Multala Sari
22 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyy Suomen ja Ruotsin välisen sopimuksen tutkimustarkoituksessa siirrettävän käytetyn ydinpolttoaineen ja sen tutkimustoiminnan seurauksena syntyvän radioaktiivisen jätteen loppusijoittamisesta Ruotsin kuningaskunnan alueella. Samalla ehdotetaan säädettäväksi laki, jolla sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan Suomessa. Arvoisa puhemies! Esityksellä luodaan selkeä ja tarkoituksenmukainen oikeudellinen kehys tilanteisiin, joissa Suomesta siirretään vähäisiä määriä käytettyä ydinpolttoainetta Ruotsiin tutkimustarkoitusta varten. Kyse on rajatusta ja tarkoin säännellystä mahdollisuudesta toteuttaa ydinturvallisuuden kannalta tärkeää tutkimusta siellä, missä siihen on parhaat valmiudet. Käytettyä ydinpolttoainetta tutkittaessa polttoaineen rakenne todennäköisesti rikkoutuu tutkimusprosessin aikana. Samalla syntyy vähäisiä määriä muita radioaktiivisia jätteitä. Tällaisessa tilanteessa tutkimusnäytteen palauttaminen Suomeen loppusijoitettavaksi ei ole käytännöllistä eikä turvallisuuden näkökulmasta tarkoituksenmukaista. Tutkimuksen jälkeen muuttuneen polttoaineen käsittely ja loppusijoitus edellyttäisivät Suomessa merkittävää lisäsuunnittelua ja uusia järjestelyjä, jotka voisivat muodostaa jopa esteen tutkimushankkeiden toteuttamiselle. Sopimus mahdollistaa sen, että tutkimustarkoituksessa Ruotsiin siirretty käytetty ydinpolttoaine ja tutkimuksen yhteydessä syntyvä radioaktiivinen jäte voidaan loppusijoittaa Ruotsiin. Arvoisa puhemies! Ydinturvallisuus perustuu jatkuvaan tutkimukseen, osaamisen kehittämiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Polttoaineen käyttäytymisen, toiminnan ja eheyden tutkiminen tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan edelleen vahvistaa ydinlaitosten turvallisuutta. Tällainen tutkimus hyödyttää sekä Suomea että kansainvälistä ydinturvallisuustutkimusta laajemmin. Samalla esitys vähentää tarpeettomia kuljetuksia. Mikäli tutkimusnäytteet olisi aina palautettava Suomeen tutkimuksen päätyttyä, lisäisi se radioaktiivisten aineiden kuljetusten määrää. Nyt ehdotettu menettely vähentää tätä tarvetta ja tukee siten turvallista ja tarkoituksenmukaista toimintaa. On myös tärkeää todeta, että sopimus ei luo taloudellisia velvoitteita Suomen ja Ruotsin valtioiden välille. Jätehuollon kustannuksista vastaavat edelleen toiminnanharjoittajat täysimääräisesti ydinenergia-alan keskeisten periaatteiden mukaisesti. Vastuu säilyy sillä taholla, joka jätteen toiminnassaan tuottaa. Arvoisa puhemies! Lausuntokierroksella esityksen tavoitteisiin suhtauduttiin myönteisesti. Esitys tukee ydinturvallisuuden kehittämistä, mahdollistaa tärkeän tutkimustoiminnan toteuttamisen sekä varmistaa, että tutkimukseen liittyvät jätehuoltoratkaisut voidaan toteuttaa turvallisesti, tehokkaasti ja kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Näillä perusteilla hallitus esittää, että eduskunta hyväksyy Suomen hallituksen ja Ruotsin hallituksen välisen sopimuksen sekä siihen liittyvän voimaansaattamislain. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on valtion ilmastovuosikertomus. Ilmastolain mukaisesti ilmastovuosikertomus annetaan eduskunnalle vuosittain. Sen tarkoituksena on tarjota eduskunnalle ja kansalaisille ajantasainen kokonaiskuva Suomen ilmastopolitiikan etenemisestä, päästö- ja nielukehityksestä sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisen näkymistä. Tällä tavalla myös eduskunnalle tulee mahdollisuus käydä keskustelua ilmastopolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä tuoreimman tiedon pohjalta. Vuosikertomuksessa raportoidaan päästöjen ja hiilinielujen kehityksestä sekä arvioidaan toimien riittävyyttä ilmastolain tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi tarkastellaan keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman, maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman ja kansallisen sopeutumissuunnitelman toimeenpanoa. Tässä kertomuksessa tilannetta tarkastellaan sellaisena kuin se oli keväällä 2026. Tilastokeskuksen pikaennakkotietojen mukaan Suomen kokonaispäästöt ilman maankäyttösektoria laskivat vuonna 2025 seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Päästöt laskivat sekä päästökauppasektorilla että taakanjakosektorilla. Päästökauppasektorilla päästöt laskivat 11 prosenttia. Kehitystä selittää erityisesti fossiilisten polttoaineiden käytön vähentyminen sähkön nettotuonnin ja tuulivoiman tuotannon kasvettua. Erityisesti vähenivät kivihiilen poltosta aiheutuvat päästöt kivihiilen käytön päätyttyä keväällä 2025. Suomi kulkee tässä etunojassa, ja siitä voimme kyllä kaikki olla ylpeitä. Taakanjakosektorilla, joka kattaa päästökaupan ulkopuoliset päästöt, kuten liikenteen ja osan maatalouden päästöistä, päästöt laskivat viisi prosenttia. Päästövähennykset syntyivät erityisesti liikenteessä polttoaineiden bio-osuuden kasvun ja polttoaineiden kulutuksen vähenemisen seurauksena. Maankäyttösektori oli tänäkin vuonna nettopäästölähde, sillä metsien hiilinielu on trendinomaisesti heikentynyt jo vuosien ajan. Kuitenkin viljelysmaiden päästöt vähenivät hieman ja puutuotteiden nielu vahvistui, mikä vähensi sektorin nettopäästöjä edellisvuoteen verrattuna. Vuosikertomuksen politiikkatoimiskenaarion mukaan ilmastolain vuosien 2030 ja 2040 päästövähennystavoitteet voidaan saavuttaa, mikäli suunnitellut toimet toteutuvat ja huomioidaan hiilen talteenottoon perustuvat ratkaisut. Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vuonna 2035 edellyttää kuitenkin edelleen lisätoimia kaikilla sektoreilla, erityisesti maankäyttösektorilla. EU:n taakanjakoasetuksen mukaisella sektorilla Suomi ylitti vuoden 2025 päästökiintiön. Tämänhetkisen arvion mukaan suunnitellut toimet, aiemmilta vuosilta kertynyt päästöyksiköiden ylijäämä sekä käytettävissä olevat joustokeinot riittävät kuitenkin koko vuosien 21—30 velvoitekauden tavoitteiden saavuttamiseen. Maankäyttösektorilla tilanne on haastavampi. Maankäyttösektorin EU-velvoitteet jakautuvat tällä hetkellä kahteen erilliseen velvoitekauteen. Alustavien arvioiden mukaan Suomi saattaa saavuttaa vuosien 2021—2025 EU-velvoitteensa riippuen metsien vertailutasoon hyväksyttävistä korjauksista. Lopullinen tilanne varmistuu vuonna 27, mutta tarkkakorvaiset ehkä kuulivat eilen ilmastokomissaarin vierailun jälkeen, että Suomen viesti siitä, että myös geopoliittisen tilanteen muutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi puun käyttöön Suomessa Venäjän puuntuonnin loputtua, antaa hyvää ennakkotietoa tästä kysymyksestä. Sen sijaan vuosille 26—30 velvoitteiden saavuttaminen on edelleen epävarmaa ja edellyttää lisätoimia. Arvoisa puhemies! Hallitus hyväksyi joulukuussa 2025 kansallisen energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman. Näissä linjasimme toimia puhtaan siirtymän vauhdittamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi sekä nielujen kasvattamiseksi. Päästökauppasektorilla keskeinen ohjauskeino on EU:n päästökauppa ja siitä seuraava hinta päästöille. Hallitus on lisäksi pyrkinyt vauhdittamaan puhtaan siirtymän investointeja. Hallitus on esimerkiksi antanut esityksen uudeksi ydinenergialaiksi, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa houkuttelevana ydinenergian tuotannon ja uusien laitosten rakentamispaikkana. Lisäksi hallitus edistää bioperäisen hiilidioksidin talteenottoa investointiavustuksilla ja on vauhdittanut suuria teollisia puhtaan siirtymän investointeja ottamalla käyttöön investointien verohyvityksen, jota on tarkoitus jatkaa vuoden 27 loppuun asti. Jatkossa myös hiilidioksidin talteenotto ja hyötykäyttö olisi mahdollista hyvittää tällä verohyvityksellä. Taakanjakosektorilla keskeisiä energiaperäisiin päästöihin kohdistuvia poikkileikkaavia toimia ovat biopolttoöljyn jakeluvelvoite ja EU:n laajuinen polttoaineen jakelun päästökauppa, joka käynnistyy täysimääräisesti vuonna 2028. Useita liikenteen ja rakennussektorin toimia rahoitetaan osittain EU:n sosiaalisesta ilmastorahastosta, jonka tavoitteena on tukea haavoittuvassa asemassa olevia EU-kansalaisia ja yrityksiä päästökaupan laajetessa koskemaan tieliikennettä ja rakennusten erillislämmitystä. Liikenteessä päästöjä vähentävät sekä lupaavasti etenevä sähköistyminen että jakeluvelvoite. Maankäyttösektorilla hallitus on käynnistänyt metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepaketin. Toimenpiteillä edistetään muun muassa metsien uudistamista, metsän kasvua, kieltoaikojen pidentämistä, metsätuhojen ehkäisyä, lannoitusta sekä metsäpinta-alan laajentamista. Hallitus on osoittanut tähän yhteensä noin 27 miljoonan euron rahoituksen tukemaan metsänomistajien toimia. Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalla jatketaan myös sopeutumistyötä. Kansallisen sopeutumissuunnitelman toimeenpanoa on edistetty laajasti eri sektoreilla. Sopeutumisen näkökulma on vahvistunut osana yhteiskunnan varautumista, ja ilmastoriskien hallintaa on kehitetty alueellisella sekä paikallisella tasolla. Samalla on panostettu tietopohjan vahvistamiseen, ennakointiin ja viestintään, jotta me Suomessa voimme välttää haitallisimmat vaikutukset. Arvoisa puhemies! Ilmastovuosikertomus osoittaa, että päästövähennyksissä on edistytty monella sektorilla ja että työtä tehdään aktiivisesti myös maankäyttösektorin tilanteen parantamiseksi. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa puhtaan siirtymän edelläkävijänä ja houkuttelevana investointiympäristönä. Hallituksen linjaamilla toimilla luomme yrityksille vakaata ja ennustettavaa toimintaympäristöä investoida puhtaisiin ratkaisuihin. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos talousvaliokunnan puheenjohtajalle, edustaja Junnilalle, valiokunnan mietinnön esittelystä. Ja kiitos myös teille kaikille, jotka olette täällä käsittelemässä tätä suunnitelmaa siitä huolimatta, että Suomi pelaa jääkiekon MM-kilpailuissa puolivälierässä ja johdamme tällä hetkellä 3—1. On muuten hienoa sekin, että valiokunta pitää pitkän aikavälin suunnitelman skenaarioita laadukkaasti laadittuina. Kuten lähetekeskustelussa korostin, työ- ja elinkeinoministeriön johdolla valmistellussa pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa on kartoitettu kasvihuonepäästöihin ja nielujen aikaansaamiin poistumiin vaikuttavia mahdollisia yhteiskunnan ja teknologioiden kehityskulkuja tulevan ilmasto- ja energiapolitiikan valmistelun ja valintojen taustaksi. Mikään skenaarioista ei edusta todennäköistä tulevaisuudenkuvaa, vaan määrittämällä skenaarioiden painotukset eri tavoin on pyritty kuvaamaan pikemminkin ääriskenaarioita, jotka kuitenkin voisivat jossain määrin toteutua vuoteen 2055 mennessä. Todennäköinen pitkän aikavälin kehitys riippuu merkittävästi globaalista talouden, teknologian sekä poliittisesta kehityksestä. Pitkän aikavälin kehitys on siten todennäköisesti näiden ääriskenaarioiden välissä. Suunnitelmassa ei oteta kantaa siihen, mikä vaihtoehtoisista skenaarioista olisi toivottava tai mitkä toimialakohtaiset etenemisvaihtoehdot olisivat parhaita. Keskipitkällä aikavälillä vaikuttavia politiikkalinjauksia esitetään keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmissa, kuten energia- ja ilmastostrategiassa, jota täällä eilen käsittelimme, sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa ja joka toinen vaalikausi laadittavassa maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmassa. Arvoisa puhemies! Nostan esille muutaman kohdan valiokunnan yksimielisestä mietinnöstä. Valiokunta on nostanut esille Suomen suuren biogeenisen hiilidioksidin talteenoton potentiaalin. Tämä mahdollistaa vetytalouden hyödyntämisen sähköpolttoaineiden valmistuksessa ja päästövähennysten aikaansaamisen sektoreilla, joilla suora sähköistys ei ole mahdollista. Näistä keskeisiä ovat valiokunnankin mainitsemat lento- ja meriliikenne sekä raskas tieliikenne. Valiokunta korostaa myös, että laajamittainen sähköistyminen edellyttää joka tapauksessa suuria panostuksia sähköjärjestelmän kehittämiselle. Sähköistymisen edellytyksinä ovat kohtuuhintaisen ja päästöttömän sähköntuotannon toimitusvarma saatavuus sekä riittävä sähköverkkoinfrastruktuuri. Hallitus on linjannut osana omistajaohjausta kantaverkkoyhtiö Fingridin investointitason merkittävästä nostosta, joka on huomioitu kantaverkon kehittämissuunnitelmassa. Sähkön toimitusvarmuuden osalta työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa sähköjärjestelmän toimitusvarmuutta parantavan tukimekanismin valmistelua eli talvienergiatukea kehysriihen linjausten mukaisesti. Valiokunta nostaa esille maankäyttösektorin kasvihuonekaasulaskentaan liittyvät erittäin suuret epävarmuudet sekä itse laskentaan että luonnonolosuhteisiin liittyen. Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat käynnistäneet laajan tutkimushankkeen. HIKET-hanke kehittää uusia menetelmiä ja tietojärjestelmiä, joiden avulla hiilinielujen tilaa voidaan seurata tarkemmin ja hyödyntää tietoa paremmin ilmastopäätöksenteossa. Talousvaliokunta korostaa myös asiantuntijakuulemisessa esitettyä arviota siitä, että maankäyttösektorin päästökuilu on kurottava kiinni mahdollisimman hyvin, jotta kansantaloudelle koituvat kustannukset saadaan minimoitua. Pidän maankäyttösektorin toimia erittäin tärkeinä. Valiokunta kiinnitti mietinnössä huomiota siihen, että suunnitelmassa ei ole esitetty arviota päästövähennysmenetelmien kustannuskehityksestä, investoinneista tai mittakaavoista. Näihin kysymyksiin liittyy mielestäni erittäin suuria epävarmuuksia näin pitkällä aikavälillä, ja sen vuoksi arvioita on myöskin erittäin haastavaa antaa. Myös tämänhetkinen tilanne on poikkeuksellinen maailmantalouden epävarmuuden ja geopoliittisen tilanteen vuoksi. — Kiitos.
