Meri Leena
9 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin komissio on joutunut huomauttamaan 22:ta jäsenvaltiota siitä, että tämä täytäntöönpano on myöhässä. Ymmärrän sen erittäin hyvin myös siksi, että jos katsoo tätä lakiesitystä, niin tässä on muutettu yli 44:ää lakia. Tämä on ollut erittäin laaja paketti. Tässä on ollut laaja-alainen työryhmä, jossa on ollut laajasti ministeriöitä mukana, keskusrikospoliisi, yliopiston edustusta, käräjäoikeus, syyttäjät, asianajajat. Tämä ollut todella laajapohjainen, tästä tuli valtavasti palautetta, ja ne käytiin läpi. Mitä katsoin tuosta yhteisösakosta, niin nyt on huomattava, että me ollaan täytetty tämän direktiivin edellytykset. Me ollaan nostettu sitä ihan todella paljon. Jos en väärin muista, niin nykyinen yhteisösakon enimmäismäärä on 850 000, ja se nostetaan 40 miljoonaan euroon. Se on merkittävä korotus. Samoiten näitten rangaistustasoja nostetaan todella huomattavasti. On hyvin mielenkiintoista huomata, että kun täällä käydään keskustelua siitä, kun esimerkiksi normaaleilla hallituksen esityksillä nostetaan rangaistustasoa, niin silloin tulee usein se, onko tämä oikeasuhtaista ja onko tähän lailliset perusteet ja onko tässä nyt riittävästi arvioitu sitä, että rangaistus nousee näin paljon, mutta EU-oikeudesta me otetaan suoraan nämä rangaistusten kiristykset. Monesti ajattelenkin, että meillä on ehkä Suomessa ollut vähän liian kevyet rangaistukset monissa asioissa, esimerkiksi terrorismirikoksissa, koska monissa maissa on ankarammat rangaistukset. Tarkoitan sanoa tällä keskustelulla sitä, että on jotenkin mielenkiintoista, että silloin kun tullaan EU-kaistaan, niin rangaistukset voivat olla korkeita ja ne hyväksytään ja ehkä kritisoidaan, että ne ovat jopa liiankin lieviä, mutta sitten kun tuodaan kansallista lainsäädäntöä, niin saatetaan sanoa, että onpas kova korotus. Saitteko tästä ehkä kiinni? Ecociden osalta ei nyt mitään uutta kerrottavaa ole. Tiedän, että nämä keskustelut jatkuvat EU-tasolla, mutta mitään uutta minulla ei ole tässä vaiheessa kerrottavaa. — Oliko tässä vielä joitain muita kysymyksiä? Niin, tämä työryhmä nyt on tehnyt näitä erilaisia arvioita, ja kyllä minäkin hyvin pitkälle olen luottanut heidän ammattitaitoonsa. Tässä on ollut maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja meidän parhaimpia lakimiehiämme oikeusministeriöstä. Minulla ei ole parempaa osaamista näissä yksityiskohdissa ottaen huomioon, että täällä on kymmeniä EU-asetuksia ja kansallista lainsäädäntöä, joihin tätä on pitänyt verrata. Mutta käykää tämä lakivaliokunnassa ja valiokunnissa, maa- ja metsätalousvaliokunnissa ja muissa, mihin tämä meneekin, huolellisesti läpi, ja jos tulee jotain, niin pohditaan yhdessä. Kyllä minä uskon, että virkamiehet ovat tässä parhaansa tehneet. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Arvostan sitä, että täällä ovat varmasti paikalla ne ihmiset, joita tämäkin asia kiinnostaa. Tosiaan eläintenpitokiellosta on nyt muistettava, että kysymys on siitä turvaamistoimesta, että se eläin on turvassa ihmiseltä, joka on väkivaltainen tai pahoinpitelee tai on itse niin huonossa kunnossa, että hän tarvitsee terveydellistä tukea, kuntoutusta itse, jolloin on täysin ymmärrettävää, että hän ei voi silloin huolehtia eläimestä. Sitten taas toisaalta, jos kunto paranee tai tilanne muuttuu, eläintenpitokielto päättyy, siihen voi hakea kumoamista. Elikkä on ratkaisukeinoja, mutta tässä suojellaan sitä puolustuskyvytöntä eläintä, joka ei itse voi pirauttaa jonnekin ja sanoa, että minä haluaisin täältä nyt pois. Se on meidän tehtävä. Nyt on hyvä muistaa, että tämä on rikosoikeusmuutos, elikkä tässä ei nyt ole kysymys valvontaeläinlääkärien toimenkuvan muutoksesta tai sen tyyppisistä asioista. Ne kuuluvat maa- ja metsätalousministeriöön, mutta tiedän, että Ruokavirasto on kiinnittänyt huomiota koulutukseen, ohjaa siis näitä valvontaeläinlääkäreitä koulutukseen ja yhdenmukaisiin ohjeisiin, koska totta kai pitää selkeästi kirjata asiat ja ei voi mitään ylilyöntejä tulla. Mutta se viesti, mitä itse saan ja mitä mediasta luen, on kyllä se, että ei puututa, että käydään kymmeniä kertoja, annetaan ohje ja ohje ja ei mikään muutu. Enemmän tämäntyyppistä palautetta tulee, ja tämä on se asia, mihin puututaan. Jotta vältytään siltä ajatukselta, että tämä rangaistus tästä rikkomisesta olisi kiristetty mistään muusta syystä kuin sen takia, että pelkkä sakko ei ole enää oikeudenmukaisessa suhteessa siihen menettelyyn: vanhastaan on ollut sakko, mutta ajattelu eläimistä on muuttunut niin paljon, että sitä ei voi enää pitää asianmukaisena. Ja kun vertaa vielä muihin turvaamistoimiin ja niiden rikkomiseen, esimerkiksi liiketoimintakieltoon tai muihin, niin se on siinä mielessä oikeassa suhteessa. Tänään on hieno päivä tuoda tämä, tänään oli nimittäin Hevosvaltiopäivät. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että eduskunnan vuonna 22 eli viime hallituskaudella hyväksymä videotallenneuudistus saatetaan voimaan. Tämä merkitsee sitä, että käräjäoikeudessa vastaanotettavat todistajan kertomukset ja muu suullinen todistelu tallennetaan videolle. Videotallennetta käytettäisiin mahdollisessa muutoksenhaussa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Uudistus on jäänyt odottamaan sitä, että voimaantulolle on olemassa tekniset valmiudet, muun muassa tietojärjestelmä ja laitteisto. Niiden hankinnasta on vastannut riippumaton Tuomioistuinvirasto. Erityisesti tietojärjestelmän valmistuminen on viivästynyt valitettavan paljon. Alkuperäinen tavoite oli, että uudistus tulisi voimaan jo vuonna 2023. Tämän uudistuksen voimaantulo edellyttää sitä, että tekniikka toimii ja että tuomarit saavat riittävän koulutuksen. On äärimmäisen tärkeää, että uudistusta ei oteta käyttöön ennen kuin laitteet ja järjestelmä toimivat ja niitä osataan myös käyttää. Tuomioistuinviraston mukaan tuomioistuimet ovat valmiit uudistuksen käyttöönottoon 1. päivä lokakuuta kuluvaa vuotta. Arvoisa puhemies! Videotallenneuudistus on historiallinen muutos, jonka voimaantuloa on kovasti odotettu oikeuslaitoksessa. Se on tärkeä osa oikeudenkäynnin sujuvoittamista, joka on yksi hallituksen kärkiteemoista oikeudenhoidon alalla, ja näitä esityksiä onkin jo tuotu hyvin paljon. Suomessa on ajateltu, että oikeudenkäynnin tulee olla mahdollisimman sujuvaa, kustannuksiltaan edullista ja ennen kaikkea lopputulokseltaan oikeaa. Tähän pyritään. Puutteita on vielä, ja paljon on myös tehtävää — se myönnetään. Videotallenneuudistus toteuttaa juuri näitä tavoitteita. Ajan kulumisen myötä muistikuvat haalistuvat ja kertomukset voivat jopa muuttua. Siksi on tärkeää, että hovioikeudessa voidaan katsoa videolta, mitä todistaja on kertonut käräjäoikeudessa. Se palvelee myös asianomistajia ja todistajia, joiden ei yleensä tarvitse saapua toista kertaa tuomioistuimeen kertomaan samoista asioista. Oma kysymyksensä on, kuinka nopeasti videotallennusta aletaan käyttää, kun tekniset valmiudet siihen ovat kerran olemassa. Omasta mielestäni näin täytyy tehdä mahdollisimman nopeasti. Siksi hallitus esittää, että uutta menettelyä noudatetaan käräjäoikeudessa kaikissa jutuissa heti lain voimaantulon jälkeen. Ainoa poikkeus ovat ne jutut, joissa pääkäsittely on kesken lakien tullessa voimaan. Arvoisa puhemies! Samassa yhteydessä hallitus esittää muutamia teknisiä korjauksia säännöksiin, jotka koskevat asioiden vireilletuloa tuomioistuimissa. Tarkoituksena on selventää oikeustilaa, ei sinänsä muuttaa sitä. Digi ensin ‑hanke, jota eduskunta käsitteli aikaisemmin tänä vuonna ja jossa säädetyt lait ovat tulleet voimaan huhtikuussa kuluvaa vuotta eli 26, synnytti epäselvyyden esimerkiksi siitä, voiko valituksen käräjäoikeuden tuomiosta toimittaa sähköisesti määräajan viimeisenä päivänä vielä virka-ajan päätyttyä eli kello 16.15:n jälkeen. Lainkohtaa selvennetään siten, että sähköisesti määräajan päättymispäivänä virka-ajan päättymisen jälkeen toimitettu valituskirjelmä olisi saapunut määräajassa. Tällaiset vireilletuloa koskevat säännökset eivät voi olla epäselviä, koska ne voisivat johtaa vakaviin oikeudenmenetyksiin. Siksi oikeusministeriössä on hyvin nopealla tahdilla valmisteltu nämä muutosehdotukset, jotka on liitetty tähän hallituksen esitykseen. Niiden on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Hallitusohjelman mukaan hallitus varmistaa, että muun muassa pakkokeinolaki tukee rikostorjuntaa riittävällä tavalla, arvioidaan jälkikäteen ilmoitettavan kotietsinnän säätäminen ja hallitus mahdollistaa