden arviointimenetelmiä kehitetään yhtenäiseksi EU-jäsenmaissa. Metsäbiotalouden tiedepaneeli pitää tärkeänä, että säädöskehitys johtaisi nykyistä nopeammin käyttämään rakentamisessa yhä enemmän vähähiilisiä, uusiutuvia ja kierrätettäviä rakennusmateriaaleja päästö- ja energiaintensiivisten rakennusmateriaalien sijaan. Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivisuutta 2040-luvulla. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää merkittäviä päästövähennyksiä sekä vähähiilisiä ratkaisuja myös rakennusten ja rakentamisen osalta, sillä niiden osuus kokonaispäästöistä on huomattava. Tärkeää on myös korostaa hiilikädenjäljen osuutta ilmastoselvityksessä, koska se lisää tietoisuutta rakennusmateriaalien valintojen vaikutuksista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Metsäbiotalouden tiedepaneelin uuden tutkimushankkeen ”Vähähiilisen rakentamisen lainsäädännön vaikutus puurakentamiseen” tulokset osoittavat, että puun käytön lisääminen rakentamisessa tukee Suomen hiilineutraaliustavoitetta ja auttaa vastaamaan EU:n kiristyvään ilmastosääntelyyn. Puun käyttö rakentamisessa tulisikin paneelin mukaan ottaa osaksi maamme ilmastopolitiikkaa. Mitä energiatehokkaampia rakennuksia rakennetaan, sitä suurempi suhteellinen merkitys on rakennusmateriaalien valinnalla. Puun käyttöä pitää ohjata nykyistä enemmän pitkäikäisiin ja korkean arvonlisän käyttökohteisiin, kuten rakentamiseen. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on vahvistaa asumisoikeusyhteisöjen taloudellista kestävyyttä ja pienentää järjestelmään liittyviä riskejä muuttuvissa markkinaolosuhteissa. Samalla turvataan asukkaiden asema tilanteissa, joissa yksittäisen talon pitäminen asumisoikeuskäytössä ei ole enää taloudellisesti kestävää. Tämä lakimuutos tarvitaan tilanteessa, jossa asumisoikeusjärjestelmän toimintaympäristö on muuttunut. Onko? Anteeksi, puhemies. Kiitos, arvoisa puhemies! Hyvä, että olette tarkkana. Aina välillä näitä esityksiä on niin paljon. No niin, aloitetaanpa uudestaan. — Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain ja rakentamislain muuttamisesta. Esityksellä toimeenpannaan uudistetun rakennusten energiatehokkuusdirektiivin edellyttämiä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Esityksen keskeiset muutokset koskevat energiatodistuksen sisältöä, todistuksen laatimista ja päivittämistä sekä uutta rakennuksen perusparannuspassia. Hallitusohjelman mukaisesti direktiivin kansallinen toimeenpano tehdään mahdollisimman vähäisillä muutoksilla voimassa oleviin säädöksiin. Direktiivin sisältö on kuitenkin laaja, ja muutoksia on tulossa sekä uudis- että korjausrakentamisen säädöksiin. Arvoisa puhemies! Energiatodistuksen sisältöä esitetään laajennettavan uutta direktiiviä vastaavasti, mikä tarkoittaisi, että energiatodistus tulisi sisältämään jatkossa laajemmin tietoa muun muassa rakennuksen uusiutuvan energian osuudesta, omasta energiantuotannosta, rakennuksen elinkaaren hiilidioksidipäästöistä sekä älykkäistä rakennusjärjestelmistä. Lisäksi todistukseen liitettäisiin sen laatijan suositukset energiatehokkuuden ja sisäympäristön kehittämiseksi sekä päästöjen vähentämiseksi. Tarkoituksena on mahdollistaa rakennusten energiatehokkuuden vertailu ja edistää energiatehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä. Energiatodistusten soveltamisalan olisi tarkoitus pysyä pääosin nykyisellään. Esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksien osalta ei ehdoteta muutettavan nykytilaa. Energiatodistuksen esittämisvelvollisuus laajenisi kuitenkin hieman nykyistä useampiin tilanteisiin. Energiatodistus vaadittaisiin jatkossa myös laajamittaisen korjauksen yhteydessä rakentamislupaa haettaessa sekä vuokrasopimusta uusittaessa. Lisäksi yhä useammalle julkisen elimen omistamalle tai käyttämälle rakennukselle vaaditaan jatkossa energiatodistus, joka on laitettava näkyvälle paikalle nähtäville. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että nykyisen lain mukaisia energiatodistuksia voitaisiin hyödyntää mahdollisimman laajasti uuden lain vaatimusten täyttämiseen. Arvoisa puhemies! Lakiin esitetään lisättävän myös säännökset vapaaehtoisesta perusparannuspassista, jonka tarkoituksena olisi tukea rakennusten energiatehokkuuden suunnitelmallista parantamista. Perusparannuspassi on rakennuksen pitkän aikavälin korjaus- ja energiatehokkuussuunnitelma, joka liitettäisiin energiatodistukseen. Sen voisi laatia pätevä energiatodistuksen laatija energiatodistuksen laatimisen yhteydessä. Samalla esitetään energiatodistusmenettelyn sujuvoittamiseksi mahdollisuutta selvittää energiatodistuksen laatimisessa tarvittavia tietoja tietyissä tilanteissa virtuaalisen kohdekäynnin avulla. Lisäksi esitetään, että energiatodistus voitaisiin tietyissä tilanteissa päivittää ilman täydellistä uudelleenlaskentaa niin sanotulla yksinkertaistetulla menettelyllä. Uusien työkalujen ja menettelyiden tarkoituksena olisi vähentää energiatodistusmenettelystä aiheutuvia kustannuksia digitalisaatiota hyödyntämällä. Arvoisa puhemies! Lisäksi esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rakentamislain rakennuksen vähähiilisyyden ohjaukseen tarvittavat muutokset direktiivin rakennuksen elinkaaren aikaista ilmastonlämmityspotentiaalia koskevien vaatimusten täytäntöön panemiseksi. Direktiivi edellyttää, että jatkossa myös rakennuksen ja rakennuspaikan hiilijalanjälki- ja hiilikädenjälkitiedot olisi ilmoitettava energiatodistuksessa. Jotta tiedot olisivat saatavilla, ilmastoselvityksen ja rakennustuoteluettelon laatimisvelvoitetta esitetään laajennettavan direktiivin vaatimuksia vastaavaksi. Lisäksi rakentamislaissa tarkoitettujen uuden rakennuksen hiilijalanjäljen raja-arvojen soveltamisalaa on tarkoitus laajentaa direktiivin edellyttämällä tavalla siten, että ne koskisivat vuodesta 2030 alkaen kaikkia rakennuksia, ellei rakennusta ole erikseen rajattu velvoitteen ulkopuolelle. Esimerkiksi erillispientaloihin rakentamislain velvoitteet tulisivat esityksen mukaan sovellettaviksi 1.1.2030 alkaen. Arvoisa puhemies! Esitys on tarpeen käsitellä kiireellisenä, sillä direktiivin täytäntöönpanon määräaika on ehtinyt umpeutua toukokuun 2026 loppupuolella. Valtioneuvosto on vastaanottanut heinäkuun 2026 puolivälissä Euroopan komission virallisen huomautuksen, joka koskee myös rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon viivästymistä. Laki rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Laki rakentamislain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä tammikuuta 2028. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakentamislaki)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan osuustoimintaryhmän puheenjohtajana kiitän ministeri Merta tästä esityksestä. — Osuuskunnat ovat tärkeä osa suomalaista taloutta ja yhteiskuntaa. Ne tarjoavat ihmisille ja yrityksille mahdollisuuden tehdä yhdessä, omistaa yhdessä ja rakentaa pitkäjänteisesti yhteistä toimintaa. Siksi myös osuuskuntien sääntelyn pitää olla selkeää, toimivaa ja oikeudenmukaista. Tässä esityksessä on kyse ennen kaikkea siitä, että osuuskuntien arki helpottuu, ja niiden toimintaedellytykset säilyvät tasavertaisina osakeyhtiöiden kanssa. Monet muutoksista ovat teknisiä ja hallinnollisia, mutta juuri tällaiset muutokset voivat käytännössä vähentää turhaa työtä ja antaa enemmän aikaa itse toiminnalle. Pidän tärkeänä sitä, että jäsenyyteen ja jäsenten asemaan liittyviä säännöksiä selkeytetään. Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, joissa yksi jäsenyys kuuluu useammalle henkilölle, yhteisölle tai verotusyhtymälle. On hyvä, että käytännön toiminta kirjataan selkeämmin lakiin ja samalla säilytetään osuuskuntien tärkeä periaate: yksi jäsenyys, yksi ääni. Myös edustajistoihin liittyviä säännöksiä ja jäsenen vastuuta maksamattomasta osuusmaksusta selkeytetään. Selkeät pelisäännöt vahvistavat jäsenten luottamusta ja helpottavat osuuskuntien hallintoa. Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä on myös tärkeä taloudellinen uudistus. Osuuskunnan ylijäämää voidaan jatkossa jakaa tilikauden aikana vastaavalla tavalla kuin osakeyhtiöissä voidaan jakaa väliosinkoa. Tämä lisää osuuskuntien taloudellista joustavuutta. Lisäksi hallinnollista taakkaa kevennetään ja osuuskuntien lopettamista helpotetaan. On järkevää, ettei toimintansa jo päättänyt osuuskunta jää tarpeettomasti roikkumaan rekisteriin. Tärkeää on, että yritysten toimintaa helpotetaan tavalla, joka vahvistaa eikä heikennä oikeudenmukaisia toimintaedellytyksiä. Tässä esityksessä hyvä lähtökohta on yhdenvertaisuus. Osuuskunnilla ja osakeyhtiöillä tulee olla mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet toimia ja työllistää. Meidän on pidettävä huolta siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa on tilaa erilaisille tavoille tehdä työtä, yrittää ja omistaa. Osuuskunnat ovat tästä hyvä esimerkki. Kun sääntely on selkeää ja turha hallinto vähenee, voimavaroja jää enemmän ihmisten, yhteisöjen ja talouden rakentamiseen. Tämä uudistus vie osuuskuntien sääntelyä oikeaan suuntaan: vähemmän turhaa hallinnollista taakkaa, selkeämmät pelisäännöt ja tasavertaiset toimintaedellytykset. Se on hyvää lainsäädäntöä ja vastuullista talouspolitiikkaa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittäminen on keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja sisäistä turvallisuutta. Toimivalla vaaratiedottamisella voidaan varoittaa väestöä ja suojata ihmisiä tehokkaasti niin normaaliolojen onnettomuuksissa, erilaisissa häiriötilanteissa [Hälinää — Puhemies koputtaa] kuin poikkeusoloissakin. Suomessa väestön varoittaminen ja vaaratiedottaminen perustuu monikanavaisuuteen, jolla pyritään tavoittamaan väestö mahdollisimman kattavasti. Nykyinen järjestelmä perustuu radioon ja televisioon siten, että vaaratiedote annetaan aina radiossa ja sen lisäksi televisiossa, jos vaaratiedotteen antava taho niin päättää. Näiden lisäksi vaaratiedote julkaistaan 112 Suomi ‑sovelluksessa, Yle-palvelusovelluksessa, teksti-tv:n sivulla 112 sekä sivustoilla pelastustoimi.fi, yle.fi ja 112.fi. Väestön varoittamisen tukena ovat myös kiinteä väestöhälytinjärjestelmä ja tarvittaessa kaiutinautot. Vaaratiedottamisen järjestelmiä täytyy kuitenkin kehittää ja parantaa nykyisessä turvallisuusympäristössä ja teknologian kehittyessä. Saatujen kokemusten ja tehtyjen selvitysten perusteella on havaittu tarvetta parantaa entisestään väestön tavoitettavuutta mobiilivaroittamisessa sekä nopeuttaa varoitusten perillemenoaikaa. Sisäministeriö sai vuoden 2025 toisessa lisätalousarviossa kuuden miljoonan euron määrärahan vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittämiseen. Valtaosa rahoituksesta kohdennetaan uuden matkapuhelimia hyödyntävän vaaratiedotejärjestelmän rakentamiseen. Suomeen rakennetaan lokakuun 2026 loppuun mennessä uusi FI-Alert-vaaratiedotejärjestelmä, joka täydentää nykyisiä väestön varoittamisen järjestelmiä. Uuden järjestelmän avulla vaaratiedotteet voidaan välittää matkapuhelimiin nykyistä nopeammin ja aiempaa tarkemmin rajatulle maantieteelliselle alueelle. FI-Alert-järjestelmä perustuu cell broadcast ‑teknologiaan sekä EU-Alert-konseptiin. Vastaava järjestelmä on käytössä tai rakenteilla yli 20:ssä Euroopan maassa, ja se on muodostumassa yleisimmäksi matkapuhelimia hyödyntäväksi varoitusjärjestelmäksi. Uuden järjestelmän käyttöönotto edellyttää vaaratiedotelain muuttamista. Hallituksen esityksessä ehdotetaan lakia muutettavaksi siten, että vaaratiedote voitaisiin välittää yleisölle myös solulähetysjärjestelmän eli cell broadcast ‑järjestelmän avulla. Samalla Hätäkeskuslaitokselle säädettäisiin velvoite välittää vaaratiedote myös tähän solulähetysjärjestelmään. Esityksen tavoitteena on täydentää Suomen monikanavaiseen viestintään perustuvaa väestön varoittamis- ja vaaratiedotejärjestelmää. Tämä mahdollistaa nopean, viiveettömän ja maantieteellisesti rajatun vaaratiedotteen välittämisen vaara-alueilla oleville kaikkien mobiilioperaattoreiden päätelaitteille. Solulähetysjärjestelmä parantaa väestön varoittamisen kattavuutta ja siten myös ihmisten turvallisuutta. Merkittävää on myös se, että järjestelmän käyttö ei edellytä kansalaisilta erillisen sovelluksen asentamista. Viesti välittyy yhteensopiviin päätelaitteisiin automaattisesti. Toisin kuin tekstiviesteissä, viestejä ei lähetetä yksittäisiin puhelinnumeroihin, eikä niiden välittäminen edellytä vastaanottajarekisteriä. Esitys toteuttaa osaltaan hallitusohjelman tavoitetta vaaratiedotejärjestelmän uudistamisesta sekä vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa varautumaan entistä paremmin erilaisiin turvallisuusuhkiin ja häiriötilanteisiin. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. marraskuuta 2026. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Rouva ministeri, itse kyllä tarkoitin, että tämän oikeudenkäyntimaksun korottaminen olisi ihan reilua kaikkien osalta, koska eihän sitä maksua joudu maksamaan, ellei se valitus ole aiheeton. Nehän, jotka valittavat aiheellisesti — eli valitus menestyy, liittyy se sitten verotukseen tai kaavoitukseen tai mihin tahansa — eivät joudu maksamaan mitään oikeudenkäyntimaksua. Minun mielestäni tämä 310 euroa on todella vähän, vaikka kuinka olisi omasta mielestään hyvät perusteet valittaa, jos se valitus kuitenkin osoittautuu aiheettomaksi. Eli tätä tässä tarkoitin. Tämä ei välttämättä liittynyt juuri sarjavalittajiin, mutta niihin sarjavalittajiin liittyen on hienoa, että olette päättäneet ryhtyä toimiin. Siltä osin vain toivomukseni siis oli se, että toimet todella purisivat. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus, kaavoituksen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Ilmastolain tavoitteet on syytä pitää voimassa, ja niitten tavoitteitten, mitkä me ollaan tässä kirjattu, eteen pitäisi tehdä töitä. Näyttää siltä, että — kuten tässä edellisessäkin puheenvuorossa hyvin tuotiin esiin se, kuinka paljon ilmastovelkaa meille jää seuraaville kausille — tässä mielessä kaikki ratkaisut, mitä tälläkin kaudella tehdään, vaikuttavat sitten pidemmälle. Edustaja Tynkkynen hyvin kuvasi käytännönläheisesti sitä tonnien ottamista tuolta ilmakehästä, sitä, kuinka paljon sillä on vaikutuksia kaikkialla, ja se on tosi tärkeä huomio. Arvoisa rouva puhemies! Otin tämän puheenvuoron sen vuoksi, että meidän pitää olla edelläkävijä puhtaassa energiassa ja muissa toimenpiteissä, joilla tällä alueella toimitaan. Muun muassa EK:n toimitusjohtaja tänä aamuna taisi puhua tämän asian puolesta niin, että me ei saada olla perässähiihtäjiä vaan meidän pitää olla edelläkävijä näissä asioissa. Olen siitä samaa mieltä, ja se on meille pitkässä juoksussa kuitenkin kilpailuetu. Arvoisa rouva puhemies! Kannan vähän huolta: Kun me ollaan aika pitkälle nyt päästy sähköenergian tuotannossa puhtaan energian maaksi, eli meillä on 96 prosenttia sähköenergian tuotannosta puhdasta energiaa — siellä on ydinvoimaa, vesivoimaa, aurinkoa ja tuulta pääasiassa — niin se kertoo siitä, että energiasiirtymää pystytään tekemään. Nyt meillä on tulossa datakeskuksia, ja on arvioitu, että sähkön energiankulutus kasvaa noin 50 prosentilla tässä lähivuosina. Sitten me tiedetään, kuinka vaikeaa se energian tuotantomäärä on kattaa monesta syystä: Ydinenergian rakentaminen, joka on perusvoimaa, vie vähintään kymmenen vuotta ennen kuin se on käytännössä meillä käytettävissä. Moduuliydinvoimalaitokset ovat lähinnä lämmöntuotantoa. Ne eivät ratkaise tätä. Tuulikapasiteettia ja aurinkoa saadaan rakennettua aika nopeasti, mutta sitten verkko on semmoinen pullonkaula. Jos me halutaan verkkoa vahvistaa, niin se vie vähintään seitsemän kahdeksan vuotta ennen kuin me saadaan verkkoa vahvistettua noin laajassa mittakaavassa kantaverkonkin osalta. Meillä on tällaisia pullonkauloja, ja jos nämä datakeskusten sähkön tarpeet tulevat nopeasti, niin se tuo meille hankaluuksia tässä sähkön hinnassa. Mutta myöskin sitten se, millä tavalla se 50 prosenttia energiasta tuotetaan, on tässä erittäin iso kysymys. Siihen tietyllä tavalla toivoisi tietenkin vastauksia että, saadaanko ne tuotettua tällä puhtaalla energialla, niin kuin me ollaan tähänkin asti nyt saatu tuotettua, ja siinä mielessä ne energiainvestoinnit pitäisi saada aikaiseksi. Nämä merituulivoimalaitokset ja muut tällaiset, tuulivoimalaitosten sijoittelu ympäri Suomea ja verkon vahvistaminen tuonne Norjaan ja Ruotsiin auttavat meitä siinä, mutta se, mitä muuta pitää tehdä, liittyy varmasti nopeisiin ydinenergiaratkaisuihin. Arvoisa rouva puhemies! Kun katsoo sitten tätä hyvää vuosikertomusta tässä, niin sivulla 91 nähdään energialähteistä vuosina 2005—2024, kuinka selkeästi me olemme hiilestä päässeet laskusuuntaan erittäin voimakkaasti. Maakaasu on käytännössä tuolta poistunut, öljy on laskenut, ja sillä tavalla me päästään koko ajan näihin tavoitteisiin. Nämä, mitä me tässä tehdään, ovat niitä suoria toimenpiteitä. Täällä sivulla 92 on yksi mielenkiintoinen tilasto, joka kertoo tieliikenteen energiankulutuksesta energianlähteittäin. Kun täällä on vuosien 2005 ja 2025 kulutus, niin kokonaisterawattina laskettuna kulutus on pienentynyt sieltä 45:stä tuonne 40:een, ja varmasti liikennesuoritteiden määrä on kasvanut. Siellä on varmasti polttoainetehokkuutta parannettu ja kaikkea muuta, mutta sähkön osuus on pikkuhiljaa tuolla alkanut näkyä. Se ei ole vielä kovin suuri, ja toivoisin, että sitä pystyttäisiin tekemään voimakkaammin ja päästäisiin näihin meidän tavoitteisiin hyvin. Arvoisa rouva puhemies! Vielä tässä lopuksi tästä Suomen merkityksestä näissä per henkilö: Kun katsotaan tätä eurooppalaistakin tilastoa, 27 maan tilastoa, niin me ollaan täällä keskitasolla, ja nettopäästöissä me ollaan aika lailla korkealla tasolla. Kyllä meillä työtä riittää, ja se on tässä tosi tärkeää huomata, että me emme ole tässä yksin. Sitten jos katsotaan globaalisti tätä tilannetta — EU ja Yhdysvallat, Kiina ja muu maailma — niin varmaan pitää katsoa myöskin sitä, kuinka paljon populaa on eri puolilla, ja sekin vaikuttaa tähän niin, että se vähän hämärtää nämä suhdeluvut. Kaikilla meillä tulee olemaan töitä. Viimeiset uutiset: Kun katsotaan Nepalin onnettomuutta, Panaman kulkuyhteyksiä siellä kanavassa, EU:n lämpenemistä, ne ovat niitä konkreettisia näkymiä, mitä tästä ilmastonmuutoksesta ja lämpenemisestä on. Ihmiset eivät huomaa sitä puoltatoista astetta tai mitä tämä on, mutta nämä he huomaavat, ja minä luulen, että ihmiset näitten perusteella myöskin noteeraavat sen, että me teemme niitä toimia, ja erityisesti meidän nuoret ja lapset odottavat, että me teemme niitä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, ydinenergia, sähkö, tuulivoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, ilmastolaki)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on valtion ilmastovuosikertomus. Ilmastolain mukaisesti ilmastovuosikertomus annetaan eduskunnalle vuosittain. Sen tarkoituksena on tarjota eduskunnalle ja kansalaisille ajantasainen kokonaiskuva Suomen ilmastopolitiikan etenemisestä, päästö- ja nielukehityksestä sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisen näkymistä. Tällä tavalla myös eduskunnalle tulee mahdollisuus käydä keskustelua ilmastopolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä tuoreimman tiedon pohjalta. Vuosikertomuksessa raportoidaan päästöjen ja hiilinielujen kehityksestä sekä arvioidaan toimien riittävyyttä ilmastolain tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi tarkastellaan keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman, maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman ja kansallisen sopeutumissuunnitelman toimeenpanoa. Tässä kertomuksessa tilannetta tarkastellaan sellaisena kuin se oli keväällä 2026. Tilastokeskuksen pikaennakkotietojen mukaan Suomen kokonaispäästöt ilman maankäyttösektoria laskivat vuonna 2025 seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Päästöt laskivat sekä päästökauppasektorilla että taakanjakosektorilla. Päästökauppasektorilla päästöt laskivat 11 prosenttia. Kehitystä selittää erityisesti fossiilisten polttoaineiden käytön vähentyminen sähkön nettotuonnin ja tuulivoiman tuotannon kasvettua. Erityisesti vähenivät kivihiilen poltosta aiheutuvat päästöt kivihiilen käytön päätyttyä keväällä 2025. Suomi kulkee tässä etunojassa, ja siitä voimme kyllä kaikki olla ylpeitä. Taakanjakosektorilla, joka kattaa päästökaupan ulkopuoliset päästöt, kuten liikenteen ja osan maatalouden päästöistä, päästöt laskivat viisi prosenttia. Päästövähennykset syntyivät erityisesti liikenteessä polttoaineiden bio-osuuden kasvun ja polttoaineiden kulutuksen vähenemisen seurauksena. Maankäyttösektori oli tänäkin vuonna nettopäästölähde, sillä metsien hiilinielu on trendinomaisesti heikentynyt jo vuosien ajan. Kuitenkin viljelysmaiden päästöt vähenivät hieman ja puutuotteiden nielu vahvistui, mikä vähensi sektorin nettopäästöjä edellisvuoteen verrattuna. Vuosikertomuksen politiikkatoimiskenaarion mukaan ilmastolain vuosien 2030 ja 2040 päästövähennystavoitteet voidaan saavuttaa, mikäli suunnitellut toimet toteutuvat ja huomioidaan hiilen talteenottoon perustuvat ratkaisut. Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vuonna 2035 edellyttää kuitenkin edelleen lisätoimia kaikilla sektoreilla, erityisesti maankäyttösektorilla. EU:n taakanjakoasetuksen mukaisella sektorilla Suomi ylitti vuoden 2025 päästökiintiön. Tämänhetkisen arvion mukaan suunnitellut toimet, aiemmilta vuosilta kertynyt päästöyksiköiden ylijäämä sekä käytettävissä olevat joustokeinot riittävät kuitenkin koko vuosien 21—30 velvoitekauden tavoitteiden saavuttamiseen. Maankäyttösektorilla tilanne on haastavampi. Maankäyttösektorin EU-velvoitteet jakautuvat tällä hetkellä kahteen erilliseen velvoitekauteen. Alustavien arvioiden mukaan Suomi saattaa saavuttaa vuosien 2021—2025 EU-velvoitteensa riippuen metsien vertailutasoon hyväksyttävistä korjauksista. Lopullinen tilanne varmistuu vuonna 27, mutta tarkkakorvaiset ehkä kuulivat eilen ilmastokomissaarin vierailun jälkeen, että Suomen viesti siitä, että myös geopoliittisen tilanteen muutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi puun käyttöön Suomessa Venäjän puuntuonnin loputtua, antaa hyvää ennakkotietoa tästä kysymyksestä. Sen sijaan vuosille 26—30 velvoitteiden saavuttaminen on edelleen epävarmaa ja edellyttää lisätoimia. Arvoisa puhemies! Hallitus hyväksyi joulukuussa 2025 kansallisen energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman. Näissä linjasimme toimia puhtaan siirtymän vauhdittamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi sekä nielujen kasvattamiseksi. Päästökauppasektorilla keskeinen ohjauskeino on EU:n päästökauppa ja siitä seuraava hinta päästöille. Hallitus on lisäksi pyrkinyt vauhdittamaan puhtaan siirtymän investointeja. Hallitus on esimerkiksi antanut esityksen uudeksi ydinenergialaiksi, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa houkuttelevana ydinenergian tuotannon ja uusien laitosten rakentamispaikkana. Lisäksi hallitus edistää bioperäisen hiilidioksidin talteenottoa investointiavustuksilla ja on vauhdittanut suuria teollisia puhtaan siirtymän investointeja ottamalla käyttöön investointien verohyvityksen, jota on tarkoitus jatkaa vuoden 27 loppuun asti. Jatkossa myös hiilidioksidin talteenotto ja hyötykäyttö olisi mahdollista hyvittää tällä verohyvityksellä. Taakanjakosektorilla keskeisiä energiaperäisiin päästöihin kohdistuvia poikkileikkaavia toimia ovat biopolttoöljyn jakeluvelvoite ja EU:n laajuinen polttoaineen jakelun päästökauppa, joka käynnistyy täysimääräisesti vuonna 2028. Useita liikenteen ja rakennussektorin toimia rahoitetaan osittain EU:n sosiaalisesta ilmastorahastosta, jonka tavoitteena on tukea haavoittuvassa asemassa olevia EU-kansalaisia ja yrityksiä päästökaupan laajetessa koskemaan tieliikennettä ja rakennusten erillislämmitystä. Liikenteessä päästöjä vähentävät sekä lupaavasti etenevä sähköistyminen että jakeluvelvoite. Maankäyttösektorilla hallitus on käynnistänyt metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepaketin. Toimenpiteillä edistetään muun muassa metsien uudistamista, metsän kasvua, kieltoaikojen pidentämistä, metsätuhojen ehkäisyä, lannoitusta sekä metsäpinta-alan laajentamista. Hallitus on osoittanut tähän yhteensä noin 27 miljoonan euron rahoituksen tukemaan metsänomistajien toimia. Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalla jatketaan myös sopeutumistyötä. Kansallisen sopeutumissuunnitelman toimeenpanoa on edistetty laajasti eri sektoreilla. Sopeutumisen näkökulma on vahvistunut osana yhteiskunnan varautumista, ja ilmastoriskien hallintaa on kehitetty alueellisella sekä paikallisella tasolla. Samalla on panostettu tietopohjan vahvistamiseen, ennakointiin ja viestintään, jotta me Suomessa voimme välttää haitallisimmat vaikutukset. Arvoisa puhemies! Ilmastovuosikertomus osoittaa, että päästövähennyksissä on edistytty monella sektorilla ja että työtä tehdään aktiivisesti myös maankäyttösektorin tilanteen parantamiseksi. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa puhtaan siirtymän edelläkävijänä ja houkuttelevana investointiympäristönä. Hallituksen linjaamilla toimilla luomme yrityksille vakaata ja ennustettavaa toimintaympäristöä investoida puhtaisiin ratkaisuihin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinenergia, sähkö, tuulivoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, ilmastolaki, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Turvallisuus on myös sitä, että ihmiset voivat luottaa omien tietojensa pysyvän turvassa ja käyttää digitaalisia palveluja ilman pelkoa väärinkäytöksistä. Tietosuojavaltuutetun toimiston toimintakertomus 2025 korostaa, että tietosuoja on olennainen osa kokonaisturvallisuutta ja demokratian toimintakykyä. Se on työtä, joka ansaitsee meiltä kiitoksen. Tämä kertomus osoittaa, että turvallisuuden rakentaminen vaatii myös vahvaa tietosuojaa, toimivia viranomaisia ja jatkuvaa valppautta muuttuvassa digitaalisessa ympäristössä. Arvoisa puhemies! Toimintaympäristömme on muuttunut voimakkaasti. Tekoäly yleistyy nopeasti, yhteiskunnan digitalisaatio etenee, ja geopoliittinen tilanne vaikuttaa yhä enemmän myös tietosuojaan ja tiedonsiirtoihin. Myös henkilötietojamme kysytään meiltä yhä useammin. Tässä kertomuksessa osoitetaan meille arvokas kysymys siitä, kuka hallitsee tietoja ja kenellä on pääsy niihin. Tämä on nykyään ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys. Tästä meille kertoo myös se, että kertomuksessa käsitellään tapauksia, joissa henkilötietoja on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle tai joissa on jouduttu arvioimaan kansainvälisten teknologiayritysten toimintaa. Nämä havainnot osoittavat, että tietosuoja ei ole enää pelkästään yksityisyydensuojaa koskeva kysymys. Se liittyy kansalliseen turvallisuuteen, huoltovarmuuteen ja yhteiskunnan kykyyn säilyttää päätösvalta omista tiedoistaan. Arvoisa puhemies! Erityisen huolestuttavaa on se, että tietoturvaloukkausten määrä jatkaa kasvuaan. Vuonna 2025 tietosuojavaltuutetulle ilmoitettiin yli 7 300 tietoturvaloukkausta. Muuttuva toimintaympäristö ja kasvava vireille tulevien asioiden määrä haastavat meitä tässä hetkessä, kun valtiomme toimii niukkuudessa. Turva, suoja ja luottamus ovat yhteiskuntamme kulmakiviä. Toisena kertomuksessaan tietosuojavaltuutetun toimisto on kiinnittänyt erityistä huomiota viranomaisten kasvaviin tiedonsaantioikeuksiin. Rikollisuuden torjunta ja turvallisuuden vahvistaminen ovat tärkeitä tavoitteita. Tärkeää kuitenkin on, että toimivaltuuksien laajentaminen on tarkkarajaista, välttämätöntä ja oikeasuhtaista. Turvallisuuden ja perusoikeuksien välillä on löydettävä kestävä tasapaino. Arvoisa puhemies! Vahva tietosuoja ei ole turvallisuuden este vaan sen edellytys. Kansalaiset luottavat viranomaisiin, yrityksiin ja digitaalisiin palveluihin vain silloin, kun he voivat luottaa siihen, että heidän tietojaan käsitellään turvallisesti ja lainmukaisesti. Tämä luottamus on yksi Suomen tärkeimmistä turvallisuusvahvuuksista. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisat edustajat! Kiitos hyvästä keskustelusta ja hyvistä huomioista. Tosiaan tämä pankkivaltuuston kertomus on tämmöinen oikea runsaudensarvi, josta voi saada monia näkökulmia. Juuri näin, niin kuin tässä monessa puheenvuorossa todettiin: Nyt Suomen talous — itse asiassa jo hiukan pitempään, kun vasta hetken aikaa sitten tultiin — on saanut vetoapua kansainväliseltä taloudelta. Tietysti se, mitä tässä varmasti nyt sitten kiivaasti odotetaan, on se, milloin tämä heijastuu työllisyyteen. Nythän todella tilanne on ollut se, että jos vuoden 2024 syksystä bkt on ollut kasvussa mutta edelleen työllisyydessä poiketaan euroalueesta, niin kyllähän se pistää miettimään, mikä tässä oikein on. Toivotaan, että kun lisää tietoa ja dataa saadaan, niin tähänkin jonakin päivänä selitys saadaan. Yksi asia, jonka kävin tuossa puheessa läpi, on se, että varmasti on niin, että meillä taitaa olla Viron ohella eniten sidottu kotitalouksien mutta myös yritysten luottoja vaihtuviin korkoihin, mikä tarkoittaa sitä, että tämä erittäin nopea rahapolitiikan kiristyminen välittyy nopeammin, ja sitten on myös tämä turvallisuusympäristö tässä tekijänä. Mutta sitten todella se, mihin edustaja Lyly kiinnitti huomiota, on tämä asuntomarkkinoiden tilanne, ja tämä on todella poikkeavaa. Tämä poikkeaa muusta euroalueesta lähes yhtä paljon, ehkä enemmänkin, kuin nämä meidän työllisyysluvut. Jos katsoo vielä, niin oikeastaan kaikkialla euroalueella asuntojen hinnat lähtivät nousuun suurin piirtein vuoden 2015 jälkeen samaan aikaan, ja vaikka pelkästään pääkaupunkiseutuunkin verrataan, niin euroalueella tämä asuntojen hintojen nousu oli itse asiassa vielä nopeampaa kuin Suomessa. Tämän jälkeen sitten sodan alettua tämä tasaantui, ja muualla euroalueella sitä kesti toista vuotta, noin pari vuotta, ja sen jälkeen se lähti taas kasvuun, ja meillä on nyt tämmöinen yksi historian pisimmistä kausista asuntojen hintojen laskussa. Totta kai sillä täytyy olla vaikutusta, niin kuin tuossa kävin läpi. Me tiedetään jo nyt, että sillä on vaikutus kotitalouksien varallisuuskokemukseen ja sitä kautta kulutukseen. Sillä on vaikutus ikään kuin näihin ihmisten omarahoitusosuuksiin, vakuusarvoihin, jotka voivat luoda lukkoa sinne asuntomarkkinoille. Sitten totta kai tällä kaikella on tietenkin vaikutus rakentamiseen. Niin kauan kuin asuntomarkkinoilla tilanne on tämä, että huomenna on edullisempaa kuin tänään, niin silloinhan monella kuluttajalla on ihan loogista lykätä sitä asunnonhankintaa. [Puhemies koputtaa] Näin se hintaero repeää, ja sen takia uudet hankkeet eivät oikein tahdo käynnistyä. Tähän tarvitsisimme todella käännettä aikaiseksi, jotta tämä luottamus heijastuisi kotimarkkinoille ja sitä kautta työllisyyteen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
Lyly Lauri1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 20/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa puhemies! Kiitos pankkivaltuuston puheenjohtajalle esittelystä. — Minua kiinnostaa, kun täällä on erittäin hyvät taulukot, että täällä hyvin voi verrata sitä, mitä Suomessa tapahtuu, kun katsotaan tätä euroaluetta. Mielenkiintoisia kriisejä, joita meillä on ollut tässä: koronakriisi näkyy meillä täällä kokonaistuotannossa, inflaatio näkyy korkeana Ukrainan sodan myötä. Nämä sattuivat viime hallituskaudelle molemmat, ja siellä ostovoima sen takia sakkasi tämän inflaation osalta. Mutta se, mikä täällä on mielenkiintoista, on se, että kun katsotaan näitä korkoja suhteessa muiden maiden ja euroalueen korkoihin, niin voi tietyllä tavalla sanoa, että valtion kymmenen vuoden korko on aika lailla sama kuin Saksassa ja euroalueella, eli sillä tavalla Suomessa on vielä pysytty sillä tasolla, mikä Euroopassa noin kokonaisuudessaan on. Mutta sitten kun katsotaan kotimarkkinoiden asuntolainojen hintoja ja asuntojen hintoja ja sitten asuntolainakannan muutosta, niin lainakannan muutos tapahtui euroalueella alaspäin samaan aikaan kuin Suomessa, ja kaikilla tuli alaspäin, mutta siellä on nopeampaa nousua siitä. Mielenkiintoista on ollut, että euroalueella asuntojen hinnat eivät ole laskeneet, mutta Suomessa ne ovat tulleet alas. Tässä on aika iso ero euroalueessa, ja tässä on semmoinen luottamuskysymys siitä, voiko omasta asunnosta saada minkälaisen hinnan. Se vaikuttaa varmasti siihen, että meillä kotimarkkina ei toimi asuntojen osalta vielä pitkään aikaan. Syy ei ole koroissa. Kun katsotaan meidän uusien asuntolainojen korkoja, niin ne ovat jopa matalammat kuin tuolla euroalueella. Siinä mielessä emme voi tätä määritellä. Sitten yrityslainakannan osalta voi myös todeta, että meillä uusien yrityslainojen korko on aika lailla sama kuin Euroopassa ja Saksassa. Sitten korkotason osalta liikutaan samoissa luvuissa. Tässä mielessä emme anna kilpailuetua muille, vaan meillä on aika lailla toimintaympäristö sama. Mutta tuo asuntojen hintakehitys on se, joka varmasti lyö semmoisen iskun, että asuntoihin ei kovin äkkiä tulla sijoittamaan. Ihmiset miettivät aika pitkään, haluaako asua vuokralla vai omistusasunnossa, ja pitää varmaan olla aika vakiintunut olotila, että omistusasuntoja ruvetaan hankkimaan. Se hidastaa meidän talouskasvua, kun rakentaminen sakkaa näin voimakkaasti. Tässä on yksi syy. Täällä on mielenkiintoiset tilastot, kun katsotaan euroaluetta, ja näitä kannattaa hyödyntää. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Ensin vielä muutama vastauksen tapainen, ja sen jälkeen vähän yhteenvetoa: Ensinnäkin tähän Tampereen areenan vertaukseen täytyy sanoa se, että siinähän kokoluokan ja julkisen tuen määrä oli merkittävästi suurempi kuin mitä tässä esitettiin. Se, mitä tällä haettiin, oli se, että me saadaan nimenomaan yksityinen raha liikkeelle kustantamaan tämän suuren hankkeen. Siinä mielessä tämä päätös puolustaa tässäkin suhteessa paikkaansa. Kuitenkin tässä oli se, että Tampereellakin demaritkin näkivät tämän tyyppisen hankkeen hyvin perusteltuna. Mutta ehkä kuitenkin voisi sen verran vetää yhteen siitä, että kun olen kuunnellut tätä, niin harvoissa puheenvuoroissa on itse areenahanketta tai jonkinlaisen areenan rakentamista kukaan täällä vastustanut. Jos yritettäisiin hakea niitä yhteisiä näkemyksiä, niin se varmasti on aika pitkälle tämän salin näkemys, että pääkaupunkiseutu ja Suomi ansaitsisivat tällaisen areenan. Nyt kun me ollaan luomassa prosessi, kun näitä hankkeita on tullut siis 15 kuukauden aikana lisää, niin se antaa mahdollisuuden nyt rakentaa sellaisen menetelmän, jota siis ei ole tällä hetkellä olemassa, että ei tarvita erikoismenettelyjä, vaan kaikki tietävät, miten näille suurille hankkeille voi rahoitusta valtiolta hakea, vielä järjestelmällisemmin, vielä selkeämmillä ohjeilla. Minusta tämä on siis hyvä asia, että näin nyt päädytään tekemään. No, sitten tähän prosessiin: Edustaja Koskela, joka on ollut siis suurimman osan päivästä jossain muualla, taas kysyi tästä, miten tämä on mennyt, ja minä vielä kerran haluan sen toistaa, että tämä päätös oli ehdollinen ja se tehtiin kasvuriihessä, jonka tehtävänä oli löytää sekä lyhyemmän että pitkän aikavälin kasvu- ja työllisyystoimia siinä talouden tilanteessa, missä Suomi oli keväällä 25: ei tietoakaan talouden kasvusta. Kaikkialta haettiin ideoita siitä, mistä kasvua saadaan aikaan, oppositioltakin kysyttiin, ja yksi suuri huolenaihe oli rakennusalan tilanne. Garden-hankkeessa oli potentiaalia ja hankkeen näkemys siitä, että he saavat sen liikkeelle tämän vuoden aikana. Me annoimme siihen mahdollisuuden, ehdollisen rahoituksen, jos sillä olisi saatu tämä yksityinen rahoitus aikaan, mutta hanke ei ole siinä onnistunut. Se oli kokeilemisen väärtti, mutta he eivät ole siinä onnistuneet. Nyt hallitus tosiaan katsoi nopeutetussa aikataulussa... Edustaja Kurvinen, se ei ollut Paluu tulevaisuuteen eikä Menneisyyden vangit, vaan kyse oli siitä, että me katsoimme nyt, kun tämä keskustelu on käynyt niin kiivaana, nopeutetummassa aikataulussa sen, mikä on päätöksenteon pohja, ja totesimme, että hanke ei ole siinä kunnossa eikä olisi muuttunut kuukauden tai puolentoista aikana, joten totesimme sen jo ennen tätä eduskunnan käsittelyä, jotta asia on selvä, että meillä ei ole edellytyksiä tehdä tätä päätöstä tämän vuoden budjettiprosessin aikana eli tämän hallituskauden aikana. Mielestäni se olisi hyvä tuoda tietoon eduskunnalle. Vielä ehkä edustaja Koskelalle totean, että se sitaatti oli vastaus opposition juuri tekemään epäluottamuslauseeseen, oli se sitten onnistunut tai epäonnistunut, mutta se oli oppositiolle vastine. [Pia Lohikoski: Se ei mitenkään sopinut tilanteeseen, ei mitenkään!] Mutta sitten: Ymmärrämmekö sen, että suomalaisilla on vaikea ymmärtää sitä, jos samaan aikaan säästetään ja sitten käytetään rahaa muualle? Ymmärrän. Haluan jälleen kerran ja vielä kerran toistaa sen, että nämä eivät ole toisiaan poissulkevia. Julkisen sektorin velkaantuminen ja menotaso ovat niin korkeita, että säästöjä on jouduttu tekemään ja joudutaan tekemään ensi vaalikaudella lisää riippumatta hallituksen kokoonpanosta, mutta samaan aikaan pitää saada aikaan kasvua ja työllisyyttä Suomeen, ja sitä kasvuriihessä on haettu. Ja kun nyt alkavat toimimaankin ne keinot, mitä hallitus on määrätietoisesti vienyt eteenpäin, niin tämä oli yksi niistä, millä haettiin kasvulle toimia, ja kun se on investointi, se on kertaluonteinen. Minä ymmärrän sen, että ihmisillä on tätä vaikea hahmottaa, ja minä toivoisin, niin kuin edustaja Zyskowicz hyvässä puheenvuorossaan, että me kaikki, riippumatta siitä, onko hallituksessa tai oppositiossa, myöskin selventäisimme suomalaisille näiden eroa. Mutta, hyvät edustajat, minä haluan vielä vakuuttaa sen, että tähän päätökseen ei vaikuttanut se, kuka sitä ajoi. Hallitus teki päätöksen puhtaasti talouden kasvun, työllisyyden eli suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi myöskin tulevaisuudessa. Meillä ei ole ollut mitään muita motiiveja tässä työssä. Suomalaiset voivat luottaa siihen, mitä tämäkin keskustelu osoittaa, että Suomessa päätökset tehdään asiallisesti, ja jos jokin epäilyttää, niin sitten kokoonnutaan vaikka keskellä kesää niitä asioita puimaan. Tämä keskustelu on ollut tärkeä. Haluan kiittää siitä. On taidettu käyttää 181 puheenvuoroa. Olette tehneet kymmeniä kysymyksiä. Osaa on toistettu, mutta toisto on tärkeää, ja joka ainoaan kysymykseen on vastattu. [Vasemmalta: Ei ole vastattu!] — On vastattu, ja uskon, että tämä on ollut tarpeen. En epäile, etteikö keskustelu jatkuisi, mutta toivon, että tämä on selkeyttänyt tilannetta. Haluan vielä kerran kiittää kaikkia tästä kokoontumisesta ja tästä keskustelusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja
Multala Sari21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa puhemies! Nämä puheenvuoropyynnöt tulivat itse asiassa jo jonkin aikaa sitten. Pyysin silloin, kun edustaja Kiljunen esitti täällä kysymyksiä ja kysyi tällaista ennakoivaa suhtautumista muun muassa Vantaan hankkeeseen. Ehkä haluan tähän alkuun nyt siteerata — tämä tietysti olisi löytynyt aika nopealla tutkimuksella tänne internetin syövereihin — kun tänään itse asiassa hanke on lausunut näin: ”Meidän hanke ei ole koskaan pohjautunut julkiseen avustukseen.” He toteavat tässä myös, että hankkeessa on tarkoitus aloittaa rakentaminen jo syksyllä, joten tuskin se edes ehtisi minkäänlaiseen uuteen avustushakuun osallistua. Kuten täällä edustaja Heinonen ja myös ministeri Poutala kävivät läpi näitä kriteereitä, niin sellainen hanke, jossa rakentaminen aloitetaan, ei tietenkään sitten jälkijättöisesti voi enää tukea saada. Sen lisäksi haluan vielä kerrata tähän sen, että tämä päätöksentekotilanne vuonna 25 keväällä oli aivan toinen kuin tällä hetkellä tilanne on tämän hankkeen osalta, saatikka sitten Garden Helsinki ‑hankkeen osalta. Sen vuoksi valtioneuvosto tekikin tässä eilen päätöksen tästä selvityksestä. Totean vielä sen, että kun puhutaan näin yleisesti tässä Vantaan päättäjistä, joihin toki itsekin valtuutettuna kuulun — en ole ollut toki kaupunginhallituksen jäsen enää moneen vuoteen — siellä oli ehdollinen päätös siitä, että Vantaan kaupungin virkajohto selvittää Vantaan hankkeen rahoituksen taustat ennen kuin he solmivat tämän tontinvuokrasopimuksen, joka tehtiin joko loppuvuodesta 25 tai alkuvuodesta 26 eli selvästi sen jälkeen, kun on ollut kehysriihi 25. Eli tämä on hyvä huomata tämänkin hankkeen osalta. Se, että on ollut käynnissä hanke, ei millään tavalla voi olla peruste sille, että valtioneuvosto lähtisi myöntämään tällaista tukea. Kuten tässä edustaja Heinonen hyvin kävi läpi Garden-hankkeen osalta, se on ollut liikuntaneuvoston listoilla valtakunnalliseksi hankkeeksi jo vuosikausia, joten siltä osin voidaan todeta, että aika erilaisessa tilanteessa nämä olivat vielä keväällä 25. Nyt tilanne on toinen.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja
Lyly Lauri21.7.2026Varsinainen puheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Tampereen areenan osalta tässä on se ero tähän hankkeeseen, että meillä oli suunnitelmat ja rahoituslaskelmat valmiina. Sitten valtio otti osaa tähän hankkeeseen, kun nämä laskelmat oli tehty, ja sitä kautta saatiin myöskin OKM:n tuki tälle hankkeelle, että nämä olivat kaikki sillä tavalla puhtaat. Sitten EU-notifikaatio tehtiin sen jälkeen, ja sen jälkeen vasta tehtiin rakentamispäätös. Sitten myöhemmin valtion rahat tulivat, kun tätä rakennettiin. Tässä on oleellista myös se, että Tampereen kaupunki sitoutui itse sijoittamaan tähän osakepääomaan 40 prosenttia, ja se tarkoitti suoraan neljän miljoonan osakepääomaa. Sitten kaupunki antoi 22 miljoonaa juniorilainaa tälle hankkeelle ja rakensi siihen sen kannen, joka oli noin 23 miljoonaa euroa, joka sitten vuokrattiin tälle halliyhtiölle. Tämän lisäksi 14—15 miljoonaa tehtiin investointeja siihen infraan ja niin poispäin. Tämä on se Tampereen kaupungin noin 60 miljoonaa euroa, mitä siihen on laitettu, ja sillä on käynnistetty. Sitten sen ympärille yksityistä rahaa on käytetty, yhteensä tämä hanke on varmaan joku 400—500 miljoonaa, mitä kaikkea siihen ympärille sitten valmistui. Mutta itse areena on maksanut noin 120 miljoonaa suuruusluokaltaan. Siellä käy noin puolitoista miljoonaa kävijää vuodessa, ja 60 prosenttia on muualta kuin Pirkanmaalta, eli sinne tullaan muualta. Sen takia se on kansainvälisen tason areena, joka täällä aina unohtuu. Se on myös yksi niistä asioista, jotka kannattaa muistaa tässä yhteydessä. Kun tämä on tehty pitkän valmistelun ja laskelmien pohjalta, niin sen takia tämä on saanut tämän tuen, ja itse näen... [Ben Zyskowicz: Miten teillä oli varaa laittaa tähän miljoonia, kun samaan aikaan piti säästää?] — Silloin me käytettiin suoraan rahaa tämä neljä miljoonaa osakepääomaan, ja sitten tämä laina, kaksi miljoonaa, on sille areenayhtiölle lainaa, josta me saadaan korkotuloja, ja se maksetaan aikanaan pois. Sitten nämä infraratkaisut ovat 14—15 miljoonaa, jotka ovat kaupungin taseesta. Täytyy muistaa, mitä kautta sitä rahoitetaan. — Kiitos.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrän myös hyvin, että nyt olisi jo aika päästä kohta äänestämään, mutta haluan myöskin puuttua samaan asiaan kuin edustaja Zyskowicz viimeksi, koska tässä edustaja Koskelan puheenvuorossa jäi minuakin niin paljon mietityttämään tämä asia, onko tosiaan näin, että tätä asiaa ei voida ihmisille avata. Nyt kun edustaja Lyly on pyytänyt puheenvuoron, niin minä pyydän, että vastaatte, kun tiedän, että te olitte yhdessä ministeri Ikosen kanssa keskeisiä henkilöitä tässä Tampereen Nokia-areenan päätöksessä. Oliko niin, että kun siihen Tampereen Nokia-areenaan Tampere pisti — oliko se peräti 60 miljoonaa? — kovan panoksen omilla rahoillaan, niin ihmiset, päätöksentekijät... Minä luulen, että kukaan niistä päätöksentekijöistä, jotka siellä olivat, mistään puolueesta ei ollut sitä mieltä, että se areenan rakentaminen on tärkeämpää kuin huolehtia terveydenhoidosta tai koulutuksesta, vaan se raha annettiin siihen areenaan sen takia, että se areena tuo työpaikkoja. Kun niitä turisteja käy, se tuo hotelleille, ravintoloille, kaupoille työpaikkoja. Sitä kautta se tuo verotuloja myös Tampereen kaupungille ja Suomen valtiolle, ja näin on Tampereella käynyt. Nyt on enemmän rahaa laittaa terveydenhoitoon ja koulutukseen. Tästä siinä oli kyse. Tämä on se investoinnin ja käyttömenon välinen ero, ja minä nyt toivoisin, että sen jokainen täällä jo vähitellen ymmärtäisi. [Minja Koskela pyytää vastauspuheenvuoroa]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja
Heinonen Timo21.7.2026Varsinainen puheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Olen pahoillani, että joudun käyttämään vielä tämän puheenvuoron ja käymään nämä pöytäkirjat läpi. Kun tässä oppositio antaa sellaisen kuvan, että tätä asiaa ei ole missään käsitelty, tätä ei ole millään tavalla virallisesti hoidettu, vaan tätä on jotenkin hähmäisesti siellä täällä hoideltu ja salaa tuotu ja kavereiden toimesta ratkottu, niin siksi tämä on syytä käydä nyt huolellisesti läpi. Nyt olen käynyt läpi muutamia pöytäkirjoja vaalikaudelta, jolloin päähallituspuolueena olivat sosiaalidemokraatit ja valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Jatkoin tälle vaalikaudelle, jolloin itse olen toiminut valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana. Viimeksi olemme Garden Helsinkiä käsitelleet 12.5., ja silloin käsittelimme julkisen talouden suunnitelmaa, eikä tässä kukaan kyseenalaistanut, kun totesimme, että hallitus esittää Garden Helsingille ehdollista 35 miljoonan tukea. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä, ei jättänyt eriävää mielipidettä, ei halunnut muutosta siihen, vaan yksimielisesti totesimme, että näin on. Tämä oikeastaan tähän. No, sitten tähän, kun on tuotu esille, miksi ei ollut esimerkiksi rakennuslupaa tai jotain muuta tämän käsittelyn yhteydessä, niin ei siinä vaiheessa ole näistä muistakaan hankkeista ollut. Ensin on tehty poliittinen linjaus, jota aiemmissa puheenvuoroissani kuvasin. Taisi Olympiastadionin kohdalla syntyä hallitusneuvotteluissa hallitusohjelmaan puhdas poliittinen päätös, että Olympiastadion on kansallisesti arvokas paikka, se laitetaan kuntoon. Näin linjattiin, ja näin päätettiin. Se oli poliittinen tahdonilmaus, jonka jälkeen prosessi lähti eteenpäin. Samanlainen päätön tämän pitkän, perusteellisen, lähes 20 vuotta kestäneen valmistelun pohjalta tehtiin Garden Helsingistä kehysriihessä, ja se oli myös ehdollinen, ihan samalla lailla kuin Olympiastadionin hankkeessa todettiin, että on mahdollisuus sitä rahoittaa ehdollisesti, kun muut ehdot täyttyivät, niin kuin Olympiastadioninkin kohdalla. Sen jälkeen emme ole päässeet pidemmälle tässä prosessissa, jossa seuraavana oli lähdössä liikkeelle opetus- ja kulttuuriministeriössä ihan normaali valmistelu tämän asian pohjalta. Siinä oltaisiin tarkistettu, että Helsinki on kaavansa hyväksynyt. Se on kaavan mukainen, paikasta tulee rakennusluvan ja muun luvituksen mukaisesti sellainen, mitä laki ja säädökset vaativat, ja tämä olisi ollut sitä seuraavaa valmistelua. Vasta sen jälkeen oltaisiin tehty se virallinen hakemus, joka sitten olisi käsitelty, ja tehty päätös siitä valtion tuesta. Tähän vaiheeseen ei päästy tässä hankkeessa, kun tämä haluttiin nyt tällä tavalla sitten käsitellä. Kun täällä on sen jälkeen kysytty, että no, nyt on joku toinen hanke lähtenyt jo liikkeelle, niin kannattaa sen verran meidän lainsäädäntöön tutustua, että sellaista hanketta, jossa on kuokka lyöty maahan, ei ole mahdollista enää tukea. Eli hanketta ei ole lupa aloittaa ennen rahoituspäätöksen tekemistä, ja se päätös oltaisiin tehty tässä. Arvoisa puhemies! Itse olen harmissani. En ole Helsingin IFK:n kannattaja, mutta kyllä Hifki ja Helsinki, pääkaupunki, tämän areenan ehdottomasti olisivat ansainneet. Tämän areenan olisi ansainnut ja ansaitsisi minun mielestäni myös suomalainen kulttuuri, meidän suurtapahtumat, konsertit ja muut. Olen hyvin vakuuttunut, että ne rahat, joita aikanaan osoitettiin esimerkiksi Tampereen Kansi-areenaan, Nokia-areenaan, ovat jo hyvin pitkälti tulleet takaisin näiden kaksien jääkiekon MM-kisojen, salibandyn, erilaisten tapahtumien, koripallon, EM-juttujen ja muiden myötä ja tulevat jatkossakin. Niistäkin rahoista, joita aikanaan annettiin Harkimon areenalle, kyllä valtion laittamat panokset ovat tulleet takaisin lukuisina hienoina tapahtumina, mitä Hartwall-areenalla aikanaan järjestettiin, ja näin poispäin. Olympiastadionilla oli oma aivan poikkeuksellinen asema. Itse ajattelin siitä eri lailla silloin, kun niitä päätöksiä tehtiin, mutta silloin demokraattisesti syntyi päätös, että me peruskorjaamme sen tällä tavalla. Miten se tehtiin? Siinä olisi muuten medialle selvitettävää, missä vaiheessa sieltä päätöksistä poistui yksi kohta: alkuperäinen sitoumus valtiolta oli niin, että valtio sitoutuu siihen 50 prosentilla ja ”kuitenkin enintään”, ja sitten oli summa. Jossain vaiheessa prosessia putosi pois se ”kuitenkin enintään”. Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisella prosessilla se sieltä poistui.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Pöytäkirja
Heinonen Timo21.7.2026Varsinainen puheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Käytän puheenvuoron nyt liittyen tähän päätöksentekoprosessiin, kun ei ole nyt oikein julkisuudessa halunnut kiinnostaa se, miten tämä on mennyt teknisesti kokouksissa ja kuinka pitkään tätä hanketta on tehty. Helsinki Garden -hanke nousi esille ensimmäisen kerran monitoimiareenana ja kaupunkikeskuksena, ja sen suunnittelu käynnistyi siis jo 2010, eli tätä hanketta on hyvin pitkään, pian 20 vuoden ajan, monella tavalla oltu edistämässä. No sitten tulen näihin valtion liikuntaneuvoston päätöksiin, joita on tehty. Katsoin tuossa läpi nyt tämän ja viime vaalikauden eli kahdeksan vuoden valtion liikuntaneuvoston asiat, ja palaan näissä muutamalla sanalla myös aiempiin puheenvuoroihin. Viime vaalikaudella, pääministeri Sanna Marinin vaalikaudella, valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana toimi vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, ja silloin tätä käsiteltiin muutamia kertoja ihan normaalin prosessin kautta: rahoitussuunnitelma syksyllä ja sitten rahoituspäätökset keväällä. Puheenjohtaja Arhinmäki esteellisenä ei osallistunut näiden käsittelyyn, se on hyvä tässä todeta, mutta muuten kaikki puolueet olivat tämän päätöksenteon osallisina. 18. marraskuuta 21 valtion liikuntaneuvosto kokoontui, ja seuraavat tahot olivat silloin hakeneet valtakunnalliseksi rakentamishankkeeksi rahoitussuunnitelmaan vuosille 22—25: Myllypuron jääurheilukeskus, Jyväskylän Hippos, Kuortaneen uintikeskus, Ruutikankaan ampumaurheilukeskus, Garden Helsinki, Projekti GH Oy, ja Turun Ratapiha, Ratapihan Kehitys Oy. Nämä olivat hakeneet. Emme voineet käsitellä mitään muita kuin niitä, jotka olivat hakeneet valtakunnallista statusta. Sen jälkeen niitä käsittelimme, ja päätökseksi syntyi yksimielinen: ”Valtion liikuntaneuvosto hyväksyy opetus- ja kulttuuriministeriön esityksessä esitetyt hankkeet valtakunnallisiksi huippu-urheilun hankkeiksi.” Lisäksi valtion liikuntaneuvosto nosti valtakunnalliseksi huippu-urheilun hankkeeksi Kuortaneen uimakeskuksen. Tämä oli päätös marraskuussa 21. No sitten marraskuussa 22 oli seuraava käsittely, ja täällä viitataan suunta-asiakirjaan, jossa kerrotaan aika tarkasti se, millä tavalla nämä valtakunnalliset hankkeet voivat korotettuja tukia saada, ja kun tähän useampaan kohteeseen on viitattu, niin suunta-asiakirja toteaa: ”Kun vireillä on useita samaa lajia, samoja lajeja palvelevia mittavia hankkeita, voi ainoastaan yhdellä olla mahdollisuus niin sanottuun valtakunnalliseen statukseen ja tämän myötä normaalia suurempaan harkinnanvaraiseen valtionavustukseen.” Tällä kertaa eli marraskuussa 22 seuraavat tahot ovat ehdottaneet hankettaan valtakunnalliseksi rakentamishankkeeksi vuosille 23—26: Helsingissä Myllypuron jääurheilukeskus ja Helsinki Garden, Hippos Jyväskylä, Kuortaneen uinnin valtakunnallinen harjoituskeskus, Ruutikangas, Lappeenrannan Aviasport Areena ja Turun Ratapihan Kehitys eli Turun Ratapiha ‑hanke. Näistä todettiin silloin valtion liikuntaneuvostossa, että Helsingissä hallitilanne on hieman epäselvä tämän Helsinki-areenan, Hartwall-areenan, Venäjä-seikkailujen myötä, ja sitten totesimme kuitenkin yksimielisenä päätöksenä, että liikuntaneuvosto toteaa, että pääkaupunkiseudulle tarvitaan nykyaikainen urheilu- ja tapahtuma-areena. No sitten minusta tuli puheenjohtaja tällä vaalikaudella, pääministeri Petteri Orpon hallituskaudella, ja olemme jatkaneet tätä samaa käsittelyä, josta nyt on syntynyt kuva, ettei tätä ole koskaan käsitelty missään. Me käsittelimme tätä seuraavan kerran 14. joulukuuta 23. Kansanedustajia on ollut tässä kokouksessa paikalla lisäkseni Ritva Elomaa, Pauli Kiuru, keskustasta Markku Siponen ja Mari-Leena Talvitie, joka on nyt ministerinä. Silloin käsittelimme tätä, ja jälleen opetus- ja kulttuuriministeriöön saapuneissa rahoitussuunnitelmaehdotuksissa yhteensä kahdeksalle hankkeelle on haettu valtakunnallisen hankkeen statusta, ja sitten liikuntaneuvosto on puoltanut tämän virkavalmistelun pohjalta valtakunnallisiksi hankkeiksi rahoitussuunnitelmaan ehdotettujen kohteiden Garden Helsinki, Kontiolahden ampumahiihtokeskuksen valaistus, Kontiolahti, Puijon hyppyrimäen peruskorjaus, Kuopio, Hakametsän Sport Campus, Tampere, Turun Ratapiha, valtakunnallinen status. Tämä on käsitelty silloin... [Vasemmalta: Viisi ja puoli minuuttia! — Puhemies koputtaa] —Selvä. — Otetaan uusi puheenvuoro, ja palataan sitten tuohon pöytäkirjaan.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