Kiitos! Ensinnäkin totean, että tämän lakiesityksen pihvi on nimenomaan nämä luonnonarvomarkkinat, ja siitä tuntuu olevan tässä salissa nyt valtaosin aika positiivinen näkökanta. Siinä lähdetään nyt liikkeelle nimenomaan vapaaehtoiselta pohjalta, koska uskomme niin, että siten saamme nämä markkinat parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin ja myös maanomistajille ja toisaalta yrityksille sen tunteen siitä, että nyt näihin luontotekoihin kannattaa lähteä myös lisäisinä toimina, ei siis vain kompensoimaan jotain aiheutettua haittaa, mikä on jo ollut laissa, vapaaehtoisena toki sekin. Tässä on ollut myös semmoinen tutkimushanke taustalla, ja tämä oli heidänkin suosituksensa, että lähdetään nyt liikkeelle näin, tuodaan tämä osaksi lainsäädäntöä ja sitten myöhemmässä vaiheessa mietitään, miten asiaa pitää kehittää. Tärkeintä on saada nämä markkinat nyt käyntiin ja sitä kautta kiinnostus liikkeelle. Kun tässä kysyttiin tästä byrokraattisuudesta, niin sinällään tähän ei tule valtaosalle yrityksistä mitään lisävelvoitteita, mutta tämä lieventämishierarkian tuominen osaksi lakia tarkoittaa siis sitä, että ensin näiden yritysten, jotka nyt jo ovat tämän kestävyysraportoinnin piirissä, pitää ensisijaisesti samalla osoittaa, että he ensin omassa toiminnassaan vähentävät sitä haittaa ennen kuin tekevät näitä luontotekoja. Se koskee siis käytännössä isoja yrityksiä, jotka nyt ovat jo tämän raportoinnin piirissä, eli sinällään valtaosalle yrityksiä, jotka haluavat näitä luontotekoja lähteä tekemään, ei tule mitään ylimääräistä, vaan ne voivat lähteä suoraan ostamaan niitä luonnonarvohehtaareita. Tämä on nimenomaan lisäkeino siihen työhön, mitä tällä hetkellä jo tehdään vaikkapa valtion rahoituksella Helmi-ohjelman puitteissa, Ahti-ohjelman puitteissa vesistöissä, Saaristomerellä, ja toisaalta vaikkapa Metso-ohjelman puitteissa metsissämme. Tämä on nyt siis lisärahoitustapa, jolla me saamme myös yksityistä rahoitusta tähän luonnon monimuotoisuustyöhön, ja pidän tätä kyllä erittäin hyvänä asiana, että tässä nyt näinkin laajalla yhteisymmärryksellä oltaisiin etenemässä vapaaehtoiselta pohjalta. Sitten suteen viitattiin täällä. No, todella tässä nyt toimeenpannaan se EU-lainsäädännön muutos, se liitemuutos, joka tuli silloin aikaisemmin. Silloin se on täysin luontevaa, että me myös omassa lainsäädännössämme tämän toimeenpanemme myös luonnonsuojelulain puitteissa. Tosiaan en tässä nyt yhtään vähättelisi meidän täällä pääkaupunkiseudulla elävien ymmärrystä siitä, minkälaista elämää on siellä jossakin susirajan toisella puolella. Vaikka itse asunkin muutaman kilometrin Kehä kolmosen pohjoispuolella, niin kuitenkin siellä meilläkin päin niitä susia kyllä liikkuu ja lampaitakin ne ovat syöneet, niin että niitä ongelmia on ympäriinsä. Haluan vielä, jos puhemies sallii, sanoa ihan pari sanaa tästä ennallistamissuunnitelman toimeenpanosta. Tässä siis luodaan prosessi sille, miten tämä suunnitelma hyväksytään ja toimeenpannaan. Mutta edelleen lainsäädäntövalta säilyy eduskunnalla, samoin budjettivalta säilyy täysimääräisesti eduskunnalla. Eli kaikki ne rahapäätökset, ne rahoituspäätökset, mitä joku tuleva eduskunta joskus päättää tehdä toimeenpanon puolesta siihen, miten paljon rahaa Suomi laittaa näihin toimiin, tulevat säilymään eduskunnassa, kuten tähänkin asti, ja se on se, mikä ratkaisee, paljonko rahaa sitten lopulta näihin toimiin laitetaan. Se, minkälaisia kustannusvaikutuksia arvioidaan tämän suunnitelman myötä tulevan, ei millään tavalla vielä sido Suomea eikä eduskuntaa siinä, kuinka paljon rahaa laitetaan. Mutta se on, totta kai, sanottava, että Suomihan silloin äänestyksessä vastusti tätä ennallistamisasetusta [Anne Kalmarin välihuuto] juuri siitä syystä, että tässä nähtiin olevan erittäin paljon haasteita Suomen laajojen luontoalueiden vuoksi ja näiden kustannusvaikutusten vuoksi, mutta tämä on nyt sitovaa lainsäädäntöä, ja meidän on sitä eteenpäin vietävä täällä Suomessa. Me jaamme sen tavoitteen, eli sen tavoitteen, että luonnon monimuotoisuutta pitää edistää, luontokatoa ehkäistä, ja nyt tämä luonnonarvomarkkina on nimenomaan yksi lisätyökalu tähän työhön, lisärahoitusmahdollisuus ja lisätyökalu, millä me voimme mahdollistaa sen, että pääsemme kuitenkin etenemään tässä meidän yhteisessä tavoitteessamme. Varmasti tämän luonnon monimuotoisuuden yhteyden esimerkiksi ruoantuotantoon myös keskusta jakaa. Toivottavasti tätä työtä voimme nyt yhdessä luonnonarvomarkkinoidenkin edistämisen myötä sitten Suomessa jatkaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Tuon tänään eduskunnan käsiteltäväksi hallituksen esityksen luonnonsuojelulain muuttamisesta. Esityksen keskiössä on luonnonarvomarkkinoiden kehittäminen. Suomella on nyt mahdollisuus toimia edelläkävijänä Euroopassa. Rakennamme mallin, jossa luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen ei ole vain kustannus, vaan se on myös investointi ja mahdollisuus. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen jatkuu myös Suomessa. Samalla ymmärrämme entistä paremmin, että luonnon tila liittyy ihmisten hyvinvointiin, alueiden elinvoimaan, talouden kestävyyteen ja huoltovarmuuteen. Siksi tarvitsemme ratkaisuja, jotka yhdistävät ekologisen ja taloudellisen kestävyyden, ja juuri tätä luonnonarvomarkkinat tekevät. Esityksessä laajennetaan mahdollisuutta käyttää tuotettuja luonnonarvoja eli niin kutsuttuja luonnonarvohehtaareja. Jatkossa niitä voidaan käyttää ekologisen kompensaation lisäksi myös muihin vapaaehtoisiin luontotekoihin. Tämä on askel kohti toimivia luonnonarvomarkkinoita. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yritykset voivat rahoittaa todennettavia luontohyötyjä, kansalaiset ja yhteisöt voivat osallistua luonnon tilan parantamiseen, ja sitä, että maanomistajille avautuu uusi ansaintamahdollisuus ennallistamisen ja luonnonhoidon kautta. Kyse siis ei ole vain luonnon ennallistamisesta vaan myös mahdollisuudesta monipuolistaa elinkeinotoimintaa erityisesti maaseudulla. On erittäin rohkaisevaa, että monet suomalaiset yritykset ovat jo lähteneet tähän työhön innostuneesti mukaan. Yrityksillä on halua kantaa vastuuta luonnosta, ja luonnonarvomarkkinat tarjoavat siihen uskottavan, mitattavan ja läpinäkyvän keinon. Myös kunnissa on jo tartuttu tähän mahdollisuuteen. Kotikaupunkini Vantaa on tästä konkreettinen esimerkki. Jo viime vuoden puolella siellä toteutettiin ekologinen kompensaatio osana toisaalla tehtävää rakennushanketta. Tämä esimerkki osana suurempaa kokonaisuutta osoittaa, että luonnonarvojen tuottaminen ja hyödyntäminen voidaan kytkeä osaksi käytännön maankäyttöä ja kaupunkikehitystä. Tämä vahvistaa mallin toimivuutta ja skaalautuvuutta koko maahan. Luonnonarvomarkkinoiden toimivuuden edellytys on luottamus. Siksi esityksessä korostetaan, että luonnonarvojen mittaaminen perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja ne varmennetaan viranomaisen toimesta ja niiden käyttö kirjataan myös julkiseen rekisteriin. Näin varmistamme, että luonnonarvot ovat aitoja, lisäisiä ja pitkävaikutteisia ja että järjestelmä on läpinäkyvä eikä samaa hyötyä lasketa useaan kertaan. On tärkeää korostaa, että kyse on ennen kaikkea vapaaehtoisesta järjestelmästä. Emme aseta uusia velvoitteita, vaan luomme selkeät ja luotettavat pelisäännöt niille, jotka haluavat olla mukana. Luonnonarvomarkkinoiden edistäminen kytkeytyy myös esityksen toiseen keskeiseen kokonaisuuteen, joka koskee kansallista ennallistamissuunnitelmaa. Luonnonsuojelulakiin esitetään lisättäväksi säännökset suunnitelman laatimisesta ja hyväksymisestä. Käytännössä siis luodaan prosessi tälle ennallistamissuunnitelman hyväksymiselle. Itse ennallistamissuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan laajassa yhteistyössä eri ministeriöiden, sidosryhmien ja kansalaisten kanssa, ja se tullaan lähettämään lausunnoille toivottavasti lähiaikoina. Valtioneuvoston on tarkoitus toimittaa ensimmäinen luonnos suunnitelmasta Euroopan komissiolle tarkasteltavaksi tämän vuoden elo—syyskuussa, ja lopullinen suunnitelma hyväksytään sitten vasta vuoden 2027 elokuussa. Kansallinen ennallistamissuunnitelma luo kokonaiskuvan luonnon tilan parantamisesta, ja tämä on markkinamalli, eli luonnonarvomarkkinat tuovat siihen uusia resursseja ja toimijoita eli mahdollisuuksia toteuttaa tätä myöhemmin hyväksyttävää suunnitelmaa. Julkinen rahoitus nimittäin ei yksin riitä. Tarvitsemme rinnalle yksityistä pääomaa, uusia liiketoimintamalleja ja laajaa osallistumista. Tämä esitys rakentaa juuri tätä kokonaisuutta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan suden poistamista lain soveltamisalasta EU:n luontodirektiivin muutoksen perusteella sekä eräitä teknisluonteisia tarkennuksia. Suomi voi näyttää suuntaa siinä, miten luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja taloudellinen toimeliaisuus kulkevat käsi kädessä. Luonnonarvomarkkinat ovat keskeinen väline tämän tavoitteen saavuttamisessa. Pyydän arvoisaa eduskuntaa käsittelemään esitystä huolellisesti ja rakentavasti. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Täällä kysyttiin erityisesti ydinenergian edistämisestä, ja tässä totta kai keskeinen on tämä ydinenergialain kokonaisuudistus, joka on täällä nyt eduskunnan käsiteltävänä. Se mahdollistaa sujuvamman luvittamisen kuitenkaan turvallisuudesta tinkimättä. Tämä luvitus on keskeinen tekijä, kun investointeja Suomeen halutaan, oli se sitten ydinenergiaan tai muuhun teolliseen toimintaan. Sitten yksi keskeinen asia on tässä myöskin sähkön kysynnän kasvu, ja tähän kysymykseen tulevat nyt myös nämä datakeskukset. Ei meille tule uutta energiantuotantoa tähän maahan, oli se sitten tuulivoimaa, aurinkovoimaa tai ydinvoimaa, jos me emme näe sitä sähkön kysynnän kasvua. Tällä hetkellä datakeskukset kuluttavat keskimäärin 1,6 terawattia, eli se on noin kaksi prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Kun puhutaan valtavasta sähkösyöpöstä, niin tässä on se mittakaava tällä hetkellä, ja arviot siitä, mihin nämä voisivat ehkä nousta vuoteen 2030, ovat noin 3—4 prosenttia. Kuitenkin näissä investoinneissa on keskeistä se, että ne tuovat näkymää sähkön kysynnän kasvuun, ja silloin voidaan tehdä näitä pitkäaikaisia sähkösopimuksia tuottajien kanssa ja voi syntyä myös uutta tuotantoa. Tämä sähkömarkkina toimii tällä tavalla. Tarvitaan kysyntää, jotta voi tulla tuotantoa, ja sehän on myös datakeskusten yhteinen etu, että se sähkö on edullista. Ei ole niin, että he saisivat jotain edullista sähköä ja sitten muut maksaisivat siitä hinnan. Tämä kannattaa ymmärtää. Sitten toinen asia vielä tietysti on se, että me mahdollistamme demonstraatiotuen uudelle teknologialle, ydinenergialle. Eli se tulee nyt muutoksena siihen rahaan, joka on jo olemassa, [Puhemies koputtaa] ja jatkamme valmistelua myös muiden rahoitusvaihtoehtojen osalta, jotta myös uusia sähköä tuottavia ydinenergialaitoksia Suomeen voitaisiin tulevina vuosina saada.