nykyistä laajempien salaisten pakkokeinojen käytön rikollisjengeissä aktiivisesti toimivan henkilön kohdalla. Käsillä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaankin lainsäädäntöön lisättäväksi säännökset salaisesta paikkaan kohdistuvasta etsinnästä ja osallistuvan tietolähteen käytöstä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että ampuma-aserikos lisättäisiin ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevaksi perusterikokseksi. Kyse on merkittävästä ja tarpeellisesta pakkokeinolain muutosesityksestä erityisesti vakavien rikosten selvittämistoimivaltuuksien parantamiseksi. Yhteiskunnan intressi selvittää rikos on sitä suurempi, mitä vakavammasta rikoksesta on kyse. Esityksessä ehdotetut lainsäädäntömuutokset antavat toimivaltaisille viranomaisille kaivatut lisämahdollisuudet selvittää vakavia rikoksia. Toimintaympäristö erilaisine uusine toimintamahdollisuuksineen rikosten toteuttamiseksi on muuttunut. Esityksen tavoitteena on saattaa viranomaisten keinot hieman lähemmäs sitä toimintatasoa, jolla rikolliset esimerkiksi toimintaympäristön muutoksen ansiosta pystyvät toimimaan. Usein tuntuu, että he ovat aina vähän edellä, mutta me tulemme vahvasti perässä. Lisäksi pakkokeinolain mukaisia vangitsemisen edellytyksiä selkeytettäisiin ottaen huomioon kansainvälinen ja kansallinen oikeuskäytäntö. Muun ohella korkeimman oikeuden keväällä 24 antaman ratkaisun mukaisesti lakia selkeytettäisiin siten, että rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangitseminen edellyttäisi aina jonkun pakkokeinolaissa määritellyn erityisen edellytyksen, kuten karttamis‑, sotkemis‑ tai jatkamisvaaran, käsilläoloa. Vaikka vangitseminen edellyttäisi jatkossa rikoksen vakavuudesta riippumatta jonkin erityisen edellytyksen käsilläoloa, esityksessä korostetaan tästä huolimatta sitä, että rikoksen vakavuus ja odotettavissa olevan rangaistuksen pituus olisivat vangitsemisen edellytyksiä koskevassa arvioinnissa merkityksellisiä tekijöitä, jotka voisivat vahvasti osoittaa yhden tai useamman erityisen edellytyksen käsilläoloa. Esityksessä todetusti ylitörkeiden rikosten osalta jo rikoksen vakavuuden voidaan lähtökohtaisesti katsoa muodostavan vahvan perustan vangitsemiselle, eikä karttamis‑, sotkemis‑ tai jatkamisvaarasta edellytettäisi yhtä vahvaa selvitystä kuin tehtäisiin lievempien rikosten kohdalla. Tämä on hyvin loogista. Mainittakoon selvyyden vuoksi, että oikeustila ei syntynyt edellä viitatun korkeimman oikeuden ratkaisun johdosta, vaan käytäntö on muotoutunut jo aikaisemmin ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Viitatussa korkeimman oikeuden ratkaisussa käytännössä muistutettiin tästä ja huomioitiin lain epäselvyys tältä osin, että rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangitseminen ei voisi perustua pelkästään rikoksen vakavuuteen vaan edellyttäisi aina jonkin pakkokeinolaissa määritellyn erityisen edellytyksen, kuten karttamis‑, sotkemis‑ tai jatkamisvaaran, käsilläoloa. Jatkossakin on tärkeää, että esitutkintaviranomaiset vaatimuksissaan perustellen vetoavat jatkamis‑, karttamis‑ ja sotkemisvaaraan. On hyvä huomata, että esityksessä ehdotetaan lisäksi täydennettäväksi vangitsemisen edellytyksiä täysin uudella vangitsemisperusteella, joka tulisi sovellettavaksi, kun rikoksesta epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella olisi syytä epäillä, että hän aiheuttaisi vaaraa jonkun hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Tämän uuden vangitsemisperusteen arvioinnissa keskeisessä asemassa olisivat muun muassa rikoksesta epäillyn henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tämän käyttäytyminen ja yhteydet rikollisjoukkoon, sekä epäiltyyn rikokseen ja teko-olosuhteisiin liittyvät tekijät, kuten teon kohdistuminen puolustuskyvyttömään tai epäillylle entuudestaan tuntemattomaan henkilöön. Perusteen soveltaminen ehdotetaan rajattavaksi ylitörkeisiin rikoksiin eli niihin, joissa rikoksesta säädetty vähimmäisrangaistus olisi vähintään kaksi vuotta vankeutta. Eräissä vertailumaissa onkin säädetty vangitsemisesta vastaavin turvallisuusperustein. Tämä löydettiin virkavalmistelussa kansainvälisistä oikeuskäytännöistä meille uudeksi vangitsemisperusteeksi. Esityksen tarkoituksena onkin