Heinonen Timo21.7.2026Varsinainen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa herra puhemies, hyvä pääministeri, muut ministerit, edustajakollegat ja täysistuntoa seuraavat! Käytän tämän puheenvuoron nyt kansanedustajana mutta myös pitkäaikaisena valtion liikuntaneuvoston jäsenenä. Olen toiminut valtion liikuntaneuvostossa pian 20 vuoden ajan, vuodesta 2007 lähtien, toimien sen varapuheenjohtajana aikanaan, mutta myös rakentamisjaoston puheenjohtajana ja tällä hetkellä liikuntaneuvoston puheenjohtajana. Tämä instanssi on se, joka Suomessa näitä liikuntapaikkarakentamisen hankkeita yhtenä päätyönään käsittelee. Meidän ministereistä monet ovat olleet mukana tässä toimielimessä, edustajakollegoistakin monet. Aloitan kuitenkin puheenvuoroni sillä, että me tarvitsemme tähän maahan toimia, jotka vahvistavat meidän taloutta, matkailua. Tapahtumateollisuudesta on tänään puhuttu aivan liian vähän minun mielestäni. Ja näitä varten tämäntyyppisiä hankkeita Suomessa tarvitaan tulevaisuudessa entistä enempi. Matkailun merkitys maamme taloudessa on vahvistunut merkittävällä tavalla. Matkailun bkt-osuus nousi kahteen ja puoleen prosenttiin, ja se työllistää lähes 150 000 henkeä. Matkailuala kasvoi itse asiassa viime vuonna kaikista OECD-maista Suomessa eniten, 16,5 prosenttia. Tämä tuo työpaikkoja, tämä tuo verotuloja. Ja sitten tietysti tapahtumateollisuus tämän ympärillä merkittävänä toimijana työllistää vakituisesti noin 24 000—25 000 ihmistä, välillisesti jopa 200 000. Yrityksiä tapahtumateollisuudessa toimii noin 3 200, ja alan arvo on jopa kolme miljardia. Tästä puhutaan, kun tähän maahan halutaan kulttuuria, teattereita, tapahtuma-areenoita ja muuta, näitä tukevaa infraa. Sitten ajattelin, että käyn hivenen läpi sitä, mitä valtion liikuntaneuvostossa on tämän asian ympärillä tehty. Suunta-asiakirja on asiakirja, joka ohjaa siis meidän liikuntapaikkarakentamista. Siellä aikanaan parisenkymmentä vuotta, vajaa 20 vuotta sitten, syntyi tilanne, että tämä normaali tuki, joka on noin 700 000—800 000 per hanke — puhutaan uimahalleista, jäähalleista, tämäntyyppisistä — ei enää toiminutkaan tietyissä isommissa hankkeissa. Esille nousi Olympiastadionin peruskorjaustarve, Kansi-areena eli nykyinen Nokia-areena, muutamia talviurheilukeskuksia, mäkihyppypaikkoja ja muita, ja näiden pohjalta luotiin järjestelmää tunnistaa tällaisia valtakunnallisesti merkittäviä hankkeita. Tämän prosessin kautta on edetty tässä Garden-kysymyksessä, mutta myös muissa hankkeissa, joita tässä esille toin. Haluan alleviivata sitä, että nämä ovat aina harkinnanvaraisia, eli kaikille areenoille ei valtion ole välttämätöntä tukea osoittaa, vaan ne ovat aina harkinnanvaraisia, kokonaisharkintaan perustuvia hankkeita. Sen takia pääkaupunki Helsinki on yhtenä aivan konkreettisena noussut tässä esille. Kaikkia on kohdeltu tismalleen samalla tavalla, myös tämän Helsinki Garden -hankkeen kohdalla. Käyn sitä kohta läpi tuossa muutamien pöytäkirjanotteiden kautta. Ja kun täällä on puhuttu vakiintuneista toimintatavoista, niin voin senkin todeta, että ne ovat olleet tismalleen samanlaisia. Katsoin, millä tavalla esimerkiksi Olympiastadionin suuri hanke on lähtenyt liikkeelle. Se koettiin silloin niin massiiviseksi hankkeeksi, että saman tien totesimme, että ei, se ei onnistu täältä normaalista valtion liikuntapaikkarakentamisesta. Sen jälkeen käytiin laaja keskustelukierros kaikkien puolueiden kanssa. Se taisi nousta peräti hallitusohjelmaan kirjaukseksi ja päätökseksi, että näin lähdetään tekemään, ja 16.5.2012 talouspoliittinen ministerityöryhmä teki siitä päätöksen. Ja hyvät edustajakollegat, sekin päätös, jonka teki silloin vasemmistoliittolainen urheiluministeri, oli myös ehdollinen. Tässä kerrottiin, että kyllä, Suomen valtio osallistuu Olympiastadionin remonttiin, mutta Helsingin kaupungin pitää osallistua siihen puolella. Se oli ehdollinen tismalleen samalla tavalla. Kukaan ei sanonut, että raha tulee automaattisesti, niin kuin ei tässä Garden-hankkeessakaan. Tämä on hyvä tässä kokonaisuudessa muistaa. En, arvoisa puhemies — ja puhemieskin ehti tässä puheenvuoroni aikana vaihtua — päässyt näihin pöytäkirjoihin vielä lainkaan. Palaan niihin hetken kuluttua. Ne vievät tässä jonkun tovin sitten sen jälkeen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kun viime viikolla julkisuuteen tuli tieto siitä, että eduskunta kutsutaan koolle kesken kesätauon käsittelemään Garden Helsinki -hanketta, kävi nopeasti selväksi, kuinka tarkasti kansalaiset ovat tätä asiaa seuranneet. En muista viime päiviltä juurikaan sellaista kohtaamista kaupassa, torilla tai tapahtumissa omassa vaalipiirissäni, jossa tämä asia ei olisi noussut esiin. Lähes jokainen halusi myös antaa evästystä tätä keskustelua varten, ja erityisesti pääministerille. Minulle sanottiin, että kerro pääministerille, ettei tässä ole kysymys yhdestä rahasummasta. Kerro pääministerille, ettei tässä ole kysymys siitä, tarvitaanko sitä Garden-hallia vai ei. Kerro pääministerille, että tässä on kysymys avoimesta ja reilusta päätöksenteosta. Kerro pääministerille, että tässä on kysymys luottamuksesta. Kansalaisten tuohtumus on tosiaan koskenut luottamusta, avoimuutta ja päätöksenteon tasapuolisuutta. Tämän vuoksi olen kuunnellut hieman hämmästyneenä tämän päivän keskustelua. Täällä salissa on kuultu hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroissa paljon spinnausta, huomion siirtämistä muihin asioihin, edellisen hallituksen syyttelyä ja oppositioon kohdistuvaa arvostelua. En usko, että kansalaiset odottivat tällaista keskustelua. He odottivat saavansa vastauksia siihen, mitä tässä hankkeessa on tapahtunut ja mitä tästä prosessista on otettu opiksi. Arvoisa puhemies! Kansalaiset eivät odota virheettömyyttä, mutta he odottavat kykyä tunnistaa virheet, oppia niistä ja korjata toimintaa. He odottavat vastuun kantamista. Arvoisa puhemies! Hallitus näyttää edelleen tarkastelevan tätä ensisijaisesti yksittäisenä hankkeena. Kansalaisten näkökulmasta kysymys on tosiaan kuitenkin paljon laajempi. Kysymys on siitä, voivatko ihmiset luottaa siihen, että kaikkia hankkeita arvioidaan samoilla perusteilla, että vaikuttamistoiminta on avointa ja että päätöksenteko kestää aina päivänvalon. Arvoisa puhemies! Suomea pidetään syystäkin yhtenä maailman vähiten korruptoituneista maista. Sitä ei kuitenkaan tule pitää itsestäänselvyytenä. Sen perustana ovat hyvä hallinto, avoin päätöksenteko, läpinäkyvyys ja vahva luottamus instituutioihin. Hallitus on hyväksynyt vuonna 2025 kansallisen korruptionvastaisen strategian ja toimenpideohjelman. Strategiassa todetaan, että Suomessa korruptio ilmenee usein rakenteellisina ja vaikeasti tunnistettavina ilmiöinä, kuten suosimisena, eturistiriitoina, epävirallisena vaikuttamisena ja hyvä veli -verkostoina. Riskialueiksi tunnistetaan muun muassa poliittinen päätöksenteko, julkiset hankinnat, rakennusala, maankäyttö ja kaavoitus sekä puolue- ja vaalirahoitus. Tämän pohjalta tässä hallituksen hyväksymässä paperissa on ehdotettu 47:ää eri toimenpidettä tämän järjestelmän kehittämiseksi ja pelisääntöjen selventämiseksi. Korruptionvastaisen työn keskeisiksi tavoitteiksi on mainittu muun muassa korruptiotietoisuuden lisääminen, tutkimuksen vahvistaminen tähän aiheeseen liittyen, kansallisen korruptiotilannekuvan tuottaminen sekä koulutuksen lisääminen. Tämän vuoden toukokuussa julkaistun ensimmäisen kansallisen korruptiotilannekuvan mukaan kansalaiset pitävät merkittävimpinä ongelmina avoimuuden puutetta, esteellisyyttä, suosintaa ja epäeettisiä verkostoja. Haluankin nyt esittää kysymyksen: onko hallitus sitoutunut vahvasti tämän oman korruptionvastaisen strategiansa toteuttamiseen, ja onko se vauhdittamassa näitten toimenpiteitten toteutumista? Tämän päivän keskustelun perusteella näyttää siltä, että suurimmat puutteet näyttävät tosiaan liittyvän korruptiotietoisuuteen ja kykyyn tunnistaa niitä ilmiöitä, joita myös hallituksen omassa korruptiontorjuntastrategiassa kuvataan. Mikäli korruptio ymmärretään vain lahjuksiksi tai rikolliseksi toiminnaksi, jää suuri osa suomalaisen järjestelmän haasteista tunnistamatta. Suomalaisen korruption torjuntatyössä on todettu, että suomalaisen korruption riskit ovat usein rakenteellisia ja vaikeasti tunnistettavia. Garden-prosessi herättää kysymyksen siitä, onko hallituksella ollut riittävä kyky tunnistaa näitä avoimuuteen, vaikuttamistoimintaan, eturistiriitoihin ja hyvä veli -verkostoihin liittyviä riskejä. Sitten muutama ehdotus tämän tilanteen korjaamiseksi ja luottamuksen vahvistamiseksi: Ehdotan, että hallitus voisi nyt päättää vauhdittaa näiden kansallisen korruption torjuntastrategian ja toimenpideohjelman tavoitteiden toteuttamista. Ehdotan myös, että hallituksen ministereille ja erityisavustajille järjestetään koulutusta korruption torjunnasta, avoimuudesta, sidonnaisuuksista ja rakenteellisen korruption tunnistamisesta. Lisäksi pidän tärkeänä sitä, että hallitus myös raportoisi eduskunnalle tämän korruptiontorjuntatyön etenemisestä ja toimenpiteiden toteuttamisesta. Arvoisa puhemies! Vihreät ovat tänään jättäneet Inka Hopsun johdolla lakialoitteen, jolla vaalirahoituksen ennakkoilmoituksesta tehdään pakollinen. Toivon tuolle aloitteelle vahvaa tukea tästä salista. Toivon, että tulevaisuudessa tämä nykyinen päivämäärä, 21. heinäkuuta 2026, tullaan muistamaan suomalaisen avoimuuskeskustelun merkkipaaluna. Kyse on kansalaisten luottamuksesta siihen, että päätöksenteko on avointa, läpinäkyvää ja pelisäännöt kaikille samanlaiset. Luottamus palautetaan avoimuudella, tehtyjen virheiden tunnistamisella ja toimintatapojen aidoilla muutoksilla.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus, rakennusala)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Täällä varmaan vallitsee täysi yksimielisyys pääministerin ensimmäisistä sanoista: ”Suomi tarvitsee kasvua.” Ja toiset sanat olivat: ”Pääkaupunkiseutu tarvitsee kansainväliset mitat omaavan tapahtuma-areenan.” [Timo Heinonen: Pääkaupunki!] Minä luulen, että tämä koko sali jakaa nämä pääministerin ajattelevat sanat. [Vasemmalta: Ei jaa koko sali!] — Jos ei jaa koko sali, niin valtaosa salista todennäköisesti jakaa nämä. — Tämän hankkeen ja keskustelun ongelma ei siis ole siinä itse substanssissa, että näitä aktiviteetteja tarvitaan täällä pääkaupunkiseudulla. Kuhmosta oleva edustaja Kekkonen, siis Kettunen, täällä... [Naurua — Eduskunnasta: Tuleva Kekkonen!] — Hetkinen, joo, tuleva Kekkonen, ja joo, sieltä Kekkonen on, niiltä kulmilta kyllä. — Edustaja Kettunen tässä toi esille Vantaan Sanomien artikkelin ja Helsingin Uutisissakin olleen artikkelin siitä, että tässä on kaksi eri hanketta, jotka täällä pääkaupunkiseudulla selvästi kilpailevat toistensa kanssa. Arvoisa puhemies! Minä halusin tähän seikkaan vantaalaisena edustajana nyt tuoda oman näkemykseni, ja meillä on myöskin vantaalainen ministeri tässä paikalla, ministeri Multala, joka erinomaisen hyvin tietää tämän vantaalaisen suurhankkeen. Itse asiassa kysymys on hankkeesta, jota on jo melkein vuosikymmen oltu käynnistämässä yksityisellä rahoituksella, kansainvälisellä rahoituksella. Vantaan kaupunki on tarjonnut tontit, ja kaavoituksen ratkaisut on aivan aidolla tavalla tehty. Tämä hanke on jo niin pitkällä, että se ensimmäinen kuokka on isketty maahan. Me oletamme, että Pohjoismaiden kolmanneksi suurin tapahtuma-areena syntyy tuonne Kivistöön, ja se on absoluuttisesti Suomen suurin. Kapasiteetti on se, että 21 000 katsojaa pääsee paikalle, se on se laskelman mittakaava. Me puhumme Suomen mittakaavassa todella jättiareenahankkeesta, ja myöskin kaupungin siunauksella tätä tehdään, eli me olemme kaikki vahvasti olleet tätä tukemassa — tiedän myöskin ministeri Multalan tukevan tätä hanketta. Minä kysyin sitä seikkaa, että kun 2025 tehtiin päätöstä kehysriihessä tästä Helsinki Garden ‑hankkeesta, niin kuinka paljon ja kuinka tehokkaasti ministeri Multala silloisessa roolissaan lobbasi tätä hanketta, koska olemme kuulleet — edustaja Valkonen tässä juuri totesi — että lobbaajat ovat olleet vääriä tai epäonnistuneet. Vaikuttaako siltä, että myöskään tässä toisessa hankkeessa lobbarit eivät ole onnistuneet, vai onko niitä ollenkaan ollut liikenteessä? Tätä kysymystä jää pohtimaan. Ministeri Multala äsken meille vastasi, ja varmaan ihan oikeinkin, että kun tätä hanketta lähdettiin viemään eteenpäin, niin sen vetäjät ovat julkisesti todenneet, että hakivat jo vuodesta 2019 opetus- ja kulttuuriministeriöstä — tiedustelivat sitä, onko mahdollista saada — valtion rahoitusta. Silloin vastaus oli ”ei”, ja ministeri vastasi äsken, että pohjana oli se, että haettiin rahaa näiden normaalien liikuntahankkeiden rahoituksesta, ja siinä hankkeessa on mittakaava niin suuri, että siinä täytyisi olla joku erityyppinen rahoitus. Vastaus on varmaan ihan oikein, ja pääministerikin tässä äsken sanoi, että vuonna 25 tämä Vantaan Kivistön hanke ei ollut samassa vaiheessa kuin tämä Garden. Teknisesti se kyllä oli pidemmällä, se on ollut paljon pidemmällä vuonna 25 kuin tämä Garden-hanke konsanaan, mutta lobbauksen osalta ei. Se on aivan varmasti totta. Mutta nyt tämä vantaalaishanke, Kivistön hanke, tietysti on saanut pontta tästä keskustelusta, ja nyt minun on pakko kysyä tietysti tästä ministeriltä, kun Vantaan päässä nyt pohditaan sitä ihan aktiivisesti — tämän areenayhtiön edustajat pohtivat sitä — että kyllä, jos kerran valtion rahaa on saatavissa, ollaan tekemässä suoraan anomus, ei opetus- ja kulttuuriministeriölle, josta saatiin ”ei”, vaan valtioneuvostolle. Nyt minun kysymykseni on: Jos valtioneuvostolle tulisi tästä näin paljon pidemmälle valmistellusta hankkeesta nyt anomus, niin mikä olisi teidän näkemyksellinen kantanne tässä vaiheessa siitä, olisiko tämä Kivistön hanke nyt juuri sellainen, jossa olisivat kaikki nämä, mistä te, pääministeri, puhuitte — saadaan taloudellisia vaikutuksia, talouskasvua, saadaan tapahtuma-areena tänne ja sitä kautta myöskin elvytettyä pääkaupunkiseudun sekä työllisyyttä että taloutta, mutta ennen kaikkea saataisiin tämmöinen kansainvälisen mittaluokan areena? Olisitteko tukemassa tätä Kivistön hanketta? [Timo Heinonen: Ei sitä voi tukea, jos se on aloitettu!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus, kaavoituksen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vastaan lyhyesti tähän Kempin kysymykseen, mitkä ovat ne ehdot. Ensimmäinen ehto on tietenkin se, että EU-lainsäädännön notifikaatioprosessi pitää käydä, ja se esiprosessi oli aloitettu jo. Sen lisäksi meillä on kansainvälistä lainsäädäntöä. Meillä on liikuntalaki 390/2015, laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1766/2009 ja valtionavustuslaki 688/2001. Liikuntapaikkarakentamisessa meillä on erityisesti kolme kohtaa: Hanketta koskevien rahoitusasioiden on oltava kunnossa, hankkeen oman rahoituksen tulee olla selvillä. Se on ensimmäinen asia, ja tämähän oli yksi niistä, mikä ei ollut vielä. Hankkeen hakijan on hallittava rakennuspaikkaa. Hanketta koskevien kunnallisten päätösten on oltava lainvoimaisia. Hankkeella on oltava rakennusvalmius eli rakennuslupa tai rakennusvalvontalausunto rakennusluvan vireillä olemisesta ja saannin edellytyksistä, ja hankkeesta ei saa olla keskeneräisiä valituksia oikeudessa. Hankesuunnitelma. Hankkeesta on esitettävä hankesuunnitelma, johon sisältyy pääpiirteittäin selostus hankkeesta, selvitys hankkeen toteutumisen tarpeellisuudesta ja toteuttamisajankohdasta sekä luonnossuunnitelmat ja kustannusarviot. Nämä ovat siis liikuntapaikkarakentamisen perusedellytyksiä, ja nämä, totta kai, olisivat koskeneet myös tätä, vähintään nämä.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Hyvä, että Helsinki Garden käsitellään avoimesti. Samalla on hyvä todeta, että hankkeelle ei ole annettu euroakaan eikä olisi annettu ilman huolellista virkamiesvalmistelua. Koska täällä on nyt oikeastaan Helsinki Gardeniin liittyen kaikkiin kysymyksiin jo saatu vastaukset ainakin minun ymmärrykseni mukaan, niin ajattelin tuoda omia näkemyksiäni poliitikon työhön etenkin, kun täällä on puhuttu paljon prosesseista, lobbauksesta, valtion roolista investoinneissa ja virkamiesvalmistelusta. Olen äärimmäisen ylpeä työstäni ja siitä, että saan rakentaa vahvempaa Suomea ja ennen kaikkea puolustaa omaa aluettani ja sen asukkaita, ja siksi toivon, että tämä puheenvuoroni kasvattaa luottamusta meitä kaikkia edustajia kohtaan. Tähän työhön kuuluu lobbaaminen ja vaikuttaminen. Ilman niitä poliitikko ei välttämättä saisi riittävällä tavalla viestejä eri kohteista, jotka ovat tärkeimpiä saada kuntoon. Eikä se vaikuttaminen ole aina mitään organisoitua, se voi olla vaikka keskustelua kaupan hyllyjen välissä, viestin saamista ja sen eteenpäinviemistä. Viestin viemisessä tulee esiin myös politiikka eli se, mitkä kohteista ovat minun tai minun puolueeni mielestä Suomelle tärkeimpiä, siis eteenpäinviemisen arvoisia. Tämä on sitä poliittista harkintaa, mitä äänestäjätkin kai toivovat. He äänestävät tänne Arkadianmäelle niitä ihmisiä, joiden kokevat olevan oikeita tekemään heitä koskevia päätöksiä, siis edustuksellista demokratiaa. Virkamiesvalmistelun rooli tässä työssä luonnollisesti on tärkeä, mutta päätöksen tekee ja vastuun kantaa poliitikko. Arvoisa puhemies! Tunnustan, että olen itsekin ollut vaikuttamisen kohteena ja sen tekijänä. Siksi ajattelin ottaa omalta edustajauraltani muutaman esimerkin, joissa yhdistyvät lobbaus, virkamiesvalmistelu ja poliittinen harkinta, ja koska täällä on hieman menty muissakin puheenvuoroissa aiheen ohi, niin saattaa sitä esiintyä omassakin puheessani. Aikoinaan Sipilän hallitus keskustalaisen ministeri Rehulan johdolla päätti antaa Kouvolan Ratamokeskuksen yöpäivystykselle vain määräaikaisen poikkeusluvan vuosille 2018—2024. Siis virkamiesvalmistelun kautta syntyi poliittinen päätös. Seurannut Sanna Marinin hallitus päätti poliittisesti olla ottamatta tähän asiaan kantaa ja päätti siten olla korjaamatta tätä poikkeuslupaa pysyväksi. Kääntäen siis vastusti kouvolalaisten oikeutta pysyvään yöpäivystykseen, kun heidän oma hallituskautensa on päättynyt. Orpon hallituksen alkutaipaleella virkamiestyöryhmä laati selvityksen, jonka mukaan Ratamokeskuksen yöpäivystys piti lopettaa ja Kotkan—Kymenlaakson keskussairaala ehdotettiin myöhemmässä vaiheessa supistettavaksi. Siis virkamiesselvitys esitti näin toimittavan. Tämä heiltä hyväksyttäköön, mutta tässä huomaa sen todellisuuden, josta tänäänkin on täällä keskusteltu ja asiaa pyöritelty. Toistan siis itseäni: virkamiesvalmistelu on tärkeää, mutta poliitikot tekevät päätökset ja kantavat niistä vastuun. Vaikka joku voi Orpon hallituksen prosessia tässä yöpäivystysasiassa kritisoida, lopputulos oli, että Kymenlaakson keskussairaala jatkaa toimintaansa ja Ratamon yöpäivystys sai pysyvän toimintaluvan. Lobbauksen roolia päätökseen voidaan vain arvailla, mutta lujaa se oli. Tätä on politiikka: valintoja, välillä vaikeita, välillä helppoja, välillä vastoin virkamiesnäkemystä. [Jouni Ovaskan välihuuto] Otan toisen, vastaavanlaisen esimerkin poliitikkojen roolista omalla työurallani. Marinin hallitus eli SDP ja keskusta pääroolissa äänestivät useana vuonna Kymenlaakson valtatie 15:n määrärahoja vastaan. He siis poliittisesti totesivat, että itäisen Suomen kannalta yksi keskeisimmistä vientiä mahdollistavista väylistä ei tarvinnut parantamista. Tämä oli heidän poliittinen valintansa. Tämä investointi ei heidän mielestään ollut niin tärkeä, että sille olisi kannattanut ohjata määrärahoja. Oppositiosta käsin jouduin tätä viime kaudella vain arvailemaan, miksi. Yleisesti voi todeta, että investoinnit, kuten esimerkiksi tiehankkeet, ovat hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa on virkamiespohjalta laskea vaikutus- ja hyötyarvioita. Mitä tuottaa, että vientimme pärjää tämän tien kunnostamisen ansiosta paremmin, tai mitä tuottaa, että Pohjois-Kymenlaaksosta pääsee turvallisemmin ja nopeammin keskussairaalaan? Arvoisa puhemies! Olen tavannut edustajavuosieni aikoina satoja alueeni yrityksiä ja yrittäjiä. He ovat lobanneet minua, kertoneet siis omaa tarinaansa esimerkiksi tämän tien merkityksestä heidän yritystoiminnalleen. Olen ollut hyvinvointialueen, kaupunkien, elinkeinoyhtiöiden lobattavana asiasta, kuunnellut, [Puhemies koputtaa] lisännyt omaa tietomäärääni ja lobannut asiaa eteenpäin, vaikuttanut, kuten oletan äänestäjienkin toivovan. Ja oletan, että näin me kaikki tässä salissa toimimme. Toisin kuin Marinin hallitus, Orpon hallitus päätti, että rahat tielle myönnetään. Tämä oli poliittinen päätös, joka perustui siihen uskoon, [Puhemies koputtaa] että elinkeinoelämä tarvitsee tien kunnostuksen, [Anne Kalmari: Voisiko kertoa tieasioista jossain muualla?] että kymenlaaksolaiset ansaitsevat turvallisen tien sotepalveluiden ääreen. Vaikutusarvioista huolimatta tai niiden takia. [Puhemies koputtaa] Tulevaisuus näyttää, miten arviot osuivat. [Puhemies: Edustaja Kaunisto, nyt aika on loppunut!] Arvoisa puhemies, lopetan tähän. Asiat pitää käsitellä avoimesti. Virkamiestyötä pitää arvostaa. Vaikutusarvioita on vaikea tehdä. Lopulta poliitikkojen tehtävä on päättää. [Puhemies: Edustaja Kaunisto! Aika on nyt käytetty!] Helsinki ja laajemmin myös Suomi hyötyisivät suuren kulttuuri- ja urheiluareenan rakentamisesta Suomeen. Valitettavasti sen aika ei ollut vielä. [Puhemies: Edustaja Kaunisto!] — Anteeksi, herra puhemies, minulla olisi yksi lause jäänyt. [Puhemies: Aika on nyt käytetty!] — Sitten totean, että lopetan tähän. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Sananvapaus ja erilaiset näkökulmat kuuluvat toki demokratiaan. Minun mielestäni on hyvä, että me olemme täällä tänään keskustelemassa, kun avoimuuden hengessä mennään. Mutta toisaalta täytyy sanoa, että viime viikkojen keskustelua mediassa — sekä virallisessa että epävirallisessa — seuranneena ei voi välttyä ajatukselta, että mittasuhteet ovat keskustelussa ajoittain kadonneet. Nyt kun olemme täällä lähes seitsemän tuntia tätä asiaa käyneet läpi, niin olen kyllä miettinyt, mitä se monesti mainittu tavallinen suomalainen tässä hetkessä miettii, ja luulenpa, että miettii kolmea asiaa. Ensinnäkin sitä, että tuskinpa olisimme täällä, jos ensi vuoden keväänä ei olisi eduskuntavaaleja. Kyllä tästä paistaa vahvasti politiikka läpi, ja veikkaanpa, että oppositiolla on jo vahva suunnitelma siihen, miten tämä keskustelu jatkuu tämän päivän jälkeen. [Välihuutoja vasemmalta] Toinen asia, mitä luulen, että se suomalainen miettii, on se, että hyvä, että avoimesti kansanedustajat ja ministerit keskustelevat siitä, miten julkisesti verovaroja käytetään. Minun mielestäni se, kuten on tullut täällä tänään esille, että hallitus on valinnut avoimuuden linjan, on aivan oikea, se, että me avoimesti näistä asioista keskustelemme. Kuten pääministeri on useaan kertaan vastauspuheenvuoroissaan todennut, niin julkisen rahan käytöstä saa ja pitääkin aina kysyä. Päätösten perusteiden on oltava avoimia, menettelytapojen näkyviä. Ja kyllä poliittisten päättäjien, kuten kaikki me tiedämme, pitää myös vastata vaikeisiin kysymyksiin, eikä tästä saa tinkiä milliäkään. Sen takia minun mielestäni myös se valtioneuvoston tiedonanto siitä, että jatkossa valmistellaan entistä selkeämpää ja läpinäkyvämpää mallia siihen, miten suuria ja kansallisesti merkittäviä hankkeita arvioidaan, on erittäin hyvä asia. Ja se kolmas asia: Ainakin minulle, kuten täälläkin on monesti tullut tänään esille, politiikan ehkä tärkeimpiä sanoja, jollei tärkein, on sana ”luottamus”. Siitä on puhuttu varmasti jokaisen puolueen toimesta tänään. Uskon, että me kaikki myöskin jaamme huolen siitä, että edelleenkin mielipidetutkimusten mukaan kansalaisten luottamus meihin poliitikkoihin on aika alhaalla. Se on luonnollisesti meidän yhteinen tehtävämme, että me politiikan arvostusta suomalaisessa luottamusyhteiskunnassa kykenemme vahvistamaan. Ja kyllä siinä on jokaisella vastuu: hallituksella, pääministerillä, kansanedustajalla, mutta on myöskin oppositiolla. Totta kai pitää haastaa, se kuuluu sananvapauteen ja demokratiaan, mutta minun mielestäni kuitenkaan asialliseen keskusteluun ja luottamuksen rakentamiseen ei liity tarkoituksellinen vihjailu, syylliseksi julistaminen tai ajoittain jopa julkinen ajojahti. Sanoisin tämän aivan samalla tavalla, jos itse olisin opposition kansanedustaja. [Aki Lindén: No sehän aika koittaa kyllä!] Samalla, niin kuin täällä on puhuttu, meidän pitää myöskin puhua kasvusta. Kyllä me tarvitsemme niitä investointeja. Toki se areena voi tulla Espooseenkin, edustaja Lindén, mutta veronmaksajien rahoista on pidettävä tarkasti huolta. Kyllä minä toivon, että kun tämä keskustelu ei tähän todennäköisesti jää, niin emme jatkossa kilpaile siitä, kuka esittää kovimman syytöksen, vaan siitä, kuka pystyy tuomaan tosiasioita esille ja ei revi erimielisyyksiä railoiksi. Kuten tiedämme, kun maailman uutisia luemme, niin kyllä me sellaista yhtenäisyyttä tarvitsemme, sillä turvallisuuspoliittisesti meillä saattaa olla aika haastavat vuodet edessä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Herra puhemies! Asiat usein ovat juuri niin, kuin miltä ne näyttävät. Kysymyksiä on tänäänkin jäänyt rutkasti ilmaan, ja yksi niistä on se, voiko päätöksiä tästä talosta ostaa rahalla. Tänään kuuntelin Oskari Onnisen haastattelua, jossa Karoliina Partanen, ministeri Partanen, vastaa, että keinot löytyvät, jos poliittista tahtoa on. Ja juuri siitähän tässä on kyse. Kyllä ne keinot löytyvät, jos on poliittista tahtoa. Tässä haastattelussa puhuttiin tasa-arvoasioista, mutta kyse on nimenomaan siitä samasta asiasta. Siinä puhuttiin siitä, että jos halutaan ohittaa EU-lainsäädäntöä, niin kyllä keinot löytyvät, jos poliittista tahtoa on. Kysymys on tässä kokonaisuudessa siitä, olisiko Garden-hankkeelle löytynyt 35 miljoonaa rahoitusta, jos Vapaavuori ei olisi sitä ollut lobbaamassa. Olisiko se raha löytynyt? Tähänhän voi vastata vain hallitus, kokoomus, pääministeri. Olisiko tälle hankkeelle tässä riihessä tullut rahaa, jos Jan Vapaavuori ei olisi ollut sitä lobbaamassa? Tätä pääministerin ja kokoomuksen on syytä miettiä aivan itse. Tätä vielä perustellaan työllisyysvaikutuksilla ja rakennusalan elvyttämisellä. Tänään saimme työttömyysluvut, joissa Keski-Suomi on maamme pahimmassa tilanteessa työttömyyden suhteen. Olisiko siinä kohtaa voinut miettiä, onko tämä se kaikista tärkein 35 miljoonan euron työllisyyshanke ja rakennusalan edistämisen keino? Oikeuskanslerin kysymykset ovat aidosti vakavia, ja vastaukset tulevat aikanaan, mutta itseäni kiinnostaa tässä kokonaisuudessa erittäin kovasti se, aikooko pääministeri Orpo tämän jälkeen tehdä johtopäätökset, ja jos moitteita tulee, niin aikooko hän erota tehtävästään itse. On aivan päivänselvää, että täällä halutaan hyökätä ja halutaan puhua vaikka SDP:stä ja SAK:sta. Tässä edustaja Koulumies aiemmin tänään, niin kuin edustaja Kaumakin, halusi selvittää, kuinka SDP ja SAK ovat sopineet asioista. Otetaanpa tämä ammattiyhdistysliikkeen verohuojennus, -vähennys. Me olemme puhuneet tästä vuosi ennen vaaleja. Vaaleihin, tuleviin vaaleihin, on tällä tietoa vielä melkein vuosi aikaa. Me olemme kertoneet tämän tahtotilamme ennen kuin yhtäkään euroa on jaettu. Tämä on meidän sydämen asia, ja emme olisi kuuna päivänä sitä päätöstä tehneet. On todellakin eri asia puhua siitä, että nyt vaalirahoittajanne ovat saaneet yksittäiseen hankkeeseen tällaisen tuen. Muistan, kun lapsena meillä kotona tehtiin sellaista, että kämmeneen pyöritettiin ja harakka huttua keittää. Tässä voisi sanoa, että Orpo huttua keittää, antaa EK:lle, antaa SY:lle, antaa Kokkilalle, mutta eipä annakaan työntekijöille eikä oikeudenmukaisuudelle. [Kokoomuksen ryhmästä: Voi luoja! — Pia Kauma: Ollaanko nyt eduskunnassa tosiaan? — Kokoomuksen ryhmästä: Lastentarhassa! — Välihuuto vasemmalta] — Juuri näin. Mutta kun puhutaan vaalirahoituksesta, eihän se ole yksi kerta, kun meillä vaikka valiokunnassa ovat joutuneet virkamiehet sanomaan, että tämä on ollut poliittinen päätös. Virkamiehet eivät ole voineet ottaa kontolleen kaikkia hallituksen esityksiä, kun on ollut poliittinen päätös. Ja juuri siitähän tässä kokonaisuudessa on kyse. On tehty poliittisia päätöksiä: jos tahtoa löytyy. Ja tahtoa on löytynyt tehdä leikkauksia sotejärjestöihin, leikata hoitoonpääsystä, leikata työntekijöitten oikeuksista, ja kun poliittista tahtoa on, niin kääntyvät vaikka uppoavat laivat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja
Nikkanen Saku21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalousSoteRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Esitin tässä aiemmin keskustelun lomassa kysymyksen pääministeri Orpolle ja työministeri Marttiselle koskien toista niin sanottua kuumaa perunaa, joka tässä salissa tänään on esille noussut, nimittäin tätä Uudenkaupungin autotehtaan pelastusta. Siihen ei työministeriltä eikä pääministeriltä vastausta saatu. Ilmeisesti omistajaohjausministeri Strand oli tähän vastannut jotain, mutta edelleenkään sitä oleellista vastausta kysymykseen ei ole saatu, joten uusin kysymykseni ja kysyn, miksi Tesin eli valtion hybridilainan korot mitätöitiin, mikä oli epäedullista valtiolle mutta edullista juuri Pontokselle. Tässä edelleenkään ei ole kyse siitä, ettei autotehdasta olisi tullut pelastaa. Näin varsinaissuomalaisena olen tismalleen sitä mieltä, että tuli pelastaa, mutta se, kuka siitä hyötyy, on tässä nyt se oleellisin kysymys ja se, miten se pelastettiin. Tähän kaipaisin vastausta, ja mielellään korjatkaa, jos olen saanut väärää tietoa tästä. Mutta sitten myös tähän toiseen kuumaan perunaan, josta on enemmän keskusteltu, nimittäin tähän Garden Helsinki ‑hankkeeseen: On hyvä, että pääministeri ja hallitus ovat nyt vihdoinkin ottaneet tämän asian vakavasti ja tähän valtiontukeen liittyvät epäselvyydet pyritään nyt tuomaan esiin myös oikeuskanslerin kautta. Julkisuudessa esiin tulleet tiedot ovat herättäneet aiheellisia kysymyksiä siitä, miten tällaisia päätöksiä valmistellaan ja millä perusteella veronmaksajien rahaa kohdennetaan. Oikeuskanslerinkin reagointi myös tähän asiaan osoittaa, että kaikki ei näyttäisi olevan mennyt tämän hankkeen osalta ihan kuten pitää. Siitä osoituksena on myös se, että hallitus eilen tosiaan veti tämän esityksensä tai tukensa pois tältä hankkeelta. Tämä hallituksen eilinen ilmoitus ei kuitenkaan poista niitä kysymyksiä, miltä koko jupakka näyttää, ja kuten sanonta kuuluu, niin politiikassa moni asia on sitten juuri niin kuin miltä se näyttää. Tavallisen suomalaisen silmissä tilanne näyttää edelleen siltä, että hallituksessa runtataan ja junaillaan rahaa yksittäisen urheiluhankkeeseen tavalla, joka ohittaa normaalin virkavalmistelun ja asiantuntija-arvioiden painoarvon. Juuri tällaiset mielikuvat nakertavat luottamusta päätöksentekoon. Tämän hankkeen osalta näyttää vahvasti siltä, että kyse ei ole pelkistä mielikuvista. Tavallisen suomalaisen oikeudentajua saattaa myös koetella se seikka, että hallitus on leikannut huonoon taloustilanteeseen vedoten huomattavasti pienempiäkin summia milloin mistäkin, mutta jotka ovat osuneet todella kipeästi muun muassa lapsiperheiden, työttömien ja opiskelijoiden toimeentuloon ja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Yhtä lailla tavallinen suomalainen ihmettelee sitäkin seikkaa, että samaan aikaan, kun hallitus on valmis myöntämään huomattavan summan yhdelle hankkeelle epäselvin perustein, se on leikannut noin puolet koko maan liikuntapaikkarakentamisen avustusmäärärahasta. Tämä on hallituksen hehkuttaman Suomi liikkeelle ‑ohjelmankin näkökulmasta erikoinen arvovalinta, sillä me kaikki tiedämme, miten paljon meillä olisi tehtävää saada suomalaiset liikkeelle, ja se tarvitsee eri olosuhteita, ei jättihalleja. Tämä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima liikuntapaikkarakentamisen tuki, josta nyt puolet eli 15 miljoonaa leikattiin, on nimenomaan läpinäkyvä, tasapuolinen ja selkeisiin kriteereihin perustuva järjestelmä. Sen kautta tuetaan kuntien ja yhteisöjen hankkeita ympäri Suomen: uimahalleja, jäähalleja, palloiluhalleja, kuntoratoja, lähiliikuntapaikkoja ja muita liikuntapaikkoja, joissa liikkuvat tavalliset suomalaiset lapset, nuoret, perheet ja ikäihmiset. Siksi on aiheellista kysyä, miksi hallitus on tehnyt tällaisen arvovalinnan. Miksi toisella kädellä leikataan tavallisten suomalaisten liikuntapaikoista ja toisella kädellä ollaan valmiita ohjaamaan huomattavasti suurempi summa yksittäiseen hankkeeseen? Tässä keskustelussa tällaisina aikoina ei ole kyse ainoastaan liikuntapaikoista vaan myös työpaikoista. Rakennusala on kärsinyt viime vuosina poikkeuksellisen vaikeasta tilanteesta. Yrityksiä on kaatunut eri puolilla Suomea, työmaita on jäänyt käynnistymättä, ja alan työllisyys on heikentynyt merkittävästi. Siksi on aiheellista pohtia myös sitä, miten julkisella rahalla voitaisiin saada mahdollisimman laaja vaikutus rakentamiseen ja työllisyyteen, jos esimerkiksi Helsinki Garden ‑hankkeen kaltainen 35 miljoonan euron suuruinen tukipaketti olisikin annettu näille koko maan liikuntapaikkarakentamisen kohteille.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja
Lyly Lauri21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Muutama huomio aluksi ja sitten muutama vertaus Nokia-areenaan, koska se on täällä aika ajoin mainittu, ja sitten lopuksi muihin kysymyksiin. Arvoisa rouva puhemies! Garden Helsinki -hanke näyttää siirtyvän taas eteenpäin ja siirtyy seuraavalle hallitukselle, niin kuin tältä hallitukselta nyt aika moni asia jää kesken. Työttömyys on ennätyslukemissa. Tänään tulivat KEHA-keskuksen viimeisimmät luvut: 352 000 työtöntä, 31 000 enemmän kuin vuosi sitten, eli todella synkkä tilanne. Velka kasvaa ennätysmäisesti, alijäämä valtiolla, julkisella taloudella, on todella iso, eli paljon asioita siirtyy seuraavalle, ja tämäkin näyttää menevän sinne eteenpäin. Valtio on sanonut monille hankkeille, että rahaa ei ole, ja varmasti se yksi osa tämän asian osalta on ollut se, että kun tässä on aika monia asioita leikattu sosiaaliturvasta, annettu alennuksia hyväosaisten verotukseen, yritysveroja lasketaan ja niin poispäin, niin oikeudenmukaisuuskysymys tulee olemaan tässä se keskustelun kohde, minkä takia kansalaiset tästä ovat erityisen kiinnostuneita — myös siitä, mikä täällä ei ole kovin paljon ollut esillä: miksi tämä meni ohi muiden hankkeiden, ja mitä olivat ne muut hankkeet, jotka silloin puolitoista vuotta sitten ovat olleet esillä. Sitten mielenkiintoinen kysymys: Kun valtio osallistuu tämmöisiin urheiluareenoiden hankkeisiin, niin yleensä kunnat ovat niissä mukana. Tässä hankkeessa Helsinki ei ole ollut mukana muuta kuin kaavoittamassa tätä tilaa ja sillä tavalla edesauttamassa, mutta he eivät ole olleet rahallisesti mukana tässä. Toisaalta olisi kuvitellut, että kun se on tämmöinen aluetalouskysymys, niin myös Helsingin olisi pitänyt olla siinä mukana. Ehkä keskeinen syy on se, että talousasiat eivät ole kunnossa tässä hankkeessa ja se vaatii kehittämistä. Jotain hyvää tästä varmaan voi seurata. Toivottavasti tämä Garden-hanke kehittyy siihen suuntaan, että siitä joskus tulee jotain. Läpinäkyvyyttä ja yhdenvertaisuutta tässä kaivataan. Arvoisa rouva puhemies! Nokia-areenaan vertailuna täytyy sanoa, että hanke kesti kymmenen vuotta, kun se saatiin eteenpäin. Tampereen kaupunki on siinä 40 prosentilla osakkaana, ja 60 prosenttia on yksityistä pääomaa. Tampere on siihen sijoittanut osakepääomaa, antanut juniorilainaa 22 miljoonaa ja sitten rakentanut kannen ja osallistunut infraan. Noin 60 miljoonaa on se koko potti, mitä siihen on laitettu. Yksityinen puoli on antanut juniorilainan, osakaspääoman, ja sitten valtio antoi 18 miljoonaa euroa. Loppu on lainattu markkinoilta. Sitten tärkeintä on ollut se, että kun tämä koko projekti on ollut kuitenkin erittäin avoin ja kaikki on ollut käsittelyssä laskelmineen, niin tämä myöskin notifioitiin 2017, ja tammikuussa 2018 rakentamispäätös tehtiin, ja tätä kautta saatiin läpinäkyvä hanke. Minua vähän harmittaa tässä se, että puhutaan kansainvälisen tason areenasta. Nokia-areena on kansainvälisen tason areena, ja se aina unohtuu tässä. Se oli modernein areena silloin, kun se valmistui. Pelkästään se, että pääkaupunki tarvitsee areenan, ei ole varmaan se syy. Ei Köln ole pääkaupunki, ja sielläkin on kansainvälisen tason areena. Täytyy muistaa, että niitä voi olla myös muualla. Nokia-areenalla on ollut puolitoista miljoonaa kävijää vuositasolla, 120—160 tapahtumaa vuosittain, ja noin kahden vuoden myynti tiedetään etukäteen. Tässäkin aina pitää muistaa se, että myös siellä muut... Tässä puhutaan kansainvälisistä artisteista. Myös kotimaiset artistit ja kotimainen kulttuuri tarvitsevat areenoita, ja ne jäävät tässä taka-alalle. Se työllistää satoja ihmisiä joka päivä ja sitä kautta tuo tapahtumateollisuutta. Tässä yhteydessä olisi hyvä ollut käydä läpi, miten Nokia-areena tai Veikkaus-areena ovat noin 15 000:n areenoita, käytännössä niiden vaikutukset tässä tulevat. Arvoisa rouva puhemies! Kysyisin vielä tässä lopuksi pääministeriltä, että nyt kun täällä on 20 kysymyksen lista oikeuskanslerilta tulossa teille vastattavaksi, niin miten ne vastaukset tulevat eduskunnan käsiteltäväksi jatkossa, kun nämä asiat tulevat sitten kirjallisesti vastattuina? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, kaavoitus)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Muutama sana rakentamisen vauhdittamisen toimista. Ensinnäkin heti alkuun haluan korjata: Täällä edustaja Pitko esitti, että hallitus ei olisi jatkanut energiaremonttiavustusta. Päinvastoin, mehän teimme juuri nyt kehysriihessä merkittävän päätöksen, korjausrakentamisen energiaremonttiavustuksiin 110 miljoonaa, jotka ovat käytettävissä tämän ja ensi vuoden aikana, ja uskomme, että näillä saadaan merkittävä määrä rakennusalan työllisyyttä parantavia remontteja käyntiin jo mahdollisimman pian, kun tämä asetus saadaan voimaan. Sen lisäksi olemme päättäneet alkukaudesta pitää korkotukilainavaltuudet korkealla tasolla, jotta sillä voidaan vastasyklisesti tukea asuntorakentamista. Tänä vuonna, vaikka korkotukilainavaltuudet sinällään laskevat, 250 miljoonaa menee opiskelija-asuntotuotantoon. On kestämätön tilanne, että näitä korkotukilainavaltuuksia ikuisesti pidetään korkealla tasolla, sillä tälläkin hetkellä meillä on, viimeisin luku taisi olla jopa 11 000 tämmöistä tuettua asuntoa tyhjillään, ja sekään ei tietenkään ole järkevää julkisen rahan käyttöä, että tällainen tilanne on. Tämän lisäksi me ollaan pistetty lupaprosessit kuntoon, käsittelyaikatakuu rakennusten rakentamisluville, ympäristöluvituksen yhden luukun periaate, tehty merkittäviä parannuksia asp-rahoituslainsäädäntöön, muun muassa nostettu lainaosuus 95 prosenttiin, pidennetty kaikkien asuntolainojen kokonaiskestoa 40 vuoteen, ja samoin asuntolainoihin nyt meidän tekemän lainsäädännön perusteella Finanssivalvonta mahdollistaa 95 prosentin lainakaton asuntolainoihin, eli paljon on tehty monenlaista. Sen lisäksi, totta kai, myöskin erinäiset liikennehankkeet, joita muun muassa näiden MAL-sopimusten kautta edistetään, ovat omiaan vauhdittamaan asuntorakentamista hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Joten paljon on tehty myös muita päätöksiä, eikä sillä tavalla pidä luoda sellaista kuvaa, että tämä yksittäinen päätös olisi jotenkin nyt ainoa, jota tässä hallitus on pyrkinyt tekemään. Kuten tässä todettua, kevään kehysriihessä 25 pyrittiin löytämään moninaisia keinoja. Tässä ministeri Purra jo luetteli myös sen muun investointipaketin läpi, josta valtaosa oli liikennehankkeita. Liikennehankkeillakin on merkittävä vaikutus siihen, millä tavalla tähän maahan asioita pystytään rakentamaan, olivat ne sitten teollisia investointeja, joiden ympärille syntyy sitä työllisyyttä ja sitä kautta myös houkuttelevuutta muuttaa asumaan ja sitä kautta rakentaa uusia asuntoja. Asioilla on vaikutuksia toisiinsa, ja siksi myös korostan sitä, että investoinnit ovat nimenomaan niitä, kuten edustaja Zyskowicz hyvin täällä kuvasi, joilla pyritään saamaan lisää kasvua, työllisyyttä ja verotuloja. Sen vuoksi niitä ei pidä sekoittaa pysyvien menojen pysyvään lisäykseen tai leikkaukseen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, asuntotuotanto, rakennusala)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomi tunnettiin ainakin joskus julkisen ja yksityisen sektorin hyvästä yhteistyöstä. Taisimme 90-luvulla olla se triple helix ‑mallimaa, jota tultiin kaukaa maailmasta katsomaan. Nyt näin ei valitettavasti enää ehkä ole. Talouskasvua, työllisyyttä, kaikkea sitä me tahdomme, ja toivottavasti sitä tulee, mutta kun tässä kesällä on ollut aikaa katsoa tilastoja, kyllä se 0,9 prosenttiakin valitettavasti, arvoisa hallitus, tulee F-35-veroista ja tulee ehkä sähkön hinnan noususta. Vaikka me kuinka toivomme, niin se ei aina riitä eikä se aina auta. Tilastot eivät valitettavasti valehtele, eikä tulostaulu. Tässä olisi ehkä tilaisuus puhua teollisista investoinneista, joita valitettavasti, todellisia sellaisia, ei Kemin tai Äänekosken jälkeen ole näkynyt, enkä siitä hallitusta syytä — ehkä Vaasaan jotain pientä. Mutta se, mistä haluan sanoa, on, että ainakin aika moni valtiomies tai valtionainen minua on joskus opettanut, että kesken hallituskautta on hyvä arvioida, mikä toimii ja mikä ei toimi, ja toivon teiltä vielä sitäkin, tälläkin hallituskaudella. Itse olen ainakin yrittänyt kuunnella vanhempien ja viisaimpien neuvoja. Mutta sitten, arvoisa puhemies, tähän itse asiaan. Kyllähän nyt on niin, että jos katsotaan suomalaista systeemiä, Suomen järjestelmää, niin kyllähän meillä järjestelmä liikuntapaikkarakentamiseen on ollut jo pitkään olemassa. Asiantuntijat — valtion liikuntaneuvosto, Olympiakomitea ja muut — lausuvat, kunnat ja muut tekevät, ja liikuntapaikkarahoitus on ollut se kulmakivi vivuttaa työllisyyttä, rakentamista kunnissa, kaupungeissa ja alueilla. Nyt se valitettavasti on supistunut jopa 13 miljoonaan euroon, kun otetaan Stadionin pari miljoonaa sieltä pois tulevalta vuodelta, ja se oli 30 miljoonaa, kuten aikaisemmin salissa sanoin. Se, mikä tässä tietysti on uutta, on tällainen rinnakkainen systeemi, että ohituskaistaa pitkin tullaan ja mennään ja päästään lähes maaliin, niin kuin nyt on nähty. Eli kun on Helsinki Gardenin 35 miljoonaa ja Urheiluliiton yleisurheilun EM-kisahaun 10 miljoonaa, yhteensä 45 miljoonaa, versus se 13 miljoonaa, niin ei ole ihme, että muut lajit, lajiliitot, urheiluväki, liikuntaväki ovat olleet ihmeissään, ja taisin itsekin huhtikuussa tätä Helsingin Sanomissa ihmeissäni kysyä ja kommentoida. Joten se on kyllä jotain muuta kuin se Suomi, mihin meidät on kasvatettu ja missä me olemme tulleet päätöksentekoon. Siinä mielessä tämä kaikki kyllä viestii siitä, millainen maa Suomi on ja miten me halutaan sitä oikeudenmukaisesti rakentaa ja rakennetaanko me sellaista järjestelmää, jossa on yhteiset pelisäännöt, jotka koskevat kaikkia, vai sellaista, jonka rinnalle syntyy poliittinen ohituskaista. Arvoisa pääministeri, mikä jatkossa ylipäätään on asiantuntijalausuntojen merkitys? Onko liikuntaneuvosto tästä lausunut? Jos on — se on parlamentaarinen elin — niin käydään se läpi, katsotaan se. Ketkä ovat lausuneet? Puhun nyt yleisellä tasolla hankkeista, en tästä yhdestä hankkeesta, jota on ehkä jo vähän liikaakin käsitelty. Alleviivaan, että minä haluan hankkeita, mutta kysymys on siitä, millä tavalla ne hankkeet tehdään ja kuinka oikeudenmukaisesti. Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä: Kun puhutaan tästä Suomen systeemistä ja tästä järjestelmästä, niin kuten tänään ehkä yritin sanoa, kyllähän meillä isoillekin hankkeille on järjestelmä. Olympiastadion on hyvä esimerkki. Se on mennyt tämän myllyn läpi. Mutta kulttuurissa meillä ei ole sitä järjestelmää, eikä meillä ole sitä rahoitusjärjestelmää sen liikuntapaikkarahoituksen ulkopuolelle, koska, niin kuin me tiedämme, se opetus- ja kulttuuriministeriön momentti on ollut erittäin pieni aikaisemminkin ja nyt se on aivan liian pieni. Ja kuten edustaja Harakka viittasi, kyllä meillä investointinyrkki löytyy, osaavia virkamiehiä löytyy. Kyllähän he valmistelevat, jos on tahtotilaa ja sellainen malli, mitä voi toteuttaa. Eli vielä kerran: On kolme tasoa — kunnat, alueet, valtiotaso. Liikuntapaikkarakentamisessa systeemi on olemassa, virkavastuulla. Se on toiminut, se on tuonut tuloksia. Ainoa iso ongelma, arvoisa puhemies, on, että tyhjästä on vaikea nyhjäistä. Siellä ei yksinkertaisesti ole rahaa vivuttaa, käynnistää uusia hankkeita tähän maahan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
Hopsu Inka21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hankkeen rahoituksen käsittely hallituksessa näyttää surullisen hähmäiseltä. On hyvä, että niin eduskunta kuin oikeuskansleri käsittelevät sitä. Olisi ihan vähintä, että kun liikuntapaikkarahoitusta leikataan hallituksen toimesta, olisi hallihankkeesta, jota sitten aiotaankin samaan aikaan tukea, kunnolliset, avoimet tausta-arviot tehtynä. Jos tavoite oli tukea rakentamista ja työllisyyttä, on pääkaupunkiseudullakin jo käynnissä pidemmällä olevia hankkeita, ainakin Vantaan Kivistön hallihanke ja meillä Espoossa Espoon stadion -hanke, joissa nämä rakentamisen työllisyysvaikutukset olisivat olleet nopeammin saatavissa. Mistä löytyy tällainen alueellinen vertailu eri hankkeista hyötyineen, kustannuksineen ja kannattavuusarvioineen? Täällä edustaja Harkimo nosti varsin hyvin esiin sen, miten vaikeaa usean hallihankkeen on mahdollista pärjätä samalla alueella. Tukipäätösten pitäisi olla hyvin harkittuja, sillä niillä on myös kilpailuvaikutuksia. Tästä puhui myös edustaja Vuornos. Valitettavasti ilman perusteluja ja vertailuja näyttää todellisuus siltä, että kaverin hanke kiilasi jonon ohi. Helsingin päättäjiä on täällä salissa hallituspuolueista spinnattu kantamaan vastuuta tuesta Garden Helsinki -hankkeelle. On kuitenkin aivan eri asia, hyvät kollegat, tukea hanketta paikallisessa päätöksenteossa kuin jakaa sille valtion rahoitusta — ja nimenomaan yksittäiselle hankkeelle ilman vertailuja muihin vastaaviin hankkeisiin. Kyllä tämä tiedetään, ja siksi tämä keskustelu näyttää tällaiselta harhautukselta. Kuten debattipuheenvuorossani totesin, tarvitsisimme demokratiaa ja luottamusta poliittiseen päätöksentekoon vahvistavia toimia. Siksi teimme yhtenä kiireellisenä toimenpide-esityksenä lakialoitteen vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen pakolliseksi muuttamisesta. Valitettavasti nyt suunta on ollut vaalirahoituksen osalta jopa päinvastainen, kun alinta ilmoitettavaa summaa on päätetty nostaa. Kannatan myös edustaja Honkasalon puheenvuorossaan nostamaa vaalirahoituskattoehdotusta. Näemme maailmalta, mitä suuriksi kasvaneet vaalirahoitukset demokratialle viime kädessä tarkoittavat. Arvoisa puhemies! Seuraavaksi luen kappaleen rakenteellisesta korruptiosta ja korruptiosta Suomessa. Tämän on kirjoittanut oikeusministeriö, sillä oikeusministeriölle kuuluu meillä korruption vastaisen työn koordinointi: ”Kuten monissa muissakin maissa, korruptio on myös Suomessa esiintyvä ongelma. Tutkimusten mukaan Suomessa esiintyy katutason lahjonnan sijasta suuremman mittaluokan rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa korruptiota, joka usein ilmenee elinkeinoelämän ja viranomaisten toiminnan rajapinnassa. Korruption keskeisinä riskialueina pidetään rakennusalaa, julkisia hankintoja ja tarjouskilpailuja, yhdyskuntasuunnittelua, poliittista päätöksentekoa ja puolue- ja vaalirahoitusta. Korruptio esiintyy usein oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena.” Oikeusministeriö on koostanut myös kansallisen korruptionvastaisen strategian ja toimenpideohjelman. Siellä on hyviä toimenpidesuosituksia, ja suosittelen hallitusta tarttumaan niihin nopeasti. On huolestuttavaa, että pääministeri ja hallitus eivät näytä näitä riskejä tunnistavan päätöksenteossa. Jääviyskysymys on kuitenkin aina viime kädessä meidän päättäjien omissa käsissä.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Honkasalo ei ole nyt paikalla, mutta vastaan kuitenkin hänelle, koska hän esitti erikoisen puheenvuoron, jossa sanoi, että ei Helsingin valtuusto ole tukenut tätä hanketta, ja syytti jälleen kerran asian tulkitsemisesta ikään kuin väärin. Jos Helsingin kaupunginvaltuusto on luovuttanut tontin Garden-hankkeelle ja kaavoittanut sille maa-alueen, niin mitä muuta se on kuin tähän hankkeeseen positiivisesti suuntautumista ja tukemista? Minun on aivan mahdoton käsittää tätä, varsinkin kun se tulee edustajalta, joka jatkuvasti syyttää allekirjoittanutta ja hallitusta väärän tiedon antamisesta. Mielestäni tämä oli kyllä erikoinen suoritus. Sitten vielä luen kyseisestä valtuustosta Paavo Arhinmäen puheenvuorosta yhden sitaatin: ”Ymmärtääkseni vasemmistoliitto on tuonut täällä ilmi, ettei itse hallia vastusteta eikä sitä, että yksityinen toimija rakentaa hallin.” Menee outoon valoon. No sitten, edustaja Siponen, miksi tämä arvio on muuttunut? No, se on muuttunut siksi, että kun 15 kuukautta sitten tehtiin tämä päätös, niin se hanke on muuttunut sen jälkeen. Se on pienentynyt, se ei ole lähtenyt silloin kuvatussa aikataulussa liikkeelle, sen rahoitus ei ole vielä kunnossa ja myöskään sen vaikuttaminen ei ole täyttänyt avoimuuskriteerien vaatimuksia, eli se on muuttunut monella tavalla. Näistä syistä meidän arviomme on muuttunut, ja tätä 35:tä miljoonaa ei näin ollen voida toteuttaa. Edustaja Diarran kanssa jaan saman pahan mielen siitä, että tämä hieno hanke ei tällä erää etene. Minä todellakin toivon, että se hanke laitetaan myöskin siellä hankeyhtiössä sellaiseen kuntoon, että tämäntyyppisiä keskusteluja ei tarvitse käydä, vaan se saadaan kuntoon, sille löytyy yksityinen rahoitus, markkinat toimivat ja Helsingin kaupunki tekee osansa ja se lähtee liikkeelle. Se olisi upeaa. Eikö niin? Jos tässä yhteydessä viitataan Vapaavuoreen ja hänen viesteihinsä, toimintamalliinsa ja kysytään, hyväksynkö sen, niin en. Ei kuulu tämän hallituksen toimintakulttuuriin ja tapoihin runtata, junailla. Me keskustelemme hallituskumppaneiden kanssa yhdessä joskus vähän kiivaamminkin, mutta me haetaan yhteisiä ratkaisuja, ja niin on tehty tässäkin tapauksessa. Vielä: Edustaja Mikkosella oli lukuisa määrä erilaisia kysymyksiä. Olen vastannut niihin lukemattomia kertoja, ja toivon... Ymmärrän, että tässä on niin paljon asioita, ettei kaikkea ehdi lukemaan, mutta kun otitte vaikka tämän kysymyksen, onko tämä EU:n kilpailulainsäädännön mukainen, niin sehän on nimenomaan siinä notifikaatioprosessissa tällä hetkellä, tai olisi ollut. Esimerkki, että isoon osaan tai mielestäni kaikkiin täällä esitettyihin kysymyksiin löytyy asialliset vastaukset. Sitten vielä edustaja Harakalle: Kunnia tietenkin sille, että olette tehnyt joskus ansiokasta toimittajatyötä, mutta ei tässä nyt ole samanlaista kipinää eikä käryä. Ei tässä ole kyse mistään hämärästä, vaalirahoituksella ei ole ollut vaikutusta. Onnea asian tutkiskeluun.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Pöytäkirja
Paasi Martin21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Yhtäkään euroa veronmaksajien rahaa ei ole maksettu Garden-hankkeelle, ei ensimmäistäkään. Kyse oli ehdollisesta varauksesta, ei toteutuneesta menosta, ei maksetusta tuesta eikä kadonneesta rahasta. Lisäksi hallitus on nyt todennut, ettei Garden-hankkeelle ole enää poliittista tukea. Hanke on viivästynyt, sen rahoitus on epäselvä, ja kyseisen hallihankkeen tilanne on muuttunut. Arvoisa rouva puhemies! Tässä keskustelussa pitää erottaa kaksi asiaa toisistaan: Ensimmäinen kysymys on se, tarvitseeko Suomi ja erityisesti pääkaupunkiseutu kansainvälisen tason tapahtumakeskuksen. Kokoomuksen vastaus on: kyllä. Me tarvitsemme kykyä kilpailla suurista urheilu- ja kulttuuritapahtumista muiden Pohjoismaiden ja Baltian pääkaupunkien kanssa. Suuret tapahtumat tuovat työtä rakennusalalle, hotelleihin, ravintoloihin, matkailuun, logistiikkaan ja palveluihin. Ne tuovat näkyvyyttä ja taloudellista toimeliaisuutta. Tämä tavoite ei ole kadonnut mihinkään, vaikka yksi hanke ei etenekään. Toinen kysymys on se, millä ehdoilla valtio voi tällaisia hankkeita tukea. On selvää, että sääntöjen pitää olla avoimet, yhtenäiset ja tasapuoliset. On hyvä, että hallitus nyt käynnistää työn, jolla tämän kokoluokan hankkeelle luodaan selkeät kriteerit. Arvoisa rouva puhemies! Kysymys opposition edustajille: mistä tässä lopulta on kyse? Jos kyse on siitä, että hallitus on käyttänyt budjettivaltaansa ja tehnyt poliittisia valintoja kasvun, työn ja investointien edistämiseksi, niin se ei voi olla yllätys. Sitä hallitukset tekevät. Virkamiehet valmistelevat, mutta poliitikot päättävät. Jokainen hallitus tekee kautensa aikana suuren määrän tällaisia arvovalintoja. Jos taas kyse on siitä, että Garden-hankkeen omat toimijat ovat epäonnistuneet tekemisissään, niin kysymykset pitää osoittaa ensisijaisesti heille. Hallitus ei johda yksityistä hankeyhtiötä, ei vastaa sen rahoituksen etenemisestä, eikä voi kontrolloida sitä, millaisia viestejä hankkeen ympärillä yksittäiset ihmiset lähettelevät. Arvoisa rouva puhemies! Opposition arvostelussa häiritsee mittasuhteiden katoaminen. Me puhumme 35 miljoonan euron ehdollisesta varauksesta, josta ei ole maksettu euroakaan ja jolta on nyt poistunut poliittinen tuki. Samaan aikaan tämä maa on nähnyt päätöksiä ja epäonnistumisia, joissa veronmaksajalle on syntynyt miljardiluokan vahinkoja. Tämä ei tarkoita, etteikö 35 miljoonaa euroa olisi merkittävä summa. Julkisen rahan käyttöä pitää aina arvioida tarkasti. Kenelläkään ei ole mandaattia tuhlata euroakaan veronmaksajien rahoista. Mutta jos eduskunta kutsutaan kesätauolta koolle maksamattoman ja nyt käytännössä peruuntuneen ehdollisen varauksen vuoksi, on perusteltua kysyä, että missä sama kiire ja periaatteellisuus ovat olleet silloin, kun kyse on ollut toteutuneista miljardiluokan menetyksistä. Arvoisa rouva puhemies! Minusta tässä keskustelussa on vaarana, että tärkeä asia peittyy poliittisen teatterin alle. Suomella on oikeita ongelmia ratkaistavana. Tarvitsemme kasvua, tarvitsemme työtä, tarvitsemme investointeja, tarvitsemme rakennusalalle hankkeita, tarvitsemme kykyä houkutella kansainvälisiä tapahtumia Suomeen, eikä vain vierestä katsomista, kun Tukholma, Kööpenhamina tai Tallinna menevät edellä. Jatkossa vastaaville hankkeille tarvitaan paremmat, selkeämmät ja yhdenmukaiset pelisäännöt.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, budjetti)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Korruption keskeisinä riskialueina Suomessa pidetään rakennusalaa, julkisia hankintoja, maankäyttöä ja kaavoitusta, poliittista päätöksentekoa sekä puolue- ja vaalirahoitusta. Näin todetaan korruption vastaisessa strategiassa, joka laadittiin ensi kertaa viime hallituskaudella ja jota Orpon hallitus on jatkanut. Nämä esiin nostetut riskit ovat kaikki läsnä, kun puhutaan Garden Helsinki -hankkeesta. Kaverihallin päätöksenteon ympärillä on sellaista hähmäisyyttä, joka vaatii eduskunnan yhteistä keskustelua. Tai kuten puhemies koolle kutsumista harkitessaan totesi: ”kyse on korruptioepäilystä, veronmaksajien rahojen kyseenalaisesta käytöstä ja siitä, onko pääministeri puhunut totta asiaan liittyvissä keskusteluissa”. Eduskuntaa ei siis ole kutsuttu koolle keskustelemaan siitä, pitääkö Garden Helsinki -hanketta tukea vai ei, vaan keskustelemaan päätöksenteon avoimuudesta, rehellisyydestä ja läpinäkyvyydestä. Kokoomus on tottunut junailemaan ja runttaamaan isojen poikien kesken tilataksissa. Siksi ei olekaan ihmeellistä, että pääministeri ei vielä tänäänkään näe mitään poikkeavaa siinä tavassa, miten hallitus päätti tukea kaverihallia ohituskaistalla hähmäisin perusteluin ja ohi virkavalmistelun. Päinvastoin pääministeri on moneen kertaan todennut, että hänestä kyse on aivan normaalista prosessista, maan tavasta, eikä hän ole kokenut toimineensa millään tavalla väärin tai kyseenalaisesti. Eikä kyse ole pelkästään pääministeristä. Koko hallitus ja kaikki hallituspuolueet siunasivat runttauksen ja suhmuroinnin. Se, mitä hallituskumppanit ovat saaneet vastalahjaksi, ei ole ainakaan vielä tullut julkisuuteen. Se kuitenkin on selvää, että viimeinenkin SMP:n perintö perussuomalaisissa on kadonnut. Siinä, missä Veikko Vennamo jahtasi rötösherroja ja hyvä veli -kerhoja, perussuomalaiset antavat tänään tällaiselle toiminnalle tukensa. Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet ovat tänään valinneet taktiikakseen hyökkäyksen. Se on tunnetusti paras puolustus. Se ei edelleenkään näe mitään ongelmaa omassa toiminnassaan. Avoimia kysymyksiä on edelleen paljon, emmekä ole saaneet niihin vastauksia. Jäämme odottamaan oikeuskanslerin selvitystä. Me emme edes olisi täällä tänään keskustelemassa, jos pääministeri olisi saanut valita. Kun asia tuli julkisuuteen median ansiokkaan kaivelun ansiosta, niin pääministeri yritti ensin vaieta asian kuoliaaksi katoamalla medialta, sitten heitettiin pussin alle hankkeen lobbari Vapaavuori. Vielä muutama päivä sitten asiassa ei ollut pääministerin mielestä mitään poikkeavaa. Kyllä se oli julkinen paine ja suomalaisten osoittama vahva epäluottamus, mikä pakotti pääministerin taipumaan avoimuuteen, ei suinkaan valitsemaan sitä. Mutta hyvä edes niin. Arvoisa puhemies! Toivon, että me jokainen tässä salissa ymmärrämme, kuinka tärkeää on säilyttää kansalaisten luottamus päätöksentekoon. Se vaatii päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Yhtenä keskeisenä kehittämiskohteena hallituksen päättämässä korruption vastaisessa strategiassa nostetaan läpinäkyvyyden lisääminen kaikessa päätöksenteossa. Esiin nostetaan muun muassa hankintojen ja vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen. Toivon, että tämän päivän keskustelun myötä maan tapa muuttuu, mutta valitettavasti tästä keskustelusta on jäänyt sellainen kuva, että edelleenkään hallitus ei näe siinä mitään väärää vaan puolustaa toimintaansa, eikä hallitus näy ymmärtävän, kuinka sen toiminta on romuttanut kansalaisten luottamusta päätöksentekoon. Arvoisa puhemies! Meidän kaikkien on tehtävä työtä paremman hallinnon edistämiseksi, rakenteellisen korruption kitkemiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi. Ensimmäinen askel olisi muuttaa vaalirahoituslakia niin, että ilmoitusvelvollisuutta kiristetään. Vihreät ovat jättäneet tänään asiasta lakialoitteen, ja toivon, että se saa tuen koko eduskunnalta. Toivon myös, että hallitus itsekin ymmärtää sen ja ryhtyy konkreettisesti edistämään itse hyväksymänsä korruption vastaisen ohjelman toimenpiteitä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus, rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Jokainen esitetty kysymys on oikeutettu, arvokas ja tarpeellinen. Jokainen esitetty ja vastattu kysymys lisää ja vahvistaa avoimuutta. Turvallisuus rakentuu luottamuksesta, ja vain läpinäkyvästi ja avoimesti keskustelemalla voimme lujittaa luottamusta ja rakentaa turvallista Suomea. Siksi olemme tänään tänne kokoontuneet. Emme siksi, että keskustelisimme yksittäisestä hallihankkeesta, vaan kolmesta erityisestä syystä: luottamuksesta, vastuullisuudesta ja tulevaisuudesta. Arvoisa puhemies! Tässä ajassa on ymmärrettävä, että mahdolliset tukipäätökset herättävät paljon kysymyksiä ja keskustelua. Kansalta on pyydetty malttia, ymmärrystä ja joustamista, kun kovia ja vaativia sopeutuksia on jouduttu tekemään. Ymmärrän sen, kuinka kohtuuttomalta ja väärältä voi tuntua näiden sopeutusten keskellä lukea uutisia tällaisista päätöksistä, kuinka paljon kysymyksiä se jättää mieliimme. Siksi hallitus valitsi avoimuuden. Me valitsimme vastata kutsuun keskustella aiheesta, ja valtioneuvosto teki kovasti töitä, jotta tämä keskustelu voidaan käydä jo tänään. Juuri tästä toiminnasta tiedämme olevamme todellisessa oikeusvaltiossa. Päätöksistä tulee saada kysyä, kysymyksiin tulee vastata avoimesti, ja riippumattoman tahon on tutkittava asia huolella ja rauhassa. Siksi oikeuskanslerikin tekee juuri tällä hetkellä töitä. Vahvan ja välittävän Suomen etu on toimiva oikeusjärjestelmä. Arvoisa puhemies! Kysymysten seassa olemme kuulleet moniakin väitteitä Garden Helsinki -hankkeesta. Totuus on, että aiemman tukipäätöksen perusteet olivat selvät. Ne olivat avoimia, julkisia ja linjassa aiemmin tukea saaneiden areenahankkeiden kanssa. Keväällä 2025, reilu vuosi sitten, päätimme osana erillistä valtion investointiohjelmaa hankkeen ehdollisesta tuesta, jonka tarkoituksena oli helpottaa rakennusalan ahdinkoa, parantaa Suomen kilpailukykyä kansainvälisistä suurtapahtumista ja saada pääkaupunkimme kautta koko Suomeen elinvoimaa, matkailua ja kasvavia verotuloja. Eilisessä istunnossaan valtioneuvosto päätti, että poliittista tukea Garden Helsinki ‑hankkeelle ei enää ole, koska hankkeen sisältö on muuttunut, aikataulu viivästynyt ja hallihankkeiden kilpailutilanne on tänä päivänä toinen. Meille on alusta asti ollut tärkeintä se, että Suomi menestyy ja Suomeen syntyy kasvua. Siksi tämä päätös oli vastuullinen. Se kertoo ennen kaikkea siitä, että pelkkä tavoite ei avaa yhtäkään ovea — ei ole avannut ennen eikä avaa tulevaisuudessakaan. Arvoisa puhemies! Lopulta tässä asiassa on kyse tulevaisuudesta. Suuret investoinnit tuovat elinvoimaa pitkään, vaikka se ei heti ensimmäisinä vuosina näkyisikään kaupungin kassassa. Suomeen on saatava kasvua ja kansainvälisiä suurtapahtumia. Siksi kevään 2025 kasvuriihessä ollut tavoitteemme ei ole muuttunut. On hyvä, että nyt käynnistämme vielä tämän hallituksen aikana selvitystyön tämän kokoluokan hankkeiden tukemisesta tulevaisuudessa. Kun tuen hakemiselle on yhdenmukainen ja selkeä väylä sekä kriteeristö, voidaan suunnitteilla olevia hankkeita verrata avoimesti Suomessa ja koko Suomen parhaaksi. Siksi tässä asiassa ei ole huolta eikä syytä epäilylle. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja
Pitko Jenni21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpEnergiaRakentaminen

Arvoisa puhemies! Keskustelut suomalaisten kanssa tänä kesänä vahvistavat sen, että ihmisille on todella tärkeää, että päätökset tehdään avoimesti ja reilusti. Epäilykset julkisten varojen junailusta tai jonkinlaisesta päätöksenteon suhmuroinnista nostattavat ihmisissä vahvan reaktion. Ehkä moni muukin on tänä kesänä sen huomannut, kun olemme kesätapahtumissa ja toreilla liikkuneet. Suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen. Meillä on nollatoleranssi päätöksenteon suhmuroinnille. Siksi on tärkeää, että hallitus paitsi toimii reilusti myös varmistaa, että asiat näyttävät siltä, että toimitaan reilusti. Nyt on herännyt kysymyksiä molemmista, sekä siitä, miltä asiat on saatu näyttämään, kun asioihin ei esimerkiksi vastata heti, kun kysymyksiä syntyy, että toisaalta myös itse prosessista. Kyllä meiltä päättäjiltä myös odotetaan johdonmukaisuutta teoissa. Jos me sanomme, että valtiontalous on tiukalla eikä hyviin hankkeisiin riitä rahaa, niin kyllä meiltä myös odotetaan sitä, että rahaa todella käytetään vastuullisesti. Hyvään hallintoon kuuluu myös avoin valmistelu ja päätösten perustelu. Kymmeniä miljoonia kaverin hallihankkeelle ilman avointa hakua ei sitä ole eikä myöskään prosessi, mitä ei ole perusteltu tarpeeksi tarkasti niin kuin tässä tapauksessa, ja tämän toki pääministerikin on myöntänyt. Sitten nämä kytkeytymiset vaalirahoitukseen ja vaalirahoittajiin eivät kyllä myöskään näytä kovin hyviltä. Rakenteellinen korruptiohan on sitä, että päätöksenteossa suositaan sisäpiiriä hyödyntäen laillisia porsaanreikiä päätöksenteossa. Vaalirahoituksen vastikkeellisuus on totta kai iso kysymys. Me emme tietenkään tässä voi sanoa, että sitä olisi rikottu, mutta koska me tiedämme, kuinka vahvasti näihin hankkeisiin ja tähän hallihankkeeseen kytkeytyvät pääministeripuolueen vaalirahoittajat, olisi todella tärkeää pystyä todistamaan se, että näin ei ole tapahtunut. Itse toivoisinkin, että hallitus pystyisi kertomaan tässä eduskunnan täysistunnossa niistä konkreettisista toimista, millä aiotaan varmistaa, että tällainen rakenteellinen korruptio ei elä Suomessa, niin että kavereiden hankkeiden suosimisesta ei tarvitsisi enää epäillä meidän oppositiossa tai suomalaisten, ja että näiden huonon hallinnon käytänteiden lopettamiseksi tehdään toimia. Nostin myös esille tuossa debatissa ihmettelyni näistä väitteistä, että tämä hanke olisi tehty sen rakennusvaiheen aikaisten vaikutusten vuoksi. Me tiedämme, että rakennusalalla on ollut todella vaikeat vuodet viime aikoina. Me olemme myös oppositiossa vaatineet ja yhteiskunnassa on vaadittu hallitukselta tämmöisiä elvyttäviä toimia. Olen itse koko hallituskauden ajan kysellyt sitä, miksi hallitus on joitakin näitä tukielementtejä lakkauttanut, millä on ollut suora vaikutus rakennusalan työllisyyteen, esimerkiksi energiaremontit, opiskelija-asuntorakentaminen ja esimerkiksi myös tämä liikuntapaikkarakentaminen, mistä nyt ollaan myös leikattu. Olen aina saanut vastauksen, että tämmöisiin investointitukiin meillä ei ole varaa, koska meillä on niin huono taloudellinen tilanne. Nyt sitten kuitenkin on löytynyt 35 miljoonaa rahaa investointitukeen yhdelle hankkeelle, jota perustellaan sen rakennusalaa elvyttävällä vaikutuksella. Tämä on varsin ristiriitaista. Liikuntapaikkarakentamisen investointituilla sekä opiskelija-asuntorakentamisen investointituilla nimenomaan rakentamisen vaikutukset olisivat olleet tässä heti, koska siellä oli hankkeita, jotka olivat rakennusvalmiita, mutta niitä laitettiin jäihin. Vaikutuksia olisi ollut ympäri Suomen sen sijaan, että laitettaisiin rahaa vain yhteen hankkeeseen — ja vieläpä niin, että tämän Helsinki Garden ‑hankkeen työllisyysvaikutuksista ja sen vaikutuksista rakentamisalaan ei oltu tehty ulkopuolisia selvityksiä, ja silti niillä perusteltiin sitä. Ajattelen niin, että suomalainen yhteiskunta todellakin perustuu luottamukseen. Ihmiset haluavat varmistaa, että tämänkaltaista toimintaa ei tapahdu tulevaisuudessa. Itsekin ajattelen niin, että näitä areena‑ ja tapahtumahankkeita tarvitaan Suomeen, mutta niiden täytyy tapahtua niin, [Puhemies koputtaa] että varat jaetaan läpinäkyvällä ja kaikille hankkeille yhdenvertaisella tavalla. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, asuntorakentaminen, rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Yritän tiivistää tuohon minuuttiin, sillä täällä tuli minullekin myös suoria kysymyksiä, muun muassa rakentamiseen liittyen. Totean kuitenkin tähän suoraan kysymykseen, jossa edustaja kyseli tästä Kivistön hankkeesta, että tässä on nyt hyvä erottaa kaksi tilannetta: se tilanne, jossa 2025 tätä ehdollista päätöstä Gardenin osalta tehtiin, ja nykytilanne. Tässä viimeisen vuoden aikana Kivistön hanke on, hienoa kyllä, ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin, mutta kuten varmasti itsekin Vantaan kaupungin päättäjänä tiedätte, keväällä 2025 tämä hanke ei ollut sellaisessa tilanteessa. Kysyin myös tässä vieressäni istuvalta ministeri Poutalalta, millä tavoin OKM:ssä on selvitetty heidän kyselyitään. Kysymys on siitä, että he ovat hakeneet tämmöistä liikuntapaikkarakentamisen avustusta — tai kysyneet sen perään, eivät varsinaisesti hakeneet — ja sellaista ei tämäntyyppiselle tapahtuma-areenalle ole kuulemma mahdollista myöntää. Nyt kuitenkin, koska tilanne on aivan eri, nimenomaan sen vuoksi valtioneuvosto teki päätöksen selvityksen käynnistämisestä. On hyvä, että nyt tämä tuki arvioidaan avoimesti ja luodaan selkeät, avoimet prosessit, joilla tämänkaltaiset hankkeet, jotka ovat niin tapahtumiin, kulttuuriin, liikuntaan kuin moneen muuhunkin tarkoitukseen mahdollisia, voivat jatkossa tukea saada. Kaikista hienointa toki on, jos tällaisia hankkeita voi toteutua aivan markkinaehtoisesti, kuten nyt tämän Kivistön areenan tapauksessa näyttää olevan. Totean vielä jatkona myös sen, kun kysyttiin näistä rakentamisen toimista, että niitähän hallitus on tehnyt nimenomaan hallituskauden alusta saakka, muun muassa nostamalla alkukaudesta tuetun rakentamisen määrärahat korkealle tasolle. Niitä on tuotu alaspäin, mutta tänä vuonna erityisesti opiskelija-asumisen osalta, mitä täällä erityisesti kritisoitiin, on tuotu enemmän rahoitusta valtion tukemaan asuntotuotantoon ja myös tuotu tämä 100 prosentin korkotukilainamahdollisuus. [Puhemies koputtaa] Eli opiskelija-asumista pystytään nyt edistämään entistä vauhdikkaammin.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, asuntotuotanto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vielä kerran tästä, onko kaikki tehty riittävän tiedon varassa: toistan toistamistani, kun kysytte kysymistänne, että tämä päätös tehtiin ehdollisena. Se vain on merkittävä sana, koska se käynnistää sen, että mitään tukea ei voida myöntää, ellei hanke täytä sille asetettuja tavoitteita. Ne poliittiset tavoitteet olivat se, että hanke lähtee liikkeelle, ja kaikissa tapauksissa, jos puhutaan satojen miljoonien rakennushankkeesta, kyse on tuhansista työpaikoista. Oli aivan selvää, että kun se virkavalmistelu siitä lähtee, jotta voidaan lopullinen päätös tehdä, niin nämä kaikki arviot tullaan tekemään virkatyönä, mutta on aivan selvää, että kyse olisi ollut rakennusaikana tuhansista työpaikoista. No, emme siis ole peruneet tätä hanketta. Se ei ole meidän asiamme. Me olemme todenneet, että tätä kehysriihen päätöstä ei ole mahdollista edistää yksinkertaisesti niistä syistä, jotka olen maininnut. Hanke on muuttunut, se on pienentynyt, se on viivästynyt ja sen aikataulu on venynyt. Me olisimme tulleet tekemään luultavasti tämän aivan saman päätöksen syyskuussa talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, kun olisimme saaneet nämä tiedot, mutta nyt, kiitos tämän vilkkaan kesäkeskustelun, näitä asioita on selvitetty vielä nopeammassa tahdissa, ja siksi totesimme tämän tosiasian, että tämä ei vastaa sitä, mitä me keväällä 25 päätimme. Mutta hanke on edelleenkin kannatettava, ja toivottavasti se jonain päivänä etenee. Siksi me tarvitaan se väline, jota ei ole tällä hetkellä, jossa nämä suuret areenahankkeet voivat hakea jonkun mallin mukaisesti, ettei niitä tarvitse erillisinä päätöksinä tehdä. Mutta kun jatkuvasti toistetaan virkavalmistelun ohittamista, niin ei ole, vaan tehtiin poliittinen päätös, joka käynnistää virkavalmistelun. No, sitten vielä: ei sähköpostilla tilailla meiltä mitään päätöksiä. Me teemme päätökset Suomen työllisyyden ja talouden näkökulmasta itsenäisesti. Lobbauksella ei ollut merkitystä, ja se, mistä summa muodostui, oli vertailukelpoinen Tampereen areenan tukeen. [Krista Kiuru: No miksi kukaan ei sitten tiedä, kuka tämän päätöksen esitti?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja
Pitko Jenni21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa puhemies! Ihmettelen itse teidän perusteluanne siitä, että tämä päätös on tehty rakennusalan tukemiseksi. Me tiedämme, että rakennusalalla on tällä hetkellä ja on ollut viimeiset vuodet erittäin vaikea tilanne, ja jos te olisitte hallituksessa halunneet rakennusalaa tukea, niin tämähän ei ole se tehokkain päätös. Tehokkain päätös olisi ollut jättää tekemättä niitä päätöksiä, millä te olette saaneet hankkeita aikaisemmin tällä hallituskaudella jäihin, esimerkiksi nämä opiskelija-asumisen investointituet, jotka suoraan laittoivat hankkeita jäihin ja peruivat niiden aiotut rakennusvaikutukset. Myöskin tässä liikuntapaikkarakentamisen kentässä, mistä te ylipäänsä olette leikanneet, on rakennusvaikutuksia. Miksi ainoastaan Garden Helsingin rakennusvaikutukset ovat sellaisia, että hallitus on siihen halunnut sijoittaa? Tämä perustelu ei ole siis ollenkaan relevantti, vaan se nimenomaan korostaa sitä, että tässä on jotain, mitä ei haluta kertoa, koska ne ääneen lausutut perustelut eivät ole uskottavia. Suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen, ja toivoisin, [Puhemies koputtaa] että hallitus pystyy kertomaan, minkälaisia muutoksia te tulette tekemään omassa toiminnassanne, [Puhemies: Aika!] että tämä luottamus voidaan palauttaa.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Täällä on pitkin vuotta ja hallituskautta kuultu huolestuneita puheenvuoroja siitä, kuinka rakennusala on ahdingossa ja investointeja kaivataan kipeästi pääkaupunkiseudulle. Garden Helsinki on yksi niistä hankkeista, minkätyyppisiä hankkeita tänne on kaivattu. Nyt kuitenkin oppositio käy todella rajusti hankkeen kimppuun. On totta, että prosessi ei ulospäin näytä tyylikkäältä, mutta kun lähdetään käymään historian suurimpia talousmokia läpi, tämä ei yllä edes mitalisijoille, vaikka euroakaan ei ole siirretty. Näissä historian suurimmissa poliittisissa talousmokissa pyörii tiettyjen puolueiden tiettyjä poliitikkoja: sieltä löytyy Vanhasta, Sipilää, Vapaavuorta, Rehniä. Ja nyt, ikävä kyllä, sinne on tulossa todella pienillä euroilla myös Orpo, vaikka siihen ei varsinaista syytäkään ole. Prosessi on ollut epätyylikäs ulospäin, mutta se on kuitenkin hoidettu asiallisesti. Ja tässä on pyritty hakemaan sitä kasvua, mitä oppositio nimenomaan on kaivannut tähän maahan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olen nämä kaikki vastaukset kertonut jo julkisesti, mutta kerron ne mielelläni vielä eduskunnassa: Todellakin valtiovarainministeriö ja valtiovarainministeri suhtautuivat tähän hankkeeseen kriittisesti. Ministeriö on päällikkövirasto, jossa virkamiehet eivät blokkaa investointeja ilman, että ministeri sitä ohjaa. Minun oli hyvin helppo virkamiesten valmistelun perusteella olla sitä mieltä, että valtiontakaus ei ole tässä tilanteessa edistettävä asia, ja sen vuoksi tämä asia ei edennyt valtiovarainministeriöstä. En suorastaan ymmärrä, minkä takia täällä oppositio viittaa ainoastaan virkamiehiin, ikään kuin ministeri olisi tässä yhteydessä ollut virkamiehistönsä kanssa jotenkin eri mieltä. Tämähän ei pidä paikkaansa. [Keskeltä: Ja silti kuittasitte!] Puoliväliriihestä kysyttiin, ovatko valtiovarainministeriön virkamiehet olleet siellä saatavilla. Kyllä, he osallistuvat kaikkiin riihen oleellisiin neuvotteluihin, mistä seuraa se, että ministeriön kannat ja linjat ovat hallituksen käytettävissä. Hallitus päätti laajentaa investointipakettia 200 miljoonalla eurolla. Tämä kokonaisuus hallituksen kaudella on tosiaan noin 4,7 miljardia euroa. Me näimme, että investointipaketin laajentaminen on perusteltua, koska taloudellinen tilanne, taantuma, sitä juuri puolsi. Rakennusalan tukeminen konkreettisilla investoinneilla ja ylipäätänsä sen tekeminen, mikä on hallituksen omissa käsissä, esimerkiksi julkisten investointien vauhdittaminen ja edistäminen mahdollisimman nopeasti, oli meidän mielestämme järkevää, ja ymmärrän, että oppositio on kannattanut tätä näkökulmaa. Hallitus tekee päätöksiä joistain investoinneista, ja joitain se jättää edistämättä. Tämä on täysin normaalia poliittista toimintaa joka hallituksessa, myös edellisessä ja todennäköisesti myös seuraavissa. Koko hallituskauden oppositio on täällä arvostellut esimerkiksi hallitusohjelmaan kirjattua päätöstä länsiradasta. Vastaavasti jotain muuta hanketta ei olla päätetty edistää. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, että hallitus päättää tehdä joitain investointipäätöksiä, tukea joitain hankkeita, jättää toisia tukematta. Tämä on hyvin tavanomaista toimintaa. No, sitten täällä kysytään, mitä muut hallituspuolueet saivat. Meidän puoliväliriihen investointiohjelman listaus on teille julkisesti hyvin saatavilla, mutta voin lukea nämä kaikki puoliväliriihessä tehdyt päätökset: vt 27 Ylivieskan eteläinen ylikulkusilta, raideleveysselvitys, kantatie 67 ja vt 19, vt 13, Inkoon seudun investointien edellytysten vahvistaminen Satamatien liittymä ja Tähtelän liittymä, Kotkan akkuklusteri-investoinnit, Vuohimäen eritasoliittymä, Kelan risteys, Lieksajoen silta, Joroisten Famifarmin risteys, liittymäjärjestely Suonenjoen keskustan kohdalla, Kaavin raakapuuterminaali, vt 25 osuus Meltola—Mustio, maantie 152, Hämeenlinnan väylä, Tuusulan väylä. Lisäksi osoitetaan ehdollisena Helsingin Garden-hankkeelle 35 miljoonaa, Tampereen teatterin investoinnin tukemiseen 2,5 miljoonaa, öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan viisi miljoonaa sekä maanpuolustuskoulutukseen yksi miljoona. Ja nämä ovat hallituksen yhteisiä päätöksiä. [Välihuutoja]

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja
Biaudet Eva21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Ärade talman! RKP:ssä ajattelemme, että kulttuuri- ja tapahtumateollisuuden merkitys tulee olemaan suurempi tulevaisuudessa, ja haluamme tukea sen kasvua mahdollisimman paljon. On hyvä pohtia sitä, millä tavoin voisimme kantaa myös omalta osaltamme vastuuta sen kasvamisesta. Helsingin elinvoimalle tällaisen hallin rakentaminen, ainakin helsinkiläisten päättäjien mukaan, on erittäin tärkeää. Voi olla, että kesälläkin on syytä... Ymmärrän, että oppositio haluaa keskustella avoimuudesta, oikeusvaltiosta ja asiallisesta valmistelusta ja myös lobbareiden merkityksestä, ja mielestäni se on ihan aiheellinen keskustelu, mutta loppujen lopuksi kuitenkin, vaikka lobbarit toimivat omien malliensa mukaisesti, vastuu on kuitenkin hallituksen ja ministereiden päätöksen varassa. Siinä mielessä ajattelen, että kysymys on nimenomaan poliittisesta arviosta ennen kaikkea. Päätös on ollut ehdollinen, ja sen vuoksi onkin hyvä syy pohtia sitä, miksi ehkä nyt hallitus päätti perua tämän päätöksen, koska olisin toivonut, että... [Puhemies koputtaa] Ymmärrän tällaisen jäädytyksen, mutta peruminen on ehkä hieman surullinen asia Helsingin kannalta. [Antti Kurvinen: Perussuomalaiset on Biaudet’n linjalla!]