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on nyt hallituksen esitys eduskunnalle jätelain ja verkon välityspalveluiden valvonnasta annetun lain muuttamiseksi. Esitys olisi EU:n pakkausasetuksen täytäntöönpanon ensimmäinen vaihe. Vaikka EU:n pakkausasetus on sellaisenaan suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, edellyttää sen täytäntöönpano kansallista täydentävää sääntelyä. Täytäntöönpanon ensimmäisessä vaiheessa säädettäisiin pakkausasetusta valvovista viranomaisista sekä tietyistä uusista vaatimuksista pakkausten tuottajayhteisöille. Lisäksi ehdotetaan poistettavaksi EU:n pakkausasetuksen kanssa ristiriitainen ja päällekkäinen kansallinen sääntely sekä tehtäväksi tarvittavat informatiiviset viittaukset EU:n pakkausasetukseen. Valvovia viranomaisia koskevat ehdotukset täydentäisivät nykyisten pakkauksia ja pakkausten tuotevastuuta valvovien viranomaisten, joita ovat Tukes sekä Lupa- ja valvontavirasto, tehtäviä sekä toisivat pakkausten valvontaan kokonaan uusia valvovia viranomaisia: Ruokavirasto, kunnan elintarvikevalvontaviranomainen sekä Traficom. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Ruokavirasto ja kunnan elintarvikevalvontaviranomainen voisivat periä maksun valvontatoimistaan. Esityksessä ehdotetaan EU:n pakkausasetuksen mukaisesti uusia vaatimuksia pakkausten tuottajayhteisöille. Tuottajayhteisön olisi asetettava vakuus, jolla katetaan tuottajan vastuulle kuuluvien tuotteiden jätehuoltotoimista aiheutuvat kustannukset vähintään kolmen kuukauden ajan siltä varalta, että tuottajayhteisön toiminta päättyy tai se ajautuu maksukyvyttömäksi. Lisäksi pakkausten tuottajayhteisölle ja juomapakkausten palautusjärjestelmälle asetettaisiin velvollisuus osoittaa pakkausjätteen synnyn vähentämistä ja ehkäisemistä koskeviin toimiin rajoitus, joka vastaisi enintään viittä prosenttia sen jäseniltään perimistä maksuista. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 12.8.26 eli samaan aikaan, kun EU:n pakkausjäteasetusta aletaan soveltaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä nyt pitkään valmisteltu kokonaisuudistus vanhasta maankäyttö- ja rakentamislaista etenee tällä kertaa nyt alueidenkäyttölain osalta. Alueidenkäyttölakihan on aivan todella merkittävä kokonaisuus alueidenkäytön suunnittelun puolesta. Tämä on todellakin ollut pitkä prosessi. Aiemmin tässä prosessin aikana on eriytetty rakentamisen osuus rakentamislaiksi, ja siinä yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain nimi muutettiin alueidenkäyttölaiksi. Nyt tämä alueidenkäyttöä eli siis käytännössä kaavoitusta, valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ja merialuesuunnittelua koskeva kokonaisuus säädettäisiin omaksi laiksi eli uudeksi alueidenkäyttölaiksi. Maankäyttö- ja rakennuslaissa olleet ja nykyisin voimassa olevassa alueidenkäyttölaissa olevat loput säännökset, jotka koskevat muun muassa kuntien maapolitiikkaa ja kaavojen toteuttamista, on tarkoitus eriyttää omiksi laeikseen, yhdyskuntarakentamis- ja kehittämislaeiksi. Hallituksen on tarkoitus antaa näitä koskevat esitykset vielä tällä hallituskaudella. Uudessa alueidenkäyttölaissa kaavoituksen toimivista perusperiaatteista pidetään kiinni. Jo vuoden 1958 rakennuslaissa omaksuttu alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän kolmiportainen hierarkia ei muutu, eli maakuntakaavat ovat jatkossakin yleispiirteisin kaavamuoto ja kunnat laativat yleiskaavoja ja asemakaavoja. Kunnilla on edelleen keskeinen ja ratkaiseva rooli kaavoituksessa. Hallitusohjelman mukaan alueidenkäyttölain uudistuksen tavoitteena on muun muassa edistää kaavoituksen sujuvuutta, hyvää elinympäristöä, kaupunkien ja kuntien kasvua, alueiden elinvoimaisuutta, yritysten kilpailukykyä sekä Suomen houkuttelevuutta investointikohteena. Maakuntakaava rajattaisiin koskemaan vain valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä asioita, ja myös maakuntakaavan ohjausvaikutuksia rajattaisiin. Myös vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevaa sääntelyä kevennettäisiin ja kaavojen sisältövaatimuksia päivitettäisiin. Lakiin lisättäisiin säännökset maanomistajan oikeudesta tehdä kaavoitusaloite. Lisäksi edistettäisiin niin sanottua kumppanuuskaavoitusta, kun säädettäisiin kunnan mahdollisuudesta antaa asemakaavaa tai yleiskaavaa koskeva ehdotus maanomistajan valmisteltavaksi. Lakiin lisättäisiin myös suurimpien kaupunkiseutujen eli niin sanottujen MAL-kaupunkiseutujen yhteistyövelvoitteita koskevat säännökset. Asemakaavan ja yleiskaavan yhteiskäsittely tehtäisiin mahdolliseksi, ja kaavoitusmenettelyä koskevia säännöksiä yksinkertaistettaisiin. Laissa olisi uutena välineenä aurinkovoiman rakentamista ohjaava yleiskaava. Samalla aurinkovoiman rakentamisen sääntelyä selkeytettäisiin ja yhdenmukaistettaisiin myös rakentamislain muutoksella siten, että pinta-alaltaan vähintään 50 hehtaarin kokoisen aurinkovoimalan rakentaminen edellyttäisi aina aurinkovoimayleiskaavaa tai asemakaavaa. Täten siihen tulisivat nämä niin sanotut normaalit osallistumismenettelyt ja nähtävilläolot, kuten muussakin kaavoituksessa ja maankäytössä on tapana. Tuulivoimaloiden rakentamista ohjaava yleiskaava on jo ollut voimassa olemassa olevassakin laissa, mutta nyt tuulivoimaloiden sijoittumista selkeytettäisiin uudella vähimmäisetäisyyssääntelyllä. Tuulivoimaloiden etäisyyden asutukseen ja asuinrakennuspaikkoihin olisi oltava vähintään 1,25 kilometriä, ellei tuulivoimayleiskaavaa laadita alueelle, joka on maakuntakaavoituksessa jo osoitettu tuulivoimaloiden alueeksi. Etäisyyssääntelystä voisi kuitenkin poiketa asuinrakennuspaikkojen omistajien suostumusmenettelyllä. Tuulivoimaa ja aurinkovoimaa koskevien säädösmuutosten tarkoituksena on vahvistaa puhtaan energian investointien sosiaalista hyväksyttävyyttä mahdollistaen edelleen laajat investoinnit. Kaavoitusprosesseja sujuvoitetaan myös rajaamalla valitusoikeutta. Muutoksenhakuoikeus asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä rajattaisiin yleiskaavan mukaisissa asemakaavoissa asianosaisiin. Yhteisöille säädettäisiin muistutusvelvoite asemakaavoissa valitusoikeuden käyttämisen edellytykseksi. Kaavojen toteuttamisesta annettuun lakiin lisättäisiin säännökset metsätalouden harjoittamisen rajoitusta koskevasta korvauksesta. Näin vahvistetaan maanomistajan oikeuksia. Maanomistajalla olisi tietyissä tilanteissa oikeus saada kunnalta korvaus, jos asemakaavan tai yleiskaavan kaavamääräys rajoittaa metsätalouden harjoittamista siten, että siitä aiheutuu vähäistä suurempi taloudellinen menetys. Arvoisa puhemies! Odotan tästäkin esityksestä toivottavasti kohtuullisen vilkasta keskustelua mutta erityisesti sujuvaa käsittelyä täällä eduskunnassa, koska tälläkin on osaltaan merkityksensä siinä, että voimme sujuvoittaa kuntien kaavoitusta ja siten mahdollistaa Suomeen myös erilaisia uusia investointeja, olivat ne sitten yritysten investointeja tai vaikkapa uutta asuinrakentamista. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos hyvästä keskustelusta ja kysymyksistä. — Ensimmäinen kysymys, joka tuli suoraan minulle, koski nurmiasioita: Inventaariokehityksessä otetaan huomioon aina tuoreimmat tutkimustulokset, ja se päivittää tiedot heti myös takautuvasti. Eli kaikki se hyvä työ, mitä viljelijät ovat tehneet, tulee näkyviin laskelmiin takautuvasti, eli kyllä ne tulevat näkymään sitten tulevaisuudessa. Sen lisäksi tästä AMOCista haluan todeta sen, että on aivan totta, että siihen liittyy valtavia riskejä ja uhkakuvia, mutta myöskin se on totta, että ihan kaikkea siitä emme vielä tiedä. Sen vuoksi olenkin itse ehdottanut, että me myöskin Suomessa käynnistäisimme tämän tiimoilta poikkihallinnollisen VN Tutkiva -hankkeen, jotta meillä olisi paremmat, ajantasaiset tiedot mahdollisista vaikutuksista Suomelle ja myöskin siitä, minkä tyyppistä sopeutumista ja suunnittelua tämä vaatisi meiltä. Tässähän kuitenkin käy hyvin suurella todennäköisyydellä niin, että ensin ilmasto lämpenee jonkun aikaa ja jos tämä uhkakuva toteutuisi, niin sitten jossain vaiheessa se kehitys täällä olisi päinvastainen. Se on meidän kannalta itse asiassa vielä suurempi riski kuin se, jos ilmasto lämpenee, vaikka se lämpenisi keskimääräistä enemmän — tarkoitan nyt siis tässä vain Suomea — koska sen AMOCin hiljenemisen vaikutukset voivat sitten olla kyllä aika hurjia tänne ja elinolosuhteisiin. Sen takia tästä on hyvä olla ajantasainen tieto saatavilla myös tulevilla hallituksilla ja päivittyvä tieto tietysti myös. Eli tavallaan tässä keskustelussa varmasti kaikki olivat osaltaan oikeassa. Siinä, miten isona tämän uhkan näkee, on varmasti erilaisia näkökantoja, mutta joka tapauksessa tietoa tarvitaan lisää, ja siihen haluan itsekin vaikuttaa. Sitten lämmityksestä kysyttiin: No, tähän KAISUun liittyy vain erillislämmitys, mutta toki myös kaukolämmössä on tärkeätä saada päästöjä vähenemään. Siellähän meillä onkin kehitteillä jopa suomalaisia hyviä uusia ratkaisuja vaikkapa pienydinenergian muodossa, jota voitaisiin sitten kaukolämpöverkkoon yhdistää. Myös näistä parjatuista datakeskuksista syntyvää hukkalämpöä voidaan hyödyntää lämmityksessä erilaisissa kohteissa, myös kaukolämmössä, ja sitä kautta saadaan kyllä uusia ratkaisuja. Lämpöhän on siinä mielessä hieno juttu, että sitä voidaan varastoida paljon helpommin ja pitkäaikaisemmin kuin sähköä. Meillä esimerkiksi tuolla kotikaupungissani Vantaalla on syntymässä tämmöinen valtava lämmön kausivarasto, johon lämpöä voidaan talven varalle varastoida ja käyttää myöhemmin silloin, kun sitä tarvitaan. No, sitten täällä kysyttiin toimimattomuuden kustannuksista: Totta kai kustannuksia syntyy myös siitä, mutta ennen kaikkea näen, että jos me lähdemme tätä investointiympäristöä heikentämään EU-tasolla tai sitten kotimaisesti, niin siihen liittyy myös hyötyjen menettämistä eli esimerkiksi sitä, että ei enää investoida yhtä paljon näihin puhtaisiin ratkaisuihin. Sen takia olenkin hyvin tyytyväinen siitä, että pidimme esimerkiksi tästä jakeluvelvoitteesta kiinni, toisin kuin edellinen hallitus teki silloin, kun oli tällainen samantyyppinen tilanne. Silloin sillä vietiin markkina näiltä uusiutuvilta ratkaisuilta ja hidastettiin siirtymää pois fossiilisista polttoaineista. Eikä