selkeyttää lainmukaisia vangitsemisen edellytyksiä huomioiden edellä mainittu kansainvälinen ja kansallinen oikeuskäytäntö sekä turvata vangitsemisen mahdollisuus vakavien rikosten osalta. Muutosehdotuksella ei vaikeuteta vangitsemista nykyisestä tilanteesta vaan päinvastoin selkeytetään lainsäädäntöä, jotta vangitseminen olisi mahdollista aina silloin, kun edellytykset sille täyttyvät, tietysti huomioiden vielä tämä uusi vangitsemisperuste. Lausuntokierroksella useat lausunnonantajat pitivät ehdotuksia ja esityksen tavoitteita joko kokonaisuudessaan tai tietyiltä osin kannatettavina, perusteltuina ja laadukkaasti sekä huolellisesti kirjoitettuina. Tämä on erinomainen lähtökohta pakkokeinolain muutoksia koskevalle hallituksen esitykselle ja eduskuntakäsittelylle. Esityksessä ehdotettavilla lainmuutoksilla ei arvioida olevan merkittäviä viranomaisvaikutuksia, mutta luonnollisesti uusi sääntely toimivine toimintatapoineen edellyttää tietynasteista panostusta ja tietysti henkilöstön koulutusta. Arvoisa puhemies! Kyse on erittäin tärkeästä esityksestä. Järjestäytyneen rikollisuuden ja muun vakavan rikollisuuden kielteiset vaikutukset yhteiskunnalle ovat ilmeiset. Esitetyt muutokset korostavat hallituksen tavoitteita parantaa toimivaltaisten viranomaisten rikostenselvittämismahdollisuuksia ja siten parantaa yhteiskunnan turvallisuutta. Se on ollut tällä hallituskaudella koko ajan takaraivossa: yhteiskunnan turvallisuus. Rikostorjunnan tehostamisella voidaan ennakollisesti estää vakavia perusoikeuksiin kohdistuvia oikeudenloukkauksia. Samoin rikosten selvittäminen on tavoite, jonka saavuttamista yleinen etu ja yhteiskunnallinen intressi voimakkaasti edellyttävät. Esitettyjen lainmuutosten ehdotetaan tulevan voimaan tämän vuoden kuluvana syksynä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan otan kiinni koulutuksesta ja sen sisällöstä. Vuonna 22 viime hallituskaudella käsittelimme oikeudenhoidon selontekoa, ja jo silloin tuli esille se, että joko koulutuspaikkoja ei ole riittävästi tai sinne ei saada riittävästi koulutettavia ja vankiloissa työskenteli jo silloin hyvin paljon niin sanottuja ammattialan tutkintoa suorittamattomia henkilöitä niin kuin nyttenkin. Tilanne on nyt siis se, että siellä on ihmisiä, joilla ei ole riittävää koulutusta. Silloin eduskunta hyväksyi tämän näkemyksen, että pitää lähteä selvittämään näitä koulutuksen kehittämistarpeita ja että koska tarvitaan lisää vartija- ja ohjaushenkilökuntaa, niin tämä koulutusuudistus pitää tehdä. Sinänsä on ihan positiivinen asia, että tälle alalle on työpaikkoja ja koulutuspaikkoja, joita nyt tällä hetkellä myös lisätään. Siellä on ollut ennestään vajausta, jota lähdetään täyttämään. Mitä tulee sitten koulutuksen sisältöön, niin totta kai Rikosseuraamuslaitoksen ja tämän koulutuskeskuksen tulee opintosuunnitelmassa ja oppitehtäväjaossa määritellä nämä etäopiskelut ja opiskelun sisällöt. Tässä luodaan sille raamit, niin että me emme suinkaan täällä niin sanotusti tee sitä opintosuunnitelmaa, vaan se kuuluu Rikosseuraamuslaitoksen lakisääteisiin tehtäviin. Mutta niin kuin täällä hallituksen esityksessä todetaan, esimerkiksi voimankäyttö ei ole sellainen, mitä voidaan etänä suorittaa. No, edelleenkin on siis mahdollista, jos haluaa, mennä Vantaan Tikkurilaan opiskelemaan. Sehän jatkuu siellä, ihan kuka vain sinne haluaa, niin että sitähän ei poisteta, mutta tässä tuodaan nimenomaan toisen asteen koulutuksen saaneille määräaikaisessa työsuhteessa oleville nyt niin sanotusti epäpäteville henkilöille mahdollisuus saada se vartijan tutkinto. Tietysti tässä opintosuunnitelmassa vahvistetaan, mitä kaikkea siellä pitää olla, ja totta kai on äärettömän tärkeää, että se on tasalaatuista. On Rikosseuraamuslaitoksen tehtävä huolehtia, että se on tasalaatuista. Lakivaliokunnassa kaikki ideat ovat tervetulleita seurantaan ja muuten, mutta olisi ihan hienoa, että saisimme nyt ympäri Suomenmaata vartijoita innostumaan tästä tehtävästä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Yritän olla yskimättä. Rupesi äsken kutittamaan kurkkua, älkää sitä sitten ihmetelkö. — Lähdetään liikkeelle. Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Rikosseuraamuslaitoksesta annettua lakia ja annettavaksi uusi laki rikosseuraamusalan tutkinnosta. Lisäksi tehtäisiin rikosseuraamusten täytäntöönpanosta annettuihin eräisiin lakeihin lähinnä virkanimikkeitä koskevia muutoksia. Lainsäädäntömuutokset perustuvat Rikosseuraamuslaitoksen eli Risen laajapohjaiseen valmisteluun. Uudistuksen keskeiset elementit ovat Risen organisaatiouudistuksen toisen vaiheen toteutus rikosseuraamuskeskuksissa, risealan koulutusuudistus ja Risen mahdollisuus hankkia palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta tukemaan ja avustamaan toimintaansa. Vuonna 2022 toteutettiin Risen organisaatiouudistuksen ensimmäinen vaihe, ja tämä on nyt kakkosvaihe. Tuossa ykkösvaiheessa kehitettiin Risen rakenteita niin, että aikaisempaa paremmin pystytään vastaamaan johtamisen ja ohjauksen tarpeisiin. Nyt uudistus ulotetaan rikosseuraamuskeskustasolle eli vankiloihin ja yhdyskuntaseuraamustoimistoihin. Tavoitteena on Risen ydintehtävien hoitamisen tukeminen, yhdenmukaisten toimintatapojen varmistaminen ja esihenkilötyön edellytysten kehittäminen. Tässä yhteydessä myös selkiinnytettäisiin virkanimikkeitä. Esimerkiksi nykyiseen yksikön päällikön virkaan palautettaisiin vankilanjohtajan ja yhdyskuntaseuraamustoimiston johtajan nimikkeet. Mitä tulee koulutusjärjestelmän uudistamiseen, sillä varmistetaan, että Rikosseuraamuslaitos saa riittävästi koulutettuja vartijoita vankiloihin eri puolilta Suomea jatkossakin. Rikosseuraamuslaitoksen toimintaympäristö on muutoksessa, ja henkilöstön osaamisvaatimukset ovat kasvaneet. Uusien vankipaikkojen myötä, joita hallitus on hankkinut ja rahoittanut, tarvitsemme tietysti myös lisää vartijoita ja muuta Risen henkilökuntaa. Nykyisin joudutaan palkkaamaan ja on pitkään jouduttu palkkaamaan määräaikaisiin enintään kahden vuoden virkasuhteisiin niin sanottuja epäpäteviä vartijoita, joiden osuus vartijoista on jo noin 13 prosenttia. Siksi esityksessä ehdotetaan, että Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen järjestämän vartijakoulutuksen rinnalle otetaan käyttöön työssäoppimismalli, jossa vartijatutkinnon voisi suorittaa työn ohella opiskellen. Tämä mahdollisuus olisi henkilöillä, jotka ovat jo suorittaneet ammatillisen tutkinnon ja jotka jo toimivat Risessä vartijan tehtävissä tuossa määräaikaisessa työsuhteessa ja jotka on arvioitu alalle soveltuviksi. Kyse olisi erityisesti esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan tai turvallisuusalan perustutkinnon suorittaneista. Tuon tutkinnon tuomasta osaamisesta olisi paljon hyötyä rikosseuraamusalan työssä. Näille toisen asteen tutkinnon suorittaneille annettaisiin työn ohella opiskellen asianmukaiset valmiudet toimia rikosseuraamusalan valvontatehtävissä. Kyse on esimerkiksi vankien kohtaamisessa ja voimakeinojen käytössä tarvittavasta osaamisesta sekä rikosseuraamusalan lainsäädännön tuntemisesta. Tällä työssäoppimismallilla lisättäisiin opiskelun saavutettavuutta ja joustavuutta. Nykyisinhän rikosseuraamusalan tutkinnon voi suorittaa ainoastaan täällä Uudellamaalla Vantaalla Tikkurilassa. Tämä on osoittautunut ongelmaksi esimerkiksi Pohjois-Suomessa asuville, joita ala kiinnostaisi mutta jotka esimerkiksi perhesyiden vuoksi eivät halua kokonaan muuttaa ja lähteä toiselle paikkakunnalle. Uudessa ehdotetussa työssäoppimismallissa työpaikkaohjaajilla on tärkeä tehtävä. He ohjaavat opiskelijaa tämän suorittaessa rikosseuraamusalan tutkintoa työn ohella opiskellen. Rise resursoi tämän toiminnan asianmukaisesti eli varmistaa, että työpaikkaohjaajat koulutetaan koulutuskeskuksessa, että heitä on tarpeeksi, että he saavat tästä vaativasta lisätyöstä asianmukaisen korvauksen ja että ohjaustyöhön on käytettävissä riittävästi työaikaa. Lausuntokierroksella kannettiin huolta siitä, että tämä työssäoppimismalli ja sen käyttöönotto rikosseuraamusalan vartijoiden osaamisen osalta voisivat heiketä, ja siitä, pystyvätkö työpaikkaohjaajat asianmukaisesti tekemään vaativaa opiskelijanohjaustyötä. Lausuntojen perusteella esitystä on täsmennetty muun muassa työpaikkaohjaustehtävän resursointia, alan tutkintokoulutuksen järjestämisen yhteyttä korkeakoulutukseen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä koulutukseen sisältyviä turvallisuus- ja perusoikeuspainotusta koskevilta osilta. Risen tehtävä on uudistuksen