politiikka.app

Tutki

Ympäristö

Ilmasto, luonnon monimuotoisuus ja vesistöt.

Vertaa edustajia tässä aiheessa

1 054 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.

Arvoisa puhemies! Suomen kasvu on alkanut, ja toivottavasti se tulee myös jatkumaan. Viimeisen lähes 20 vuoden kitukasvuisuuden jälkeen bruttokansantuotteen arvioidaan tänä vuonna kasvavan 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,8 prosenttia. Tuoreen uutisen mukaan tämä alkaa nyt näkyä myös työmarkkinoilla. Tilastokeskuksen mukaan jo elokuussa työttömien määrä hieman laski ja työllisten määrä kasvoi. Tätä me ollaan odotettu. Nyt ollaan viimein saatu kauan odotettu käännös oikeaan suuntaan. On siis todella tärkeää, että yksittäisten ihmisten tilanteen ja valtiontalouden helpottamiseksi saadaan työttömille töitä ja tienestejä. Valtion menoissa nimittäin on paljon sellaista, mistä on mahdotonta tai lähes vastuutonta karsia. Siellä vaikuttavat erityisesti velkojen kasvavat korot, jotka ovat ensi vuonna jo 4,4 miljardia eli 1,2 miljardia enemmän kuin vuoden 2026 varsinaisessa talousarviossa, sekä välttämättömät panostukset puolustukseen ja sotepalveluihin. Arvoisa puhemies! Tällä kaudella menokehyksistä on pidetty kiinni. Turvallisuus on priorisoitu, rakenteellisia uudistuksia on tehty pitkän aikavälin muutosten varmistamiseksi ja historiallisia leikkauksia ja kiristyksiä on kohdistettu esimerkiksi kehitysapuun ja maahanmuuttoon, maalaisjärkisempää ilmastopolitiikkaa ja suomalaisten etua unohtamatta. Tämä on ainoa oikea linja myös tulevaisuutta ajatellen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomi on pitkien etäisyyksien ja laajalle levinneen asutuksen maa. Saavutettavuuden merkitys on alueiden, elinkeinoelämän ja ihmisten arjen näkökulmasta koko Suomen kehittymisen kannalta tärkeimpiä asioita. Meidän on jatkossakin pidettävä kiinni liikennejärjestelmäsuunnitelman kolmen tunnin saavutettavuusrajasta huolehtimalla maakuntalennoista ja yhteyksistä maakuntiin. Kestävällä liikennepolitiikalla on merkittävä rooli maamme huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa. Liikennepolitiikka on kytkettävä kokonaisvaltaisesti ja poikkihallinnollisesti elinkeinoelämän, työllisyyden, turvallisuuden sekä alueiden kehittämisen kehitykseen ja myöskin rajat ylittävään yhteistyöhön. Ministeri Ranne täällä tänään hehkutti, miten koko Suomea kehitetään ja liikennehankkeita tehdään, mutta esimerkiksi Etelä-Savon maakuntaan ei ole kohdistettu minkäänlaista liikennehanketta edelleenkään. Arvoisa rouva puhemies! Itäisen Suomen tulevaisuus nojaa vahvasti investointeihin, minkä vuoksi niitä vauhdittavia toimia täytyy viedä eteenpäin päättäväisesti. Tämä on elintärkeää koko Suomen talouskasvulle. EU:n ja Naton pisimpänä ulkorajana itärajan alueen elinvoima on paitsi talous- myös turvallisuuskysymys koko Euroopalle. Investointien houkuttelu vaarantuu, jos alueen saavutettavuutta ei paranneta, sillä ilman toimivia yhteyksiä ei synny investointeja eikä vientiä. Itäinen Suomi on lähes miljoonan suomalaisen kotiseutu ja vetovoimainen matkailukohde, jonka teollisuus ja luonnonvarat luovat uutta talouskasvua. Itäisen Suomen potentiaali pitää nähdä mahdollisuutena. Pääministeri nimesi itse Itä-Suomeen erityisedustajan, mutta hänen esitystensä toimeenpano on jäänyt vielä näkemättä. Itä-Suomi tarvitsee konkretiaa, ei enää uusia työryhmiä valmistelemaan määräaikaisia itäisen Suomen erityistalousaluekokeiluja. Tässä olisi nimittäin ollut jo kolme vuotta aikaa toimia. Arvoisa puhemies! Suomen EU-liittymissopimuksessa sekä EU:n perussopimuksessa mainitaan itäisen ja pohjoisen harvaan asuttujen alueiden NSPA-koheesiorahat. Kylmä ilmasto, pitkät etäisyydet ja harva asutus aiheuttavat pysyvän kilpailukykyhaitan alueellemme. Olennaista tässä on huomata, että kyse on alueelle pysyvistä rakenteellisista epäkohdista, jotka eivät ole poistuneet mihinkään vaan ovat edelleen olemassa. Viime vuonna siirrettiin Suomen omalla päätöksellä Itä- ja Pohjois-Suomesta uusiin ei-aluesidonnaisiin tarkoituksiin 300 miljoonaa euroa, Etelä-Savostakin esimerkiksi noin 29 miljoonaa euroa, uusiin rahoituskohteisiin, kaksikäyttötuotteisiin ja sotilaalliseen liikkuvuuteen. Nämä ovat tärkeitä asioita kyllä, mutta aluekehityksen näkökulmasta on harmillista, että enää ei ole takeita, että aiemmin meille itään tai pohjoiseen kohdennetut varat kohdistuisivat meille, vaan niistä kilpailee koko Suomi. Arvoisa pääministeri, jos olisitte paikalla, niin toivoisin, että huolehditte, että me harvat alueet saamme koheesiorahoista myöskin jatkossa osamme. Arvoisa puhemies! Hallituksen politiikka eriarvoistaa ihmisiä sekä alueita. Suomessa vapaaehtoistyötä tehdään laajasti erityisesti ikäihmisten, lasten ja nuorten parissa. Urheilu- ja liikuntaseuroissa vapaaehtoiset tekevät korvaamatonta työtä, ja tavallisimpia vapaaehtoistehtäviä ovat auttaminen, talkootyö, hallintotehtävät sekä tapahtumajärjestelyt. Tämä kaikki osoittaa, kuinka laajasti vapaaehtoistyö vaikuttaa yhteiskunnan eri osa-alueisiin ja miten se rakentaa siltoja ihmisten välille. Helsingin yliopiston dosentti Jukka Hoffrén on arvioinut, että vapaaehtoistyön rahallinen arvo Suomessa on lähes 3,2 miljardia euroa eli valtionvelan koron verran. Tämä luku tekee näkyväksi sen, kuinka merkittävää vapaaehtoistyö on hyvinvointimme kannalta. Kun otamme huomioon kaikki yhteiskunnan kokonaishyvinvointia lisäävät tekijät, vapaaehtoistoiminnan vaikutus nousee entistä suuremmaksi. On kuitenkin tärkeää huomata, että vapaaehtoistyön koordinaatio ja järjestäminen vaativat resursseja. Ilman järjestöjen saamaa rahoitusta vapaaehtoistoiminta ei voi jatkua yhtä tehokkaana. Meidän on syytä olla huolissamme siitä, että sotejärjestöjen avustuksia ollaan jälleen leikkaamassa merkittävästi lähivuosina.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, itäraja, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon siitä, milloin talous viimein kääntyy. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan perusteita sanoa, että käänne on tapahtumassa. Vienti vetää, investoinnit kasvavat, teollisuuden tilauskirjat vahvistuvat, ja kaikkein tärkeimpänä myös työmarkkinoilta tulee ensimmäisiä parempia uutisia. Yksi kuukausi ei toki ratkaise kaikkea. Työttömyys on edelleen liian korkealla, mutta suunta on nyt parempi, ja juuri siksi tässä tilanteessa olisi vaarallista tehdä se, mitä oppositio meille tarjoaa: kiristää työn, yrittämisen ja kotitalouksien verotusta miljarditolkulla. Arvoisa puhemies! Talouskasvu ei ole tilastoharjoitus. Kasvua tarvitaan siksi, että ihmiset pääsevät töihin, että suomalaisilla on enemmän ostovoimaa, että yritykset uskaltavat investoida ja että meillä on varaa maksaa koulutuksesta, terveydenhuollosta ja turvallisuudesta. Siksi hallitus on tehnyt uudistuksia, joita Suomessa on lykätty liian kauan. Työmarkkinoita on uudistettu, työn tekemisen kannusteita on vahvistettu, työn verotusta on kevennetty. Yrityksille on pyritty rakentamaan ympäristöä, jossa Suomessa kannattaa investoida, kasvaa ja palkata. Pieni‑ ja keskituloisen verotusta kevennetään tällä vaalikaudella merkittävästi. Oppositiolta haluan kysyä yhden yksinkertaisen kysymyksen: Jos talous on viimein kääntymässä kasvuun, niin miksi juuri nyt pitäisi kiristää työn ja yrittämisen verotusta? Miten kasvua syntyy sillä, että onnistumista verotetaan enemmän? Me emme usko siihen reseptiin. Arvoisa puhemies! Yritykset katsovat nyt Suomea uudella tavalla. Energiasiirtymä tuo investointeja. Puolustusteollisuus kasvaa. Teollisuuden tilaukset ovat vahvistuneet. Tämä kehitys, arvoisa puhemies, ei ole itsestäänselvyys. Siksi politiikan tehtävä ei ole vaikeuttaa investointeja vaan tehdä Suomesta maa, johon kannattaa sijoittaa pääomaa, osaamista ja työpaikkoja. Opposition veropolitiikka kulkisi aivan toiseen suuntaan. Ensin puhutaan kasvusta, sitten esitetään miljardien veronkiristyksiä yrityksille, työntekijöille ja kotitalouksille. Molempia ei voi uskottavasti tehdä yhtä aikaa. Arvoisa puhemies! Kasvun rinnalla meillä on kuitenkin toinen suuri asia: velkaantuminen. Ensi vuoden budjetti on edelleen yli 12 miljardia euroa alijäämäinen. Pelkästään valtionvelan korkoihin menee jo 4,4 miljardia euroa. Se on valtava summa. Kyse on lopulta hyvin konkreettisesti siitä, mihin suomalaisilla on tulevaisuudessa varaa. Tällä vaalikaudella on tehty vaikeita päätöksiä. Niitä ei ole tehty siksi, että säästäminen olisi mukavaa. Rahaa on aina helpompi jakaa, mutta jos jokainen hallitus ratkaisee ongelmat uudella velalla, lasku ei katoa mihinkään. Se siirtyy seuraaville, ja jossain vaiheessa joku joutuu sen maksamaan. Arvoisa puhemies! Meidän pitäisi pyrkiä aika yksinkertaiseen periaatteeseen: me maksamme mahdollisimman suuren osan oman aikamme menoista itse. Samalla kuitenkaan talouden tasapainottaminen ei tarkoita sitä, että kaikesta leikataan. Päinvastoin. Vaikeina aikoina politiikan tärkein tehtävä on osata valita, mistä pidetään kiinni. Lapsen pitää oppia koulussa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Sairaan pitää päästä hoitoon. Ikääntyvän pitää voida luottaa siihen, että hän saa tarvitsemansa hoivan. Ja suomalaisen pitää voida tuntea olonsa turvalliseksi niin kotona, kaduilla kuin maamme rajoillakin. Arvoisa puhemies! Tulevien vuosien talouspolitiikassa on lopulta kyse luottamuksesta. Uskaltaako yritys investoida Suomeen? Uskaltaako yrittäjä palkata uuden työntekijän? Kannattaako suomalaisen tehdä enemmän töitä? Näihin kysymyksiin politiikan pitää pystyä vastaamaan ”kyllä”. Siksi nyt ei ole aika painaa jarrua. Ei ole aika kiristää työn ja yrittämisen verotusta. Ei ole aika palata politiikkaan, jossa jokainen ongelma ratkaistaan uudella menolla ja uudella verolla. Nyt pitää vahvistaa kasvua ja saada ihmiset töihin ja jatkamaan velkaantumisen hillitsemistä. Kasvun kaasua ja velan jarrua tarvitaan yhtä aikaa. Suomen talouden ensimmäiset merkit ovat parempia kuin pitkään aikaan. Tätä suuntaa kannattaa vahvistaa. Luotetaan suomalaisiin, luotetaan yrityksiin. Annetaan työnteon kannattaa ja investointien tulla, ja pidetään samalla huolta siitä, että hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimmät lupaukset voidaan pitää myös tulevaisuudessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen taloudessa on tapahtunut selvä muutos parempaan. Alkuvuoden kasvu on ollut odotettua vahvempaa, ja myönteinen kehitys näkyy useilla toimialoilla. Vienti vetää, ja yksityinen kulutus on kääntynyt kasvuun. Yritysten luottamus tulevaan on vahvistunut. Teollisuudessa muutos näkyy erityisen selvästi. Uudet tilaukset ovat kasvaneet vuoden takaisesta lähes 70 prosenttia. Tilauskantojen vahvistuminen antaa yrityksille paremmat edellytykset investoida, kasvattaa tuotantoa ja palkata lisää henkilöstöä. Työllisyydessäkin suunta on muuttunut. Tänään saatiin juuri tärkeitä uutisia: Elokuussa 2026 Suomessa oli 34 000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten. Talouskasvun vahvistuminen luo pohjaa työllisyyden paranemiselle myös tulevina kuukausina. Tästä pitää iloita, ja tällä pitää luoda uskoa yrityksille että myös kotitalouksille. Kun ihmiset luottavat omaan toimeentuloonsa ja yritykset tulevaisuuden kysyntään, syntyy pohjaa kestävälle kasvulle. Sinnikkäällä yrittämisellä saavutamme tuloksia. Arvoisa puhemies! Parempi taloustilanne vahvistaa myös edellytyksiä julkisen talouden tasapainottamiseen. Velkasuhde on edelleen korkea, noin 90 prosenttia, ja alijäämä suuri. Siksi menojen hallinta ja rakenneuudistukset ovat tarpeen myös jatkossa. Tulot ja menot ovat kroonisessa epätasapainossa, ja velkajarrua tarvitaan, vaikka siitä ovat jo oppositiopuolueet näin ennen vaaleja alkaneet kipuilla. Leikattavaa ensi hallituskaudelle riittää noin 10 miljardia euroa, olivatpa siinä mitkä puolueet tahansa, mutta sopeutuksia ei tule tehdä veronkorotuksilla, sillä ne olisivat isku alkaneelle talouskasvulle ja yrityksille. Lääke on siis toissijaisissa menoissa. Arvoisa puhemies! Kasvun edellytyksiä pitää vahvistaa koko Suomessa. Tarkastellaanpa, mitä merkittäviä toimia hallitus on tehnyt Itä-Suomeen. Hallitus vahvistaa Itä-Suomen investointeja, liikenne- ja energiayhteyksiä sekä alueen elinvoimaa. Pelkästään liikenneinfrahankkeet ovat 710 miljoonaa euroa. Valtatien 5 kehittäminen Leppävirta—Kuopio-välillä, valtatien 15 Kouvola—Kotka-tieosuus, Savon radan parantaminen ja Karjalan radan eri hankkeet vahvistavat alueen saavutettavuutta. Myöskin maakuntalennot on turvattu vuoteen 2028 saakka. Sähköverkon kehittäminen Fingridin investointikyvyn lisäyksellä puolestaan tukee uusia teollisia hankkeita. Itä-Suomen erityisen talousalueen pilotilla etsitään uusia keinoja vauhdittaa investointeja ja yritystoimintaa. Myös turvallisuusympäristö vahvistaa alueen merkitystä. Mikkeliin sijoitettu Naton maavoimien alaesikunta tuo alueelle kansainvälistä toimintaa ja vahvistaa Suomen puolustuksen kokonaisuutta. Itä-Suomen suuriin maakunnallisiin hankkeisiin kohdennettiin myös 12 miljoonaa euroa. Pari viikkoa sitten Google ilmoitti 13 miljardin euron datakeskushankkeista, joista kolme sijoittuu itäiseen Suomeen, Kajaaniin, Vaalaan ja Haminaan. Tämä on erittäin merkittävä satsaus. Itä-Suomen korkeakouluille on osoitettu neljä miljoonaa euroa aloituspaikkojen lisäämiseen. Lisäksi Itä-Suomen yliopisto on mukana valtakunnallisessa tohtorikoulutuksen rahoituksessa. Tavoitteena on vahvistaa alueen osaamista ja helpottaa yritysten saatavuutta. Nykyhallitus on perustanut myös elinvoimakeskuksiin Itä-Suomen alueellisen investointitiimin. Nyt on siis syytä lopettaa puheet siitä, että Itä-Suomeen ei ole panostettu. Kaikki nämä kohdennukset ovat käynnissä, mutta tärkeää on EU:n suuntaan huolehtia NSPA-rahoituksesta Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttujen alueiden erityisrahoituksella. Tällä rahoituksella korvataan pitkien välimatkojen, harvan asutuksen ja ankaran ilmaston kilpailukykyhaittoja. Arvoisa puhemies! Itä-Suomeen on luotu vahva pohja kehitykselle, teollisuudelle, metsätaloudelle, energialle, matkailulle ja osaamiselle. Alueen saavutettavuus, energiaverkot ja turvallisuus ovat kunnossa. Näitä vahvuuksia voidaan hyödyntää entistä paremmin jatkossakin, mutta tämä edellyttää myös alueen toimijoilta vahvaa ja aitoa yhteistyötä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme ensi vuoden talousarviota, ja yhteinen kuva kaikille lienee selvä: olemme hurjaa vauhtia velkaantumassa, ja jos ei näihin todellisiin juurisyihin puututa, niin meidän käy huonosti. Ei voida 11, 12 tai jopa 13 miljardin velanottoa sallia. Sellainen politiikka on aivan vastuutonta. Ja toinen juttu on, että emme me voi jatkuvasti elää velaksi yleensäkään missään asiassa. Julkisen velan määrä yhteensä, kun valtion ja kuntien velat lasketaan yhteen, on tänä päivänä 250 miljardia miinuksella, josta valtiolla on nyt tällä hetkellä vajaa 200 miljardia sitä velkaa ja kunnilla sinne 250 miljardiin asti ne loput. Elikkä ollaan aivan kauheassa tilanteessa. Tähän on saatava nyt hyvin äkkiä parannusta. Perusasioihin pitää nyt kiinnittää huomiota. Ensinnäkin tämä paljon puhuttu päästökauppa ja Euroopan unionin politiikka tuhoaa Suomen taloutta kiihtyvällä vauhdilla. Päästökaupan nostamat hinnat näkyvät joka paikassa, energian hinta näkyy joka paikassa. Tänäkin päivänä sähkö maksaa kalleimmillaan 43 senttiä, sähköpörssin hinta. Siihen tulee päälle alvi ja sähkövero ja siirtomaksut, eli mennään jo yli 50 sentin lämpimänä syyspäivänä. Entäpä kun tulevat helmikuun helteet, mitä sitten tapahtuu? 2 euroa 35 senttiä oli tammikuun 24 ennätys. Se voidaan rikkoa tänä tulevana talvena aivan varmasti. Eli tämä päästökauppahomma on saatava kuntoon Euroopassa. Meillä ei ole yhteistä eurooppalaista päästökauppapohjan laskentatapa, ei ole. Se on täysin sekaisin koko homma, ja Suomi on tässä asiassa ampunut omaan jalkaan monta kertaa jo, elikkä olemme valinneet semmoisia keinoja ja päämääriä, missä varsinkin Luonnonvarakeskus ja ympäristöministeriö ovat aktiivisia. Tällä päästään Suomen metsiin käsiksi, kun vaaditaan lisää hiilinieluja ihan väärillä perusteilla. Meidän on metsien käyttöä lisättävä, harvennuksia lisättävä, lannoituksia lisättävä ja hoidettava metsiämme paremmin. Metsät ovat valtava hiilinielu, samoin on metsämaa. Kävin kesällä Pellossa pyörähtämässä ja siellä pari tilaisuutta kävin läpi, ja ihailin sitä Tornionjokea ja ihailin myös sitä, miten vaarallinen joki Tornionjoki on — Ruotsin puolellahan turve uusiutuu ja metsämaa sitoo hiiltä, ja varoitin suomalaisia menemästä sinne Ruotsin puolelle, kun siellä ovat kaikki asiat niin hyvin ja meillä vähän huonommin. Siinäkin näkyy, miten tyhmää politiikkaa Suomi on tehnyt Euroopan unionissa, aivan järjetöntä. Omaa etua vahingoitetaan tietoisesti. Päälle tulee vielä sähkön hinta. Meillä on, niin kuin sanoin äsken, valtava sähkön hinta jo nyt, ja sitten kun Google osti meiltä käytännössä Loviisan voimaloiden tehon pois, niin se tarkoittaa käytännössä, että ensi talvena sähköpula pahenee. On hirvittävää itsesääliä, että mennään sanomaan julkisesti, että kyllä kysyntä luo tarjontaa ja saadaan sitten päästötöntä energiaa korvaamaan nimenomaan säätövoimaa. Mistä luulette sen kahdessa vuodessa rakennettavan ydinvoimalan tulevan? Sen minimiaikataulu on kymmenen vuotta, Suomen byrokratia kun otetaan huomioon. Jos me haluamme tämän maan taloussuosta ylös, niin meidän tulee purkaa byrokratiaa. 59 prosenttia meidän bruttokansantuotteesta menee julkiseen talouteen. Meille on luotu niin valtava byrokratia tuonne valtionhallinnon puolelle, että pahimmillaan rakennusluvan saanti kestää seitsemän vuotta, ja eräs turveurakoitsija sanoi minulle, että hänellä kesti yhden suon luvittaminen 17 vuotta. Voiko tämä olla sivistysvaltio, tällainen valtio? Meidän on purettava byrokratiaa ja luvitukset nopeammaksi. Jos ei muuten, niin sitten pannaan lakiin pykälät, että luvat on tultava, niin kuin Saksassa on parhaillaan käytännössä. Se on tehty jo siellä. Jos meillä liikennepolttoaineiden hintaa ei ruveta järkevästi kohtelemaan, meiltä loppuu liikenne. Maatalous on tänä päivänä niin karmeassa kunnossa, että meillä hyvin usea tila harkitsee lopettamista. Kahdesta neljään tilaa per vuorokausi lopettaa toimintansa tällä hetkellä. Olemme huoltovarmuuden syvimmässä ytimessä tällä hetkellä. Jos jatkamme tätä ilmastohumppaa tällä tavalla, niin on edessä semmoinen matokuuri Suomen kansalle, että sitä ei ole ennen nähty. En oikein luota siihen, että tästä talosta päätöksiä siihen syntyisi, mutta uskon siihen edelleen. Positiivisena ihmisenä uskon, että viisaus löytyy. Kun katsoo tulevaa Euroopan unionin rahoituskautta, niin sieltäkään ei apua löydy. Siellä rahat menevät erilaisiin muihin hankkeisiin. Esimerkiksi maatalouden rahat tulevat rajusti pienenemään, ja on aivan varmaa, että myös aluekehitykseen tulevat rahat saman myötä pienenevät. Mehän saamme Euroopan unionista kahta kautta rahaa, toinen on maatalouteen tulevat rahat ja toinen on aluekehitykseen, ja molemmat ovat rajusti pienenemässä. Arvoisa herra puhemies! Lopuksi sitten hallitukselle pieni haaste: Olen kuullut erilaisia selityksiä siitä, miten nämä pohjoisen harvaan asutun alueen tuet, NSPA-tuet, tällä hetkellä makaavat siellä EU:n tulevassa rahoituskehyksessä. Petteri Orpo on sanonut eri sanankääntein, miten se on, mutta — puhemies, lopuksi sanon — senhän pitää mennä niin kuin liittymissopimuksessa on sovittu. Liittymissopimus on Euroopan unionissa sovellettavaa oikeutta suoraan. Sitä ei saa antaa minnekään muualle. Se kuuluu pohjoiselle ja Itä-Suomelle. Tässä on pääministeri Petteri Orpon taidonnäyte, pystyykö hän tämän vetämään sillä tavalla, että saamme ne rahat sinne, minne ne kuuluvat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, talousarvio)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämän budjetin tärkein viesti on se, että turvallisuudesta pidetään kiinni erityisesti vaikeina aikoina. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Venäjän raakalaismainen ja rikollinen hyökkäyssota, yleistynyt laaja-alainen vaikuttaminen ja kiristynyt kansainvälinen tilanne velvoittavat meitä vahvistamaan puolustuskykyämme ja yhteiskunnan varautumista. Tämä on vastuullisen hallituksen vastuullinen linja. Turvallisuus, talous ja terveys kulkevat esityksessä käsi kädessä. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei ole tänä päivänä vain puolustuspolitiikkaa. Se syntyy kokonaisuudesta, joka myös tässä budjetissa tulee esille. Toimiva oikeusvaltio, huoltovarmuus, kasvava talous ja kestävä verotus, jotka jättävät yksilölle itselleen tehdystä työstä reilun ja riittävän korvauksen, ovat kaikki osa kokonaisturvallisuutta. Turvallisuutta on myös se, että lapsiin kohdistuvat rikokset tutkitaan tehokkaasti, että tuomioistuimella on riittävät resurssit käsitellä oikeustapaukset ja että lähisuhdeväkivallan uhrit saavat apua kotona ja turvakodeissa. Näihinkin budjetissa panostetaan. Arvoisa puhemies! Oulun vaalipiirin näkökulmasta haluan erityisesti korostaa pohjoisen ja itäisen Suomen kasvavaa merkitystä. Kyse ei ole enää vain Suomen reuna-alueista ja ulkorajoista. Kyse on koko Euroopan turvallisuuden, huoltovarmuuden ja talouskasvun kannalta tärkeästä alueesta. Nato-jäsenyys, arktinen ulottuvuus, energiainvestoinnit, datakeskukset ja kasvava kansainvälinen huomio tekevät siitä entistäkin tärkeämmän. Siksi alueellemme tulossa olevat investoinnit teihin ja raiteisiin, digitaalisiin yhteyksiin ja elinkeinoelämän kasvuun ovat ennen kaikkea myös turvallisuusinvestointeja. Kun Suomeen tulee uusia suuria investointeja ja talous kasvaa, vahvistuvat samalla myös yhteiskunnan kantokyky ja turvallisuuden rahoituspohja. Pohjois-Suomen karut luonto-olosuhteet huomioiden erittäin tärkeää on myös, että tässä budjetissa huomioidaan maatalouden riittävät toimintaedellytykset ja huoltovarmuuden vahvistaminen. Varautuminen ja omavaraisuus ovat tärkeimpiä resurssejamme turvallisuuden näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Tahdon korostaa, että vahva puolustus, toimiva oikeusvaltio, hyvä varautuminen, kasvava talous ja huoltovarma yhteiskunta eivät ole toisistaan erillisiä asioita. Ne muodostavat yhdessä tärkeän osan Suomen kokonaisturvallisuutta. Maamme ihmiset, yhteistyö ja riittävä liikunta ovat myös osa tätä kokonaisuutta. Vaikka tänäkin vuonna budjetti sisältää monia vaikeita ratkaisuja, on sen viesti turvallisuuden osalta selkeä: Suomi pitää huolta omasta puolustuskyvystään, viranomaistensa toimintakyvystä ja yhteiskunnan kriisinkestävyydestä myös ja erityisesti tulevaisuudessa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Edellisen puhujan innoittamana otan tämän puheenvuoron, kun minäkin haluaisin tässä vähän positiivisen kautta käydä näihin asioihin. Yksi on tämä, josta jo edustaja Lindén aikaisemmin tässä puhui: talouden näkymät. Kun tässä budjettiesityksessä arvioidaan, että tämän vuoden talouskasvu olisi 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,8, niin minä kyllä olen huomattavasti optimistisempi. Sanoisin, että minun arvioni mukaan tämän vuoden talouskasvu on varmasti kaksi prosenttia ja ensi vuonna reilusti yli kaksi prosenttia, elleivät sitten tässä ympäristötekijät, millä viittaan vähän kansainväliseen politiikkaan, romuta tätä. Sitä paitsi, jos talous kasvaa nyt vaikka prosentin enemmän kuin on arvioitu, myöskin ne edustaja Lindénin mainitsemat verotulot kasvavat sitten enemmän kuin miljardilla.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, budjetti)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hyvä pääministeri, Helsingin kokoomuslainen pormestari todella hoiti tämän aborttioikeuden tasapuolisen toteuttamisen teitä hallitusta paremmin eli lupasi, ettei erilaisten aborttien välille kasvateta juopaa. Kyseessä on siis vain 100 henkilöä vuodessa, eli tämä ei todellakaan ole talouskysymys vaan poliittinen erimielisyys hallituksen sisällä. Arvoisa puhemies! Vihreiden mielestä talouden vahvistamisen täytyy toteuttaa kahta tavoitetta: se tulee toteuttaa ympäristön asettamien raamien sisällä ja sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta toteuttaen. Sopeutuksilla ei saa syödä tulevan menestyksen mahdollisuuksia. Siksi esimerkiksi koulutusta kannattaa suojella leikkauksilta. Koulutuksesta ja työllisyydestä pudonneiden nuorten mahdollisuudet kuntouttavaan työtoimintaan, sosiaaliseen kuntoutukseen ja työpajoihin pitäisi turvata. [Puhemies koputtaa] Nuorisotakuussa nuorille luvataan pääsy palveluiden piiriin kolmessa kuukaudessa. Kuinka olette omasta mielestänne [Puhemies koputtaa] onnistuneet tässä?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aloitetaan nyt vaikka tuosta viestinnän uudistuksesta — tärkeä aihe: Kun uudistusta aloitettiin, muistaakseni valtioneuvoston palveluksessa oli 162 viestijää erilaisilla titteleillä eri ministeriöissä, ja yhteistä koordinaatiota tai ennen kaikkea resurssien järkevää käyttöä ei tehty riittävällä tavalla. Tämä on ehdottoman järkevä. Edelleenkin jokaisessa ministeriössä säilyvät omat viestijät, mutta tätä resurssia käytetään yhdensuuntaisesti. On aivan älytön ajatus, että me tehtäisiin jotain sensuuria tässä — mielestäni se on naurettava väite. Uskon, että tästä tulee parempi. 162:sta voidaan tiivistää varmasti pienempään väkimäärään ja samaan aikaan jopa parantaa meidän viestinnän laatua. Tämä työ on alussa, tämä uusi organisaatio aloitti 1.7., ja uskon, että siitä tulee ihan hyvä. Sitten edelleen tähän tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykseen: Se, mikä minusta jää tässä keskustelussa huomaamatta, on ne 60 toimenpidettä, jotka ovat sen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman mukaisia ja joita viedään määrätietoisesti eteenpäin ja joilla on laajat vaikutukset tähän yhteiskuntaan. Se ei tietenkään estä jotain puhumasta törkeyksiä. Silloin pitää mennä jokaisen itseensä, joka rikkoo näitä, ja mitä tulee tähän kysymykseen, niin eduskuntaryhmät ovat tässä tapauksessa käsitelleet tämän asian ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä on osaltaan asian käsitellyt. Mitä tulee tähän edustaja Razmyarin nostamaan ihmisarvobarometriin, niin se oli hyvä nosto. Se oli ensimmäinen laatuaan, Diakonissalaitoksen teettämä tutkimus, joka selvitti suomalaisten näkemyksiä ihmisarvon toteutumisesta yhteiskunnassa. Minusta on aivan erinomainen asia, että tätä selvitetään. Vertailu nähdään sitten myöhemmin, kun näitä tehdään lisää. Tavoite on varmasti hyvä. Sitten edelleen tähän aborttikysymykseen: Eikö siis opposition mielestä ole oikein, että keskenmenon kärsineen naisen ei tarvitse maksaa tarvitsemistaan toimenpiteistä? [Tytti Tuppurainen: Siitä ei ole kysymys!] Ja eikö se ole reilua, että jos on pahimmillaan jopa hengenvaarallinen kohdunulkoinen raskaus ja se keskeytetään, niin ei lähetetä laskua perään? [Helena Marttila: Millä hinnalla?] Minusta on ikävää, että te vääristelette tätä asiaa ja pelottelette ja annatte väärää tietoa. [Tytti Tuppurainen: Mitä väärää tietoa?] Eli aborttioikeus on pyhä asia. Se on naisten oikeus omaan kehoonsa. Me emme ole tekemässä muutosta. Kyse on poliklinikkamaksuista. Joten antaa tämän asian nyt oikeasti olla. [Välihuutoja] No, sitten mennään tähän yhteisöverokysymykseen. [Puhemies koputtaa] — Kiitos. — SDP oli hallituksessa, kun me laskimme yhteisöveroa neljä ja puoli prosenttiyksikköä, ja se tuli suurempina verotuottoina takaisin. [Ben Zyskowicz: Tuli Urpilaiselle kalliiksi!] Aivan sama perusajatus tässä on edelleen. Tästä on paljon tutkimustietoa, jossa löytyy puolesta ja vastaan argumentteja. Me uskomme siihen, että alempi verokanta yritystoiminnalle tuo enemmän yritysverojen tuottoja ja tuo enemmän investointeja, ja sitähän me tässä haetaan. Miksi me emme toteuttaneet sen sijaan perintöveron poistoa? Valtiovarainministeriö on se, joka laskee näitä vaikutusarvioita, ja siinä ei päästy samanlaisiin tulovaikutuksiin heidän laskelmissaan, mikä olisi mahdollistanut sen, ja toisaalta myöskään hallitus ei ollut täysin yksimielinen asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tämä on hyvä päätös, ja puolustamme tätä, ja väitän, että nyt nähtävässä investointibuumissa Suomeen ja yritysten investoinneissa laajasti näkyvät myöskin nämä yhteisöveron keventämispäätökset jo nyt. Siksi olisi erittäin vahingollista lähteä perumaan tätä ja käytännössä kiristää yritysten verotusta. Tämä Itä-Suomi-kysymys: Kyllä, meillä on Itä-Suomi-työryhmä, Itä-Suomi-ohjelma ja erityisedustaja Broman. Näistä asioista todella monet ovat menneet maaliin, niin kuin itäsuomalaiset ovat itsekin todenneet — maakuntalennot, yhteyksien parantaminen, koulutuspaikat. Nyt tehdään selvitystä turismin ja matkailun edistämisestä, kantaverkon vahvistaminen Itä-Suomeen — lukemattomia kysymyksiä edistetään. Ja niin toivoisin, että Pohjois-Karjala tekee fiksun ratkaisun ja toteuttaa Palokin koskien vapauttamisen. Se olisi mahtava elinvoima- ja luonto- ja ympäristöteko. Mitä tulee hallituksen ilmastopolitiikkaan, niin se, mitä tällä hetkellä tapahtuu, on se, että Suomessa päästöt vähenevät erittäin nopeasti ja Suomi siirtyy kohti sähköistä, päästötöntä yhteiskuntaa. Se, missä ne isoimmat ongelmat ovat, on maankäyttösektorilla, ja minusta on nyt erittäin tärkeää, että me selvitämme tieteellisesti, mikä se meidän nielujemme todellinen koko on, ennen kuin rynnätään tekemään politiikkatoimenpiteistä johtopäätöksiä. — Jatkan seuraavissa vastauksissa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, yhteisövero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Te sanoitte, pääministeri, aikaisemmin, että ihmisten huolia ja tähän talouteen liittyviä huolia ovat bensan hinta ja sähkön hinta, mutta haluaisin kyllä muistuttaa ja huomauttaa, että te sivuutatte ne paljon suuremmat talouteen liittyvät kriisit, sodat ja ympäristöuhkat. Euroopan metsät palavat, ja te olette tehneet hallituksessa pääosin päästöjä lisääviä vaikutuksia. Te toitte tänne eduskuntaan KAISU-suunnitelman, jossa on teidän vastaus ilmastolain mukaisiin vaatimuksiin, ja niiltä esityksiltä siis puuttui täysin rahoitus. No, nyt kun te olette tässä budjettiriihessä päättäneet teidän budjetista, niin näyttää siltä, että rahoitusta näille teidän itse esittämillenne ilmastotoimille ei vieläkään ole. Sen sijaan te lupaatte täällä lisää bensatukia ja olette nyt esittäneet tätä bensa-alennusta. Jos te olette kiinnostuneet suomalaisten tulevaisuudesta, meidän talouden riskien vähentämisestä ja nuorten tulevaisuususkon vahvistamisesta, niin te ette jättäisi jälkeenne tällaista päästövelkaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, ilmastolaki, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Minua kyllä huolestuttaa tuleva, kun hallituksesta sanotaan, että ainoastaan leikkauksin tulee edetä. Kahdeksan miljardia vähintään leikkauksia, mistä se tullaan ottamaan? Sotesta, koulutuksesta, tutkimuksesta. Tämä ei valitettavasti ole se tie, jolla Suomi pärjää, mutta ilmeisesti ainakin kokoomuksen suulla se on se ”oikea” keino. No, asiantuntijathan eivät tätä tue. On suorastaan populismia olla jättämättä verot tästä keskustelusta pois, kuten hallitus on nyt tehnyt ja madaltanut yhteisöveroa ja aiheuttanut ison loven valtiontalouteen, joka sitten tullaan jostain muusta leikkaamaan tai korjaamaan verotuksella. Ei kovin vastuullista toimintaa. Täällä myös ilmastokriisi jätettiin täysin mainitsematta puheenvuoroissa hallituksen suunnalta. Kuitenkin tiedämme, että planetaariset rajat on jo pitkälti ylitetty, ja tämä tulee myös kalliiksi. Lyhytnäköistä politiikkaa kyllä riittää. [Puhemies koputtaa] Aikovatko hallituspuolueet [Puhemies: Aika!] siis todellakin leikata koulutuksesta ja tutkimuksesta, jos vielä jatkatte hallitusvastuussa tulevaisuudessa?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, yhteisövero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tämän meidän aikamme iso ongelma on todella tuo valtion velkaantuminen. Sitä on yritetty hoitaa, mutta pitäisikö meidän ruveta kotimaassa tekemään semmoisia toimenpiteitä, jotka aidosti taloutta elvyttävät vielä lisää? Meillä on energian hinta maailman kalleinta tällä hetkellä, ja hintahan nousee. Tämän päivän sähkön hintamaksimi on yli 40 senttiä plus verot plus siirtomaksut — aivan järkyttävää. Ja nyt kun tehtiin vielä sopimus, että yksi Olkiluoto myytiin amerikkalaisille yhtiöille, ja meillä on ensi talvena... Sähkön hintaennätys on 2 euroa 35 senttiä sisältäen alvin, se menee ensi talvena rikki. Eihän tämä näin voi olla. Meidän pitää ruveta tekemään nyt aitoa politiikkaa, että kotimainen isokin teollisuus elpyy. Tällä hetkellä metsäteollisuus purkaa laitoksia, sellutehtaita lakkautetaan, sahoja lakkautetaan, metsäomaisuutta myydään ulos, isoja yrityksiä menee Suomesta ulos. Meistä on tulossa tytäryhtiöyhteiskunta, kun ei kannata tämä iso teollisuus enää ollenkaan ja kotimaista energiaa väheksytään. Turve pitää saada takaisin, että ne puut menevät sinne sahalle ja sellutehtaalle. Tällä menolla Suomi kuihtuu. Käykää katsomassa tätä meidän ilmastopolitiikan tuhoa. Valtavat kustannukset, [Puhemies koputtaa] eikä mitään hyötyä. Me emme voi Välimeren maiden lämpöä muuttaa minnekään. [Puhemies koputtaa] Vaikka sinne muuttaisimme asumaan, niin edelleen [Puhemies: Aika!] siellä on kuumaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Monessa puheenvuorossa on peloteltu veromoukarilla mutta oltu hipihiljaa leikkausmoukarista, vaikka kansantalouden näkökulmasta sekä isojen veronkorotusten että leikkausten välittömät vaikutukset ovat samansuuntaisia, eli ne molemmat hyydyttävät kansantaloutta. Tärkeä ero on kuitenkin se, että kun elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, niin aika merkittävä osa valtion menoista liittyy enemmän tai vähemmän suoraan sellaisiin palveluihin tai turvaan, jotka hyödyttävät ja tukevat ja auttavat yhteiskunnan kaikkein heikoimpia ja köyhimpiä. Sen sijaan, jos veroja korotetaan, on mahdollista korottaa myös ja erityisesti haittaveroja. Jos vihreät saavat päättää, niin paljon mieluummin korotamme ympäristöveroja kuin leikkaamme köyhimmiltä, ja kun pääministeri Orpo kantoi huolta siitä, että maksetaan reilusti veroja, niin maksetaan nyt ennemmin reilusti veroja kuin leikataan suomalaisilta epäreilusti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tärkeintähän on turvallisuus, terveydenhuolto ja yleensä elämisen edellytykset. Elämisen edellytyksiä on myös polttoaineiden hinta, ja onneksi nyt verotusta alennetaan. Ja tosiaan myös se jakeluvelvoitteen alentaminen olisi varmasti aika järkevä teko, ettei tähän ilmastonsuojeluun liian paljon mennä, niin että suomalaiset siinä kärsivät. Kehitysyhteistyöstä ulkomaille on karsittu, se on ollut äärettömän hyvä asia. Ja onneksi verokarhu ei enää pure niin kovasti duunaria. Nimittäin nyt alkavat purra nämä verojen alennukset palkansaajille, ne tosiaan alkavat purra. Duunareille jää enemmän käteen, perheet saavat enemmän käyttöön rahaa ja voivat ostaa omalla rahalla enemmän. Ei mene veroja niin paljon. Se on hirveän järkevä teko. Yrittäjät ovat mielissään näistä YEL-muutoksista ja myös siitä, että tämä hallitus on yrittäjämyönteinen, mutta yrittäjät miettivät sitä, että jos seuraava hallitus ei olekaan yrittäjämyönteinen. Osa on sanonut suoraan, että he jopa harkitsevat yrityksen muuttamista ulkomaille, jos seuraava hallitus ei ole niin yrittäjämyönteinen, ja se jos mikä on vakava asia. [Puhemies koputtaa] Meidän pitää saada pysymään yritykset täällä Suomessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo, te syytätte muita velkaantumisesta, mutta tosiasia on se, että teidän hallituksenne saldona on ennätysmäinen velkavuori, unohtamatta tietenkään sitä inhimillistä ja luontovelkaa, joka perintönänne tälle maalle jää. Ministeri Purra moitti täällä vihreitä hallituksen sopeutustoimien vastustamisesta. On paikallaan muistuttaa ministeriä, että olemme vihreiden vaihtoehtobudjetissa joka vuosi esittäneet vaihtoehdon, joka vahvistaa julkista taloutta samassa mittaluokassa tai jopa enemmän kuin hallitus. Kyse on arvovalinnoista, ja kyllä olemme vastustaneet leikkauksia koulutuksesta, lapsilta, nuorilta, järjestöiltä, luonnolta, mutta olemme vastustaneet myös hövelejä veronalennuksia, joilla on kasvatettu eriarvoisuutta ja kytketty Suomea entistä tiiviimmin kiinni fossiilidiktatuureihin. Edustaja Vigelius täällä aikaisemmin kuvasi veroja rangaistukseksi, ja tällä logiikalla kai myös leikkaukset ovat rangaistuksia, joten minä kysyn teiltä: miksi te haluatte rankaista lapsia, nuoria, köyhiä ja kipeitä?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Jotenkin havaitsin tuossa ryhmäpuheenvuorokierroksella täällä salissa, että oli jonkinlaista väsymystä ja ponnettomuutta ilmassa, sillä näin hiljaista oppositiota en muista tällä kaudella edes nähneeni tässä salissa, ja otaksun, että sillä on jotakin tekemistä sen kanssa, että tässä maassa pitkästä aikaa moni asia näyttää edes hieman paremmalta. Mennään sitten näihin valtiovarainministerille tulleisiin asioihin. Ensimmäisenä yhteisövero ja sen kevennys. Tässäkin tilanteessa, vaikka te, arvoisa oppositio, näette, että maahan virtaa investointeja ja meidän taloudessa näyttää hyvältä, te olette valmiit valtaan päästyänne peruuttamaan yhteisöveron kevennyksen. Paitsi että se on yrityskentän ja elinkeinoelämän sektoreiden investointisuunnitelmien kannalta äärimmäisen väärää politiikkaa, se on nimenomaan poukkoilevaa politiikkaa, joka heikentäisi — pelkästään siitä puhuminen heikentäisi — Suomen tulevien vuosien tilannetta. Samaan aikaan, kuten täällä kerrottiin, esimerkiksi Tanskassa sosiaalidemokraattinen hallitus on alentamassa yhteisöveroa, Saksa on suunnittelemassa sen alentamista, ja aika monissa muissakin maissa tämä tuntuu toimivan tai näyttävän hyvältä vaihtoehdolta. Väitteenne siitä, että yhteisövero on suuryrityksille tai jopa osingonsaajille, kuten täältä myös esitettiin, jonkinlainen kultainen kädenojennus, on kyllä erikoista politiikkaa tai väitettä, koska esimerkiksi Suomessa vähän vuodesta riippuen jopa 40 prosenttia yhteisöverosta kuitenkin maksetaan nimenomaan paljon pienemmistä yrityksistä. Sen lisäksi aika vasta tuli uusi eurooppalainen, muistaakseni saksalainen tutkimus, jossa kuvattiin sitä, miten yhteisöveron kevennyksen hyödyt valuvat työntekijätasolle, erityisesti naisvaltaisille aloille ja matalammin koulutetuille. En ymmärrä, mikä tässä on huonoa. Edustaja Tynkkynen, te luettelitte juuri niitä ongelmia Suomessa, joihin kasvutoimilla ja esimerkiksi veronkevennyksillä tämä hallitus haluaa kohdistaa toimia juuri siksi, että me emme olisi ankeudessa lopun aikaa vaan voisimme päästä jopa Tanskan ja Ruotsin tielle talouden kasvussa. Juuri siksi me näitä toimia teemme. Jos taas huolenne kohdistuu julkisen talouden tilaan, niin huomauttaisin, että teidän kannattaisi myös tarkastella omia, jatkuvia menolisäyksiänne ja näiden säästöjen vastustamista, mitä te myös teette. Arvoisa puhemies! Eteenpäin, sitten työn verotuksen kevennys: Täällä väitettiin jälleen, että teemme veronkevennyksiä rikkaille. Tämän hallituksen kaudella työn verotus kevenee kaikissa palkkaluokissa. [Eduskunnasta: Kerro euroina!] Sen lisäksi kaikkein yleisimmät asiantuntijat, ekonomistit — kuunnelkaa, edustaja Kalmari — ovat sitä mieltä, että ylimpien marginaalien lasku on kaikista paras kasvutoimi. Te todennäköisesti ette löydä tai korkeintaan ihan äärivasemmalta löydätte sellaisia ekonomisteja, joiden mielestä se ei ole hyvä kasvutoimi. [Anne Kalmari: Kyllä rikkaat tarvitsee kahdeksantonnia, että pääsee etelään!] Ensi vuodelle suhteessa tähän vuoteen veroaste laskee kaikkein eniten pieni‑ ja keskituloisilla, kuten puheenvuorossani totesin. Edustaja Lindtman, myös polttoaineiden veroja me olemme todella keventäneet, ja te muuten vastustitte jokaista kevennystä ja esititte jopa kiristyksiä niiden sijaan. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho, mitä ihmettä?] Yksikään luettelemanne toimi, jonka otitte esille polttoainepuheenvuorossanne, ei vaikuta polttoaineiden hintaan lanttiakaan. Mutta toki ymmärrän, että ette viitsinyt esittää sitä käytännössä ainoaa mahdollista lisätoimea eli jakeluvelvoitteen alentamista, koska maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka ei anna anteeksi, vaikka bensa maksaisi yli kolme euroa. [Antti Lindtmanin välihuuto — Anne Kalmari: Koska nostitte bensan veroja!] Arvoisa puhemies! Sitten julkisen talouden korjaamiseen. Kuten vasemmistosta me olemme tottuneet tätä kuulemaan liittyen siihen, että hallitus ei säästä tarpeeksi, niin nyt sitä kuultiin myös keskustasta, edustaja Tuppuraiselta ja jonkin verran vihreistäkin. Tähän täytyy sanoa, että ihan uskomatonta. Tämä olisi uskottavaa, jos oppositio ei olisi koko kauden vastustanut käytännössä jokaista tämän hallituksen tähän saliin tuomaa säästötoimenpidettä [Mikko Savolan välihuuto] — mikäli te ette koko kauden ajan olisi vastustaneet sopeuttamista, mikäli te ette koko kauden ajan olisi kertoneet, kuinka hallituksen massiiviset säästöt tuhoavat hyvinvointiyhteiskunnan, tuhoavat vaikka ja mitä tässä maassa. Suorat sopeutukset ensi vuoden budjetissa ovat 4,8 miljardia. [Joona Räsänen: Mikä on se netto?] Päätösperäiset menolisäykset ja veronkevennykset ovat 1,7 miljardia. Ensi vuoden sopeutukset plus veronkevennysten ja päätösperäisten menolisäysten jälkeen viivan alle julkisen talouden rahoitusasemaan jää yli kolme miljardia nettona positiivista. Mihin sitten on lisätty rahaa? Haluan tämänkin keskustelun teidän kanssanne käydä, mikäli saisin tänään näihin kysymyksiin vastauksen. Määräaikaisia menolisäyksiä — huom. säästöt ovat pysyviä — määräaikaisia menolisäyksiä tämä hallitus on tehnyt investointeihin eri puolille Suomea — muun muassa väyliin — Ukrainaan, puolustukseen, turvallisuuteen ja korkoihin. Olkaa hyvä, rakas oppositio, kertokaa näistä ensi vuoden budjetin menolisäyksistä ne, joita te vastustatte. [Arto Satonen: Aivan!] Ei, te ette koskaan vastaa tähän kysymykseen. Silti irvailette sille, että säästäminen ei olekaan niin helppoa. Ei se totta vie ole helppoa tällaisessa maailmassa varsinkaan, kun suhdanne on ollut hankala ja myös työttömyysmenot ja muut suhdanteeseen liittyvät menot ovat kasvaneet. [Joona Räsänen: Ei pidä kuitenkaan kiihtyä!] Te vastustatte samaan aikaan, kun te kehtaatte puhua julkisen talouden tilasta, kaikkia leikkauksia ja haluatte perua niitä. Tämä teidän veivinne on ehkä hullunkurisin talouspolitiikassa koskaan tässä salissa nähty, [Mika Lintilä: On kyllä nähty monenlaista!] ja sen uskottavuus on puhdas nolla.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, budjetti, yhteisövero, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vihreät ovat sitoutuneet puolueiden väliseen yhteistyöhön ja julkisen talouden vahvistamiseen, mutta kysymys kuuluu, onko hallitus siihen enää sitoutunut. Tämä hallituksen julkista taloutta heikentävä budjetti ja kokoomuksen hövelit verolupaukset kaivavat maata yhteisten sopimusten alta ja syövät viimeisetkin rippeet etenkin kokoomuksen talouspolitiikan uskottavuudelta. No, uskottavuuden kannalta vielä kohtalokkaampaa on silmien sulkeminen ympäristökriiseiltä ja niiltä riskeiltä, joita ne aiheuttavat niin turvallisuudelle kuin taloudellekin. Viime kesän helleaalto Euroopassa ja siitä koituneet massiiviset kustannukset tämän jo kouriintuntuvasti osoittivat, ja siksi vihreät ovat esittäneet, että käytämme kaikkia mahdollisia keinoja, myös järeitä taloudellisia ohjauskeinoja, ympäristöturvallisuuden vahvistamiseen Euroopassa. Kysyn, pääministeri Orpo: te olette tyrmännyt nämä puheet vetoamalla velkajarruun, mutta kuvitteletteko te, että ympäristöriskit voidaan siis jättää huomioimatta, ja kuvitteletteko te, [Puhemies koputtaa] että sillä ei olisi mitään vaikutusta meidän taloutemme kestävyyteen? Tämä on [Puhemies koputtaa] pään työntämistä pensaaseen, ja siitä on vastuullisuus kaukana.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vaikka talouskasvun hedelmiä onkin vähän näkyvillä, niin opposition eväisiin asti ne eivät ole päätyneet. Kuuntelin tuossa herkällä korvalla, että edelleenkin sieltä tulee pelkkää ilkkumista, vahingoniloa ja saavutusten vähättelyä ja ratkaisuksi tarjotaan pelkkiä menolisäyksiä ja valitusta kaikesta. Huipentuma tässä oli demareiden neljä toimea polttoaineen hinnan alentamiseksi, joista yksikään ei alenna polttoaineen hintaa, [Välihuutoja] ja vihreiden valitus siitä, että on leikattu pyöräilystä. Polkupyöräily ei enää onnistu ilman veronmaksajien miljoonia tässä maassa — aivan käsittämätöntä. [Eduskunnasta: Tarvitsetteko apupyöriä?] Hallitukselle antaisin kaksi neuvoa: Ensinnäkin sen, että nyt olisi syytä viimein ottaa järki käteen ja pakittaa etupainoisista ilmastotoimista. Niihin ei tässä tilanteessa enää ole varaa. Meidän täytyy ymmärtää realiteetit tilanteestamme. Ja toisena, että datakeskusten ja muun energiaintensiivisen teollisuuden suhteen on oltava realisti. Kyllä ne investoinnit maahan tulevat ilman tukemistakin, ja päinvastoin meidän täytyisi pystyä ottamaan niistä rahat ulos oman kansantaloutemme hyödyksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Ärade talman! Kuten olemme nyt kuulleet, niin ongelmia meillä riittää. Siksi en enää toista niitä, vaan esitän ratkaisuja. Ja ratkaisu ei nyt ole se, että perustetaan parlamentaarinen ryhmä. Nyt kaikki energia menee liikaa siihen, että yritetään vain säästää ja leikata ja ajaa alas, kun kaikki energia pitäisi suunnata siihen, että tehdään rohkeita valintoja ja uudistuksia niin, että saadaan talous pysyvään kasvuun. Vain kuihduttamalla ja kuluja leikkaamalla ja veroja korottamalla emme tästä selviä — niitä pitää kuitenkin tehdä. Tarvitsemme myös elinvoimaa lisääviä toimia ja verokannustimia ja investointeja. Liike Nyt on ainoana puolueena tehnyt kattavan säästöohjelman ja selkeät suunnitelmat rakenneuudistuksista ja talouskasvusta. Suomi tarvitsee toimitusjohtajan. Mallia pitää ottaa liiketoiminnasta. Pitää olla selkeät tavoitteet, pitävät aikataulut, ja niitä pitää johtaa numerot edellä. Suomelta puuttuu strateginen ajattelu. Meidän on keskitettävä voimavaroja kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Suomen on panostettava korkean katteen tuotteisiin ja palveluihin tietoliikenteessä, tekoälyssä, teollisuuden digitalisaatiossa sekä terveys- ja koulutusteknologiassa. Koko julkinen sektori on mahdollista rakentaa tekoälyn avulla sellaisille digitaalisille alustoille niin, että palvelusta syntyy varma vientituote. Osaamista meillä on. Onko meillä tahtoa? Arvoisa puhemies, ärade talman! Pienen Humppilan kunnan pystyvä kunnanjohtaja hoitaa tekoälyn avulla kolmen ihmisen työt. Meillä pitää olla tavoitteena sata kuntaa Tanskan mallin mukaan. Julkisella sektorilla työskentelee 700 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan neljän vuoden aikana. Jos meillä on kokonaissuunnitelma tekoälyn hyödyntämisestä, on meillä ilman irtisanomisia mahdollista samaan aikaan säästää kustannuksia merkittävästi ja parantaa palveluita. Nyt olemme amerikkalaisten digijättien monopolihinnoittelun armoilla ja julkiset palvelut, esimerkiksi sotessa, ovat hajallaan kuin varpusparvi. Tästä on mahdollista päästä irti tekoälyn ja uusien alustojen avulla. Arvoisa puhemies! Meidän pitää panostaa kotimaiseen kaivosteollisuuteen, sillä nyt ruotsalaiset ja kanadalaiset kaivavat arvokkaat mineraalit maaperästämme ja tekevät satojen miljoonien eurojen voitot ja maksavat minimaaliset verot Suomeen. Kanadalaiset ovat kaivaneet Kittilästä tuhansia ja tuhansia kiloa kultaa ja ostivat lisää esiintymiä 2,3 miljardilla eurolla toisilta kanadalaisilta. Kaivosteollisuus kertoo, että 110 miljoonan euron vuotuisella investoinnilla pystyisimme kattamaan kaivosteollisuuden tarpeet — ja tätä pidetään niin suurena, vaikka pelkästään kanadalaisten maksama 2,3 miljardia olisi 20 vuoden investoinnit. Nyt kannattaa herätä. Nyt voitot ja kalleudet menevät muihin maihin. Kun kanadalaisten maksamia summia katsoo, olisi kotimainen investointi kannattanut tehdä aikoja sitten. Länsimailla tulee olemaan vaikeata saada riittävästi raaka-aineita tuulivoimaloihin ja sähköautoihin. Suomi tuottaa ainoana maana EU:ssa kobolttia, nikkeliä, platinaa, palladiumia ja fosfaattikiveä. Lisäksi Suomi alkaa ainoana EU-maana tuottaa litiumia. Varsinkin koboltin ja litiumin kysyntä kasvaa moninkertaiseksi tulevina vuosina. Tähän kehitykseen Suomen pitää päästä kiinni ja hyötymään siitä kunnolla. Pitää panostaa myös siihen, että suomalaiset yritykset ovat mukana koko tuotantoketjussa ja saavat sen jalostusarvosta osansa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen etu pitää ottaa aina huomioon luvituksessa, sääntelyssä, verotuksessa ja yritysten tukemisessa. Kaikessa pitää ottaa myös ympäristöasiat huomioon. Tarvitsemme useita uusia suomalaisia kaivosyhtiöitä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Yhteisöveron alennuksesta sen verran, että miljardin euron panostus olisi pitänyt selkeämmin kohdistaa yritysten kasvuun ja alentaa yhteisöveroa enemmän silloin, kun yritys investoi. Vain yritysten kasvu ja investoinnit tuovat lisää työpaikkoja ja palkkoja, joilla ihmiset tulevat paremmin toimeen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, yhteisövero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, tuulivoima)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kun valtiovarainministeriltä kysyttiin budjettiriihen tiedotustilaisuudessa, vahvistaako ensi vuoden budjetti julkista taloutta, valtiovarainministeri kiersi kysymyksen. Näin siitä huolimatta, että asiaa kysyttiin tiedotustilaisuudessa kahdesti. Toimittajat tekivät sitten työnsä ja olivat erikseen yhteydessä valtiovarainministeriön virkamiehiin. Niin saatiin vastaus, jota hallitus halusi pimittää: vuodelle 27 tehdyt budjettipäätökset heikentävät julkista taloutta 350 miljoonalla. Hallitus ei siis enää nettosopeuta julkista taloutta kautensa viimeisenä vuotena, vaan heikentää talouden tilaa tietoisella vaalibudjetilla. Merkittävin julkista taloutta heikentävä hallituksen päätös on yhteisöveroalennus, joka vähentää verotuloja lähes miljardin vuosittain. Tutkimustiedon mukaan lähes kaikki hyödyt tästä alennuksesta kohdistuvat suurituloisimpaan kymmeneen prosenttiin suomalaisista. Kyse on siis jälleen hyväosaisten hellimisestä köyhien kustannuksella. Perusteluna tälle veroalelle tarjotaan talouskasvun tukemista, mutta tutkimukset eivät tätä argumenttia tue. Tämä on arvovalinta ja tämä on tietoista luokkapolitiikkaa. [Juho Eerola: Niin vaan talous kasvaa! — Arto Satonen: Se kasvaa sittenkin!] Arvoisa puhemies! Hallituksen kaava on jo tuttu: Silloin kun oikeisto haluaa leipoa veronalennuksia rikkaille kavereilleen, he puhuvat talouskasvun tärkeydestä. Etuja perustellaan joko talouskasvun vauhdittamisella tai sillä, että orastavaa kasvua ei saa pelotella pois. Tällaisella argumentaatiolla hallitus pyrkii oikeuttamaan satojen miljoonien veroalennukset hyväosaisille vuosi toisensa jälkeen. Olipa kyseessä sitten solidaarisuusveron alarajan nostaminen, marginaaliveroasteiden laskeminen tai yhteisöveroalennus, niin isotuloisten uusiin etuihin on aina varaa. Samat argumentit eivät kuitenkaan päde silloin, kun puhe on pienituloisista. Kun keskustelu kääntyy sairaisiin, työttömiin tai vaikkapa opiskelijoihin, ääni kellossa muuttuu. Silloin holtiton velkaantuminen oikeuttaa jopa kaikkein epäinhimillisimmät leikkaukset. Tätä, arvoisa puhemies, on oikeistolainen talouspolitiikka: leikataan hyvinvointivaltion keskeisimmistä palveluista ja pienituloisten perheiden hyvinvoinnista, jotta voidaan jakaa veroalennuksia rikkaille. Valtiontalouden vahvistamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, mikä näkyy vuoden 2027 budjettiesityksestä, joka on siis valtiontaloutta heikentävä. Vaalien lähestyessä hallituksen soisi olevan edes rehellinen siitä, että se harjoittaa ideologiansa mukaista politiikkaa. Sen sijaan meille tarjotaan sekoilua, jossa joka toinen päivä murehditaan velkaantumista ja leikataan pienituloisilta ja joka toinen päivä juhlitaan kasvua ja jaetaan hyväosaisille veronalennuksia. Ja tämä on se sama hallitus, joka yritti myydä muille puolueille ja Suomen kansalle velkajarrua. Muut puolueet ostivat sen, vaikka joitain heistäkin on alkanut jälkikäteen kaduttamaan, mistä toki kiitän, koska sopimus oli alkujaankin järjetön. Myös oikeistohallitus on alkanut pakitella itse luomastaan sopimuksesta, mikä näkyy tässä budjetissa holtittomana ja hyödyttömänä yhteisöveroalena sekä siinä, että se heikentää julkista taloutta. On myös täysin älytöntä, että hallitus, joka on itse nettosopeuttanut noin kolme miljardia, yrittää sitoa seuraavan hallituksen nettosopeuttamaan 8—11 miljardia yhdessä vaalikaudessa. Ihmettelenkin, miten ylipäänsä missään puolueessa kuvitellaan tämän olevan mahdollista ilman, että tehdään hyvinvointivaltiolle pysyvää haittaa. Orpon—Purran hallitus on jo pistänyt hyvinvointivaltion polvilleen noin kolmen miljardin nettosopeutuksella. Nettosopeutuksen triplaaminen ensi vaalikauden aikana on utopiaa, tai pikemminkin dystopiaa, kun ajattelee, minkälaista tuhoa niin massiivisella sopeutuksella saataisiin aikaiseksi. Ja kysehän on nimenomaan nettosopeutuksesta. Arvoisa puhemies! Ensi vuoden budjetissaan oikeistohallitus leikkaa soterahoitusta jälleen yli 200 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan palveluita karsitaan ja asiakasmaksuja korotetaan. Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on sanonut, että mieluummin korotetaan asiakasmaksuja kuin leikataan palveluista, mutta tosiasiassa hallitus on tehnyt ja tekee molempia. Kohta suomalaiset maksavatkin Rydmanin hintoja heikommista palveluista, kun esimerkiksi terveyskeskusmaksut lähes kaksinkertaistuvat verrattuna hallituskauden alkuun. Kun samalla jaetaan veroaleja rikkaille, niin siinäpä ovatkin hallituksen arvot tyrkyllä hopeatarjottimella. Arvoisa puhemies! Oikeistohallituksen budjetti ei sisällä ratkaisuja käsistä täysin karanneeseen työttömyyskriisiin, joka uhkaa kroonistua. Suojaosien palauttaminen olisi ollut pieni askel oikeaan suuntaan, mutta hallitus päätti sulkea silmät ja korvat työmarkkinoiden todellisuudelta ja tutkimustiedolta. Luvut puhukoot puolestaan: piti tulla 100 000 uutta työllistä, tulikin EU-maiden korkein työttömyys. Ei ole liioiteltua todeta, että hallituksen työllisyyspolitiikka on totaalisesti epäonnistunut. Arvoisa puhemies! Me vasemmistoliitossa haluamme olla avoimia omista arvoistamme. Meistä on häpeällistä, että Suomen kaltaisessa kehittyneessä taloudessa hallitus on leikkauksillaan saanut asunnottomuuden, eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvuun. Leikkaukset ovat ajaneet ihmisiä leipäjonoihin, kasvattaneet lapsiperheköyhyyttä ja vähentäneet ihmisten luottamusta tulevaisuuteen. Tämä on ollut tietoista politiikkaa, josta maksetaan kovaa hintaa vielä vuosien päästä. Vasemmistoliitto valitsisi toisin. Me näemme, että julkisen sopeuttamisen talkoisiin tulisi osallistaa ihmiset kantokyvyn ja maksukyvyn mukaan. Meistä pohjoismainen hyvinvointivaltio on säilyttämisen arvoinen, ja jos sopeutuksessa pitää valita sen välillä, leikataanko palveluista ja pienituloisilta vai verotetaanko miljonäärejä ja ympäristöhaittoja, niin me valitsemme jälkimmäisen. [Arto Satonen: Te verotatte kaikkia!] Arvoisa puhemies! Kevään 27 eduskuntavaaleissa päätetään, mihin suuntaan Suomea halutaan viedä. Todella moni suomalainen on jo nähnyt oikeistohallituksen sumutuksen läpi, ja ihmiset ovat läpeensä kyllästyneet sen aiheuttamaan kurjuuskierteeseen. Ensi vuonna meillä on vihdoin ja viimein uusi hallitus, joka pääsee korjaamaan tämän hallituksen aiheuttamaa tuhoa. Jos vasemmistoliitto on hallituksessa, me lupaamme, että korjaustyöt alkavat pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruspilareista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, budjetti, yhteisövero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, asiakasmaksu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Lindén Aki17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteYmpäristö

Arvoisa puhemies! Teen ehdotuksen, että tämä lähetettäisiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, joka on erilainen kuin ymmärtääkseni puhemiesneuvoston ehdotus tämän lähettämisestä valiokuntaan. En rohkene tässä tehdä ehdotusta mistään lausunnosta, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi mietintövaliokunta. Tässä käsitellään kuitenkin tupakoinnin haittoja, ja tupakka on siis addiktiivinen aine. Toki siinä korostuvat ympäristönäkökulmat, mutta kyllä tässä laissa on muutakin tähän liittyvää. Yleensä nämä on käsitelty sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja se on luontainen valiokunta tämän asian käsittelylle.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuossa kollega Mäenpää pohti tätä meidän tilaa ja tulevaisuutta. Eli tässä on lähes 20 vuotta eletty yli varojen, syöty enemmän kuin tienattu. Siitä emme voi olla ylpeitä, emmekä myöskään varmastikaan lapsenlapsiltamme saa kiitosta siitä, että näin me ollaan haluttu miellyttää äänestäjiä ja otettu vaan lisää velkaa, kun olisi pitänyt tehdä jotain muuta. — Mutta mennään tähän varsinaiseen puheeseen. Arvoisa puhemies! Aloitteessa ehdotetaan niin sanottua sukupolvivastuulakia, jonka tarkoituksena olisi velvoittaa valtioneuvostoa arvioimaan päätösten vaikutuksia pitkällä ja erittäin pitkällä aikavälillä sekä huomioimaan nykyistä järjestelmällisemmin sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Tämä tavoite on kannatettava, sillä hyvässä päätöksenteossa pitäisi aina myös kysyä, millaisen Suomen jätämme lapsillemme ja lastemme lapsille. Huoli nuorten tulevaisuususkosta on todellinen ja yhteinen. Viimeisimmän nuorisobarometrin tulokset kertovat siitä, että yhä useampi nuori suhtautuu tulevaisuuteen aiempaa epävarmemmin tai pessimistisemmin. Siksi poliittisen järjestelmän on pystyttävä osoittamaan, että se kykenee tekemään pitkäjänteisiä ratkaisuja eikä ainoastaan reagoimaan akuutteihin kriiseihin. Arvoisa puhemies! Meillä on vastuu paitsi nykyisille suomalaisille myös tuleville sukupolville. Julkinen velka, ympäristön tila, koulutuksen taso, tutkimuksen ja innovaatioiden edellytykset sekä yhteiskunnan turvallisuus eivät ole vain tämän päivän kysymyksiä. Ne ovat myös tulevien sukupolvien oikeuksia ja mahdollisuuksia. Siksi pidän arvokkaana, että me myös täällä eduskunnassa pohdimme, miten pitkäjänteisyys, sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus sekä tulevaisuusvaikutukset voidaan nykyistä paremmin juurruttaa osaksi kaikkea päätöksentekoa. Tulevaisuutta ei voi ennustaa varmasti, mutta tulevaisuutta varten voi ja pitää valmistautua ja varautua. — Kiitoksia, arvoisa puhemies, ja hyvää yötä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ydinvoimasta ja SMR-teknologiasta: Sehän kehittyy jatkuvasti, ja kun nämä hankkeet siirtyvät sitten sarjatuotantoon sitä kautta, kun niitä saadaan ympäri maailmaa luvitettua, niin varmasti hinta laskee ja myöskin sähköä tuottavat pienemmät reaktorit tulevat kannattavammiksi. Kun 2019 tein kollega Harjanteen kanssa toimenpidealoitteen siitä, että Suomen ydinenergiasääntely pitää uudistaa, jotta se mahdollistaa SMR-hankkeet, niin kuulin semmoisia kommentteja, että tämä on nyt jotain tällaistä scifi-hommaa, että mitä ihmeen pieniä reaktoreita tässä nyt ajatellaan rakennettavan. Niin vain nyt ollaan siinä tilanteessa, että esimerkiksi Steady Energyn hankkeet etenevät. Eli tässäkin suhteessa teknologian kehitys on ollut todella huimaa, ja on todella hienoa, että Orpon hallitus sen ydinenergiasääntelyuudistuksen teki. En tunne ainuttakaan sähkömarkkinoita syvällisesti tuntevaa henkilöä, siis asiantuntijaa, joka osaisi vastata siihen kysymykseen, nouseeko sähkön hinta ja riittääkö sähkö. Edustaja Polvinen kyseli aiemmin, että kun me eduskunnassa tarvitaan tietoa siitä, niin mitkä ovat sähkön kulutusennusteet ja tuotantoennusteet. Ihan oikeasti kukaan ei tiedä, kukaan ei tiedä, esim. maan parhaat asiantuntijat. Ja minä puhun nyt sähkön riittävyydessä nimenomaan siitä, riittääkö teho — ei vain siitä, riittääkö kohtuuhintaista sähköä, vaan riittääkö Suomen sähköjärjestelmässä siis teho joka tilanteessa. Juuri näistä syistä tarvitaan mekanismeja, joilla tätä muutosta hallitaan, jotta ei päädytä siihen, että viiden vuoden päästä huomataankin, että oho, kun tulee kahden viikon sulkukorkeapaine — joka muuten kuuluu Suomen ilmasto-olosuhteisiin, se on aivan normaali suomalaisessa talvessa — että sähkö ei riitäkään, siis edes siinä mielessä, että tuo teho ei riitä järjestelmässä. No sitten loppuun sanon sen, että demokratian lakihan on se, että ihmiset saavat lopulta tahtonsa läpi. Sähkön hinta kun on tällainen arjen edellytys — se on meidän teollisuuden ja yritysten keskeinen kilpailukykytekijä, ja se on välttämättömyyshyödyke, jonka hinta lopulta valuu läpi koko yhteiskunnan — niin minä sanon, että tässä kysymys sähköstä, sähkön hinnasta, riittävyydestä, on asiaansa suurempi kysymys, yhteiskunnallinen kysymys. Tämä vaatii meiltä aivan erityistä vastuuta. Meidän pitää kuunnella ihmisten huolia, ja meidän pitää olla itse valveilla. Meidän pitää kantaa vastuuta siitä, että nyt kun näitä hankkeita tänne tulee, niin meidän pitää löytää keinot, joilla näihin ihmisten huoliin vastataan. Nimittäin muuten on riskinä, että sitten jos se sähkölasku onkin viiden vuoden päästä tuplat siitä, mitä se on nyt, tai jopa enemmän, niin sitten se demokratian kautta tuleva muutos voi olla paljon rajumpi. Nämä ovat niitä syitä, joiden takia tämän lakialoitteen tein, ja kiitän vielä jälleen kerran [Puhemies koputtaa] sen saamasta tuesta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Lylylle — piti katsoa tuossa noita muistiinpanojakin: tosiaankin Googlellahan on tuolla Amerikassa yhteistyösopimus Kairos Powerin kanssa, jolla on 500 megawatin sähköntuotannon SMR-laitos, teknologiasopimus olemassa, elikkä kyllä näitä pystytään tekemään myös sähköntuotantoon. Olen suomalaisten asiantuntijoiden kanssa käynyt tätä samaa keskustelua, ja totta on, että lämmöntuotantoon nämä vaikutukset tulevat ensin, mutta kyllä ne myöskin sinne sähköntuotantoon ovat tulossa. [Lauri Lylyn välihuuto] — Elikkä 500 megawatista on kysymys tuossa projektissa, mikä on siellä Yhdysvalloissa työn alla. Mutta tästä Suomen neuvotteluasemasta. Tämän lakialoitteen myötä varmasti tällainen Suomen neuvotteluaseman pohtiminenkin on tullut tässä eteen monelle: mikä on Suomen vahvuus ja kuinka paljon tänne lopulta halutaan. Aikaisemmassa puheenvuorossani toin esille myös kuntien mahdollisuudesta ja järkevyydestä asettaa ehtoja, ja minusta tämä on hyvää keskustelua siitä, että kyllä Suomella näitä vahvuuksia on, että ei tässä tarvitse rengin asemaan eikä reservaattiasemaan joutua, että tavallaan oltaisiin vain ehdoitta mukana kaikessa. Niin kuin aikaisemmin puheessani mainitsin, kyllä tässä on syytä valita, on varaa valita ja on järkevää valita kumppaneita, joiden kanssa Suomi haluaa edetä. Energiaa on rajallisesti, ja jokaisesta kilowatista ja megawatista on saatava maksimihyöty meidän yhteiskunnalle. Tuossa aikaisemmin edustaja Mikkonen mainitsi näistä isoista tehtaista ja tavallaan haitasta luonnolle. Olen keskustellut myös vihreitten valtuutettujen kanssa tuolla Kainuunkin suunnalla, ja osa on kyllä ollut aika tyytyväisiä siihen, että tulee datakeskuksia mieluummin kuin lisää sahoja tai sellutehdashanketta tai muuta, kuten esimerkiksi Paltamossa on tämä sellutehdashanke käynnissä. Lopulta nämä vaikutukset ympäristöön eivät välttämättä kovin suuret ole, jos ajatellaan sitä datakeskusta. Toki ne sähkölinjat aiheuttavat tietysti oman haasteensa, mutta kuitenkin. Edustaja Mikkosella oli hyvä nosto tuo puurakentaminen. Kyllä. Olisi hyvä suomalaista rakentamistakin ja suomalaista raaka-ainetta kanavoida näihin. Se tuo työtä tuonne maaseudulle. Itse olen ollut puukerrostaloyhtiön toimitusjohtajana, ja kyllä voin taata, että ristiinlaminoidusta puusta saadaan hyviä rakennuksia. Itse asiassa Kajaanissa tällä hetkellä XTX:llä on rakennuksia tulossa tästä ristiinlaminoidusta puusta, joten kyllä tämä puurakentamisen tuominen tähän elementiksi, kun tässä ympäristöasioistakin puhutaan, on hyvin luontainen osa tätä kokonaisuutta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Todellakin on hyvä katsoa muihin maihinkin silloin, kun tehdään näitä omia kriteereitä. Tanskassa tilanne varmaan on jo se, että kun sinne on tullut niin paljon datakeskuksia ja se on tavallaan huomattavasti edellä meitä, niin siellä katsotaan, että niitä on jo riittävä määrä, ja sen takia ne ovat siellä viimeisessä luokassa. Olen ihan samaa mieltä, että meidän pitää uskaltaa ja kyetä laittamaan ehtoja, koska kyllä muuten tilanne menee helposti siihen, että meitä hyväksikäytetään siinä mielessä, että datakeskukset vievät meidän verkon kapasiteetin ja uusiutuvan energian. Sitten meille jäävät tulematta sentyyppiset investoinnit, jotka toisivat paljon enemmän työpaikkoja, joilla me saataisiin meidän vihreää siirtymää edistettyä. Sen takia nämä ehdot ovat minusta ihan oleellinen kysymys, ei vain nyt liittyen tähän sähköntuotantoon ja joustoihin, vaan kyllä myös niihin ehtoihin, mitkä liittyvät ympäristöön. Haitat tulee kompensoida, ja haittoja pitää tietysti minimoida mahdollisimman paljon. Minusta yksi oleellinen kysymys on se, että se hukkalämpö, joka sieltä syntyy, todellakin saadaan järkevään käyttöön ja silläkin sitten korvataan sitä nykyistä fossiilista tai polttoon perustuvaa lämpötuotantoa. Sen takia nyt on oikeastaan viimeinen hetki asetella näitä ehtoja, jotta me päästään kuskin paikalle tässä datakeskusbuumissa. Myös on oleellista, että kun meillä on ainakin nyt vielä toistaiseksi niin, että se on kunta, joka sijoittamispaikassa on isossa roolissa, ja totta kai kaavoitus on kunnan monopolissa, niin kyllä kuntapäättäjienkin pitäisi uskaltaa laittaa ehtoja: laittaa ehtoja ekologisesta kompensaatiosta, laittaa ehtoja esimerkiksi puurakentamisesta tai jostain tämmöisestä, niin että varmistetaan, että sitten, jos datakeskus alueelle tulee, niin siinä todella myös huomioidaan ekologista kestävyyttä ja myös esimerkiksi ehtoja siihen sijoittumiseen niin, että hukkalämpö todellakin saadaan hyödynnettyä. Tietysti haaste on se, että kun kunta tietysti siitä saa myös paljon taloudellista hyötyä kiinteistöveron kautta, niin on houkuttelevaa saada näitä investointeja, varsinkin jos ei sitten muun tyyppisiä investointeja ole saatavilla. Siinä nyt tulee tavallaan yksi ristiriita valtion ja kuntien välille, ja tähän pitäisi myös kyetä yhdessä löytämään ratkaisuja, jotta kokonaiskestävyys säilyy. Ei voi olla niin, että kunnat katsovat vain kapeasti omasta näkökulmastaan, vaan tässä pitää pystyä katsomaan myös kokonaisetua. Mutta se on ilahduttavaa, että selvästi nyt on tässäkin talossa ymmärretty, että näitä sääntöjä pitää uskaltaa laittaa, ja toivotaan todella, että hallitus tässä pystyy nopeasti etenemään.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomen sähköntuotanto on entistä sääriippuvaisempaa. Kun se aikaisemmin oli aika lailla ennustettavaa ja tiedettiin, millä voimalaitoksilla tuotettiin ja noin poispäin, niin tuuli ja aurinko ovat tehneet tästä tuotantopuolesta entistä riippuvaisempaa säästä. Voi sanoa, että ennen kulutus oli sääriippuvaisempaa ja pakkaset ja milloin oli aurinkoa ja lämmintä vaikutti paljon, mutta nyt myöskin tämä tuotantopuoli on tässä, ja tämä on tehnyt tästä haasteellisen ympäristön. No, miksi Suomeen nyt sitten näitä datainvestointeja tulee, niin on kaksi hienoa asiaa: meillä on sähkön hinta kohtuullisen edullinen, Euroopan halvimpia, ja sitten meillä on erittäin puhdasta sähköntuotanto. Nämä molemmat tekijät ovat tässä ne meidän kilpailuvaltit. Edustaja Polvinen puhui näistä pienydinvoimalaitoksista, ja ne ovat ratkaisu käytännössä meillä lämmöntuotantoon. Ne eivät ole sähköntuotantoon liittyviä investointeja käytännössä. Ne ovat kuitenkin muutaman kymmenen megawatin hankkeita, jos tämmöisiä moduulisia tehdään. Sitten kun mennään satoihin megawatteihin, silloin voidaan puhua sähköntuotannosta. Ne ovat yleensä lämmöntuotantoon liittyviä asioita. Sitten rajojen yli menevät verkot pitää saada vahvaksi. Ruotsihan on vähän ongelmissa, koska se sisäinen verkko ei ole niin hyvä kuin meillä Suomessa. Norja on erikoisasemassa. Niillä on erityisen hyvä tilanne sen takia, että niillä on paljon vesivoimaa ja se on erittäin säädettävää tuotantoa. Olen kateellinen jopa, että niillä on niin hieno tilanne sen osalta. Sitten niillä on erittäin hyvät tuuliolosuhteet, kun katsoo sieltä Atlantin suunnasta. He saavat tämän pelittämään erittäin hyvin. Niin että kyllä me joudumme kilpailemaan tästä todella paljon, jos näitä hankkeita yleensä lisää tulee, ja niitä varmasti tulee. Uuden ydinvoimalaitoksen rakentaminen on aika pitkässä kaaressa, ja sitten kuka markkinaehtoisesti rakentaa tänne ydinvoimalaitoksen? Mielestäni yhteiskunnan ei pidä sotkeutua siihen markkinaehtoiseen tuotantoon. Sen pitää sitten olla sellainen, että se täällä markkinoilla toimii. Meillä eivät mitkään rahat riitä, jos yhteiskunta rupeaisi ydinvoimalaitostuotantoa tukemaan. Itse kritisoin sitä, että me jouduttaisiin semmoista asiaa tekemään. Meillä on omaa osaamista, jolla me pystytään tätä hyvin hoitamaan. Meillä on hyvä insinööritaito, ja meillä on tämä verkko esimerkillisessä mallissa maailman mittakaavassa. Nyt meidän pitää vain saada nostettua tuotantotasoa ja säädettävyyttä lisää. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö, pienydinvoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Vestman Heikki17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaYmpäristö

Kiitos, arvoisa puhemies! Jos jatkan tuosta edellisestä puheenvuorosta, että mitkä ovat niitä Suomen kilpailukykytekijöitä datakeskusinvestoinneissa: Tietenkin siis viileä ilmasto. Täällä on paljon maata. Meidän pitäisi tosiaan siinäkin kiinnittää huomiota siihen, mihin niitä saa rakentaa. Ja juuri näin, kuten edustaja Polvinen sanoi, että meillä on ylipäätään mahdollista saada verkkoon liittymä — Näinhän ei ole siis Yhdysvalloissa isossa osassa. Keski-Euroopassa ei tällä hetkellä välttämättä pääse verkkoon. — ja tosiaan verkko on laadukas, ja sähkö on myöskin laadukasta. Sitten meillä on paljon valmiita puhtaan energian hankkeita odottamassa vain sitä, että Suomeen investoidaan. Nämä ovat niitä keskeisiä kilpailutekijöitä, joihin tämä lakialoite ei vaikuta heikentävästi. Sen takia minun keskeinen väitteeni on se, että meidän pitää uskaltaa vaatia tiettyjä asioita näiltä hankkeilta. Suomen ei pidä suhtautua sillä tavalla... Kun meillä on nämä hienot asiat, joita monella muulla maalla, länsimaisella maalla, ei ole tarjota kerta kaikkiaan, niin meidän pitää vastineeksi uskaltaa vaatia jotain. Minulta on kysytty, tarkoittaako tämä sitten sitä, että jotkin datakeskusinvestoinnit eivät toteudu Suomessa. Mahdollisesti tarkoittaa. Meidän pitää uskaltaa valita. Meidän pitää valita ne investoinnit, jotka hyödyttävät Suomea. Tosiaan se kriittinen vaatimus on se, että oma sähkö pitää tuoda mukanaan, koska ilman, näin väitän, hyöty ei ole Suomen. No, pohjoismaisista markkinoista sanon sen, että ihan näin yksinkertaisesti se ei mene, että jos tällainen suurkulutusinvestointi toteutuu Ruotsin puolella, että se automaattisesti nostaa sähkön hintaa Suomessa. Me ollaan Suomena yksi hinta-alue, Ruotsissa on useita hinta-alueita, ja sitten täytyy sanoa, että harva oikeasti tietää, mihin suuntaan tämä EUPHEMIA-algoritmi, joka siis laskee sitä, miten sähkö virtaa rajajohtojen kautta tällä pohjoismaisella markkinalla, milloinkin virtaa ja mistä syystä. Eli se mekanismi on hyvin monimutkainen, joka määrää, miten viime kädessä sähkön hinta määräytyy eri hinta-alueilla. Sitten tässä Tanskan mallissa, jonka edustaja Mikkonen nosti esille, on monia hyviä puolia, ja minä toivon, että se on nyt hallituksen valmistelun pohjana, mutta siinä on yksi heikkous, ja se heikkous on se, että Tanskan mallissa rahalla ei saa eikä hevosella pääse. Eli datakeskusten kohdalla Tanskan prioriteettijärjestys ja ne vaatimukset tarkoittavat käytännössä sitä, että datakeskukset eivät tule koskaan pääsemään Tanskassa verkkoon riippumatta siitä, onko niillä sähkö mukana ja kuinka hyödyttäviä ne ovat. Eli se on tarkka paikka, kun mietitään sitä etusijaa, että kuitenkin täytyy Suomea hyödyttävien investointien verkkoon pääsy mahdollistaa. Tämän lakialoitteen kantava ajatus on ollut se, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Kun investoit uuteen sähköntuotantoon [Puhemies koputtaa] ja hyödytät yhteiskuntaa, niin silloin pääset verkkoon.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
Polvinen Mikko17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Vielä tähän energian hintaan. Suomihan kuuluu tähän Nord Poolin alueeseen elikkä pohjoismaiseen sähkömarkkinapaikkaan, ja ajattelen niin, että jos nämä datakeskukset eivät tulisi Suomeen vaan ne tulisivat tälle samalle Nord Poolin alueelle vaikka Ruotsiin tai Norjaan, niin sehän nostaisi siellä Nord Poolissa sitten sitä energian hintaa. Siinä mielessä on tärkeätä käydä keskenään tätä pohjoismaistakin keskustelua, Nord Poolin alueen maitten keskustelua, että minkälaisilla strategioilla ja minkälaisilla ratkaisuilla he ovat ottamassa haltuun tätä datatalouden ja datakeskusbuumin ilmiötä, koska voi olla niin, että jos Suomi näistä kovasti kieltäytyisi — mitä nyt ei tietenkään olla tekemässä järkevien toimijoitten osalta, vaikuttaa siltä — niin mitä sitten nämä meidän kumppanimaamme ovat tekemässä tällä alueella? Näin se vain on, että jos esimerkiksi Ruotsiin tulee vahvasti näitä investointeja, niin kyllä me täällä Suomessa huomataan, että kuluttajan sähkö nousee, joten tämä on enemmän kuin Suomen kokoinen kysymys, vaikka Suomi tämän asian hyvin hoitaisikin. Eihän tämä energiapolitiikka nyt kovin kummoista matematiikkaa kuitenkaan ole, kun sähköstä on kysymys: kyllähän se on kulutus versus tuotanto, ja kysyntä lisää tuotantoa, mutta se pitäisi ottaa haltuun. Olen hämmästynyt siitä, että suomalaisessa keskustelussa ei näitä gigawattiasioita ole tuotu esille niin reippaasti ja piirretty graafeja meille tänne eduskuntaan, jotta olisimme täysin siitä perillä, minkälaisia ennusteita on energiankulutuksesta ja myöskin siitä, minkälaisella vasteella tähän energiantuotantoon vastataan. Jos ajatellaan, että pienydinvoimaloitten mahdollisuus olisi tuossa 8—10 vuoden päästä, että ne olisivat sarjatuotannossa, niin totta on se, minkä edustaja Lyly aiemmin kertoi, että tuotanto ei pysy välttämättä perässä siinä, mitä kulutus olisi, elikkä hinnat tulisivat sitä myöten nousemaan. Mutta kyllä me tänne eduskuntaan enemmän tietoa tästä tarvitaan, ja hyvä, että tämä lakialoite on käynnissä täällä ja tästä keskustellaan. Sitten tuosta kylmästä ilmastosta ja yleensä Suomen houkuttelevuudesta: Suomeenhan datakeskuksia houkuttelee ensinnäkin tämä meidän vakaa sähköverkko. Suomessa on maailman paras sähköverkko, ja kyllä datakeskustoimijat sen tietävät ja pystyvät luottamaan siihen, että suomalainen yhteiskunta on rakentanut vakaan verkon, jota hallitaan Suomessa osaamisella. Lisäksi täällä on osaamista, siis datatalouteen liittyen. Meillä on todellakin vakaa yhteiskunta, ja myöskin tämä energian hinta on Suomessa ollut kohdallaan. Datakeskustoimijoitten kanssa keskustellessa he ovat tuoneet vahvaa viestiä siitä, että eivät he halua hinnan nousevan, He tarvitsevat edullista sähköä. Sen takia järkevät toimijat ovat itse valmiita tuomaan pääomia myöskin energiantuotannon puolelle tai pitkiä sopimuksia energiantuottajien kanssa, jotta Suomessa tätä energiaa on saatavilla jatkossakin edullisesti. Eli se on yhteinen intressi näitten toimijoitten kanssa pitää energian hinta alhaalla niin kuluttajille kuin teollisuuteenkin.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, pienydinvoima, sähkövero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olemme kuulleet erinomaisia analyysejä datakeskusbuumista ja datataloudesta edellä. Edustaja Mikkonen analysoi kaikkia niitä yhteiskunnallisia ympäristövaikutuksia, joita datakeskuksilla ja tällä suurella murroksella on. Tässä on kuultu edustaja Polvisen... Ja yhdyn itse asiassa siihen lähtökohtaan, että datakeskukset ovat suomalaiselle yhteiskunnalle mahdollisuus. Ne tuovat työtä, toimeentuloa ja verotuloja Suomeen. Edustaja Lyly analysoi sähköntuotannon mahdollisuuksia. Edustaja Rasinkangas kiinnitti huomiota siihen, mitä tämä datakeskusbuumi voi tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle ja sähkölaskulle, jos tätä ei onnistuta hallitsemaan. Siis toden totta tämän lakialoitteen tarkoitus on ollut tarjota ratkaisu tähän viheliäiseen pulmaan, että Suomen historiassa ei ole koskaan aiemmin näin lyhyessä ajassa sähkönkulutuksen ennustettu kasvavan näin paljon. Siis palaan niihin Fingridin julkaisemiin tietoihin. Fingrid on tehnyt liittymissopimuksia 5 000 megawatin edestä uusille datakeskuksille. Se on kymmenenkertaisesti yhden Loviisan ydinreaktorin teho. Kun tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan siis seitsenkertaisesti, jotta datakeskuksen kulutus voidaan kattaa vuoden jokaisena päivänä ja jokaisena tuntina, niin me voidaan laskea siitä, että tämä 5 000 megawattia — siinä ei ole edes mukana niitä hankkeita, jotka ovat kehityksen alla — vaatii 35 gigawattia uutta tuulivoimaa, siis aivan valtavan määrän uutta sähköntuotantoa. Minä palaan siihen Irlantiin ja Irlannin tilanteeseen. Nimittäin Irlannissa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus ja se osuus maan kokonaissähkönkulutuksesta nousi kymmenessä vuodessa viidestä prosentista yli 20 prosenttiin, siis kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tänä aikana sähkön kuluttajahinta, keskihinta, kaksinkertaistui. Irlannissa sähkö maksaa kuluttajalle keskimäärin 40 senttiä kilowattitunnilta. No, minulle on vastattu tähän, että Suomi ei ole Irlanti, että meillä on sähkö itse asiassa eurooppalaisittain verraten kohtuuhintaista — kyllä on. Ja me ei olla Irlanti, meidän markkinat ovat paremmin yhteyksissä naapurimaihin, ja meillä on paremmat edellytykset rakentaa lisää sähköntuotantoa — kyllä on. Tämän aloitteen tarkoitus on huolehtia, että Suomesta ei tule Irlanti, siis siinä mielessä, että meillä on sitä kohtuuhintaista sähköä ja tämä potentiaali uuteen sähköntuotantoon realisoituu samassa tahdissa kuin kulutus kasvaa. No, sitten tätä aloitetta on haastettu sillä, että eikö kokoomuslainen usko siihen, että sähkömarkkina toimii, siis että sähkönkulutuksen kasvu synnyttää joka tapauksessa uutta sähköntuotantoa. Aivan varmasti uskon, että näin tapahtuu, lopulta. Kuten edustaja Lyly kuvasi, nämä sähköntuotantoinvestoinnit ovat todella pitkiä hankkeita. Jos ajatellaan tällaista ydinvoimainvestointia, se on todennäköisesti yli kymmenen vuotta, senkin jälkeen, kun tämä hyvä hallitus on uudistanut ydinenergiasääntelyn. Sen kymmenen vuoden aikana tämä raju sähkön hinnannousu voi olla Suomen taloudelle todella kohtalokas. Eli tämä aloite huolehtii siitä, että tämä muutos tapahtuu hallitusti ja uutta kulutusta seuraa jatkuvasti uusi sähköntuotanto. Minä ajattelen, että tämä on semmoinen minimiregulaatio, joka me tarvitaan, jotta tätä muutosta pystytään hallitsemaan. No, edellisissä puheenvuoroissa on noussut esille myös tarve priorisoida hankkeita. Orpon hallitus on siis tuomassa, kuten ministeri Multala on kertonut, hallituksen priorisointiesityksen, jossa siis tullaan säätämään niistä kriteereistä, joilla eri hankkeita priorisoidaan, kun verkon kapasiteettia jaetaan. Eli tullaan antamaan etusija sellaisille hankkeille, jotka ovat sähköjärjestelmän ja verkon kannalta mahdollisimman ystävällisiä. Itse toivon, että näissä kriteereissä olisi siis sisällä niitä samoja elementtejä, joita tässä lakialoitteessa on. Eli toisin sanoen sellainen datakeskus, jolla esimerkiksi on säätövoima, saisi etusijan suhteessa sellaisiin datakeskuksiin, joilla ei ole säätövoimaa. Tietenkin sitten tavallisten suomalaisten kannalta kriittistä on se, että kuluttaja-asiakkaat pääsevät joka tapauksessa kärjessä verkkoon, kun siitä rajallisesta verkkokapasiteetista kilpaillaan. — Puhemies, mikä oli tämä aikaraja nyt? [Puhemies: Seitsemän minuuttia!] — Seitsemän minuuttia, no niin, jatkan sitten vielä hetken. Lakialoitetta on haastettu myös sellaisella väitteellä, että tämä vie Suomelta kilpailukyvyn datakeskusinvestoinneista. En pidä tätä siis lainkaan uskottavana sen takia, että Suomessa on jo syntynyt sellaisia datakeskushankkeita, joissa hankekehittäjä on todennut, että ei kannata investoida tähän lyhytaikaiseen säätötarpeeseen eli UPSeihin ja dieselmoottoreihin, vaan meidän kannattaa laittaa sama raha pitkäaikaiseen säätövoimaan ja rakentaa moottorivoimala ja tarjota sitä kapasiteettia sitten markkinoille silloin, kun sitä ei datakeskus tarvitse. Eli tällaisia hankkeita jo kehitetään Suomessa, ja toisin sanoen liiketaloudellisesti ne on käytännössä todettu kannattaviksi. Mutta sitten toinen peruste on tosiaan LUT-yliopiston tuore tutkimus, joka julkaistiin keväällä ja joka on tämän lakialoitteen yhtenä pontimena. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, onko Suomen oloissa teknis-taloudellisesti mahdollista pyörittää datakeskusta off grid eli täysin oman tuotannon varassa vuoden jokaisena tuntina. Tämän tutkimuksen keskeinen johtopäätös oli, että kyllä, se on teknisesti mahdollista ja se olisi vielä taloudellisesti kannattavaa. Eli tässä on myös tutkimustietoa taustalla. — Palaan vielä muihin pointteihin myöhemmin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö, tuulivoima)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Aivan aluksi haluan kiittää nyt käsittelyssä olevan lakialoitteen ensimmäistä allekirjoittajaa, edustaja Heikki Vestmania, tästä erinomaisesta lakialoitteesta. Itsekin olen tämän allekirjoittanut. Aloitteessa ehdotetaan lisättäväksi sähkömarkkinalakiin säännökset datakeskusten sähköverkkoon liittämisen erityisistä ehdoista sekä datakeskusten joustavan sähköntuotannon ja kulutusjouston osallistumisesta sähkömarkkinoille. Säännösten tarkoituksena on varmistaa, että sähköjärjestelmän toiminnan kannalta merkitykselliset datakeskukset kattavat sähkönkulutuksensa uudella sähköntuotannolla sekä tarjoavat joustokykyä sähköjärjestelmiin. Aloitteella pyritään turvaamaan sähköjärjestelmän toimintavarmuus, sähkömarkkinoiden häiriötön toiminta sekä sähköenergian kohtuullinen hinta kotitalouksille ja elinkeinoelämälle tilanteessa, jossa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus kasvaa nopeasti lähivuosina. Arvoisa puhemies! Tulen itse pohjoisesta, ja siellä iloitaan suuresti alueelle tulevista investoinneista. Googlen 13 miljardin investoinnista suurin osa osuu Oulun vaalipiirin alueelle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, mikä on hyvä uutinen muun muassa työllistymisen ja talouskasvun kannalta. Ilon ohella ollaan perustellusti huolissaan siitä, miten se vaikuttaa tavallisten ihmisten kotitalouksien sähkölaskuun. Erityisesti huolissaan on syytä olla siitä, kuinka paljon meillä on sähkövoimaa silloin, kun ei paista eikä tuule. Nykyiselläänkin jo nähdään voimakkaita hintapiikkejä, kun sähkön tarve on suurin mutta sääriippuvainen tuotanto ei tuota tarpeeksi sähköä. Yhtiöiltä, jotka tänne haluavat tulla rakentamaan datakeskuksia, tulee vaatia kulutuksensa verran joustavaa, säävarmaa sähköntuotantokapasiteettia. Arvoisa rouva puhemies! Suomen kylmä ilmasto luo Suomesta hyvän investointikohteen, mutta on syytä olla tarkkana, ettei ilo suurista investoinneista muutu kansalaisten sähkölaskun moninkertaistumiseen. Tämän vuoksi kannatan edustaja Vestmanin erinomaista aloitetta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensin haluan kiittää edustaja Vestmania tästä lakialoitteesta, joka on hyvin ajankohtainen. Se on itse asiassa tänään vielä ajankohtaisempi kuin viikko sitten, kun tästä samasta aloitteesta aloitettiin keskustelu, joka jäi silloin kesken, sillä datakeskusbuumi todellakin puhuttaa ihmisiä. Toissa päivänä avattiin kansalaisaloite, joka vaatii asettamaan datakeskuksille ehdot ja rajoitukset sähköverkkoon liittymiselle ja toiminnan harjoittamiselle, ja se saa jo viimeistään huomenna, ellei jopa tämän vuorokauden aikana, nuo vaadittavat 50 000 nimeä täyteen. Suomi houkuttelee datakeskuksia edullisen sähkön, kylmän ilmaston ja tilan vuoksi. Datakeskukset kilpailevat muiden investointien kanssa sähkökapasiteetista, ja siksi on ihan perusteltua kysyä, millaisia datakeskuksia, kuinka monta ja millä ehdoilla niitä Suomeen mahtuu. Ei se, että kyselee investointien ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten reunaehtojen perään, tarkoita sitä, että väheksyisi datakeskuksen tuomia työpaikkoja. Kyse on siitä, että meidän pitää itse olla kuskin paikalla, ja tämä on hallitukselta täysin unohtunut. Tuntuu siltä, että datakeskusbuumi yllätti hallituksen housut kintuissa, sillä vielä hetki sitten hallitus helpotti datakeskusten kaavoitusta ja aivan äsken hallitus vielä mietti yritystukia datakeskuksille — hyvä, että niistä sentään älyttiin luopua. Mutta sen sijaan, että nyt seurataan sivusta, kuinka sähkösyöppöjä datakeskuksia syntyy ympäri maata kuin sieniä sateella, on aika tehdä kokonaissuunnitelma ja asettaa reunaehdot datakeskuksille. Edustaja Vestmanin lakialoitteessa halutaan asettaa reunaehtoja yhteen datakeskusten tuomaan haasteeseen, valtavaan sähköntarpeeseen. Rakenteilla ja suunnitteilla olevat datakeskukset ovat nostamassa Suomen sähkönkulutusta aivan merkittävästi jo lähivuosina. Samalle sähkölle on kysyntää, kun teollisuus on irtautumassa fossiilisista. Huoli on noussut myös siitä, riittääkö sähköä kotitalouksille ja muulle teollisuudelle kohtuulliseen hintaan. Siksi vaatimus siitä, että datakeskusten tulisi itse tuottaa tarvitsemansa sähkö, on perusteltu. Uhkana on, että se uusiutuva sähkö, jota on lisättävä vihreän siirtymän läpiviemiseksi, valuukin datakeskusten myötä lisääntyneeseen kulutukseen. Lakialoitteen toinen vaatimus on, että datakeskusten pitää tarjota joustokykyä sähköjärjestelmään. Tämä on niin ikään perusteltu vaade. Ajattelen, että lakialoitteessa esitettyjen vaatimusten lisäksi datakeskusinvestoinneille on syytä laittaa muitakin ehtoja. Itse asiassa näiden sekä lakialoitteen vaatimusten tulisi olla keskustelussa kaikenlaisissa investointihankkeissa. Yksi vaatimus on hukkaenergian hyödyntäminen. Toinen on kysymys sähköverkkokapasiteetin käytöstä. Erityyppisten datakeskusten työllisyysvaikutukset ja niiden tuottama lisäarvo vaihtelevat. Erot näissä voivat olla suuria suhteessa muihin tarjolla oleviin investointeihin. Sen vuoksi pitäisi pystyä priorisoimaan sitä, millaisia investointeja rajalliseen sähköverkkoon liitetään. Nyt tilanne on se, että nopeat syövät hitaat ilman sen kummempaa harkintaa. Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta se ei ole fiksua. Lisäarvoa tuottavien ja pysyviä työpaikkoja synnyttävien hankkeiden tulee olla etusijalla. Datakeskukset vaativat myös valtavasti tilaa. Siksi paras olisi, että ne sijoitettaisiin jo valmiiseen infraan, kuten tyhjentyneisiin tehdasrakennuksiin. Todellisuudessa datakeskuksille on kaavoitettu ympäri maata laajoja alueita pelloille sekä metsiin, jotka hakataan alta pois. On huolehdittava, että luontohaitta jää mahdollisimman pieneksi ja se kompensoidaan täysimääräisesti toisaalla. Nyt viimein on otettava käyttöön maankäytön muutosmaksu, sillä laajoja alueita tuottavaa metsämaata uhkaa hävitä datakeskusten alta. Juuri tänään saimme kuulla, että Googlen epäillään aloittaneen laittomat hakkuut Kajaanissa ja Muhoksella datakeskustyömaille. Ei näin voi toimia. Yhtiöiden on toimittava lakiemme mukaan, ja lakien noudattamisen pitää olla itsestäänselvyys myös datakeskusten rakennustyömailla. Valitettavasti senkin suhteen on ollut ongelmia. Datakeskusten työmailla on ollut epäilyjä työvoiman hyväksikäytöstä. On myös varmistettava, että verot maksetaan Suomeen, ja monikansallisten datakeskusten aggressiiviseen verosuunnitteluun pitää pystyä puuttumaan. Arvoisa puhemies! On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole kestävää tuottaa loputonta määrätä sähköä, vaikka se päästötöntä olisikin. Kaikella energiantuotannolla on ympäristövaikutuksia. Maapallon kestävyyskriisi ei ratkea sillä, että vaihdamme energian uusiutuvaan mutta lisäämme kulutusta entisestään. Tarvitaan neitseellisten luonnonvarojen käytön vähentämistä ja energiansäästöä. Siksi datakeskustenkin osalta tarvitaan kohtuullisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia ja tämän asian puolesta ahkeroineita, jotka ovat tehneet töitä, että tämä asia tulee tänne eduskuntaan. He ovat myös käyneet täällä eduskunnassa vierailemassa ja tuomassa tietoa tänne paikan päälle meille kansanedustajille. Se on erittäin tärkeää. Turpeen alasajo on osa sitä ideologiapolitiikkaa, mikä vallitsi Euroopassa ja ehkä maailmassakin laajemmin vielä ennen kuin Venäjä teki laajemman hyökkäyssodan Ukrainaan. Uskottiin, että tämä globaali yhteisö on turvallinen ja voimme tehdä maiden välille riippuvuussuhteita, joiden on nyt havaittu olevan venäläisillekin mahdollisuus. Nyt, niin kuin ollaan havaittu, niin Suomi kuin Eurooppakin ovat irtautuneet niistä velvoitteista ja myöskin niistä riippuvuussuhteista, mitä silloin rakennettiin. Olemme tällaisten perusasioitten ääressä, että onko meillä itsellä energiaa tarpeeksi ja mitä energiaa täällä käytetään. Luulisin, että jos olisi tämä tilanne ymmärretty silloin aikanaan, niin koskaan tähän turpeen alasajoon ei oltaisi menty vaan oltaisiin pysytty enemmän omavaraisuudessa. Mutta ajattelin sanoa muutaman sanasen siitä, miten se on vaikuttanut maaseudun elämään, miltä se näyttää väljään asutulla seudulla, kun turvetta on ajettu alas. Maaseutuelinkeinojen alasajo pitkässä jaksossa on ajanut tietenkin meidän maaseudun kunnat ja kylät kovin hiljaisiksi. Hämmästelen sitä, että tämän päätöksenteon aikana näitä sosiaalisia ja alueellisia epätasa-arvoeroja, mitä on syntynyt sen vuoksi, ei ole punnittu silloin tarkkaan. On nähty tämä asia kuten tämä menisi yksin ympäristö edellä, ja niinhän siinä kävikin. Tämän vuoksi esimerkiksi näitten turvetuottajien lapset ja tutut ja kyläläiset ja nuoret eivät ole päässeet näihin perustöihin turvesoilla. Ja niin kuin näemme, nyt ennätyksellisen työttömyyden aikana juuri tällaiset perustyöt, matalan kynnyksenkin työpaikat, olisivat olleet tärkeitä noilla alueilla. Näin nämä meidän väljään asutut seudut näivettyvät. Samaan aikaan, niin kuin tässä aikaisemmin mainittiin, Italian roskaa ajetaan Suomeen — hyvin kyseenalainen harjoitus. Tänä päivänäkin olisi syytä käydä tarkastelemassa tosissaan, mitä siellä tulee mukana. Ainakin mitä Ylen dokumentteihin on uskominen, Italiasta ajetaan pähkinänkuoria Suomeen polttoon, eli poltetaan sellaista materiaalia, jota ei nyt välttämättä Suomeen tarvitsisi tuoda ihan vaihtotasettakin ajatellen ja myöskin omavaraisuutta ajatellen. Joten pitkäksi meni, sanotaanko näin. Turpeella olisi nyt ollut tässäkin asiassa paikkansa. Huoltovarmuuskysymyksenä turve on erittäin tärkeä. Tämä asia tietenkin menettää merkitystään koko ajan, kun ajamme alas näitä voimalaitoksia, joissa turvetta poltetaan. Sekin on valinta. Hämmästyttävää toki on, että tämä sama meininki jatkuu. Nimittäin elokuussa edustaja Viljanen toi esiin, että osa Suomen huoltovarmuusvarastossa olevasta viljastakin on tuotu ulkomailta. Eli emme ole vielä välttämättä oppineet tarpeeksi tästä turpeen alasajostakaan, sen omavaraisuuden merkityksestä, kun tämä hallitus jatkaa samanlaisia harjoituksia myös huoltovarmuusviljan kanssa. Turve on kuitenkin pala suomalaista energiapolitiikkaa, ja turve olisi ollut tärkeä tässä paletissa, myöskin lämmityskäytössä, tulevaisuudessa tämän kaiken energianvajauksen osalta, mikä meillä tulee eteen näitten datakeskusten ja muiden energiaintensiivisten investointien kautta. Joten minun mielestäni tämä turpeen säilyttäminen sellaisena kuin se aikoinaan oli, olisi ollut tämän maan etu ja sille olisi ollut tarvetta tänäkin päivänä.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Turvetta ei olla kieltämässä, tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Siksi kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole mutkatonta. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, eikä Suomi voi kansallisesti irrottaa yhtä polttoainetta järjestelmästä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monille alueille suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta erittäin tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu — turpeen puolesta tai sitä vastaan — vaan Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkön hinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Ensimmäiseksi kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia. Tein itse vuonna 2021 toimenpidealoitteen, jossa vaadin silloisen turpeen energiaveron kiristyksen perumista sekä turpeen julistamista uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Seison yhä tänä päivänä tuon aloitteeni takana, ja olen pitänyt turveasiaa esillä tarpeen tullen. Henkilökohtainen näkemykseni ei ole muuttunut eikä tule muuttumaan. Pidän erittäin tärkeänä, että puhun asiasta täällä tänään. Tärkeä osa tätä kokonaisuutta on se, mikä tässäkin aloitteessa tuodaan ilmi, että turve täytyisi saada eroon Euroopan unionin päästökaupasta, sillä pelkkä uusiutuvaksi luokittelu tai energiaveron peruminen ei enää riitä. Vastuuttoman politiikan lopputuotteena määrätyt päästökauppamaksut ovat turpeesta todella suuret. Minä haluan — ja voi voi, meitä on Pohjanmaalla paljon — että turve on jatkossakin osana meidän omaa energiapalettiamme, mielellään entistäkin suurempana, sanoisin. Itse olisin henkilökohtaisesti milloin vain valmis tuplaamaan turvetuotannon Suomessa. Meillähän oli parhaina aikoina suomalaisessa energiaturvekäytössä noin 0,7 prosenttia luonnonvaraisista soista, kun samanaikaisesti suojeltuna on 12 prosenttia. Tuolloin vuosia sitten olin jo sitä mieltä, että turvetuotanto olisi pitänyt kohottaa jonnekin 1,4 prosentin tasolle, niin että meillä olisi raaka-ainetta ollut myydä asti. Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa tämä olisi ollut tällekin päivälle oiva apu. No, mieluummin minä joka tapauksessa kotimaista turvetta poltan kuin italialaisten jätteitä ja kallisarvoista tukkipuuta, jota tänä päivänä ajetaan turpeen tilalle — siis voi järjettömyyden päiviä. Minun täytyy tämä sanoa ääneen. Arvoisa puhemies! Viime kaudella, kun turvetuottajat kävivät vierailulla eduskunnassa, muistan hyvin, miten he ojensivat minulle turvetta täynnä olevan ämpärin. Tuossa ämpärissä lukee seuraavat faktat: turve on sataprosenttisesti uusiutuva luonnontuote, elintärkeä kasvualusta kotimaisten kasvisten ja vihannesten viljelyssä, korvaamaton kotieläinten kuivike ja ainoa kotimainen huoltovarmuuspolttoaine, joka säilyy varastoituna vuosikausia. Siinä lukee myös hyvin suurilla kirjaimilla: ”turve uusiutuvaksi”. Tuo ämpäri on muuten yhä työhuoneessani tallessa. Lupasin silloin, että istutan siihen jonkun krysanteemin kasvamaan. Tämä on jäänyt tekemättä, mutta nytpä lupaankin, että tämän lupaamani toimenpiteen teen. Nimittäin kun se turve on siellä useita vuosia ämpärissä ollut työhuoneessani, niin se on niin tömäkkää kasvualustaa, että jos minä menen nyt ja istutan siihen jotain, niin kyllä kuulkaas kukkii. Tämäkin kertoo turpeen mainiosta tehosta. Arvoisa puhemies! Punavihreät ajoivat turvealan ahdinkoa viime kaudella. Siitähän ei pääse yli eikä ympäri. He kiristivät turpeen verotusta ja lopuksi maksoivat romutuspalkkioita turvekoneista. Kyllä minä mietin, kuinkahan paljon maaseudulta mahtoikaan mennä työpaikkoja suoraan sanottuna ideologisen vihervasemmistolaisen höpöhöpönassupolitiikan aikaansaaman turpeen alasajon johdosta. En tiedä mitään niin vastuutonta kuin se, että jollakin tämän talon päätöksellä ajetaan joku elinkeino alas sellaisessa tilanteessa, kun katsomme, missä tänä päivänä ollaan. Viime kaudella ei ollut sen parempaa eikä sitä edellisellä, eikä muuten tule olemaan seuraavallakaan kaudella. Tässä ollaan aika lailla pakon edessä elämässä nyörit kiinni, mutta tässä nyt mennään. Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite kertoo kansan tahdon. Itse olen tästä kansalaisaloitteesta sataprosenttisesti samanmielinen ja pidän sitä hyvin tärkeänä. Jos tämä aloite ei nyt jostain syystä mene läpi, niin toivon todellakin seuraavaan hallituspöytään viisasta oikeistopolitiikkaa tukemaan turpeen asemaa Suomessa, jotta saadaan asia edes joskus tulevaisuudessa korjatuksi. Vielä lopuksi haluaisin sanoa, että turvetuotanto on — kuten on varmasti miljoonaan kertaan mainittu — energiahuoltovarmuudelle hyvä mutta lisäksi myös todellinen mahdollisuus Suomelle, eikä meillä ole varaa jättää yhtään ainutta kiveä kääntämättä jokaisen maaseudun elinkeinon eteen. Meidän on tehtävä sellaisia politiikkatoimia, että turvetuotannon jatkuvuus taataan. Se jos jokin on isänmaallinen, kauaskantoinen ja vastuullinen teko. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia tärkeän asian nostamisesta. Aloitteessa halutaan turpeelle vahvempi asema energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa: halutaan määritellä se Suomessa uusiutuvaksi ja vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa sen päästökauppakohteluun. Miksi Suomi luopuisi omasta luonnonvarastaan, kun energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet keskiöön? Turve on ollut vuosikymmeniä osa energiahuoltoa, työllistänyt maakunnissa ja pitänyt rahaa Suomessa. Turvetta tarvitaan myös kasvualustoihin ja kuivikkeisiin, joille ei ole mitään järkevää kotimaista korvaajaa samassa mittakaavassa. Energiaturpeen alasajo on vaarantanut myös muun turvetuotannon. Kun koneisto, tuottajat ja osaaminen katoavat, tuotantoa ei saa takaisin hetkessä. Kotimainen varastoitava ja Suomessa tuotettava turve ei ole riippuvainen ulkomaisista toimitusketjuista. Nykyinen hallitus on jo korjaamassa tilannetta: kymmenen miljoonaa euroa huoltovarmuusvarastointiin tänä vuonna ja uusi tukimalli vuodesta 2027. Pelkkä uusiutuvaksi määrittely Suomessa ei poista turvetta EU-päästökaupasta. Siksi on keskityttävä käytännön vaikutuksiin. Turve ansaitsee arvonsa takaisin, ja on hienoa, että tämän kansalaisaloitteen myötä asia on saatu jälleen julkiseen keskusteluun. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Olen jo yhden puheenvuoron tästä asiasta käyttänyt, mutta koska aihe on niin tärkeä, niin käytän vielä toisen. Kannatan tätä kansalaisaloitetta ja sen tavoitetta turpeen aseman palauttamisesta suomalaisessa energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Turve on kotimainen luonnonvara, jota voidaan tuottaa Suomessa, varastoida pitkäksi aikaa ja käyttää silloin, kun sitä todella tarvitaan. Se ei ole riippuvainen tuontilaivoista, rajanylityspaikoista eikä ulkovaltojen poliittisista päätöksistä. Juuri tällaisia voimavaroja Suomen kaltaisen pohjoisen ja pitkien etäisyyksien maan pitäisi vaalia. Turve ei ole Suomelle tärkeää ainoastaan polttoaineena. Kuiviketurvetta tarvitaan eläintilojen eläinten hyvinvointiin, hygienian ja tautiturvallisuuden ylläpitämiseen. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, taimituotannossa ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Energiaturve puolestaan toimii kaukolämmön, sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä varavoiman polttoaineena. Turve on myös erinomainen seospolttoaine, joka parantaa monien lämpölaitosten toimintavarmuutta. Materiaalina turve on vailla vertaansa, se on Suomen soilla kasvava huippuaine. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin Marinin hallituksen aikana poliittisia ratkaisuja, joilla turveala ajettiin hyvin lyhyessä ajassa alas. Yrityksiä lopetettiin, koneita myytiin, työpaikkoja menetettiin ja vuosikymmenten aikana rakennettua omaisuutta hävitettiin. Perheiltä vietiin leipä pöydästä. Pidän tätä politiikkaa kansallisen edun vastaisena ja suoraan sanoen epäisänmaallisena. On täyttä hulluutta tehdä Suomesta entistä riippuvaisempi ulkomaisista polttoaineista ja samalla hävittää omaa varastoitavaa ja käyttövarmaa energiantuotantoa. Maailma on muuttunut: Euroopassa käydään sotaa, geopoliittiset jännitteet kasvavat, ja energian saatavuuteen liittyvät riskit ovat todellisia. Huoltovarmuutta ei rakenneta vasta kriisin alettua. Silloin ei enää hankita tuotantokoneita, kouluteta osaajia tai avata turvetuotantoalueita. Valmius on säilytettävä rauhan aikana. Nyt on korkein aika palauttaa tämä maallemme tärkeä valmius ja elinkeino. Arvoisa puhemies! Turpeen energiakäyttö on palautettava Suomessa vähintään samalle tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen aikana toteutettua turvealan alasajoa. Samalla on palautettava toimiva tuotantoketju, riittävät turvevarastot ja kotimainen yrittäjyys. Tämä voidaan tehdä vastuullisesti. Tuotantoa voidaan kohdentaa jo ojitetuille ja aiemmin käytössä olleille alueille, huolehtia vesistöjen suojelusta sekä velvoittaa alueiden asianmukaiseen jälkikäyttöön. Ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa sitä, että Suomi riisuu itsensä omista varmuusvarastoistaan ja tuotantokyvystään. Suomen tulee käyttää kaikki kansallinen liikkumavaransa, vaikuttaa määrätietoisesti EU:n päästökauppasääntelyyn ja lopettaa kotimaisen turpeen perusteeton syrjintä. Arvoisa puhemies! Turve on osa Suomen energiaomavaraisuutta, maataloutta, ruuantuotantoa ja kriisinkestävyyttä. Siksi kannatan tätä kansalaisaloitetta ja vaadin, että turveala nostetaan takaisin jaloilleen. Kansakunta, joka vapaaehtoisesti hävittää omat voimavaransa, tekee vakavan virheen. Suomen on pidettävä huolta omastaan sinivalkoisin värein. — Kiitoksia. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite turpeen puolesta on täsmälleen asian ytimessä. Turvetta koskevassa sääntelyssä ilmastohulluus eli ideologia on ajanut terveen järjen edelle. Kansalaisaloitteessa esitetään, että turve siirrettäisiin uusiutuvien veroluokkaan ja että huoltovarmuuslakiin turve määriteltäisiin strategiseksi kotimaiseksi ja uusiutuvaksi varmuusenergialähteeksi. Turve on käytännössä uusiutuvaa, koska sitä muodostuu koko ajan lisää. Lisäksi Suomessa turvetta muodostuu koko ajan enemmän kuin sitä nostetaan. On siis täysin pähkähullua, ettei sitä ole pystytty luokittelemaan uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Turvetta tarvitaan sekä energiakäyttöön että paljon muuhunkin, kuten turvallisen ja puhtaan suomalaisen ruuan tuotantoon. Turpeen saatavuus kaikkeen muuhun välttämättömään on täysin riippuvaista siitä, että energiaturpeen nostaminen on kannattavaa. Siksi kyse ei ole vain siitä, kuinka suuri osa Suomen lämmöntuotannosta on turpeesta. Se on vain yksi osa, mutta juuri se elintärkeä osa, turpeen säilyttämisen kokonaisuudessa. Olen jättänyt jo aiemmin eduskunnalle toimenpidealoitteen turveveron poistamisesta sekä SGEI-järjestelyn valmistelemisesta. Hallitus on ryhtynyt toimiin turpeen huoltovarmuusroolin vahvistamiseksi. Toisessa lisätalousarviossa Huoltovarmuusrahastolle myönnettiin kymmenen miljoonaa euroa turpeen varmuusvarastointiin, ja uusi turpeen tukimalli on nyt valmisteilla. Arvoisa puhemies! Kiitos tämän toimenpidealoitteen tekijöille ja allekirjoittajille. Tämä kannattaa nyt käsitellä valiokunnassa huolellisesti. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja miehet! Keskustelimme jo viime kerralla, tai silloin ekalla kerralla, tästä asiasta, ja silloin toin esiin sen, mitä Natossa, siellä Naton johdossa, ajateltiin energiasta. Silloin toin esiin sen, että Suomenkin tulee varautua yhtä hyvin energiaan kuin myöskin sotilaallisesti siihen kriisiin. En malta olla lukematta, kun tässä on Maaseudun Tulevaisuuden lehtileike, jossa kerrotaan — olen kyllä tiennyt tämän jo pitkään — että kainuulaiset turvekoneet käyvät nyt kaupaksi Ukrainaan: ”Suomalainen yritys on vienyt tuotteitaan Ukrainaan Vuokatista jo yli viiden vuoden ajan. Sotatila on rajoittanut Ukrainassa energiansaantia, kun esimerkiksi kivihiiltä on jäänyt sotatoimialueelle. Teollisuuden energiantarve kuitenkin säilyy, ja maassa turvaudutaan nyt muihin kotimaisiin energiamuotoihin. Yhdeksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi on noussut turve. Tämän myötä myös turvekoneiden kysyntä maassa on lisääntynyt. Aluksi yritys vei maanmuokkaukseen murskausjyrsimiä, mutta sittemmin kauppaa on käyty myös muista yrityksen valmistamista koneista. Tänä vuonna solmittiin ensimmäinen isompi yksittäinen sopimus turvekoneiden viemisestä Ukrainaan.” En tiedä, toivottavasti talousvaliokunnan jäsenet näitä asioita ja näitä puheita, mitä täälläkin on pidetty, tutkivat läpi ja ymmärtävät sen, että meillä on käsissämme tämmöinen valmis konsepti energian turvaajaksi ja sitä ei kannata hävittää. Tämä asia ei saa — mitenkähän minä nyt muotoilisin nätisti — siellä ympäristöministeriössäkään purjehtia vastatuuleen, vaan pitäisi myötätuoleen mennä ja todeta, että meillä on valmis konsepti tähän, jos tilanne kriisiytyy. Mutta sitten toinen, ihan yhtä tärkeä asia. En muista, puhuinko tästä kasvu- ja kuiviketurpeen tuotannosta viimeksi — olen jo puhunut niin monelta kantilta tästä asiasta. Tästä on tullut myös tämmöinen tiedote: ”Kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa ruokahuollon turvaamiseksi yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto, Kauppapuutarhaliitto, Pihvikarjaliitto, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita. Myös tutkijat ovat tunnistaneet järjestöjen huolen. Luonnonvarakeskuksen laatiman kuivike- ja kasvualustatuotannon tiekartassa todetaan, että luvituksen sujuvoittamistoimet ovat kiireellisiä ja että ilman toimenpiteitä kuivike- ja kasvuturpeen saatavuus uhkaa puolittua jo vuoteen 2028 mennessä, toteaa Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä.” Tämä on meidän ruuantuotannolle erittäin tärkeä materiaali. Turpeen antiseptiset ominaisuudet ja sen happamuus pitävät eläimet terveinä: broilerit, naudat, lehmät, siat. Tämä on näistä hyvin monille käytössä. Minuun otti yhteyttä yksi turveyrittäjä, joka on kuljettanut turvetta tiloille, ja hän kertoi, että isoimmilla tiloilla kosteana aikana menee kuiviketurvetta jopa 1 000 kuutiota kuukaudessa. Normaaliaikana sinne menee noin 600—650 kuutiota — sinne ajetaan viikoittain yksi täysperävaunu kuiviketurvetta. Luken ihmiset ovat tunnustaneet sen, että kuiviketurvetta ja kasvuturvetta ei voi korvata millään, tai ehkä se voidaan korvata jollain muulla, mutta ne kustannukset ovat sitten moninkertaisia. Tämä on meidän kotimainen tuote, joka meillä turvaa antibioottiresistenssin, ja meidän pitää tästä pitää kynsin ja hampain kiinni. Uskon, että olen nyt tämän asian puolesta niin paljon puhunut, että kukaan ei tule ainakaan minua syyttämään siinä vaiheessa, kun kaupasta on naudanliha loppu tai vihreät eivät saa salaattiansa. Toivoisin, että jossakin vaiheessa lamppu syttyisi edes hallituspuolueen kaikilla jäsenillä. — Kiitoksia. [Kaisa Garedew: Just näin, hyvä puhe!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin komissio on joutunut huomauttamaan 22:ta jäsenvaltiota siitä, että tämä täytäntöönpano on myöhässä. Ymmärrän sen erittäin hyvin myös siksi, että jos katsoo tätä lakiesitystä, niin tässä on muutettu yli 44:ää lakia. Tämä on ollut erittäin laaja paketti. Tässä on ollut laaja-alainen työryhmä, jossa on ollut laajasti ministeriöitä mukana, keskusrikospoliisi, yliopiston edustusta, käräjäoikeus, syyttäjät, asianajajat. Tämä ollut todella laajapohjainen, tästä tuli valtavasti palautetta, ja ne käytiin läpi. Mitä katsoin tuosta yhteisösakosta, niin nyt on huomattava, että me ollaan täytetty tämän direktiivin edellytykset. Me ollaan nostettu sitä ihan todella paljon. Jos en väärin muista, niin nykyinen yhteisösakon enimmäismäärä on 850 000, ja se nostetaan 40 miljoonaan euroon. Se on merkittävä korotus. Samoiten näitten rangaistustasoja nostetaan todella huomattavasti. On hyvin mielenkiintoista huomata, että kun täällä käydään keskustelua siitä, kun esimerkiksi normaaleilla hallituksen esityksillä nostetaan rangaistustasoa, niin silloin tulee usein se, onko tämä oikeasuhtaista ja onko tähän lailliset perusteet ja onko tässä nyt riittävästi arvioitu sitä, että rangaistus nousee näin paljon, mutta EU-oikeudesta me otetaan suoraan nämä rangaistusten kiristykset. Monesti ajattelenkin, että meillä on ehkä Suomessa ollut vähän liian kevyet rangaistukset monissa asioissa, esimerkiksi terrorismirikoksissa, koska monissa maissa on ankarammat rangaistukset. Tarkoitan sanoa tällä keskustelulla sitä, että on jotenkin mielenkiintoista, että silloin kun tullaan EU-kaistaan, niin rangaistukset voivat olla korkeita ja ne hyväksytään ja ehkä kritisoidaan, että ne ovat jopa liiankin lieviä, mutta sitten kun tuodaan kansallista lainsäädäntöä, niin saatetaan sanoa, että onpas kova korotus. Saitteko tästä ehkä kiinni? Ecociden osalta ei nyt mitään uutta kerrottavaa ole. Tiedän, että nämä keskustelut jatkuvat EU-tasolla, mutta mitään uutta minulla ei ole tässä vaiheessa kerrottavaa. — Oliko tässä vielä joitain muita kysymyksiä? Niin, tämä työryhmä nyt on tehnyt näitä erilaisia arvioita, ja kyllä minäkin hyvin pitkälle olen luottanut heidän ammattitaitoonsa. Tässä on ollut maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja meidän parhaimpia lakimiehiämme oikeusministeriöstä. Minulla ei ole parempaa osaamista näissä yksityiskohdissa ottaen huomioon, että täällä on kymmeniä EU-asetuksia ja kansallista lainsäädäntöä, joihin tätä on pitänyt verrata. Mutta käykää tämä lakivaliokunnassa ja valiokunnissa, maa- ja metsätalousvaliokunnissa ja muissa, mihin tämä meneekin, huolellisesti läpi, ja jos tulee jotain, niin pohditaan yhdessä. Kyllä minä uskon, että virkamiehet ovat tässä parhaansa tehneet. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Mikkonen Krista17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 157/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! On todella hyvä, että tämä esitys ympäristörikosten tiukentamisesta on nyt täällä eduskunnassa. Kiitos siitä ministerille. On helppo kyllä yhtyä myös noihin huomioihin, mitä edustaja Elo tuossa omassa puheenvuorossaan mainitsi. Jos puhutaan tämmöisistä monikansallisista isoista yrityksistä, niin erityisesti tämä katto 40 miljoonaa, joka on asetettu yhteisösakolle, on hyvin vähäinen heidän mittapuullaan, ja siinä mielessä ajattelen, että sitä olisi syytä vielä tarkastella. Todellakaan ympäristörikokset eivät ole vähäisiä, ja niiden seuraukset voivat olla hyvin vakavia niin luonnolle kuin ihmisille ja monesti myös hyvin pitkäkestoisia, jopa peruuttamattomia. Monet ympäristörikokset tuovat myös merkittävää taloudellista hyötyä tekijöilleen, kun he eivät noudata esimerkiksi jätelainsäädäntöä tai muuta lainsäädäntöä siten kuin kuuluisi tehdä. Siinä mielessä on tärkeää, että todellakin näihin ympäristörikoksiin puututaan. Lainsäädäntö on yksi väline, ja on hyvä, että siihen tulee nyt tiukennusta, mutta todellakin yhtä oleellista on se, että on resursseja toisaalta valvonnalla ja toisaalta sitten myös sillä koko ketjulla poliisista syyttäjälle ja tuomioistuimelle, että nämä rikoksentekijät todellakin saadaan kiinni ja kuriin niin, että he joutuvat rikosvastuuseen. Resurssien lisäksi myös tämä osaamistaso ja viranomaisten yhteistyö on sellainen, mihin on tärkeää kiinnittää huomiota. Nyt todellakin tämä lainsäädäntö tulee EU:n uudesta ympäristörikosdirektiivistä ja tietysti niin ollen koskee kaikkia EU-maita, mutta tämän lisäksi tarvittaisiin myös kansainvälinen laki, joka tekisi luonnontuhonnasta eli ecocidesta suoraan kansainvälisen rikoksen. Luonnontuhonnallahan tarkoitetaan tällaisia laajoja ja vakavia ympäristötuhoja, kuten vaikka suuria öljyvuotoja, sademetsien laajaa tuhoamista tai sodan aikaisia ekologisia tuhoja. Olisin kysynyt ministeriltä, kun tiedän, että tämä ecocide-keskustelu on kansainvälisillä kentillä varsin vilkasta ja monet maat haluavat edistää sitä ja myös Pohjoismaiden neuvostossa on tähän liittyvä suositus, että Pohjoismaat olisivat tässä aktiivisia: millaista keskustelua tästä ecocidesta, luonnontuhonnan viemisestä kansainväliseen lakiin käydään, jos ministeri on tästä tietoinen?