varsinaisesti ole selvyyttä, kuinka paljon se vaikutti polttoaineen hintoihinkaan, koska silloin öljyn maailmanmarkkinahinta lähti samaan aikaan laskuun. Tällaista samanlaista päätöstä en halunnut nyt nähdä tehtävän, ja sen takia olen tästä iloinen. Muista päätöksistä vielä sitten sen verran totean, että mikään näistä päätöksistä, mitä ollaan kehysriihessä tehty, ei suoraan mitenkään lisää päästöjä. Työmatkavähennys toki tuo hieman helpotusta heille, jotka sitten joutuvat pitkiä matkoja autolla työn takia ajamaan, mutta uskon kyllä, että korkeat polttoaineiden hinnat sinällään vaikuttavat jo niin, että kaikkea turhaa ajamista varmaan moni kyllä välttää. Maataloudesta: Joo, tässähän toki ikään kuin vain osa maataloudesta kuuluu tähän taakanjakosektoriin, mutta toki silläkin puolella on tärkeätä edistää niitä keinoja — esimerkiksi talvipeitteisyyttä — joilla voidaan parantaa hiilensidontaa siellä pelloissa. Maan hyvä kasvukunto on erittäin tärkeä asia, jotta voidaan edistää sitä, että esimerkiksi ravinteet pysyvät pellossa eivätkä huuhtoudu sieltä pois, ja myöskin kasvit sitten voivat hyödyntää sen ravinteen mahdollisimman hyvin. Myöskin kasvisruuan tuotannolla on mielestäni kyllä paikkansa, ja sitäkin voidaan joiltain osin edistää. Mutta sitten on samaan aikaan huomattava se, että kyllähän meillä tällä hetkellä maatiloilla on hirvittävä huoli siitä kustannusten noususta, mikä nyt syntyy vaikkapa lannoitteiden hinnan noususta. Senkin takia nyt päätimme myös kehysriihessä vauhdittaa vielä kerran — katsoa, onko jotain, mitä voimme tehdä erilaisten biotalousratkaisujen tai myöskin biokaasuratkaisujen vauhdittamiseksi sen lisäksi, että me jaamme jo nyt siis muun muassa energiatukea, ravinnekierrätystukea ja niin edelleen, joilla pyritään nimenomaan omavaraisuutta parantamaan. Myöskin lantapoikkeuksesta haluan sanoa sen verran, että olen iloinen siitä, että nyt lausunnolla on versio, jossa Saaristomeren valuma-alue rajataan lantapoikkeuksen ulkopuolelle. Tällä ei ehkä ole niinkään ilmaston näkökulmasta merkitystä, [Puhemies koputtaa] mutta Itämeren tilan näkökulmasta sillä on aivan iso merkitys, ja olen tyytyväinen, että se ratkaisu tehtiin.
Arvoisa puhemies, hyvät kansanedustajat! Haluan aloittaa kiittämällä ympäristövaliokuntaa laajapohjaisesta mietinnöstä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta. Tässä on hyvä ehkä kerrata, että toisin kuin ehkä näissä ryhmäpuheenvuoroissa lavennettiin näkökulmaa, keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma koskee nimenomaisesti taakanjakosektoria eli ennen kaikkea liikennettä, maataloutta ja erillislämmitystä. Ympäristövaliokunnan työ osoittaa, että ilmastopolitiikkaa tarkastellaan eduskunnassa vakavasti, asiantuntevasti ja kokonaisuutta hahmottaen. Tämä on välttämätöntä, kun tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkäksi aikaa niin kansantalouteen, huoltovarmuuteen, yritysten ja yrittäjien toimintaedellytyksiin kuin kansalaisten arkeen. Hyvässä ilmastosuunnitelmassa kyse on siitä, millä tavoin ilmastopolitiikkaa tehdään vaikuttavasti, realistisesti ja yhteiskunnallisesti kestävästi. KAISU rakentaa johdonmukaisen EU-velvoitteisiin vastaavan toimenpideohjelman ja toimintakehyksen, jossa edistymistä seurataan ja ilmastolain mukaisesti tarvittaessa korjataan. Julkisen talouden tiukka tilanne ja geopoliittisesta tilanteesta seuraava taloudellisesti heikko kehitys vaikuttavat osaltaan siihen, kuinka paljon tässä vaiheessa on ollut mahdollista kohdentaa rahoitusta ilmastotoimille. Yhä tärkeämpää on käyttää eurot siellä, missä niillä saadaan vaikuttavimmin aikaan. Kun verrataan valtion ilmastotoimien rahoitusta vuosien 23 ja 26 välillä, olemme kasvattaneet rahoitusta ilmastotoimien tekemisessä maataloudessa, kiertotaloudessa ja puhtaassa energiassa. EU:n tuleva monivuotinen rahoituskehys tuo lisämahdollisuuksia hyödyntää EU-rahoitusta osana kaikkien ilmastosuunnitelmien toimeenpanoa. Arvoisa puhemies! Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma KAISU on ilmastolain mukainen suunnitelma. Se ei ole hallitusohjelma eikä yksittäinen päätöspaketti vaan osa jatkuvaa ilmastopolitiikan ohjaus- ja seurantajärjestelmää. KAISU kokoaa yhteen jo päätetyt toimet, linjaa lisätoimista ja ennen kaikkea on suunnitelma, jonka toimenpiteiden etenemistä me täällä eduskunnassa seuraamme vuosittain ilmastovuosikertomuksella. Valiokunta ja valiokunnassa kuulleet asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että päästövähennysura on vaativa ja että suunnitelmaan sisältyy epävarmuuksia. Tämä arvio on oikea, eikä hallitus sitä kiistä, mutta on syytä korostaa, että ilmastopolitiikka ei ole epävarmuuksien poistamista paperilla vaan niiden hallintaa todellisessa maailmassa. Toimet, joita KAISU sisältää, perustuvat EU-lainsäädäntöön ja määrätietoiseen fossiilisista polttoaineista luopumiseen. Niihin sisältyvät joustomekanismit, kuten vuosien välinen pankitus ja päästökauppajousto, eivät ole poikkeus tai heikkous vaan osa yhteisesti sovittua eurooppalaista sääntelykehikkoa. Todellinen riski ei ole se, että käytämme sääntelyyn kuuluvia joustoja, vaan se, että rakentaisimme näennäisiä ratkaisuja, joita ei kyetä toimeenpanemaan tai jotka murentavat ilmastopolitiikan hyväksyttävyyden. Hallituksen linja on ollut ja on jatkossakin rakentaa politiikkaa, joka kestää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ajallisesti. Geopoliittinen tilanne on alleviivannut etenkin fossiilisista irtautumisen kiireellisyyttä koko Euroopassa, ja tämän eteen myös hallitus on eri ministerien toimesta tehnyt vakavasti ja vahvasti töitä. Valiokunta on aiheellisesti nostanut esiin maankäyttösektorin ja taakanjakosektorin välisen kytkennän. Hallitus tunnistaa tämän riskin. On kuitenkin tärkeää todeta, että maankäyttösektorin haasteet eivät ole Suomen erityisongelma vaan koskettavat useita EU-maita. Sääntelyyn liittyvät tekniset korjaukset ja joustot ovat EU-tasolla aktiivisen tarkastelun kohteena. Pääministeriä myöden olemme aktiivisesti vaikuttaneet EU-tasolla siihen, että metsien vertailutasoissa saataisiin huomioitua maankäyttösektorin viime vuosina merkittävästi muuttunut tilannekuva. Hallitus ei perusta ilmastopolitiikkaansa oletukseen, että taakanjakosektorin toimilla paikattaisiin maankäyttösektorin ongelmat. Päinvastoin politiikan vastuullisuutta on se, että emme tee ennenaikaisia ratkaisuja epävarmassa sääntely-ympäristössä, vaan etenemme hallitusti ja tietoon perustuen sekä tietopohjaa samalla koko ajan parantaen. Tällä hallituskaudella hiilinielujen havainnointi- ja seurantamallien kehittämiseen on suunnattu merkittävästi tutkimusrahoitusta. Ensimmäisiä tuloksia hankkeesta odotetaan tämän vuoden lopulla. Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunnan mietinnön keskeinen viesti koskee ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmää. Valiokunta katsoo, että järjestelmää voidaan kehittää tiiviimmäksi ja selkeämmäksi. Hallitus pitää tätä viestiä tärkeänä. Osana ilmastolain arviointityötä todettiin myös tarve ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän yksinkertaistamiselle. Lisäksi jo hallitusohjelmaneuvotteluihin tarvitaan ajantasaista tutkittua tietoa ilmastopolitiikan skenaarioista ja vaikutusarvioista, jotta ilmastosuunnitelmat voidaan antaa nykyistä aikaisemmin vaalikaudella ja jotta toimeenpano voidaan aloittaa ajoissa. Näen myös itse, että tätä tulee edistää, jotta ilmastosuunnitelmat tulevat tulevaisuudessa aiemmin hallituskaudella ja kokonaisuus on yksinkertaisempi ja helpommin kokonaisuutena myös hahmotettava. Valiokunnan esiin nostama yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi on mielestäni tärkeä osa ilmastotoimia, ja sen tulee olla ilmastopolitiikan läpileikkaava periaate. Sosiaalinen ilmastorahasto, hankintatuet sekä yleisesti toimenpiteiden vaiheittainen käyttöönotto ovat keinoja varmistaa, että siirtymä on reilu. Ilmastopolitiikka, joka menettää kansalaisten hyväksynnän, ei ole kestävää eikä pitkäjänteistä. Suomeen suunnitellut puhtaan siirtymän hankkeet kertovat kasvavasta luottamuksesta puhtaaseen talouteen. Investoinnit vahvistavat ilmastotavoitteitamme mutta myös luovat kasvua, työtä ja kilpailukykyä pitkälle tulevaisuuteen. Hallitus jatkaa pyrkimystään vahvistaa investointiympäristöä ja omalta osaltaan huolehtia siitä, että mahdollisimman suuri osa hankkeista toteutuu. Tavoitteena on kasvattaa puhtaan talouden kotimaista kasvua ja syrjäyttää fossiilisia ratkaisuja kansainvälisesti suomalaisen teknologian viennin kautta ja täten olla myös kokoamme suurempi ilmastotyön tekijä maailmalla. Arvoisa puhemies! Aikani taitaa olla käytetty, mutta haluan vielä korostaa sitä, että ilmastokriisi on todellinen ja vakava ja sen vaikutukset näkyvät myös meillä Suomessa. Arktinen alue lämpenee huomattavasti muuta maailmaa nopeammin. Toivoa antaa kuitenkin se, että ratkaisut ovat olemassa ja puhdas siirtymä etenee nopeasti silloin, kun teemme investoinneille suotuisaa politiikkaa. Ilmastopolitiikan onnistumista ei ratkaista yhdessä selonteossa eikä yhdessä vaalikaudessa vaan pitkäjänteisesti toimeenpantavassa päätöksenteossa täällä kotimaassa ja totta kai vahvassa vaikuttamisessa niin EU-tasolla kuin kansainvälisillä kentillä. Tässä työssä myös eduskunnan ja valiokuntien panos on tärkeä. Hallitus sitoutuu jatkamaan tätä työtä yhteistyössä ja vastuullisesti. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tämähän kääntyikin melkoiseksi ”maatalous ynnä muu” ‑keskusteluksi, ja sinällään se on hieman erikoista, kun tämä itse esitys varsinaisesti ei... [Antti Kurvinen: Maatalous on tärkeää!] — Anteeksi, saako täällä vastata näihin kysymyksiin? Kuitenkin täällä tuli myös ihan asiallisia kysymyksiä, niin yritän niihin vastata. — Maatalous tosiaan on tärkeä meille kaikille, ja suomalainen ruoka on erittäin tärkeä meille kaikille, ja sitä tietysti hallitus haluaa edistää, mutta tässä esityksessä ei kyse ole maataloudesta. Itse asiassa maatilat, jotka biokaasua tuottavat, ovat tämän esityksen ulkopuolella, niin että voitte, edustaja Hoskonen, olla tältä osin rauhallisin mielin. Tässä on myöskin tämä raportointivelvoite ja sen hallinnollinen taakka pyritty minimoimaan. Tämä koskee päästökauppalaitoksia, jotka ylittävät yli 20 megawatin rajan, ja laivayhtiöitä ja ilma-aluksia, eli huoli pois tässä. Maatilat, jotka tuottavat biokaasua, eivät joudu tämän raportointivelvoitteen piiriin. Ja sen sijaan... En nyt mene siihen. Moniakin erilaisia keinoja meillä on edistää biokaasutuotantoa, muun muassa energiatukia, mutta ne ovat ehkä jonkun toisen keskustelun asia.