yksityiskohtia valmistellessaan ja toimeenpannessaan ottaa nämä huolet tarkasti huomioon. Rise vastaa rikosseuraamusten täytäntöönpanon lainmukaisuudesta, ja on selvää, että asianmukaisesti koulutettu vartijahenkilöstö on lainmukaisuuden toteuttamisessa keskeinen tekijä. On välttämätöntä varmistaa riittävä koulutettujen vartijoiden määrä ja laatu. Risen mahdollisuus hankkia palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta on eräs näistä uudistuksista. Rise hankkii jo nykyisin toimintaansa tukevia ja avustavia toimintoja yksityisiltä palveluntuottajilta. Kyse on esimerkiksi vankilan ruokahuollon järjestämisestä ja päihdehuollon järjestöjen tuottamista päihdehuollon palveluista. Näiden järjestelyjen ansiosta Rise voi keskittyä ydintehtäviinsä. Kyse voi olla myös toiminnoista, joissa tarvitaan sellaista erityisosaamista, jota Risellä itsellään ei ole, esimerkiksi tietystä rikoksettoman elämän valmiuksien parantamiseen tähtäävien toimintaohjelmien järjestämisestä. Rise valvoisi ja ohjaisi näiden palveluiden toteutusta ja tarvittaessa puuttuisi toimintaan. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän puolestani minäkin myöskin. — Tämä on iso ja laaja yhteiskunnallinen asia, ja se ei siiloudu vain sosiaali- ja terveysministerin hallinnonalalle, vaan koko yhteiskuntaan. Jos ajatellaan niitä syitä, miksi perheessä on huonovointisuutta, niin se voi johtua vanhempien ongelmista tai sitten se voi johtua lapsen ongelmista, ja siihen on monenlaisia työkaluja. Yksi kaikkien meidän tuntema varmaan on lasten kasvatukseen ja kehitykseen erikoistunut psykologian emeritaprofessori Keltikangas-Järvinen, joka on kirjoittanut hyvin paljon siitä, että vanhemmuus on hukassa ja vanhemmat kysyvät lapselta, mitä meidän tulisi tehdä. Meidän täytyy tukea vanhempia myös tässä vanhemmuudessa, koska kaikki ei tietenkään voi olla niin, että me täältä kerromme, miten ja millaisilla viranomaismenettelyillä asioita hoidetaan, vaan tuetaan sitä vanhemmuutta, jotta saadaan se vanhemmuus takaisin. Kun tähän kokonaisuuteen kuuluu myös se, että ihmiset eroavat ja on lasten huoltokysymyksiä ja siitä tulevia pahoinvointitilanteita ja riitatilanteita niin vanhemmille kuin lapsille, niin lasten tapaamisoikeuslakiahan uudistettiin joitakin vuosia sitten, ja meillä on nyt oikeusministeriössä selvitys menossa siitä, miten tämä toimii, eli ollaanko voitu ehkäistä vieraannuttamista ja entä onko vahvistettu tuomioistuinkäytännössä tapaamisoikeuksia myös isovanhemmille. Sitten jos ymmärrän tuon kysymyksen oikein, mitä edustaja Honkasalo kysyi näistä toimenpiteistä: Nuoriso- ja jengirikollisuusohjelmassa on 43 toimenpidettä, ja niistä merkittävin osa on eri hallinnonaloille erilaisia ennaltaehkäisy- ja yhteistoimintatoimenpiteitä, ja siellä on esimerkiksi rikoksentorjuntaneuvosto, joka antaa näitä ohjeita hyvinvointialueille — jos sitä tarkoititte. Sitten tietysti sisäministeriön hallinnonalalla on poliisin toimenpiteitä, kuten esimerkiksi koulupoliisi ja muut. — Mutta nyt loppuu tuo aika. Kiitos omasta puolestani.
Kiitos, arvoisa puhemies! Valtioneuvosto antaa kerran vaalikaudessa eduskunnalle kertomuksen kielilainsäädännön soveltamisesta. Nyt käsiteltävänä on järjestyksessään kuudes kielikertomus. Kertomus antaa tärkeää seurantatietoa kansalliskieltemme ja kotoperäisten kieltemme tilanteesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Tämä tieto auttaa vaalimaan ainutlaatuista kieliympäristöämme. Kertomuksessa käsitellään kielilainsäädännön soveltamista, kielellisten oikeuksien toteutumista, maan kielisuhteita sekä suomen ja ruotsin kielten kehitystä. Suomen ja ruotsin kielten lisäksi kertomuksessa tulee käsitellä ainakin saamen kieltä, romanikieltä ja viittomakieltä sekä tarpeen mukaan muitakin kielioloja. Tässä kertomuksessa on seurattu myös esimerkiksi karjalan kielen ja romanikielen tilannetta. Nyt käsiteltävä kertomus sisältää ajankohtaistietoa Suomen kielioloista ja kielellisiä oikeuksia tukevista rakenteista, hallinnollisten muutosten vaikutuksista kieliryhmiin sekä kokemuksia kielellisten oikeuksien toteutumisesta viranomaisissa. Kertomuksessa tarkastellaan syvällisemmin viittä keskeistä teemaa, joita ovat digitalisaatio, kielellisten oikeuksien toteutuminen