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Alkukiitos ministerille hallituksen esityksen esittelystä. Kyse on varsin laajasta lakipaketista, mutta muutamia huomioita. On tärkeää, että ympäristörikoksiin puututaan nykyistä vahvemmin, jotta tekijät jäävät kiinni ja joutuvat niistä vastuuseen. Aivan liian usein tilanne on se, että ympäristön tärvelemisen taloudellinen hyöty jää yritykselle ja siivoamisen kustannukset jäävät veronmaksajien maksettavaksi. Vakavimmillaan ympäristörikosten seuraukset luonnolle ja ihmisille ovat pitkäkestoisia tai peruuttamattomia. Tällä hallituksen esityksellä siis toimeenpannaan EU:n ympäristörikosdirektiiviä. Esitys laajentaa rangaistavuutta, ankaroittaa asteikkoja ja tuo lakiin uutena kaikkein vakavimpia tekoja koskevan ympäristön tuhoamisen. Tämä on tärkeä askel eteenpäin, mutta monissa kohdissa kunnianhimon taso voisi olla korkeampikin. Esimerkiksi yrityksen vastuun osalta yhteisösakon enimmäismäärän nostaminen on tärkeää, jotta yrityksellä olisi koosta riippumatta aidosti vastuu toiminnastaan ja laiminlyönneistään, jos se tuhoaa ympäristöä. Lähtökohdan tulee olla, että ympäristön vahingoittaminen tulee aina kalliimmaksi kuin esimerkiksi asianmukaisesti hoidettu jätehuolto tai päästöjen hallinta. Tällä esityksellä siihen ei vielä päästä, muun muassa ympäristöjärjestöt ovat pitäneet sakon esitettyä tasoa vielä riittämättömänä. 40 miljoonan euron katto ei monikansalliselle suuryritykselle merkitse vielä paljoakaan, ja siksi esimerkiksi WWF on esittänyt liikevaihtoon sidotun enimmäismäärän nostamista viidestä prosentista kymmeneen. Arvoisa puhemies! Ympäristön tuhoaminen on tämän esityksen periaatteellisesti merkittävin lisäys. On tärkeää, ettei sen soveltamiskynnystä aseteta niin korkealle, ettei sillä tulisi olemaan käytännön merkitystä. Hallituksen esityksessä säännös edellyttää, että aiheutetaan vahinkoa, joka on laajalle levinnyttä ja huomattavaa ja joka on peruuttamatonta tai pitkäkestoista. Jo yhdenkin kriteerin täyttymisen tulisi kuitenkin tässä riittää, ja säännöksen tulisi kattaa kaikki luonnonsuojelulain mukaiset luonnonsuojelualueet Natura 2000 -statuksesta riippumatta. Ympäristöjärjestöt esittivät myös, että ympäristön tuhoaminen tulisi voida lukea syyksi itsenäisenä rikoksena ja että se ei edellyttäisi tahallisuutta vaan myös törkeä huolimattomuus tulisi tässä rangaistavaksi. Ympäristöä ei suojella pelkillä uusilla rikosnimikkeillä ja ankarammilla rangaistusasteikoilla, jos rikoksia ei käytännössä havaita, tutkita, syytetä eikä tuomita. Muistissa on Hukkajoen raakkutragedia, joka tuli julkisuuteen täysin sattumalta, kun raakkukantaa kartoittanut biologi osui sattumalta paikalle oikeaan aikaan. Jotta ympäristörikosten tekijät saadaan kiinni ja vastuuseen, on poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten ja ympäristövalvonnan resurssit, osaaminen ja viranomaisyhteistyö turvattava. Luontevaa olisi, että Suomeen perustettaisiin ympäristörikoksiin erikoistunut poliisiyksikkö ja että myös ympäristöasioihin perehtyneiden syyttäjien määrää lisättäisiin. Vielä nostan sen, että hallitus on tämän esityksen kanssa myöhässä siinä mielessä, että tämän direktiivin täytäntöönpanon määräaika umpeutui jo toukokuussa ja komissio ehti heinäkuussa käynnistää Suomea vastaan rikkomusmenettelyn. Nyt kun ministeri on täällä paikalla, niin olisi hyvä kuulla vielä perusteluja sille, miksi tässä on päädytty siihen, että näitä edellä luettelemiani ympäristöjärjestöjen esiin nostamia tiukennustarpeita ei ole otettu mukaan tähän pakettiin, ja mikä on syy sille, että tämä esitys on näin myöhässä. Arvoisa puhemies! Ihan tähän loppuun vielä, kun en pystynyt osallistumaan eläintenpitokieltoa koskevan hallituksen esityksen lähetekeskusteluun, haluan tässä yhteydessä nyt vielä lyhyesti todeta kiitokset ministeri Merelle siitä, että se esitys on tuotu tänne eduskuntaan. On tärkeätä, paitsi että näitä ympäristörikoksiin liittyvää säännöstöä tässä tiukennetaan, myös se, että eläinsuojelurikoksiinkin pyritään puuttumaan tiukemmin ja jatkossa eläintenpitoa koskevat kiellot olisivat yleisempiä, pidempiä, tehokkaammin valvottuja ja että niiden rikkomisesta voitaisiin määrätä myös vankeutta. Tämä esitys on meillä maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsittelyssä, ja annamme siitä lakivaliokunnalle lausunnon. Siihen tulen kyllä vielä aikanaan perehtymään. Samoin tästä ympäristörikoksia koskevasta lainsäädännöstä myös ollaan lausuntoa antamassa, mutta nämä huomiot tässä vaiheessa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kyseessä olevalla hallituksen esityksellä toteutetaan välttämättömät ympäristörikosdirektiivin edellyttämät velvoitteet. Euroopan komissio antoi ehdotuksen uudeksi ympäristörikosdirektiiviksi vuoden 21 lopussa, ja uudella direktiivillä korvataan vanha, vuonna 2008 annettu ympäristörikosdirektiivi. Ehdotus sisältää rikosoikeuden alalla uudenlaista ja pitkälle menevää sääntelyä esimerkiksi seuraamusten osalta. Lopullinen direktiivi annettiin huhtikuussa 2024, ja se velvoittaa säätämään rikokseksi tietyt aineellisen ympäristölainsäädännön vastaiset teot. Tässä direktiivissä on kyse pelkästään kriminalisoinneista, aineellisen lainsäädännön sisällöstä on päätetty muissa yhteyksissä. Direktiivi edellyttää siinä määritellyille rikoksille nykyistä ankarampaa seuraamustasoa. Joltakin osin myös rangaistavuuden ala laajenee. Direktiivi myös edellyttää, että siinä määritellyt rikokset tulevat oikeushenkilön rangaistusvastuun piiriin, jolloin niiden rangaistavuudesta on säädettävä rikoslaissa. Direktiivin johdosta rikoslain ympäristön turmelemista koskevaa pykälää ehdotetaan täydennettäväksi uusilla tekotavoilla. Näitä ovat erityisesti eräät jätteitä koskevan lainsäädännön vastaiset teot, EU:n kemikaaleja ja muita haitallisia aineita koskevien asetusten vastainen markkinoille saattaminen, eräät säteilylain ja uuden ydinenergialain vastaiset teot sekä ympäristön muuttamiseen ryhtyminen ilman laissa edellytettyä lupaa tai suunnitelmaa niin sanotussa yva-laissa tarkoitetun hankkeen toteuttamiseksi. Ympäristön turmeleminen edellyttää, että kyseessä oleva teko on luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa esimerkiksi ympäristön pilaantumista. Luonnonsuojelurikosta koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi tekotavoiksi luonnonsuojelulainsäädännön vastainen luontokohteen myytäväksi tarjoaminen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa koskevan niin sanotun CITES-asetuksen vastainen eräiden kohteiden maahantuonti. Lisäksi luonnonsuojelurikoksena säädettäisiin rangaistavaksi oikeudeton Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella olevan alueen suojelun perusteena olevan luontodirektiivissä tarkoitetun eläinlajin yksilön tai yksilöiden häiritseminen siten, että se haittaa merkittävästi lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä tai saavuttamista. Uudet jäterikosta ja törkeää jäterikosta koskevat rangaistussäännökset koskisivat vaarallisia jätteitä koskevia laittomia tekoja, kuten vaarallisen jätteen käsittelyä ilman ympäristönsuojelulaissa edellytettyä lupaa pois lukien tilanteet, joissa jätteen määrä on vähäinen. Lisäksi mainitut pykälät koskisivat EU:n niin sanotun jätteensiirtoasetuksen ja niin sanotun aluskierrätysasetuksen vastaisia tekoja, kuten jätteen kansainvälistä siirtämistä ilman asiaa koskevan viranomaisen hyväksyntää sekä aluksen siirtämistä purettavaksi muualle kuin hyväksyttyyn aluskierrätyslaitokseen. Ilmakehän heikentämisenä ja törkeänä ilmakehän heikentämisenä rangaistavaa olisi esimerkiksi otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonepäästöjen päästäminen ympäristöön, niiden käyttäminen, tuonti ja vienti näitä koskevan EU-lainsäädännön vastaisesti. Uudet ympäristöä vaarantavan tuotteen markkinoillesaattamisrikosta ja sen törkeää tekotapaa koskevat säännökset koskisivat ympäristön suojelemiseksi annetun EU-lainsäädännön vastaista ympäristöä vaarantavan tuotteen saattamista markkinoille esimerkiksi ilman laissa edellytettyä lupaa tai nimenomaisen kiellon vastaisesti. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi metsäkatorikoksesta ja törkeästä metsäkatorikoksesta. Näissä pykälissä säädettäisiin rangaistavaksi se, että EU:n niin sanotun metsäkatoasetuksen mukaisen nimenomaisen kiellon vastaisesti esimerkiksi saatetaan markkinoille asetuksessa tarkoitettu tuote tai hyödyke. Näiden uusien perustekomuotoisten tekojen rangaistusasteikoksi ehdotetaan sakosta kahteen vuoteen vankeutta. Rikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen edellyttäisi tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Törkeiden tekomuotojen rangaistusasteikot olisivat vankeutta neljästä kuukaudesta viiteen vuoteen, ja ne olisivat rangaistavia ainoastaan tahallisina rikoksina. Esitykseen sisältyy myös ehdotus uudesta vieraslajirikoksesta ja sen rangaistussäännöksestä. Vieraslajirikoksena rangaistavia olisivat eräät EU:n niin sanotun vieraslajiasetuksen sekä vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain vastaiset teot, kuten laiton haitallisen vieraslajin ympäristöön päästäminen, kasvattaminen tai viljeleminen. Rangaistavuus edellyttäisi, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa vahinkoa ympäristölle tai kuoleman tai vakavan vamman tai vakavan sairauden ihmiselle. Direktiivi edellyttää hyvin ankaraa enimmäisrangaistusta sellaisille tahallisille teoille, jotka aiheuttavat erityisen vakavia ympäristövahinkoja. Tämän velvoitteen täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan uutta ympäristön tuhoamista koskevaa rangaistussäännöstä, jonka rangaistusasteikko olisi yhdestä vuodesta kahdeksaan vuoteen vankeutta. Lisäksi ehdotetaan, että ympäristön tuhoaminen lisättäisiin niiden rikosten joukkoon, joiden ilmoittamatta jättäminen olisi rangaistavaa törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisenä. Niin ikään säädettäisiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä ympäristön tuhoamisesta, jonka asteikko olisi yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Lisäksi direktiivin velvoitteiden johdosta ympäristörikoksia ja luonnonvararikoksia koskeviin rikoslain lukuihin lisättäisiin uudet soveltamissäännökset. Niiden mukaan viranomaisen myöntävän luvan nojalla toimiminen rinnastettaisiin ilman lupaa toimimiseen esimerkiksi silloin, kun lupaviranomaista on erehdytetty. Direktiivi sisältää oikeushenkilölle määrättävän sakon osalta täysin uudenlaista sääntelyä, mikä edellyttää asiaa koskevan kansallisen sääntelyn muuttamista. Direktiivin velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan, että oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevassa rikoslain 9 luvussa säädettäisiin erityisestä yhteisösakon asteikosta direktiivin velvoitteita täytäntöönpanevien rikosten osalta. Ehdotetut lait on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Kiuru Krista17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 147/2026 vpTalousSoteYmpäristö

Arvoisa puhemies! Minusta oli ihan hyvä, että Satonen otti reilusti esiin sen, että tässä ajatellaan, että tässä autetaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa onnistumaan. Tämä varmasti äsken oli tällainen freudilainen lipsaus, mutta kyllähän se näkyy tässä kaikessa. Tässä nyt autetaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa onnistumaan käsittelemään näitä kaikkia asioita. Minä ihmettelen, miksei hallitus ole auttanut hallitusta onnistumaan paljon aikaisemmin. Meiltä tulee 31 budjettilakiesitystä, ja tässä talossa normaalisti alkaa olla aika vaikea käsitellä edes kaikella lisäajalla, siis kuudella tunnilla, 20:tä budjettilakiesitystä, varsinkin ottaen huomioon niiden kokoluokan plus sen, että niistä täytyy antaa muitakin lausuntoja. Jonkun olisi tämä tarvinnut miettiä, ja uskokaa tai älkää, niin kyllä te mietittekin. Te istuitte kehysriihessä ja mietitte, mitä näistä esityksistä saataisiin pois, koska tämä ei onnistu täällä. Hallitus mietti ja mietti, mutta yhtään esitystä ei löytynyt. Ja nyt te kaadatte tämän lastin tänne ja keksitte, mihin valiokuntiin näitä lähetellään, koska kehysriihessä ei löytynyt yhtään joustoa siihen. Miksi nämä laitettiin näin viime tippaan tänne? Teidän olisi pitänyt suunnitella työ paremmin ja tuoda nämä esitykset ajoissa käsittelyyn. Tästä, edustaja Satonen, on kysymys. Ja kun me sitten perustellaan näitä kiireellä, että nyt nämä täytyy kiireesti jossakin käsitellä, niin se on aivan toisenlaista kuin tässä Aittakumpu äsken totesi, että nämä pitää kuitenkin myös käsitellä huolellisesti. Esimerkiksi tässä saman illan keskustelussa me keskusteltiin tupakkalain muutoksesta, ja niissä puheenvuoroissa, jotka tässä ehdittiin käyttää — en valitettavasti saanut puheenvuoroa tämän 45 minuutin aikana vai puolen tunnin aikana, kun se lähetekeskustelu kesti — kukaan ei huomannut, että siinä muutetaan huumausainemääritelmiä. [Pekka Aittakumpu: Vielä voi varata puheenvuoroja!] — Minä olen varannut jo, ja aionkin pitää puheenvuoroja vielä. — Mutta siinä on kysymys siitä, että ajateltiin, että se on ihan hyvä, että se käsitellään ympäristövaliokunnassa. Nyt täytyy, kun täällä pidetään puheenvuoroja, hiukan joku sordiino olla päällä siinä, että mikä on eduskunnan huolellista käsittelyä. Tästä koko parvekelainsäädännöstä, että saako siellä polttaa vai ei, on 20 vuotta täällä eduskunnassa keskusteltu, ja se osoittaa hyvin sen, että on ihme, ettei tämä Uruguayta koskeva sosiaaliturvan muutossopimus, joka koskee työeläkkeitä, mennyt tänään työelämävaliokuntaan. Ja minun on täällä vain ihmeteltävä tätä menoa, koska mitään muita paikkoja meillä ei ole käydä kansakunnassa keskustelua kuin tämä foorumi. Ja kun täällä esitetään puheenvuoroja, missä huolellisesti asioita oikein hoidetaan, niin kyllä se tulee olemaan aikalainen työ, kun huolellisesti ympäristövaliokunta tutkii huumausainelainsäädäntöä. Hei, tällaiseen me ollaan menty, ja sitä kaikkea täällä saa tehdä. Ja jos me käytetään tällaisia puheenvuoroja täällä, hyvät kansanedustajat, niin me ollaan myös vastuussa siitä, minkälaista linjaa me edustetaan. Ja perussuomalaiset olivat mukana kannattamassa tällaisia esityksiä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Uruguayn välisen sosiaaliturvasopimuksen, joka allekirjoitettiin Montevideossa 7. lokakuuta 2025. Sopimus koskee kummankin maan työskentelyyn perustuvia eläkkeitä. Sopimuksen tavoitteena on yhtäältä varmistaa sopimusvaltiosta toiseen liikkuvien henkilöiden työskentelyyn perustuvat eläkeoikeudet ja toisaalta välttää kaksinkertaiset eläkevakuutusmaksut, kun työntekijä lähetetään työskentelemään maasta toiseen. Kaksinkertaisten eläkevakuutusmaksujen poistaminen työkomennuksen ajalta parantaa yritysten kilpailukykyä suhteessa muihin kansainvälisillä markkinoilla toimiviin yrityksiin. Toisaalta kaksinkertaisten maksujen estäminen vaikuttaa myös suomalaisen sääntely-ympäristön houkuttelevuuteen yritystoiminnan sijaintipaikkana. Sopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomen työeläkkeiden määräytymiseen tai eläkkeiden maksamiseen. Sopimuksella parannetaan Uruguayssa työskennelleiden ja siellä vakuutusmaksuja maksaneiden työntekijöiden eläkeoikeuksien toteutumista. Vakuutuskausien yhteenlaskemista koskevilla sopimuksen määräyksillä voi olla suuri merkitys Uruguayn eläkeoikeuden syntymisen kannalta, sillä Uruguayssa vanhuuseläkkeen saaminen edellyttää jopa 30 vuoden työskentelyä Uruguayssa. Sopimuksen myötä Uruguayssa otetaan huomioon myös Suomen työskentelykaudet, joten henkilö voi saada oikeuden Uruguayn eläkkeeseen, vaikka olisi työskennellyt siellä vaadittua vakuutusaikaa lyhyemmän ajan. Sopimuksella luodaan Suomen ja Uruguayn eläkevakuuttamista toimeenpanevien laitosten välille menettelyt hallinnollisesta yhteistyöstä ja avusta sopimuksen toimeenpanemiseksi. Sopimuksella helpotetaan myös eläkkeen hakemista, sillä eläkehakemus jätetään sopimuksen mukaan asuinmaan eläkelaitokselle, joka hoitaa eläkehakemuksen välittämisen toisen maan eläkelaitokseen. Sopimusneuvottelut käytiin Uruguayn aloitteesta vuosina 2024—2025. Neuvottelut etenivät hyvässä yhteistyössä, ja sopimus valmistui verrattain nopeasti. Sen taustalla ovat kasvaneet taloudelliset yhteydet maiden välillä sekä tarve tukea työvoiman liikkuvuutta ja yritysten toimintaa. Suomalaiset yritykset ovat tehneet huomattavia investointeja Uruguayssa erityisesti metsä- ja selluteollisuuden alalla. Maiden välinen yhteistyö ulottuu myös muun muassa kiertotalouteen, koulutukseen ja eläkejärjestelmien kehittämiseen. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Kallio Vesa17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteEnergiaYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Se huhu oli aivan paikallaan. — Tosiaan myös oman eduskuntaryhmän puolesta kiitokset tästä esityksestä. Tässä tulee varmaan toistoa, mutta ne, jotka eivät seuraa koko keskustelua, voivat sitten näistä myöhemmin tätä seurata. Tosiaan tämän lakimuutoksen myötä tupakoinnin kieltäminen ei enää edellyttäisi kunnan päätöstä. Esityksellä helpotettaisiin siten asuntoyhteisöjen mahdollisuutta kieltää tupakointi omalla päätöksellään. ”Tupakointikiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansapua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin.” Itselläni on tuossa Pitäjämäessä vuokra-asunto, ja jos on parvekkeen ovi auki, niin ei tarvitse kellosta katsoa, paljonko kello tiettyyn aikaan on, koska sieltä alkaa tulla tätä savua, ei nyt kovin häiritsevästi mutta kuitenkin. ”Tupakoinnin kieltäminen asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä.” Arvoisa puhemies! Kun tämä tulee nyt ympäristövaliokuntaan ja olen siellä jäsenenä, niin kävin näitä lausuntopalautteita vähän läpi. Esityksessä annetuissa lausunnoissa otettiin kantaa ennen kaikkea ehdotuksiin helpottaa tupakoinnin kieltämistä ja kieltää eräät kannabinoidit tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Valtaosa lausuntojen antajista kannatti sääntelyehdotuksia. Niiden nähtiin vähentävän terveyshaittoja, joita ympäristön tupakansavulle altistumisesta aiheutuu, nopeuttavan ja sujuvoittavan tupakointikieltojen toimeenpanoa asuntoyhteisöissä ja keventävän kuntien työtaakkaa. Monissa lausunnoissa kannatettiin sinänsä sitä, että tupakoinnin kieltämistä asuntoyhtiöissä helpotetaan, mutta pidettiin silti parempana vaihtoehtona sitä, että tupakointi asuntoyhtiöissä tai ainakin asuntojen parvekkeilla kiellettäisiin suoraan laissa. Tupakointikiellon säätäminen lakiin nähtiin tehokkaampana vaihtoehtona etenkin lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien terveyden suojelemiseksi. Se nähtiin myös parempana eri asumismuodoissa elävien henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tupakointikieltojen johdonmukaisuuden kannalta, koska huoneenvuokralakia oltiin säätämässä — ja ollaan jo nyt säädetty — siten, että tupakointi vuokra-asunnossa on sallittua vain vuokranantajan luvalla riippumatta siitä, milloin vuokrasopimus on solmittu. Moni lausunnonantaja olisi toivonut, että asuinyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta ilman ehtoja ja lakiin nyt tulevia edellytyksiä. Monet viranomaiset ja järjestöt lausuivat kannattavansa sitä, että 79 §:ään ehdotettu sääntely koskisi myös sähkösavukkeiden käyttämistä. Eräiden kannabinoidien kieltämistä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kannatettiin lausunnoissa hyvin laajasti. Arvoisa puhemies! Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Prosessi on kuitenkin koettu kunnissa ja asuntoyhteisöissä raskaaksi ja työlääksi, kuten täällä on hyvin tuotu esille. Ne ovat hyvin aikaaviepiä. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa ja kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa. STM toteaa, että tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski ja keskeinen syy väestöryhmien välisiin terveyseroihin. Tupakkatuotteet eivät ole normaaleja kulutushyödykkeitä. Ne aiheuttavat käyttäjälle vaikean riippuvuuden, ylläpitävät sitä ja sisältävät ihmisille myrkyllisiä aineita. Suomessa onkin asetettu tavoitteeksi tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laati mietinnön siitä, kuinka tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Mietintö julkistettiin tammikuun lopussa 2023. Tupakka- ja nikotiinipolitiikalla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden ja muiden vastaavien tuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä, edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestön altistumista niiden savulle. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuntuu, että olemme hyvinkin yksimielisiä täällä salissa siitä, että kenenkään ei kuulu kärsiä tupakansavusta omassa kodissaan. Hallituksen esitys antaisi asuntoyhteisöille mahdollisuuden päättää itse tupakointikielloista parvekkeilla, huoneistokohtaisilla ulkoalueilla ja huoneistojen sisätiloissa. Tämä vähentäisi byrokratiaa ja vahvistaisi oikeutta savuttomaan kotiin. Kiitän hallitusta ja ministeri Partasta tästä erittäin tärkeästä esityksestä. Vaalikauden lopulla valiokuntien tilanne on ruuhkautunut, ja on tärkeää saada tämä tarpeellinen uudistus hyväksytyksi vielä tällä kaudella. Kannatan puhemiesneuvoston ehdotusta käsitellä esitys ympäristövaliokunnassa. Valiokunnallamme on vahvaa osaamista asumisen lainsäädännöstä, taloyhtiöiden päätöksenteosta ja asukkaiden oikeuksien yhteensovittamisesta. Siksi ympäristövaliokunta on luonteva ja asiantunteva paikka tämän uudistuksen käsittelyyn. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tupakointi aiheuttaa terveyshaittaa paitsi tupakoitsijoille myös ympärillään oleville. Terveyshaitan lisäksi esimerkiksi asuntoon sisään kulkeutuva tupakansavu haittaa asumismukavuutta. Tupakansavu voi jopa laskea asunnon arvoa. Koti on paikka, jossa jokaisella tulisi olla oikeus hengittää puhdasta sisäilmaa ja käyttää omaa asuntoaan, parvekettaan ja piha-aluettaan ilman, että naapurista kulkeutuva tupakansavu rajoittaa arkea. Terveys- ja asumismukavuushaitan vuoksi kunnan viranomaisen on jo pidempään ollut mahdollista määrätä asuntoyhteisöön, kuten asunto-osakeyhtiöön, tupakointikielto tiettyjen edellytysten täyttyessä. Kunnan ottaminen mukaan prosessiin on kuitenkin hidastanut prosesseja ja aiheuttanut ylimääräisiä kustannuksia. Nyt hallitus purkaa normeja ja tuo tupakoinnin rajoittamisen asuntoyhteisön omiin käsiin, tietysti vain lakisääteisten edellytysten täyttyessä. Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on siis hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta. Kuten sanottu, esityksessä keskeisimpänä asiana on helpottaa taloyhtiöiden ja muiden asuntoyhteisöjen mahdollisuuksia puuttua tupakansavuongelmiin. Myös eduskunnassa on tunnistettu, miten vakava ongelma naapurista tuleva tupakansavuhaitta on, ja hiljattain asunto-osakeyhtiölain muuttamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä eduskunta lausuikin edellyttävänsä, että hallitus kiirehtii tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista. Voimassa olevan tupakkalain mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa ja kunnan on määrättävä tupakointikielto, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Tupakkalaki mahdollistaa periaatteessa tehokkaan puuttumisen asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin, mutta käytännössä tupakointikiellon hakeminen kunnalta on koettu hitaaksi ja raskaaksi, minkä lisäksi kuntien on käytännössä vaikeaa valvoa kieltojen noudattamista ja puuttua niiden rikkomiseen. Koteihin kulkeutuvan tupakansavun ongelmat koskettavat merkittävää osaa väestöstä, sillä yksistään kerrostaloissa asuu noin 40 prosenttia suomalaisista. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin nyt muutoksia, joiden nojalla asuntoyhteisö voisi kieltää tupakoinnin rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa ja huoneistojen sisätiloissa. Kiellon edellytys on, että tiloista voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toisen huoneiston parvekkeelle, ulkotilan oleskelualueelle tai sisätiloihin. Asuinhuoneiston asuintiloissa kielto edellyttäisi lisäksi, ettei savun kulkeutumista voida kohtuudella ehkäistä rakenteita korjaamalla tai muuttamalla ja että tilan haltijalle on ennen päätöstä annettu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimillaan. Kiellon edellytykset olisivat samat kuin ne ovat voimassa olevassa laissa, mutta jatkossa päätöksentekijänä olisi kunnan sijasta asuntoyhteisö itse. Esityksellä toteutettaisiin siten pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjausta kuntien toimintaedellytysten vahvistamisesta ja normien purkamisesta kuntien tehtäväkentästä. Arvoisa puhemies! Selvää on, että asiaan liittyy eri suuntiin vaikuttavia perusoikeuksia: yhtäältä suojataan ihmisten elämää, terveyttä ja oikeutta terveelliseen ympäristöön, toisaalta tunnistetaan, että tupakointikiellolla voidaan rajoittaa tupakoivan henkilön yksityiselämää, itsemääräämisoikeutta ja omaisuuden käyttöä. On huomattava, että kysymys ei siis olisi yleisestä tai rajoittamattomasta tupakointikiellosta, vaan tupakoinnin kieltämiselle olisi jatkossakin tarkat edellytykset. Perusoikeuksista on pyritty huolehtimaan myös esimerkiksi siten, että asuntoyhteisön olisi kuultava tilojen haltijoita ennen kiellosta päättämistä, mikä on tärkeää sekä päätöksenteon oikeellisuuden että asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kannalta. Kielto olisi myös viivytyksettä lakkautettava, jos sille ei ole enää edellytyksiä, ja lisäksi laissa säädettäisiin tupakointikieltoa koskevista oikeussuojakeinoista. Joka tapauksessa kysymys on perusoikeusherkästä asiasta, ja siksi hallitus pitääkin suotavana, [Ben Zyskowicz: Mikäpä ei olisi!] että perustuslakivaliokunta antaisi esityksestä lausunnon. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin myös eräitä muita muutoksia. Niistä keskeisin on se, että tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kiellettäisiin eräät kannabinoidit, kuten CBD. CBD on hampussa esiintyvä psykoaktiivinen yhdiste, eikä se ole Suomessa huume. Sitä sisältäviä tuotteita markkinoidaan usein yhtäältä terveyshyödyillä ja toisaalta kannabikseen liittyvillä mielikuvilla, minkä vuoksi tuotteet voivat erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta hämärtää rajaa laillisten tuotteiden ja huumausaineeksi määriteltyjen kannabistuotteiden välillä. Kieltämällä kannabinoidit pyritään suojaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tällaisilta tuotteilta ja niiden terveyshaitoilta. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehdä sääntelystä toimivampaa, vähentää kuntien hallinnollista työtä ja antaa asuntoyhteisöille paremmat mahdollisuudet ratkaista omaa asuinympäristöään koskevia ongelmia. Kyse on käytännönläheisestä muutoksesta, jolla voidaan parantaa monen ihmisen arkea.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esitämme Suomeen uutta yhdistelmävakuutusta, joka vahvistaisi niiden ihmisten asemaa, jotka työllistyvät sekä palkansaajina että yrittäjinä. Yhdistelmävakuutus mahdollistaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kerryttämisen myös perhehoitajan palkkioista sekä työskentelyapurahoista. Tämä on tärkeä parannus muun muassa taiteilijoille ja tieteen tekijöille. Yhdistelmävakuutusta on Suomessa toivottu ja valmisteltu yli vuosikymmenen ajan. Viimein tämä esitys päästään tuomaan eduskunnan käsittelyyn. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia ja lakia työttömyysetuuksien rahoituksesta. Tavoitteena on tuoda lainsäädäntöön palkansaajan ja yrittäjän työssäoloehdon rinnalle uusi työssäoloehto, joka koskisi monimuotoisesti työllistyviä. Lisäksi yleistukilakiin tehtäisiin uudesta työssäoloehdosta seuraavat muutokset ja tulorekisterilakia muutettaisiin niin, että työttömyyskassat voisivat hyödyntää tulorekisterin tietoja kassan jäsenyysasioiden käsittelyssä. Monimuotoisesti työllistyvien työssäoloehtoa kutsuttaisiin yhdistelmävakuutetun työssäoloehdoksi. Siinä voitaisiin huomioida ja siihen perustuva ansiopäiväraha voisi pohjautua palkkatulon ja yritystoiminnan tulon yhdistelmään, kun nykytilassa työssäoloehto ja ansiopäiväraha voivat perustua joko vain palkansaajana työllistymiseen tai vain yrittäjänä työllistymiseen. Moni saa siis matalampaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa kuin oikeasti ansaitsisi. Palkkatyön ja yrittäjätyön yhdistämisen lisäksi yhdistelmävakuutuksessa huomioitaisiin myös tutkimuksen tai taiteellisen työn harjoittamiseen myönnetyllä työskentelyapurahalla työskentely ja perhehoitajana toimiminen. Näistä tilanteista tulisi nyt ensimmäistä kertaa työttömyyden varalle vakuutettavia työskentelymuotoja. Paitsi osana yhdistelmävakuutusta työskentelyapuraha ja perhehoitajan hoitopalkkio olisi mahdollista vakuuttaa myös ainoana tulona. Työttömyysturvan rahoitusrakenteen vuoksi perhehoitajan hoitopalkkio ja työskentelyapuraha vakuutettaisiin yrittäjätulona. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että perhehoitajaa taikka apurahatyöskentelijää muilta osin pidettäisiin nykyisestä poikkeavalla tavalla yrittäjänä työttömyysturvassa. Yhdistelmävakuutuksen työssäoloehto olisi 12 sellaista kuukautta, joina työskentelystä syntyy vähintään 930 euron suuruinen tulo. Työssäoloehdon tarkastelujakso eli aika, jonka kuluessa näiden 12 kuukauden on kerryttävä, olisi 28 kuukautta. Monilta elementeiltään yhdistelmävakuutetun työssäoloehto vastaisikin palkansaajan työssäoloehtoa. Palkka huomioitaisiin bruttopalkkana palkan maksukuukaudelle kohdistettuna, ja yritystoiminnan tulo huomioitaisiin sen suuruisena kuin henkilö on sen työttömyyskassassa vakuuttanut eli vakuutustulona. Työn monimuotoisuus toteutuisi, jos työssäoloehdossa huomioitavina kuukausina olisi yhteensä vähintään 1 200 euron tulo siitä työskentelymuodosta, jota vakuutetulla on vähemmän. Esimerkiksi pääasiassa palkkatöitä tekevällä yhdistelmävakuutuksen ottaneella henkilöllä työn monimuotoisuus toteutuisi silloin, kun palkkatyön ohella yritystoiminnasta saatavaa tuloa olisi työssäoloehtoon huomioitavien 12 kuukauden aikana yhteensä vähintään mainittu 1 200 euroa. Näillä määreillä on arvioitu, että työmarkkinoilla olisi noin 110 000 henkilöä, jotka työllistyvät sillä tavalla, että työn yhdistelmävakuuttaminen olisi lähtökohtaisesti mahdollista. Yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahan rahoitukseen sovellettaisiin samoja rahoituslähteitä kuin nykyisissä ansiopäivärahoissa. Siltä osin kuin yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahan ansio-osa perustuu palkkatuloon, rahoitus muodostuisi työnantajan ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta ja työttömyyskassan jäsenmaksusta. Yritystuloon eli vakuutustuloon perustuva osuus ansio-osasta puolestaan rahoitettaisiin kuten yrittäjän ansiopäivärahan ansio-osa eli työttömyyskassan jäsenmaksulla. Yhdistelmävakuutukseen perustuvan ansiopäivärahan perusosa rahoitettaisiin valtion ja päivärahan saajan kotikunnan rahoitusosuudella, mikä vastaisi palkansaajan ja yrittäjän ansiopäivärahan rahoitusta. Työttömyysetuuden sovitteluun ehdotetaan tehtäväksi muutokset, jotka johtuvat työskentelyapurahan ja perhehoitajan hoitopalkkion siirtymisestä vakuutuskelpoisiksi tuloiksi työttömyysturvajärjestelmässä. Työttömyysturvassa on pääsääntönä, että vakuuttamiskelpoinen tulo on soviteltavaa tuloa myös silloin, vaikka henkilö itse ei olisi kyseistä tuloa työttömyyskassassa vakuuttanut taikka voinut vakuuttaa. Näin toimitaan nykyisin palkkatulon ja yritystoiminnasta syntyvän tulon sovittelussa: palkansaajana itsensä vakuuttanut henkilö ei tällä hetkellä voi vakuuttaa sivutoimista yritystoimintaansa työttömyyden varalle, mutta silti siitä syntyvä tulo sovitellaan yhteen työttömyysaikana palkkaan perustuvan ansiopäivärahan kanssa. Työskentelyapurahat ja perhehoitajan hoitopalkkio olisivatkin jatkossa soviteltavaa tuloa. Vakuuttamiskelpoisuus muuttaisi tilanteita myös niin, että jatkossa päätoiminen työskentely apurahalla taikka perhehoitajana ei enää pidentäisi työssäoloehdon tarkastelujaksoa. Työttömyysturvan yhdistelmävakuutus edellyttää muutoksia työttömyyskassalakiin, jotta vakuutusta on mahdollista toimeenpanna. Lisäksi työttömyyskassalaista purettaisiin jako, jonka mukaan työttömyyskassa voi vakuuttaa joko vain palkansaajia tai vain yrittäjiä. Jatkossa työttömyyskassa voisi siis vakuuttaa vain palkansaajia, vain yrittäjiä tai sekä palkansaajia että yrittäjiä, ja lisäksi työttömyyskassa voisi vakuuttaa monimuotoisesti työllistyviä eli yhdistelmävakuutettuja. Henkilö saisi myös jatkossa itse päättää, mitkä tulot hän haluaa vakuuttaa työttömyyden varalle. Sekä palkansaajana että yrittäjänä työskentelevä henkilö tai henkilö, joka palkkatyön tai yritystoiminnassa työllistymisen lisäksi taikka niiden sijasta toimii perhehoitajana tai saa työskentelyapurahaa, voisi valita, minkä tai mitkä tulonlähteet hän haluaa vakuuttaa työttömyyskassassa. Näillä määreillä valtiovarainministeriö on arvioinut, että siitä 110 000 henkilön joukosta, jolle yhdistelmävakuutus olisi mahdollinen, voisi muodostua noin 30 000 henkilön suuruinen kustannusneutraali vakuutuspiiri. Tähän noin 30 000 henkilön kustannusneutraaliin vakuutuspiiriin kuuluvista noin 10 000 henkilöllä on huollettavia lapsia, ja aiempaa parempi työttömyysetuus vaikuttaisikin myönteisesti näiden monimuotoisesti työllistyvien huoltajien kykyyn huolehtia lastensa elatuksesta. Esitys liittyy vuoden 29 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 28 alusta ja osin vuoden 29 alusta. Sääntöjään muuttaneet työttömyyskassat voisivat ottaa jäsenikseen yhdistelmävakuutettuja vuoden 28 alusta alkaen, ja yhdistelmävakuutetun ansiopäivärahaa voitaisiin myöntää ensimmäisen kerran vuonna 2029. [Eduskunnasta: Erinomaista!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (monimuotoisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomeen tosiaan on syntynyt datakeskusbuumi. Investoinneista toivotaan apua alavireiseen talous- ja työllisyystilanteeseen. Erityisesti yksittäisille kunnille kysymys voi olla mahdollisuudesta rahoittaa asukkaidensa palveluja. Buumin myötä syntyy kuitenkin merkittäviä haasteita ja kysymyksiä, joihin on osattava vastata. Kansalaiset ovat huolissaan muun muassa sähkön riittävyydestä ja sen hinnasta sekä datakeskusten ja sähköverkkojen rakentamisen seurauksista ympäristölle. Supo taas on todennut ääneen turvallisuuteen liittyviä riskejä. Ulospäin näyttää, ettei hallitus ole harkinnut näitä asioita riittävästi. Kysyisinkin pääministeriltä nyt tarkennusta: Kuka tätä datakeskuskokonaisuutta hallitsee ja erityisesti miten, ja riittävätkö nämä edustaja Puiston toteamat toimet? Ja ennen kaikkea voitteko todellakin luvata, ettei laskua tästä joudu lopulta maksamaan tavallinen kansalainen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Pitko Jenni17.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 133/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa puhemies! Suomella on mahdollisuus olla maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen hyvinvointivaltio. Suomessa on kuitenkin menossa hallitsematon datakeskusten buumi, joka voi johtaa siihen, että Suomen puhtaan energian tuotanto kuluu kansainvälisten yritysten konesalien ylläpitoon. Sähkönkäyttö ei voi Suomessakaan kasvaa loputtomasti. Kohtuutta tarvitaan myös tekoälyn tarvitseman laskentakapasiteetin kasvuun. Kansalaiset ovat syystä huolestuneita. Tuntuu, että datakeskusten kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Suomi ei tällä hetkellä velvoita hankkeita edes julkaisemaan energian käyttöä, kompensoimaan luontovaikutuksia tai hyödyntämään hukkalämpöä, emmekä myöskään priorisoi hankkeita. Päinvastoin hallitus on itse asiassa helpottanut datakeskusten luvitusta ja kaavaillut uusia tukia niille. Hallituksen tulee pikaisesti toimia sen eteen, että jatkossakin Suomessa riittää puhdasta energiaa yhteiskunnan sähköistymiselle ja fossiilienergian korvaamiselle sekä vähähiilisten korkean jalostusasteen investoinneille. Hyvä hallitus, oletteko te aikeissa valmistella kokonaissuunnitelmaa datakeskuksista niin, [Puhemies koputtaa] että luonto ei jää hankkeiden jalkoihin ja että riippuvuus fossiilienergiasta saadaan varmasti purettua?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olisin ymmärtänyt tämän purkauksenne, edustaja Kurvinen, mikäli teillä olisi historia, jossa polttoaineiden hintaa on alennettu. Se hallitus, jossa te olitte, nosti polttoaineiden hintaa veronkiristyksillä. [Välihuutoja] Se nosti Suomen jakeluvelvoiteuraa, koska se oli sitoutunut maailman kunnianhimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Keskusta ei tehnyt asioille viime hallituksessa mitään. Sen sijaan tämä hallitus on täysin poikkeuksellisesti mennyt toiseen suuntaan. Myöskään sille, mitä te Euroopan unionissa olette menneet kuittaamaan, oli kyse sitten ennallistamisesta tai jostakin ilmastopolitiikasta, [Suna Kymäläinen: Vastatkaa kysymykseen!] valitettavasti tämä hallitus ei välttämättä voi mitään. Mutta me teemme kaikkemme, jotta toimet olisivat mahdollisimman järkeviä siinä liikkumatilassa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Keskusta kuittasi italialaisten keittiöremontit!] joka meillä on. Muun muassa se ammattidiesel, jonka olemme siis päättäneet ja joka on tulossa voimaan, oli yksi niistä, joista te vain puhuitte mutta joita ette koskaan pystyneet saamaan voimaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Äsken siis kuulimme valtiovarainministeriltä, että perussuomalainen hallitus ei aio tehdä yhtään mitään meidän polttoaineiden pumppuhintojen alentamiseksi, ei yhtään mitään. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Kaksi ja puoli euroa maksaa polttoaine pumpulla, ja perussuomalaiset eivät aio tehdä yhtään mitään. Voikin kysyä, puhemies, paljonko sen pitää maksaa pumpulla, että perussuomalaiset ovat valmiita jotakin tekemään. [Jenna Simula: Älä puhemieheltä kysy!] Kolme euroako? Eräs ystäväni Pohjanmaalta lähetti minulle WhatsAppissa vanhan videon, jossa kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti, että äänestä bensan hinnan korottajat pihalle. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Ystäväni sanoi, että näin varmasti keväällä pohjalaiset myös tekevät. Herra puhemies! Perussuomalainen hallitus on myös vienyt Suomen liikenteen EU:n päästökauppaan ensimmäisten joukossa. Suomella oli optio, mahdollisuus, 2030-luvulle asti siirtää liikenteen päästökauppaa. Sitä ei persuhallitus tehnyt, ja otitte myös maatalouden mukaan liikenteen päästökauppaan. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Kysynkin nyt liikenne- ja viestintäministeriltä: miltä tuntuu, [Puhemies koputtaa] kun olette lähteneet tähän ilmastovouhotukseen nyt mukaan?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Löysin tuolta Sebastian Tynkkysen listan. Siis tämä listahan, Tynkkysen lista, on vuodelta tuhat... kaksituhatta kaksikymmentäkaksi — ei 1922, vaan 2022. Tämä Tynkkysen lista on silloisen vuoden 22 lisätalousarvion yhteydessä perussuomalaisten esittämä vaatimus, jolla maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa. Tämä lista on 18 kohdan lista, koska he tekivät tämmöiset 18 lausumaehdotusta silloiseen lisätalousarvioon, ja myös Makeraa ehdotettiin pääomitettavaksi 10 miljoonalla eurolla. No, tällä hallituskaudella Makeraa ei ole pääomitettu, ja näistä 18 lausumasta, joita perussuomalaiset tekivät, vain viittä on tämän hallituksen toimesta edistetty jollain tasolla. Rouva puhemies! Luen tämän listan. Tämä on varmaan luettu jo. Edustaja Östman, onko tämä... — Edustaja Viljanen on lukenut tämän listan. [Peter Östman: Missä te olitte silloin?] — Minä en ole ollut tässä salissa silloin, mutta minä luen sen uudelleen: 1) ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” — Ei ole tapahtunut, edustaja Östman. 2) ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” — Edustaja Östman, ei ole tapahtunut. 3) ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” — Ei ole tapahtunut. Sen sijaan näitä järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu ja byrokratiaa lisätty. 4) ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” — Ei ole tapahtunut. 5) ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” — Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu tällä hallituskaudella. Ainoa positiivinen muutos on se, että Makeran takausvaltuutta on korotettu 20 miljoonaan euroon. 6) ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” — No, tämä on tapahtunut osittain. Maatalouden energiakustannukset ovat kohonneet kyllä järkyttävän suuriksi. 7) ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” — Ei ole tapahtunut. 8) ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinalakiin tarvittavat kriisin edellyttämät muutokset.” — On tapahtunut. Hyvä asia. 9) ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” — Ei ole tapahtunut. 10) ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” — On tapahtunut. 11) ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” — Ei ole tapahtunut. 12) ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” — Ei ole tapahtunut. 13) ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” — Osittain, keinoina kuitenkin vain ohjaus ja suositukset. 14) ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” — Ei ole tapahtunut. 15) ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalvelujen saatavuuden.” — Ei ole tapahtunut. No, rahoitusta ei ole myöskään leikattu, mutta sitä ei voi pitää turvaamisena. Lomituspalveluitten osalta kyllä polttoaineen hinta on aika kallis tällä hetkellä. Moni lomittaja on aika tiukassa tilanteessa tällä hetkellä työmatkojen osalta. 16) ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” — On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke vakinaistettiin, ja rahoitusta tulisi vahvistaa jatkossakin. 17) ”Hallitus selvittää tuottajan maksaman alv-kannan laskemista muun muassa lihan osalta ja ottaa soveltuvin osin käyttöön samantyyppisiä verohuojennuksia lihatuottajille, kuten Saksassa on tehty.” — Ei ole tapahtunut. 18) Kohta kuuluu näin: ”Hallitus viipymättä tekee toimenpiteitä lämmitys- sekä liikennepolttoaineiden hintojen alentamiseksi etenkin maatalouden, mutta myös koko alkutuotantoketjun, puuhuollon sekä teollisuuden tukemiseksi.” — Näin ei ole tapahtunut. Tämä oli se 18. kohta, jonka edustaja Sebastian Tynkkynen silloin vuonna 2022 hyvin rehvakkaasti toi esille ja teki tästä ihan TikTok-videon, mutta valitettavasti nämä eivät sitten toteutuneet, muuta kuin vain joiltain osin ja osittain.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! EU:n ennallistamisen kansallinen toimeenpanosuunnitelma eli niin sanottu kansallinen ennallistamissuunnitelma ja sen valmistelu on yksi tämän vaalikauden suurimmista maa- ja metsätalouteen ja maanomistajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista. Suunnitelma tulee vaikuttamaan aina vuoteen 2050 saakka. Se vaikuttaa metsien käyttöön, maatalouteen, turvemaihin, vesitalouteen, investointeihin ja julkiseen talouteen siis vuosikymmenten ajan. Suunnitelman mittaluokka on valtava. Heinäkuussa lausunnoilla olleessa luonnoksessa toimeenpanon kokonaiskustannuksiksi arvioitiin noin miljardi euroa vuodessa vuoteen 2031 mennessä. Nykyiseen rahoitukseen verrattuna rahoitusvajeeksi arvioitiin noin 400 miljoonaa euroa jokaisena vuotena. Hallitus ei ole vielä toistaiseksi osoittanut, mistä tämä rahoitus otetaan. Arvoisa puhemies! Aiemmissa Luonnonvarakeskuksen arvioissa luontotyyppien ja turvemaiden ennallistamisen toimenpidekustannuksiksi arvioitiin 13—19 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä, joskin Luke totesi, että tässä arviossa on epävarmuuksia. Myös metsätalouteen vaikutukset voivat olla äärimmäisen suuria. Luken ennallistamissuunnitelman valmistelua tukeneessa tarkastelussa laajin metsien ennallistamisskenaario pienensi vuotuisia runkopuuhakkuumahdollisuuksia 12—15 miljoonalla kuutiometrillä. Arvoisa puhemies! Keskusta esitti oman vaihtoehtonsa ennallistamissuunnitelman kansallisen toimeenpanosuunnitelman käsittelyksi viime kesänä, kun asia oli täällä eduskunnassa, ja siitä juuri äsken edustaja Lahdenperän kanssa sanailimme. Me ehdotimme ja vaadimme sitä, että ennallistamissuunnitelman kansallinen toimeenpanosuunnitelma on tuotava eduskunnan käsiteltäväksi ennen sen lähettämistä komissiolle ja ennen sen voimaan saattamista. Huoli siitä, mitä tämä kansallinen toimeenpano tulee pitämään sisällään, vain kasvoi sen jälkeen, kun hallituspuolueet runttasivat eduskunnasta läpi lakiesitykset, joilla vastuu niin suunnitelman laatimisesta, sen hyväksymisestä kuin lähettämisestä keskitettiin ympäristöministeriölle ja valtioneuvostolle. Tämä Suomen hallituksen noudattama menettelytapa, Suomen valtion menettelytapa, eroaa oleellisesti naapurimaamme Ruotsin menettelystä. Ruotsissa ennallistamissuunnitelman valmistelulle asetettiin poliittiset reunaehdot jo työn alussa, ja Suomessa vastaavat reunaehdot, vahvat reunaehdot, olisi pitänyt kirjoittaa lakiin. Keskusta esitti tätä kesäkuussa. Keskusta myös esitti aineelliset reunaehdot, selontekomenettely ja oikeusturvasäätely — nämä ehdotuksemme jäivät myös kesäkuussa tässä salissa hyväksymättä. Eduskuntakäsittelyssä tähän lakikokonaisuuteen saatiin tärkeä lisäys: Suunnitelmalla ei saa olla vaikutusta yksityisten maanomistajien oikeuksiin tai velvollisuuksiin, eikä sen viitteellisissä kartoissa saa osoittaa ennallistamistoimia yksityisomistuksessa oleville maa-alueille. Nämä lisäykset olivat äärimmäisen tärkeitä asian jatkokäsittelyn kannalta, ja on erinomaista, että ne sinne saatiin lisättyä. Tässä hetkessä ja tulevaa ennallistamissuunnitelman käsittelyä silmällä pitäen keskusta on tehnyt omista kannoistaan napakan listan. Me vaadimme, kohtana 1): Keskeneräistä ennallistamissuunnitelmaa ei pidä lähettää komissiolle. Ennen lähettämistä on ratkaistava keskeiset määritelmät, pinta-alat, kansalliset joustot, vaikutukset ja rahoitus. Kohtana 2): Ruotsin mallin mukaiset reunahdot on otettava todellisiksi valmistelua ohjaaviksi periaatteiksi. Ei kansallista ylisäätelyä. Kaikki EU-joustot käyttöön ja maanomistajille, maataloudelle, metsätaloudelle sekä yrityksille aiheutuvat kustannukset mahdollisimman pieniksi. Kohtana 3:) Eduskunta on otettava mukaan ennen sitovien kansallisten linjausten tekemistä. Hallituksen tulee antaa ennallistamissuunnitelmasta selonteko eduskunnalle viimeistään ennen lopullisen suunnitelman hyväksymistä. Kohtana 4): Suunnitelmaan tarvitaan uskottava rahoitussuunnitelma. — Nyt alkaa puheaika loppumaan, joten tiivistän. — Kohtana 5): Yksityismaiden toimien on perustuttava vapaaehtoisuuteen ja täysimääräisiin korvauksiin. Ja kohtana 6): Ruuantuotannon ja metsätalouden toimintaedellytykset on turvattava. Nämä reunaehdot keskusta asettaa ennallistamissuunnitelman kansalliselle toimeenpanolle, ja näistä hallituksen pitää jo perustuslain omaisuudensuojan nimissä pitää kiinni.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Vielä palaan tähän päästökauppa-asiaan, juuri sen takia, että nämä ovat semmoisia kustannuksia, joita tuodaan maa- ja metsätalouteen niin, että me emme voi hallita sitä millään tavalla. Ja miksi? Siksi, että tämä päästökaupan hinta muodostuu hiilidioksiditonnin hinnasta EU-alueella. Kun meillä oli valiokuntakuuleminen tästä asiasta, ja tätähän jauhettiin hyvinkin pitkään, niin valiokunnan asiantuntijat arvioivat — nyt edustaja Kettunen kuulolla — että tämä päästökauppa tulee nostamaan 20:stä 60 senttiin polttoaineen hintaa, riippuen hiilidioksiditonnin hinnasta. Tämä on semmoinen asia, että miksi me melkein niin kuin päätä laitetaan pölkylle, elikkä miksi me tehdään semmoisia loukkuja, joihin me ei voida vaikuttaa? Niin kuin aikaisemmin jo toin puheenvuorossa esille sen, että kun meillä ei ole vaihtoehtoja ja mahdollisuutta niitä maataloustyökoneita — traktoreita, kurottajia, kaivinkoneita ja pienkuormaajia, mitkä meilläkin ovat käytössä — ajaa muulla kuin moottoripolttoöljyllä ja kun toisella neljänneksellä tänä vuonna moottoripolttoaineen hinta on noussut aivan tarkalleen 49 ja puoli prosenttia, eli 50 prosenttia, niin se on karmeaa. Niin kuin kerroin tuolla aikaisemmin, 63 000 euroa on polttoaineen lisäkustannus meillä tänä vuonna, jos nyt tällä hinnalla mennään jouluun asti — sitä ei tiedä, vaikka se nouseekin vielä — ja se 63 000 euroa on suoraan sieltä rahatulosta pois.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Rouva puhemies! Tässä kahden vuoden aikana on hävinnyt yli 2 400 maatilaa meidän yhteiskunnasta, ja samalla kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Tuotantovälineiden hinnat ovat nousseet 6,8 prosenttia, moottoripolttoaineet 49,5 prosenttia, ja lämmityspolttoaineet ovat nousseet 56,4 prosenttia. Polttoaineen hinta on noussut sieltä eurosta 30:stä jopa kahteen euroon litralta, elikkä kun puhutaan löpöstä. Nämä ovat aika käsittämättömiä lukuja. Tuossa edustaja Mehtälä puhui siitä päästökaupasta, jota tuossa toin myös itsekin sitten edustaja Mehtälän ansiokkaan puheenvuoron jälkeen esille. Kyllä täällä, kuulkaa, SKALin papereissa lukee näin, että... Totta kai nyt on hyvä asia, että tämä ammattidiesel etenee tänne eduskuntaan — on arvio, että se olisi tulossa ensi kuun puolella, lokakuun puolella, tänne eduskunnan käsittelyyn, ja se on ollut nytten lausuntokierroksella — mutta tämä päästökauppa on tulossa sitten tuonne liikenteen puolelle ja myös sinne maatalouden puolelle, valitettavasti maatalouden puolelle on tulossa myös. Liikenteen puolella on siis nykyarvion mukaan arvioitu, että dieselin hinta nousee sitten vuoden 2028 alusta jopa 30 sentillä [Hilkka Kemppi: Ohhoh!] — miettikääpäs sitä. Siis nykyarvion mukaan 30 senttiä, ja se voi olla jopa enemmänkin. Jos tällä hetkellä Kuhmossa dieselin hinta on 2 euroa 60 senttiä ja siihen lyödään vielä päästökauppamaksu 30 senttiä, niin se on sitten 2,90, ja jos vielä maailmanmarkkinat ovat toisessa jamassa, niin puhutaan yli kolmen euron dieselistä — rouva puhemies, kolmen euron dieselistä. [Hilkka Kemppi: Mitä hallitus tekee?] Mikä tässä on kaikista huolestuttavinta, on se — minulla ei ole muuta tietoa kuin tämä SKALin tieto — että tämä ammattidiesel, joka perustuu siis siihen, että kuljetusyrittäjät pystyvät hakemaan palautusta ammattidieselin osalta, olisi litraa kohden vain muutamia senttejä, viittä tai kuutta senttiä. Eihän se millään tavalla kata tätä päästökaupan lisämaksua, jos se on 30 senttiä. Jos ammattidiesel on vain kymmenen senttiä ja tulee päästökaupalla vielä 30 senttiä lisäkustannusta, niin siinä on 20 sentin ero litraa kohden. Kun me puhumme tässä nyt suomalaisesta maataloudesta, elintarviketeollisuudesta ja suomalaisesta ruuantuotannosta, mutta sitten samalla puhumme suomalaisesta kilpailukyvystä, niin kyllä me, kuulkaa, auttamatta jäädään kakkoseksi tämmöisellä toiminnalla. Muistutan vielä, rouva puhemies, että kun tässä ovat aikaisemmilla vaalikausilla varsinkin perussuomalaiset puhuneet siitä, että he tulevat euron bensaa lupaamaan, niin tulisivat edes tähän Ruotsin malliin, kuinka Ruotsissa hoidetaan tällä hetkellä kilpailukykyä. Siellä on kuitenkin verotusta kevennetty määräaikaisesti, siis heinäkuun alusta ihan tuonne marraskuun loppuun. — Rouva puhemies! Tässäpä vähän polttoaineista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Kemppi äskeisessä puheenvuorossaan nosti erittäin ansiokkaasti esille afrikkalaisen sikaruton torjuntaan, leviämiseen ja ehkäisemiseen ja siitä taudista kokonaan eroon pääsemiseen liittyvät ongelmat Suomenmaassa. Me olemme maa- ja metsätalousvaliokuntana käsitelleet tätä ASF-tilannetta omana asianaan, ja meillä oli äärimmäisen erinomainen kuuleminen asian tiimoilta tällä viikolla. Vetoankin maa- ja metsätalousministeri Essayahiin, joka tässäkin keskustelussa on tähän aihepiiriin kantaa jo aiemmin ottanut, että kuuntelee paikallisia toimijoita, mitä heillä on tästä asiasta sanottavaa. Tuossa kuulemisessa, sitä tässä nyt sen enempää referoimatta, kävi erinomaisen hyvin ilmi se ristiriita, joka tähän asiaan liittyy. Näkemys Ruokavirastossa, maa- ja metsätalousministeriössä ja ympäristöministeriössä asioiden hoidosta, asioiden hoidon tilasta, on täysin erilainen kuin paikallisilla toimijoilla, jotka ovat vastuussa niistä käytännön toimenpiteistä. Paikalliset toimijat, riistanhoitopiiri, Virolahden kunnan edustajat, Metsästäjäliiton edustajat, antoivat erittäin koruttoman kuvauksen tilanteesta, kuinka näitä torjuntatoimenpiteitä ei käytännössä johda kukaan, kuinka heikot mahdollisuudet heillä on tätä tautia torjua, näitä tartunnan saaneita sikoja maastosta jäljittää ja auttaa ehkäisemään tätä taudin leviämistä. Ymmärrän, että ministerin on ehkä vaikea Ruokavirastoa suoraan ohjeistaa ja lainsäädännössäkin marssijärjestys tällaisissa tilanteissa on selvä, mutta vetoan ministeriin, että ottaa asiassa johtajuuden tavalla tai toisella. Ministeriö on päällikkövirasto ja Ruokavirasto sen ohjauksessa. Uskon, että ministerin päämäärätietoisella otteella tähän asiaan saataisiin ryhti, mutta vaikuttaa siltä, että nyt virkahenkilöt, jotka tätä asiaa johtavat, eivät saa tarpeeksi nopeasti tarpeeksi aikaiseksi. Tämä viesti sieltä kentältä tuli hyvin selvästi. Alueen asukkailla, alueen metsästäjillä, alueen vapaaehtoisilla, alueen toimijoilla ja alueen viranomaisilla on suuri halu toimia tässä asiassa, mutta johtajuus puuttuu organisaatiosta täysin. Sitä he eivät voi tässä tilanteessa omiin käsiin ottaa, se pitää ministeriöstä johtaa.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Edustaja Kettunen toi hyvin esille tämän ongelman, mikä on tässä päästökauppa-asiassa. Ajattelin tässä vielä pysähtyä tähän turvetuotannon osalle siinä mielessä, että olen tässä salissa kuullut näitä väitteitä niin paljon kolmen ja puolen vuoden aikana, että olen jo vähän ihmetellyt, että milloinkahan ne ihmiset rupeavat lukemaan papereita. Täällähän on nyt ne toimet, [Puhuja lukee paperista] mitä tämän hallituskauden aikana on tehty turvetuotannon osalta: Ensinnäkin on nämä lupamaksujen valtavat nostot. Kerroinkin jo tuossa, että nyt pitää olla rahaa se lähemmäs 50 000, jos vähänkään isomman kuiviketurvesuon aukaisee. No, sitten on tämä turpeen verottoman käytön alentaminen. Elikkä viime hallituskaudella tehtiin päätös, että lämpölaitos voi käyttää turvetta 10 000 megawattituntiin asti verottomana, ja sillä on iso merkitys. Pienemmät kuntien lämpölaitokset voivat sen 5,7 euron veron saada tosiaankin pois, kun se käyttömäärä on sen 10 000 megawattituntia. Vain sen yli menevältä verotetaan, kun aikaisemmin se raja oli 5 000 megawattituntia ja sitten koko käyttömäärä meni verolle, kun se 5 000 megawattituntia ylittyi. Elikkä tämä ministeri Lintilän korjaus tähän turpeen käyttöön lämpölaitoksissa oli valtava edistys viime vaalikaudella. No, tämä hallitus nyt on laskemassa vuodenvaihteessa tämän verottoman käytön rajan 8 000 megawattituntiin. [Pertti Hemmilä: Pitäisi poistaa kokonaan!] Tämänhän saisi poistaa kokonaan, mutta on juuri näin, että tämmöinen esitys nyt on, ja ainakaan meidän valiokuntaan, joka käsittelee näitä asioita, tästä ei ole tullut mitään uutta esitystä. Sitten vielä — tämä tehtiin heti silloin hallituskauden alussa — nämä 20 megawatin laitokset tulivat päästökaupan piiriin. Elikkä kattilatehon muutoksen laskennalla hallitus ajoi nämä noin 10 000 asukkaan lämpölaitokset, siis pitäjien lämpölaitokset, päästökaupan piiriin, mikä siis vähensi turpeen käyttöä näissä lämpölaitoksissa, koska se kattilatehon laskenta meni sen 20 megawatin kohdalle. Minua ihmetyttää se, että kun ajatellaan, että viime hallituskaudella tästä turvehommasta huudettiin kuin hyeenat täällä, niin todellisuussahan tilanne oli se, että viime hallitus teki hallitusohjelmassaan päätöksen, että turpeen käyttö puolitetaan 2030-lukuun mennessä — no niin, okei — ja sitten tämä hallitus teki niin, että fossiilisista polttoaineista luovutaan — ei mainita, että turpeen käytöstä luovutaan, vaan mainitaan, että fossiilisista polttoaineista luovutaan kokonaan — 2030-lukuun mennessä. Elikkä se teki tuplakirjaimen tästä päätöksestä. No, me tiedämme, että se turpeen käyttö loppuu kyllä ihan muun takia kuin hallitusohjelmien takia, siitä meidän ei sen enempää tarvitse puhua. Mutta juuri nämä, mitkä todella ovat ne konkreettiset toimet turvetuottajia kohtaan, pitäisi huomioida, ei se, onko joku hallitusohjelmakirjaus minkälainen, vaan se, mitä on todella tapahtunut. Sitten vielä se, että kun tämä romutuspalkkio täällä aina tulee esille, niin minua huvittaa se asia siinä mielessä, että tämä 24,5 miljoonaa jaettiin koneyrittäjien, turveyrittäjien, omasta pyynnöstä. He tulivat tänne eduskuntaan ja sanoivat, että he haluavat tästä korvauksen, kun ne koneet ovat käyttökelvottomia. Niillä turvekoneillahan ei tee mitään, jos ei sitä turvetuotantoa ole. Tämä raha, 24,5 miljoonaa, annettiin heille siihen romutukseen. No niin, sitten samanaikaisesti on edelleenkin Konepörssissä myynnissä vaikka miten paljon turvekoneita. Elikkä turpeen tuotannolle sillä ei ollut mitään merkitystä, mutta se oli vain tämmöinen, voi sanoa, vastustajien isku, että kun turvekoneet on romutettu, niin turvetta ei sen takia tuotettaisi, vaikka turpeen käytön väheneminen lämpölaitoksissa on se, minkä takia turvetta ei nosteta. Viime talven pakkaset sen osoittivat, että kovilla pakkasilla sille on kysyntää, mutta lämpölaitokset sanovat, että muuna aikana turpeelle ei ole mitään kysyntää.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Rouva puhemies! Tuossa edustaja Mehtälä toi esille traktorit biokaasun käytön osalta. Toitte esille sen, että onko tosiaan näin, että on vain yksi valmistaja tässä maailmassa, joka tekee biokaasulla toimivia traktoreita, ja se on New Holland, ja että kotimaista tuotantoa ei ainakaan vielä ole. No se, minkä takia traktorit otin esille, liittyy siihen, että Maaseudun Tulevaisuushan kirjoitti tänään pääkirjoituksen siitä asiasta, että traktorikauppa ja ikääntyvät traktorit näkyvät näitten tilojen kannattavuuden merkkinä, elikkä ei pystytä investoimaan. Koska kannattavuus on huono, niin sitten uusiin traktoreihin ei pystytä investoimaan. Tämä Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus kertoo näin, että Suomessa ensirekisteröitiin elokuussa vain 36 maataloustraktoria — vain 36 maataloustraktoria. En ota tätä esiin vain traktorien kannalta, vaan tämähän kertoo sitä karua todellisuutta siitä kannattamattomuudesta, että jos sitä traktori-investointia lykätään, niin siellä maatilallahan lykätään monia muitakin investointeja, ja tämä on, kuulkaa, semmoinen huolestuttava mittari, joka pitää ottaa tosissaan. Mitä tulee biokaasuun, joka on uusiutuva luonnonvara, niin jos tämmöisiä traktoreita ei valmisteta muualla kuin siellä rapakon toisella puolella — tai mahdetaan niitä valmistaa täällä Euroopassakin New Hollandin toimesta — niin se kertoo siitä, että eihän me päästä siihen tilanteeseen, siihen unelmaan, keskustalaiseen unelmaan, joka on se, että se maatila olisi mahdollisimman pitkälle omavarainen, että se maatila tuottaisi sen oman tuotannon sivuvirtatuotteena biokaasua ja sitä käytettäisiin sitten siinä traktorissa. Mutta tähän tilanteeseenhan ei päästä. Kyllä minun mielestäni edustaja Mehtälä nosti ansiokkaasti tämän päästökauppatilanteen, kun maatalouskin sen piiriin on asetettu. Kyllähän meillä on viritetty tämmöinen polttoainepommi sinne vuoteen 2028. Päästökaupan osalta maan hallitus olisi voinut pitkittää tätä vähän myöhemmälle, että oltaisiin etsitty niitä ratkaisuja, että vaikka kotimainenkin traktorivalmistaja pääsisi biokaasutekniikan piiriin traktoreitten osalta. Mitä tulee näihin polttoaineisiin, niin kyllä me olemme todella hankalassa tilanteessa näitten hintojen osalta. Sain kansalaispalautetta siitä, että ei ole enää järkeä käydä töissä, kun 30 prosenttia nettopalkasta menee dieseliin. Otetaan se vaikka tänne maatalouden puolelle: miettikääpäs, että kun siellä lomittajat kulkevat dieselautoilla, niin se työnteko alkaa menemään aika kannattamattomaksi, puhumattakaan näistä yrittäjistä, joilla maatiloillakin dieseliä palaa ja bensaa palaa. Näillä hinnoilla tämä kannattavuus on vieläkin hankalampaa.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