Arvoisa puhemies! Erittäin tärkeää keskustelua täällä tänään. On valitettavasti kyllä myöskin niin, ihan taloustieteellisesti todistettu fakta, että aina kun on hankalat taloudelliset ajat, niin eniten siitä kärsivät juuri ne heikommassa asemassa olevat, koska työpaikkoja ei synny. Tämä on aiemminkin taantumissa nähty tilanne. Silloin on myöskin erittäin vaikea synnyttää valtion toimesta — kuten aina — työpaikkoja, koska ne syntyvät yrityksiin, joilla on edellytyksiä kasvaa. Sen vuoksi me olemmekin tehneet niin paljon niitä toimia, joilla me pyrimme luomaan kasvua, edellytyksiä yrityksille investoida Suomeen, edellytyksiä niin ulkomaisille kuin suomalaisille yrityksille laajentua ja sitä kautta työllistää uusia ihmisiä. Olemme myös halunneet luoda, kun tässä kysyttiin nuorten tulevaisuudenuskosta, nuorille mahdollisuuksia vaikkapa kouluttautua niin pitkälle — ja vastauksena siihen: kyllä, nimenomaan maksuttomasti — kuin vain itsellä motivaatio ja tahto riittävät avaamalla ovia korkeakoulutukseen mahdollisimman monelle. Uutena asiana esimerkiksi tämä opintoseteli, jota tullaan tarjoamaan niille nuorille, joille korkeakoulujen ovet eivät ensimmäisellä kerralla aukene. Olemme myös tehneet toimia siihen, että ensiasunnon ostajat voisivat lähteä asuntokaupoille. Asp-järjestelmää on yksinkertaistettu, ja tällä hetkellä lausuntokierroksella on myöskin ehdotus asp-rajan korottamiseksi, jotta ensiasunnon ostajilla olisi mahdollisuus saada lainaa myös sellaisiin, esimerkiksi hieman kalliimmilla alueilla oleviin asuntoihin. Sen lisäksi esimerkiksi asuntolainojen aikoja on pidennetty merkittävästi. Se helpottaa sitä kynnystä, kun pohditaan, onko varaa sitä lainaa lyhentää. Kun asuntolaina-aika on pidempi, niin silloin totta kai se kuukausierä on pienempi. Näillä toimilla hallitus pyrkii tietysti siihen, että ihmiset uskaltaisivat lähteä asuntokaupoille tästä epävarmasta ajasta huolimatta, sillä tällä hetkellä asuntojen hinnat ovat hyvin alhaalla, ja siinä mielessä on ostajien markkinat. Lisäksi pohdimme totta kai myös lisätoimia siihen, että vielä pystyisimme vauhdittamaan asuntokauppoja erityisesti, koska siellä se pullonkaula on. Haluan kuitenkin vielä jatkaa hetken, arvoisa puhemies, jos sallitte. Haluan myös sen sanoa, että verotus ei suinkaan ole tällainen suora tulonsiirto, niin kuin täällä oppositio esittää. Sillä, että me laskemme ylimpien marginaalien verotusta, pyritään, voi sanoa, oikeastaan kahteen asiaan: Ensinnäkin siihen, että myös heillä on kannusteita tehdä lisää työtä, lisää työtunteja. Verottaja vie siitä yhdestä työtunnista pienemmän osuuden, mutta verotulot kasvavat sitä kautta. [Välihuutoja] — Voinko puhua, arvoisa oppositio, kun en kuule edes omaa ääntäni? Kiitos. — Toinen asia, mitä sillä voi syntyä, ovat ne uudet työpaikat. Kun nämä ihmiset laittavat siitä käteen jäävästä rahasta hieman isomman osan kulutukseen, jolla ostavat esimerkiksi palveluja, kuluttavat vaikkapa suomalaista kulttuuria, sitä kautta taas syntyy uusia työpaikkoja yrityksiin. Tämä on ihan selvästi todistettu myös tutkimuskirjallisuudessa esimerkiksi Ruotsista, ja väliaikaisrahoitus tälle on myös hankittu. [Krista Kiurun välihuuto] Sama vaikutus on myös yhteisöveron alennuksella. Sen tavoitehan on kasvattaa verotuloja. Eli tämä ei ole tulonjakopolitiikkaa sieltä, täältä, tuolta, vaan laskemalla veroprosenttia voidaan houkutella tänne uusia investointeja, yrityksiä, jotka sitten tuottavat niitä verotuloja, joita me tavoittelemme siis enemmän. Ja niillä verotuloilla me voimme maksaa paitsi tulonsiirtoja myös palvelut, jotka ovat meille kaikille tässä maassa kaikki kaikessa, jotta jokainen lapsi saa peruskoulusta riittävät perustaidot, oppimisen ilon ja eväät elämään kouluttautua niin pitkälle kuin vain itse haluaa ja oma motivaatio ja omat halut kantavat. [Krista Kiuru: Nyt oli paljon uskoa ilmassa!]
Arvoisa puhemies! Kiitos värikkäästä keskustelusta. Tämä hallituksen esitys tosiaan on aika tekninen, ja se liittyy nimenomaan tähän hiilirajamekanismiin, jolla aivan oikein, kuten salistakin on todettu, pyritään nimenomaisesti siihen, että kun meillä täällä Euroopassa päästöt on hinnoiteltu päästökaupan piirissä, niin se käytännössä tarkoittaa sitä, että kun tänne tuodaan Euroopan ulkopuolella valmistettua vaikkapa terästä tai jotakin muuta metallia, niin niidenkin päästöt tämän avulla nyt hinnoitellaan. Niin sanottu hiilitulli on kyseessä, ja tällä pyritään nimenomaan siihen, että ollaan kilpailukykyisiä täällä eurooppalaisessa teollisuudessa. Täällä oli muutama kysymys, ja ne koskivat ennen kaikkea tähän liittyvää päästökauppajärjestelmää. Tämän suhteenhan me olemme tehneet erittäin vahvaa vaikuttamistyötä — niin pääministeri kuin minä itsekin olemme sitä tehneet samanmielisten kumppanimaiden kanssa — ja siltä osin vaikuttaa, että vaikuttamistyö on myös tuottanut tulosta, niin että näihin päästökaupan fundamentteihin ei oltaisi koskemassa. Toki joitakin tämmöisiä lyhytaikaisempia muutoksia ollaan tekemässä, mikä ehkä onkin hyväksyttävämpää kuin tietenkin sitten se, että viedään pohjaa niitä puhtaammilta investoinneilta, jotka ovat Suomenkin näkökulmasta ne keskeiset investoinnit, joita meillekin nyt syntyy. Sitten myöskin oli kysymys lannoitteista. Niiden tilannetta seurataan. Ne ovat tämän CBAM-mekanismin eli hiilirajamekanismin piirissä, mutta totta kai jatkotyössä niitä on arvioitava nykyiseenkin tilanteeseen peilaten. Sitten haluan sen korjata, että mehän emme ole enää millään tavalla kiinni venäläisessä fossiilienergiassa. Suomi on irrottautunut siitä sataprosenttisesti jo hyvinkin pian Venäjän hyökkäyssodan aluttua, ja siitä olen kyllä hyvin ylpeä. Tätä hyvää esimerkkiä on ilo kertoa maailmalla. Sen menestystarinan syy on osin totta kai se, että meillä on pitkäjänteisesti investoitu muun muassa siihen ydinenergiaan, josta täällä puhuttiin. Sen avulla me kykenimme aika nopeasti sitten lisäämään myös muuta päästötöntä energiantuotantoa. Siitä johtuen, toisin kuin edustaja Hoskonen täällä moneen kertaan väitti, juuri sen vuoksihan meidän sähkön hinta on nyt Euroopan edullisimpia, koska se nimenomaan ei ole sitä päästökaupan piirissä olevaa sähköntuotantoa, toisin kuin esimerkiksi Saksassa on edelleenkin tilanne. Sen vuoksi meillä on paljon parempi tilanne nyt tässä fossiilienergian hintakriisissä, joka tästä Lähi-idän sodastakin johtuu. Sen vuoksi haluankin ainakin itse edistää kaikin tavoin niitä toimia, joilla me voimme lisätä tätä energiaomavaraisuuttamme, tuottaa sitä energiaa täällä Suomessa. Esimerkiksi biokaasussa meillä on vielä mahdollisuuksia myös liikenteen puolella ja niin edelleen, myöskin sitten siellä päästöttömissä nestemäisissä polttoaineissa, joita voidaan vaikkapa vedystä ja talteen otetusta hiilidioksidista jatkojalostaa. Sen vuoksi ajattelen, aivan kuten edustaja Räsänen täällä nosti esiin, että meillä on todellakin tässä enemmänkin mahdollisuuksia. Tässä pitäisi nyt Euroopan kokonaisuudessaan ottaa iso askel omavaraisemman energiantuotannon suuntaan. Tämä hiilirajamekanismi siinä toisaalta myös auttaa ja vauhdittaa, ja se vauhdittaa myös niitä päästövähennyksiä muualla maailmassa. Sehän on se nimenomainen idea. Esimerkiksi vaikkapa nyt näiden kauppasopimusten, joita Euroopan unioni on tehnyt, yksi ehto on se, että nämä maat, joiden kanssa on tehty kauppasopimus, kuten vaikkapa Intia, ovat sitoutuneet Pariisin ilmastosopimukseen. Esimerkiksi Intia on nyt yksi niistä maista, joka on pohtimassa omaa hiilen hinnoitteluaan juuri siitä syystä, että he haluavat jatkossakin tuoda esimerkiksi Euroopan isolle markkina-alueelle niitä vähäpäästöisempiä tuotteitaan pienemmällä hinnalla. Tämä vaikuttaa toimivan, ja sen vuoksi tätä meidän kannattaa ehdottomasti [Puhemies koputtaa] täällä Suomessakin edistää.
Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Tänään käsittelemme yhtä pääministeri Orpon hallituksen merkittävintä uudistusta ja, voisi sanoa, jopa merkittävintä energiapolitiikan uudistusta tällä hallituskaudella: hallituksen esitystä uudistetuksi ydinenergialaiksi. Tämä uudistus on myös Suomen energiapolitiikan kannalta merkittävä ja on samalla myös keskeinen lainsäädännön modernisointi. Ydinenergialain kokonaisuudistuksen tarkoituksena on varmistaa, että Suomi pystyy rakentamaan puhtaan, varman ja kohtuuhintaisen energian perustaa myös tulevina vuosikymmeninä. Me olemme Suomessa onnistuneet hyvin energiantuotantomme muuttamisessa lähes fossiilivapaaksi nopeasti toimitusvarmuudesta huolta pitäen. Tästä suuri kiitos kuuluu myös aiempien vuosikymmenten päättäjille, jotka ovat pitäneet ydinvoiman keskeisenä sähköntuotantomuotonamme huolehtien samalla sen käytön turvallisuudesta. Tällä hetkellä ydinvoimalla tuotetaan noin 40 prosenttia Suomen sähköntuotannosta. Me tiedämme, että Suomen sähkönkulutus tulee kasvamaan huomattavasti, kun koko yhteiskunta ja teollisuus sähköistyvät sekä uusia investointeja syntyy. Tämä on myös, totta kai, tavoitteemme. Haluamme tehdä Suomesta puhtaan energian suurvallan, jossa puhtaan energian toimitusvarma saatavuus on keskeinen kilpailukykytekijämme. Hallituksen keskeisenä tavoitteena onkin moninkertaistaa sähköntuotantomme. Tämän tavoitteen toteuttaminen ei onnistu ilman lisäydinvoimaa. Puhdas, vakaa ja huoltovarma energia tukee Suomen teollisuuden kilpailukykyä mutta ennen kaikkea on edellytys sille, että suomalaisten arki sujuu saumattomasti. Arvoisa puhemies! Suomi on edelläkävijä ydinenergiaratkaisuissa. Suomi on maailmalla tunnettu huippuluokan osaamisesta ydinenergian turvallisen käytön ja ydinjätehuollon aloilla. Tätä osaamista myös viedään jo ulkomaille, ja kasvupotentiaali on huomattava. Suomi tulee hyvin todennäköisesti myös olemaan ensimmäinen maa, joka avaa käytetyn ydinpolttoaineen pysyvän loppusijoituslaitoksen — myöhemmin tämän vuoden aikana. Meillä kehitetään nykyisin myös reaktoriteknologiaa sekä monia muita ydinenergiateknologioita, joilla voi olla jopa miljardien vientipotentiaali tulevaisuudessa. Tästäkin näkökulmasta on tärkeää, että lainsäädäntömme on ajan tasalla. Suomessa on erittäin hyvä pohja lisätä ydinenergian tuotantoa, sillä suomalaiset suhtautuvat ydinvoimaan hyvin myönteisesti. Energiateollisuuden kyselyissä yli 70 prosenttia ihmisistä suhtautui ydinvoimaan viime vuosina myönteisesti ja vain noin 10 prosenttia vastustaa sitä. Jatkossakin on tietysti tärkeää, että ydinenergian yhteiskunnallinen hyväksyttävyys pysyy korkealla tasolla. Ydinenergialain kokonaisuudistuksen keskeisenä periaatteena on se, että ydinenergian käyttö on jatkossakin turvallista ihmisille ja ympäristölle ja että ydinjätteistä huolehditaan asianmukaisesti. Ydinjätehuollosta ja sen kustannuksiin varautumisesta vastaa ydinjätteet tuottanut energiayhtiö. Nämä periaatteet eivät muutu. Samalla laki mahdollistaa uuden teknologian hyödyntämisen. Pienydinreaktorit eli niin kutsutut SMR-laitokset sekä muut uudet teknologiaratkaisut ja toimintamallit edellyttävät ajantasaista ja joustavaa sääntelyä, joka varmistaa ydinenergian käytön olevan turvallista mutta ei tarpeettoman raskasta. Nykyinen lainsäädäntö on rakennettu maailmaan, jossa ydinvoimalaitokset olivat aina suuria ja harvoja sekä jossa muuta toiminnan turvallisuuden tai osallistumisen kannalta keskeistä lainsäädäntöä oli vähän. Nyt tarvitsemme järjestelmän, joka mahdollistaa modulaarisen rakentamisen ja vähentää samojen asioiden tekemistä moneen kertaan. Arvoisa puhemies! Esitän seuraavaksi joitakin uudistuksen tuomia keskeisiä muutoksia suhteessa nykytilaan: Ensinnäkin, periaatepäätöksestä tulee nykyistä yleisluontoisempi. Yhteiskunnan kokonaisedun arviointi tehtäisiin varhaisessa vaiheessa, mutta rakentamislupa ja tekninen valvonta toteutettaisiin myöhemmissä vaiheissa Säteilyturvakeskuksen toimesta. Tämä tekee luvituksesta sujuvamman ja ennakoitavamman ilman, että turvallisuudesta tingitään. Toiseksi, olemassa olevien ydinlaitosten käyttölupien jatkaminen helpottuu. Käyttöluvan jatkaminen voidaan tehdä säädettyjen edellytysten täyttyessä kevennetyllä menettelyllä. Tämä on tärkeää Suomen nykyisen ydinvoimakapasiteetin ylläpidon kannalta. Kolmanneksi, ydinenergialaki mahdollistaa modulaarisen rakentamisen ja tunnistaa uudet teknologiat. Periaatepäätös on jatkossa mahdollista tehdä usean pienemmän reaktorin kokonaisuudelle, jotka voidaan rakentaa vaiheittain joko samoille tai eri laitospaikoille tai paikkakunnille. Neljänneksi, ydinjätehuollon perusperiaatteet säilyvät. Suomessa syntyneet ydinjätteet loppusijoitetaan edelleen Suomessa, ja vastuu ydinjätehuollon kustannuksista säilyy nykyisenä. Samalla tietyt ydinjätehuollon palvelut, kuten ulkomaisen käytetyn polttoaineen kapselointi palveluna, voidaan mahdollistaa ennen loppusijoitusta ja uudelleenkäsittelyä. Viimeiseksi, kaivostoiminnan ja uraanin talteenoton sääntely selkeytyy. Uraanikaivosten mahdollinen lupaprosessi perustuisi jatkossa kaivos- ja ympäristölainsäädäntöön, ei ydinenergialakiin, ja säteilyturvallisuus säteilylakiin. Talteenottolaitoksen rakentaminen ja käyttö edellyttäisivät ydinenergialain mukaista lupaa. Ydinenergialain uudistuksen rinnalla uudistetaan myös Säteilyturvakeskuksen määräykset. Tarkoituksena on rakentaa sääntelykokonaisuus, joka säilyttää korkean turvallisuustason mutta vähentää tarpeetonta yksityiskohtaisuutta. Tämä on tärkeää, jotta Suomi ei joudu suunnittelemaan ydinlaitoksia alusta alkaen vain suomalaisia määräyksiä varten, mikä on nykyisellään merkittävä kustannus- ja aikatauluriski. Kokonaisuudessaan tämä merkittävä ydinenergialain uudistus on valmisteltu huolellisesti. Olemme saaneet yli 70 lausuntoa, ja palautteen perusteella lakia ja sen perusteluita on täydennetty, täsmennetty ja tasapainotettu. Kuntien roolia on vahvistettu, yritysten esiin nostamia epäselvyyksiä on korjattu ja ydinjätteiden tuontiin ja vientiin liittyvää sääntelyä on tarkennettu. Myös useat viranomaistahot, kuten Oikeuskanslerinvirasto ja lainsäädännön arviointineuvosto, ovat käsitelleet lakia ja todenneet valmistelun perusteelliseksi. Arvoisa puhemies! Tänään käsiteltävä ydinenergialaki koskee energiantuotantoa yhteiskunnan käyttöön. Ydinenergialaki ei jatkossakaan edistä ydinaseiden leviämistä. Tämä varmistetaan ydinmateriaalivalvonnalla. Ydinräjähdekielto on esityksessä ennallaan suhteessa nykytilaan. Puolustusministeriössä valmisteltu erillinen ehdotus koskee ydinräjähdekieltoa koskevan pykälän poistamista. Tämä ehdotus on parhaillaan lausunnolla. Mikäli molemmat esitykset ovat aikanaan eduskunnassa yhtä aikaa käsittelyssä, eduskunta voi harkintansa mukaan yhteensovittaa lainsäädännön sisältöä. Asioina nämä liittyvät kuitenkin eri kokonaisuuksiin: toinen energiantuotantoon, toinen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Selvyyden vuoksi totean, että ydinräjähteitä koskevan pykälän mahdollinen poistaminen ei mahdollista ydinaseiden leviämisen edistämistä ydinvoiman tuotannon yhteydessä Suomessa. Arvoisa puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Uudistettu ydinenergialaki antaa Suomelle mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuden puhdasta energiajärjestelmää, houkutella investointeja ja varmistaa energian saatavuus sekä hinnan ennustettavuus. Tämä laki luo perustan suomalaiselle ydinenergian käytölle seuraaville vuosikymmenille turvallisesti, vastuullisesti ja tulevaisuuteen katsoen. Kiitän arvoisia edustajia. Toivon rakentavaa keskustelua ja sujuvaa lain käsittelyä eduskunnassa.
Arvoisa puhemies! Tuon nyt lähetekeskusteluun kaksi ilmastolain mukaista ilmastosuunnitelmaa. Ympäristöministeriön valmistelema keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma eli KAISU sisältää sekä arvion nykyisten taakanjakosektorin toimien riittävyydestä että konkreettisia lisätoimia tavoitteiden saavuttamiseksi. Taakanjakosektoriin kuuluvat muun muassa liikenteen, maatalouden, rakennusten, erillislämmityksen, työkoneiden ja jätehuollon sekä F-kaasujen kasvihuonepäästöt. KAISU valmisteltiin rinnakkain energia‑ ja ilmastostrategian kanssa, ja tämä perustuu kansalliseen ilmastolakiin. Päästövähennykset taakanjakosektorilla etenevät hyvin. Hallituksen linjaamien monipuolisten lisätoimien avulla saavutamme EU:n päästövähennysvelvoitteet. EU-velvoitteiden mukaan Suomen tulee vähentää päästöjään taakanjakosektorilla 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta. Kaudella 2021—2030 jokaiselle vuodelle on asetettu päästökiintiö. Jos päästöt alittavat kiintiön yhtenä vuonna, syntyy joustoa seuraaville vuosille. Silti koko kauden päästöjen on pysyttävä EU:ssa sovitussa enimmäismäärässä. Vuosien 2021—2025 velvoitteiden saavuttamista tarkastellaan jo vuodesta 2027 alkaen. Vuonna 2024 Suomen taakanjakosektorin päästöt olivat pienentyneet noin 25 prosenttia vuodesta 2005. Tieliikenne vastaa yli kolmasosaa taakanjakosektorin päästöistä ja maatalous neljäsosaa. Merkittäviä päästölähteitä ovat myös työkoneet ja rakennusten erillislämmitys. Suomi alitti vuosittaiset päästökiintiöt vuosina 21—23, mikä loi ylijäämää ja joustoa tuleville vuosille. Yhdessä lisätoimien ja aiemmassa ilmastosuunnitelmassa linjattujen toimien kanssa tämä tekee EU:n päästövähennysvelvoitteen täyttämisen mahdolliseksi. Vuoden 2030 päästöjenpuolitustavoite saavutetaan siis joustojen avulla. Arvoisa puhemies! KAISUssa esitetyt lisätoimet koostuvat pääasiassa erilaisista tuista ja kannusteista. Lisätoimilla tavoitellaan vähintään noin yhden miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin lisäystä päästövähennykseen vuoteen 2030 mennessä verrattuna nykykehitykseen. Suomessa liikenne sähköistyy jo hyvää vauhtia markkinaehtoisesti. Liikenteessä tuetaan riittävän vauhdin takaamiseksi sähkön latausinfran rakentamista ja raskaan kaluston vähähiilisiä hankintoja. Rakennusten osalta edistetään öljylämmityksestä luopumista ja työkoneiden osalta sähköistymistä. Lisäksi nostetaan maltillisesti kevyen polttoöljyn uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitetta, mikä vähentää päästöjä useilla sektoreilla. Myös hiilidioksidin talteenottoa tullaan tukemaan avustuksin, mitä voi hyödyntää jätteenpolton päästöjen vähentämiseksi. Maataloudessa painopisteet ovat turvemaiden kosteikkotoimissa, lannankäsittelyn päästöjen vähentämisessä ja täsmäviljelyn kehittämisessä. Taakanjakosektorin tavoitteen saavuttamiseen liittyy kuitenkin myös epävarmuuksia. Päästökehitykseen vaikuttaa, miten ja millä aikataululla ilmastotoimien toimeenpano etenee. Riskeihin kuuluu myös EU:n maankäyttösektorin ja taakanjakosektorin velvoitteiden kytkentä, minkä johdosta maankäyttösektorin vuosien 21—25 vaje voi siirtyä lisätaakaksi taakanjakosektorille. LULUCF-kauden 21—25 alijäämää pyritään kuromaan asetuksen mahdollistamia joustoja hyödyntämällä ja metsien vertailusta osa teknisillä korjauksilla. Lisäksi EU-tasolla käydään keskustelua, jotta metsien vertailutasoissa saataisiin huomioitua maankäyttösektorin viime vuosina merkittävästi muuttunut tilannekuva. Hallituksen linjaamien monipuolisten lisätoimien ja nykyskenaarion mukaisen muun päästökehityksen toteutuessa saavutamme EU:n päästövähennysvelvoitteet taakanjakosektorilla. KAISUn lisätoimet luovat yrityksille edellytyksiä uudistua, investoida vähähiilisiin ratkaisuihin ja toisaalta toimia ennustettavassa toimintaympäristössä. Arvoisa puhemies! Työ‑ ja elinkeinoministeriön johdolla valmistellussa pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa on kartoitettu kasvihuonekaasupäästöihin ja nielujen aikaansaamiin poistumiin vaikuttavia mahdollisia yhteiskunnan ja teknologioiden kehityskulkuja tulevan ilmasto‑ ja energiapolitiikan valmistelun ja valintojen taustaksi. Totean tässä myös, että tämä pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma tehdään nyt ensimmäistä kertaa tämän ilmastolain voimassaolon aikana. Tutkijat ovat laatineet KEITO-hankkeessa suunnitelmaa varten monitieteellisenä yhteistyönä neljä vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota, ja näiden skenaarioiden laadinnassa on hyödynnetty laajasti sidosryhmätyöskentelyä. Mikään skenaarioista ei edusta todennäköistä tulevaisuudenkuvaa, vaan määrittämällä skenaarioiden painotukset eri lailla tutkijat pyrkivät kuvaamaan pikemminkin ääriskenaarioita, jotka kuitenkin voisivat jossain määrin toteutua vuoteen 2055 mennessä. Todennäköinen pitkän aikavälin kehitys riippuu merkittävästi globaalista talouden, teknologian sekä poliittisesta kehityksestä. Pitkän aikavälin kehitys on siten todennäköisesti näiden ääriskenaarioiden välistä. KEITO-skenaarioita on verrattu Ilmastopaneelin Suomen hiilineutraaliuspolku ‑raportin skenaarioon. Suunnitelmassa ei oteta siksi myöskään kantaa, mikä vaihtoehtoisista skenaarioista olisi toivottava tai mitkä toimialakohtaiset etenemisvaihtoehdot olisivat parhaita. Lähitulevaisuudessa vaikuttavia politiikkalinjauksia esitetään keskipitkän aikavälin suunnitelmassa eli aiemmin, helmikuussa lähetekeskustelussa olleessa kansallisessa energia‑ ja ilmastostrategiassa sekä tässä tänään keskusteltavassa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa ja sitten myös joka toinen vaalikausi laadittavassa maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmassa, joka nyt siis on voimassa edellisen hallituksen valmistamisen myötä. Kasvihainekaasujen kokonaispäästöjen pitkän aikavälin vähentämistavoitteet saavutetaan käsitellyissä skenaarioissa kaikissa muissa paitsi huoltovarmuutta ja omavaraisuutta korostavassa skenaariossa. Keskeisimpinä syinä tähän ovat skenaarion päästöoikeuksien maltilliset hinnat, jotka eivät tuo riittävää taloudellista ohjausta, sekä teknisten nielujen jääminen kannustinmekanismien ulkopuolelle. Keskeisiä menetelmiä päästöjen vähentämiseksi ovat sähköistäminen suoraan tai epäsuorasti vetytalouden kautta, tekniset hiilinielut ja ydinenergia. Maankäyttösektorilla keskeisiä toimia ovat metsänjalostus, metsätuhojen ehkäisy sekä turvemaiden vesitalouden hallinta. Kiitos, arvoisa puhemies. Odotan kiinnostavaa keskustelua.