oikeuslaitoksessa, kaksikielisten hyvinvointialueiden toiminta, Suomen kansalliskielten tilanne sekä viittomakielisten oikeudet. Kertomusta on valmisteltu oikeusministeriössä. Kertomusten taustaksi on toteutettu vuonna 24 kielibarometri, saamen kieli ‑barometri sekä viittomakielibarometri. Muita keskeisiä aineistoja ovat erityisesti tilastotiedot, ylimpien laillisuusvalvojien antamat ratkaisut sekä eri ministeriöiden omalta substanssialaltaan antamat tiedot sekä viranomaisten ja kieliryhmien tiedot. Kielilaki suojaa kansalliskielten käyttöä viranomaisten toiminnassa, ja lain soveltamista tapahtuu kaikilla hallinnonaloilla. Hallituksen kertomuksessa kuvataan esimerkiksi kansalliskielten tilannetta koulutuksen ja opetuksen alalla, joka kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriölle, sekä kaksikielisillä hyvinvointialueilla, jotka kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus kokonaisuutena on vielä liian tuore pitkälle menevien vaikutusten asianmukaiseen arviointiin. Myös kaksikielisten hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksiin, ruotsin- ja saamenkielisten palveluiden tukemiseen sekä kansalliskielilautakuntiin ja saamen kielen lautakuntaan liittyvä toiminta hakee vielä osittain muotoaan. Haasteita on ruotsinkielisissä palveluissa, etenkin ruotsinkielisten vammaispalveluiden toteutumisessa. Lapin hyvinvointialueella sote-uudistus ja alueen erityistehtävä saamenkielisten palveluiden tukemisessa ovat mahdollistaneet saamenkielisten palveluiden pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen kehittämisen, mikä on saanut kiitosta palvelun käyttäjiltä. Peruskoulussa vain pieni osa oppilaista saavuttaa äidinkielen opetuksessa hyvät taidot. Perustaitojen osaamisen vahvistamiseksi äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiresursseja on lisätty alakouluissa syksystä 2025 alkaen. Toisen kotimaisen kielen pakollisuus osana ylioppilastutkintoa poistui vuonna 2004, ja sen jälkeen ruotsin kirjoittajien määrä on laskenut ja kielen yleinen osaaminen yhteiskunnassa heikentynyt. Yläkoulun seitsemännelle luokalle on lisätty syksystä 24 alkaen yksi vuosiviikkotunti B1-kieleen, joka suurimmalle osalle oppilaista tarkoittaa ruotsia toisena kotimaisena kielenä. Ammatilliseen perustutkintoon sisältyy sekä äidinkielen että toisen kotimaisen kielen opintoja merkittävästi vähemmän kuin lukiokoulutukseen. Syksystä 28 alkaen suomalaisen ylioppilastutkinnon voi suorittaa myös englannin kielellä, ja englanninkielinen lukiokoulutus alkaa vuonna 2026. Oikeusministeriössä on yhteistyössä Tuomioistuinviraston kanssa kehitetty ruotsinkielisiä palveluita vuosina 24—25 — puhun siis koko ajan 2000-luvusta. Samalla on korostettu oikean käsittelykielen varmistamista oikeudessa jo prosessin alkuvaiheessa. Tyytyväinen voi olla huomioon siitä, että vuoden 2019 käräjäoikeusuudistuksen ei ole havaittu merkittävästi heikentäneen ruotsinkielistä palvelua, vaikka yksittäisiä kielteisiä vaikutuksia on tuotu esiin. Vuonna 2021 valtioneuvoston periaatepäätöksenä annetun kansalliskielistrategian toimenpiteinä oikeusministeriö on tilannut selvityksen englannin kielen aseman vaikutuksesta kansalliskielten elinvoimaisuuteen sekä asettanut suomen kielen selvityshenkilön kartoittamaan ja määrittelemään suomen kielen tilannetta ja haasteita ja tavoitteita. Selvityksen perusteella, vaikka englannin kielen käytön lisääntyminen vaikuttaa kielen asemaan, on suomi yhä vahva maan pääkieli. Tämän asiantilan säilymistä pidetään tärkeänä, ja suomen kielen taito on olennainen osa kaikilla yhteiskunnan alueilla. On kuitenkin niin, että englannin kielen lisääntynyt käyttö on vaikuttanut kansalliskielten asemaan yhteiskunnassa. Suomen kielen kohdalla englannin vaikutukset näkyvät etenkin esimerkiksi korkeakouluissa, joissa englanti vie tilaa suomen kieleltä. Tietysti erilaisista muistakin käytännön haasteista jatkuvasti varmasti kaikki edustajat kuulemme ihmisiltä, kun suomenkielistä palvelua ei ole monissa paikoissa saanut. Ruotsin kielen asema on vahva. Tämä kuitenkin vaatii suunnitelmallisuutta ja toimenpiteitä viranomaisilta. Haasteita oikeuksien toteutumiselle aiheuttaa viranomaisten ruotsinkielentaitoisen henkilöstön vähäinen määrä sekä ruotsin kielen osaamistason yleinen