Viljanen Eerikki16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Lahdenperän reunaehdot ennallistamisasetuksen kansalliselle toimeenpanosuunnitelmalle toivottavasti toteutuvat. Edustaja Lahdenperä muistutti ennallistamisasetuksen syntyhistoriasta, mutta ymmärrettävästi edustaja Lahdenperä ei maininnut mitään siitä, että me vaadimme keskustasta kesällä, kun asiaan liittyvää lakipakettia eduskunnassa käsiteltiin, että tämä kaiken konkretisoiva ja kaiken ratkaiseva ennallistamisasetuksen kansallinen toimeenpanosuunnitelma tuodaan eduskuntakäsittelyyn ennen sen lähettämistä komission tarkasteltavaksi ja etenkin ennen sen voimaansaattamista. Tätä me vaadimme, tätä me edellytimme, että tämä kansallinen toimeenpanosuunnitelma tulee eduskuntakäsittelyyn, ja tämän vaatimuksen hallitusrintama yhtenäisenä torjui. Nyt me emme tiedä, mitä tapahtuu valmistelussa, jota ympäristöministeriön johdolla tehdään, ja millainen suunnitelma tulee olemaan. Toivottavasti edustaja Lahdenperän tiedot ovat niin vankkoja, että mitään vaaraa, mitään kustannuspommeja, mitään elinkeinon rajoitteita tai omaisuudensuojan nakertamista sieltä ei ole tulossa, mutta tämä olisi ollut varmemmalla pohjalla, jos hallituspuolueet olisivat tarttuneet keskustan esitykseen ja tuoneet tämän kansallisen toimeenpanosuunnitelman eduskunnan käsittelyyn ennen sen lähettämistä komissiolle.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä ihan muutamia ajatuksia tästä, mitä päätöksiä on tehty tavalla, joka ei palvele kyllä maatalouden ja metsätalouden asioita parempaan suuntaan. Otan tämän meidän valiokunnassa päätetyn päästökauppa-asian: Siitä tulee Suomelle 60—200 miljoonan lasku, ja tämä lasku tulee maa- ja metsätalouteen. Siinä hallitus halusi liittää maa- ja metsätalouden tähän päästökaupan piiriin, vaikka se ei ollut EU:n velvoite. [Tuomas Kettunen: Ei ollut pakko näin nopeasti!] — Ei ollut pakko tässä aikataulussa, ja nythän EU siirsi tämän päästökaupan vuoden 27 alusta vuoden 28 alkuun. Mutta joka tapauksessa se, miksi tähän päästökauppaan otan näin voimakkaan kannan, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Tieliikenteessä meillä on vaihtoehto. Me voidaan ajaa sähköautolla, me voidaan ajaa biokaasuautolla, ja niin edelleen. Tällä hetkellä muun muassa raskaan liikenteen kuorma-autoja rekisteröidään enenevässä määrin biometaanilla käyväksi. No niin, mutta se, miksi maatalouden osalta minä kritisoin, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja: elikkä siis tällä hetkellä maailmassa on yksi traktorin valmistaja, New Holland, joka tekee kahta mallisarjaa biokaasutraktoreina, mutta esimerkiksi kotimainen Valtra ei tee biokaasuversiota. Sitten toinen juttu: näiden työkoneiden sähköistäminen on mahdoton ajatus. Elikkä siitä, mitkä esteet tällä hetkellä on välttää tämä päästökauppamaksu: olemme mahdottoman edessä. Ja sen takia kritisoin tätä maatalouden liittämistä päästökaupan piiriin, koska siihen ei ole olemassa tällä hetkellä ratkaisuja, millä me vältetään nämä päästökauppakulut, jotka siis ovat todella 60—200 miljoonaa maa- ja metsätalouteen. Sitten täällä on tullut esiin tämä yksityistieavustusasia, ja hyvin ovat tuoneet edustaja Hemmilä ja kumppanit tämän esille. Sen verran tarkennuksena, että 42 miljoonasta tultiin 6:een miljoonaan yksityistieavustusten osalta. Eli kyllähän tämä romahdus oli raju, ja niin kuin täällä on monta kertaa tullut esille, yksityistiet pitävät maaseudun ihmiset kunnossa. Sitten näitä muita asioita — en rupea kaikkia käymään läpi, mutta ihan muutaman vielä tässä sanon. Tämä viljelysuunnittelu pois neuvojärjestelmän, neuvotuen, piiristä oli kyllä minun mielestäni aivan tarpeetonta, koska kolmannes tästä neuvoavustuksesta käytettiin viljelysuunnitteluun, ja se on tänä päivänä tärkeä asia. Sitten samaten tämän nuoren viljelijän aloitustukimäärärahan pienentäminen tässä tilanteessa, kun meidän pitäisi nimenomaan kannustaa nuoria viljelijöitä ottamaan tilaa vastaan: sen aloitustuen kanssa voi olla niin, että sitä ei saa, kun vain kolmannes on budjetoitu rahaa tähän aloitustukeen. No, sitten vielä viimeisenä tämä turveasia on pakko ottaa esille, koska se vaikuttaa niin paljon maatalouspuolella, koska moni maanviljelijä on myös turvetuottaja. Sitä minä en käsitä, että täällä viime vaalikauden puheet olivat niin voimallisia turpeen puolesta, ja nyt tällä hetkellä ei ole tehty mitään muuta kuin kolme heikentävää asiaa turvetuotannon puolelle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Kiitos, rouva puhemies! Jatkan tästä edustaja Kempin puheenvuorosta, nimittäin tästä ennallistamissuunnitelmasta. Tämä hallituksen valmistelema kansallinen ennallistamissuunnitelma muodostaa valtavan kustannus- ja käyttörajoitusriskin maa- ja metsätaloudelle. Suunnitelman toimeenpanokustannukseksi arvioidaan noin miljardi euroa vuodessa — siis miljardi euroa vuodessa — ja vuotuinen rahoitusvaje on jo 400 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannukset vuoteen 2050 mennessä voivat nousta 13—19 miljardiin euroon, ja hakkuumahdollisuudet voivat pudota 12—15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa. Tätä hakkuurajoitusta ei kyllä suomalainen metsäteollisuus kestä. Ruotsissa hallitus asetti valmistelulle tiukat poliittiset reunaehdot. Kaikki EU-joustot on hyödynnetty täysimääräisesti Ruotsissa, eikä elinkeinolle tai yritykselle saa aiheuttaa ylimääräisiä rasitteita. Näin toimitaan Ruotsissa. Suomessa vastaavia reunaehtoja ei ole uskallettu asettaa. — No, ministeri varmaan tulee vielä takaisin, ja tämän varmasti ministeri lukee eduskunnan pöytäkirjasta. — Tämmöisiä keskeneräisiä suunnitelmia ei pidä lähettää tuonne komission suuntaan. Me kyllä Suomen Keskustassa olemme hieman pettyneitä, emmekä vain hieman pettyneitä, että tätä suunnitelmaa ei tuoda lopulliseen käsittelyyn tänne eduskuntaan, Suomen eduskuntaan, joka on tämän meidän Suomen tasavallan suurin päätöksentekoelin. Näin on, edustaja Hemmilä, se suunnitelma ei ole tulossa enää tänne, vaan ympäristöministeriö tämän laatii ja vie sen valtioneuvostolle, ja valtioneuvosto sitten vie sen suunnitelman eteenpäin. [Pertti Hemmilän välihuuto] Eikö niin, edustaja Viljanen? Näin siinä käy. — Selvitin vain, onko edustaja Viljanen hereillä, kun hän on käyttänyt niin paljon ansiokkaita puheenvuoroja tämän päivän aikana. Mutta tosiaan, niin kuin sanoin, tämmöisiä keskeneräisiä suunnitelmia ei pidä lähettää komissiolle. Nämä Ruotsin mallin mukaiset reunaehdot on otettava käyttöön. Eduskunnalle on annettava tästä asiasta selonteko, ja yksityismaiden toimien on perustuttava aitoon vapaaehtoisuuteen, täysimääräisiin korvauksiin. Siksi tätä lunastuslakiakin on edelleen uudistettava voimansiirtolinjojen osalta maanomistajien oikeuksien turvaamiseksi. Edelleen, rouva puhemies, haluan peräänkuuluttaa — ja kiitoksia, että rouva ministerikin tuli saliin kuuntelemaan näitä loppupuheenvuoroja — että tämä ennallistamissuunnitelma tulee olemaan kyllä aika kallis paketti Suomen valtiolle ja suomalaisille veronmaksajille, jos ei aleta löytämään niitä joustoja, mitä esimerkiksi Ruotsissa tehdään. Toivoisinkin, että siihen Ruotsin malliin siirrytään myös Suomessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Mukava nähdä teitä myös tälleen iltakeskustelussa. Keskusteluhan jatkuu tästä välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Kyllähän tosiasia on niin, että meillä on EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, heikko maksuvalmius suomalaisilla maatiloilla, lähes neljä maatilaa päivittäin lopettaa toimintansa ja tieverkko rapautuu, niin kuin edustaja Hemmilä tuossa äsken toi ansiokkaasti esille. Yksityisteistäkin pitää muutama sana sanoa. Näistä asioista siis puhutaan tällä hetkellä välikysymyskeskustelussa, ja edustaja Hemmilä kyllä totesi, että tunnelma paranee iltaa kohti. Johtuukohan se siitä, että [Pertti Hemmilä: Väki vähenee!] toinen hallituskumppani, perussuomalaiset, ei ole täällä keskustelemassa tästä tärkeästä aiheesta? Mutta he kyllä keskustelevat tuolla iltapäivälehtien palstoilla tästä aiheesta, joka menee kyllä aika pahasti ohi. Nimittäin täällä on tämmöinen uutinen Iltalehdessä: ”Kansanedustajalta kuppi nurin joulukalentereista.” Perussuomalaisten Jaana Strandman on nimittäin ollut sitä mieltä, että joulukalentereita ei pitäisi tuoda vielä syyskuussa kaupan hyllyille. No, tämmöisistä aiheista kyllä löytyy jutun aihetta, mutta miksi ei löydy jutun aihetta siitä, että suomalaisella viljelijällä on aika ahdas tilanne tällä hetkellä kannattavuuden osalta? Toivoisin, että edustaja Strandman olisi täällä keskustelemassa niitten joulukalentereitten sijaan suomalaisen viljelijän pärjäämisestä ja ennen kaikkea siitä, mitä toimia vielä hallitus voi tehdä, että suomalainen viljelijä pärjää. Rouva puhemies! Sitten toinen mielenkiintoinen uutinen oli — en tiedä, huomasitteko — että pinaattipussista oli löytynyt sammakko. [Pertti Hemmilä: Ei pitäisi tuoda Puolasta!] Huomasiko edustaja Hemmilä tätä aihetta? Siis Puolasta asti tuodussa pussissa oli sammakko. Totta kai inhimillisiä virheitähän sattuu elintarviketuotannossa, myös suomalaisessa elintarviketuotannossa, mutta syy, minkä takia halusin tämän sammakkoasian ottaa tässä keskustelussa esille, on se, että kyllä meidän pitäisi suosia enemmän kotimaista, suomalaista viljelijää kuin sitä, että niitä sammakkopusseja tuodaan Puolasta asti. Kiitoksia edustaja Mehtälälle, olette ansiokkaasti tuonut esille sitä, kuinka paljon rahdataan ulkomaalaisia elintarvikkeita tähän maahan, kun meillä on suomalaisiakin, kotimaisia tuottajia. Rouva puhemies! Vielä tästä edustaja Hemmilän ansiokkaasta puheenvuorosta yksityisteihin liittyen: Kyllä, sinne pitää kohdentaa myös valtion tukea ja avustamista, koska näinhän siinä käy, että viljelijät siellä ovat sitten hoitamassa tätä hommaa, ja he muutenkin jo maksavat veroja, eivät pelkästään kiinteistöveroja vaan muitakin veroja, ja sitten he saavat palkkioksi sen, että he vielä joutuvat itse niitä teitä korjaamaan. Itse en tänä päivänä enää yksityisteitä näe muuta kuin sen ympäristöystävällisen dieselautoni ratista, mutta, edustaja Hemmilä, aikoinaan ajoin myös maitoautoa Kainuun perukoilla, ja sitä kautta olen saanut kokemusta myös raskaan kaluston liikenteestä. Täytyy sanoa, että se on huoltovarmuustekijä, se on monella tapaa turvallisuustekijä, että nämä yksityistiet ovat asianmukaisessa kunnossa. Se on myös ympäristöteko sitä kautta, että raskas kalusto käyttää paljon vähemmän polttoainetta, kun ne tiet ovat asianmukaisessa kunnossa niin kesällä kuin myös talvella. Mutta niitä yksityisteitä käyttävät maitoauton lisäksi — niin kuin, edustaja Hemmilä, totesitte — puuhuolto ja se Sotkamon Tommi Heikkinen, joka kolmessa tunnissa sen sata kiloa puolukkaa poimii tänäkin syksynä, sitä suomalaista superfoodia suomalaisen elintarviketeollisuuden hyväksi. Jos Tommi Heikkinenkin kuuntelee tätä, niin varmasti on tyytyväinen [Aleksi Jäntti: Ei kuuntele!] — ei varmaan kuuntele, mutta onneksi täällä on hallituspuolueitten edustajia, Jäntti, Lahdenperä, Hemmilä ja myös KD:ltä edustaja Östman, tätä arvokasta keskustelua käymässä suomalaisen ruoan, viljelijän ja elintarviketuotannon puolesta. — Puhemies! Tässäpä minun puheenvuoroni.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lupasin edellisessä puheessa, että otan konkretiaa esille, ja nyt sitä sitten tulee. Ensinnäkin kaksi asiaa, mitkä tässä illan aikana ovat tulleet ministerin ja hallituksen puheissa esille: Yksi niistä on se, että hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia — siis hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia. Sitten toinen on se, että hallitus on edistänyt luvituksen saantia sekä biokaasun ja turpeen tuottamista. Nyt minun on pakko vähän tarkentaa näitä asioita. Käydäänpä ensin tämä luvitusasia läpi. Tämän hallituksen toimesta perustettiin uusi Lupa- ja valvontavirasto, jonka pääpaikka on siis Tampereella. Siinä yhteydessä kaikesta keskustan vastustuksesta huolimatta tähän Lupa- ja valvontavirastoon sisällytettiin yleisen edun valvontayksikkö — siis yleisen edun valvontayksikkö. Nyt on ollut hyvinkin tarkkaan yrittäjien kanssa keskustelua tästä asiasta, ja siellä on muun muassa peruttu jo olemassa olevia turvetuotantolupia, jotka olisivat kuiviketurpeen tuottamiseen. Muun muassa malminetsintäluvat on myös tämä yleisen edun valvontayksikkö valittanut kumoon. Se, mikä tässä minusta on oikeastaan vielä merkittävämpää maatalouden osalta, on se, että tämän uudistuksen yhteydessä nostettiin lupamaksuja aivan valtavasti. Eli nythän pitää tämmöisen kotieläintilan, niin kuin meidänkin tilan, maksaa ympäristölupaa vähintään 21 000 euroa. Mutta minun mielestäni siellä turvetuotannon puolella tämä lupien nosto oli aivan valtava. Elikkä jos on alle 10 hehtaarin turvetuotantoalue, niin pitää maksaa jo 20 800 euroa luvasta, ja jos noustaan 50 hehtaariin turvetonta aluetta, niin se lupamaksu on jo vajaa 50 000 euroa. Miettikääpä, hyvät ystävät, kollegat, että jos tämmöisestä pelkästä paperista, joka ei mitään muuta kuin oikeuttaa tekemään jotain työtä, pitää maksaa 50 000 euroa, niin kyllä pitää olla jo valtava hinku siihen työntekoon, että lähdet yrittämään, jos siitä lupapaperista maksat niin paljon. No niin, sitten toinen kohta. Lupasin nämä kolme kohtaa tuoda esille. Toinen kohta on tämä biokaasu. Täällä tuli ministerin puheessa ihan oikein, että sitä biokaasutilannetta on parannettu. Kyllä, ulosmyyntirajan nostolla parannettiin sitä mahdollisuutta, että kun on saanut maatalouden investointitukia, niin voidaan myydä ulos energiaa 50 prosenttia, eikä tämä investointituki leikkaudu pois, ja se on positiivinen asia. Mutta samalla hetkellä hallitus on vaikeuttanut pienimuotoista biokaasutoimintaa viidellä eri asialla, joista neljä on tapahtunut talousvaliokunnan puolella ja yksi ympäristövaliokunnan puolella. Nämä neljä kohtaa ovat todentamisvaatimus alle kahden megawatin laitoksille, mitä ei muun muassa Ruotsissa edellytetä mutta Suomessa edellytetään, ja se laitos tuo noin 7 000 euroa kustannusta per yrittäjä. Sitten biometaanin osuutta vähennettiin neljästä prosentista kahteen prosenttiin, mikä vähensi biometaanin kysyntää. Eilen oli Biotalouspäivät tuolla Seinäjoella, ja tämä asia tuli varmasti, että näin on käynyt. No, sitten on joustomekanismi kolmantena. Siellä joustomekanismin osalta, josta me jätettiin eriävä, oli se, että kun nestekaasua eli fossiilista korvataan biometaanilla, niin pitää tuottaa tätä biometaania kaksinkertainen määrä, mikä on aivan järjenvastaista. Näin vaan on. Sitten on vielä tämä kasvilajimääritelmä, että pääkasvia ei tullut lakiin, jolloinka jää tulkinnanvaraiseksi se, saako viljelijä siitä joustomekanismin kautta sitä tukea, mitä kuuluisi saada, uusiutuvan energian tukea. Sitten on vielä tämä ympäristölupa. Elikkä ennen sai tehdä biokaasulaitoksen navetan päähän rakennusluvalla. Tästä lähtien tämä hallitus ajoi ympäristölupauudistuksen niin, että jokainen biokaasulaitos, navetan päähänkin pikkunen pömpeli, vaatii ympäristöluvan, ja se maksaa. [Tuomas Kettunen: Käsittämätöntä!] Vielä eräänä kohtana on tämä turve. Elikkä koska maatalouteen liittyy niin olennaisena osana tämä kuiviketurve, [Puhemies koputtaa] niin tämän kasvu- ja kuiviketurpeen osalta sanon vain sen, että siellä myös nämä konkreettiset parannukset ovat jääneet tekemättä, elikkä sielläkin nämä lupamaksut [Puhemies koputtaa] ovat aivan valtavat, ja sitä jo kävinkin läpi. Minun mielestäni yrittäjänä ajattelen näin, että tässä on mahdoton ajatus semmoinen, että puheet ja teot ovat ristiriidassa, [Puhemies koputtaa] vaan niiden pitää vastata toinen toisiaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennuslupa)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Viime vaalikaudella en täällä talossa ollut, mutta täällä tänään moneen kertaan viitatun MAKA-raportin lisäksi ehkä toiseksi eniten julkisuudessa ollut listaus tai raportti oli niin sanottu Tynkkysen lista, josta minäkin eri medioista paljon tietoa sain etenkin sosiaalisen median kautta. Maaliskuussa 2022 silloinen parlamentaarikko Tynkkynen teki 19 kohdan listan, jolla maatalouden kannattavuutta piti parantaa. Tätä listaa olisi olettanut toteutettavan tällä vaalikaudella, kun koko perussuomalainen ryhmä tietääkseni siihen sitoutui ja sitä ajoi. Mutta heti hallitusneuvotteluiden jälkeen pystyimme toteamaan, että osa listasta oli jo lentänyt roskakoriin. Lista kuuluu seuraavasti: 1. ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” No, tämähän ei ole tapahtunut. 2. ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” Tämä ei ole toteutunut, eikä se tämän päivän kuullun perusteella tule toteutumaankaan. 3. ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” Näin ei ole tapahtunut. Sen sijaan järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu tällä vaalikaudella ja byrokratiaa on lisätty. Ja edelleen listalla numero 4. ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” Ei toteutunut. 5. ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu, mutta Makeran takausvaltuutta on kyllä korotettu 20 miljoonaan euroon. Listalta 6. ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” Tämä on tapahtunut osittain, mutta maatalouden energiakustannukset ovat nousseet niin räjähdysmäisesti, että tämä määräaikainen maatalouden energiaveron lisäpalautus on toimena aivan riittämätön. Listalta numero 7. ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” Ei ole tapahtunut. Toimet ovat olleet ehkä oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä tarpeeseen nähden. Elintarvikemarkkinalakia on kyllä uudistettu, mikä on hieno asia. Tämän keskustan tekemän lain päivitys on positiivinen asia, mutta kilpailulaki on edelleen koskematta, ja tämän päivän perusteella tällä vaalikaudella sellaiseksi tulee jäämään. Sen sijaan kaupan asemaa on vahvistettu uusilla myyntiartikkeleilla. Listan numero 8. ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinoille tarvittavat, kriisin edellyttämät muutokset.” Tämä on tapahtunut. 9. ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” Ei ole tapahtunut. 10. ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” Tämä on tapahtunut. 11. ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” Ei ole tapahtunut. Yrityssaneerauslakia on kyllä uudistettu, mutta uudistus ei kosketa maataloutta. 12. ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” Ei ole tapahtunut. 13. ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” Osittain toteutunut, mutta keinona vain ohjaus ja suositukset. 14. ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” Ei ole tapahtunut, kuten ei myöskään ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalveluiden saatavuuden”. 16. ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke on vakinaistettu, mutta myös rahoitus pitäisi vakinaistaa. 17. Haluttiin alv-kannan laskemista — ei ole tapahtunut. 18. liittyy kiinteästi polttonesteiden hintaan ja sen kompensointiin. Kaikkihan me tiedämme, että se ei ole toteutunut. Hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti. Arvoisa puhemies! Tämä aikakirjoihin Tynkkysen listan tämänhetkisestä toteutumatilanteesta, [Puhemies koputtaa] joka ei ole mairitteleva, mutta onneksi vaalikautta on vielä jäljellä, ja luotamme hallitukseen, että Tynkkysen lista on toteutettu kokonaisuudessaan ennen kuin jäämme vaalitauolle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa kunnioitettu puhemies! EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, mutta silti minä uskon suomalaiseen maatalouteen. Usko on koetuksella, kun miettii sukupolvenvaihdosneuvojan kanssa oman tilan jatkajan kanssa sitä, kannattaako vai ei. Siksikin toivon sydämestäni, että niitä toimia, mitä keskusta tänään on nostanut, vietäisiin eteenpäin. Ministeri Essayah on kiitettävästi istunut aitiossa kuuntelemassa ja on varmasti parhaansa tässä hallituksessa koettanutkin, vaikka se ei todellakaan ole riittänyt. Mutta nämä asiat kuuluvat monelle muullekin ministerille. Esimerkiksi ministeri Puisto vastaa kilpailulaista. Kilpailulaissa tukkujen asemaa olisi muutettava. Siellä pitäisi myydä samaan hintaan ostotuotteita kilpailijoille, ellei sitten tätä keskittynyttä tukkutoimintaa hajoteta. Tämä koskee niin myllyjä kuin kauppajättejä. Nimittäin meillä on edelleenkin Valion osalta Kivi-maitopäätös, jossa se joutuu määräävässä markkina-asemassa ollessaan myymään toisille samaan hintaan sitä raaka-ainetta. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi pystyä olemaan valtakunnallisia, ja niiden pitäisi pystyä neuvottelemaan hinnoista, koska EU tämän jo mahdollistaa. Meidän tulisi antaa selkänoja niin, ettei tarvitse jännittää, että syytetään kartellista. Ministeri Multalan käsialaa on päästökauppa ja nimenomaan maa- ja metsätalouden kytkeminen siihen ihan Suomen kansallisilla omilla päätöksillä. Tämä lisää monta kymmentä senttiä polttoöljyn hintaan, ja siihen luvattiin, silloin kun sitä tehtiin, kompensaatiota, mutta sitä ei ole näkynyt. Miksi ihmeessä kytkeä maa- ja metsätalouden polttoaineet liikenteen päästökauppaan, kun ei ollut mikään pakko? Ministeri Ikoselle kuuluu käytännön hankintalaki, mutta työ- ja elinkeinoministerille kuuluu hankintalaki muutoin, eli sinne Puiston tontille. Hankintalakia tehtäessä keskusta esitti, että olisimme laittaneet sinne perälaudan siitä, että emme voisi ostaa julkisiin keittiöihin ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön vaatimuksia. Tämä lausunnoissa todettiin mahdolliseksi, mutta sitä ei silti haluttu sinne lisätä. Kuvitelkaa, että käytämme suomalaisia verovaroja siihen, että ostamme ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön edellytyksiä. Tähän saimme myös SDP:n ja muiden oppositiopuolueitten tuen. Toivon, että tähän asiaan vielä palataan, ja itse asiassa ministeri Ikonen pystyisi sen siinä käytännön hankinta-asetuksessaan myöskin muuttamaan. Ministeri Purra on nostanut bensan ja dieselin sekä polttoöljyn veroja niin paljon, että nyt maksetaan veroja enemmän kuin viime hallituskaudella keskimäärin. Bensasta maksetaan veroja 14 senttiä enemmän, dieselistä 23 senttiä enemmän ja polttoöljystä 19 senttiä enemmän kuin keskimäärin viime hallituskaudella. Tämä päätös on täysin valtiovarainministerin omissa käsissä. Sen lisäksi haluan vielä nostaa esille biokaasun tuotannon heikennykset. Kun kerran liikenteen päästökauppaan lisättiin maatalous, olisi kohtuullista, että se maatalous pystyisi korvaamaan tätä uusiutuvalla niin, että ei tarvitsisi maksaa näitä korkeita päästökaupan maksuja. Mutta mitä tehtiin? Biokaasuun ei enää uskottu, vaan biokaasun edellytyksiä on heikennetty ehkä viidellä kuudella eri lailla. Sieltä on karsittu tukia, siellä on jakeluvelvoitetta muutettu ja on tehty erilaisia joustomekanismeja, jolloin näitten polttoainejakelijoitten ei enää kannata ottaa biokaasua sinne, vaan ne voivat vaikka ostaa kosteikoita tai rahoittaa sähkötyökaluja ulkopuolisille toimijoille. Tässä muutamia esimerkkejä. Toivon, että niihin vielä tartutaan, sillä kun maailma kuivuu, niin Suomen ruuantuotantoa tarvitaan entistä enemmän. Meillä on entistä suurempi osuus koko maailman huoltovarmuudesta, [Puhemies koputtaa] mutta jos mitään ei tehdä, kurki ehtii kuolla ennen kuin suo sulaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Haluan nostaa tässä keskustelussa esiin huoltovarmuuden. Olen saanut toimia tällä kaudella eduskunnan huoltovarmuusryhmän puheenjohtajana, ja siinä työssä yksi asia tulee vastaan kerta toisensa jälkeen: kriiseihin pitää varautua ennen kuin ne ovat päällä. Ruuan kohdalla tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että Suomessa on myös tulevaisuudessa maatiloja ja ihmisiä, jotka haluavat tuottaa ruokaa. Viljelijän pitää pystyä luottamaan siihen, että työllä on tulevaisuus. Nuoren pitää uskaltaa ottaa tila jatkettavakseen, ja tilalla pitää uskaltaa investoida. Tarvitsemme kotimaista energiaa, lannoitteita ja ravinteita, toimivat tiet ja kuljetukset sekä rahoitusta investointeihin, ja ennen kaikkea viljelijän tulisi saada tuotteestaan sellainen hinta, että tätä koko työtä kannattaa tehdä. Näitä asioita hallitus on vienyt eteenpäin. Maatalouden energiaveron palautusta korotetaan investointeihin, ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Myös biokaasuinvestointien ehtoja on parannettu ja kotimaista lannoitetuotantoa sekä ravinteiden kiertoa vahvistettu. Turhaa byrokratiaa pitää purkaa. Yksi konkreettinen asia on peltojen korvauskelpoisuus. Nyt tämä pitkään odotettu asia viedään kuntoon koko Suomessa. Se parantaa tilusrakennetta, helpottaa myös tilojen kehittymistä ja vähentää hallinnollista työtä. Myös ruokaketjun pelisääntöjä on uudistettava. Välikysymyksessä on väitetty, että kokoomus olisi vastustanut elintarvikemarkkinalain uudistamista, ja tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Me kokoomuksen edustajat maa- ja metsätalousvaliokunnassa olemme ajaneet uudistusta ja halunneet samalla varmistaa reilut pelisäännöt koko ruokaketjuun. Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tänään ilmastonmuutoksesta. Myös siinä keskustelussa kannattaa katsoa Suomea huoltovarmuuden näkökulmasta. Suomessa on valtavat makean veden varannot. Kun Euroopassa kärsitään yhä enemmän vesipulasta ja kuivuudesta, Suomen vesivarat ovat meille merkittävä strateginen voimavara. Kasvukauden pidentyminen voi myös parantaa joidenkin kasvien viljelyedellytyksiä Suomessa, ja samalla meidän on varauduttava muuttuviin sääoloihin ja niiden tuomiin riskeihin. Jos ruuantuotannon edellytykset vaikeutuvat muualla maailmassa, Suomen merkitys ruuantuottajana voi kasvaa. Siksi meidän pitää tässäkin vaiheessa pitää ruuantuotannon rakennuspalikat kunnossa. Afrikkalainen sikarutto muistuttaa konkreettisesti siitä, mitä huoltovarmuus myös tarkoittaa. Nyt tärkeintä on saada tauti hallintaan ja varmistaa, että suomalaisilla sikatiloilla on edellytykset jatkaa myös tämän kriisin jälkeen. Maatila ei elä vain vaalikausi kerrallaan. Investoinnit tehdään vuosikymmeniksi. Siksi maatalous tarvitsee pitkäjänteistä ja ennakoivaa politiikkaa. Pidän tärkeänä, että nykyisen hallituksen kasvua, yrittäjyyttä ja kotimaista tuotantoa painottavaa linjaa voidaan jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella, mutta sen ratkaisevat suomalaiset. Meidän tehtävämme on tehdä työtä sen eteen, että suomalaisella viljelijällä on myös tulevaisuudessa syy jatkaa tilaansa, investoida ja tuottaa meille ruokaa. Se on suomalaisen huoltovarmuuden perusta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on suomalaisille elinehto. Sen tuotanto täytyy turvata ja maaseutu pitää asuttuna. Omavaraisuus on kultaakin arvokkaampaa kriisin sattuessa. Maatalous ja maanviljely on raskasta työtä, jota tehdään säiden armoilla. Ruoka-ala työllistää Suomessa suoraan tai välillisesti jopa 320 000 henkeä. Työpaikkojen säilymisen sekä riittävän ja monipuolisen ruuantuotannon kannalta on todella tärkeää jatkaa työtä maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Suomen pohjoiselle sijainnille ja lyhyelle satokaudelle emme voi mitään, mutta esimerkiksi kilpailulainsäädännön ja elintarvikelainsäädännön keinoin alan kannattavuutta voi parantaa, kuten tällä kaudella on jo tehtykin, [Anne Kalmari: Missä kilpailulaki?] ja alkutuottajien asemaa on parannettu. Hiljattain hoidettiin kuntoon myös kaksi akuuttia viljelijöiden minullekin esittämää ongelmaa. Ensinnäkin viljelijöiden perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksatusta aikaistettiin joulukuulta syys—lokakuulle. Tämä parantaa maksuvalmiutta ostaa muun muassa lannoitteita. Toisena Euroopan alhaisimpiin kuulunutta kadmiumrajaa nostettiin elokuun alusta, mikä ratkaisee fosforilannoitteiden saatavuus- ja hintaongelmia. Myös ruokaviennin lisääminen on todella tärkeää, ja on hieno uutinen, että se onkin kasvussa. Suomen tulisi aina suosia suomalaista. Tätä periaatetta tulisi noudattaa myös julkisissa ruokahankinnoissa. Esimerkiksi kouluruuan tulisi olla mahdollisimman paljon rehtiä suomalaista perinteistä lähiruokaa. Tällä vahvistetaan sekä kotimaista tuotantoa että suomalaista ruokakulttuuria. Arvoisa puhemies! Lopuksi muistutan erityisesti vihervasemmistoa, että Suomen maataloutta ei saa tappaa pähkähulluilla, kalliilla ja merkityksettömillä ilmastovaatimuksilla. Suomalaisten lehmien pieruilla ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastoon, eikä lihan ja maidon demonisoinnista ole muuta kuin haittaa. Suomalaisten on syötävä joka päivä. Jos Suomi ei tuota ruokaa itse, sitä tuotetaan ja tuodaan tänne jostain, missä ympäristön kunnioittaminen, eläinten hyvinvointi ja ruuan puhtaus ovat kaukana siitä korkeasta tasosta, jolla Suomessa toimitaan. Se ei ole kenenkään etu. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aloitan tämän, kun tämä on välikysymyskeskustelu, niin että kannatan tässä yhteydessä edustaja Rantasen tekemää epäluottamuslause-ehdotusta. Arvoisa puhemies! Itsekin olen maalta lähtöisin, ja ensimmäiset ansaitsemani pennoset ovat tulleet sokerijuurikkaan harvennuksesta ja perunapellolta, niin että hyvin on sieltä lähdetty maailmalle näistä lähtökohdista. Minua huolettaa tässä erityisen paljon se, mistä tässä iltapäivällä jo kyselin, näistä tilojen määrien kehityksestä ja henkilöitten määrän kehityksestä. Ne ovat todella dramaattisia, kun niitä katsoo lukujen valossa, jos vuonna 2000 meillä oli 78 000 tilaa, 2010 niitä oli enää pikkasen vajaa 60 000 ja nyt vähän vajaa 40 000, eli dramaattinen pudotus koko ajan, joka vuosi noin kolme prosenttia nyt viime vuosina vähentynyt tilojen määrä. Tämä samalla johtaa siihen, että maaseudun elinvoimaisuus vähenee, koska ihmisiä on vähemmän maatalouden piirissä. Ne viljelijät itse ja heidän perheidensä jäsenet muodostavat kaksi kolmasosaa siitä työvoimasta, joka siellä on, ja yksi kolmasosa on palkkatyössä siellä. Luken tilastojen mukaan heitä oli 2023 noin 118 000, joista 83 000 oli näitä viljelijöitä ja perheenjäseniä ja 35 000 palkattua työvoimaa. Täällä on aika paljon osa-aikatyötä, kun henkilötyövuosia nämä tekevät kuitenkin vain noin 55 000. Tämä on muistettava sieltä taustalta. Tämä on yksi osa sitä, kun katsotaan meidän maaseutua, kuinka elinvoimaisena se pysyy — siellä ensin pitää olla ihmisiä, ja jos ihmiset lähtevät pois, niin sitten lähtevät myös palvelut. Tavallaan tämä menee siinä järjestyksessä, ja tämä meidän pitäisi muistaa. Sen takia se maaseudun elinvoimaisena pitäminen on todella tärkeätä, ja tämä huoli on korkea. Sitten jos mietitään, minkälaista ammattitaitoa ja minkälaista osaamista ja minkälaista yritystoimintaa siellä pitää tehdä, että siellä menestytään, niin siihen varmasti pitää tehdä aika paljon toimenpiteitä, että pärjätään sitten jatkossa. Täällä on moni puheenvuoron käyttänyt huoltovarmuusmielessä ja ruuantuotantomielessä, jotka ovat erittäin tärkeitä meille, ja ilmastonmuutoksen ja muitten tekijöitten johdosta vielä enempi korostuu tämä kotimainen tuotanto ja se puoli. Mutta se maaseutu ei elä, jos me ei saada niille tuotteille asianmukaista hintaa, ja siksi kysyin ministeriltä myös siitä, kun valtion tuen osalta meillä ei ole varmaan tässä valtiontalouden tilanteessa mahdollisuuksia lisätä kovin paljon niitä tukia, vaan käytännössä pitää muilla keinoilla saada sille tuottajalle oikea hinta niistä tuotteista. Tämä on yksi tärkeä näkökohta. Toivon mukaan tämä elintarvikemarkkinalain tulo auttaa siinä, mutta vielä ilmeisesti ei ole hirveästi tuloksia sen perusteella nähtävissä. Toivon, että se tuo tullessaan aika paljon uutta. Arvoisa puhemies! Vielä sellainen asia, joka liittyy tähän henkilöstömäärän kehitykseen, liittyy siihen, että valtio on aika isossa roolissa: Kun me sanotaan, että noin miljardi maataloustukia ja muita maksetaan, niin valtio maksaa myöskin ison määrän MYELin kautta eläkkeisiin, yli 800 miljoonaa tämän lisäksi vielä, mikä on todella iso määrä valtion budjetista, kun me tiedetään, kuinka tiukka tilanne valtion budjetissa on. Tässä on vielä se, että kun maksajien määrä koko ajan vähenee ja sitten eläkkeiden meno kasvaa, miten täytämme tämän aukon. Se tulee olemaan varmasti tulevien vuosien isoimpia haasteita. Näitä eläkemaksuja on jo helpotettu niin, että alle 33 000:n tuloista maksetaan 13 prosenttia ja sitten vasta melkein 52 000:n tuloista 24 prosenttia, se mikä työmarkkinoilla yleisestikin työeläkkeistä maksetaan. Eli näitä on jo helpotettu, mutta tosiasia on, että sieltä tulee semmoinen asia, josta aika vähän on tässä salissa puhuttu, ja kun me puhutaan eläkejärjestelmistä yksityisellä puolella, yrittäjien osalta ja maatalouden puolella, niin varmasti eläkejärjestelmät tulevat olemaan semmoisia asioita, joita joudutaan tässä tarkastelemaan. Siinä mielessä tämän huolen halusin vielä tähän ministerille myöskin tuoda esille. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maataloustuottajien tilanne on pitkään ollut haastava, ja viime aikoina kannattavuus on entisestään heikennyt. Nyt olemme kannattavuudessa Euroopan heikoimmalla sijalla. Olen pitkään miettinyt tätä tilannetta, miten se onkaan mahdollista, kun Suomessa ruoka on kuitenkin Euroopan keskiarvoa 10 prosenttia kalliimpaa ja ruokakauppa on yksi Euroopan kannattavimmista. Kun normaali ruokakaupan kannattavuusaste maailmalla on noin neljä prosenttia, esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa se on jopa seitsemän prosenttia. Eli joku muu taitaa ottaa voitot. Suomeen mahtuu yksi puheenaihe aina kerrallaan, ja kestosuosikki vuodesta 2022 on ollut turvallisuus. Siltikään, huolimatta tästä maailmanpoliittisesta tilanteesta, jossa uhkia on ja epävarmuutta on joka suunnassa, maataloustuottajien tilannetta ei ole parannettu, vaikka varmasti moni ymmärtää, että ruoantuotanto, jos mikä, on suomalaisille elintärkeää erityisesti kriisien keskellä. Huikean kannattava ruokakauppa ja huoltovarmuustilanne, nämä eivät ole tilannetta muuttaneet mutta eivät myöskään ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä Tyynellä valtamerellä on voimistumassa super El Niño, joka saa lisäpoweria ilmastonmuutoksen lämmittämistä merivesistä. On ennustettu, että jo tämän talven El Niño seurauksineen voi romahduttaa ekosysteemejä ympäri maailman. Kun ekosysteemi romahtaa, se tarkoittaa sitä, että siellä seudulla ei enää ruokaa tuoteta ainakaan samassa mittakaavassa ja olomuodossa kuin aikaisemmin. Ylös nostaminen jossain toisessa muodossa voi kestää todella kauan. Tulee ruokapula. Toinen viime aikojen ilmentymä on esimerkiksi Nepalissa, jossa todistimme valtaisaa tulvaa, joka sekin aiheutui sään lämpenemisestä. Tämä alue Himalajan vuorilta tulevien jokien myötä ruokkii valtaisan joukon ihmisiä, puhutaan jopa miljardista. Mikäli tämä alue Himalajan jäätiköiden kuihtuessa jää ilman ruokaa, tulee valtava ruokapula myös sinne, ja tämä kaikki vaikuttaa myös Suomeen. Tämä tarkoittaa sitä — nämä kolme asiaa, mitä tässä juuri luettelin — että jos nämä eivät herätä meitä siihen, miten valtavan tärkeä suomalainen ruuantuotanto on ei vain meille vaan ympäröivälle maailmallekin, niin ihmettelen sitä kyllä hiukan. Tämän kaiken pitäisi herättää meidät todella nopeasti. Meidän on todella saatava ruuantuottajien tila paremmalle tolalle ennen kuin heitä ei ole enää niin paljon jäljellä, että voimme omasta huoltovarmuudestamme pitää huolta. Tähän muun muassa auttaa polttoaineiden hinnan laskeminen, tämä on ihan kansallinen tarve, ja edelleen ruokakaupan suitsiminen. Kiitän siitä ministeri Essayahia, että hän on jatkanut näitä toimia, joita ministeri Leppä jo aloitti, mutta selvästikään vielä ei ole tehty riittävästi, koska tilanne on edelleen aika lailla sama kuin aina aikaisemminkin. Jos ei ole meillä ruuantuottajia, niin meillä ei ole kyllä suomalaista ruokaakaan.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää keskustaa tämän välikysymyksen tekemisestä. Maatalouden kannattavuuskriisi on vakava, ja siihen on vastattava. Suomalainen ruokaketju ei ole terve, kun kuluttaja maksaa ruuasta paljon, yhteiskunta tukee maataloutta merkittävästi ja silti tuottaja joutuu miettimään, riittävätkö rahat perheen arkeen. Kuitenkaan täällä esitetyt keinot, kuten pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen, eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät vain sitä eteenpäin ja jättävät saman tilanteen odottamaan seuraavaa kriisiä. Maatalouden kestävyysmurros on ainoa tapa varmistaa tulevaisuuden kestävä ruuantuotanto. Ruokajärjestelmää on muutettava siten, että se mahtuu maapallon, ympäristön ja luonnon kantokyvyn rajoihin. Hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten turvataan olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti, luonnon tilaa ja eläinten oikeuksia parantaen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Vaikka tieto ruuantuottajien ahdingon ja ympäristön tilan heikkenemisestä on ollut jo pitkään saatavilla, emme ole tarttuneet ekokriisien vaatimaan ruokamurrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa tänään sekä suomalaiset viljelijät että ympäristö. Maatalouden kestävyysmurros koskee koko ketjua aina pellolta ruokapöytään. Maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä on vähennettävä. Viljelytapoja on uudistettava niin, että ne tukevat maan kasvukuntoa, ylläpitävät maan hiilivarastoja ja luonnon monimuotoisuutta. Eläintuotannon osuutta on vähennettävä ja kasviproteiinin määrää kasvatettava. Fossiilipohjaisesta energiasta ja lannoitteista on päästävä eroon ja siirryttävä uusiutuvaan energiaan ja ravinteiden kiertoon. Monet yksittäiset viljelijät ovat jo tarttuneet muutokseen. Esimerkiksi tänään Helsingin Sanomissa kerrottiin salolaisen viljelijän toimista vesistöpäästöjen vähentämiseksi. Myös tuottajajärjestöt ovat tehneet omat, varsin pätevät tiekartat niin maatalouden monimuotoisuuden kuin ilmastotoimien vahvistamiseksi. [Pertti Hemmilä: Minä olen päästöjä vähentänyt kauan!] Mutta suurta murrosta ei synny, jollei maatalouden tukijärjestelmä ohjaa siihen. Liian pitkään politiikassa on annettu ymmärtää, että suomalaisen ruuantuotannon puolustaminen tarkoittaisi sitä, että kaikki voisi jatkua ennallaan, aivan kuin ilmastokriisi ei vaikuttaisi Suomeen mitenkään. Mutta jokainen viljelijä näkee jo muutokset: kuivuuden pelloilla, rankkasateiden vaikutukset ja tuotantopanosten hintojen heilahtelut. Tällä hetkellä liian suuri osa ilmastokriisin laskusta jää tavallisten viljelijäperheiden maksettavaksi. Se ei ole reilua. Se ei myöskään ole hyvää varautumista. Poliittiset päättäjät eivät ole auttaneet ruuantuottajia kestävyysmurroksessa, vaikka se on välttämätön ruuantuotannon tulevaisuuden varmistamiseksi. Ministeri Essayah sanoi vastauspuheenvuorossaan, että nykyinen hallitus olisi merkittävästi edistänyt kestävyysmurrosta. Olisipa tosiaan näin. On hyvä, että hallitus on jatkanut työtä biokaasun ja kierrätyslannoitteiden parissa, mutta kokonaisuudessa maatalouden ilmasto- ja ympäristötyön rahoitusta on heikennetty. Hallitus puhuu huoltovarmuudesta liian kapeasti. Kun ilmasto muuttuu, maaperä köyhtyy tai pölyttäjät vähenevät, kyse ei ole vain ympäristöpolitiikasta. Kyse on siitä, pystyykö Suomi tuottamaan ruokaa, ja tästä syystä vihreät ovat vaatineet ympäristöturvallisuuden nostamista osaksi Suomen kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Väliaikaiset, tarkasti kohdennetut kriisitoimet viljelijöille ovat perusteltuja tässä akuutissa tilanteessa. Näitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa pysyviin verotukiin, kuten kiinteistöveron poistoon tai energiaveron lisäpalautuksen laajentamiseen, jotka heikentäisivät pitkällä aikavälillä sekä julkista taloutta että ympäristöohjausta. Jotta voimme taata viljelijöiden paremman toimeentulon pitkällä tulevaisuudessa, on heitä autettava akuuttien toimien lisäksi taloudellisesti kestävyysmurroksen läpiviemisessä. Siis tuetaan viljelijöitä siirtymässä kasvukuntoisiin, hiiltä sitoviin peltoihin ja uudistavaan viljelyyn. Vähennetään maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja käyttöä. Panostetaan kasviproteiinien tuotantoon, jalostuksiin ja uusiin ruokainnovaatioihin. Otetaan mallia Tanskasta myös siinä, kuinka maataloustuottajat, ympäristötoimijat ja valtio ovat yhdessä sopineet sitoumuksesta ja politiikkatoimista, joilla pienennetään merkittävästi maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä. Vähennetään eläintuotantoa ja varmistetaan, että eläintuotanto on eettisesti ja ekologisesti kestävää, ohjaamalla maltillisiin eläinmääriin ja luomutuotantoon, joka turvaa eläinten lajinmukaisen elämän. Puututaan kaupan liialliseen keskittymiseen lisäämällä Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä markkinaoikeuden resursseja ja vahvistetaan alkutuottajien mahdollisuuksia järjestäytyä markkinaedun valvonnassa. Karsitaan ympäristölle haitallisia ja tehottomia yritystukia ja kohdennetaan säästöt viljelijöiden aitoa kannattavuutta ja sukupolvenvaihdoksia tukeviin pysyviin rakenteellisiin toimiin. Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet tehdä maatalouden kestävyysmurros. Viljelijät ovat siihen valmiita. He haluavat huolehtia ympäristöstä ja vesien puhtaudesta ja tehdä toimia estääkseen ilmaston edelleen kuumenemisen. Meidän päättäjien tulee muuttaa politiikkaa niin, että maatalouden tukijärjestelmä ohjaa kestävyysmurrokseen ja se on viljelijöille aina taloudellisesti kannattavaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kestävä ja kannattava ruokahuolto on huoltovarmuuden ja yhteiskunnan vakauden perusta. Muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa omavaraisuuden merkitys korostuu entisestään. Ranskassa peräti maatalousministeriön nimeen on huoltovarmuushengessä lisätty elintarvikesuvereniteetti, -omavaraisuus. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Meidän pitäisi pyrkiä vähentämään riippuvuutta ulkomaalaisista tuotannoista ja huolehtia kotimaisen viljelijän reilummasta asemasta, maanviljelyn paremmasta kannattavuudesta. Menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta ja tutkimusta. Miten hallitus takaa nämä maatalouden toimintaedellytykset? Miten taataan suomalaisen maatalouden kannattava tulevaisuus? Miten parannetaan Suomen maatalouden kriisinkestävyyttä? Omalta osaltaan haluaa SDP vahvistaa suomalaisen maatalouden kannattavuutta, huoltovarmuutta ja kasvua huolehtien viljelijälle reilumman aseman ruokaketjussa kohdentamalla tuet aktiiviseen tuotantoon sekä panostamalla omavaraisuuteen, innovaatioihin ja ruokavientiin. Meidän täytyy vähentää riippuvuutta ulkomaalaisista tuotantopanoksista, lisätä lannoitteiden kotimaista tuotantoa, vahvistaa rehun kotimaisuusastetta, turvata siementen, varaosien ja muiden kriittisten tuotantopanosten saatavuus sekä kehittää maatalouden kriisinkestävyyttä. Meillä Savonlinnassa kaupunki linjasi jo vuosikymmen sitten, että suosimme vain kotimaista ruokaa. Valitettavasti kotimaisen ruuan asema ei vahvistu hallituksen kritisoidun hankintalakiesityksen myötä. EU-sääntelyn vuoksi laki joudutaan vielä uudistamaan, jolloin on syytä tehdä parempia ratkaisuja kuntien, lähiruuan ja huoltovarmuuden kannalta. [Anne Kalmari: Juuri näin!] Toimivat julkiset ruokapalvelut ovat tärkeä osa ruokajärjestelmää. SDP:n mielestä hankintalakia ei pidä viedä suuntaan, jossa kunnat joutuvat hajottamaan toimivia ruokapalveluja ja kilpailutuksissa hinta syrjäyttää laadun, kotimaisuuden ja huoltovarmuuden. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Ilman taloudellisesti kannattavaa alkutuotantoa ei voida turvata ruokaturvaa eikä maaseudun elinvoimaa. Keskeinen tavoite on, että suomalainen maatalous pystyy tuottamaan ruokaa markkinoille kannattavasti myös tulevaisuudessa. Viljelijän on saatava työstään oikeudenmukainen korvaus. Ruokaketjun arvonlisän tulee jakautua nykyistä tasaisemmin. Maatalouden kannattavuutta tulee parantaa ensisijaisesti markkinoiden kautta eikä pelkästään tukien avulla. Elintarvikeketjun toimivuutta ja reiluutta on vahvistettava. Maatalouden tukijärjestelmien on kohdistuttava aktiiviseen maatalouteen, ja myös tukipolitiikan vaikuttavuutta on syytä arvioida tarkemmin. Kestävä maatalous vahvistaa myös huoltovarmuutta pitkällä aikavälillä. Maatalouden tulee kyetä myös sopeutumaan ilmaston lämpenemisen vuoksi muuttuviin olosuhteisiin ja sen tuomiin riskeihin Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, uusien teknologioiden mahdollisuuksien hyödyntämistä, digitalisaatiota tarvitaan keskeisesti maatalouden uudistumiseen. Ruokavientiin tulee panostaa pitkäjänteisesti siten, että se vahvistaa kotimaista tuotantoa, investointeja sekä työllisyyttä. Viennin kasvattaminen turvaa myös huoltovarmuutta. Maatalouden rakennemuutoksen hallinnassa korostuu kokonaiskestävyys, taloudellinen, sosiaalinen sekä ympäristöllinen näkökulma. Lopuksi todettakoon, että menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta, tutkimusta, yritysrahoituksen saatavuutta, elinvoimaisia kuntia ja palveluita. Maatalous on keskeinen osa maaseudun työllisyyttä, yrittäjyyttä ja kokonaisturvallisuutta. [Pertti Hemmilä: olipa hyvä puhe!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruuantuotanto on vakavalla tavalla kannattavuuskriisissä, ja se näkyy monen viljelijän ahdinkona. Jotta kestävä kotimainen ruuantuotanto voi jatkua, meidän on pystyttävä tähän kriisiin vastaamaan — siitä tänään on täällä pitkään keskusteltu. Samaan aikaan elämme keskellä syveneviä ympäristökriisejä, joihin myös ruuantuotannon pitää kyetä vastaamaan ja sopeutumaan. Olenkin tosiaan huolissani niistä puheista, joissa korostetaan, että kannattavuuskriisissä meillä ei olisi varaa maatalouden ympäristötoimiin, kun asia on juuri päinvastoin. Kestävää ruuantuotantoa on vain, kun huolehdimme maaperän viljavuudesta, luonnon monimuotoisuudesta, siitä, että ravinteet pysyvät kierrossa eivätkä valu rehevöittämään vesistöjämme, ja siitä, että ohjaamme maataloustuet niin, että ympäristötoimet ovat viljelijöille kannattavia. Arvoisa puhemies! Keskeinen ongelma on, että Orpon hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten me voimme turvata olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti ja kestävästi luonnon tilaa sekä eläinten oikeuksia parantaen. Vaikka tieto ruuantuottajien ja luonnon ahdingosta on ollut saatavilla, Suomi ei ole valmistautunut ekokriisien vaatimaan murrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa sekä suomalaiset viljelijät että suomalainen luonto. Vaikka kriisi on akuutti, ratkaisuja pitää hakea kestävästi myös pitkällä tähtäimellä. Pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät sitä eteenpäin. Arvoisa puhemies! Kestävää ruuantuotantoa ei ole ilman tehoeläintuotannon ongelmiin puuttumista. Julkisuuteen on noussut viime viikkojen aikana karuja esimerkkejä siitä, millaista tuotantoeläinten elämä Suomessa on. Tuhannet sairaiksi jalostetut broilerit elävät kylki kyljessä suurissa halleissa näkemättä koskaan auringonvaloa tai pystymättä kunnolla liikkumaan. Suomessa broilereita kasvatetaan niin ahtaasti kuin EU-lainsäädäntö suinkin sallii. Siat puolestaan joutuvat makaamaan karsinoissaan ulosteen peitossa, emakot pitkiä aikoja ilman mahdollisuuksia edes kääntyä kunnolla. Kirurgisen kastraation kielto kumottiin liha-alan painostuksesta, vaikka kirurginen kastraatio aiheuttaa pienille porsaille kipua ja kärsimystä. Ongelma on, että tässä ei ole periaatteessa mitään laitonta. Se osoittaa, että eläinten hyvinvointilaissa riittää paljon parannettavaa. Kestävä ruokamurros edellyttää, että lihan kulutusta vähennetään merkittävästi ja siirrytään kohti kasvipohjaista ruuantuotantoa. Se edellyttää panostamista koko arvoketjuun, niin viljelykasvien jalostukseen kuin raaka-aineiden jatkokäsittelyyn ja uusiin ruokainnovaatioihin, juuri niin, että voimme syödä kotimaista kasvipohjaista ruokaa. Julkisen sektorin hankinnoilla voimme merkittävästi ohjata siihen, että kotimaista kasvipohjaista ruokaa on tarjolla. Minulle on vakuutettu, ja näin kyllä todella uskonkin, että viljelijät kyllä tuottavat, kun raaka-aineille on markkinat ja hinnat ovat kohdillaan. Arvoisa puhemies! Kotimainen ruuantuotanto on huoltovarmuuskysymys mutta myös kysymys elävästä maaseudusta, omavaraisuudesta ja suomalaisesta työstä. Maatalouden suunta on ollut pitkään tehostaminen, keskittäminen ja suuruuden ekonomia, mutta kaikesta keskittämisestä huolimatta kannattavuus ei ole parantunut. Huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja kestävää ruuantuotantoa tukisi se, että ruokaa voisi tuottaa kannattavasti myös paikallisemmalla ja hajautetummalla mallilla, joka perustuu maatilarakenteen monipuolistamiseen, uudistavaan viljelyyn, viljelykiertoihin ja ravinteiden kierrätykseen. Tällainen malli toisi tuottajan ja kuluttajan lähemmäs toisiaan, mahdollistaisi laajemmin aidon lähiruuan tuottamisen ja todella pitäisi myös maaseutua elävänä. Arvoisa puhemies! Vihreät haluavat uudistaa maataloutta luonnon kantokyvyn ehdoilla. Maataloustukia on kohdennettava nykyistä vaikuttavammin ratkaisuihin, jotka vahvistavat luonnon tilaa ja vähentävät päästöjä. Maatalouden ympäristötuet tulisi muuttaa tulosperusteisiksi, jotta tuottajilla olisi kannusteet tehdä vaikuttavia toimia. Suomen tulee pyrkiä siihen, että EU:n maatalouspolitiikan ja tukien lähtökohtana on maatalouden kestävyysmurroksen vauhdittaminen. Samalla tulisi vähentää maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja kierrätyslannoitteiden saamista markkinoille. Ruuantuotannon pitää pystyä vastaamaan myös ilmastokriisin ja luontokadon tuomiin haasteisiin, jotta tuotanto on aidosti kestävällä pohjalla, ja tätä tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä yhdessä viljelijöiden kanssa. Tässä hallitus ei ole onnistunut, ja siksi kannatan edustaja Sofia Virran tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, monimuotoisuus, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Historian keskittävin hallitus yrittää nyt esiintyä jotenkin maaseudun puolella olevana, mutta kaikista hupaisinta oli tämä EU-vaikuttaminen. Olemme saaneet kuulla, että koskaan Suomen historiassa näin heikosti ei ole sidosryhmiä kasattu yhteen ja yritetty vaikuttaa rahoituskehyksen maatalousosioon. On oletettavissa, että sieltä tulee 20 prosenttia takkiin. Kaiken hyvän päälle ennallistamisasiassa annettiin yhdessä vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n kanssa ympäristöministeriön käsiin täysi valtakirja. Me keskustassa emme hyväksy tällaista toimintatapaa. Me haluaisimme, että siihen lyötäisiin perälauta ja käytettäisiin kaikki mahdolliset kansalliset joustot, ettei miljardilasku lankeaisi Suomelle.