Arvoisa puhemies! Se on ehkä hyvä todeta tässä myöskin, että meillä on myös niitä positiivisia uutisia, esimerkkinä nyt vaikka jo kerran ministeri Puiston mainitsemat viime vuonna toteutuneet investointipäätökset puhtaaseen siirtymään kahdeksan miljardin euron edestä. Se on aivan valtava summa. Se ei valitettavasti aivan heti kuitenkaan näy parantuvana työllisyytenä, mutta koska nämä päätökset on tehty, niin aivan varmasti näiden hallituksen tekemien rakenteellisten uudistustenkin myötä näidenkin yritysten on helpompi sitten palkata uusia työntekijöitä, koska heitä tullaan aivan varmasti tarvitsemaan paitsi rakentamisen vaiheessa myöskin sitten myöhemmin, kun nämä investoinnit realisoituvat pysyviksi työpaikoiksi. Rakentamisen puolella nimenomaan nyt näistä erinäisistä hallituksen toimista, kuten investointien suorasta tukemisesta, puhtaan siirtymän investointien tukemisesta ja tästä verohyvityksestä, on aivan selvästi hyötyä, myös t&k-panostuksesta siihen, että näitä investointipäätöksiä ja tuottavuuskasvua voi syntyä. Myös rakentamisessa näkyy jo selkeitä positiivisia vaikutuksia työllisyyteen. Se, mikä meidän haasteemme edelleen on, on tämä asuntorakentaminen, ja siinä tarvitaan nimenomaisesti vielä sitä kuluttajien luottamuksen vahvistamista. Hallitus tietysti sitä tukee valtavasti omilla toimillaan, paitsi näillä asuntorahoituksen helpotuksilla, joita tässä muutamaan kertaan olen jo maininnut, myös kuluttajien ostovoiman vahvistamisella, eli nämä ansiotuloverotuksen merkittävät kevennykset ovat myös omiaan sille, että ihmisillä voisi luottamus vahvistua ja myös se oman asunnon hankinta tulla mahdolliseksi. Sen vuoksi nyt kuitenkin, kun tämä käynnistyminen on hidasta, olen sitä mieltä, että edelleen tarvitaan lisää toimia, ja näitä meillä onkin paitsi eduskunnassa käsittelyssä myös pohdinnassa, mitä voisimme tehdä vielä lisää. Kuitenkin se on aina hyvä huomata kaikessa, että siinä on viivettä: kun hallituksessa joku päätös tehdään ja lakimuutos eduskunnasta läpi menee, niin sitten hetken aikaa menee, ennen kuin sen vaikutukset näkyvät. Näinhän on kokonaisuudessaankin työmarkkinoilla varmastikin, mutta erityisesti rakentamisen osalta menee näin, että investointipäätöksistä menee jonkun aikaa ennen kuin ne työllisyydeksi realisoituvat. Haluan kuitenkin valaa uskoa siihen, että kyllä, positiivinen käänne on jo tapahtunut. Se näkyy myös asuntoluototuksen kasvuna nyt ensimmäistä kertaa. Se käänne on siis tapahtunut, ja sen ennakoidaan vahvistuvan tämän vuoden aikana ja ensi vuonna sitten varsinaisesti lähtevän kunnolla kasvuun. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Hieman keskustelu rönsyili tästä kyseisestä esityksestä laajemmaltikin, mutta niihin nyt muutama vastaus. Ensinnäkin kun tähän esitykseen liittyen kysyttiin, laajenevatko nämä velvoitteet tai tuleeko tästä nyt ikään kuin uusia varastoja, niin kyllä, tämän piiriin tulee nyt uusiakin toimijoita. Tätä kaasua, jota tässä tarkoitetaan, tuontipolttoaineena tuotavaa maakaasua, meillä pääosin käytetään esimerkiksi teollisuudessa. Ja koska käyttäjien piirissä on myös uusia toimijoita, niin on arvioitu, että olisi liian suuri kustannus vain näille nykyisille toimijoille sälyttää tämä lisävarastointivelvoite, joka tästä nyt tulee. Sitten samaan aikaan vähän vastauksena näihin pullonkauloihin: Ne ovat oikeastaan niitä, mihin tässä osittain myöskin edustaja Kumpula-Natri viittasi, kun puhui Latviasta. Eli me voimme kyllä osittain näihin perustaa myös tätä kaasun saatavuutta, mutta sitten taas pitää huomioida, että meidän pitää myös kotimaisin toimin varastoida ja varautua siihen, että tulee erilaisia häiriötilanteita. Esimerkiksi tämä Balticconnectorin häiriö oli sellainen, joka olisi ollut pullonkaula, jos silloin ei olisi ollut riittävästi meillä omasta takaa täällä tuotantoa, tuontia tai varastointia. Eli kyllä pitää huomioida tämäntyyppiset pullonkaulat, ja siihen tällä lakiesityksellä nyt myös varaudutaan. Sitten tässä ehkä laajemmin puhuttiin myös biokaasusta, ja kiitos siitä, että edustaja Harjanne toi tämän mittakaavan esiin. Biokaasu on tärkeä ja mahdollinen polttoaine esimerkiksi liikenteessä — joukkoliikenteessä, niin kuin edustaja Lyly täällä totesi — mutta sen käyttöpotentiaali on kuitenkin rajallinen, ehkä voi sanoa, että valitettavasti. Meillä olisi sitä kotimaista perää olevaa biokaasua kyllä täällä saatavilla, mutta me emme pysty millään täyttämään sitä koko suomalaisen energiapaletin tarvetta biokaasulla. Mutta siellä, missä sen käyttö on järkevää, totta kai sitä pitää edistää, ja sitä tietysti teemmekin, niin meidän ministeriöstä kuin sitten maa- ja metsätalousministeriöstä käsin. Sitten tähän edustaja Harjanteen ajatukseen tämmöisestä laajemmasta huoltovarmuudesta ja varautumisesta tulevaisuuteen: Ajattelen itse aika samalla tavoin. Ehkä tämä olisikin hyvää ajatustyötä sitten, kun jossain vaiheessa — ei nyt varmaan aivan lähivuosina, mutta tulevina vuosina — varmasti pohditaan huoltovarmuusselonteon päivittämistä, joka on täällä eduskunnassa parlamentaarisesti hyväksytty vuonna 2023. Varmastikin tässä lähivuosina sekin tulee uudelleen päivitettäväksi, ja siellä varmasti esimerkiksi tämä synteettisten polttoaineiden huomioiminen olisi erittäin tärkeää. Itsekin ajattelen, että meillä on valtavasti potentiaalia tehdä kotimaista polttoainetta päästöttömällä sähköllä ja sillä, että biogeeninen hiilidioksidi otetaan talteen, näitä yhdistämällä. Ja kun me olemme lukinneet itsemme näiden nestemäisten polttoaineiden käyttöön esimerkiksi lentoliikenteessä paitsi nykyisellä kaupallisella kalustolla, mutta totta kai myös meidän maanpuolustusratkaisu sen varmistaa, että sitä tulemme tarvitsemaan, niin silloin näiden synteettisten polttoaineiden tuominen siihen rinnalle, ennen kuin voidaan kokonaan luopua näistä fossiilispohjaisista liikenteessä, olisi tärkeää ja se, että luodaan sitä kysyntänäkymää myös sinne. Ajattelen, että tämä huoltovarmuusselonteko tulevina vuosina voisi olla yksi työkalu tähän — muitakin varmaan tullaan tarvitsemaan — ja tietysti pyrimme edistämään näitä hankkeita. Niitä investointeja on ikään kuin odottamassa jonkun verran, ja niissä kaikissa on hieman eri syyt, miksi ne eivät nyt ole vielä realisoituneet. Mutta varmaan isossa kuvassa on se, että pystytään luomaan näkymä siitä kysynnästä. Toinen on se, että ne hinnaltaan tulevat hieman lähemmäksi fossiilisia ratkaisuja. Tällekin alkaa olla nyt jo näkymää ja suomalaisia innovaatioita, jotka tämän mahdollistavat. — Kiitos, puhemies.