heikentyminen yhteiskunnassa. Kotimaisten kielten elinvoimaisuus edellyttää, että niitä myös käytetään aktiivisesti. Hallitus on vahvistanut kielten elinvoimaisuutta muun muassa jatkamalla kansalliskielistrategian ja kielipoliittisen ohjelman toimeenpanoa, tekemällä selvityksiä suomen, ruotsin ja englannin asemasta, kehittämällä ruotsinkielisiä tuomioistuin- ja hyvinvointipalveluja sekä tukemalla saamen, karjalan ja viittomakielen elvytystä. Tuossa äsken luettelin myös näitä koulutusjärjestelmän uudistuksia, jotta esimerkiksi peruskoulussa saavutettaisiin riittävät kielelliset taidot. Näiden toimien kokonaisuus vahvistaa sekä kansalliskielten että kotoperäisten kielten elinvoimaa muuttuvassa ja kansainvälistyvässä Suomessa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta ja Oikeuspalveluvirastosta annetun lain muuttamisesta on tässä edessänne ja esittelyssä. Tämä sisältää kaksi kokonaisuutta, elikkä rikos- ja riita-asioiden sovittelun siirtämisen oikeusministeriön hallinnonalalle ja Oikeuspalveluviraston rakenteen kehittämistä koskevat muutokset. Tämä sovittelun siirto sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta oikeusministeriöön sisältyy hallitusohjelmaan, ja tämä siirto on tarkoitus toteuttaa ensi vuoden eli vuoden 27 alusta lukien. Tämä siirtoa koskeva tarve on ollut esillä jo vuosia, ja sitä on ehdotettu muun muassa oikeudenhoidon selonteossa viime kaudella. Esityksestä saadussa lausuntopalautteessa sitä on myös kannatettu laajasti. Esitykseen ovat suhtautuneet myönteisesti niin palveluntuottajat kuin sovittelutoimistojen kanssa yhteistyötä tekevät viranomaiset ja järjestöt. Sovittelutoiminnalle on luotu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla jo hyvä pohja. Oikeusministeriön hallinnonala on kuitenkin sovittelulle luonteva paikka, koska sovittelu nähdään aiempaa selkeämmin osana oikeusjärjestelmää ja rikoksentorjuntaa. Siksi sovittelun käytön lisäämiselle on myös paremmat mahdollisuudet oikeusministeriön hallinnonalalla. Muutos saadaan nyt vihdoin toteutettua, ja sovittelun kehittämistyötä päästään jatkamaan oikeusministeriön hallinnonalalla ja Oikeuspalveluviraston alaisuudessa. Esityksen mukaan palvelujen järjestämisestä vastaa jatkossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sijasta tosiaan Oikeuspalveluvirasto. Palveluja tuottavat edelleen sopimuspohjaisesti palveluntuottajat eli hyvinvointialueet, kunnat ja järjestöt, joita tällä hetkellä on 17. Sopimukset siirtyvät suoraan lain nojalla Oikeuspalveluvirastolle. Sovitteluja hoitavat pääasiassa vapaaehtoiset sovittelijat, niin kuin tähänkin saakka ovat tehneet, ja sovittelua koskevat menettelysäännökset tai sovittelun edellytykset eivät millään tavoin muutu. Elikkä tämä sisältää välttämättömät muutokset tehtävien siirtoon. Sen lisäksi on sovittelutoimistojen tiedoksisaantioikeuksia ehdotettu selkiinnytettäväksi. Jatkossa sovittelutoimistolla on täsmennetty oikeus saada sovittelualoitteen tehneeltä viranomaiselta, esimerkiksi koululta, poliisilta, välttämättömät tiedot sovittelua varten ja koulujen edellytykset näin tehdä aloitteita paranevat, kun lainsäädännössä määritellään tämä selkeästi. Sitten tässä on Oikeuspalveluviraston rakenteen kehittämistä koskevia muutoksia. Tällä hetkellä talous- ja velkaneuvontaa annetaan oikeusaputoimistoissa. Talous- ja velkaneuvonta irrotetaan oikeusaputoimistosta, ja palvelut annetaan jatkossa talous- ja velkaneuvontatoimistosta. Ne annetaan kuitenkin koko Oikeuspalveluviraston alaisuudessa, mutta tämä erottelu tehdään. Tämän muutoksen jälkeen Oikeuspalveluvirastossa olisi oikeusaputoimistoja, edunvalvontatoimistoja ja talous- ja velkaneuvontatoimistoja. Tämä muutos johtuu siitä, että asiakkaita voitaisiin palvella paremmin, ja oikeusaputoimistojen esteellisyysarviointia koskevia säädöksiä ehdotetaan selkeytettäväksi, jotta toimistojen toimitilojen sijainti valtion yhteisissä toimitiloissa olisi mahdollista ilman lisäkustannuksia. Tämä johtuu siitä, että meillä on Asianajajaliiton ja esteellisyyssäännösten mukaan erilaisia esteellisyyksiä siitä, onko sama toimisto eri toimisto, ja sitten kun palveluita on yhdistetty, on tullut erilaisia esteellisyysvaikeuksia. Tätä yritetään tässä samassa yhteydessä selkeyttää. — Kiitos.