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja
Östman Peter21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa puhemies! Me olemme täällä keskustelemassa siksi, että me haluamme vaalia sitä, että investointipäätökset tehdään läpinäkyvästi ja avoimesti. Tässä on viitattu myöskin Vantaan areenaprojektiin. Sen rahoituksen on tarkoitus perustua ensisijaisesti yksityiseen rahoitukseen. Vantaan kaupungin tuki on tähän asti ollut kaavoitusta, tonttia, maanvuokrajärjestelyjä sekä hankkeen valmistelun mahdollistamista. Mittaluokaltaan tämäkin hanke — se on varmaan hieno hanke — olisi yksi Suomen suurimmista yksittäisistä tapahtuma- ja kiinteistöinvestoinneista, ja toteutuessaan siitä tulisi myös Suomen suurin sisätapahtuma-areena. Pääpiirteittäin rahoitusmalli on se, että se on yksityinen hankeyhtiö, joka vastaa rahoituksen järjestämisestä, mutta hankkeen mukaan yhtenä rahoittajana on kansainvälinen sijoitusyhtiö EPower Capital, rekisteröity Dubaissa. Arvoisa puhemies! Kun kyse on kymmenien miljoonien tai satojen miljoonien eurojen hankkeista, on kohtuullista kysyä, ketkä ovat lopulliset rahoittajat, millaisia oikeuksia he saavat [Puhemies koputtaa] ja ovatko sopimukset riittävän avoimia tässä tapauksessa.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaiset todellakin ansaitsevat asiallista asioiden hoitoa. Tämä keskustelu on varmasti herättänyt paljon kysymyksiä. Voin toistaa tämän, mitä olen aikaisemminkin sanonut, mutta haluan nytkin vakuuttaa, että kun tämän asian käy läpi ja tämän perkaa, niin tämä on hoidettu asiallisesti — tämä on hoidettu asiallisesti. Ja vaikka edustaja Koskela ehti jo tämän nonsaleeraamaan, niin sana ”ehdollisuus” on kaiken ydin, sitä ei voi sivuuttaa tässä keskustelussa. Euroakaan ei ole maksettu eikä olisi maksettu ennen kuin hanke olisi ollut aloitusvalmis, ennen kuin kaikki siihen liittyvät vaikutusarviot olisi käyty huolellisesti läpi, tehty virkavalmistelussa virkavastuulla normaalin tavan mukaan. Tässä ei ole mitään kummallista. Edelliset lukemattomat hallitukset ovat tehneet poliittisia päätöksiä, joilla käynnistetään valmistelu erilaisista investointihankkeista, ja niin tulevat tekemään muuten seuraavatkin hallitukset. Sen jälkeen aloitetaan virkavalmistelu, jonka pohjalta tehdään lopullinen päätös. Me olisimme tehneet päätöksen Gardenista talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa syyskuussa, mutta koska tätä keskustelua on nyt nopeutetulla tahdilla käyty tämän kesän ajan, olemme käyneet tätä asiaa läpi nopeutetummin ja tulleet siihen tulokseen yhdessä, että koska hanke on muuttunut, hanke ei ole lähtenyt liikkeelle ja sen rahoitus on auki, niin me emme edistä nyt tätä kehysriihen päätöstä. Mutta edelleen sanon, että toivon, että Garden tai vastaava meidän maamme pääkaupunkiin tulee. Suomalaiset ansaitsisivat tällaisen kansainväliset mitat täyttävän hallin. [Suna Kymäläinen: Siitä ei nyt ole kysymys!] Mutta, edustaja Harkimo, se tulee sitten sen kautta, saako se hanke sen yksityisen rahoituksen, pystyykö virkavalmistelu puoltamaan tätä. Ja jos te olette oikeassa — niin kuin varmaan kaikki tuntevat teidän hallihistorianne, todella tiedätte paljon näistä asioista — niin silloinhan se ei toteudu eikä yhtään euroa veronmaksajien rahaa käytetä minnekään. Tämä on aivan päivänselvä asia, ja luulisi se ymmärrettävän. No, oliko sitten vaalirahoituksella jotain merkitystä tässä päätöksessä? Ei ollut. Me haimme vain ja ainoastaan suomalaisten etua, sitä, että Suomeen tulee työpaikkoja, niitä tuhansia työpaikkoja, joita rakennusaikana näin massiivinen hanke olisi laittanut liikkeelle, ja niitä valtavia määriä työpaikkoja, jotka syntyisivät pitkällä aikavälillä, kun Suomessa olisi tapahtumia, olisi tilaisuuksia, olisi kulttuuria, urheilua, liikuntaa. Se toisi matkailutuloja, turismia. Sitä me haettiin. Ei kai siinä ole mitään väärää, sen on täällä moni sanonutkin. Minusta tämä kannattaa kaikkien muistaa. Sitten se, että sotketaan tarkoituksellisesti käyttömenot ja investoinnit. Sitä minä en voi hyväksyä. Annetaan tarkoituksella ihmisille sellainen kuva, että jos me leikkaamme pysyviä menoja, [Eduskunnasta: Työpaikoilla ei niin väliä!] niin se olisi verrattavissa siihen, että me annetaan kertaluonteinen investointi, joka rahoitetaan valtion omaisuustuloilla. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tämä 35 miljoonaa, jos se olisi annettu, ei olisi pois yhdestäkään sosiaali- ja terveystoimen palvelusta. Päinvastoin, sen mukanaan tuomilla verotuloilla ja kasvulla rahoitettaisiin niitä ihmisten palveluita. Tämä meillä on mielessä. Minä voin vakuuttaa teille, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei demarit ymmärrä tuommoista!] että ei itselläni eikä hallituksella ole mitään muita motiiveja, kun me tämän päätöksen olemme tehneet. Sitten tähän selvitykseen ja jatkotyöhön. Kuinkahan moni teistä ylipäänsä on lukenut sen selvityksen, mihin täällä viitataan? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei kukaan!] Ilmeisesti ei kukaan, koska se selvitys ei anna vastauksia niihin kysymyksiin, joita me haluamme tässä selvittää. Me haluamme tietää kapasiteettiarvioita näiden areenoiden rakentamisesta, kv-vertailua, kilpailutilannetta, kriteeristöä. Ei siitä selvityksestä löydy näihin vastauksia, arvon edustajat, niin että älkää silloin asettako näitä näin rinnakkain. Se on harhaanjohtamista ja väärän tiedon antamista. Ei sieltä löydy näihin vastauksia. Mutta on selvää, että nyt kun kilpailutilanne on muuttunut, areenahankkeita on useampia, [Puhemies koputtaa] niin kannattaa tehdä kriteerit, kun tähän nyt jatkoaika tulee, kannattaa tehdä selvitys, koska toivon, että Suomeen tällainen areena syntyy.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Eduskunta ei ole tänään kokoontunut siksi, että 35 miljoonaa euroa olisi kadonnut, nimittäin yhtään euroa ei ole liikkunut. Totuus on paljon tylsempi ja rehellisempi. Keskustelemme nyt heinäkuussa 2026 päätöksestä, joka on tehty keväällä 2025. Olemme koolla siksi, että päätöksestä on herännyt kysymyksiä, ja pääministeri Petteri Orpo on valinnut avoimuuden. Hän on halunnut tulla eduskunnan eteen ja avata päätöksen perusteet. On hyvä, että asia käsitellään tänään perusteellisesti ja avoimesti. Julkisen rahan käyttöä saa ja pitää vahtia tarkasti. Me olemme valmiita vastaamaan ja perustelemaan. Garden Helsingin ehdollista tukea koskeva poliittinen päätös tehtiin kasvun ja työllisyyden edistämiseksi. Siinä ei ole mitään salattavaa. Suomen pitää pystyä houkuttelemaan suuria urheilu- ja kulttuuritapahtumia sekä kilpailemaan niistä muiden maiden kanssa. Sen tavoitteen takana me seisomme ylpeästi edelleen. Arvoisa puhemies! Kasvu syntyy työmailla, tehtaissa, yrityksissä ja siinä, että joku uskaltaa sijoittaa Suomeen. Siksi hallitus on päättänyt lähes viiden miljardin euron investointiohjelmasta. Sillä korjataan teitä, ratoja ja siltoja kaikkialla Suomessa. Sillä irrotetaan Suomi hiilestä ja nostetaan rakennusalaa siitä kuopasta, jossa se on syvimmillään ollut vuosikymmeniin. Tätä myös oppositio on vaatinut. Se on vaatinut hallitukselta kasvutoimia, investointeja ja rakennusalan pelastamista, mutta kun hallitus tekee päätöksiä näiden tavoitteiden eteen, oppositio löytääkin niistä pelkkää epäiltävää. Ehdollinen tuki Garden Helsingille oli yksi pieni osa tätä valtavaa kokonaisuutta. Sitä varten ei päätetty uudesta velasta, sitä varten ei päätetty uusista leikkauksista. Oppositio ei tuolloin vastustanut hanketta sanallakaan, mutta ei saivarrella siitä. Miksi tämä päätös tehtiin? Koska me haluamme, että kun maailman suurimmat artistit, arvokisat ja valtavat tapahtumat etsivät paikkaa Pohjolasta, vastaus voisi vihdoin olla Helsinki, ei Tukholma, ei Kööpenhamina, ei Tallinna, sillä joka kerta, kun suuri tapahtuma päätetään järjestää Suomen sijaan rajojemme ulkopuolella, mukana valuvat myös matkailijat, työpaikat ja verotulot. Se oli koko päätöksen ydin: työtä rakennusalalle juuri silloin, kun ala sitä kipeimmin tarvitsee, ja pysyvää vetovoimaa Suomelle vuosikymmeniksi eteenpäin. Arvoisa puhemies! Valtio ei ole maksanut Garden-hankkeelle euroakaan, koska päätös tuesta oli ehdollinen. Hallitus valitsi avoimuuden, koska mitään salattavaa ei ole. Pääministeri Orpo on vastannut kysymyksiin kirjallisesti, pääministeri Orpo on vastannut kysymyksiin suullisesti. Hän on pyytänyt puhemiestä kutsumaan koko eduskunnan koolle, jotta hän voi seisoa tämän salin edessä vastaamassa avoimesti kysymyksiin. Asiakirjat ovat kaikkien nähtävillä, ja oikeuskansleri selvittää päätöksen lainopilliset kysymykset. Pääministeri on itse pyytänyt oikeuskansleria selvittämään asiaa mahdollisimman pian. Hallitus, jolla olisi jotain peiteltävää, ei toivottaisi tällaista tarkastelua tervetulleeksi — me toivotamme. Näin oikeusvaltiossa kuuluukin toimia. Esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin toimista kanneltiin viime kaudella oikeuskanslerille yli 200 kertaa. [Oikealta: Oho!] Kokoomus toi hankkeen neuvotteluun sen sisällön vuoksi: vauhdittamaan rakennusalaa ja tuomaan Suomeen tapahtumia, jotka tekevät maasta elävämmän. Arvoisa puhemies! Jos jollakulla tässä salissa on näyttöä muusta, nyt on aika esittää se, ja jos ei ole, on aika lopettaa vihjailut ja kertoa ääneen, mistä syytätte ja mihin syytöksenne perustuu. Muuten kyse ei ole tosiasioista vaan vaalipelistä suomalaisten luottamuksen kustannuksella. Keskellä kauneinta kesää täällä levitetään silmänkääntötemppuna savuverhoa, jolla pyritään peittämään sitä tosiasiaa, ettei oppositiolla ole mitään uskottavia vaihtoehtoja Suomen kasvun, työllisyyden tai talouden vahvistamiseksi. [Välihuutoja oikealta — Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Avoimuutta on syytä vaatia myös oppositiolta. Kansa nimittäin ihmettelee, miksi sosiaalidemokraatit ovat tukeneet areenahanketta Helsingin päätöksenteossa, mutta sama areena muuttui valtakunnan vaarallisimmaksi hankkeeksi vasta silloin, kun kokoomusjohtoinen hallitus päätti sitä edistää. Kaiken huippu on se, että oppositio vaati eduskuntaa koolle hankkeesta, johon ei ole laitettu euroakaan suomalaisten rahaa kiinni. Missä oli huoli silloin, kun Uniperissa katosi miljardeittain veronmaksajien rahaa? [Välihuutoja] Silloinen pääministeri jatkoi lomaansa, ja keskustalainen puhemies arvioi, ettei koollekutsumisen kynnys täyttynyt, ja kyseessä olivat Suomen taloushistorian suurimmat tappiot. Siinä, että hallitus yhdessä tekee poliittisen valinnan investoinnista koko Suomen eduksi avoimesti ja perustellusti, ei ole mitään hämärää. Se on demokratiaa. Arvoisa puhemies! Suomi tunnetaan maailmalla avoimesta päätöksenteosta ja hallinnosta. Se on asia, josta ei tule tinkiä piiruakaan. Hähmäisyydelle tai epämääräisyydelle ei tule jatkossakaan antaa jalansijaa. Garden Helsingille ei ole enää poliittista tukea, koska hanke on viivästynyt, sen rahoitus on epäselvä ja hallihankkeiden tilanne on muuttunut. Tämä olisi tullut esiin myös normaalissa käsittelyprosessissa syksyllä. Mutta tavoite ei ole muuttunut mihinkään: Suomi tarvitsee tapahtumia, Suomi tarvitsee kulttuuria, Suomi tarvitsee rakentamista, Suomi tarvitsee vetovoimaa myös tulevaisuudessa. Siksi on hyvä, että hallitus laittaa pääministerin johdolla käyntiin työn, jossa määritellään yhdenmukaiset ja selkeät säännöt ja kriteerit, jotta vastaavat hankkeet voivat hakea valtiolta tukea. Kokoomus puolustaa sitä, että Suomeen kannattaa rakentaa ja investoida, että Suomen ei tarvitse olla aina se perää pitävä Pohjoismaa, joka katsoo vierestä, kun muut porskuttavat edellä, olipa kyse työelämästä, tapahtumista tai taloudesta. Me seisomme pääministerin ja hänen hallituksensa takana, koska jonkun on uskallettava tehdä päätöksiä Suomen kasvun, työpaikkojen, turvallisuuden ja paremman huomisen puolesta. Ja nyt talous kasvaa, kiitos Orpon hallituksen toimien — ne tehoavat. Kokoomuksen eduskuntaryhmän kanta on selvä: pääministeri Petteri Orpo ja hallitus nauttivat täyttä luottamustamme. Suomi ansaitsee hallituksen, joka uskaltaa tehdä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle tiedonannon hallituksen puoliväliriihen Garden Helsinki ‑hanketta koskevasta ehdollisesta tukipäätöksestä ja Suomen kulttuuri- ja liikuntapaikkarakentamisesta. On poikkeuksellista, että eduskunta kutsutaan kesken istuntotauon käsittelemään tämänkaltaista tiedonantoa. Julkinen keskustelu aiheesta on osoittanut, että on tarpeen, että eduskunta saa järjestäytyneesti oikeat ja tarkat tiedot siitä, mistä tässä ehdollisessa tukipäätöksessä on kysymys ja mistä siinä ei ole kysymys. Pääministerinä olen aina eduskunnan käytettävissä. Palaan ensin tilanteeseen, jossa hallitus kokoontui puoliväliriiheensä keväällä 25. Julkisen talouden vakavan tilanteen vuoksi hallitus oli joutunut tekemään lukuisia vaikeita säästöpäätöksiä. Talouskasvu ei ollut käynnistynyt. Niin hallituksessa kuin tässä salissa oli vahva näkemys siitä, että yksin säästämällä Suomi ei nouse. Tarvittiin vielä uusia kasvua vauhdittavia ratkaisuja. Ideoita pyydettiin laajasti yhteiskunnasta. Puoliväliriihi oli kasvuriihi. Kasvupaketti pohjautui pitkälti Risto Murron työryhmän esityksiin. Tämän lisäksi hallitus päätti muista kasvua ja työllisyyttä tukevista hankkeista. Pyrimme myös löytämään hankkeita, joilla voisi vauhdittaa rakennusalaa. Tässä kokonaisuudessa hallitus teki poliittisen päätöksen ehdollisesta valtionavustuksesta Garden Helsinki -hankkeelle. Garden Helsinki on lähes 20 000 hengen urheilu- ja tapahtuma-areena. Iso hanke toisi paitsi työtä rakennusaikana myös vetovoimaa pääkaupungille vuosikymmeniksi eteenpäin. Poliittisia päätöksiä tekee mandaatillaan jokainen hallitus. Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hankkeen ehdollisesta tuesta on käyty laajaa julkista keskustelua. Huolia on noussut muun muassa siitä, onko hallihankkeita kohdeltu tasapuolisesti, onko hallituksen päätös perustunut riittäviin vaikutusarviointeihin ja onko hanketta lobattu avoimesti. Hallituksen päätös ei ole ollut sidoksissa siihen, kuka tai ketkä työskentelevät hankkeessa. Vaikuttaminen ja vuoropuhelu kuuluvat poliittiseen päätöksentekoon. Suomessa on käytössä avoimuusrekisteri, jotta vaikuttamistyö poliitikkoja kohtaan olisi läpinäkyvää. Vastuu avoimuusrekisterin kirjauksista on aina vaikuttamistyötä harjoittavalla taholla. Jälkikäteen on käynyt ilmi, että Garden Helsinki -hankkeen edustajat eivät ilmoittaneet vaikuttamistyötä avoimuusrekisteriin. Siksi pidän tarpeellisena, että VTV kampaa hankeyhtiön toiminnan tältä osin tarkasti läpi. Hallituspuolueet tekivät tukipäätöksen yhdessä. Tavoitteemme oli vain ja ainoastaan saada Suomeen kasvua, työllisyyttä ja vetovoimaa. Keskustelun toinen päälinja on ollut se, toimiko hallitus päätöstä tehdessään oikein. Pidän hallituksen päätöksentekoon sekä minun toimintaani kohdistuvia epäilyjä vakavina. Siksi pidän tärkeänä, että oikeuskansleri selvittää tehdyt kantelut joutuisasti. On myös esitetty, että vaalirahoituksella olisi ollut vaikutusta hallituksen suhtautumiseen hankkeeseen. Ei pidä paikkaansa. Olen ja olemme toimineet vaalirahoituslain edellyttämällä tavalla. Olemme toimineet avoimesti ja luovuttaneet päätökseen liittyvät materiaalit julkisuuteen. Olen avannut päätöstä ja sen taustoja lukuisissa haastatteluissa ja erikseen kirjallisella lausunnolla. Lisäksi on keskusteltu siitä, miten hallitus tiukassa taloudellisessa tilanteessa osoitti 35 miljoonaa euroa areenahankkeelle. Ehdollisen valtionavustuksen tarkoituksena oli parantaa hankkeen mahdollisuuksia saada muu rahoitus kuntoon ja hanke käynnistymään. Garden Helsinkiä piti päästä rakentamaan tänä vuonna. Euroakaan tukea ei olisi maksettu ennen hankkeen toteutumista. Päätös hankkeen ehdollisesta tuesta on osa hallituksen investointiohjelmaa, joka on noin 4,7 miljardia euroa. Sillä tuetaan muun muassa investointeja huoltovarmuuteen, hiilestä irtaantumiseen sekä liikenneinfrastruktuurin peruskorjaukseen ja investointien kehittämiseen kaikkialla Suomessa. Investointiohjelma rahoitetaan valtion omaisuutta hyödyntämällä, eli investoinnit eivät lisää velkaantumista tai vaadi uusia säästöjä. Oppositio on tarkoitushakuisesti laittanut vastakkain hallituksen pysyviä menosäästöjä ja kertaluontoisia kasvuinvestointeja. On suomalaisten harhaan johtamista esittää, että perumalla yhden vuoden kertaluonteinen kasvuinvestointi voitaisiin välttää menosäästö toisaalla. Kasvuinvestointeja tehdään, jotta talous kasvaisi eikä olisi painetta tehdä niin raskaita säästöjä. Tässä salissa on vaadittu useasti valtion taseen laittamista töihin. Tästä on nyt kyse. Arvoisa puhemies! Palaan vielä puoliväliriiheen. Garden Helsinki -hankkeen toimijat olivat hakeneet valtiolta joko suoraa tukea tai valtiontakausta vieraalle pääomalle. Hanke toimitti valtiovarainministeriölle vapaamuotoisen hakemuksen valtiontakauksesta syksyllä 24. Valtiovarainministeriö suhtautui areenahankkeisiin kriittisesti ja nosti esiin erityisesti valtiontakaukseen liittyen useita huolia. Se ilmoitti hankkeelle kielteisestä kannastaan valtiontakaukseen loppuvuodesta 24. Puoliväliriihessä esityksiä tekivät niin valtiovarainministeriö, muut ministeriöt kuin hallituspuolueetkin. Hankkeen nostamiseen riihessä oli perusteltu syy: positiiviset talous- ja työllisyysvaikutukset. Kivistön hanke, johon Garden Helsinkiä on verrattu, oli puoliväliriihen aikaan täysin erilaisessa tilanteessa kuin nyt. [Kimmo Kiljunen: Paljon pidemmällä!] Hallituksella ei ollut puoliväliriihessä Kivistön hankkeesta vastaavaa tietoa kuin Garden Helsingistä. Gardenista oli jätetty valtiontakaushakemus, jossa käytiin hankkeen yksityiskohtia ja taloudellisia edellytyksiä kattavasti läpi. Vaikka valtiontakausta ei myönnetty, oli hallituksella hakemuksen yhteydessä annetut tiedot käytettävissä. Hallihankkeet eivät puoliväliriihessä siis kilpailleet keskenään. Neuvotteluissa haettiin sopu, jonka hallituspuolueiden puheenjohtajat ja koko hallitus hyväksyivät. Päätöksistä tiedotettiin julkisen talouden suunnitelman hyväksymisen jälkeen. Puoliväliriihessä hallitus päätti, että valtio varautuu ehdollisesti rahoittamaan Garden Helsinki -hankeen monitoimiareenan ja jäähallin osuutta kymmenen prosentin suoralla tuella eli 35 miljoonalla eurolla. Täsmällisemmät ehdollisuuden kriteerit jätettiin virkakunnan jatkovalmisteluun. Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hankkeen suunnitelmia on päivitetty puoliväliriihen päätöksen jälkeen. Hanke on viivästynyt, sen rahoitus on epäselvä, ja hallihankkeiden kilpailutilanne on muuttunut. On selvä, että hallitus olisi arvioinut päätöstään uudelleen. Näin oli tarkoitus syksyn ensimmäisessä talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa tehdä. Selvää on myös se, että tukipäätöksen yllä on varjo, jota avoimuus ei ole hälventänyt. Siksi hallitus on päättänyt, että ehdolliselle tukipäätökselle vuoden 25 puoliväliriihestä ei ole enää tukea. Garden Helsinkiä vastaavat hankkeet ovat edenneet harvoin ilman valtion tukea. Erittäin suuria, kansallisesti merkittäviä hankkeita ei pystytä rahoittamaan liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksista. [Vasemmalta: Joita on myös leikattu!] Siksi niitä käsitellään omina erillisinä kokonaisuuksinaan. On Suomen ja suomalaisten etu, että saamme kansainvälisiä urheilu- ja kulttuuritapahtumia noin 20 000:n yleisökapasiteetin areenalla. Meidän on pystyttävä kilpailemaan muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääkaupunkien kanssa. Tässä valossa Garden on edelleen erittäin tärkeä hanke. Valtiolta on puuttunut selkeä ja läpinäkyvä polku tämän kokoluokan hankkeiden tukemiseen. Siksi valtioneuvosto käynnistää nyt selvitystyön, jonka tavoitteena on se, että vastaavien hankkeiden valtiontuen hakemiselle määritellään yhdenmukainen ja selkeä väylä sekä kriteeristö. Ja samalla selvitetään, millainen kapasiteettitarve Suomessa on ison kokoluokan tapahtumapaikalle, millaisia kansainvälisiä esimerkkejä Suomen lähialueilla on ja millaisia hankkeita Suomessa on parhaillaan suunnitteilla. Selvitys valmistuu keväällä 27 ja on käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa. [Arto Satonen: Erittäin hyvä! Eiköhän tämä ole tällä selvä!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
Näytä lisää (339)