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olemme todistamassa tekopyhyyden huipentumaa, kun keskusta välikysymyksessään on huolissaan maataloudesta. Totta kai maatalouden jo pitkään jatkuneesta kannattavuuskriisistä on syytäkin olla huolissaan, ja tämä hallitus on tehnyt useita päätöksiä ja lakimuutoksia sekä vaikuttanut EU-tasolla tilanteen parantamiseksi, mutta tekopyhää on se, että pelkästään 2000-luvulla, siis 26 vuoden aikana, keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku seitsemässä eri hallituksessa. Kaikki me voimme myöntää sen tosiasian, että kannattavuuskriisi ei ole syntynyt tämän hallituskauden aikana, vaan se on kehittynyt pitkällä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä juuri keskusta on ollut se puolue, jolla on ollut ylin päätäntävalta Suomen maatalousasioista ylivoimaisesti useimmin ja kaikista puolueista pisimpään. Laskeskelitte varmaan, että reilun kolmen oppositiovuoden jälkeen suomalaiset olisivat unohtaneet nämä faktat, ja siksi nyt uskallatte käyttää opposition voimakkainta välinettä eli välikysymystä hurskastellessanne maatalousasioilla. [Anne Kalmarin välihuuto] Minä olen varma, että maaseudulla keskustan teot ja tekemättä jättämiset kyllä muistetaan. [Hanna-Leena Mattila: Kyllä muistetaan perussuomalaistenkin!] Mitä hallitus sitten on tehnyt? Ensinnäkin EU-vaikuttaminen on aiempaa paljon parempaa. [Anne Kalmari: Ennallistaminen, hah hah!] Suomen viesti on yhtenäinen, ja asioihin vaikutetaan jo ennakolta. Toisin oli viime kaudella. Vihreän ministerin suulla puhuttiin yhtä, keskustalaisen suulla toista. Tulokset olivat sen mukaiset, oli kyse sitten metsistä tai maataloudesta. Ja miten kävi esimerkiksi metsästyksen osalta viime kaudella? Ei oltu susijahdissa, valkoposkihanhet saivat syödä pellot tyhjiksi, ja niille puuhasteltiin hanhipeltoja ja -vahteja. Mutta samanlaista vesittämistä tapahtui monissa muissakin asioissa, joista viime kaudella päätettiin. Ilmastopolitiikassa te keskustalaiset sitouduitte hiilineutraaliusvuoteen 2035 ja uudistitte muun muassa jakeluvelvoitteet polttoaineisiin, ja mikäli tämä hallitus ei olisi puuttunut peliin ja maltillistanut teidän kattoon sojottavia käppyröitänne, polttoaineet olisivat vielä nykyistäkin kalliimpia. Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tosiaan tuntui ja tuntuu teidän päätöstenne myötä edelleen maaseudulla ja suomalaisten kukkarossa. Sidoitte Suomen EU:n ilmastotaakanjakovelvoitteisiin, elpymispaketteihin, ennallistamisasetukseen, sidoitte Suomen käsiä siellä sun täällä ja kauaskantoisesti, ja nyt olette ihmeissänne, kun yhdessä hallituskaudessa ei saada mannaa satamaan taivaalta. Ne teidän siunaamanne sopimukset kun koskevat meitäkin, tätä hallitusta, ja te tiesitte sen lyödessänne kättä päälle. Ei se ollut ihme, että jätitte tyhjän paperin ja siirsitte sotkunne muille. [Anne Kalmari pyytää vastauspuheenvuoroa] Arvoisa puhemies! Kahden keskustalaisministerin jäljiltä elintarvikemarkkinalaki oli jäänyt torsoksi. No, tämä hallitus uudisti senkin, ja sen toteutumista seurataan ja valvotaan tarkoin. Lain myötä esimerkiksi kaupan ylivaltaa neuvottelutilanteessa kohtuullistettiin viljelijöiden ja alkutuottajien hyväksi. Tämä hallitus on tehnyt paljon sopeutuksia useilta eri sektoreilta, mutta maatalouteen ei ole koskettu. Olemme suojelleet siis suomalaista maaseutua, maataloustuottajaa ja huoltovarmuutemme perustaa. Tieverkkoon on satsattu enemmän kuin vuosikausiin, ilmastopolitiikkaa on kohtuullistettu. Kaikki tämä on tehty erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa, joka on perintöä edellisiltä hallituskausilta — puhumattakaan Euroopassa ja maailmalla riehuvista sodista, joilla on suora vaikutus myös tänne Suomeen. Arvoisa puhemies! Meille perussuomalaisille maaseutu merkitsee jotain aivan muuta kuin äänten kalastelua ennen vaaleja. Se on arvokas osa Suomea, se on huoltovarmuutemme perusta. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Paljon on toki tehtävää, emmekä voi ummistaa silmiämme kannattavuuskriisiltä, mutta tämä hallitus on ottanut suuria harppauksia nimenomaan maaseudun ja maaseudun ihmisten hyväksi. [Välihuutoja]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, tieverkko, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, susi, metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Aloitan tuosta edustaja Mehtälän toteamuksesta. Nimenomaan se elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien lisääminen parantaa tuottajan asemaa. Ehdottomasti niin. Se on täysin välttämätöntä, jotta me pystymme jollakin tavalla saamaan tietoa siitä markkinasta ja myöskin siitä, onko siellä niitä kohtuuttomia sopimusehtoja, onko private labeleissa sellaisia toimintatapoja, jotka eivät kestä päivänvaloa. Nämä ovat olleet absoluuttisen tärkeitä muutoksia, joita on tehty, ja niitä on tarvittu. Vielä kun mennään tähän tilastokeskusteluun, niin todellakaan missään vaiheessa en ole näitä tilastoja lähtenyt kiistämään, mutta Luken tutkijan viesti: ”Taloustohtorin Maa- ja puutarhatalouspalvelussa kuvataan suurimpien 23 500 maatalous- ja puutarhatalousyrityksen tulos- ja kannattavuuskehitystä”, eli nämä ovat niin sanotut päätoimiset. ”Nämä tuottavat yli 90 prosenttia Suomen maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotannosta.” Näitten kannattavuuskerroin on 0,3, [Anne Kalmarin välihuuto — Hilkka Kempin välihuuto] mutta sitten siellä on mukana 17 000 yritystä, jotka tuottavat vajaan 10 prosenttia kokonaistuotannosta. Eli tätä olen pyrkinyt teille kuvaamaan, että meillä on iso joukko yrityksiä, joitten tuotos suomalaiseen ruuantuotantoon on pieni. On ihan selvä, että jos se on sivutoimista, se on sellaista, että todellakaan sillä ei ole tarkoitus edes sen perheen elää, ei edes välttämättä sen viljelijän itsensä, vaan hän hakee elantonsa pääosin muualta, ja jos me katsomme ja sanomme, että nämä 17 000 yritystä olisivat määräävässä asemassa sen suhteen, mitä suomalaisella maataloudella tulee... [Anne Kalmari: Mutta ei sitä pidä tappiolla tehdä!] Tässä asiassa täytyy sanoa, että tämä hallitus on nimenomaan lähtenyt siitä, että me haluamme tällä ylläpitovelvoitteella, joka nyt on komissiossa hyväksytty, vaikuttaa siihen, että suomalaisessa maataloudessa tuet kohdistuvat ruokaa tuottavaan maatalouteen eli niille, jotka ovat vastuussa tästä Suomen huoltovarmuudesta ja elintarviketurvallisuudesta ja viime kädessä kokonaan, voi sanoa, turvallisuuspoliittisesta tilanteesta myöskin sitä kautta, koska itse ajattelen niin, että se ruuantuotanto on osa tätä meidän turvallisuuspolitiikkaa. Edustaja Rantanen täällä nosti esille tämän vientiasian ja kyseli, miksi ei haeta esimerkkiä muualta. No, nimenomaan on haettu esimerkkiä muualta. Tämä ruokaneuvosto ja koko tämä, millä tavalla tätä ruokastrategiaa lähdetään juoksuttamaan eteenpäin, on nimenomaisesti rakennettu Irlannin mallin mukaisesti, on haettu sieltä parhaat palat, otettu käyttöön. Tämän volyymin kasvu on 18 prosenttia, ja arvon kasvu on ollut 7 prosenttia, mikä kertoo siitä, mikä tuli täällä muutamien puheenvuoroissa esille, että me viemme vieläkin liian paljon bulkkia, elikkä se arvonlisä pitää pystyä nostamaan edelleen isommaksi. Sitten täällä nousi esille — minun mielestäni oli hyvä nosto, oliko edustaja Eestilä, vai kuka sanoi siitä — että nyt pitää myöskin nähdä se, että suomalaisella maataloudella on oikeasti ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöitten vallitessa myöskin mahdollisuuksia siihen, että täällä puhtaan veden ja tuotantoketjujen ja myöskin tautivapaitten tuotantoketjujen maassa, missä ei ole salmonellaa ja missä pystytään varmistamaan nämä vastuulliset tuotantoketjut, meillä on oikeasti mahdollisuus olla kokoamme suurempi ruuantuottaja maailmassa. Tähän on minun mielestäni järkevää ja hyvä tarttua. Edustaja Mikkonen nosti esille tätä kestävyysmurrosta. Juuri tätä tällä hallituskaudella on lähdetty hakemaan, jotta pystyttäisiin irtautumaan fossiilisista lannoitteista, jotta pystyttäisiin saamaan kotimainen biokaasutuotanto ja sitä myöten myöskin kiertotalouslannoitteet paremmin käyttöön. Juuri tätä me olemme tehneet. [Anne Kalmarin välihuuto] Ainakin edustajat Lyly, Honkasalo ja Mattila kyselivät tästä, millä tavalla me varmistamme, että suomalaisilla maatiloilla meillä noudatetaan työehtosopimuksia. Meillä on sosiaalinen ehdollisuus — sosiaalinen ehdollisuus. Eli sen lisäksi, että vaaditaan meidän viljelijöiltä, että noudatetaan meidän työlainsäädäntöä, heiltä vaaditaan vielä tätä sosiaalista ehdollisuutta, joka tarkoittaa sitä, että jos ei noudateta, niin silloin on jopa mahdollisuus maataloustukien menetykseen. Täytyy sanoa, että suomalainen viljelijä tässäkin asiassa toimii hyvin ja vastuullisesti. Edustaja Wickström nosti esille, ja taisi muutama muukin nostaa, miltä se tulevaisuudennäkymä näyttää. No, silloin kun keskusta oli hallituksessa, korkeimmillaan 190 sukupolvenvaihdosta tehtiin vuonna 22. Nyt tällä hetkellä 356 nuorta aloittaa, eli yksi nuori aloittaa joka ikinen päivä, plus meillä on seitsemän porotalouden aloittajaa myöskin. [Anne Kalmarin välihuuto — Pertti Hemmilän välihuuto] Elikkä kun tässä on uskoa luotu tulevaisuuteen, on myöskin syntynyt uskoa tulevaisuuteen. Sitten täällä kysyttiin vielä niistä investoinneista. CAP-suunnitelman muutoksessahan 58 miljoonaa laitettiin nyt vielä lisää siihen, [Puhemies koputtaa] että pystytään näitten investointien tuet varmistamaan. Oinas-Panuma kysyi näistä lammasteurastuksista. Millään EU-maalla ei ole tämäntyyppistä poikkeusta, mitä hän täällä kysyi, ja tätä on komissiosta useamman kerran kysytty. Ruotsissa on ollut ainoastaan sellainen määräaikainen, joka on sekin poistunut tällä hetkellä. Elikkä tästä on ollut kysymys. Jatketaan tätä keskustelua. Täällä on paljon hyviä kysymyksiä, mutta kaikkiin ei kerkeä kerralla vastata. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Keskusta esitti välikysymyksen vakavasta aiheesta, mutta kun tuota ryhmäpuhetta kuunteli, niin tuli mieleen, että nykyhallituksen syytösten osalta tuuli heiluttelee huulia täysin hallitsemattomasti. Keskustalla oli maatalousministerin paikka edelliset kahdeksan vuotta, minkä jälkeen se tarjoili suomalaiselle ruuantuottajalle tyhjän paperin, siis pelkkiä lautasliinoja. Keskusta moitti nykyhallitusta polttoainehintojen noususta, vaikka oli itse nostamassa polttoaineveroa viime kaudella ja kaiken lisäksi liitti Suomen EU:n tieliikenteen päästökauppaan, jonka aiheuttama hintapommi on vielä tulossa ruuantuottajan kiusaksi. Tämä hallitus on alentanut polttoaineveroa liki 300 miljoonalla. [Mikko Savolan välihuuto] Ja vaikka hinnat ovat tällä hetkellä liian korkeat, se on joka tapauksessa pois hinnasta, mitä se olisi ilman tuota alennusta. Tämä hallitus on uudistanut elintarvikelakia parempaan suuntaan ja edistänyt ruokavientiä. Sen sijaan keskusta ajoi turvetuotannon alas. [Anne Kalmarin välihuuto]

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kyllä, itsekin ajattelen, että kyse ei ole vain ongelmista. Ruuantuotannossa ja maaseudulla laajemminkin on nimenomaan suuri potentiaali, mitä tulee niin ilmastokriisiin, luontokatoon kuin vaikka kestävään ruokajärjestelmään liittyen, mutta niiden toteutuminen edellyttää johdonmukaista politiikkaa ja sitä, että tuetaan ja mahdollistetaan ratkaisuja — eli esimerkiksi vähemmän ympäristölle haitallisia tukia ja enemmän tukea ja mahdollisuuksia kestävyyssiirtymään ja minimissään edes se, että olisi reilut peliehdot kestäville vaihtoehdoille. Sitten yksi huoli on datakeskusbuumi. Maaseudulla voidaan olla tekemässä kestävyyssiirtymää myös energian ja infran suhteen, mutta nytten uhkana on se, että ylikansalliset digijätit tulevat tänne vailla mitään kunnollisia ehtoja ja sitten samalla myös syövät meidän ilmastotavoitteet ja kestävyystavoitteet. Haluaisin kysyä: ministeri, miten te varmistatte, että tavalliset ihmiset, yhteiskunta ja veronmaksajat eivät joudu maksamaan siitä, [Puhemies koputtaa] että voitot viedään ulkomaille?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Minusta se pitää voida sanoa suoraan: Suomen maatalouspolitiikka on epäonnistunut. Ruoantuotannon kannattavuus on lähellä nollaa, ja kestävyysmurros on vasta lapsenkengissä — ja ei, tämä ei ole viljelijöiden vika, se on meidän poliitikkojen vika. Maataloustukien ja tuotannon uudistaminen on välttämätöntä, mutta tässä salissa kilpaillaan siitä, kuka puolustaa nykyjärjestelmää kiivaimmin. Arvoisa puhemies! Toisin kuin täällä annetaan ymmärtää, eivät tuottajan etu ja luonnon hyvä ole vastakkain. Pelloilla ympäristötoimet ja kannattavuus kulkevat usein käsi kädessä. Esimerkiksi maan kasvukunnon ja ravinteiden pidättämisen parantaminen suojaa vesistöjä ja parantaa satoa, mutta siihen eivät tuet nykyisellään kannata. Hyvä hallitus, tehdyt toimet eivät riitä, jos sinilevälautat kasvavat ja vedet jatkavat tummumistaan, eikä fossiilisiin polttoaineisiin ripustautuminen nosta maataloutta kukoistukseen. Ehdotus: tehkää turpeen kunnianpalautuksen sijasta biokaasun uusi tuleminen. [Hannu Hoskonen: Turve tarvitaan takaisin, jos meinataan maata viljellä tässä maassa!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, vesistö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo sanoi, että viljelijöiden syyllistäminen saisi jäädä vähän vähemmälle. No, itse en usko syyllistämiseen noin muutenkaan ja vielä vähemmän viljelijöiden syyllistämiseen, mutta ei se tosiasioiden ääneen sanominen ole kenenkään syyllistämistä. Esimerkiksi se, että maatalouden ilmastopäästöt eivät ole kokonaisuutena juurikaan laskeneet 2000-luvulla, ei ole viljelijöiden vika. [Anne Kalmari: Ei, se on laskentatavan vika!] Eivät viljelijät päätä niistä pelisäännöistä, niistä laeista ja tuista, jotka määrittävät ehdot, kuinka mahdollista viljelijöiden on vähentää päästöjä, saatikka kuinka kannattavaa tai houkuttelevaa se on. Se on poliitikkojen vastuulla. Sen takia ajattelen, että kun tunnistetaan vielä tekemistä ja haasteita maataloudessa, niin se ei ole viljelijöiden syyllistämistä, vaan se on ennen kaikkea meille poliittisille päättäjille tehtävälista, jotta me laitamme ne asiat kuntoon, jotta viljelijät voivat jatkaa sitä hyvää työtä, jota he tähänkin asti ovat tässä maassa tehneet.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Täällä vasemmistoliitto ja vihreät nostivat aivan oikein ilmastokriisin ja globaalin kuivuuden esille. Itse asiassa tämä globaali kuivuus voi olla todella vaarallista Euroopalle ja tietenkin Suomelle. Se voi laukaista massiiviset kansainvaellukset. Mutta aina ei voi nähdä uhkaa uhkana, vaan uhka on myös mahdollisuus, ja ilmastonmuutoksesta ja kasvukauden pidentymisestä hyötyy erityisesti nurmirehupohjainen maataloustuotanto. Sehän tarkoittaa kotieläintuotantoa. Itse tulen Itä-Suomesta, ja tässä yllättäen avautuukin Suomelle loistava mahdollisuus lisätä maatalous- ja elintarviketuotantoa ja lisätä vientiä, jonka kauppatase on aika pahasti negatiivinen. Eli pitää joskus nähdä näitä mahdollisuuksia, mitä nämä muuttuneet olosuhteet tuovat tullessaan. Sen takia Suomi ei lainkaan ole niin huonossa asemassa maatalouden ja agribisneksen suhteen, koska meillä ovat vesivarat hyvässä kunnossa, pohjavesivarat 90-prosenttisesti kunnossa, ja meillä on paljon etuja, jotka tässä keskustelussa nyt jäävät sivuraiteille.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pääministeri tuossa edellä totesi, että jo 20 vuotta on puhuttu maatalouden kannattavuudesta, ja näinhän se on. Itsekin muistan tässä talossa yli kymmenen vuotta olleena monet kerrat nämä samat keskustelut. Sen takia olisikin tärkeää, että pystyisimme puuttumaan nimenomaan niihin rakenteisiin, joilla varmistamme kannattavuuden tulevaisuudessa. Yksi kysymys on tietysti tämä kaupan valta ja se, kuinka paljon tuottajalle jää, mutta toinen kysymys on myös se, miten me varmistamme maatalouden kestävyysmurroksen: miten me varmistamme hyvän kasvukunnon, miten me varmistamme luonnon monimuotoisuuden, pölyttäjät, vesien riittävyyden ja niin edelleen? Sen takia toivoisin hallitukselta enemmän toimia tämän kestävyysmurroksen vauhdittamiseksi, sillä monet viljelijät haluavat tehdä enemmän toimia, mutta tällä hetkellä meidän tukipolitiikkamme ei ohjaa siihen, ja se ei ole oikein. Viljelijät kuitenkin arjessaan jo kärsivät ilmastokriisin tuomista haitoista — sään ääri-ilmiöistä, kuivuudesta, rankkasateista — ja myös tuotantopanosten hintojen äkillisistä heilahteluista, jotka johtuvat ilmastokriisistä.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Metsästyksestä on puhuttu vähän mutta ei riittävästi. Haluan tässä yhteydessä antaa hallitukselle ja asiasta vastaavalle ministerille kiitokset asian hoitamisesta, mikä koskee susia, karhuja, valkoposkihanhia, merimetsoja, ja myös tähän villisikaongelmaan ripeästi puuttumisesta. Tätä kiitosta ja viestiä olen saanut siitä metsästäjäyhteisöstä, jossa itsekin olen mukana. Maatalouden näkökulmasta tuotantoeläimet, jotka laiduntavat, satovahingot johtuen valkoposkihanhista, ovat iso taakka ja iso henkinen taakka myös viljelijöille. Useat viljelijät ovat myös metsästäjiä ja osaavat arvostaa sitä politiikkaa, mitä tässä on harjoitettu. Sanaa ”ylimielisyys” on tässä käytetty. Otan siitä esimerkin siltä ajalta, kun ministeri Ville Niinistö oli ympäristöministeri. Häneltä kysyttiin ministeriaitiosta, miten karhuihin, susiin pitää suhtautua, ja hän sanoi, että niiden kanssa pitää pystyä oppimaan elämään. Siinä aika tyly viesti vanhemmille, jotka laittavat pimeälle koulutielle pienet lapsensa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, susi, metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Totean nyt liikennepolitiikasta sen verran, että siltarumpupolitiikka on vaihtunut koko Suomen liikennepolitiikkaan, [Naurua] ja tämä hallitus on nimenomaan painottanut teitä huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. [Keskustan ryhmästä: Voi hyvänen aika!] Te olette aikaisemmin harrastaneet nimenomaan siltarumpuja, pyöräteitä, sidoitte meidät EU:n tiukkaan päästökauppaan, viherhumppaan. Tällä hetkellä painotus on nimenomaan teissä. Ja voin todeta, että emme ole edelleenkään käyttäneet yhtään uutta rahaa Turkkusen junaan, jonka yhtiön te perustitte. [Jouni Ovaska: Ja te rahoititte!] Yksityistierahoitusta ollaan jälleen nostamassa, se on jälleen lähdössä ylöspäin. Niitä summia ja hankkeita, joita investointeja tiepuolella tällä hetkellä meillä on menossa, te olette odottaneet kymmeniä vuosia. Meillä on kaksi ja puoli miljardia tiehankkeita käynnistymässä tämän kauden aikana. Me todella vahvistamme koko Suomea. Unohdamme ne teidän siltarumpunne ja satsaamme koko Suomen huoltovarmuuteen, turvallisuuteen. Meillä riittää rahaa, tällä menolla jos jatkamme nyt kun suunta on muuttunut, myös niihin alempiasteisiin teihin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos tärkeästä keskustelusta. Kun me puhutaan suomalaisesta ruuasta ja huoltovarmuudesta, niin ei tärkeämpää asiaa meille kaikille voi ollakaan. On yhteinen asia pitää tästä ruoantuotannosta huolta. Kun hallitus aloitti, niin me listasimme parhaiden asiantuntijoiden, tuottajajärjestöjen kanssa kaikki ne asiat, joita haluttiin laittaa kuntoon, mikä luo pohjaa kestävälle ruuantuotannolle Suomessa. Me kirjoitettiin ne hallitusohjelmaan, ja ne on viety määrätietoisesti läpi. Näistä on tullut paljon kiitoksia, että me olemme tehneet juuri oikeita asioita. Se ei poista sitä tosiasiaa, että kannattavuus on edelleen valtava ongelma. Se on ollut sitä 20 vuotta vähintään, se on iso ongelma. Nämä kaikki toimet tietenkin parantavat edellytyksiä toimia, mutta se hinta pitää saada markkinoilta. Sinnekin me ollaan tehty elintarvikemarkkinalain uudistukset, ja me ponnistelemme viennin eteen, koska se on paras tapa saada aidosti lisää rahaa tähän elintarvikeketjuun, viedä sitä hienoa suomalaista ruokaa myöskin maailmalle. No, sitten me ollaan tehty kriisipaketti. Minä olen ottanut tämän keskustelun niin, että keskusta kiittää hallitusta kriisipaketista eli oikeista toimista. Voidaan olla tästä samaa mieltä. Onnittelut ministeri Essayahille hyvästä valmistelusta. Mutta se on se, mitä me pystymme tässä tilanteessa nyt tekemään: 140 miljoonaa euroa lisää tähän vaikeaan tilanteeseen. Erityisesti haluan myöskin itse korostaa sitä, minkä muun muassa edustaja Hemmilä ja monet muut nostivat esille, eli tätä kasvinviljelijöiden ahdinkoa, mikä on tällä hetkellä pahin. Sitten nostan yhden asian vain esille. Tässä ovat nämä ympäristötoimet nousseet esille. Kun vuosina 14—15 sain toimia maatalousministerinä hienon vuoden, ja siitä lähtien olen seurannut hyvin tarkasti ja nähnyt, kuinka paljon suomalaiset ruuantuottajat tekevät joka päivä suomalaisen ympäristön, vesiensuojelun puolesta, niin minusta syyllistäminen saisi jäädä nyt jo vähän vähemmälle. Tehdään yhdessä näitä toimia, niin kuin tälläkin hetkellä tehdään esimerkiksi Saaristomeren ja muiden arvokkaiden kohteiden ympärillä. Tämä on todella tärkeää, mutta antaa myöskin arvoa sille, mitä on jo tehty tähän mennessä. Nyt kaikkein tärkein asia tästä eteenpäin on neuvotella Euroopan unionista paras mahdollinen tulos seuraavaan rahoituskehyskauteen. Sen eteen teen itse töitä, maatalousministeri ja koko hallitus tekevät töitä. Paras mahdollinen tulos — me taistellaan sen eteen joka päivä. Sillä ratkaistaan se perusta, minkä päälle suomalainen ruuantuotanto jatkossakin seitsemän seuraavan vuoden ajan rakennetaan. Me ollaan suomalaisen tuottajan puolella.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Tämä on vähän sellainen asia taas, että kun tätä keskustelua kuuntelee, niin mehän ollaan kutakuinkin samaa mieltä kaikki tästä asiasta, elikkä maatalouden ja maatalousyrittäjien aseman parantamisesta. En tykkää kauheasti kaivella vanhoja, mutta kun täällä mainitaan muun muassa Kataisen hallitus ja muitakin, niin jos 2000-luvulta katsoo näitä tilastoja, niin siellä esimerkiksi Kataisen hallituksen aikana maatalouden kannattavuuskerroin meni alaspäin. Jos mennään vielä vanhempaan, 2000-luvun alussa Lipposen hallituksen aikana se meni alaspäin. Tässä on vähän sama kuin noiden yksityisteiden osalta, että aina silloin, kun keskusta on ollut hallituksessa, tämä on mennyt ylöspäin. Nyt tällä kaudella... [Juho Eerola: Edellisen hallituksen toimien ansiosta!] — Siellä varmaan varmistetaan tekoälyltä näitä. — Tämä hallitus kun aloitti, niin noin kuudesosaan putosivat kannattavuuskerroin ja yrittäjätulo. Ei tästä nyt voi iloita kukaan, mutta nyt kun on todettu tämä tilanne, minkälainen tämä on, niin tähän olisi hyvä löytää ratkaisuja. Ja se kosteikkoviljely: ympäristövaliokunnassa perussuomalaiset olivat mukana hyväksymässä kosteikkoviljelyn mietinnössä, [Puhemies koputtaa] elikkä se siitä sitten.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Eurooppa on kärvistellyt tappohelteissä koko kesän, ja kesän helteet aiheuttivat miljardiluokan satotappiot. Joissakin maissa viljelijöiltä kiellettiin veden pumppaaminen puroista ja ojista, kun jokien pinnat laskivat kriittisen alas. Myös karjaa kuoli kuumuuteen. Ilmastokriisi tosiaan on tässä ja nyt, ja se vain kiihtyy koko ajan. Seuraukset ovat ruuantuotannolle ja viljelijöille todella karut, jos me vain roikumme vanhassa emmekä tee kestävää siirtymää. Ruuantuotanto ja ilmastotyö kulkevat siis käsi kädessä. Ne eivät ole toistensa vastakohtia. Tosiaan kasvispohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on välttämättömyys, ja tämä on ymmärretty Tanskassa erittäin hyvin. Siellä myös sikatalous ja ‑teollisuus ovat tulleet tiensä päähän. Viime vaalit Tanskassa [Puhemies koputtaa] olivat nimenomaan eläinten hyvinvointivaalit, ja kansa vaati [Puhemies koputtaa] eläinten hyvinvoinnin parempaa ymmärtämistä. [Puhemies koputtaa] Toivottavasti myös hallitus ymmärtää, että tämä on se tie, joka myös Suomessa tulee valita.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastokriisin ja luontokadon vaikutukset maataloudelle ovat todellisuutta jo myös Suomessa, ja siksi on huolestuttavaa, miten vähän siitä tässä salissa puhutaan. Jopa annetaan ymmärtää, että meillä ei olisi varaa tässä tilanteessa maatalouden ympäristötoimiin, kun asia on juuri päinvastoin. Me tarvitsemme viljelijät mukaan ekokriisien ratkaisemiseen. Maatalouden suunta on ollut pitkään tehostamisen, keskittämisen ja suuruuden ekonomia, mutta kaikesta keskittämisestä huolimatta kannattavuus ei ole parantunut. Huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja kestävää ruuantuotantoa tukisi se, että ruokaa voisi tuottaa kannattavasti myös paikallisemmalla ja hajautetummalla mallilla. Tällainen malli toisi tuottajan ja kuluttajan lähemmäs toisiaan, mahdollistaisi aidon lähiruuan tuottamisen luonnon ehdoilla ja pitäisi maaseutua elävänä. Kysynkin: mitä, hallitus, aiotte tehdä, jotta tällainenkin polku olisi tulevaisuuden Suomessa mahdollinen kestävän ruuantuotannon osalta ja erityisesti sen osalta, että voidaan tämä kestävä ruokamurros Suomessa toimeenpanna?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitoksia edustajille ryhmäpuheenvuoroista ja monista huomioista siellä. Ensinnäkin on hyvä huomata, että keskusta piti maa- ja metsätalousministerin salkkua yhtäjaksoisesti vuodet 2015—23. Nelisen vuotta sitten siinä välikysymyskeskustelussa, jota täällä moni muisteli, keskusta vastasi täällä välikysymykseen maatalouden ahdingosta, ja siinä yhteydessä, ironisesti, keskustan omat edustajat vaativat, että muun muassa Välitä viljelijästä -malli vakinaistetaan, vahvempi lainsäädäntö saadaan ruokaketjun epätasapainoa tasapainottamaan, elintarvikemarkkinavaltuutetulle pitää saada lisää toimintakykyä, sopimusten avaamista silloin, kun kustannukset muuttuvat, parempia rahoitusmahdollisuuksia, määrätietoista ruokaviennin kasvattamista. Tätä kaikkea tämä hallitus on tehnyt. Tämä hallitus on tehnyt nämä asiat. Täytyy sanoa, että silloin vuonna 22 keskusta totesi, että se elintarvikemarkkinalaki, joka heillä oli, ei ollut vielä riittävä. Tämä hallitus ei ole halunnut vain todeta, että siinä on vielä puutteita, vaan on lähtenyt toteuttamaan ne kaikkein keskeisimmät muutokset tähän elintarvikemarkkinalakiin, [Anne Kalmari: Se ei ole vieläkään riittävä!] joilla nyt oikeasti voidaan tähän markkinoitten epätasapainoon puuttua. Sitten muutamia huomioita: Täällä edustaja Kalmari nosti esille nämä julkisoikeudelliset maksut, ja hän muisteli tätä vanhaa lakia, eli vanhan lain aikana ympäristöministeriön alaisuudessa 1 400 euroa oli valkoposkihanhia koskeva poikkeuslupa. Tänä päivänä, kun tehtiin lakimuutos, jolla valkoposkihanhia voidaan poikkeusluvalla metsästää suojametsästyksen avulla, tuo summa on 70 euroa. Eli hyvä päivittää nämä omat tietonsa. Tietysti ette voineet tässä hetkessä antaa tunnustusta siitä, että tämä hallitus on saanut aikaiseksi merkittävän muutoksen siihen, mikä esimerkiksi tuolla Itä-Suomessa huomattavasti aiheuttaa kustannuksia ja byrokratiaa viljelijöille. Sitten jos puhutaan tästä kannattavuusasiasta, niin tämä korvauskelpoisuus on noussut useissa niissä viesteissä, mitä viljelijät ovat antaneet ja ottaneet yhteyttä. Se on kaikkein merkittävimpiä takeita nimenomaisesti sille kannattavuudelle, kun peltolohkoille saadaan haettua ne tuet, jotka niille kuuluvat. Vuodesta 2004 meillä on ollut tämä epäoikeudenmukainen tilanne, jossa suuri osa peltoja on ollut ilman korvauskelpoisuutta. Nyt tällä 20 miljoonalla me voimme saada korvauskelpoisuuden kaikille peltolohkoille Suomessa. Tämä on ehkä yksi merkittävimpiä maatalouspoliittisia tekoja tämän hallituksen toimesta. Uskon, että Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla erityisesti tällä hetkellä iloitaan suuresti tämän hallituksen tekemästä maatalouspolitiikasta. Sitten nostaisin vielä esille täältä SDP:n edustaja Rantasen. Te oikeastaan luettelitte kaikki ne asiat, mitä juuri olin omassa puheessani tuonut esille, eli kannattaa kuunnella näitä puheenvuoroja. Elikkä te vaaditte tukitoimia. Eikö se 140 miljoonaa riitä, kun olette samanaikaisesti monissa vaihtoehtobudjeteissa olleet valmiita leikkaamaan maataloudelta 100 miljoonaa? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh! Oijoijoi!] Ja entä sitten nimenomaisesti se muutos, että me tällä hetkellä saimme läpi komissiossa tämän ylläpitovelvoitteen, joka tarkoittaa juuri sitä, että hömppäheinälle tukea ei tulevaisuudessa mene, vaan nimenomaisesti sinne ruokaa tuottavaan maatalouteen? Ja huoltovarmuuskriteeri, sehän tuli juuri tässä hankintalaissa, jota te kiivaasti vastustatte. Siinä hankintalaissa on mukana huoltovarmuuskriteeri, jolla pystytään nimenomaisesti varmistamaan se, että siellä hyvinvointialueilla, kunnissa voidaan julkisissa hankinnoissa huomioida lähellä tuotettu kotimainen ruoka. Proteiinin omavaraisuutta on lisätty ja ruokaviennin kasvuohjelma on tehty. Eli kaikki ne, mitä te tuossa vaaditte, että pitää tehdä, on jo toteutettu. Sitten vielä vihreille ja vasemmistolle: Olitte tästä kasvisproteiinista huolissanne. Öljykasvien sadot ovat kasvaneet niin, että öljykasvit olivat vuonna 2020, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 30 000 hehtaaria, nyt 68 000 hehtaaria. Sama juttu, kun katsomme palkokasvien kohdalta hernettä: vuonna 20, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 25 000 hehtaaria, nyt yli 53 000 hehtaaria. [Välihuutoja] Kaksinkertaistettu kasviproteiinin, öljykasvien tuotanto tämän hallituksen toimesta. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Orpon—Purran hallituksen eriarvoistava politiikka on koko Suomen asia. Myös maaseudulla asuvat ovat joutuneet tämän hallituksen kurjistavan politiikan kärsijöiksi ja usein ensimmäisinä. Leikkausten myötä harvaan asutuilta alueilta poistuvat ensimmäisinä ihmisille tärkeät palvelut ja kaikki muu elinvoiman kannalta oleellinen: työpaikat, koulut, kulttuuri- ja harrastusmahdollisuudet. Maaseutu on tärkeä ja erottamaton osa suomalaista sosiaalista ja maantieteellistä kudosta. Maaseutu ei ole mikään resurssivarasto, josta vain rohmutaan luonnonvarat ja josta isot kaivosyhtiöt, metsäteollisuus ja ylikansalliset digijätit saavat voitot, kun haitat jäävät paikallisten maksettaviksi. Maaseudulla asuvat ihmiset ansaitsevat parempaa. Vasemmistoliiton mielestä myös maaseudun haasteisiin vastataan parhaiten turvaamalla ihmisten toimeentulo sekä panostamalla työpaikkoihin, koulutuslaitoksiin, palveluihin, liikenneyhteyksiin ja kestävään tuotantoon. Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous on vaikeassa kriisissä, ja viljelijät ovat tiukassa raossa. Eikä kyseessä ole vain kannattavuuskriisi. Kyseessä on eksistentiaalinen kriisi, ja hallitus on toimettomuudellaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa murentanut pohjaa koko suomalaisen ruuantuotannon perusedellytyksiltä. Hallitus ei ole tehnyt riittävästi päästöjen vähentämiseksi eikä ympäristön köyhtymisen pysäyttämiseksi eikä varsinkaan ole tehnyt ilmastotyön tekemisestä helpompaa maanviljelijöille. No, sen sijaan hallitus on vain kärjistänyt vastakkainasettelua maanviljelijöiden edun ja ilmastotyön välillä. Ekologisen kriisin torjuminen on maatalouden ensimmäinen elinehto. Jos me emme muuta kurssia, sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään, maaperä tulee köyhtymään ja monimuotoinen luonto pölyttäjineen tuhoutumaan. Ruuasta tulee pulaa, ja maanviljelijät menettävät toimeentulonsa. Ruuantuotantoa ei pidä kytkeä irti aktiivisesta ilmasto- ja ympäristötyöstä. Päinvastoin maanviljelijöitä on tuettava tässä työssä. Ruuantuotanto on osa ilmastokriisin ja luontokadon ratkaisua. Tämän pitää näkyä paljon paremmin muun muassa maataloustukien kohdentamisessa. Maanviljelijöitä on tuettava uudistavassa viljelyssä ja ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Turvepeltojen vettämistä ja kosteikkoviljelyä on tuettava. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton tavoitteena on yhdessä maanviljelijöiden kanssa rakennettu ekologisesti kestävä kotimainen maatalous, joka tarjoaa tuottajille reilun hinnan tuotteistaan ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Näitä uusia taloudellisia mahdollisuuksia syntyy erityisesti kasvipohjaisiin tuotteisiin, kuten kasviproteiineihin ja kasvipohjaisiin meijerituotteisiin, joista tulee Sitran ja Luken arvioiden mukaan ruoka-alan suurin kasvupotentiaali. Kasvipohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on vastaus myös ruokaturvaa ja huoltovarmuutta koskeviin haasteisiin, kun riippuvuus ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja rehusta, vähenee ja kun rehuntuotantoon käytetty maa-ala vapautuu suoraan ihmisille kelpaavien kasvien viljelyyn. Sitran ja Luken selvityksen mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa proteiiniomavaraisuus kokonaan kasviperäisesti vuoteen 2040 mennessä. Olen itse saanut luotsata eduskunnan kasvisruokaverkostoa, joka on mielestäni hyvä esimerkki puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Vain kasvipainotteiseen ruokajärjestelmään siirtymällä me voimme saavuttaa ekologisesti, sosiaalisesti ja eettisesti kestävän ruokajärjestelmän, joka vastaa aikamme haasteisiin. Konkreettisena toimenpiteenä haluan esittää kansallisen kasvipohjaisen ruuan toimintasuunnitelmaa ja investointiohjelmaa, jollainen on Tanskassakin puoluerajat ylittävällä yhteistyöllä tehty. [Tuomas Kettusen välihuuto] Arvoisa puhemies! Näistä mainitsemistani syistä johtuen teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Orpon hallitus on ilmasto- ja ympäristöpoliittisella toimettomuudellaan vaarantanut ruoantuotannon toimintaedellytykset ja siten maanviljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden. Siksi ehdotan, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.” — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lienee itsestäänselvää, että tässä maassa, meille kaikille rakkaassa Suomessa, ei tuoteta tulevaisuudessa ruokaa, jos maaperä on niin köyhtynyt, ettei se kykene tuottamaan satoa. Ruokaa ei tuoteta, jos toimitushäiriöt tai maailman konfliktit katkaisevat niiden tuotantopanosten, kuten polttoaineiden tai lannoitteiden saannin, [Juha Mäenpää: Tai turpeen!] joista suomalainen ruuantuotanto on riippuvainen. Eikä se sato kasva itsestään siellä pellossa tai ruoka ilmesty kaupan hyllylle, jos ei ole suomalaisia maatalousyrittäjiä ja viljelijöitä ruokaa turvaamaan. Ei ole kovin kauan aikaa siitä, kun sain eräältä varsinaissuomalaiselta neljän lapsen isältä viestin. Hän kertoi olevansa epätoivoinen, kertoi perheen kamppailevan köyhyyden kanssa, kuvasi, miten lasten ja vaimon elämään on osunut moni hallituksen leikkauksista, ja jatkoi, että hän on niin pettynyt siihen, miten tässä maassa on niin kovin pitkään annettu ymmärtää, että kaikki voi maataloudessa jatkua ennallaan ja nyt hän kamppailee köyhyyden kanssa yrittäessään vastuullisena pientuottajana tuottaa suomalaisille ruokaa. Asiantuntijat ja tutkijat ovat pitkään varoittaneet, että suomalainen ruuantuotanto vaarantuu, jos me emme ota tosissamme sitä faktaa, että kun ilmasto muuttuu, kun luonto köyhtyy, sillä on vaikutuksia suomalaiseen ruuantuotantoon. Vihreät ovat varoittaneet, että kaupan keskittyminen ei ole fiksua. Se, että alkutuottaja ei saa reilua korvausta työstään, on älytöntä, mutta tälle ei ole tehty tarpeeksi. Perussuomalaisten lausahdus siitä, että tämä hallitus tekee viljelijä-, maatalousyrittäjämyönteistä ilmastopolitiikkaa, on vastuuton, sillä ei ole mitään viljelijämyönteistä tehdä ilmastopolitiikkaa, jossa ei pureta riippuvuuksia fossiilisista polttoaineista, joiden hinnan maksavat viljelijät, ja olemme riippuvaisia siitä, mitä maailmanmarkkinoilla tapahtuu. Miksi ei olisi vastuullista ilmastopolitiikkaa auttaa suomalaisia maatalousyrittäjiä siirtymään biokaasuun, päästöttömään liikkumiseen ja niin edespäin? Tai mitä ajattelette, kumpi kohtaa ensin ilmastokriisin seuraukset, me jakkopuvut päällä tässä salissa vai viljelijät pelloilla? [Mikko Savola: Olen molempia!] He näkevät siellä jo nyt, mitä tarkoittavat rankkasateet, kuivuus tai maaperän köyhtyminen. Jokainen varmasti ymmärtää, että sellainen maaperä, joka ei ole ravinnerikas, ei myöskään pidä ravinteita pellossa. Silloin ne valuvat vesistöihin, Saaristomeri rehevöityy, eivätkä silloin saaristomeri-ohjelmat auta, jos ei uskalleta katsoa sitä isointa ongelmaa. Ja se ei ole viljelijöiden ongelma, se ei ole suomalaisten ruuantuottajien ongelma. Se on päättäjien ongelma, että ei ole tehty tarpeeksi tarpeeksi ajoissa, autettu sitä välttämätöntä siirtymää, joka on edessä. Mitä kauemmin me päättäjät hidastelemme ja leikimme, että ilmastokriisi ei joko ole totta tai luontokatoa ei tapahdu tai että me emme voisi vaikuttaa siihen, mitä kotimaiselle luonnolle tapahtuu, sitä enemmän maksavat hintaa suomalaiset ruuantuottajat, joilla on jo aivan varmasti tarpeeksi vaikeaa. Joten olen erittäin tyytyväinen, että eduskunta käy tätä keskustelua, ja toivon, että tämä lisää ymmärrystä sille, miksi vihreät ovat vaatineet, että ympäristöturvallisuus otetaan vahvemmaksi osaksi kokonaisturvallisuutta. Ei meillä ole puhdasta vettä, ei meillä ole sitä ruokaa, jos me emme huomioi näitä kysymyksiä ajoissa. Ei se ole wokettamista, eikä se ole pelkästään vihreää. Se on isänmaallista. Muistatte varmaan, kun aikoinaan vihreät puhuivat siitä, miten pitää irtautua fossiilisesta energiasta. Muistatte varmaan, miten sitä saatettiin vastustaa. Mutta muistatte varmaan, miten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aika nopeasti tuli näkyväksi, että kyse ei ollut vain ympäristöteoista vaan turvallisuudesta. Suomi kesti tuon tilanteen paljon paremmin, koska olimme onneksi fiksusti yhdessä siirtyneet toisenlaiseen energiantuotantoon. Sama ymmärrys tarvitaan nyt maatalouden puolelle, mutta on hämmentävää, miten maatalouspolitiikassa uppiniskaisesti jatketaan samaan suuntaan, vaikka nähdään, että viljelijöillä ei ole kovin helppoa tänäänkään. Kun tätä keskustelua käydään, niin ei tätä voida käydä käymättä sitä puhetta siitä, mikä on suomalaisen lihatalouden, kasvisruuantuotannon tulevaisuus. Se polarisoi ja se menee usein jopa aika lapselliseksi, vaikka meillä on tutkittua tietoa siitä, että nykyinen lihankulutus ei ole kestävällä tasolla kansanterveyden näkökulmasta, ja sote-kustannukset ovat aika isoja, kuten olemme huomanneet. Ja jälleen: emme me ole vastaan suomalaisia yrittäjiä, jotka siellä maatalouden puolella, lihataloudessa toimivat. On täysin kohtuutonta, että pienet eläintilalliset, vastuullisesti toimivat yrittäjät häviävät kilpailussa tehomaataloudelle. Se ei ole suunta, jossa me haluamme Suomea edistettävän. Me haluamme, että Suomi ottaa mallia Tanskasta, jossa on panostettu kasvispohjaiseen ruuantuotantoon, tehty siitä valttikortti, huoltovarmuustekijä. [Välihuutoja] — Kyllä, mutta siellä on siirrytty ja investoitu. Miksi me emme investoisi kasvistuotantoon? Ihmettelen myös sitä keskustelua maataloudesta, miten silloin aina nousevat vain puheet eläintaloudesta. Mihin unohtuu viljelijöiden asema, ruuantuottajien asema, joilla on aika vaikeaa ja joille on aika kauan kerrottu, että kaikki voi jatkua ennallaan. Itse en syyttäisi vain tätä hallitusta, katsoisin aika paljon pidemmälle. Mutta vetoan, että suomalainen eduskunta ottaa tosissaan ilmastokriisin, luontokadon, tekee tarvittavat toimet, jotta tässä maassa voidaan tuottaa suomalaisille ruokaa, tarvittaessa jopa kriisitilanteessa riippumatta toimitusketjuista. Valitettavasti vihreiden mielestä hallitus ei ole asian varmistamiseksi tarpeeksi tehnyt. Siksi vihreä eduskuntaryhmä ei voi antaa luottamustaan hallitukselle, joka ei ole ottanut ympäristökriisiä riittävän vakavasti tai auttanut vastaamaan suomalaisten viljelijöiden hätään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Istuva hallitus tiedostaa kotimaisen maatalouden tärkeyden niin ruuantuotannon kuin huoltovarmuudenkin näkökulmasta. Hallitusohjelma on rakennettu siten, että pystymme vastaamaan ulkoa tulleisiin šokkeihin. Vuosien saatossa on useissa eri tutkimuksissa todettu, että suomalainen arvostaa suuresti maaseutua sekä puhdasta ja turvallista kotimaista ruokaa. Me perussuomalaiset puolustamme näitä arvoja. Olemme hallituksessa turvanneet kotimaisen ruuantuotannon ja huoltovarmuuden näiden epävarmojen maailmanpoliittisten aikojen keskellä. Hallitus on uudistanut tällä vaalikaudella elintarvikemarkkinalakia. Vahvistimme elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltaa, aivan kuten hallitusohjelmassa on kirjattu. Uudistuksen toisessa vaiheessa paransimme nimenomaan alkutuottajien asemaa tuotantoketjussa, missä kaupan valta on ollut suuri ja epäreilu. Tavoitteemme oli vahvistaa sopimussuhteiden selkeyttä ja tasapainottaa toimijoiden asemaa koko elintarvikeketjussa. Kolmanneksi, olemme nostaneet voimallisesti esiin omistajaohjauksen keinot, joilla pyrimme varmistamaan sen, että kotimaisen ruuan osuus kasvaa julkisen sektorin hankinnoissa. Tämäkään työ ei ole jäänyt tuloksettomaksi. Edelleen olemme panostaneet paljon niin ikään myös nuorten viljelijöiden tukemiseen. Me olemme tukeneet aktiivista ruuantuotantoa kohdentamalla peltojen korvauskelpoisuutta, ja tämä tuki on suunnattu erityisesti aloittaneille nuorille viljelijöille. Olemme toimillamme pyrkineet parantamaan alan toimijoiden investointimahdollisuuksia. Tämän toteutimme hallituksessa siten, että Finnvera-lainsäädännön uudistuksessa poistimme maatalouden toimialarajoitukset. Olemme huolehtineet siitä, että koko maassa on pystytty harjoittamaan maataloutta, ja nyt painotan tätä: maatalouden kustannuksia ei ole nostettu tämän hallituksen aikana poliittisin päätöksin. Haemme maatalouden kannattavuudelle piristystä myös ruokaviennin kasvusta. Suunta on ollut oikea, sillä viime vuonna ruokavienti kasvoi kuusi prosenttia. On huomioitava, että maatamme kohtasi afrikkalainen sikarutto ensimmäisen kerran tänä vuonna 30.7. Virus todettiin kuolleena löydetyistä luonnonvaraisista villisioista. Tällä tapahtumalla on isoja vaikutuksia vientisektoriin, etenkin, kun taudin seurauksena muun muassa Kiina sulki ovensa suomalaiselta sianlihalta. Myös tässä olemme toimineet rivakasti ja sitoutuneet taudin taltuttamiseen. Arvoisa puhemies! Toisin kuin oppositiopuolueet, me perussuomalaiset emme pidä maataloutta ilmasto-ongelmana. Maatalouden tarkoitus on tuottaa ruokaa ja olla siten omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta. Tällä kaudella ei ole tehty sellaista ilmastopolitiikkaa, joka heikentäisi maatalousyrittäjien asemaa. Emme tarkastele myöskään turvetta vain päästöjen kautta, vaan näemme sen monet maatalouden kannalta kriittiset hyödyt. [Antti Kurvinen: Mutta ette tee mitään!] Hallitus valmisteleekin turvetuotannolle uutta tukimallia. [Anne Kalmari: Voi voi!] On tärkeää ymmärtää, että hyväkuntoinen tieverkko on perusedellytys maaseudun yritysten toimintamahdollisuuksien säilymiselle. Tällä kaudella olemme erityisesti panostaneet tienpitoon sekä tienpidon perusparannuksiin enemmän kuin normaalisti. Tämän hallituksen panostukset liikenneinfraan ovat historiallisen suuret. Maan ja metsän antimia tuottavat, jalostavat ja kuljettavat yritykset luovat hyvinvointia koko Suomelle. Perussuomalaisten mielestä pyörät on pidettävä pyörimässä ja koko Suomi asumiskelpoisena. Jokaisen ihmisen tulee saada asua siellä, missä on onnellisimmillaan, eikä ketään pidä poliittisella ohjauksella pakottaa muuttamaan kaupunkeihin. Maaseutu tulee nähdä mahdollisuutena sekä menestystekijänä. Maaseutu on myös mielekäs ja turvallinen ympäristö lapsille ja nuorille kasvaa. Luonnon kunnioittaminen sekä erä- ja perinnetaidot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Yritteliäisyys ja yrittäjyys kasvavat maaseudulla, kun elanto on hankittava itse. Jotta maaseutu ja maaseutumaiset alueet voivat kukoistaa, maaseudun erityispiirteet on tunnistettava ja niistä seuraavien johtopäätösten on tuotettava alati kehittyviä politiikkatoimia. Arvoisa puhemies! Kaikki edellä mainitut hallituksen toimenpiteet osoittavat sen, että perussuomalaiset on puolueena sitoutunut maatalouden ja ruuantuotannon tukemiseen sekä huoltovarmuuden turvaamiseen maassamme. Ja ajattelin olla hyvin rakentava puheessani, mutta lopuksi on todettava: Keskusta, teillä on ollut maa- ja metsätalousministeri vuosikaudet. Nämä ongelmat maataloudessa eivät ole syttyneet [Puhemies koputtaa] parin vuoden sisällä vaan aiemmin. Mitä te olette tehneet? — Kiitos. [Välihuutoja keskustan ryhmästä]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Voi ylimielisyyttä! Kaikki on hyvin hallituksen mielestä, älkää valittako, viljelijät. Kiitos kuitenkin niistä toimista, joita välikysymyksen vuoksi teette. [Naurua perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Minua nimittäin sattuu sydämeen se hätä, joka suomalaisilta viljelijöiltä nyt kuuluu. Ihmiset kysyvät, kuinka tästä vuodesta selvitään. Mitä ensi vuonna kannattaa enää tuottaa? Uskaltaako investoida? Löytyykö tilalle jatkajaa? Eri puolilla Suomea kysytään, mitä suomalaiselle ruualle, maaseudulle ja huoltovarmuudelle tapahtuu, jos oma tuotantomme hiljalleen rapautuu. Ja kyllä, arvoisa puhemies, minua myös pistää vihaksi se välinpitämättömyys, jolla hallitus on tähän asti maatalouden ahdinkoon suhtautunut. Sillä tilanne on vakava. Suomen maatalouden kannattavuus on koko Euroopan heikoin — siis todellakin koko Euroopan heikoin. Se on häpeällinen sijoitus. [Pertti Hemmilä: Se on teille tuttua!] Missä tahansa muussa asiassa tällainen viimeinen sija olisi valtakunnan pääuutinen. Suomalaiset viljelijät ansaitsevat parempaa. Ministeri kertoi, miten paljon hyviä päätöksiä on tehty. Mutta politiikkaa ei mitata tehtyjen päätösten lukumäärällä vaan niiden tuloksilla. Ja tulos on tämä: Suomen maatalouden kannattavuus on EU:n heikoin. Siksi keskusta teki tämän välikysymyksen. Suunta on muutettava nyt. Arvoisa puhemies! Lähi-idän pitkittyvä kriisi on lyönyt uuden kierroksen maatalouden kustannuksiin. Polttoaine maksaa järkyttävän paljon. Lannoitteiden hinnat ovat nousussa. Energia kallistuu. Viljelijä ei voi vain siirtää näitä kustannuksia tuotteensa hintaan. Laskut tulevat nyt. Edellisellä vaalikaudella maatalouden vakavaan kustannuskriisiin luotiin helpotusta lähes 400 miljoonalla eurolla. Eikä valtiontalouden tilanne ollut silloinkaan helppo. Oli korona, Venäjän hyökkäyssota ja energiakriisi. [Timo Heinonen: Ja rahaa on!] Silti yksi asia ymmärrettiin: Suomen oma ruuantuotanto on kriisissä turvattava. Se on huoltovarmuutta. Se on turvallisuutta. Se on isänmaan asia. Nyt helpotusta kustannuksiin ei näy. Toisin kuin Suomi Ruotsi on käyttänyt kansallista liikkumavaraa, vaikka juuri Suomessa maatalouden kannattavuus on Euroopan heikoin. Miksi? Ja kustannuskriisin päälle tuli vielä afrikkalainen sikarutto. Sianlihan vienti EU:n ulkopuolelle on jo häiriintynyt, ja taloudelliset menetykset voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin. Kriisin hoito vaatii poliittista johtajuutta. Valtion on sitouduttava korvaamaan afrikkalaisen sikaruton torjunnasta, rajoituksista ja markkinahäiriöistä aiheutuvat kohtuuttomat menetykset. Viljelijää ei saa tässäkään kriisissä jättää yksin. Arvoisa puhemies! Kysymys on siitä, onko meillä omaa ruuantuotantoa vielä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Maatilojen määrä vähenee yli tuhannen tilan vuosivauhtia. Lähes neljä tilaa päivässä lopettaa. Eikä vain pieniä tiloja. Maksuvaikeuksiin ajautuvat isot investoineet yksiköt. Viljelijät vähentävät lannoitusta, myyntikasvien viljelyä ja investointeja. Viime kevään tuottajakyselyssä 77 prosenttia arvioi maksuvalmiutensa heikkenevän. Maaseudulta loppuu toivo. Näin ei voi jatkaa loputtomasti. Arvoisa puhemies! Kaikkein karuinta tässä hallituksen politiikassa on lupausten ja todellisuuden välinen kuilu. Perussuomalaiset vaativat ennen vaaleja maatalouden hätätilan julistamista. Kannattavuuden parantamiseksi oli lähes parinkymmenen kohdan lista vaatimuksia: tuotantorakennusten kiinteistöveron poisto, energiakustannusten alentaminen, byrokratian purkaminen, viljelijälle reilumpi osuus ruuan hinnasta. Missä nämä kaikki ovat nyt? Nuo haihtuvalla musteella kirjoitetut tekstit taisivat lentää Säätytalon roskakoriin. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah lupasi puolestaan vappupuheessaan maatalouspolitiikkaan täyskäännöksen. [Sari Essayah: Kyllä!] Nyt kannattavuus on Euroopan heikoin. Ministeri Essayah, tätäkö tarkoittaa täyskäännös? Jos tarkoittaa, suunta on ollut väärä. Yli kolmen vuoden jälkeen hallitusta pitää arvioida sen omien tekojen ja tulosten perusteella. Nyt vastaan tulevat petetyt lupaukset. Hallitus lupasi, ettei maatalouden kustannuksia nosteta kansallisin päätöksin eikä byrokratiaa lisätä. Mitä tehtiin? Molempia on lisätty, niin byrokratiaa kuin kustannuksia. Tietäisittepä, millaista on täyttää tänä päivänä sähköinen kasvinsuojeluilmoitus kasvi-, kasvuvaihe-, tehoaine- ja muine koodeineen. Viljelijöiden kukkarosta tilkitään valtiontalouden kurjuutta järkyttävillä lupa- ja valvontamaksuilla. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksut nostettiin 1 500 euroon. 1 500 euroa siitä, että saa lyödä kattilan kansia yhteen pellon reunassa. Luomuvalvonnan perusmaksu oli aiemmin 160 euroa, nyt se on 231 euroa ja siihen päälle tuntiperusteinen tarkastusmaksu 163 euroa tunti. Siinä kun päivän kierrät tarkastajan kanssa laskemassa paaleja, tulee tarkastukselle mukavasti hintaa. Tässä vain pari esimerkkiä. [Antti Kaikkonen: Voiko nämä olla totta?] Mutta kaikkein karmein kustannusten nousu on polttoaineiden hinnassa. Edellisen hallituksen lopettaessa [Mauri Peltokangas: Nostitte polttoaineveroa!] polttoöljyn hinta oli yksi euro 30 senttiä, nyt hinta on kahdessa eurossa. [Ben Zyskowicz: Hallituksen vika!] Mitä teki hallitus? Maa- ja metsätalouden polttoaineet te päätitte ulottaa uuteen päästökauppaan. Kymmeniä senttejä lisää löpöön Suomen omilla kansallisilla päätöksillä yhdessä vihreiden ja vasemmiston kanssa. [Keskustan ryhmästä: Oho!] Siis ilman minkäänlaista pakkoa. Seurauksena on kymmenien miljoonien lisälasku suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle. Arvoisa puhemies! Petettyjen lupausten lista, se valitettavasti jatkuu. Lupasitte turpeelle kunnianpalautuksen. Mitä tapahtui? [Mauri Peltokangas: Te romutitte koko elinkeinon!] Lupakustannuksia on nostettu, ja uusiin tuotantoalueisiin ei saada edes lupia. Kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus uhkaa loppua vuosikymmenen loppuun mennessä — siis muutamassa vuodessa. Tätäkö oli turpeen kunnianpalautus? Lupia ei saada muihinkaan energiainvestointeihin, että saataisiin halvempaa sähköä tai polttoainetta, ei. Energiainvestoinnit seis, sanovat perussuomalaiset yhdessä ympäristöministeriön ja Tampereen lupayksikön kanssa. Luvattiin reilumpaa ruokaketjua. Missä se näkyy? Ministeri Jari Lepän johdolla Suomeen saatiin elintarvikemarkkinalaki. Lakia on tälläkin kaudella uudistettu, hyvä niin. Mutta nyt sitä pitää alkaa elää todeksi. Sen pitää näkyä viljelijän saamassa hinnassa ja siinä, ettei kaikkea kustannusriskiä kaadeta alkutuottajan niskaan. Entä missä viipyvät kilpailulain uudistukset? [Mikko Savola: Antaa kokoomuksen vastata tähän!] Hallitus sitoutui parlamentaarisen maatalouden kannattavuusraportin toimeenpanoon, mutta kaupan ostajavoimaan puuttuva kilpailulain uudistus on edelleen tekemättä. Sen sijaan kauppajättien liiketoimintamahdollisuuksia hallitus on kyllä ehtinyt laajentaa. Viinit ja aamun närästyslääkkeet ruokakauppoihin kyllä onnistuu. Joko nyt olisi suomalaisen ruuantuottajan vuoro? Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet lupasivat myös pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt sitä lupausta todella mitataan. Hallitus valmistelee ennallistamissuunnitelmaa, jonka toimeenpanon kustannukset ovat ympäristöministeriön mukaan yli 30 miljardia, suunnitelmaa, jonka rahoitus, kansallisten joustojen käyttö ja vaikutukset maanomistajiin ovat täysin avoinna. Ruotsi on lähtenyt siitä, että joustot hyödynnetään täysimääräisesti ja ylimääräisiä kansallisia rasitteita ei hyväksytä. Meillä Purran—Orpon hallitus on antanut suunnitelman teon ympäristöministeriön käsiin, eikä mitään perälautaa kustannuksille ole asetettu. Te annoitte tämän tapahtua, hallituspuolueiden kansanedustajat. [Juha Mäenpää: Te jätitte tyhjän paperin!] Vihervasemmistohallitukselta tätä olisi voinut odottaa, mutta oikeistohallitus… [Ben Zyskowicz: Tehän sen tiedätte, kun olitte siinä hallituksessa!] Keskusta ei hyväksy tätä. Suomen pitää tehdä ennallistamisasioissa vähintään sama kuin Ruotsissa. Me emme voi lähettää itsellemme miljardilaskua ja kutsua sitä Suomen edun puolustamiseksi. Arvoisa puhemies! Ja entä sitten suomalainen maaseutu? Maaseudun ihmiset eivät vaadi kohtuuttomia. Tien pitää olla ajettavassa kunnossa. Tietoliikenneyhteyksien pitää toimia. Välttämättömien palvelujen pitää olla kohtuudella saavutettavissa. Mutta hallitus on leikannut yksityistieavustuksia ja maaseudun tietoliikenneyhteyksiä. Palveluja keskitetään yhä kauemmaksi. Huoltovarmuutta ei rakenneta tyhjentyvälle maaseudulle. Se, missä tämä hallitus on todella onnistunut, on suomalaisen maaseudun alasajo. [Ben Zyskowicz: Ja te vaaditte lisää säästöjä!] Suomalaisia jaetaan kahden kerroksen väkeen. Meille keskustassa tämä ei käy. Arvoisa puhemies! Tässä välikysymyksessä on lopulta kyse lupauksista ja niiden pettämisestä. Hallitus lupasi täyskäännöksen. Tuloksena on EU:n heikoin kannattavuus. Hallitus lupasi olla nostamatta maatalouden kustannuksia. Silti niitä lisätään. Hallitus lupasi turpeelle kunnianpalautuksen. Nyt jopa kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus on vaarassa. Hallitus lupasi pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt edessä ovat miljardiluokan ennallistamiskustannukset. Lupaukset on petetty. Nyt tarvitaan tekoja — ei ongelmien peittelyä, selittelyä eikä uusia tyhjiä lupauksia. Hallituksen pitää vastata, [Puhemies koputtaa] miksi sen lupaama täyskäännös on johtanut tähän tilanteeseen ja mitä se aikoo vielä tehdä suunnan muuttamiseksi, vai aikooko mitään. Arvoisa puhemies! [Puhemies koputtaa] Koska hallituksen politiikan tulokset osoittavat, ettei se ole kyennyt turvaamaan suomalaisen maatalouden kannattavuutta, kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuutta eikä elinvoimaisen maaseudun perusedellytyksiä, esitän seuraavan epäluottamuslauseen: ”Eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut suomalaisen maatalouden kannattavuuden, kotimaisen ruuantuotannon ja maaseudun tulevaisuuden turvaamisessa, eikä hallitus siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisessa maataloudessa ja ruoantuotannossa on kysymys yhtä elinkeinoa huomattavasti laajemmasta asiasta: turvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja kansallisesta kriisinkestävyydestä. Ruoka ei synny kaupan hyllyyn, eikä huoltovarmuutta rakenneta kriisin hetkellä. Se rakennetaan joka päivä suomalaisilla maatiloilla, elintarvikeyrityksissä, kuljetusketjussa ja maaseudun yrityksissä. Kansallinen tahtotila oman ruoantuotannon turvaamisesta on toivottavasti tässä salissa yhteinen ja luja. Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tilannekuvaa maa- ja elintarvikesektoristamme on tarpeen tarkentaa. Keskustan peräänkuuluttama suunnanmuutos on hyvässä vauhdissa. Nuorten aloittavien viljelijöiden määrä on kääntynyt nousuun, investoinnit ovat lähteneet liikkeelle, ja tiloja kehitetään. Nyt useampi kuin joka kolmas maidontuottajista arvioi tilansa lähitulevaisuuden kannattavuuden olevan erittäin tai melko hyvä — tämä kertoo uskosta tulevaisuuteen. Vuonna 2022, edellisen hallituksen aikana, vain noin joka viides arvioi samoin. Viimeksi nykyiselle tasolle päästiin vuonna 2014, eikä silloinkaan ministeri ollut keskustapuolueesta. [Oikealta: Hyvä niin!] Naudanlihasta maksetaan Suomessa nyt EU-jäsenyytemme parasta — huom. parasta — tuottajahintaa, vaikka teollisuudelta ja kaupalta on yhä lupa odottaa enemmän. Kuluvalla hallituskaudella on vahvistettu nuorten viljelijöiden aloitustuen rahoitusta yli miljoonalla eurolla vuodessa samalla, kun yrittäjätulovaatimuksen kertymistä on kevennetty. Vuoden 2024 kriisituki, yli 11 miljoonaa euroa, suunnattiin nuorille. Toimet ovat kasvattaneet sukupolven vaihdoksia yli tavoitteiden. Suomi on nuorten viljelijöiden osuudessa yli EU:n keskiarvon, ja lomitusjärjestelmämme ja tämän hallituksen vakinaistama Välitä viljelijästä -toiminta herättävät kiinnostusta muissakin EU-maissa alan vetovoiman lisääjinä. Hallitus on johdonmukaisesti ohjannut tukia ruoantuotantoon. Olemme uudistaneet korvauskelpoisuuksien jakomallin ja myöntäneet erilliset kiintiöt itäisen Suomen ohjelman alueelle ja nuorille tuottajille. Tiloilta tulleen palautteen perusteella tämä on merkittävin kannattavuutta parantava toimi vuosikausiin. Korvauskelpoisuus mahdollistaa näille hehtaareille myös ympäristökorvaukset, joten se kannustaa ympäristötoimiin. Kun hallitus aloitti työnsä, investoinnit olivat jäässä edellisen hallituksen metsäkatoasetukseen liittyneiden tulkintalinjausten vuoksi. Annoimme viljelijöille investointivarmuuden vakuuttamalla komission siitä, ettei parin puun kaataminen navettarakentamisen alta aiheuta Euroopan metsäisimmässä maassa metsäkatoa. Maatalouden investointihalukkuus on ollut kasvussa jo parin vuoden ajan. Tilakohtaista investointituen enimmäismäärää nostettiin ensi vuodelle 1,4 miljoonaan euroon, Finnveran rahoitus avattiin maataloudelle, ja Makeran valtiontakausvaltuus nostettiin 20 miljoonaan euroon. Maataloustukien rahoitus on määrätietoisesti turvattu, joitakin tukitasoja kuten luomua on jopa nostettu, eikä ruokaa tuottavasta maataloudesta ole leikattu. Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa valtiontaloutta on ollut välttämätöntä sopeuttaa merkittävästi. Samalla tunnistamme, että kannattavuuskehitys on ollut yli hallituskausien erityisen hankalaa kasvinviljelytiloilla kustannusten ja maailmanmarkkinahintojen paineessa. Siksi viljasektorillamme tarvitaan sekä tuotannon monipuolistamista että vahvempaa markkinavoimaa ja viennin jalostusasteen nostoa. Viime vuosina rehuvalkuaisen ja elintarvikkeeksi menevän kasviproteiinin viljelyalat ovat kasvaneet merkittävästi, ja olemme oikealla tiellä vahvistaessamme valkuaisomavaraisuutta muun muassa erikoiskasvien viljelyn tukirahoitusta lisäämällä. Arvoisa puhemies! Emme ole sulkeneet silmiämme energian hinnannousulta, sään ääri-ilmiöiltä, maailmanmarkkinoiden heilahteluilta ja turvallisuusympäristön muutoksilta, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Välikysymyksessä vaaditaan toimenpiteitä ensi vuoden budjettiin, mutta hallituksessa aloitimme toimet jo keväällä, kun Lähi-idän kriisi iski, ja päätimme nostaa maatalouden energiaveron palautuksen EU:n sallimaan maksimiin sekä tänä että ensi vuonna. Se tarkoittaa yhteensä 20 miljoonaa euroa lisää maatiloille. Maksamme EU:n kriisitukea 8,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuus, jolla maataloutta tuemme, on kuitenkin moninkertainen. Kolmannessa lisätalousarviossa tuomme kriisituen kansallisen täydennyksen, 17,5 miljoonaa euroa, ja kuten budjettiriihen yhteydessä sanoin, erityisesti viljasektorin tilannetta ajatellen teemme luonnonhaittakorvaukseen merkittävän korotuksen, yhteensä 65 miljoonaa euroa, joka maksetaan kahdessa erässä ensi vuonna. Siitä 10 miljoonaa maksetaan vuoden 2026 perusteella jo toukokuussa. Se kohdentuu nyt aiempaa paremmin nimenomaan ruoantuotantoon, sillä komissio on hyväksynyt rehunurmen luonnonhaittakorvaukselle asetettavan ylläpitovelvoitteen, jolla puututaan niin sanottuun hömppäheinäongelmaan. Se tarkoittaa sitä, ettei pelkkä niittely riitä. Sikataloudelle on valmistelussa oma tukensa, noin kymmenisen miljoonaa euroa. Lisäksi myönnämme korvauskelpoisuuksia koko maahan noin 20 miljoonalla eurolla. Kun kaikki nämä toimet summaa yhteen, niin siitähän noin 140 miljoonaa euroa näyttäisi kertyvän. [Antti Kurvisen välihuuto] Lisäksi parannamme maatilojen maksuvalmiutta maksamalla ennakkomaksuja [Hälinää — Puhemies koputtaa] normaalia aikaisemmin yli 240 miljoonaa euroa. Pyysin huhtikuussa komissaarilta juridista poikkeusta, jonka komissio päätti toteuttaa. Samoin budjettiriihessä linjasimme, että huolehdimme afrikkalaisen sikaruton torjunnan akuuteista kustannuksista ja arvioimme vaikutuksia elinkeinoihin ja aluetaloudelle. ASF-tilanteen kannalta on aivan ensisijaista, että akuutit toimet keskittyvät määrätietoisesti epidemian varsinaiseen rajoittamiseen ja lopulta hävittämiseen Suomesta. [Mikko Savola: Aika paljon vielä tehtävää!] Arvoisa puhemies! Kriisitukia tärkeämpiä ovat pitkän aikavälin toimet ja markkinoiden toimivuus. Kuten MTK:n puheenjohtaja Hemmilä hyvin otsikoi: ”Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa”. Viime hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä kokosi toimet, joita maatalouden kannattavuus edellyttää. Tämän hallituskauden aikana ne on toteutettu: Elintarvikemarkkinalaissa on vahvistettu sopimusosapuolten välistä tasapainoa ja lisätty sopimusten läpinäkyvyyttä. Elintarvikemarkkinavaltuutetun resursseja on lisätty, ja tiedonsaantioikeudet ovat nyt kilpailulain muutoksella valtuutetun mukaan riittävät. Olemme tehneet aktiivista vaikuttamistyötä myös EU-tasolla epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi, ja komissio on luvannut direktiivin uudistuksen alkuvuodesta 2027. Tämä on juuri sitä rakenteellista muutosta, jota välikysymyksessä peräänkuulutetaan. Hankintalain uudistuksessa suomalaisten ruoantuottajien aseman vahvistamiseksi lisätty huoltovarmuuskriteeri edellyttää sen käyttöönottoa julkisissa hankinnoissa, ja vastuu on jokaisella päättäjällä kunta- ja hyvinvointialuetasolla. [Anne Kalmarin välihuuto] Kustannuskriisien juurisyihin on myös syytä puuttua pitkäjänteisesti. Olemme luoneet vuoteen 2040 asti ruokastrategian, jota käsitellään parhaillaan selontekona eduskunnassa. Sen tarkoitus on rakentaa ruokajärjestelmästämme kestävä ja kannattava. Se on yksi keskeisimmistä hallitusohjelman kokonaisuuksista ja varsin uudenlainen toimintatapa aiempien hallituskausien strategiatyöhön nähden. Työn jatkumista suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti yli hallituskausien varmistaa uusi ruokaneuvosto. Elintarvikeviennin strateginen koordinaatio on järjestetty uudelleen ja luotu yrityslähtöinen ruokaviennin kasvualusta. Viennin eteen tehdyt lukuisat toimet alkavat näkyä: ruokaviennin määrä on hallituskauden aikana kasvanut 18 prosenttia ja viennin arvo 7 prosenttia. On vahvistettu markkinaseurantaa, tuettu tuottajaorganisaatioiden perustamista, uudistettu tasausvaraus. Tekeillä on ravinteiden kierrätyksen ja lannoitehuoltovarmuuden tiekartta, ja teillä on eduskunnassa käsiteltävänä salmonellarahasto. Selvitämme puhtaan kotimaisen ammoniakin tuotantoa, ja vahvistamme kierrätysravinteiden ja biokaasun edistämistä kohdentaen ravinnekiertotuelle 5 miljoonaa euroa ja ravinteiden kierrätyksen investoinneille puoli miljoonaa euroa vuosittain. Kadmium-rajan määräaikainen muutos Ruotsin tasolle tuo sekin toivottua kilpailua lannoitemarkkinaan. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle ollaan myöntämässä tukea kasvinsuojeluaineiden lupajärjestelmän ruuhkan helpottamiseksi. Norminpurkua on tehty koko kausi niin kansallisesti kuin EU-tason yksinkertaistuksilla. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon eduskuntakäsittely on käynnissä. Selonteko määrittää pitkän ajan maaseutuvision, poikkihallinnolliset tavoitteet ja suositukset maaseudun elinvoiman uudistamiseksi. Toimivat tietoliikenneyhteydet, liikenneverkot, yksityistiet, saaristoliikenne sekä kohtuullisesti saavutettavat perus- ja välttämättömyyspalvelut ovat maaseudun elinvoiman ja maamme kokonaisturvallisuuden keskeisiä edellytyksiä. Tärkeitä alueellisen ja paikallisen maaseudun kehittämisen toimia tehdään kymmenen elinvoimakeskuksen ja kymmenien Leader-ryhmien toteutuksella. Näitä toimia ovat esimerkiksi maatilojen ja muiden yritysten kehittäminen, laajakaistayhteydet, turvallisuus ja varautuminen, ympäristö- ja vesihuoltoinvestoinnit sekä kylien ja osallisuuden vahvistaminen. Kyse on alueelliseen elinvoimaisuuteen ja kokonaisturvallisuuteen oleellisesti liittyvistä toimenpiteistä ja rahoituskohteista, joihin paikalliset yritysten ja yhteisöjen vastinrahoitus ja talkootyö tuovat satojen miljoonien eurojen lisän. Hallitus on omalta osaltaan huolehtinut muun muassa kyläkauppatuen uudesta mallista ja resursoinut lasten ja nuorten 4H-työtä ja kylävaratoimintaa. Maaseudulla asuvan näkökulmasta ei ole ollut merkityksetöntä, että nyt suden ja karhun kannanhoidollinen metsästys ja valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys on mahdollistettu. [Pertti Hemmilä: Sekin vielä!] Arvoisa puhemies! Neuvottelutilanne EU:n tulevasta rahoituskehyksestä tiivistyy kohti ratkaisuaan. Pidämme vahvasti kiinni siitä, että maataloudelle kohdistuva EU-rahoitus antaa vakaan ja ennakoitavan pohjan tulevien vuosien ruoantuotannolle ja sen kehittämiselle. Hallitukselle viljelijälle menevä raha on ollut prioriteetti, ja siksi iso onnistuminen neuvotteluissa on se, että maataloudelle on oma korvamerkitty osuutensa. Neuvotteluissa puolustamme suomalaista viljelijää. Kaikkia puolueita ja sidosryhmiä tarvitaan nyt mukaan tukemaan viljelijää, aktiivisesti toimeenpanemaan ruokastrategiaa ja rakentamaan yhdessä suomalaisen maatalouden ja maaseudun tulevaisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Muutama huomio tästä tuloverolain muutoksesta, joka tässä on käsittelyssä. Ensin tästä liikunta- ja kulttuuriedusta. Sehän on sinänsä työhyvinvointiin liittyvä tärkeä etu, ja nyt kun hallitus esittää sen korottamista 400:sta 540 euroon yleisen hintatason muutosten mukaisesti, niin tämä on tietysti sinänsä erittäin kannatettava muutos työntekijöiden kannalta. Mutta sitten tähän, miten tätä laajennetaan sisällöllisesti. Kun hallitus on tässä tehnyt nyt tämmöisen pistemäisen laajennuksen näihin henkilön fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, niin tässä olisin ajatellut, että olisi ollut perusteltua harkita sen laajentamista sitten laajemmin, kun kerran siihen ryhdyttiin. Nostan nyt yksittäisinä asioina esimerkiksi saunakulttuurin tai kirjallisuuden, jotka myös olisi hyvin voitu tässä kohtaa sisällyttää tämän liikunta- ja kulttuuriedun piiriin. Mutta ennen kaikkea olisi voinut sitä laajemminkin katsoa. Mutta toki tällaisenaankin muutokset ovat nyt ihan ok. No, sitten toisena tämä matkakuluvähennyksen omavastuu, jota tässä nyt esitetään laskettavaksi väliaikaisesti kuluvana vuonna 800 euroon. Sinänsä tässä korkeiden elinkustannusten kanssa — kun on kotitalouksia, jotka niiden kanssa kamppailevat — se on perusteltua. Mutta sitten haluan kuitenkin tässä keskustelussa nostaa esiin sen, että nimenomaan polttoaineiden käyttöön kohdistuvat tukitoimet sinänsä hidastavat osaltaan tätä liikenteen sähköistymistä ja ovat siten ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa. Tässä esitetyssä muodossa tämä on siis kyllä hyväksyttävä, mutta tätä koko matkakuluvähennystä tulisi kehittää nykyistä paremmin vastaamaan Suomen ilmastotavoitteita ja myös alueellisia eroja, ja samalla tulisi vauhdittaa liikenteen sähköistymistä. Vihreät ovat esittäneet esimerkiksi energiaomavaraisuuslainoja sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantamista koko Suomessa. Ollaan myös esitetty, että tulisi kehittää tämmöistä energiaraha- tai hiiliosinkojärjestelmää tukemaan suoraan esimerkiksi niitä pienituloisia kotitalouksia, joille oman auton käyttö on välttämätöntä eikä sähköautoon vaihtaminen ole mahdollista. Eli tätä matkakuluvähennystä tulisi kehittää niin, että se ohjaa ilmaston ja luonnon kannalta kestävämpien liikkumismuotojen suuntaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tosiaankin merkittävin muutos on tämä uuden U-ajoneuvoluokan käyttöönotto liikkuville työkoneille. Jatkossa esimerkiksi nämä EU-tyyppihyväksytyt liikkuvat työkoneet voidaan hyväksyä yhdellä hyväksynnällä koko EU:n markkinoille. Näiden liikkuvien työkoneiden osalta Suomellahan on erittäin merkittävä asema, sillä Suomessa valmistetaan noin seitsemän prosenttia näistä EU:n liikkuvista työkoneista. Arviolta noin 20 suomalaisyritystä voisi hyödyntää uutta EU-tyyppihyväksyntää. Tämän EU-hyväksynnän arvioidaan helpottavan vientiä ja vähentävän hallinnollisia kustannuksia, mikä kuulostaa aivan mainiolta. Liikkuvien työkoneiden toimiala muodostaakin yli kymmenen prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Tosiaan tämän katsastuksen valvontamaksun, minkä ministeri mainitsi, korottamisen arvioidaan lisäävän valtion tuloja noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Yksittäiselle autoilijalle tämä vaikutushan on hyvin pieni, koska korotus on vain noin 40 senttiä katsastusta kohden, ja katsastusten hinnat liikkuvat yleensä siinä 50 ja 80 euron välillä. Liikenneturvallisuuden kannalta vaikutukset ovat pääosin myönteisiä, ja juuri näiden ETBS-jarrujen sääntelyllä pyritään varmistamaan turvallinen käyttöönotto uuden teknologian yleistyessä. Kuljettajia avustavia järjestelmiä koskevilla säännöksillä puolestaan pyritään ehkäisemään kuljettajien yliluottamusta teknologiaan ja säilyttämään vastuut selkeinä. Tässä kohti on pakko julkisesti myöntää, että on tullut välillä luotettua noihin nykymodernien autojen järjestelmiin niin, että läheltä piti ‑tilanne on ollut, ja sen jälkeen muistaa, että eivät ne ole erehtymättömiä. Arvoisa puhemies! Lausuntopalautteesta nousee kuitenkin myös kritiikkiä, erityisesti maatalouden, kuljetusalan ja haja-asutusalueiden toimintaedellytysten näkökulmasta. Lausuntokierroksella MTK nosti esiin huoltovarmuuden, maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn sekä Suomen pakkaskeleille sopimattomien AdBlue-järjestelmien käytännön ongelmat. Niitä ei ole tässä esityksessä kuitenkaan otettu riittävällä tavalla huomioon. MTK totesi lausunnossaan, että EU-sääntelyn täytäntöönpano on sinänsä välttämätöntä mutta esityksessä tulisi arvioida erikseen vaikutukset maa- ja metsätaloudelle sekä huomioida huoltovarmuus- ja elintarvikeketjun kilpailukyky, toki kaikki muutkin kuljetukset. MTK korosti maatalouden ja metsätalouden konekaluston olevan kriittinen osa huoltovarmuutta, joten sääntelyä ei tulisi tarkastella pelkästään päästöjen näkökulmasta. Lisäksi MTK nosti esiin käytännön ongelmat AdBlue-järjestelmissä. Tämä AdBluehan on dieselajoneuvojen SCR-päästöjenpuhdistusjärjestelmässä käytettävä reagenssi, jonka toimintahäiriöt voivat estää ajoneuvon käytön tai vaikeuttaa sen käyttöä. Tästä on paljon kokemuksia niin ammattiliikenteessä kuin yksityisautoilijoilla. MTK katsoo, että sääntelyssä pitäisi huomioida käyttövarmuus tilanteissa, joissa kaluston toiminta on välttämätöntä esimerkiksi maataloustöiden, puunkorjuun tai muiden huoltovarmuuden kannalta kriittisten tehtävien suorittamiseksi, ja kuljetusala tähän mukaan lukien. Tästä huolimatta tätä esitystä ei ole näiltä osin muutettu. Perusteluna todettiin, että valmistelussa ei ollut tunnistettu esityksen sisältämistä kansallisista muutoksista erityisiä vaikutuksia maa- ja metsätalouteen, huoltovarmuuteen tai elintarvikeketjuun. Tätä voidaan pitää jonkinlaisena virhearviona, ja onkin hieman hämmentävää, miten helposti nämä EU-vaatimukset nyt hyväksytään sellaisinaan Suomeen, vaikka niistä on selvää haittaa. Ympäristö- ja päästösääntelyn käytännön vaikutukset maaseudun elinkeinoihin, huoltovarmuuteen ja maatalouden kilpailukykyyn jäävät vähälle huomiolle samaan aikaan kun varsinaisten lakimuutosten kerrotaan olevan pääosin teknisiä ja EU-lainsäädännön toimeenpanoon liittyviä, vaikka ne eivät kaikilta osin sitä ole. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys ajoneuvolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ja liikkuvien työkoneiden puiteasetuksen ja Euro 7 ‑asetuksen täydentäminen sekä eräät kansalliset muutokset. Esityksessä siis täydennetään kahta EU-asetusta, jotka liittyvät ajoneuvojen hyväksyntään, markkinavalvontaan ja ympäristövaatimuksiin. Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräitä kansallisia muutoksia ajoneuvolainsäädäntöön. Ensimmäinen kokonaisuus koskee EU:n liikkuvien työkoneiden puiteasetusta. Kyseisellä EU-asetuksella luodaan koko EU:n alueelle yhtenäinen hyväksyntä- ja markkinavalvontajärjestelmä esimerkiksi kaivinkoneille, pyöräkuormaajille ja muille tieliikenteessä käytettäville liikkuville työkoneille. Tällä hallituksen esityksellä säädetään Liikenne- ja viestintävirasto toimivaltaiseksi hyväksyntä- ja markkinavalvontaviranomaiseksi Suomessa sekä täydennetään muun muassa asetuksen edellyttämää seuraamussääntelyä kansallisesti EU-asetuksen edellyttämällä tavalla. Toinen kokonaisuus koskee EU:n Euro 7 ‑asetusta. Esityksellä päivitetään ajoneuvolain seuraamussääntely vastaamaan Euro 7 ‑asetuksen uusia velvoitteita sekä täsmennetään auto- ja ajoneuvoverolainsäädännön viittauksia. Muutokset ovat pääosin teknisiä ja liittyvät Euro 7 ‑asetuksen täytäntöönpanoon. Kolmas kokonaisuus sisältää kansallisia muutoksia. Muutokset ovat pieniä mutta tärkeitä valtion tuottavuusohjelmaa tukevia muutoksia ja muutoksia liittyen ajoneuvoteknologian kehittymiseen: Raskaiden ajoneuvojen paperisen rekisteröintitodistuksen ensimmäisen osan automaattisesta tulostamisesta luovuttaisiin rekisteröintitapahtuman yhteydessä. Tavoitteena on vähentää Traficomin kustannuksia ja tukea digitaalisten palvelujen käyttöä. Todistuksen ykkösosan saa jatkossa automaattisesti katsastuksen yhteydessä, eikä siihen tule muutoksia. Oikeushenkilöille säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa ajoneuvojen käyttövastaava liikenneasioiden rekisteriin. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voitaisiin määrätä 70 euron liikennevirhemaksu. Muutoksilla pyritään parantamaan käyttövastaavatietojen kattavuutta rekisterissä ja näin tehostamaan poliisin toimintaa erityisesti automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä. Lisäksi katsastuksen valvontamaksua korotettaisiin, jotta maksu vastaisi paremmin valvonnasta aiheutuvia kustannuksia. Esityksessä huomioidaan myös ajoneuvoteknologian kehitys. Raskaiden ajoneuvojen uusien sähkötoimisten ETBS-jarrujärjestelmien korjauksille säädettäisiin lupavaatimus vastaavasti kuin nykyisin paineilmajarruille. Lisäksi tieliikennelakiin lisättäisiin erittäin kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä koskevaa sääntelyä, jolla selvennetään kuljettajan vastuuta järjestelmiä käytettäessä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että vanhaa lainsäädäntöä uudistetaan, jopa 30 vuotta vanhaa. Tämähän koskee nyt Suomen lipun alla olevien lippuvaltiolaivojen tarkastuksia, mutta siinä on hyvä ja tärkeää, että siinä on laajennettu säädöksellä myös näitä ympäristömerenkulun tarkistuksia ja muuta. Suomalainen merenkulku ja tietysti tämä turvallisuustilanne ovat aika haastavia, ja sen takia kaikki, mitä tuolla merenkulussa pystytään lainsäädännöllä meriturvallisuuden osalta lisäämään, on tärkeää. Minusta tässä on hyvin valmisteltua lainsäädäntöä, ja tuossa valiokunnan kuuleminen oli hyvin yksimielinen siitä. Lisäksi myös sitten seuraamuksista määrätään, eli LVM:llähän on mahdollisuus puuttua. Se on olennaista meriliikenteessä, koska tiedetään tällä hetkellä, minkälaista liikennettä ja mitä siellä merellä liikkuu. Hyvää lainsäädäntövalmistelua.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen ytimessä on turvallisuus. Sillä ehdotetaan uudistettavaksi lähes 30 vuotta vanhaa alusturvallisuuden valvontaa koskevaa sääntelyä vastaamaan nykyistä toimintaympäristöä sekä toimeenpannaan EU-päivitetyt lippuvaltio- ja satamavaltiotarkastuksia koskevat velvoitteet. Tavoitteena on varmistaa, että Suomen lipun alla liikennöivät alukset sekä Suomen satamiin saapuvat ulkomaiset alukset täyttävät turvallisuus- ja ympäristövaatimukset sekä miehistön työolosuhteita koskevat vaatimukset. Tämä on oikein ja tarpeellista. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on kokonaisturvallisuutemme kannalta merkittävä. Jatkossa alusten kuntoa valvottaisiin järjestelmällisemmin ja viranomaisilla olisi aiempaa paremmat mahdollisuudet havaita puutteita jo ennen kuin ne johtavat onnettomuuksiin, henkilövahinkoihin tai ympäristötuhoihin. Jatkossa tarkastuksia voitaisiin kohdentaa riskiperusteisesti sinne, missä turvallisuusuhat ovat suurimmat, koska tällä esityksellä lakiin lisättäisiin mahdollisuus tehdä alusturvallisuustarkastuksia esimerkiksi onnettomuuden, vaaratilanteiden tai muun perustellun syyn vuoksi. Juuri siksi tämä esitys vahvistaa Suomen meriturvallisuutta. Se parantaa viranomaisten kykyä reagoida nopeasti tilanteisiin, joissa turvallisuus tai ympäristö on vaarassa. Se lisää mahdollisuuksia puuttua turvallisuusriskeihin jo ennen kuin pahin tapahtuu. Tämä on järkevää ennakointia ja tehokasta viranomaistoimintaa. Arvoisa puhemies! Merenkulku on Suomelle elintärkeää. Valtaosa viennistämme ja tuonnistamme kulkee meriteitse. Siksi turvallinen ja saavutettava meriliikenne ei ole vain liikennepolitiikkaa, vaan se koskettaa myös huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta. Tämä laki on hyvä alku sille, että meriyhteytemme ja Itämeren vakaus otetaan vakavasti. Samalla se kuitenkin kannustaa meitä myös selvittämään kaikki muutkin merenkulun turvallisuutta vahvistavat toimenpiteet. Esimerkiksi jäänmurtajien saavutettavuutta meidän tulisi viimein arvioida tämän saman tilannekuvan pohjalta. Jäänmurtajat tulisi turvallisuussyistä hajauttaa pohjoisen satamiin pian. Kysynkin ministeri Ranteelta: miten tämä hajauttamisasia etenee? Hyvä ja vahva turvallisuuskulttuuri syntyy siitä, että turvallisuuden kokonaiskuvaa arvioidaan, sääntöjä päivitetään sekä valvontaan ja mahdollisiin laiminlyönteihin puututaan ajoissa. Sen takia kokonaisuutena katsottuna tämä esitys vahvistaa meriturvallisuutta, ehkäisee ympäristövahinkoja, tukee huoltovarmuutta ja parantaa Suomen kykyä valvoa omaa laivastoaan kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Siksi se on ajankohtainen ja tärkeä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi alusturvallisuuden valvonnasta annettu laki, jolla kumottaisiin voimassa oleva laki. Esityksellä parannetaan alusturvallisuuden valvontaa koskevaa lainsäädäntöä ja siten turvallisuutta. Uudistetulla alusturvallisuuden valvontaa koskevalla lailla ajantasaistetaan jo 30 vuotta vanhaa lakia ja tehdään siihen lakia selkeyttäviä rakenteellisia muutoksia. Lain ajantasaistaminen mahdollistaa perustuslakiin ja hallinnon yleissääntelyyn tehtyjen muutosten huomioimisen sekä merenkulun EU- ja kansainväliseen sääntelyyn tehdyt muutokset. Ehdotetussa laissa säädettäisiin ensinnäkin Suomen lipun alla purjehtivien alusten lippuvaltiotarkastuksista, toiseksi roll-on/roll-off-matkustaja-alusten ja suurnopeusmatkustaja-alusten tarkastuksista, kolmanneksi ulkomaisten alusten satamavaltiotarkastuksista ja neljänneksi muista alusturvallisuustarkastuksista. Ehdotetussa laissa säädettäisiin uutena asiana lippuvaltiotarkastuksista, joita koskevaa sääntelyä ei voimassa olevassa laissa ole. Tässä yhteydessä pantaisiin täytäntöön päivitetty lippuvaltiota koskeva direktiivi. Ro-ro-matkustaja-alusten ja suurnopeusmatkustaja-alusten tarkastuksia koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin vastaamaan kattavammin tarkastusdirektiivin vaatimuksia. Satamavaltiotarkastuksia koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin sekä pantaisiin täytäntöön päivitetty satamavaltiotarkastuksia koskeva direktiivi. Lisäksi laki sisältäisi uutena kokonaisuutena muut alusturvallisuustarkastukset. Tämä sisältäisi kotimaanliikenteessä olevien alusten alusturvallisuustarkastukset sekä merenkulun ympäristönsuojeluun liittyvät alusturvallisuustarkastukset. Muut alusturvallisuustarkastukset sisältäisivät myös säännöksiä, jotka mahdollistaisivat valvontaviranomaiselle tapauskohtaisesti alusturvallisuustarkastuksen esimerkiksi onnettomuuden, vaaratilanteen tai muun perustellun syyn johdosta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi seuraamuksista voimassa olevaa lakia täsmällisemmin. Liikenne- ja viestintävirastolla olisi mahdollisuus puuttua virheelliseen toimintaan uutena keinona hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisellä. Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta ehdotetaan säädettäväksi sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa. Lakiesityksen turvallisuusvaikutukset ovat kokonaisuudessaan myönteisiä. Hallituksen esityksestä seuraa vähäisiä lisätehtäviä viranomaisille, pääasiassa Liikenne- ja viestintävirastolle. Viranomaiset hoitaisivat lisätehtävät nykyisillä resursseillaan, joten esityksellä ei ole vaikutuksia valtiontalouteen.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Nuorisohan on aina pilalla. Ovat laiskoja, pukeutuvat väärin, tykkäävät vääristä asioista, valittavat liikaa, eivät mene töihin tai ainakin tekevät töitä liian vähän, opiskelevat hitaasti tai väärällä alalla. Ja jos nykynuoret sanovat olevansa huolissaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, toimeentulosta, mielenterveydestä tai siitä, uskaltaako nykymuotoiseen maailmaan unelmoida omasta jälkikasvusta, vastaus meiltä aikuisilta ja päättäjiltä on turhan usein, että pitäisi kovettaa nahkaa, että ennen oli itse asiassa paljon huonommin ja hurjemmin. Joskus siis tuntuu, etteivät nykynuoret kelpaa edes omalle tulevaisuudelleen, ja siksikin, puhemies, olen erityisen kiitollinen erityisesti edustaja Harakalle tästä lakialoitteesta. Ylisukupolvisuus, pitkäjänteisyys ja vastuu myös jälkeen tulevista kuulostavat usein aika itsestäänselvyyksiltä, mutta jos ne todella olisivat sitä, niin me kai toimisimme jo näiden periaatteiden mukaisesti. Kun eduskunta säätää lakeja ja poliitikot tekevät yhteiskunnallisia ratkaisuja, niin ikään kuin automaattisestihan pitäisi arvioida valintojen seurauksia paitsi meille, jotka elämme tässä ja nyt, myös kaikille heille, jotka jälkeen tulevat. Toden totta tässä suhteessa poliittinen järjestelmä kaipaa ryhtiliikettä. Päätöksenteon aikajänne on pirullisen lyhyt. Vaalikausi on neljä vuotta, budjetit laaditaan vuodeksi kerrallaan, gallupeja tulee kuukausittain ja otsikot vaihtuvat päivittäin tai oikeastaan vielä huomattavasti nopeammin, vaikkeivät yhteiskunnan suurimmat kysymykset juuri koskaan noudata tätä samaa aikataulua. Aikuiseksi kasvaminen jo yksistään kestää pari vuosikymmentä, koulutusinvestointien vaikutukset näkyvät vielä pidemmällä viiveellä, ja toisaalta esimerkiksi lapsiperheköyhyyden seuraukset eivät nollaannu yhtenäkään vaalipäivänä. Ajattelen, että meidän tulisi myös olla aika tarkkoja siitä, mitä oikeastaan tarkoitamme, kun puhumme tulevista sukupolvista, sillä nimenomaan tulevista ihmisistä on tullut politiikassa myös kohtuullisen kätevä perustelu, vaikuttava argumentti niihin hetkiin, jolloin omia ehkä pääosin arvovalintoja osin jopa piilotetaan nimenomaan jälkeen tulevien selän taa. Tulevat sukupolvethan eivät pääse itse näihin keskusteluihin kertomaan, mitä mieltä he ovat, mitä mieltä olisivat. Sen takia, että tulevien sukupolvien nimissä voidaan perustella mitä tahansa talouspolitiikasta koulutuspolitiikkaan tai ympäristöpolitiikasta työelämäkysymyksiin, on välillä uhkana tai vähintäänkin riskinä se, että tulevat sukupolvet myös inflatoituvat käsitteenä, jos heihin vedotaan kerta toisensa jälkeen tutkitun tiedon ja tosiasioiden sijaan valikoiden. Mehän nimittäin emme voi täällä väittää suojelevamme huomisen nuoria tai jotenkin pelastavamme Suomea, maapalloa heille, jos me emme ole kiinnostuneita esimerkiksi myös tämän päivän lapsista. Emme voi sanoa, että me teemme kipeitä ratkaisuja heidän tulevaisuutensa mahdollisuuksien vuoksi, jos samat ratkaisut heikentävät niiden lasten elämää, joista huomisen aikuisetkin ylipäätään muodostuvat. Erityisen konkreettisesti tämä minusta kiteytyy juuri lapsiperheköyhyyteen. Sen syventäminen ei ole ylisukupolvista vastuullisuutta vaan vastuuttomuutta, sillä lapsuudessa koetun köyhyyden ja pitkäaikaisen stressin vaikutuksista ei ole mitään epäselvyyttä. Puhemies! Toinen asia, jota jäin pohtimaan tämän lakialoitteen myötä, oli se, kenen näkökulmasta me lopulta määrittelemme sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden. Jos otan esimerkiksi nykynuoret, niin heitäkin kyllä kuullaan ja meillä on valtavan laadukasta nuorisotutkimusta muutenkin. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että nuorten näkemyksiä uskotaan vain silloin, kun ne vahvistavat sen, minkä me aikuiset, me päätöksentekijät, olemme itse jo päättäneet olevan tärkeää. Esimerkiksi nuorisobarometrin tulokset kertovat paljon siitä, millaista tulevaisuutta nykynuoret arvostavat, millaisia kysymyksiä he pohtivat, ja siellä 86 prosenttia piti esimerkiksi ihmisoikeuksia, demokratiaa, luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja eläinten oikeuksia jopa talouskasvua tärkeämpinä asioina. Tässä salissa me ehkä joskus pidämme näitä seikkoja jotenkin idealistisina, mutta minusta niitä kannattaisi ennen kaikkea kuunnella, sillä sukupolvien välinen oikeudenmukaisuushan tarkoittaa myös väistämättä sitä, että meidän täytyy sietää päätöksissä ja poliittisessa järjestelmässä myös sitä, että eri sukupolvilla voi olla, usein onkin, aika erilaisia käsityksiä hyvästä elämästä ja hyvästä yhteiskunnasta. Siksi tämän lakialoitteen mukainen kohtuullisen rakenteellinenkin uudistus siihen, miten me vastuun käsitämme ja miten me sen täällä eduskunnassa ehkä voisimme kantaa, voi olla myös silta näiden eri käsitysten, poliittisten ajatusten ja toisaalta tulevaisuudesta meitä kohden tulevien odotusten suhteen, koska sukupolvivastuu ei tietenkään tarkoita sitä, että me tietäisimme jotenkin täydellisesti, miltä maailma näyttää vuonna 2050 tai 2100, koska emme tietenkään tiedä, mutta ainakin on pakko yrittää nähdä omaa aikaa pidemmälle ja tehdä päätöksiä siihen peilaten. Kiitos vielä kerran erityisesti tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Harakalle, kaikille muille tähän aloitteeseen kontribuoineille ja kaikille puolueille myös. On oikein hienoa, että kaikista puolueista on löytynyt tälle yhteistä ajattelua, ja toivon aloitteelle oikein suurta menestystä myös eduskunnassa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, budjetti)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus)Pöytäkirja
Mikkonen Krista11.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 24/2026 vpLiikenneYmpäristö

Arvoisa puhemies! Me päättäjät emme ole onnistuneet varmistamaan, että tämän päivän lapsilla ja nuorilla, tulevista sukupolvista puhumattakaan, olisi tasavertaiset mahdollisuudet hyvään elämään. Olemme tehneet päätöksiä, joiden pitkäaikaisia vaikutuksia emme ole miettineet ja joista emme ole välittäneet. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa monen tämän päivän lasten ja nuorten on vaikea nähdä tulevaisuudessa valoa. Nuorisobarometrissä vuonna 2024 näimme suomalaisten nuorten tulevaisuudenuskon romahduksen. Siltä ajalta mieleeni on jäänyt kuva 14-vuotiaasta pohjoissaamelaisesta Piretistä, jonka kyltissä luki: ”Teidän päätökset, meidän tuho.” Hän oli huolissaan poronhoidon tulevaisuudesta talvien muututtua arvaamattomiksi ilmaston kuumentumisen myötä. Sitten vuoden 2024 jälkeen nuorten tulevaisuudenusko on vain heikentynyt. Viime vuoden tulosten mukaan jo puolet nuorista suhtautuu maailman tulevaisuuteen pessimistisesti. Syy siihen, että emme kykene päätöksissämme huomioimaan tulevia sukupolvia ja huolehtimaan sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, on itsekäs. Monilla päätöksillä varastamme tulevaisuudelta, lapsiltamme ja heidän lapsiltaan. Kyse ei ole siitä, emmekö olisi jo pitkään tienneet, että esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käyttö, luonnonvarojen ylikulutus, alkuperäisen luonnon tuhoaminen muun maan käytön alta, vesiin, ilmaan ja maahan päästetyt kemikaalit muuttavat ympäristöä niin, että tulevien sukupolvien elämänmahdollisuudet heikkenevät. Tiedeyhteisö on varoittanut asiasta jo pitkään. Saman ovat tehneet järjestöt YK:sta alkaen. Myös kansalaiset ja nuoret itse ovat vaatineet päätöksiä, jotka mahtuvat planeetan asettamiin reunaehtoihin. Ja kun pelkkä puhe ei ole auttanut, ovat nuoret ja lapset haastaneet valtioita oikeuteen siitä, etteivät ne pysty suojelemaan heitä. Kuusi vuotta sitten kuusi portugalilaista lasta ja nuorta haastoi Euroopan valtiot oikeuteen, koska ne olivat laiminlyöneet toimet ilmastokriisin torjumiseksi. Sen jälkeen ilmasto-oikeudenkäyntejä on nähty enemmänkin, myös meillä Suomessa. Arvoisa puhemies! Meidän päättäjien on herättävä. Nykyinen tapa, jolla teemme päätöksiä lyhyellä aikavälillä unohtaen sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden, ei ole kestävä. Meidän on kyettävä osoittamaan johtajuutta. Äänestäjien pelossa ei pidä laiminlyödä lastemme ja nuortemme tulevaisuutta. Tämä kaikkien eduskuntapuolueiden yhdessä tekemä lakialoite on keino tuoda ylisukupolvinen näkökulma päätöksenteon pohjaksi. Toisin kuin joissain muissa maissa, meillä Suomessa ei tulevien sukupolvien oikeuksia ole kirjattu perustuslakiin. Mielestäni se tulisi tehdä, mutta ennen sitä on tärkeää saada lainsäädäntöön velvoite huomioida tulevat sukupolvet poliittisissa suunnitelmissa ja seurannassa, lainsäädännössä ja sen valmistelussa sekä tulevaisuuden ennakoinnissa, mitä nyt käsittelyssä olevalla lakialoitteella ehdotetaan. Olemme tulevaisuusvaliokunnassa valmistelleet tätä lakiehdotusta yhdessä kaikkien puolueiden kesken. Haluan kiittää kaikkia kollegoita tulevaisuusvaliokunnassa sekä tietenkin niitä 125:tä edustajaa, jotka ovat allekirjoittaneet lakialoitteen. Erikseen haluan kiittää tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtajaa, Timo Harakkaa, joka toimi primus motorina tämän lakialoitteen valmistelussa. Aloite on myös hyvä esimerkki siitä, että tässä talossa kyetään yhteistyöhön. Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat, meidän vastuullamme on varmistaa lastemme ja nuortemme sekä tulevien sukupolvien mahdollisuus hyvään elämään yhteisellä planeetallamme. Mikä voisi olla tärkeämpi tehtävä? Siksi meidän on kyettävä nykyistä kauaskantoisempaan päätöksentekoon. Toki siihen pitäisi pystyä myös ilman asiaa velvoittavaa lainsäädäntöä. Tulokset eivät sen suhteen kuitenkaan mairittele, ja siksi mielestäni on syytä viedä velvoite päätöksenteon ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta lainsäädäntöön. Se on omalta osaltaan lupaus nuorillemme, että me välitämme heidän tulevaisuudestaan.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja
Lyly Lauri11.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 24/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! Tämä tulevaisuusvaliokunnan yhteinen lakialoite, jonka on 125 kansanedustajaa allekirjoittanut, on merkittävä avaus ja asia täällä eduskunnassa tehtynä, ja tätä kannattaa kyllä hehkuttaa. Olen itsekin tämän lakialoitteen allekirjoittanut. Toisaalta, kun katsotaan tätä maailmantilannetta tällä hetkellä, tulevaisuudenuskoa pitää pystyä näyttämään nimenomaan nuorille ja lapsille siihen, minkälaista tulevaisuutta tehdään ja missä pitää näyttää sitä suuntaa. Sitä pitää Suomen korkeimmassa päättävässä elimessä eli täällä eduskunnassa käyttää ja näyttää sitä suuntaa. Siinä mielessä tämä lakiesitys on kyllä erittäin kannatettava. Se tuo sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, se tuo sen näkökulman kaikkeen päätöksentekoon täällä lainvalmistelussa ja muuta, tarkastelee pitemmällä aikavälillä niitä näkökulmia, mitä me täällä päätöksinä teemme. Erityisesti kun katsotaan meidän ympäristö- ja ilmastokysymyksiä, niin meillä lainsäädännössä niihin aika paljon puututaan, mutta on paljon muitakin asioita, joiden pitää olla meillä tässä tarkastelussa pitemmällä aikavälillä. Arvoisa puhemies! Näen tämän myöskin sellaisena isona askeleena tulevaisuusvaliokunnan työssä tämän vähän reilun 30 vuoden historian aikana. Tämä on semmoinen steppi, jolla on saatu vakiinnutettua tämä valiokunnan työ lainsäädäntöön, ja tässä mielessä ollaan tekemässä oikeita askeleita lainsäädäntöön. Arvoisa puhemies! Itse toivon, että tämä lakiesitys tulee täällä eduskunnassa hyväksytyksi ja siitä tulee arkipäiväinen osa meidän työtä ja siinä mielessä annamme oikean signaalin tuleville sukupolville työstämme täällä. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Sanotaan nyt ihan tähän alkuun, että olen allekirjoittanut tämän erinomaisen ja tärkeän aloitteen. Tämä lakialoite käsittelee yhtä politiikan vaikeimmista mutta tärkeimmistä kysymyksistä: miten varmistamme, että päätöksemme eivät ole hyviä ainoastaan seuraavaan budjettiriiheen tai seuraaviin vaaleihin asti vaan ovat sitä myös seuraaville sukupolville. Aloitteen lähtökohta on yksinkertainen: julkinen päätöksenteko on usein väistämättä lyhytjänteistä. Hallitukset vaihtuvat, vaalikaudet päättyvät ja poliittinen keskustelu keskittyy helposti tämän päivän ongelmiin. Samalla monet Suomen suurimmista haasteista eivät kuitenkaan ratkea vuodessa tai edes yhdessä vaalikaudessa. Väestön ikääntyminen, julkisen talouden kestävyys, osaaminen, syntyvyys, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus ja turvallisuus ovat kaikki kysymyksiä, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän. Siksi myös politiikan on pystyttävä parempaan. Arvoisa puhemies! Aloitteessa ehdotetaan niin sanottua sukupolvivastuulakia, jonka tarkoituksena olisi velvoittaa valtioneuvostoa arvioimaan päätösten vaikutuksia pitkällä ja erittäin pitkällä aikavälillä sekä huomioimaan nykyistä järjestelmällisemmin sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden. Tämä tavoite on kannatettava, sillä hyvässä päätöksenteossa pitäisi aina kysyä myös, millaisen Suomen jätämme lapsillemme ja lastemme lapsille. Huoli nuorten tulevaisuususkosta on todellinen ja yhteinen. Viimeisimmän nuorisobarometrin tulokset kertovat siitä, että yhä useampi nuori suhtautuu tulevaisuuteen aiempaa epävarmemmin tai pessimistisemmin. Siksi poliittisen järjestelmän on pystyttävä osoittamaan, että se kykenee tekemään pitkäjänteisiä ratkaisuja, ei ainoastaan reagoimaan akuutteihin kriiseihin. Arvoisa puhemies! Meillä on vastuu paitsi nykyisille suomalaisille myös tuleville sukupolville. Julkinen velka, ympäristön tila, koulutuksen taso, tutkimuksen ja innovaatioiden edellytykset sekä yhteiskunnan turvallisuus eivät ole vain tämän päivän kysymyksiä. Ne ovat myös tulevien sukupolvien oikeuksia ja mahdollisuuksia. Siksi pidän arvokkaana, että me myös täällä eduskunnassa pohdimme, miten pitkäjänteisyyden, sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden sekä tulevaisuusvaikutukset voi nykyistä paremmin juurruttaa osaksi kaikkea päätöksentekoa. Tulevaisuutta ei voi ennustaa varmasti, mutta tulevaisuutta varten voi ja pitää valmistautua ja varautua. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus)Pöytäkirja
Harakka Timo11.9.2026EsittelypuheenvuoroLA 24/2026 vpTalousYmpäristö

Hyvä puhemies, arvoisat kollegat! Suomen eduskunta on halunnut lähettää viestin tuleville sukupolville ja tämän päivän nuorille, joiden tulevaisuudenusko on useiden kyselyiden mukaan romahtanut: kaikki eduskuntapuolueet ovat historiallisesti yhtyneet lakialoitteeseen, jolla on peräti 125 allekirjoitusta [Sinuhe Wallinheimo: Erinomaista!] — kiitos kaikille. Lakialoitetta ovat valmistelleet tulevaisuusvaliokunnan jäsenet kaikista eduskuntapuolueista, todellakin kaikista — kiitos siis, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto, RKP, kristilliset ja Liike Nyt oman ryhmäni lisäksi. Eduskunta on yhteisvoimin tahtonut, että tulevien sukupolvien oikeuksien huomioiminen olisi pysyvä osa suomalaista päätöksentekoa. Eduskunta haluaa vakuuttaa myös tämän päivän lapsille ja nuorille, että sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Tulevaisuuden vaikutuksiin ulottuva lakialoite voisi kuulua kaikkien valiokuntien käsiteltäväksi. Kestävyystavoitteet ovat valtiovarojen ja ympäristön alaa. STM ja THL ovat edistäneet kiitettävästi hyvinvointitaloutta, joka on laajempi menestyksen mittari kuin bruttokansantuote. Sivistysvaliokunta on hyvä koti aloitteemme käsittelyyn. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä tarttui kiitettävästi nuorten tulevaisuususkon heikkenemiseen ja julkaisi keväällä toimenpideohjelman. Yksi konkreettinen toimenpide velvoittaa eduskuntaa: ”Turvataan tulevien sukupolvien oikeudet ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus kirjaamalla ne lakiin. Ne on turvattava luomalla institutionaalinen ja oikeudellinen perusta kirjaamalla ne sitoviksi velvoitteiksi lakiin ja päätösten vaikutusten arviointiin.” Vaatimukseen tulee nyt siis vastaus tulevaisuusvaliokunnasta. Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta nosti sukupolvivastuulain esille jo vuonna 24 ja on kehittänyt hanketta lukuisten asiantuntijoiden innostamana itse aloitteeseen asti. Kaikki puolueet ovat antaneet panoksensa. Lakialoitteen sisältö on varsin yksinkertainen. Se ei sanele sanallakaan, millä asioilla tai toimenpiteillä tulevien polvien hyvinvointi tulisi huomioida. Se on kulloistenkin päättäjien valinta ja vastuu. Aloite tarjoaa puitteet, joiden mukaan vaikutusten arviointi on tehtävä 20—30 vuoden päähän, samoin kuin jokaisen hallituksen toteuttama tulevaisuusselonteko, joka samoin kirjataan nyt lakiin. Se velvoittaa kaikkea lainvalmistelua, budjetointia ja suunnittelua. Velvoitteen toteutumista arvioivat puolueettomat tahot sekä viran puolesta valvovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Olen pitänyt tärkeänä, että lakiin ei liity yhtäkään uutta virkaa, viranomaista, komiteaa tai kampaviineritilausta. Arvoisa puhemies! Monissa maissa tulevien sukupolvien oikeudet on kirjattu perustuslakiin. EU-maista perustuslaki viittaa tuleviin sukupolviin Belgiassa, Tšekissä, Ranskassa, Saksassa, Luxemburgissa, Puolassa, Virossa ja Ruotsissa. Kaikkiaan yli 60 maassa perustuslaki velvoittaa päättäjiä ajamaan tulevien sukupolvien etua. Suomessa ei näin ole, joten erillinen puitelaki on perusteltu. Tässä kohtaa haluan kiittää niitä kauaskatseisia oikeusoppineita, jotka ovat antaneet asiantuntemustaan tulevaisuusvaliokunnan jäsenille tätä lakialoitetta valmisteltaessa — kiitos, Tuomas Pöysti, Anu Mutanen, Niko Soininen, Toomas Kotkas ja Mikko Puumalainen. Monissa maissa myös budjettikäytäntöihin liittyy laajaa ja pitkän aikavälin vaikutusten arviointia. Esimerkkejä löytyy vaikkapa Virosta, Alankomaista, Irlannista ja Kanadasta. Veronmaksajilla on oikeus vaatia, että varojen käytön aitoa pitkäkestoista hyötyä mitataan nykyistä paremmin ja vastuullisemmin. Hyvä puhemies! Suomi tunnetaan maailmalla tulevaisuustyön ja ennakoinnin sekä varautumisen pienenä suurvaltana. Sekä eduskunnan tulevaisuusvaliokunta että sen kanssa institutionaalisessa dialogissa toimiva valtioneuvoston tulevaisuusselontekojen sarja inspiroivat kaikkialla maailmassa. Voin todistaa tämän ihan henkilökohtaisesti. Mutta tämäkin innovaatio on jo yli 30 vuotta vanha. Monet maat ovat — kuten jo äsken luettelin — kehittäneet kunnianhimoisia tulevaisuuden ennakoinnin menetelmiä, rakenteita ja velvoitteita. Lopuksi, arvoisa puhemies: Laki sukupolvivastuusta on myös osoitus maailmalle, että Suomen tulevaisuustyö on vakavaa, vastuullista ja kansainvälistä huipputasoa. Olemme jälleen edelläkävijöitä. Aloite laiksi sukupolvivastuusta on signaali ja työkalu. Se on signaali nuorille ja syntymättömille sukupolville, että Suomi on teitä varten, Suomi on teidän. Se on työkalu päättäjille, jotta voimme varmistaa, että Suomella on loistava tulevaisuus. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, budjetti)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Mikkonen Krista10.9.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 1/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa puhemies! Tosiaan meillä on nyt käsittelyssä tämä kansalaisaloite liittyen siihen, että turve määriteltäisiin uusiutuvaksi ja poistettaisiin päästökaupan piiristä. Sinänsä minusta on hyvä, että meillä on tämä kansalaisaloitejärjestelmä, ja minusta on hyvä, että kansalaiset voivat nostaa niitä asioita tänne poliittiseen keskusteluun, mitä kokevat tärkeiksi, ja on tietysti meidän tehtävämme täällä eduskunnassa nämä käsitellä. Tämä kansalaisaloitehan keräsi nimensä täyteen viime toukokuussa, ja se on nyt täällä salissa jo. Toivoisin tietysti, että muutkin kansalaisaloitteet olisi tämä hallitus yhtä ripeästi tuonut tänne saliin käsiteltäväksi. Siellä on edelleen käsittelemättä sellaisia kansalaisaloitteita, jotka ovat yli kaksi vuotta vanhoja, ja nyt tietysti kun vaalikausi lähestyy loppuaan, vaarana on, että niitä ei ehditä käsitellä, ja nehän raukeavat siinä kohtaa, kun vaalikausi päättyy. Pidän tosi valitettavana tämän kansalaisaloiteinstituution näkökulmasta sitä, että kun kansalaiset jonkun asian haluavat keskusteluun nostaa ja muuttaa lainsäädäntöä ja keräävät valtavat määrät nimiä, niin sitten täällä talossa viivytellään niin, että tietyt kansalaisaloitteet eivät ehdi käsittelyyn. Tämä aloite on nyt tullut pikavauhtia, mutta tosiaan myös ne, jotka siellä vielä jumittavat, tulisi tänne saliin tuoda. No, sitten itse tästä aloitteesta. Todellakin tässä haluttaisiin, että turve määriteltäisiin uusiutuvaksi. No, on tietysti ihan totta, että turve pikkuhiljaa uusiutuu, mutta kun puhutaan uusiutuvasta energiasta, niin silloin tietysti puhutaan sellaisesta uusiutumistahdista, joka on ei nyt välttämättä sukupolven aikana, mutta sanotaan nyt vaikka ihmisiän aikana. Elikkä jos me verrataan tätä nyt puuhun, joka on uusiutuvaa, niin silloin on tietysti ihan erilainen mittakaava kuin turpeessa, kun turpeen uusiutumisessa puhutaan kuitenkin tuhansista vuosista. Sitten tietysti usein kun tästä turpeen uusiutuvuudesta puhutaan ja sitä kovasti halutaan ajaa, verrataan Ruotsiin. On tietysti hyvä muistaa, että myöskään Ruotsin lainsäädännössä turvetta ei luokitella uusiutuvaksi vaan se on ikään kuin tämmöinen välimuoto uusiutuvan ja fossiilisen energian välissä. Toki Ruotsiin vertaaminen siinäkään mielessä turpeen käytön osalta ei ihan toimi, että turpeen käyttö Ruotsissa on hyvin pienimuotoista Suomeen verrattuna. Verrokkimaista oikeastaan ainoa, missä turvetta käytetään samalla intensiteetillä kuin Suomessa, on Irlanti, ja Irlannissahan parlamentti teki päätöksen turpeen teollisen käytön kiellosta jo vuonna 2022. Meillä Suomessahan turpeen energiakäyttö ei ole kielletty, vaikka tässä keskustelussa joku on tällaistakin antanut ymmärtää, vaan kyllä sitä voi käyttää, mutta energiayhtiöt eivät käytä, koska se on niin kallista. No, se kallius tulee tietysti osittain siitä päästökaupasta, minkä piiriin se kuuluu, ja ihan oikeutetusti sinne kuuluu, koska todellakin ne turpeenpolton päästöt ovat erittäin merkittävät. [Hannu Hoskonen: Pienemmät kuin puulla!] Se, että puu ei ole siellä, johtuu tietysti juuri tästä, että puu sitten uusiutuu, mutta kyllä tietysti on ihan hyvä kysymys, minkä verran meidän energiantuotantoa ylipäätänsä kannattaa perustaa tähän polttoon, koska ne päästöt aina polttamisesta ovat merkittävät. Sitten toinen vaatimus, mikä tässä kansalaisaloitteessa on, on todellakin se, että tämä pitäisi päästökaupan piiristä poistaa. No, ensinnäkään sitähän ei voi kansallisesti tehdä, vaikka kansalaisaloitteessa näin toivottaisiin. Se, että me sitten kansainvälisesti EU:ssa tai sitten YK:ssa ajettaisiin sitä, mihin se määrittely siellä perustuu, ei tietenkään vastaa sitä tilannetta, mitä siitä energiakäytöstä päästöjä aiheutuu. Siinä mielessä on aivan perusteltua, että se on siellä päästökaupan piirissä. Itse asiassa tällä hetkellähän me kansallisesti nimenomaisesti kohdellaan turvetta kevyemmin kuin muita energiatuotteita, eli turpeelle on kansallisesti jo annettu ikään kuin alennusta verrattuna muihin energiatuotteisiin, ja siltikään se ei ole energiayhtiöiden näkökulmasta kannattavaa eivätkä he sitä käytä, vaikka se todellakin mahdollista olisi. Täällä on puhuttu sitten myös siitä, että missä määrin turpeennostolla on erilaisia ympäristövaikutuksia. No, me tiedämme tämän historian todellakin. Meillä on turvesuot pitkälti ojitettu, toisaalta puuntuotantoa ajatellen, jotka eivät kyllä kaikki onnistuneet, mutta myös turvetuotantoalueitahan on ollut aiemmin merkittävä määrä, ja kyllä edelleen tänä päivänä ne vaikutukset, mitä siinä on ollut vesistöihin, ovat näkyvissä. Elikkä ne vanhat synnit ovat edelleen siellä meidän vesistöissä, ja edelleen me joudumme julkisella rahalla aika paljon satsaamaan siihen, että me teemme tätä vesistönhoitotyötä. On hyvä sinänsä, että vesistönsuojelussakin on kehitytty, mutta tietysti on hyvä muistaa, että näinä päivinä, kun erityisesti erilaiset rankkasateet ovat entistä yleisempiä, välttämättä nämä vesistöjärjestelmät eivät ole toimivia, kun vesi valuu niiden yli ja siinä sitten humuspitoista vettä valuu vesistöihin ja aiheuttaa muun muassa tummumista. Todellakin en tätä kansalaisaloitetta kannata, juuri sen takia, että tämä energiakäyttö, jota tässä halutaan lisätä, aiheuttaa niin ilmastopäästöjä kuin vesistövaikutuksia, kun myös se suoluonto on meillä erittäin uhanalainen. Meidän suoluontotyypeistähän iso osa, yli puolet, on uhanalaisia, ja kehitys on ollut koko ajan vain heikkenemään päin. Siinäkään mielessä ei ole mitään syytä lisätä painetta suoluontoa kohden. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, vesistö, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Turpeen pitkä kaari on ollut talouden ja hyvinvoinnin lähde, tuonut paljon työpaikkoja maakuntiin, toimeentuloa, ja se on lämmittänyt suomalaisten kodit käytännössä koko Suomessa. Virheitä varmasti tuli menneillä vuosikymmenillä: ojitukset ja puuttuneet vesistönsuojelujärjestelmät. Mutta nämä järjestelmät laitettiin kuntoon turvetuotannossa. Ne laitettiin kuntoon, vesistöhaitat haluttiin korjata, tuli suodatinkentät, tuli laskeutusaltaat, ja se on oikeastaan varmistanut sen, että niillä turvenevoilla se vesi on, aivan kuten tuossa todettiin, puhtaampaa kuin se vesi, joka esimerkiksi sieltä metsäojasta tulee. Se vesi on muuten juomakelpoista. Itse tulen turvenevan laidalta, asun siis turvenevan laidalla, katson sitä tuotantoa käytännössä päivittäin ja olen vieraillut eri nevoilla ja todistanut sen, että se vesistönsuojelujärjestelmä kyllä toimii. No, ensiksi siis syytettiin vesistöhaitoista, ne laitettiin kuntoon. Sen jälkeen ruvettiin syyttämään päästöistä. Lämpölaitokset, ne, jotka turvetta käyttivät, investoivat määrätietoisesti savukaasupesureihin, alkoivat laittamaan polttoprosessia entistä paremmaksi, pystyivät hyödyntämään turpeen käytöllä sitä lisääntynyttä hakkeen käyttöä, polttamaan sen puhtaammin. Toisin sanoen tämä puoli haluttiin laittaa kuntoon. Toinen asia siis korjattiin, se, mistä syytöksiä tuli. Sitten oikeastaan itse kun olen katsonut tässä talossa vuodesta 2011 tätä kohtelua, mikä turpeella on ollut — sitä ennenhän olivat nämä kuuluisat äänestykset suuressa valiokunnassa ja niin edelleen, joilla ei nyt niin kovaa vaikutusta ollut vielä siinä 2000-luvun alkupuolella — niin vuonna 2011 Jyrki Kataisen hallituksen ympäristöministeriksi tuli vihreiden Ville Niinistö. Hän lausui ääneen, että tehdään tuotannosta niin kallista, että se tuotanto Suomessa loppuu. Sitten kyllä toden totta alkoi sitä byrokratiaa turvetuottajille tulemaan. Luvitus vaikeutui ja kallistui, vesinäytteitä ruvettiin vaatimaan. Niitä piti ottaa ja pitää ottaa edelleenkin, siis jopa useita kymmeniä sellaisia, joista ei käytännössä hyötyä vesistönsuojelun kannalta ole, mutta niitä vesinäytteitä velvoitetaan ottamaan. Pitää tehdä koekalastusta, pitää vesistön alapuolisista järvistä koekalastaa. Vaikka muutoksia ei tulisi, koekalastusta pitää suorittaa ja niistä pitää maksaa, ja jokaisen rapsauksen maksaa se tuottaja, joka siellä tekee. Siitä tosiaan tehtiin niin kallista. Nyt sitten vielä on kallistunut tämä, kun tänä vuonna ovat ympäristölupamaksut nousseet ja moninkertaistuneet. Toisin sanoen siitä on tehty erittäin haastavaa, kallista, ja pitää olla kyllä lompsan kunnossa tuottajalla, jos lähtee tuotantoa laajentamaan. Tässä tullaankin sitten niihin ongelmiin, joissa tänä päivänä ollaan, eli nevoja poistuu valtava määrä käytöstä ja uusia ei tule tilalle. Kasvu- ja kuiviketurve, jotka on mainittu, ovat erittäin huolestuttavassa tilanteessa. Nimittäin ne tuotteet ovat niitä, joita me tarvitaan, että meillä on antibioottivapaa kotieläintuotanto Suomessa ja me pystymme puhdasta, laadukasta ruokaa tuottamaan. Nämä korvaavat raaka-aineet eivät ole pystyneet vielä niihin ominaisuuksiin, mitä turpeella on, ja näyttää siltä, etteivät edes pysty. Sen takia tähän asiaan pitää muutos saada. Haluan korostaa, kun turvallisuuspolitiikasta tykkään puhua, näitä aikoja, mitä me eletään tällä hetkellä. On erittäin epävakaat ajat. Kaikki ne keinot, mitä oman turvallisuuden, kotimaisen tuotannon eteen voidaan tehdä, ovat nyt merkityksellisiä: Epävakaus turvallisuuspoliittisesti — jos Suomenlahti vaikka menisi kiinni, niin meille ei tuontienergiaa tulisi. Toimintahäiriöt, mitä voi aiheutua — silloin meillä pitää olla ketjujen kunnossa ja pitää olla tuotannon itsellä hoidettu. Jos meille tulee pitkä kylmä jakso, niin niitä polttoaineita tarvitaan. Sen takia meillä pitää tätä omaa reserviä ja omaa varastoa olla. Herra puhemies! Pari sanaa innovaatioista. Turvediesel kehitettiin 90-luvun ja 2000-luvun vaihteessa, 2000-luvun alussa. Sillä olisi ihan huikea mahdollisuus meillä ulkoa tuotuja polttoaineita korvata, ja pitäisi edelleenkin miettiä huoltovarmuuden ja koko tämän kehityksen suhteen, millä me pystytään kotimaista tuotantoa kasvattamaan, siihen keinot, että tämän voisi ottaa käyttöön. No, siitäkin on tehty niin kallista erinäisin maksuin, että se ei ole käyttöön tullut. Ja sitten biohiili, jota on meillä määrätietoisesti kehitetty, on äärettömän tärkeä raaka-aine. Hyvä, että tämä aloite on tänne eduskuntaan tuotu. Se ansaitsee arvokkaan käsittelyn, juuri niin kuin edustaja Kettunen sanoi. Vielä tällä vaalikaudella on mahdollisuus toimia. Meillä on muutama kuukausi aikaa, vaikka kuten aiemmin sanoin, olisin toivonut näitä toimenpiteitä jo aikaisemmin tällä vaalikaudella, mutta meillä on mahdollisuus. Lupaan myös omalta osaltani täyden tuen näitten asioitten eteenpäinviemiseksi, mitä tässä aloitteessa eteenpäin viedään. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteentekijöitä ja allekirjoittaneita — kiitos. Turvetta ei olla kieltämässä. Tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Sen sijaan kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole yhtä mutkaton asia. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Tämä ei ole Suomen käsissä yksin päätettävissä oleva asia vaan perustuu kansainvälisiin laskentasääntöihin ja Euroopan unionin päästökauppajärjestelmään. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, ja sitäkin meidän pitää noudattaa, eikä Suomi voi kansallisesti irrottautua järjestelmästä yhtä polttoainetta järjestämällä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monilla alueilla suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu turpeen puolesta tai sitä vastaan. Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkönhinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina, ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Tulipa hyvä mieli tuosta edustaja Kallion puheenvuorosta, kun toitte esiin niitä konkreettisia asioita, mitä tulisi edistää turvetuotannon osalta. On hyvä, että se on nytten eduskunnan pöytäkirjaan kirjattu ylös lähetekeskusteluna. Tämä lähetekeskusteluhan käydään tämän kansalaisaloitteen pohjalta. Aloite on päivätty 4.2.2026, elikkä tämän vuoden helmikuun alussa tämän aloitteen ovat tehneet tämmöiset vastuuhenkilöt kuin Tapio Salminen, Maria Rautanen, Miika Mantela, Jouko Pahkakangas ja Hannu Isokääntä. Kiitoksia teille, että te olette tehneet tämän tärkeän kansalaisaloitteen, ja teille yli 50 000 suomalaiselle, jotka olette allekirjoittaneet tämän kansalaisaloitteen, että me pääsemme käymään tämän keskustelun tällä vaalikaudella täällä eduskunnassa. Ja kuten maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Elomaa totesi, tämä on vahva viesti. Tämä on vahva viesti aloitteentekijöiltä ja allekirjoittajilta, että tämä pitää nyt käsitellä Suomen eduskunnassa. En minäkään lähde kovin paljon näitä aikaisempia puheenvuoroja siteeraamaan, mutta totean vain, puhemies, että kun tämä lähetekeskustelu on käyty, niin tämä asiahan tulee käsitellä välittömästi talousvaliokunnassa. Tämähän menee talousvaliokuntaan. Talousvaliokunnan puheenjohtajana toimii kansanedustaja Vilhelm Junnila. Hän on perussuomalaisten kansanedustaja, joka on myös vahvasti ottanut kantaa turpeen puolesta ja allekirjoittaa varmasti tämän kansalaisaloitteen täysimääräisesti, joten toivon häneltä asianmukaista vakavuutta, että hän välittömästi ottaa tämän talousvaliokunnassa käsittelyyn ja tuo sen sitten tänne isoon saliin lopullisesti päätettäväksi. Siellä talousvaliokunnassa jäseninä ovat perussuomalaisten suunnalta myös Antti Kangas, Merja Rasinkangas, joka käytti ansiokkaan puheenvuoron tänään, ja myös Kaisa Garedew, joka myös on puhunut turpeen puolesta. Uskon, että he tulevat antamaan täyden tuen talousvaliokunnan puheenjohtaja Junnilalle, että tämä kansalaisaloite käsitellään sen mukaisella vakavuudella ja mahdollisimman nopeasti. Kuten, herra puhemies, tässä kansalaisaloitteessa todetaan, niin myös vuonna 2021, tosiaan viime vaalikaudella, meille tuli tänne eduskuntaan samantyyppinen kansalaisaloite, ja eduskunta käsitteli sitä kansalaisaloitetta, jossa vaadittiin turpeen luokittelemista uusiutuvaksi luonnonvaraksi. No, silloin se kansalaisaloite jäi käsittelemättä vaalikauden päättymiseen asti. Sittemmin päästökaupan kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi, huoltovarmuuden merkitys on korostunut ja geopoliittinen toimintaympäristö on muuttunut aiempaa epävakaammaksi. Lisäksi Suomeen suunniteltujen ja jo rakenteilla olevien datakeskusten merkittävä sähkönkulutus lisää painetta sähköntuotannon riittävyyteen ja hintavakauteen sekä kasvattaa riskiä sähkönkäytön rajoitustoimille poikkeustilanteissa. Näin on kirjattu tähän kansalaisaloiteeseen tänne Perustelut-osioon, ja näin kävi vuonna 2021. Elikkä kansalaisaloite tuli tänne, mutta se haudattiin sinne valiokuntaan. Nyt ei saa käydä toista kertaa näin, että näin arvokas ja tärkeä kansalaisaloite haudataan valiokuntaan, mihin tämä on menossa. Nyt haluan, herra puhemies, että eduskunnan lähetekeskustelussa tästä käydään sitä keskustelua, että jos se on meidän vahva tahtotila, myös oppositiopuolue Suomen Keskustan suunnalta vahva tahtotila, että tämä pitää talousvaliokunnassa käsitellä ja on tuotava tähän isoon saliin käsittelyyn vielä ennen kuin tämä vaalikausi päättyy, niin sitä vahvaa tahtotilaa tulee talousvaliokunnan kunnioittaa. Ja mikäli tämä haudataan [Petri Hurun välihuuto — Juha Mäenpää: Kuka hautasi?] — mikäli tämä haudataan — talousvaliokuntaan, niin se on kyllä aika raskauttava asianhaara. Minkä takia painotan tätä, herra puhemies, omassa puheenvuorossani? Sen vuoksi, että hallituksessa on sellaisia puolueita, joilla on nyt mahdollisuus viedä tämä asia maaliin. [Petri Huru: Eikö viimeksi ollut?] Ja minä haluan muistuttaa teitä, hallituspuolueitten kansanedustajat... — Juuri näin, viime vaalikaudella ei ollut tarpeeksi tahtoa. Nyt sitä on, ja te tulette saamaan oppositiosta tälle vahvan tuen. — Tämä on nyt teidän käsissänne, mutta haluan vielä painottaa, että te tulette kyllä saamaan tälle tuen. Älkää haudatko tätä talousvaliokuntaan, vaan tuokaa tämä kallisarvoinen kansalaisaloite sitten valiokuntakäsittelyn päätteeksi tänne päätettäväksi, että saamme aidosti vietyä maaliin tämän tärkeän asian, joka on iso, merkityksellinen asia suomalaiselle huoltovarmuudelle, turvallisuuspolitiikalle, mitä edustaja Hänninen on monessa puheenvuorossa ansiokkaasti tuonut esille. Tuokaa se tähän lopulliseen käsittelyyn, että saamme vietyä tämän asian maaliin ja ne yli 50 000 suomalaista, jotka ovat tämän kansalaisaloitteen allekirjoittaneet, saavat asianmukaisen päätöksen tälle asialle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Kallio Vesa10.9.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 1/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa herra puhemies! Olin tähän varannut pidemmän puheenvuoron, mutta olen siitä huono poliitikko, että ei huvita toistaa asioita, jotka on toistettu lukuisia, lukuisia kertoja täällä. Tämä on oikeastaan semmoinen tyypillinen keskustelu ja aihe, mihin täällä on oppinut tämmöisenä ensimmäisen kauden edustajana, että me kykenemme olemaan niistäkin asioista eri mieltä, mistä me olemme samaa mieltä. Minä olen 20:s puheenvuoron pitäjä. Yksi on ollut eri mieltä, ja hänkin keskittyi vain tähän energiaturpeeseen. Tämä ei kyllä kauheasti mieltä ylennä, kun monesta asiasta täällä näyttää tulleen enempi politiikan tekemisen väline kuin sen kohde. Mutta nyt tähän fraasikaraokeen osallistun itsekin siltä osin, että luettelen nyt täältä näitä meidän linjaamiamme toimenpiteitä, millä tämä kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden varmistaminen voitaisiin tehdä: ympäristölupien käsittelyn nopeuttaminen, lupamaksujen kohtuullistaminen, viranomaisille määriteltävä käsittelyaikatavoitteet, jo luonnontilansa menettäneiden ja aikaisemmin ojitettujen alueiden hyödyntämisen helpottaminen, turvetuotannon ja sen ympäristövaikutusten arvioinnissa päästävä selkeämpään kokonaisvaikutusten tarkasteluun. Tietysti lupaviranomaisten toimintaan tarvitaan nyt poliittista ohjausta. Se ei millään muuten onnistu. Onhan se erikoista, niin kuin jo totesin, miten yksimielisiä pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta me täällä ollaan, mutta me ei saada tätä asiaa hoidettua. Mutta vaikkei tämä uskon asia ole, niin ei minun uskoni kovin korkealla tässä ole. — Kiitos, ei muuta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Käsittelemme turpeeseen liittyvää kansalaisaloitetta, ja aivan aluksi haluan kiittää aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita tärkeän asian esiin tuomisesta. Tässä kansalaisaloitteessa esitetään turpeelle vahvempaa asemaa Suomen energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Aloitteessa turve halutaan määritellä Suomessa uusiutuvaksi luonnonvaraksi ja siirtää uusiutuvien energialähteiden veroluokkaan. Lisäksi turve halutaan määritellä strategiseksi kotimaiseksi polttoaineeksi ja Suomelle halutaan aktiivisempi rooli EU-turpeen päästökauppakohtelun muuttamiseksi. Kysymys kuuluukin: miksi Suomi luopuisi omasta kotimaisesta luonnonvarastaan tilanteessa, jossa energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet aivan uudella tavalla keskiöön? Turve on ollut vuosikymmenten ajan merkittävä osa Suomen energiahuoltoa. Se on työllistänyt ihmisiä maakunnissa ja pitänyt rahaa Suomessa. Sen merkitys ei kuitenkaan rajoitu energiantuotantoon. Turvetta tarvitaan kasvualustoihin ja kuivikkeisiin. Näissä käyttötarkoituksissa puhutaan asioista, joille ei tällä hetkellä ole olemassa järkevää kotimaista korvaajaa samassa mittakaavassa. Tässä on ollut yksi suomalaisen turvepolitiikan suurista virheistä: kun energiaturpeen tuotantoa on ajettu alas, samalla on vaarannettu myös muun turvetuotannon edellytyksiä. Kun tuotantokoneisto romutetaan, tuottajat lopettavat ja osaaminen katoaa. Tuotantoa ei saada takaisin hetkessä silloin, kun sitä taas tarvitaan, ja juuri nyt sitä tarvitaan. Me olemme nähneet viime vuosina, kuinka nopeasti turvallisuusympäristö voi muuttua. Energiaa ei voida ajatella vain hinnan tai tämänhetkisen markkinatilanteen kautta. Pitää miettiä myös sitä, mitä tapahtuu, jos toimitusketjut häiriintyvät, tuonti vaikeutuu tai Suomi joutuu poikkeusoloihin. Silloin kotimainen energia ja kotimaiset raaka-aineet ovat kullanarvoisia. Turve voidaan varastoida. Sitä voidaan tuottaa Suomessa. Se ei ole riippuvainen ulkomaisista toimitusketjuista samalla tavalla kuin tuontipolttoaineet. Siksi on erittäin hyvä asia, että nykyinen hallitus on jo lähtenyt korjaamaan turpeen asemaa. Vuoden toisessa lisätalousarviossa turpeen huoltovarmuusvarastointiin kohdennettiin kymmenen miljoonaa euroa. Lisäksi hallitus on linjannut turpeelle uutta tukimallia vuodesta 2027 alkaen, ja tämä on oikea suunta. Arvoisa puhemies! Pelkkä turpeen määritteleminen uusiutuvaksi Suomessa ei poista sitä EU-päästökaupasta. Se ei myöskään automaattisesti laske turpeen veroa. Verotuksesta päätetään täällä eduskunnassa. Jos haluamme turpeen aseman aidosti paremmaksi, meidän pitää keskittyä siihen, mikä vaikuttaa käytännössä. Turve pitää nähdä strategisena huoltovarmuusresurssina. Tässäkin hallitus on jo ottanut askeleita. Vuoden 2024 huoltovarmuuden tavoitepäätöksessä kasvu- ja kuiviketurpeet määriteltiin strategisesti tärkeiksi raaka-aineiksi. Arvoisa puhemies! EU:n päästökaupan osalta Suomella ei ole mahdollisuutta yksipuolisesti päättää, että turve vain poistetaan päästökaupasta. EU-säännöt määrittävät turpeen aseman, mutta tämä ei tarkoita sitä, että Suomen pitäisi nostaa kädet pystyyn. Suomen pitää vaikuttaa EU-aktiivisesti siihen, että huoltovarmuuden kannalta välttämättömälle kotimaiselle turpeelle löydetään järkevä ratkaisu. Jos täysi vapauttaminen päästökaupasta ei onnistu, pitää selvittää toimivia kansallisia ratkaisuja. Erityisesti pitää huolehtia siitä, että Suomessa säilyy riittävä turpeen tuotantokapasiteetti myös kriisitilanteita varten. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen energia- ja ilmastopolitiikkaa on tehtävä myös niiden päivien varalle, jolloin kaikki ei toimi normaalisti. [Hannu Hoskonen: Juuri näin!] Huoltovarmuutta ei pidä rakentaa pelkästään sen varaan, että sähköä on aina saatavilla, tuontiyhteydet toimivat ja kansainvälisiltä markkinoilta voidaan ostaa se, mitä itse emme tuota. Poikkeusoloissa tilanne voi olla toinen. Silloin ratkaiseva kysymys kuuluu: Mistä saamme sähköä ja lämpöä, jos tuontienergiaa ei ole saatavilla tai sähköjärjestelmä joutuu vakaviin häiriöihin? Millä pidämme kaupungit lämpimänä keskellä talvea? On ollut lyhytnäköistä ajaa alas kotimaisia polttolaitoksia ja niiden tarvitsemaa tuotantoketjua ilman, että tilalle on rakennettu yhtä varmaa ja varastoitavaa vaihtoehtoa. Laitos voidaan kyllä sulkea nopeasti, mutta menetettyä tuotantokykyä, konekantaa ja osaamista ei palauteta kriisin keskellä pelkästään nappia painamalla. Turpeen keskeinen vahvuus on juuri siinä, että se on kotimaista ja sitä voidaan varastoida. Turpeen varassa ei tarvitse olla jatkuvasti, mutta sen pitää olla käytettävissä silloin, kun sääriippuvainen tuotanto ei riitä tai ulkomaiset toimitukset katkeavat. Sama koskee myös liikennettä. Ajoneuvokantaa sähköistetään kovaa vauhtia, mutta samalla pitää uskaltaa kysyä, mitä tapahtuu pitkäkestoisen sähkökatkon aikana. Ilman sähköä ajoneuvoja ei ladata, vaikka niitä tarvittaisiin ihmisten, elintarvikkeiden ja muiden välttämättömien tavaroiden kuljettamiseen. Koko yhteiskuntaa ei pidä rakentaa yhden energiamuodon varaan. Turpeen merkitys ei myöskään rajoitu energiantuotantoon. Kasvu- ja kuiviketurve ovat tärkeitä maataloudelle, puutarhataloudelle ja kotimaiselle ruuantuotannolle. Kun energiaturpeen tuotantoa ajetaan alas nopeasti, samalla heikennetään koko tuotantoketjua ja vaarannetaan myös näiden korkeamman jalostusasteen tuotteiden saatavuus. Hallitus on tunnistanut tilanteen vakavuuden. Vuoden toisessa lisätalousarviossa suunnattiin 10 miljoonaa euroa huoltovarmuusrahastolle turpeen varmuusvarastointiin, jonka lisäksi turpeelle valmistellaan myös uutta tukimallia. Turve on kotimainen ja varastoitava luonnonvara, jolla on tärkeä asema Suomen huoltovarmuudessa. Meidän on huolehdittava siitä, että Suomessa säilyvät turpeen tuotanto, riittävät varastot ja voimalaitokset, joissa turvetta voidaan tarvittaessa käyttää. Arvoisa puhemies! Normaalioloissa lasketaan kustannuksia ja päästöjä. Poikkeusoloissa ratkaistaan, pysyvätkö kodit lämpiminä, liikenne liikkeessä ja yhteiskunta toimintakykyisenä. Suomella on omasta takaa energialähde, jota voidaan varastoida vuosiksi eteenpäin ja käyttää silloin, kun muut vaihtoehdot eivät riitä tai ole jostain syystä käytettävissä. Olisi vastuutonta hävittää tämä mahdollisuus pelkästään ideologisista syistä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Kunnioitettu puhemies, arvoisat edustajat! Kansalaisaloite on tärkeä kansalaisvaikuttamisen muoto. Haluankin kiittää kaikkia tämän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Mielestäni turve on Suomelle, monille elinkeinoillemme ja huoltovarmuudellemme, välttämätön luonnonvara. Siksi tuen tämän kansalaisaloitteen pyrkimystä vahvistaa turpeen asemaa sekä turvata sen vastuullinen käyttö Suomessa. On ollut täyttä hulluutta, että turveala ja turveyrittäjien toimintaedellytykset romutettiin näin nopeasti. Marinin hallitus linjasi turpeen energiakäytön vähintään puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä ja kiristi sen verotusta. Samanaikaisesti päästöoikeuden hinnan voimakas nousu nopeutti turvealan alasajoa vielä ennakoituakin nopeammin. Seurauksena oli kotimaisen tuotannon hiipuminen, yritysten omaisuuden arvon romahtaminen ja työpaikkojen menettäminen etenkin maaseudulta. Oliko viisasta? Mielestäni ei ollut. Turvetuotannossa kyse ei ollut mistään valtavasta osasta Suomen soita. Ennen alan romahdusta aktiivisessa turvetuotannossa oli noin 48 000—52 000 hehtaaria. Se vastasi vain noin puolta prosenttia Suomen yli yhdeksän miljoonan hehtaarin turvemaasta. Laajemminkin määriteltynä turvetuotannon osuus jäi alle yhteen prosenttiin — miettikää sitä. Näin rajallisella pinta-alalla tuotettiin kotimaista energiaa, työtä ja huoltovarmuutta. Vuonna 2019 turvetoimialan tuotannon bruttoarvo oli noin puoli miljardia euroa. Koko tuotantoketju työllisti arviolta 2 500 henkilötyövuotta. Arvoisa puhemies, valtakunnallisissa tilastoissa nämä luvut voivat näyttää pieniltä, mutta monissa maaseutukunnissa turveala merkitsi toimeentuloa, paikallisia palveluja, tulevaisuudenuskoa. Turveala merkitsi elämää, elinkeinoa ja ruokaa pöytään. Turve ei myöskään ole vain polttoaine. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, kasvihuoneviljelyssä, metsätaimien tuotannossa. Kuiviketurve sitoo tehokkaasti kosteutta ja ammoniakkia sekä parantaa eläinsuojien hygieniaa ja sisäilmaa. Se on ollut erittäin tärkeää erityisesti siipikarja- ja nautakarjataloudelle. Turpeen saatavuus liittyy siten suoraan kotimaiseen ruuantuotantoon ja maatalouden huoltovarmuuteen. Energiatuotannossa turpeen erityinen vahvuus on kotimaisuus ja varastoitavuus. Sitä voidaan säilyttää vuosien ajan ja käyttää silloin, kun sää, tuontihäiriö tai muiden polttoaineiden puute vaarantaa lämmön- ja sähköntuotannon. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei synny juhlapuheilla. Se syntyy tuotantoalueista, koneista, osaavista yrittäjistä ja riittävistä varastoista. Kun tämä ketju on nyt purettu, sitä ei kriisin alkaessa rakenneta hetkessä uudelleen. Nyt on viimeinen hetki, korkein aika, herätä tähän asiaan. Siksi turvetuotannon valmius on palautettava vähintään sille tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen tekemää hallitsematonta romauttamista. Turpeen kohtelua energiaverotuksessa on muutettava, kansalliset kompensaatiomahdollisuudet on selvitettävä, ja Suomen on vaikutettava määrätietoisesti EU:ssa päästökauppasääntöjen muuttamiseksi. Turve on tunnustettava biologisesti muodostuvaksi, hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi ja strategiseksi huoltovarmuuspolttoaineeksi. Vastuullinen turpeenkäyttö, ilmastotyö ja soiden suojelu voidaan sovittaa yhteen. Suomen ei pidä luopua kotimaisesta voimavarastaan aivan hulluista ideologisista syistä ja korvata sitä lisääntyvällä tuontiriippuvuudella. Tässä ei ole mitään järkeä. Arvoisa puhemies! Turve on osa suomalaista työtä, ruuantuotantoa, energiaomavaraisuutta ja turvallisuutta. Siksi tämän kansalaisaloitteen tavoitteet ansaitsevat eduskunnan vakavan tuen. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme turvetta koskevaa kansalaisaloitetta, joka on mielestäni tämän eduskuntakauden tärkein asia, mitä minä voin äkkiä kuvitella. Kansantalouden kuntoon laittaminen menee tietenkin ohi, mutta turpeen saaminen takaisin energiapolttoaineeksi ja muutenkin käyttöön mahdollistaa kansantalouden tervehtymisen. Ensinnäkin kun edustaja Oras Tynkkynen täällä lateli totuuksia, niin hän väitti, että turvesuot pilaavat Suomen vesistöt. Tällä hetkellä turveala, mitä on käytössä, on 0,2 prosenttia suoalasta. Väittävätkö edustaja Tynkkynen tai yleensä vihreät, jotka väittävät olevansa kaikkien asioiden yliasiantuntijoita, että se 0,2 prosenttia pilaa Suomen vesistöt? Olette ilmeisesti lukeneet ihan vääriä kirjoja, semmoinen mielikuva nousee. Samoin sitten kun väitätte, että turpeen päästöt ovat isoja — turvetta on vihattu ja se on saatu näillä keinotekoisilla, väärillä tiedoilla pois markkinoilta — niin olisitte voineet edes tutustua oikeisiin mittaustuloksiin: Tilastokeskuksen päästökerrointen mukaan puuta polttamalla tehdään paljon pahemmat ilmastopäästöt kuin turvetta polttamalla. Mutta teillehän ei totuus olekaan mikään työväline. Se on vain sellainen väline, joka voidaan heittää nurkkaan silloin, kun tarvetta on. Ensinnäkin huoltovarmuutemme kannalta turve on aivan välttämätöntä. Viime talvena helmikuussa oltiin jo tilanteessa, siis vajaa vuosi sitten, jossa pienikin voimalaitoksen virhe olisi johtanut siihen, että meillä olisi kaikki kotimaiset energiavarat ajettu loppuun ja viimeisiä turveaumoja oltaisiin ajettu polttolaitoksiin, kun ei enää mitään muuta olisi ollut. Jos ne olisivat loppuneet, niin monessa isossa kaupungissa olisi kärsitty kylmästä. Tätäkö te oikeasti haluatte? Aivan järkyttävää politiikkaa, ja vain sen tautta, että asenne sattuu olemaan kallellaan jyrkästi vasemmalle. Turpeestahan saa sitten tuotettua montaa muutakin ainetta kuin energiaa. Energia on meille välttämätöntä, olemme edelleen pohjoinen valtio, mutta turpeesta pystytään tekemään myös erilaisia erikoisia tuotteita, esimerkkinä tietenkin kasvuturve, joka on erittäin, erittäin arvokasta meidän elintarviketuotannon kannalta. Kasvihuoneiden on ihan välttämätöntä saada turvetta kasvualustaksi. Sitten on totta kai kuiviketurve maatiloilla: navetoissa, kanaloissa, sikaloissa, broilerikasvattamoissa, kaikkialla, missä eläimiä hoidetaan, turve on aivan välttämätöntä. Sillä torjutaan kaikkia vakavia tauteja ja vältytään erilaisten antibioottien käytöltä. Terve eläin tuottaa ja voi hyvin. Se on vanha, iso tosiasia. Sitten tulevat tietenkin erikoisturpeet, kuten Ilomantsissa toimiva aktiivihiilitehdas, joka tekee turpeesta aktiivihiiltä. Se on ainoa aktiivihiili, joka pystyy suodattamaan muun muassa PFAS-yhdisteet, nämä iäisyysmyrkyt, iäisyyskemikaalit, jotka rikastuvat ravintoketjuun. Aktiivihiili, joka tehdään turpeesta, pystyy suodattamaan senkin pois. Nykyisinhän aktiivihiili tulee pääasiassa Kiinasta ja tehdään joko raakaöljystä tai sitten kivihiilestä. Sitten ovat biostimulantit, jotka tulivat jo mainittua tässä, ja sitten tuotetaan eristeitä, erilaisia äänieristeitä, lämpöeristeitä. Pitää muistaa, arvoisat edustajakollegat, että Suomesta viedään kasvuturvetta yli sataan maahan ympäri maailmaa. Haluavatko vihreät ja vasemmisto todella, että maahan tulee nälänhätä, jos kasvihuonetuotanto loppuu — kukat, tomaatit, kurkut ja vaikka mitä? Näillä biostimulanteilla voidaan todellakin parantaa maaperän kasvukykyä, jolloin huonommallakin kasvumaalla saadaan tuotettua ruokaa maailman nälkäisille lapsille. Tätäkö te haluatte? Katsotaan sitten vähän vielä syvemmälle näitä päästökaupan lukuja, mitä vihreät ja vihervasemmisto yleensä rakastavat. Ensinnäkin päästökauppa on Suomessa laskettu aivan väärillä luvuilla, ja te ette missään nimessä halua niitä oikaista. Eikö teille totuus ole enää mikään arvo? Siellä on se 15—20 miljoonaa tonnia vääriä päästöjä tai liian pieniä hiilinieluja, ja sitten on esimerkiksi se totuus, että kun ruotsalaiset ovat mitanneet Ruotsin maaperän päästöt, niin siellä maaperä sitoo hiiltä, mutta suomalainen metsämaaperä onkin päästölähde — aivan huuhaa-juttuja! Jos me halutaan tässä maassa yleensäkään ruokaa syödä, niin meillä turvepellot ovat tämän kansakunnan henki ja elämä. Oikein kuivina kesinä turvepellot tuottavat aina hyvää satoa ja takaavat sen, että Suomessa syödään omia leipiä aina, kun tarve on, vaikka olisi kuinka huono tilanne. Tämän takia, arvoisa puhemies, olisi kyllä hyvä, että kunnioittaisimme toisiamme ja emme sortuisi siihen, mihin Oras Tynkkynen sortui kertomalla ihan puuta heinää — maisterin tutkinnolla ihan puuta heinää. [Eduskunnasta: Ohhoh!] Totuudella pitää kuitenkin tässä talossa joku arvo vielä olla. Senhän me tiedämme, millaiset jäljet väärällä tiedolla on. Ne ovat kovin lyhyet. Jos me haluamme huoltovarmuuden kuntoon, meidän on saatava todellakin kuiviketurvetta varastoon niin paljon, että selviämme kaikissa tilanteissa ja pystymme tukipolttoaineilla polttamaan märät puunkuoret. Kaikki märkä puu palaa, kun pannaan kuivaa turvetta sekaan, ja saadaan maksimiteho. Turpeennostossa on muistettava se, että kun turvetta korjataan valmistelluilta soilta, niin ensin sieltä nousee kuiviketurve, sitten sieltä tulee kasvuturve ja viimeisenä energiaturve. Jos tätä ketjua ei pidetä yllä, niin olemme pulassa. Sitten, arvoisa puhemies, kaikista vakavin juttu on minusta tämä metsäteollisuuden alasajo. Me poltamme tällä hetkellä 5—6 miljoonaa mottia arvokasta runkopuuta pois, eli turve korvataan nyt puulla, kun turvetta ei saa käyttää. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tällä hetkellä UPM on jo yhtiöittänyt vanerituotantonsa pois ja myy sitä kohta pörssiin. Samoin painopaperituotanto: Sappi, eteläafrikkalainen yhtiö, yhtiöittää painopaperituotannon, ja sekin myydään pois. Ja sitten... [Tuomas Kettunen: No entäpä Joutsenon tehdas?] — Arvoisa edustaja Kettunen, tulen siihen kohta. — Stora Enso on parhaillaan harkitsemassa tiettyjen laitosten lakkauttamista. Siitä en sen enempää uskalla sanoa, mutta aika luotettavalta taholta on tietoja, että siellä on tällaisia hankkeita vireillä, ja monta on jo lakkautettu ennen tätä päivää. Metsä Group ei rakentanutkaan Äänekoskelle uutta tehdasyksikköä, se siirrettiin kokonaan muistojen joukkoon, ja samoin Joutseno-Pulpin tehdas on katkolla aika varmasti. Tämän takia, arvoisat metsäkollegat, metsälliset kansanedustajakollegat — toivottavasti olisitte metsäkollegoita, niin olisi helpompi puhua metsäasioista, mutta kyllä tämä näinkin käy — meidän pitää joka tapauksessa kunnioittaa Suomen metsien kuntoa, että me jalostamme sen tuotteiksi ja myymme sitten arvokkaina tuotteina maailmalle. Onhan nyt jotenkin väärin, että tällä hetkellä meillä on tässä maassa tilanne, että Italiasta tuodaan jätettä, ja kun katselin äsken yhtiön hallituksen päätöksentekoelimiä, niin kas kummaa: Helsingin Energian hallituksessahan istuu vihreiden edustaja komeasti kannattamassa italialaisen jätteen tuontia Suomeen. Siinähän tuhotaan suomalaista ilmastoa valtavat määrät [Puhemies koputtaa] ja osallistutaan rahanpesuun. Onko se oikein? Mielestäni se ei ole oikein.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, hiilinielu, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Ennen kuin menen itse tuohon asiaan, niin puhutaanpa hiukan ensin vaalipolitiikkaa, joka täällä jo aloiteltiin. Kun täällä jo hiukan muisteltiin menneitä ja kaiveltiin nykyistäkin hallituskautta, niin nostetaanpa muutama asia esiin tähän alkuun. Edellisellä vaalikaudella turpeen käyttöä lähdettiin voimakkaasti vähentämään osana ilmastopolitiikkaa. Kotimaakuntani Keski-Suomi oli kolmanneksi suurin turvetuotannon maakunta Suomessa silloin, kun keskustapuolue toimi Marinin hallituksessa ja käytti maaseudun hyväksi myös maa- ja metsätalousministeriön päätösvaltaa. Silloin viherpesulla pestiin keskustapuolueen kumpparit pois savesta ja paljastuivat puolueen vasemmistonpunaiset kumisaappaat, mikä näkyi käytännössä vuosien 20—21 aikana siten, että turvetuotanto ja turpeen käyttö energialähteenä vähenivät liki 30 prosenttia. [Tuomas Kettunen: Tässä on se yhteistyö!] Tämä vaikutus näkyi rajusti myös Keski-Suomen elinkeinoelämässä. Tuolloin vuonna 21 Keski-Suomessa oli yli 5 300 hehtaaria turvesoita, ja alan arvioitiin työllistäneen silloin maakunnassa suoraan yli 300 henkilöä. Välilliset vaikutukset ulottuivat myös koneurakoitsijoihin, kuljetusyrittäjiin sekä huolto- ja korjauspalveluihin. Kun tuotanto ajettiin alas, vaikutukset näkyivät koko alueen elinvoimassa. Ne työpaikat ovat nyt kadonneet, ja turvepellot ovat vihreässä, keskustapuolueen käärimässä paketissa. Nyt kun näitä syytöksiä on puolin sun toisin heitelty, niin olisikohan nyt vihdoinkin aika seuraavissa hallitusneuvotteluissa sen tyhjän paperin sijaan jättää yhteistyössä perussuomalaisten kanssa sellaista ohjelmaa, joka veisi tätä asiaa eteenpäin ja edistäisi myöskin maakuntien ja maaseutujen tulevaisuutta? Arvoisa puhemies! Mitä tarkoittaa suomalaisessa kodissa sana ”turvallisuuspolitiikka” ihan käytännössä? Vastaus on, että katso Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, joka on osoittanut, kuinka nopeasti energian saatavuudesta tulee kansallisen turvallisuuden kysymys. Olemme nähneet, miten energiaan kohdistuvat iskut jättävät kaupunkien kerrostalot, koulut ja sairaalat ilman lämpöä ja sähköä keskellä talvea. Tilalle on tarjolla kylmää aamupuuroa lapsille ja pikakahvia nuotiolla. Venäjän naapurina me emme voi Suomessa rakentaa energiapolitiikkaamme pelkästään normaalien olosuhteiden varaan. Meidän on varauduttava myös kriiseihin, toimitusketjujen häiriöihin, kyberhyökkäyksiin ja mahdollisiin hybridivaikuttamisen muotoihin. Siksi kotimainen turve tulee säilyttää kaikin keinoin energiatuotannon keinovalikoimassa huoltovarmuuden vuoksi. Turve on kotimainen polttoaine. Sen saatavuus ei riipu ulkomaisista toimittajista tai merikuljetuksista. Se on energiaa, joka on omissa käsissämme. Suomessa vahvuutemme on myös energian hajautettu rakenne. Maassamme toimii noin 1 200 kaukolämpölaitosta, ja tämä tarkoittaa, että energiantuotanto ei ole muutaman yksittäisen kohteen varassa. Hajautettu järjestelmä kestää häiriöitä huomattavasti paremmin kuin keskitetty malli. Juuri tällaiseen järjestelmään paikallisesti tuotettu turve soveltuisi erittäin hyvin. Turpeesta keskusteltaessa unohtuu usein yksi tärkeä asia: sitä ei voi käynnistää uudestaan nappia painamalla. Kun tuotantoalueet suljetaan, kalusto romutetaan tai myydään ja osaava työvoima siirtyy muille aloille, menetämme samalla huoltovarmuuden kannalta kriittisen osaamisen. Siksi nykyisten tuotanto- ja toimitusketjujen säilyttäminen on huoltovarmuuden näkökulmasta välttämätöntä. Arvoisa puhemies! Turvekysymyksessä ei ole kyse vain energiasta. Kyse on myös työpaikoista, alueellisesta elinvoimasta, ruokaturvasta ja kansallisesta turvallisuudesta. Muuttunut turvallisuusympäristö on osoittanut, ettei kaikkea voi rakentaa tuonnin tai yhden energiamuodon varaan. Tarvitsemme hajautetun, hyökkäyksen ja sabotaasin kestävän, monipuolisen ja kotimaisiin voimavaroihin nojaavan energiajärjestelmän. Siksi on perusteltua tarkastella uudelleen turpeen asemaa suomalaisessa energiapolitiikassa. Suomen tulee huolehtia siitä, ettei huoltovarmuuden kannalta tärkeä tuotantoketju katoa kokonaan. Energiaomavaraisuus ja kriisinsietokyky ovat yhä tärkeämpi osa kansallista turvallisuutta. Siksi kannatan kansalaisaloitteessa olevien toimenpiteiden tarkkaa käsittelyä valiokunnissa.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteessa on kysymys turpeesta: turve uusiutuvaksi, turpeen merkitys huoltovarmuudessa. Kiitos kansalaisaloitteen tekijöille. Kun tänne eduskuntaan tulee kansalaisaloite, se merkitsee sitä, että yli 50 000 kansalaista on sen allekirjoittanut. Se ei ole mikään pikkujuttu, vaan se on vahva viesti edustajille, mikä on tärkeää allekirjoittajien mielestä ja mitä pitää käsitellä. Turve on Suomessa muutakin kuin energiakysymys. Se on kotimainen luonnonvara, jolla on erittäin suuri merkitys huoltovarmuudelle, maataloudelle, työllisyydelle ja koko suomalaisen ruuantuotannon toimintaedellytyksille. Turpeen energiakäyttö on keskustelussa usein korostunut liikaa suhteessa siihen, kuinka tärkeä raaka-aine turve on maataloudelle. Erityisesti kasvuturve ja kuiviketurve ovat suomalaiselle maataloudelle kriittisiä tuotteita. Niille ei tällä hetkellä ole olemassa järkeviä, laajassa mittakaavassa kotimaisia korvaajia. Kun turvetuotantoa on voimakkaasti ajettu alas, ei kyse ole ollut ainoastaan energiaturpeen vähenemisestä. Samalla on vaarannettu kasvuturpeen ja kuiviketurpeen saatavuutta. Tämä on huoltovarmuuskysymys, sillä ilman toimivaa kotimaista alkutuotantoa ei myöskään ole vahvaa kotimaista ruokahuoltoa. Kuiviketurpeella on suuri merkitys eläinten hyvinvoinnille. Itselleni eläinten hyvinvointi merkitsee erittäin paljon. Sanotaan niin, että kuiviketurpeen korvaajaa ei ole vielä lähimaillakaan. Kuiviketurpeella on suuri merkitys eläinten hyvinvoinnille ja tilojen toiminnalle. Kasvuturve puolestaan on keskeinen tuotantopanostekijä puutarhatuotannossa ja taimituotannossa. Jos näiden tuotteiden saatavuus heikkenee, seuraukset ulottuvat paljon energiasektoria laajemmalle. Siksi on tärkeää, että turvetta tarkastellaan kokonaisuutena eikä ainoastaan sen poltosta syntyvien päästöjen kautta. Hallitus on tehnyt kuitenkin konkreettisiakin toimia. Turpeen huoltovarmuusvarastointiin on osoitettu kymmenen miljoonaa euroa, ja vuodesta 2027 lähtien valmistellaan uutta tukimallia tuotantokapasiteetin ylläpitämiseksi. Kansalaisaloitteen tavoitteesta vahvistaa turpeen asemaa voidaan siis olla samaa mieltä. Turpeen määritteleminen kansallisesti uusiutuvaksi ei kuitenkaan yksin ratkaise ongelmaa. Olennaisinta on turvata tuotanto ja huoltovarmuus käytännön toimilla. Suomen on pystyttävä tuottamaan itse ne välttämättömät tuotantopanokset, joita suomalainen maatalous ja suomalainen ruuantuotanto tarvitsevat. Turve on tässä kokonaisuudessa yksi tärkeä lenkki. Sen tuotantoedellytyksistä on pidettävä huolta niin energian, eläinten hyvinvoinnin, maatalouden kuin suomalaisen ruokaturvan vuoksi. Turpeesta on tehty pahis. Se ei enää oikein päde, että turve olisi pahis, koska uusimpien tutkimusten perusteella ja olosuhteiden muuttumisen myötä turpeen tärkeä merkitys on korostunut. Täällä debatissa tunteet vähän kuumenivat, kun oli kysymys turpeesta. Keskustapuolueelle sen verran, että ette tekään ihan täysiä pisteitä saa viime kaudesta, jos ajatellaan turpeen puolustamista. Siksi toivoisin, että esimerkiksi vaalien lähestyvä ajankohta ei muuttaisi sitä, että jos ollaan turpeen puolesta, niin ne tahot, jotka ovat, tekevät yhteistyötä sen suhteen. — Kiitos. [Tuomas Kettunen: Miksi viime vaalikaudella ei tehty yhteistyötä? — Juha Mäenpää: Te olitte hallituksessa vihreiden kanssa!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa, kunnioitettu herra puhemies, hyvät naiset ja miehet! Edustaja Vestmanin lakialoite on hyvä, ja kiitän siitä. — Tämä asia on itseä askarruttanut, mitä tässä tulee tapahtumaan ensinnäkin tuulivoiman, aurinkovoiman ja nyt varsinkin tämän datakeskusbuumin suhteen. Arvelisin, että noin neljä vuotta sitten, muistaakseni se oli viime vaalikauden puolella, talousvaliokunnassa kysyin tätä, minkälaisia verotuloja on odotettavissa valtiolle näistä datakeskuksista, ja myös sitä kysyin, tuottaako se valtiolle enemmän verotuloja kuin se nostaa kansalaisten yhteenlaskettua sähkölaskua. Vastaus oli asiantuntijoilta oikeastansa, että onpa hyvä kysymys. Kysyin joskus myöhemmin tätä samaa asiaa, ja sitten todettiin, että onpa hyvä kysymys, ja vielä jatkettiin, että onpa erittäin hyvä kysymys. Elikkä tämä on silloin ollut ihan auki vielä, minkälaisia tuloja tästä on. Se on ihan varmaa, että kunnat ovat voisiko sanoa kiimoissaan näihin, koska ne saavat siitä kiinteistöverotuloja, ja sillä tavalla se on kunnalle edullinen. Mutta kun meidän pitäisi täällä talossa katsoa valtion kokonaisetua, niin sitten tämä alkaa itseäni hirvittämään. Tuossa joitakin kuukausia sitten tajusin, kun kysyin sitä ehkä enemmän kansalaisen näkökulmasta, että pitää ehkä enemmänkin kysyä vielä yrittäjien näkökulmasta. Esimerkkinä: Seinäjoella kävin jossakin datakeskusinfossa, ja esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla on tämmöinen jonkinlainen ehkä keskittymä, että siellä on pari tämmöistä valmistajaa, jotka rakentavat työkoneiden hyttejä teollisuudelle — niitä menee ulkomaille, ja niitä menee Suomeen — ja niiden metalliosat sorvataan, sahataan ja jyrsitään hyvin pitkälti siellä Etelä-Pohjanmaalla yrityksissä, ja se hytin myynti kansainvälistä kilpailua. Kysyin, että miten jatkossa, jos sähkön hinta nouseekin radikaalisti, onko meidän metalliteollisuus Etelä-Pohjanmaalla enää kilpailukykyinen, voiko tämä sähkön hinta vaikuttaa eri teollisuudenaloihin. Kun meillä samanaikaisesti ollaan sähköön siirtymässä — Kokkolaan on tulossa alumiinitehdasta, autot ovat sähköistyneet huomattavasti, elektroniikka on lisääntynyt joka paikassa, kuntien lämpökeskukset ovat siirtyneet sähkökattiloihin, ja sitten vielä hamutaan näitä datakeskuksia tänne — niin maalaisjärjen mukaan tästä on se vaikutus, että meille tulee sähköpulaa, joka taas nostaa sähkön hintaa. Meillä on tällä hetkellä tuulivoiman tuotto ollut semmoinen, että se sähkö on ollut tavallansa edullista. Siis tuulivoima on jonkinlainen markkinahäirikkö, sen takia, että se on satunnaistuottoa, kuten aurinkokin — auringosta on varmaan jonkinlainen ehkä ennuste, miten se menee, mutta nämä ovat satunnaistuottoa, ja ne ovat sillä lailla markkinahäirikköjä olleet kaikessa muussa perinteisessä sähköntuotannossa. Kyllä väistämättä, kun luin tämän Googlen uutisen tai kuulin sen, tuli semmoinen sanonta mieleen, että ei mopolla moottoritielle. Olen yllättynyt tästä, ja olen saanut yhteydenottoja ihan asiaa ymmärtäviltä ihmisiltä, ja olen jonkinlaista tapaamistakin asian suhteen järjestänyt. Sitten meillä ovat siirtoverkot ilmeisesti puutteelliset, niin että sitä tuotantoa ei ole aina siellä, mihin nämä sijoittuvat, ja näyttää siltä, että me joudutaan investoimaan Fingridin verkkoihin valtavasti. Kuka nämä investoinnit maksaa? Nyt kun Google ilmeisesti ottaa puolet Loviisan ydinvoimalan tuotannosta, niin se tuntuu mielestäni jonkinlaiselta vähän niin kuin maanpetokselta, että yhtäkkiä joku sähköyhtiö voi myydä ulkomaalaiselle yhtiölle näin valtavan määrän energiasta. Puhdasta energiaa ei ole olemassakaan. Käsittelimme äsken sitä turvealoitetta, että jos se saastuttaa, ja kaikki muukin energia on jollakin tapaa — siellä aina syntyy päästöjä tai louhitaan Kongossa tai jossakin joitakin mineraaleja. Sitten semmoinen asia, mikä on tämmöinen, jota en malta olla lukematta: En tiedä, mistä tämä on, mutta lainaukseksi tämä mainitaan. Tässä sanotaan, että Verohallinnon pääjohtaja Heikura on sanonut seuraavasti: ”Suurin yksittäinen verotuotto datakeskuksista on ollut 11 miljoonaa, mutta suurin arvonlisäveron palautus on ollut 240 miljoonaa.” Tähän jos lähtisin itse peilaamaan tätä Googlea, niin en tiedä yhtään, mitä tapahtuu. En ole riittävän taloustaitoinen siihen, mutta voisiko se palautus sitten olla jopa miljardiluokkaa, jos tämmöisiä palautuksia tehdään? — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
Kontu Mauri10.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva lakialoite edustaa täsmälleen sellaista ennakoivaa ja vastuullista energiasääntelyä, jota Suomi tässä muutosvaiheessa tarvitsee. Olen itse tehnyt yhdessä 13 keskustan kansanedustajan kanssa toimenpidealoitteen datakeskusrakentamisen ohjaamisesta ja sääntelyn kehittämisestä ja tältä pohjalta kannatan myös näitä lakialoitteen tavoitteita. Mutta samalla vähän Meristä seuratakseni kannan huolta, että emme liikaa luo sääntelyä uuden tulevaisuuden teknologian kehittämiseksi Suomessa. Suomeen kohdistuu parhaillaan merkittävä datakeskusinvestointien aalto, joka tarjoaa toteutuessaan suurta potentiaalia digitaaliselle taloudelle ja alueiden elinvoimalle. Pelkästään Fingridin kanssa liittymissopimuksen tehneiden datakeskushankkeiden suunniteltu kokonaisteho oli elokuussa tänä vuonna lähes viisi gigawattia. Ilman riittävää julkista ohjausta ja pelisääntöjä hallitsematon kulutuksen kasvu voi kuitenkin aiheuttaa sähkön hintapiikkejä ja verkkopulaa ja vaarantaa sähköjärjestelmän toimintavarmuuden. Keskustan energiapolitiikan keskeinen periaate on, että puhtaan vihreän sähkön kulutuspotentiaalia ja verkkokapasiteettia täytyy riittää myös muulle teollisuudelle, kotitalouksille ja maatiloille. Tässä lakialoitteessa ehdotetaan sähkömarkkinalakiin uusia pykäliä, joilla asetetaan selkeät reunaehdot vähintään yhden megawattiampeerin datakeskusten liittämiselle kantaverkkoon ja suurjännitteiseen jakeluverkkoon. Aloite edellyttää oikeaoppisesti, että verkkoon liitettävällä datakeskuksella on käytettävissään liittymistehoa vastaava uusi joustoratkaisu, joka kykenee vähintään kahden viikon yhtenäiseen joustoon. Lisäksi yli 10 megawattiampeerin suuruisten datakeskusten on hankittava sähkösopimuksella tai omalla tuotannollaan Suomen sähköjärjestelmään uutta sähköntuotantoa vuotuista kulutustaan vastaavasti. On myös täysin perusteltua edellyttää, että tämä joustokapasiteetti tarjotaan järjestäytyneelle markkinapaikalle koko sähköjärjestelmän hyödyksi. Sitten asia, josta on vähän keskusteltu datakeskusten yhteydessä, on datakeskusten jäähdytysjärjestelmät, sillä kaikki se sähkö, jonka datakeskus tarvitsee, muuttuu lämmöksi, ja ne pitää jäähdyttää erilaisilla järjestelmillä. Tällä hetkellä isoissa datakeskuksissa käytetään niin sanottuja ei-ympäristöystävällisiä jäähdytysmenetelmiä, kuten hiilivetypohjaisia freonijäähdytysratkaisuja. Mutta meidän tulisi juuri Suomessa ohjata ja ohjeistaa asiaa niin, että näissä ratkaisuissa kaikissa jäähdytysjärjestelmissä käytettäisiin niin sanottuja luonnollisia kylmäaineita. Näitä olisivat esimerkiksi ammoniakki- ja hiilidioksidipohjaiset kylmäaineet. Tämä on teknisesti yleisesti jo käytössä, mutta olisi myös merkittävä asia, jos tähän siirryttäisiin Suomessa kokonaisuudessaan tärkeän ympäristön- ja ilmastonsuojelun kannalta. Meidän on varmistettava, että Suomeen sijoittuvat datakeskukset ovat korkean lisäarvon hankkeita, jotka hyödyntävät hukkalämpöä, vahvistavat kotimaista teknologiaosaamista ja huomioivat maanomistajien oikeudet. Ennen kaikkea meidän on huolehdittava siitä, että suomalaisten kotitalouksien ja yritysten sähkölaskut säilyvät kohtuullisina. Sähköjärjestelmän kokonaisuuden hallinta vaatii pitkäjänteisyyttä yli vaalikausien, minkä vuoksi keskusta haluaa perustaa parlamentaarisen työryhmän muodostamaan yhteistä näkemystä energia- ja ilmastopolitiikan linjoista. Arvoisa puhemies! Lakialoite tuo välttämättömiä työkaluja sähköjärjestelmämme tasapainottamiseen, ja toivon sille ripeää sekä perusteellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Minä olen tämmöinen tietokoneiden parissa kasvanut aikuinen, ja nuorena tuli kaikki aika vietettyä tietokoneiden rämppäämisessä. Luin tätä lakialoitetta silloin kun edustaja Vestman kiersi tässä ja pyysi siihen nimiä, ja itse en kirjoittanut nimeä tähän lakialoitteeseen. Eilen kun tuli tämä jättimäinen Googlen investointi Suomeen, heti aloin miettimään, mitähän Google vastaisi, miten tämä lakialoite olisi vaikuttanut siihen investointiin, jos tämä olisi ollut voimassa silloin kun he suunnittelivat tätä investointia. Päätin sitten kysyä heiltä tätä asiaa, ja minulla on tässä heidän vastauksensa. He vastasivat minulle, tuli heiltä pari paperia tähän liittyen, ja he ottivat ekana kantaa tähän liittymistehoa vastaavaan uuteen sähköjärjestelmän joustoon, ja heidän vastauksensa oli tämmöinen: ”Jos tavoitteena on alentaa hintavaihtelua tai piikkihintoja tukku- tai reservimarkkinoilla, varavoimalaitosten luvitus- sekä polttoaine- ja päästöoikeuksien kustannukset ovat niin korkeat, että niiden kyky palvella näitä tavoitteita on hyvin rajallinen.” Sitten he vastasivat tähän datakeskusten kulutuksen kattamiseen varttitasolla sähköntuotannolla ehtona liittämisluvalle. ”Varttitasolla sähköntoimitusten kohdentaminen kulutukseen johtaisi kohtuuttoman suuriin hallinnollisiin kustannuksiin sekä viranomaisten että operaattorin taholla ja tarkoittaisi, että esimerkiksi tuuli- ja aurinkosähkön käyttö datakeskuksen sähkönhankinnassa olisi miltei mahdotonta. Vastaavaa vaatimusta ei ole käytössä Suomen kontekstissa myöskään uusiutuvan vedyn kohdalla, sillä Euroopan komission asetus vaikuttaa...” — en jatka loppuun tuota. ”Ehdotettu vaatimus on myös merkittävästi tiukempi kuin Irlannissa”— mistä äsken mainitsit — ”kun Irlannissa käytössä oleva vaatimus kattaa 80 prosenttia vuosikulutuksesta, ei varttitason täsmäytystä. Riittävän lisäisen sähkönhankinnan käyttäminen liittämisen ehtona johtaisi helposti kohtuuttomiin tilanteisiin projektiriskin myötä. Uuden sähköntuotannon kehityksessä ja rakentamisessa voi syntyä sähkön ostajasta riippumattomia viiveitä, jotka kyseisen vaatimuksen myötä estäisivät datakeskuksen liittämisen verkkoon.” Sitten he vastasivat vielä kysyntäjoustosta: ”Pakollinen jousto on este investoinneille. Kriittisen infrastruktuurin velvoittaminen kulutuksen rajoittamiseen muissa kuin tehopulatilanteissa ei ole kaupallisesti toteuttamiskelpoinen ratkaisu ja heikentää investointihalukkuutta. Suurin osa datakeskuksista ylläpitää reaaliaikaisia viiveherkkiä sovelluksia, joille on määritelty tiukat, 99,99 prosentin käytettävyystasoa koskevat palvelutasosopimukset.” Eli siis siitä vastauksesta tuli mielestäni ilmi hyvin selkeästi, että tämän kaltainen, näin tiukka, mitä te esitätte, voisi estää tämmöisiä investointeja. Itse ymmärrän, että tähän on tärkeää rakentaa Suomeen jotain selkeätä ja parempaa, mutta tämä tämmöisenään olisi ollut heille hyvin haastava. [Heikki Vestman: Hyvin haastava, mutta sanoiko se, että se estää? Missä se lukee, että se estää?] — No, tässä on ihan siis, että ”pakollinen jousto on este investoinneille”. Heidän vastauksissaan lukee tämmöinen lause. Olen miettinyt tässä pari vuotta tätä datakeskushommaa, se on kiinnostanut, ja ajatellut, että tätä ehkä pitäisi verrata jonkun verran esim. metsäteollisuuteen, jossa on rakentunut iso teollinen ekosysteemi. Nämä ovat nyt minun omia ajatuksiani, ei enää Googlen. Mielestäni meillä tähän datakeskusten ympärille, mitä on nyt aivan massiivisesti rakenteilla ja suunnitteilla, on myös rakentunut ja on rakentumassa tämmöinen samanlainen teollinen ekosysteemi. Meillä on useita upeita firmoja, mitkä ovat mukana tässä. Otin tähän ylös erilaisia, mitkä ovat kasvaneet valtavasti tämän datakeskusrakentamisen myötä, esim. teollisia nostimia rakentava IXOLIFT, suunnitteluun erikoistunut Granlund, sähkönhallintalaitteet, tämmöinen kuin Eaton, joka rakentaa niin sanottuja UPS-laitteita elikkä turvaa sähkönsaantia, sitten tämmöinen yritys kuin T-Drill, joka on erikoistunut putkien liitoksiin, lämmöntalteenottolaitteita rakentava Nohewa, sitten sanomattakaan ne kaikki lukuisat maansiirtoyritykset, mitä on jatkuvasti työskentelemässä. Nämähän ovat siis valtavia työmaita. Meidän yleinen kuva Suomessa on vähän semmoinen, että ne ovat halleja, mutta oikeasti ne ovat valtavan suuria työmaita. En nyt muista, mutta niissä on siis kymmeniä ja kymmeniä työkoneita yhtä aikaa työstämässä valmiiksi alustaa sitä rakennusta varten. Mielestäni tästä Googlen vastauksesta selvisi se, että Suomeen ei investoida vain huvikseen ja sen takia, että meillä on hirmu hyviä saunoja ympäri Suomea, vaan siksi, että meillä on äärettömän laadukas kantaverkko — johon tarvitaan satsauksia, niin kuin täällä on puhuttu, ja olen täysin samaa mieltä siitä, mitä joku sanoi tässä —, meillä on sähkön hinta ja sähkön saatavuus, ja olen ihan täysin samaa mieltä, että pitää saada lisää sitä. Meillä on ilmasto, mikä on niin viileä, että ei tarvitse jäähdyttää niin paljon — sehän on valtava ongelma jossain Arizonassa Jenkeissä tai jossain tuolla, missä ilmasto on niin lämmin, että laitteitten jäähdyttäminen on niin isoa. Sitten meillä on paljon osaavia ammattilaisia, ja tämä meidän systeemi kasvaa koko ajan. Ja sitten meillä on ennakoitava poliittinen ympäristö. Vaikka tämä nyt välillä näyttää vähän semmoiselta kahnaukselta, niin meillä on silti maailman mittakaavassa tosi ennakoitava ympäristö. Ja mielestäni tämä lakialoite on liian jyrkkä siirto tähän kohtaan. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteen ”Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja poistettava päästökaupan piiristä — Huoltovarmuus ja edullinen kotimainen energia turvattava” lähtökohta on ymmärrettävä ja tärkeä. Turve on uusiutuvaa energiaa. Viime vuosien kriisit ovat muistuttaneet siitä, että energiapolitiikka ei ole vain ilmasto- ja elinkeinopolitiikkaa, kyse on myös turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Suomessa on kyettävä varmistamaan, että lämpöä ja sähköä on saatavilla myös vaikeissa olosuhteissa, poikkeusoloissa ja häiriötilanteissa. Tästä näkökulmasta on perusteltua tunnistaa turpeen roolit osana Suomen omavaraisuutta, huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta. Kuivikkeena ja kasvuturpeena turve on korvaamaton. Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä erottaa kaksi asiaa toisistaan: ensinnäkin kysymys on huoltovarmuudesta, toiseksi kysymys on turpeen luokittelusta uusiutuvaksi energiaksi ja sen poistamisesta päästökaupan piiristä. Huoltovarmuuden osalta hallitus on jo tehnyt merkittäviä ratkaisuja. Olemme esimerkiksi päättäneet jatkaa polttoturpeen varmuusvarastointia vuoteen 2030 asti ja huolehtia sen rahoituksesta. Olemme linjanneet talvienergiatuesta, jonka tavoitteena on ylläpitää sellaista tuotantokapasiteettia, joka kykenee käyttämään biopolttoaineita ja myös turvetta huoltovarmuuden kannalta tärkeissä tilanteissa. Tämä on vastuullista politiikkaa. Turvetta ei olla kieltämässä. Tunnistamme sen käyttömahdollisuuden ja tärkeyden poikkeus- ja kriisitilanteissa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Käsittelyssä on kansalaisaloite, erittäin tärkeä sellainen, joka vaatii turpeen määrittelemistä uusiutuvaksi ja poistamista päästökaupan piiristä. Tämä aloite osuu suomalaisen huoltovarmuuden, omavaraisuuden ja elintarviketuotannon ytimeen. On myös hyvä, että turpeesta päästään tässä salissa keskustelemaan tämän kansalaisaloitteen kautta, koska muuten siitä on keskusteltu varsin vähän. Kun puhutaan turpeesta, en puhuisi pelkästään tai oikeastaan niin ikään kuten edellinen puhuja, edustaja Tynkkynen, polttoturpeesta vaan kasvu- ja kuiviketurpeen strategisesta merkityksestä. Se on meidän yhteiskuntamme toimintojen kannalta pian kriittisesti muuttuva raaka-aine. Euroopassa jopa 70 prosenttia kaikesta käytetystä kasvualustamateriaalista on turvetta, ja se on ominaisuuksiltaan täysin ylivertainen materiaali, jolle ei kerta kaikkiaan löydy vastaavassa mittakaavassa korvaavaa vaihtoehtoa. Usein puhutaan, että niitä korvaavia materiaaleja on ja niitä keksitään, mutta kyllä se totuus siellä kentällä on toinen. Näistä turvetta korvaavista kuivikemateriaaleista on huutava pula, ja hyvätkään olkivuode- tai puupohjaiset kuivikkeet eivät kykene korvaamaan sitä puutetta, jonka taas turve pystyy ominaisuuksiltaan tuottamaan. Eli esimerkiksi siipikarjatuotannossa, nautakarjan tuotannossa turpeen antiseptisyys ja kyky sitoa ravinteita sekä sen merkitys siinä, että se parantaa eläinterveyttä, ovat suorastaan korvaamattomia. Arvoisa puhemies! Pitkän aikavälin tilanne on hälyttävä. Uusien kuivike- ja kasvuturpeen tuotantoalueiden ympäristöluvitus ja käyttöönotto 2020-luvulla ovat lähes täysin pysähtyneet. Reilussa viidessä vuodessa tuotannosta on poistunut huimat 21 000 hehtaaria, mutta uutta alaa on tilalle saatu alle 800 hehtaaria, siis vähemmän kuin neljä prosenttia poistuneesta alasta. Tätä alaa on saatava lisää, ja tähän yhdistyy sitten taas se polttoturpeen merkitys, koska kasvu- ja kuiviketurve ovat eri kerroksissa pinnassa ja polttoturvetta on sitten siellä pohjalla. Sen vuoksi myös sitä tarvitaan. Luonnonvarakeskuksen tuoreen selvityksen mukaan kuiviketurpeen saatavuus on puolittumassa jo vuoteen 28 mennessä eli kahden vuoden kuluttua. Hyvät edustajakollegat, tosiasia on, että ellei uusia päätöksiä tuotannon turvaamisesta tehdä, kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto loppuu Suomessa ja se voi käytännössä loppua vuonna 2030. Vaaditaan siis nopeita toimenpiteitä. Tuosta asiasta mistä debattia hieman jo kävimme, olen kyllä pettynyt, sillä odotin tältä vaalikaudelta enemmän turpeen eteen tehtäväksi, mutta päinvastoin on tapahtunut lisää negatiivisia asioita. Lupa- ja valvontaviraston perimät maksut ympäristölupapäätöksistä ovat tänä vuonna — nimenomaan tänä vuonna — kaksinkertaistuneet, ja pienten lämpölaitosten verovapauden rajaa on nostettu. Ne ovat erittäin huonoja päätöksiä. Ongelma on siinä, että vaikka turve on hallitusohjelmassa määritelty strategiseksi polttoaineeksi, niin luotettavaa näköalaa käytölle huoltovarmuusnäkökulmasta ei ole tullut, eikä erityisesti tälle kasvu- ja kuiviketurpeen jatkolle. Viime vaalikaudella olimme hyvin vaikeassa poliittisessa ilmastossa. [Jari Koskela: No niin, nyt tulee asiaa!] Niin, viime vaalikaudella olimme siinä, koska puolustimme, aivan kuten edustaja Eerola sanoi, käytännössä yksin turvetta, ja me olemme tehneet tämän aina, on ollut poliittinen ilmapiiri mikä tahansa. On sitten ollut murskaavaa kritiikkiä hallituksen sisältä tai oppositiosta, mutta aina on tehty. Ja aina on tehty, koska teot merkitsevät paljon enemmän kuin pelkät puolustuspuheet tai jossittelut. Hyvät hallituspuolueiden edustajat, se, mikä lopulta merkitsee, ovat ne teot eli se, mitä nyt tehdään. Siksi tämä strateginen materiaali, turve, ja ne hallitusohjelmakirjaukset pitää saada teoiksi. Kasvu- ja kuiviketurpeen asema pitää aidosti turvata sillä, että luvat uusien turvenevojen avaamiseen saadaan voimaan ja maksuja alennetaan. Kasvu- ja kuiviketurve, mikä on erittäin kriittinen raaka-aine, pitää niin ikään saada sekä luvituksen kautta että teoilla toimeen ja Suomelle kriittinen raaka-aine näin ollen meille käyttöön. Sitten tämä huoltovarmuuspolttoainekysymys: pitää aidosti huolehtia, että energiaturvetta myöskin nostetaan meillä huoltovarmuuspolttoaineeksi. Mutta nyt on aikaa tietysti enää tällä vaalikaudella vähän. Toivottavasti tämä kansalaisaloite antaa siihen nyt uuden sysäyksen. Talousvaliokunta sitä käsittelee, ja tämä eduskunnan iso sali sitä käsittelee. Kiitos kansalaisaloitteen tekijöille! Toivon, että näihin asiakohtiin saadaan parannusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Turpeen vahvuus polttoaineena on sen kotimaisuus ja varastoitavuus. Se on myös polttoteknisesti aika käypä polttoaine, sopii moniin vanhoihinkin voimaloihin, mutta siihen turpeen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Turpeen kaivu kuormittaa vesistöjä, ja me suomalaiset maksamme turpeen käytöstä samentuneina ja saastuneina järvinä ja jokina. [Juha Mäenpää ja Hannu Hoskonen: Ei pidä paikkaansa!] Turpeen kaivu tärvelee suomalaista suoluontoa, ja se on tietysti väärä suunta tilanteessa, jossa Suomen suoluontotyypeistä yli neljäsosa on vaarantuneita, viidesosa erittäin uhanalaisia ja noin joka kolmastoista suoluontotyyppi peräti äärimmäisen uhanalainen. Turpeen poltto tunnetusti kuormittaa ilmastoa tuotettua energiayksikköä kohti. Turve on itse asiassa haitallisempikin polttoaine kuin kivihiili. Vaikka sinänsä turve uusiutuu, niin se ei suinkaan uusiudu millään mielekkäällä aikajänteellä, niin kuin biopolttoaineet — puhutaan kymmenistä vuosista — vaan turpeessa uusiutumiseen menee tuhansia vuosia. Mutta se, mikä keskustelussa helposti unohtuu, on se, että turve ei ole Suomen energiajärjestelmässä mitenkään välttämätön. Turpeen osuus kaukolämmön tuotannosta oli viime vuonna 4 prosenttia Suomessa. Sähköntuotannossa sen osuus oli vielä vaatimattomampi eli 0,6 prosenttia. Turve on siis jo nykyään Suomessa marginaalinen energiamuoto, ja sen osuus on jatkanut laskuaan jo pitkään, hallituskaudesta toiseen. Voisin ymmärtää turpeen perään haikailua, jos turve sentään olisi edullinen polttoaine. Sitähän se ei suinkaan ole. Turpeen käyttö on vähentynyt Suomessa ennen kaikkea siksi, että se on niin kallis polttoaine. [Hannu Hoskonen: Voi hyvänen aika!] Energiayhtiöt ovat valinneet edullisempia ratkaisuja, koska haluavat tuottaa energiaa asiakkailleen kohtuuhintaan, ja siinä turpeesta ei ole apua siitä huolimatta, että turvetta edelleen tuetaan Suomessa verotuilla. Turvetta ei siis veroteta samoilla periaatteilla kuin muita kiinteitä polttoaineita. En siis kannata turpeen käytön tekohengitystä, mutta en voi kannattaa tätä kansalaisaloitetta muistakaan syistä. Keskustelussa edellä moni kollega kannatti sitä, että turve luokiteltaisiin uusiutuvaksi. Taisi olla edustaja Mehtälä, joka ensimmäisenä muistutti, että se uusiutuvaksi luokitteleminen ei sinänsä vielä muuta yhtään mitään. Se ei tee turpeesta yhtään sen kilpailukykyisempää polttoainetta kuin mitä se nykyään on. Aloitteessa vaaditaan rajaamaan turve kansallisesti päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle. Aloitteessa ei kerrota, miten tämä tehtäisiin, mikä on ymmärrettävää, koska sitä ei voi tehdä. Suomi sen paremmin kuin mikään muukaan maa ei voi kansallisesti rajata turvetta päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle, eikä siihen myöskään olisi mitään perusteita. On vain oikein ja järkevää, että kun turve kuormittaa merkittävästi ilmastoa, niin siitä myös päästökaupassa maksetaan, niin kuin muistakin ilmastoa kuormittavista polttoaineista. Aloitteessa myös vaaditaan muuttamaan energiaverolain 3 §:n liite 1 siten, että turve siirretään uusiutuvien veroluokkaan. Oletan, että tällä aloitteen energiaverolailla viitataan lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta, jossa turpeen verotuksesta määrätään. Tämän kyseisen lain 3 § kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Toimivaltaisiin viranomaisiin sovelletaan, mitä valmisteverotuslain 4 §:ssä säädetään.” Siis tässä pykälässä ei alkuunkaan päätetä siitä, mitä aloitteessa väitetään tai kuvitellaan, että siinä päätetään, eikä siinä myöskään ole aloitteessa mainittua liitettä. Myöskään aloitteen perustelut eivät kestä lähempää tarkastelua. Aloitteessa viitataan siihen, että Ruotsissa turvetta kohdellaan Suomea hövelimmin, mutta jätetään jostain syystä mainitsematta, että Ruotsissa turve on vielä Suomeakin marginaalisemmassa asemassa energiajärjestelmässä. Se, että Ruotsissa turvetta on kohdeltu hövelimmin, ei ole johtanut siihen, että turvetta siellä energiantuotannossa käytettäisiin, koska turve ei vain siinä kisassa muiden energiamuotojen kanssa pärjää. Aloitteessa mainitaan, että Ruotsissa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta jätetään mainitsematta, että myös Suomessa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta tälläkään verotuella turpeen polttoa ei ole saatu kannattavaksi ja kilpailukykyiseksi. Aloitteessa väitetään, että turpeen käytön vähentäminen on lisännyt riippuvuutta tuontienergiasta. Tosiasiat eivät tue väitettä. Fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin viime vuonna Suomessa kaukolämmöstä enää 7 prosenttia ja sähköstä vaivaiset 1,1 prosenttia. Suomi on onnistunut vähentämään sekä fossiilisten tuontipolttoaineiden että turpeen käyttöä yhtä aikaa sähkön ja lämmön tuotannossa. Miten se on tehty? Se on tehty lisäämällä tuuli- ja aurinkovoimaa, biomassaa, sähkökattiloita, lämpöpumppuja ja muita kotimaiseen uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja. Satun tietämään tämän myös omakohtaisesti sen takia, että tulen Tampereelta, joka on ollut yksi Suomen suurimpia turpeen energiakäyttäjiä, ja olen nähnyt sen murroksen, mikä Tampereella on tehty, kun turpeen poltto on korvattu kotimaisilla puhtailla, uusiutuvilla energianlähteillä. [Mikko Savola: Siellä ei muuten ole montaa keskustalaista päättäjää!] Kansalaisaloite on siis esitetyssä muodossaan haitallinen, se on toteuttamiskelvoton ja heikosti perusteltu. Turve on menneisyyden polttoaine, joka ei tule takaisin riippumatta siitä, miten se määritellään, uusiutuvaksi tai uusiutumattomaksi, riippumatta siitä, kuinka paljon veronmaksajien rahaa käytetään sen tukemiseen. Sen perään haikailemisen sijaan kannattaa hyväksyä tosiasiat ja edetä kohti tulevaisuutta, joka perustuu kotimaiseen, kohtuuhintaiseen ja puhtaaseen energiaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! — Edustaja Savolalle: Ajattelen, että eiköhän nyt yritetä keskittyä vain tähän asiaan eikä menneiden kaivelemiseen. Näitä menneitä voi kaivella teidänkin roskapöntöstä aika paljon. Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja miehet! Taannoinen Naton korkeimman johdon viesti Ukrainan sodan opeista eduskunnan puolustusvaliokuntaan korosti, että sotilaallisen varautumisen rinnalla on yhtä tärkeää varautua energian osalta. Mitä enemmän olemme energiassa omavaraisia, sitä vähemmän mahdollisen kriisin kohdatessa energiariippuvuutemme aiheuttaisi ongelmia. Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma sekä helposti ja hajautetusti varastoitava energiamuoto. Käytännössä yksi meriteitse ulkomailta tullut rekka-autollinen öljyä tai neljä rekka-autollista puuhaketta voidaan korvata kahdella turverekalla. Elikkä miksi tuomme ulkomailta rekka-autollisen öljyä, kun me voitaisiin nostaa se kotimaasta turpeena? Meillä on lähetekeskustelussa kansalaisaloite turpeen aseman turvaamiseksi osana Suomen huoltovarmuutta ja kotimaista energiantuotantoa. Aloite keräsi Kansalaisaloite.fi-palvelussa kunnioitettavat 51 246 kannatusilmoitusta. — Iso kiitos vastuuhenkilöille ja kaikille sen allekirjoittajille. Olette tärkeällä asialla. Aloitteessa vaaditaan turpeen määrittelyä uusiutuvaksi ja sen poistamista Euroopan unionin päästökaupan piiristä. Jätin itse juuri näihin liittyen toimenpidealoitteet ennen sydänleikkaukseen menoa keväällä 26. Ne ovat tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä: toimenpidealoite turpeen energiakäytön poistamiseksi EU:n päästökauppajärjestelmästä ja toimenpidealoite turpeen uusiutumattomaksi energianlähteeksi määritellyn päätöksen oikaisemiseksi. Lisäksi näitä ennen jo olen aktiivisesti ottanut ja tehnyt toimenpidealoitteen turpeen määrittelemisestä uusiutuvaksi tai hitaasti uusiutuvaksi biomassaksi vuotuisen kasvun osalta, joka niin ikään on vielä käsittelyssä. Kuluvan vuoden maaliskuussa kävimme eduskunnassa keskustelun turpeen merkityksestä Suomen ja Euroopan ruuantuotannolle sekä energiahuoltovarmuudelle, mikä oli seurausta vuonna 25 jättämästäni keskustelualoitteesta. Minä olen yrittänyt, ja täällä on muitakin, jotka ovat yrittäneet tätä turvetta edistää kaikin mahdollisin keinoin. Kiitos heille. Biologinen fakta on, että turpeen määrä lisääntyy 45 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Luvut perustuvat Geologian tutkimuskeskuksen tutkimukseen turpeen kerrostumisnopeudesta ja maa- ja metsätalousministeriön mittaamiin suopinta-aloihin. 2000-luvun alusta lähtien turpeen määrä on lisääntynyt 1 125 miljoonaa kuutiometriä, ja sitä on nostettu 425 miljoonaa kuutiometriä. Näin ylijäämää tällä jaksolla on 700 miljoonaa kuutiometriä. Tämän ylijäämän arvo, polttoturpeen arvo, 15 euroa per kuutio käyttäen, on kymmenen ja puoli miljardia. Mitä tämä tarkoittaisi meidän kansantaloudelle? Eräs ilmajokinen yrittäjä, Matti Talvitie, puhui minulle joskus, kun eduskuntaan tulin, tuontia korvaavasta teollisuudesta. Eikö nyt pitäisi puhua myös tuontienergiaa korvaavasta kotimaisesta energiasta? Huoltovarmuuden lisäksi turve tulisi nähdä osana valtion työkalupakkia Suomen ja suomalaisten taloudellisen aseman parantamiseksi. Myönteinen vaikutus olisi merkittävä erityisesti maaseudulla, missä työpaikkoja on usein muutenkin paljon vähemmän tarjolla. Lisäksi turpeen nykyistä parempi hyödyntäminen vähentäisi ulkomaisen energian tarvetta. Tämä korostuu erityisesti nykyisessä tilanteessa, jossa vaaleista toiseen poliitikoilla on jakaa lähinnä kurjuutta ja erilaisia leikkauslistoja. Pääministeri Orpon hallitus päätti kehysriihessä valmistella turpeelle uuden tukimallin turpeen saatavuuden ja toimitusvarmuuden takaamiseksi. Lisäksi hallitus päätti jatkaa myös turpeen varmuusvarastointia vuoteen 2030 asti ja osoittaa Huoltovarmuuskeskukselle kymmenen miljoonaa euroa sitä varten. Ei tämä juuri mihinkään vaikuta, mutta tämä on mielestäni semmoinen reilu tunnustus turpeen merkityksestä meidän yhteiskunnalle. Työ ei saa jäädä tähän. Meidän pitää nyt tai viimeistään vaalien jälkeen tulevaan hallitusohjelmaan kirjata seuraavat askeleet esteiden purkamiseksi. [Mikko Savola: Mutta nythän on vaalikautta ja teillä on valta ja vastuu, käsittämätöntä!] — Pidä, Savola, pääs kiinni. [Eduskunnasta: Oho!] — Tulevan hallituksen on otettava yhdeksi kärkitavoitteeksi turpeen energiakäytön poistaminen Euroopan unionin päästökauppajärjestelmästä, sillä erityisesti päästökauppajärjestelmän nostaman hinnan takia energiaturpeen käyttö on nopeasti vähentynyt. Arvoisa puhemies! Energiaturpeen käytön edellytykset on yksiselitteisesti turvattava. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että tässä turvallisuus- ja taloustilanteessa eduskunnassa olisi puolueesta riippumatta enemmän turpeen hyödyntämisen puolesta puhujia kuin sen käytön jääräpäisiä jarruttajia. Turve on huoltovarmuutemme ja ruokaturvamme turvaaja. On totta, että kansainvälisesti meitä uhkaa antibioottiresistenssi, ja turve on sen paras suomalainen, luonnollinen... Siis mitä enemmän käytämme ja kun käytämme turvetta, joudumme sitä vähemmän käyttämään eläintuotannossa lääkkeitä. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Ja kiitoksia edustaja Mehtälälle, tästä on hyvä jatkaa. Kiitos myöskin kansalaisaloitteen puuhamiehille ja -naisille. Turvetuotanto on Suomen kannalta äärimmäisen tärkeä asia ja kovina pakkaspäivinä suorastaan elintärkeä. Eilen saimme Suomen talouden näkökulmasta loistavia uutisia, kun Google kertoi jopa 13 miljardin investoinneista. Datakeskuksia on nyt nousemassa joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, ja tämä aiheuttaa luonnollisesti haasteita sähköverkollemme. Suomessa sähkö on halpaa ja puhdasta, mutta kylmät ja tuulettomat pakkaspäivät aiheuttavat valtavan ongelman. Silloin tarvitaan vakaata perusvoimaa ja säätövoimaa. Tiedämme, että turpeen osuus energian- ja sähköntuotannosta on laskenut, mutta kylminä pakkaspäivinä turpeen merkitys on edelleen merkittävä. Hallitus on onneksi tehnyt toimia, joilla turpeen asemaa vahvistetaan. Tämän vuoden toisessa lisätalousarviossa myönnettiin kymmenen miljoonaa euroa Huoltovarmuusrahastolle turpeen varmuusvarastointiin, ja turpeelle on linjattu myös uudesta tukimallista, jolla voidaan säilyttää tietty, huoltovarmuuden kannalta riittävä taso. Nämä toimet ovat tärkeitä, mutta eivät tietysti yksinään riitä. Arvoisa puhemies! Kun puhumme turpeesta, takerrumme usein tähän energiapuoleen. Se on jo turvallisuudenkin kannalta tärkeää, mutta lopulta vain pieni osa turpeen mahdollisuuksista. Kasvu- ja kuiviketurve turvaavat puutarhojen sekä taimituotannon edellytykset sekä kotieläintuotannon antibioottivapauden. Näissä on valtavaa vientipotentiaalia. Näitä turvetuotteita ei saada markkinoille, jos turpeen kannattavuus ajetaan keinotekoisilla poliittisilla päätöksillä tai liian vaikealla luvituksella alas. Suomalainen turve on raaka-aine, josta voidaan valmistaa myös korkean jalostusasteen tuotteita maailmanmarkkinoille. Hyvä esimerkki on aktiivihiili, jota tarvitaan veden- ja ilmanpuhdistuksessa, lääke- ja elintarviketeollisuudessa sekä lukuisissa muissa vaativissa käyttökohteissa. Eurooppa tuo tällä hetkellä yli 70 prosenttia käyttämästään aktiivihiilestä samalla, kun kysyntä kasvaa. Kiinalainen tuote ei ole ollenkaan samanlaista kuin mitä täällä meillä Ilomantsissa tuotetaan. Suomessa valmistetulla turvepohjaisella aktiivihiilellä on sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä erityisen kilpailukykyisen vaativissa käyttötarkoituksissa. Tässä on Suomelle mahdollisuus korvata kaukotuontia kotimaisella tuotannolla, vahvistaa huoltovarmuutta ja synnyttää korkean arvonlisän teollisuutta maakuntiin tällä tavalla. Mahdollisuudet eivät kuitenkaan rajoitu aktiivihiileen. Turpeesta voidaan valmistaa biostimulantteja, maanparannusaineita, joilla voidaan parantaa kasvien juuriston kehitystä, maaperän vedenpidätyskykyä ja maatalouden satoja. Biostimulantit ovat myös erittäin resurssitehokkaita: yhdestä kuutiosta turvetta voidaan valmistaa 500 litraa tuotetta, jolla voidaan käsitellä 25 hehtaaria peltoa. Maanparannustuotteella puolestaan nähdään globaaleja markkinoita erityisesti alueilla, joilla vedestä tai viljelymaan orgaanisesta aineksesta on pulaa. Suomalaisesta turpeesta voidaan siis jalostaa vientituotteita, joiden arvo syntyy aivan muusta kuin materiaalin polttamisesta. Korkean jalostusasteen turvetuotteisiin kuuluvat myös eläinterveystuotteet, kasvualustat, hoitoturve sekä esimerkiksi akustiikkalevyt. Kaikkien uusien korkean jalostusasteen turvetuotteiden nykyinen tuotanto edellyttää riittävää käytössä olevaa turvetuotantoalaa. Siksi meidän ei pidä poliittisilla päätöksillä sulkea tätä kotimaista luonnonvaraa pois käytöstä, vaan mahdollistaa sen tutkimusinvestoinnit ja ennakoitava tuotanto. Turve on oikein hyödynnettynä tulevaisuuden eikä menneisyyden luonnonvara. Nyt jos koskaan tarvitaan sitä paljon eri yhteyksissä käytettyä nettopositiivisuusajattelua. Tämä hallitus on ryhtynyt oikeisiin toimiin ehdottamalla muun muassa sitä, että loppuun hyödynnetyt turvealueet istutettaisiin havupuille, tekisimme siis hiilinieluja. Eikö tämä kelpaa täällä? Täällä saattaa olla vasemmalla siivellä sellaista ajattelua, että kun pannaan vettä päälle, niin se on kaikkein paras. No, 30 prosenttia meidän maapinta-alasta on turvepohjaista, siis 9,1 miljoonaa hehtaaria, elikkä me emme pääse siitä turpeesta millään eroon, vaikka panisimme vettä kuinka paljon. Sitten toisekseen me tiedämme sen, miten metaanin kanssa käy, kun tähän lähdetään, eli näitä ongelmia tulee. Väittäisin, että tämä uudelleen havupuille istuttaminen on se ainoa järkevä keino, millä me päästään eteenpäin näitten asioitten kanssa, elikkä hyödynnetään se turve täysimääräisesti, ja sillä viittasin tuohon nettopositiivisuuteenkin. Kansalaisaloitteessa esitetään lukuisia toimia turvetuotannon kannattavuuden parantamiseksi. Osa näistä toimista on kansallisissa käsissä, osa vaatisi merkittäviä EU-tason muutoksia. Toivon aloitteelle perusteellista valiokuntakäsittelyä ja eri vaihtoehtojen kattavaa läpikäyntiä. Oleellista loppupeleissä on poliittisen tahtotilan muutos. Turvetta ei pidä enää nähdä vain ilmastopahiksena, vaan on tunnustettava sen monet käyttötarkoitukset ja jopa ilmaston kannalta positiiviset mahdollisuudet. — Kiitoksia. [Ritva Elomaa: Hyvä puhe! Mitähän nyt tulee? — Mikko Savola: Mäenpää kertoo, mitä lupamaksuille tapahtuu!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, hiilinielu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tänään keskustelemme tärkeästä kansalaisaloitteesta ”Turve uusiutuvaksi ja päästökaupan piiristä pois — Huoltovarmuus ja edullinen kotimainen energia on turvattava”. Ensinnäkin on todettava, että turve on uusiutuvaa. [Hannu Hoskonen: Näin on!] Turvetta kertyy Suomen oloissa paksuudelta puolesta millistä milliin joka vuosi. Turpeen kasvua ei kukaan kiistä. Se on hitaasti uusiutuvaa biomassaa. Se, että turve aikanaan äänestettiin ei-uusiutuvaksi, oli puhtaasti poliittinen päätös. Se oli väärä päätös. Turpeen äänestäminen uusiutuvaksi olisi tärkeää sen vuoksi, että se parantaisi turpeen imagoa. Samalla se tekisi helpommaksi kasvu- ja kuiviketurpeen tuottamisen sekä turpeen korkean arvonlisän tuotteiden valmistamisen. Tästä on muun muassa edustaja Mäenpää ansiokkaasti puhunut aloitteessaan ja myös moni muu edustaja tässä salissa. Kuitenkin on muistettava se tosiasia, että vaikka me nyt päättäisimme äänestää turpeen olevan uusiutuvaa, se ei vaikuttaisi millään tavalla turpeen asemaan päästökaupassa. Hallituksen pitäisi aloittaa välittömästi keskustelu turpeen irrottamiseksi EU:n päästökaupan piiristä, jos tähän halutaan muutosta. [Hannu Hoskonen: Se pitääkin tehdä!] Eduskunta ei päätä turpeen energiakäytöstä, vaan energiayhtiöt, ja ne eivät käytä turvetta, jos sen polttaminen on tehty erittäin kalliiksi. Päästökauppa nostaa turpeen hintaa noin 30 euroa megawattitunti. Se on yli kaksi kertaa turpeen raaka-aineen hinta. Turpeen vero on vain 5,7 euroa megawattitunti, ja 10 000 megawattituntiin asti sitä voi käyttää tällä hetkellä verottomasti. Huoltovarmuuden kannalta tärkeintä olisi varmistaa CHP-laitosten ylläpito ja polttoturvetta niihin pahimpien pakkasten varalle. Arvoisa puhemies! Juuri nyt turvetuotannon suurimmat esteet ovat ympäristöluvan saaminen ja luvan hinta, jota hallitus nosti rajusti nyt tälle vuodelle. Pienimmänkin alueen lupa nousi noin 5 000 eurosta 20 800 euroon. [Mikko Savola: Käsittämätön nousu!] Yli kymmenen hehtaarin alueet maksavat nyt 47 600 euroa. Myös kielteisestä päätöksestä on maksettava, ja maksu on ulosottokelpoinen. Pelkästään luvan hinta estää tällä hetkellä turvetuotannon aloittamisen. Päästö- ja vesistötarkkailun hinta on 30 000 euroa sataa hehtaaria kohti vuodessa. Tässäkin hinta on noussut rajusti. Tämä on järjetöntä. Lisäksi on lupaviraston tarkastus, 800 euroa per kerta, joka ennen oli ilmainen. Sekin pitää todeta, että hallituksen perustama uusi Lupa- ja valvontavirasto on peruuttanut jo myönnettyjä turvetuotantolupia — siis peruuttanut jo myönnettyjä turvetuotantolupia. Ei siis ihme, jos turvetuotanto loppuu. Arvoisa puhemies! Nyt osoitan puheeni kaikille teille, jotka vastustatte turvetta. Oletteko ajatelleet sitä, että ilman kasvuturvetta taimitarhat ja vihannesten kasvattajat ovat todella pahassa pulassa, eli että saa edes kasvisruokaa? Sama tilanne on kotieläintiloilla kuiviketurpeen osalta. Lisäksi kasvuturpeella on valtavat markkinat Euroopassa. Suomalainen kasvuturve on Hollannin taimitarhoilla kovaa valuuttaa. Noin 70 prosenttia Euroopan kasvualustoista on turvetta, eikä sille ole löydetty täysin korvaavaa vaihtoehtoa. Kysynnän arvioidaan kasvavan voimakkaasti lähivuosina. Jos turvetuotantoa ajetaan alas, menetämme samalla yrittäjät, koneet ja osaamisen, joista myös kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus riippuu. Turpeella on valtava mahdollisuus korkean arvonlisän tuotteisiin, biostimulantit, aktiivihiili ja akustiikkalevyt mainitakseni. Arvoisa puhemies! Nyt on aika varmistaa poltto-, kuivike- ja kasvuturpeen saatavuus muutamalla korjauksella. Ensinnäkin omaan kuivikekäyttöön ei tarvita lupaa. Lupamaksut muutenkin alas — ympäristölupa ei voi maksaa kymmeniätuhansia euroja. Vesistötarkkailussa otetaan tarpeettomia vesinäytteitä. Niiden kustannus tällä hetkellä valtakunnassa on kolme miljoonaa euroa turvetuotteille, mikä on ihan käsittämätön asia. Kaiken ympäristötarkkailutiedon yhdistäminen eri viranomaisten välillä voitaisiin tehdä, jolloin päällekkäisyys saataisiin pois. Sitten varataan tarvittava turvetuotantoala, joka on 5 000—8 000 hehtaaria, siis viisi promillea Suomen suopinta-alasta, joka on yhdeksän miljoonaa hehtaaria. Turpeessa on kysymys energian lisäksi ruuantuotannosta, eläinten hyvinvoinnista, viennistä ja huoltovarmuudesta. Käyttäkäämme sitä myös jatkossa. Kannatan lämpimästi kansalaisaloitetta, ja toivon, että hallitus tuo tämän talousvaliokuntaan mahdollisimman pian. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia kollegoille tästä mielenkiintoisesta keskustelusta. On ollut hyödyllistä ja rakentavaa kuunnella näitä teidän puheenvuorojanne. — Tosiaan näitä vastalauseita katsellessani ja kuunnellessani teidän ulostuloja kyllä se siltä näyttää, että siellä SDP:n vaihtoehtobudjetissa on paljon pelivaraa, huomattavasti enemmän kuin tämän hallituksen panostuksissa, ja jollakin tavalla se kiinnitti huomiota, että kun tämä nyt on teidän mielestä poukkoilevaa ja jää vaatimattomaksi, niin silläkään tavalla te ette mielestäni näe tätä positiivista, että tässä kuitenkin nyt nostetaan siitä 1 600:sta. [Pia Viitanen: Se on positiivista!] Niin, elikkä me ollaan oikealla tiellä, ja näillä resursseilla, missä nyt eletään tätä vaihetta, meillä ei sitä kolmea ja puolta tuhatta ehkä sinne ole mahdollista laittaa, mikä teillä oli, elikkä se tilanne on muuttunut, mutta nyt tullaan kuitenkin vastaan ja rakennetaan tätä. Vihreitä kuunnellessani siellä oli kovasti tätä liikenteeseen liittyvää asiaa, elikkä ilmaston ja luonnon kannalta kestävämmät muodot vahvasti nousivat siellä esille, ja vasemmistoliitolla taas oli sitten sellainen tilanne, että näihin ei kannattaisi panostaa ollenkaan. He näkivät, että ei meillä ole varaa panostaa nyt kotitalousvähennykseen. Siksi tässä nyt sitten, arvoisa oppositio ja muutkin kuulijat, eiköhän tämä kuitenkin ole kaiken kaikkiaan, kun mietitään kokonaisuutta, ihan paikallansa ja tämä määräaikainen korottaminen tässä suhdannetilanteessa, kun otetaan kaikki faktat ja tekijät huomioon, ole perusteltu ja hyvä kasvutoimi. Kun vähennyksen enimmäismäärä nyt sitten nostetaan sinne 2 100 euroon ja samalla vähennysprosentteja korotetaan, niin kannustetaan suomalaisia tekemään ja teettämään remontteja, siivous-, hoiva- ja muita töitä, ja niin kuin kuulimme ministeri Multalalta tänään aikaisemmin päivällä, myöskin niitä aurinkopaneeleja sinne katolle voidaan laittaa. Se ei ole mitenkään... Päinvastoin se on hyvinkin suositeltavaa. Siis tässä on kysymys nyt suhdannepoliittisesta täsmätoimesta. Sekin on hyvä muistaa. Talous on lähtenyt varsin reippaaseen kasvuun, kuten eilenkin saimme kuulla positiivisia uutisia, ja tällä kotitalousvähennyksen määräaikaisella korottamisella tavoitellaan myös yksityisen kulutuksen kasvua. Kotitalousvähennyksen vaikutuksista on vähän ristiriitaistakin tutkimustietoa, ja täälläkin on nyt käyty siitä debattia, mutta näkisin, että tällaisena tarkasti rajattuna ja määräaikaisena toimena se tukee kasvua parhaalla mahdollisella tavalla. Siis on hyvä ja tärkeää huomata, että tässä ei olla palaamassa pysyvästi aiempaan järjestelmään. Korotus on siis rajattu vuosille 26 ja 27, ja sen taso on aiempaa maltillisempi. Näin finanssipolitiikassa pitääkin toimia, sopeuttaa silloin kun se on välttämätöntä, mutta samalla kyetä tekemään tarkasti kohdennettuja kasvutoimia silloin kun suhdannetilanne niitä tarvitsee. [Lauri Lyly pyytää vastauspuheenvuoroa] — Mielellään kuuntelemme edustaja Lylyn kommentit tähän asiaan. Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tähän tuloverolakiin esitettyjen muutosten on hallituksen esityksen mukaan tarkoitus lujittaa suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen ja parantaa kasvun ja työllistymisen edellytyksiä. No näitä tavoitteita vasten tarkasteltuna tässä esityksessä on toki joitain kannatettavia muutoksia, mutta kaikilta osin hallituksen esitystä ei voi pitää tarkoituksenmukaisena. Näiden kotitalousvähennykseen tehtävien muutosten on arvioitu pienentävän verotuottoja noin 77 miljoonaa euroa vuositasolla, ja on minusta perusteltua kysyä, onko tämä 77 miljoonaa kaikkein tehokkaimmin käytössä juuri tässä hallituksen esittämässä toiminnassa. Tutkimuksen mukaan nimittäin kotitalousvähennyksen hyödyt ovat vähäiset. Kotitalousvähennys ei juurikaan lisää palveluihin kohdistuvaa kysyntää ja siten palvelualojen työllisyyttä tai talouskasvua. Samalla kotitalousvähennyksellä kokonaisuudessaan on iso verotuottoja pienentävä vaikutus. Harmaata taloutta vähentävät vaikutukset ovat tärkeitä, mutta ne olisivat todennäköisesti saavutettavissa nykyistä huomattavasti pienemmillä veromenetyksillä. Kotitalousvähennyksen ehtoja on muutettu tiuhaan tällä hallituskaudella ja edellisilläkin hallituskausilla. VATT on arvioinut, että tämä ehtojen jatkuva muuttelu on myös omiaan heikentämään kotitalousvähennyksen kannustinvaikutusta. Erityisen heikko kannustinvaikutus on tällä ratkaisulla muuttaa kotitalousvähennystä takautuvasti tämän vuoden alusta lukien, jolloin itse asiassa merkittävä osa tänä vuonna vähennyksen piirissä olevasta työstä on jo teetetty ennen tämän lain voimaantuloa tai edes sitä koskevaa päätöstä kehysriihessä. Näillä perusteilla kotitalousvähennyksen korotusta ei voi pitää etenkään haastavassa julkisen talouden tilanteessa tarkoituksenmukaisena tai tehokkaana keinona vauhdittaa työllisyyttä ja talouskasvua, ja siksi teen vastalauseen 2 mukaiset pykälämuutosesitykset. Liikunta- ja kulttuuriedun korottaminen 400 eurosta 540 euroon yleisen hintatason muutosten mukaisesti puolestaan on kannatettava esitys. Tämän liikunta- ja kulttuuriedun laajentamisen osalta ajattelen niin, että olisi tällaisen pistemäisen täydentämisen sijaan ollut perusteltua arvioida käyttöalan laajentamista vähän kokonaisvaltaisemmin. Toisaalta kun nyt sitten kuitenkin on päädytty siihen, että sitä käyttöalaa laajennetaan tämän yhden asian kohdalta, kattamaan nämä luontoharrastukset, niin olisi ollut paikallaan harkita myös esimerkiksi vaikkapa saunakulttuurin tai kirjallisuuden sisällyttämistä liikunta- ja kulttuuriedun piiriin. Vähän surullisena kuuntelin edellistä puheenvuoroa, tätä vähättelevää suhtautumista taidetta ja kulttuuria kohtaan. Ehkä hallituksessa kannattaisi paneutua myös taiteen ja kulttuurin mittaviin hyvinvointivaikutuksiin yhtään esimerkiksi luontoharrastusten ja luonnossa liikkumisen hyvinvointivaikutuksia vähättelemättä. Sinänsä suomalaiset onneksi ovat osanneet mennä luontoon myös ilman erilaisia verotukia sen tuhansien vuosien ajan. Matkakulun vähennyksestä: Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan tätä omavastuun laskemista väliaikaisesti tänä vuonna. Ajattelen, että tällaisessa hankalassa tilanteessa on perusteltua, että korkeiden elinkustannusten kanssa kamppailevia kotitalouksia tuetaan. Samaan aikaan kannattaisi niitä keinoja toki miettiä hyvin tarkkaan. Nimenomaan polttoaineiden käyttöön kohdistuvat tukitoimet osaltaan hidastavat liikenteen sähköistymistä ja ovat siten hiukan haastavia Suomen ilmastotavoitteiden kannalta. Ajattelen kuitenkin niin, että tällaisena vain yhtä vuotta koskevana ja nimenomaan välttämättömään työmatkaliikenteeseen kohdistuvana toimena tämä esitys on hyväksyttävissä. Mutta koko tätä matkakuluvähennystä tulisi pidemmässä juoksussa kehittää nykyistä paremmin tukemaan myöskin Suomen ilmastotavoitteita ja huomioimaan niitä alueellisia eroja, mitä meillä on. Samalla tulisi vauhdittaa liikenteen sähköistymistä esimerkiksi energiaomavaraisuuslainoilla, parantaa joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä koko Suomessa ja kehittää myös tällainen energiaraha- tai hiiliosinkojärjestelmä helpottamaan sitä, että pystytään tukemaan niitä pienituloisia kotitalouksia, jotka kamppailevat kustannusten nousun kanssa ja joille esimerkiksi oman auton käyttö on välttämätöntä eikä sähköautoon vaihtaminen ole mahdollista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen luonto on maamme vanhin hyvinvointikeskus — avoinna 24/7 — jonka ovet ovat olleet avoinna suomalaisille metsästäjille ja kalastajille jo yli 11 000 vuotta. Pidän tätä hallituksen esitystä erittäin tervetulleena ja kannatettavana. On erittäin myönteistä, että työnantajan tarjoaman verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärää korotetaan nykyisestä 400 eurosta 540 euroon. Suomalaisten arki on muuttunut. Luontainen hyötyliikunta on vähentynyt. Monella on luontosuhde katkennut, kun on joutunut muuttamaan kaupunkiin koulutuksen ja työn vuoksi. Työntekijät on vangittu istumaan penkkeihinsä palkkaa vastaan, ja samalla liikkumattomuuden ongelmat ja terveysongelmat ovat kasvaneet huolestuttavasti. Siksi jokainen kannustin, joka auttaa ihmisiä liikkumaan enemmän ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, on askel oikeaan suuntaan. Ihmiset ovat erilaisia. Kaikille hyvinvointia ei tuo kuntosali tai liikuntahalli. Joku löytää tasapainon juoksupolulta, toinen kulttuurista tuijottamalla taulua museossa ja kolmas Suomen luonnosta ruskavaelluksella tai telttaretkellä erämaajärven rannalla. Työntekijät voivat käyttää tätä etua aiempaa monipuolisemmin juuri niihin harrastuksiin, jotka parhaiten tukevat heidän omaa hyvinvointiaan. Arvoisa puhemies! Erityisen iloinen olen siitä, että tämä korotettu rahallinen tuki ulotetaan koskemaan kalastusta ja metsästystä. Nämä ovat monille suomalaisille paljon enemmän kuin harrastuksia. Ne ovat osa suomalaista elämäntapaa, kulttuuria ja luontosuhdetta. Suomessa on metsästetty ja kalastettu yli 11 000 vuotta, ennen kuin yhtäkään museota oli vielä perustettu mielenterveyden ylläpitämiseksi. Kalastus ja metsästys vievät ihmiset pois ruutujen äärestä metsään, vesille ja luonnonrauhaan. Samalla ne pakottavat liikkumaan jalkaisin, viettämään aikaa ulkona sekä ylläpitämään sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Tutkimustiedonkin mukaan luonnossa oleskelu vähentää stressiä, parantaa mielialaa, tukee mielenterveyttä ja vahvistaa kokonaisvaltaista terveyttä. Tätä taustaa vasten tekisi mieli kysyä, miten taideteosten tuijottelu lisää fyysistä työkykyä keski-iän ylittäneillä istumatöitä tekevillä henkilöillä. Uudistus tukee samalla myös kotimaista luonto- ja erämatkailua. Kun työhyvinvointirahaa voidaan käyttää laajemmin erilaisiin luontoharrastuksiin, syntyy kysyntää palveluille, joita tarjoavat kalastusmatkailun yrittäjät, opaspalvelut, eräalan yritykset ja monet muut paikalliset toimijat maaseudulla ja syrjäseudulla ympäri Suomen. Tämä tuo elinvoimaa kaupunkien ulkopuolelle, vahvistaa yritystoimintaa ja luo taloudellista aktiivisuutta sinne, missä sen rakentaminen on kaikkein haasteellisinta. Pidänkin tätä uudistusta samanaikaisesti sekä hyvinvointi- että kasvutoimena. Se vahvistaa työssäjaksamista, kannustaa aktiiviseen elämäntapaan, tukee suomalaisten luontosuhdetta ja luo kaupunkien kulttuuritarjonnan sijaan mahdollisuuksia myös kotimaiselle matkailu- ja palveluelinkeinolle. Arvoisa puhemies! Suomalaiset tulee kannustaa pois neljän seinän sisältä, tulee katkoa kahleet toimistotuolista ja ohjata kohti kaikille tarjolla olevaa luontoa ja hyvinvointia. Tämä esitys tukee juuri sitä. Muistetaan, mistä olemme lähtöisin: kaupungista siis nyt kalastamaan, metsiin liikkumaan ja luonnon äärelle palautumaan. Siksi kannatan lämpimästi tätä hallituksen esitystä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hallitushan on tavallaan tämän jo toteuttanut sitä kautta, että me korotimme kotitalousvähennyksen määrää tälle vuodelle ja ensi vuodelle. [Anne Kalmari: Ensiksi tiputitte!] Sillä, että korotimme sekä sitä kokonaismäärää että myöskin prosenttia, jolla tätä avustusta siitä asennustyöstä voi saada, saadaan käyntiin myös ihan vaikka näitä omakotitalojen energiaremontteja, joihin voi kuulua esimerkiksi aurinkopaneelien asennus. Toivon, että ihmiset tähän tarttuvat, jotta saadaan myöskin sitten esimerkiksi pientaloasujille vahvemmin tätä omaa energiantuotantoa sinne käyntiin. Sinällään ajatus on hieno, ja myöskin meillä sosiaalisessa ilmastorahastossa, joka tulee sitten vuodesta 28 eteenpäin, on joitakin toimia tähän liittyen, mutta siinä on kuitenkin tarkkaan rajatut ehdot, kenelle sitä on mahdollista suunnata, kun taas tämä kotitalousvähennys on kaikille, jotka tekevät tätä työtä omassa asunnossaan. Sitä voidaan hyödyntää jo tänä vuonna.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Edustaja Savola, luitteko te siis juuri sitaattini, jossa kerroin, että hallitus voi alentaa veroja? Kyllä luitte. Vastasinko minä juuri, että tämä hallitus on useilla sadoilla miljoonilla vaikuttanut siihen hintaan? [Mikko Savola: Kaksi ja puoli euroa pumpulla litra!] Jo lähes 300 miljoonaa eri veronkevennyksiä. Ne ovat lisääntyneet koko hallituskauden joka vuosi. Ensi vuodelle on edelleen tulossa jakeluvelvoiteuran keventäminen, jolla on selvä vaikutuksensa hintaan, erilaista päästökauppaan, indeksitarkistuksiin liittyviä toimia, ammattidiesel, ajoneuvoveron kevennys ja niin edelleen — autoilumyönteiseltä hallitukselta. [Mikko Savola: Kaksi ja puoli euroa pumpulla!] Olen tismalleen samaa mieltä teidän kanssanne, keskustan kanssa, siitä, että auto on erittäin tarpeellinen väline erityisesti tässä maassa ja polttoaineen hinta on kestämättömällä tasolla, ja juuri siksikin tämä hallitus on niitä toimia tehnyt. Mutta valitettavasti meillä ei ole muskeleita siihen, mistä se korkea hinta tällä hetkellä johtuu, eli Hormuzin tilanteesta. [Mika Lintilä: Ei pitäisi mennä lupailemaan! — Anne Kalmari: Kaksi ja puoli euroa on ja pysyy!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lohi, sanoitteko te juuri, että jakeluvelvoite ja päästökauppa ja muut ilmastotoimet ovat mitättömiä, [Markus Lohi: En! — Keskustan ryhmästä: Te ette kuunnelleet! Nyt on valikoiva kuulo!] kun te keskustan ollessa viime kaudella hallituksessa kiristitte näitä kaikkia? Te jopa kiristitte polttoaineiden verotusta. Tämä hallitus on tehnyt kaiken täysin toiseen suuntaan. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho!] Me olemme keventäneet polttoaineiden verotusta, me olemme keventäneet ajoneuvoveroa, me olemme keventäneet jakeluvelvoiteuraa [Juho Eerola: Meneekö jakeluun?] — me emme ole tehneet indeksitarkistuksia, jotka edelleen kiristävät hintaa — useiden satojen miljoonien edestä. Vastaavasti tällä hetkellä valitettavasti polttoaineen hinta, erityisesti diesel siellä pumpulla on niin korkea, että mikäli siihen haluttaisiin vaikuttaa veronkevennyksellä, se todennäköisesti olisi miljardiluokkaa, [Vasemmalta: Se ammattidiesel!] koska hintapaine yli sadan dollarin hinnasta barrelilta on niin kova, ja se johtuu Lähi-idän tilanteesta. Samaan aikaan teidänkin puolueesta on esitetty hallitukselle vaatimuksia tehdä lisäsäästöjä. Te ymmärrätte, että hallituksella ei tässä tilanteessa ole mahdollisuutta tehdä miljardien veronkevennyksiä. [Vasemmalta: Paitsi yhteisövero!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, yhteisövero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Moni suomalainen on erittäin huolissaan, kun bensa ja diesel maksavat noin kaksi ja puoli euroa mittarilla. Totta kai tämä yksittäisiä kuluttajia ja myös niitä, jotka tarvitsevat autoa työmatkalle tai palveluiden piiriin, rokottaa paljon, mutta ennen kaikkea olen huolissani meidän ammattiliikenteestä. Tavarat kulkevat Suomessa pyörillä, ja kuljetusala on ahdingossa. Nyt suomalaisia ei niinkään kiinnosta polttoaineen päästökauppa tai jakeluvelvoite tai mikään. Nyt kiinnostaa se, aiotaanko tälle asialle tehdä oikeasti jotain, jotta se tuntuvasti vaikuttaa mittarilla, vai ei. Se on hyvä tietää, aiotaanko tehdä jotain — sellaisia toimia, jotka tulevat merkittävästi vaikuttamaan mittarilla, ei senttiä kahta vaan merkittävästi. Nyt kysyn teiltä, arvoisa valtiovarainministeri Purra: onko teidän mielestänne polttoaineen hinta nyt kohtuullinen, ja jos ei ole, mitä te aiotte sille tehdä?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Mitä tulee sähkön hintakattoon, josta ministeri Multala varmasti kertoo tarkemmin, niin se liittyy äärimmäisiin kriisitilanteisiin, ja siihen valmistellaan mekanismia. Viitataan esimerkiksi sellaisiin viime energiakriisin kaltaisiin tilanteisiin. Mitä tulee sitten polttoaineiden hintoihin, niin edustaja Lintilä kuvasi, antoi kyllä väärää todistusta siitä, mitä on ennen viime vaaleja tästä aiheesta puhuttu. Te tiedätte sen varmasti itsekin oikein hyvin. Silloin kun tämä Hormuzin tilanne käynnistyi, varoitin täällä aitiossa jo siitä, että mikäli tämä tulee pitkittymään, sen vaikutus paitsi polttoaineiden hintoihin myös koko globaaliin talouteen tulee pahimmillaan olemaan musertava. Siitäkin syystä me olemme olleet erittäin positiivisesti yllättyneitä Suomen hyvistä talousluvuista. Tämä logistiikkaan, polttoaineisiin, lannoitteisiin, moneen liittyvä hintapaine ei ole niin paljon Suomessa näkynyt, mutta kyllä, se näkyy valitettavan paljon bensapumpulla. Mitä tämä hallitus sitten on jo tehnyt? Täysin historiallisesti, lähes 300 miljoonaa olemme alentaneet liikenteen verotusta. Ensi vuodelle on tulossa vielä [Puhemies koputtaa] pieni lisäkevennys, 50 miljoonaa. Tämä on täysin historiallista. Sen lisäksi me olemme tehneet [Puhemies koputtaa] jakeluvelvoiteuraan kevennyksiä. [Mikko Savola: Pumppuhinta 2,50!] Me olemme purkaneet teidän hallituksenne kiristyneitä veroja [Puhemies: Kiitoksia, ministeri!] ja ylitiukkaa ilmastopolitiikkaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Se hinta ei ole hallituksen leikkauspolitiikan, vaan hinta on siitä, että Suomessa ei ole pidetty huolta meidän julkisesta taloudesta. Vuosikymmenten aikana on päästetty paisumaan sen kokoiseksi tämä meidän julkinen talous, että meillä ei ole siihen enää varaa. Velkojen korot räjähtivät käsiin jo hallituskauden alussa perintönä aikaisemmilta ajoilta, ja sen lisäksi meidän väestön ikääntyminen kasvattaa kuluja, puolustusmenot, kaikki nousee. [Juha Mäenpää: Vihreä ilmastoideologia!] Silloin on ollut välttämätöntä säästää, ja niin kuin tekin, vihreät, olette sitoutuneet siihen, että myös ensi kaudella säästetään — ja vielä enemmän kuin tällä kaudella. Siis tämä on se syy. Samaan aikaan, kun puhutaan sosiaali- ja terveyspalveluista, vaikka te sen aina kiistätte, niin rahaa on lisätty neljä miljardia vuositasolla verrattuna siihen tasoon, kun me aloitettiin. [Oikealta: Hyvä! — Ben Zyskowicz: Kuulitteko, oppositio?] Siis neljä miljardia lisätty rahaa — ei leikattu — ja se on tehty siksi, että suomalaisten hoivasta ja hoidosta pidetään huolta, jotta heikoimmille on huolenpitoa. Näissä puitteissa me toimitaan. Mutta niin kuin ministeri Rydman on monta kertaa sanonut, meillä on maksukatto ja meillä pidetään takuuvarmasti huolta ihmisten hoivasta, [Puhemies koputtaa] hoitoonpääsystä ja varsinkin vaikeimmissa tapauksissa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Otin varmuuden vuoksi molempien asiakohtien puheet, että menee varmasti kohdalleen. Mutta joitain poimintoja lausuntopalautteista on hyvä tässä nostaa esille, vaikka meitä ei täällä montaa olekaan. Ensimmäisenä: Sahateollisuus ry pitää rakennusten elinkaaripäästöjen huomioimista sääntelyssä kannatettavana ja tarpeellisena. Sääntelyn onnistuminen riippuu kuitenkin ratkaisevasti siitä, että laskentamenetelmä tunnistaa ja kuvaa selkeästi materiaalien todelliset ilmastovaikutukset koko elinkaaren ajalta. Oikein toteutettuna sääntely ohjaa rakentamista aidosti vähähiilisiin ratkaisuihin, edistää kotimaisen uusiutuvan raaka-aineen käyttöä ja sen jalostusarvon kasvua ja luo edellytyksiä investoinneille ja kestävälle kasvulle. Edelleen elinkaaripäästöjen sääntelyn toimivuus riippuu ratkaisevasti käytettävästä laskentamenetelmästä. Laskentamenetelmien tuleekin olla käytännössä sovellettavia ja tuottaa johdonmukaisia tuloksia, jotka vastaavat materiaalien todellisia ilmastovaikutuksia. Edelleen Sahateollisuus ry katsoo, että laskentamenetelmän tulee huomioida puutuotteiden hiilivarasto koko rakennuksen käyttöiän ajalta; käsitellä biogeeninen hiili johdonmukaisesti osana elinkaaritarkastelua; kattaa rakennuksen koko elinkaari — niin tuotanto, käyttö kuin elinkaaren loppuvaiheet —; ottaa huomioon materiaalien valmistusvaiheen päästöerot, jotka ovat keskeinen osa kokonaisvaikutusta; perustua läpinäkyviin, ajantasaisiin ja yhtenäisiin tietokantoihin ja oletuksiin; olla yhdenmukainen EU-tason laskentakehikon ja standardien kanssa, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia; ja mahdollistaa eri materiaalien ilmastovaikutusten keskenään luotettava ja vertailukelpoinen arviointi. Mikäli puutuotteiden keskeisiä ilmastohyötyjä, kuten hiilivarastoa, ei huomioida, vertailu eri materiaalien välillä voi vääristyä ja johtaa siihen, että puu näyttäytyy ilmastovaikutuksiltaan todellista heikompana. On keskeistä, että laskentamenetelmä tuottaa tuloksia, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin eri materiaalien todellisia ilmastovaikutuksia ja niiden välisiä eroja. Tämä tarkoittaa sekä valmistuksen päästöjen että materiaalien hiiltä sitovien vaikutusten huomioimista. Lisäksi on tärkeää, että sääntely ei ohjaa suunnittelua yksipuolisesti esimerkiksi ulkoseinien, eristeiden tai ikkunoiden vaatimusten kautta vaan mahdollistaa kokonaisuutena toimivat ja vähähiiliset ratkaisut koko elinkaaren näkökulmasta. Erityisen olennaista on, että jo alkuvaiheen laskentamenetelmät ja -periaatteet muodostavat kestävän pohjan tulevalle ohjaukselle, koska raja-arvojen kiristyessä niiden vaikutus materiaalivalintoihin korostuu. Puurakentamisen ilmastohyödyt perustuvat kestävään metsänhoitoon ja puutuotteiden käyttöön pitkäikäisissä kohteissa, minkä vuoksi nämä tekijät tulee huomioida asianmukaisesti elinkaaripäästöjen tarkastelussa. Rakennusten suunnittelussa tuleekin edistää muuntojoustavuutta eli rakennusten käyttötarkoituksen muuttamista ilman suuria rakenteellisia muutoksia, korjattavuutta, materiaalien uudelleenkäyttöä, puun käytön edistämistä osana vähähiilisiä rakennusratkaisuja. Nämä tekijät tukevat elinkaaripäästöjen vähentämistä ja vahvistavat vähähiilisten rakennusratkaisujen roolia osana kestävää rakentamista. Arvoisa puhemies! Toisena lausuntopalautteena on Bioenergia ry, joka haluaa erityisesti tuoda esiin biohiilen merkittävät positiiviset näkymät rakennussektorilla. Biohiili on biomassoista valmistettava, hyvin pysyvä hiilipohjainen materiaali, jolla on potentiaalia toimia sekä rakennustuotteiden raaka-aineena että pitkäaikaisena hiilivarastona. Biohiili soveltuu esimerkiksi betoni- ja muiden rakennusmateriaalien täyte- ja lisäaineeksi, kevyiden rakennustuotteiden ja erilaisten komposiittien valmistukseen ja maarakenteisiin ja rakenteellisiin täyttöihin. Säätelykokonaisuudessa hiilikädenjälkeen sisältyvä rakennustuotteiden pitkäaikainen eloperäinen tai tekninen hiilivarasto luo hyvän perustan sille, että biohiilen pysyvä hiilensidonta voidaan huomioida osana rakennushankkeen ilmastohyötyjä. Bioenergia ry katsookin, että biohiili täyttää hyvin tällaiselle hiilivarastolle asetettavat kriteerit erityisesti pysyvyyden ja mitattavuuden osalta. Arvoisa puhemies! Vielä kolmantena Metsäbiotalouden tiedepaneeli, joka pitää myönteisenä kehitystä, jossa rakennusten ilmastoselvitystä ja vähähiilisyyden arviointimenetelmiä kehitetään yhtenäiseksi EU-jäsenmaissa. Metsäbiotalouden tiedepaneeli pitää tärkeänä, että säädöskehitys johtaisi nykyistä nopeammin käyttämään rakentamisessa yhä enemmän vähähiilisiä, uusiutuvia ja kierrätettäviä rakennusmateriaaleja päästö- ja energiaintensiivisten rakennusmateriaalien sijaan. Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivisuutta 2040-luvulla. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää merkittäviä päästövähennyksiä sekä vähähiilisiä ratkaisuja myös rakennusten ja rakentamisen osalta, sillä niiden osuus kokonaispäästöistä on huomattava. Tärkeää on myös korostaa hiilikädenjäljen osuutta ilmastoselvityksessä, koska se lisää tietoisuutta rakennusmateriaalien valintojen vaikutuksista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Metsäbiotalouden tiedepaneelin uuden tutkimushankkeen ”Vähähiilisen rakentamisen lainsäädännön vaikutus puurakentamiseen” tulokset osoittavat, että puun käytön lisääminen rakentamisessa tukee Suomen hiilineutraaliustavoitetta ja auttaa vastaamaan EU:n kiristyvään ilmastosääntelyyn. Puun käyttö rakentamisessa tulisikin paneelin mukaan ottaa osaksi maamme ilmastopolitiikkaa. Mitä energiatehokkaampia rakennuksia rakennetaan, sitä suurempi suhteellinen merkitys on rakennusmateriaalien valinnalla. Puun käyttöä pitää ohjata nykyistä enemmän pitkäikäisiin ja korkean arvonlisän käyttökohteisiin, kuten rakentamiseen. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on vahvistaa asumisoikeusyhteisöjen taloudellista kestävyyttä ja pienentää järjestelmään liittyviä riskejä muuttuvissa markkinaolosuhteissa. Samalla turvataan asukkaiden asema tilanteissa, joissa yksittäisen talon pitäminen asumisoikeuskäytössä ei ole enää taloudellisesti kestävää. Tämä lakimuutos tarvitaan tilanteessa, jossa asumisoikeusjärjestelmän toimintaympäristö on muuttunut. Onko? Anteeksi, puhemies. Kiitos, arvoisa puhemies! Hyvä, että olette tarkkana. Aina välillä näitä esityksiä on niin paljon. No niin, aloitetaanpa uudestaan. — Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain ja rakentamislain muuttamisesta. Esityksellä toimeenpannaan uudistetun rakennusten energiatehokkuusdirektiivin edellyttämiä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Esityksen keskeiset muutokset koskevat energiatodistuksen sisältöä, todistuksen laatimista ja päivittämistä sekä uutta rakennuksen perusparannuspassia. Hallitusohjelman mukaisesti direktiivin kansallinen toimeenpano tehdään mahdollisimman vähäisillä muutoksilla voimassa oleviin säädöksiin. Direktiivin sisältö on kuitenkin laaja, ja muutoksia on tulossa sekä uudis- että korjausrakentamisen säädöksiin. Arvoisa puhemies! Energiatodistuksen sisältöä esitetään laajennettavan uutta direktiiviä vastaavasti, mikä tarkoittaisi, että energiatodistus tulisi sisältämään jatkossa laajemmin tietoa muun muassa rakennuksen uusiutuvan energian osuudesta, omasta energiantuotannosta, rakennuksen elinkaaren hiilidioksidipäästöistä sekä älykkäistä rakennusjärjestelmistä. Lisäksi todistukseen liitettäisiin sen laatijan suositukset energiatehokkuuden ja sisäympäristön kehittämiseksi sekä päästöjen vähentämiseksi. Tarkoituksena on mahdollistaa rakennusten energiatehokkuuden vertailu ja edistää energiatehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä. Energiatodistusten soveltamisalan olisi tarkoitus pysyä pääosin nykyisellään. Esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksien osalta ei ehdoteta muutettavan nykytilaa. Energiatodistuksen esittämisvelvollisuus laajenisi kuitenkin hieman nykyistä useampiin tilanteisiin. Energiatodistus vaadittaisiin jatkossa myös laajamittaisen korjauksen yhteydessä rakentamislupaa haettaessa sekä vuokrasopimusta uusittaessa. Lisäksi yhä useammalle julkisen elimen omistamalle tai käyttämälle rakennukselle vaaditaan jatkossa energiatodistus, joka on laitettava näkyvälle paikalle nähtäville. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että nykyisen lain mukaisia energiatodistuksia voitaisiin hyödyntää mahdollisimman laajasti uuden lain vaatimusten täyttämiseen. Arvoisa puhemies! Lakiin esitetään lisättävän myös säännökset vapaaehtoisesta perusparannuspassista, jonka tarkoituksena olisi tukea rakennusten energiatehokkuuden suunnitelmallista parantamista. Perusparannuspassi on rakennuksen pitkän aikavälin korjaus- ja energiatehokkuussuunnitelma, joka liitettäisiin energiatodistukseen. Sen voisi laatia pätevä energiatodistuksen laatija energiatodistuksen laatimisen yhteydessä. Samalla esitetään energiatodistusmenettelyn sujuvoittamiseksi mahdollisuutta selvittää energiatodistuksen laatimisessa tarvittavia tietoja tietyissä tilanteissa virtuaalisen kohdekäynnin avulla. Lisäksi esitetään, että energiatodistus voitaisiin tietyissä tilanteissa päivittää ilman täydellistä uudelleenlaskentaa niin sanotulla yksinkertaistetulla menettelyllä. Uusien työkalujen ja menettelyiden tarkoituksena olisi vähentää energiatodistusmenettelystä aiheutuvia kustannuksia digitalisaatiota hyödyntämällä. Arvoisa puhemies! Lisäksi esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rakentamislain rakennuksen vähähiilisyyden ohjaukseen tarvittavat muutokset direktiivin rakennuksen elinkaaren aikaista ilmastonlämmityspotentiaalia koskevien vaatimusten täytäntöön panemiseksi. Direktiivi edellyttää, että jatkossa myös rakennuksen ja rakennuspaikan hiilijalanjälki- ja hiilikädenjälkitiedot olisi ilmoitettava energiatodistuksessa. Jotta tiedot olisivat saatavilla, ilmastoselvityksen ja rakennustuoteluettelon laatimisvelvoitetta esitetään laajennettavan direktiivin vaatimuksia vastaavaksi. Lisäksi rakentamislaissa tarkoitettujen uuden rakennuksen hiilijalanjäljen raja-arvojen soveltamisalaa on tarkoitus laajentaa direktiivin edellyttämällä tavalla siten, että ne koskisivat vuodesta 2030 alkaen kaikkia rakennuksia, ellei rakennusta ole erikseen rajattu velvoitteen ulkopuolelle. Esimerkiksi erillispientaloihin rakentamislain velvoitteet tulisivat esityksen mukaan sovellettaviksi 1.1.2030 alkaen. Arvoisa puhemies! Esitys on tarpeen käsitellä kiireellisenä, sillä direktiivin täytäntöönpanon määräaika on ehtinyt umpeutua toukokuun 2026 loppupuolella. Valtioneuvosto on vastaanottanut heinäkuun 2026 puolivälissä Euroopan komission virallisen huomautuksen, joka koskee myös rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon viivästymistä. Laki rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Laki rakentamislain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä tammikuuta 2028. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakentamislaki)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Järjestäytynyt rikollisuus, vakava jengirikollisuus, huumekauppa ja erilaiset hybridivaikuttamisen muodot ovat uhkia, joihin meidän on pystyttävä puuttumaan nykyistä aikaisemmin, ja juuri se on tämän esityksen keskeinen ajatus. Rikollisuus on entistä kansainvälisempää, verkottuneempaa, ja se toimii yhä enemmän digitaalisessa ympäristössä. Myös rikollisuuden ja ulkoisten turvallisuusuhkien välinen raja voi hämärtyä. Siksi poliisilla ja erityisesti keskusrikospoliisilla on oltava ajantasaiset keinot saada tietoa vakavista uhkista ennen kuin rikos ehtii toteutua. Erityisen tärkeänä pidän mahdollisuutta puuttua vakavaan huumausainerikollisuuteen aikaisemmin. Jos pystymme estämään uusien ja erityisesti vaarallisten huumausaineiden päätymisen Suomeen, estämme samalla rikoksia, riippuvuutta ja inhimillistä kärsimystä. Arvoisa puhemies! Vahvat toimivaltuudet edellyttävät aina vahvaa oikeusturvaa ja tarkkaa valvontaa, mutta lähtökohdan on oltava selvä: viranomaisilla on oltava keinot toimia ajoissa. Kannatan lakiesitystä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuustilanne on muuttunut pitkäaikaisesti ja perustavanlaatuisesti. Vakava rikollisuus toimii yhä useammin valtioiden rajojen yli, verkostoissa ja uutta teknologiaa hyödyntäen. Viranomaiset saavat vaarallisesta toiminnasta usein ensin vain heikkoja ja hajanaisia signaaleja. Siksi on perusteltua, että turvallisuusviranomaisille annetaan uusia tarkkarajaisia ja lailla säädettyjä toimivaltuuksia. Samalla on huolehdittava riittävistä henkilöstö-, teknologia- ja valvontaresursseista. Toimivaltuus, jota viranomainen ei käytännössä pysty käyttämään, jää vain tekstiksi lakikirjaan. Ilman resursseja lainsäädäntötyö on käytännössä turhaa. Kannatan tämän hallituksen esityksen perusratkaisua. Nykyisin poliisilain 5 luvun salaiset tiedonhankintakeinot on rikoksen estämisessä pääosin sidottu yksilöityyn rikokseen ja siihen, että henkilön voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän siihen. Rikoksen paljastamisessa lähtökohta on oletus jo tehdystä rikoksesta. Vakavan järjestäytyneen rikollisuuden kohdalla nämä edellytykset voivat täyttyä vasta, kun rikollinen hanke on jo pitkällä. Oikea ja oikea-aikainen tieto on turvallisuusviranomaisten silmät ja korvat. Ilman sitä päätöksenteko muuttuu ennakoinnista jälkikäteiseksi reagoinniksi. Esityksessä poliisilakiin lisättäisiin uusi 5 b luku. Sen nojalla keskusrikospoliisi voisi kohdistaa rikostiedustelua laissa tyhjentävästi määriteltyihin vakaviin rikollisiin uhkiin jo ennen kuin uhka on konkretisoitunut yksilöidyksi rikokseksi. Tavoitteena olisi muodostaa tilannekuva sekä vahvistaa tai osoittaa vääriksi hajanaisia signaaleja riittävän ajoissa. Sääntely koskisi yksilön ja yhteiskunnan turvallisuutta vakavasti uhkaavaa järjestäytynyttä rikollisuutta. Se kattaisi myös vakavat rikolliset uhat, jotka kohdistuvat laajasti ihmisten henkeen ja terveyteen, julkiseen talouteen, rahoitusjärjestelmään, kriittiseen infrastruktuuriin, ympäristöön, oikeusvaltion perustoimintoihin taikka yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. Kyse ei olisi poliittisesta tiedonhankinnasta eikä poliisille annettavasta avoimesta yleistoimivaltuudesta. Rikostiedustelu liittyisi poliisin lakisääteiseen tehtävään estää rikoksia. Sen käyttäminen ja johtaminen keskitettäisiin keskusrikospoliisille. Toimivaltuuksien käyttökynnys olisi korkea. Keinon olisi oltava välttämätön tärkeiden tietojen saamiseksi. Kohdentaminen pitäisi perustella. Uuden 5 b luvun keinoja ei saisi kohdistaa pysyvään asumiseen käytettävään tilaan, eivätkä ne sisältäisi viestin luottamuksellisuuteen puuttuvia teletoimivaltuuksia. Nyt käsiteltävä esitys jättää vielä olennaisen katveen. KRP ei voisi kohdistaa uhkaperusteista rikostiedustelua pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan. Pakkokeinolain mukainen asuntokuuntelu tulee mahdolliseksi vasta yksilöidyn erittäin vakavan rikosepäilyn yhteydessä, joten se ei korvaa tätä puuttuvaa ennakollista toimivaltuutta. Hallitus on tunnistanut tämän ongelman ja valmistelee täydentävää esitystä. Tämä toinen vaihe on vietävä viipymättä loppuun ja säädettävä tiedonhankinta kaikkein vakavimmassa uhkatilanteessa mahdolliseksi tuomioistuimen ennakkoluvalla sekä tiukoin välttämättömyys- ja viimesijaisuusedellytyksin. Rikollisille ei pidä jättää asuntoihin turvallista katvealuetta. Erikseen esitys laajentaisi poliisilain 5 luvun telekuuntelua vakavien rikosten estämisessä ja tiedonhankintaa vakavimpien rikosten paljastamisessa. Näin tiedonhankintaan ei syntyisi katkosta yleisen uhkan muuttuessa yksilöidyksi rikoshankkeeksi. Rikostiedustelussa saatu tieto voitaisiin laissa säädetyin edellytyksin käyttää myös rikoksen selvittämiseen ja näyttönä. Toiminnan suuntaamiseen erikseen määrättyä tietoa koskisivat kuitenkin tiukat käyttörajoitukset. Arvoisa puhemies! Tehokkaat toimivaltuudet tarvitsevat rinnalleen tehokkaan oikeusturvan. Perusoikeuksiin voimakkaimmin puuttuvissa keinoissa päätöksentekoon tai edellytysten tarkastamiseen osallistuisi Helsingin käräjäoikeus. Ulkoista laillisuusvalvontaa hoitaisi riippumaton tiedusteluvalvontavaltuutettu. Lisäksi ehdotetaan säännöksiä katselukiellosta, tietojen hävittämisestä, dokumentoinnista ja jälkikäteisestä ilmoittamisesta. Turvallisuus ja perusoikeudet eivät ole vastakohtia. Perustuslaki turvaa oikeuden turvallisuuteen. Uusien toimivaltuuksien tulee olla laillisia, välttämättömiä, oikeasuhtaisia ja valvottuja. Esityksen vaikutukset riippuvat osittain käytettävissä olevista resursseista. Keskusrikospoliisille arvioidaan tarvittavan 30 henkilötyövuoden lisäys. Vuodelle 27 poliisille esitetään 6,6 miljoonan euron lisämäärärahaa. Vuodesta 28 alkaen pysyväksi lisärahoitustarpeeksi arvioidaan vähintään 4,2 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi on turvattava suojelupoliisin tekninen suorituskyky ja tiedusteluvalvontavaltuutetun riippumaton valvonta. Arvoisa puhemies! Kannatan tätä hallituksen esitystä. Samalla edellytän, että uudistuksen henkilöstöstä, teknologiasta, koulutuksesta ja valvonnasta huolehditaan pysyvästi. [Puhemies koputtaa] Laki antaa toimivallan. Riittävät resurssit tekevät siitä todellisen suorituskyvyn. — Kiitoksia.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Kiitos, ministeri Meri, mainio esitys jälleen kerran. Toivottavasti kukaan ei suotta nyt pahoita mieltään tästä uuskielestä, kun tämä mies-sana putoaa pois ja jatkossa puhumme vain välitysmenettelystä emmekä välimiesmenettelystä. Joskus on tämmöisistäkin tullut riitaa. Tämä on kuitenkin muuten kaikilta osin oikein mainio. Tämä hallituksen esitys nimittäin tästä uudesta välimenettelylaista on paitsi oikeuspolitiikkaa myös täysveristä talous- ja kilpailukykypolitiikkaa. Siksi se on mielestäni nopeasti saatava voimaan. Tällä uudistuksella ei nimittäin vain päivitetä lakikirjaa, vaan sillä parannetaan Suomen asemaa kansainvälisessä talouskilpailussa. Kun yritykset riitelevät, kuten ministeri Meri tuossa edellä kertoi, niin kyse saattaa olla miljoonista euroista, ja vanha, kankea lainsäädäntömme on tarkoittanut sitä, että kansainväliset suuryritykset ovat yleensä kiertäneet Suomen kaukaa ja vieneet riitansa joko Tukholmaan tai Lontooseen tai muille maille vierahille. Silloin myös tästä riidanratkaisusta syntyvät miljoonatulot ja asiantuntijapalkkiot ynnä muut verotulot ovat valuneet muiden maiden kassoihin. Tämä on mielestäni ollut ihan hölmöläisen hommaa, ja tälle nyt onneksi saadaan piste aikaiseksi. Tämä esitys antaa selvän suuntaviivan. Teemme Suomesta houkuttelevan ja dynaamisen investointikohteen. Byrokratiaa puretaan mahdollistamalla sähköiset tuomiot ja etäkuulemiset, yritysten hallinnollista taakkaa myöskin kevennetään, ja riidanratkaisun kustannuksia alennetaan. Tällä kaikella teemme sääntely-ympäristöstämme niin vetovoimaisen, että kansainväliset toimijat haluavat oikein kilvan jättää rahansa Suomeen. Tässä on todellinen vetovoimatekijä, ja voidaan oikein mainostaa kansainvälisille yrityksille, että tulkaa tänne Suomeen riitelemään. — Kiitokset.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan myös osaltani kiittää Suomen valtuuskunnan puheenjohtajaa, presidentti Väyrystä ja varapuheenjohtajaa, edustaja Bergiä erinomaisesti johdetusta Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan työstä ja myöskin tämän kertomuksen esittelystä. Se on ollut erinomaisen kattavaa. Pohjoismaisen yhteistyön merkitys viime aikoina on erinomaisesti korostunut muuttuneessa maailmantilanteessa. Niin turvallisuus kuin varautuminen alueella sekä kulttuurin roolin edistäminen pohjoismaisessa yhteistyössä korostuvat. Kokonaisturvallisuus on yksi teema, tavoite, joka entisestään vahvistaa Pohjoismaiden kriisinkestävyyttä ja edistää kokonaisvaltaista sekä laaja-alaista varautumista erilaisiin siviilikriiseihin ja hybridiuhkiin. Erityisesti Pohjoismaiden arktisilla alueilla ja Itämeren ympäristössä on tärkeää panostaa infrastruktuuriin: rautateihin, satamiin, lentokenttiin, jotka mahdollistavat logistisesti eheän verkoston. Viime vuonnahan Suomi ja Ahvenanmaa toimivat Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana. Viime vuonna korostettiin yhtenäisiä ja vahvoja Pohjoismaita, joissa lasten ja nuorten hyvinvointi ja oikeuksien edistäminen, kokonaisturvallisuus ja siviilivalmius eritoten nousivat keskiöön, kuten myös Pohjoismaiden kilpailukyvyn parantaminen. Rajakysymyksissä on tärkeää entisestään edistää pohjoismaista yhteistyötä, poistaa alueellista integraatiota hidastavia esteitä ja edistää niiden purkamista rajaesteneuvoston mandaattia entisestään vahvistamalla. Pohjoismaisen rajaestetyön resursoinnin ja työn jatkuvuuden on jatkossakin hyvä olla Pohjoismaiden neuvoston työn keskiössä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, siviilivalmius)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
Näytä lisää (914)