Arvoisa puhemies! Teollisuuden puhtaan siirtymän vauhdittaminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen edellyttävät pitkäjänteistä ja johdonmukaista politiikkaa sekä konkreettista toimintaa kaikkialla maailmassa. Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta kattaa energiapolitiikkaa koskevat linjaukset sekä politiikkatoimet, joilla vähennetään yhteiskunnan kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistetaan nielujen aikaansaamia poistumia. Strategia muodostaa yhdessä valtioneuvoston viime keväänä hyväksymän teollisuuspoliittisen selonteon kanssa kokonaisvaltaisen toimintaohjelman, jolla edetään hiilineutraaliin ja myöhemmin hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan. Olemme todistaneet Suomessa viimeisen vuosikymmenen ajan merkittävää energiamurrosta. Tämä on Suomelle ennen kaikkea mahdollisuus. Puhdas energia luo pohjaa talouskasvulle, työllisyydelle ja Suomeen suuntautuville puhtaille investoinneille. Kyse on juuri siitä, mitä Suomi tällä hetkellä kipeästi tarvitsee. Tavoitteenamme on hallitusohjelman mukaisesti tehdä Suomesta puhtaan energian edelläkävijä Euroopassa, puhtaan energian suurvalta. Suomalainen ilmastopolitiikka ei perustu joko—tai-ajattelulle, vaan se tukee sekä ympäristöä että kilpailukykyä. Energia- ja ilmastostrategiassa linjattavin toimin parannetaan yritysten mahdollisuuksia tehdä pitkäjänteisesti investointeja edistyneeseen puhtaaseen teknologiaan. Ennakoitava ja vakaa toimintaympäristö mahdollistaa paitsi investoinnit myös suomalaisen teknologian kehittämistä ja vientiä globaaleille markkinoille. Näin kasvatetaan paitsi Suomen ja suomalaisten yritysten hiilijalanjälkeä myös viennin potentiaalia. Hallituksen pitkäjänteinen politiikka on tuottanut jo konkreettisia tuloksia. Elinkeinoelämän keskusliiton viime viikolla julkaisemien tietojen mukaan Suomessa valmistui viime vuonna yli kahdeksan miljardin euron arvoiset investoinnit puhtaaseen siirtymään. Myös uusia hankkeita laitettiin viime vuonna vireille eri puolilla maata lähes 280 kappaletta, noin 24 miljardin euron arvosta. Suunta on erinomainen, ja tätä työtä on edelleen jatkettava. Siitä hyötyvät lopulta kaikki: Suomi, suomalaiset ja yhteinen ympäristömme. Arvoisa puhemies! Puhtaan siirtymän investointien tärkeyttä on kasvattanut myös geopoliittisen tilanteen muuttuminen. Energiapolitiikassa ovat viimeisinä vuosina korostuneet energian toimitus- ja huoltovarmuus sekä energian käyttäjien ja talouskasvun kannalta olennaiset asiat, kuten energian kilpailukykyinen hinta. Energiamarkkinoiden tehokas toiminta on vahva lähtökohta näiden tavoitteiden saavuttamiselle. Strategian linjauksilla varmistetaan kohtuuhintaisen puhtaan energian toimitusvarma tarjonta niin teollisuuden, elinkeinoelämän kuin kotitalouksienkin tarpeisiin. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa sovittuun energia- ja ilmastostrategiaan on koottu energiapolitiikkaa koskevien linjausten lisäksi ilmastopolitiikkaa koskevat linjaukset kaikilla sektoreilla: päästökauppasektorilla, niin sanotulla taakanjakosektorilla ja maankäyttösektorilla. Energia- ja ilmastostrategia on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Taakanjakosektoria koskevat toimet on valmisteltu ympäristöministeriön johdolla osana ilmastolain mukaista keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa eli KAISUa, joka on annettu myös selontekona eduskunnalle. Tästä käydään myös erillinen keskustelu täällä. Maankäyttösektorin toimet, jotka on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriön johdolla, sisältyvät tähän energia- ja ilmastostrategiaan. Arvoisa puhemies! Energia- ja ilmastostrategiassa ovat mukana kaikkien EU:n energiaunionin viiden ulottuvuuden mukaiset tarkastelut: vähähiilisyys, mukaan lukien uusiutuva energia, energiatehokkuus, energiamarkkinat, energiaturvallisuus sekä tutkimus-, innovointi- ja kilpailukyky. Näihin kaikkiin osa-alueisiin liittyen on strategiaan kirjattu myös politiikkatoimia. Vetytalous on keskeinen väline teollisuuden energiamurroksessa ja puhtaan siirtymän mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Sitä tarvitaan kasvihuonekaasujen vähentämiseen erityisesti sellaisilla sektoreilla, joissa prosessien suora sähköistäminen ei ole mahdollista tai on hyvin kallista. Vetytalous mahdollistaa esimerkiksi tuulivoiman hyödyntämisen aikoina, jolloin halpaa, päästötöntä sähköntuotantoa on tarjolla runsaasti. Suomi tähtää kymmenen prosentin osuuteen EU:n puhtaan vedyn tuotannosta ja vähintään samaan osuuteen vedyn jatkokäytöstä. Vedyllä ja erityisesti siitä tehdyillä sähköpolttoaineilla voi olla merkittävä rooli myös lämmityksen ja liikenteen päästöjen vähentämisessä. Suomessa on merkittäviä biogeenisen hiilidioksidin lähteitä, jotka mahdollistavat hiilidioksidin talteenoton ja hyötykäytön yhdistettynä vetytalouteen. Hiilidioksidin talteenotto ja hyödyntäminen ovat keskiössä energia- ja ilmastostrategiassa sekä teknisenä nieluna päästöjen vähentämisessä että osana kestävän talouskasvun luontia. Osallistumme aktiivisesti teknisiä nieluja koskevan EU-sääntelyn kehittämiseen. Työ- ja elinkeinoministeriö on avannut haettavaksi täysin uutta piippujen tulppauksen tukea viralliselta nimeltään teollisuuden bioperäisen hiilidioksidin talteenoton tuki. Tukiohjelmaan on varattu 90 miljoonaa euroa. Hallitus edistää ydinenergialain kokonaisuudistuksella ydinvoimainvestointeja. Hallituksen esitys on määrä tuoda eduskuntaan tämän kevään aikana. Suomessa valmistellaan parhaillaan useita ydinvoimahankkeita. Esimerkiksi Helsingin SMR-hanke on jo pilotointivaiheessa. Hallitus selvittää myös ydinvoiman muita edistämiskeinoja rahoituksen mielessä. Selvitys julkaistaan myöhemmin tänä keväänä. Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu kasvu- ja työllisyyspaketti, joka vahvistaa investointien lisääntymisen edellytyksiä. Investointitukien avulla arvioimme voivan käynnistyä jopa miljardin edestä uusia investointeja puhtaaseen kasvuun. Uusille energiateknologian hankkeille tulee demonstraatiotuki, joka on ensi vuonna 50 miljoonaa euroa. Näillä ratkaisuilla rakennamme tulevaisuuden energia- ja vientipotentiaalia. Alueidenkäyttölain uudistuksella sujuvoitamme kaavoitusta kunnissa ja luomme tuuli- ja aurinkovoimainvestointien etenemiselle selkeät säännöt. Kun investoijat tietävät pelisäännöt, hankkeet käynnistyvät nopeammin ja Suomi pysyy houkuttelevana kohteena. Arvoisa puhemies! Päästökauppasektorilla, erityisesti energiantuotannossa, päästöt vähenevät jopa ennakoitua nopeammin. Myös taakanjakosektorilla päästövähennykset etenevät hyvin. Suomi alitti taakanjakosektorin vuosittaiset päästökiintiöt vuosina 21—23, mikä loi ylijäämää ja joustoa tuleville vuosille. Yhdessä lisätoimien ja aiemmissa ilmastosuunnitelmissa linjattujen toimien kanssa tämä tekee EU:n päästövähennysvelvoitteen täyttämisen mahdolliseksi. Vuoden 2030 päästöjenpuolitustavoite saavutetaan siis joustojen avulla. Kokonaispäästöjen kehitys ilman maankäyttösektoria on ilmastolaissa asetettujen vuosia 2030 ja 2040 koskevien tavoitteiden mukainen. Samaan aikaan meillä on mittava nieluvaje maankäyttösektorilla. Maankäyttösektorilla tilannekuva muuttui voimakkaasti keväällä 2022. Muutosta selittävät etenkin Venäjän puuntuonnin loppuminen vuonna 2022 — joka on lisännyt kotimaisia hakkuita, ja hakkuut ovat pysyneet korkealla tasolla noin 73 miljoonassa kuutiotonnissa vuodessa — puuston alentunut kasvu, erityisesti puuston kokonaisbiomassan kasvun pienentyminen, turvemaametsien kasvaneet maaperän hiilidioksidipäästöt sekä kivennäismaametsien maaperänielun ja karikesyötteen hiipuminen. Skenaariolaskelmien mukaan hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi 2035 tarvitaan lisätoimia päästöjen vähentämiseksi ja poistumien lisäämiseksi noin 34 miljoonaa tonnia. Haluan kuitenkin korostaa, että skenaarioiden taustalla oleva hakkuutaso-oletus perustuu Luonnonvarakeskus Luken arvioon kotimaisista hakkuista metsäteollisuuden täydellä käyntiasteella. Tämä oletus on merkittävästi korkeampi kuin viimeisten vuosien keskimääräiset hakkuut, noin 73 miljoonaa kuutiota. Haluan vielä lisätä: meillä on käynnissä hallituksessa lisäksi hanke, jonka avulla pyrimme parantamaan tietopohjaa, jolla saamme tarkempaa tietoa maankäyttösektorin nielujen kehittymisestä ja sinne tarvittavista kustannustehokkaista toimista. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos hyvästä vastaanotosta näille molemmille esityksille, mutta erityisesti tälle toiselle. Todellakin on näin, että tämä EU:n akkuasetus on oikein hyvä, mutta sinällään on tietenkin tärkeää huomata, että kyllähän tässä akkumateriaalien kierrättämisessä edetään myös siksi, että niihin käytettävät raaka-aineet ovat niin arvokkaita ja niitä ei missään nimessä kannata vain kertakäyttää vaan nimenomaan hyödyntää aina uudelleen. Suomessa tutkitaan myös muunlaisia kierrätysmahdollisuuksia, vaikka tämmöistä mekaanista kierrätystä eli esimerkiksi kemiallista kierrätystä. Aalto-yliopistossa pääsin vierailullani todistamaan, kuinka sitä tutkitaan. Todellakin tässä tulee nyt sitten uusia toimivaltuuksia ja toisaalta velvollisuuksia myös meidän Suomen ympäristökeskukselle, joka jätteensiirroissa on tämä toimivaltainen viranomainen, ja hyvä näin. Tällä nimenomaan pyritään tuottamaan parempaa tilannekuvaa ja mahdollisuuksia puuttua, jos havaittaisiin tässä rajat ylittävässä jätteensiirtotoiminnassa jotakin, joka joko ei olisi lupaehtojen mukaista tai sitten olisi esimerkiksi harmaan talouden puolella. Eli tällä pyritään parantamaan nimenomaan sitä valvontaa. Se on kuitenkin sanottava, että julkisuudessa olleissa mielikuvissa ollaan nyt ehkä hieman jäljessä siitä, mikä on todellisuus. Eli vaikkapa nyt Vantaan energiajätteenpolttolaitokseen vain hyvin pieni osa tulee sieltä kyseisestä mainitusta EU-maasta. Se on hyvä huomata myös tässä, että EU:n sisällä puhutaan kuitenkin sisämarkkinatoiminnasta, eli se, kuinka esimerkiksi EU:n ulkopuolelta tuotaisiin tänne jätettä, on kuitenkin jo ikään kuin menneisyyden asioita. Eli tässä puhutaan kuitenkin EU:n sisämarkkinatoiminnasta, ja silloin tietysti meidän pitää pystyä luottamaan siihen, että jokaisessa EU-maassa huolehditaan siitä omasta toiminnasta ja sen lainmukaisuudesta. Meidän viranomaisilla tietysti on toimivalta meillä täällä. EU-tasolla rajat ylittävästi voi olla joitakin toimivaltuuksia rajat ylittävillä viranomaisilla, mutta muuten lähtökohtaisesti tietysti vaikka rikosoikeudellisia prosesseja valvovat aina kyseisen maan omat viranomaiset. Näin me tietysti haluamme, että tämä toimii, ja on tietysti hyvä, että näitä nousee esille. Myöskin näillä valvovilla viranomaisilla on hyvä mahdollisuus tämän parantuneen tiedonsaanninkin myötä toimittaa niitä tietoja eteenpäin ja niihin sitten viranomaisina myös puuttua. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Kiitos, arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys jätelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Esitykseen on yhdistetty kolmen eri EU-säädöksen täytäntöönpano: akkuasetuksen, uudistetun jätteensiirtoasetuksen sekä sähkö- ja elektroniikkaromua koskevan direktiivin muutos. Näiden EU-säädösten toimeenpanon vuoksi muutetaan pääasiassa jätelakia. EU-säädökset edellyttävät kansallista täydentävää sääntelyä muun muassa eräistä viranomaistehtävistä sekä seuraamuksista. Nyt käsiteltävänä oleva esitys tehostaa akkujen ja paristojen kiertotaloutta, selkeyttää vastuuta eräiden vanhojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätehuollon kustannuksista ja täydentää kansainvälisiä jätteensiirtoja koskevaa jätteensiirtoasetusta muun muassa laittomien jätteensiirtojen seuraamusten osalta. Tällä esityksellä ei tiukenneta EU-säädösten vaatimuksia. Esitys on tarpeen käsitellä nopeasti, sillä akkuasetus ja sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevan direktiivin muutos ovat jo tulleet EU:ssa voimaan. Jätteensiirtoasetuksen täytäntöönpanoon liittyvät muutokset tulisivat kuitenkin voimaan toukokuun loppupuolella samaan aikaan, kun asetusta aletaan soveltaa. Arvoisa puhemies! Akkujen kysynnän arvioidaan 14-kertaistuvan vuodesta 2018 vuoteen 2030 erityisesti liikenteen sähköistymisen ja sähkövirtaa käyttävien langattomien laitteiden yleistymisen vuoksi. EU:n akkuasetuksella varmistetaan, että kaikki EU-markkinoille saateltavat akut ovat kestäviä ja turvallisia koko elinkaarensa ajan. Tavoitteena on lisätä akkujen keräystä, kierrätystä ja arvokkaiden materiaalien talteenottoa sekä lisätä kierrätysmateriaalien osuutta uusissa akuissa. EU:n akkuasetus lisää merkittävästi akkujen ja paristojen tuottajien eli valmistajien, maahantuojien ja jakelijoiden velvoitteita. Nyt käsiteltävänä oleva esitys on viimeinen osa akkuasetuksen täytäntöönpanoa. Esityksellä tehdään akkujen ja paristojen jätehuoltoa ja tuottajavastuuta koskeviin kansallisiin säännöksiin akkuasetuksen edellyttämät muutokset ja täydennykset. Sähkö- ja elektroniikkaromusta annetun direktiivin muutos koskee tuottajan kustannusvastuun rajaamista sellaisten sähkö- ja elektroniikkalaitteiden osalta, jotka on saatettu markkinoille ennen 13.8.2012. Muutoksen taustalla on EU:n tuomioistuimen päätös. Tuottajan kustannusvastuun ulkopuolelle rajattujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätehuollon kustannuksista vastaisi laitteen haltija. Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä selkeytetään epäselvää oikeustilaa, mutta muutoksilla ei ole merkittäviä vaikutuksia sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätehuoltoon tai sen järjestämiseen. Arvoisa puhemies! Sitten tässä äskenkin keskustelussa olleeseen asiaan eli EU:n jätteensiirtoasetuksen uudistukseen. Sillä haluttiin helpottaa jätteiden siirtoja EU:ssa muun muassa päivittämällä ilmoitusmenettelyä, yhtenäistää käytäntöjä eri EU-maissa ja varmistaa, että EU:n jäsenmaat eivät vie jätteisiin liittyviä ongelmiaan kolmansiin maihin. Lisäksi EU-asetuksessa on uusia keinoja, joilla torjutaan jätteiden laittomia siirtoja. Nyt käsiteltävänä olevassa esityksessä pannaan täytäntöön uudistetun jätteensiirtoasetuksen täydentävät kansalliset säännökset. Uusi sääntely koskee muun muassa kansainvälisiä jätesiirtoja koskevien tietojen toimittamista Sykelle, vakuuksien voimassaoloa ja seuraamuksia koskevaa sääntelyä, jotta kaikki jätteensiirtoasetuksessa määritellyt laittomat jätesiirrot tulevat kansallisesti rangaistavuuden piiriin. Sykelle eli Suomen ympäristökeskukselle tulee uusi tehtävä osallistua EU:n laajuiseen jätesiirtojen valvontaryhmään, jolla pyritään parantamaan jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä laittomien siirtojen estämiseksi ja havaitsemiseksi. — Kiitos.